Oulun uinnin taival alkoi vilkkaasti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun uinnin taival alkoi vilkkaasti"

Transkriptio

1 OULUN UINTI 1906 RY:N TIEDOTUSLEHTI Torstai 24. marraskuuta Oulun uinnin taival alkoi vilkkaasti Paljetteja ja hapenpuutetta s.4 Harjoitusolot puhuttavat s.5

2 1906 ry:n synty tukee Oulun alueen uintiurheilua kohti kansainvälistä huippua 2 Julkaisija: 1906 ry Pikkukankaantie Oulu Päätoimittaja: Ari Pikkuaho Kuvat: Kaisa Kyllönen, Miia Parviainen, Tuire Pulkkinen, Anna Tuuli, Tiina Åman Ulkoasu ja taitto: Laura Ollikka & Pekka Aalto Paino: Kaleva Oy Jakelu: Forum24 Oy Kannessa: Kilpauintikuva: Harjoitukset Taitouintikuva: Käsi- ja jalkasarja Uimahyppukuva: Jouni Kallunki ja Heikki Mäkikallio parihypyssä Oulun Uimaseura ja Oulun Uimarit-73 yhdistivät sekä toiminnalliset että valmennukselliset voimansa ja muodostivat uuden seuran 1906 ry:n. Uimaseurojen yhdistyminen on nykypäivän Suomessa harvinaista. Tätä taustaa vasten Oulu näyttää esimerkkiä muille. Yhdessä tekeminen on edistyksellistä toimintaa uimarien ja uintiurheilijoiden toiminnan tukemiseksi. Resurssien kohdentaminen ja halliolosuhteiden tehokas käyttö onnistuu parhaiten tiivistämällä yhteistyötä. Uimaliiton julkaisema Huipulle tähtäävän uimarin polku -lakana on kokonaiskuva suomalaisesta uintivalmennuksesta ja kertoo, kuinka matka uinnin maailman huipulle voidaan parhaiten suunnitella ja rakentaa. Myös Oulun Uinnille Uimarin polku on ollut hyvä ohjenuora ja laaja viitekehys uintivalmennuksen ja ryhmätoiminnan suunnittelulle, toteuttamiselle ja tulevaisuuden arvioinnille. Oulun uintiurheilu on tuottanut jo useana vuonna uimareita ja uimahyppääjiä kansainvälisiin arvokilpailuihin ja liittojohtoiseen maajoukkuetoimintaan. Samuli Aalto ja Tommi Pulkkinen ovat uinnin valmennusosaamisen kärkikaartia Suomessa. Linda Laihorinne, Noora Laukkanen, Veera Kivirinta ovat uinnin 1906 ry:n synty tukee Oulun uintiurheilua kohti kansainvälistä huipp Uimaliiton julkaisema Huipulle tähtäävän uimarin Innostavia huippu-urheilupäiviä polku -lakana on kokonaiskuva suomalaisesta toivottaen: uintivalmennuksesta ja kertoo, kuinka matka uinnin maailman huipulle voidaan parhaiten suunnitella ja Ippe Natunen rakentaa. Myös Oulun Uinnille Uimarin polku on ollut hyvä ohjenuora ja laaja viitekehys uintivalmennuksen Valmennuspäällikkö ja ryhmätoiminnan suunnittelulle toteuttamiselle ja Uimaliitto tulevaisuuden arvioinnille. Oulun uintiurheilu on tuottanut jo useana vuonna uimareita ja uimahyppääjiä kansainvälisiin arvokilpailuihin ja liittojohtoiseen maajoukkuetoimintaan. Samuli Aalto ja Tommi Pulkkinen ovat uinnin valmennusosaamisen kärkikaartia Suomessa. Linda Laihorinne, Noora Laukkanen, Veera Kivirinta ovat uinnin tämän hetken kansallista huippu-tasoa ja Suomen arvokisaedustajia. Heikki Mäkikallio on uimahyp tekijä ja matkalla kohti uimahy uimahyppääjiä luotsaa vakain Suvi Calamnius. Viime vuod ja -leiri saivat uudet kasvot Pa Uimarin polun yksi keskeinen kaikkien uinnin parissa olevie vanhempien ja asiantuntijoide vaativasta ja hienosta lajista. ottaa kantaa ratkaisuihin, joita tarkoituksenmukaista tehdä e uinnin yhdistämiseksi. Siksi Oulunseutu Urheiluakatemian yhteistyö tiivistyy tulevina vuo varmistamaan sen, että uimar laadukas valmennus koko hän Oulussahan uintiurheilijoilla o mahdolliset harjoitusolosuhtee 1906 ry:n synty tukee Oulun alueen uintiurheilua kohti kansainvälistä huippua tämän hetken kansallista huipputasoa ja Suomen arvokisaedustajia. Heikki Mäki- kallio on uimahyppääjänä tulevaisuuden tekijä ja matkalla kohti uimahyppääjän taivasta. Oulun uimahyppääjiä luotsaa vakain kiertein Juri Putygin ja Suvi Calamnius. Viime vuoden Oulun Rollo-kilpailut ja -leiri saivat uudet kasvot Paula Hyvälän johdossa. Uimarin polun yksi keskeinen tehtävä on lisätä kaikkien uinnin parissa olevien toimijoiden, vanhempien ja asiantuntijoiden ymmärrystä tästä vaativasta ja hienosta lajista. Samalla se taustoittaa ja ottaa kantaa ratkaisuihin, joita urheilijan olisi tarkoituksenmukaista tehdä esim. opiskelun ja uinnin yhdistämiseksi. Oulun Uimaseura ja Oulun Uimarit-73 yhdistivät sekä Siksi toivon ja uskon, että Oulunseutu Urheiluakatemian ja uimaseurojen muodostivat uuden seuran 1906 ry:n. toiminnalliset että valmennukselliset voimansa ja yhteistyö tiivistyy tulevina vuosina Uimaseurojen ja yhdistyminen on nykypäivän Suomessa pyrkii varmistamaan sen, että harvinaista. uimaria Tätä taustaa vasten Oulu näyttää ohjaa osaava ja laadukas valmennus esimerkkiä muille. Yhdessä tekeminen on edistyksellistä toimintaa uimarien ja uintiurheilijoiden koko hänen uinti-uransa ajan. toiminnan Oulussahan uintiurheilijoilla on käytössään halliolosuhteiden par- tehokas käyttö onnistuu parhaiten tukemiseksi. Resurssien kohdentaminen ja haat mahdolliset harjoitusolosuhteet. tiivistämällä yhteistyötä. Oulun Uimaseura ja Oulun Uimarit-73 yhdistivät sekä toiminnalliset että valmennukselliset voimansa ja muodostivat uuden seuran 1906 ry:n. Uimaseurojen yhdistyminen on nykypäivän Suomessa harvinaista. Tätä taustaa vasten Oulu näyttää esimerkkiä muille. Yhdessä tekeminen on edistyksellistä toimintaa uimarien ja uintiurheilijoiden Oulun Uinnin puheenjohtaja Ilpo Hettula ja varapuheenjohtaja Pertti Kyllönen vastasivat kiperiin kysymyksiin Kaksi perinteistä oululaista uimaseuraa Oulun Uimaseura ja Oulun Uimarit73 yhdistyivät elokuussa yhdeksi seuraksi, Oulun Uinniksi. Miten toiminta on lähtenyt käyntiin? Yhdistyminen sujui hyvin, valmistelutyöt aloitettiin jo viime syksynä. Molemmista yhdistyvistä seuroista yhdistymistyöhön osallistui hallituksen lisäksi seura-aktiiveja runsaasti. Jäsenistölle järjestettiin mm. kisojen yhteydessä infotilaisuuksia. Toiminta on lähtenyt pääosin hyvin käyntiin, vaikka viime kesän kaksi suurta tapahtumaa, Rollo- kisat ja -leiri sekä Ikäkausiuintien finaalit työllistivät todella paljon seuran toimistoja ja aktiiveja. Tästä syystä tiettyjä käynnistysvaikeuksia Miksi ja milloin yhdistyminen päätettiin toteuttaa? Syksyllä 2010 OUS ja OU-73 hallitukset kokoontuivat yhteen pohtimaan tulevaisuutta ja päätettiin lähteä jäsenistön pariin tutkimaan mielipiteitä yhdistymiselle. Syksyn kisoihin lanseerattiin Unelmien Uimaseurakampanja, jossa pyrittiin kyselyjen perusteella arvioimaan jäsenten kanta yhdistymisprojektille. Saimme vanhemmilta paljon kyselyjä ja palautetta mm. valmennuksen linjasta, maksuista, leirityksistä, kilpailuista ja päällekkäisistä toiminnoista. Saadun palautteen perusteella hallitukset alkoivat miettimään yhdistymisen tuomia mahdollisuuksia. Innostavia huippu-urheilupäiv Ippe Natunen Valmennuspäällikkö Uimaliitto Heikki Mäkikallio on uimahyppääjänä tulevaisuuden tekijä ja matkalla kohti uimahyppääjän taivasta. Oulun uimahyppääjiä luotsaa vakain kiertein Juri Putygin ja Suvi Calamnius. Viime vuoden Oulun Rollo-kilpailut ja -leiri saivat uudet kasvot Paula Hyvälän johdossa. Kuinka eri uintilajien yhteistyö sujuu, siis uinnin, uimahyppyjen ja taitouinnin? Mainiosti. Peruslähtöisesti jokainen laji on voinut kehittää toimintojaan itsenäisesti. Uuden seuran lajikirjo monipuolistui yhdistymisessä, sillä kummallakin vanhalla seuralla oli vahvaa osaamista kilpauinnin puolella ja OUS:lla lisäksi taitouinnissa ja OU-73:lla uimahypyissä. Jokainen uimari voi valita mieleisen lajin. Käyttöön otettu valmennusjärjestelmämme mahdollistaa tason valitse- Paljon kysymyksiä on herättänyt Uimarin misen, polun jolla haluaa yksi valitsemaansa keskeinen tehtävä lajia on lisätä toiminnan tukemiseksi. Resurssien uuden seuran kohdentaminen hinnoittelu. ja Miten kaikkien harrastaa. uinnin parissa olevien toimijoiden, halliolosuhteiden tehokas käyttö kommentoisitte onnistuu parhaiten sitä? vanhempien Uusi seura ja käyttää asiantuntijoiden niin harraste- ymmärrystä kuin tästä tiivistämällä yhteistyötä. Kun kaksi organisaatioita yhdistyy, niin vaativasta kilpauintiryhmissä ja hienosta Suomen lajista. Uimaliiton Samalla se taustoittaa ja hinnat täytyy yhtenäistää, jolloin osalla ottaa suosittelemaa kantaa ratkaisuihin, etenemistä Vesitaiturista joita urheilijan olisi Uimaliiton julkaisema Huipulle ryhmistä tähtäävän hinta nousi. uimarin tarkoituksenmukaista Huippu-uimariksi. tehdä esim. opiskelun ja polku -lakana on kokonaiskuva Viimevuotisiin suomalaisesta OUS:n hintoihin Oulunseutu Urheiluakatemian. Siksi toivon ja uimaseurojen ja uskon, että uintivalmennuksesta ja kertoo, nähden kuinka säilyi matka hintataso uinnin kutakuinkin yhteistyö Voiko kuka tiivistyy tahansa tulevina alkaa vuosina ohjaamaan/valmentamaan sen, että uimaria seurassanne? ohjaa osaava ja ja pyrkii maailman huipulle voidaan parhaiten ennallaan, mutta suunnitella valitettavasti ja Oulun Uimareiden Uimarin viimevuotisiin polku on ollut hintatasoon tuli laadukas Periaatteessa valmennus voi, mutta koko haluamme hänen uinti-uransa ajan. varmistamaan rakentaa. Myös Oulun Uinnille hyvä ohjenuora ja laaja viitekehys hieman uintivalmennuksen korotusta. Toki hinnat sisältävät taata laadukkaan uinnin opetuksen Oulussahan uintiurheilijoilla on käytössään parhaat rahanarvoisia etuja kuten uimalakin, ja valmennuksen. Laadun takeena ja ryhmätoiminnan suunnittelulle toteuttamiselle ja mahdolliset harjoitusolosuhteet. T-paidan ja vakuutuksen, joita ei viime Oulun uinnissa on koulutus, joka on ns. tulevaisuuden arvioinnille. vuoden hinnoittelussa ollut mukana. pakollinen ennen kuin voi ottaa ryhmän Innostavia vastuulleen. huippu-urheilupäiviä Iloksemme valmennustoimintaan on runsaasti halukkuutta. toivottaen Oulun uintiurheilu on tuottanut Kuinka jo useana jäsenmäärien vuonna kävi yhdistymisen myötä? uimareita ja uimahyppääjiä kansainvälisiin Ippe Natunen arvokilpailuihin ja liittojohtoiseen Uimarimäärä nousi.. Lähes kaikki Valmennuspäällikkö on hankkinut LED näyttötaulun uimahalliin. Miksi? maajoukkuetoimintaan. Samuli vanhat Aalto OU-73:n ja Tommi ja OUS:n jäsenet liittyivät uuden seuran, 1906 ry Uimaliitto Pulkkinen ovat uinnin valmennusosaamisen kärkikaartia Suomessa. Linda jäseneksi. Laihorinne, Noora Laukkanen, Veera Kivirinta ovat uinnin tämän hetken kansallista huippu-tasoa Minkälainen ja Suomen vastaanotto uudella Pertti ja Ilpo ovat tyytyväisiä Oulun Uinnin alkutaipaleeseen. arvokisaedustajia. seuralla on kun olette tiedustelleet yhteistyökuvioita? Minua on ilahduttanut se myönteisyys, on ollutkin mm. tiedotuksen ja ryhmien jota olemme saaneet osaksemme. Uusi hallinnan osalta. seura on löytänyt uusia yhteistyökumppaneita ja etuja jäsenilleen mm. Mehiläisen, Laatumikron ja Speedlinen kanssa Järjestämme vuosittain neljä uintikilpailua ja lähes vuosittain ainakin yhdet arvokisat sekä useita taitouinti- ja uimahyppykisoja. Taulu tuo omalta osaltaan uusia mahdollisuuksia kisajärjestelyihin, joita on mahdollista nähdä ensimmäistä kertaa joulukuun kisojen yhteydessä Vinkkinä haluamme sanoa, että tauluun on kenellä tahansa mahdollista ostaa edullisesti mainosaikaa. Oulun kaupunki hyödyntää taulua myös omana uimahallin infokanavana. Jäsenistölle voimme tarjota taululta esimerkiksi kauden päätöstapahtumassa tai perheuintivuorolla vaikka elokuvan, jota voi seurata altaasta. Taulu palvelee myös urheilijoitamme harjoittelussa, sillä taululta on mahdollista saada näkyviin urheilusuorituksia. Tervetuloa mukaan seuran toimintaan! 2

3 luo paremmat edellytykset kilpauinnille Syksy 2011 toi uudet kuviot oululaiseen uintimaailmaan. Uusi toimija syntyi kun kaksi uimaseuraa yhdisti voimansa uudeksi Oulun Uinniksi. Yhtenä tärkeimmistä ajatuksista yhdistymisen taustalla oli parantaa uimareiden olosuhteita ja tarjota samantasoisille ja samanlaisilla tavoitteilla oleville uimareille yhteiset harjoitusolosuhteet. Syksyn alku on osoittanut suunnan olevan oikea! Kuivaharjoitusmahdollisuuksien parantuminen, edellisiä vuosia tasaisemmat harjoitusryhmät ja lisääntyneet valmennustyökalut ovat oikea askel kohti parempaa oululaisen uinnin tulevaisuutta. Myös muita uusia asioita tukemaan uimarin kehitystä on tulossa tulevaisuudessa. Uimareiden harjoitteluasenne on myös ollut selkeästi aiempaa parempaa. haluaa tarjota huipulle tähtääville uimareille mahdollisuuden harjoitella tarpeellinen määrä tunteja niin altaassa kuin oheisharjoittelunakin. Suomen Uimaliitto julkisti syksyllä 2010 Uimarin Ura- lakanan, jossa käydään uimarin harjoitustuntisuositukset läpi. Seuramme haluaa tarjota jokaiselle ikäluokalle polun kohti huippua ja käytämme ohjenuorina uimarin urasuosituksia. Tavoitteenamme on saada oululaisia uimareita kasvamaan aina aikuisten huipulle asti. Toki tiedostamme, että läheskään kaikki eivät ole valmiita tai halua harjoitella kohti huippua ja myös heille on olemassa seurassamme ryhmiä jotka harjoittelevat vähemmän. Suurempana toimijana voimme tarjota enemmän erilaisia vaihtoehtoja kaikille uintiurheilusta kiinnostuneille. Seurassamme toimii uintikaudella NSM- ja SM-ikäisten ryhmää, 4 Ikäkausimestaruusikäisten ryhmää ja 4 Rollo-ikäisten ryhmää. Seuramme parhaat uimarit harjoittelevat KULTAryhmissä. Tarkemmat tiedot ryhmistä löytyvät seuramme internetsivuilta kilpauintitoiminnan alta. Seuramme ryhmät on luotu uimareita kuunnellen ja heidän harjoitusmäärätoiveita kunnioittaen, eli jokainen uimari on saanut itse valita kuinka monta kertaa viikossa on halukas ja valmis harjoittelemaan jonka mukaan ryhmät ovat muodostuneet. Seuramme valmentajat ovat hyvin sitoutuneita valmentamiseen ja haluavat antaa kaiken tukensa uimareiden avuksi. Valmentajien ja keskinäinen yhteistyö on myös ottanut suuria askelia eteenpäin. Kilpauinti harrastuksena vaatii paljon, mutta myös antaa paljon. Oulun Uinti haluaa antaa mahdollisuuden omien rajojen etsimiseen ja tukea uimareita kohti omien tavoitteiden saavuttamista olivatpa tavoitteet kuinka korkealla tahansa! Hallilla nähdään! Samuli Aalto Päävalmentaja Yhdessä altaassa Seurojen yhdistyminen toi mukanaan uusia kuvioita altaaseen. Ryhmiä jaettiin uudelleen siten, että jokaiselle olisi sopiva uintiryhmä omaan tasoonsa ja motivaatioonsa nähden. Uusi NSM/SM ryhmään tuli iso porukka uimareita, iso ja kovaääninen porukka. Yhteinen harjoituskausi avattiin leireilemällä Rovaniemellä. Siellä kokeilimme eri lajeja, kuten esimerkiksi seinäkiipeilyä. Leirillä saimme viettää aikaa yhdessä ja samalla kohotettua yhteishenkeä uudessa ryhmässä. Toisien kannustaminen kuuluu myös ryhmän tapoihin. Kovaa kannustusta saa myös kokea uintikisoissa, kun katsomossa huutavat NSM/SM ryhmän tytöt. On ihmeellistä miten muutamasta pienestä tytöstä voi lähteä niin kova ääni. Kannustaminen tarttuu toivottavasti myös muihin seuran jäseniin. Kisoissa on aina mukavampaa uida kun on kova kannustus. Uuden kultaryhmän myötä ovat seuran parhaimmat uimarit saaneet etuja. On hienoa, että seura panostaa ja tukee niitä, ketkä ovat valmiita tekemään kovaa työtä ja uhraamaan paljon aikaa harrastukseensa. Muille uimareille tämä toimii myös porkkanana ja kultaryhmään pääseminen onkin hyvä asettaa tavoitteeksi. Altaanreunalla olemme myös huomanneet uusia asioita. Valmentajia on nyt kaksi NSM/SM ryhmässä ja uimarit saavat enemmän henkilökohtaista palautetta, niissä treeneissä, mihin molemmat valmentajat ehtivät paikalle. Harjoituksissa on nyt käytettävissä taulu mihin treeni on kirjoitettu. Uuden taulun ansiosta jokainen uimari tietää, mikä sarja on milloinkin tulossa ja valmentaja voi keskittyä itse valmentamiseen. Harjoitusolosuhteita on parannettu raivaamalla tilaa katsomon alle uimareiden kuntosalia varten. Valmentajan varastosta löytyykin jo melkoinen kasa tarvikkeita, kuten jumppapalloja, kuntopalloja, kuminauhoja, redcordeja, foam rollereita ym. Seurojen yhdistyminen on antanut uuden boostin altaaseen. Kova treeniseura kannustaa uimaan kovempaa ja jaksamaan pidempään harjoituksissa. Toivon kaikille seuran uimareille mukavia yhteisiä hetkiä altaassa! Linda Laihorinne Kilpauimari Linda Laihorinne on Suomen uinnin arvokisaedustaja 3

4 Taitouinti: Paljetteja ja hapen puutetta Taitouintiryhmä harjoittelee sijoukkueissa, varsinaisessa IKJ:ssä sekä ns. valmistavassa ikäkausijoukkueessa. Maajoukkueilla on leirejä normaalisti kerran kuukaudessa. Kansainvälisiin kisoihin osallistutaan jo ikäkausitasolla. Oululaisia taitouimareita on ollut mukana maajoukkuetasolla useissa kansainvälisissä kisoissa, esimerkiksi vuonna 2010 nuorten EM kisoissa Tampereella sekä nuorten MM kisoissa Indianapolisissa USA:ssa. Ikäkausijoukkue osallistui viime elokuussa CoMeN-Cup kisoihin Italiassa. Kuluvan kauden päätavoitteita ovat EM kisat Belgiassa ja nuorten MM kisat Kreikassa alkukesästä Taitouinti on kilpailulaji Jokaisella valmennusryhmällä ja joukkueella on omat kausisuunnitelmansa, mukaanlukien kisaosallistumiset.. Myös Oulussa ollaan järjestämässä tällä kaudella taitouintikisoja: Kuvio-SM Avoimet nuorten SM kisat Oulussa taitouintia on harrastettu jo 24 vuotta Taitouinti on kaunis ja vaativa uintiurheilun muoto, joka on myös olympialaji. Oulussa taitouintia on voinut harrastaa vuodesta 1987 asti. Kilpailumuotoja ovat soolo, duo, joukkue (maksimissaan 8 uimaria) ja combo (maksimissaan 10 uimaria). Uimarit esittävät koreografioita musiikin tahtiin samaan tapaan kuin esimerkiksi taitoluistelussa tai tanssissa. Ohjelmat koostuvat erilaisista käsi- ja jalkasarjoista, hypyistä sekä akrobatialiikkeistä, kuten heitoista ja nostoista, jotka ovat joukkueiden ja combojen näyttävintä antia. Oulussa vahvat perinteet Oulussa taitouinnin aloitti Sisko Karvonen v Oulun Uimaseurassa. Harrastajia oli tuolloin vajaa kymmenen, osa aloittelijoita ja osa jo edistyneempiä, kuten esim. Siskon tytär Elina, joka oli aloittanut taitouinnin harrastamisen jo vuonna 1985 Kokkolassa. Harjoituksia oli kolme kertaa viikossa Raksilan ja Raatin halleissa. Jo alkuvuosina toiminta oli aktiivista, taitouinnin alkeiskursseja järjestettiin useita ja harrastajamäärät lisääntyivät sitä kautta. Yhteistyötä tehtiin Uimaliiton ja muiden suomalaisten taitouintiseurojen kanssa; Oulussa järjestettiin mm. valmentaja- ja tuomarikoulutuksia ja taitouinnin harrastajille leirejä. Vuonna 1989 järjestettiin Oulussa taitouinnin SM-kisat. Taitouimarit ja uimahyppääjät tekivät yhteistyötä, pitäen yhteisiä näytöksiä. Historiallisena virstan pylväänä voidaan pitää Oulussa v järjestettyä taitouinnin Nuorten EM-kisoja, oululaista edustusta oli niin yksin uinnissa kuin joukkueessakin. Monipuolinen urheilulaji Taitouinti vaatii urheilijalta hyvin monenlaisia taitoja. Uimarilla tulee olla hyvä perusuimataito ja kestävyyttä, not- 4 keutta, koordinaatiokykyä, lihasvoimaa ja esiintymiskykyä. Jalkasarjoja tehtäessä taitouimari saattaa olla ylösalaisin ilman happea jopa yli puoli minuuttia, joten hyvä hapenottokyky on myös tärkeä. Näyttävät hiuskoristeet ja puvut paljetteineen kuuluvat taitouinnin kilpailuvarustukseen. Kilpailuissa hiukset laitetaan kiinni liivatteen avulla, jotta kampaus pysyisi. Alle 18-vuotiaiden sarjoissa kilpailevat suorittavat musiikkiohjelman lisäksi kuviot, eli neljä ennalta määrättyä liikettä ilman musiikkia, joilla arvioidaan perustekniikoiden hallintaa. Seniorisarjassa puolestaan uidaan kuvioiden sijaan tekninen ohjelma pakollisine osineen. Musiikkiohjelmissa tuomarit arvioivat teknisen puhtauden lisäksi esimerkiksi synkroa eli uimareiden yhdenaikaisuutta, musiikin käyttöä ja koreografian monipuolisuutta. Taitouinnissa musiikki kuuluu vedenalaisten kaiuttimien ansiosta myös pinnan alle, mikä helpottaa musiikin tahdissa pysymistä. on yksi Suomen seitsemästä taitouintiseurasta. Oulussa harjoittelee noin 30 taitouimaria, joista tällä hetkellä neljä edustaa maajoukkuetasolla asti. Oulun Uinnissa harjoittelee kaudella kaksi AG15 ryhmää sekä Junior ryhmä. Alkeiskursseja järjestetään normaalisti kerran tai kaksi vuodessa. Keväällä on alkamassa taas uusi kurssi. Varhainen uinnin parissa aloittaminen ja monipuolinen liikunnallinen tausta mahdollistavat menestymisen lajissa jopa kansainvälisellä tasolla. Oulun Uinnin taitouimareita on neljän Nuorten ja Seniorimaajoukkueen uimarin lisäksi myös kahdessa eri ikäkau- Avoimissa mestaruuskisoissa on tyypillisesti ollut myös ulkomaista väriä, esim. Venäjältä, Valko-Venäjältä sekä pohjoismaista. Kilpailusarjat Sarja Aloittelijat AG12 AG15, FINA Junior Senior Ikäraja Ei ikärajaa (AG12 kuviot) Alle 12 vuotiaat vuotiaat vuotiaat Yli 18 vuotiaat Kristiina Leinonen Taitouintijaos

5 - Suomen pohjoisin uimahyppyseura Uimahypyt on vaativa tekniikka- ja taitolaji, joka vaatii hyppääjältä notkeutta, koordinaatiokykyä ja rohkeutta. Uimahyppy on arvostelulaji, joten uimahyppääjältä vaaditaan kaiken tämän lisäksi taitoa suorittaa hyppy tyylikkäästi. Uimahypyssä varsinainen suoritus kestää alle kaksi sekuntia, jonka aikana hyppääjä tekee voltit, kierteet sekä ojentaa vartalonsa veteenmenoa varten. Veteenmenovaiheessa hyppääjän nopeus on kerroksilta hypättäessä jopa yli 50 km/h ry on Suomen pohjoisin uimahyppyseura. Toiminnassa on tällä hetkellä mukana satakunta harjoittelevaa nuorta ja tasoja löytyy aloittelijoista aina kansainvälisen tason valmennusryhmään. Tällä hetkellä meillä pyörii kaksi uimahyppykoulua, viisi harrastusryhmää, sekä kaksi kilparyhmää, joista toinen yltää kansainvälisesti korkealle tasolle kertoo uimahyppyvalmentaja Suvi Calamnius. Näiden lisäksi Oulun kaupunki järjestää kesäloma-aikaan uimahyppyjen alkeiskursseja Kesäfiiliksessä. Suurelle yleisölle oululaiset uimahyppääjät esiintyvät vuosittaisissa, erittäin suosituissa pellehyppynäytöksissä, joita on järjestetty säännöllisesti vuodesta Kaikki uimahyppyryhmät harjoittelivat päämäärätietoisesti ja hyppykurssit päättyvät kuiva- ja märkätesteihin sekä mahdollisiin merkkisuorituksiin. Uimahyppykoulujen jälkeen pyritään ohjaamaan jatkohalukkaat joko kilpailutavoitteisiin ryhmiin tai harrastusryhmiin, kukin omien edellytystensä mukaan Calamnius kertoo. Etenkin uimahyppykoululaisia avustetaan harjoituksissa paljon. Tämä on välttämätöntä, jotta asennot ja liikkeet saadaan teknisesti oikeiksi ja se myös nopeuttaa oppimista huomattavasti. On paljon helpompaa ja nopeampaa opetella asia heti oikein, kuin tehdä jotakin sinnepäin ja sitten korjata virheitä. Emme ainoastaan liikuta lapsia, vaan opetamme oikeaa ja turvallista tekniikkaa sekä liikkeiden estetiikkaa, kuvailee Calamnius. Menestystä kansainvälisellä kilpailutasolla Oululaiset uimahyppääjät ovat vuosien varrella saavuttaneet NSM ja SM-mitalien ohella lukuisia mitaleita Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista. Oululaiset ovat viime vuosina edustaneet Suomea myös lukuisissa arvokisoissa, kuten nuorten EM-kisoissa Helsingissä ja Belgradissa, EM-kisoissa Budapestissä ja nuorten MM-kisoissa Arizonassa. Nuorten EM-kilpailuissa Helsingissä vuonna 2010 tehtiin historiaa, kun Oulun Heikki Mäkikallio taituroi upeasti pronssia B-poikien kerroshypyissä. Vuonna 2011 hän sijoittui vastaavassa kilpailussa viidenneksi jääden mitalista vain vaivaisen pisteen päähän. Uimaliitto valitsi oikeutetusti Heikki Mäkikallion vuoden 2010 uimahyppääjäksi. Oululaisten uimahyppääjien menestyksestä saa kiittää uimahyppääjien päävalmentajaa Juri Putyginia, jolla on yli 40 vuoden valmennuskokemus. Ukrainalaissyntyinen Putygin on valmentanut oululaisia syksystä 2004 lähtien. Rautaisesta ammattitaidosta kertoo se, että uimaliiton uimahyppyjen johtoryhmä valitsi vuonna 2010 Putyginin jälleen kerran vuoden uimahyppyvalmentajaksi. Harjoitteluolosuhteet puhuttavat Kuivaharjoittelulla on erittäin olennainen osa uimahyppyjen opettelussa ja sen osuus on yli puolet harjoitusajasta. Kuivaharjoittelu koostuu lämmittelyvoimistelusta, akrobatiasta, lihaskuntoharjoittelusta, venyttelystä sekä kuivalauta- ja trampoliiniharjoittelusta. Samalla käydään myös läpi hyppyjen tiedollista Taina Karvosen kierrehyppy huipuille ja harrastajille puolta ja perustekniikkaa, jotta veteen siirryttäessä hyppääjällä on riittävästi taitoa ja itsevarmuutta hyppyjen suorittamiseen. Oulussa harjoitteluolosuhteet eivät kuitenkaan monelta osin vastaa lajin vaatimuksia. Oulussa ei ole erillistä hyppyallasta, kuten Suomen muilla uimahyppyseuroilla on ja joudumme jakamaan allastilan muiden uintilajien kanssa, mutta valitettavasti meillä myöskään ole ajanmukaisia kuivaharjoittelutiloja Calamnius toteaa. Kesällä pääsemme hyppäämään trampoliinilla säiden salliessa ulkona, mutta syksyllä trampoliinit on siirrettävä Ouluhalliin. Ongelmana on, että meille osoitettuja harjoitteluvuoroja on aivan liian vähän ja Ouluhalli ei monikäyttöhallina sovellu säännölliselle taito- ja tekniikkaharjoittelulle, Calamnius jatkaa. Laji kehittyy koko ajan huimasti ja vaarana on, että puutteellisten harjoitteluolosuhteiden takia Oulu tippuu kelkasta. Altaassa on Putyginin tekemät märkävyöt ja hyppykerrosten alla on kuplalaite, mutta niitä ei pystytä hyödyntämään kunnolla, koska hyppyjä ei pystytä valmistelemaan kuivalla riittävästi. Jokaisessa harjoituksessa pitäisi päästä hyppäämään trampoliinilla ja kuivalaudalla sekä harjoittelemaan vöissä, Calamnius kiteyttää ja jatkaa: Ajanmukaiset harjoitteluolosuhteet ovat tärkeät, mikäli tavoitteena on pärjätä tulevaisuudessa myös maailman huipulla. Uimahyppääjien suurin haave kohdistuukin siihen, että kuivaharjoittelutila-asia ratkeaisi tavalla tai toisella. Miia Parviainen Uimahyppyjaos, Hallituksen jäsen 5

6 Easyswim - Uusi tapa opettaa lapsi uimaan Peetukin on kokeillut Easyswimmiä aloitti kaksi EasySwimin pilottikurssia syyskuussa. Vetäjänä toimin minä, allekirjoittanut. EasySwim tuntui tosi mielenkiintoiselta ja kävin elokuussa ES-koulutuksen Hämeenlinnassa. Oikein odotin uimakoulun alkamista! Hieman jännitykselläkin. EasySwim-metodi on peräisin Hollannista ja tuotiin Suomeen alkuvuodesta Hollannissa on jo pitkään opetettu lapsia uimaan näin. Eli kyse on uinnin opettamisesta lapsille syvässä vedessä, jossa lapsen jalat eivät yllä pohjaan ja apuna käytetään hiukan kelluttavaa pukua. Uimakoulussa totutellaan alkuun veteen, kuten perinteisessäkin uima- 6 koulussa. Kun vesi elementtinä on tuttu, alkaa varsinainen uinnin opetus. Puvun avulla veteen totuttelu on helpompaa, kun pääsee heti liikkumaan vedessä vapaasti. Nekin jotka eivät uskalla heti laittaa kasvojaan veteen, voivat olla ryhmässä mukana ihan täysillä. Jokainen lapsi etenee omaan tahtiinsa, eikä se vaikuta ryhmän toimintaa heikentävästi. Uintiliikkeitä on helppo opetella vedessä sellaisena, kuin ne oikeasti tehdään. Jokaisella tunnilla opeteltavia asioita harjoitellaan myös ilman pukua ohjaajan avustamana. Syksyn uimaryhmät ovat sujuneet todella hyvin. Lapset ovat olleet erittäin innokkaita ja vanhemmilta on tullut hyvää palautetta. Erityisen kiitoksen on saanut uimakoulun toiminnallisuus. Tunnin aikana lapset tekevät koko ajan ja välillä lapset jaetaan 2-3 ryhmään, jossa jokaisella ryhmällä on eri tehtäviä. Uimaopettaja ohjaa yhtä ryhmää ja ohjaa muut ryhmät tekemään itsenäisesti asioita. Odottelutaukoja ei juuri tule. Nyt syksyn ryhmässä on ollut mukavaa ylimääräinen opettaja, joka toivon mukaan aloittaa itse uusia kursseja kevätkaudella. Kurssien kysyntä on sen verran vilkasta ollut, että tarvetta uusille kursseille on. Aloitus siirtyy helmikuun alkuun, koska uusien uimaopettajien koulutus on tammikuun aikana. Nykyiset pilottiryhmät jatkavat keväällä samalla kokoonpanolla. Uimakoulun saaman suuren suosion takia etsimme uusia, asiasta innostuneita uimaopettajia. tarjoaa koulutuksen. Asiasta kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä minuun. Uusia uimakouluja järjestää kevään aikana. Niihin voi ilmoittautua myös minun kauttani. Tuire Pulkkinen uimaopettaja, valmentaja ja hallituksen jäsen

7 Kuinka yhdistää yhdessä seurassa kaikki pelaa -ajatus ja huippu-urheilu? Mission impossible? Mm. huippu-urheilun muutostyöryhmä ja hiihdon maailmanmestari Matti Heikkinen ovat korostaneet huipulle tähtäävän urheilu-uran riittävän aikaista aloittamista. Huipulle tähtäävän laadukkaan kokonaisvaltaisen valmennuksen tulisi alkaa jo juniori-ikäisenä. Mutta kuinka tämä yhdistetään kaikki pelaa ja kaikilla on hauskaa harjoituksissa ajatuksen kanssa? teki rohkean päätöksen ja erotti toisistaan kilpauintiurheilun ja harrastepuolen. Oulun Uinnissa mahdollistetaan kansalliseen mestaruuskilpailuikään tultaessa huipulle tähtäävä valmennus. Uimarin ura alkaa uinninopetuksella, joka on järjestetty Oulun Uinnissa alkamaan Vesitaitureissa, jatkuen Vesirallin kautta Tekniikkaralliin. Tämä on Suomen Uimaliiton luoma järjestelmä, jossa huomioidaan lapsen kokonaisvaltainen kehittyminen. HARRASTE RYHMÄT 1-4 krt/vko KILPAUINTIRYHMÄT 4-12 krt/vko VESITAITURIT VESIPEDOT TEKNIIKKARALLIT Tällä saadaan taitavia, vesirohkeita ja uimataitoisia 100 metriä sekauintia osaavia uimareita. Tämän jälkeen nuori, noin vuotias, voi valita haluaako jatkaa uintia harrastusmielessä; harjoitellen ryhmässä ja käyden kisoissa, jos siltä tuntuu. Tai sitten voi valita harjoittelun kilpauintiryhmässä, jossa harjoitellaan tavoitteellisesti ikäluokkiensa kansallisiin mestaruuskilpailuihin. Tällä järjestelmällä saavutetaan tasaisempia ryhmiä, varsinkin henkisellä puolella ilmapiiri ryhmissä on todella hyvä. Nyt ryhmillä on sama tavoite ja toiminnan taso, joka osaltaan hyvän ryhmä hengen lisäksi helpottaa myös valmentajan työtä. Myös muissa Oulun Uinnin lajeissa, uimahypyissä ja taitouinnissa, on vastaavanlainen järjestelmä käytössä. Eli seura tarjoaa mahdollisuuden harrastaa myös taitouintia sekä uimahyppyjä tai kilpailla tosissaan tähtäimenä kansainvälinen taso. Uusi organisaatio on mahdollistanut valmennusmaksujen porrastamisen, kilpapuolella maksut ovat vuodessa, kun uimakoulu- ja harrastepuolella on hinnat pystytty pitämään vuositasolla. Tämä toivottavasti mahdollistaa myös uinnin harrastamisen seurassa. Tommi Pulkkinen Urheilutoimenjohtaja Mainospaikka joka ei jää huomaamatta! Paikallinen osaaja ohjaa hankkeesi oikealle väylälle on hankkinut Oulun Raksilan uimahalliin led-näyttötaulun (4160x2400mm). Mainospaikkana taulu on todella hyvä, sillä uimahallissa on kävijöitä vuositasolla yli (yksi Suomen vilkaimmista uimahalleista). MAINOSMYYNTI : Urheilutoimenjohtaja Tommi Pulkkinen p , oulunuinti.fi ja Tuotevastaava Esko Vanninen p , oulunuinti.fi LISÄTIETOJA: Pohjois-Suomessa 170 asiantuntijaa palvelee sinua ympäristön, yhdyskuntasuunnittelun, infrastruktuurin ja vesihuollon suunnittelussa ja konsultoinnissa. Etsitään yhdessä oikea väylä yhteiseksi tavoitteeksemme. Pöyry kehittää parhaat ratkaisut teollisuus-, energia, kaupunki- ja liikenne sekä vesi- ja ympäristösuunnittelun aloilla. 7

8 -Mainosvaatteet -Brodeeraukset -Kangasmerkit -Liikelahjat Upeat,kotimaiset Husky-pipot haluamallasi brodeerauksella. UIMAKOULUT ALKAVAT Oulun Uinnin kymmenen kerran uimakoulut alkavat jälleen tammikuussa. p Kurssit tulevat myyntiin seuran nettisivuille tammikuun alussa. WWW. OULUNUINTI. FI Jouluisia tarjouksia! OKI B411D Nopeaa ja edullista mustavalkotulostusta myös kaksipuoleisena. B411:ssä on kompakti ja matalaprofiilinen design, mikä tekee tulostettujen asiakirjojen poimimisesta helppoa. Lisäksi siinä on taustavalaistu näyttö, josta näet yhdellä silmäyksellä tulostimen tilan sekä todella helposti ja nopeasti uusittavat tulostintarvikkeet. Kolmen vuoden takuu. OKI C510DN 149,- 299,- (239,-) (399,-) Office-paketti Fujitsu Lifebook kerralla kolmeen AH530 koneeseen! Microsoft Office Home & Student 2010 Microsoft Word, Excel, PowerPoint ja OneNote kolmen koneen lisenssillä sekä Office käyttöopas yhteishintaan 139,SOUNDMASTER NR-513 Nostalginen musiikkikeskus Musiikki tikulle! Puinen retromusiikkikeskus USB-nauhoituksella mp3-muotoon. LP-Soitin 33,45,78 rpm, kaukosäädin, CD, CD-MP3, CD-R/RW, AM/FM Radio, Kasettisoitin, 2x 50W P.M.P.O 239,(279,-) Verkkovalmis C510dn takaa tehokasta ja edullista tulostusta päivästä toiseen. Lyhyt ensimmäisen sivun tulostusaika, riittoisat värikasetit, laajennettavissa oleva paperinsyöttö, helposti vaihdettava rumpu ja kätevä monikäyttötaso erikoismateriaaleille tekevät tulostamisesta helppoa. C510dn:llä voit tulostaa laajalle materiaalikirjolle sekä yksi- että kaksipuolisesti. Sillä tulostat myös värikkäät banderollit. Deep Sleep syväunitila laskee virrankulutuksen alle kahteen wattiin. Kolmen vuoden takuu. Tyylikäs ja ohut kannettava monipuoliseen multimediakäyttöön. Intel Core i3-370m 2,4 GHz prosessori, 6 Gt keskusmuistia, 320 Gt kiintolevy, 15.6" LED Glare näyttö, Intel HD Graphics, DVD +-RW-asema, gigabitin verkkokortti, WLAN b/g/n, Bluetooth, 3 USB-liitäntää, HDMI-liitäntä, Express card 34/54, 4-in-1 muistikortinlukija, web-kamera, 64 bittinen Windows 7 Home Premium. NYT OULUN UINNIN SHOPISTA TYYLIKKÄITÄ SEURATUOTTEITA JA EDULLISIA UINTIVARUSTEITA. 499,- (599,-) Tietokoneet, oheislaitteet, tarvikkeet, komponentit kaikki edullisesti ja helposti samasta osoitteesta! Isokatu 73, Oulu Puh Fax Avoinna ma-pe 9-17, La Tuotteita rajoitetusti. Shoppi avoinna: maanantaina, keskiviikkona ja torstaina klo , tiistaina klo sekä sunnuntaina klo Shoppi sijaitsee Oulun Uimahallin toisessa kerroksessa. Tervetuloa!

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

Kilpauintikoulu luo pohjan seuran kilpauinnin opetukselle. Tavoitteena on saada Vesirallista tullut uimari kilparyhmään maksimissaan neljässä

Kilpauintikoulu luo pohjan seuran kilpauinnin opetukselle. Tavoitteena on saada Vesirallista tullut uimari kilparyhmään maksimissaan neljässä Tampere 18.09.2016 Kilpauintikoulu luo pohjan seuran kilpauinnin opetukselle. Tavoitteena on saada Vesirallista tullut uimari kilparyhmään maksimissaan neljässä kaudessa (2 vuotta.) Kilpauintikoulu tuottaa

Lisätiedot

HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä

HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä HUIPPUPELAAJAN POLKU Maailma on täynnä erilaisia polkuja Huipulle on monta erilaista tietä Huippu-urheiluikä ja sen merkitys harjoittelussa Monipuolinen liikunta Miksi?

Lisätiedot

0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin).

0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). Uimarin polku 0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). 0 Uintitoiminta jakaantuu kolmeen osaan 0 Uimakoulut lapsen uimaopetus

Lisätiedot

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Tiistaisin ja torstaina 24.5 alkaen klo 17.30-19.00 Ilmoittautuminen joka kerralla klo 17.25 valmentajalle HUOM! omatoiminen alkuverkka ennen ilmoittautumista!

Lisätiedot

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista

Lisätiedot

Sääntöseminaari 2016 Tuomarin urapolku. Tervetuloa

Sääntöseminaari 2016 Tuomarin urapolku. Tervetuloa Tuomarin urapolku Tervetuloa Tuomarin urapolku KTR:n ja tuomariklubin yhteisprojekti Tarkoituksena kuvata tuomarin polun eri mahdollisuuksia ja avata eri vaiheet sekä lisätä läpinäkyvyyttä Julkaistu netissä

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

Ikäkausivalmennus ja Sanix-linja

Ikäkausivalmennus ja Sanix-linja 13.12.2015 Ikäkausivalmennus ja Sanix-linja Milja Hintsanen 2 Valmennusjärjestelmä Pyrkivän joukkueet ovat kautta aikojen olleet sarjojensa menestyneimpien joukkueiden joukossa Tämän säilyttämiseksi kevään

Lisätiedot

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia) TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-

Lisätiedot

Taustaa GrIFK kyky- ja taitokoulutoiminnalle!

Taustaa GrIFK kyky- ja taitokoulutoiminnalle! Taustaa GrIFK kyky- ja taitokoulutoiminnalle! Tarve kyky- ja taitokoulutoiminnalle on suuri! Pelaajat haluavat oppia enemmän, kokea pätevyyttä, haasteita ja onnistumisia. Vanhemmat haluavat lapsensa oppivan

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT 2017

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT 2017 LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT 2017 Valmennusjärjestelmän kuvaus 1. Saman ikäiset uimarit samankaltaisilla tavoitteilla samoissa ryhmissä auttaa jokaista uimaria kehittymään omalla tasollaan parhaiten.

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

HuimaSeura projekti. 1. Seurayhteistyön lähtökohdat ja projektin taustaa

HuimaSeura projekti. 1. Seurayhteistyön lähtökohdat ja projektin taustaa HuimaSeura projekti 1. Seurayhteistyön lähtökohdat ja projektin taustaa käynnistää ensimmäisen HuimaSeura-projektin ja kutsuu mukaan akatemiapaikkakuntien keskeiset uimaseurat. Toiseen rotaatioon kutsutaan

Lisätiedot

Joukkuejakoinfo 2014

Joukkuejakoinfo 2014 Joukkuejakoinfo 2014 Cheerleadingia voi harjoitella seurassamme neljässä eri ikäluokassa: 4-8- vuotiaat (mikrot), 8-12- vuotiaat (minit), 12-16- vuotiaat (juniorit) ja 16- vuotiaat ja vanhemmat (aikuiset).

Lisätiedot

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN!

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN! Juttusarja Nuorten SM-hallit, ennakot TULEVAISUUDEN YU-SANKARIT LIIKUNTAMYLLYSSÄ 5.-6.3.2016 NUORTEN SM-HALLLIT... SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN! Urheilija: Saga Andersson N16 (-00) Seura:

Lisätiedot

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto Ilmailu ja nuoret Suomen Ilmailuliitto Lennokit Lennokkiurheilu on ilmailun monipuolinen laji. Vaihtoehtoja riittää vapaastilentävistä siima- ja radio-ohjattaviin. Monet ilmailijat ovat aloittaneet harrastuksensa

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Lasten ja nuorten harrasteryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

Koulu ja urheilu!?!? Jan-Erik Romar Åbo Akademi Koulu / opiskelu Urheilu ja tavoitteet Sosiaaliset suhteet Tytöt ja pojat Urheileminen Tyttö Poika Ikä Poissaolo koulusta Ruka-04 4 11 17,9 88 Ruka 2 9 16,8

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Tikkurilan Taitoluisteluklubi 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana Ice Melody Ice Sympathy Ice melody Luistelukoulu/ Timantit Ice Sympathy Luistelukoulu

Lisätiedot

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi Jari Lämsä KIHU Työn asemointi Oleellinen havainto on se, että työryhmä ei sinänsä ole keksinyt toimenpideluetteloon mitään uutta, vaikka vision ja nykytilan analysointi

Lisätiedot

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER GT Teamit 2016-2017 RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER Grani Tenniksen valmennuskokonaisuus - Pelaajan polku GT Tennis- ja mailapelikoulu Esikouluikäisille ja 1-3 -luokkalaisille Ohjaajakoulutukset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA MITÄ KILPAURHEILU ON? - SARJAKILPAILUT - KANSALLISET KILPAILUT - ALUEEN KILPAILUT - SM - KILPAILUT - MM - KILPAILUT MITEN SE MÄÄRITELLÄÄN? - TAVOITELÄHTÖISESTI - HARJOITTELUMÄÄRÄN SUHTEEN - MENESTYKSEN

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

Visio, missio, arvot ja strategia

Visio, missio, arvot ja strategia Visio, missio, arvot ja strategia Joensuun Kataja ry taitoluistelujaosto Arvot toiminnan perusta Visio tahtotila Jatkuva kehitys Missio tehtävä Strategia toimintamalli Arvot AVOIMUUS Asioista puhutaan

Lisätiedot

Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Joensuu

Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Joensuu Karelia Golf Ry Juniorivalmennuksen info 2014-2015 12.11.2014 Joensuu Yleistä tietoa: Ympärivuotista valmennusta (talvikausi/kesäkausi) Talvikausi: 17.11.-18.12.2014 (Mehtimäen Golfhalli) Kevätkausi 6.1.-27.4.2014

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2015

Seurakysely toimintavuodelta 2015 22.1.2016 11.06 Seurakysely toimintavuodelta 2015 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuran perustamisvuosi Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

4) Seuraatteko aktiivisesti Oulun kaupungin liikuntaviraston päätöksiä?

4) Seuraatteko aktiivisesti Oulun kaupungin liikuntaviraston päätöksiä? 17.01.2011 1) Seuran nimi? 2) Laji ja suorituspaikat? 3) Harjoitusolosuhteet ja mahdollisuudet? 4) Seuraatteko aktiivisesti Oulun kaupungin liikuntaviraston päätöksiä? 5) Minkälaisia toiveita seurallanne

Lisätiedot

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Sisällysluettelo 1. D-tyttöjen missio, visio ja arvot 2. D-tyttöjen toiminnan linjaukset ja tavoitteet 3. Joukkueen kasvatuskeinot 4. Reilu peli 5. Joukkueen johtohenkilöiden

Lisätiedot

MOI! Miten Osallistaa ja Innostaa nuoria seuratoimintaan. Tukimateriaalia työpajan vetäjälle

MOI! Miten Osallistaa ja Innostaa nuoria seuratoimintaan. Tukimateriaalia työpajan vetäjälle MOI! Miten Osallistaa ja Innostaa nuoria seuratoimintaan Tukimateriaalia työpajan vetäjälle NUORTEN OSALLISTAMISEN TÄRKEIMMÄT POINTIT Osallistamisen tärkeimmät pointit Nuorista Aikakäsitys Motivoi, vaikuttamisen

Lisätiedot

Nuorten maajoukkueohjelma

Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelman tavoitteet Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään 3 pelaajaa/ikäluokka 3 kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen Kilpailla

Lisätiedot

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...

Lisätiedot

KUTSU. Cetuksella on ilo kutsua kaikki Suomen taitouimarit. IKÄKAUSIMESTARUUS JA CETUS CUP -kilpailuihin 7. 8.5.2016

KUTSU. Cetuksella on ilo kutsua kaikki Suomen taitouimarit. IKÄKAUSIMESTARUUS JA CETUS CUP -kilpailuihin 7. 8.5.2016 KUTSU Cetuksella on ilo kutsua kaikki Suomen taitouimarit IKÄKAUSIMESTARUUS JA CETUS CUP -kilpailuihin 7. 8.5.2016 Järjestävä seura Cetus Espoo Ry Paikka Tapiolan uimahalli Kirkkopolku 3, 02100 Espoo Allas

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Vihreä kirja. Toimintamme, tavoitteemme, arvomme. Yleisurheilu

Vihreä kirja. Toimintamme, tavoitteemme, arvomme. Yleisurheilu Porvoon Akilles Akilles yleisurheilu Vihreä kirja Toimintamme, tavoitteemme, arvomme Yleisurheilu Vihreä kirja Kädessäsi on Vihreä kirja, Akilleen yleisurheilun Vihreä kirja. Tai kenties luet kirjaa näytöltä.

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot

Tarinan strategia 2020

Tarinan strategia 2020 Tarinan strategia 2020 Suomen golfin strategia Visio Parasta vapaa aikaa Missio Golf yhdistää terveysvaikutukset ja yhdessä luonnossa liikkumisen Strateginen tahtotila Golfyhteisöjen toimintatapoja uudistamalla

Lisätiedot

Tervetuloa. ratsastamaan!

Tervetuloa. ratsastamaan! Tervetuloa ratsastamaan! Miksi ratsastus? Hevoset ovat ihania. Siihen kiteytyy, miksi 170 000 suomalaista ratsastaa. Ratsastus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia harrastaa monin eri tavoin. Hevosen kanssa

Lisätiedot

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo 29.9.2014 Kataja-yu Seuran esittely Toiminnanjohtaja: Tomi Pyylampi - Vastuu, talous Valmennuspäällikkö: Anssi Vänskä - Valmennustoiminta + kilpailut

Lisätiedot

Harrasteliikunta. Jukka Läärä kehittämispäällikkö LiikU

Harrasteliikunta. Jukka Läärä kehittämispäällikkö LiikU Harrasteliikunta Jukka Läärä kehittämispäällikkö LiikU Miten tähän on tultu? Liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa Liikkumattomuussairauksien lääkekustannukset 2,63 MRD Kemiönsaaressa n. 3,1 miljoonaa Välilliset

Lisätiedot

Swimming Jyväskylä ry

Swimming Jyväskylä ry Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA 2 Sisällysluettelo: Sisällysluettelo:... 2 1 Seuran historia lyhyesti... 3 2 Visio ja arvot... 3 3 Toiminnan tavoitteet... 4 4 Seurayhteisö... 4 4.1 Joukkueenjohtaja...

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016

Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016 Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016 Sisältö 1 Seurakisa lyhyesti... 3 2 Seurakisan periaatteet... 3 3 Vinkkejä toteutukseen... 3 4 Valtakunnallinen Seurakisat - ketju... 5 5 Tukimateriaali...

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

Ohessa on tietoa tulevan kauden aikatauluista, harjoittelusta ja maksuista:

Ohessa on tietoa tulevan kauden aikatauluista, harjoittelusta ja maksuista: Sivu 1 / 6 13.5.2012 Kausi 2016-2017 Hei luistelijat ja luisteluvanhemmat! Ohessa on tietoa tulevan kauden aikatauluista, harjoittelusta ja maksuista: TASOT Tulevalla kaudella VLK:n luistelijat luistelevat

Lisätiedot

Ringettepelaajan tie huipulle!

Ringettepelaajan tie huipulle! Ringettepelaajan tie huipulle! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja perustoimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti.

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti. 1 Lisäys Luostarivuoren koulun opetussuunnitelmaan lukuun 1.4 LIIKUNTA Painotettu opetus Painotetussa liikunnanopetuksessa tuetaan oppilaiden kehittymistä omassa lajissaan sekä kokonaisvaltaista kasvua

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

Salon Uimarit toimintalinja 2015

Salon Uimarit toimintalinja 2015 Salon Uimarit toimintalinja 2015 Toiminnan yleiskuvaus Salon Uimarit ry on Salolainen uinti- ja vesiliikunnan erikoisseura. Seuramme tarjoaa Salon alueen lapsille, nuorille, aikuisille ja erityisryhmille

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 3.6.2015 klo 19.00 Paikka: Paikalla: Tinametsä 5, Espoo Seuran jäsenet: Päivi Leinonen Leea Sokura Seppo Fagerlund Tuomo Hynninen 1) Kokouksen avaus Seuran

Lisätiedot

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE!

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI 8. 13.6.2012 ROLLO UINNIT 8. 10.6.2012 TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! PUS PoPy Suomen Uimaliitto KU PTU 2 Rollo leirin yhteystiedot: Minna

Lisätiedot

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa NJS Milan: Joukkueen Säännöt 2011 Hyväksytty Vanhempainkokouksessa 25.03.2011 Lasten ja nuorten kokonaisliikunnan määrä Kuinka paljon lapset oikeasti liikkuvat? Kuinka moni meistä tietää kuinka paljon

Lisätiedot

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Lajin urheilutoiminnan kehittäminen yleistä työkalusta taustalle LUONNOS 7.10.2016 toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämiseen kuvaa 5

Lisätiedot

Sisällys. 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa. 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila

Sisällys. 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa. 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila Maastohiihdon ajankohtaiset Eero Hietanen Maastohiihdon valmennuspäällikkö Sisällys 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus 2015-2017. Voimistelu liikuttaa!

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus 2015-2017. Voimistelu liikuttaa! MAAJOUKKUEVALMENNUS TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus 2015-2017 Esim. otsikko JÄRJESTELMÄ Maajoukkuevalmennus on osa liittojohtoista TeamGymin valmennusjärjestelmää Maajoukkuevalmennuksen tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2016

Seurakysely toimintavuodelta 2016 Tämä on kyselyn esikatselu. Annettuja vastauksia ei tallenneta. Seurakysely toimintavuodelta 2016 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuran perustamisvuosi Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi

Lisätiedot

Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: 6.6. - 10.6.2016

Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: 6.6. - 10.6.2016 Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: SporttiAction- leiri Monipuolista liikuntaa 2003-2008- syntyneille lapsille. Perinteisessä matalankynnyksen liikuntaleirissä kokeillaan

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä

Lisätiedot

Elämän hallinta Uni Ravinto Lepo

Elämän hallinta Uni Ravinto Lepo Elämän hallinta Uni Ravinto Lepo Opiskelujen suunnittelu Vastuu opinnoista Opiskelun tuki Valmistuminen Aamuharjoittelu Fyysinen harjoittelu Henkinen valmennus Urheilijan elämäntavat *Sitoutuu noudattamaan

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Lapsena ei tarvitse tietää haluaako isona urheiljaksi vai ei. Samat asiat muodostavat hyvän pohjan elämään kaikille lapsille

Lapsena ei tarvitse tietää haluaako isona urheiljaksi vai ei. Samat asiat muodostavat hyvän pohjan elämään kaikille lapsille Ilo ja Innostus urheiluun mahdollisimman monelle lapselle Menestys- ja laatutekijät reppuun Hyvä päivä Lapsena ei tarvitse tietää haluaako isona urheiljaksi vai ei Samat asiat muodostavat hyvän pohjan

Lisätiedot

Sodankylän Ampujat ry

Sodankylän Ampujat ry Sodankylän Ampujat ry T O I M I N T A L I N J A T O I M I N T A L I N J A 1 Sisällysluettelo 1. LAATU.. 2 2. TOIMINNAN MAHDOLLISTAMINEN.... 2 3. TIEDOTTAMINEN 2 4. MÄÄRÄ.. 3 5. TOIMINNAN TARKOITUS.. 3

Lisätiedot

VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia

VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia SVNL:n hallituksen kokous 14.9.2016 Asiakirjan Voimanosto 2021 tarkoitus Luoda yhteinen näkemys Suomen Voimanostoliiton tulevaisuuden suunnasta

Lisätiedot

Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain

Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain Haukiputaan Pallo Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain 1.1.2013 Seuran tavoitteet Mahdollistaa kilpa- ja harrastepelaaminen * Kilpatoiminnassa pelaaja sitoutuu osallistumaan joukkueen

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Tervetuloa Kisakallioon!

Tervetuloa Kisakallioon! Suomen Suunnistusliitto ry Tervetuloa Kisakallioon! Yhä useampi suunnistaa Suunnistus näkyy Suunnistus hyvinvoinnin keulakuva Suunnistus menestyy SUOMI SUUNNISTAA Suunnistusliiton strategia 2016 2020 Suunnistus

Lisätiedot

Nuortenkilpavalmennusryhmät2012

Nuortenkilpavalmennusryhmät2012 Nuortenkilpavalmennusryhmät2012 Valmennusohjelma 1 Nordcenterinkilpavalmennusryhmät Henkilökohtaiset valmennettavat Tommi Stude Kilparyhmä 1 Tommi Stude Kilparyhmä 2 Tommi Stude Kilparyhmä 3 Tommi Stude

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Visio Vision toteuttamiseksi seura on luonut toimintafilosofian, joka toimii pohjana kaikelle tekemiselle

Visio Vision toteuttamiseksi seura on luonut toimintafilosofian, joka toimii pohjana kaikelle tekemiselle Visio 2025 Rovaniemen Palloseuran juniorityön visiona kasvattaa systemaattisesti pelaajia omaan edustusjoukkueeseen ja kansainvälisille kentille alkaen vuodesta 2025 Vision toteuttamiseksi seura on luonut

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 21.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 2. TÄRKEIMMÄT TAVOITTEET 2016... 2 3. NUORISO- JA HARRASTETOIMINTA... 2

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

Rangers Ahmat pojat -04

Rangers Ahmat pojat -04 Rangers Ahmat pojat -04 Vanhempainkokous 17.5.2016 Agenda Joukkueen nopea tilanne katsaus ja suunnitelma kaudelle 2016-2017 Ensi kauden valmennuskuviot Kesävuorot ja harjoittelu Miten edetään? Ahmat kaudella

Lisätiedot

UIMALIITON STRATEGIA VEDESSÄ ON VIRTAA!

UIMALIITON STRATEGIA VEDESSÄ ON VIRTAA! UIMALIITON STRATEGIA 2017-2020 VEDESSÄ ON VIRTAA! Visiomme: Halutuin laji huipulla! Missiomme: Kehitämme uimataitoa ja uintiurheilua yhdessä uimaseurojen kanssa, jotta: - vesiliikunnasta muodostuu mahdollisimman

Lisätiedot

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille 1 MATKARAPORTTI SKOTLANNIN SULKAPALLOKOULUTUKSESTA TIIVISTELMÄ Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille Osallistujat: Tero Kallio, Kauko Oksanen,

Lisätiedot

Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä

Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä Imago kunnossa: pelaajat haluavat pelata seurassa,

Lisätiedot