a saus AJANKOHTAISTA Koonnut Erkki Hänninen 9/1990 METSÄKONEIDEN JATKUVA MAKSUPERUSTETUTKIMUS Mikko Kahala, Pekka-Juhani Kuitto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "a saus AJANKOHTAISTA Koonnut Erkki Hänninen 9/1990 METSÄKONEIDEN JATKUVA MAKSUPERUSTETUTKIMUS Mikko Kahala, Pekka-Juhani Kuitto"

Transkriptio

1 MITSATIHDN a saus 9/199 AJANKOHTAISTA Koonnut Erkki Hänninen METSÄKONEIDEN JATKUVA MAKSUPERUSTETUTKIMUS Mikko Kahala, Pekka-Juhani Kuitto Mets~teho on perinteisesti tehnyt l~hes kaiken sellaisen monitoimikoneita ja mets~trak toreita koskevan työntutkimuksen, jonka tarkoituksena on tuottaa tietoa urakointimaksujen rakenteen ja koneiden tuottavuuden m~~ rittelemiseksi. Yleens~ Mets~teho on tutkinut, kun sopijapuolet ovat sit~ yhdess~ pyytäneet. Tämä tutkimusmenettely on t~hän asti toiminut kohtuullisen hyvin. Viime aikoina sit~ on kuitenkin alettu arvostella yhä enemmän. Osa arvostelusta on katsottava "luonnolliseksi etupoliittiseksi taktikoinniksi", mutta pääasialliset syyt kritiikkiin ovat kuitenkin todellisia. Uutta tutkimusta on pyydetty yleensä vasta silloin, kun aiempi tutkimustieto on todettu vanhentuneeksi. Silloin perättäisten tutkimusten aikaväli on ollut pitkä ja tulosten soveltaminen edellyttäisi kerrallaan usein suhteellisen suuria maksura kennemuutoksia. Se on korostuneesti tullut esiin koneellisen hakkuun maksuperustetutkimuksissa. Monitoimikonekanta, koneelliset h akkuumenete lmät ja korjuuolosuhteet ovat kuitenkin jatkuvasti muuttuneet maksurakenteiden kannalta merkitt~v~ll~ tavalla. Tutkimustulosten k~ytett~vyyden ja ajantasaisuuden parantamiseksi on maksuperustetutkimusk~yt~ntö p~~tetty korjuukoneiden osalta muuttaa jat:kuvaksi maksuperust;et;ut:kimukseksi. Sen tavoitteena on tuottaa jatkuvasti ajantasaista maksuperustetietoa korjuukoneiden ajanmenekeist~, ajanmenekkirakenteista ja tuottavuudesta eri olosuhteissa. Tutkimusmenettelyn muutos ja tutkimustapa on suunniteltu ja p~~tetty yhteistyöss~ Koneyritt~jien liitto r.y:n ja Mets~alan Kuljetuksenantajien kanssa. Ajantasaisuuteen uudessa tutkimus~yt~nnöss~ pyrit~~n ennen muuta sill~, ett~ tutkimus on jatkuvaa ja perustuu vuosittain koko konekan nasta arvottavaan otokseen. Vuosittain saa tava uusi tutkimustieto liitet~~n aiempaan tiedosteon ja samalla siit~ poistetaan vastaava vanhin tutkimustieto. T~ll~ "liukuvan keskiarvon menetelm~ll~" oletetaan saatavan maksuperustek~yttöön riitt~vän ajantasainen ajanmenekkija tuottavuustiedosto, joka ottaa huomioon konekannan, korjuumenetelmien ja olosuhteiden muutokset. Tutkimuskoneiksi arvotaan vuosittain 16 har vesteria ja 15 kuormatraktoria. Arvottavana konekantana on kolmena edellisenä vuonna myydyt koneet, joiden tiedot saadaan mets~konei den valmistajilta. Konemerkit ja niiden merk kiosuudet m~~r~ytyv~t edellisen~ vuonna vi iden eniten myydyn harvesteri- ja kuormatraktorimerkin mukaan niiden myyntilukujen suhteessa. Tutkimuskoneiden arvonnassa noudatetaan lis~ksi puum~~r~n mukaista aluejakoa. Ensimmäiset koneet arvottiin tutkimuskoneet ovat seuraa- Konemerkeitt~in vat. Hetsätraktorit: FMG 91 Lokomo Valmet 836 FMG 678 mini Ponsse Sl5 ja Sl5E Valmet 838 Harvesterit: FMG 99 Lokomo Valmet 91 ja 868 Ponsse HS15 AFM 6 Lako (kaivurialust.) Norcar 6 H 5 kpl kpl Seuraavan kerran koneet on tarkoitus valita elokuussa Ensi~ist~ tutkimuskautta siis hieman pidennet~än. Sill~ pyrit~~n sii hen, ett~ uusimmat tutkimustulokset olisivat kunakin vuonna ~ytett~viss~ silloin, kun mets~koneiden maksuneuvottelut alkavat syksyisin. 1

2 Tll,\$ffii'OKJ,\a,\JIIII,\ ll!tll a.-.5ivolll.t.hjofis r"r rsr.. 111~11 e::: HETSÄTiAKTO~IT A = I-IAWEST'ElZIT Tutkimuksen varsinaisen projektiryhmän muodostavat seuraavat Metsätehon tutkijat, atkosaston edustajat ja työntutkijat: Mirja Alve Minna Jokiniemi Mikko Kahala (proj.pääll., metsätraktorit) Sirkka Keskinen Pekka-Juhani Kuitto (harvesterit) Tauno Laajalahti Reima Liikkanen Timo Rantanen Kari Uusi-Pantti Kolme viimeksi mainittua keräävät aikatutkimuksen kenttäaineistot....,, ' Tällaisen laajan ja jatkuvaksi tarkoitetun tutkimusprojektin onnistuminen edellyttää kaikkien siinä mukana olevien tahojen yhteistyötä. Onnistuneen tutkimuksen tuottama tieto on varmasti hyödyllistä ja aivan yhtä tärkeää niin koneyrittäjälle kuin urakanantajallekin. Tiedon tärkeys vain kasvaa, jos nykyisestä, suhteellisen keskittyneestä maksusopimuskäytännöstä siirrytään kohti alueja yrittäjäkohtaisempaa sopimuskäytäntöä. METSÄKONEKAUPPA UUTEEN ENNÄ1YKSEEN Lasse Säteri Tutkimuksen kenttätyöt toteutetaan sekä aikaettä seurantatutkimuksin. Aikatutkimuksella selvitetään olosuhde- ja työvaikeustekijöiden vaikutukset ajanmenekkisuhteisiin sekä tehollisen työajan rakenne ja alle 15 min:n keskeytysten osuus. Aikatutkimukset tekee Metsätehon työntutkija. Seurantatutkimuksella puolestaan selvitetään koneiden käyttöasteet, ajankäyttötasot ja -jakaumat sekä eri olosuhteiden vaikutukset kokonaistuottavuuteen. Seurannassa selvitetään myös siirtojen sekä huolto- ja korjaustoiminnan rakennetta ja ajankäyttöä sekä mahdollisten seisokkien määrä. Seurantatutkimukseen osallistuvat urakanantajan paikallinen työnjohto, koneyrittäjä ja kuljettajat. Metsäteho toimittaa kuhunkin koneeseen tärinäkellon kiekkoineen sekä seurantalomakkeet ja -ohjeet ja opastaa koneittain seurannan käytännön periaatteet. Tutkimuksen kenttätyöt aloitettiin huhtikuussa 199. Tutkimusprojektia varten alan asiantuntijoista perustettiin seurantaryhmä, johon sopijapuolet kumpikin nimesivät seuraavat kolme edustajaansa. Koneyrittäjien liitto r.y: Simo Jaakkola Osmo Koski (varalle Matti Kaaja) Osmo Saarivuori Metsäalan Kuljetuksenantajat: Pekka Kauranen Markku Laaksonen Harri Rumpunen Metsäkoneita myytiin Suomessa vuonna 1989 ennätyksellisen runsaasti. Edelliseen vuoteen verrattuna metsätraktoreiden myynti lisääntyi lähes 1 % ja monitoimikoneiden yli %. Tiedot perustuvat Metsätehon vuosittain keräämään metsäkoneiden myyntitilastoon. Metsätraktoreita myytiin viime vuonna kaikkiaan 317. Valtaosa, 94 %, myynnistä oli pyörätraktoreita. Loput 6 % oli telatraktoreita, jotka ovat pieniä, lähinnä harvennusmetsiin tarkoitettuja koneita. Niiden myynti on vähentynyt edellisvuodesta neljänneksellä. Pyörätraktoreista myytiin entistä enemmän keskikokoisia traktoreita; 1 11 tonnin omapainoisten traktoreiden osuus oli 61 % myynnistä. Sitä kevyempien osuus oli 8 % ja raskaampien 11 %. Monitoimikoneita myytiin kaikkiaan yli 4. Myynnin kasvu kohdistui kuormainharvestereihin eli siihen monitoimikoneeseen, jossa kaato-, karsinta- ja katkootalaitteet ovat samassa, kuormaimen kouran paikalla olevassa yksikössä. Prosessoreiden ja kaksioteharvestereiden myynti sen sijaan väheni edellisvuodesta. Monitoimikoneita myytiin sekä uudella alustakoneella varustettuina kokonaisina koneina että ilman alustakonetta jo olemassa olevaan alustakoneeseen asennettaviksi. Varsin yleistä näyttää olevan, että ~

3 vuosittain myydyt mon i toi mikoneet Vuosittain myydy t me tsätra k tor i t kpl kp vuosi järeämmät, urakoitsijatason koneet myydään alustakoneella varustettuina ja kevyemmät, is ännän linjan koneet ilman alustakonetta. Joukossa on myös monitoimiosan uus1m1s1a entiseen alustakoneeseen. Noin puolet myydyi stä koneista oli uusalustaisia. Vuosittain myytyjen konemäärien perusteella on arvioitu myös käytössä olevien koneiden määriä. Metsätraktoreiden kokonaismäärä on ollut pitkään suunnilleen samansuuruinen, vuosi noin l 6 traktoria. Kahtena viime vuonna määrä on vähän lisääntynyt. Vuoden 1989 arvioidaan lopussa kokonaistraktorimäärän olleen noin l 67 kpl. Monitoimikoneiden määrä on v11me vuosina lisääntynyt nopeasti. Kuuden viime vuoden myyntimäärien perusteella arvioidaan vuoden vaihteessa olleen käytössä jo noin l 3 monitoimikonetta. Niistä kuormainharvestereita oli noin 75 %. *********************************************** PAINOMITTAUKSEN KEHITTÄMINEN Metsätehon katsaus 8/199 Jari Marjomaa Painomittausmenetelmät ovat puutavaran tehtaalla mittauksessa melko yleisiä; nykyisin punnitaan tehtaalle saapuvasta puumäärästä noin 4 %. Otantamenetelmien soveltamiseen tehtaallamittauksessa on hyvät edellytykset: mitattavat puumäärät ovat suuria ja ne mitataan keskitetysti. Perinteisessä paino-otantamittauks essa puutavaran tilavuus määritetään punnitsemalla koko erän massa vastaanottomittauksessa ja muuntamalla tämä mittaustulos tilavuudeksi satunnaisesti valittujen näytenippujen mittaustuloksista lasketulla keskimääräisellä tuoretiheysluvulla. Menetelmä soveltuu hyvin tehtaalle saapuvan kokonaispuumää rän selvittämiseen sekä suurten puutavaraerien mittaukseen, mutta pienten erien mittaus on tuoretiheyden suuren vaih telun vuoksi epätarkkaa. Tuoretiheyden vaihtelua voidaan pienentää jakamalla mitattava puutavaraerä osiin eli os itteisiin, joiden keskimääräinen tuoretiheys määritetään ositteittain otannalla. Menetelmää kutsutaan paino-ositemittaukseksi. Paino-esitemenetelmässä mitattavan puutavaraerän tuoretiheyden vaihteluväli on jaettu tasavälisiin painoluokkiin. Riittävä osit teiden määrä on yleensä 3-6 ja luokkaväl i on silloin 7 - kgjm3. Mittauserän kuormat jaetaan painoluokkiin vastaanottomittauksessa määritetyn tuoretiheyden likiarvon perusteella. Näyteniput arvotaan kuormista ositteittain. Vastaanottomittauksessa on painoluokan mää rittämiseksi lisäksi arvioitava kuorman tilavuus kehystilavuuden ja keskimääräisen tiiviyden perusteella. Kehystilavuuden mittauksen tarkentamiseksi ja tehostamiseksi on kehitetty mm. videotekniikkaan ja kuvatulkintaan perustuvia menetelmiä. Paino-esitemenetelmällä on mahdollista tehostaa merkittävästi paino-otantamittausta. Kun es im. l m3 : n mittauserän tuore tiheyden keskihajonta osittamalla pienenee 1 %:sta 5 prosenttiin, tarvittava otoskoko pienenee kolmannekseen. Menetelmän kuormittaiseen tarkkuuteen vaikuttaa suurimmaksi osaksi painoluokan määritystarkkuus vastaanottomittauksessa. Tarkastusmittausaineiston perusteella paino-esitemenetelmää käytettäessä yhden kuorman (n. 5 m3 ) tilavuuden keskimääräinen virhe oli alle 6 %. Paino-esitemenetelmän käyttö pienienkin puutavaraerien luovutusmittaukseen on kehittåmisnäkymät huomioon ottaen jo lähiaikoina realistinen vaihtoehto. 3

4 METSÄlYÖN KEHI1YSSUUNTIA 199-LUVULLA Metsätehon moniste Jouko Örn Metsäteho on arvioinut metsätöiden järjestelyjä koskevaa tutkimusta ja kehittämistä varten metsätöiden todennäköisiä 199-luvun kehityssuuntia. Sisäasiainministeriön laskelmien mukaan väestö- ja elinkeinorakenteen muutoksen myötä maa- ja me tsätalouden työvoiman arvioidaan supistuvan nykyisestään vuoteen 1995 mennessä noin 3 %. Samalla muiden elinkeinojen työvoiman kysynnän arvioidaan kasvavan enemmän kuin työllisen väestön kokonaistarjonta. Väestön keskittymisen asutuskeskuksiin arvioidaan lisääntyvän 199-luvulla, jolloin rekrytoitava työvoima on metsätyön kannalta maantieteellisesti ja asenteellisesti nykyistä etäämpänä metsästä ja metsätyöstä. Työvoiman tarjontatilanteen ja puunkorjuun kustannusrakenteen kehityksen perusteella arvioidaan, että puutavaran hakkuun koneellistamisen kehitys noudattaa vuosien vauhtia vuoteen 1995 asti. Koneellisen Toteutunut ja tavoite 1995 Hakkuu-,mh- ja mittaustyöt TyöpiiviA vuodessa keakimjtyönt. Työntekijöitä Työpv /työnt./v 1 8 m 1+ lffiffij 151- ~ D ~ Vuosi Työlajeittaiset vuosityöpäivät Työpäiviä/työntekijä vuodessa hakkuutöiden osuus vuosityöpäivistä oli 7 % Metsänhoitotöissä ei ole nähtävissä hakkuuseen verrattavia töiden koneellistamismahdollisuuksia, jotka vuoteen 1995 mennessä vähentäisivät ratkaisevasti metsänhoitotöiden työvoiman tarvetta. Arvioitu kehitys muuttaa ihmistyövaltaisen metsätyön rakennetta tuntuvasti. Hakkuutyön osuus ihmistyövaltaisen metsätyön työpanoksesta laskee nykyisestä noin 75 %: sta noin 5 prosenttiin vuoteen 1995 mennessä. Metsänhoidon, mittauksen ja suunnittelun osuus kasvaa vastaavasti n ykyisestä 5 %:sta noin 5 %:iin. Hakkuun koneellistaminen puolestaan kaksinkertaistaa nykyisestään me tsäkoneen kuljettajien määrän. Metsätyöntekijöiden keskimääräistä vuosityöaikaa on työvoiman tarjonnan supistuessa lisättävä nykyisestä runsaasta työpäivästä työpäivään. Koko vuoden metsätyötä tekevien osuuden tulisi lisää ntyä tuntuvasti. Samalla työn sisällön pitäisi muuttua hakkuutyövaltaisesta monipuoliseksi hakkuu-, me tsänhoito-ja suunnittelutyöksi. Metsätöiden muutos lisää myös yksityismetsätalouden ja metsäkoneyrittäjien merkitystä metsätyövoiman käyttäjinä. Puunkorjuun koneellistamisen ja toisaalta paperituotteiden puuraaka-aineen tuoreusvaatimusten takia myös ihmistyövaltaisin menetelmin korjattavien työmaiden korjuuaikoja on nopeutettava. Työmailla pitäisi olla useampia työntekijöitä kuin nykyään. Työryhmätyöskentelyn kehittäminen saattaa olla yksi ratkaisu metsätyövoiman käytön ongelmiin. Työvoimamää rän väheneminen pidentää työmatkoja ja maantieteellistä etäisyyttä työnjoh toon. Työntekijöiden työllistäminen ympäri vuoden ja työvoiman yhteiskäyttö lisäävät tarvetta suunnitella työvoiman käyttöä. Se asettaa työnjohdolle ja koko metsätyöorganisaatiolle uusia vaatimuksia. Yhteensä 8 lillillill 6 4 D Muut työt Muu mh-työ MIKROSOVELLUS ISTUTUSPALKAN Jstutus LASKENTAAN ~ Hakkuu Työlaji Metsätyöntekijäin vuosityöajan rakenteen muutos :stä 1995:een sekä vuosityöajan jakautuminen työlajeihin hakkuun osuus kasvoi metsäteollisuuden ja metsähallituksen suorittamassa pystykorjuussa vuosina %:sta lähes 5 %:iin. Hakkuun koneellistamisasteen arvioidaan sen mukaan, miten metsäteollisuuden suhdanteet ja investoinnit sekä kotimaisen raakapuun saatavuus kehittyvät, suurenevan vuoteen 1995 mennessä 7-8 %:iin. Jarmo Hämäläinen Metsänuudistamisen työmaasuunnittelun kehittämisprojektin yhteydessä on laadittu laskentaohjelma, joka on tarko itettu istutuspalkan laskentaan. Ohjelmalla voidaan laskea met-

5 sänhoitotöiden urakkapalkkausohjeen työvaikeusluokittelun ja yksikköpalkkojen mukainen istutuspalkka. Ohjelma on kesällä 199 kokeilukäytössä muutamissa Metsätehon jäsenyrityksissä ja metsähallituksessa. Ohjelma on laadittu K-Mies-työasemaohjelmistolla ja toimii PC/MS-DOS-käyttöjärjestelmällä varustetuissa mikrotietokoneissa (IBM ja yhteensopivat). Lisätietoja antaa Jarmo Hämäläinen. PAIKKATIEDONHALLINNAN UUDET MAHDOLLISUUDET Jarmo Hämäläinen GPS-paikannusjärjestelmän (Global Positioning System) myötä. Järjestelmän on arvioitu olevan kattava 199-luvun puoliväliin mennessä. Ensimmäiset maastokelpoiset paikannus-/ tiedonkeruulaitteet on esitelty ja niitä on hankittu USA:ssa myös metsätalouskäyttöön (USDA Forest Service). Metsäteho kokeilee paikkatietojärjestelmää Metsätaloudessa paikkatiedon - erityisesti sijainnin - hallinta on sitä tarpeellisempaa, mitä lähempänä ollaan eri toimien toteutusta maastossa. Toistaiseksi puunhankinnan ja -tuotannon työmaasuunnittelua ja toteutuksen ohjausta palvelevia paikkatietojärjestelmiä ei ole kuitenkaan juuri esitelty. Mitä on paikkatiedonhallinta? Paikkatiedolla tarkoitetaan tietokokonaisuutta, joka koostuu jonkin kohteen sijainnin määrittelevistä tiedoista (esim. koordinaatit) ja kohteen ominaisuuksia kuvaavista tiedoista (esim. puuston määrä). Paikkatiedonhallinta on paikkatiedon varastointia, muokkaamista ja esittämistä, ja siihen tarkoitettuja tietokonesovelluksia kutsutaan GIS-järjestelmiksi (Geographical Information Systems). Kartta on paikkatiedon symbolinen esitysmuoto kohteiden sijainnin ja ominaisuuksien havainnollistamiseksi. Metsätaloudellisten toimien suunnittelu ja ohjaus pohjautuu suureksi osaksi paikkatietoon. Paikkatiedonhallinnan tehtäviä on siirretty manuaalisista menetelmistä tietokoneille 197-luvulta lähtien; esimerkkeinä mainittakoon metsätaloussuunnitelmien kuviotietojen laskenta ja raportointi. Samalla vuosikymmenellä otettiin USA : ssa ja Kanadassa käyttöön ensimmäiset ohjelmistot karttojen piirtämistä varten. Meillä tietokoneavusteinen kartanpiirustus aloitettiin 198-luvun alussa ja nykyisin se on jonkinasteisessa käytössä useimmissa metsää omistavissa yrityksissä, metsähallituksessa ja metsälautakunnissa. Tietokonegrafiikan, tietokantatekniikan ja laitteistojen kehitys on mahdollistanut viime aikoina uusia paikkatietosovelluksia. Tekniset valmiudet eri lähteistä saatavan tiedon joustavaan yhdistelyyn, paikkatietojen vuorovaikutteiseen käsittelyyn ja erillisten laskentamallien kytkentään antavat keinoja päätöksentekoa tukevien paikkatietosovellusten laatimiseen. Tällaisten integroitujen paikkatiedonhallintaj ärj estelmien hyöty-/ kustannussuhteen on arvioitu olevan moninkertainen pelkkiin kartanpiirustusj ärj estelmiin verrat tuna. Kohteen täsmällisen sijaintitiedon määrittämiseen maastotiedon keräyksen yhteydessä on luvassa mullistus satelliitteihin perustuvan GIS-ohjelmiston Metsäteho hankki syksyllä 1989 käytettäväksi puunkorjuun ja metsänuudistamisen työmaasuunnittelun kehittämistutkimuksessa. Tutkimuksen yhteydessä selvitetään paikkatietojärjestelmän antamia mahdollisuuksia työmaasuunnittelussa. Samalla selvitetään mahdollisuutta soveltaa sitä muilla puunhankinnan ja -tuotannon alueilla. Metsäteho valitsi ohjelmistoksi USA:laisen ARC/INFOn. Ohjelmisto on monipuolinen "työkaluvalikoima" erilaisten paikkatietosovellusten rakentamiseen. Metsäteho hankki ohjelmiston mikroversion. Se koostuu moduuleista, joita voidaan hankkia erillisinä tarpeen mukaan. Ohjelmisto sisältää karttojen piirtämiseen, tulostukseen ja joustavaan ominaisuustietojen esittämiseen liittyvien perusominaisuuksien ohella muutamia arvokkaita lisätoimintoja. Sellaisia ovat esim. rutiinit kuljetusreittien optimointiin ja erilaisten kuviointien yhdistämiseen sekä liitäntä ohjelmistoon, joka on tarkoitettu satelliittikuvien tulkintaan. Ohjelmistoa sovelletaan ensimmäiseksi uudistamisen työmaasuunnittelun kehittämistutkimuksessa. Tutkimuksessa tarkastellaan systemaattiseen olosuhdetiedon kokoamiseen ja hyväksikäyttöön perustuvan työmaasuunnittelun mahdollisuuksia parantaa uudistamisen kustannustehokkuutta. Tutkimuksen yhteydessä laaditaan kokeilujärjestelmä, jonka avulla mm. kasvupaikkatunnukset ja niiden vaihtelu voidaan ottaa tarkasti huomioon, kun valitaan uudistamismenetelmiä ja seurataan uudistamistuloksia. Esimerkiksi kun valitaan uudistamismenetelmiä, järjestelmä n avulla havainnollistetaan näyttöpää tteelle kasvupaikkatunnukset, rajataan olosuhde- ja toimenpidekuviot, lasketaan kuvioiden pinta-alat ja tulostetaan suunnitelma-asiakirjat ja -kartat. Järjestelmään kytketään myös Metsätehon metsänviljelymenetelmien vertailumalli vaihtoehtoisten toimenpidekuviointien edullisuuden ve rtailemista varten. 5

6 sien puunkorjuun suunnitteluun, puunkorjuuseen ja korjuujäljen tarkastustyöhön yksityiskohtaiset suositukset siitä, mihin asioihin tulee kiinnittää huomiota sekä miten korjuujälki arvioidaan ja mittaukset maastossa tehdään. UU'ITA KOULUTUSMATERIAALIA Videonauhat Puutavara-autokalusto n:o 16 Nauhassa selvitetään alan tärkeimpien käsitteiden merkitys, esitetään autokalustoa ja autokuljetuksia koskevat uusimmat lait ja säädökset, selvitetäänpuutavara-autokaluston kehittymistä ja esitellään alan uusinta kalustoa. Nauha soveltuu metsäoppilaitoksille ja yrityksissä kaukokuljetuksen kanssa tekemisissä olevien henkilöiden käyttöön. Sen kesto on noin 13 min. Myyntihinta on 5 mk ja vuokraushinta 4 mk. Koneellinen puunkorjuu turvemaiden kesäaikaisissa ensiharvennuksissa n:o 16 Videonauha kertoo Metsätehon syksyllä 1989 tekemästä tutkimuksesta ja sen tuloksista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisin monitoimikonekorjuuketjuin - tutkimuksessa 8 ketjua - turvemaametsien kesäaikainen ensimmä inen harvennus on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista. Oppaan aiheesta oli koulutustilaisuus Keskusmetsälautakunta Tapion kouluttajille Mikkelissä ja on Metsätehon jäsenyritysten kouluttajille myös Mikkelissä. Opas valmistuu toukokuussa 199. Se on 5sivuinen ja sen hinta on 15 - mk. Koneellisesti korjattavan leimikon suunnittelu Opas on tarkoitettu apuvälineeksi kaikille niille, jotka osallistuvat leimikon teosta sen korjuutekniseen suunnitteluun, ja se antaa tietoa metsäteollisuusyrityksille, metsähallitukselle ja yksityismetsätaloudelle sekä metsäopetukselle. LEIMIKON SUUNNITIELU Videonauhas sa näytetään koneiden työskentelyä, esitetään tuottavuus- ja korjuukustannustie toja sekä päätelmät tuloksista. Siinä esitellään myös suurin osa nykyisistä harvennusko rjuuketjuista. Oppaan hinta on mk. Tukimateriaalina on kalvojen tekoa varten noin 5-sivuinen teksti- ja kuvapohjarnoniste, hinta mk. Videonauhan kesto on noin 1 min ja se on VHS -kasetilla. Myyntihinta on 5 mk ja vuokraushinta 5 mk. Tilaukset Videonauhoja tai oppaita voi tilata kirjeits e tai puhelimitse: Oppaat Moni toimikoneopas Vuonna 1989 valmistuneesta oppaasta on otettu pienehkö lisäpainos, joten sitä on nyt saatavana Metsätehosta. Metsäteho, PL 194, 131 HELSINKI Puhelin: (9) videonauhat / Kirsti Storgårds oppaat / Irma Kallio Asiasanat: Harvennusbakkuiden korjuujäljelle asetettavat vaatimukset sekä korjuujäljen arviointi ja mittaaminen Opas on tarkoitettu metsälautakuntien, metsänhoitoyhdistysten ja puunhankintaorganisaatioiden käyttöön. Se antaa harvennusmet- Metsäteho Review Tutkimus, maksuperusteet Metsä koneiden myynti, tilastot Puutavaran painomittaus Kehityssuunnat, metsätyö Ohjelmat, istutuspalkkojen laskenta Paikkatiedonhallinta Koulutus 9/199 CURRENT TOPICS AT METSÄTEHO Metsäteho's research results and other information on forestry are reviewed. METSÄTEHO SUOMEN METSÄTEOLLISUUDEN KESKUSLimO RY:N METSÄTYONTUTKIMUSOSASTO PL 194 (Fabianinkatu 9 B) 131 HELSINKI Puhelin (9) 6589 HELSINKI 199 PAINOVALMISTE

Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus

Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus Projektiryhmä Kaarlo Rieppo, Jouni Väkevä, Jouko Örn Rahoittajat Metsähallitus, Metsäteollisuus ry, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj,

Lisätiedot

SAVOTTA Metsätyövoiman tarvelaskelmien keskeinen anti. Markus Strandström

SAVOTTA Metsätyövoiman tarvelaskelmien keskeinen anti. Markus Strandström SAVOTTA 2015 Metsätyövoiman tarvelaskelmien keskeinen anti Markus Strandström SAVOTTA 2015: keskeinen anti 1 Laskelman tausta ja tarkoitus Määräajoin päivitetty metsätyövoiman tarvetarkastelu edellinen

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 8a/2018 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 8a/2018 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 217 Metsätehon tuloskalvosarja 8a/218 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996

Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996 Osakkaiden yhteishanke Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996 Jouko Örn Metsätehon raportti 57 11.6.1998 Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996 Jouko Örn Metsätehon raportti

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 1a/2017 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 1a/2017 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 216 Metsätehon tuloskalvosarja 1a/217 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2016

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2016 Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 216 Metsätehon tuloskalvosarja 1a/217 Markus Strandström Metsäteho Oy Päivitetty 17.8.218 Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen

Lisätiedot

H A R V E N N U S M E T S I E N. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 289

H A R V E N N U S M E T S I E N. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 289 METSATEHON KATSAUS 14/1969 H A R V E N N U S M E T S I E N P U U N K 0 R J U U M E N E T E L M Ä T J A K 0 R J U U T E K N I S E T 0 L 0 S U H T E E T T A L V E L L A 1 9 6 9 Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta

Lisätiedot

NUMEERISET ILMAKUVAT TAIMIKON PERKAUSTARPEEN MÄÄRITTÄMISESSÄ

NUMEERISET ILMAKUVAT TAIMIKON PERKAUSTARPEEN MÄÄRITTÄMISESSÄ NUMEERISET ILMAKUVAT TAIMIKON PERKAUSTARPEEN MÄÄRITTÄMISESSÄ Selvitettiin numeeristen ilmakuva-aineistojen hyödyntämismahdollisuuksia taimikon puustotunnusten ja perkaustarpeen määrittämisessä. Tuukka

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 4a/2016 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 4a/2016 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 215 Metsätehon tuloskalvosarja 4a/216 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

ERIKOKOISTEN KUORMATRAKTOREIDEN TUOTOSTASO

ERIKOKOISTEN KUORMATRAKTOREIDEN TUOTOSTASO 24/ 1974 ERIKOKOISTEN KUORMATRAKTOREIDEN TUOTOSTASO Lyhennelmä Metsätehon tiedotuksesta 334 Mikko Kahala Tutkimuksessa selvitetään erikokoisten kuormatraktoreiden keski~istä tuotortasoa ja taloudellisuutta

Lisätiedot

METSÄKONEIDEN MONIKÄYTTÖISYYS

METSÄKONEIDEN MONIKÄYTTÖISYYS METSÄKONEIDEN MONIKÄYTTÖISYYS Projektiryhmä Antti Korpilahti, Kalle Kärhä, Janne Peltola, Olavi Pennanen, Kaarlo Rieppo, Jouni Väkevä Rahoittajat A. Ahlström Osakeyhtiö, Järvi-Suomen Uittoyhdistys, Koskitukki

Lisätiedot

Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla?

Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla? Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla? Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Koneyrittäjien Energiapäivät 4.2.2011, Sokos Hotel Ilves, Tampere Aines- ja energiapuun

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon kilpailukyky

Koneellisen taimikonhoidon kilpailukyky Koneellisen taimikonhoidon kilpailukyky Markus Strandström Metsäteho Oy Energiapuun laadukas korjuu ja koneellinen taimikonhoito -seminaari, 24.8.2012 Tausta Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin

Lisätiedot

Metsäsektorin työvoimatarve Savotta 2020. Markus Strandström ja Heikki Pajuoja

Metsäsektorin työvoimatarve Savotta 2020. Markus Strandström ja Heikki Pajuoja Metsäsektorin työvoimatarve Savotta 2020 Markus Strandström ja Heikki Pajuoja 7/2013 Tausta ja tavoite Hankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa metsä-, puu- ja paperialan työvoimatarpeesta vuoteen 2020 asti

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2007 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

SELOSTE Puhelin. Metsätehon keräämään metsäkoneiden tuotos- ja kustannustilastoon saatiin. Kaikki kaato-juonte- koneet olivat yritysten omistamia.

SELOSTE Puhelin. Metsätehon keräämään metsäkoneiden tuotos- ja kustannustilastoon saatiin. Kaikki kaato-juonte- koneet olivat yritysten omistamia. losaiiii Opasti nailta 8 B 00520 HELSINKI 52 SELOSTE Puhelin 14/1975 90-140011 M 0 N I T 0 I MI K 0 N E I D E N T U 0 T 0 S- A KUS T ANNUS T I L AS T 0 V U0 DE L T A 1 9 7 4 J Jukka Taipale AINEISTO Metsätehon

Lisätiedot

METSÄKONEENKULJETTAJA. Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita.

METSÄKONEENKULJETTAJA. Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita. METSÄKONEENKULJETTAJA Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita. Metsäkoneita ovat mm. 1. harvesterit (kaato-, karsimis- ja

Lisätiedot

Metsäalan työvoimatarve Savotta Metsätehon tuloskalvosarja 15/2016 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy

Metsäalan työvoimatarve Savotta Metsätehon tuloskalvosarja 15/2016 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy Metsäalan työvoimatarve Savotta 2025 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy Tausta ja tavoite Tämän työn tavoitteena on tuottaa tietoa metsäalan ammatillisen koulutuksen saaneiden henkilöiden työvoimatarpeesta

Lisätiedot

Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996.

Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996. Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset kuljetusmatkat vuonna 1996 Jouko Örn Metsätehon raportti 32 8.12.1997 Osakkaiden yhteishanke

Lisätiedot

Energiapuun mittaus. Pertti Hourunranta Työtehoseura ry 4.10.2014 Espoo

Energiapuun mittaus. Pertti Hourunranta Työtehoseura ry 4.10.2014 Espoo Energiapuun mittaus Pertti Hourunranta Työtehoseura ry 4.10.2014 Espoo 1 Esityksen sisältö 1. Käytössä olevia energiapuun mittaustapoja 2. Puutavaranmittauslaki Mittaustarkkuus Mittaustoimitus Erimielisyydet

Lisätiedot

Ryhmähanke. vuonna Heikki Alanne

Ryhmähanke. vuonna Heikki Alanne Ryhmähanke Metsäkone- ja puutavaraautokalusto ja sen työmäärät vuonna 1999 Heikki Alanne Metsätehon raportti 102 31.1.2001 Metsäkone- ja puutavara-autokalusto ja sen työmäärät vuonna 1999 Heikki Alanne

Lisätiedot

Koneellisen istutuksen ja taimikonhoidon kilpailukyky

Koneellisen istutuksen ja taimikonhoidon kilpailukyky Koneellisen istutuksen ja taimikonhoidon kilpailukyky Markus Strandström 1, Veli-Matti Saarinen 2, Heidi Hallongren 2, Jarmo Hämäläinen 1, Asko Poikela 1, Juho Rantala 2 1 Metsäteho Oy & 2 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Ensiharvennusmännik. nnikön voimakas laatuharvennus

Ensiharvennusmännik. nnikön voimakas laatuharvennus Ensiharvennusmännik nnikön voimakas laatuharvennus Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen Nuorten metsien käsittely 1 Tausta: Miten tilanteeseen on tultu? Suomessa 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella männyn

Lisätiedot

Puunkorjuu ja puutavaran kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi

Puunkorjuu ja puutavaran kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi Puunkorjuu ja puutavaran kaukokuljetus vuonna 2008 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain

Lisätiedot

Metsätyöntekijöiden palkat 2009, 2. neljännes

Metsätyöntekijöiden palkat 2009, 2. neljännes Palkat ja työvoimakustannukset 2009 Metsätyöntekijöiden palkat 2009, 2. neljännes Tuntipalkka metsänhoitotöissä oli 12,43 euroa 2. neljänneksellä 2009 Metsätyöntekijöitä oli vuoden 2009 toisella neljänneksellä

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 212 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 211 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS KUORMAINVAA AN KÄYTÖSTÄ PUUTAVARAN MITTAUKSESSA JA ERIEN ERILLÄÄN PIDOSSA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS KUORMAINVAA AN KÄYTÖSTÄ PUUTAVARAN MITTAUKSESSA JA ERIEN ERILLÄÄN PIDOSSA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 18/08 Päivämäärä 2.12.2008 Dnro 2593/01/2008 Voimassaoloaika 1.1.2009 toistaiseksi Kumoaa Maa- ja metsätalousministeriön määräys nro 47/99, Kuormainvaakamittaus

Lisätiedot

HAKKUUTÄHTEEN METSÄKULJETUKSEN AJANMENEKKI, TUOTTAVUUS JA KUSTANNUKSET

HAKKUUTÄHTEEN METSÄKULJETUKSEN AJANMENEKKI, TUOTTAVUUS JA KUSTANNUKSET HAKKUUTÄHTEEN METSÄKULJETUKSEN AJANMENEKKI, TUOTTAVUUS JA KUSTANNUKSET Projektiryhmä Kaarlo Rieppo, Kari Uusi-Pantti (työntutkimus) Rahoittajat Metsäliitto Osuuskunta, StoraEnso Oyj, UPM-Kymmene Oyj, Vapo

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 29 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien

Lisätiedot

PUUNKORJUUMENETELMÄT HANKINTAVUONNA 1966/67. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 271

PUUNKORJUUMENETELMÄT HANKINTAVUONNA 1966/67. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 271 1 METSÄTEHON KATSAUS 18/1967 PUUNKORJUUMENETELMÄT JA KORJUUTEKNISET OLOSUHTEET HANKINTAVUONNA 1966/67 Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 271 Maassamme käytössä olevien puunkorjuumen etelrnien ja korjuuteknisten

Lisätiedot

KATSAUS METSÄTEHON LEI MIKON KOON VAIKUTUS PUUNKORJUUN METSÄVAIHEEN KUSTANNUKSIIN LEI.MIKON ICUSTANNUKSET 15/1967

KATSAUS METSÄTEHON LEI MIKON KOON VAIKUTUS PUUNKORJUUN METSÄVAIHEEN KUSTANNUKSIIN LEI.MIKON ICUSTANNUKSET 15/1967 METSÄTEHON KATSAUS 15/1967 LEI MIKON KOON VAIKUTUS PUUNKORJUUN METSÄVAIHEEN KUSTANNUKSIIN Tiivistelmä Metsätehon tied~tuksesta 269 Metsätehon toimesta suoritettiin kustannustilastoihin, aikatutkimuksiin

Lisätiedot

Yritysesittely. Metsäteho Oy 2015

Yritysesittely. Metsäteho Oy 2015 Yritysesittely Metsäteho Oy 2015 Toimintaperiaatteet Metsäteho tukee soveltavan tutkimuksen avulla osakkaidensa puunhankinta- ja puuntuottamistoimintojen kehittämistä sekä edistää puuhuollon toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot

Metsäalalla on työvoimapula. Metsäalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla on hyvä työllisyystilanne lähitulevaisuudessa.

Metsäalalla on työvoimapula. Metsäalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla on hyvä työllisyystilanne lähitulevaisuudessa. METSURI Metsurin työhön kuuluu puiden kaato moottorisahalla ja niiden pinoaminen vesakon raivaus ja taimikon hoito raivaussahalla puiden istutus hakkuualoille ja uudistuskohteille muut metsätyöt kuten

Lisätiedot

KATSAUS METSÄTEHON 14/1968 TUOTTAAKO M E T S Ä T R A K T 0 R I S I T A P P I 0 T A?

KATSAUS METSÄTEHON 14/1968 TUOTTAAKO M E T S Ä T R A K T 0 R I S I T A P P I 0 T A? METSÄTEHON KATSAUS 4/968 TUOTTAAKO M E T S Ä T R A K T 0 R I S I T A P P I 0 T A? Metsätraktorin kannattavuuden tarkkaileminen on sekä kuljetuksenantajan että kuljetuksensuorittajan edun mukaista. Tarkkailun

Lisätiedot

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat toukokuussa 3,3 miljoonaa

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat toukokuussa 3,3 miljoonaa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima toukokuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 30.6.2004 730 Toukokuun hakkuut

Lisätiedot

Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta. Markus Strandström

Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta. Markus Strandström Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta Tausta ja tavoite Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin viime vuonna tavoitetila 1. Visio vuoteen 2015 on koneellistamista hyödyntävä kustannustehokas

Lisätiedot

Kuitupuun painomittauksen toimintamallin kehittäminen (Online tuoretiheys) projekti.

Kuitupuun painomittauksen toimintamallin kehittäminen (Online tuoretiheys) projekti. Kuitupuun painomittauksen toimintamallin kehittäminen (Online tuoretiheys) projekti https://www.luke.fi/projektit/online-tuoretiheys/ Projekti lyhyesti Tavoitteena on kehittää kuitupuun painomittausta

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, huhtikuu 11 3/11 9..11 Elina Mäki-Simola Huhtikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina huhtikuussa.

Lisätiedot

Puunkorjuu- ja puutavaran kaukokuljetustilasto vuonna 2006

Puunkorjuu- ja puutavaran kaukokuljetustilasto vuonna 2006 Puunkorjuu- ja puutavaran kaukokuljetustilasto vuonna 26 Arto Kariniemi Arto Kariniemi 1 Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

t Opastinsilta 8 B t

t Opastinsilta 8 B t . {(J 1/1975 AJANKOHTAINEN KATSAUS Markku Rauhalahti Katsauksessa esitellään Mets~tehon vuoden 1975 toimintaohjezma. Lis~ksi on mukana uutisia ja mm. henki~kuntamme esittely. Tut~imus- ja kokeilutoiminnassa

Lisätiedot

Koneistutushankkeen keskeisimmät tulokset

Koneistutushankkeen keskeisimmät tulokset Koneistutushankkeen keskeisimmät tulokset Koneistutushankkeen loppukeskustelu 5.11.2014 Projektipäällikkö Kyösti Sipilä Projektitutkija Tiina Laine Koneistutushanke Aloitettu vuonna 2010 Metsäkeskus ja

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 211 38/211 4.1.211 Elina Mäki-Simola Elokuun hakkuut 5, miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat elokuussa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 211 35/211 31.8.211 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2, miljoonaa kuutiometriä Heinäkuussa

Lisätiedot

Hakkuutyön tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF28 hakkuulaitteella

Hakkuutyön tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF28 hakkuulaitteella Hakkuutyön tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF28 hakkuulaitteella Ensimmäiset tuloskuvat Juha Laitila & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuun toimipaikka

Lisätiedot

Kokopuun korjuu nuorista metsistä

Kokopuun korjuu nuorista metsistä Kokopuun korjuu nuorista metsistä Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Metsähakkeen käyttö Suomessa 2000 2005 3,0 Metsähakkeen käyttö, milj. m 3 2,5

Lisätiedot

Metsätyövoiman tarve ja koulutus

Metsätyövoiman tarve ja koulutus Metsätehon raportti 175 22.6.2004 Julkinen jakelu nro 3 ISSN 1459-773X Metsätyövoiman tarve ja koulutus 2003-2010 Jouko Örn Metsätyövoiman tarve ja koulutus 2003-2010 Jouko Örn Metsätehon raportti 175

Lisätiedot

AJANKOHTAINEN KATSAUS

AJANKOHTAINEN KATSAUS 1/1976 AJANKOHTAINEN KATSAUS Markku Rauhalahti on vaunistunut toimintasuunnitelma vuosiksi 1976-81. Sen mukaan l~ hivuosien toiminnan p~ino kohdistetaan korjuun, kaukokuljetuksen ja puuntuottamisen t~iden

Lisätiedot

Älykäs kuljettajaopastus lisää tuottavuutta metsäkuljetukseen

Älykäs kuljettajaopastus lisää tuottavuutta metsäkuljetukseen Älykäs kuljettajaopastus lisää tuottavuutta metsäkuljetukseen Kari Väätäinen, Sami Lamminen, Matti Sirén, Jari Ala Ilomäki and Antti Asikainen PUU ohjelman väliseminaari Hämeenlinna 6.9.2012 Kuljettajaa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Heinäkuu Heinäkuun hakkuut 3 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Heinäkuu Heinäkuun hakkuut 3 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Heinäkuu 2007 Toimittaja: Yrjö Sevola 29.8.2007 882 Heinäkuun hakkuut 3

Lisätiedot

LATVUSMASSAN KOSTEUDEN MÄÄRITYS METSÄKULJETUKSEN YHTEYDESSÄ

LATVUSMASSAN KOSTEUDEN MÄÄRITYS METSÄKULJETUKSEN YHTEYDESSÄ LATVUSMASSAN KOSTEUDEN MÄÄRITYS METSÄKULJETUKSEN YHTEYDESSÄ Metsä- ja puuteknologia Pro gradu -tutkielman tulokset Kevät 2010 Petri Ronkainen petri.ronkainen@joensuu.fi 0505623455 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

MÄÄRÄYS Nro 2/2013. Metsäntutkimuslaitos Jokiniemenkuja VANTAA. Päivämäärä Dnro 498/62/2013. Voimassaoloaika 1.1.

MÄÄRÄYS Nro 2/2013. Metsäntutkimuslaitos Jokiniemenkuja VANTAA. Päivämäärä Dnro 498/62/2013. Voimassaoloaika 1.1. Metsäntutkimuslaitos Jokiniemenkuja 1 01370 VANTAA MÄÄRÄYS Nro 2/2013 Päivämäärä 18.12.2013 Dnro 498/62/2013 Voimassaoloaika 1.1.2014 toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki puutavaran mittauksesta (414/2013)

Lisätiedot

Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus Juha Rajamäki Arto Kariniemi Teppo Oijala

Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus Juha Rajamäki Arto Kariniemi Teppo Oijala Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus Juha Rajamäki Arto Kariniemi Teppo Oijala Metsätehon raportti 8 9.12.1996 Osakkaiden yhteishanke Asiasanat: harvennushakkuu, tuottavuus, hakkuukone Helsinki 1996

Lisätiedot

UW40 risuraivain koneellisessa taimikonhoidossa. Markus Strandström Asko Poikela

UW40 risuraivain koneellisessa taimikonhoidossa. Markus Strandström Asko Poikela UW40 risuraivain koneellisessa taimikonhoidossa Markus Strandström Asko Poikela UW40 risuraivain + Tehojätkä pienmetsäkone Paino 1 800 kg Leveys 1,5 metriä Keinutelit, kahdeksan vetävää pyörää Bensiinimoottori

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 6 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 6 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu 2005 Toimittaja: Yrjö Sevola 21.12.2005 800 Marraskuun hakkuut

Lisätiedot

Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu Helmikuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu Helmikuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 25.3.2004 716 Helmikuun hakkuut

Lisätiedot

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat lokakuussa 5,0 miljoonaa

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat lokakuussa 5,0 miljoonaa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima Lokakuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 1.12.2004 748 Lokakuun hakkuut

Lisätiedot

Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta

Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen, Teemu Kallio & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Projektin tavoitteet Kartoittaa, miten erilaiset

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 213 38/213 3.9.213 Yrjö Sevola Elokuun hakkuut 4,6 miljoonaa kuutiometriä Teollisuuden puunhankinta vilkasta,

Lisätiedot

Puh

Puh JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSPALVELUT Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Metsäalan perustutkinto, 2014 Paikka: Puusta pitkälle -hanke Metsätyöt

Lisätiedot

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat elokuussa 4,5 miljoonaa

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat elokuussa 4,5 miljoonaa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima elokuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 24.9.2004 741 Elokuun hakkuut

Lisätiedot

TIEDONSIIRTOTARPEET PUUNTUOTTAMISEN TOIMINNOISSA

TIEDONSIIRTOTARPEET PUUNTUOTTAMISEN TOIMINNOISSA TIEDONSIIRTOTARPEET PUUNTUOTTAMISEN TOIMINNOISSA Projektiryhmä Markus Strandström, Tapio Räsänen Rahoittajat Koskitukki Oy, Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Pölkky Oy, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene

Lisätiedot

Korjuutilasto Arto Kariniemi. Tuloskalvosarja. Tuloskalvosarja Puunkorjuun tilastot 1. Metsäteho Oy

Korjuutilasto Arto Kariniemi. Tuloskalvosarja. Tuloskalvosarja Puunkorjuun tilastot 1. Metsäteho Oy Korjuutilasto 25 Arto Kariniemi Puunkorjuun tilastot 1 Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Korjuutilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien

Lisätiedot

Kokemuksia kansainvälisestä työelämäyhteistyöstä ammatillisessa koulutuksessa

Kokemuksia kansainvälisestä työelämäyhteistyöstä ammatillisessa koulutuksessa Kokemuksia kansainvälisestä työelämäyhteistyöstä ammatillisessa koulutuksessa Harri Savonen, Pohjois-Karjala Ammattiopisto Valtimo Janne Haapasalo, John Deere Forestry Oy Deere & Company on maailman johtava

Lisätiedot

OSARIO. Lopullisessa luettelossa olleista yhteensä 54 muokkausyksiköstä

OSARIO. Lopullisessa luettelossa olleista yhteensä 54 muokkausyksiköstä OSARIO Opastinsilta 8 B 00 HELSINKI 5 Puhelin: 90011 SELOSTE 5/195 M A A N M U 0 K K A U S K 0 N E I D E N J A K U S T A N N U K S I S T A K Ä Y T Ö S T Ä Harri Rumpunen t Tutkimuksen tarkoituksena oli

Lisätiedot

Ajankohtaista ja näkymiä energiapuun mittauksessa

Ajankohtaista ja näkymiä energiapuun mittauksessa Ajankohtaista ja näkymiä energiapuun mittauksessa Metsäenergiafoorumi Joensuu 23.11.2010 Jari Lindblad Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuu jari.lindblad@metla.fi 050 391 3072 www.metla.fi/metinfo/tietopaketit/mittaus

Lisätiedot

Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät

Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsätieteenpäivä Helsinki 4.11.2009 Juho Rantala METLA Metsänhoidon kustannustehokkuus ja laatu - tutkimus- ja kehittämisohjelma

Lisätiedot

Poimintahakkuiden puunkorjuu

Poimintahakkuiden puunkorjuu Poimintahakkuiden puunkorjuu Kommenttipuheenvuoro Kehittämispäällikkö Aku Mäkelä, Koneyrittäjät Metsätieteen päivä 2013, poimintahakkuiden puunkorjuu 1 Koneyrittäjien liitto ry Energia-, maarakennus- ja

Lisätiedot

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Hankintakaupan historia Hankintahakkuiden nykypäivä Korjuumäärien

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu 2006 Toimittaja: Yrjö Sevola 3.1.2007 848 Marraskuun hakkuut 5

Lisätiedot

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN (METSÄKONEENKULJETTAJA) 1.8.2018 31.12.2018 15.1.2018 1 Sisällys Metsän hoito ja hyödyntäminen, 20 osp... 2 Metsänhoidon perustiedot, 5 osp... 2 Taimikon hoito, 5 osp...

Lisätiedot

METSÄNISTUTUKSEN KONEELLISTAMISEN TILANNE

METSÄNISTUTUKSEN KONEELLISTAMISEN TILANNE METSÄNISTUTUKSEN KONEELLISTAMISEN TILANNE Metsänistutuksen koneellistamisen tilanne, projekti nro 313 1 TUTKIMUSHANKKEEN TAVOITE JA TEHDYT RAPORTIT Tavoite: Selvitetään koneellisen istutuksen tilanne ja

Lisätiedot

Pinomittaus ajoneuvossa Ositettu kehysotantamittaus

Pinomittaus ajoneuvossa Ositettu kehysotantamittaus Pinomittaus ajoneuvossa Ositettu kehysotantamittaus Pinomittaus ajoneuvossa, projekti nro 241 1 Projektiryhmä Pinomittaus ajoneuvossa Ositettu kehysotantamittaus Tuomo Vuorenpää, proj.pääll. (kesäkuuhun

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

KATSAUS METSATEHON PUUNKORJUUMENETELMÄT HANKINTAVUONNA / /1968

KATSAUS METSATEHON PUUNKORJUUMENETELMÄT HANKINTAVUONNA / /1968 METSATEHON KATSAUS 19/1968 ( PUUNKORJUUMENETELMÄT J A KORJUUTEKNISET OLOSUHTEET HANKINTAVUONNA 1 9 6 7 / 6 8 Metsäteho keräsi kesällä 1967 tilastoa maassanme käytetyistä puunkor juumenetelmistä ja korjuuteknisistä

Lisätiedot

Energiapuuharvennusten korjuujälki mitataan vähintään 300 kohteelta. Perusjoukon muodostavat energiapuunkorjuun kemera-hankkeet.

Energiapuuharvennusten korjuujälki mitataan vähintään 300 kohteelta. Perusjoukon muodostavat energiapuunkorjuun kemera-hankkeet. 1 Korjuujäljen valtakunnalliset tarkastustulokset 2012 Harvennushakkuut ja energiapuuharvennukset 1 Yleistä korjuujäljen tarkastuksista Maa- ja metsätalouseministeriön ja metsäkeskusten välisissä tulossopimuksissa

Lisätiedot

tehtävän varsin laajaksi. Metsänhoitotöiden

tehtävän varsin laajaksi. Metsänhoitotöiden 2/1972 ) KATSAUS TOIMINTAAN Metsätehon låatiman kehitysennusteen mukaan Suomessa tapahtuu 1970-luvulla puutavaran korjuussa voimakasta koneellistumista. Metsätehon toiminnan painopiste onkin suuntautunut

Lisätiedot

WoodForce metsänhoidossa ja -parannuksessa

WoodForce metsänhoidossa ja -parannuksessa Pekka Valtonen 20.03.2018 WoodForce metsänhoidossa ja -parannuksessa Agenda Kalvot 15 min ja sovellus 45 min. Esittäytyminen Trimble Forestry WoodForce Yleiskuva Suunnittelusovellus Android-sovellus Metsänhoito

Lisätiedot

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN (METSÄKONEENKULJETTAJA) 7.1.2019 31.7.2019 15.1.2018 1 Sisällys Metsän hoito ja hyödyntäminen, 20 osp... 3 Manuaalinen puutavaran valmistus, 5 osp... 3 metsänviljely,

Lisätiedot

Tukkipuun hakkuut olivat 2,4 ja kuitupuun 2,6 miljoonaa kuutiometriä. Edellisvuoden joulukuuhun verrattuna

Tukkipuun hakkuut olivat 2,4 ja kuitupuun 2,6 miljoonaa kuutiometriä. Edellisvuoden joulukuuhun verrattuna A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Joulukuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 27.1.2005 755 Joulukuun hakkuut 5

Lisätiedot

Miten metsätalous ja kaavoitus voidaan sovittaa yhteen?

Miten metsätalous ja kaavoitus voidaan sovittaa yhteen? Miten metsätalous ja kaavoitus voidaan sovittaa yhteen? Tuula Packalen Kaavoituksen vaikutukset Etelä Suomen metsätalouteen seminaari Yhteenveto toimijakartoituksesta Hoidettu metsämaisema sekä kantorahatulot

Lisätiedot

RUNKOJUONTOVARASTOILLA. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 302

RUNKOJUONTOVARASTOILLA. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 302 /97 PUUTAVARAN KÄ S ITTELY RUNKOJUONTOVARASTOILLA Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 32 Metsäteho suoritti talvella 97 yhteistyössä EnsoGutzeit Osakeyhtiön kanssa tutkimuksen sahatukin kokoisten puiden

Lisätiedot

. KONEELLINEN HAKKUU JA METSÄKULJETUS - MAKSUPERUSTESELVITYS

. KONEELLINEN HAKKUU JA METSÄKULJETUS - MAKSUPERUSTESELVITYS 9/1992 PL 194 (Fabianinkatu 9 B) 131 HELSINKI. KONEELLINEN HAKKUU JA METSÄKULJETUS MAKSUPERUSTESELVITYS 199 1991 PekkaJuhani Kuitto Metsäteho toteutti vuosina 199 ja 1991 uudentyyppisen Metsäkoneiden jatkuvan

Lisätiedot

Energiapuun mittaus ja kosteus

Energiapuun mittaus ja kosteus Energiapuun mittaus ja kosteus Metsäenergiafoorumi Joensuu 10.6.2009 Jari Lindblad Metsäntutkimuslaitos, Joensuun toimintayksikkö jari.lindblad@metla.fi 050 391 3072 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Puutavaralogistiikan haasteet metsäteollisuuden näkökulmasta

Puutavaralogistiikan haasteet metsäteollisuuden näkökulmasta 18.6.2007 1 18.6.2007 2 Puutavaralogistiikan haasteet metsäteollisuuden näkökulmasta Pekka Kauranen Metsätehon iltapäiväseminaari 14.6.2007 18.6.2007 3 Sisältö 1. Itämeren altaan puumarkkinat 2. Kuljetusmuodot

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, helmikuu 11 1/11..11 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,8 miljoonaa kuutiometriä Helmikuu oli harvinaisen kylmä koko

Lisätiedot

Metsäteho ja sen tutkimuspainotukset

Metsäteho ja sen tutkimuspainotukset Metsäteho ja sen tutkimuspainotukset Heikki Pajuoja UEF-Metsäteho seminaari 22.6.2016, Joensuu Tehokas puuhuolto 2025 -visio Tehostuva, täsmäohjattu puuhuolto parantaa metsäteollisuuden kilpailukykyä sekä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Syyskuu Syyskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Syyskuu Syyskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Syyskuu 2007 Toimittaja: Yrjö Sevola 30.10.2007 888 Syyskuun hakkuut miljoonaa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 213 36/213 4.9.213 Yrjö Sevola Heinäkuun hakkuut 2,2 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus

Lisätiedot

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ Tämä kalvoesitys pohjautuu Pellervon taloustutkimuksen (PTT) Metsäsektorin merkitys aluetalouksissa tutkimukseen Esitys on päivitetty versio vuonna 27 ilmestyneestä kalvosarjasta

Lisätiedot

TRESTIMA. Digitaalisten tekniikoiden mahdollisuudet metsätaloudessa , Seinäjoki. Simo Kivimäki

TRESTIMA. Digitaalisten tekniikoiden mahdollisuudet metsätaloudessa , Seinäjoki. Simo Kivimäki TRESTIMA Digitaalisten tekniikoiden mahdollisuudet metsätaloudessa 22.3.2017, Seinäjoki Simo Kivimäki simo.kivimaki@trestima.com 050 3872891 Trestima Oy Vuonna 2012 perustettu metsäsektorille erikoistunut

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus. SMK:n ja VMI:n inventointien yhteistyömahdollisuuksia. Taksaattoriklubin kevätseminaari Helsinki, 20.3.

Suomen metsäkeskus. SMK:n ja VMI:n inventointien yhteistyömahdollisuuksia. Taksaattoriklubin kevätseminaari Helsinki, 20.3. Suomen metsäkeskus SMK:n ja VMI:n inventointien yhteistyömahdollisuuksia Taksaattoriklubin kevätseminaari Helsinki, 20.3.2015 Juho Heikkilä Sisältöä 1. SMK:n metsävaratiedosta lyhyesti 2. VMI-SMK yhteistyön

Lisätiedot

Systemaattisuus työmalleissa puunkorjuussa

Systemaattisuus työmalleissa puunkorjuussa Systemaattisuus työmalleissa puunkorjuussa METKA-koulutus Systemaattisen energiapuuharvennuksen teemapäivä Heikki Ovaskainen Erikoistutkija Sisältö Taustaa työmalleista Uusien joukkokäsittelyn työmallien

Lisätiedot

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat joulukuussa 5,5 miljoonaa kuutiometriä, 9 prosenttia

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat joulukuussa 5,5 miljoonaa kuutiometriä, 9 prosenttia A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinapuun hakkuut ja työvoima Joulukuu 2005 Toimittaja: Yrjö Sevola 20.1.2006 802 Joulukuun hakkuut 5,5

Lisätiedot

Satelliittipaikannuksen tarkkuus hakkuukoneessa. Timo Melkas Mika Salmi Jarmo Hämäläinen

Satelliittipaikannuksen tarkkuus hakkuukoneessa. Timo Melkas Mika Salmi Jarmo Hämäläinen Satelliittipaikannuksen tarkkuus hakkuukoneessa Timo Melkas Mika Salmi Jarmo Hämäläinen Tavoite Tutkimuksen tavoite oli selvittää nykyisten hakkuukoneissa vakiovarusteena olevien satelliittivastaanottimien

Lisätiedot

Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu

Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen, Metsäteho Oy Juha Laitila & Paula Jylhä, Metsäntutkimuslaitos 12.2.27, Helsinki/Joensuu/Kannus Kalle Kärhä, Sirkka

Lisätiedot

Yritysesittely. Metsäteho Oy 2018

Yritysesittely. Metsäteho Oy 2018 Yritysesittely Metsäteho Oy 2018 Toimintaperiaatteet Metsäteho tukee soveltavan tutkimuksen avulla osakkaidensa puunhankinta- ja puuntuottamistoimintojen kehittämistä sekä edistää puuhuollon toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, marraskuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, marraskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, marraskuu 211 2/212 11.1.212 Elina Mäki-Simola Marraskuun hakkuut 5,3 miljoonaa kuutiometriä Poikkeukselliset korjuukelit

Lisätiedot

Jenz HEM 820 DL runkopuun terminaalihaketuksessa

Jenz HEM 820 DL runkopuun terminaalihaketuksessa Jenz HEM 820 DL runkopuun terminaalihaketuksessa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus 13/2011 Tausta ja tavoitteet Suomessa käytettiin järeästä, (lahovikaisesta) runkopuusta tehtyä metsähaketta

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA. Esko Mikkonen 18/1986. Koonneet Erkki Hänninen ja Sture Lamplm KESKITETYN PUUNKÄSITTELYN KEHITYSNÄKYMIÄ YHDYSVALLOISSA JA KANADASSA

AJANKOHTAISTA. Esko Mikkonen 18/1986. Koonneet Erkki Hänninen ja Sture Lamplm KESKITETYN PUUNKÄSITTELYN KEHITYSNÄKYMIÄ YHDYSVALLOISSA JA KANADASSA 18/1986 AJANKOHTAISTA Koonneet Erkki Hänninen ja Sture Lamplm KESKITETYN PUUNKÄSITTELYN KEHITYSNÄKYMIÄ YHDYSVALLOISSA JA KANADASSA 3. Puun hyväksikäyttö on parempaa, koska mm. apteeraus ja katkoota ovat

Lisätiedot