Vaihtoraportti Nanyang Technological University, Singapore

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaihtoraportti Nanyang Technological University, Singapore"

Transkriptio

1 Biotuotetekniikka Nanyang Technological University, Singapore Tammikuu 2014 Toukokuu 2014 GEM Trailblazer vaihto-ohjelma Raportin saa julkaista internetissä nimettömänä Vaihtoraportti Nanyang Technological University, Singapore Päätökseni lähteä vaihtoon kutitteli pitkään mielessä, sillä olin ollut lukio aikana yhden vuoden Yhdysvalloissa. Tällä kertaa kuitenkin tarkoituksena oli lähteä toiseen suuntaan, eli itään j a Aasiaan. Singapore ja Hongkong valikoituivat viimeiseksi kahdeksi vaihtoehdoksi ja lopulta vaaka kallistui Singaporen puolelle lämpimän ilmaston takia ja lämpöä kyllä riitti! Virallisen hyväksymisen jälkeen alkoi lentolippujen ostaminen. Finnair lentää Singaporeen suoralla lennolla joka päivä ja on hinnaltaan erittäin kilpailukykyinen. Moni ajattelee, että kannattaa ostaa vain menolippu ja sitten kun on varmistunut koulun jälkeisistä reissukohteista niin ostaa vasta paluulipun kun tietää milloin haluaa palata. Tämä kuitenkin on monesti erittäin kallis vaihtoehto. Itselläni reissusuunnitelmat elivät koko ajan ja pieni lisähinta, joka oli maksettu Finnairin lentolipun vapaasta vaihtamisesta kannatti! Lopulta oli lentoliput taskussa, rinkka täynnä tavaraa (vaikkakin esimerkiksi laskin ja uimahousut olisi saattanut olla ihan hyvä myös mahduttaa mukaan ) oli aika suunnata Helsinki-Vantaalle. Pyörät irtosivat puolilta öin Suomesta ja perillä Singaporessa oltiin kuuden aikaa seuraavana iltana. Ensimmäisenä fiiliksenä kun astui terminaalista taksiin oli kyllä aikamoinen, hellettä riitti. Elohopea kiikkui reilussa kolmessa kympissä ja ilmankosteus lähenteli Suomalaista saunaa.

2 Singaporen tunnetuin nähtävyys, Marina Bay Sands hotelli Asunto meillä oli valmiiksi saatu syksyn vaihto-oppilaita, joka oli todella hyvä ja helppo ratkaisu. NTU:lla läheskään kaikki vaihto-oppilaat eivät saa koulun asuntoa ja päätös asunnosta tulee yllättävän myöhään. Koululta tuli kuitenkin tasasin väliajoin sähköpostia vapaista huoneista, joten asunto kyllä löytyy kaikille varmasti. Hintataso on helposti vain erittäin korkea. Halvemmalla pääsee jos on valmis jakamaan huoneen jonkun muun kanssa. NTU on myös todella kaukana Singaporen keskustasta ja campukselta keskustaan kestää reilusti toista tuntia. Ensin mennään bussilla reilu viisi minuuttia paikalliselle metropysäkille jolla sitten ajellaan noin tunnin verran keskustaan. Paikalliset bussit ja metrot ovat suhteellisen edullisia vaikka vaihtoopiskelijat eivät saa opiskelija-alennusta. Matka bussilla tai metrolla riippuu matkanpituudesta ja matkakortti leimataankin sekä noustessa, että lähdettäessä. Yksi matka maksaa noin 0,5-1,5. Tulin Singaporeen vain joitakin päiviä ennen koulun alkua joten paljoa ei kaupunkiin ehtinyt aluksi tutusta. Koululle pääsi asunnoltamme noin kymmenessä minuutissa bussilla ja busseja menee muutaman minuutin välein. Singaporessa busseille ei ole Suomen tyylisiä tarkkoja aikatauluja vain ainoastaan vuorovälit. Koululle kyllä kulki busseja todella tiuhaan tahtiin ja harvoin joutui yli kahta minuuttia odottamaan. Muutenkin maassa julkinen liikenne toimii ainakin yhtä hyvin kuin Suomessa, ellei jopa paremmin.

3 Singaporen skyline illalla Koulu alkoi vaihto-oppilaille suunnatulla orientaatiolla, jossa kerrottiin paljon hyödyllisiä käytännön asioita, mutta myös paljon turhaa. Paikallinen poliisi tuli varoittamaan koululla olevasta rikollisuudesta, joitakin vuosia sitten jonkun puhelin oli varastettu kun tämä oli jättänyt sen pöydälle ja lähtenyt itse pois. Tällä asetelma monet paikat nykyään ovat siis rikollisuutta täynnä niin kuin asia ilmaistiin. Suurin kummajainen NTU:lla oli kurssien valintajärjestelmä. Haettaessa Suomessa täytyy täyttää kymmenen kurssia. Tämän jälkeen koululla katsotaan oletko soveltuva kyseisille kursseille. Omalta osaltani sain vain yhden näistä kymmenestä hyväksytyksi. Tämä hyväksyntä ei kuitenkaan vielä tarkoita, että pääset tai mahdut kurssille. Koulun alussa on kahden viikon add/drop period jonka aikana pitää lukujärjestys olla varmistettuna. Kun olet saanut kurssin hyväksyttyä, pystyt ottamaan sen lukujärjestykseesi. Ongelma vain on, että aina kursseille, tai tiettyyn harjoitusryhmään, ei mahdu. Koulussa yksikään luento, harjoitus tai tentti ei myöskään saa mennä päällekkäin! Välillä lukujärjestyksen teko muistuttu enemmän palapeliä kuin, että oikeasti mietti mitä haluaisi opiskella. Hankalaksi järjestelmän tekee, että mikäli haluaa lisää alustavia hyväksyntöjä niin siinä kestää aina päivästä pariin. Add/drop period kestää ainoastaan kaksi ekaa viikkoa ja hirveän montaa kertaa kursseja ei kerkeä hakea lisää. Kursseja ei myöskään kannata hamstrata, koska mikäli tämän add/drop periodin jälkeen jättää kurssin kesken ilmestyy suoraan hylätty arvosana suoritusotteeseen. Kurssivalinnat sai lopulta kuitenkin järkeiltyä ja lukujärjestyksestä tuli sopiva, ei paljoa turhia taukoja ja pääasiassa mielenkiintoisia kursseja. Myöhemmin jotkut osoittautuivat hieman tylsiksi ja täysin turhiksi, mutta siinä vaiheessa kursseja ei enää voinut vaihtaa. Kannattaakin miettiä varsin tarkkaan mitä haluaa lukea. Kursseilla oleva työmäärä vastasi hyvin lähelle Aallon työmäärää. Koulussa voi muutenkin sanoa, että lähes kaikki

4 toimii ajatuksen lailla ilman turhaa säätämistä. Outona yksityiskohtana, erityisesti kaupallisen puolen kursseilla, opiskelijat haluavat pukeutua esityksiin todella hienosti. Vaikka vain kymmenen minuutin ryhmäesitys niin paikalliset suorastaan vaativat että kaikki pukeutuvat tummiin suoriin housuihin ja valkoiseen kauluspaitaan. Siinä oli Suomen vähä lumiseen kesään tottuneena hiki herkässä kun asteli yli kolmenkymmenen asteen helteessä pitkissä housuissa ja kauluspaidassa menemään koko koulupäivän! Vapaa-aika kului pitkälti samojen askareiden merkeissä kuin koti Suomessakin, urheilua, opiskelua ja muita arkisia askareita. Singaporessa löytyy melkein jokaiselta metropysäkiltä iso ostoskeskus. Aikansa niitäkin jaksoi uutuuden viehätyksessä käydä läpi, mutta aika nopeasti huomasi, että arki-illat menee samoja asioita tehdessä kuin Suomessa. Suurin ero vapaa-ajassa tuli viikonloppujen vietossa. Singaporesta pääsee näppärästi käymään lähimaissa suhteellisen halvalla. Lentolippuja lähimaihin sai reilulla sadalla eurolla edestakaisin. Välillä oli erittäin hyviä tarjouksia, mutta eivät yleensä koskeneet viikonloppulähtöjä ja kun koulussa piti käydä niin jäivät aina käyttämättä. Matkustaminen on jotain, mitä kannattaa tehdä. Singaporen ympärillä on paljon mielenkiintoisia paikkoja kuten Bali, Kuala Lumpur, Vietnam, Hongkong, joissa ei välttämättä tule toista mahdollisuutta päästä käymään. Suosittelenkin varauksetta tekemään mahdollisimman paljon matkoja! Omasta mielestäni Singaporen yöelämä ei ole suomalaiselle opiskelijalle kovinkaan hohdokasta. Alkoholi on todella kallista ja monessa paikassa tunnelma on vähintäänkin suomalaiseen makuun jäykkää. Joten mikäpä sen parempaa kuin lähteä viikonloppuisin muualle! Iltaisin pelattiin monesti koulun kentällä koripalloa, vaihto-oppilaita oli paljon ja pelit olivatkin oiva paikka tutustua muihin vaihtareihin

5 Singapore on vaihtokohteena erittäin helppo. Kaikkialla on helppo asioida, kunhan ensin jonottaa, mutta sen jälkeen asiat hoituvat. Singapore vaikuttaakin enemmän Yhdysvaltalaiselta suurkaupungilta, kuin pieneltä Aasialaiselta valtiolta. Aasia näkyykin suurimmaksi osaksi ainoastaan ruokakulttuurissa ja ihmisissä. Tämä ei tarkoita suinkaan sitä, etteikö kyseessä ole huikea vaihtokohde ja todella omalaatuinen paikka.

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)

Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU) Opiskelijan tiedot Koulutusohjelma: Kemian kandidaattiohjelma Vaihdon ajanjakso: Syksy 2016 Raportin saa julkaista www-sivuilla ilman yhteystietoja. Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

Vaihtoraportti. National University of Singapore

Vaihtoraportti. National University of Singapore Vaihtoraportti National University of Singapore Syksy 2015 Vaihtokohteen valinta Halusin lähteä vaihtoon, sillä ajattelin uusien kulttuurien ymmärtämisen olevan ehdottoman hyödyllistä tulevaisuudessa,

Lisätiedot

Vaihtoraportti NTU Singapore

Vaihtoraportti NTU Singapore Vaihtoraportti NTU Singapore Mikko Poranen, Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan Korkeakoulu mikko.poranen@aalto.fi Lukuvuosi 2015/2016 Minun kriteerini vaihtokohteelle oli päästä jonnekin lämpimään, suurempaan

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä

Lisätiedot

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma Vaihtoraportti National University of Singapore, NUS Syksy 2015 Evelina Bäck Kemian tekniikan koulutusohjelma Kahdenva linen vaihtosopimus, opetuskielena englanti. Raportin saa julkaista www-sivuilla.

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

International Summer School SEOUL. Etelä-Korea. Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

International Summer School SEOUL. Etelä-Korea. Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B International Summer School SEOUL Etelä-Korea Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B International Summer School Vuosittainen heinäkuussa järjestettävä kansainvälinen kesäkoulu. Opiskelijoita reilu 100

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Singapore. [Author] TIEDOT. Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Automaatio- ja systeemitekniikka

Vaihtoraportti. Singapore. [Author] TIEDOT. Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Automaatio- ja systeemitekniikka Vaihtoraportti Singapore [Author] TIEDOT Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Automaatio- ja systeemitekniikka Vaihtokohde: Nanyang Technological University (NTU), Singapore Syksy 2015 Raportin

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelusta

Raportti vaihto-opiskelusta Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,

Lisätiedot

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Vaihtokohden: Pietarin polyteknillinen yliopisto Vaihtoaika: syyslukukausi 2015 Opetuskieli: Englanti Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Hyvä tietää. Portugali. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Portugali. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Portugali Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Portugalista Pääkaupunki Asukasluku Kieli Lissabon 10,7 miljoonaa Pääosa väestöstä puhuu portugalia Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisia

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 1.9.2015 Pia Lahti Työpajan tavoite Työpajan jälkeen opiskelija: Tietää mikä on Into, mistä sen löytää ja mitä hyötyä siitä on Tietää

Lisätiedot

Kari Kammonen

Kari Kammonen 1 6.8.2012 MATKARAPORTTI KEVÄT 2012 Kari Kammonen 2 Sisällysluettelo 1.Miksi Linköping kannattaa valita vaihto-oppilas paikaksi?...3 2.Alkuvalmistelut, kun opiskelupaikka on varmistunut...3 3.Opintojen

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 ENNEN MATKAA... 2 3 MATKA... 2 4 IRLANTI... 2 4.1 DUBLIN... 2 4.2 NÄHTÄVYYDET... 3 4.3 LIIKKUMINEN... 3 5 KOULU... 3 5.1 KOULU... 3 5.2 KOULUSSA KÄYNTI... 4 6 ASUMINEN... 4 6.1

Lisätiedot

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto St.Petersburg Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen Savon ammattiopisto Mitä, Missä ja Milloin? Kävimme vierailemassa Venäjällä, Pietarissa. Tarkoituksena

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Kemian tekniikan koulutusohjelma Nanyang Technological University, syksy 2013 Kahdenvälinen vaihtokohde Raporttini saa julkaista www-sivuilla

Kemian tekniikan koulutusohjelma Nanyang Technological University, syksy 2013 Kahdenvälinen vaihtokohde Raporttini saa julkaista www-sivuilla Kemian tekniikan koulutusohjelma Nanyang Technological University, syksy 2013 Kahdenvälinen vaihtokohde Raporttini saa julkaista www-sivuilla Nanyang Technological University, Singapore Kuva 1. Nanyang

Lisätiedot

Hyvä tietää. Guatemala. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Guatemala. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Guatemala Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Guatemalasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Guatemala City 14,6 milj. Espanja ja maassa puhutaan useita intiaanikieliä Uskonto Valuutta

Lisätiedot

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 6.9.2016 Pia Lahti Työpajan tavoite Työpajan jälkeen opiskelija: Tietää mikä on Into, mistä sen löytää ja mitä hyötyä siitä on Tietää

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö Erasmus Vaihtoraportti Grazin teknillinen yliopisto, Graz, Itävalta Syyslukukausi 2011/2012 Opetuskielet: saksa ja englanti Opiskelen Kemian tekniikan korkeakoulussa. Vaihtoon lähtiessäni olin opiskellut

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Johdanto. Järjestelyt

Johdanto. Järjestelyt Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Tuomas Mäkinen Sähkötekniikan kandidaattiohjelma Automaatio- ja systeemitekniikka 22. lokakuu 15 Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Opetuskieli: Japani Hain vaihto-opiskelemaan

Lisätiedot

Elie Kopaly, Automation and Electrical Engineering. University of Wisconsin-Madison, Syksy Kahdenvälinen vaihtokohde

Elie Kopaly, Automation and Electrical Engineering. University of Wisconsin-Madison, Syksy Kahdenvälinen vaihtokohde Elie Kopaly, elie.kopaly@aalto.fi Automation and Electrical Engineering University of Wisconsin-Madison, Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Valitsin UW-Madisonin, koska halusin parantaa englannin kielen

Lisätiedot

Hyvä tietää. Italia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Italia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Italia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Italiasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Rooma Noin 61 miljoonaa Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisia 90%, muslimeja 2%, muita uskontoja

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS Alla on kuvattu keskustelutilanteita. Ennen tilannetta sinulla on aikaa tutustua siihen. Näet sulkeissa vihjeen, mitä sinun pitää sanoa suomeksi. Kuulet keskustelun toisen

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Puhelimen käyttö ennen ja nyt Mikä oli sinun ensimmäinen puhelimesi? Entä

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Yleiskuvaus kohteesta (Valencia, Espanja)

Yleiskuvaus kohteesta (Valencia, Espanja) Vaihtoraportti; Erasmus-vaihto Universitat Politècnica de València (UPV) 1.2.2016 roger.gottleben@aalto.fi Raportin saa julkaista. Saa ottaa yhteyttä. Yleiskuvaus kohteesta (Valencia, Espanja) Valencia

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km.

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km. Matkaraportti (Espanja 28.9-26.10) Sirelyn Kuldmets Hotelli-, ravintola- ja catering-ala Restaurante Casa Solla Avda. Sineiro, 7, 36005 San de Poio Pontevedra www.restaurantesolla.com Vastasiko työpaikka

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Voiko puolessa vuodessa muuttua eskimoksi? Anna-Helena Junttila, RAT5N2 Kevätlukukausi 2009 Alaskassa Fairbanksissa

Voiko puolessa vuodessa muuttua eskimoksi? Anna-Helena Junttila, RAT5N2 Kevätlukukausi 2009 Alaskassa Fairbanksissa Voiko puolessa vuodessa muuttua eskimoksi? Anna-Helena Junttila, RAT5N2 Kevätlukukausi 2009 Alaskassa Fairbanksissa Matkavalmistelut Vaihtoprosessi alkoi Tammikuussa 2008, kun päätin hakea North2North-vaihtoon

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri

Lisätiedot

Hyvä tietää. Australia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Australia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Australia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyva tietää Australiasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Canberra n. 19,9 miljoonaa Kristinusko Australian dollari Tällä sivulla on tärkeää tietoa ennen

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI - SINGAPORE

VAIHTORAPORTTI - SINGAPORE VAIHTORAPORTTI - SINGAPORE Koulutusohjelma: Kemian-, bio- ja materiaalitekniikka Vaihto-yliopisto: Nanyang Technological University Ajankohta vaihdossa: 28.7.2015 4.12.2015 Opetuskieli vaihdossa: Englanti

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Matkaraportti Kevät 2013

Matkaraportti Kevät 2013 Matkaraportti Kevät 2013 University of Strathclyde Business School Duke of Wellington - patsas K93614 1 Sisällysluettelo 1. Valmistautuminen vaihtoon.... 3 2. Opiskelu vaihtokohteessa...4 2.1 Yleistä kursseista

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

Vaihtoraportti National Chengchi University

Vaihtoraportti National Chengchi University Vaihtoraportti National Chengchi University Taipei, Taiwan Geomatiikka Vaihtoajankohta: 1.9.-31.12.2013 Taiwan, Taipei Taiwaniin vaihtoon hakeminen oli monen asian onnellinen sattuma. Selailin Aalto-yliopiston

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

TFM-fuksit/Mallilukujärjestys I periodi / viikot /

TFM-fuksit/Mallilukujärjestys I periodi / viikot / TFM-fuksit/llilukujärjestys I periodi / viikot 37-42 /..-20..20.6.20 Useimmilla kursseilla on luento (L) eri tyyppisiä pienryhmiä. Jos kurssilla on useampi, kuin yksi pienryhmä = harjoitus (H)-, atk (A)-,

Lisätiedot

University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012

University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012 Vaihtoraportti Juho Savola, k90476 University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012 Raportissa tulen kertomaan omia kokemuksia Etelä-Afrikasta ja USB:sta vaihtokohteena.

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Mikko Niemelä & Jonne Roppola

Mikko Niemelä & Jonne Roppola Mikko Niemelä & Jonne Roppola Tietoa Japanin vaihtokohteista Kv- toimistosta. Kumamoto National College Of Technologyyn voi hakea Tietotekniikan, Automaatiotekniikan ja Hyvinvointitekniikan opiskelijat.

Lisätiedot

IDEA. Manimiitti Järvenperän koulu. @Nuorisopalvelut1. Julkaistu 19.4.2016. Viety eteenpäin 2.5.2016. Espoon nuorisopalvelut LISÄTIETOA KOMMENTIT (59)

IDEA. Manimiitti Järvenperän koulu. @Nuorisopalvelut1. Julkaistu 19.4.2016. Viety eteenpäin 2.5.2016. Espoon nuorisopalvelut LISÄTIETOA KOMMENTIT (59) Tämä idea on luotu Nuortenideat.fi-vaikuttamispalvelussa. https://www.nuortenideat.fi//fi/ideat/654/ Manimiitti Järvenperän koulu IDEA 19.4.2016 klo 12.22 @Nuorisopalvelut1 Tämä on Espoon nuorisopalveluiden

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

COMPLUTENSE UNIVERSITY OF MADRID KEVÄT 2013

COMPLUTENSE UNIVERSITY OF MADRID KEVÄT 2013 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO COMPLUTENSE UNIVERSITY OF MADRID KEVÄT 2013 Lappeenrannassa 24.10.2011 Nanna Jaakkola Ente 4 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 ALKUJÄRJESTELYT... 2 2.1 Hakuprosessi...

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

Tervetuloa! Matematiikka tutuksi

Tervetuloa! Matematiikka tutuksi Tervetuloa! Matematiikka tutuksi Tavoitteet Yritetään vastata seuraaviin kysymyksiin: Mitä matematiikassa tutkitaan ja mihin sitä tarvitaan? Mitä tarkoitetaan todistuksella ja mitä hyötyä on käsitteiden

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG. Kevätlukukausi 2013. Eero Salenius

MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG. Kevätlukukausi 2013. Eero Salenius MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG Kevätlukukausi 2013 Eero Salenius 1. Valmistautuminen vaihtoon Ei voi muuta kuin onnitella, jos sinut on valittu Bandungiin vaihtoon. Jos kaipaat vaihdoltasi muutakin

Lisätiedot

MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010

MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010 MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010 Minna Airola, KATI 4 Inka Pantzar, KATI 4 0 1.0 Johdanto... 1 2.0 Lähtövalmistelut... 1 2.1 Hakeminen... 1 2.2 Viisumi... 2 2.3 Vakuutukset...

Lisätiedot

MATKARAPORTTI EINDHOVEN, NETHERLANDS KEVÄT 2018 / ANTTI SINKKONEN / TUTA14

MATKARAPORTTI EINDHOVEN, NETHERLANDS KEVÄT 2018 / ANTTI SINKKONEN / TUTA14 MATKARAPORTTI EINDHOVEN, NETHERLANDS KEVÄT 2018 / ANTTI SINKKONEN / TUTA14 LUKUVUOSIKALENTERI Ohessa Eindhoven teknillisen yliopiston (TU/e) lukuvuosikalenteri lukuvuodelle 2018-2019. MIKSI HOLLANTIIN?

Lisätiedot

Arvoisa Ville Niinistö,

Arvoisa Ville Niinistö, Arvoisa Ville Niinistö, Olitte haastateltavana TV 2:ssa eräänä iltana. Suoraselkäisesti ja rohkeasti, suorastaan intohimoisesti puolustitte Suomeen tulleitten pakolaisten oikeuksia. Hienoa. Heistä saadaan

Lisätiedot

Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017

Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017 Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 07 Alustavat tulokset, kesäkuu 07 Kansalaiskyselyn vastaukset Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tutkimuksen taustat Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen

Lisätiedot