KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa"

Transkriptio

1 VUOSIKERTOMUS KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa UUDENMAAN ASUNTOKIINTEISTÖYHDISTYS RY

2 Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys ry TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys ry toimii Kiinteistöliitto Uusimaa nimellä alueellisena palvelukeskuksena vastaten myös Porvoon Kiinteistöyhdistyksen, Hyvinkään-Riihimäen-Mäntsälän Kiinteistöyhdistyksen ja Finlands Svenska Fastighetsföreningenin jäsenpalveluista. Vuosi 2011 on ollut yhdistyksen toiminnan kannalta kohtuullisen onnistunut. Jäsenmäärän kehitys on ollut hyvällä tasolla, vaikka muutamiin aikaisempiin huippuvuosiin ei yllettykään. Positiivista jälleen on se, että eronneiden jäsenten määrä oli hyvin alhainen. Yhdistykseen liittyi toimintavuoden aikana yhteensä 287 kappaletta ja eronneita oli 61 kappaletta. Tämän lisäksi yhteistoimintayhdistyksiin liittyi yhteensä 46 jäsentä. Erityisesti ruotsinkielisten jäsenten määrä kasvoi merkittävästi. Jäsenmäärän kasvun myötä yhdistys päätti lisätä henkilökuntaa osa-aikaisella lakimiehellä, jonka pääasiallinen tehtävänkuva on puhelinneuvonta. Yhdistyksen viides neuvontatehtäviä hoitava lakimies palkattiin marraskuussa ja hän aloitti työnsä Yhdistyksen sääntöuudistushanke käynnistettiin uudelleen. Sääntötyöryhmän esitys hyväksyttiin syksyllä hallituksessa ja jäsenistölle annettiin mahdollisuus kommentoida uudistusta. Sääntömuutos käsitellään yhdistyksen vuosikokouksessa maaliskuussa Samoin yhteistoimintayhdistysten kanssa laadittiin uudet yhteistoimintasopimukset, joissa entistä tarkemmin ja selkeämmin kuvataan yhteistoiminnan periaatteet, palveluiden tuottamisesta maksettavat korvaukset ja yhteistoimintayhdistysten edustusoikeus Uusimaan hallinnossa sekä Suomen Kiinteistöliitossa. Palvelutoiminnan ohella yhdistyksen keskeisiin tavoitteisiin kuuluu jäsenistön kouluttaminen. Toimintavuonna keskeisenä teemana oli ostoosaaminen, jonka tarkoituksena on helpottaa erilaisten kiinteistöpalveluiden hankintaa. Asiaa käsittelevät koulutustilaisuudet olivat kohtuullisen suosittuja vaikkakaan aivan laki- tai remonttiaiheisten tilaisuuksien osallistujamääriin ei ylletty. Edunvalvonnassa yhdistys otti kirjallisesti kantaa mm. yksityiseen pysäköinninvalvontaan, jätteen erilliskeräyksen laajentamiseen sekä Helsingin maankäytön ja asumisen tavoiteohjelmaan. Taloyhtiöiden kannalta vuosi on ollut taloudellisesti raskas, sillä kiinteistön ylläpidon kulut ovat olleet kovassa nousussa. Yhdistys pitää tärkeänä, että asumisen kustannuksia ei kuntien tai valtion toimesta tarpeettomasti ja kohtuuttomasti lisätä kustannustason muutenkin jatkuvasti noustessa selvästi yli yleisen inflaatiotason. Kai Haarma, toiminnanjohtaja 2

3 Hallituksen kertomus yhdistyksen toiminnasta vuodelta 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintaympäristö 4 Kiinteistöliittoyhteisö 6 Näkyvyys ja vaikuttaminen 6 Jäsenpalvelut 7 Lakineuvonta 8 Rakennustekninen ja lvi-neuvonta 9 Työmarkkinat ja työsuhdeneuvonta 9 Talous- ja veroneuvonta 9 Viestintä 10 Yhteistoiminta 10 Tilaisuudet 11 Jäsenistö 12 Talous 13 Hallinto 16 Hallitus 16 Tilintarkastajat 16 Henkilökunta 16 Edustukset 16 3

4 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Suomessa kevään eduskuntavaalit aiheuttivat niin suuria muutoksia eduskunnan paikkajakoon, että hallituskoalition muodostamiseen ja ohjelmasta neuvottelemiseen meni tavanomaista enemmän aikaa. Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma valmistui lopulta juhannukseen mennessä. Ohjelman nimi on Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi. Hallitusohjelmaa ohjaa kolme kokonaisuutta: köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen, julkisen talouden vakauttaminen ja kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen. Kiinteistöalaa koskevia päätöksiä oli mm. vuokra- ja omistusasumisen verokohtelun yhtenäistämiseksi toteutettavat asuntolainojen korkojen verovähennysoikeuden rajaaminen asteittain vaalikauden aikana. Kotitalousvähennyksen enimmäisrajan laskeminen 2000 euroon ja korvattavan osuuden rajaaminen 45 prosenttiin oli toinen merkittävä asumispoliittinen päätös. Pääomatulojen verokantaa päätettiin nostaa ohjelman mukaan kaksi prosenttiyksikköä 30:een prosenttiin. Tämän lisäksi verotus muutetaan progressiiviseen suuntaan, sillä veroprosentti on euron ylittävältä osuudelta. Pääomatulojen verotuksen kiristämisen vastapainona yhteisöverokantaa päätettiin laskea prosenttiyksikön verran ja työmarkkinoiden marraskuisen raamisopimuksen hyväksymisen jälkeen vielä puoli prosenttiyksikkö lisää, jolloin yhteisöveroprosentti laskettiin 24,5 prosenttiin vuodesta 2012 alkaen. Kiinteistöalaa sivuavia veropäätöksiä olivat lisäksi windfall-vero, turpeen verotuksen kiristäminen ja perintö- ja lahjaverotuksen lievä kiristäminen. Myös jäteveroa tullaan kiristämään seuraavan kerran vuodesta 2013 alkaen. Kiinteistöverotusta muutetaan siten, että kiinteistöveron osuutta kuntien verotuloissa kasvatetaan. Kiinteistövero siirretään verotulojen tasauksen ulkopuolelle. Lopputuloksena on pidemmässä juoksussa se, että kiinteistöverotus kiristyy. Vielä vuonna 2012 toteutuneet kiristykset eivät olleet kovin suuria, mutta kymmenissä kunnissa kiinteistöverojen prosentit nousivat. Hallitusohjelma tarttuu voimallisesti myös harmaan talouden torjuntaan. Kiinteistö- ja rakennusalaa koskettaa tässä yhteydessä erityisesti veronumerorekisterijärjestelmän perustaminen. Järjestelmän avulla pyritään harmaan talouden vähentämisen ohella levittämään läpinäkyvää ja tasapuolista kilpailua Suomen rakentamismarkkinoilla. Hallitusohjelman mukaisesti on turvattava sosiaalisesti ja alueellisesti tasapainoiset asuntomarkkinat, kiinnitettävä huomiota asumisen laatuun sekä turvattava erityisryhmien asumistarpeita. Ohjelman mukaan asuntopolitiikalla edistetään kohtuuhintaista asumista sekä kaikkien väestöryhmien mahdollisuuksia elämäntilanteeseensa sopivaan asumiseen, kestävää kehitystä, työmarkkinoiden toimivuutta ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. Tavoitteena on lisätä erityisesti pieni- ja keskituloisille suunnattua vuokra-asuntotuotantoa Vuoden 2012 valtion talousarvioesityksissä kiinteistöalaa koskevista päätöksistä tärkeimpiä olivat julkisen talouden tasapainotuksen toteuttaminen etupainotteisesti. Verotusta kiristetään ja menoleikkauksia toteutetaan valtiontalouden 4

5 alijäämäisyyden kutistamiseksi. Sekä valtion tuloja lisättiin että menoja vähennettiin 1,1 mrd. euroa. Ansiotuloveroperusteita kuitenkin tarkistetaan 2,5 prosentin verran ja pienten työtulojen verotusta kevennetään kasvattamalla työtulovähennystä. Myös kunnallisverotuksen perusvähennystä korotettiin. Rakentamisessa kasvu vielä jatkui. Myönnettyjen asuinrakennuslupien määrä kasvoi parilla tuhannella asunnolla, noin asuntoon. Asuntojen rakentamisen aloitukset sen sijaan vähenivät jopa 10 prosenttia edellisvuodesta. Vapaarahoitteisen asuntokannan aloitukset jopa vielä lisääntyivät, mutta ARA-tuetun kannan rakentaminen väheni kolmanneksen verran edellisvuoteen verrattuna. Finanssikriisin jälkeinen raju kasvupyrähdys näin tasoittui. Korjausrakentamisen puolella kasvu kuitenkin jatkui edelleen vähintään kokonaistuotannon kasvun mukaisesti. Kotitalouksien ottamien asuntoluottojen kanta kasvoi edelleen. Vuoden lopulla asuntoluottoja oli runsaat 5 prosenttia edellisvuotta enemmän, yhteensä noin 81 mrd. euroa. Asuntoluottojen keskikoron odotettu nousu pysähtyi vuoden puolivälissä Euroopan keskuspankin lopetettua ohjauskorkonsa noston ja lopulta jopa leikkasivat ohjauskorkoa. Vuoden lopulla asuntoluottojen keskikorko oli 2,5 prosentin tuntumassa. Reaalisesti (kuluttajahintainflaatiolla korjattuna) asuntoluottojen korot olivat siten negatiiviset. Erityisesti uusissa asuntoluotoissa luotonantajien marginaalit olivat jonkinasteisessa nousussa vuonna Euroalueen velkakriisin seurauksena pankkien varainhankinnan kustannukset olivat nousussa, mikä aiheutti näin painetta myös asuntosektorille. Keskuspankkikoron laskemisen ansiosta, vaikutus ei näkynyt kokonaisuudessaan niin voimakkaana loppuasiakkailla. Uusien asuntoluottojen nostettu määrä oli vielä kasvussa vuonna Rakennuskustannukset nousivat vuonna 2011 keskimäärin 3,3 prosenttia. Eniten kallistuivat tarvikkeet (keskimäärin 3,7 %) ja ns. muut panokset (5,4 %). Työ kallistui 1,7 prosenttia. Kiinteistöverotusta muutetaan siten, että kiinteistöveron osuutta kuntien verotuloissa kasvatetaan. Vanhojen asuntojen hintojen nousu pysähtyi vuoden 2011 puolivälissä. Vuosikeskiarvona tarkastellen hinnat nousivat vielä jonkin verran (tammisyyskuussa 3,3 %), mutta kuluttajahintaindeksillä korjaten reaalihinnat kääntyivät laskuun. Hintojen nousu oli pääkaupunkiseudulla muuta maata voimakkaampaa. Uusien, vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrien nousuvauhti pysyi vuonna 2011 ennallaan tai lievästi kiihtyi. Keskimäärin vuokrataso nousi 3,3 prosenttia, mutta pääkaupunkiseudulla hieman runsaat 4 prosenttia. Muualla Suomessa nousuvauhti jäi lievästi alle 3 prosentin. Kiinteistön ylläpidon indeksi nousi kiihtyvää vauhtia vuonna Vuoden kolmannella neljänneksellä yleisindeksi oli edellisvuodesta 9,2 prosenttia vuoden takaista korkeammalla tasolla. Asuinkerrostalossa nousu oli 8,2 prosenttia. Koko vuoden osalta keskimääräinen vauhti tulee olemaan miltei 8 prosenttia. Energian hintojen nousuvauhti sen kuin kiihtyi vuonna Osatekijänä tässä oli energiaverouudistus, joka nosti tuntuvasti sähkön ja lämmityksen hintaa vuoden mittaan. Raakaöljyn maailmanmarkkinahinta on pysytellyt sitkeästi yli 100 dollarissa barrelilta. Myös maakaasun ja kevyen polttoöljyn markkinahinnat ovat lukkiutuneet korkeuksiin. Kaukolämmön hinta heijastelee mm. näiden peruspolttoaineiden hintojen kehitystä. Sähkön markkinahintaan on odotettavissa lievää laskua mm. sen takia, että pohjoismaisten markkinoiden hinta on laskenut Norjan ja Ruotsin suurten vesivarantojen ansiosta. Rajallinen siirtokapasiteetti Suomen suuntaan esti markkinahinnan kanavoitumisen Suomeen saakka vielä vuoden 2011 puolella. 5

6 KIINTEISTÖLIITTOYHTEISÖ Suomen Kiinteistöliiton muodostavat 25 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö Suomen Vuokranantajat ry. Liitto edustaa kaikkiaan yli taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä. Liittoon kuulutaan siis alueyhdistyksen tai toimialajärjestön kautta. Kiinteistöliittoyhteisöön kuuluvat myös liiton osakkuusyhtiöt Kiinteistöalan Kustannus Oy, Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Suomen Talokeskus Oy, Kiinteistö Oy AnnaKaleva ja KTI Kiinteistötieto Oy. Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys on myös suoraan Koulutuskeskuksen, Talokeskuksen ja AnnaKalevan osakkaana. NÄKYVYYS JA VAIKUTTAMINEN Yhdistyksen lakimiehet ja toiminnanjohtaja ovat toimineet asiantuntijoina Helsingin Sanomien asumiseen liittyvien sivujen kysymyspalstalla, mikä on tuonut yhdistykselle hyvää julkisuutta. Tämän lisäksi yhdistyksen asiantuntijoita on haastateltu televisio-ohjelmiin sekä lukuisiin julkaisuihin. Yhdistys on antanut kirjallisia lausuntoja ja kannanottoja yksityisestä pysäköinninvalvonnasta, jätteen erilliskeräyksen laajentamisesta sekä Helsingin maankäytön ja asumisen tavoiteohjelmasta. Yhdistys kyseenalaisti jätteiden erilliskeräämisen lisäämisen kiinteistöiltä. Ensin tulisi tehdä perusteellinen selvitys erilliskeräämisen kaikista vaikutuksista: miten paljon lisää erillisjätettä on arvioitu saatavan verrattuna nykytilanteeseen, mitkä ovat tämän lisämäärän keräämisen aiheuttamat ympäristöhaitat lisääntyvän keräilyliikenteen (melu, saasteet, lisääntyvän raskaan ajoneuvoliikenteen riskit asuinkaduilla ja -pihoilla) kautta jne. Asuinkiinteistöille aiheutuvista lisäkustannuksista tulisi myös tehdä luotettavat selvitykset. Asumiseen liittyen yhdistyksen näkemyksen mukaan myös omistusasujat ja asunto-yhtiöt tarvitsevat apua asumiskustannusten, korjausvelan, kiinteistöverojen ja tontinvuokrien jatkuvasti noustessa, etteivät nyt vielä kohtuullisessa kunnossa olevat alueet ala rapistua hoitovastikkeiden jatkuvasti kasvaessa. Alueiden kehittämisen ja paikallisesti parhaiden ratkaisujen etsimisen tulee tapahtua tiiviissä yhteistyössä kunkin alueen asukkaiden, taloyhtiöiden ja järjestöjen kanssa. 6

7 ASIANTUNTIJAT APUNASI JÄSENPALVELUT Neuvontatehtävissä oli vuonna 2011 seitsemän omaa toimihenkilöä. Neuvontaa täydensivät Suomen Kiinteistöliiton neuvontapalvelut sekä Hyvinkään-Riihimäen-Mäntsälän ja Porvoon yhdistysten vapaaehtoispohjalta toimivat asiamiehet. Talous- ja veroneuvontaa annettiin ostopalveluna yhteistyössä Suomen Kiinteistöliiton kanssa kahtena iltapäivänä viikossa. Puhelinneuvonta-aika oli kello Neuvontaan tuli arviolta yhteydenottoa. Neuvontaa annettiin vain puhelimitse ja jäsentaloyhtiöiden hallituksen jäsenille ja isännöitsijöille. Ei-jäsenet ja osakkaat ohjattiin Suomen Kiinteistöliiton maksulliseen puhelinneuvontaan. Maksullisia toimeksiantoja, kuten kirjallisia lausuntoja, yhtiöjärjestyksien muutoksia, asiantuntija- ja puheenjohtajapalveluita annettiin aikaisempien vuosien tapaan. Toimitusaika kirjallisissa töissä oli noin 4 viikkoa. Nämä maksulliset palvelut ovat kiinteä osa neuvontatyötä ja ne oli suunnattu vain jäsenille. Kirjallisilla lausunnoilla on merkittävä rooli erimielisyyksien ratkaisemisessa. MIA PUJALS Johtava lakimies ANNIKA KEMPPINEN Lakimies SIMO VIHEMÄKI Lakimies Yhdistyksen asiantuntijat toimivat myös kouluttajina erityisesti Kiinteistöalan Koulutuskeskuksessa. Tämä toiminta on tärkeää sekä yhdistyksen tunnettavuuden että jäsenhankinnan kannalta. MARIA LAUTALA Neuvontalakimies Neuvontaan tuli arviolta yhteydenottoa. JAAKKO LAKSOLA LVI-insinööri 7 JARI HÄNNIKÄINEN Rakennusinsinööri

8 LAKINEUVONTA Yhdistyksessä on vuonna 2011 toiminut neljä kokopäiväistä lakimiestä. Lakimiesten keskeisin työtehtävä ja myös kysytyin juridinen palvelu on puhelinneuvonta. Jäsenmäärän kasvun myötä myös puhelinneuvonnan määrä on kasvanut ja yhdistyksen puhelinneuvonnassa onkin pääsääntöisesti ollut kaksi lakimiestä yhtä aikaa klo 9-15 välisen ajan. Tämän ohella puhelinneuvontaa ovat antaneet Kiinteistöliiton toimiston lakimiehet. Maksuttoman puhelinneuvonnan lisäksi lakimiehet ovat hoitaneet lukuisia maksullisia jäsenpalveluja. Lakimiehet ovat laatineet jäsenille kirjallisia lausuntoja ja yhtiöjärjestysmuutoksia sekä hoitaneet pienimuotoisia oikeudellisia toimeksiantoja. Lisäksi lakimiehet ovat tarvittaessa osallistuneet jäsenyhtiöiden yhtiökokouksiin asiantuntijoina tai puheenjohtajina sekä hallituksen kokouksiin asiantuntijoina sekä osallistuneet neuvotteluun jäsenyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kanssa joko yhdistyksen toimistolla tai sen ulkopuolella. Sekä suullisessa puhelinneuvonnassa että kirjallisina lausuntoina annetussa neuvonnassa runsaasti kysymyksiä on herättänyt voimaan tullut uusi asunto-osakeyhtiölaki ja sen tulkinnat. Määrällisesti eniten kysymykset ovat koskeneet hallituksen velvollisuutta kunnossapitotarveselvityksen laatimiseen, tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan valintaa, yhtiökokousmenettelyjä, korjaus- ja kunnossapitovastuuasioita ja yhtiön päätöksentekomenettelyjä yleisesti. Poikkeuksellisen runsasluminen talvi on ollut kunnossapidon näkökulmasta haasteellinen ja aiheuttanut puhelinneuvontaan lukuisia kysymyksiä liittyen kattolumien ja jäiden pudotukseen, liukkaudentorjuntaan ja näihin liittyviin vastuisiin. Kirjallisista toimeksiannoista erikseen voidaan mainita yhtiöjärjestysmuutokset, joita lakimiehet ovat kuluneena vuonna laatineet määrällisesti poikkeuksellisen paljon. Tämä on seurausta asunto-osakeyhtiölain muutoksesta, josta johtuen yhtiöjärjestysten päivitystarve on tullut useassa yhtiössä ajankohtaiseksi. Lakimiehet ja toiminnanjohtaja ovat luennoineet asunto-osakeyhtiölaista ja ajankohtaisista teemoista yhdistyksen jäsentilaisuuksissa. Yhdistyksen lakimiehet ovat myös osallistuneet Kiinteistöalan Kustannus Oy:n julkaisujen kirjoittamiseen sekä toimineet Suomen Kiinteistölehden lakipalstan kirjoittajina. Kiinteistöliiton ja yhdistyksen lakimiesten yhteistyö on ollut tiivistä ja hedelmällistä. Viikoittaisessa juristipalaverissa on käyty läpi ajankohtaisia kysymyksiä ja ratkottu yhteisiä tulkintalinjoja. 8

9 RAKENNUSTEKNINEN JA LVI-NEUVONTA Yhdistyksen tekninen neuvonta on pyörinyt pitkälti putkiremonttiaiheessa ja energiatehokkuuskysymyksissä sekä uuden asunto-osakeyhtiölain teknisten toimenpiteiden lanseeraamisessa jäsenistölle. Myös Etelä-Suomessa poikkeuksellinen pitkä, kylmä ja erittäin runsaslukuinen talvi työllisti neuvontainsinöörejä. Erilaiset asukas- ja tiedotustilaisuudet taloyhtiöissä ovat lisääntyneet ja niissä ovat insinöörimme myös olleet tärkeässä roolissa, kun asuntoyhtiöt ovat halunneet puolueettoman teknisen näkökulman. Myös yhtiökokouksissa alustaminen on ollut iso osa maksullista palvelutoimintaa. Taloyhtiötä on pyrittävä ohjaamaan oikeaan alkuun suunnittelemissaan korjaustoimessa ja työn edetessä on tarvittaessa annettava oikea-aikaista neuvoa. Yhteistyötä on tehty rakennus- ja LVI-alan järjestöjen ja alalla toimivien kumppaneiden kanssa, erityisesti Suomen Talokeskuksen, Rakennustiedon, RT -rakennusteollisuuden, Suomen LVI-liiton, LVI-talotekniikkateollisuuden, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n ja muutamien merkittävien isännöitsijätoimistojen kanssa. Yhdistyksellä on ollut merkittävä panos, kun ympäristöministeriössä on työstetty Vesijohtopinnoitteiden turvallisuus -projektia. Sen lisäksi yhdistys on ollut mukana kehittämässä putkistojen kuntotutkijoiden koulutuksen tehostamista Suomen LVI-liitossa osana valtakunnallisia Kosteusja hometalkoita. Projektin osana laaditaan myös Kuntotutkijoiden opaskirja. TALOUS- JA VERONEUVONTA TYÖMARKKINAT JA TYÖSUHDENEUVONTA Kiinteistöpalvelut ry ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry hyväksyivät loppuvuodesta valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevaksi uudeksi työehtosopimukseksi. Työehtosopimus on voimassa Palkkoja korotetaan alkaen raamiratkaisun mukaisella 2,4 %:n yleiskorotuksella. Samana ajankohtana toteutetaan myös noin 3 %:n suuruinen vähimmäispalkkojen korotus. Lisäksi kiinteistöpalvelualan työnantajille tulee raamisopimuksen mukaisesti maksettavaksi 150 euron kertakorvaus. Sen kustannusvaikutus on työvoimavaltaisella kiinteistöpalvelualalla keskimäärin tuplasti muita aloja suurempi. Työvoimakustannusten osuus toimialalla on noin 80 %. Kiinteistöpalvelut ry ja Ammattiliitto Pro ry hyväksyivät marraskuun lopussa neuvottelutuloksen kiinteistöpalvelualan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen uudistamisesta. Sopimus on voimassa alkaen saakka. Palkkoja korotetaan alkaen 1,6 %:n yleiskorotuksella. Lisäksi yrityksillä on käytössään alkaen 0,8 %:n suuruinen yrityskohtainen järjestelyerä. Lisäksi toimihenkilöille maksetaan alkaen 150 euron kertakorvaus. Työsuhdeneuvontaan tulevat yleisemmät kysymykset koskivat työsopimuksen laatimista, palkkahinnoitteluperusteiden mittaamista tai tarkistusta, palkkasaatavia ja lomarahoja sekä työsuhteen irtisanomista. Talous- ja veroneuvonnasta tiedusteltiin suurten korjaushankkeiden, esimerkiksi putkiremonttien kirjanpito- ja verokysymyksiä, perinteisiä tilinpäätöksen laadintaan liittyviä asioita sekä uutena asiana toiminnantarkastajan roolia ja vastuita asunto-osakeyhtiössä. Neuvontaa jäsenille antoi ostopalveluna Suomen Kirjurituote Oy. Yhdistyksen työsuhdeneuvonnasta pitkään vastannut työsuhdeasiamies Irmeli Sinisalo jäi eläkkeelle syksyllä Jatkossa työsuhteisiin liittyvästä neuvonnasta vastaa Kiinteistöpalvelut ry, jonka jäsen yhdistys on. IRMELI SINISALO 9

10 VIESTINTÄ Yhdistys on tiedotuksessaan käyttänyt jäsentiedotetta, Suomen Kiinteistölehteä sekä omia kotisivujaan. Erittäin tärkeä merkitys on myös Suomen Kiinteistöliiton taloyhtiö.net -palvelulla. Sen kautta on voitu tehokkaasti tiedottaa erityisesti koulutustilaisuuksista. Sähköisiä tiedotteita on lähetetty myös yhdistyksen jäsenrekisterin kautta. Vuoden aikana julkaistiin kaksi kappaletta Helsingin Sanomien välissä jaettua Taloyhtiö.nyt liitettä. Keskeinen ongelma tehokkaassa jäsenviestinnässä on ajan tasalla olevien sähköpostiosoitteiden puutteet jäsenrekisterissä. Alun perin oli tarkoitus siirtyä kokonaisuudessaan sähköiseen jäsentiedotteeseen, mikä olisi tuonut olennaisia kustannussäästöjä. Hallituksen päätöksen mukaisesti jäsentiedote on kuitenkin lähetetty postitse niille jäsenille, joiden sähköpostiosoite ei ole tiedossa. Asiaa pyritään korjaamaan aktiivisella viestinnällä siten, että mahdollisimman monessa yhdistyksen lähettämässä viestissä ja tiedotteessa on maininta ajantasaisten yhteystietojen tärkeydestä. Kaikkiaan koulutustilaisuuksiin osallistui vuoden aikana vajaat ihmistä ja Taloyhtiötapahtumaan noin YHTEISTOIMINTA Yhteistyö eri tahojen kanssa on toiminut hyvin. Tärkeimmät yhteistyökumppanit olivat Suomen Kiinteistöliiton lisäksi liittokonsernin muut yhtiöt: Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Kiinteistöalan Kustannus Oy, Suomen Kiinteistölehti ja Suomen Talokeskus Oy. Yhteistyön kautta Talokeskus myönsi jäsenyhtiöille 10 % jatkuvan alennuksen yhtiön Kulunet -palvelusta sekä Koulutuskeskus 10 % alennuksen hallituskursseista. Asiakkuuspäällikkö vastasi Porvoon sekä Hyvinkään Riihimäen - Mäntsälän Kiinteistöyhdistyksen päivittäisestä toiminnasta että ruotsinkielisen yhdistyksen toiminnanjohtajuudesta. Porvoon Kiinteistöyhdistyksen jo perinteeksi muodostunut korjausrakentamiskilpailu järjestettiin kahdennentoista kerran ja palkintojenjakotilaisuus sai paikallisissa joukkotiedotusvälineissä hyvin näkyvyyttä. Isännöinnin puolella on jonkin verran pidetty yhteyttä Suomen Isännöintiliittoon ja säännöllisesti Isännöinnin Auktorisointi ISA ry:hyn, joka on aktiivisesti kehittänyt ja uudistanut auktorisointijärjestelmää. Isännöintiliiton Uudellamaalla sijaitsevista paikallisosastoista erityisesti Helsingin Ammatti-isännöitsijöiden kanssa on tehty yhteistyötä lähinnä luentolounaiden ja jokavuotisen HAI -koulutusristeilyn osalta. 10

11 TILAISUUDET Perinteinen talous- ja tilinpäätöstilaisuus pidettiin Helsingissä. Koulutustilaisuuden aiheina olivat tilin- ja toiminnantarkastus taloyhtiössä ja tilinpäätöksen laatiminen. Vuonna 2010 aloitetun koulutussarjan Taloyhtiön hallituksen koulutusilta viimeinen osio nro III pidettiin Helsingissä. Tämän osion aiheena oli yhtiökokous. Yhdistys järjesti yhdessä Suomen Vuokranantajien kanssa Tilinpäätöksen ABC koulutusillan 8.3. Helsingissä. Tilaisuuden keskeisenä aiheena oli taloyhtiön tilinpäätös. Yhdistys järjesti yhdessä Suomen Kiinteistölehden, Suomen Talokeskuksen ja Soneran kanssa hallituksen jäsenille suunnattuja tiedonhankintailtoja Vantaalla ja Helsingissä. Kevätkauden Taloyhtiön remontti-ilta järjestettiin 5.4. Järvenpää-talossa Järvenpäässä. Tilaisuuden aiheena oli korjaushankkeeseen valmistautuminen ja korjaushankkeen läpivienti. Luento-osuuden rinnalle oli järjestetty myös alan näyttely. Näytteilleasettajia oli tilaisuudessa mukana yhteensä 14 kpl. Tapahtuman tarkoitus oli muun ohella tukea jäsenhankintaa ja tämän vuoksi se oli kaikille avoin ja maksuton. Paikallislehtiä käytettiin tilaisuuden ennakkomarkkinointiin. Jokavuotinen Taloyhtiötapahtuma, seminaari- ja näyttelytilaisuus, järjestettiin 3.5. ja uutena tapahtumapaikkana oli Finlandia-talolla. Tapahtuman teema oli Hallinto haltuun. Tilaisuuden yhteistyökumppanit olivat Kiinteistöalan Koulutuskeskus, Kiinteistöalan Kustannus Oy ja Suomen Kiinteistölehti. Kävijöitä tapahtumassa oli noin Tapahtumassa palkittiin jälleen Vuoden Taloyhtiöteot. Yhdistys järjesti Consti Yhtiöiden kanssa Korjausrakentamisen tupaillan Lohjalla Joka toinen vuosi järjestettävät kiinteistömessut pidettiin messukeskuksessa lokakuuta. Kävijöitä messuilla oli vajaa Yhdistys esiintyi Kiinteistöliiton kanssa yhteisellä osastolla Plaza- luentoaukion laidalla ja vastasi yhdessä liiton ja isännöintiliiton kanssa Plazan ohjelmasta. Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan kanssa järjestettiin kaksi yhteistä tilaisuutta Helsingissä, ja Iltojen aiheina olivat märkätilamuutokset ja ikkunakorjaushankkeiden lupakäytännöt. Vuoden toinen Taloyhtiön remontti-ilta järjestettiin Tiedekeskus Heurekan tiloissa Vantaalla. Tilaisuuden aiheina olivat osakkaiden remontit, taloyhtiön valvontavastuu, korjaushankkeeseen valmistautuminen sekä putkiremontti. Remontti-illan luento-osuuden lisäksi tilaisuuteen oli järjestetty alan näyttely. Näytteil- 11

12 leasettajia oli kaikkiaan 17 kpl. Tilaisuuden tarkoitus oli muun ohella tukea jäsenhankintaa ja tämän vuoksi tilaisuus oli kaikille avoin ja maksuton. Paikallislehtiä käytettiin tilaisuuden ennakkomarkkinointiin. Vuoden 2011 aikana päätettiin järjestää koulutuskiertue osto-osaamisesta. Koulutuksen tavoitteena oli opastaa taloyhtiöitä sopimusten kilpailuttamiseen ja laadintaan. Ensimmäinen ilta järjestettiin Helsingissä, toinen Vantaalla ja kolmas Espoossa. Yhteistyössä Helsingin Ammatti-isännöitsijät ry:n kanssa järjestettiin kolme luentolounastilaisuutta. Yhdistyksen ajankohtaiskatsauksen jälkeen kaupallinen toimija kertoi tuotteistaan/palveluistaan ja tarjosi lopuksi läsnäolijoille lounaan. Tilaisuuksien aiheina olivat hissin peruskorjaus sekä hissin jälkiasennushankkeet, ympäristöystävällinen lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmä, energiatehokas taloyhtiö, kiinteistöpesulat ja porrasinfo. Hyvinkään Riihimäen Mäntsälän Kiinteistöyhdistys järjesti jäsenilleen bussimatkan taloyhtiötapahtumaan 3.5. ja koulutusillan taloyhtiöiden sopimuksista Lisäksi yhdistys järjesti yhdessä Suomen Kiinteistölehden, Suomen Talokeskuksen ja Soneran kanssa tiedonhankintaillan Porvoon Kiinteistöyhdistys järjesti jäsenilleen bussimatkan taloyhtiötapahtumaan 3.5. ja koulutusillan taloyhtiöiden sopimuksista Lisäksi yhdistys järjesti yhdessä Suomen Kiinteistölehden, Suomen Talokeskuksen ja Soneran kanssa tiedonhankintaillan Finlands Svenska Fastighetsförening järjesti golftapahtuman Tammisaaressa, koulutusja jäsenhankintaillan asunto-osakeyhtiölaista Maarianhaminassa ja kiinteistöillan Helsingissä. Kaikkiaan koulutustilaisuuksiin osallistui vuoden aikana vajaat ihmistä ja Taloyhtiötapahtumaan noin Kaikki tilaisuudet ja tapahtumat olivat jäsenille maksuttomia. JÄSENISTÖ Vuoden aikana jäsenhankintaan panostettiin tarjoamalla loppuvuonna liittyneille vapautus jäsenmaksusta. Kiinteistöliitto Uusimaan kokonaisjäsenmäärä (mukaan lukien Porvoon, Hyvinkään-Riihimäen-Mäntsälän Kiinteistöyhdistykset ja Finlands Svenska Fastighetsförening) vuoden lopussa oli kappaletta. Tästä Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistyksen osuus on jäsentä. Jäsenistä 97 % oli asunto-osakeyhtiöitä ja 2 % muita kiinteistöyhtiötä. 12

13 Jäsenmaksuja korotettiin vuosikokouksessa 2,5 %. TALOUS Yhdistyksen talous on vakaalla pohjalla ja kehittyi myönteisesti. Jäsenmaksutuottojen osuus toiminnasta oli aivan keskeinen. Jäsenmaksutuotot olivat euroa, kasvu edellisvuodesta 5,2 %. Jäsenmaksu- ja toimeksiantotuotot kattoivat peräti 95 % kuluista. Kulut lisääntyivät edellisvuoteen verrattuna yhteensä 4,3 % ollen euroa. Tästä henkilöstökulut olivat euroa ja Kiinteistöliiton jäsenmaksu euroa. Jäsenmäärän kehitys Yhdistyksen tilinpäätös näyttää voittoa ennen veroja euroa, mikä on selvästi talousarviota enemmän. Keskeisenä syynä tähän oli ennakoitua suuremmat erillislaskutustuotot. Yhdistyksen sijoitustoiminta perustuu pitkäjänteisyyteen ja matalaan riskitasoon. Jäsenmaksuja korotettiin vuosikokouksessa 2,5 %. Jäsenmaksujen suhteellisen pienuuden vuoksi euromääräiset korotukset jäivät jäsenten kannalta kuitenkin hyvin kohtuullisiksi ja yhdistyksen jäsenmaksut ovat kilpailukykyisiä muihin kiinteistöyhdistyksiin verrattuna. Yhdistyksen sijoitukset käsittävät pörssiosakkeiden lisäksi osakkeita Kiinteistöliittoyhteisön yhtiöissä: Kiinteistö Oy AnnaKaleva, Suomen Talokeskus Oy ja Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy. Toimintavuoden aikana yhdistys osti Rakli ry:ltä 1/3 osuuden Kiinteistö Oy AnnaKalevan 89 m2:n liiketilan osakkeista, joista yhdistys jo entuudestaan omisti kolmanneksen. Yhdistyksen henkilöstö-, omaisuus- ja vastuuvakuutukset ovat IF Vahinkovakuutusyhtiö Oy:ssä ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmassa. 13

14 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT , ,87 KULUT Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,14 Henkilösivukulut Eläkekulut , ,07 Muut henkilösivukulut , ,52 Henkilöstökulut yhteensä , ,73 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot , ,02 Poistot ja arvonalentumiset yhteensä , ,02 Muut kulut , ,62 VARSINAISEN TOIMINNAN KULUT YHT , ,37 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ , ,50 VARAINHANKINTA TUOTOT , ,91 KULUT -319, ,69 VARAINHANKINTA YHTEENSÄ , ,22 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ , ,28 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA TUOTOT , ,96 KULUT , ,07 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA YHT , ,89 TILIKAUDEN TULOS , ,61 TULOVEROT , ,80 TILIKAUDEN YLI/ALIJÄÄMÄ , ,81 14

15 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 0, ,76 Muut pitkävaikutteiset menot , ,46 Aineettomat hyödykkeet yhteensä , ,22 Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto , ,34 Muut aineelliset hyödykkeet 1 685, ,57 Aineelliset hyödykkeet yhteensä , ,91 Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet , ,11 Sijoitukset yhteensä , ,11 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,24 VAIHTUVAT VASTAAVAT Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset , ,13 Muut lyhytaikaiset saamiset , ,62 Siirtosaamiset 9 725, ,77 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä , ,52 Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset , ,50 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,02 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,26 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Tukirahaston oma pääoma , ,33 Muut rahastot Käyttörahasto , ,58 Muut rahastot yhteensä , ,58 Edellisten tilikausien voitto (tappio) , ,20 Tilikauden voitto (tappio) , ,81 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,92 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat , ,02 Muut velat , ,69 Siirtovelat , ,63 Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä , ,34 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,34 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,26 15

16 HALLINTO Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat ja yhdistyksen nimen muuttamista koskeva esitys. Yhdistyksen hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 9 kertaa. Hallituksen jäsenistä Jarmo Rantamäki ja Mikko Virkamäki erosivat hallituksesta vuosikokouksen jälkeen. Hallitus kiittää jäsenyhtiöitään hyvästä yhteistyöstä ja henkilöstöä tuloksellisesta ja asiantuntevasta työskentelystä. HALLITUS Hallituksen puheenjohtaja Asianajaja Timo A. Järvinen Varapuheenjohtaja Toimitusjohtaja Johan Holmström Hallituksen jäsenet Toimitusjohtaja Mikko Elosuo Hallituksen puheenjohtaja Kari Iho Hallituksen puheenjohtaja Seppo Junttila Hallituksen puheenjohtaja Pekka Kouri Toimitusjohtaja Jouko Lahti Hallituksen puheenjohtaja Ulla Maija Lehtonen Toimitusjohtaja Sisko Marjamaa Hallituksen puheenjohtaja Hannu Niemenoja Toimitusjohtaja Jarmo Rantamäki Hallituksen puheenjohtaja Raimo Vaherno Hallintojohtaja Pekka Viranko Yrittäjä Mikko Virkamäki HALLITUS Hallituksen puheenjohtaja Hallituksen puheenjohtaja Pekka Kouri Varapuheenjohtaja Hallituksen puheenjohtaja Pentti Vähäkuopus Hallituksen jäsenet Toimitusjohtaja Mikko Elosuo Hallituksen puheenjohtaja Kari Iho Hallituksen puheenjohtaja Seppo Junttila Hallituksen puheenjohtaja Paula Koski Toimitusjohtaja Jouko Lahti Hallituksen puheenjohtaja Ulla Maija Lehtonen Hallituksen puheenjohtaja Olavi Merikanto Hallituksen puheenjohtaja Hannu Niemenoja Hallituksen puheenjohtaja Paul Nouro Hallintojohtaja Pekka Viranko HENKILÖKUNTA (suluissa jäsenyydet Kiinteistöliiton toimikunnissa) Toiminnanjohtaja Kai Haarma (järjestötoimikunta) Asiakkuuspäällikkö Marika Sipilä (järjestötoimikunta) Johdon assistentti Marja Tirronen Jäsensihteeri Ritva Erbismann Johtava lakimies Mia Pujals Lakimies Simo Vihemäki Lakimies Annika Kemppinen Neuvontalakimies Maria Lautala Neuvontainsinööri Jaakko Laksola (korjausrakentamistoimikunta) Neuvontainsinööri Jari Hännikäinen (korjausrakentamistoimikunta) Työsuhdeasiamies Irmeli Sinisalo (eläkkeelle ) EDUSTUKSET Suomen Kiinteistöliiton liittohallituksen jäsen Hallituksen puheenjohtaja Seppo Junttila Hallituksen puheenjohtaja Pekka Kouri, liiton vpj. Toimitusjohtaja Jouko Lahti Hallituksen puheenjohtaja Ulla Maija Lehtonen Hallituksen puheenjohtaja Olavi Merikanto Hallituksen puheenjohtaja Paul Nouro Hallituksen puheenjohtaja Raimo Vaherno Hallituksen puheenjohtaja Pentti Vähäkuopus Suomen Kiinteistöliiton työvaliokunta Hallituksen puheenjohtaja Pekka Kouri Suomen Kiinteistöliiton Asunto-osakeyhtiötoimikunta Hallituksen puheenjohtaja Seppo Junttila Hallituksen puheenjohtaja Olavi Merikanto Hallituksen puheenjohtaja Riina Turunen Suomen Kiinteistöliiton vaalitoimikunta Hallituksen puheenjohtaja Paul Nouro Kiinteistö Oy AnnaKalevan hallituksen puheenjohtaja Hallituksen puheenjohtaja Pekka Kouri Isännöinnin Auktorisointi ISA ry hallitus Hallituksen puheenjohtaja Pentti Vähäkuopus Isännöinnin Auktorisointi ISA ry auktorisointitoimikunta Toiminnanjohtaja Kai Haarma Kiinteistöalan Koulutuskeskus/säätiö hallitus Asianajaja Timo A. Järvinen (pj) Hallituksen puheenjohtaja Pekka Kouri Helsingissä TILINTARKASTAJAT Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys ry Varsinaiset: KHT Tilintarkastusyhteisö BDO ja KHT André Kumlander Hallitus Varalla: BDO Oy:n nimeämä tilintarkastaja ja KHT Hannele Korhonen UUDENMAAN ASUNTOKIINTEISTÖYHDISTYS RY Annankatu 24, Helsinki p

Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys ry TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS

Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys ry TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys ry TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys ry toimii Kiinteistöliitto Uusimaa nimellä alueellisena palvelukeskuksena vastaten myös Porvoon Kiinteistöyhdistyksen,

Lisätiedot

KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa

KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa Vuosikertomus 2010 KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa Uudenmaan asuntokiinteistöyhdistys ry Hallituksen kertomus yhdistyksen toiminnasta vuodelta 2010 Sisällysluettelo Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys ry Toiminnanjohtajan

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa. kiinteistöliitto uusimaa ry

Vuosikertomus 2010. KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa. kiinteistöliitto uusimaa ry Vuosikertomus 2010 2012 KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa kiinteistöliitto uusimaa ry Kiinteistöliitto Uusimaa ry Toiminnanjohtajan katsaus Yhdistys on sääntömuutoksen seurauksena viralliseltakin nimeltään Kiinteistöliitto

Lisätiedot

UUDENMAAN ASUNTOKIINTEISTÖYHDISTYS RY

UUDENMAAN ASUNTOKIINTEISTÖYHDISTYS RY UUDENMAAN ASUNTOKIINTEISTÖYHDISTYS RY Vuosikertomus 2009 Toiminnanjohtajan katsaus Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys toimii Kiinteistöliitto Uusimaa nimellä palvelukeskuksena vastaten myös Porvoon Kiinteistöyhdistyksen,

Lisätiedot

Paikallinen Palveleva Vaikuttaja

Paikallinen Palveleva Vaikuttaja Paikallinen Palveleva Vaikuttaja Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Turun Isännöintikeskus Oy 23.11.2016 Toiminnanjohtaja Juuso Kallio Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS

TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS 1 TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS Kiinteistöliitto Uusimaa ry toimii Kiinteistöliitto Uusimaa -nimellä alueellisena palvelukeskuksena vastaten myös Porvoon Kiinteistöyhdistyksen, Hyvinkään - Riihimäen - Mäntsälän

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

- toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja valvoa niiden yleisiä ja yhteisiä etuja

- toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja valvoa niiden yleisiä ja yhteisiä etuja Kiinteistöliitto Uusimaa ry TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS Yhdistys on sääntömuutoksen seurauksena viralliseltakin nimeltään Kiinteistöliitto Uusimaa ry. Se toimii Kiinteistöliitto Uusimaa -nimellä alueellisena

Lisätiedot

- toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja valvoa niiden yleisiä ja yhteisiä etuja

- toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja valvoa niiden yleisiä ja yhteisiä etuja 1 TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS Kiinteistöliitto Uusimaa ry toimii Kiinteistöliitto Uusimaa -nimellä alueellisena palvelukeskuksena vastaten myös Porvoon Kiinteistöyhdistyksen, Hyvinkään - Riihimäen - Mäntsälän

Lisätiedot

Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. T A S E K I R J A 31.12.2011

Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. T A S E K I R J A 31.12.2011 Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. T A S E K I R J A 31.12.2011 Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. Y-tunnus 0222474-5 Kotipaikka: Helsinki Säilytä 31.12.2021 asti Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi X KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi X -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi III KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi III -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVI KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0288699-2 TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti:

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi I -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi V KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi V -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVII KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVIII KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 11.00

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XIV KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XIV -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi IV KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi IV -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi II KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi II -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Kuvasto ry:n avoimuusraportti

Kuvasto ry:n avoimuusraportti :n avoimuusraportti 2017 Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki p. 09 272 4022 kuvasto@kuvasto.fi www.kuvasto.fi y-tunnus: 06909952 2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 13.30

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi IX KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi IX -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XIX -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 11.00 Tampereen

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 1-4/2016 Liikevaihto 840 677,72 300, Yleiset myyntitilit 840 677,72 3000, Myynti 840 677,72 Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 3980, Muut tuotot 200,00 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 13.30

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y. 1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot