SEOUL NATIONAL UNIVERSITY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SEOUL NATIONAL UNIVERSITY"

Transkriptio

1 SEOUL NATIONAL UNIVERSITY Matkaraportti Kevät 2013 k84891 k87489

2 Alkusanat Tässä raportissa käymme läpi vaihtokokemuksiamme Seoul National Universityssä (SNU) keväällä Kerromme niin vaihtoon valmistautumisprosessista, opiskelusta kuin vapaa-ajastakin. Soul on vaihtokohteena hyvä, sillä siellä riittää hyvin nähtävää ja koettavaa neljäksi kuukaudeksi. Koreaa ylipäänsä voi suositella niille, jotka haluavat päästä hetkeksi elämään erilaisen kulttuurin keskelle ja tutustumaan aasialaiseen elämäntyyliin. Ainoa miinuspuoli, joka SNU:sta tulee mieleen, on sen sijainti kaupungin laidalla. Keskustaan menee metrolla noin minuuttia, ja siihen päälle vielä vartin bussimatka asunnolta metroasemalle. Valmistautuminen vaihtoon Ohjeet kouluun hakemisesta tulivat sähköpostitse syyskuun puolivälissä ja hakupapereiden tuli olla perillä Soulissa jo kuukauden kuluttua tuon mailin saamisesta. Hakuohjeet olivat selkeät ja hankalin/aikaavievin osuus oli hankkia suosituskirjeet kahdelta professorilta. Suosituskirjeiden lisäksi koululle tuli lähettää varsinainen hakemuskaavake, läsnäolotodistus, virallinen opintosuoritusote, statement of purpose, passikopio sekä pari passikuvaa. Hakupaperit lähetettiin tavallisena postina, joten liitteitä kannattaa alkaa kerätä heti kun siihen on mahdollisuus. Hyväksymisestä taisi tulla jonkunlainen maili, mutta viralliset hyväksymispaperit tulivat postitse. Meistä toisen papereita ei syystä tai toisesta oltu alunperin lähetetty lainkaan ja ne saapuivat pikapostina vasta oltuani yhteydessä vastaanottavaan kouluun. Hyväksymiskirjeen saamisen jälkeen oli aika hoitaa viisumi- ja asuntoasiat kuntoon. Viisumia varten toiselta meistä vaadittiin muiden dokumenttien lisäksi myös paluulentolippu Suomeen. Riippuu ilmeisesti siitä, kenen kanssa lähetystössä sattuu asioimaan... Viisumin sai noin viikossa. Asumisen osalta vaihtoehdot olivat joko koulun asuntola tai yksityiseltä vuokraaminen. Ohjeet asuntolapaikan hakemiseen tulivat joulukuun alussa ja hakuaika taisi alkaa hieman myöhemmin joulukuussa. Hakemuksen jättämisen kanssa kannattaa olla skarppina, jos asuntolaan mielii asumaan. Hakuaika alkoi Suomen aikaan neljältä yöllä ja hakemus onkin syytä jättää heti silloin. Toinen meistä haki twin roomia ja onnistuikin sellaisen saamaan. Toinen taas haki ainoastaan single roomia ja jäi varasijalle 83, kun hakemuksen jättäminen onnistui teknisten ongelmien vuoksi vasta noin 45 minuuttia hakuajan alettua. Varasijalle jääneelle tarjottiin single roomia ensimmäisen kouluviikon aikana, mutta siinä vaiheessa asunto oli jo löytynyt muualta. Ilman asuntolapaikkaa jäänyt löysi vuokrakämpän College of Business Administrationin (CBA) Michellen kautta.

3 Neljän aikaan aamulla alkoi myös kursseille ilmoittautumisperiodi. Tällöinkin oli hyvä olla koneen ääressä heti portaalin auettua, jotta mahtui kaikille haluamilleen kursseille. Sugang eli paikallinen WebOodi on melko helppokäyttöinen ja kursseille rekisteröitymistä pääsi treenaamaan jo etukäteen pre registration -periodin aikana. Kätevimmin Souliin matkustaa Finnairin suorilla lennoilla. Lentokentältä pääsee useammallakin eri kulkuvälineellä kaupunkiin, mutta kenties kätevin vaihtoehto on limusiinibussi. Koulun pääportille pääsi limusiinibussilla numero 6003, jonka matka-aika oli 1,5h ja hinta 9000 wonia. Opiskelu vaihtokohteessa Lukukausi alkoi 4.3. ja päättyi tenttiviikkoon. Orientaatiotilaisuuksia järjestettiin jo koulun alkua edeltävällä viikolla niin Office of International Affairsin (OIA) kuin CBA:nkin toimesta. Kauppislaisten kotikoulu SNU:ssa on CBA, mutta kursseja sai ottaa mistä tiedekunnasta vaan. Maisterivaihtarit saivat halutessaan osallistua myös kanditasoisille kursseille. Maksimiopintopistemäärä maisteriopiskelijalle oli 12 paikallista noppaa, mutta CBA:han yhteyttä ottamalla tuota pistemäärää sai tarvittaessa nostettua. Vaikka kurssivalinnoille ei sinänsä oltu asetettu rajoitteita, todellisuudessa englanninkielisiä kursseja oli tarjolla rajoitetusti, mikä kavensi todellista tarjontaa. Vaikka SNU:ta pidetään kohtuullisen vaativana kouluna, ei opiskelu siellä mielestäni huomattavasti poikennut opiskelusta kotikauppiksessa. Kaupungilla kahvilat olivat iltamyöhäiseen asti täynnä opiskelevia nuoria, mutta käytännössä iso osa heidän ajastaan näytti menevän puhelimen kanssa leikkimiseen. Työmäärä oli samaa luokkaa kuin mihin Suomessa on tottunut. Seuraavaksi tietoa käymistämme kursseista. International Business Negotiations, 6 ECTS, Graduate, Seung Ah Cho Tämä oli ehdottomasti paras kurssini Koreassa ja yksi parhaita ikinä käymiäni kursseja. Suuri vaikutus tähän oli pieni kuuden hengen luokkakoko (plus kurssiassari ja professori) ja tiiviiksi muodostunut erittäin kansainvälinen ryhmä, jonka kanssa pidämme vieläkin yhteyttä. Kurssilla käydään distributive ja integrative neuvottelutavat hyvin läpi. Kerran viikossa järjestettävällä kurssilla oli opetusmuotona simulaatiot, joita pidettiin joka tunnilla ja joista osassa oli pieni rahapanos. Lisäksi niistä kirjoitettiin seuraavaa kertaa varten parin sivun mittaiset yhteenvedot. Lopputyönä oli n. 10 sivun mittainen paperi ja esitys monimutkaisemmasta neuvottelutilanteesta. Tenttiä kurssilla ei ollut. Yhdysvalloissa opettanut professori osaa neuvotteluteoriat ja kertoo hyviä käytännön esimerkkejä omasta elämästään. Intermediate Accounting, 6 ECTS, Undergraduate, Catherine Heyjung Sonu Laskentatoimen perusteiden jatkokurssi, jota opettaa Yhdysvalloissakin asunut professori, oli ihan hyvä opetuksen kannalta. Kurssilla oli välitentti ja lopputentti, mutta ei arvosanaan vaikuttavia

4 tehtäviä. Kurssilla oli läsnäolopakko kuten monissa muissakin kurssilla. Poissaolot vähensivät arvosanaa ja viidestä poissaolosta sai hylätyn. Erityisesti kurssilla käsiteltiin income statement, statement of cash flows ja asset side of the balance sheet. Special Topics in Business Administration ( ), 6 ECTS, Graduate/Undergraduate, Sunny Kim Kurssi oli muutamaa paikallista lukuunottamatta täynnä vaihto-opiskelijoita. Tämä on suositeltava kurssi, jos haluat rennon kurssin, jonka päätavoitteena on verkostoitua ja oppia jotakin korealaisesta liike-elämästä. Osallistujat jaetaan ryhmiin, joissa tehdään muutama pienehkö projekti. Lisäksi on yritysvierailu, länsimaalainen etiketti-illallinen sekä muutama vieraileva luennoitsija. Kurssille osallistuminen maksaa. Kurssilla oli välitentti ja lyhyehkö palautettava loppuraportti. World Trade Organization and Multilateral Trade Agreement ( ), 6 ECTS, Graduate, Ahn Dukgeun Periaatteessa mielenkiintoinen, joskin varsin lakikurssimainen graduate school of international studies koulun kurssi. Kurssilla oli vapaaehtoinen esitelmä ja take-home lopputentti, jossa painotettiin loogista päättelyä yksityiskohtaisen lakitekstin tuntemuksen sijaan. Lisäksi joka viikko täytyi palauttaa tiivistelmät parista casesta. Corporate Governance and Investment Ethics ( ), 6 ECTS, Undergraduate, Woojin Kim Rahoituksen kurssi, jolla käsiteltiin corporate governancea (ja puolikkaan luennon verran investment ethicsiä). Professori oli itse äärimmäisen innostunut aiheesta ja teki asian ymmärtämisestä helppoa käytännön esimerkkien kautta. Hän pyrki myös osallistamaan ja haastamaan opiskelijoita, joten luennoilla kannatti olla hereillä. Kurssilla pidettiin väli- ja lopputentit sekä ryhmätyönä toteutettu 10 minuutin esitelmä. Tenteissä testattiin sekä asian kokonaisvaltaista ymmärtämistä että nippelitiedon hallintaa. Loppuarvosteluun vaikutti tenttien lisäksi läsnäolo ja osallistuminen luennoilla. Korean Language and Culture ( ), 6 ECTS, Undergraduate, Sang-Oak Lee Luennot puhdasta kärsimystä enkä voi suositella kurssia kenellekään. Kurssin aihe, Korean kulttuuri ja historia, oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta kurssin pilasi luentojen toteutustapa. Luennoilla professori luki meille sanasta sanaan itse kirjoittamaansa kurssikirjaa. Näin ollen luennot eivät tuoneet mitään lisäarvoa, vaan samat tiedot olisi saanut nopeammin ja tehokkaammin lukemalla kirjaa itsekseen kotona. Normaalien luentojen lisäksi vierailimme muutamana lauantaina professorin opastuksella museoissa. Välitentti korvattiin viiden sivun pituisella raportilla, joka sai käsitellä melkeinpä mitä tahansa Korean kulttuuriin liittyvää aihetta. Kurssi päättyi helppoon lopputenttiin. Elementary Korean ( ), 4 ECTS, Undergraduate Leppoisa kurssi omaksi iloksi. Kurssilla opeteltiin korean alkeita rennossa ilmapiirissä mukavan opettajan johdolla. Vaikkei toiminta aina ollut kovin johdonmukaista, niin opin mielestäni juuri

5 sopivasti paikallista kieltä. Pääpaino oli arkipäivän sanastossa ja tilanteissa. Kurssilla järjestettiin väli- ja lopputentit, joiden lisäksi joka viikko pidettiin sanakokeet. Tenttien ja sanakokeiden lisäksi kurssin arvosteluun vaikutti läsnäolo luennoilla. Vapaa-aika ja muuta Hintataso on Soulissa varsin kohtuullinen ja pääosin halvempi kuin Helsingissä. Varsinkin ulkona syöminen ja juominen tulevat halvaksi Suomeen verrattuna. Kampuksella syöminen maksaa wonia ateria, eikä kunnon ateria kaupungilla ravintolassakaan yleensä wonia eli noin 7 Euroa enempää maksa. Kumpikaan meistä ei kokannut kertaakaan itse, jos mikrossa lämmittämistä ei lasketa. Siihen saattoi hinnan lisäksi myös vaikuttaa kunnon ruoanlaittovälineiden puuttuminen kampuksen keittiöstä. Kampuksella asuminen on todella edullista ja edellisvuosina tuntuu asunnon saaneen, jos on toiminut ajoissa eikä preferoinut yksiöitä. Asuminen yksityisellä vuokralla voi kuitenkin olla lisäkuluineen yllättävän kallista. Toinen meistä asui twinroomissa kampuksella, mikä maksoi wonia kuukaudessa eli noin 160 Euroa. Lisäksi parin kuukauden takuumaksu tulee tietysti huokeammaksi kuin yksityisellä puolella. Myös erilaiset palvelut ovat edullisia. Parturissa tai elokuvissa käyminen ei rasita lompakkoa suuresti. Matkustus julkisilla kulkuvälineillä on suhteellisen kallista, mutta toisaalta taksilla matkustaminen on huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa. Koulumaksuja ei ole, mutta mikäli haluaa ostaa kurssikirjoja, kannattaa varautua maksamaan niistä vähintään saman verran kuin Suomessa ellei jopa enemmän. Toinen meistä päätyi asumaan kampuksen ulkopuolelle vuokra-asuntoon. Noin 10 neliön kämppä sijaitsi Shillimissä muutaman kilometrin päässä koululta. Asunnossa oli sänky, työpöytä, vaatekaappi, pieni jääkaappi sekä oma kompakti kylpyhuone. Kuukausivuokra oli wonia, minkä päälle tulivat vielä vesi-, lämmitys- ja nettimaksut. Talon alakerrassa päivystänyt talonmies piti kiinteistöstä hyvää huolta ja auttoi mahdollisissa ongelmatilanteissa vaikkei yhteistä kieltä löytynytkään. Muiden kampuksen ulkopuolella asuneiden puheiden perusteella oman asuntoni hinta-laatusuhde ei tainnut olla aivan kohdallaan. Sain hankittua kämpän siis CBA:n Michellen kautta ja järjestely oli siinä mielessä helppo, että asunto odotti minua muuttovalmiina heti Souliin saavuttuani. Näin jälkikäteen hankkisin asunnon kuitenkin vasta paikan päällä asunnonvälittäjän kautta, sillä sitä kautta tarjolla on ilmeisesti vähän parempia ja edullisempia kämppiä. Pyrkisin myös saamaan asunnon läheltä SNU Stationia, sillä näin liikkuminen olisi paljon helpompaa. Kampuksen ulkopuolella asumisessa on omat plussansa ja miinuksensa. Hyvinä puolina voi mainita sen, että pääsee elämään paikallisten keskelle ja näkee ehkä paremmin tavallista jokapäiväistä elämää. Lisäksi yksityisyyttä ja omaa tilaa saa huomattavasti enemmän kuin asuntoloissa. Miinuksena se, että jää paitsi asuntolassa asuvien ex tempore häppeningeistä.

6 Tutustuminen muihin vaihto-opiskelijoihin käy kätevimmin liittymällä SNU Buddyyn ja valitsemalla esimerkiksi edellämainitun vaihtareiden suosiossa olevan Special Topics in Business Administration-kurssin. SNU Buddy on meidän KY-Sub:ia vastaava, paikallisten opiskelijoiden vetämä ryhmä, joka järjestää osallistumisenarvoisia tapahtumia pitkin lukukautta. Liittyminen tapahtuu jo ennen lukukautta vastaamalla heidän lähettämään sähköpostiin. Tapahtumia on urheilullisista kulttuuripainotteisiin sekä muutamat rennommat juhlat. Tapahtumat olivat vaihtareiden suosiossa ja toivat eri alan opiskelijoita yhteen. Paikallisiin opiskelijoihin tutustuminen voi olla haastavampaa, sillä he viihtyvät opiskelujen tai muiden aktiviteettien parissa. Paras tapa lienee johonkin monista kerhoista liittyminen ja paikallisen kielen opiskelu esim. vuorovaikutteisesti Korealaisen kanssa. Vapaa-ajan mahdollisuuksia on valtavasti tarjolla Soulin kokoisessa suurkaupungissa. Suurella kampuksella on muutama kuntosali ja urheilukeskus uima-altaineen ja myös monenlaisia kerhoja löytyy taekwondosta lähtien. Yöelämä on asia, mitä monet kehuvat Soulissa. Paikat ovat auki klo 6:een asti aamulla ja valinnanpuute ei pääse yllättämään. Kaupunginosasta riippuen löytyy hintavia ja tasokkaampia klubeja tai rennompia ja huokeampia paikkoja eri musiikkipainotuksineen ja myös livemusiikkia löytyy runsaasti. Pienellä ryhmällä voi kokeilla erilaisia bangeja eli huoneita, joita voi vuokrata karaokeen, leffojen katseluun tai pelien pelaamiseen. Vaatteiden shoppailua varten löytyy kuuluisa Dongdaemunin markkinapaikka, joka on osin vuorokauden ympäri auki ja tarjoaa edullisia muotivaatteita. Suuri osa Soulista on kohtuullisen matalasti, mutta tiiviisti rakennettua aluetta. Tällä on kaksi vaikutusta. Ensiksikin se tekee kaupungissa eksymisestä helppoa, kun kadut näyttävät samanlaisilta. Toisekseen yleisilmeeseen tottuu pian ja ajattelee, että kaikkialla on samannäköistä. Sama pätee myös paikallisiin temppeleihin. Kärjistäen voi sanoa, että kun olet yhden nähnyt, olet nähnyt ne kaikki. Korean sodassa tuhoutunut ja sen jälkeen uudisrakennettu Soul on kaikessa vakavuudessaan erittäin vaikuttava kaupunki. Sää oli maaliskuun alussa saapuessamme vielä kolea ja pakkasta oli aluksi joskus päivisinkin. Lunta oli maaliskuun ensimmäisellä viikolla lähinnä enää laskettelukeskuksen rinteessä. Sää lämpeni toukokuuhun mennessä ja pysyi vähäsateisena. Kesäkuussa oli jo helteistä. Vasta heinäkuun puolella alkoi yhtäjaksoiset sateet. Kulttuurieroja löytyy pienistä asioista lähtien. Esimerkiksi henkilökohtainen tila on käytännönsyistä pienempi kuin Suomessa ja konkretisoituu julkisilla paikoilla. Jos joku tönäisee sinua metrosta pois pyrkiessään, on turha odottaa anteeksipyyntöä. Syöminen on myös sosiaalisempaa. Ateriat valmistetaan usein pöydillä olevilla liesillä ja ne syödään jaetuilta astioilta omilla syömäpuikoilla. Useimmissa ravintoloissa tulee aina tilata jotakin syötävää juotavan kanssa.

7 Sosiaalinen hierarkia on tärkeässä roolissa Koreassa. Tavatessasi korealaisia he pyrkivät tietämään ikäsi ja statuksesi, jotta he osaavat sovittaa käytöksensä sen mukaisesti. Matkustelu kohdemaassa on tehty helpoksi turisteille ainakin isoimmissa kaupungeissa. Esimerkiksi extempore reissu Busaniin onnistui ongelmatta ottamalla metro linja-autoasemalle. Matkustamista varten tärkeät tiedot ovat englanniksi esillä. Toisaalta matkustaminen jonnekin pienemmälle paikkakunnalle paikallisbussilla käy jo enemmän seikkailusta ja on hyvä osata kysyä neuvoa koreaksi tai matkustaa jonkun kanssa joka osaa. Suosituimmat kohteet viikonloppureissulle ovat varmasti Busan ja Jejun saari maan eteläosassa. Busan tuntuu monilta osin Soulia modernimmalle, tilavammalle ja viihtyisämmälle. Merenrantakaupunkina se on alkukeväästä kolea, mutta kesäkuussa vesien lämmetessä se alkaa houkutella enemmän turisteja. Halvin vaihtoehto on ottaa linja-auto, mutta mukavuutta arvostaville suosittelen junaa. Kannattanee myös tarkistaa lentomahdollisuudet. Jejun saari vetää todella paljon turisteja ja tuntuu osin hieman keinotekoiselta, koska moni paikka on rakennettu heitä varten. Saarella on esim. paljon erikoismuseoita. Saarella sijaitsee myös maan korkein vuori, joka on suosittu vaelluskohde. Tekemistä riittää helposti vaikka viikoksikin. Saarelle lentää kohtuuhinnalla noin tunnissa Soulista. Myös lauttayhteys Busanista on olemassa. Harkitsemisenarvoinen kohde on myös historiallisesti kiinnostava Jeonju, jonne olisi päässyt ilmaisbussilla Soulista. Kannattaa tarkistaa sivuilta mikäli matka järjestetään myös tulevaisuudessa. Useat Souliin vaihtoon tulevat matkustavat myös muissa Aasian maissa. Suosituin lienee kätevästi parin tunnin lentomatkan päässä oleva Japani, mutta myös kauempana olevat Taiwan, Hong Kong tai Filippiinit olivat monen vaihto-oppilaan reissujen kohteena. Hyvä tietää. Korean sisäiset lennot esim. Jejulle lähtevät eri lentokentältä, Gimposta, jonne pääsee metrolla. Incheonin kansainväliselle lentokentälle pääsee edullisesti ja matkatavaroiden kanssa käytännöllisesti yhdellä istumalla kampukselta lähtevällä ja myös matkalla muutamassa paikassa pysähtyvällä bussilla. Graduate-huoneistossa kampuksella asuvalla vuokra menee maksuun automaattisesti korealaiselta pankkitililtä. Sitä varten tarvitset alien register cardin immigration toimistosta, joten kannattaa poiketa toimistolla pian saapumisen jälkeen. Pohjois- Korean tilanne 2013 keväällä vaikutti monen ulkopuolisen silmissä varsin vakavalta median spekuloidessa sillä lähes päivittäin. Tosiasiassa paikalliset jatkoivat elämäänsä kuten ennenkin jo 50 vuotta jatkuneessa poliittisesti varsin stabiilissa tilanteessa. Korean language education institute:lle on olemassa myös vaihtoehtoisia ilmaisia tapoja opetella kieltä. Itseopiskelun lisäksi voi etsiä alkeistasolla tarjottavan kurssin SNU:sta tai hakeutua tandemopetukseen paikallisen kanssa.

8 Loppukommentit Koreaa ja varsinkin maineikasta SNU:ta voi hyvin suositella Aasian vaihtokohteena. Maa säilyy varmasti vielä hyvän aikaa eksoottisena kohteena suomalaisille ja on taloudellisen kehityksen ja vahvan teollisuussektorin kannalta kiinnostava maa kauppatieteilijälle. Kulttuurierojen kokeminen oli myös kasvattava kokemus ja toteutuu Koreassa varmemmin kuin esimerkiksi johonkin Euroopan maista lähtiessä. Jos lähtisin uudestaan Koreaan vaihtoon, pyrkisin kuitenkin matkustamaan enemmän maan sisällä. Toisaalta Soulissakin olisi riittänyt vielä paljon nähtävää. Tätä tarkoitusta silmällä pitäen olisi kannattanut panostaa myös kielen perusteiden opiskeluun. Opin vaihtoni aikana ymmärtämään paljon paremmin Aasialaista mentaliteettia ja erityisesti tietysti korealaisia. Uskon, että jo siitä on suuresti apua kanssakäymisessä, vaikka kieltä ei joitakin sanoja enempää osaisikaan.

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Seoul National University

Seoul National University Seoul National University Kevät 2014 k94142 1. Valmistautuminen vaihtoon Ennen vaihtoa SNU lähetti alkusyksystä hakemisohjeet sähköpostitse ja ne piti toimittaa Koreaan postitse. Hakemuksen mukaan tuli

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

Mikko Niemelä & Jonne Roppola

Mikko Niemelä & Jonne Roppola Mikko Niemelä & Jonne Roppola Tietoa Japanin vaihtokohteista Kv- toimistosta. Kumamoto National College Of Technologyyn voi hakea Tietotekniikan, Automaatiotekniikan ja Hyvinvointitekniikan opiskelijat.

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz)

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) MATKARAPORTTI Brno University of Technology 1.2.2006 30.6.2006 Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) Kimmo K. kimmo.kokkila (at) tkk.fi K Opiskelu Vaihto-opiskelijoiden lukukausi Brnossa

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Kari Kammonen

Kari Kammonen 1 6.8.2012 MATKARAPORTTI KEVÄT 2012 Kari Kammonen 2 Sisällysluettelo 1.Miksi Linköping kannattaa valita vaihto-oppilas paikaksi?...3 2.Alkuvalmistelut, kun opiskelupaikka on varmistunut...3 3.Opintojen

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

International Summer School SEOUL. Etelä-Korea. Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

International Summer School SEOUL. Etelä-Korea. Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B International Summer School SEOUL Etelä-Korea Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B International Summer School Vuosittainen heinäkuussa järjestettävä kansainvälinen kesäkoulu. Opiskelijoita reilu 100

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto St.Petersburg Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen Savon ammattiopisto Mitä, Missä ja Milloin? Kävimme vierailemassa Venäjällä, Pietarissa. Tarkoituksena

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Matkaraportti SGH Warsaw School of Economics Syyslukukausi

Matkaraportti SGH Warsaw School of Economics Syyslukukausi Matkaraportti SGH Warsaw School of Economics Syyslukukausi 8.9.2017-2.2.2018 Ville Laitinen LUT School of Business and Management 1. Lukukauden aloitus Opiskelin syyslukukauden Puolassa SGH Warsaw School

Lisätiedot

Matkaraportti. Noora Äijälä

Matkaraportti. Noora Äijälä Matkaraportti Noora Äijälä Vietin syyslukukauden 2012 Copenhagen Business School:ssa. CBS on yksi Euroopan suurimmista yliopistoista yli 19 000 opiskelijan määrällä ja yliopistolla on pitkä historia aina

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Matkaraportti Kevät 2013

Matkaraportti Kevät 2013 Matkaraportti Kevät 2013 University of Strathclyde Business School Duke of Wellington - patsas K93614 1 Sisällysluettelo 1. Valmistautuminen vaihtoon.... 3 2. Opiskelu vaihtokohteessa...4 2.1 Yleistä kursseista

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST KEVÄT 2015. ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC

VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST KEVÄT 2015. ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC KEVÄT 2015 VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST Saa julkaista Into-sivuilla Kysymyksiä? -> alisa.kopilow@aalto.fi ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC Olin kevätlukukauden 2015 yliopistovaihdossa

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Dornbirn, Itävalta. Matkaraportti kevät Essi Halttula

Dornbirn, Itävalta. Matkaraportti kevät Essi Halttula Dornbirn, Itävalta Matkaraportti kevät 2018 Essi Halttula Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Muutto ja orientaatioviikko... 1 2 Asuminen ja eläminen... 2 2.1 Alue... 3 3 Opiskelu... 4 3.1 Kurssit...

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Jussi Rantanen Kaisa Köykkä

Vaihtoraportti. Jussi Rantanen Kaisa Köykkä Vaihtoraportti Jussi Rantanen Kaisa Köykkä Sisällysluettelo Ennen lähtöä... 1 Viisumi... 1 Kurssit... 1 Sairasvakuutus... 1 Rokotteet... 1 Paikan päällä... 2 Asunto... 2 Puhelin... 3 Immigration office...

Lisätiedot

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Tuomas Mäkinen Sähkötekniikan kandidaattiohjelma Automaatio- ja systeemitekniikka 22. lokakuu 15 Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Opetuskieli: Japani Hain vaihto-opiskelemaan

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 17.3.2013 Kansainväliset palvelut Matkaraportti Ateena - Syksy 2012 Janne Neuvonen Tuta 5 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hakeminen vaihto-oppilaaksi... 3 3. Vaihto-opiskelun

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelusta

Raportti vaihto-opiskelusta Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Kauppatieteellinen ala Väylä - Erillisvalinta Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan - Hakijoille, joilla ei

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2 HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010 Riikka Heikkilä, RAT7SN2 Tšekin tasavalta Pinta-ala: 78 866 km² Asukasluku: 10 230 000 Pääkaupunki: Praha (1 172 975 as.) Muut suuremmat kaupungit: Brno (367 396 as.),

Lisätiedot

Umeå School of Business Uumaja, Ruotsi

Umeå School of Business Uumaja, Ruotsi Matkaraportti Umeå School of Business Uumaja, Ruotsi 22.8.2010-14.1.2011 Pasi Puro, KaTi 3 Uumaja Uumaja on noin 76 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Ruotsin itärannikolla, Västerbottenin maakunnassa. Suomesta

Lisätiedot

Johdanto. Järjestelyt

Johdanto. Järjestelyt Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen

Lisätiedot

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 ENNEN MATKAA... 2 3 MATKA... 2 4 IRLANTI... 2 4.1 DUBLIN... 2 4.2 NÄHTÄVYYDET... 3 4.3 LIIKKUMINEN... 3 5 KOULU... 3 5.1 KOULU... 3 5.2 KOULUSSA KÄYNTI... 4 6 ASUMINEN... 4 6.1

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana Kingston 05/06 Vuosi Erasmus-opiskelijana Sisält ltö Johdanto (Erasmus-ohjelma) Yleistä Valmistelut Rahoitus Ennen lähtl htöä Asuminen Opiskelu Vapaa-aika aika Loppusanat Johdanto Socrates Erasmus on Euroopan

Lisätiedot

PÄIVÄLLÄ TOKIOSSA ÖISIN YOKOHAMASSA JA JOSKUS TOISIN PÄIN

PÄIVÄLLÄ TOKIOSSA ÖISIN YOKOHAMASSA JA JOSKUS TOISIN PÄIN Kasimir L. Tietoliikennetekniikka (TLT) klehvasl (at) cc.hut.fi PÄIVÄLLÄ TOKIOSSA ÖISIN YOKOHAMASSA JA JOSKUS TOISIN PÄIN VAIHTORAPORTTI VUODESTA TOKYO TECHISSÄ YSEP OHJELMASSA 2007 2008 1. JOHDANTO YSEP

Lisätiedot

Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi

Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi Lappeenrannan teknillinen yliopisto Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi 2017-18 Aleksi Luukkanen 1. Johdanto Suoritin opiskelijavaihtoni Sheffield Hallam Universityssa,

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km.

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km. Matkaraportti (Espanja 28.9-26.10) Sirelyn Kuldmets Hotelli-, ravintola- ja catering-ala Restaurante Casa Solla Avda. Sineiro, 7, 36005 San de Poio Pontevedra www.restaurantesolla.com Vastasiko työpaikka

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Shanghai. Peoples Republic of China. Tekijät: Sami Nurmikumpu t3nusa00@students.oamk.fi Janne Aku Pesonen t3peja00@students.oamk.

Shanghai. Peoples Republic of China. Tekijät: Sami Nurmikumpu t3nusa00@students.oamk.fi Janne Aku Pesonen t3peja00@students.oamk. Shanghai Peoples Republic of China Tekijät: Sami Nurmikumpu t3nusa00@students.oamk.fi Janne Aku Pesonen t3peja00@students.oamk.fi Asukkaita n. 18 milj. Kiinan suurin teollisuuskaupunki Sijaitsee Yangtzejoen

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Vaihtoraportti National Chengchi University

Vaihtoraportti National Chengchi University Vaihtoraportti National Chengchi University Taipei, Taiwan Geomatiikka Vaihtoajankohta: 1.9.-31.12.2013 Taiwan, Taipei Taiwaniin vaihtoon hakeminen oli monen asian onnellinen sattuma. Selailin Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Vaihtokohden: Pietarin polyteknillinen yliopisto Vaihtoaika: syyslukukausi 2015 Opetuskieli: Englanti Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde

Lisätiedot

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Nihon University JLSP-ohjelma, Japani Syksy 2014

MATKARAPORTTI Nihon University JLSP-ohjelma, Japani Syksy 2014 MATKARAPORTTI Nihon University JLSP-ohjelma, Japani Syksy 2014 Senja Mentula KATI Johdanto Olin syksyn 2014 vaihdossa Tokiossa Nihon Universityssä. Lukukausi sijoittui ajalla 19.9. 4.12.2014. Turistiviisumin

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Matkaraportti, Kevät 2012 Universidad de Navarra k87902

Matkaraportti, Kevät 2012 Universidad de Navarra k87902 Matkaraportti Pamplonan Universidad de Navarra oli aivan uusi vaihtokohde kun hain vaihtoon enkä tiennyt paikasta kuin kaksi asiaa: se sijaitsee Pohjois-Espanjassa ja Pamplonassa juostaan härkäjuoksut

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa Ilari Lyytikäinen. Kati 4

MATKARAPORTTI. Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa Ilari Lyytikäinen. Kati 4 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO MATKARAPORTTI Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa 1.2.2013-14.6.2013 Ilari Lyytikäinen Kati 4 Mannheim ja yliopisto Mannheim sijaitsee Saksan Baden- Würtembergin

Lisätiedot

Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus. Keva t Elsa Honkanen

Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus. Keva t Elsa Honkanen Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus Keva t 2019 Elsa Honkanen 1. Johdanto Valitsin vaihtokohteekseni Ranskan Rivieralla sijaitsevan SKEMA Business Schoolin pääosin sen sijainnin

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI. Czech Technical University in Prague. Faculty of Nuclear Sciences and Physical Engineering. Vaihto-ohjelma: Erasmus

VAIHTORAPORTTI. Czech Technical University in Prague. Faculty of Nuclear Sciences and Physical Engineering. Vaihto-ohjelma: Erasmus VAIHTORAPORTTI Czech Technical University in Prague Faculty of Nuclear Sciences and Physical Engineering Vaihto-ohjelma: Erasmus Ajankohta: 12.09.2013-5.2.2014 Yleiskuvaus Praha on kaupunkina erittäin

Lisätiedot

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...

Lisätiedot

Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa

Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa MATKARAPORTTI Henry Huusko Lukuvuosi 2015-16 Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa 1. JOHDANTO Valitsin vaihtokohteekseni Baumanin teknillisen yliopiston Moskovassa ja vietin

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA

KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA A. Taustakysymyksiä 1. Sukupuoli 2. Ikä Nainen Mies 3. Kotimaa 4. Äidinkieli 5. Mitä muita kieliä osaat? Arvioi näiden kielten

Lisätiedot

Matkaraportti. UQAM Université du Québec à Montréal K90379

Matkaraportti. UQAM Université du Québec à Montréal K90379 Matkaraportti UQAM Université du Québec à Montréal K90379 Kevät 2013 Valmistautuminen vaihtoon Sain vaihtokoululta syyskuussa sähköpostilla tietoa siitä, mitä erilaisia papereita minun piti lähettää yliopistoon

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

AALTO UNIVERSITY. Matkaraportti. Carleton University - kevät 2013. k93549

AALTO UNIVERSITY. Matkaraportti. Carleton University - kevät 2013. k93549 AALTO UNIVERSITY Matkaraportti Carleton University - kevät 2013 k93549 Contents Johdanto... 2 Vaihtoon valmistautuminen... 2 Opiskelu Kanadassa... 3 ECON 2020 Intermediate Microeconomics I: Producers and

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Rotterdam School of Management. Tuomas Tomunen 1/1/2013

Vaihtoraportti. Rotterdam School of Management. Tuomas Tomunen 1/1/2013 Vaihtoraportti Rotterdam School of Management Tuomas Tomunen 1/1/2013 Rotterdam School of Management (RSM) on Hollannin johtava kauppakorkeakoulu, jonne ASE tarjoaa sekä kandidaatti- että maisteritason

Lisätiedot

Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile

Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile Kirjoittajat: Teemu Parviainen Elmo Helokumpu 22.10.2017 JOHDANTO Tämä raportti on kirjoitettu Teemun ja Elmon toimesta. Molemmat

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

St. Petersburg State University of Economics and Finance

St. Petersburg State University of Economics and Finance St. Petersburg State University of Economics and Finance Matkaraportti 2013-2014 Simo Rantanen Matti Heinonen Johdanto Viisumikutsu lähetetään jokaiselle FINEC:n vaihto-opiskelijalle ja saapumispäivämäärä

Lisätiedot

Vaihtoraportti Nanyang Technological University, Singapore

Vaihtoraportti Nanyang Technological University, Singapore Biotuotetekniikka Nanyang Technological University, Singapore Tammikuu 2014 Toukokuu 2014 GEM Trailblazer vaihto-ohjelma Raportin saa julkaista internetissä nimettömänä Vaihtoraportti Nanyang Technological

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto. Rotterdam School of Management Erasmus University

Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto. Rotterdam School of Management Erasmus University Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto Rotterdam School of Management Erasmus University Valmistautuminen vaihtoon Hakeminen vaihtoyliopistoon Matkavalmistelut sujuivat osaltani hyvin ilman suurempia ongelmia.

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Matkaraportti. Plehanov Russian Academy of Economics kevät 2010

Matkaraportti. Plehanov Russian Academy of Economics kevät 2010 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kv-keskus Matkaraportti Plehanov Russian Academy of Economics kevät 2010 Ilari Sulasalmi Sisällysluettelo Alkuvalmistelut... 3 Moskova ja Venäjä... 3 Asuminen... 3 Yliopisto

Lisätiedot

1. Suomen Hammaslääketieteen Opiskelijain Liiton ja International Association of Dental Students:n koordinoiman vaihto-ohjelman esittely

1. Suomen Hammaslääketieteen Opiskelijain Liiton ja International Association of Dental Students:n koordinoiman vaihto-ohjelman esittely HAKUOPAS KANSAINVÄLISEEN VAIHTOON 2015 1. Suomen Hammaslääketieteen Opiskelijain Liiton ja International Association of Dental Students:n koordinoiman vaihto-ohjelman esittely Suomen Hammaslääketieteen

Lisätiedot

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN Coventry 2007-2008 Tuomas Fordell AUT3SN Yleistä Coventry on Englannin keskiosassa sijaitseva noin 300 000 asukkaan kaupunki Perinteinen teollisuuskaupunki. Lähialueella mm. Jaguarin, Aston Martinin sekä

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Matkaraportti

Matkaraportti Universität Paderborn Matkaraportti 1.3.2018 23.7.2018 Lauri Pihlaja 1. Lähtöön valmistautuminen Vaihtoon lähtemiseen liittyy paljon hoidettavia asioita paperihommista ihan käytännön asioihin liittyen.

Lisätiedot

MATKARAPORTTI TARTTO 27.3.2011-22.4.2011. Essi-Maria Lamppu

MATKARAPORTTI TARTTO 27.3.2011-22.4.2011. Essi-Maria Lamppu MATKARAPORTTI TARTTO 27.3.2011-22.4.2011 Essi-Maria Lamppu Hain vuonna 2010 syksyllä vaihtoon. Olin jo pitkään miettinyt vaihtoon lähtöä, sillä uskoin sen olevan ainutkertainen mahdollisuus päästä tutustumaan

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Vaihtoraportti Graz 2011 1 Anna Erasmuskohde: Graz Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Yleistä Päätin lähteä hieman tavallista myöhemmin vaihto-opiskelemaan: viimeisenä opiskeluvuotenani. Tiesin,

Lisätiedot

MATKARAPORTTI SYKSY 2016 KASETSART UNIVERSITY OF TECHNOLOGY. Toni Leppänen

MATKARAPORTTI SYKSY 2016 KASETSART UNIVERSITY OF TECHNOLOGY. Toni Leppänen MATKARAPORTTI SYKSY 2016 KASETSART UNIVERSITY OF TECHNOLOGY Toni Leppänen 1. Hakeminen ja valmistautuminen matkaan Hain vaihto-opiskelemaan Aasiaan, sillä olin aikaisemmin kiertänyt vain Eurooppaa, ja

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Memorial University of Newfoundland, St. John s, Kanada. 1. Lähtövalmistelut. 2. Lukuvuoden aikataulut

Vaihtoraportti. Memorial University of Newfoundland, St. John s, Kanada. 1. Lähtövalmistelut. 2. Lukuvuoden aikataulut Vaihtoraportti Memorial University of Newfoundland, St. John s, Kanada Kevät 2018 Anniina Tanska Energiatekniikka 1. Lähtövalmistelut Hakuvaiheessa vaaditaan virallinen kielitodistus, eli IELTS tai TOEFL.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot