Yritysesittely. Metsäteho Oy 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yritysesittely. Metsäteho Oy 2018"

Transkriptio

1 Yritysesittely Metsäteho Oy 2018

2 Toimintaperiaatteet Metsäteho tukee soveltavan tutkimuksen avulla osakkaidensa puunhankinta- ja puuntuottamistoimintojen kehittämistä sekä edistää puuhuollon toimintaedellytyksiä. Toiminta perustuu tiiviiseen verkostoitumiseen. Rooliimme kuuluvat T&K-tarpeiden ja uusien mahdollisuuksien jäsentäminen, tutkimuskonsortioiden kokoaminen, niiden koordinointi- ja toteutustehtävät sekä tulosten hyödyntämisen tukeminen. Tärkeimpiä toimintamuotoja ovat T&K-projektit, asiantuntijaselvitykset, seminaarit ja muu tiedotustoiminta. 2

3 Tehokas puuhuolto visio Tehostuva, täsmäohjattu puuhuolto parantaa metsäteollisuuden kilpailukykyä sekä turvaa sen kasvun ja uudistumisen. Kehittämistavoite vuoteen 2025 Puuhuolto on kestävää, tuottaa lisäarvoa puun arvoketjuun ja on 30 % nykyistä kustannustehokkaampaa. 3

4 Metsätehon T&K-painoalueet 2018 Puuhuollon digitalisaatio Tehokas korjuu- ja kuljetuslogistiikka Puuntuotannon tehostaminen Osaaminen ja hyvinvointi Kestävä puuhuolto 4

5 Henkilöstö HEIKKI PAJUOJA Toimitusjohtaja, MMT, VTM Tutkimusyhteistyö Metsäteollisuuden toimintaympäristö Kansainväliset metsäasiat JARMO HÄMÄLÄINEN Tutkimusjohtaja, MH Tehokas puuhuolto 2025 Hankevalmistelu Tutkimusyhteistyö Toimitusjohtajan sijainen LAURA KAMMONEN Viestintäkoordinaattori, MMM Viestintä Työhyvinvointi Julkaisut ja seminaarit ARTO KARINIEMI Erikoistutkija, MMT, VTM Puuhuollon resurssit ja tuottavuus Osaaminen ja työhyvinvointi TIMO MELKAS Tutkija, MMM Puutavaran mittaus Metsävaratiedon hallinta HEIKKI OVASKAINEN Erikoistutkija, MMT Puunkorjuu ja kaukokuljetus ASKO POIKELA Erikoistutkija, MMM Puunkorjuun tuottavuus Kustannukset ja resurssit TAPIO RÄSÄNEN Erikoistutkija, MMM Metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Puutavaralogistiikka Puuhuollon sanomastandardit KIRSI RIEKKI Erikoistutkija, FT Data-analyysi SINI SAVILAAKSO Erikoistutkija, FT Metsätalouden vastuullisuuskysymykset JUHA-ANTTI SORSA Systeemisuunnittelija, tutkija, FM Puunhankinnan suunnittelu Systeemisuunnittelu ja ohjelmointi Tietojärjestelmät MARKUS STRANDSTRÖM Tutkija, MMM Metsänhoidon koneellistaminen Puunkorjuun ja kuljetuksen tilastot Puuntuotantoketjujen hallinta ja taloudellisuus PIRJO VENÄLÄINEN Erikoistutkija, KTM, DI Logistiikka HCT-kuljetukset 5

6 Osakkaat Harvestia Oy Koskitukki Oy Kuhmo Oy Metsähallitus Metsäliitto Osuuskunta Metsäteollisuus ry Pölkky Oy Stora Enso Oyj Tornator Oyj UPM-Kymmene Oyj Versowood Oy Yksityismetsätalouden Työnantajat r.y. 6

7 Hallitus Puheenjohtaja Olli-Pekka Ahonen (Kalle Kärhä) Varapuheenjohtaja Tomi Simola (Sauli Brander) Heikki Kääriäinen (Heikki Savolainen) Olli Laitinen (Heikki Karhunen) Tomi Salo (Jouni Väkevä) Hannu Virranniemi (Jouni Vantaala) Stora Enso Oyj UPM-Kymmene Oyj Metsähallitus Metsätalous Oy Metsäliitto Osuuskunta Metsäteollisuus ry Pölkky Oy Koskitukki Oy 7

8 Tutkimustoimikunta Puheenjohtaja Timo Niemelä UPM-Kymmene Oyj Varapuheenjohtaja Hannu Pirinen Metsäliitto Osuuskunta Jäsenet Jouni Karjalainen Kalle Kärhä Teppo Oijala Antti Suvinen Markus Tähkänen Tuomas Yli-Ruka Metsähallitus Metsätalous Oy Stora Enso Oyj Metsäliitto Osuuskunta Stora Enso Oyj Yksityismetsätalouden Työnantajat ry UPM-Kymmene Oyj Asiantuntijajäsenet Kauko Kärkkäinen Mikko Palmroth Jussi Torpo Jouni Vantaala Jouni Väkevä Tornator Oyj Harvestia Oy Versowood Oy Koskitukki Oy Metsäteollisuus ry 8

9 Oikealla uralla puuhuollon kehittämisessä vuodesta 1945

Yritysesittely. Metsäteho Oy 2015

Yritysesittely. Metsäteho Oy 2015 Yritysesittely Metsäteho Oy 2015 Toimintaperiaatteet Metsäteho tukee soveltavan tutkimuksen avulla osakkaidensa puunhankinta- ja puuntuottamistoimintojen kehittämistä sekä edistää puuhuollon toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot

Ajatuksia toiminnan suunnista vuodesta 2009 eteenpäin

Ajatuksia toiminnan suunnista vuodesta 2009 eteenpäin Ajatuksia toiminnan suunnista vuodesta 2009 eteenpäin Toimintaperiaatteet Metsäteho tukee osakkaidensa puunhankinta- ja puuntuottamistoimintojen kehittämistä sekä edistää puuhuollon toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot

Metsäteho ja sen tutkimuspainotukset

Metsäteho ja sen tutkimuspainotukset Metsäteho ja sen tutkimuspainotukset Heikki Pajuoja UEF-Metsäteho seminaari 22.6.2016, Joensuu Tehokas puuhuolto 2025 -visio Tehostuva, täsmäohjattu puuhuolto parantaa metsäteollisuuden kilpailukykyä sekä

Lisätiedot

KORJUU- JA KULJETUSYRITYSTEN KANNATTAVUUS

KORJUU- JA KULJETUSYRITYSTEN KANNATTAVUUS KORJUU- JA KULJETUSYRITYSTEN KANNATTAVUUS Projektiryhmä Jouni Väkevä ja Vesa Imponen Rahoittajat Koskitukki Oy, Kuhmo Oy, Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Metsäteollisuus r.y., Stora Enso Oyj, UPM-

Lisätiedot

Kehittyvästä metsätiedosta lisätehoa puuhuoltoon. Jarmo Hämäläinen Metsäteho Oy

Kehittyvästä metsätiedosta lisätehoa puuhuoltoon. Jarmo Hämäläinen Metsäteho Oy Kehittyvästä metsätiedosta lisätehoa puuhuoltoon Jarmo Hämäläinen Metsäteho Oy Puunhankinnan uudet tavat ja työkalut Teollisuuden Metsänhoitajien, Koneyrittäjien ja Metsätehon yhteisseminaari. Metsäpäivät

Lisätiedot

KAUKOKULJETUSTILASTO 2004

KAUKOKULJETUSTILASTO 2004 KAUKOKULJETUSTILASTO 2004 Projektiryhmä Jouko Örn ja Jouni Väkevä Rahoittajat A. Ahlström Oy, Järvi-Suomen uittoyhdistys, Koskitukki Oy, Kuhmo Oy, Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Metsäteollisuus

Lisätiedot

Kaukokuljetustilasto 2005

Kaukokuljetustilasto 2005 Kaukokuljetustilasto 25 Arto Kariniemi Kaukokuljetuksen tilastot 1 Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Kuljetustilasto seuraa kotimaisen raakapuun kuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Hakkuutähteen ja paalien metsäkuljetuksen tuottavuus

Hakkuutähteen ja paalien metsäkuljetuksen tuottavuus Hakkuutähteen ja paalien metsäkuljetuksen tuottavuus Projektiryhmä Kalle Kärhä, Tomi Vartiamäki, Reima Liikkanen, Sirkka Keskinen, Jarmo Lindroos Rahoittajat Järvi-Suomen Uittoyhdistys, Koskitukki Oy,

Lisätiedot

Korjuutilasto Arto Kariniemi. Tuloskalvosarja. Tuloskalvosarja Puunkorjuun tilastot 1. Metsäteho Oy

Korjuutilasto Arto Kariniemi. Tuloskalvosarja. Tuloskalvosarja Puunkorjuun tilastot 1. Metsäteho Oy Korjuutilasto 25 Arto Kariniemi Puunkorjuun tilastot 1 Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Korjuutilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien

Lisätiedot

Tehokas puuhuolto 2025

Tehokas puuhuolto 2025 Metsäteho Oy on Suomen johtavien metsäteollisuusorganisaatioiden omistama tutkimusja kehitystyöhön erikoistunut yritys. Metsätehon tavoitteena on parantaa tehokkuutta luomalla kustannuksia ja ympäristövaikutuksia

Lisätiedot

Kuljetusyritykset 1999-2002

Kuljetusyritykset 1999-2002 Projektiryhmä Korjuu- ja kuljetusyritysten kannattavuus Kuljetusyritykset 1999-2002 Jouni Väkevä ja Kalle Kärhä Rahoittajat KULJETUSYRITYKSET Järvi-Suomen uittoyhdistys, Koskitukki Oy, Kuhmo Oy, Metsähallitus,

Lisätiedot

Forest Big Data Visio tulevaisuuden metsätiedosta

Forest Big Data Visio tulevaisuuden metsätiedosta Forest Big Data Visio tulevaisuuden metsätiedosta Pekka T. Rajala, Ex-Kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä Maaseudun hyvä tulevaisuus -seminaari Keski-Pohjanmaan kansanopisto, Kälviä, Tehokas puuhuolto 2025

Lisätiedot

Energiapuun korjuu harvennusmetsistä

Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Projektiryhmä Markku Mäkelä Asko Poikela Reima Liikkanen Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Metsäteollisuus ry, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj, Vapo

Lisätiedot

Helpoin tapa myydä puuta. Metsätieto ja sähköiset palvelut -hankkeen lopputulosseminaari Aku Mäkelä, toimitusjohtaja, Suomen Puukauppa Oy 22.1.

Helpoin tapa myydä puuta. Metsätieto ja sähköiset palvelut -hankkeen lopputulosseminaari Aku Mäkelä, toimitusjohtaja, Suomen Puukauppa Oy 22.1. Helpoin tapa myydä puuta. Metsätieto ja sähköiset palvelut -hankkeen lopputulosseminaari Aku Mäkelä, toimitusjohtaja, Suomen Puukauppa Oy 22.1.2019 Kuutio nyt 2 Metsänomistaja Puukaupan kilpailutus: pysty-

Lisätiedot

Korjuuyritykset

Korjuuyritykset Projektiryhmä Korjuu- ja kuljetusyritysten kannattavuus Korjuuyritykset 1999-2002 Jouni Väkevä ja Kalle Kärhä Rahoittajat Järvi-Suomen uittoyhdistys, Koskitukki Oy, Kuhmo Oy, Metsähallitus, Metsäliitto

Lisätiedot

ENERGIAN JA KÄYTTÖAINEIDEN KULUTUKSEN SEKÄ PÄÄSTÖJEN LASKENTAMENETELMÄ Projektiryhmä

ENERGIAN JA KÄYTTÖAINEIDEN KULUTUKSEN SEKÄ PÄÄSTÖJEN LASKENTAMENETELMÄ Projektiryhmä Tutkimuskokonaisuus ENERGIAN JA KÄYTTÖAINEIDEN KULUTUKSEN SEKÄ PÄÄSTÖJEN LASKENTAMENETELMÄ Projektiryhmä Vesa Imponen ja Jouko Örn Rahoittajat Osakkaat A. Ahlström Osakeyhtiö, Koskitukki Oy, Kuhmo Oy,

Lisätiedot

Puuhuollon digitalisaation kehitysnäkymiä

Puuhuollon digitalisaation kehitysnäkymiä Puuhuollon digitalisaation kehitysnäkymiä Jarmo Hämäläinen Metsäteho Oy Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun DigiMetsä-seminaari 1.11.2018, Mikkeli Metsäteho on tutkimus- ja kehitysyhtiö, jonka toimialana

Lisätiedot

Kohti edistyvää metsäsektoria Luoteis-Venäjällä -tutkimushankkeen loppuseminaari 28. marraskuuta 2007 Suomen Akatemian juhlasali Vilhovuorenkatu 6,

Kohti edistyvää metsäsektoria Luoteis-Venäjällä -tutkimushankkeen loppuseminaari 28. marraskuuta 2007 Suomen Akatemian juhlasali Vilhovuorenkatu 6, Kohti edistyvää metsäsektoria Luoteis-Venäjällä -tutkimushankkeen loppuseminaari 28. marraskuuta 2007 Suomen Akatemian juhlasali Vilhovuorenkatu 6, Helsinki politiikka Metsien käsittely ja puunkojuu Kansainvälinen

Lisätiedot

Puunkorjuu ja puutavaran kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi

Puunkorjuu ja puutavaran kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi Puunkorjuu ja puutavaran kaukokuljetus vuonna 2008 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain

Lisätiedot

Digitalisaatio mullistaa metsäalaa

Digitalisaatio mullistaa metsäalaa Digitalisaatio mullistaa metsäalaa Jarmo Hämäläinen Metsäteho Oy Pielisen Karjalan TULEVAISUUSFOORUMI 2018 4.10.2018, Valtimo Metsäteho on tutkimus- ja kehitysyhtiö, jonka toimialana metsäteollisuuden

Lisätiedot

Forest Big Data, uuden sukupolven metsävara7etojärjestelmät Tapio Räsänen Metsäteho Oy

Forest Big Data, uuden sukupolven metsävara7etojärjestelmät Tapio Räsänen Metsäteho Oy Forest Big Data, uuden sukupolven metsävara7etojärjestelmät Tapio Räsänen Metsäteho Oy Bitcomp Oy:n kesäseminaari 4.6.2015 Vantaa www.metsateho.fi Tehokas puuhuolto 2025 -visio Tehostuva, täsmäohjattu

Lisätiedot

Hakkuutähteen paalauksen tuottavuus

Hakkuutähteen paalauksen tuottavuus Hakkuutähteen paalauksen tuottavuus Projektiryhmä Kalle Kärhä, Tomi Vartiamäki, Reima Liikkanen, Sirkka Keskinen, Jarmo Lindroos Rahoittajat Järvi-Suomen Uittoyhdistys, Koskitukki Oy, Kuhmo Oy, Metsähallitus,

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2007 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Kaukokuljetuksen haasteet ja kehityskohteet

Kaukokuljetuksen haasteet ja kehityskohteet Kaukokuljetuksen haasteet ja kehityskohteet Kari Väätäinen, Perttu Anttila, Juha Laitila, Yrjö Nuutinen Metsäntutkimuslaitos FORESTENERGY2020 - vuosiseminaari 2013 Metsäenergiasta uutta liiketoimintaa

Lisätiedot

METSÄKONEIDEN MONIKÄYTTÖISYYS

METSÄKONEIDEN MONIKÄYTTÖISYYS METSÄKONEIDEN MONIKÄYTTÖISYYS Projektiryhmä Antti Korpilahti, Kalle Kärhä, Janne Peltola, Olavi Pennanen, Kaarlo Rieppo, Jouni Väkevä Rahoittajat A. Ahlström Osakeyhtiö, Järvi-Suomen Uittoyhdistys, Koskitukki

Lisätiedot

MONTA-YHTEISTUTKIMUS

MONTA-YHTEISTUTKIMUS MONTA-YHTEISTUTKIMUS Talousmetsän uudistamisen taloudelliset ja ekologiset vaikutukset Markus Monta-kokeiden Strandström perusteella Metsäteho iltapäiväseminaari 26.9.2007 Markus Strandström Metsäteho

Lisätiedot

Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla?

Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla? Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla? Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Koneyrittäjien Energiapäivät 4.2.2011, Sokos Hotel Ilves, Tampere Aines- ja energiapuun

Lisätiedot

TIEDONSIIRTOTARPEET PUUNTUOTTAMISEN TOIMINNOISSA

TIEDONSIIRTOTARPEET PUUNTUOTTAMISEN TOIMINNOISSA TIEDONSIIRTOTARPEET PUUNTUOTTAMISEN TOIMINNOISSA Projektiryhmä Markus Strandström, Tapio Räsänen Rahoittajat Koskitukki Oy, Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Pölkky Oy, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene

Lisätiedot

MONIMUOTOISUUDEN MITTAAMISEN JA SEURANNAN TOTEUTTAMISMAHDOLLISUUDET

MONIMUOTOISUUDEN MITTAAMISEN JA SEURANNAN TOTEUTTAMISMAHDOLLISUUDET MONIMUOTOISUUDEN MITTAAMISEN JA SEURANNAN TOTEUTTAMISMAHDOLLISUUDET Projektiryhmä Markus Strandström, Simo Kaila Rahoittajat Osakkaat A. Ahlström Osakeyhtiö, Koskitukki Oy, Kuhmo Oy, Metsähallitus, Metsäliitto

Lisätiedot

Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus

Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus Projektiryhmä Kaarlo Rieppo, Jouni Väkevä, Jouko Örn Rahoittajat Metsähallitus, Metsäteollisuus ry, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj,

Lisätiedot

Uudistuvat puutuotearvoketjut ja puunhankintaratkaisut, PUU

Uudistuvat puutuotearvoketjut ja puunhankintaratkaisut, PUU Uudistuvat puutuotearvoketjut ja puunhankintaratkaisut, PUU Tutkimus- ja kehittämisohjelma 2009 2013 Metsäntutkimuslaitos PUU-tutkimus- ja kehittämisohjelma tuottaa tietoa puuraaka-aineiden hankinnasta,

Lisätiedot

Kehittyvä metsätieto puuhuollon digitalisaatiossa

Kehittyvä metsätieto puuhuollon digitalisaatiossa Kehittyvä metsätieto puuhuollon digitalisaatiossa Jarmo Hämäläinen Metsäteho Oy Location Business Forum 2018 6.11.2018, Messukeskus Metsäteho on tutkimus- ja kehitysyhtiö, jonka toimialana on metsäteollisuuden

Lisätiedot

Puutavaralogistiikan T&K-tarpeet

Puutavaralogistiikan T&K-tarpeet Puutavaralogistiikan T&K-tarpeet Heikki Pajuoja Toimitusjohtaja heikki.pajuoja@metsateho.fi Puutavaran kaukokuljetuksen tehostaminen Metsäalan strategisen ohjelman seminaari puutavaran kuljetuslogistiikasta

Lisätiedot

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo

Lisätiedot

MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN

MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN Projektiryhmä Jarmo Hämäläinen, Asko Poikela, Kaarlo Rieppo Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj, UPM- Kymmene Oyj, Vapo

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

Ensiharvennukset metsäteollisuuden raakaainelähteenä. Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen, Metsäteho Oy

Ensiharvennukset metsäteollisuuden raakaainelähteenä. Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen, Metsäteho Oy Ensiharvennukset metsäteollisuuden raakaainelähteenä 2000-luvulla Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen, Metsäteho Oy 2/2011 Ensiharvennukset 2000-luvulla I 2000-luvulla ensiharvennuksia on tehty keskimäärin vajaa

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

PUUTAVARAN LAJITTELU KORJUUN YHTEYDESSÄ

PUUTAVARAN LAJITTELU KORJUUN YHTEYDESSÄ PUUTAVARAN LAJITTELU KORJUUN YHTEYDESSÄ Projektiryhmä Asko Poikela ja Heikki Alanne Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Pölkky Oy, Stora Enso Oyj ja UPM-Kymmene Oyj Kumppanit hanke toteutettiin

Lisätiedot

Metsätietojen standardointi

Metsätietojen standardointi 12.3.2014 1 Metsätietojen standardointi Metsätietojen standardointi Maa- ja metsätalousministeriön käynnistämällä standardointityöllä edistetään metsäalan tietojärjestelmien yhteensopivuutta Standardointi

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa Lapin 61. Metsätalouspäiville helmikuuta 2019, Rovaniemelle, Lappia-taloon (Jorma Eton tie 8)

Lämpimästi tervetuloa Lapin 61. Metsätalouspäiville helmikuuta 2019, Rovaniemelle, Lappia-taloon (Jorma Eton tie 8) Lapin 61. Metsätalouspäivien järjestelytoimikunta Metsäalan asiantuntijat Meto Lappi ry Lapin Metsänhoitajat ry @LapinMTP LAPIN 61. METSÄTALOUSPÄIVÄT OHJELMA Lämpimästi tervetuloa Lapin 61. Metsätalouspäiville

Lisätiedot

Metsäalan työvoimatarve Savotta Metsätehon tuloskalvosarja 15/2016 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy

Metsäalan työvoimatarve Savotta Metsätehon tuloskalvosarja 15/2016 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy Metsäalan työvoimatarve Savotta 2025 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy Tausta ja tavoite Tämän työn tavoitteena on tuottaa tietoa metsäalan ammatillisen koulutuksen saaneiden henkilöiden työvoimatarpeesta

Lisätiedot

Käsikirjoitus Arto Kariniemi Metsäteho Oy Juha Rajamäki Metsäteho Oy

Käsikirjoitus Arto Kariniemi Metsäteho Oy Juha Rajamäki Metsäteho Oy Käsikirjoitus Arto Kariniemi Metsäteho Oy Juha Rajamäki Metsäteho Oy Asiantuntijat Kari Immonen (pj.) Yksityismetsätalouden Työnantajat r.y. Tore Högnäs Metsähallitus Martti Kattainen Enso Oyj, Metsäosasto

Lisätiedot

Puuhuollon digitalisaatio ja metsäkonetiedon mahdollisuudet

Puuhuollon digitalisaatio ja metsäkonetiedon mahdollisuudet Puuhuollon digitalisaatio ja metsäkonetiedon mahdollisuudet Jarmo Hämäläinen Metsäteho Oy Metsäkonetieto 2018 -seminaari Tiedekeskus Heureka, Vantaa Digitalisaatio mahdollistaa kehityshyppäyksen Tehokas

Lisätiedot

Toiveena tasainen puuhuolto Heikki Pajuoja Metsäteho Oy

Toiveena tasainen puuhuolto Heikki Pajuoja Metsäteho Oy Toiveena tasainen puuhuolto Heikki Pajuoja Metsäteho Oy 1 Puun kulku metsästä tehtaalle Suomessa 2009 (milj.m 3 ) Puustopääoman kasvu 40 milj. m 3 Tuontipuu ja hake 7 31+6 Puuston kasvu Kokonaispoistuma

Lisätiedot

Kehittynyt katkonnan ohjaus ja ennakkosuunnittelutiedon tarkkuus Metsätehon tuloskalvosarja 6/2015

Kehittynyt katkonnan ohjaus ja ennakkosuunnittelutiedon tarkkuus Metsätehon tuloskalvosarja 6/2015 Kehittynyt katkonnan ohjaus ja ennakkosuunnittelutiedon tarkkuus Kalle Kärhä, Jari Ronkainen & Pekka T. Rajala, Stora Enso Oyj Metsä Joonas Mutanen & Teijo Palander, Itä-Suomen yliopisto Tapio Räsänen

Lisätiedot

StanForD-XML. Juha-Antti Sorsa, Tapio Räsänen, Vesa Imponen

StanForD-XML. Juha-Antti Sorsa, Tapio Räsänen, Vesa Imponen Projektiryhmä StanForD-XML Juha-Antti Sorsa, Tapio Räsänen, Vesa Imponen Rahoittajat Koskitukki Oy, Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Pölkky Oy, Stora Enso Oyj, UPM- Kymmene Oyj, Vapo Timber Oy, Yksityismetsätalouden

Lisätiedot

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014 METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 1 Metsän tulevaisuuden tuotteet: Ohjelma Avaus Olli Laitinen, puheenjohtaja, Teollisuuden metsänhoitajat ry Uudet

Lisätiedot

Resurssitehokkuus. Puutuoteteollisuuden tutkimuspäivä. Heikki Pajuoja Metsäteho Oy

Resurssitehokkuus. Puutuoteteollisuuden tutkimuspäivä. Heikki Pajuoja Metsäteho Oy Resurssitehokkuus Puutuoteteollisuuden tutkimuspäivä Heikki Pajuoja Metsäteho Oy 31.8.2016 Resurssitehokkuus strategiassa 1/2 Tavoitteena on parantaa puutuoteteollisuuden resurssitehokkuutta energian,

Lisätiedot

Puunkorjuu- ja puutavaran kaukokuljetustilasto vuonna 2006

Puunkorjuu- ja puutavaran kaukokuljetustilasto vuonna 2006 Puunkorjuu- ja puutavaran kaukokuljetustilasto vuonna 26 Arto Kariniemi Arto Kariniemi 1 Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Uudistuvat metsänhoidon suositukset

Uudistuvat metsänhoidon suositukset Uudistuvat metsänhoidon suositukset Olli Äijälä HENVI:n ja Tapion ilmastonmuutos ja metsänhoito seminaari 17.4.2013 Hyvän metsänhoidon suositukset Tapio on laatinut (MMM:n toimeksiannosta) toimijoiden

Lisätiedot

SAVOTTA Metsätyövoiman tarvelaskelmien keskeinen anti. Markus Strandström

SAVOTTA Metsätyövoiman tarvelaskelmien keskeinen anti. Markus Strandström SAVOTTA 2015 Metsätyövoiman tarvelaskelmien keskeinen anti Markus Strandström SAVOTTA 2015: keskeinen anti 1 Laskelman tausta ja tarkoitus Määräajoin päivitetty metsätyövoiman tarvetarkastelu edellinen

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

Paikallisuus metsäalan palveluyrityksen toiminnassa

Paikallisuus metsäalan palveluyrityksen toiminnassa Paikallisuus metsäalan palveluyrityksen toiminnassa Projektiryhmä Jouko Örn, Metsäteho Oy ja Eero Vatanen, Joensuun Yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos Arto Kariniemi, Metsäteho Oy, tutkimuskonsortion koordinaattori

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ ETELÄ-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2009

TIIVISTELMÄ ETELÄ-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2009 TIIVISTELMÄ ETELÄ-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2009 1. Yleistä Arviointistandardi: FFCS 1001:2003 ja FFCS 1002-1:2003 Arvioinnin laajuus: Metsien

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 1a/2017 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 1a/2017 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 216 Metsätehon tuloskalvosarja 1a/217 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Taimikonhoidon menetelmien kehittäminen -tutkimushanke. Sauli Valkonen Metla Vantaa

Taimikonhoidon menetelmien kehittäminen -tutkimushanke. Sauli Valkonen Metla Vantaa Taimikonhoidon menetelmien kehittäminen -tutkimushanke Sauli Valkonen Metla Vantaa Tarkoitus Tuottaa tutkimustuloksia ja niiden sovelluksia taimikonhoidon menetelmien kehittämiseksi, jotta sen toteuttamista

Lisätiedot

Ryhmähanke. vuonna Heikki Alanne

Ryhmähanke. vuonna Heikki Alanne Ryhmähanke Metsäkone- ja puutavaraautokalusto ja sen työmäärät vuonna 1999 Heikki Alanne Metsätehon raportti 102 31.1.2001 Metsäkone- ja puutavara-autokalusto ja sen työmäärät vuonna 1999 Heikki Alanne

Lisätiedot

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2016

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2016 Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 216 Metsätehon tuloskalvosarja 1a/217 Markus Strandström Metsäteho Oy Päivitetty 17.8.218 Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 29 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien

Lisätiedot

Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle

Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle MTK:n METSÄPOLITIIKAN AMK-KONFERENSSI 25.3.2015 Kehitysjohtaja Markus Lassheikki biotalous - mitä se on - metsässä on kasvupotentiaalia - uutta

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 8a/2018 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 8a/2018 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 217 Metsätehon tuloskalvosarja 8a/218 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 4a/2016 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 4a/2016 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 215 Metsätehon tuloskalvosarja 4a/216 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Heikosti kantavan maan puunkorjuu sulan maan aikana

Heikosti kantavan maan puunkorjuu sulan maan aikana Heikosti kantavan maan puunkorjuu sulan maan aikana Toimintamallit Metsäkoneen varustaminen heikosti kantavalle maalle Konetyön sopeuttaminen heikosti kantavalle maalle Asiantuntija arviointi Asiantuntijaryhmä:

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ ETELÄ-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2010

TIIVISTELMÄ ETELÄ-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2010 TIIVISTELMÄ ETELÄ-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2010 1. Yleistä Arviointistandardi: FFCS 1001:2003 ja FFCS 1002-1:2003 Arvioinnin laajuus: Metsien hoito

Lisätiedot

Tornator luo kestävää hyvinvointia metsistä

Tornator luo kestävää hyvinvointia metsistä Tutkimuksella hyvinvointia metsästä Metsätieteen päivä 2016 Sixten Sunabacka Käyttölisenssi: CC BY 4.0 Tornator luo kestävää hyvinvointia metsistä On johtava kestävään metsätalouteen erikoistunut yhtiö

Lisätiedot

Terminaaleista tehoa biotalouteen -hanke. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2016 Pohjois-Savon liitto

Terminaaleista tehoa biotalouteen -hanke. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2016 Pohjois-Savon liitto Terminaaleista tehoa biotalouteen -hanke Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2016 Pohjois-Savon liitto 26.10.2016 Terminaaleista tehoa biotalouteen -hanke Hankkeen tavoitteena on kehittää puutavaran ja

Lisätiedot

Metsänhoidon tulevaisuus viisi väitettä

Metsänhoidon tulevaisuus viisi väitettä Metsänhoidon tulevaisuus viisi väitettä Yhteenvetoa skenaarioista Toimenpide-ehdotuksia Taneli Kolström Viisi teemaa Luonnonläheinen metsänhoito vai viljelymetsätalous Metsänhoito ja metsäpolitiikka Metsänhoidon

Lisätiedot

Tutkimuspäivä

Tutkimuspäivä Tutkimuspäivä 31.8.2016 Puutuoteteollisuus Lähtötilanteena hajanainen ryhmittymä (2015) Puuinfo SPY Hirsitaloteollisuus PPK Suomen Sahat Porrasvalmistajat Puutuotejaos Rakennusteollisuus Lämpöpuu Liimapuu

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 212 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen

Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen Ryhmähanke Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen Kysely metsäpalveluyritysten toiminnasta Jouko Örn Jarmo Hämäläinen Arto Kariniemi Juha Rajamäki Metsätehon raportti 59 14.8.1998 Metsäpalveluyrittämisen

Lisätiedot

Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996

Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996 Osakkaiden yhteishanke Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996 Jouko Örn Metsätehon raportti 57 11.6.1998 Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996 Jouko Örn Metsätehon raportti

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 211 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Kainuun metsäohjelma

Kainuun metsäohjelma Kainuun metsäohjelma 2016-2020 Tuomo Mikkonen elinkeinopäällikkö Kainuu metsäohjelmavastaava Kainuun metsäneuvoston sihteeri Kainuun metsäohjelma Metsäneuvoston työkalu Ohjelman valmistelu on tehty yhteistyössä

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut

Harvennus- ja päätehakkuut EURA HAKKUUTÖITÄ TARJOAVAT TOIMIJAT Harvennus- ja päätehakkuut KuMeKo Forest Oy Juho Savolainen 0405537387 juho.savolainen@kumeko.fi kumeko.fi Koneurakointi Järri Oy Hannu Järri 0400531984 hannu.jarri@koneurakointijarri.fi

Lisätiedot

MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä. Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela

MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä. Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela 16/211 Tausta ja tavoite Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin vuonna 29 tavoitetila 1. Visio

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

Kansallisen metsäohjelman linjaukset. Joensuu Marja Kokkonen

Kansallisen metsäohjelman linjaukset. Joensuu Marja Kokkonen Kansallisen metsäohjelman linjaukset Joensuu 28.4.2009 Marja Kokkonen 1 MIKSI KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015? Toimintaympäristön muutos: Tuotannon ja talouden globalisaatio Venäjän puutullit ja markkinat

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

Metsätieto, muutokset ja kehitysnäkymät

Metsätieto, muutokset ja kehitysnäkymät Metsätieto, muutokset ja kehitysnäkymät Jarmo Hämäläinen Metsäteho Oy Teollisuuden Metsänhoitajien kesäopintopäivät 15.- 16.8.2018 Metsätieto puuhuollossa mitä tavoitellaan ja miten? Tavoitteet Metsävarojen

Lisätiedot

Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = JAA Harri Lindholm, jäsenmäärä toimielimet = EI. n) (%) 40 78,4% JAA 11 21,6% EI 0 0% TYHJÄÄ 0 0% POISSA

Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = JAA Harri Lindholm, jäsenmäärä toimielimet = EI. n) (%) 40 78,4% JAA 11 21,6% EI 0 0% TYHJÄÄ 0 0% POISSA Salon kaupunginvaltuusto Dnro 1807/00.00.01/2016 10.10.2016 Äänestysluettelot 84 Luottamushenkilöorganisaation linjaus 1.6.2017 alkavalle valtuustokaudelle Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = Harri

Lisätiedot

22 VUOTTA 33 JAETTUA MILJOONAA

22 VUOTTA 33 JAETTUA MILJOONAA 22 VUOTTA 33 JAETTUA MILJOONAA Helmikuu 2018 JONKUN PITÄISI JAKAA TIETOA METSIEN MONIPUOLISESTA KÄYTÖSTÄ KOULULAISILLE JA OPETTAJILLE KERTOA METSÄALASTA PÄÄTTÄJILLE JA VAIKUTTAJILLE MILLÄ RAHALLA?...SAADA

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Elinvoimaa metsistä -hankkeen loppuseminaari Lahti, 2.12.2014

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Elinvoimaa metsistä -hankkeen loppuseminaari Lahti, 2.12.2014 Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Elinvoimaa metsistä -hankkeen loppuseminaari Lahti, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien

Lisätiedot

Puuta lisää metsistä seminaari Olli Äijälä va.toimitusjohtaja Tapio Oy

Puuta lisää metsistä seminaari Olli Äijälä va.toimitusjohtaja Tapio Oy Puuta lisää metsistä seminaari 15.4.2016 Olli Äijälä va.toimitusjohtaja Tapio Oy Esityksen sisältö Tapio pähkinäkuoressa Seminaarin ohjelma ja tavoitteet Metsäpolitiikkafoorumin konsepti Puun tarjonta

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis. Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 50m pist. Y 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 Tomi Harju 10 19 10 39 Kirsi Kaaro 8 2 4 14 Jyrki Turja 8 6 14 Jorma Jäntti 12 12 Kalle Mykkänen 8 8 Juha Valjus 8 8 Kalle Wegelius 6 1 7 Juhani

Lisätiedot