Comset on uudenlainen sijoittaja ja yrityskehittäjä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Comset on uudenlainen sijoittaja ja yrityskehittäjä."

Transkriptio

1 Comset on uudenlainen sijoittaja ja yrityskehittäjä. Menestystarinoita Olemme ammattilaisia, joilla on näyttöjä kasvuyrittämisestä ja kasvuyritysten rakentamisesta. Tarjoamme kasvusuunnitelmien toteutumista varmistavia ja nopeuttavia osaamissijoituksia, joissa tulemme kanssayrittäjäksi tyytyväisyystakuulla - jos yrityksen arvo ei nouse, yrittäjä ei maksa mitään. Lisäksi tarjoamme selkeitä, kiinteähintaisia palvelupaketteja kasvun suunnitteluun ja teemme kasvua kiihdyttäviä pääomasijoituksia yrityksiin, joissa olemme osaamissijoittajana. Comset on johdon omistama, vuonna 1996 perustettu riippumaton yritys, jonka toimintaa ohjaa arvontuotto, avoimuus, luottamus ja vastuuntunto. Perheyhtiö tuplasi liikevaihdon ja kannattavuuden vuodessa. Rahoitustarve ratkaistiin liiketoimintamallia muuttamalla ja myynti käynnistyi heti. Verkostoitumalla markkinajohtajaksi. Projektitoimistosta erittäin kannattavan kasvun tuotemyyntiyhtiöksi. Yritysketju kolminkertaisti ostovoimansa ja kannattavuutensa puolessa vuodessa. Maakunnasta kansainvälisyyteen. Uudenlaisen markkinointitoimiston liiketoiminnan pikastartti tuotteistamalla Elämyspalveluja yrityksille - konseptin monistaminen tehokkaasti Asko Kapanen toimitusjohtaja, osakas Yrityskehittäjä yli 15 vuoden kokemuksella: Yrittäjänä IT-alalla, sijoittajana, kanssayrittäjänä ja neuvonantajana kasvuyhtiöissä. Lisäksi Asko on toiminut valmentajana erityisesti kasvuyritysten strategioiden jalkauttamiseen, myyntiin, markkinointiin ja viestintään liittyen. Valtteri Simola - osakas Yli kymmenen vuoden laaja kokemus yritystoiminnan eri osa-alueilta. Valtteri on toiminut kansainvälisen suuryrityksen johtoryhmän jäsenenä ja osakkaana. Lisäksi Valtteri on toiminut sijoittajana, neuvonantajana ja yrityskehittäjänä PK-yrityksissä. Timo Vilenius osakas Yli 15 vuoden kokemus kasvuyrityksen johtamisesta. Timo on luotsannut IT-yrityksen voimakkaan kasvun myötä markkinajohtajuuteen. Lisäksi Timo on toiminut yrityskehittäjänä erityisesti ketjuliiketoiminnan parissa Riku Kallioniemi - yrityskehittäjä Yli kymmenen vuoden kokemus sarjayrittäjänä on tuottanut lukuisia tuote- ja palveluinnovaatioita. Rikulla on laaja-alainen kokemus mainonnan, markkinoinnin ja viestinnän aloilta sekä erityisosaamista media-, kustannus-, ja musiikkialalta. Pasi Pitkänen - yrityskehittäjä Yli kymmenen vuoden kokemus kasvuyrittämisestä. Pasi on vastannut yrittäjänä teollisuusyrityksen kansainvälisestä myynnistä ja markkinoinnista. Lisäksi Pasi tuntee myös korporaatiomaailmaa ja on toiminut vastuutehtävissä teleoperaattorin palveluksessa. Osaamissijoittajareservi Ydintiimimme lisäksi laaja osaamissijoittajien joukko Kaikilla sarjayrittäjätausta tai pitkä kokemus monipuolisista johtotehtävistä Tahto ja mahdollisuus tehdä osaamissijoituksia Haemme jatkuvasti uusia osaamissijoittajia Tarjoamme haasteellisia ja palkitsevia mahdollisuuksia kiinnostavien kasvuhankkeiden parissa. Osaamissijoittajalle Comset on samanhenkisten ammattilaisten yhteisö ja osaamissijoitusrahasto Lisätietoa osoitteessa 1

2 Mikä on osaamissijoitus? Citius, altius, fortius - osaamissijoituksen avulla kasvusuunnitelmat toteutuvat varmemmin ja nopeammin. Osaamissijoittaja: antaa osaamisensa yrityksen käyttöön hallituksen, johtoryhmän ja avainhenkilöiden sparraaja - kanssayrittäjä vastikkeeksi osaamissijoittaja saa osuuden yrityksen arvonnoususta Toimintamme on tuloksellista, mutta haluamme enemmän. On todella hyödyllistä saada käytännönläheistä vahvistusta myös strategiatyöhön. Vesa Pellinen toimitusjohtaja, Presentor Oy Huom! - Osaamissijoittaja ei ole yrityksen työntekijä tai vuokrajohtaja Osaamissijoitus sopii hyvin Tyytyväisyystakuu sisäänrakennettuna osaamissijoittajan ainoa palkkio on osuus arvonnoususta jos yrityksen arvo ei nouse - yrittäjä ei maksa mitään Arvonnousu osaamissijoituksen vauhdittamana, osuus jonka jakamisesta sovitaan omistajanvaihdoksen jälkeiseen kasvun vauhdittamiseen kasvupyrähdykseen 5-7 vuotta ennen yrityksen myyntiä aloittavalle yritykselle kuolemanlaakson ylityksen jälkeen Miten osaamissijoittaminen eroaa muista sijoitus- ja kehittämismuodoista? Palvelu Kohdeyritykselle Tarjoajalle Pääomasijoitus Rahaa Omistusosuus Osaamissijoitus Kanssayrittäjyyttä Osuus arvonnoususta "On todellinen win-win kun saamme kovan luokan ammattilaiset avuksemme pientä omistusosuutta vastaan. Näin maksamme vain tuloksista." Kari Vuorimaa toimitusjohtaja, Coldblasters Oy Hallitusammattilainen Mentorointi ja yrityskummius Konsultointi Osaamista Keskustelukumppanuutta Osaamista Rahapalkkio Hyvää mieltä ja kokemusta Rahapalkkio Eri palvelumuotojen tarjoajilla on erilaiset tavoitteet ja keinot tavoitteensa saavuttamiseksi. Kaikilla on kuitenkin oma tärkeä tehtävänsä, eikä oheisen yksinkertaistetun vertailun tarkoituksena ole laittaa eri palvelumuotoja tärkeys- tai paremmuusjärjestykseen. 2

3 Vaihe 1 Vaihe 2 Osaamissijoitus Palvelupaketit Määräaikaisesti naimisiin Citius, altius, fortius Seurusteluvaihe Olemme mukana toteuttamassa Tuomme kokeneen kasvusuunnitelmaa aina sarjayrittäjän luoksesi yrityksesi myyntiin saakka Laadimme yhdessä Jaamme riskiä ja yhteistyön suunnitelman kuinka yrityksesi tuloksia kanssayrittäjinä arvo moninkertaistetaan Emme rasita yrityksesi kassaa Riskitön tapa tutustua Tyytyväisyystakuu: mahdolliseen osaamissijoittajaan Ainoa palkkiomme on osuus Kiinteä hinta yrityksesi arvonnoususta Säästät aikaa, vaivaa ja rahaa Jos yrityksesi arvo ei nouse - et maksa mitään Pääomasijoitus Pääomahuolto on olennainen osa kasvua Pääomasijoitus voi olla hyvä keino ratkaista rahoitustarve Pääomasijoitus tehdään osaamissijoituksen lisäksi silloin kun kasvun kiihdyttäminen sitä vaatii "Aloitimme myynnin tehostamiseen liittyvällä kehitysprojektilla. Tämä oli helppo tapa aloittaa yhteistyö ja Comset on nyt mukana osaamissijoittajana Ari-Pekka Salovaara toimitusjohtaja, Severa Oy Tavoitteena vaurastuminen Moninkertaista mahdollisuutesi Yrittäjän ja osaamissijoittajan yhteinen tavoite on moninkertaisesti arvokkaamman yrityksen myyminen suunnitellulla aikataululla. Jokaisella palvelullamme on oma tarkoituksensa tähän tavoitteeseen pääsemisessä. Yrityksen arvonousu Exit Tilaa maksuton opas kasvuvalmiuksien itsearviointiin lähettämällä yhteystietosi sähköpostilla osoitteeseen info@comset.fi Tahto Aika Nopea suunnittelu Tehokas jalkautus Kasvun kiihdyttäminen Palvelupaketit Osaamissijoitukset Pääomasijoitukset 3

4 Sysäys Avaimet arvonnousuun Palvelupaketti PK-Yrityksille, joiden omistajat haluavat moninkertaistaa yrityksensä arvon. Palvelun tavoitteena on löytää vankka perusta kilpailuetuun perustuvalle kasvusuunnitelmalle. Osaamissijoitukset Kokenut osaamissijoittaja nopeuttaa ja auttaa varmistamaan yrityksesi kasvusuunnitelman toteutumista aina yrityksesi myyntiin saakka Katapultti Kartta kasvuun Palvelupaketti, joka konkretisoi ja dokumentoi kasvustrategian toteuttamiskelpoisiksi suunnitelmiksi yhdessä osaamissijoittajan kanssa. Pääomasijoitukset Palvelukuvaukset, hintatiedot ja sopimusehdot osoitteessa Teemme sijoittajakumppaniemme kanssa kasvua kiihdyttäviä pääomasijoituksia yrityksiin, joissa olemme mukana osaamissijoittajana Mihin sijoitamme? Sijoituksemme Teemme osaamissijoituksia toimialariippumattomasti aloittaviin tai muutosvaiheessa oleviin yrityksiin, joissa on voimakas tahto kasvupyrähdykseen sopiva kokoonpano osaajia markkinoilla testattu tarjonta kanssamme yhteinen arvomaailma. Lisäksi edellytyksenä aito molemminpuolinen arvontuotto ja tahto pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Teemme myös kasvua kiihdyttäviä pääomasijoituksia yhdessä sijoittajakumppaneidemme kanssa yrityksiin, joissa olemme osaamissijoittajina. Nopean kasvun ohjelmistoyritys Erikoispuhdistusta teollisuudelle Presentor Parempia presentaatioita Yhteisöllinen verkkopalvelu liikkuville ihmisille 4

5 Yhteistyöverkostomme täydentää tarvittaessa seuraavia osaamisalueita: Henkilöstöarvioinnit ja soveltuvuustestit Innovaatiokykykartoitukset Teollinen muotoilu Tekniset evaluoinnit ja kehittämispalvelut Yksityiset ja julkiset rahoituspalvelut Juridiikka Taloushallinto Kansainvälistymispalvelut Euroopassa Lahti Jyväskylä Lappeenranta Oy Comset Ltd Hämeenkatu 10 FI LAHTI Asko Kapanen Timo Vilenius Riku Kallioniemi Fax: Business ID: FI Valtteri Simola Pasi Pitkänen

Kuinka säilytät / kasvatat yrityksesi arvoa?

Kuinka säilytät / kasvatat yrityksesi arvoa? Kuinka säilytät / kasvatat yrityksesi arvoa? Miksi, miten ja kenen kanssa? Asko Kapanen toimitusjohtaja Comset Oy Osaamissijoitusyhtiö Sisältö 1. Miksi - Yrittäjyyden trendit ja yritystoiminnan tavoite

Lisätiedot

Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk

Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä Yritysarvo on kattava toiminnan tuloksellisuuden mittari riippumatta omistajatavoitteesta. Yritysarvo heijastaa kaikkien tulevien kassavirtojen summaa. Kasvava

Lisätiedot

Arvonkasvuohjelma. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk

Arvonkasvuohjelma. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk Arvonkasvuohjelma Yritysarvo on kattava toiminnan tuloksellisuuden mittari riippumatta omistajatavoitteesta. Yritysarvo heijastaa kaikkien tulevien rahavirtojen summaa. Kasvava yritysarvo = kasvava kassavirta

Lisätiedot

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016 Tesin vaikuttavuuskatsaus 2016 1 Tesi auttaa Suomea yhteiskuntana seuraavalle kasvun ja kansainvälistymisen tasolle Olemme pääomasijoittamisen eturivin osaaja, joka tekee kannattavaa ja vastuullista sijoitustoimintaa

Lisätiedot

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä:

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä: OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE Yritys: Tekijä: Päiväys: MARKKINAT Rahoittajille tulee osoittaa, että yrityksen tuotteella tai palvelulla on todellinen liiketoimintamahdollisuus.

Lisätiedot

Hyvät eväät ETEENPÄIN

Hyvät eväät ETEENPÄIN Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat

Lisätiedot

Uudistuva teollisuus -sijoitusohjelma 5.9.2014

Uudistuva teollisuus -sijoitusohjelma 5.9.2014 Uudistuva teollisuus -sijoitusohjelma 5.9.2014 Teollisuussijoitus lyhyesti Sijoitamme pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin Tuomme osaamista ja pääomaa Otamme ja jaamme riskiä kumppaneiden

Lisätiedot

Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä. Osaamissijoitusyhtiö Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk

Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä. Osaamissijoitusyhtiö Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä Yritysarvo on kattava toiminnan tuloksellisuuden mittari riippumatta omistajatavoitteesta. Yritysarvo heijastaa kaikkien tulevien rahavirtojen summaa. Kasvava

Lisätiedot

Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi

Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi MITÄ MENTOROINTI TARKOITTAA Mentorointi keskittyy yrittäjien liiketoiminnan

Lisätiedot

Teollisuussijoitus Oy

Teollisuussijoitus Oy Teollisuussijoitus Oy Pääomasijoituksia kasvuyrityksille Juha Lehtola, Johtaja, Venture Capital- sijoitukset Missio Teollisuussijoitus on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka pääomasijoittamisen keinoin ja

Lisätiedot

First Round Center kumppanina yritysten kasvuedellytyksissä

First Round Center kumppanina yritysten kasvuedellytyksissä First Round Center kumppanina yritysten kasvuedellytyksissä Timo Liukko, First Round Oy Yrityksen uudet haasteet - miten menestyä tänään -seminaari Riihimäki 18.4.2013 1 First Round Center (FRC) Toimimme

Lisätiedot

Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä. Osaamissijoitusyhtiö Comset www.comset.3i www.comset.se www.comset.dk

Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä. Osaamissijoitusyhtiö Comset www.comset.3i www.comset.se www.comset.dk Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä 1 Yritysarvo on tulevien rahavirtojen summa. Kasvava yritysarvo = kasvava kassavirta. Arvokas yritys toimii hyvänä yrityskansalaisena ja tuottaa arvoa omistajille,

Lisätiedot

Golfkentän johtaminen 2016

Golfkentän johtaminen 2016 Golfkentän johtaminen 2016 Mitä kierros maksaa? Ainakin tämän verran 250? 40? 100? 27,50 60? 15? Hinnaston mukaan 1 = 1,4 Hinnaston mukaan 1 = 1,4 Hinnaston mukaan Mitä kierroksen pitäisi maksaa? Ainakin

Lisätiedot

Juuri Rahasto menestystarinoita rakentamassa

Juuri Rahasto menestystarinoita rakentamassa Juuri Rahasto menestystarinoita rakentamassa 28.5.2015 1 Tausta Kiristynyt pankkisääntely vähentää pysyvästi pankkien kykyä ja halua luotonantoon Suomessa Hyvien ja kehityskelpoisten yhtiöiden pääomahuolto

Lisätiedot

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10 Auvo Turpeinen Uusyrityskeskus toiminta: Elinkeinoelämän perustama yhteistoimintajärjestö 31 alueellista yhdistystä, yli 80 neuvontapistettä Suomessa vuodesta -89 saakka Jäseninä

Lisätiedot

Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014

Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014 Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014 Finnveran rahoituspalvelut toimintaansa aloittavalle yritykselle Päivi Kiuru, Finnvera Oyj Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää

Lisätiedot

More is More. Yksin vai yhdessä 11.12.2012. Harri Meller/JSL Partners Oy

More is More. Yksin vai yhdessä 11.12.2012. Harri Meller/JSL Partners Oy More is More Yksin vai yhdessä 11.12.2012 Harri Meller/JSL Partners Oy Valmentaja: Harri Meller Yli 30 vuoden kokemus liike-elämästä, tukkukaupan ja vähittäiskaupan myynnistä ja markkinoinnista sekä maahantuonnista

Lisätiedot

Pitchaus miten esittelen yritysideani hyvin

Pitchaus miten esittelen yritysideani hyvin Yrittäjyys- ja työelämäpäivä Hyvinkään Laureassa Pitchaus miten esittelen yritysideani hyvin 15.5.2014 Timo Liukko First Round Oy 1 Tarjoamme Viihtyisät tilat Suomen teollisuuden historiaa sykkivässä vanhassa

Lisätiedot

15.4.2015 Sanna-Mari Hynninen Kasvu Open* - toteuttaja Kasvun Roihu Oy

15.4.2015 Sanna-Mari Hynninen Kasvu Open* - toteuttaja Kasvun Roihu Oy 15.4.2015 Sanna-Mari Hynninen Kasvu Open* - toteuttaja Kasvun Roihu Oy Kasvu Open haastaa Start Again -yritykset kasvuun Suomi tarvitsee kasvuyrityksiä Kasvu Open on valtakunnallisen kasvuyritysverkoston

Lisätiedot

Lasse Mäkelä Perustajajäsen ja toimitusjohtaja, Invesdor Oy. Pohjois-Euroopan johtava osakepohjainen joukkorahoituspalvelu

Lasse Mäkelä Perustajajäsen ja toimitusjohtaja, Invesdor Oy. Pohjois-Euroopan johtava osakepohjainen joukkorahoituspalvelu Lasse Mäkelä Perustajajäsen ja toimitusjohtaja, Invesdor Oy Pohjois-Euroopan johtava osakepohjainen joukkorahoituspalvelu Invesdor Rakennamme Euroopan johtavaa joukkorahoituspalvelua Ammattimainen tiimi

Lisätiedot

Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee?

Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee? Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee? Energiateollisuuden tutkimusseminaari Pia Santavirta 30.1.2019 @FVCAfi @PiaSantavirta Pääomasijoittajat ry Edistää yritysten kasvua,

Lisätiedot

Juuso Puolanne, Investment Director

Juuso Puolanne, Investment Director Juuso Puolanne, Investment Director juuso.puolanne@tesi.fi +358 50 57 00 235 1 Tesi lyhyesti Tesi on Suomen valtion omistama pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa rahastoihin ja suoraan kohdeyhtiöihin Sijoitamme

Lisätiedot

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Toimiala: Kansainvälinen viestintä, sen koulutus ja konsultointi Yritys: AAC Global Lähdimme testaamaan LinkedIn-markkinoinnin

Lisätiedot

Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON VALMENNUS- OHJELMA. yhteistyössä:

Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON VALMENNUS- OHJELMA. yhteistyössä: Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON VALMENNUS- OHJELMA yhteistyössä: Yhteistyössä räätälöimme tekniselle kaupalle Huollon uuden valmennusohjelman Emme ole myyjiä

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS

Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS + Toimiala: viestintä- ja asiakasverkkopalveluiden tarjoaminen Yritys: DNA "Markkinointiviestien tarkan kohdennuksen ansiosta voimme

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Kainuun alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia kasvumahdollisuuksia

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Satakunnan alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia

Lisätiedot

Hallitustyöskentely rahoittajan näkökulmasta. toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä, Finnvera Oyj. EK Yrittäjävaltuuskunta, Varkaus 14.8.

Hallitustyöskentely rahoittajan näkökulmasta. toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä, Finnvera Oyj. EK Yrittäjävaltuuskunta, Varkaus 14.8. 1 Hallitustyöskentely rahoittajan näkökulmasta toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä, Finnvera Oyj EK Yrittäjävaltuuskunta, Varkaus 14.8.2009 Finnvera Oyj 2 Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Täydentää

Lisätiedot

Joustava tapa palkita

Joustava tapa palkita Palkkiorahasto Anna rahan kasvaa Palkkiorahasto on tehokas palkitsemisen keino. Yrityksen johdolle rahasto on johtamisen työkalu, joka räätälöidään palvelemaan yrityksen liiketoiminnan tavoitteita, henkilöstön

Lisätiedot

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Omat kokemukset reilun 15 vuoden ajalta Olen toiminut käytännön myyntityön parissa ja hoitanut

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 1 (7) QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 2 (7) Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 3 2 Hallitus... 3 3 Toimitusjohtaja... 4 4 Hallintoneuvosto... 4 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

Suomen Yrittäjät Tekoja yrittäjyyden puolesta

Suomen Yrittäjät Tekoja yrittäjyyden puolesta 1 Suomen Yrittäjät Tekoja yrittäjyyden puolesta 116 000 jäsenyritystä 400 paikallisyhdistystä 21 aluejärjestöä 52 toimialajärjestöä yli 4000 luottamushenkilöä yli 1200 jäsentä kuntien valtuustoissa Mihin

Lisätiedot

Service Park Provider Oy

Service Park Provider Oy Service Park Provider Oy SPP Palveluverkkojen kehitys SPP Verkostokonsultit www.spp finland.fi ja www.verkostokonsultit.fi Verkostomanageripalvelun pilotointi Piiru hanke Service Park Provider Oy (SPP)

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen 1 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen 27.11.2013 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 2 Yleistä Finnverasta Finnveran rahoitus

Lisätiedot

Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys

Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys Yritys erikoistunut yritysten työhyvinvointipalveluihin. Tavoitteena kirkastaa oma liikeidea ja erottua muista palveluntarjoajista. Analyysin (1pv 220 + alv) mukaiset

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille

Tekesin rahoitus yrityksille DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja

Lisätiedot

Go Global Plus Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille. Satakunta ja Varsinais-Suomi

Go Global Plus Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille. Satakunta ja Varsinais-Suomi Go Global Plus 2012-2013 Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille Satakunta ja Varsinais-Suomi Go Global Plus lyhyesti Go Global Plus valmentaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälisille markkinoille

Lisätiedot

Rahoi&ajan näkökulma PKyrityksen

Rahoi&ajan näkökulma PKyrityksen Rahoi&ajan näkökulma PKyrityksen kasvuun Petri Niemi 1.9.2016 Petri Niemi, G2 Invest Oy 1 CV Petri Niemi Hallitusamma;lainen & sijoi?aja 2011 -> 9 kasvuyrityksen hallituksessa (LV 3-100M ) Pääomasijoi?ajana

Lisätiedot

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT Markkinointi on Asiakaslähtöistä ajattelu Tuote-, hinta-, jakelutie- ja viestintäratkaisujen tekemistä ja toimenpiteiden toteuttamista mahdollisimman hyvän taloudellisen

Lisätiedot

LähiSopu Sopiminen ja sopimukset lähiruokaverkostoissa

LähiSopu Sopiminen ja sopimukset lähiruokaverkostoissa LähiSopu Sopiminen ja sopimukset lähiruokaverkostoissa Lähiruokaohjelman seminaari Helsinki 11.6.2013 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Tuotantotalouden tiedekunta Arvoverkostojen johtaminen TkT Petri

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat Apua rahoituksen hakuun alkaville pirkanmaalaiselle kasvuyritykselle www.tampereallstars.fi Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat TAUSTAA Tekesin rahoituksesta

Lisätiedot

Suomen Teollisuussijoitus Oy

Suomen Teollisuussijoitus Oy Suomen Teollisuussijoitus Oy Suorat sijoitukset Salo 28.8.2014 Pääomasijoittamisella keskeinen merkitys kasvun rahoittajina myös Suomessa Tutkimuksessa selvitettiin vuosina 2002 2008 ensisijoituksen saaneiden

Lisätiedot

Hallitus takaa yrityksesi tulevaisuuden

Hallitus takaa yrityksesi tulevaisuuden Hallitus takaa yrityksesi tulevaisuuden Miten rakentaa lisäarvoa tuottava hallitus Eero Ottila HHJ,partner 28.9.2012 Teemat joita esityksessä pohditaan Miksi lisäarvohallitus Mitä lisäarvoa hallitus tuo

Lisätiedot

Yrittämisestä, omistamisesta ja sijoittamisesta

Yrittämisestä, omistamisesta ja sijoittamisesta Yrittämisestä, omistamisesta ja sijoittamisesta Marjo Miettinen, Enston omistaja ja hallituksen puheenjohtaja @marjomannu Sähköurakoitsijapäivät 22.11.2018 Tampere Mitä eroa on yrittäjällä, omistajalla

Lisätiedot

Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut

Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut Joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut www.josek.fi Josek on yrityksiä varten Josek palvelee kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa

Lisätiedot

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää,

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, 8.6.2016 Neuvonantaja osaksi yrityksen tiimiä Yrityksen tiimi = operatiivinen tiimi + hallitus + neuvonantajat

Lisätiedot

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN.

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla tuetaan pk-yritysten kasvua,

Lisätiedot

Kohti yrityksen voimavarahallitusta

Kohti yrityksen voimavarahallitusta Kohti yrityksen voimavarahallitusta Harri Lukander asianajaja, varatuomari OSAKEYHTIÖN HALLITUKSEN TEHTÄVÄT 2 Hallituksen tehtävät osakeyhtiön hallitus huolehtii ja vastaa kaikista niistä yhtiöoikeudellisista

Lisätiedot

KASVA KANNATTAVASTI: Kasvuhakuisten pk-yritysten coaching-valmennusohjelma

KASVA KANNATTAVASTI: Kasvuhakuisten pk-yritysten coaching-valmennusohjelma KASVA KANNATTAVASTI: Kasvuhakuisten pk-yritysten coaching-ohjelma Valmennuksen tavoite Valmennuksen tavoitteena on auttaa kasvuyrityksiä rakentamaan hallittu kasvusuunnitelma, tehostamaan kasvuaan sekä

Lisätiedot

Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle

Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle 1 Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle Markus Hellström 2 Esityksen kiteytys 3 Esityksen sisältö Tavoite ja sen merkitys liiketoiminnan johtamisessa Miten vien liiketoiminnan tavoitteeseen?

Lisätiedot

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus 10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus Wulff merkittävä toimistomaailman toimija Pohjoismaissa ö 1 Wulff-Yhtiöt lukuina ö 2 Wulff-Yhtiöt Oyj liikevaihdon jakautuminen vuonna 2010

Lisätiedot

Tervetuloa asuntokaupoille!

Tervetuloa asuntokaupoille! Tervetuloa asuntokaupoille! Avaimet uuteen Uusi koti, vanha koti, iso koti, pieni koti. Avain muutokseen ja uuden löytämiseen vaatii usein vanhasta luopumista. AsuntoArean avulla elämäsi tärkeät kaupat

Lisätiedot

Palvelukonseptimme NestorMetodi

Palvelukonseptimme NestorMetodi Palvelukonseptimme NestorMetodi Syvälliseen kokemukseen ja laaja-alaiseen osaamiseen perustuva nopea ja tehokas tapa löytää ratkaisuja yrityksen haasteisiin Kokemus syntyy vain kokemalla Lisäarvoa asiakkaille

Lisätiedot

EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes

EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Tekesin innovaatiorahoitus uutta liiketoimintaa ja kasvua kansainvälisille markkinoille KKS, NIY,

Lisätiedot

Tekoja yrittäjyyden puolesta. Päijät-Hämeen Yrittäjät Miikka Venäläinen

Tekoja yrittäjyyden puolesta. Päijät-Hämeen Yrittäjät Miikka Venäläinen Tekoja yrittäjyyden puolesta Päijät-Hämeen Yrittäjät Miikka Venäläinen 1 Suomen Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 62 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt

Lisätiedot

ValueFrame. Asiakkuudenhallinnan ABC

ValueFrame. Asiakkuudenhallinnan ABC CRM l PSA l PSA Pro ValueFrame Asiakkuudenhallinnan ABC Suuntaa menestykseen Pilvipalvelut Asiakkaan auttaminen ValueFrame Oy on asiantuntijapalveluyrityksille toiminnanohjausta ja asiakkuudenhallintaa

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Esmo-yhtiöt pähkinänkuoressa Esmo-yhtiöt edistävät arvojensa mukaisesti suomalaista kilpailukykyä ja yrittäjyyttä.

Lisätiedot

MIKKO JÄÄSKELÄINEN Yrityksen arvo. Tuotantotalous 1 /

MIKKO JÄÄSKELÄINEN Yrityksen arvo. Tuotantotalous 1 / MIKKO JÄÄSKELÄINEN Yrityksen arvo Tuotantotalous 1 / 28.2.2017 Luennot AIEMMAT þ MITÄ ON TUOTANTOTALOUS? þ YRITTÄJYYS þ TUOTTEET JA TUOTANTO þ YRITTÄJÄPANEELI þ YRITYKSEN PROSESSIT þ MYYNTI JA MARKKINOINTI

Lisätiedot

Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille

Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille 27.5.2015, Tampere Technopolis, Häggman-Sali, Kalevantie 2, 33100 Tampere Regina Saari

Lisätiedot

Tämä on Finnvera. Imatra 27.3.2013 Markku Liira

Tämä on Finnvera. Imatra 27.3.2013 Markku Liira Tämä on Finnvera Imatra 27.3.2013 Markku Liira Finnvera Oyj Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia rahoituspalveluja Finnvera ja sen tytäryhtiö

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoelämän ja korkeakoulujen välinen yhteistyö osaamistarpeiden tunnistamisessa ja erikoistumiskoulutuksen kehittämisessä

Työ- ja elinkeinoelämän ja korkeakoulujen välinen yhteistyö osaamistarpeiden tunnistamisessa ja erikoistumiskoulutuksen kehittämisessä Työ- ja elinkeinoelämän ja korkeakoulujen välinen yhteistyö osaamistarpeiden tunnistamisessa ja erikoistumiskoulutuksen kehittämisessä Koulutusasioiden päällikkö Mika Tuuliainen Suomen Yrittäjät 1 2 Tilannekuva

Lisätiedot

Suorita liiketalouden perustutkinto (merkonomi) yrittäjän oppisopimuksella

Suorita liiketalouden perustutkinto (merkonomi) yrittäjän oppisopimuksella Suorita liiketalouden perustutkinto (merkonomi) yrittäjän oppisopimuksella Kehitä itseäsi. Kehitä yritystäsi. Verkostoidu. Menesty. Koulutus on rahoitettu. Tutkintomaksu on 58. KOULUTUKSEN AIKATAULU Aika:

Lisätiedot

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia tausta Asiantuntemus sekä tieto-taito Venäjän kaupasta ja markkinoista Halu auttaa ja tukea suomalaista liiketoimintaa

Lisätiedot

Poolian hakijatutkimus 2012

Poolian hakijatutkimus 2012 Poolian hakijatutkimus 2012 Hakijatutkimuksen taustoja ja tietoja Pooliasta Tämän hakijatutkimuksen tarkoituksena on täydentää vuosittaisen palkkatutkimuksemme antamaa kuvaa työnhakijoidemme toiveista

Lisätiedot

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa. www.franchising.fi

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa. www.franchising.fi Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa Suomen Franchising-Yhdistys ry. (SFY) Yhdistys on perustettu 1988 Vuonna 2013 yhdistys viettää 25-juhlavuotta teemalla 1000 uutta yritystä

Lisätiedot

Dialog Campaigns on myynnin fully automatic sarjatulityökalu. Se on ratkaisu monimutkaisten myyntihankkeiden markkinointiin.

Dialog Campaigns on myynnin fully automatic sarjatulityökalu. Se on ratkaisu monimutkaisten myyntihankkeiden markkinointiin. Dialog Campaigns on myynnin fully automatic sarjatulityökalu. Se on ratkaisu monimutkaisten myyntihankkeiden markkinointiin. 130 2 5KÄVIJÄMÄÄRÄN KASVU WWW-SIVUJEN KEHITTÄMISELLÄ ENEMMÄN SPONTAANEJA ENEMMÄN

Lisätiedot

Suomen Yrityskummit ry - Business Mentors Finland. YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki

Suomen Yrityskummit ry - Business Mentors Finland. YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki - YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki - on valtakunnallinen yrityskummien kattojärjestö jonka verkostoon kuuluu yli 700 yrityskummia. Tavoitteenamme on yrittäjyyden ja elinkeinoelämän tukeminen ja edistäminen.

Lisätiedot

Kasvuyritystoiminta LUENTO 2 (30.1.2007) Marko Seppä Teknologialiiketoiminta Taloustieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Kasvuyritystoiminta LUENTO 2 (30.1.2007) Marko Seppä Teknologialiiketoiminta Taloustieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Kasvuyritystoiminta LUENTO 2 (30.1.2007) Marko Seppä Teknologialiiketoiminta Taloustieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Kokonaisuus ja sen osat TEKNOLOGIALIIKETOIMINTA Technology Based Business Tiedekuntien

Lisätiedot

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnverasta rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnvera tarjoaa rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä vientiin. Jaamme

Lisätiedot

Kohti Kesää -tietopäivä - Jyväskylä Jussi Pullola, Vere Oy

Kohti Kesää -tietopäivä - Jyväskylä Jussi Pullola, Vere Oy D I G I T A L P I L O T S Kohti Kesää -tietopäivä - Jyväskylä 10.5.2016 - Jussi Pullola, Vere Oy Digitalisaatio kaikilla mausteilla! Näkemyksiä siitä, miten palvelua ja tulosta voidaan parantaa digiannoksilla

Lisätiedot

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry 1 Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry Rauman Yrittäjät Yrittäjän asialla, paikallisesti 2 Rauman

Lisätiedot

ProCoach -kehitysohjelmat

ProCoach -kehitysohjelmat ProCoach -kehitysohjelmat Työkalu kilpailukykyisen liiketoiminnan rakentamiseen Toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti ja se näkyy yritysten asiakkailleen tarjoamien palvelujen määrän ja saatavuuden paranemisena,

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen -koulutus

Kasvuun johtaminen -koulutus Kasvuun johtaminen -koulutus Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun

Lisätiedot

ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola

ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola 19.4.2018 Yrityksen kehittämispalvelut Yritysten kehittämispalvelut kaikille toimialoille

Lisätiedot

Mikä on Groundfunding? Suomen ensimmäinen kiinteistöalan joukkorahoituspalvelu Verkkopalvelu yhdistää rahoitusta tarvitsevat rakennuttajat ja tuottavia sijoituskohteita etsivät sijoittajat Alan toimijoille

Lisätiedot

8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen

8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Ponsse Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka järjestetään tiistaina 12.4.2016 klo 11.00 yhtiön asiakaspalvelukeskuksen auditoriossa osoitteessa Ponssentie

Lisätiedot

LADEC yrittäjän apuna Palvelut yrityksille

LADEC yrittäjän apuna Palvelut yrityksille LADEC yrittäjän apuna Palvelut yrityksille LADEC tutuksi Hollolan yrityksille ja päättäjille 4.4.2019 Johanna Veikkolainen Liiketoimintakehittäjä, KTM, HHJ Hollolan yritysyhteyshenkilö NEUVONTA- JA KEHITTÄMISPALVELUT

Lisätiedot

Pääomasijoitukset. Matkailuyritysten rahoitus- yritystilaisuudet 29.12.-03.12.2013

Pääomasijoitukset. Matkailuyritysten rahoitus- yritystilaisuudet 29.12.-03.12.2013 Pääomasijoitukset Matkailuyritysten rahoitus- yritystilaisuudet 29.12.-03.12.2013 Kalle Lumio Toimitusjohtaja Nordia Management Oy puh. 040 737 1559 kalle.lumio@nordiamanagement.fi 0 Mitä pääomasijoittaminen

Lisätiedot

Advisory Board palveluopas

Advisory Board palveluopas Advisory Board palveluopas Advisory Board palveluopas MIKÄ ON ADVISORY BOARD? Advisory Board (AB) tarjoaa kolme kansainvälisen kaupan asiantuntijaa yritysjohdon tueksi tärkeisiin kansainvälisen kasvun

Lisätiedot

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa. www.franchising.fi

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa. www.franchising.fi Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa Suomen Franchising-Yhdistys ry. (SFY) Yhdistys on perustettu 1988 Vuonna 2013 yhdistys vietti 25-juhlavuotta teemalla 1000 uutta yritystä

Lisätiedot

1 / klo Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

1 / klo Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta 1 / 6 14.11.2018 klo 12.30 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta 2 / 6 14.11.2018 klo 12.30 Innovaatioverkostojen luominen vaatii pitkäjännitteistä työtä. Verkostojen avulla

Lisätiedot

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN SUUNNITTELU. KTT, DI TOIVO KOSKI elearning Community Ltd

PK-YRITYKSEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN SUUNNITTELU. KTT, DI TOIVO KOSKI elearning Community Ltd PK-YRITYKSEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN SUUNNITTELU KTT, DI TOIVO KOSKI elearning Community Ltd Yrityksen rahoituslähteet 1. Oman pääomanehtoinen rahoitus Tulorahoitus Osakepääoman korotukset 2. Vieraan pääomanehtoinen

Lisätiedot

Yritysten rahoitusmahdollisuudet, IoT Campus Salo Yksikään hyvä hanke ei saa jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia.

Yritysten rahoitusmahdollisuudet, IoT Campus Salo Yksikään hyvä hanke ei saa jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia. Yritysten rahoitusmahdollisuudet, IoT Campus Salo 26.3.2019 Yksikään hyvä hanke ei saa jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia. Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö

Lisätiedot

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.04.09 2 LIIKEIDEA Iivari Mononen -konserni valmistaa ja myy infrastruktuurin rakentamisessa tarvittavia korkean

Lisätiedot

VERAVENTURE OY ALOITUSRAHASTO VERA OY

VERAVENTURE OY ALOITUSRAHASTO VERA OY VERAVENTURE OY ALOITUSRAHASTO VERA OY Pääomasijoitusaamupäivä Mikkeli 24.11.2010 Matti Eskelinen 040 5965643 Esityksen rakenne Pääomasijoitus Aloitusrahasto Vera Oy yhtiörakenne tavoitteet sijoituspolitiikka

Lisätiedot

Sysäys. Aloittaa arvonkasvun. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk

Sysäys. Aloittaa arvonkasvun. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk Sysäys Aloittaa arvonkasvun Sysäys - Mikä se on? Selkokielinen raportti nykyisestä ja odotettavissa olevasta yhtiön arvosta perusteluineen Sysäys huomioi: Yrityksen omat suunnitelmat Valitun Comset osaajapaneelin

Lisätiedot

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015 Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015 Ohjelma Kassalla kasvaminen on kova laji 27.3.2015 Kuopio Moderaattorina Jukka Turunen, Technopolis 8.30 Verkottumisaamiainen ja ilmoittautuminen 9.00

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnveran rahoitus yrityskaupoissa Yrityskaupan tyypillisimmät haasteet Mihin

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

SUUNNITELMISSA LISTAUTUMINEN? TEKIR

SUUNNITELMISSA LISTAUTUMINEN? TEKIR SUUNNITELMISSA LISTAUTUMINEN? TEKIR Listautuminen vaikuttaa lähes kaikkeen yrityksen toimintaan: liiketoimintaan, asiakassuhteisiin, hallintoon, viestintään, talousraportointiin, markkinointiin, tunnettuuteen

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017

YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017 1 YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017 Yrityksen toimipaikkakunta? (N=487) Vaala N=6 Utajärvi N=9 Tyrnävä N=9 Taivalkoski N=9 Siikalatva N=6 Siikajoki N=10 Raahe N=43 Pyhäntä N=1 Pyhäjärvi N=9 Pyhäjoki N=2 Pudasjärvi

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot