Päätoimittaja. Toimitussihteeri. PL 5, Vekaranjärvi p Toimitusneuvosto Puheenjohtaja Rami Saari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päätoimittaja. Toimitussihteeri. PL 5, 46140 Vekaranjärvi p. 0299 431 107. Toimitusneuvosto Puheenjohtaja Rami Saari"

Transkriptio

1

2 Karjalan prikaatin Kilpi on Karjalan prikaatin ja sen kanssa yhteistoiminnassa olevien kiltojen sekä prikaatin että siihen kuuluvien joukkoyksiköiden perinnejoukkojen jäsenlehti. Kilpi on myös Karjalan prikaatin henkilöstö- ja tiedotuslehti, sekä prikaatin aliupseerikoulujen ja -kurssien kurssijulkaisu. Kun Karjalan prikaatille oli annettu 1957 nykyinen nimi ja prikaatille oli määrätty vaalittavat perineet, perustivat entisessä Viipurin Papulassa sijainneessa Karjalan Kaartin Rykmentissä palvelleet aseveliyhdistyksen Karjalan Kaartin Kilta. Killan nimeä ja jäsenmerkkiä käyttäen julkaistiin ensimmäinen jäsenlehti vuonna Vuodesta 1960 lehden nimi oli Kaartilainen, jota julkaistiin neljä numeroa vuodessa ja toimittamisen suoritti killan hallitus luvun alusta lähtien toimittaminen suoritettiin Karjalan prikaatin esikunnassa. Haminalaisen Kymen jääkäripataljoonan nimi, joukko-osastolippu, kunniamarssi ja perinteet annettiin vuoden 1990 alussa Karjalan prikaatin jääkäripataljoonalle. Tuolloin lehden nimeksi muutettiin Kaartilainen-Vauhtipyörä. Vuodesta 1995 lehteä ryhdyttiin julkaisemaan kaksi numeroa vuodessa aliupseerikurssien päättyessä noin viikkoa ennen juhannnusta ja ennen joulua. Karjalan prikaatin valmiusyhtymäksi muodostamisen käynnistyessä kesällä 1998 lehden nimeksi muutettiin Karjalan prikaatin Kilpi ja toimittamisen on suorittanut toimituskunta. Lehti on vuosina 1998, 2002 ja 2010 palkittu valtakunnallisena Vuoden kiltalehtenä sekä vuonna 2013 Vuoden joukkoosastolehtenä. KUSTANTAJAT: Karjalan prikaati, Karjalan Prikaatin Kilta ry, Kymen Jääkäripataljoonan Kilta ry, Karjalan Tykistökilta ry, Korian Pioneerikilta ry, Kymen Viestikilta ry, Salpausselän Ilmatorjuntakilta ry ja Autojoukkojen Kymenlaakson Kilta ry. 56. vuosikerta. Päätoimittaja Toimitussihteeri PL 5, Vekaranjärvi p Toimitusneuvosto Puheenjohtaja Rami Saari Karjalan prikaatin joukkoyksiköiden komentajat: Vesa Vainio, Mika Tauru, Aki Hotti, Jarmo Vähätiitto, Vesa Valtonen ja Matti Heininen Kiltojen edustajat: Markku Seppä, Jaakko Janhunen, Seppo Rantalainen, Kai Lampi, Juha Varanka, Jukka Puurula ja Matti Mikkonen Toimittaja ja layout: Seuraava numero 1/2015 Aineiston deadline Ilmestyy Kirjapaino Scanweb Oy, Kouvola ISSN (Painettu) ISSN (Verkkojulkaisu) Ilmoitushinnat 1/1 s 220, kannet 2 ja 3 250, kansi /2 s 120, 1/4 s 90, 1/8 s 75, 1/16 s 50 2

3 Uuteen vuoteen. Jari Kallio... 5 Pääkirjoitus: Vahvistuva Karjalan prikaati III osa. Rami Saari... 7 Johtamis- ja hallintojäjestelmä muuttuu Antti Lehtisalo... 8 Apulaiskomentaja esittäytyy Organisaatiomuutos Jussi Aapro Suusonnettomuusharjoitus. Riku Hämäläinen Karjalan prikaatin rakennushankkeet. Jouko Oinonen Käytännön johtamisopissa. Ilja Varha Karjalan tykistörykmentissä ajankohtaista. Mika Tauru Ilmatorjunta aina ensimmäisenä, aina edessä. Aki Hotti Ajatuksia Itä-Suomen viestipataljoonasta. Jarmo Vähätiitto Kymen pioneeripataljoonan perinnepäivä ja komentajanvaihtuminen.. 26 ROK saapuu Karjalan prikaatiin Kunnossapidon uudistukset ja Karjalan huoltopataljoonan ajankohtaiset asiat. Matti Heininen ja Antti Pienimäki Henkilöstötapahtumia Karjalan prikaatissa Karjalan prikaati järjesti pohjoismaiset ampumakilpailut Karjalan prikaatin komentaja vaihtui Karjalan prikaatissa valapäivä Valkealan sotilaskotiyhdistys Karjalan prikaatin kanssa yhteistoiminnassa olevat killat Johtajana esikunta- ja viestikomppaniassa. Henri Leppänen Taka--asema ja rauha. Pekka Hovilainen Karjalan prikaatin aliupseerikoulut ja -kurssit Kokemuksia Kilpi -lehtien tekemisestä. Pentti Vainikka Kannen kuva: Karjalan prikaatin komentaja avasi Raivaamiskentän Onnosensuon ja varuskunnan risteyksen läheisyyteen Kääpälän kylään. Ilmavoimien tukikohdan hävittäjäkoneparin väistöpaikan ja kiitotienpätkän muotoon rakennettu uusi koulutuspaikka on osa pioneerikoulutusaluetta, joka palvelee erityisesti prikaatiin perustettavaa raivaamisen osaamiskeskusta. Kuvassa noin metrin korkuinen kauko-ohjattava raivausrobotti. Kuva: Puolustusvoimat. 3

4 Valoa pimeyteen Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Jes. 9:1 Elämme adventtiaikaa, adventtikynttilöitä sytytetään ja hämärässä huoneessa kynttilät riittävät valaisemaan koko huoneen. Joulunodotus on saanut alkaa. Monelle joulun lähestyminen merkitsee suunnittelua, valmistelua, ehkä joillekin kiirettä ja stressiäkin. Adventtiaikaan sisältyvät perinteisesti joulukorttien lähettäminen, joululahjojen ostaminen, leipominen ja siivoaminen, jotta aattona koti hohtaisi puhtauttaan. Entäpä, jos joskus joulunodotukseen ottaisikin ihan uudenlaisen näkökulman? Mitäpä, jos kerrankin vain hiljentyisi adventtiaikaan rauhassa ja siivoaisi kodin vasta joulun jälkeen? Ulkoista puhtautta tärkeämpää ovat sisimpämme ajatukset. Onkin syytä miettiä mihin keskitymme adventtiaikana, tarvitsisimmeko kuitenkin sydämen suursiivousta ennemmin kuin kodin? Olisiko tänä adventtina aika luopua turhista ajatuksista ja vastaanottaa Jumalan anteeksiantamuksen ja armon tuoma joulurauha, joka syväpuhdistaa sydämemme, kun vain annamme sille tilaisuuden? Adventtina ja jouluna meitä kehotetaan: Tulkaa valoon!, sillä Kristus itse on tullut luoksemme. Lapsi on syntynyt meille, Poika on meille annettu. Jouluna taivas koskettaa maata. Tuo Poika tuli pelastamaan maailman ja kantamaan kaikki pahat tekomme, ajatuksemme ja laiminlyöntimme, jotta me saisimme elää. Hänen suurin toiveensa on, että joulukiireidemme keskellä pysähtyisimme kuuntelemaan todellista joulunsanomaa, huomaamaan lähimmäisemme ja ojentamaan heille auttavan kätemme. Jonakin vuonna teimme partiossa sudenpentujen kanssa joulukuulle päivän hyvien töiden joulukalenterin, jonka tarkoituksena oli, että joka päivä ilahdutetaan toista jollakin tavalla. Kalenteri sisälsi adventtiajan keskeisen ajatuksen. Pienillä teoilla toista ihmistä auttamalla keskitymme olennaiseen. Sillä sinä voit olla juuri se, joka rikkoo työkaverin, naapurin tai ystävän pimeyden, sinä voit auttaa häntä jaksamaan pimeän yli ja valaista hänen elämäänsä adventtikynttilän tavoin. Siunattua ja rauhallista joulunodotusta sekä joulua! Kiitos kuluneesta vuodesta ja Hyvää uutta vuotta 2015! Sotilaspastori Sanna Timonen 4

5 Karjalan prikaatin komentaja, prikaatikenraali Jari Kallio Uuteen vuoteen Vuoden vaihteessa on tapana katsoa hieman taaksepäin ja arvioida mennyttä vuotta sekä pohtia mitä tulevaisuus tuo tulleessaan. Päättymässä oleva vuosi on ollut Karjalan prikaatissa monellakin tapaa valmistautumista tulevaan, nykyistä laaja-alaisempaan joukko-osastoon ja sen edellyttämiin tehtäviin. Takana on erittäin paljon erityisesti esikunnassa tehtyä työtä, joka ei ehkä ole näkynyt koko prikaatissa. Ja hyvä niin, sillä tavoitteena olikin, että perusyksiköt ja muut toimipisteet saisivat mahdollisimman rauhassa keskittyä päätehtäväänsä asevelvollisten kouluttamiseen. Tässä olemme onnistuneet ilmeisen hyvin, sillä koulutustulokset ja varusmiesten antamat palautteet ovat säilyneet perinteisellä korkealla tasolla. Ja kun Kaartinhalli saatiin kesällä peruskorjauksen jälkeen entistä ehompana takaisin käyttöön, on lupa odottaa, että arviot liikuntakoulutuksen järjestelyistäkin taas palaavat muiden koulutustulosten tasolle. Puolustusvoimauudistukselle asetetut tavoitteet tullaan saavuttamaan ja sen myötä puolustusvoimien toiminnan taso on mahdollista palauttaa suorituskykyvaatimusten edellyttämälle tasolle. Uudistuksen myötä puolustusvoimissa siirrytään uuteen organisaatioon ja uusiin toimintatapoihin. Uudistukset vaikuttavat monin tavoin myös Karjalan prikaatiin. Maavoimien uudistettu taistelutapa, alati tarkentuvat joukkotuotantotehtä- vät ja toiminnan tason palautuksen myötä muuttuva harjoitusjärjestelmä vaikuttavat prikaatin kaikkeen toimintaan. Karjalan prikaati ottaa vastaan merkittävän osan lakkautettavan Itä-Suomen sotilasläänin tehtävistä. Pioneeritoiminnassa olemme jo ottaneet päävastuun valtakunnallisesta raivaamisen osaamisesta sekä sen kehittämisestä ja kouluttamisesta. Vuoden vaihteessa tapahtuu muutoksia myös maa- ja merivoimien kunnossapidon järjestelyissä. Jatkossa MILLOG Oy vastaa pääosasta meidän kaluston kunnossapitoon liittyvistä tehtävistä. Karjalan prikaatin vastuulle jää lähinnä vain käyttäjän vastuulla oleva käyttöhuolto. Olen pahoillani, että kunnossapitoon liittyvien päätösten teko jäi kovin myöhäiseen ja sitä myöden asioiden suunnittelulle ja muutoksen valmistelulle tuli kohtuuton kiire. Olen kuitenkin luottavainen, että asiat on saatu sovittua ja että eri tason huollot kalustoille saadaan tehtyä jatkossakin yhtä laadukkaasti kuin ne on tehty kunnossapitokeskuksessa tähänkin saakka. Onhan jatkossakin laadun takeena sama osaava henkilöstö kuin nykyään. Meidän jokaisen tehtävänä on olla valmiina muutoksien toimeenpanoon. Jokaisen tulee omaksua uudet toimintatavat siltä osin kuin ne itseä koskevat. Vain tekemällä esim. virkamatkalaskut tai hankintaesitykset siten kuin ne edellytetään, voidaan uusista toimintatavoista saada kokemuksia ja mahdollistetaan niiden jatkuva parantaminen. Puolustusvoimauudistuksen myötä ensi vuonna meidän vastuulle tulee noin kymmenkertainen määrä kertausharjoituskoulutettavia. Kertausharjoitukset tulee aina valmistella huolellisesti ja niiden ohjelmat tulee rakentaa tehokkaiksi. Muutosten keskellä palvelusturvallisuus- ja työsuojeluasiat on pidettävä korostetusti esillä. Kyky välttää palvelustapaturmat on keskeinen osa ammattitaitoamme. Pyrimme prikaatina tässä kiivastahtisessa muutoksessa pitämään mahdollisimman hyvää huolta henkilöstöstä. Palvelustovereiden oma-aloitteinen tukeminen on tärkeää. Se auttaa meitä kaikkia jaksamaan paremmin. Meillä on hyvät edellytykset toimeenpanna vuoden vaihteen uudistukset yhtä laadukkaasti kuin uudistukset on täällä perinteisestikin tehty. Toimintaedellytykset ovat kunnossa. Aselajien ja eri toimijoiden saumaton yhteistoiminta on perinteinen vahvuustekijämme. Jo tässä lyhyessä ajassa olen itse voinut todeta, että prikaatin henkilöstö on erittäin motivoitunutta ja halukas kehittämään uusia toimintamenetelmiä Kaarti päälle - yhdessä voima hengessä. Samalla kun rakennamme uutta, meillä on myös kyky ylläpitää prikaatiamme. Kiitän Karjalan prikaatin henkilöstöä, KILPI-lehden tekijöitä ja muita yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta. Henkilökohtaisesti haluan kiittää kaikkia lämpimästä vastaanotosta prikaatiin. Voimme lähteä hyvillä mielin Joulun viettoon ja vuoteen Uuteen. Toivon, että kaikki ehdimme Joulun aikana myös hieman hiljentyä ja unohtaa arjen työhuolet ja sitä myöden luoda hyvä joulumieli myös läheisille - heidän tuki on korvaamattoman tärkeää. 5

6 6

7 Kilpi -lehden päätoimittaja, Karjalan prikaatin esikuntapäällikkö, eversti Rami Saari Vahvistuva Karjalan prikaati, osa III K lu siirtyi Karjalan prikaatin vastuulle jo lukien, ja vuosia 2015 ja 2016 on suunniteltu yhdessä pitkin vuotta. Prikaatin esikunnan ja Sotilasläänin esikunnan muutot toteutetaan kertarysäyksellä viikolla 51. Sen jälkeen hiljennytään ansaittuun joulunviettoon ja uudenvuoden vastaanottoon, minkä jälkeen aloitetaan uudessa kokoonpanossa. Karjalan prikaatin 2020-luvun toimintaedellytysten varmistaminen on edennyt. Harjoitusjärjestelmä on suunniteltu, tilojen kunnostaminen on edennyt ja harjoitusalueita sekä ampumaratoja on parannettu. Hieno peruskorjattu Kaartinhalli on osoittautunut erittäin käyttökelpoiseksi. Neloskasarmin remontti valmistuu näinä päivinä ja kolmoskasarmin peruskorjaus käynnistyy. Myös työn alla olevat keskusvarasto ja pioneerikoulutuksen koulutuspaikat etenevät suunnitelmien mukaisesti. Karjalan prikaatin apulaiskomentaja on nimetty. Kuka olisikaan parempi tehtävänhoitaja kuin sotilasläänin nykyinen esikuntapäällikkö, etenkin kun Itä- Suomen sotilasläänin tehtävien pääosa ja kaksi aluetoimistoa siirtyvät Karjalan ohta se tapahtuu. Puolustusvoimien kenties suurin rauhan ajan organisaatiomuutos toteutuu täysimääräisesti lukien. Puolustusvoimien kokoa pienennetään; hallintoyksiköitä lakkautetaan, yhdistetään ja vahvistetaan. Johtamistasoja madalletaan ja tukipalveluja organisoidaan laajasti uudelleen. Karjalan prikaatissa uskotaan, että puolustusvoimien uudistetut toimintatavat, keskitetty logistiikka ja yhteiset palvelut toimivat suunnitellulla tavalla. Ymmärrämme, että Puolustusvoimat kykenee tehtäviinsä myös tulevaisuudessa. Tiedämme, että toiminnan taso pystytään palauttamaan ja että Karjalan prikaatin lisääntyvät tehtävät ja vahvistunut asema Kaakkois-Suomen puolustajana kyetään täyttämään. Toivotan lämpimästi tervetulleeksi eri toimialojen osaajat Itä-Suomen Sotilasläänin esikunnasta, Pioneerirykmentistä, aluetoimistoista ja muualta. Teitä kaikkia tarvitaan. Pääosa tästä väestä on koossa komentajan kausipuhuttelussa ja joululounaalla Vekaranjärvellä. Operatiivinen suunnitteprikaatin vastuulle. Toivotan eversti Antti Lehtisalon tervetulleeksi Karjalan prikaatiin Lehden kolme viimeistä numeroa ovat käsitelleet puolustusvoimauudistuksen toteutusta prikaatissa Kiltojen ja muiden perusartikkelien ohella. Kiitän Kilven lukijoita mielenkiinnosta ja samalla lupaan, että vuoden 2015 numeroissa haetaan toista näkökulmaa. Lehtemme jatkaa uudistumista myös tuotannon osalta. Seuraavat lehdet toimitetaan Karjalan prikaatin virkatyönä, mikä näkynee edelleen lehden ilmeessä, mutta siihen palaamme keväällä. Nyt kiitän majuri evp. Pentti Vainikkaa lehden pitkäaikaisesta toimittamisesta, josta Pena hieman kertoo kokemuksiaan tässä lehdessä. Lopuksi palaan vielä uudistuksen toteuttamiseen. Suurkiitos prikaatin henkilöstölle peruskuorman ohessa tehdystä mittavasta työstä ja yhteistyökumppaneille hienosta tuesta. Toivotan Kilven lukijoille mukavaa joulun odotusta. 7

8 Johtamis- ja hallintojärjestelmä muuttuu S otilaslääni nimenä on kuvannut puolustusvoimien alueorganisaatiota 1930-luvulta alkaen. Ensimmäisen kerran nimi otettiin käyttöön vuoden 1933 asetuksessa puolustuslaitoksesta. Nimi ehti olla yhtäjaksoisesti käytössä yli 80 vuotta. Sotilasläänin päätehtävänä on ollut eri vaiheissa vastuu joko alueen puolustamisesta tai asevelvollisuusasioista. Sotien jälkeen itäisen alueen puolustuksen suunnittelusta, valmisteluista ja johtamisesta ovat vastanneet 3.Divisioonan esikunta, Kaakkois-Suomen ja Savo- Karjalan sotilasläänien esikunnat, Itäisen maanpuolustusalueen esikunta ja Itä- Suomen sotilasläänin esikunta. Vuodesta 2015 alkaen vastuu siirtyy Karjalan prikaatille ja Kainuun prikaatille. Ajanjaksot vuosilukuineen näkyvät oheisissa kuvissa. Sotilasläänien alueelliset tehtävät siirtyvät Maavoimien esikunnalle ja kuudelle joukko-osastolle sekä osin aluetoimistoille. Uudistuksen myötä joukko-osastolla on koulutustehtävän lisäksi myös vastuualueensa operatiiviset tehtävät sekä asevelvollisuusasiat. Alueellisista tehtävistä vastaavat Karjalan prikaati, Porin prikaati ja Kainuun prikaati, Panssariprikaati, Jääkäriprikaati ja Kaartin jääkärirykmentti. Asevelvollisuusasioista vastaavat edelleen aluetoimistot (12), jotka kuuluvat edellä mainittujen joukko-osastojen kokoonpanoon. Kouvola on koko itsenäisyytemme ajan ollut merkittävä sotilaskaupunki ja Sotilasläänien perinnön siirto Teksti: Antti Lehtisalo Kuvat: Puolustusvoimat sen merkitys korostuu entisestään puolustusvoimauudistuksen seurauksena vuodesta 2015 alkaen. Karjalan prikaati ottaa vastuun Kaakonkulmasta. Itä-Suomen sotilasläänin lakkauttamisen myötä aluevastuu siirtyy vuoden 2015 alussa Karjalan prikaatille. Vastuualue kattaa Etelä- Savon, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat. Pohjois-Savon ja Pohjois- Karjalan maakuntien alueet siirtyvät Kajaanissa sijaitsevan Kainuun prikaatin vastuulle. 8

9 Asevelvollisuusasioista vastaavat Karjalan prikaatiin kokoonpanoon kuuluvat Kaakkois-Suomen ja Etelä-Savon aluetoimistot. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson aluetoimisto lakkautetaan ja tehtävät siirtyvät perustettavalle Kaakkois-Suomen aluetoimistolle. Puolustusvoimauudistuksen toteutuminen Itä-Suomen sotilasläänin esikunnassa on toteutunut suunnitelmien mukaisesti. Vuoden 2012 kevään tilanteesta ja sen hetkisten käsitysten mukaan uudistus on henkilöstön näkökulmasta toteutunut paremmin kuin alun perin uskottiinkaan. Työilmapiiri on kokonaisuutenaan pysynyt erinomaisella tasolla. Kouvolassa palveluksessa olevien henkilöiden kohdennukset toteutetaan seuraavasti lukien: - Karjalan prikaati 21 henkilöä - Maavoimien esikunta yhdeksän henki löä - Utin jääkärirykmentti kaksi henkilöä - Maasotakoulu kaksi henkilöä - 1. Logistiikkarykmentti kaksi henkilöä - Pääesikunta ja sen alaiset laitokset neljä henkilöä - Ilmavoimat yksi henkilö Itä-Suomen sotilasläänin lakkauttamiseen liittyen sotilasläänin esikunta järjesti alueensa viranomaisille ja maanpuolustusjärjestöille yhteistoimintatilaisuudet keväällä Maakunnittain pidettyjen tilaisuuksien tarkoituksena oli jakaa tietoa puolustusvoimauudistuksesta ja yhteistoiminnan järjestelyistä vuodesta 2015 alkaen sekä esitellä uudet puolustusvoimien alueelliset toimijat. Tätä ensimmäistä informaatiokierrosta täydennettiin joulukuussa 2014 maakunnittain järjestetyillä sotilasläänin lakkauttamisen tilaisuuksilla, joihin kutsuttiin alueellisten viranomaisten ja vapaaehtoisen maanpuolustuskentän edustajat. Karjalan prikaatilla ja sen alaisilla aluetoimistoilla on hyvä perusta rakentaa yhteistoiminnan ilmapiiri koko toimintaalueelleen vuoden 2015 aikana. Kirjoittaja on eversti, joka on nimetty Karjalan prikaatin apulaiskomentajaksi lukien. P.S. Seuraavalla aukeamalla Antti Lehtisalo kertoo muutamin sanoin itsestään. Hänen valokuvansa on sivulla 32. Sotilasläänien perinnön siirto

10 Apulaiskomentaja esittäytyy Olen syntynyt Mäntyharjussa vuonna 1964, jossa kävin koulut ja kirjoitin ylioppilaaksi Mäntyharjun Lukiosta vuonna Varusmiespalveluksen suoritin Savon prikaatissa ja Karjalan prikaatissa Kadettikoulu alkoi syksyllä 1985 kolmen siviilipäivän jälkeen. Upseerin tutkinnon suoritin Kadettikoulun jalkaväkilinjalta ja minut ylennettiin luutnantiksi vuonna Ensimmäinen palveluspaikka oli Karjalan prikaati, jossa toimin joukkueenjohtajana ja komppanian päällikkönä kranaatinheitintehtävissä vuosina Tämän jälkeen siirryin kranaatinheitinopettajaksi Kadettikouluun. Mielenkiintoinen kouluttaja- ja opettajavaihe päättyi vuoden 1995 syksyllä, jolloin alkoi yleisesikuntaupseerikurssi Maanpuolustuskorkeakoulussa. Nuorena yleisesikuntaupseerina ensimmäinen palveluspaikka oli vuonna 1997 Kymen sotilasläänin esikunta Kouvolassa. Sotilasläänin kolmeen vuoteen sisältyy Bosnian SFOR-operaation suomalaisen jääkäripataljoonan operaatiopäällikön tehtävä vuonna 1998 Pohjoismais-Puolalaisessa prikaatissa. Siirryin vuonna 2000 Reserviupseerikouluun operaatiopäälliköksi, josta tie vei Pääesikunnan operatiiviselle osastolle vuoden kuluttua. Neljä vuotta operatiivisella osastolla olivat palvelusuran kiireisintä, mutta samalla ammatillisesti palkitsevinta aikaa. Vajaan kymmenen vuoden operatiivisen alan tehtävien jälkeen vaihdoin koulutusalan tehtäviin. Toimin Haminassa Reserviupseerikoulun reserviupseerikurssin johtajajana ja Maasotakoulun koulutuspäällikkönä. Tätä seurasi Maavoimien esikunnan suunnitteluosastolla strategisen suunnittelusektorin ja apulaisosastopäällikön tehtävät. Päätehtävä oli puolustusvoimauudistuksen suunnittelu maavoimissa. Vuodet toimin Itä-Suomen sotilasläänin esikuntapäällikkönä, josta on loogista siirtyä apulaiskomentajan tehtävään. Harrastan kuntoliikuntaa, metsästystä ja ravihevosten kasvatusta. Perheeseeni kuuluu vaimo Anu ja kolme lasta. Asumme Kuusankoskella. Lasten monipuoliset harrastukset ovat myös iso osa isän vapaa-aikaa. Metsästykseen on hyvät puitteet perikunnan tilalla Mäntyharjulla. Ravihevosvarsoja syntyy 2-4 vuodessa ja kuulun Kouvolan raviradan hallitukseen. Apulaiskomentaja tuo mukaan merkittävän osan sotilasläänin nykytehtävistä Karjalan prikaatille. Aluetoimistojen johtaminen ja maanpuolustustyö kuuluvat apulaiskomentajan tehtäviin. Lisäksi hän on joukko-osaston komentajan ensimmäinen sijainen. Viranomaisyhteistyön johtaminen tapahtuu käytännössä aluetoimistojen kautta. Yhteistyön tavoite on, johon uskon koko Karjalan prikaatin henkilöstön sitoutuvan, poikkeusoloihin varautuminen ja kokonaismaanpuolustuksen järjestäminen. Karjalan prikaatin henkilöstön on näyttävä ympäroivässä yhteiskunnassa kaikilla tasoilla. Prikaatilainen, aina kun sinut kutsutaan tilaisuuksiin alueen kaupungeissa ja kunnissa, osallistu niihin. Vuosi 2015 on AKTIIVISEN YHTEISTOIMINNAN VUOSI!. Tällöin opetetaan yhteistyökumppanit asioimaan Karjalan prikaatin kanssa. Apulaiskomentaja kantaa tästä päävastuun. Organisaatiomuutos Puolustusvoimauudistuksen tuomia viimeisimpiä muutoksia niin henkilöstössä kuin organisaatiossakin. Vuoden vaihde lähestyy ja muutoksia tulee edelleen. Puolustusvoimauudistukseen liittyen Karjalan prikaatiin siirtyy henkilöstöä ympäri Etelä-Suomea. Alkuperäisen henkilöstösuunnitelman mukaan prikaatiin piti siirtyä noin 110 henkilöä muista hallintoyksiköistä, mutta tuo luku on tällä hetkellä noin 80. Karjalan prikaatiin siirtyy ja on siirtynyt henkilöitä useasta joukosta. Eniten henkilöstöä siirtyy prikaatiin lakkautettavasta Itä-Suomen sotilasläänin esikunnasta (noin 35) tuoden mukanaan myös lääniltä siirtyviä tehtäviä. Henkilöstöä siirtyy myös Reserviupseerikoulusta, Hämeen rykmentistä, Viestirykmentistä, Tykistöprikaatista, Kaartin jääkärirykmentistä, Etelä-Suomen sotilasläänin esikunnasta, Sotilaslääketieteen keskuksesta, Maavoimien esikunnasta ja Pioneerirykmentistä. Vuoden 2013 aikana lakkautetusta Poh- 10 jois-karjalan prikaatista siirtyi Vekaranjärvelle noin kymmenen henkilöä. Henkilöstön siirtyminen Vekaranjärvelle ei kosketa pelkästään siirtyviä henkilöitä vaan myös vastaanottavia työpisteitä. Siirtyvälle henkilöstölle ja heidän läheisille on järjestetty tutustumis- ja perehdytystilaisuuksia Karjalan prikaatissa ja samalla heitä on tutustutettu myös Kouvolan talousalueeseen. Muualta siirtyvien henkilöiden työpisteiden esimiehille on järjestetty muutoskoulutusta, jossa on korostettu siirtyvien henkilöiden vastaanottamista, perehdyttämistä ja kotouttamista. Vuoden 2015 alussa prikaatissa järjestetään ns. perinteinen Tervetuloa taloon -perehdytystilaisuus, joka räätälöidään saapuvalle henkilöstölle. Prikaatin komentajan kausipuhutteluun osallistuivat niin Itä-Suomen sotilasläänin esikunnasta prikaatiin siirtyvät kuin Karjalan prikaatin alaisuuteen tulevien aluetoimistojen tulevat työntekijät. Karjalan prikaati on vuosien saatossa ollut aina pääsääntöisesti vastaanottavana osapuolena, mutta henkilöstöä on Teksti: Jussi Aapro Kuvat: Puolustusvoimat myös siirtynyt pois prikaatin vahvuudesta. Uudistuksiin liittyen on Vekaranjärven terveysasema sekä varuskuntaravintola Linna siirtyneet kumppaneille ja nyt viimeisimpänä kumppanille siirtyy Karjalan prikaatin kunnossapitokeskus (noin 50 henkilöä). Maavoimien esikunta on käskenyt syyskuussa 2014 maavoimien joukkoosastoille uuden esikuntarakenteen. Esikuntiin ei perusteta hallinto-osastoa vaan esikuntiin tulee tämän tilalle henkilöstösekä huolto-osasto. Vain muutos on pysyvää, ja tämä on tullut tutuksi tässä vuosien saatossa. Puolustusvoimauudistus koskee meitä kaikkia. Uudet haasteet ja toimintatavat ovat edessäpäin ja niistä varmasti selvitään, joskin työtä se teettää. Kaarti päälle! Kirjoittaja on majuri, joka toimii Karjalan prikaatin esikunnassa henkilöstöpäällikkönä.

11 11

12 Suuronnettomuusharjoitus Valkealan räjähdevarastoalueella Harjoitushälytysilmoitus, harjoitushälytysilmoitus. 412A liikennevälinepalo keskisuuri, Vekaranjärven varuskunta, Valkealan räjähdevarasto. RKY P 32, RKY 661, RKY 651, MP 241, RKY 663, RKY 653 Lisätietoja: Räjähdelastissa oleva rekka syttynyt palamaan, yritetty alkusammutusta, savuaa edelleen. Ihmiset poistuneet paikalta. Rekan vieressä räjähdevarasto. V alkealan räjähdevarastoalueella järjestettiin suuronnettomuusharjoitus Harjoituksen valmisteli ja johti Karjalan prikaatin pelastusupseeri yliluutnantti Riku Hämäläinen yhteistyössä Kymenlaakson pelastuslaitoksen asemamestari Riku Hietalan kanssa. Harjoitukseen osallistui Karjalan prikaatin erikseen nimetty henkilöstön (ml. sidosryhmät) lisäksi kaksi sopimuspalokuntaa ja päällystöä (4 hlöä) Kymenlaakson pelastuslaitokselta sekä yksi henkilö Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta. Harjoituksen onnettomuusskenaarioksi valittiin tilanne jossa räjähdelastissa oleva rekka syttyi kuorman purkamisen aikana tuleen ohjaamon kojelaudan sähkölaitteista, josta tuli levisi kuormaan aiheuttaen räjähdyksen, koska osassa ammuksissa on valmiina sytyttimet asennettuina tehdaspakkauksissaan. HARJOITUKSEN TARKOITUS JA TAVOITE HARJOITUKSEN KULKU Harjoitus aloitettiin harjoituspuhuttelulla jossa YT-viranomaisille kerrottiin harjoituksen tarkoitus ja toimijat sekä harjoitukseen liittyvät yhteistoiminta-asiat. Puhuttelun jälkeen toimijat ryhmittyivät sisäisen pelastussuunnitelman mukaisille ryhmityspaikoille. Onnettomuustilanne kuvattiin räjähdevarastoalueella varastohenkilöstölle harjoitussuunnitelman mukaisesti jonka jälkeen tilanne eteni varastohenkilöstön tekemän hätäilmoituksen suorittamisesta harjoitushätäkeskukseen, josta annettiin hälytysilmoitus vastesuunnittelun mukaisille resursseille. Pelastustoimintaan osallistuvien toimijoiden organisointi aloitettiin sisäisen pelastussuunnitelman mukaisesti. Tilannejohto muodostui Karjalan prikaatin päävartioon jossa virkapaikalla oleva vartiopäällikkö (MP 240) sekä sotilaspalokunnan pelastusryhmänjohtaja (MPP241) aloittivat tilannearvion tekemisen hyödyntäen teknisiä apuvälineitä. Pelastustoiminnan johtajana toimi pelastuslaitoksen päällystöpäivystäjä (RKYP34). Pelastuslaitoksen, poliisin sekä Karjalan prikaatin johtopaikka perustettiin Vekaranjärven asuntoalueelle pelastussuunnitelman mukaiselle paikalle, joka toimii myös yhteydenottopisteenä ja sisääntulokohtana Karjalan prikaatiin tuleville ensi- Teksti: Riku Hämäläinen Kuvat: Puolustusvoimat hoidon-, pelastuksen-, ja poliisinyksiköille kun onnettomuus- tai häiriötilanne ei mahdollista saapumista kasarmialueelle. Johtopaikalla suoritetut toimenpiteet: tilannekuvan muodostaminen, vaaran arviointi _ resurssien vastaanottaminen ja johto pelastustoiminnan suunnittelu ja johtaminen (VIRYT KYMPE, KAAPOL, KARPR) yhteyden pito ja tilannekuvan välittäminen muille viranomaisille ja toimijoille (FINAVIA, HÄKE, ESAVI, CA- REA) Karjalan prikaatin johtoryhmä muodostui useiden päällekkäisten tilaisuuksien johdosta esikuntapäälliköstä ja tiedottajasta. Johtoryhmä valmisteli tiedotteen tiedostusvälineille. Pelastustoiminnan johtamisvälineinä käytettiin VIRVE-radioita voimassaolevan ohjeistuksen mukaisesti. Harjoitukseen oli ennalta sovittu käytössä olevat puheryhmät, jotka olivat pääsääntöisesti pelastuksen ja -viranomaisyhteistyön mahdollistavia viestiohjeen mukaisia puheryhmiä. Matkapuhelinta käytettiin niiden harjoitustilanteen mukaisten avainhenkilöiden tavoittamiseen joilla ei ole mah- Valkealan räjähdevarastoalue luokitellaan SEVESO II-direktiivin mukaiseksi tuotantolaitokseksi, jossa vaarallisten kemikaalien varastointi tai käsittely voi aiheuttaa suuronnettomuuden vaaran. Direktiivin ja monen muun lain ja asetuksen velvoittamana alueelle on laadittu sisäinen pelastussuunnitelma. Harjoituksen tarkoituksena oli tarkastella sisäisen pelastussuunnitelman toimivuutta, räjähdysvaraan liittyviä ensitoimenpiteitä sekä kehittää organisaation kykyä varautua ja toimia onnettomuustilanteessa johon, liittyy räjähteitä yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Pelastustoiminnan johtajan käskynanto johtopaikalla vartiopäällikölle sekä terveysaseman henkilöstölle. 12

13 dollisuutta käyttää VIRVE-radiota. Sisäinen hälytys suoritettiin koestamalla räjähdevarastoalueen suurtehohälytin puhetoiminnolla sekä soittokierroksella työpisteisiin. Työpisteitä kehotettiin suojautumaan sisätiloihin, pois ikkunoiden ja ovien läheisyydestä. Päävartion muuton johdosta sisäinen kuulutusjärjestelmä ei ollut käytössä. Onnettomuus eskaloitui ammuskuorman räjähdykseen (tulenkuvaus), jonka seurauksena viereisessä räjähdesuojassa syttyi palo aiheuttaen toisen räjähdyksen. Räjähdysten seurauksena räjähdevarastoalueella syttyi maastopaloja ja heitteitä levisi n. 300 metrin alueelle. Räjähdyksen aiheuttamien vaurioiden selvittäminen toteutettiin lähettämällä raivaajapartio (EOD) panssaroidulla ajoneuvolla kohteelle. EOD-partion välittämän tiedon perusteella todettiin alueella olevan heitteitä n. 300 m päässä räjähdyspaikasta sekä maastopaloja. Raivaustoiminnan jälkeen ja riskinarvion perusteella pelastustoiminnan johtaja lähetti alueelle sammutusyksiköt sammuttamaan maastopalot. Tilanne päättyi räjähdyksen seurauksena syttyneiden maastopalojen sammuttamiseen. HAVAINNOT Harjoituksesta saatujen kokemusten perusteella pelastussuunnitelma mahdollistaa nopeat ensitoimenpiteet mahdollisessa onnettomuusuhassa joka liittyy räjähdevarastoalueeseen. Yhteistoiminta viranomaisten kesken sujui hyvin ja pelastustoiminnan tilannekuva välittyi kaikille toimijoille, tämä mahdollisti reaaliaikaisen pelastustoiminnan johtamisen ja toiminnan suunnittelun sekä tilanteen kehittymiseen liittyvän vaara-arvion tekemisen. Tulevaisuudessa onnettomuusharjoituksissa on kiinnitettävä huomiota sisäiseen toimintaan tilanteessa jossa uhka kohdistuu koko kasarmialueeseen. VIRANOMAISYHTEISTYÖ KARJALAN PRIKAATISSA Karjalan prikaati on tehnyt tiivistä yhteistyötä mm. poliisi- ja pelastuslaitosten kanssa henkilöstön koulutuksen, harjoittelun ja materiaalin osalta. Lähes viikoittaista yhteistoimintaa tapahtuu sodanaikaisten räjähteiden tunnistamisen ja hävittämisen osalta sekä osallistumisesta kiireelliseen pelastus- ja ensihoitotehtäviin lähialueelle Karjalan prikaatin sotilaspalokunnan ja Sotilaslääketieteenkeskuksen Vekaranjärven terveysaseman toimesta. Yhteistyö on lisännyt henkilöstön tietoisuutta eri viranomaisten tehtävistä tilanteissa, joihin osallistuu useita viranomaisia. Tämä on parantanut Karjalan prikaatin valmiutta mm. virka-avun antamiseen muille viranomaisille Karjalan prikaatille käskettyjen velvoitteiden mukaisesti. Puolustusvoimauudistuksen seurauksena Kymenlaakson aluetoimisto ja sen tehtävät siirtyvät Karjalan prikaatille Karjalan prikaatin merkitys alueellisena sotilasviranomaisena tulee korostumaan ja sen myötä myös viranomaisyhteistyön osuus tulee lisääntymään merkittävästi. Kirjoittaja on yliluutnantti ja toimii Karjalan prikaatin pelastusupseerina. Harjoitus panssaroidusta ajoneuvosta pelastamisesta Kymenlaakson pelastuslaitokselle. 13

14 Keskusvarastohanke etenee rakennuksen vanhan osan peruskorjaustöillä. Uudis- ja korjausrakentaminen Vekaranjärvellä ei ole hiljentynyt, vaikka viime aikoina hankkeita on valmistunut runsain mitoin. Käynnissä olevia hankkeita jatketaan, uusia käynnistellään ja tulevia suunnitellaan. Varuskuntasuunnittelun myötä pyritään saamaan myös uusia hankkeita Maavoimien investointiohjelmiin. Investointihankkeiden lisäksi kiinteistökantaa pyritään ehostamaan myös pieninvestoinnein sekä kunnossapidon vuosikorjausohjelmien toimenpitein. Karjalan prikaatin rakennushankkeet Meneillään olevista hankkeista Karjalan tykistörykmentti ja Kymen pioneeripataljoona saivat käyttöönsä peruskorjatun kasarmirakennuksen, kun kasarmi 4:n peruskorjaushankkeen viimeinen vaihe valmistuu joulukuussa. Rakennushanke on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja vuoden vaihteessa kasarmin neljään lohkoon sijoittuvat kenttätykistön perusyksiköt sekä Raivaajakomppania. Keskusvarastohankkeen laajennusosa valmistui marraskuun lopulla, minkä Teksti: Jouko Oinonen Kuvat: Puolustusvoimat jälkeen rakennustyöt siirtyivät hankkeen toiseen vaiheeseen rakennuksen vanhan osan peruskorjaamiseksi. Varastopalvelut siirretään tämän toisen vaiheen ajaksi laajennusosaan ja rakennuksen piha-alueen liikennejärjestelyjä muutetaan hieman nykyisestä. Laajennettu ja peruskorjattu keskusvarasto luovutetaan prikaatin käyttöön kokonaisuudessaan keväällä Suluttamis- ja raivaamiskoulutushallin rakennustyömaan aloituskokous pidettiin syyskuun puolivälissä ja hankkeen vastaanottokatselmus pidetään ensi maaliskuussa edellyttäen, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti. Näin pioneerit saavat käyttöönsä suluttamis- ja raivaamiskoulutukseen tarvittavan tilakokonaisuuden sisältäen tarvittavat huolto- ja varastotilat. Suluttamis- ja raivaamiskoulutushallin perustustyöt. 14

15 Lentokenttäympäristön suojavallit Onnosensuon kaakkoispuolelle rakennettavan raivaamiskoulutuksen harjoitusalueen rakennustyöt ovat valmistuneet ja kohde luovutettiin prikaatille lokakuun lopulla. Pioneerit saavat koulutuskäyttöönsä lentotukikohtaa simuloivan lentokenttäympäristön sekä syväetsinradan. ALKAVAT HANKKEET Kasarmi 3:n peruskorjauksen rakennussuunnittelu on toteutettu ja hanke on parhaillaan urakkalaskennassa. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa ensi tammikuulla ja hanke toteutetaan aiempien kasarmiremonttien mukaisella konseptilla, porrashuoneisto kerrallaan. Kasarmi kokonaisuudessaan on peruskorjattu kesäkuun 2016 loppuun mennessä. Vekaranjärven urheilukentän rakennussuunnittelu on meneillään ja hanke SUUNNITTELUPÖYDÄLLÄ lähtee kilpailutukseen alkuvuodesta Nykyisen urheilukenttää kuvaavan hiekkakentän paikalle rakennetaan 4-ratainen ja 400-metrinen pinnoitettu juoksurata sekä tämän sisäpuolelle sijoittuva hiekkatekonurmialue aluevalaistuksineen. Rakennustyöt on tarkoitus toteuttaa sulan maan aikana vuoden 2015 loppuun mennessä. Varuskuntaravintolan peruskorjaushankkeen hankesuunnittelu on meneillään ja se valmistuu loppuvuoden aikana. Tämän jälkeen jäämme odottamaan investointipäätöksiä, jotta varsinainen toteutussuunnittelu voidaan aloittaa. Hankkeen rakennustyöt on tarkoitus käynnistää vuoden 2016 alussa ja niiden arvioitu kestoaika on noin puolitoista vuotta. Hanke sisältää myös tarvittavat väistötilaratkaisut. Sotilaskodin peruskorjaushankkeen hankesuunnittelu on alkamassa. Hankesuunnittelun kautta hahmotetaan hankkeen laajuus ja sen kustannusvaikutukset ja näin ollen tämä suunnitteluvaihe tuottaa tarvittavat perusteet investointipäätöksille. Hankesuunnittelussa huomioidaan myös väistötila-asiat. Hankkeen varsinainen rakennusvaihe on tarkoitus toteuttaa vuoden 2017 alusta alkaen ja rakennusajan pituus lienee varuskuntaravintolan luokkaa eli noin puolitoista vuotta. Kirjoittaja on kapteeni, joka toimii Karjalan prikaatin esikunnan huolto-osastossa toimialajohtajana. Varuskuntaravintola Linna 15

16 Käytännön johtamisopissa Ammattiupseerin tärkein työ on johtaminen. Rauhan ajan olosuhteissa tämä on omalla tavallaan haastavaa, mutta huonolla johtamisella korkeintaan pahoitat mieliä ja aiheutat muille töitä. Nykyaikana kasvoton johtaminen eri tietojärjestelmien ja sähköisten sovellusten takaa piilosta on mahdollista. Valitettavan moni ammattisotilas astuu tähän ansaan ja vieraannuttaa itsensä joukkonsa arkitodellisuudesta. Sotilasjohtaminen poikkeusoloissa on ihmisten johtamista ja se vaatii kovaa harjoittelua. K irjoittajalle tarjoutui mahdollisuus päästä Libanoniin toimimaan suomalaisen jääkärikomppanian päällikkönä poikkeuksellisissa, vaikkakin rauhallisissa olosuhteissa. Suomella on tällä hetkellä vain kaksi operatiivista komppaniaa maailmalla, joten koin itseni etuoikeutetuksi. Nämä ovat niitä oikeita sotilaan töitä! Etelä-Libanonissa vallitsee rauha. Suomalaiset sotilaat toimivat YK:n lipun alla rauhanturvaajina suomalaisirlantilaisessa pataljoonassa (FINIRISHBATT) UNI- FIL operaatiossa. Operaation nimen ensimmäinen I, Interim tarkoittaa väliaikaista. Operaatio on ollut käynnissä jo vuodesta Odotukset operaation suhteen eivät siis olleet kovin kummoiset. Lähdimme kuitenkin alueelle hoitamaan omat tehtävämme niin hyvin kuin mahdollista ja paikallisten antaman palautteen perusteella tässä lopulta onnistuimmekin, kovan työn jälkeen. HIEKKALAATIKKO Teksti: Ilja Varha Kuvat:Jääkärikomppania/SKJL Kuva yllä: Jääkärikomppania Etelä-Libanonin komeissa maisemissa. Osa vuoden 2006 sodan päätaisteluista käytiin kuvan alueella. Päästyäni Etelä-Libanoniin pataljoonan johtovastuu vaihtui suomalaisille. Heti perään pataljoonan vastuualue muuttui ja yksikköni sai vastuulleen neljä uutta, meille tuntematonta kylää. Komentaja antoi minulle tehtävän ja tavoiteltavan loppuasetelman. Kaikki muu olisi minun harteillani, UNIFIL:n rajoitteet tietenkin huomioon ottaen. Tunsin ensimmäistä kertaa johtajana olevani oikeasti kosketuksissa tehtävätaktiikan kanssa. Tehtävätaktiikka vaatii luottoa alaiseen, eli vastuukin oli suuri. Ajattelutapaani piti sovittaa vallitseviin olosuhteisiin. Panssarimiehen selkärankaan iskostettu hyökkää, iske ja murra -asenne piti korvata UNIFIL:n tehtävillä valvo, tue ja avusta. Jääkärikomppaniassani palveli yhteensä 111 sotilasta. Johtajisto oli ammattisotilaita, suurin osa reserviläisiä. Tärkeimmät alaiseni, joukkueiden johtajat olivat entuudestaan tuttujani ja tulimme hyvin toimeen. Ensimmäisen joukkueen johtaja Perttu Pellinen on myös Kymen jääkäri, varapäällikköni Matti Risto Ruotsalainen työskentelee Itä-Suomen viestipataljoonassa. Yksikön johto muodosti operaation aikana hyvin toimivan tiimin. Joukkueiden johtajilla oli hyvin erilaiset lähtökohdat: yksi aliupseeri (palveli reservinupseerin arvolla), yksi sotatieteiden kandidaatti, yksi maisteri ja yksi opistoupseeri. Kaikki täyttivät tehtävänsä moitteettomasti. Sitä oli ilo seurata. Ryhmänjohtajina toimi ammattialiup- Rauhan keskellä koulutusta pahimman varalle. Jääkärit etenevät vaunun suojassa rakennuksille. 16

17 seereita ja miehistön pääosa koostui Porin prikaatin valmiusjoukkokoulutuksen saaneesta jääkärikomppaniasta. Lähes kaikilla oli takanaan vuoden varusmieskoulutus ja heidät oli seulottu vapaaehtoisista ja kyvykkäistä hakijoista. Yksikön henkilöstön laatu oli erinomainen. Lähtökohdat alaisten osalta olivat siis kunnossa. Entäs se johtaminen? ÄLÄ TYRI NYT, ÄLÄ LYÖ YLI NYT Ympäristö, jossa vallitsee rauha, mutta kuitenkin aito uhka hengelle ja terveydelle on mitä haasteellisin. Sotilaan ammattitaito mitataan kyvyssä kestää sietämätöntä rutiinia. Allekirjoitan pataljoonan toisen suomalaisen komentajan, everstiluutnantti Kari Nisulan lausahduksen täysin. Yksikköni uurasti tauotta eri partiointi-, vartiointi- ja suojaustehtävissä libanonilaisten keskuudessa ilman näkyvää uhkaa. Komppanian toimintatapoja hiottiin aluksi kiivaasti ja sopeuduimme ympäristöön. Pian jokainen jääkärikomppanian rauhanturvaaja oli kuin kotonaan tukikohdan porttien ulkopuolella. Sisäpuolella tämä ei onnistunut, kiitos puolustusvoimien vakiintuneiden toimintatapamallien ja esimiesten Johtamisessa vannon esimerkin voimaan, pienintä yksityiskohtaa myöten. Älä vaadi alaisiltasi mitään sellaista, mitä et itseltäsi. Itse viihdyin jääkäreiden ja paikallisväestön keskuudessa kentällä, vastuualueellani partioiden, kiertäen paikallisten vaikuttajien tapaamisissa, sekä tavaten tavallisia libanonilaisia ja paikallisen armeijan (LAF) sotilaita. Mieliala nousi aina, kun tukikohta jäi taakse ja partio matkasi kohti paikallisia kyliä tai Sinistä Linjaa tähystyspaikkoineen. SIETÄMÄTÖN RUTIINI Marras-joulukuussa 2013 Libanonia ravisutti autopommi-iskujen, itsemurhaiskujen, rajaselkkausten, salamurhien ja kostoiskujen sarja. Vain kuukausi taaksepäin Syyriassa käytettiin kemiallisia aseita ja länsimaiden intervention pelättiin johtavan sotaan myös Libanonissa. Paikallinen armeija oli yhä tiukemmin sidottu maan pohjoisosien levottomuuksien selvittelyyn ja etelässä vahva Hizbollah oli pääjoukollaan sitoutunut sotatoimiin al-assadin rinnalla Syyriassa. Israelin uusi hyökkäys Gazaan oli vain ajan kysymys. Tänä päivänä uutisotsikoita dominoivat äärijärjestöt, kuten ISIS ja Jabhat al-nusra tekivät vasta itseään tunnetuiksi. Niiden toiminta laajeni myös Libanoniin. Etelä on Libanonin rauhallisinta aluetta Jääkärit päätyössään valvomassa aselevon toteutumista Sinisellä Linjalla. tällä hetkellä. Kiristynyt tilanne ja yksikön kouluttautuminen uusiin, käskemiini toimintatapamalleihin piti mielenkiintoa yllä. Tilanteen hieman rauhoituttua ja toimintatapojen vakiinnuttua alkoi se kuuluisa sietämätön rutiini. Tässä vaiheessa johtajien rooli korostuu! Jokainen sotilas herpaantuu, jos mitään ei tapahdu pitkään aikaan. Tällöin joukko on altis vastoinkäymisille, jotka johtuvat omasta toiminnasta tai huomaamatta jääneistä ulkoisista uhista. Henkilökohtaisten ylilyöntien vaara kasvaa. UNIFIL -operaatiossa on menehtynyt yli 250 rauhanturvaajaa, suomalaisiakin. Kolme rauhanturvaajaa menetti henkensä meidän palveluksen aikana. Komppaniani selviytyi tästä epäsotilaallisesta tulikokeesta erinomaisesti. Kun poikkeavia tilanteita tuli vastaan, niistä selvittiin kalustovahingoilla ja säikähdyksellä, pilaamatta helposti särkyviä suhteita paikallisväestön kanssa, ilman ylilyöntejä, henkilövahinkoja tai tilanteen eskaloimista omin toimin. Ammattimainen toiminta jatkui sietämättömästä rutiinista huolimatta loppuun saakka. Vielä viimeisinä päivinä jääkärit keräsivät kehuja Irlannin ammattiarmeijan uuden rotaation päällystöltä täsmällisestä ja hyvähenkisestä sotilastoiminnasta. Toimettomat kädet ovat paholaisen leikkikenttä vitsailin puolitosissani alaisilleni pukiessani taisteluliiviä, kun valmistauduimme ties monenteen yöpartioon, jonka aikana tuskin tulisimme havaitsemaan mitään muuta kuin Jalla-koirien ulvontaa Lähi-idän yössä. Vaikka tehtäviä oli usein enemmän kuin tekijöitä, nurinaa ei kuulunut, kun lähdettiin portista ulos töihin. Olin joukostani aidosti ylpeä. JOHTAJUUDEN TULIKOE Ammattisotilaat ajattelevat helposti, että operaatio, jossa ei ammuta ketään ei kehitä sotilaan ammattitaitoa. Sotilaan ammattitaidoksi lasketaan helposti ainoastaan aseiden käsittelytaito, ampumataito ja taistelutaito. Olen eri mieltä. Kuusi kuukautta oman joukon kanssa poikkeuksellisissa olosuhteissa on aina johtajuuden tulikoe. Hankalana hetkenä kukaan ei huuda Tuli seis! Kokoon palautetta varten, vaan seisot johtajan saappaissa myös vastoinkäymisissä. Vaikeuksien ilmetessä katseet kääntyvät sinuun, ainakin aluksi. Miten sitten tämän jälkeen, se on kiinni itsestäsi ja ammattitaidostasi johtajana. Köydellä ei voi työntää. Valitettavan pieni osa ammattisotilaistamme pääsee harjoittelemaan ihmisten johtamista poikkeuksellisissa olosuhteissa riittävän usein. Käteen jäi paljon. Usko omaan koulutukseen ja nuoriin reserviläisiimme nousi kohisten. Pidän minulle suotua mahdollisuutta toimia komppanian päällikkönä haasteellisissa olosuhteissa erinomaisten alaisten kanssa sotilasurani tähän asti kirkkaasti parhaana kokemuksena. Kirjoittaja on kapteeni, joka palveli Jääkärikomppanian päällikkönä UNIFIL -operaatiossa marraskuusta 2013 toukokuuhun Hän palvelee nyt 2.Panssarijääkärikomppanian päällikkönä Kymen jääkäripataljoonassa. 17

18 Karjalan tykistörykmentissä ajankohtaista 122H63 huokaisee suora-ammunnassa Pahkajärven Rosoharjussa. Rykmentin arjessa kahtena viime vuotena näkynyt kasarmin peruskorjaus on loppusuoralla. Viimeisenä valmistuvaan kasarmin C-portaaseen muuttavat 1. Kenttätykistöpatteri ja Keuruulta prikaatiin tullut Kymen pioneeripataljoonan Raivaajakomppania. Joukkojen tuotanto etenee suunnitelmien mukaisesti ja rykmentillä on nyt koulutuksessa mielenkiintoinen joukko. Rykmentti juhli perinnepäiväänsä perjantaina 31. päivänä lokakuuta, kun varsinaista perinnepäivää maanantaina 3. marraskuuta ei olisi voitu juhlia koulutustapahtumien johdosta. Keväällä tavoitteeksi asetettu tykistökenraali Nenosen kiertopalkinnon palauttaminen Vekaranjärvelle ei toteutunut. Koulutustason mittauksessa patteristo teki lähes täydellisen suorituksen, mutta tulenjohdon maalin paikannuksessa tehdyt virheet veivät voittoon vaaditut pisteet. AMOS-komppania teki myös erinomaisen suorituksen, mutta siinäkin mittelössä jäätiin toiselle sijalle tulenjohtopaikan koordinaattien virheellisen paikantamisen vuoksi. Voitto kranaatinheittimistön mittauksessa meni pienellä piste-erolla Merivoimiin Uudenmaan prikaatin kranaatinheitinkomppanian erinomaisen suorituksen päätteeksi. Tykistön peruskäsitteiden, piiru - metri - sekunti, tulee olla kohdallaan ja oikein, jotta tykistöjärjestelmä saadaan toimimaan halutulla tavalla! Kasarmin 4 peruskorjaus valmistuu ja kaikki rykmentin yksiköt ovat uusissa tiloissa joulukuun lopulla. Rykmentin majoitus- ja luokkatilat ovat sen jälkeen uudenaikaisia. Rykmentin kaluston koulutustilat ovat seuraavat kehitettävät kohteet. Huonona uutisena oli se, että AMOS-järjestelmän koulutustilahanke on viivästetty ensi vuodelta vuoteen Rykmentillä on tällä hetkellä vastuullaan ainutlaatuisen yksikön koulutus. Saapumiserässä 2/14 astui palvelukseen 69 esivalittua taistelijaa kansainväliseen AMOS-yksikköön. Kaikkien palvelusaika on 347 vuorokautta. Yksikkö on osa Porin prikaatin koulutusvastuulla olevaa kansainvälistä mekanisoitua jääkäripataljoonaa. Rykmentti antaa joukolle AMOSjärjestelmäkoulutuksen ja kansallisen puolustuksen koulutuksen. Ensi vuoden helmikuussa yksikkö siirtyy Porin prikaatin kranaatinheitinkomppaniaan Niinisaloon, jossa se saa kansainvälisen koulutuksen. Esivalittu joukko on näkynyt positiivisena asiana rykmentissä. Kuka olisi aiemmin ajatellut, että prikaatin 60 parhaan suunnistajan joukossa lähes puolet on rykmentistä. Tekasti: Mika Tauru Kuvat. Puolustusvoimat PERINNEPÄIVÄN JUHLIMINEN Rykmentti juhli perinnepäiväänsä perjantaina Perinnepäivänä kunnioitetaan rykmentin perinnejoukko-osaston KTR 2:n perinteitä. Käsky KTR 2:n perustamisesta annettiin 96 vuotta sitten Raikkaassa syyssäässä seppeleen lasku KTR 2:n muistokivelle suoritettiin yhdessä Karjalan tykistökillan kanssa. Paikalle oli saapunut runsaasti kutsuvieraita. Musiikista vastasi Kaartin soittokunta. Paraatikatselmus päästiin pitämään pitkän tauon jälkeen Kaartin aukiolla. Aukion käyttö paraateihin ei ollut mahdollista Kaartinhallin peruskorjauksen aikana. Katselmuksessa ylennettiin ja palkittiin varusmiehiä. Ohimarssin jälkeen päiväjuhla pidettiin kutsuvieraiden ja palkatun henkilöstön kanssa. Majuri Petri Majuri piti erittäin mielenkiintoisen juhlaesitelmän uudistetusta ampumaopista. Rykmentin henkilökuntaa palkittiin lipuin, stipendein ja perinneristein. Kouluttajan tykki luovutettiin luutnantti Lasse Hilckille esimerkillisestä toiminnasta 18

19 kouluttajana. Iso pienoistykki ja rykmentin pienoislippu luovutettiin pitkän ja ansiokkaan uran rykmentissä tehneelle luutnantti Jari Ylä-Outiselle. Jari siirtyi reserviin heinäkuun alussa. Lisäksi luovutettiin aiemmin tänä vuonna tykistön tarkastajan myöntämät tykkimiesmitalit yliluutnanteille Mikko Anttonen, Janne Mäkinen ja Janne Pönkä. Päivän juhlallisuudet päätettiin juhlalounaaseen varuskuntaravintola Linnassa. Osana puolustusvoimauudistus 2015:ssa kehitettävää ja vahvistuvaa Karjalan prikaatia rykmentillä on erinomaiset edellytykset oman aselajinsa koulutukseen kiinteässä yhteistoiminnassa taistelevan voiman ja muiden tukevien aselajien kanssa. Tämä on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi ja hyvät koulutustulokset on todennettu useissa valtakunnallisissa harjoituksissa. Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Yhdessä voima - Kaarti Päälle! Kirjoittaja on everstiluutnantti ja palvelee Karjalan tykistörykmentin komentajana. Luutnantti Lasse Hilck ja kouluttajan tykki. Luutnantti res Jari Ylä-Outinen ja iso pienoistykki. Karjalan tykistörykmentti perinnepäivän paraatin ohimarssissa 19

20 Ilmatorjunta - aina ensimmäisenä, aina edessä! Kirjoitukseni otsikko on lainaus kenraalimajuri Rauli Helmisen sähköpostiviestistä, jolla hän viime keväänä vastasi Salpausselän ilmatorjuntapatteriston perinnepäivän kutsuun. Ilmatorjunta-aselajin pitkäaikainen vaikuttaja kenraali Helminen toimi virkaurallaan myös Salpausselän ilmatorjuntapatteriston komentajana 1970-luvulla. Otsikko kuvaa erittäin hyvin ilmatorjunnan roolia taistelutavassa Aselaji kantaa ensimmäisenä vastuun ilmavihollisen hyökkäysten torjunnasta ja tätä tehtävää toteutetaan edestä. Teksti: Aki Hotti Salpausselän ilmatorjuntapatteristo kantaa vastuunsa maavoimien ilmatorjuntajoukkojen pääkoulutuspaikkana. Patteristolla on käytössään monipuolinen ja moderni ilmatorjuntakalusto. Suorituskykyä kasvatetaan merkittävästi vuoden 2015 alussa, jolloin patteristo saa käyttöönsä uuden ilmatorjuntaohjusjärjestelmän. Olalta ammuttava Amerikkalainen Stinger RMP BLOCK1 ohjukselle on Suomessa annettu nimeksi ilmatorjuntaohjusjärjestelmä 15 [ITO(15)]. Varsinaisten ohjusten lisäksi patteristolle tulee käyttöön runsaasti koulutusvälineitä sekä yksikkövarustusmateriaalina mm. maastoskoottereita, lämpötähystimiä, puominostimia ja viestivälineitä. ITO(15)- yksikön käyttöperiaatteet toimivat erinomaisesti maavoimien taistelutavassa Ohjusryhmien kalusto mahdollistaa yksikön aktiivisen, yllätyksellisen ja ketterän käytön. Koulutettujen ryhmien oma-aloitteisuus, yhteistoiminta sekä tehtävätaktiikan ymmärtäminen ovat korostuneessa roolissa. Erittäin liikkuvat, pimeätoimintakykyiset ja monipuolisilla viestivälineillä varustetut ohjusryhmät kykenevät tuottamaan vastustajalle merkittävät tappiot. Uuden järjestelmän käyttöönotto on haastava urakka. Tärkeimpänä valmistautumisena ennen joukkotuotannon aloittamista on henkilökunnan osaamisen kasvattaminen materiaalin ja käyttöperiaatteiden osalta. Henkilökunnan valmistautuminen sisältää kaikkea mahdollista maastoskootterin ajo- ja koulutuslupien hankinnasta, ohjuspatterin käyttöperiaatteiden ymmärtämiseen ja maavoimien taistelu 2015-konseptin sisäistämiseen. Raytheon press release Partio ampuu ohjuksen. 20

Maavoimien muutos ja paikallisjoukot

Maavoimien muutos ja paikallisjoukot j~~îçáã~í= Maavoimien muutos ja paikallisjoukot Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi Maavoimien SA-joukkojen määrän muutos 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistuksen II vaihe,

Puolustusvoimauudistuksen II vaihe, Puolustusvoimauudistuksen II vaihe, toimeenpano ja henkilöstövaikutukset Puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen Tiedotustilaisuus, Helsinki 6.6.2014 Puolustusvoimauudistuksen syyt ja tavoite

Lisätiedot

V A H V I S T U V A K A R P R

V A H V I S T U V A K A R P R V A H V I S T U V A K A R P R 1 Karjalan prikaatin Kilpi on Karjalan prikaatin ja sen kanssa yhteistoiminnassa olevien kiltojen ja perinnejoukkojen jäsenlehti, Karjalan prikaatin henkilöstö- ja tiedotuslehti,

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistuksen tavoitteet ja lopputulos - henkilöstöalan näkökulma MTS:n seminaari 8.9.2014 Kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa

Puolustusvoimauudistuksen tavoitteet ja lopputulos - henkilöstöalan näkökulma MTS:n seminaari 8.9.2014 Kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa Puolustusvoimauudistuksen tavoitteet ja lopputulos - henkilöstöalan näkökulma MTS:n seminaari 8.9.2014 Kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa Puolustusvoimien henkilöstöjohtamisen päämääränä on turvata puolustusvoimille

Lisätiedot

Majuri Jyri Hollmén. Maavoimien Esikunta. Henkilöstö osasto. Koulutussektori. Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus. Kuva 1. Maavoimien Esikunta

Majuri Jyri Hollmén. Maavoimien Esikunta. Henkilöstö osasto. Koulutussektori. Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus. Kuva 1. Maavoimien Esikunta Majuri Jyri Hollmén Henkilöstö osasto Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus Kuva 1 Henkilöstöosasto AMPUMARATOJEN TULEVAISUUS SEMINAARI: MAAVOIMIEN KOULUAMPUMARADAT Kuva 2 Esityksen sisältö 1. Maavoimien

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistus henkilöstösuunnittelun ensimmäinen vaihe

Puolustusvoimauudistus henkilöstösuunnittelun ensimmäinen vaihe Puolustusvoimauudistus henkilöstösuunnittelun ensimmäinen vaihe Pääesikunnan päällikkö, vara-amiraali Juha Rannikko Henkilöstöpäällikkö, kenraalimajuri Sakari Honkamaa EK Puolustusvoimauudistuksen aikataulu

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistus - Henkilöstösuunnittelun toinen vaihe päättynyt -

Puolustusvoimauudistus - Henkilöstösuunnittelun toinen vaihe päättynyt - Puolustusvoimauudistus - Henkilöstösuunnittelun toinen vaihe päättynyt - Pääesikunnan päällikkö vara-amiraali Juha Rannikko Henkilöstöpäällikkö kenraalimajuri Sakari Honkamaa PLMI HALLINNOLLISET PÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Kevätretki Tykistöprikaatiin

Kevätretki Tykistöprikaatiin Pirkan Viesti Kesäkuu 3/2009 Teksti : Ilkka Mäntyvaara Kuvat: Jorma Hautala Tykkiä 155K98 laitetaan ampumakuntoon. Kevätretki Tykistöprikaatiin Pirkanmaan Maanpuolustusyhdistys ja Tampereen Reserviupseerien

Lisätiedot

Kainuun prikaatin vastuualueen ampuma- ja harjoitusalueet

Kainuun prikaatin vastuualueen ampuma- ja harjoitusalueet 1 n vastuualueen ampuma- ja harjoitusalueet käyttää pääsääntöisesti Kassunkurun ampuma-aluetta Kajaanissa, Vuosangan ampuma-aluetta Kuhmossa, Sotinpuron ampuma-aluetta Nurmeksessa ja Hiukkavaaran ampuma-aluetta

Lisätiedot

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja Kaiken varalta harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja taitojen hyödyntäminen suunnitelmallisesti normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa tukee yhteiskunnan

Lisätiedot

Henkilöstörakenteen kehittäminen Kokonaisvastaajamäärä: 663

Henkilöstörakenteen kehittäminen Kokonaisvastaajamäärä: 663 Henkilöstörakenteen kehittäminen Kokonaisvastaajamäärä: 663 1. Puolustushaara (vast.) Kysymykseen vastanneet: 663 (ka: 1,4) (1.1) Maavoimat 71% 471 (1.2) Merivoimat 16,9% 112 (1.3) Ilmavoimat 12,1% 80

Lisätiedot

PIRKANMAAN ALUEEN ILMATORJUNTAMUISTOMERKIT

PIRKANMAAN ALUEEN ILMATORJUNTAMUISTOMERKIT PIRKANMAAN ALUEEN ILMATORJUNTAMUISTOMERKIT Pirkanmaan Ilmatorjuntakilta ry MUISTOMERKIT JA NIIDEN SIJAINTI 4 3 10 2 11 5-9 1 1 Sulkavuori Muistolaatta 7 Vatiala 20 ItK 40 VKT tykki 2 Kalevankangas Muistolaatta

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ ESITTELY 1 (2) Hallitusneuvos, lainsäädäntöjohtajana 152/18/HO FI.PLM.5762 LIITE 1 Seppo Kipinoinen 9.11.2004 1008/4610/2004

PUOLUSTUSMINISTERIÖ ESITTELY 1 (2) Hallitusneuvos, lainsäädäntöjohtajana 152/18/HO FI.PLM.5762 LIITE 1 Seppo Kipinoinen 9.11.2004 1008/4610/2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖ ESITTELY 1 (2) Hallintopoliittinen osasto MINISTERILLE Hallitusneuvos, lainsäädäntöjohtajana 152/18/HO FI.PLM.5762 LIITE 1 Seppo Kipinoinen 9.11.2004 1008/4610/2004 Asia Puolustusvoimien

Lisätiedot

SKAL-PV yhteistoimintatilaisuus 24.5.2013

SKAL-PV yhteistoimintatilaisuus 24.5.2013 Pääesikunta Logistiikkaosasto SKAL-PV yhteistoimintatilaisuus 24.5. Inskomkapt Ilmo Suurnäkki Koulutus on kuljetusalan megatrendi Pääkirjoitus 1/2008 Puolustusvoimien vahva panos ja aktiivinen asenne kuljettajakoulutukseen

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMAUUDISTUKSEN RATKAISUMALLI

PUOLUSTUSVOIMAUUDISTUKSEN RATKAISUMALLI PUOLUSTUSVOIMAUUDISTUKSEN RATKAISUMALLI Tiedotustilaisuus Valtioneuvoston linnassa 8.2.2012 Puolustusvoimain komentaja 1 2 Syksy 2010 Kevät 2011 Syksy 2011 Tammikuu 2012 Kevät 2012 Kesä-syksy 2012 LIIAN

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU Suomen ryhdikkäin yliopisto

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU Suomen ryhdikkäin yliopisto MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU Suomen ryhdikkäin yliopisto Upseerin työ on haastava ja monipuolinen Upseerit toimivat mielenkiintoisissa ja vastuullisissa kansallisissa ja kansainvälisissä koulutus-, johto-,

Lisätiedot

Kainuun prikaati Maavoimien valmiusyhtymä. Liikenneturvallisuus

Kainuun prikaati Maavoimien valmiusyhtymä. Liikenneturvallisuus Maavoimien valmiusyhtymä Liikenneturvallisuus Varusmiehet Varusmiehet 3 500/vuosi 1850 varusmiestä kahdesti vuodessa noin 30 naista kahdesti vuodessa maksimivahvuus 2520 11,8 10,1 33,5 8,6 22,5 9,8 Muut

Lisätiedot

Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa

Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa Asiakkuusjohtaja Heikki Härtsiä Millog Oy 17.3.2015 17.3.2015 1 Strateginen kumppanuus Puolustushallinnon kumppanuusstrategia (Puolustusministeriön

Lisätiedot

Puolustusvoimien johtamisjärjestelmä muutoksessa

Puolustusvoimien johtamisjärjestelmä muutoksessa johtamisjärjestelmä muutoksessa PUOLUSTUSVOIMIEN JOHTAMISJÄRJESTELMÄPÄÄLLIKKÖ PRIKAATIKENRAALI ILKKA KORKIAMÄKI Mihin maailmaan olemme menossa JULK-ICT TORI-palvelukeskus SA - johtaminen PV (PVJJK) TORI

Lisätiedot

TYÖTÄ KULTTUURIN JA URHEILUN HYVÄKSI

TYÖTÄ KULTTUURIN JA URHEILUN HYVÄKSI 1 Kymen Vartio nro 29 / 24.2.2013 Pentti Vainikka TYÖTÄ KULTTUURIN JA URHEILUN HYVÄKSI Kouvolan Sivistys- ja Urheilutalo Säätiö Perustettu 1950 2 PERINNEYHDISTYS Kymen Sotilasläänin Perinneyhdistys ry

Lisätiedot

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta AJOLUPAKURSSI 10.2.2014 Ajolupakursseille haluaa moni. Nyt se on taas mahdollista. Seuraava B-ajolupakurssi järjestetään maanantaina 10.2.2014. Kurssi on henkilökunnan

Lisätiedot

Puolustusvoimat kuljettajakouluttajana

Puolustusvoimat kuljettajakouluttajana Puolustusvoimat kuljettajakouluttajana Inskomkapt Ilmo Suurnäkki ADR-seminaari 11.5. Esityksen sisältö Logistiikka operaatioiden mahdollistaja 1. Puolustusvoimien intressit kuljettajakoulutukseen 2. Nykytilanne

Lisätiedot

MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ

MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ MAAKUNTAJOUKKO on puolustusvoimien sodan ajan vahvuuteen kuuluva joukko. ESIMERKIKSI vartiokomppania sissikomppania sotilaspoliisikomppania Ilmavalvontakomppania Ilma-/merivoimien

Lisätiedot

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta - missio ja kyky - Kansainvälisen toiminnan perusmotiivit - missio - Ennaltaehkäistä ja rajoittaa kriisejä sekä estää niiden vaikutusten ulottuminen Suomeen. Parantaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

Pelastusalan koulutus Puolustusvoimissa. SPEK:n palokuntakoulutuksen kehittämisseminaari 29.3.2011

Pelastusalan koulutus Puolustusvoimissa. SPEK:n palokuntakoulutuksen kehittämisseminaari 29.3.2011 Pelastusalan koulutus Puolustusvoimissa SPEK:n palokuntakoulutuksen kehittämisseminaari 29.3. Pelastusalan koulutus Puolustusvoimissa Suojelu- ja pelastus toimiala PV:ssa Koulutuksen päämäärä Historia

Lisätiedot

Kymenlaakson pelastuslaitos. www.kympe.fi

Kymenlaakson pelastuslaitos. www.kympe.fi Kymenlaakson pelastuslaitos www.kympe.fi ULKOISEN PELASTUSSUUNNITELMAN MUKAINEN HARJOITTELU -SUUNNITTELU TARKOITUS Ulkoisen pelastussuunnitelman ja kohteen sisäisen pelastussuunnitelman toimivuuden varmistaminen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Sotilasläänin EsikuntaLausunto 1 (5) Henkilöstöosasto OULU 1232/73/2009 3.11.2009 MF36863

Pohjois-Suomen Sotilasläänin EsikuntaLausunto 1 (5) Henkilöstöosasto OULU 1232/73/2009 3.11.2009 MF36863 Pohjois-Suomen Sotilasläänin EsikuntaLausunto 1 (5) Henkilöstöosasto 1232/73/2009 3.11.2009 Kainuun maakunta -kuntayhtymä PL 400 87070 KAINUU Kainuun maakunta -kuntayhtymän lausuntopyyntö, asiakirja Dnro

Lisätiedot

Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki

Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki Koulutussuunnittelija Markku Savolainen Vastausmäärän kehittyminen 1. Mikä rooli vastaajalla on palokunnassa?

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin

Lisätiedot

TURVALLISUUSTIEDOTE 2013

TURVALLISUUSTIEDOTE 2013 RÄJÄHDEKESKUS TEKNINEN OSASTO HAAPAJÄRVEN TOIMIPISTE POHJOIS-SUOMEN HUOLTORYKMENTTI VARASTO-OSASTO HAAPAJÄRVEN VARASTO TURVALLISUUSTIEDOTE 2013 Puolustusvoimien räjähdetuotannosta ja -varastoinnista aiheutuvista

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019 Muistio 1 (5) Puolustusvaliokunta 22.10.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019 1 Puolustusvoimien

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

PAIKALLISPUOLUSTUS JA YHTEISKUNTA

PAIKALLISPUOLUSTUS JA YHTEISKUNTA PAIKALLISPUOLUSTUS JA YHTEISKUNTA Eversti Risto Kolstela Apulaiskomentaja Paikallispuolustuksen organisointi Vuorovaikutus yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa Henkilöstön rekrytointi Osasto 29.4.2015

Lisätiedot

Karjalan prikaatin KILPI

Karjalan prikaatin KILPI AINA VALMIS Karjalan prikaatin KILPI 2/2015 Teemana Aina valmis Päätoimittaja Toimitussihteeri ja ulkoasu Taitto Toimituskunta Everstiluutnantti Sami-Antti Takamaa Päivi Visuri Maria Tuominen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat

Lisätiedot

ASEVELVOLLISIA JOHTAJIA JA JOHDETTAVIA JO VIIDENNESSÄ POLVESSA

ASEVELVOLLISIA JOHTAJIA JA JOHDETTAVIA JO VIIDENNESSÄ POLVESSA ASEVELVOLLISIA JOHTAJIA JA JOHDETTAVIA JO VIIDENNESSÄ POLVESSA Suunta 2011 Johdettavana Y-sukupolvi tulevaisuuden johtajat Kenraalimajuri Jukka Pennanen Suunta 2011 Johdettavana Y-sukupolvi tulevaisuuden

Lisätiedot

Pelastuslaitosten varautumis ja väestönsuojelutoiminta. Varautumisseminaari 19.3.2014

Pelastuslaitosten varautumis ja väestönsuojelutoiminta. Varautumisseminaari 19.3.2014 Pelastuslaitosten varautumis ja väestönsuojelutoiminta Varautumisseminaari 19.3.2014 Taustaa Väestönsuojelujaoston johtokunnan seminaari 14. 15.1.2014 Kyselyt pelastuslaitoksille 13.2. 16 laitosta vastasi

Lisätiedot

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015 Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015 Satu Vennala Henkilöstöresurssipäällikkö Ravintolatoimiala HOK-Elanto Liiketoiminta Oy Kokkeja Filippiineiltä,

Lisätiedot

4.7.2013 PUOLUSTUSVOIMIEN ALUETOIMISTOJEN UUDELLEENJÄRJESTELYT JA SIJOITTAMINEN

4.7.2013 PUOLUSTUSVOIMIEN ALUETOIMISTOJEN UUDELLEENJÄRJESTELYT JA SIJOITTAMINEN 1 (6) PUOLUSTUSVOIMIEN ALUETOIMISTOJEN UUDELLEENJÄRJESTELYT JA SIJOITTAMINEN 1 ALUETOIMISTOJEN UUDELLEENJÄRJESTELYT 1.1 Nykytila Aluetoimisto on sotilasläänin esikunnan alainen aluehallintoviranomainen.

Lisätiedot

Lentosotakoulu. Lakkautettavien varuskunta-alueiden kehittämisen koordinaattoritapaaminen MAJ Pasi Pekkanen 10.10.2013

Lentosotakoulu. Lakkautettavien varuskunta-alueiden kehittämisen koordinaattoritapaaminen MAJ Pasi Pekkanen 10.10.2013 Lentosotakoulu Lakkautettavien varuskunta-alueiden kehittämisen koordinaattoritapaaminen MAJ Pasi Pekkanen 10.10.2013 Lentosotakoulun tehtävät Taito ja tahto 1. Sotilaallinen puolustus Lentokoulutus Ilmavoimien

Lisätiedot

Intistä ammattiin! www.ilmavoimat.fi

Intistä ammattiin! www.ilmavoimat.fi Ilmavoimien erikoisjoukkokoulutus Intistä ammattiin! Velvollisuudesta ammatti? Palveluspaikka voi olla tuleva työpaikkasi. Varusmiespalvelus on väylä aliupseerin ja upseerin ammattiin. Hakeutumalla erikoisjoukkoihin

Lisätiedot

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011 Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-

Lisätiedot

Suorituskykyjen kehittäminen 2015+

Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ PE Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ Puolustusvoimien hankepäivä 25.9.2012 1 Suorituskykyperusteisuus Suomen sotilaallisen puolustamisen toteuttaminen edellyttää turvallisuus-ympäristön sotilaalliseen

Lisätiedot

TEKSTI: ILKKA KORKIAMÄKI KUVAT: PÄÄESIKUNNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄOSASTO Puolustusvoimien

TEKSTI: ILKKA KORKIAMÄKI KUVAT: PÄÄESIKUNNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄOSASTO Puolustusvoimien Viestimies 1/2007 11 Eversti Ilkka Korkiamäki on Pääesikunnan johtamisjärjestelmäosaston apulaisosastopäällikkö. TEKSTI: ILKKA KORKIAMÄKI KUVAT: PÄÄESIKUNNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄOSASTO Puolustusvoimien

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Joulupukin työpaja leipomalla piparkakkutaikinasta kolmen kurssin yhteinen harjoitustyö

Joulupukin työpaja leipomalla piparkakkutaikinasta kolmen kurssin yhteinen harjoitustyö Joulupukin työpaja leipomalla piparkakkutaikinasta kolmen kurssin yhteinen harjoitustyö TkT Kari Kisko TkT Juha Lindfors Oulun yliopisto Itä-Suomen yliopisto Tuotantotalouden Kansanterveystiede ja kliininen

Lisätiedot

Turvallisuuspoliittinen seminaari käsitteli ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä

Turvallisuuspoliittinen seminaari käsitteli ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä Turvallisuuspoliittinen seminaari käsitteli ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä Kuopiossa järjestettiin turvallisuuspoliittinen seminaari 21.11.2015 Best Western Hotel Savonialla. Seminaarin järjestivät

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistuksen vaikutukset henkilöstöön

Puolustusvoimauudistuksen vaikutukset henkilöstöön Puolustusvoimauudistuksen vaikutukset henkilöstöön Apulaisosastopäällikkö Eversti Timo Mustaniemi 10.04.2013 Esimerkkejä uutisoinnista Puolustusvoimat irtisanoo 1200 (kevät 2012) Puolustusvoimat irtisanoo

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Ensihoidon järjestelyt haastavassa liikenneonnettomuudessa. Ensihoidon kenttäjohtaja Jouni Kujala Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

Ensihoidon järjestelyt haastavassa liikenneonnettomuudessa. Ensihoidon kenttäjohtaja Jouni Kujala Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Ensihoidon järjestelyt haastavassa liikenneonnettomuudessa Ensihoidon kenttäjohtaja Jouni Kujala Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Perustietoa Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA

PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA PELASTUSOSASTO PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA Valmiusjohtaja Janne Koivukoski Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Öljyntorjuntaprojektin (SÖKÖ) julkistamistilaisuus Kotka 6.3.2007 PELASTUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖÄ

Lisätiedot

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS TALVISODAN TILINPÄÄTÖS Talvisota 30.11.1939 13.3.1940 I. Sotasuunnitelmat 1930- luvulla II. Sotatoimet joulukuussa 1939 III. Etsikkoaika tammikuu 1940 IV. Ratkaisevat taistelut helmi- ja maaliskuussa 1940

Lisätiedot

VARMISTIN. tervetuloa. Hämeen aluetoimistoon Kirkkokadulle! s.6. Päijät-Hämeen maakuntajoukkojen lehti 4/2014

VARMISTIN. tervetuloa. Hämeen aluetoimistoon Kirkkokadulle! s.6. Päijät-Hämeen maakuntajoukkojen lehti 4/2014 VARMISTIN Päijät-Hämeen maakuntajoukkojen lehti 4/2014 Tänäkin vuonna järjestetään suosittu talvikurssi Sysmässä 3 Uutta voimaa Panssariprikaatista 5 tervetuloa Hämeen aluetoimistoon Kirkkokadulle! s.6

Lisätiedot

Puolustusvoimien kilpailutoiminta

Puolustusvoimien kilpailutoiminta Puolustusvoimien kilpailutoiminta Ohje Puolustusvoimien kilpailu- ja valmennustoiminnasta 1. Johdanto 1.1 Kilpaurheilun perusteet Puolustusvoimien kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta tähtää

Lisätiedot

Kaikkiaan kokoukseen osallistui 39 yhdistyksen jäsentä.

Kaikkiaan kokoukseen osallistui 39 yhdistyksen jäsentä. HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Helsinki.10.2009 HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SYYSKOKOUS 12.10.2009 AIKA: 12.10.2009 klo 17.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Valio OY Yhdistyksen kunniajäsenistä: - teollisuusneuvos

Lisätiedot

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012 ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

Viestintä häiriötilanteissa. 6.2.2014 Anna-Maria Maunu

Viestintä häiriötilanteissa. 6.2.2014 Anna-Maria Maunu Viestintä häiriötilanteissa 6.2.2014 Anna-Maria Maunu Häiriötilanneviestintä kunnissa Viestintä on asenne: Viestinnän näkökulma vieläkin puutteellisesti mukana (kuntien) johtamisessa. Kuntien viestinnän

Lisätiedot

KEURUUN PIONEERIRYKMENTIN KEHITTÄMINEN

KEURUUN PIONEERIRYKMENTIN KEHITTÄMINEN KEURUUN PIONEERIRYKMENTIN KEHITTÄMINEN 1. Puolustusvoimien suoraan ja välillisesti tarjoamat työpaikat ovat elintärkeitä Keuruun seudulle. Keski-Suomi ja Keuruun seutu ovat useilla työllisyysmittareilla

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistus johtamisjärjestelmäalan näkökulmasta

Puolustusvoimauudistus johtamisjärjestelmäalan näkökulmasta 8 TEKSTI: MIKKO HEISKANEN KUVAT : PUOLUSTUSVOIMAT JA MIKKO HEISKANEN Eversti Mikko Heiskanen palvelee pääesikunnan johtamisjärjestelmäosaston apulaisosastopäällikkönä. Puolustusvoimauudistus johtamisjärjestelmäalan

Lisätiedot

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa

Lisätiedot

Kiltauutiset 1 / 2011

Kiltauutiset 1 / 2011 Kiltauutiset 1 / 2011 1 Killan tärkein tehtävä John F Kennedy sanoi aikoinaan: Älkää kysykö mitä maa voi tehdä teille kysykää, mitä te voitte tehdä maallenne." Mitä me voimme tehdä tämän maan eteen? Olen

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus Kuva Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus "Jos ajattelette nykyistä maailmantilaa kokonaisuutena, niin uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavien viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä

Lisätiedot

Katsaus pohjoismaiseen sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön

Katsaus pohjoismaiseen sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön Katsaus pohjoismaiseen sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, NORDEFCON sotilaskomitean puheenjohtaja, kenraaliluutnantti Mika Peltonen, Pääesikunta 26. maaliskuuta 2013

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki On todennäköistä, että jotain epätodennäköistä tulee tapahtumaan. -Aristoteles

Lisätiedot

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle Syyrian tilanne "Syyriassa on käyty sisällissotaa jo parin vuoden ajan. Miten kansainvälisen yhteisön ja Suomen tulisi mielestänne toimia tilanteen ratkaisemiseksi?" Kyllä Ei Kuva Suomen tulisi lisätä

Lisätiedot

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Valtakunnallinen patoturvallisuusharjoitus VALPAS 2014 Porissa

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Valtakunnallinen patoturvallisuusharjoitus VALPAS 2014 Porissa Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK Valtakunnallinen patoturvallisuusharjoitus VALPAS 2014 Porissa 1 Miksi harjoittelimme? 2 Erilaisia tulvatilanteita 3 Vahingonvaara 5.000 asuntoa, joihin vesi tulisi sisälle

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin Sivu 1/5 Sisäasiainministeriö pelastusosasto Dnro SM-1999-00636/Tu-311 Annettu 13.10.1999 Voimassa 15.9.1999 alkaen toistaiseksi Säädösperusta Pelastustoimilaki (561/1999 31 ja 88 Kumoaa Sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Maanpuolustuskiltojen liitto ry

Maanpuolustuskiltojen liitto ry Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. Rakennamme perinteille Elämme tätä päivää Tähtäämme tulevaisuuteen Maanpuolustuskiltojen

Lisätiedot

Panssariprikaati 8.8.2013

Panssariprikaati 8.8.2013 Panssariprikaati 8.8.2013 Agenda Panssariprikaatin perinteet Panssariprikaatin tehtävät, organisaatio ja resurssit Panssariprikaatin varusmieskoulutus Panssariprikaatin virka-apu Kehittäminen Agenda Panssariprikaatin

Lisätiedot

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula,

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, NOORMARKKU-TOIMIKUNTA Peruskirjana kuntaliitossopimus Noormarkun alueellisen edustavuuden lisäämiseksi ja asukkaiden vaikutusvallan

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 TIEDOTE 1 (6) 2/2013 31.5.2013 PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote Edessäsi on Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote.

Lisätiedot

POHJAN PRIKAATI PERINNEJOUKOT SEN ------------ 5

POHJAN PRIKAATI PERINNEJOUKOT SEN ------------ 5 1M ------------ 5 Everstiluutnantti Heikki Hiltula POHN PRIKAATI PERINNEJOUKOT SEN PERINTEIDEN MERKITYS Pohjan Prikaatilla on pitkät ja kunniakkaat perinteet. Riippumatta siitä olemmeko kuuluneet Ruotsin

Lisätiedot

Esimiesroolin muutokset. Puheenjohtaja Heli Martinmäki Pääluottamusmies Ritva Timonen Työsuojelun päävaltuutettu Tiina Norppa

Esimiesroolin muutokset. Puheenjohtaja Heli Martinmäki Pääluottamusmies Ritva Timonen Työsuojelun päävaltuutettu Tiina Norppa Esimiesroolin muutokset Puheenjohtaja Heli Martinmäki Pääluottamusmies Ritva Timonen Työsuojelun päävaltuutettu Tiina Norppa HAKE-hanke - Arviolta 70 esimiestä tulee jäämään ilman esimiestehtävää HAKEhankkeen

Lisätiedot

Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot

Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot Jarmo Alarinta, SEAMK Matti Väänänen, Turun AMK Jussi Horelli, HAMK, Miksi työelämä on projekteja, joiden kautta prosesseja ja osaamista kehitetään

Lisätiedot

TYÖELÄKE- KUNTOUTUKSEN SUUNTAVIIVAT

TYÖELÄKE- KUNTOUTUKSEN SUUNTAVIIVAT TYÖELÄKE- KUNTOUTUKSEN SUUNTAVIIVAT 2020 Työeläkekuntoutus Työntekijän eläkelain mukaan vakuutetulla on oikeus ammatilliseen kuntoutukseen, jos sairaus aiheuttaa hänelle uhkan joutua työkyvyttömyyseläkkeelle

Lisätiedot

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, Tyhy-verkosto

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, Tyhy-verkosto Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, Tyhy-verkosto Jaana Lerssi-Uskelin 23.4.2015 Verkosto työpaikkojen työhyvinvointitoimijoille toiminnan lähtökohtana on työpaikkojen / yritysten tarve alueellisesti

Lisätiedot

Kiltauutiset 3 / 2010

Kiltauutiset 3 / 2010 Kiltauutiset 3 / 2010 1 Ilmailumuseo 22.5-2010 Kilta järjesti tutustumiskäynnin Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyydessä olevalle ilmailumuseoon. Siellä tutustuttiin asiantuntevan oppaan johdolla niin

Lisätiedot

OULUN VPK:N HÄLYTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

OULUN VPK:N HÄLYTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ OULUN VPK:N HÄLYTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ OULUN VPK:n HÄLYTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. TARKOITUS JA TEHTÄVÄT 1.1 Hälytysosaston ensisijainen tarkoitus on huolehtia sammutus- ja pelastustehtävien hoitamisesta

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2010 01.03.2010

JÄSENTIEDOTE 1/2010 01.03.2010 JÄSENTIEDOTE 1/2010 01.03.2010 1. PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO 2. HALLITUKSEN TERVEISET 3. KILPI-LEHTI 4. SALP IT PSN ILMARJUNTA-AIHEISET IMINTAPÄIVÄT 5. JÄSENMAKSUT 2010 6. KILLAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Lapsen kuuleminen Minun ihannepäiväkodissani lasten ajatuksia kuullaan seuraavalla tavalla: Lapsi saisi kertoa omat toiveet, ne otettaisiin huomioon.

Lisätiedot