HAMINAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAMINAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS 2012"

Transkriptio

1 LEHDISTÖTIEDOTE julkaisuvapaa HAMINAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS 2012 KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS Vuonna 2012 Haminan elinkeinoelämässä tapahtui merkittäviä muutoksia. E18 Haminan kehätien rakentaminen alkoi, Google käynnisti noin 150 miljoonan laajennusinvestoinnin, tax free -myynti kasvoi edellisestä vuodesta 24 %, ns. koulukorttelin rakentaminen alkoi ja puolustusvoimien rakenneuudistuksessa Haminan varuskunta säilytti vahvan aseman. Satamassa perinteiset ahtausyritys Steveco Oy ja varustamo Transfennica Oy lopettivat vuoden lopussa toimintansa ja siirsivät toimintansa Kotkaan. Kaupungin takaama Havesa Components Oy meni konkurssiin ja kaupunki joutui maksamaan takuita noin 2,4 miljoonaa euroa. Tuulivoimateollisuus oli suurissa vaikeuksissa. Muutokset heijastavat jatkuvaa rakennemuutosta, mikä toisaalta antaa uusia mahdollisuuksia ja toisaalta syö elinvoimaa. Kaupungin tulevaisuuden kannalta on oleellisen tärkeää, kuinka pystymme hyödyntämään mahdollisuutemme elinvoiman vahvistamisessa. Etelä-Kymenlaaksossa perustettiin uusia yrityksiä saman verran kuin edellisenä vuonna vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Haminassa oli vuoden lopussa avoimia työpaikkoja 64 (edellisenä vuonna 48). Haminan työttömyysprosentti oli vuoden lopussa 13,4 % (v ,8 %). Pitkäaikaistyöttömien määrä oli 270 (280). Kaupunki käynnisti yhdessä Kotkan kanssa HAKO kuntakokeiluhankkeen pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi. Työja elinkeinoministeriön rahoitusosuus hankkeelle on 75 %. Kertomusvuoden tilinpäätös on ennakoitua huonompi. Tappiota syntyi noin 2 miljoonaa euroa ja kaupunki kulutti taseessaan olleet ylijäämät. Velan kasvu saatiin pysäytettyä. Kaupungin maksuvalmius oli koko vuoden hyvä. Vuoden 2012 aikana valmisteltiin tuottavuusohjelma, jolla pyritään vähintään kahden miljoonan euron säästöihin, nostamaan palvelujemme tuottavuutta ja nykyaikaistamaan palvelujamme. Talouden tasapainotus on aloitettu, jotta vuodelta 2013 ei syntyisi alijäämää. Julkista sektoria koskevan kestävyysvajeen kattaminen tulee todennäköisesti lisäämään haasteita kuntasektorin talouden tasapainotuksessa. Valtion käynnistämät kuntarakenneuudistus ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset ovat puhuttaneet valtakuntaa koko kertomusvuoden. Kaupunki antoi kevättalvella kuntarakenneuudistuksesta lausunnon, jossa korostettiin kahden kaupungin säilyttämistä Etelä-Kymenlaaksossa. Uusi lausuntokierron on maaliskuussa 2013.

2 Kaupunki korosti lausunnossaan mm. sitä, että erityissairaanhoidon järjestämistapa tulee Kymenlaaksossa ensimmäisenä ratkaista ennen kuin ratkotaan muita perusturvan palveluiden järjestämistä koskevia kysymyksiä. Pohjois- ja Etelä-Kymenlaakson yhteistyö on välttämätöntä, jotta pystymme säilyttämään maakunnassamme nykyisen tasoiset erikoissairaanhoidon palvelut. Etelä-Kymenlaakson kuntayhteistyö tiivistyi; tietohallintopalvelut yhdistettiin yhteiseen liikelaitokseen ja vuoden 2013 alusta lukien Haminan kaupunki toimii isäntäkuntana koko seudun maaseutuhallinnolle. Vuoden 2012 merkittävimmät investointikohteet olivat varikon rakentaminen ja terveysaseman peruskorjauksen käynnistyminen. Sähköiset palvelut laajenivat, mm. ereseptin käyttöönottamisella. Kaupunkikonsernin tytär- ja osakkuusyhtiöt saavuttivat tulostavoitteensa. HAMINAN KAUPUNGIN TALOUDEN KEHITYS Kaupungin talous kehittyi vuonna 2012 heikommin kuin kaupunkistrategiassa ja talousarviossa ennakoitiin. Tilikauden alijäämä oli 2 milj. euroa, kun talousarviossa ennakoitiin lähes 0-tulosta. Tilikauden lopulla kaupungilla oli lainaa 75,7 milj. euroa (3.562 e/as.). Lainamäärä nousi 0,6 milj. euroa. Kaupungin toimintatuotot kasvoivat 10 % eli 2,7 milj. euroa ja toimintakulut 6% eli 7,5 milj. euroa. Kaikki kululajit kasvoivat, merkittävintä menojen kasvu oli palveluiden ostoissa (8,6 %) sekä aineet, tarvikkeet ja tavarat- ostoissa (7,3 %). Tilinpäätösten ennakkotietojen mukaan valtakunnallinen kulujen kasvu olisi ollut noin 5 %:n luokkaa. Poistot ja arvonalentumiset olivat 9,3 (8,3) milj. euroa. Peruskaupungin poistot kasvoivat 1 milj. eurolla. Kasvu johtui purettujen rakennusten poistoista 0,3, uimahallin suunnittelukustannusten alaskirjauksista 0,4 ja Vehkalahden koulujen ja Keltakallion palvelukeskuksen poistoista. Tilikauden päättyessä kaupungin taseessa on euron ylijäämä. Koko kaupungin bruttoinvestoinnit olivat 11,3 milj. euroa ja rahoituslaskelman nettoinvestoinnit 9 milj. euroa. Suurimmat rakennusinvestointikohteet olivat Teollisuuskadun varikko 1,1 milj. ja terveysaseman peruskorjaus 0,4 milj. Muihin talonrakennuksen peruskorjauskohteisiin käytettiin 0,8 milj. euroa. Yhdyskuntatekniikan investointeihin käytettiin 1,8 milj. euroa ja E 18 Haminan ohitustiehen 0,5 milj. euroa. euroa. Vesiliikelaitoksen osuus investoinneista oli 2,9 milj. euroa.

3 HAMINA KONSERNI Konsernin vuosikate oli 14,1 (16,2) milj. euroa ja tilikauden tulos -1,6 (1,3) milj. euroa. Konsernin sisällä Hamina-Asunnot Oy ja Haminan Energia Oy kasvattivat vapaaehtoisia varauksiaan 1,3 milj euroa, minkä vuoksi tilikauden tulos jäi alijäämäiseksi 2,9 milj. euroa. Konsernin varsinaiset bruttoinvestoinnit olivat 23,5 (37,5) milj. euroa. LISÄTIEDOT: Kaupunginjohtaja Hannu Muhonen, Vs. talousjohtaja Marja Merovuo, TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Ulkoiset tuotot ja kulut, kaupunki ja vesiliikelaitos 1000 euroa 1000 euroa Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden tulos Tilikauden yli-/alijäämä TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot/Toimintakulut, % 22,4 21,6 Vuosikate/Poistot, % 78,1 82,1 Vuosikate /asukas

4 RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Investointien tulorahoitus, % 64,8 31,4 Pääomamenojen tulorahoitus, % 30,2 15,4 Lainanhoitokate 0,6 0,7 Kassan riittävyys, pv TASEEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 46,4 47,6 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 75,5 77,8 Kertynyt yli-/alijäämä, Kertynyt yli-/alijäämä, /asukas Lainakanta 31.12, Lainakanta 31.12, /asukas Lainasaamiset 31.12, Kunnan asukasmäärä KONSERNITULOSLASKELMA 1000 euroa 1000 euroa Toimintatuotot Toimintakulut Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta) Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Vähemmistöosuus 87-8 Tilikauden yli-/alijäämä

5 KONSERNITULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot/Toimintakulut, % 48,3 48,8 Vuosikate/Poistot, % 89,7 108,8 Vuosikate /asukas KONSERNIRAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Investointien tulorahoitus, % 61,7 45,2 Pääomamenojen tulorahoitus, % 32,8 41,3 Lainanhoitokate 0,7 1,1 Kassan riittävyys, pv KONSERNITASEEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 34,7 36,4 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 97,0 91,3 Kertynyt yli-/alijäämä, Kertynyt yli-/alijäämä, euroa/asukas Konserninn lainakanta Konsernin lainat, /asukas Konsernin lainasaamiset Kunnan asukasmäärä

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto 19.2.2018 Tilinpäätös 2017 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tuloksen ennakkotieto (toimialat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 12,5 milj.

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi. 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Asukasluku indeksoituna (2006=100) 11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015 Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015 23.3.2016 Tilinpäätös 2015 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tulos (hallintokunnat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden alijäämä -13,2 milj. euroa

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 25.3.2010 klo 13.00 Päiväys: 25.3.2010 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmeksen kaupungille vuosi 2018 vahvan perustoiminnan ansiosta hieman odotuksia parempi. Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 5.4.2018 Päiväys: 5.4.2018 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 2 3761 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.214 Päiväys: 31.3.214 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 4 335 683 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

Tilinpäätös 2013. 31.3.2014 Minna Uschanoff

Tilinpäätös 2013. 31.3.2014 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2013 31.3.2014 Minna Uschanoff Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku kääntyi laskuun. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2013 lopussa 21 129 eli 43 asukasta vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

tilinpäätös KOOSTE s 2014 tilinpäätös

tilinpäätös KOOSTE s 2014 tilinpäätös tilinpäätös 2014 KOOSTE tilinpäätös 2014 tilinpäätös 2014 s 2014 tilinpäätös 201 s 2014 tilinpäätös ös 2014 til ä Onnistumisia Onnistumisia Toimintakatteen kasvu oli 3,1 %, ilman varautumista Carean alijäämien

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014 Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Kestävää kasvua ja hyvinvointia Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn panostettiin erityisesti

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

RAHOITUSRISKIEN HALLINNAN KOULUTUSPÄIVÄ 7.5.2014 Kuntatalo. Kunnan talouslukujen mahdollisuudet ja haasteet erityisesti velanhoidon kannalta

RAHOITUSRISKIEN HALLINNAN KOULUTUSPÄIVÄ 7.5.2014 Kuntatalo. Kunnan talouslukujen mahdollisuudet ja haasteet erityisesti velanhoidon kannalta RAHOITUSRISKIEN HALLINNAN KOULUTUSPÄIVÄ 7.5.214 Kuntatalo Kunnan talouslukujen mahdollisuudet ja haasteet erityisesti velanhoidon kannalta Ilari Soosalu Johtaja, Kuntatalousyksikkö Sisältö Talouden ohjaus

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola YLEINEN TALOUDELLINEN KEHITYS Talous vielä hyvässä vauhdissa, kasvu kuitenkin hidastumassa Julkinen talous ja kuntatalous velkaantuu edelleen

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014 Kuntien taloustietoja 214 (2) Lähde:Kuntaliitto 215, Kuntien tunnuslukutiedosto 23-214 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 23-214 11 Asukasluku indeksoituna (23=1) 15 1 95 9 85 8 75 Kemi 21-5 as. kunnat

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 2 3761 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.217 Päiväys: 28.3.217 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 4 335 683 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Julkaisuvapaa 4.4.2016 klo 15.30 kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Johtoryhmä 30.3.2016 Laajennettu johtoryhmä 30.3.2016 YT-neuvottelukunta 1.4.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Kunnan talouden mallipohjainen suunnittelu Kuntien tilinpäätöskortti Valtiovarainministeriö/Kunta- ja aluehallinto-osasto,5.12.213 KUNTIEN TILINPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 27.3.2017 Tilinpäätös 2016 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tulos (hallintokunnat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 8,3 milj. euroa

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

TIEDOTE VUODEN 2011 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI. JULKAISTAVISSA klo 13.00

TIEDOTE VUODEN 2011 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI. JULKAISTAVISSA klo 13.00 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 2.4.2011 klo 13.00 Päiväys: 2.4.2012 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.215 klo 9 Maaningan kunta Tilinpäätös 214 3.3.215 Kunnan toimintaympäristö ja vetovoimaisuus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin kuntaliitos valmisteltiin päätösten

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Kaupungin tiedotustilaisuus 23.2.2017 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Kuikka Kaupunginjohtaja Timo Halonen Talousjohtaja Heikki Siira

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

Talousselvitys. Tampereen seutu

Talousselvitys. Tampereen seutu Talousselvitys Tampereen seutu Selvityksen sisältö Kuntien tilinpäätökset 2008-2012 kuntien tuloslaskelmat investoinnit, lainamäärä valikoima tunnuslukuja seudun yhteiset tuloslaskelmat Laesterän kuntatalouden

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2013 1 (7) 5 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen HEL 2013-003762 T 02 06 01 00 Päätösehdotus päättänee 1 hyväksyä vuoden 2012 tilinpäätöksen siten, että tilikauden

Lisätiedot

Vantaan kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Vantaan kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus Vantaan kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 25.3.2019 Vantaan kaupungin tuloslaskelma Tuloslaskelma 2018 2017 2016 2015 2014 milj. milj. milj. milj. milj. Toimintatuotot 243,0 252,0 298,7 274,4

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti

Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti 1 (5) JULKAISUVAPAA TIEDOTE Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti Nurmeksen kaupungille vuosi 2017 oli muutoksen vuosi. Kaupungin uusi hallintosääntö astui voimaan 1.6.2017

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

VUODEN 2017 TILINPÄÄTÖKSEN TUNNUSLUKUVERTAILU

VUODEN 2017 TILINPÄÄTÖKSEN TUNNUSLUKUVERTAILU Keskus 2 743 292 Faksi 2 743 2935 www.bdo.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 21 Helsinki VUODEN TILINPÄÄTÖKSEN TUNNUSLUKUVERTAILU Edellisvuosien tapaan olen laatinut tarkastuspiiriini kuuluvien kuntien

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Kaupunginhallitus 26.3.2007. Pormestari Timo P. Nieminen

Tilinpäätös 2006. Kaupunginhallitus 26.3.2007. Pormestari Timo P. Nieminen Tilinpäätös 2006 Kaupunginhallitus Pormestari Timo P. Nieminen T A M P E R E E N K A U P U N K I T A L O U S J A S T R A T E G I A R Y H M Ä 1 Uuteen toimintamalliin Kaupungin johtamisjärjestelmä uudistui

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511 00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus TILINPÄÄTÖS 2012 Kaupunginhallitus 27.3.2012 TILINPÄÄTÖS 2012 Koko kaupunki TP 2011 TP 2012 Muutos % Toimintatuotot 59 702 062 65 402 858 5 700 796 9,55 Toimintakulut 347 846 795 374 691 312 26 844 517

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 12.6.2017 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2016 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-4) -0,3 % (-4) -0,3 % (-15)

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

TALOUSARVIO Käyttötalous yhteensä (suluissa ed.vuosi) Investoinnit (-1,1 M ) Rahoitus, netto Yli-/alijäämä

TALOUSARVIO Käyttötalous yhteensä (suluissa ed.vuosi) Investoinnit (-1,1 M ) Rahoitus, netto Yli-/alijäämä TALOUSARVIO 2019 (ulkoinen) Käyttötalous yhteensä (suluissa ed.vuosi) Menot -17 479 450 (-17,2 M ) Poistot -1 300 000 (- 1,1 M ) Tulot 18 819 900 (18,4 M ) Investoinnit -1 295 000 (-1,1 M ) Rahoitus, netto

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 2012 21.3.2013 2 Talouden kehityskuva 2012 Talouden yleinen epävarmuus EU-alueella jatkuu Kansantalouden kasvu -0,2 %, reaalisesti negatiivinen Korkotason muutokset vähäisiä Palkkaratkaisut

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Talousjaosto 21.11.2018 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.2018 Valmistelutilanne Talousarvion valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti Lähtökohtana

Lisätiedot

kustannukset nousivat euroa.

kustannukset nousivat euroa. 1 (5) Nurmeksen tulot kasvoivat menoja enemmän Nurmeksen kaupungin tulot kasvoivat vuonna 2015 menoja enemmän. Kaupungin tilikauden tulos oli 460 816 euroa ja ylijäämä esitettävien tilinpäätössiirtojen

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v. 2016 Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Maakunnan - toimintatuotot 376,3 milj., kasvoivat 1,1 % edellisvuodesta - verotulot 883,5 milj. euroa, vähenivät

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot