Monikielisyys ja kielellinen erityisvaikeus

Transkriptio

1 TEEMA: FONIATRIA Eva Arkkila, Sini Smolander ja Marja Laasonen Kielellinen erityisvaikeus on yksi yleisimmistä lapsuuden kehityksellisistä häiriöistä. Vieraskielisen väestönosan kasvaessa tutkimuksiin tulee yhä enemmän usealle kielelle altistuvia lapsia, joiden kielellinen kehitys aiheuttaa huolta. On tärkeätä tietää kielellisen erityisvaikeuden taustalla olevista tekijöistä ja erityisvaikeudesta yleensä. Niin ikään on hyvä tuntea usean kielen oppijan kielellisen kehityksen erityispiirteet ja hallita monikielisen lapsen kielellisten taitojen arviointi ja tukeminen. Riski kielen kehityksen ongelmien aiheuttamille pitkäaikaishaitoille ja siten syrjäytymiselle on suuri niin yksi- kuin monikielisilläkin lapsilla, joilla on kielellinen erityisvaikeus. Varhaisella toteamisella ja tuella pyritään näiden riskien minimoimiseen. 200 Kielellinen erityisvaikeus (specific language impairment, SLI) on kehityksellinen häiriö, jossa lapsen kielelliset taidot eivät kehity odotusten mukaisesti huolimatta normaalista näön varaisesta suoriutumisesta. Neurologiset tai aistitoimintojen puutteet eivät selitä häi riötä, eivät myöskään poikkeavuudet tunne-elämässä tai ympäristötekijöissä. SLI jaotellaan nykyisen tautiluokituksen mukaan puheen tuottoon painottuvaan ja puheen ymmärtämiseen painottuvaan muotoon. Diagnoosin perustana ovat moniammatilliset tutkimukset, joiden avulla todetaan erityisvaikeus kielellisessä suoriutumisessa ja suljetaan pois muut mahdolliset puheen ja kielen kehittymistä hidastavat tekijät. Kielellisen erityisvaikeuden esiintyvyys on lievemmätkin vaikeudet mukaan lukien noin 7 %. Kielellinen erityisvaikeus on riskitekijä myöhemmille oppimisvaikeuksille, tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöille sekä mielenterveyden häiriöille (Kielellinen erityisvaikeus: Käypä hoito suositus 2010). Vieraskielisten (äidinkieli muu kuin suomi, ruotsi tai saame) osuus väestöstä on kasvanut meillä merkittävästi viime vuosina; vieraskielisiä on eniten pääkaupunkiseudulla (KUVA 1). Maailmanlaajuisesti kaksi- ja monikielisyys on enemmänkin sääntö kuin poikkeus (Kohnert 2010). Monikielisyys voi olla monenlaista. Simultaanimonikielisyydessä altistus usealle kielelle alkaa hyvin varhain. Useimmiten käsitettä käytetään tilanteessa, kun perheessä puhutaan kahta tai useampaa kieltä. Peräkkäisessä monikielisyydessä lapsi alkaa oppia vaikkapa päiväkodissa tai koulussa jotain muuta kieltä kuin simultaanisti omaksumiaan kieliä. Tällöin käytetään myös käsitettä toisen kielen (L2) oppija (Paradis ym. 2011). Nykykäsityksen mukaan kaksi- tai monikielisyys ei lisää kielellisen erityisvaikeuden riskiä (Kohnert 2010, Korkman ym. 2012) eikä kahden kielen omaksuminen ole lisärasite SLI-lapselle (Paradis ym. 2011). Myöskään ne syntymästään asti kaksikieliset, joilla on 0 7-vuotiaat, Helsinki Kaikki, Helsinki Espoo Vantaa Kaikki, koko maa v v % Kuva 1. Vieraskielisten (äidinkieli muu kuin suomi, ruotsi tai saame) osuus samanikäisestä väestöstä mainituilla alueilla vuosina 2001 ja 2011 (Helsingin seudun aluesarjat -tilastokanta 2012, Suomen virallinen tilasto 2012). Duodecim 2013;129:200 7

2 sukuriski kielelliseen vaikeuteen, eivät eroa yksikielisistä vaikeuden vakavuuden suhteen (Westman ym. 2008). Kielellisen erityisvaikeuden taustatekijät Kielellinen erityisvaikeus ei nykytiedon perusteella selity raskauteen, synnytykseen tai vastasyntyneisyyskauteen liittyvillä ongelmilla. Tausta on usein perinnöllinen. Lähes puolella SLI-lapsista on samanlaisista vaikeuksista kärsiviä sukulaisia. Jos toisella identtisistä kaksosista on SLI, on se suuremmalla todennäköisyydellä toisellakin kuin verrattaessa eiidenttisiä kaksosia toisiinsa (Kielellinen erityisvaikeus: Käypä hoito suositus 2010). Kielellisen erityisvaikeuden piirteet vaihtelevat Brocan alue Sylviuksen uurre (fissura Sylvii) Primaari liikeaivokuori Primaari kuuloaivokuori Fasciculus arcuate kuitenkin yksilöstä toiseen, ja todennäköisesti myös taustalla vaikuttavat perinnölliset tekijät eroavat yksilöiden välillä (Li ja Bartlett 2012). Perimän riskitekijät yhdessä ympäristön kanssa muokkaavat kehittyviä aivoja. Tästä voi seurata aivojen rakenteiden ja toiminnan poikkeavuuksia ja siten kielellinen erityisvaikeus (Kielellinen erityisvaikeus: Käypä hoito suositus 2010). Poikkeamat aivojen rakenteissa eivät ole suuria, mutta niitä on löydetty erityisesti kielen käsittelyyn osallistuvilta aivoalueilta läheltä Sylviuksen uurretta (KUVA 2). Tavanomaisesti kehittyvillä lapsilla nämä alueet ovat usein suurempia vasemmassa kuin oikeassa aivopuoliskossa. Kielellisessä erityisvaikeudessa tätä eroa ei aina havaita (Soriano- Mas ym. 2009, Badcock ym. 2012). Aivotoimintojen poikkeamat ovat samankaltaisia: kun kielellinen käsittely painottuu yleensä vasempaan aivopuoliskoon, kielellisessä erityisvaikeudessa tämänkaltaista vasemman puolen korostumista ei välttämättä havaita (Badcock ym. 2012). Monikielisten lasten aivojen rakenteista tai toiminnoista on vain niukasti tutkimustietoa. Kun toista kieltä ei vielä hallita hyvin, vaatii sen käyttäminen enemmän ponnistelua kuin äidinkielen. Siksi toisen kielen käyttäminen aktivoi muitakin kuin kielen käsittelyyn osallistuvia aivoalueita (Abutalebi ym. 2009). Kun toisen kielen hallinta kehittyy, lähenee sen käyttöön liittyvä aivoaktivaatio äidinkieleen liittyvää aktivaatiota. Toisen kielen oppimisen onkin ehdotettu perustuvan samoihin hermostollisiin rakenteisiin kuin ensimmäisen. Usean kielen oppijat saattavat kuitenkin hyötyä toisen kielen opintojen alku vaiheen työläydestä. Esimerkiksi heidän tarkkaavuuden säätelynsä on esitetty olevan yksikielisiä parempaa (Abutalebi ym. 2009). Monikielisten lasten kielellisestä erityisvai Kulmapoimu Wernicken Primaari alue näköaivokuori Kuva 2. Kielen käsittelyn klassinen Wernicke Geschwindin malli. Se sisältää seitsemän osatekijää, joiden lisäksi kuvaan on merkitty Sylviuksen uurre. Kuultu puhe vastaanotetaan primaarilla kuuloaivokuorella ja syötetään eteenpäin Wernicken alueelle, jossa tulkitaan sanojen merkitys. Fasciculus arcuatus rataa pitkin tieto syötetään Brocan alueelle ja primaarille liikeaivokuorelle puheen tuottoa varten. Uudemmat mallit painottavat vähemmän sarjallista tiedonkäsittelyä mutta käsittävät useita samoja aivoalueita. 201

3 FONIATRIA Taulukko 1. Kielenkehityksen piirteitä, jotka antavat aihetta lapsen seurantaan tai tutkimuksiin (Siiskonen ym. 2003). 1-vuotiaat 1,5-vuotiaat 2-vuotiaat 3-vuotiaat 4 6-vuotiaat Lapsi ei seuraa ympäristöä eikä pyri vaikuttamaan siihen Lapseen on vaikea saada kontaktia Lapsella on vähän kommunikatiivisia eleitä Lapsen jokeltelu on vähäistä tai yksipuolista tai sisältää niukasti konsonantteja Lapsella on vähän kommunikatiivisia eleitä Lapsella ei ole lainkaan sanoja Lapsi ei osaa noudattaa lyhyitä käskyjä Lapsen leikki ei sisällä symbolisia toimintoja Lapsella on alle 10 sanan sanasto Lapsi ei muodosta kahden sanan lauseita Lapsi ei noudata lyhyitä ohjeita tai ymmärtää ne väärin Sanojen äänneasu on selvästi puutteellinen Lapsella on suppea tuottava sanavarasto (tulisi olla satoja sanoja useista sanaluokista) Lapsi ei taivuta sanoja Lapsi ei noudata kaksiosaisia ohjeita tai hän ymmärtää niitä väärin Lapsella on suppea tuottava sanasto Esineiden ja asioiden laadun kuvaus on epätarkkaa tai virheellistä Lapsen käyttämät lauserakenteet ovat virheellisiä Lapsella on vaikeuksia taivutusmuotojen hallinnassa Lapsi ei osaa kertoa näytetystä kuvasta Lapsella on puutteita vuorovaikutus- ja keskustelutaidoissa 202 keudesta ei tietääksemme ole vastaavaa tutkimustietoa. Erityisvaikeutta ennakoivat piirteet kielellisessä kehityksessä taulukossa 1 esitellään yksikielisten kielellisen kehityksen piirteitä, joiden katsotaan antavan aihetta lisäselvityksiin ja mahdollisesti ennakoivan myöhempää kielellistä erityisvaikeutta. Monikielisten kielellistä erityisvaikeutta ennustavista piirteistä ei juuri ole tutkimustietoa. Kaksikielisten molempia kieliä tutkimalla on havaittu, että simultaanisti kaksikielisillä SLIlapsilla on esimerkiksi verbitaivutuksen ongelmia molemmissa kielissä samaan tapaan kuin yksikielisillä SLI-lapsilla (Paradis ym. 2003). Tyypillisesti kehittyviin monikielisiin verrattaessa monikieliset SLI-lapset tavoittelevat molemmilla kielillään helpompia rakenteita pidempään (Håkansson ym. 2003). Tuotetut virheet saattavat olla epäloogisempia, eikä niissä ole havaittavissa kielen sääntöjen hahmottamista toisin kuin tyypillisesti kehittyvillä monikielisillä (Bedore ja Peña, 2008). Vaikka kielellisen ymmärtämisen vaikeuksia monikielisten keskuudessa on tutkittu tuottamisen hankaluuksia vähemmän, saattavat ne ennustaa erityisvaikeutta paremmin, koska ymmärtämiseen liittyvät ongelmat vaihtelevat vähemmän eri kielten välillä (Bedore ja Peña 2008). Erilaisia taustamuuttujia tarkasteltaessa esimerkiksi äidinkieleltään vähemmistökieltä edustavien ja valtaväestön kieltä vasta myöhemmin omaksuvien SLI-lasten ei ole todettu olevan erityisen heikossa asemassa yksikielisiin tai simultaanisti kaksikielisiin SLI-lapsiin nähden (Paradis ym. 2011). Toisaalta joissain tutkimuksissa on todettu peräkkäin kaksikielisillä olevan sitkeämpiä vaikeuksia tietyillä kielen osa-alueilla (morfosyntaksissa) verrattuna yksikielisiin SLI-lapsiin (Orgassa ja Weerman 2008). Tämä saattaa liittyä myös ympäristö tekijöihin, jotka voivat vaikuttaa kielellisen häiriön vaikeuteen. Maahanmuuttajataustaisilla lapsilla SLI:n vaikeusasteeseen vaikuttaa se, milloin äiti on saapunut uuteen maahan suhteessa lapsen syntymän ajankohtaan, sekä se, onko vanhemmilla tulkin käytön tarvetta vielä viiden vuoden maassa oleskelun jälkeen (Salameh ym. 2002). E. Arkkila ym.

4 Monikielisten lasten kielellisten taitojen arvioiminen ja erotusdiagnostiikka Tutkimuksiin ohjautuvat erityisesti ne vieraskieliset lapset, jotka altistuvat suomen kielelle aloittaessaan päivähoidon 1 3-vuotiaana tai jopa vanhempana. Vaikka tavanomaisessa yksi- ja monikielisessä kehityksessä ja poikkeavassa yksi- ja monikielisissä kehityksessä on paljon yhteisiä piirteitä, myös eroja havaitaan (Bedore ja Peña 2008). Tyypilliselle monikieliselle kehitykselle on ominaista, että taidot jakautuvat epätasaisesti eri kielten kesken käyttötarkoitusten ja tilanteiden mukaan. Yksilöllinen vaihtelu on suurta, ja kielten välillä tapahtuu siirtovaikutusta esimerkiksi erilaisten rakenteiden tasolla (Kohnert 2010). Useimmiten yksittäisen kielen sanasto on suppeampi kuin yhtä kieltä omaksuvalla, mutta yhteen laskettuna sanasto on yhtä laaja tai laajempi kuin yksikielisillä (Paradis ym. 2011). Tyypillisesti kehittyvän kaksikielisen kehityksessä saattaa olla tietyssä vaiheessa havaittavissa samankaltaisia piirteitä kuin yksikielisillä SLI-lapsilla, mikä lisää arvioinnin vaativuutta (Paradis ym. 2011). Ylidiagnosoinnin vaara on suuri, koska monikielisen kehityksen ominaispiirteitä huomioivia arviointimenetelmiä ei juuri ole saatavilla ja lapsen taitoja arvioidaan usein valta väestön kielellä käyttäen yksikielisten normeja. Toisaalta riskinä voi olla myös se, että odotetaan liian pitkään ja selitetään kielenkehityksen poikkeavuutta monikielisyydellä. Monikielisen lapsen kielellisten taitojen arviointi tapahtuu keräämällä tietoa monesta eri lähteestä suoraan ja epäsuorasti. Maailmalla on tehty suosituksia hyvistä käytännöistä, jotka liittyvät monikielisten lasten kielellisten taitojen arviointiin ja kuntoutukseen (American Speech-Language-Hearing Association 1985, International Association of Logopedics and Phoniatrics 2011). Lähtökohta on, että pyritään tarkastelemaan kaikkien lapsen käytössä olevien kielten kehitystä ja tasoa sekä näihin vaikuttavia tekijöitä. Jos täytyy valita yksi kieli, päätelmiä voidaan tehdä parhaiten vahvimmasta kielestä, joka pienellä lapsella yleensä YDINASIAT 88Kielellinen erityisvaikeus on yksi yleisimmistä kehityksellisistä häiriöistä. 88Tyypilliseen monikieliseen kehitykseen liittyy kielellisten taitojen epätasaisuus. 88Monikielisyys sinänsä ei lisää kielellisen erityisvaikeuden riskiä. 88Luotettava arviointi perustuu kaikkiin lapsen käytössä oleviin kieliin. 88Kielellisen kehityksen tukeminen tulee aloittaa heti, kun herää epäily kehitysvaikeuksista. on äidinkieli (L1). Osana tutkimusta suositellaan vanhempien huolellista haastattelua lapsen kielen kehityksestä, nykytilasta ja kieliympäristöstä. Epäsuoran arvioinnin lisäksi äidinkielen tasoa voi pyrkiä selvittämään hyvin perehdytetyn tulkin avulla. Tulkin kääntämiä testejä tulee arvioida kriittisesti ja niiden antamia tuloksia pidetään vain suuntaa-antavina. Kun arvioidaan toisen kielen (L2) kehittymistä, tulee ottaa huomioon ikä, jolloin altistus toiselle kielelle alkoi, ja se, kuinka pitkään ja säännöllisesti altistusta on ollut. Yleisesti suositellaan, että lapsi olisi ollut toisen kielen vaikutuspiirissä säännöllisesti vähintään kaksi vuotta; säännöllisyydellä tarkoitetaan esimerkiksi päivähoitoa vähintään kolmena päivänä viikossa (CHESL centre 2010). Kun arvioidaan vieraana kielenä omaksuttavan kielen kehittymistä, vertailu tehdään ihanteellisessa tapauksessa tyypillisesti kehittyviin monikielisiin. Tätä puoltaa myös peräkkäisen kaksikielisyyden kehityksen prosessiajatus: ensimmäisen kahden vuoden aikana luodaan perustasoiset keskustelu- ja kommunikaatiotaidot, ja vasta noin 5 7 vuoden altistuksen jälkeen voidaan päästä kutakuinkin akateemisen kielenkäytön tasolle (Grech ja McLeod 2012). Meneillään olevissa tutkimuksissa pyritään selvittämään, mitkä ovat yksi- ja kaksikielisten SLI:lle yhteiset kielestä riippumattomat piir 203

5 FONIATRIA Taulukko 2. Monikielisyyteen liittyvien termien määrittelyä. Termi Vieraskielinen Kaksi- tai monikielinen Simultaanimonikielisyys Peräkkäinen monikielisyys Toisen kielen (L2) oppija Määritelmä Suomessa henkilö, joka puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamea. Voidaan määritellä esimerkiksi omaksumisiän tai kielten hallinnan mukaan. Määritelmä kattaa hyvin laajan ja epäyhtenäisen ryhmän ihmisiä eikä kaikkien kielten äidinkielen tasoinen hallinta ole kaksi- tai monikielisyyden edellytys. Omaksumisiän perusteella tehdään usein jako simultaaniseen ja peräkkäiseen kaksi- tai monikielisyyteen. Monikielisyyden muoto, jossa kielten omaksuminen alkaa hyvin varhain, mieluiten ennen yhden vuoden ikää mutta viimeistään ennen kolmen vuoden ikää. Monikielisyyden muoto, jossa toiselle tai useammalle kielelle altistuminen alkaa useimmiten noin kolmen vuoden iässä. Oletetaan, että ensimmäisen kielen taito on jo suhteellisen vahva esimerkiksi sanaston ja kieliopin suhteen. Lapsi, joka on omaksunut merkittävästi yhtä kieltä äidinkielenään ennen toisen kielen omaksumisen alkamista. Termillä viitataan joskus myös peräkkäiseen kaksikielisyyteen. Käytetään toisinaan puhuttaessa muodollisen kielen opetuksen alkamisesta. 204 teet, joilla kyetään erottamaan tyypillinen monikielinen kehitys erityisvaikeudesta (COST action IS ). Viime aikoina on kehitetty myös arviointia, jossa tarkastellaan suoriutumista kaikilla kielillä yhteensä. Tällainen lähestymistapa huomioi suoriutumisen molempien kielten parhailla osa-alueilla, ja se on jo antanut viitteitä paremmasta erottelutarkkuudesta (Peña ja Bedore 2011). Erotusdiagnostiikan avuksi on esitetty myös dynaamista arviointia, jossa tarkastellaan uuden asian omaksumis nopeutta tai vastetta annettuun ohjaukseen. Oppimisen ja muovautuvuuden on todettu olevan parempaa niillä kaksikielisillä, joilla ei ole kielellistä erityisvaikeutta, verrattuna niihin, jotka kärsivät SLI:stä (Paradis ym. 2011). Pidemmällä aikavälillä myös seuranta ja vaste kuntoutukseen voivat ehkä varmistaa diagnoosin. Monikielisten SLI-lasten kuntoutus Kuntoutuksen suunnittelun pohjana käytetään tietoja lapsen eri kielten tasosta sekä kyseisten kielten ominaispiirteistä. Monikieliseen kehitykseen liittyvän tutkimustiedon pohjalta on luotu käytäntöjä monikielisten kuntoutukseen (Thordardottir 2010). Ensisijaisesti kuntoutus suositellaan kohdistamaan molempiin tai kaikkiin kieliin. Tätä perustellaan tutkimustuloksilla, joiden mukaan L1:n tukeminen ja hyvä hallinta auttavat myös L2:n omaksumisessa (Gutiérrez-Clellen ym. 2012). Toisaalta kaikkien käytössä olevien kielten huomioiminen kuntoutuksessa tähtää taitojen vahvistumiseen ja kommunikoinnin helpottumiseen lapsen kaikissa ympäristöissä. Lähestymistapa voi olla kaksikielinen (bilingual) tai kielten välinen (cross-linguistic) (Kohnert 2010). Kaksikielisessä kuntoutuksessa keskitytään elementteihin, jotka yhdistävät kieliä (esim. kielioppisäännöt). Kielten välisessä lähestymistavassa taas keskitytään harjoittelemaan erikseen niitä kielikohtaisia asioita, jotka ovat kielissä tyypillisesti vaikeita. Koska monikielisiä kuntoutuspalveluita ei ole käytännössä saatavilla, on lääkinnällistä kuntoutusta (puheterapiaa) yleensä mahdollista tarjota suoraan vain valtaväestön kielellä. Epäsuorat keinot ovat kuitenkin välttämättömiä rinnalla. Tulkkipalveluiden avulla on mahdollista ohjata vanhempia tukemaan lapsen kotikielten kehitystä. Kotikieltä ei tule vaihtaa esimerkiksi terapiakielen mukaiseksi. Jos vähemmistökielen käyttäjiä on vain vähän, on riski kielen näivettymisestä suuri. Toisaalta on lievennetty aiemmin vallalla ollutta ajatusta siitä, että perheessä jokaisen eri kieltä puhuvan tulisi pitäytyä tiukasti omassa äidinkielessään. Monikieliseen kielenkäyttöön kuuluu pikemminkin kielten sujuva vaihto eri tilanteissa ja kielten yhdistäminen tietyn tilanteen sisällä (Paradis ym. 2011). E. Arkkila ym.

6 Kielellisen erityisvaikeuden aiheuttamat haitat aikuisiässä Kielellisen erityisvaikeuden haittavaikutuksia on kuvattu lapsuudesta aikuisikään asti. Lapsena SLI-diagnoosin saaneita tutkittiin 24 vuoden iässä, jolloin puolella oli ongelmia keskustelun ylläpitämisessä ja puheen prosodiikassa (painotuksissa ja rytmissä). Lisäksi 40 %:lla oli vaikeuksia spontaanissa kerronnassa ja joka neljännellä lauserakenteet olivat poik keavia (Mawhood ym. 2000). Vaikea-asteisesta kielellisestä erityisvaikeudesta lapsena kärsineet 35-vuotiaat miehet suoriutuivat kielellisistä testeistä keskimäärin 11-vuotiaan tavoin (Clegg ym. 2005). Suomalaisessa sairaalaaineistossa SLI-diagnoosin lapsena saaneet ilmoittivat aikuisena kärsivänsä sananlöytämisen vaikeudesta (39 %) ja ohjeiden ymmärtämisen ongelmista (47 %) (Arkkila ym. 2008a). Vaikka he kokivat terveyteen liittyvän elämänlaatunsa keskimäärin samankaltaiseksi verrokkien kanssa, pärjäsivät he merkitsevästi heikommin osa-alueilla, jotka liittyivät puhumiseen, päivittäisiin aktiviteetteihin, henkisiin toimintoihin ja ahdistuneisuuteen (Arkkila ym. 2008b). Näistä keskimäärin 34-vuotiaista henkilöistä 24 % oli eläkkeellä ja 19 % asui vanhempiensa luona. Työttömyys oli heidän keskuudessaan kaksinkertaista muuhun väestöön verrattuna (Arkkila ym. 2008a). Cleggin ym. (2005) aineistossa kaksi kolmesta tutkittavasta oli kokenut yli kahden vuoden työttömyysjakson. Howlinin ym. (2000) seurantatutkimuksessa lapsena kielellisestä erityisvaikeudesta kärsineistä yli puolella ei aikuisena ollut koskaan ollut vakituista työpaikkaa ja takana oli pitkiä työttömyysjaksoja. SLI-aikuiset työskentelevät lisäksi useimmiten ammateissa, joihin tarvitaan vähän tai ei ollenkaan koulutusta (Howlin ym. 2000, Clegg ym. 2005). Monikielisten SLI-lasten aikuisiän suoriutumisesta ja pärjäämisestä ei ole tietoa. Maahanmuuttajatausta sinänsä altistaa heikolle koulumenestykselle, peruskoulun jälkeisten jatkoopintojen ulkopuolelle jäämiselle ja niiden keskeyttämiselle sekä kantaväestöä heikommalle työllistymiselle (Kuusela ym. 2008). Onkin todennäköistä, että erityisen suuri riski syrjäytymiseen on monikielisellä nuorella, joka kärsii kielellisestä erityisvaikeudesta. Lopuksi Kun lapsen kielellinen kehitys ei etene odotetusti, on asiaan tartuttava. Jos suvussa esiintyy kielellisiä vaikeuksia tai oppimisongelmia, on suositeltavaa ohjata vanhempia lapsen kielellisten taitojen erityiseen vahvistamiseen jo varhaisessa vaiheessa. Myös päivähoidon tukitoimet, kuten pienryhmätoiminta ja kuvallinen tuki, olisi hyvä aloittaa heti päivähoidon alkaessa. Ensi vaiheessa neuvolan terveydenhoitaja on henkilö, jonka tulee ohjata perhettä lapsen kielellisen kehityksen tukemisessa, ja hänellä on oltava tähän tietoa ja välineitä. Tulkin käyttäminen on tärkeää monikielisen perheen kanssa. Tarvittaessa terveydenhoitaja ohjaa lapsen perheineen puheterapeutille, joka arvioinnin ja mahdollisesti seurannan jälkeen voi ehdottaa tarkempia selvittelyjä. Joskus lapsen tarkempi arviointi tapahtuu ensin neuvolapsykologilla, erityisesti jos käyttäytymisessä ilmenee huolestuttavia piirteitä tai epäillään laaja-alaisia kehityksen ongelmia. Tehtyjen arviointien jälkeen neuvotellaan neuvolalääkärin kanssa jatkotutkimuksiin lähettämisestä (KUVA 3). Kun lapsen ympäristössä puhutaan montaa kieltä, on jo ennen erikoissairaanhoitoon lähettämistä pyrittävä arvioimaan tarkasti paitsi äidinkielen tasoa, myös ympäristöön liittyviä äidinkielen omaksumista hidastavia tekijöitä. Suomen kielen oppimisen työläyttä on peilattava lapsen todellisiin mahdollisuuksiin oppia kieltä: miten säännöllisesti ja pitkäaikaisesti lapsi on altistunut kielelle ja onko lapsiryhmä sellainen, jossa kielellistä altistumista voi otaksua olleen riittävästi? Lapsi saattaa päiväkodissa leikkiä pääasiassa omankielisten lasten kanssa, ja henkilökunnassakin voi olla henkilö, joka käyttää lapsen äidinkieltä. Erikoissairaanhoidossa monikielisen lapsen kehitystä pyritään tarkastelemaan laaja-alaisesti foniatrin tai lastenneurologin johtaman moni ammatillisen työryhmän arviointien kautta (KUVA 3). Monikielisten lasten kielellisten taitojen arviointia vaikeuttavat puuttuvat 205

7 FONIATRIA Huoli kielellisestä kehityksestä kotona, päiväkodissa tai neuvolassa Neuvolaterveydenhoitajan arvio, tulkkikeskustelut, ohjaus ja tukitoimien aloittaminen Kotona ja päiväkodissa erityinen huomio kielten rikastuttamiseen ja kielen kehityksen tukemiseen, visuaaliset tukikeinot kuten kuvatuki käyttöön Terveyskeskuksessa arviointi ja tukitoimien tehostaminen Puheterapeutin arvio äidinkielestä suorin ja epäsuorin keinoin tulkin tuella, suomen kielen arvio ja kehityksen seuranta Lääkäri Usein psykologi, joskus toimintaterapeutti Lähete erikoissairaanhoitoon, kun äidinkieli kehittyy hyvin puutteellisesti tai suomen kielessä kahden vuoden altistuksen jälkeen huomattavia vaikeuksia Puheterapeutti, (neuro)psykologi, tarvittaessa toiminta- ja fysioterapeutti Foniatri tai lastenneurologi Muu työryhmä: sosiaalityöntekijä, (erityis)lastentarhanopettaja, hoitohenkilöstö Kuva 3. Toimintasuositus, kun monikielisellä lapsella todetaan ongelmia kielellisessä kehityksessä. testit normeineen; tämä kehitystyö on Suomessa aluillaan. Monikielisen lapsen kielellisen erityisvaikeuden riittävän varhainen toteaminen on haaste, johon vastaaminen vaatii paneutumista ja resursseja. Pitkän aikavälin tavoitteena on lapselle aiheutuvien haittojen pitäminen mahdollisimman vähäisinä ja syrjäytymisen ehkäisy. EVA ARKKILA, LT, foniatrian erikoislääkäri HYKS, korvaklinikka, foniatria SINI SMOLANDER, FM, tohtoriopiskelija, johtava puheterapeutti HYKS, korvaklinikka, foniatria ja Oulun yliopisto MARJA LAASONEN, PsT, dosentti, neuropsykologian erikoispsykologi HYKS, korvaklinikka, foniatria ja Helsingin yliopisto SIDONNAISUUDET Kirjoittajilla ei ole sidonnaisuuksia. Summary Multilingualism and specific language impairment Specific language impairment is one of the most common developmental disturbances in childhood. With the increase of the foreign language population group an increasing number of children assimilating several languages and causing concern in language development attend clinical examinations. Knowledge of factors underlying the specific language impairment and the specific impairment in general, special features of language development of those learning several languages, as well as the assessment and support of the linguistic skills of a multilingual child is essential. The risk of long-term problems and marginalization is high for children having specific language impairment. 206 E. Arkkila ym.

8 KIRJALLISUUTTA Abutalebi J, Tettamant M, Perani D. The bilingual brain: Linguistic and nonlinguistic skills. Brain Lang 2009;109:51 4. American Speech-Language-Hearing Association 1985 [verkkodokumentti]. Clinical management of communicatively handicapped minority language populations (position statement) [viitattu ]. PS htm Arkkila E, Räsänen P, Roine RP, Sintonen H, Vilkman E. Health-related quality of life of adults with childhood diagnosis of specific language impairment. Folia Phoniatr Logop 2008(b);60: Arkkila E, Räsänen P, Roine RP, Vilkman E. Specific language impairment in childhood is associated with impaired mental and social well-being in adulthood. Logoped Phoniatr Vocol 2008(a); 33: Badcock NA, Bishop DV, Hardiman MJ, Barry JG, Watkins KE. Co-localisation of abnormal brain structure and function in specific language impairment. Brain Lang 2012;120: Bedore LM, Peña ED. Assessment of bilingual children for identification of language impairment: current findings and implications for practice. Int J Bilingual Education Bilingualism 2008;11:1 29. CHESL Centre (Child English as a Second Language Resource Centre) www. chesl.ualberta.ca [siteerattu ] Clegg J, Hollis C, Mawhood L, Rutter M. Developmental language disorders a follow-up in later adult life. Cognitive, language and psycho social outcomes. J Child Psychol Psychiatry 2005; 46: COST Action IS0804 [verkkodokumentti]. Language impairment in a multilingual society: linguistic patterns and on the road assessment. European cooperation in science and technology [viitattu ]. Grech H, McLeod S. Multilingual speech and language development and disorders. Kirjassa: Battle DE, toim. Communication disorders in multicultural and international populations. Elsevier Mosby 2012, s Gutiérrez-Clellen V, Simon-Cereijido G, Sweet M. Predictors of second language acquisition in latino children with specific language impairment. Am J Speech Lang Path 2012;21: Helsingin seudun aluesarjat tilastokanta. Väestö äidinkielen (kaikki kielet) ja iän mukaan [viitattu ]. Howlin P, Mawhood L, Rutter M. Autism and developmental receptive language disorder a follow-up comparison in early adult life. II: Social, behavioural, and psychiatric outcomes. J Child Psychol Psychiatry 2000;41: Håkansson G, Salameh E-K, Nettelbladt U. Measuring language development in bilingual children: Swedish-Arabic children with and without language impairment. Linguistics 2003;41: International Association of Logopedics and Phoniatrics [verkkodokumentti]. Recommendations for working with bilingual/multilingual children (prepared by the multinlingual affairs committee of the IALP) [päivitetty 2011]. ialp.info/recommendations-guidelinespg16153.html Kielellinen erityisvaikeus (dysfasia, lapset ja nuoret). Käypä hoito suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Foniatrit ry:n ja Suomen Lastenneurologisen yhdistyksen asettama työryhmä. Suomalainen Lääkäriseura Duo decim Kohnert K. Bilingual children with primary language impairment: issues, evidence and implications for clinical actions. J Commun Disord 2010;43: Korkman M, Stenroos M, Mickos A, Westman M, Ekholm P, Byring R. Does simultaneous bilingualism aggravate children s specific language problems? Acta Paediatr 2012;101: Kuusela J, Etelälahti A, Hagman Å, ym. Maahanmuuttajaoppilaat ja koulutus -tutkimus oppimistuloksista, koulutusvalinnoista ja työllistämisestä [verkkodokumentti]. Opetushallitus 2008 [viitattu ]. Li N, Bartlett CW. Defining the genetic architecture of human developmental language impairment. Life Sci 2012;90: Mawhood L, Howlin P, Rutter M. Autism and developmental receptive language disorder a comparative follow-up in early adult life. I: Cognitive and language outcomes. J Child Psychol Psychiatry 2000;41: Orgassa A, Weerman F. Dutch gender in specific language impairment and second language acquisition. Second Lang Res 2008;24: Paradis J, Crago M, Genesee F, Rice M. French-English bilingual children with SLI: how do they compare with their monolingual peers? J Speech Lang Hear Res 2003;46:1 15. Paradis J, Genesee F, Crago MB. Dual language development & disorders. A handbook on bilingualism & second language learning. 2. painos. Paul H. Brookes Publishing Co Peña ED, Bedore LM. It takes two: Improving assessment accuracy in bilingual children. ASHA Lead 2011;1:1 29. Salameh E-K, Nettelbladt U, Håkansson G, Gullberg B. Language impairment in Swedish bilingual children: a comparison between blingual and monolingual children in Malmö. Acta Paediatr 2002; 91: Siiskonen T, Aro T, Ahonen T, Ketonen R, toim. Joko se puhuu? Kielen - kehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa. Jyväskylä: PS-kustannus Soriano-Mas C, Pujol J, Ortiz H, Deus J, Lopez-Sala A, Sans A. Age-related brain structural alterations in children with specific language impairment. Hum Brain Mapp 2009;30: Suomen virallinen tilasto. Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN = Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. html Thordardottir E. Towards evidencebased practice in language intervention for bilingual children. J Commun Disord 2001;43: Westman M, Korkman M, Mickos A, Byring R. Language profiles of monolingual and bilingual Finnish preschool children at risk for language impairment. Int J Lang Commun Disord 2008; 43: