JOKAINEN LAHJOITUS ON AARTEEN ALKU.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOKAINEN LAHJOITUS ON AARTEEN ALKU."

Transkriptio

1 JOKAINEN LAHJOITUS ON AARTEEN ALKU. TUE TUTKIMUSTA, TUET TUHANSIEN TERVEYTTÄ. 1

2 Diabetes on elinikäinen kumppani Yhä useampi suomalainen lapsi sairastuu diabetekseen, moni jo vauvana. Sairaudesta tulee elinikäinen kumppani, jonka hoidosta ei voi pitää lomaa. Muutoin diabeetikko saattaa vaarantaa oman hyvinvointinsa ja altistaa itsensä diabeteksen vakaville lisäsairauksille. Ykköstyypin eli nuoruustyypin diabetes puhkeaa yleensä yllättäen. Se on henkeä uhkaava sairaus, joka vaatii välitöntä hoitoa. Kakkostyypin eli aikuistyypin diabetes voi kehittyä pitkän ajan kuluessa, ja sen oireet voivat aluksi jäädä tunnistamatta. Osittain siksi jopa suomalaista sairastaa tietämättään tyypin 2 diabetesta, diagnoosin saaneita on jo Tyypin 1 diabeetikoita on Suomessa noin , runsas kymmenesosa heistä on alle 15-vuotiaita. Sitä, miksi tyypin 1 diabetes on Suomessa yleisempää kuin missään muualla maailmassa, ei vielä tiedetä. Myös selitys sille, miksi tämän päivän lapsilla on merkittävästi suurempi riski sairastua tyypin 1 diabetekseen kuin heidän isovanhemmillaan ja vanhemmillaan omassa lapsuudessaan, puuttuu yhä. Diabetestutkimussäätiö auttaa suomalaisia diabetestutkijoita löytämään vastauksia avoinna oleviin kysymyksiin: parantamaan jo diabetekseen sairastuneiden elämänlaatua sekä ehkäisemään diabetesta. Tekemällä lahjoituksen Diabetestutkimussäätiölle tuet tutkimusta tuhansien terveydeksi. Kiitos, että tutustut esitteeseemme ja toimintaamme. Diabetestutkimussäätiö on mahdollistaja Diabetestutkimussäätiön perustivat vuonna 1976 Diabetesliitto ja diabetesyhdistykset. Diabetestutkimussäätiön toiminta on julkista, avointa ja kaikkien arvioitavissa. Tuemme diabetekseen liittyvää tieteellistä tutkimustyötä myöntämällä apurahoja suomalaisille diabetestutkijoille. Viime vuosina jakamamme apurahasumma on ollut noin euroa eli noin 3 5 % pääomamme käyvästä arvosta. Saamme apurahoina jaettavat varat yksityishenkilöiden ja yritysten lahjoituksista sekä niiden pitkäjänteisestä ja tuottavasta sijoittamisesta. Diabetes on joukko erilaisia sairauksia, joille kaikille on tyypillistä veren suuri sokeripitoisuus: tyypin 1 eli nuoruustyypin diabeetikoita on Suomessa runsaat , joka vuosi sairastuu noin 600 lasta tyypin 2 eli aikuistyypin diabetesta sairastaa liki puoli miljoonaa suomalaista, moni tietämättään diabetekseen liittyy vakavia lisäsairauksia: diabeetikot kärsivät muita useammin esimerkiksi munuais- ja sydänsairauksista. HÄNEN PAREMPI HOITONSA PERUSTUU TUTKIMUKSIIN. 2 3

3 Tutkimuksella on vaikutusta Diabetestutkimussäätiö tukee kansainvälisesti arvostettua suomalaista diabetestutkimusta. Korkeatasoinen tutkimus vie omaa alaansa eteenpäin. Se edistää muun muassa diabeteksen syiden, mekanismien ja vaikutusten ymmärtämistä, hoitomenetelmien kehittämistä ja diabeteksen parantamista. Tieteellisten läpimurtojen taustalla on usein vuosia tai jopa vuosikymmeniä kestänyt päämäärätietoinen tutkimustyö; tänä päivänä saavutettu edistysaskel saattaa osoittautua käänteentekeväksi oivallukseksi vasta vuosien päästä. Nykyisin tiedetään, että diabetekseen sairastumiseen vaikuttavat sekä perinnöllinen (geneettinen) alttius että ympäristötekijät. Tyypin 1 diabeteksen syitä on etsitty muun muassa ravintoaineista, vitamiineista ja virustulehduksista, mutta lopullista näyttöä siitä, mikä aiheuttaa sairauden, ei vielä ole saatu. Sairauden hoito on kuitenkin edennyt reippain harppauksin: uudet seurantamenetelmät, insuliinipumput ja pistoshoidon joustavuuden lisääntyminen ovat parantaneet diabeetikoiden mahdollisuuksia elää oman itsensä näköistä elämää. Tutkimustyö kantaa hedelmää myös tyypin 2 diabeteksen hoidossa. Viime vuosina tyypin 2 diabeetikoille on elintapahoidon ohella kehitetty useita uusia lääkkeitä, ja geenitutkimuksen odotetaan paljastavan uusia mekanismeja, joilla hoitomenetelmien yksilöllistä valintaa voidaan edelleen parantaa. Apurahan saajia yhdistää työn korkea taso HÄN NÄKEE TULEVAISUUDEN VALOISANA. Diabetestutkimussäätiö myönsi ensimmäisen apurahansa jo vuonna Apurahojen jakamisesta päättää tieteellinen valiokuntamme, jonka jäsenistö koostuu kokeneista diabetesasiantuntijoista ja -tutkijoista. Valiokunnan jäsenet eivät voi saada säätiön apurahaa, kuten eivät muutkaan säätiön luottamushenkilöt. Emme myöskään maksa palkkaa tai palkkioita luottamushenkilöillemme. Apurahaa voivat hakea yhtä hyvin pitkän linjan tieteentekijät kuin tutkijanuransa alussa olevat, lupaavat nuoret tutkijatkin. Kaksi- ja yksivuotiset apurahamme on tarkoitettu etupäässä kokeneille tutkijoille, pienemmät apurahat nuorten tutkijoiden henkilökohtaisiksi apurahoiksi. Apurahahakemusten ensisijainen arviointiperuste on tutkimushankkeen tieteellinen taso. Luettelo säätiön apurahan jo saaneista tutkijoista sekä tietoa heidän tutkimusalueistaan on nähtävissä verkkosivuillamme 4 5

4 Professori Pirjo Nuutila, Turun yliopisto Kokeneen tutkijan apuraha vie myös nuoria tutkijoita eteenpäin Professori Pirjo Nuutila Turun yliopistosta on tutkinut tyypin 2 diabetesta yli 20 vuoden ajan. Diabetestutkimussäätiön suurapurahan, euroa kahdelle vuodelle, hän sai tutkimuskokonaisuuteen, joka tuo uutta tietoa tyypin 2 diabeteksen synnystä ja keinoista, joilla se on parannettavissa. - Tutkimushanke, johon tutkimusryhmäni sai suurapurahan, liittyy laihdutusleikkauksiin. Laihdutusleikkauksen jälkeen tyypin 2 diabetes useimmiten paranee tai muuttuu oireettomaksi. Leikattujen tutkiminen ennen ja jälkeen leikkauksen tuottaa uutta tietoa tyypin 2 diabeteksen paranemismekanismeista ja siitä, miten lihavuus muuttaa aineenvaihduntaa. - Diabetestutkimussäätiö on merkittävä diabetestutkimuksen tukija Suomessa. Olen hyvin iloinen ja kiitollinen siitä, että se tukee suurapurahalla tutkimustani. Pääosa säätiön tuesta kanavoituu tutkimusryhmäni nuorille väitöskirjatutkijoille. On hienoa, että apurahojen myöntäjät arvostavat tutkimuksen jatkuvuutta. - Vaikka monet maailmalla tutkivat laihdutusleikkauksien vaikutuksia, on hyvin harvoilla mahdollisuus käyttää tutkittaviin kajoamattomia kuvantamistekniikoita, professori Nuutila arvioi. HÄN TUTKII TUHANSIEN TERVEYDEKSI. Diabetestutkimussäätiön suurapurahan tuella on viime vuosina tutkittu muun muassa raskausdiabetesta, enterovirusten roolia tyypin 1 diabeteksen synnyssä, tyypin 2 diabeteksen riskiä lisääviä geenejä, elintapojen terveysvaikutuksia metabolisessa oireyhtymässä sekä diabeetikoiden verisuonikomplikaatioita. Tutustu apurahoja saaneisiin tutkimushankkeisiin osoitteessa Kuva: Vesa-Matti Väärä 6 7

5 Monta tapaa tukea Diabetestutkimussäätiön saamat lahjoitukset kertyvät monin tavoin: joku haluaa auttaa heti siirtämällä sopivan rahasumman pankkitilillemme, toinen haluaa kohdistaa tukensa tuleville sukupolville testamenttilahjoituksen myötä ja kolmas ohjaa merkkipäivämuistamisensa meille. Käytämme lahjoitusvarat lyhentämättöminä tutkimuksen tukemiseen. Miten sinä haluat auttaa? Valitse sopivin tapa. Verkkomaksulla Kun haluat tukea diabetestutkimusta saman tien, voit klikata vapaavalintaisen rahasumman tilillemme verkkosivujemme kautta. Osoitteesta löydät maksupainikkeet, joiden avulla toimitat lahjoituksesi perille heti. Verkkomaksu toimii Nordean, Osuuspankin ja Sampo Pankin verkkomaksutunnuksilla. Lahjoitustilit pankeissa Nordea Sampo Pankki OP-Pohjola FI FI FI Merkkipäivämuistamiset Haluatko lahjaksi hyvän mielen? Kehota merkkipäivänäsi sukulaisia ja tuttaviasi tekemään lahjoitus Diabetestutkimussäätiölle. Saat muistoksi listan lahjan antajista ja tiedon lahjoitussummasta. Haluatko antaa lahjaksi hyvää mieltä? Vie merkkipäivän viettäjälle lahjaksi kortti, jossa kerrot tehneesi hänen puolestaan lahjoituksen Diabetestutkimussäätiölle. Tämän esitteen välissä on kaksi valmista onnittelukorttia, lisää voit tilata yhteydenottokortilla, jonka löydät esitteen lopusta. Testamentit Kun haluat kohdistaa tukesi ennen kaikkea tulevien sukupolvien hyväksi, voit testamentata osan omaisuudestasi tai koko omaisuutesi Diabetestutkimussäätiölle. Emme joudu maksamaan perintöveroa testamenttilahjoituksista. HÄN HALUAA AUTTAA SEURAAVAA SUKUPOLVEA. Merkittäville testamenttilahjoituksille perustamme oman rahaston. Kunnioitamme saamiamme lahjoituksia muun muassa siten, että testamentilla saamamme asuinhuoneistot pyritään säilyttämään pitkäaikaisina sijoituskohteina. Muistorahastot Toivotko, että sinun jälkeesi jäävät kunnioittaisivat muistoasi lahjoituksella diabetestutkimuksen hyväksi? Toive kukkamuistamisten sijasta tehtävästä lahjoituksesta liitetään yleensä kuolinilmoitukseen. Omaiset saavat luettelon kaikista muistaneista ja tiedon lahjoitusten yhteissummasta. Kuolinilmoitukseen liitettävä teksti voi olla esimerkiksi: Toivomme, että osoitatte mahdolliset muistamiset Diabetestutkimussäätiölle, tilinumerot: Tai Kukkalaitteiden sijaan muistamiset Diabetestutkimussäätiölle, Nordea FI

6 HEKIN HALUSIVAT AUTTAA. Muut rahastot Säätiöllä on myös nimikkorahastoja, jotka on perustettu yksittäisten, merkittävien lahjoitusten myötä. Rahaston pesämuna voi syntyä esimerkiksi hääparin toiveesta tai yrityksen juhlapäivän tuotoista. Yritysten lahjoitukset Lahjoitus diabetestutkimuksen hyväksi on osoitus yhteiskuntavastuun kantamisesta. Yritysten meille tekemät lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia, kun summa on vähintään 850 euroa ja enintään euroa (verohallituksen ohje 1395/347/98; tuloverolaki 57 ). Toimitamme yritystukijoillemme Tutkimuksen tukija -tunnuksen, jonka yritykset voivat lisätä esimerkiksi omille verkkosivuilleen. Kysy lisää Kun suunnittelet lahjoittamista, saat kaikki käytännön ohjeet meiltä. Löydät yhteystietomme tästä esitteestä, voit myös käyttää yhteydenottolomaketta tai vierailla verkkosivuillamme osoitteessa Rahankeräyslupamme on nähtävissä verkkosivuillamme. Voit tiedustella luvasta myös asiamieheltämme. Lahjoittaminen sopii moneen elämäntilanteeseen Lahjoitus Diabetestutkimussäätiölle voi nousta ajankohtaiseksi milloin vain. Kun Kaisa ja Tommi Maijala avioituivat, he esittivät häävierailleen toiveen diabetestutkimuksen tukemisesta. Kuva: Toni Koskimaa - Sairastuin itse diabetekseen 7-vuotiaana ekaluokkalaisena. Korkealuokkaisen diabetestutkimuksen ja muun muassa diabeetikoiden hyvän äitiyshuollon ansiosta olen voinut toteuttaa haaveeni perheen perustamisesta, Kaisa Maijala kertoo. Kaisa ja Tommi Maijala hääpäivänään. Häälahjojen sijaan he toivoivat lahjoituksia diabetestutkimukselle. - Häävieraamme suhtautuivat lahjatoiveeseemme erittäin myönteisesti. Koska emme avioituessamme olleet enää ihan nuoria, oli lahjavarojen osoittaminen Diabetestutkimussäätiölle luontevaa. Oman kokemukseni mukaan säätiön tukeminen on yhä useamman juhlapäivän viettäjän toiveena. Juuri nyt on oikea hetki toimia! Kuka tahansa voi olla tutkimuksen tukija. Pienetkin summat ovat merkittäviä: jokainen lahjoitus on aarteen alku. Kun haluat keskustella diabetestutkimuksen tukemisesta tai tutustua tarkemmin toimintaamme, voit aina ottaa yhteyttä asiamieheemme, Diabetesliiton yhteyspäällikkö Jarmo Riihelään. Tavoitat hänet liiton päätoimipaikasta Diabeteskeskuksesta Tampereelta. p , p / Jarmo Riihelä, jarmo.riihela@diabetes.fi diabetestutkimus@diabetes.fi,

7 KIITOS TUESTASI! Tekemällä lahjoituksen Diabetestutkimussäätiölle osallistut tutkimuksen tukemiseen tuhansien terveydeksi. Kun tutustut tähän esitteeseen, huomaat, että lahjoittaminen on helppoa, ja tapoja on useita. Voit tehdä lahjoituksen vaikkapa syntymäpäiväsankarin puolesta, ohjata omat merkkipäivämuistamisesi säätiölle tai kohdistaa tukesi tulevien sukupolvien auttamiseen testamenttitoiveellasi. Kiitos, että pohdit lahjoittamisen mahdollisuuksia omalla kohdallasi. Kirjoniementie 15, Tampere, p , f , Rahankeräyslupa, katso 12

Tekisinkö testamentin? Lahjoitus diabetestutkimukselle tukee tuhansien terveyttä.

Tekisinkö testamentin? Lahjoitus diabetestutkimukselle tukee tuhansien terveyttä. Tekisinkö testamentin? Lahjoitus diabetestutkimukselle tukee tuhansien terveyttä. Diabetes on yhteinen huolemme tyypin 1 diabetes on Suomessa yleisempää kuin missään muualla maailmassa; siitä tulee elinikäinen,

Lisätiedot

ELÄMÄ ON JATKUVA POLKU Diabetestutkimussäätiön testamenttiopas

ELÄMÄ ON JATKUVA POLKU Diabetestutkimussäätiön testamenttiopas ELÄMÄ ON JATKUVA POLKU Diabetestutkimussäätiön testamenttiopas Miksi diabetestutkimusta tehdään? Tyypin 1 eli nuoruustyypin diabetes on Suomessa yleisempi kuin missään muualla maailmassa. Joka vuosi noin

Lisätiedot

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua tieteen ja taiteen keinoin Esite 2015. Painettu 1000 kpl kierrätyspaperille. Tekstit: Tarja Ketola. Taitto: Milla Aalto. Kuvat:

Lisätiedot

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Monia aineenvaihduntasairauksia, joissa veren sokeripitoisuus kohoaa liian korkeaksi Useimmiten syynä on haiman erittämän insuliinihormonin vähäisyys tai sen puuttuminen

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN

MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN 24.1.2017 MAJAOJA-SÄÄTIÖSTÄ Säätiö perustettiin 14.12.2000 rakkaudesta kulttuuriin. Säätiön tarkoituksena on jakaa vuosittain apurahoja erilaisiin kulttuurikohteisiin. Etusijan

Lisätiedot

Seuran hallituksen päätös- ja toimivaltaisuuteen nähden noudatetaan seuran sääntöjen määräyksiä.

Seuran hallituksen päätös- ja toimivaltaisuuteen nähden noudatetaan seuran sääntöjen määräyksiä. A.K. CAJANDERIN RAHASTON SÄÄNNÖT Suomen Metsätieteellinen Seura on kunnioittaakseen perustajansa ja kunniapuheenjohtajansa uraa uurtavaa metsätiedemiehen elämäntyötä perustanut tammikuun 22 p:nä 1943 A.

Lisätiedot

Diabetesliiton yhteiskunnallinen vaikuttaminen

Diabetesliiton yhteiskunnallinen vaikuttaminen Diabetesliiton yhteiskunnallinen vaikuttaminen Potilas- ja kansanterveysjärjestöjen kokous SOSTE 20.11.2014 Riitta Vuorisalo Erityisasiantuntija Suomen Diabetesliitto ry Diabetes on sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu

Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu www.rahaarattaisiin.fi Varainhankinnan tarpeet ja tavoitteet 62% Varainhankintaa osana työtään tekevien järjestötyöntekijöiden määrän kasvu vuodesta 2011 vuoteen 2016

Lisätiedot

Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi

Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi Liity osaksi Team Rynkeby -verkostoa osoitteissa: www.team-rynkeby.fi www.facebook.com/teamrynkebyfinland www.facebook.com/teamrynkeby TEAM RYNKEBY

Lisätiedot

Testamentti lahja tuleville sukupolville

Testamentti lahja tuleville sukupolville Testamentti lahja tuleville sukupolville SYÖPÄSÄÄTIÖN TAVOITTEENA ON SYÖVÄN VOITTAMINEN TESTAMENTTILAHJOITUS SYÖVÄN VASTAISEEN TYÖHÖN Me voimme kiittää paljosta Syöpäsäätiön perustajia, joilla oli mielessään

Lisätiedot

Lataa Diabetessanasto. Lataa

Lataa Diabetessanasto. Lataa Lataa Diabetessanasto Lataa ISBN: 9789518471069 Sivumäärä: 152 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.67 Mb Suomessa on noin 50 000 tyypin 1 diabeetikkoa ja 250 000 todettua tyypin 2 diabeetikkoa. Lisäksi noin

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Diabetestutkimussäätiö harjoittaa monipuolista varainhankintaa sekä tuottavaa ja turvaavaa sijoitustoimintaa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Diabetestutkimussäätiö harjoittaa monipuolista varainhankintaa sekä tuottavaa ja turvaavaa sijoitustoimintaa. DIABETESTUTKIMUSSÄÄTIÖN LAATUJÄRJESTELMÄ DIABETESTUTKIMUSSÄÄTIÖN TOIMINTA-AJATUS Diabetestutkimussäätiön tarkoituksena on edistää kansainvälisesti korkeatasoista suomalaista diabetestutkimusta, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Suomalainen liikesivistys avain talouselämän kasvuun

Suomalainen liikesivistys avain talouselämän kasvuun Suomalainen liikesivistys avain talouselämän kasvuun Toimitusjohtaja, KTT Johanna Vesterinen Liikesivistysrahasto 26.9.2019 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Martti Ahtisaari Instituutti Vuonna 1911 perustetun

Lisätiedot

Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta. 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö

Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta. 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö Diabetesliiton kuntoutus ja koulutus tarjoaa Kuntoutusta ja sopeutumisvalmennusta diabeetikoille asiakaslähtöistä hoidonohjausta

Lisätiedot

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Bolujem od dijabetesa tip 2 Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Kysymyksiä ja vastauksia Pitanja i odgovori Mitä diabetekseen sairastuminen merkitsee? On täysin luonnollista, että diabetekseen sairastunut

Lisätiedot

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS 2015 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö Kyösti Haatajan säätiö SÄÄTIÖIDEN SYNTY JA TOIMINTA OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Kyösti Haatajan säätiö ovat tukeneet tieteellistä

Lisätiedot

Rakastatko minua tänäänkin?

Rakastatko minua tänäänkin? Rakastatko minua tänäänkin? Aivoverenkiertohäiriöt ja seksuaalisuus Aivoverenkiertohäiriöt ja seksuaalisuus Lukijalle 3 Aivoverenkiertohäiriöt 4 Seksuaalisuuden monet ulottuvuudet 5 Aivoverenkiertohäiriön

Lisätiedot

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

TULE KASVAMAAN KANSSAMME

TULE KASVAMAAN KANSSAMME TULE KASVAMAAN KANSSAMME KAMPANJA 1.11.2014-30.6.2017 YHTEINEN YLIOPISTO Oulun yliopiston varainhankinta TUE TIEDETTÄ, TUET TULEVAISUUTTA Vuodesta 1958 Oulun yliopisto on luonut hyvinvointia Pohjois-Suomeen

Lisätiedot

DIABETESLIITON STRATEGIA VUOTEEN 2020. liittovaltuuston syyskokous (25.11.2012)

DIABETESLIITON STRATEGIA VUOTEEN 2020. liittovaltuuston syyskokous (25.11.2012) DIABETESLIITON STRATEGIA VUOTEEN 2020 liittovaltuuston syyskokous (25.11.2012) 1 Perinteistä järjestötoimintaa haastavat monet samanaikaiset tekijät. Yksilöllistyneessä yhteiskunnassa järjestöjen tarjoamat

Lisätiedot

Tue Team Rynkeby säätiön työtä

Tue Team Rynkeby säätiön työtä Tue Team Rynkeby säätiön työtä Team Rynkeby - God Morgon on eurooppalainen hyväntekeväisyystiimi, joka pyöräilee joka kesä Pariisiin varojen keräämiseksi vakavasti sairaille lapsille. Hanke perustettiin

Lisätiedot

Diabeteksen psyykkinen kuorma

Diabeteksen psyykkinen kuorma Diabeteksen psyykkinen kuorma Diabetesosaaja 24.1.2018 Maria Aitomaa (Tmi Maria Aitomaa) psykologi, työnohjaaja (Suomen työnohjaajat ry.) 1 Diabeteskuorma on tunnekuorma Ykköstyypin ja kakkostyypin diabeteksen

Lisätiedot

Genomitiedon hyödyntäminen yksilötasolla ja tiedon omistajuus

Genomitiedon hyödyntäminen yksilötasolla ja tiedon omistajuus Kuka omistaa genomitiedon - työpaja 12.09.2014 Genomitiedon hyödyntäminen yksilötasolla ja tiedon omistajuus Kristiina Aittomäki, prof., ylilääkäri HUSLAB, Helsingin yliopisto Genomistrategia työryhmä

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Perinnöstä ja sen verotuksesta. Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro

Perinnöstä ja sen verotuksesta. Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro Perinnöstä ja sen verotuksesta Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro Illan aiheita Perintöverosuunnittelu Verottomat lahjat Kesämökin lahjoitus Testamentti

Lisätiedot

Näkökulmia diabeteksen avokuntoutuksen kehittämiseen. Kati Hannukainen diabeteshoitaja, projektisuunnittelija. Diabetesliiton Yksi elämä -hankkeet

Näkökulmia diabeteksen avokuntoutuksen kehittämiseen. Kati Hannukainen diabeteshoitaja, projektisuunnittelija. Diabetesliiton Yksi elämä -hankkeet Näkökulmia diabeteksen avokuntoutuksen kehittämiseen diabeteshoitaja, projektisuunnittelija 1 Diabetesliiton Yksi elämä -hankkeet 27.11.2014 Diabetes Suomessa noin 50 000 tyypin 1 diabeetikkoa, joista

Lisätiedot

Katastrofin ainekset

Katastrofin ainekset Katastrofin ainekset KOULUTUKSEN Katastrofi Monessa maassa yhä useampi lapsi aloittaa koulunkäynnin. Koulua käymättömien lasten määrä laski vuosien 2000 ja 2011 välillä lähes puoleen, 102 miljoonasta 57

Lisätiedot

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä!

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Tiedeasiamies Kalle Korhonen syyskuu 2015 6.9.15 KONEEN SÄÄTIÖ 1 Koneen Säätiö Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton v. 1956 perustettu yleishyödyllinen säätiö

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 48 19.05.2014. 48 Asianro 8097/01.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 48 19.05.2014. 48 Asianro 8097/01.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 48 Asianro 8097/01.03.00/2013 Valtuustoaloite / kaupungin terveyskeskuksen avopuolen sairaanhoitajien kouluttaminen diabetesosaajiksi Kaupunginhallitus 28.4.2014

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Toimintatavat Säätiö kartuttaa varojaan: - adresseista saatavilla lahjoituksilla - hankkimalla lisää Lions -ritareita, Arne Ritari -killan jäseniksi

Lisätiedot

Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä

Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä Prolog Team Rynkeby - God Morgonin keräämät varat menevät lyhentämättöminä hyvään tarkoitukseen. Team Rynkeby - God Morgon on pohjoismainen hyväntekeväisyystiimi,

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus :08:36 Säätiörekisteri PRH, puh

Patentti- ja rekisterihallitus :08:36 Säätiörekisteri PRH, puh Patentti- ja rekisterihallitus 26.06.2018 08:08:36 Säätiörekisteri 00091 PRH, puh. 029 509 5000 Y-tunnus: 0155412-8 Asiapaperi: Säännöt postitse Päivältä: 26.06.2018 Hinta: 15,00 Nimi: Diabetestutkimussäätiö

Lisätiedot

Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä

Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä Prolog Team Rynkeby - God Morgonin keräämät varat menevät lyhentämättöminä hyvään tarkoitukseen. Team Rynkeby - God Morgon on pohjoismainen hyväntekeväisyystiimi,

Lisätiedot

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ykkösklubi 2015 Ykkösklubi Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut kummit. Ykkösklubitoiminta on yhteistyötä terveydenhuollon,

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio13.9.2012 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL Zonta International on 1919 perustettu maailmanlaajuinen palvelujärjestö. Sen 30 000 jäsentä kuuluvat 1200 kerhoon 63 maassa. Jäsenet antavat vapaaehtoisesti aikaansa,

Lisätiedot

Testamenttilahjoituksessa huomioitavaa

Testamenttilahjoituksessa huomioitavaa Testamenttilahjoituksessa huomioitavaa Testamenttilahjoituksella voit poiketa lakimääräisestä perimysjärjestyksestä tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Voit halutessasi lahjoittaa testamentilla omaisuuttasi

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi Säästöpankki

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi Säästöpankki SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016 - Säästöpankki SUOMEN VANHIN PANKKIRYHMÄ - OSA YHTEISKUNTAA JO YLI 190 VUOTTA Ensimmäinen Säästöpankki Turkuun 4.1.1823 Perustettiin vähävaraisia varten, opetti säästäväisyyttä

Lisätiedot

Lataa Tartu toimeen - ehkäise diabetes. Lataa

Lataa Tartu toimeen - ehkäise diabetes. Lataa Lataa Tartu toimeen - ehkäise diabetes Lataa ISBN: 9789522453532 Sivumäärä: 70 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.41 Mb Diabetes on ryhmä sairauksia, joihin liittyy pitkäaikaisesti kohonnut verensokeri.

Lisätiedot

Peittyvä periytyminen. Potilasopas. Kuvat: Rebecca J Kent www.rebeccajkent.com rebecca@rebeccajkent.com

Peittyvä periytyminen. Potilasopas. Kuvat: Rebecca J Kent www.rebeccajkent.com rebecca@rebeccajkent.com 12 Peittyvä periytyminen Muokattu allamainittujen instanssien julkaisemista vihkosista, heidän laatustandardiensa mukaan: Guy's and St Thomas' Hospital, London, United Kingdom; and the London IDEAS Genetic

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Kolmipyörä, maastofillari, skootteri. Mitä kaikkea lapset tarvitsevatkaan?

Kolmipyörä, maastofillari, skootteri. Mitä kaikkea lapset tarvitsevatkaan? Kolmipyörä, maastofillari, skootteri. Mitä kaikkea lapset tarvitsevatkaan? Säästä ja lahjoita lapsellesi. Tapoja on monia Osuuspankin valikoimasta löydät lapsesi ja perheesi tilanteeseen parhaiten sopivat

Lisätiedot

Yhteisellä tutkimusmatkalla Ryhdy kuukausi Tee kertalahjoitus Valitse Huomioi Syöpäsäätiö

Yhteisellä tutkimusmatkalla Ryhdy kuukausi Tee kertalahjoitus Valitse Huomioi Syöpäsäätiö Kiitos Kuva: Eeva Anundi Kuva: Eeva Anundi Mitä jos Sinua ei olisi? Saanko esitellä Sinulle tämän esitteen kannessa hymyilevän Anun, joka sai syöpäänsä uutta hoitoa ensimmäisten joukossa maailmassa. Se

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus (2 )

Säätiön tarkoitus (2 ) 30.1.2012 1 Perustettu v. 1984 Perustajina Lappeenrannan kaupunki ja Viipurin Taloudellinen Korkeakouluseura ry (per. 1919, Viipuri) Peruspääoma 16.818,79 (100.000 mk) Tase 31.12.2010 ~ 7 milj. Säätiö

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ

VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ 8.11.2018 KUINKA KÄYTÄN MOHA:A ELI MOTIVOIVAA HAASTATTELUA TYÖKALUNA MURROSIKÄISEN DIABEETIKON HOIDOSSA MARI PULKKINEN, LT, LASTENENDOKRINOLOGI, HUS, LASTEN JA NUORTEN SAIRAUDET

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

DIABETESTUTKIMUSSÄÄTIÖN VUOSIKERTOMUS 2011

DIABETESTUTKIMUSSÄÄTIÖN VUOSIKERTOMUS 2011 DIABETESTUTKIMUSSÄÄTIÖN VUOSIKERTOMUS 2011 SISÄLTÖ 4 Toiminta-ajatus 6 Mikael Knip, puheenjohtaja 8 Johan Eriksson, professori 10 Hannele Uusitalo-Järvinen, LT 12 Diabetestutkimussäätiön toimintakertomus

Lisätiedot

Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista 2014

Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista 2014 Mikä muuttui Diabeteskeskuksen myötä? Suvimarja Aranko, erikoislääkäri Espoon Diabeteskeskuksen vastuulääkäri Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista

Lisätiedot

Diabeetikkolapsen arki-info

Diabeetikkolapsen arki-info Diabeetikkolapsen arki-info - KÄYTÄNNÖNTIETOA DIABETEKSESTA LASTEN PARISSA TYÖSKENTELEVILLE 5.11.2010 Huomenta Verensokerin mittaaminen Ruuan hiilihydraattimäärän (hiilarit) arvioiminen Insuliinin pistäminen

Lisätiedot

Laitetaan syövälle piste.

Laitetaan syövälle piste. Laitetaan syövälle piste. 1 Syöpäsäätiön tavoitteena on syövän voittaminen Syöpäsäätiö perustettiin vuonna 1948 tukemaan syövänvastaista työtä. Säätiön perustajilla oli näkymä paremmasta Suomesta, joka

Lisätiedot

Hammashoitotuki. Mihin tukeen minulla on oikeus?

Hammashoitotuki. Mihin tukeen minulla on oikeus? Hammashoitotuki Mihintukeenminullaonoikeus? Alle 20 vuotiaiden hammashuolto Lapsilla ja nuorilla on oikeus maksuttomaan hammashoitoon joulukuun viimeiseen päivään saakka sinä vuonna, jonka aikana he täyttävät

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle 2 3 Lukijalle Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa sinua sairautesi seurannassa ja antaa lisäksi tietoa sinua hoitavalle hoitohenkilökunnalle hoitotasapainostasi.

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - VAIKUTTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 PERUSTAMISEEN. ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtoriopintojen rahoitus Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 7.9.2017 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtorikoulutuskyselyn 2015 kertomaa 57 % vastanneista keskustelee tutkimusrahoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

Apurahojen verotuksesta

Apurahojen verotuksesta Apurahojen verotuksesta Jukka Puolakanaho Veroasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto Esityksen sisältö apurahoja koskeva verolainsäädäntö verovapaat ja veronalaiset apurahat / suoritukset vähennykset

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Historia Eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen tarkoitus

Lisätiedot

c/o Nordea Bank AB, Suomen sivuliike Aleksanterinkatu NORDEA

c/o Nordea Bank AB, Suomen sivuliike Aleksanterinkatu NORDEA Tietosuojaseloste 3. Rekisterin nimi Lahjoittajarekisteri Henkilötietoja käsitellään säätiölle tehtyjen lahjoitusten hallinnoimiseksi, asiakasviestinnän ja mahdollisen sähköisen suoramarkkinoinnoin toteuttamiseksi.

Lisätiedot

Kumpaan maahan diabeetikon olisi parempi syntyä? Suomeen vai Ruotsiin? Taustaa. Suomi-Ruotsi-malli?

Kumpaan maahan diabeetikon olisi parempi syntyä? Suomeen vai Ruotsiin? Taustaa. Suomi-Ruotsi-malli? Kumpaan maahan diabeetikon olisi parempi syntyä? Suomeen vai Ruotsiin? Taustaa Suomi-Ruotsi-malli? Markku Saraheimo LT, Sisätautien erikoislääkäri, Diabetologi Apulaisylilääkäri / Herttoniemen sairaala

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Tavoiteohjelma 2015 2019

Tavoiteohjelma 2015 2019 Tavoiteohjelma 2015 2019 Suomen Diabetesliitto ry:n tavoiteohjelma vuosille 2015 2019 pohjautuu Diabetesliiton strategiaan vuoteen 2020, joka on hyväksytty Diabetesliiton liittovaltuustossa 25.11.2012.

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Testaajan eettiset periaatteet

Testaajan eettiset periaatteet Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Entä nyt. Suomen Diabetesliitto? 2012 2013

Entä nyt. Suomen Diabetesliitto? 2012 2013 Entä nyt Suomen Diabetesliitto? 2012 2013 1 Valinnat täsmentyivät strategiaksi Diabetesliiton liittovaltuuston syyskokouksessa marraskuussa 2012 linjattiin liiton strategia: Meidän Diabetesliitto 2020!

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtoriopintojen rahoitus Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtorikoulutuskyselyn 2015 kertomaa 57 % vastanneista keskustelee tutkimusrahoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008

Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008 KLIINIKKO, TUTKIJA VAI KLIINIKKOTUTKIJA? Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008 Tero Kivelä Säätiöstä Suomen Lääketieteen Säätiö Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin perustama

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKISSA KUULUU ASIAKKAAN ÄÄNI - Kun Säästöpankki menestyy, se pystyy jakamaan osan paikkakunnan hyvinvointia tukemaan, esimerkiksi erilaisiin

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

Minne matka. Suomen Diabetesliitto?

Minne matka. Suomen Diabetesliitto? Minne matka Suomen Diabetesliitto? 2011 2012 Muutos on mahdollisuus: uusi strategia osoittamaan tietä 2 Suomen Diabetesliitto on potilas- ja kansanterveysjärjestö, johon kuuluvissa diabetesyhdistyksissä

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy

Lisätiedot

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!! PERHE JA PÄIHDEKASVATUS meille myös!!! Pohdinnan pohjaksi päihteistä Lapsen kanssa on hyvä keskustella päihteiden vaikutuksista niissä tilanteissa, joissa asia tulee luontevasti puheeksi. Tällainen tilanne

Lisätiedot

STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia)

STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia) STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia) Suomen Akatemia, Strateginen tutkimusneuvosto Terveys, hyvinvointi ja elämäntavat ohjelma, 2016 2019 11.10.2017 1 7 työpakettia Monipuolista osaamista ja vahvaa

Lisätiedot

Säätiön nimi on "SUOMEN AIVOSÄÄTIÖ", ruotsiksi "HJÄRNSTIFTELSEN I FINLAND" ja sen kotipaikka on Helsinki.

Säätiön nimi on SUOMEN AIVOSÄÄTIÖ, ruotsiksi HJÄRNSTIFTELSEN I FINLAND ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN AIVOSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Säätiön nimi on "SUOMEN AIVOSÄÄTIÖ", ruotsiksi "HJÄRNSTIFTELSEN I FINLAND" ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus Säätiön tarkoituksena on neuro-

Lisätiedot

Arne Ritari säätiö rs.

Arne Ritari säätiö rs. Arne Ritari säätiö rs. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 18.8.2012 www.lions.fi/ar-saatio Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston

Lisätiedot

Lataa. ISBN: Sivumäärä: 66 Formaatti: PDF Tiedoston koko: Mb

Lataa. ISBN: Sivumäärä: 66 Formaatti: PDF Tiedoston koko: Mb Lataa Mielenterveydeltään pitkäaikaisesti oireilevien ja oireettomien 25-64 -vuotiaiden terveyteen liittyvä elämänlaatu ja siihen yhteydessä olevat tekijät Lataa ISBN: 9789526112404 Sivumäärä: 66 Formaatti:

Lisätiedot

Tutkija, maailma tarvitsee sinua!

Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.11.2014 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen 23.11.2014 ARS koulutus 2 Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä

Lisätiedot

YLEISET OHJEET. Sigrid Juséliuksen Säätiön Suurapurahan saajille

YLEISET OHJEET. Sigrid Juséliuksen Säätiön Suurapurahan saajille YLEISET OHJEET Sigrid Juséliuksen Säätiön Suurapurahan saajille Hyvä tutkimusapurahansaaja! Sigrid Juséliuksen Säätiö on myöntänyt sinulle tutkimusapurahan kaudelle 1.5.2019-30.4.2020. Perehdythän huolellisesti

Lisätiedot

DIABETESTUTKIMUSSÄÄTIÖN VUOSIKERTOMUS 2010 Toimitus: Tarja Sampo ja KarpaloGroup Ulkoasu: KarpaloGroup Paino: PunaMusta, Joensuu 2011

DIABETESTUTKIMUSSÄÄTIÖN VUOSIKERTOMUS 2010 Toimitus: Tarja Sampo ja KarpaloGroup Ulkoasu: KarpaloGroup Paino: PunaMusta, Joensuu 2011 DIABETESTUTKIMUSSÄÄTIÖN VUOSIKERTOMUS 2010 SISÄLTÖ DIABETESTUTKIMUSSÄÄTIÖN VUOSIKERTOMUS 2010 Toimitus: Tarja Sampo ja KarpaloGroup Ulkoasu: KarpaloGroup Paino: PunaMusta, Joensuu 2011 4 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön

Lisätiedot

Lataa Lapsen diabetes. Lataa

Lataa Lapsen diabetes. Lataa Lataa Lapsen diabetes Lataa ISBN: 9789524860505 Sivumäärä: 98 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.32 Mb Olemme suunnitelleet oppaan alle 15-vuotiaana tyypin 1 diabetekseen sairastuneiden lasten vanhemmille.

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin?

Miten tästä eteenpäin? Miten tästä eteenpäin? 2019 Millaisia vaikutuksia elintavoilla on hyvinvointiisi ja terveyteesi? Keskustele parin kanssa tai ryhmässä aiheena oman terveyden arviointi Tunnista, mitkä asiat ovat edistäneet

Lisätiedot

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN Marianne Isopahkala Pre-eklampsiaan sairastuneelle MITÄ PRE-EKLAMPSIA ON? Pre-eklampsiasta on käytetty vanhastaan nimityksiä raskausmyrkytys ja toksemia.

Lisätiedot