KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa"

Transkriptio

1 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa

2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET MUUT TAVOITTEET UINTI: Seuran toiminnan pääpaino on edelleen junioritoiminnan kehittäminen ja kilpailullisen menestyksen kohottaminen uinnissa, vesipallossa ja taitouinnissa. Jatkossa tavoitteena myös on järjestää aikuisille suunnattuja uintitekniikkakursseja. Tavoitteena on kouluttaa uusia valmentajia kaikkiin lajeihin erityisesti junioritoiminnan tarpeisiin. Valmennusryhmien toiminta perustuu omavastuuseen talouden ja toiminnan osalta. Avainasemassa ovat lajijaokset, joiden kautta toiminta hoidetaan. Junioritoiminnan kehittäminen ja kasvatuksellisuuteen tähtäävä toiminta. Tavoitteena myös lisätä seuran nykyinen aktiivisten jäsenten määrä entisellään ja pyrkiä lisäämään seuran yhteisiä tapahtumia. Seuran nettisivut ollaan saatu toimiviksi ja seuran asioista tiedotetaan säännöllisin väliajoin internetsivuilla. Intersivuja pidetään ajantasalla ja sivuja pyritään kehittämään entisestään. Seura pidetään velattomana ja vakavaraisena seurana. Tulevana kautena seura järjestää nuorten SM-uinnit, joka on haasteellisesti lomakauden alussa kesäkuun lopussa Tavoitteena on järjestää taas parhaimmat SM-uinnit kautta aikojen. Toiminnalliset tavoitteet: Valmennustoiminta Kilpailullisen menestyksen kohottaminen Kurssimuotoisen toiminnan jatkaminen ja laajentaminen Kilpauinnin kehittäminen kaikissa ikäluokissa Urheiluakatemian resurssien täysimääräinen hyödyntäminen sekä osallistuminen akatemian kehittämiseen ja toiminnan laajentamiseen uintiurheilun puolelle Kehittää Masters-uintia edelleen Kohdentaa käytettävissä olevat resurssit em. asioihin Kehittää seuran sisäistä valmennuskoulutusta Osallistua uimaliiton valmentajakoulutuksiin kaikilla tasoilla, taloudellisen tilanteen mukaan

3 3 Parantaa valmentajien yhteistyötä ja järjestää yhteisiä leirejä uimareille ja valmentajille Järjestää kilpailuja tulevalla kaudella Kilpailulliset tavoitteet: KuUS-Cuppi kilpailun järjestäminen Poppi-Uinnit seuraan kuulumattomille lapsille syyskuussa Kansalliset Poppi-Uinnit syyskuussa Kansalliset kilpailut helmikuussa Rollo-uinnit 2007 SM kilpailuissa 1-2 finaalipaikkaa NSM kilpailuissa jatkaa uuden uimari-ikäluokan nostamista NSMjoukkueeseen sekä 2-4 sijoitusta 16 parhaan joukkoon ja 1-2 mitalisijaa Ikäkausimestaruusuinnit 2006, 3-6 sijoitusta 10 parhaan joukkoon ja 1-2 mitalisijaa Ikäkausimestaruusuinnit 2007, 5-8 sijoitusta 10 parhaan joukkoon Rollo-uinnit 2007, joukkueen koon kasvattaminen uimariin Yhteisenä tavoitteena on kaikissa SM-tason kilpailuissa kasvattaa joukkueiden kokoa Nostaa seuran tasoa viestimenestyksen kautta VESIPALLO Kilpailulliset tavoitteet: Miesten vesipallojoukkue jättäytyi pois SM sarjasta pelaajamateriaalin kapeuden takia. Miesten osalta toiminta keskittyy tulevalla kaudella junioreihin. Tavoitteena on palata valtakunnalliseen miesten sarjaan mahdollisimman pian. Seuran tavoitteita vesipallossa kaudella ovat: - Naisten SM-sarjassa mitali - Naisten Suomen Cupiin osallistuminen mikäli Uimaliitto järjestää cupin - Junioritoiminnan jatkuvuuden turvaaminen - Osallistuminen A-junioreiden SM-sarjaan omalla joukkueella Syksyllä 2006 aloitetun juniorivalmennuksen laajentaminen siten, että kaudella KuUS:lla olisi kaksi juniorijoukkuetta valtakunnallisessa sarjassa. A-junioreissa sijoittuminen kahden parhaan joukkoon. - Saada pelaajia Suomen maajoukkueeseen miehissä, naisissa ja junioreissa

4 4 Kilpailutoiminta - Sarjaottelut naisten ja A-junioreiden sarjojen osalta uimaliiton kilpailukalenterin mukaan - Suomen Cupin ottelut naisten ja sarjassa (jos Uimaliitto järjestää cupin) - Osallistuminen kesällä 2007 avovesiturnaukseen naisten ja miesten joukkueella Seura osallistuu tavoitteiden mukaisesti - Naisten SM-sarjaan - A-junioreiden epäviralliseen SM-sarjaan - Muihin nuorten SM-sarjoihin B,- C, ja D-nuoriin (yhteistyössä Jyväskylän Saukkojen kanssa) - mahdolliseen kansainväliseen turnaukseen Valmennustoiminta Vesipallojaos tehostaa junioritoimintaa ja hakee aktiivisesti lisää vetäjiä sekä vesipallon harrastajia toiminnalle. Naisten valmentajana toimii Ilkka Finne. A- junioreita valmentaa Janne Linnus. D-junioreita valmentavat Tapio Kaikkonen, Sointu Nieminen, Nina Huhtala, Sanna Nurmi ja Elina Sulkko. Junioritoiminta seura pyrkii laajentamaan junioritoimintaa siten, että kaudella KuUS:lla on omat joukkueet A-, B-, C- ja D-junioreissa. A-junioreissa pelaavat: Jere Ronkainen, Sandor Nagy, Ville Karjalainen, Tomi Miettinen, Ville Möttönen, Atte Uusitalo, Niko Markkanen, Santtu Kaikkonen, Mika Apell, Sampsa Kaikkonen, Lasse Hietamäki, Otto Häkkinen, Henri Kuokkanen, Anssi Laine, Tuomo Glad, Vilppu Leppänen, Samuli Lahtinen, Eemli Asikainen ja Olli Ritanen. Tällä kaudella D-junioreissa pelaavat: Samppa Kaikkonen, Alisa Virkki, Julia Virkki, Anni Palm, Jani Kuutsa, Turkka Sairanen. Roosa Laakkonen, Sampsa Vauhkonen. Simo Vauhkonen, Eemeli Ruotsalainen, Teppo Luostarinen, Joona Ruotsalainen ja Taisto Rusanen. Talous Vesipallojaoksen tavoitteena on rahoittaa pelikausi tekemällä erilaisia talkootöitä seuralle sekä myydä mainostiloja seuran julkaisuihin yhteistyössä markkinointivastaavan kanssa. Lisäksi kaudella otetaan (on otettu) käyttöön lajitoimintamaksu jota kutustaan myös omarahoitusosuudeksi. Leiritoiminta Maajoukkueissa pelaavat pelaajat osallistuvat maajoukkueiden leireille. Seura pyrkii tukemaan maajoukkueisiin osallistuvien leirikustannusten omavastuuosuuksia.

5 5 Koulutustoiminta Jaos tarjoaa uusille vetäjille/valmentajille omia ja Suomen uimaliiton tarjoamia koulutustapahtumia. Tuomarikoulutukseen voivat osallistua seurassa toimivat vesipallotuomarit. Seuran jäseniä koulutetaan myös vesipallon toimitsijatehtäviin. Muu toiminta Seura pyrkii järjestämään harjoituspelejä joukkueille eri seurojen kanssa(jyväskylän Saukot, Tampereen Uimaseura). Seuran pelaajat osallistuvat kansaivälisiin turnauksiin joko omalla joukkueella tai esim. Jyväskylän joukkueessa. PR työ Joukkueet pyrkivät tiedottamaan peleistä ja toiminnastaan mahdollisimman näkyvästi ilmoituksin, lehdistötiedotteilla ja seuran omilla nettisivuilla. TAITOUINTI: Tavoitteet Taitouinnin jatkumisen turvaaminen Sooloilla mitalisija Nuorten SM -kilpailuissa Sooloilla, duoilla ja joukkueella mitalisijoja ikäkausimestaruuskilpailuissa Kansainvälisiin kilpailuihin edustuspaikka Kotimaiset kilpailut ja kotirataottelut Seuraaviin kotimaisiin kilpailuihin osallistutaan ja kotirataotteluja järjestetään. Talvi SM -kilpailut ja kansalliset kilpailut Vantaalla Nuorten SM -kilpailut Tampereella Ikäkausimestaruuskilpailut Vantaalla Avoimet SM -kilpailut Tampereella Kotirataotteluja järjestetään marraskuussa ja ensi vuoden keväällä. Kansainväliset kilpailut Nuorten maajoukkueessa ja ikäkausimaajoukkueessa olevat uimarit osallistuvat maajoukkueensa kanssa kansainvälisiin kilpailuihin. Valmennus Vastuuvalmentajana ja vuotiaiden valmentajana toimii Anna Rautio. Tekniikan ja kuvioiden valmentajana on Jenni Hakkarainen. Jatkoryhmän valmentajina ovat Essi Leivo ja Roosa Verkasalo. Uuden alkeisryhmän valmentajina ovat Kirsi Helle ja Kaisu-Mari Kiiliäinen. Koulutus Kuopioon yritetään saada taitouinnin C-tuomarikoulutus ja koulutukseen kannustetaan kaikkia valmentajia ja vanhempia. FINA:n DVD (kuviot ja teknisten ohjelmien pakolliset osat) sekä taitouinnin esittely -DVD kiertävät kaikilla valmentajilla. Valmentajille pyritään järjestämään valmennuskoulutusta yhdessä ratauimareiden kanssa.

6 6 Leiritoiminta Nuorten maajoukkueessa ja ikäkausimaajoukkueessa olevat taitouimarit osallistuvat maajoukkueidensa leireille. Taitouimarit osallistuvat myös kesäkuussa 2007 Rollo -leirille Kuopiossa. Tanssinopetus Nuorten ja vuotiaiden ryhmille järjestetään tanssinopetusta kerran viikossa harjoittelun monipuolistamiseksi.

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2008 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2008-31.8.2009 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino on kilpailullisen

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2010 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 106 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2009-31.8.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 105 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2011 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 22.11.2011 KUOPION UIMASEURA RY, 107 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2014 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2014-31.8.2015 KUOPION UIMASEURA RY, 110 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2018 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2018-31.7.2019 KUOPION UIMASEURA RY, 114 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2017 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017-31.7.2018 KUOPION UIMASEURA RY, 113 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2013 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2013-31.8.2014 Vuosikokous 28.11.2013 KUOPION UIMASEURA RY, 109 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2012 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2012-31.8.2013 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY, 108 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008 1 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008 JOHDANTO Kuopion Uimaseura KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta 1904 ja seura on yksi Suomen vanhimpia suomenkielisiä uimaseuroja.

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY, 105-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006. KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006. KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 YLEISTÄ: Kuopion Uimaseura KuUS on toiminut Kuopiossa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS Hyväksytty vuosikokouksessa

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS Hyväksytty vuosikokouksessa Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2007 1 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2006-31.8.2007 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2007 JOHDANTO Kuopion Uimaseura KuUS

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2014-31.8.2015

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2014-31.8.2015 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2015 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2014 31.8.2015 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuotena panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 106-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! 2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2011

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2011 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2011 KUOPION UIMASEURA RY, 107-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! 2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2013 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2012-31.8.2013 Vuosikokous 28.11.2013 KUOPION UIMASEURA RY, 109 vuotta uintiurheilua Kuopiossa! Kuopion Uimaseuran vuosikokous

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016

Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2015-31.8.2016 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuotena panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2017 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2016-31.7.2017 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuosina panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden

Lisätiedot

3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen.

3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen. 1 (6) x Pöytäkirja Kokous 3/2011 Esityslista Aika ja paikka 10.8.2011 Liittohallitus Olosuhdevaliokunta Uinnin johtoryhmä Työ- ja talousvaliokunta Mastersvaliokunta Uimahyppyjen johtoryhmä Sääntövaliokunta

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY, 108-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! 2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2009 1. KKI-HANKKEEN KEHITTÄMINEN SEKÄ SITÄ KAUTTA TYÖPAIKKALIIKUNNAN ALOITTAMINEN 2. VALMENTAJIEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Cetus urheilijoiden tukijärjestelmä

Cetus urheilijoiden tukijärjestelmä Cetus urheilijoiden tukijärjestelmä Ohjeisto voimassa 25.2.2019 alkaen. Tässä tiedostossa kuvataan Cetus Espoo ry:tä edustaville uintiurheilijoille voimassa oleva hallituksen vahvistama tukijärjestelmä.

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA)

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) Oulunsalo Pesäpallojaosto 14.11.2012 Sisältö YLEISTÄ...3 Jaosto... 4 Vastuuhenkilöt... 4 Jäsenistö... 4 TOIMINTA...5 Junioritoiminta... 5 Tuomaritoiminta...

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2019

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2019 LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2019 Valmennusjärjestelmän kuvaus 1. Saman ikäiset uimarit samankaltaisilla tavoitteilla samoissa ryhmissä auttaa jokaista uimaria kehittymään omalla tasollaan

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN UINTI JA UIMAHYPYT

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN UINTI JA UIMAHYPYT KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.1.2019 LÄHTIEN UINTI JA UIMAHYPYT Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin tekee toiminnanjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Toimintalinjauksen hyväksyi seuran johtokunta 29.4.2008.

Toimintalinjauksen hyväksyi seuran johtokunta 29.4.2008. Keravan Uimarit ry Seuran toimintalinja Keravan Uimaseuran toimintalinja perustuu Nuori Suomi ry:n Urheiluseuran Toimintalinja-ohjeeseen. Seuran toimintalinjan työsti työryhmä, johon kuuluivat puheenjohtaja

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Vesipallon asiantuntijaryhmä 1/2018

Vesipallon asiantuntijaryhmä 1/2018 Vesipallon asiantuntijaryhmä 1/2018 Aika: 20.1.2018 klo 13.30-16.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä pj Peter Von Weissenberg X x jäsen Reija Häkkinen X x jäsen Kalle Nousiainen

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2017

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2017 LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2017 Valmennusjärjestelmän kuvaus 1. Saman ikäiset uimarit samankaltaisilla tavoitteilla samoissa ryhmissä auttaa jokaista uimaria kehittymään omalla tasollaan

Lisätiedot

Suomen Uimaliiton antidopingohjelma

Suomen Uimaliiton antidopingohjelma 18.6.2015 Suomen Uimaliiton antidopingohjelma Termit ADT WADA FINA LEN IPC Uintiurheilu Suomen Antidopingtoimikunta ry Maailman antidopingtoimisto Kansainvälinen uimaliitto Euroopan uimaliitto Kansainvälinen

Lisätiedot

Johtokunta 22.10.2014

Johtokunta 22.10.2014 JOENSUUN UIMASEURA RY. Toimintasuunnitelma Vuodelle 2015 Johtokunta 22.10.2014 Yleistä Joensuun Uimaseura ry on perinteikäs, 107 vuotta aktiivisesti vesiliikunnan edistämiseksi toiminut itäsuomalainen

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2010 1. KKI-HANKKEEN LOPPUUN SAATTAMINEN SEKÄ RYHMIEN JATKAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Seuran toimintalinjat

Seuran toimintalinjat Seuran toimintalinjat Toiminnan yleiskuvaus Tuusulan Uimaseura ry on uintiurheiluseura, joka pääosin vapaaehtoisvoimin kehittää Tuusulalaisten uintitaitoja ja luo heille mahdollisuuksia uintiurheilun harrastamiseen

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2015 31.12.2015 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

Sata lasissa. Keskeiset teemat:

Sata lasissa. Keskeiset teemat: 1 / 5 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2016 Sata lasissa Keskeiset teemat: Vankka kivijalka: juniorit, talous, edustusurheilu Treeni- ja peliolosuhteiden kehittäminen Köyden veto samaan suuntaan 100-vuotisjuhlat

Lisätiedot

päivitetty Sisältö

päivitetty Sisältö Sisältö Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2017 2020... 2 1. Valintoja koskevat yleisperiaatteet... 2 2. Valintaprosessi... 3 3. Kilpailukohtaiset valintakriteerit... 4 3.1. Uinti, yleiset sarjat...

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 2014 PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 ja PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 Edustuspelaajatoimikunnan vetäjä: Marco Willberg, GSM 040 930 6255 Ohjesäännöissä ilmenee pelaajien valintakriteerit eri

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016 JSK Squash ry ver 29.9.2015 JSK:n - toimihenkilöt Johtokunta (+vastuualueet) Jack Westrén-Doll, puheenjohtaja talous jack.westren-doll@granlund.fi Raimo Yliranta,

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa Kausi 2017-2018 Uintiurheilu Cetuksessa Cetuksessa kilpaurheillaan kaikissa uintiurheilulajeissa: uinnissa, taitouinnissa, vesipallossa ja uimahypyissä. Kilpaurheilullisesti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. NYKYTILANNE Swimming Jyväskylä on vuonna 2000 perustettu uimaseura, joka tarjoaa monipuolista toimintaa kaikille ikäryhmille. Seurassa on tällä hetkellä jäseniä

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE 21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8)

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Järvenpään Uintiklubi ry:n 25 toimintavuosi Seuran toiminnan painopisteet ovat toimintavuonna 2013

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2016 31.12.2016 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10 ULVILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO LIIKUNTATOIMI Täyttäkää sinisellä merkityt kentät!.) VALMENTAJAT * Voivat olla seuran jäseniä tai ostopalveluna hankittuja valmentajia *

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi

Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi Nuorten maajoukkuetoiminta Tavoitteet Nuorten maajoukkueiden tavoitteena on: Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään yksi/ikäluokka viisi kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2015 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2015 31.8.2016 KUOPION UIMASEURA RY, 110 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 HSRC 40 VUOTTA TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 (10) SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 2 Kilpailutoiminta... 3 Kilpailutoimikunta... 3 Kilpailukalenteri... 3 SM-liiga... 4 Edustuspelaajat...

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

YHDISTETTY VAPAAOHJELMA:

YHDISTETTY VAPAAOHJELMA: TALVI SM, Vantaa 29. 31.1.2010 YHDISTETTY VAPAAOHJELMA: 1. VaU Ibikset 69,900 Jasmin Grönman, Nea Hannula, Mira Helmiö, Milla Hynninen, Jannika Lalu, Venla Manninen, Maarit Mukala, Kati Ronkainen, Marika

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 13/2017

Uimaliiton liittohallitus 13/2017 Uimaliiton liittohallitus 13/2017 Aika: ma 18.12.2017 klo 17.11-20.45 Paikka: Holiday Inn Helsinki City Centre, Elielin aukio 5, 00100 Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami

Lisätiedot

VALEPA ESITTELYKALVOT

VALEPA ESITTELYKALVOT VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä. Ilja Syrjä

Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä. Ilja Syrjä Palkinnot Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä Ilja Syrjä Tsemppipalkinnot Emmin ryhmä Venla Björkholm Tsemppipalkinnot Laurin ryhmä Emmi Tamminiemi Tsemppipalkinnot Krisse 2 -ryhmä Ella Ekman Tsemppipalkinnot

Lisätiedot

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille Liittohallitus 25.10.2016 Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2017 2020 Suomen Uimaliiton arvokilpailujen valintajärjestelmästä ja -kriteereistä päättää liittohallitus huippu-uintiurheilun johtoryhmän

Lisätiedot

Ylialueellinen seurafoorumi.

Ylialueellinen seurafoorumi. Ylialueellinen seurafoorumi www.floorball.fi Sähköinen tulospalvelu turnausmuotoisissa sarjoissa Nykyinen tulospalvelujärjestelmä on ollut käytössä kaudesta 2013-14 lähtien Järjestelmä on Jääkiekkoliiton

Lisätiedot

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. jäsen Krister Fogelberg X esittelijä Riku Riikonen X X

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. jäsen Krister Fogelberg X esittelijä Riku Riikonen X X Kilpailutyöryhmä 1/2017 Aika: 21.1.2017 klo 13-15.30 Paikka: Uimaliiton toimisto, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X jäsen

Lisätiedot

Poimintoja kirjasta: Kuopion Uimaseuran satavuotinen taival 1904-2004, kirjoittaja Tero Matkaniemi.

Poimintoja kirjasta: Kuopion Uimaseuran satavuotinen taival 1904-2004, kirjoittaja Tero Matkaniemi. 2 3 KUOPION UIMASEURAN TOIMINTAA JO 107 VUOTTA! Lyseolainen Lauri Kemiläinen matkusti Suomen Meripelastusseuran stipendiaattina Helsinkiin oppimaan uimataitoja. Saman kesän lopulla hän järjesti Kuopiossa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Suomen Tennisliitto Strategia 2010 Strategian peruskivet Arvot Huipputennis Kilpailutoiminta Valmennustoiminta Alue- ja seuratoiminta Jäsenistö Viestintä Talous Organisaatio Missio Suomen Tennisliitto

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT 2017

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT 2017 LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT 2017 Valmennusjärjestelmän kuvaus 1. Saman ikäiset uimarit samankaltaisilla tavoitteilla samoissa ryhmissä auttaa jokaista uimaria kehittymään omalla tasollaan parhaiten.

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 5/2017

Uimaliiton liittohallitus 5/2017 Uimaliiton liittohallitus 5/2017 Aika: to 4.5.2017 klo 16.00-20.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Helsinki tai Skype Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman jäsen Marjukka Palin

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016 10.1.2014 Liittohallituksen päätös Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016 Suomen Uimaliiton arvokilpailujen valintajärjestelmästä ja -kriteereistä päättää liittohallitus huippu-uintiurheilun

Lisätiedot

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

SHA seurakäynnit toukokuu 2012 valmentajat ja vanhemmat

SHA seurakäynnit toukokuu 2012 valmentajat ja vanhemmat SHA seurakäynnit toukokuu 2012 valmentajat ja vanhemmat Valmentajat ja vanhemmat 17.00-18.30 SHA yleisinfo (Kyösti) Potentiaalinen pelaaja syntyy tekemisen tuloksena (Hannele) Tutkimustuloksia ulkomailta

Lisätiedot

Kilpailutyöryhmä 1/2014

Kilpailutyöryhmä 1/2014 Kilpailutyöryhmä 1/2014 Aika: 26.3.2014 klo 18.00 20.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä pj Keijo Kiviluoma X X jäsen Krister Fogelberg X X (Skype) jäsen Johanna

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot