HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI ELINKEINOTULON VEROTTAMISESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI ELINKEINOTULON VEROTTAMISESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA"

Transkriptio

1 LAUSUNTO 1 (8) Valtiovarainministeriö Vero-osasto PL VALTIONEUVOSTO HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI ELINKEINOTULON VEROTTAMISESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA Valtiovarainministeriön vero-osasto on päivätyssä kirjeessään pyytänyt Rahoitustarkastukselta lausuntoa hallituksen esitykseksi Eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 5 a, 17 ja 46 :n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan elinkeinotulon verottamisesta annettua lakia muutettavaksi siten, että luottolaitokset saisivat vähentää luottotappioita nykyistä aikaisemmassa vaiheessa odotettavissa olevina menetyksinä. Samalla luovuttaisiin kaavamaisesta luottotappiovarauksesta. Rahoitustarkastus esittää lausuntonaan kunnioittavasti seuraavan. Rahoitustarkastus (Rata) pitää kannatettavana ehdotusta muuttaa luottolaitosten verotusta siten, että verotuksessa vähennettäisiin toteutuneiden menetysten lisäksi sellaiset myönnettyihin luottoihin ja muihin niihin rinnastettaviin saamisiin kohdistuvat odotettavissa olevat luottotappiot, jotka kirjanpitoa koskevien säännösten mukaan on ehdottomasti kirjattava kuluksi tilinpäätöksessä. Näiltä osin ehdotuksen mukaisesti verotuksen pohjaksi tulee hyväksyä sekä kansallisen lainsäädännön että IAS/IFRSstandardien mukaisesti laadittu tilinpäätös. Tämä ratkaisu helpottaisi myös verolainsäädännön täytäntöönpanoa, koska verotuksen pohjana olisi vahvistettu tilinpäätös. Hallituksen esityksen yleisperusteluiden 1 mukaan talletuspankkien ja luottolaitosten vuosina 1990 ja 1991 luottotappiovarauksista vararaha s- toon siirretty osuus katsottaisiin veronalaiseksi tuloksi uuteen järjestelmään siirryttäessä. Rata katsoo, että jälkikäteen tapahtuva talletuspankkien ja luottolaitosten ensisijaisiin omiin varoihin sisältyvien erien verottaminen murentaisi merkittävästi suomalaisen rahoitusjärjestelmän vakauteen ja lainsäädäntöjärjestelmään kohdistuvaa kansainvälistä ja kansallista luottamusta. Vararahastosiirtojen saattaminen verollisiksi merkitsisi sitä, että suomalais- 1 Luku 2. Esityksen vaikutukset

2 LAUSUNTO 2 (8) 1 Tilinpäätössäännökset muuttuvat ten luottolaitosten vakavaraisuus on runsaan kymmenen vuoden ajan laskettu systemaattisesti virheellisesti. Vuosina 1990 ja 1991 tehdyillä siirroilla vararahastoon haluttiin turvata suomalaisten luottolaitosten vakavaraisuus siirryttäessä noudattamaan nykyisin voimassa olevia, aikaisempia huomattavasti tiukempia vakavaraisuussäännöksiä. Vararahastot kuuluvat luottolaitosten sidottuun omaan pääomaan ja vakavaraisuuslaskelmassa ns. Tier I pääomaan, johon ei saa sisältyä verovelkaa. Tämä on otettu huomioon myös silloisen verolain perusteluissa 2, joiden mukaan vararahastoon siirrettyä määrää vastaava määrä ei tuloutuisi verotuksessa myöhemminkään. Rata katsoo myös, että pelkästään lain perusteluilla ei vararahastoon siirrettyjä eriä voi saattaa veronalaiseksi tuloksi, vaan se vaatii lain nimenomaisen säännöksen. IAS-sääntelyryhmän loppuraportin pohjalta sekä kirjanpitolaki (KPL) että luottolaitostoiminnasta annetun lain (LLL) tilinpäätöstä koskevat säännökset sekä näiden lakien pohjalta annettavat alemman asteiset säännökset ovat oleellisesti muuttumassa vuonna Tulevien LLL:n tilinpäätössäännösten mukaan jokaisen niitä noudattavan yrityksen on laadittava sekä konserni- että erillistilinpäätöksensä fair value-direktiivin mukaisesti. Käytännössä fair value-direktiivi tarkoittaa IAS 39-standardin soveltamista sekä konserni- että erillistilinpäätöksissä. Listautuneet yritykset laativat konsernitilinpäätöksensä IAS/IFRSstandardien mukaisesti viimeistään vuonna IAS/IFRS-standardien mukaisen tilinpäätöksen voivat laatia myös muut yritykset sekä konserniettä erillistilinpäätöstasolla. Tätä silmällä pitäen yritysten myöntämien luottojen ja niihin rinnastettavien rahoitussopimusten verotuskohtelun tulisi olla kirjanpidossa noudatettavien periaatteiden mukaista riippumatta siitä minkä Suomen lainsäädännön mukaisen tilinpäätösnormiston 3 mukaan yritys tilinpäätöksensä laatii. IAS 39-standardin mukanaan tuomat muutokset ovat niin merkittäviä, että niiden seurauksena muuttavat oleellisesti myös Ratan tilinpäätösmääräyk- 2 HE n:o 242/1989 perusteluissa laiksi elinkeinotulon verottamisesta todetaan Vararahastoon siirrettyä erää vastaava määrä ei tuloutuisi verotuksessa myöhemminkään, sillä kysymyksessä ei olisi 46 :n 3 momentin luottotappiovarauksen tulouttamista koskevassa säännöksessä tarkoitettu luottotappiovaraus. Myöhemmissä hallituksen esitysten perusteluissa (HE 205/1991 ja HE 321/1992) todetaan, että vararahastoon siirrossa ei ollut kysymys verovelan anteeksiannosta, vaan ainoastaan vakavaraisuuslaskentaan tasejärjestelyjen mahdollistaminen ilman välittömiä veroseuraamuksia. Vararahastoon siirrettyjen varojen verottamisesta ei ole kuitenkaan missään vaiheessa säädetty lain nimenomaisella säännöksellä. 3 Tuleva KPL 7 a luku: Kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaan laadittava tilinpäätös ja konsernitilinpäätös.

3 LAUSUNTO 3 (8) 1.1 Uusien tilinpäätös- ja verosäännösten aikataulu set. Merkittävimmät muutokset tulevat LLL:n 36 :ään, jossa säädetään rahoitusvälineiden arvostamisesta. IAS 39:stä lähtöisin olevista muutoksista seuraa myös kirjanpidon ja tilinpäätöksen terminologian muutoksia. IAS 39 käyttää termejä arvon alentuminen 4 ja arvonalentumistappio 5, joita uudessa LLL:ssa ja Ratan uudessa tilinpäätösstandardeissa 6 tullaan käyttämään puhuttaessa nykyisistä luottotappiovarauksista. Varaukset termiä kirjanpidossa tullaan käyttämään vain silloin kun on kyse IAS 37- standardin 7 tarkoittamista varauksista tai puhtaatsi verotuksellisista varauksista, jotka on EVL 54 :n mukaan kirjattava kirjanpitoon. Rata ehdottaa, että myös verolainsäädännössä siirrytään käyttämään samaa terminologiaa kuin kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä, jolloin vältytään erilaisen terminologian aiheuttamilta sekaannuksilta. Hallituksen esitykset KPL:n ja LLL:n muuttamiseksi ovat vielä luonno s- vaiheessa, mutta alustavien tietojen mukaan hallituksen esitykset annetaan keväällä 2004 ja lakien on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2004 aikana. LLL:n osalta tullaan ehdottamaan, että lakia sovelletaan ensimmäisen kerran kirjanpitoon lain voimaantuloa lähinnä seuraavan tilikauden alusta lukien. Kirjanpitovelvollinen saa soveltaa lakia kirjanpitoon sinä tilikautena, jonka kuluessa laki tulee voimaan. Ratan uusi tilinpäätösstandardi tulee noudattamaan samaa aikataulua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pääsääntöisesti uusia säännöksiä sovelletaan vuoden 2005 kirjanp i- toon ja tilinpäätökseen. Mahdollista on kuitenkin, että joku LLL:a no u- dattava yritys soveltaa uusia tilinpäätössäännöksiä jo vuonna Edellä mainituista syistä hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa ei tule viitatta Ratan nykyisin voimassa oleviin määräyksiin vaan tulevaan Ratan tilinpäätösstandardiin, jossa tarkemmin tullaan ohjeistamaan tilinpäätöksen laatimista. Valtuutus Ratan sitovien määräysten antamiseen tulee uudistuvan LLL:n 31 :stä. Ratan tilinpäätösstandardin sisältö ja samalla yrityksen myöntämien luottojen ja niihin rinnastettavien rahoitussopimusten tilinpäätöskäsittely täsmentyy vasta sen jälkeen, kun IASB on julkaissut uudistetun IAS 39-standardin. ED IAS 39:n 8 mukaan yrityksen myöntämien luottojen ja niihin rinnastettavien sopimusten tilinpäätöskäsittely tulee muuttumaan. Viimeisimmän tiedon mukaan IAS 39 julkaistaan tänä vuonna viikolla 52 ja silloinkin standardista puuttuu vielä 4 Alkuperäinen IAS termi on impairment = Kun omaisuuserän kirjanpitoarvo ylittää omaisuuserästä kerrytettävissä olevan rahamäärän. 5 Alkuperäinen IAS termi on impairment loss = Määrä, jolla omaisuuserän kirjanpitoarvo ylittää omaisuuserästä kerrytettävissä olevan rahamäärän. 6 Rata on uusimassa määräyskokoelmaansa ja uudistuksessa määräykset muuttuvat standardeiksi. 7 IAS 37 Varaukset, ehdolliset velat ja ehdolliset varat 8 Exposure Draft of Proposed Amendents to IAS 32 & 39.

4 LAUSUNTO 4 (8) 2 Yksityiskohtaiset kommentit korkoriskin makrosuojausta käsittelevä osa, joka on tarkoitus julkaista vuoden 2004 maaliskuun loppuun mennessä. Rata ehdottaa, että muutettuja EVL 5 a ja 17 :ää ryhdyttäisiin soveltamaan samanaikaisesti uusien tilinpäätössäännösten kanssa. Mikäli yritys laatii vuoden 2004 tilinpäätöksen nykyisten säännösten mukaisesti, niin sitä varten olisi selvyyden vuoksi aiheellista olla erityinen siirtymäsäännös, jossa hyväksyttäisiin verotuksessa vähennettäviksi ne luottotappiot ja luottotappiovaraukset, jotka on kirjattava kirjanpitoon ja esitettävä tilinpäätöksessä Ratan nykyisten määräysten ja mukaisesti. EVL 46 :n mukaista kaavamaista luottotappiovarausta ei tehtäisi enää vuoden 2004 verotuksessa. Yleisperustelut 1.2. Luottolaitosten kirjanpitoa ja tilinpäätöstä koskevat säännökset Ehdotuksessa todetaan, että fair value -direktiivin mukaan tietyt rahoitusvaroihin ja velkoihin kuuluvat erät arvostetaan käypään arvoon. Käypään arvoon arvostamista ei kuitenkaan sovelleta yhtiön myöntämiin lainoihin ja muihin saamisiin, joita ei pidetä kaupankäyntitarkoituksessa. Luottolaitoksen myöntämät luotot ja muut saamiset, joita ei pidetä kaupankäyntitarkoituksessa, merkitään siten tilinpäätökseen edelleen hankintamenoon. Edellä mainittu fair value direktiivi perustuu rahoitusvälineiden kirjaamista ja arvostamista koskevaan IAS 39-standardiin. ED IAS 39:n mukaan yrityksen myöntämät lainat ja muut saamiset voidaan ensimmäistä kertaa kirjanpitoon kirjattaessa luokitella myös kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviin tai myytävissä oleviin rahoitusvaroihin. Mikäli myönnetty luotto määritellään myytävänä olevaksi, arvostetaan se käypään arvoon ja arvonmuutokset kirjataan suoraan omaan pääomaan. Vielä ei tarkkaan tiedetä minkä sisältöisenä uusi IAS 39 julkaistaan eikä myöskään tiedetä kuinka tarkasti Rata tulee uudessa tilinpäätösstandardissaan velvoittamaan IAS 39:n soveltamista niiltä valvottaviltaan, jotka eivät laadi tilinpäätöstään IAS-standardien mukaisesti. Tästä johtuen IAS 39-standardin uudistaminen mitä todennäköisimmin tulee muuttamaan yrityksen myö n- tämien lainojen ja muiden saamisten käsittelyä kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä.

5 LAUSUNTO 5 (8) 1.3. Nykytilan arviointi ja ehdotetut muutokset IAS 39:stä tulee Suomen lainsäädäntöön ja Ratan uuteen tilinpäätösstandardiin sama terminologia, jonka johdosta nykyinen termi luottotappiovaraus korvataan termillä arvonalentumistappio. Myöskin termi yleinen tappiovaraus poistuu kirjanpidosta. ED IAS 39 kappaleen 109 mukaan jaksotettuun hankintamenoon kirjattavien rahoitusvarojen arvon alentuminen voidaan kirjata vain silloin, kun on olemassa objektiivista näyttöä siitä, että rahoitusvaroihin kuuluvan erän tai erien ryhmän arvo on alentunut. Standardissa on tarkemmin selostettu minkälaisia ovat objektiivisen näytön kriteerit. ED IAS 39:ssä on runsaasti ehdotettuja uusia säännöksiä arvon alentumisen laskemismenetelmistä ja erityisesti rahoitusvarojen ryhmän arvon alentumisen arvioinnista. Uudistetun IAS 39-standardin voimaantulon jälkeen tilinpäätöksen laatijalle jää yhä vähemmän liikkumavaraa säännösten soveltamisessa. Yksityiskohtaiset perustelut 1. Lakiehdotuksen perustelut, 5 a Toisen kappaleen sisältö perustuu nykyiseen lainsäädäntöön ja siinä viitataan kirjanpitolainsäädännön mukaiseen kohdistettuun luottotappiovaraukseen ja saamisen pääomasta saatavaan suoritukseen 9. Uudet säädökset muuttuvat ja tulevat perustumaan IAS 39:ään. IAS 39 mukaan yrityksen myöntämät lainat ja muut saamiset, silloin kun ne eivät ole kaupankäyntitarkoituksessa, ovat arvonalentumistestin kohteena. Yrityksen pitää arvioida vähintään jokaisena tilinpäätöspäivänä, onko olemassa objektiivista näyttöä siitä, että rahoitusvaroihin kuuluvan erän tai erien ryhmän arvo on alentunut. IAS 39 kappale 114 toteaa Mikäli arvonalentumis- tai luottotappiomäärä 10 pienenee jollakin myöhemmällä tilikaudella ja vähennyksen voidaan katsoa objektiivisesti liittyvän arvonalentumisen kirjaamisen jälkeiseen tapahtumaan, rahoitusvaroihin kuuluvan erän arvonalentuminen peruutetaan joko suoraan tai oikaisemalla vähennyserää. Peruuttaminen ei saa johtaa rahoitusvaroihin kuuluvan erän kirjaamiseen arvoon, joka on suurempi kuin jaksotettu hankintameno olisi ollut arvonalentumisen peruuttamisajankohtana, jos arvonalentumista ei olisi kirjattu. Peruutus kirjataan tulosvaikutteisesti tilikaudella. Tulevien kirjanpitosäännösten mukaan arvon alentumisen peruutus kirjataan tuloksi ja samalla se tulisi myös veronalaiseksi tuloksi, jolloin myös 9 IAS 39 ei puhu saamisen pääomasta saatavasta suorituksesta vaan rahoitusvaroihin kuuluvan erän kerrytettävissä olevasta rahamäärästä, ks. esim. IAS ja Alkuperäisen IAS termin bad debt loss suomenkielinen vastine on luottotappio.

6 LAUSUNTO 6 (8) tältä osin kirjanpito ja verotus kulkevat käsi kädessä. Ehdotettu kappale tulisi muotoilla tämän mukaisesti. 17 :ää koskevassa toisessa kappaleessa viitataan tuloslaskelman erään Luotto- ja takaustappiot ja Ratan nykyisiin määräyksiin ja Vielä ei varmuudella tiedetä pysyykö tuloslaskelman erä saman nimisenä kuin nyt, joten tässä kohdassa pitäisi viitata tulevaan vastaavaan erään. Samoin tulisi aina tarvittaessa viitata Ratan tuleviin standardeihin eikä nykyisiin määräyksiin ja käyttää tulevaa terminologiaa arvon alentumisesta. Myös kolmannen ja neljännen kappaleen terminologia ja viittaukset tulisi muuttaa uutta säännöstöä vastaavaksi 17 :ää koskevassa viimeisessä kappaleessa ehdotetaan, että vähennysoikeus verotuksessa ei koskisi taseen ulkopuolisiin eriin kohdistuvia odotettavissa olevia menetyksiä. VM:n asetus luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä on vielä luonnosvaiheessa samoin kuin Ratan tilinpäätösstandardi, joten vielä ei tarkkaan tiedetä mitä tuloslaskelman erään Luotto- ja takaustappiot (tai sitä vastaavaan erään) tulee kirjata kuluksi. Tästä johtuen näkisimme kuitenkin tarpeelliseksi, että kaikki mitä kyseiseen erään tulee Ratan tilinpäätösstandardin tai IAS/IFRS-standardien mukaan kirjata kuluksi, vaikka ne johtuisivat taseen ulkopuolisista eristä, tulisi hyväksyä myös verotuksessa vähennyskelpoisiksi. Tältäkin osin verotuksen pohjaksi tulisi tilinpäätöksen tulos. 4. Voimaantulo Ehdotetussa toisessa kappaleessa todetaan, että vuoden 2004 tuloksi lue t- taisiin ennen vuotta 2004 verotuksessa vähennetyt luottotappiovaraukset. Rata katsoo, että verotuksessa tuloksi luettaviin luottotappiovarauksiin ei tule sisällyttää vuosina 1990 ja 1991 vararahastoon siirrettyä erää, vaikka se otetaan huomioon verotuksessa vähennyskelpoisen luottotappiovarauksen enimmäismäärää laskettaessa. Vararahasto on yhteisölainsäädännön mukaan kokonaan sidottua omaa pääomaa ja vakavaraisuusääntelyn mukaan ensisijaisia omia varoja. Kolmannen kappaleen viimeinen virke on epäselvä. Mikäli virkkeellä tarkoitetaan vuoden 2003 loppuun mennessä toteutuneita luottotappioita, joita ei ole vuoden 2003 verotuksessa vähennetty vaan verovelvollisen pyynnöstä pistetty hyllylle, niin asia tulisi ilmaista selkeämmin.

7 LAUSUNTO 7 (8) 3 Ratalta erityisesti pyydetyt lausunnot Ratan lausuntoa on pyydetty erityisesti seuraavista seikoista: 1) Voidaanko esitysluonnoksesta ilmenevää elinkeinoverolain 17 :n 3 kohtaa soveltaa myös silloin, kun kirjanpidossa noudatetaan Fair Value-direktiiviä ja IAS-kirjanpitostandardeja? Kuinka luonnosteltua säännöstä mahdollisesti tulisi muuttaa, jotta se olisi toimiva myös tulevaisuudessa? Vastaus Käsityksemme mukaan 3 momentti on toimiva tulevaisuudessa, jos siinä käytettävä terminologia vastaa IAS/IFRS-standardien terminologiaa. Sanonta.. luottokantaan kohdistettavat odotettavissa olevat luottotappiot, tulisi korvata sanomalla luottokannan arvonalentumistappiot ja arvon alentumiset. Koska IAS/IFRS-standardit ovat nimenomaan tilinpäätösstandardit eivätkä varsinaisesti säätele juoksevaa kirjanpitoa, saattaisi olla hyvä, että 3 momentin loppu kuuluisi on kirjattava kuluksi kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä. 2) Esitysluonnoksen mukaan elinkeinoverolain 17 3 kohta koskisi luottolaitostoiminnassa annetussa laissa tarkoitettuja luottolaitoksia. Onko soveltamisala riittävä suhteessa nykyisiin toimijoihin ja siihen, että tällä hetkellä elinkeinoverolain 46 :n mukaisen luottotappiovarauksen voivat tehdä talletuspankit ja luottolaitokset? Vastaus Soveltamisalan tulisi kattaa ne kirjanpitovelvolliset, joiden on noudatettava tilinpäätöstä laadittaessa LLL:n 4 luvun tilinpäätössäännöksiä. LLL:n tilinpäätössäännöksiä noudattavien yritysten tulee arvostaa myönnetyt luotot ja niihin rinnastettavat rahoitussopimukset tämän lain ja Ratan tarkemmin antamien määräysten mukaan. Fair value-direktiivin (= IAS 39) soveltaminen tulee pakolliseksi luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten konserni- ja erillistilinpäätöksessä kuten IAS-sääntelyryhmän loppuraportissa kohdassa todetaan. Laissa sijoituspalveluyrityksistä todetaan, että tilinpäätökseen ja konsernitilinpäätökseen sovelletaan, mitä luottolaitostoiminnasta annetun lain :ssä säädetään.

8 LAUSUNTO 8 (8) 3) Esitysluonnoksessa tarkoitetun vähennyksen odotettavissa olevina luottotappioina voisi tehdä lähinnä luottolaitoksen myöntämistä luotoista ja muista tämän tyyppisistä saamisista? Vero-osasto pyytää kommentoimaan, onko säännöksen soveltamisala tältä osin kattava ja jos ei ole, ehdottamaan siihen muutosta perusteluineen. Vastaus Edelliseen kohtaan viitaten säännöksen soveltamisalaa tulisi laajentaa niin, että se kattaa kaikki yritykset, joiden on noudatettava LLL:n 4 luvun tilinpäätössäännöksiä. Luonnosvaiheessa olevan hallituksen esityksen mukaan LLL:n 4 luvun ovat sellaisia, jotka säätelevät tilinpäätöksen sisällön, kuten sijoituspalveluyrityksiä koskevan lain viittauksesta jo nyt ilmenee. Myös laki sijoituspalveluyrityksistä on muuttunut niin, että ne saavat myöntää asiakkaille sijoituspalveluun liittyviä luottoja ja muuta rahoitusta (16 ). RAHOITUSTARKASTUS Pirkko Pohjoisaho-Aarti apulaisjohtaja Leila Kanniainen tilinpäätösasiantuntija

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 42 16.11.1999 LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ 1. Lausuntopyyntö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä pyytää kuntajaostolta

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Finanssiala ry:n lomakemuotoinen lausunto Finanssivalvonnalle pankkisektorin määräys- ja ohjeluonnoksista (2/2016)

Finanssiala ry:n lomakemuotoinen lausunto Finanssivalvonnalle pankkisektorin määräys- ja ohjeluonnoksista (2/2016) Finanssivalvonnan pyyntö määräyksistä ja ohjeista 2/2016 Organisaation/henkilön nimi: Finanssiala ry (jäljempänä FA) /Pirjo Saarelainen Ilmoita mikäli tulee merkitä salaiseksi: julkinen Finanssivalvonta

Lisätiedot

Määräys osuuspankkien yhteenliittymän omien varojen ilmoittamisesta

Määräys osuuspankkien yhteenliittymän omien varojen ilmoittamisesta 1 (6) Osuuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisölle Määräys osuuspankkien yhteenliittymän omien varojen ilmoittamisesta Rahoitustarkastus antaa osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1601 VM/2931/00.00.00/2015 Valtiovarainministeriön määräys valtion tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö on

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS LUOTTOLAITOKSEN JA SIJOITUSPALVE- LUYRITYKSEN TILINPÄÄTÖKSESTÄ, KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ JA TOI- MINTAKERTOMUKSESTA

VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS LUOTTOLAITOKSEN JA SIJOITUSPALVE- LUYRITYKSEN TILINPÄÄTÖKSESTÄ, KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ JA TOI- MINTAKERTOMUKSESTA VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistioluonnos 1(5) Rahoitusmarkkinaosasto 24.9.2015 VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS LUOTTOLAITOKSEN JA SIJOITUSPALVE- LUYRITYKSEN TILINPÄÄTÖKSESTÄ, KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ JA TOI-

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 105 :n sekä ulkomaisen luottoja rahoituslaitoksen toiminnasta Suomessa annetun lain 7 a ja 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Laki. vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta

Laki. vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta Laki vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan vakuutusyhtiölain (521/2008) 8 luvun 4 :n 4 momentti, 8, 10, 11, 13, 19, 20, 23 ja 25, sellaisena kuin niistä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ 1 (7 ) Sijoituspalveluyrityksille Omistusyhteisöille MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain 4 :n 2 kohdan ja sijoituspalveluyrityksistä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D051482/01 LIITE.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D051482/01 LIITE. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11144/17 ADD 1 DRS 48 ECOFIN 635 EF 159 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 6. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN 1 (5) LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN Liitetietoina on esitettävä: Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Liitetietoihin on sisällytettävä yhteenliittymän tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden kuvaus,

Lisätiedot

HE 266/1998 vp PERUSTELUT

HE 266/1998 vp PERUSTELUT HE 266/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon verottamisesta

Lisätiedot

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden

Lisätiedot

3 TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS -PÄÄJAKSON SÄÄNTELYN LINJAUS

3 TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS -PÄÄJAKSON SÄÄNTELYN LINJAUS 1 (5) 3 TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS -PÄÄJAKSON SÄÄNTELYN LINJAUS Tavoitteet, tausta ja normiperusta Vuoden 2005 alusta lähtien yritykset, joiden liikkeeseen laskemat oman pääoman ehtoiset instrumentit

Lisätiedot

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMALUONNOS:

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMALUONNOS: 8.11.2013 1 (9) Finanssivalvonnalle Lausuntopyyntö 7/2013 14.10.2013 FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMALUONNOS: Valtiovarainministeriön asetukseen (1478/2011) perustuvat rahoitussektorin tasetta

Lisätiedot

Lisätietoja Finanssivalvonnassa antaa tilinpäätösasiantuntija Marketta Lindén, puhelin

Lisätietoja Finanssivalvonnassa antaa tilinpäätösasiantuntija Marketta Lindén, puhelin Organisaation/henkilön nimi: FINANSSIALA RY Ilmoita mikäli lausunto tulee merkitä salaiseksi: julkinen Finanssivalvonta pyytää lausuntoa määräyksistä ja ohjeista 14/2012, 15/2012 ja 16/2012. Lausunnot

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

YLEISOHJE KONSOLIDOIDUSTA VALVONNASTA

YLEISOHJE KONSOLIDOIDUSTA VALVONNASTA lukien toistaiseksi 1 (9) Luottolaitoksille Omistusyhteisöille YLEISOHJE KONSOLIDOIDUSTA VALVONNASTA Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain 4 :n 2 kohdan nojalla tämän luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

1. Kuntarahoitus Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön

1. Kuntarahoitus Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön 1 (7) Kuntarahoitus Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön (International Financial Reporting Standards, IFRS) 1. Kuntarahoitus Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön

Lisätiedot

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Laki verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 14 b ja 17 b :n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 14 b laissa

Lisätiedot

OHJE JULKISEN KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAN SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN OSAVUOSIKATSAUKSESTA

OHJE JULKISEN KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAN SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1 (6) Sijoituspalveluyrityksille Omistusyhteisöille OHJE JULKISEN KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAN SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN OSAVUOSIKATSAUKSESTA Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain 4 :n 2 kohdan

Lisätiedot

Standardi RA3.1. Nimi ja nro 2

Standardi RA3.1. Nimi ja nro 2 Standardi RA3.1 Tilinpäätökseen ja kirjanpitoon perustuvien valvontatietojen toimittaminen Rahoitustarkastukselle Määräykset ja ohjeet Nimi ja nro 2 Pääjakso 2 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 3

Lisätiedot

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94 RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) LIITE I TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT Vakuusrahaston tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaisesti: TULOSLASKELMA 1.1.19xx - 31.12.19xx Varsinainen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Laki maakaaren muuttamisesta

Laki maakaaren muuttamisesta LUONNOS 5.10.2015 Rinnakkaistekstit Laki maakaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan maakaaren (540/1995) 6 luvun :n 2 momentti, 9 a luvun 10 :n 2 momentti ja 15 :n 1 momentti, 15

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 108 1 (5) 16.1.2015

Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 108 1 (5) 16.1.2015 Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 108 1 (5) 16.1.2015 LAUSUNTO POTILASVAKUUTUSVASTUUN KIRJAAMISOHJEIDEN MUUTTAMISESTA 1 Lausuntopyyntö Sairaanhoitopiiri A ja sairaanhoitopiiri B (myöhemmin hakijat)

Lisätiedot

MÄÄRÄYS LUOTTOLAITOKSEN KIRJANPIDOSTA

MÄÄRÄYS LUOTTOLAITOKSEN KIRJANPIDOSTA Muutokset merkitty alleviivattuna 1 (5) Luottolaitoksille Omistusyhteisöille MÄÄRÄYS LUOTTOLAITOKSEN KIRJANPIDOSTA Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain 14 :n 1 momentin nojalla seuraavan määräyksen

Lisätiedot

Tilinpäätös ja verosuunnittelu

Tilinpäätös ja verosuunnittelu Tilinpäätös ja verosuunnittelu Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 2017 1.6.2017 / Tampere Risto Walden, kauppat.lisensiaatti risto@bilanssi.fi / 050-585 3655 IFRS EU KPL / FAS EVL / TVL OYL Elinkeinoverolain

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992. 1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2/2016 Rahoitussektorin kirjanpito, tilinpäätös ja toimintakertomus: Yhteenveto ja palaute lausunnoista

Määräykset ja ohjeet 2/2016 Rahoitussektorin kirjanpito, tilinpäätös ja toimintakertomus: Yhteenveto ja palaute lausunnoista Muistio 1 (8) Määräykset ja ohjeet 2/2016 Rahoitussektorin kirjanpito, tilinpäätös ja toimintakertomus: Yhteenveto ja palaute lausunnoista Viittaus Kommentit perusteluineen (ja mahdollinen muotoiluehdotus)

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta /2014 Laki. talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta /2014 Laki. talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 2014 616/2014 Laki talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä elokuuta 2014 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

1991 vp - HE 205 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 205 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 99 vp - HE 205 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 4 ja 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan elinkeinotulon verottamisesta

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

Luento 8. Arvonmuutokset: Tulojen tulouttaminen tilikaudelle: Arvonkorotus Käypä arvo Arvonalentuminen.

Luento 8. Arvonmuutokset: Tulojen tulouttaminen tilikaudelle: Arvonkorotus Käypä arvo Arvonalentuminen. Luento 8 Arvonmuutokset: Arvonkorotus Käypä arvo Arvonalentuminen. Tulojen tulouttaminen tilikaudelle: Suoriteperuste Valmistusasteen mukainen tulouttaminen. 1 KIRJANPITO 22C00100 Luento 8a: Arvonmuutokset:

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Korvaa Voimassa

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Korvaa Voimassa VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Annettu Korvaa Voimassa 29.2.2008 31.12.2007 alkaen AS SEGMENTTIKOHTAINEN TATU (IFRS) Neljännesvuosittain Palautuspäivä:

Lisätiedot

HE 191/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta

HE 191/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verotusmenettelystä annettua lakia siten,

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,

Lisätiedot

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

Finanssivalvonnan standardin 3.1 muutokset

Finanssivalvonnan standardin 3.1 muutokset Finanssivalvonnan standardin 3.1 muutokset Tilinpäätös ja toimintakertomus Esityksen rakenne Nykyisen 3.1 Tilinpäätös ja toimintakertomus laajuus ja rakenne Uudet Fivan sääntelyn ohjeet Esitystekniset

Lisätiedot

Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET

Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET Alma Talent Helsinki 2016 7., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2775-6 ISBN 978-952-14-2360-4

Lisätiedot

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Lisätiedot

HE 176/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon

HE 176/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sekä tuloverolain 45 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon

Lisätiedot

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE 14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 11/2014

Määräykset ja ohjeet 11/2014 Määräykset ja ohjeet 11/2014 Paikallispankkien vakavaraisuuden hallinnan raportointi Dnro FIVA 16/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 31.12.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 10/2014

Määräykset ja ohjeet 10/2014 Määräykset ja ohjeet 10/2014 Julkistettavat tiedot varojen vakuussidonnaisuudesta ja varoista, jotka eivät ole vakuuskäytössä Dnro FIVA 15/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 27.12.2014 FINANSSIVALVONTA

Lisätiedot

Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan. Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014

Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan. Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014 Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014 Yleistä - Laki osaamisen kehittämisestä Työmarkkinajärjestöt sopivat maaliskuussa 2013 osaamisen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D052439/02 LIITE.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D052439/02 LIITE. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. syyskuuta 2017 (OR. en) 12297/17 ADD 1 DRS 55 ECOFIN 727 EF 196 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2017 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kirjanpitolain ja tilintarkastuslain muuttamisesta (HE 189/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kirjanpitolain ja tilintarkastuslain muuttamisesta (HE 189/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kirjanpitolain ja tilintarkastuslain muuttamisesta (HE 189/2000 vp). Talousvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (TaVM

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

1 Soveltamisala ja sovellettavat säännökset

1 Soveltamisala ja sovellettavat säännökset /XRWWRODLWRNVLOOH 2PLVWXV\KWHLV LOOH 0bb5b

Lisätiedot

Rahoitusinstrumentit Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority

Rahoitusinstrumentit Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority Rahoitusinstrumentit Esityksen sisältö 1 IFRS 9 Rahoitusinstrumentit ensimmäinen tilinpäätös 2018 2 Rahoitusinstrumentit: pääomien luokittelu taseessa (IAS 32) keskustelupaperi 3 IFRS 17 Vakuutussopimukset

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja

Lisätiedot

Tilinpäätös ja sen laatiminen

Tilinpäätös ja sen laatiminen Tilinpäätös ja sen laatiminen Kirjanpito Yhdistys on aina kirjanpitovelvollinen. Kirjanpidon tehtävänä on antaa oikea ja riittävä kuva tuottojen ja kustannusten syntymisestä, toiminnan tuloksesta ja yhdistyksen

Lisätiedot

Luottotappioiden kotvaamista koskevan sitoumuksen piirissä olevien luottojen enimmäismäärä. Yleistä. HE 200/1997 vp

Luottotappioiden kotvaamista koskevan sitoumuksen piirissä olevien luottojen enimmäismäärä. Yleistä. HE 200/1997 vp HE 200/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kera Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kera Oy -nimisestä

Lisätiedot

LIITE. IFRS-standardien vuosittaiset parannukset 2010 2012 1

LIITE. IFRS-standardien vuosittaiset parannukset 2010 2012 1 FI LIITE IFRS-standardien vuosittaiset parannukset 2010 2012 1 1 Kopiointi sallittu Euroopan talousalueella. Kaikki oikeudet pidätetään Euroopan talousalueen ulkopuolella lukuun ottamatta oikeutta kopioida

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön vero-osastolle

Valtiovarainministeriön vero-osastolle Valtiovarainministeriön vero-osastolle Kiitän mahdollisuudesta saada lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta 17.7.2015. Koska lausunnon alaa

Lisätiedot

osakeyhtiölain kielenhuolto

osakeyhtiölain kielenhuolto Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 20.3.2008 Kielenhuoltajien kommenttien aiheita Saako lukija tarpeeksi

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun

Lisätiedot

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

LIITE. IFRS-standardien vuosittaiset parannukset

LIITE. IFRS-standardien vuosittaiset parannukset FI LIITE IFRS-standardien vuosittaiset parannukset 2011 2013 1 1 Kopiointi sallittu Euroopan talousalueella. Kaikki oikeudet pidätetään Euroopan talousalueen ulkopuolella lukuun ottamatta oikeutta kopioida

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Johdanto... 15

SISÄLLYSLUETTELO. Johdanto... 15 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 15 1 luku Yleiset säännökset... 19 1 Oikeushenkilön kirjanpitovelvollisuus... 20 1 a Luonnollisen henkilön kirjanpitovelvollisuus.... 23 2 Kahdenkertainen kirjanpito... 27

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti 1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Lisätiedot

Palautelomake 1 (6) 22.5.2012. Julkinen

Palautelomake 1 (6) 22.5.2012. Julkinen Palautelomake 1 (6) Määräys ja ohje kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevasta lupamenettelystä ja riskienhallinnasta sekä Määräys ja ohje kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevasta raportoinnista Kooste

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 7/2016

Määräykset ja ohjeet 7/2016 Määräykset ja ohjeet 7/2016 Ohjeet moitteettomista palkitsemisjärjestelmistä sekä palkitsemiseen liittyvistä tiedonantovelvollisuuksista Dnro FIVA 11/01.00/2016 Antopäivä 30.8.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2017

Lisätiedot

Standardi RA4.4. Maariskin ilmoittaminen. Nimi ja nro 2

Standardi RA4.4. Maariskin ilmoittaminen. Nimi ja nro 2 Standardi RA4.4 Maariskin ilmoittaminen Määräykset ja ohjeet Nimi ja nro 2 Pääjakso 2 dnro 1/120/2005 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 3 2 Tavoitteet 4 3 Normiperusta 5 4 Raportointi Rahoitustarkastukselle

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004

Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus rahoitusvälineiden, sijoituskiinteistöjen, biologisten hyödykkeiden ja eräiden muiden sijoitusten merkitsemisestä vakuutusyrityksen

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 3/2013

Määräykset ja ohjeet 3/2013 Määräykset ja ohjeet 3/2013 Asiakasvalitusten käsittely Dnro FIVA 16/01.00/2018 Antopäivä 6.3.2013 Voimaantulopäivä 18.3.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

2.3.2016 FIVA 11/01.00/2015. Julkinen

2.3.2016 FIVA 11/01.00/2015. Julkinen FINANSSIVALVONTA Muistio 1 (12) Liite 2. Lausuntoyhteenveto Finanssivalvonnan rahoitussektorin kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevista määräyksistä ja ohjeista Kooste lausunnoissa esitetyistä

Lisätiedot

MÄÄRÄYS OSAKKEEN- JA KIINTEISTÖOMISTUKSEN ILMOITTAMISESTA

MÄÄRÄYS OSAKKEEN- JA KIINTEISTÖOMISTUKSEN ILMOITTAMISESTA Muutokset alleviivattu 1(5) Luottolaitoksille Omistusyhteisöille Rahoituspainotteisen rahoitus- ja vakuutusryhmittymän emoyritykselle MÄÄRÄYS OSAKKEEN- JA KIINTEISTÖOMISTUKSEN ILMOITTAMISESTA Rahoitustarkastus

Lisätiedot

Palaute määräyksistä ja ohjeista 4/2015 (Dnro FIVA 9/01.00/2015) Lausuntopyyntö 4/2017 Dnro FIVA 11/01.00/2017

Palaute määräyksistä ja ohjeista 4/2015 (Dnro FIVA 9/01.00/2015) Lausuntopyyntö 4/2017 Dnro FIVA 11/01.00/2017 Viittaus Kommentit perusteluineen (ja mahdollinen muotoiluehdotus) Finanssivalvonnan vastaus Sosiaali- ja terveysministeriö Valtiovarainministeriö Vakuutuskassat ry 4.3.1 (kohta 24) 4.3.1 (kohta 25) 4.3.1

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 3/2013

Määräykset ja ohjeet 3/2013 Määräykset ja ohjeet 3/2013 Asiakasvalitusten käsittely Dnro FIVA 15/01.00/2012 Antopäivä 6.3.2013 Voimaantulopäivä 18.3.2013 Muutospäivä: 1.1.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Standardi RA4.10. Lähipiiriluottojen ja -sijoitusten ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle. Määräykset ja ohjeet

Standardi RA4.10. Lähipiiriluottojen ja -sijoitusten ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle. Määräykset ja ohjeet Standardi RA4.10 Rahoitustarkastukselle Määräykset ja ohjeet Rahoitustarkastukselle RA4.10 dnro 14/120/2006 2 (12) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 3 2 Tavoitteet 4 3 Kansainvälinen viitekehys 5 4 Normiperusta

Lisätiedot

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot