Kylänpään alue 1/7. Kylänpään asemakaavan muutos, sitova rakentamistapaohje sekä viitesuunnitelmat
|
|
- Johannes Kivelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kylänpään alue Rakentamistapaohjeet koskevat Rajamäen Kylänpään kortteleita , osaa kortteleista 1009 ja 1064 sekä maa- ja metsätalous-, puisto-, katu- ja suojaviheraluetta. Kylänpään alue sijaitsee taajamakuvan kannalta merkittävällä paikalla Rajamäen keskustassa ja sen läheisyydessä. Jotta alueesta syntyisi korkeatasoinen ja alueen erityispiirteet huomioon ottava kokonaisuus on asemakaavassa annettu määräyksiä koskien arkkitehtuuria, meluntorjuntaa, hulevesien hallintaa sekä pohjavesien suojelua. Asemakaavan tavoitteet on havainnollistettu kuvin ja esimerkein tässä sitovassa rakentamistapaohjeessa. Keskeisimmät tavoitteet alueen suunnittelussa ovat: 1) rakentamista ohjataan, jotta alueesta syntyisi omaidenttinen, vetovoimainen ja taajamakuvallisesti korkeatasoinen asuinalue 2) määräyksillä suojellaan pohjaveden laatua sekä huomioidaan sen rakentamiselle asettamat rajoitukset 3) hulevesiratkaisuissa huomioidaan Matkunojan veden määrän hallinta ja laatu myös rakentamisen aikana 4) rakentaminen toteutetaan siten, että liikenteen melu ei häiritse rakennusten sisätiloissa, ulkooleskelualueilla tai virkistykseen tarkoitetuilla puistoalueilla. 5) säilytetään maaston muodot ja korkeusasemat luonnollisina. Kylänpään alueen asemakaavan muutos Kaavatunnus Arkistonro: 704/ / Kylänpään alueen suunnittelun kantavina teemoina ovat olleet: puutarha, ulkoilu, vesi ja ruukki. Asemakaavalla ja siihen liittyvällä rakentamistapaohjeella pyritään nostamaan nämä teemat näkyviksi niin, että ne muodostuvat luontevaksi osaksi Kylänpään aluetta. Nurmijärven kunta on laatinut Kylänpään asemakaavan muutoksen ja nämä asemakaavakarttaan liittyvät rakentamistapaohjeet yhteistyössä arkkitehtitoimisto Harris & Kjisik Oy:n kanssa. Liikekeskuksen viitesuunnitelmat on laatinut Arkkitehdit Hanhirova. 1. Havainnekuva ilmasta alueen lounaispuolelta. 1/7
2 1. Maaston muodot 1.1 Voimakasta maaston muokkaamista tulee välttää Maaston luonnollisia korkeuskäyriä tulee säilyttää ennen kaikkea ympäristösyistä. Paras lopputulos saavutetaan kun rakennukset istuvat ympäristöönsä eikä ympäristöä muokata rakennuksen mukaan. Uudis- ja lisärakentamisen yhteydessä piha tulee suunnitella ja toteuttaa niin, ettei rakentamisella lisätä sade- ja kuivatusvesien valumista tontin/rakennuspaikan rajan yli naapurin puolelle. Pengerrykset tulee huolitella istutuksin tai piharakentein. - Rakennusten sijainnin tontilla tai rakennuspaikalla tulee olla sellainen, että maiseman luonnonmukaisuus voidaan säilyttää. - Rajan korkeusasemat ja toteutuksen yhteensovituksesta on sovittava naapureiden kesken kirjallisesti. - Korkeusasemat, maanpinnan muokkaus ja hulevesien hallinta esitetään asemapiirustuksessa. - Julkisivujen ja aitojen liittyminen tontin rajalla tulee esittää julkisivupiirustuksissa 1.2 Korkeaa sokkelia tulee välttää Tasamaalle tarkoitettua taloa ei tule rakentaa rinteeseen, sillä sen alle muodostuu rakennuksen alle helposti korkea sokkeli. Se muuttaa kuvastosta valitun rakennuksen ulkonäköä merkittävästi. Jos korkea sokkeli muodostuu mittasuhteiltaan ja sijainniltaan ympäristössä näkyväksi, tulee se häivyttää alas jatketulla julkisivulaudoituksella, parvekkeilla tai katoksilla. 2. Pohjavesi 2.1 Ennen rakentamista on tontin maaperä ja pohjavesiolosuhteet selvitettävä. Rakentaminen edellyttää tonttikohtaista rakennettavuusselvitystä ja perustamistapalausuntoa, josta selviää pohjaveden korkeus, perustamistapa ja rakentamisen vaikutus maaperään ja pohjaveteen. Alue on osittain ensimmäisen luokan pohjavesialueella. Näin ollen siellä ei saa merkittävässä määrin käsitellä sellaisia aineita, öljyjä tai lannoitteita, jotka vaarantavat veden laadun. Vaarallisia aineita ei saa johtaa maastoon. Pohjaveteen imeytettävien vesien tulee olla puhtaita. Imeytyskenttien tulee suodattaa pintavesistä mahdollisia epäpuhtauksia. Kaikki maaperät, kuten tiivis savi, eivät sellaisenaan sovellu imeytykseen. Alueella, jossa pohjaveden pinta on korkealla, ei saa rakentaa rakenteita tai maan alaisia kellaritiloja, jotka muuttavat pohjaveden pinnan korkeutta. On huomioitava, ettei sen pinnan korkeuteen saa vaikuttaa myöskään rakentamisen aikana. Pohjavedestä aiheutuu myös vaaraa rakenteille, jos sen nousua niihin ei ole estetty. Alueen keski- ja pohjoisosassa on paineellista pohjavettä. Tämä lisää vedenpurkautumien mahdollisuutta alueilla, jossa pohjavesiolosuhteita häiritään. Perustusrakenteita ei tule sijoittaa pohjaveden pinnan alapuolelle ja kapillaarinen nousu on estettävä salaojin. Mahdolliset paalurakenteet eivät saa puhkaista maakerroksia, jotka suojaavat pohjavettä. Paaluista ei saa välittyä haitallisia aineita maaperään eikä paalu saa aiheuttaa pohjaveden purkaumia tai nousua rakenteisiin. 2. sallittu maksimikaltevuus rajalla on 1:3. Korkeusasema rajalla säilyy, ellei naapurin kanssa toisin sovita. Ennen rakentamista on tontin maaperä ja pohjavesiolosuhteet selvitettävä. Rakentaminen edellyttää tonttikohtaista rakennettavuusselvitystä ja perustamistapalausuntoa, josta selviää pohjaveden korkeus, perustamistapa ja vaikutus maaperään ja pohjaveteen. Alueellisen yhtenäisyyden ja laadukkaan rakentamisen varmistamiseksi L1- ja L2- tason luonnokset tulee hyväksyttää rakennusvalvonnassa. 2/7
3 3. Hulevedet 3.1 Hulevesiä tulee viivyttää tonteilla ja puistoalueilla Hulevesien hallinta mahdollistaa alueelle suunnitellun vesiteeman toteuttamisen. Hulevesien hallinnalla pystytään estämään rakentamisen vaikutuksia alueelta purkautuvaan virtaamaan sekä parantamaan purkuveden laatua. Samalla pyritään vähentämään tulvatilanteita. Veden virtausta alueella hidastetaan keskitetysti viheralueen hulevesijärjestelmällä. Hulevedet johdetaan puistoalueella puromaisessa uomassa lammikoihin, joissa virtaamaa tasataan. Vaihtelevat virtausolosuhteet tulee huomioida sekä puromaisen uoman poikkileikkauksen muotoilussa, eroosiosuojauksessa, että lampien mitoituksessa. Tonteilta purkautuvan huleveden laatua pystytään parantamaan kasvillisuudella sekä suodattavilla rakenteilla. Monipuolisella kasvillisuudella pystytään tehostamaan hulevesien puhdistumista niin lammissa kuin purossakin. Laadullisesti tavoitteena on säilyttää pintavedet puhtaina ja kirkkaina. 3.2 Laajoja vettä läpäisemättömiä pintoja tulee välttää Huleveden muodostumista voidaan vähentää välttämällä vettä läpäisemättömän pinnan rakentamista. Alueella suositellaan käytettäväksi istutettuja pintoja, sora-, kivituhka sekä reikäkivipäällysteitä. Vältettäviä rakenteita ovat laajat asfalttikentät ja liian tiivistä pintaa muodostavat kiveykset. Tonttikohtainen hulevesien viivyttämisen ja suodattamisen ratkaisutapa selviää parhaiten rakennettavuusselvityksestä. Kaava-alueen maaperä on pääosin huonosti vettä läpäisevää. Jos maaperä soveltuu imeyttämiseen, hulevedet voidaan imeyttää maahan. Muita toteutusvaihtoehtoja ovat esimerkiksi suodattavat rakenteet kuten läpäisevät päällysteet ja sadepuutarha, viivyttävät rakenteet kuten painanne, sadevesitynnyri, tai maanalainen kasetti- tai säiliörakenne. Viivytyssäiliön voi toteuttaa myös esimerkiksi kasteluvesikaivona. Ratkaisu voidaan toteuttaa myös useamman rakenteen yhdistelmänä. Hulevesirakenteista ei saa aiheutua vaaraa omille, eikä naapuritonttien rakennuksille, rakenteille tai asukkaille. 3.3 Suuret liikennöidyt vettä läpäisemättömät pinnat tulee varustaa hulevesiä viivyttävillä ja niiden laatua parantavilla rakenteilla. Suurilta pysäköintialueilta muodostuvat hulevedet tulee käsitellä hiekan- ja öljynerotuskaivoissa tai biopidätysalueilla ennen purkamista kiinteistöltä. Koska pohjamaa on huonosti vettä läpäisevää, rakenteet tulee toteuttaa suodattavina (eli rakenteen pohja salaojitetaan). Pohjaa ei eristetä, joten osa hulevedestä voi imeytyä maahan. 3.4 Rakentamisen aikaista hulevesikuormitusta tulee välttää Työmaiden hulevedet voivat sisältää suuria määriä kiintoainetta, ravinteita, roskia ja haitta-aineita rakennustyövaiheesta ja toteutustavasta riippuen. Rakentamisen aikaiseen kuormitukseen pyritään vaikuttamaan rakennustavoilla sekä rakennusjärjestyksellä. Muodostuvaa hulevesikuormitusta voidaan vähentää mm. tekemällä maanrakennustyöt kerralla valmiiksi ja toteuttamalla pintarakenteet mahdollisimman nopeasti. Ennen rakentamisen aloittamista tulee tehdä suunnitelma rakentamisen aikaisten hulevesien hallinnasta. Työmaavedet esikäsitellään työmaaaikaisilla järjestelmillä esimerkiksi laskeuttamalla tai suodattamalla. Työmaavesien käsittelyn suunnitellaan ja esitetään rakennusluvan hakemisen yhteydessä tai osana työmaasuunnitelmaa. Hulevesilammikoiden hyödyntäminen jälkikäsittelyrakenteena edellyttää etupainotteista rakentamista. Kasvillisuutta hyödyntävät hallintarakenteet tulee toteuttaa paria vuotta ennen muun rakentamisen aloittamista. Vaihtoehtoisesti lampien kohdalle voidaan toteuttaa työmaa-aikaiset hulevesien käsittelyrakenteet ja toteuttaa itse lammet vasta työmaan valmistuttua. Hajautettujen hulevesien hallintajärjestelmien toteutusajankohta riippuu rakenteesta. Painannemaisia rakenteita voidaan hyödyntää työmaavesien käsittelyssä ja ne kannattaa toteuttaa rakentamisen aloittamisvaiheessa, mutta viimeistellä vasta rakennustöiden päätyttyä. Suodatus- (ja imeytys) rakenteet kannattaa toteuttaa vasta lopuksi: rakenteet voivat tukkeutua työmaa-ajan suurista kiintoainemääristä ja painavat koneet voivat tiivistää suodattavia rakenteita. Rakennuslupa-asiakirjoihin on liitettävä pihasuunnitelma tai yksityiskohtaisempi asemapiirros, josta hulevesin hallinta, viivytys, suodatus ja imeytys, sekä pintamateriaalien vedenläpäisevyys käyvät ilmi. Vettä läpäisemättömiltä pinnoilta tulevia hulevesiä viivytetään alueella siten, että viivytysrakenteen mitoitustilavuus on 1,0 m3 jokaista sataa vettä läpäisemätöntä pintaneliömetriä kohti. Viivytysrakenteiden tulee tyhjentyä 24 tunnin kuluessa täyttymisestä ja niissä tulee olla suunniteltu ylivuoto. 3/7
4 4. Liikenteen melu 4.1 Rakennusten asuin- ja kokoontumistilat sekä pihojen tai puistojen oleskelualueet tulee suojata liikenteen melulta. Rajamäentien varren asuinkortteleissa, viheralueilla ja kaupan korttelissa tulee toteuttaa rakenteellinen suojaus liikennemelua vastaan. Suojauksen tulee alentaa sisätilojen melutasoja siten, että asuinkortteleiden asuintiloissa liikennemelun aiheuttama melutaso on enintään 35 db (klo 22-07) ja liike- ja toimistohuoneiden osalta enintään enintään 45 db (klo 07-22). Oleskeluun tarkoitetuilla piha-alueilla melutaso saa olla yöllä enintään 45 db ja virkistykseen tarkoitetuilla viheralueilla 55 db. Oleskeluun tai virkistykseen tarkoitettuja puistoalueita ei tule sijoittaa liikenteen melualueille. Alueita suunniteltaessa tulee varmistaa riittävät etäisyydet Rajamäentiestä ja Kiljavantiestä tai rakenteellinen melusuojaus. Sisätilojen melunsuojaus on helppo toteuttaa melko tavanomaisin rakenneratkaisuin, ikkunoin ja ovin. Ulkotilat tulee suojata melulta siten että rakennukset, niihin liittyvät aidat, parvekkeet ja katokset muodostavat riittävän rakenteellisen suojan melua vastaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asuntokohtaiset pihat, parvekkeet sekä leikkialueet sijoittuvat tai suuntautuvat tontin länsi puolelle rakennusten jäädessä pihojen ja tien väliin. EV-alueelle tulee sijoittaa meluesteitä kuten maavalleja ja aitarakenteita. Muilta osin korttelialueiden melusuojaus tulee toteuttaa rakennussuunnittelun keinoin. 5. Pihat ja puistot 5.1 Pihat ja puistot tulee toteuttaa puutarhamaisina. Tontista tulee varata pääosa istutuksille ja hyötypuutarhalle. Laajoja liikennöityjä ja päällystettyjä alueita tulee välttää. Alueelle on osoitettu vuokrapalstoja hyötykasvien viljelyä varten. 5.2 Korttelialueet tulee aidata Korttelialueet ja puistot tulee rakenteellisesti erottaa toisistaan. Näin viheralueet ja rakennetut korttelialueet rajautuvat selkeästi omiksi alueikseen. Korttelia tulee ympäröidä katualueita ja puistoja reunustava aita, jonka korkeus maanpinnasta on enintään 0.8 m (AO1) ja 1,2m (AO2). Aidan väri ja materiaali ovat samat kuin rakennuksissa (rappaus tai maalattu lauta). Tontti tulee aidata ja aidan tulee ulottua tontin ympäri saman korkuisena ja värisenä. Aidan tulee olla myös samanvärinen, kuin saman tonttikadun viereisten tonttien aita.
5 6. Asuinkorttelit AO1 6.1 Suunnitteluperiaatteet AO1-kortteleista muodostuu neljän tai kuuden rakennuksen pihapiirejä. Rakennusten kadunpuoli on julkinen pihan puoli, joille sijoittuu vehreitä istutuksia ja oleskelualueita. Takapihat ovat luonteeltaan yksityisempiä. Tonttikadut toteutetaan pihakatuina shared surfacetyyppisesti siten, että katualue päällystetään yhtenäisesti. Jokaiselta tonttipihalta tulee olla suora yhteys alueen viheralueverkostoon sekä ulkoilureitistöön. Tontit tulee rajata korttelirajoiltaan aidoin, kadun puolelta kivirakenteisella ja puiston puolelta kivi- tai puurakenteisella 6.2 Rakennuksen koko ja sijoittuminen tontille Rakennukset sijoitetaan tontille piirroksessa esitetyllä tavalla. Rakennuksen suunnittelussa tulee huomioida asemakaavassa esitetyt rakentamisalueen rajat. Rakennukset voidaan rakentaa yksi- tai kaksikerroksisina, mutta ne suositellaan rakennettavaksi kaksikerroksisina. 6.3 Katuliittymät ja pysäköinti Tontin katuliittymän leveys saa olla enintään 4,5 m. Katuliittymä ja siihen liittyvä ajoväylä on päällystettävä nurmi-, betoni- tai luonnonkivellä. 4. Aitamalli: 3. Viitesuunnitelma AO1-asuinkorttelista. 6.4 Yhtenäiset julkisivumateriaalit ja väritys Yksi kortteli toteutetaan aina yhtenäisesti. Rakennusten ja julkisivujen suunnittelussa tulee pyrkiä yksinkertaiseen ja selkeään lopputulokseen. Julkisivuja rakennettaessa tulee suosia käsintehtyjä rakennusmateriaaleja. AO1-talojen pihapiireistä tulee tehdä yhtenäisiä kokonaisuuksia siten, että yksi pihapiiri tehdään yhdestä julkisivumateriaalista ja rajoitetusta, toisiinsa sävytetystä väripaletista. Julkisivujen tulee olla joko rappausta tai maalattua lautaa. 5. Näkymä kadulta AO1-asuinkortteleissa. 4/7
6 7. Asuinkorttelit AO2 ja AKR 7.1 Suunnitteluperiaatteet AO2- ja AKR-korttelit muodostavat kylämäistä rakentamista kokoojakadun varteen. Rakennusten kadunpuoli on julkinen pihan puoli, joille sijoittuu vehreitä istutuksia ja oleskelualueita. Takapihat ovat luonteeltaan yksityisempiä. Tonttikadut toteutetaan pihakatuina shared surface -tyyppisesti siten, että katualue päällystetään yhtenäisesti. Tontit aidataan kadun puolelta kivirakenteisin ja pihan puolelta kivitai puurakenteisin aidoin. 7.2 Rakennuksen koko ja sijoittuminen tontille Rakennukset ja autokatokset sijoitetaan tontille asemakaavassa esitetyllä tavalla. Rakennuksen suunnittelussa tulee huomioida asemakaavassa esitetyt rakentamisalueen rajat. AO2-kortteleissa rakennukset voi toteuttaa yksi- tai kaksikerroksisina. Rakennukset suositellaan toteutettavaksi kaksikerroksisina. AKR-kortteleissa rakennusten kerrosluku voi vaihdella kahdesta neljään. Rakennusten avulla muodostetaan melusuoja Rajamäentietä vasten. 7.3 Katuliittymät, varastot ja pysäköinti Katuliittymä ja siihen liittyvä ajoväylä on päällystettävä nurmi-, betoni- tai luonnonkivellä. Päällyste ulotetaan katupäällysteeseen asti, tarvittaessa katualueen puolelle. AO2-kortteleissa yksi autopaikka per asunto sijoitetaan tontin kahta asuntoa yhdistäviin katoksiin. Toinen autopaikka on kattamaton maantasopaikka. AKR-kortteleissa autopaikat sijoitetaan autokatoksiin asemakaavassa niille osoitetuille alueille. Asuntoon voidaan tehdä varastorakennus. Kaupunkikuvallisista syistä on suositeltavaa, että varastorakennus sijoitetaan tonttikadun varteen katutilaa rajaamaan. Tonttikadun ja kokoojakadun liittymien vieressä olevilla tonteilla varastorakennusta ei saa sijoittaa liittymän näkymäalueelle. Julkisivumateriaalin ja värin tulee olla sama kuin asuinrakennuksessa. 7.4 Yhtenäiset julkisivumateriaalit ja väritys Yksi kortteli toteutetaan aina yhtenäisesti ja noudattaen yhtenäistä julkisivumateriaali- ja väripalettia. Rakennusten ja julkisivujen suunnittelussa tulee pyrkiä yksinkertaiseen ja selkeään lopputulokseen. Julkisivujen rakentamisessa tulee suosia käsintehtyjä rakennusmateriaaleja ja -ratkaisuja. 7.5 Kattomuoto- ja kulma Kattokulma rakennuksissa vaihtelee välillä astetta. Kattomuoto aina sama yhdessä korttelissa: joko pulpetti- tai harjakatto. 7. Viitesuunnitelma AO2-asuinkorttelista. 6. Näkymä AO2- ja AKR-tonttien korttelista 8. Viitesuunnitelma AO2- ja AKR-asuinkorttelista. 5/7
7 8. KM-korttelialue 8.1 Viitteelliset suunnitteluperiaatteet Palvelukortteli, kauppakeskus Rajamäen Uusi Ruukki muodostaa tunnistettavan maamerkin Rajamäen keskukseen Rajamäentien ja Kiljavantien risteykseen. Rakennuksen päälähestymisväylien puoleiset julkisivut tulee tehdä punaisesta tiilestä ja rappauksesta, jonka materiaalintuntu tukee alueen ruukki-teemaa. Tiilipinnan lisäksi tulee käyttää kontrastoituvia, hyvin suunniteltuja, elegantteja detaljeja ja kirkkaita lasipintoja. 8.2 Ulkotilojen ja piha-alueiden käsittely Suuri osa kauppakeskuksen tontin ulkotiloista on luonteeltaan julkista ulkotilaa, jotka sijoittuvat kylän keskukseen. Ulkotilat tulee suunnitella erityisen huolellisesti ja laadukkaasti. Risteyksen puolelle muodostuu pieni sisääntuloaukio, jossa voidaan järjestää torimyyntiä, ja jossa voisi toimia esimerkiksi lähiruokatori. Aukio tulee päällystää kiveyksellä tai laatoituksella. Puiston puolelle sijoittuvat pysäköintipaikat, polkupyöräparkki ja kaupan toimijoiden huoltopihat. Korttelin läpi tulee rakentaa jalankulkuyhteys, joka kulkee julkisena sisäkatuna kauppakeskusrakennuksen lävitse. Kauppakeskuskortteli tulee maisemoida korkealuokkaisesti puiston puolelta niin, että istutukset ja puut muodostavat korttelin reunan, eikä kauppakeskuksen pysäköintialue ole näkyvissä puiston puolelle. Tontille tulee muodostua erityisen laadukasta julkista ulkotilaa, huomioiden kauppakeskuksen sijainti ja rooli Rajamäen keskuksessa. Tontille tulee laatia yksityiskohtainen pihasuunnitelma, jossa esitetään pintamateriaalit, istutukset, valaistus, muut piharakenteet ja tontin korkeustasot. Rajamäentien ja Kiljavantien risteyksessä oleva aukio tulee päällystää esimerkiksi graniittilaatoilla tai graniittinoppakivellä. Pihakalusteiden tulee olla yhteneväisiä ja tukea tyyliltään rakennuksen arkkitehtuuria. 9. Km-korttelin viitesuunnitelma. Kaupalliset toiminnot ja pinta-alat esimerkinomaisesti: 1. Päivittäistavarakauppa A 1500 m2 2. Päivittäistavarakauppa B 1500 m2 3. Tuottajatori 800 m2 4. Erikoisliike, kioski, kahvila, Alko tai ravintola 1000 m2 5. Aukio 6. Pysäköinti 1 ap / 25 m2, lev. 2,7 m 7. Pysäköinti, polkupyörät 8. Huolto 8.3 Rakennuksen koko ja sijoitus tontille Kauppakeskus sijoitetaan asemakaavassa esitetyllä tavalla kiinni aukion reunaan. Rakennuksen suunnittelussa huomioidaan asemakaavassa esitetyt rakentamisalueen rajat. Rakennuksen jakaa sisäkatu, joka on merkitty kaavakarttaan. Se johtaa rakennuksen sisällä olevalle tuottajatorille, eli galleriaan, ja edelleen paikoitusalueelle ja puistoon. 8.4 Julkisivumateriaalit ja värit Kauppakeskuksen kadun ja maantien puoleiset julkisivut tulee tehdä punatiilestä ja rappauksesta, tavoitteena ilmentää Uusi Ruukki -teemaa, ja Rajamäen asemaa vanhana teollisuuspaikkakuntana. 10. Näkymä KM-korttelista. 6/7
8 9. Alueen yleisilme 9.1 Rakennusryhmät ja katutila Kaupunkikuvallisena ja -rakenteellisena tavoitteena on muodostaa Kylänpään alueelle omaleimaisia kortteli- ja aluekokonaisuuksia, jotka ovat selkeästi tunnistettavia ja toisistaan eroavia ( Pihapiirit, Kylä, ja Ruukki esimerkiksi). Tähän päästään muun muassa siten, että rakennukset eivät ole yksinään tontin keskellä seisovia noppia, vaan useammasta talosta koostuvat rakennusryhmät yhdessä muodostavat tilallisia kokonaisuuksia. Yksittäinenkin rakennus liittyy kokonaisuuteen ja ympäristöönsä. Esimerkiksi Pihapiireissä tarkoitus on, että neljän tai kuuden talon ryhmä muodostaa pihan. Kylät -kortteleissa puolestaan tavoite on, että kokoojakadusta muodostuu selkeä raitti: talot, aidat ja talousrakennukset sijoitetaan kadun varteen. Näin muodostuu selkeästi rajattua katutilaa perinteisen suomalaisen puukaupungin malliin. Samasta syystä vanhan Metsäkoulun mäen alueella rakennukset sijoittuvat kiinni katuun. Tiiviimmät rakennetut alueet muodostavat niin ikään selkeän kontrastin avoimemman viheraluemaiseman kanssa. 9.2 Piha-alueiden suunnittelu Kuten AO1-kortteleissa, myös AO2- ja AKRkortteleissa tavoitteena on korkeatasoinen pihojen suunnittelu ja toteutus. Asukkaita kannustetaan tekemään pihoistaan reheviä puutarhoja, joissa kasvaa runsaasti erilaisia kukkakasveja, pensaita, viljelykasveja ja puustoa. Tonteille tulee laatia yksityiskohtaiset pihasuunnitelmat, joissa esitetään pihan pintamateriaalit, istutukset, valaistus, muut piharakenteet, hulevesien hallinta ja tontin korkeustasot. 12. Näkymä puistosta. 13. Esimerkki rakennuksen sijoittelusta ja pihan käsittelystä pienellä tontilla (n. 600 m 2 ): rakennuksen takana katuliittymä, kuvan etualalla kulkuyhteys puistoon (vaaleampi vihreä). Tontin reunassa viljelypalstat marjapensaille ja ruokakasveille. Oleskelualueet toteutettu rakennuksiin liittyvinä terasseina. Koko tontti on reunustettu kivi- tai puurakenteisella aidalla. Nurmijärven kunta Ympäristötoimiala, Asemakaavoitus ja tekninen suunnittelu PL 37 (keskustie 2 B) Puh. (09) Faksi )09) kunta@nurmijarvi.fi Rakennustapaohjeen kuvat: Kuvat 1-6 ja 8 ja : Arkkitehtitoimisto Harris & Kjisik Oy Nurmijärvi Kuvat 2,3,7,9 ja 13: Nurmijärven kunta, Kuva 10: Arkkitehdit Hanhirova 7/7
KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE
KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy
RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat
http://nurxcity/webmap/content/result.htm
Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia
Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus
Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta
TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA
VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI
Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.
Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot
Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.
RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS
M O N N A N U M M I R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 8.10.2002 Lähtökohdat Monnanummen alue sijaitsee kaupunki- ja maalaismaiseman rajavyöhykkeellä. Se rajautuu pohjoisessa
Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625
Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa
RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:
1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä
RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013
RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013 Anna Hyyppä 18.2.2013 PERUSTIEDOT Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta käytetään eri valmiusvaiheissaan
II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265
II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa
VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet
Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus
LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ
1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot
RAKENTAMISTAPAOHJEET
RAKENTAMISTAPAOHJEET 9. kaupunginosa kortteli 9024 tontti, Teollisuustie ROVANIEMI 27.2.2018 Bernadett Lits Zoltàn Fodor 1 Yleistä Suunnittelualue sijaitsee näkyvällä paikalla Eteläkeskuksen liike- ja
KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.
SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET
SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat
Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset
Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon
http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm
Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa
SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Rakentamistapaohjeet (4. alue) PAIMION KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2 1. YLEISTÄ - Rakennuttajia kehotetaan ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo tontin
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista.
Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat
Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.
RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11
1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen
Heinojan asemakaava ja asemakaavan muutos, rakentamistapaohje sekä viitesuunnitelmat 1/6
Heinojan asemakaava ja asemakaavan muutos, rakentamistapaohje sekä viitesuunnitelmat 1/6 Heinojan alue Rakentamistapaohjeet koskevat Heinojan alueen kortteleita 2550-2570 sekä katu-, virkistys ja erityisaluetta
1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.
A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA
MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET
ÄÄNEKOSKI MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET Alue A Julkisivut tiili, rappaus tai lauta Alue B Julkisivut lauta Alue C Julkisivut höylähirsi tai lauta HYVÄKSYTTY ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGINHALLITUKSESSA 5.2.2007 Äänekosken
NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)
Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002
KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI
26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa
ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET
ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.
KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI
KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO
MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006
MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT
1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN
ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09
RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011)
RANTAJAAKOLA Tyrnävä Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus Rakentamistapaohjeet 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) TYRNÄVÄN KUNTA Kunnankuja 4 91800 TYRNÄVÄ AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu
JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE
RAKENTAMISTAPAOHJE JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 9.6.2014 Ilmari Mattila RAKENTAMISTAPAOHJE HARJMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 Sijaintikartta LUONNONLÄHEISTÄ
PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE 251. kaupunginosan osat kortteleista 16 ja 17 sekä korttelit 18,19 ja 20. SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ...
Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.
Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille
KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2001, 2005, 2064, 2066 KOUVOLAN KAUPUNKI Kaava 124:2 KUNTATEKNIIKAN TOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU 22.11.2007 Nro 0020002 1 MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
RAKENTAMISTAPAOHJEET 7747-1, 3 ja 4
Tohloppi, Pyydyspohjankadun ja Tesoman valtatien välisen alueen asemakaavamuutos RAKENTAMISTAPAOHJEET 7747-1, 3 ja 4 LIITTYY ASEMAKAAVAAN NO 7747 TOHLOPPI, korttelin 2215 osa sekä korttelit 2224 ja 2227
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE 251. kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1.
Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi.
Kiinteistö 1025/5, Olantie 3, 05200 Rajamäki Tontti Tontti sijaitsee Rajamäen Tykkitorninmäen asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO-15, erillispientalojen korttelialue. Tontille saa rakentaa yhden
KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.
KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella
Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen.
YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään Kärjen asuntoalueen pohjoisosan asemakaavaa. Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on auttaa rakentajaa paitsi oman rakennuksensa suunnittelussa
Hienon asuinalueen muodostuminen
Hienon asuinalueen muodostuminen Kaikki yhdessä Alueen luonne, yhtenäisyys, yhteinen vaikutelma Luonteva maaston muotoilu maiseman luontaisen muodon mukaan Pihapuuston suhde maisemaan Kukin omalla tontillaan
Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283
Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806
Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.
HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.2014 Mellunkylä 47295/1 Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto Sijainti Tontti 47295 / 1 Vienankatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti
A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A-26/s-2 Asuinrakennusten korttelialue. varasto-, huolto-, kerho-, sauna- yms. tiloja asuinrakennuksen kaikkiin kerroksiin, ullakolle tai piha-alueelle niille osoitetuille
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien
49. KAUPUNGINOSA LAAJASALO // STANSVIKINNUMMI // RAKENNUS
49. KAUPUNGINOSA LAAJASALO // STANSVIKINNUMMI // RAKENNUS KORTTELI 49338 Rakennusten massoittelu- ja aukotusperiaate MASSOITTELU JA JULKISIVUT Materiaaleina ja teknisinä ratkaisuina käytetään kestäviä
PAJALAN ALUE KORTTELI 701, tontit 9-14 15.01.2014 1 / 13
KORTTELI 701, tontit 9-14 1 / 13 , JÄRVENPÄÄ R A K E N N U S T A P A O H J E Kortteli 701, tontit 9-14 YLEISTÄ Rakentamisohje koskee Järvenpään 7. kaupunginosan eli Pajala korttelia 701 tontteja 9-14.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033
KORTTELISUUNNITELMA - TALTRIKINMÄKI. Näkymä Lusikkatieltä, korttelien ja välistä pohjoiseen.
KORTTELISUUNNITELMA - TALTRIKINMÄKI Näkymä Lusikkatieltä, korttelien 45094 ja 45116 välistä pohjoiseen. Tiivistelmä Sisällysluettelo 1. Sisällysluettelo, tiivistelmä 2.-3. Asemakaava, määräykset 4.-5 Korttelisuunnitelman
Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03.
HANKESELOSTUS 1 (11) Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu 21.03.2014 Mellunkylä 47298/1 Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu Sijainti Tontti 47298 / 1 Vuokkiniemenkatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti on Kontulantien,
Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) Aurinkokuja 1 a valmis 2 935
95 Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 41041 11 Aurinkokuja 1 a 453 120 valmis 2 935 Kaavan mukaisesta rakentamisesta mm: Rakennuksen kerrosluku:
NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET
ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU
Rakennustapaohje 2.2.2010
ak426a Yli-Nissin rakennustapaohje.doc Sivu 1/12 YLI-NISSIN ALUEEN LAAJENNUS, ASEMAKAAVA 426a Rakennustapaohje 2.2.2010 Tämä rakennustapaohje liittyy Yli-Nissin alueen laajennuksen asemakaavaan ja kaavakarttaan
TOHLOPPI, KAAVA NRO 8094, RAKENTAMISTAPAOHJE Kaavan rakenne
1 TOHLOPPI, KAAVA NRO 8094, RAKENTAMISTAPAOHJE 14.4.2008 Kaavan rakenne Alueen 29 uutta erillispientalotonttia ja yksi pientalotontti on sijoitettu nykyiseen rakenteeseen kiinni Tohlopinkatuun liittyvän
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen
Suomelan asemakaava. Rakentamistapaohjeet. A-Insinöörit Suunnittelu Oy. Korttelit 230-258
Suomelan asemakaava Rakentamistapaohjeet Korttelit 230-258 A-Insinöörit Suunnittelu Oy Kansikuva: Ilmakuva Suomelan asemakaava-alueesta lähiympäristöineen, Vesilahden kunta 3 (12) Suomelan asemakaava-alue
PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727
KAARINAN KAUPUNKI SUUNNITTELUKESKUS OY 1 KAARINAN KAUPUNKI PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727 Rakennussuunnittelun alkuvaiheessa on hyvä neuvotella rakennustarkastajan kanssa rakentamisen
12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja.
Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.031 2.06 Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue yliopiston rakennuksia varten. Alueelle voidaan sijoittaa
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01
Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje
Liite 6 Bilaga 6 Asemakaava 517 Tarmolankatu 2 Rakennustapaohje Rakennettuympäristö alueella edustaa eri aikakausia ja rakennustyylejä. Tällä rakennustapaohjeella pyritään luomaan sen luonteeseen sopivat
KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ
YLEISTÄ Alue rakentuu pientaloryhmien muodostamista ketjuista. Pientalot ja niihin liittyvät autotallit ja katokset sijoittuvat lähelle tontin kadunpuoleista reunaa muodostaen rajattua katutilaa. Yksityiset
1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,
V111 Villähde kortteli 346 tontti 1 ja 4 sekä viereinen VP-alue Villähde, kortteli 346 Asemakaava ja asemakaavan muutos
Liite Yleiskaavoittajan päätös 21.10.2015 8 sekä viereinen VP-alue Villähde, kortteli 346 Asemakaava ja asemakaavan muutos Luonnosvaiheen vastineet lausuntoihin Kaavoitus Luonnosvaiheen vastineet 1 (5)
PORVOO. Asemakaava 426 RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.5.2008 218. Ölstens, Uppstens. 31. kaupunginosa, korttelit 3207-3209
PORVOO Asemakaava 426 RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.5.2008 218 Ölstens, Uppstens 31. kaupunginosa, korttelit 3207-3209 1 Porvoon kaupunki kaupunkisuunnitteluosasto YLEISTÄ Uppstensin
KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE
Korttelisuunnitelman liite Rakentamistapaohjeet KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE 110. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 1-12. 5.10.2015 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3.
NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET
13.6.2013 NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET 6. SAVION KAUPUNGINOSAN KORTTELEILLE 1728, 1729, 1730 JA 1731 YLEISTÄ Asemakaavan ja sitä täydentävien rakentamisohjeiden tavoitteena on laadukas asuinympäristö
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10
SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET
1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan
AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja
AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 12.6.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 Rakentamistapaohjeen
KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET
KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET
RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE
IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 11/2007 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Hyv. Ymp./rak.valv.ltk 9.10.2007 151 RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE (TUULIKALLIO KORTTELIT 59 61) TAVOITTEET
Määräysnumero Ulkoasu ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 0.9
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 4.042 4.0421 4.043 5.00 Korttelialueelle ei saa sijoittaa päivittäistavarakauppaa, eikä muuta yli 2000 kerrosalaneliömetrin suuruista
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN
AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET
Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen
RAKENTAMISTAPAOHJEET
LIITE 4 RAKENTAMISTAPAOHJEET 16.5.2016 Kuva 1. Havainnekuva asemakaavan muutosalueesta. 1 OHJEEN TARKOITUS Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavan määräyksiä ja merkintöjä. Niiden tarkoituksena on
UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)
UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa katu- ja pysäköintialueet, Lainaankatu - Pirkkakatu
1 Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa katu- ja pysäköintialueet, Lainaankatu - Pirkkakatu Viistokuva Blom WEB 11.07.2014 Rakentamistapaohjeet 6.2.2017 2 1 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeen
Rakentamistapaohjeet A-2700 D/428/ / (6)
Rakentamistapaohjeet A-2700 D/428/10.02.03.00.04/2017 1 (6) A-2700 Asemakaava ja asemakaavan muutos 13.11.2017 Sipurantie 70 ja 74, Viuha Lahti.fi Rakentamistapaohjeet A-2700 D/428/10.02.03.00.04/2017
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000
KANKAAN PIIPPURANTA / JYVÄSKYLÄN KANKAAN ENTISEN TEHDASALUEEN ALOITUSKORTTELIEN ARKKITEHTUURIKILPAILU " o h o i! " 1/5
o h o i! rakennukset ja kaupunkikuva ankaan tehdasalueen aloituskorttelit sijoittuvat alueen sydämen, vanhan tehdasrakennuksen ympärille. Tehtaan mittakaava ja materiaalimaailma toistuu asuinkortteleiden
Tehdashistorian elementtejä
Tehdashistorian elementtejä Vanhaa paperitehtaan esineistöä otetaan talteen ja säilytetään tulevaa käyttöä varten. Esineet voidaan käyttää osana ympäristörakentamista tai paperitehtaan uutta sisustusta.
BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet
Kuntakehityslautakunta 14.3.2012 BOSTONIN ALUE RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet yhteystiedot Asko Honkanen kaava-arkkitehti puh. 040 314 2012 asko.honkanen@tuusula.fi kortteli