Etevan asiantuntijapalvelut psykiatrisen erikoissairaanhoidon tukena

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etevan asiantuntijapalvelut psykiatrisen erikoissairaanhoidon tukena"

Transkriptio

1 Etevan asiantuntijapalvelut psykiatrisen erikoissairaanhoidon tukena Oili Sauna-aho Asiantuntijapalvelun päällikkö, neuropsykologian erikoispsykologi

2 Tapaus Pentti 35-vuotias mies, jolla diagnosoitu keskivaikea kehitysvamma, käyttää kieltä, mutta vaikeuksia kommunikoinnissa ja vuorovaikutuksessa asuu ryhmäkodissa ja käy päivätoiminnassa 2 päivää viikossa Aiemmin todettu ahdistuneisuutta, paranoidisia piirteitä käyttäytymisessä, psykoottistason käyttäytymisestä ei selkeää näyttöä Ongelmana häiriökäyttäytyminen erityisesti yöaikaan: huutaa ja raivoaa itsekseen ja ohjaajille, ei suostu lähtemään aina päivätoimintaan tai tee sovittuja tehtäviään kotona. Toiset asukkaat pelkäävät Henkilöstö väsynyt tilanteeseen ja haluavat Pentin psykiatrille

3 Toiminta äkillisissä erityisen haastavissa tilanteissa / kriisitilanteissa (Terhi Koskentausta 2012) Kriisitilanteen kehittyminen pitäisi aina pyrkiä mahdollisuuksien mukaan ennakoimaan ja ehkäisemään tilannearvioinnin ja asuinpaikkaan järjestettävien tukitoimien avulla Jos tilanne kuitenkin kriisiytyy Yleensä ensisijaista on tilannearviointi terveyskeskuksessa (somaattisen tilanteen arviointi, M1-arviointi) Jos M1-kriteerit täyttyvät, tk-lääkäri tekee M1-lähetteen psykiatrian osastolle Tarkkailuajan jälkeen asiakas voidaan sopimuksen mukaan siirtää Etevan tukikeskukseen (kehitysvammapsykiatrinen osastoyksikkö, jossa on hoitajia ja asiantuntijoita Etevasta sekä psykiatri Hyksistä) Elleivät M1-kriteerit täyty Asiakas voi palata asuinpaikkaansa tukitoimien turvin Asiakkaalle voidaan järjestää kriisijakso tukikeskuksessa Asiakkaasta voidaan tehdä palvelupyyntö Etevan asiantuntijapalveluun Asiakas voidaan ohjata yleispsykiatrisiin palveluihin Terhi Koskentausta 3

4 Milloin Etevan asiantuntijoita voi käyttää? Henkilöllä on toistuvia raivokohtauksia Henkilöllä on uhkaavaa ja/tai väkivaltaista käytöstä itseä ja/tai muita kohtaan Henkilön vuorovaikutustaidot ovat heikot tai heikentyneet Henkilön käytös on muuttunut esim. vetäytyy omiin oloihinsa, on ahdistunut, ei esim. halua lähteä työ- ja päivätoimintaan tai osallistua ryhmäkodin toimintaan Koulussa lapsella/nuorella esiintyy haastavaa käyttäytymistä ja käyttäytymisen hallinta on vaikeaa

5 Milloin Etevan asiantuntijoita voi käyttää? Lapsi/nuori on levoton, karkailee, ei tottele Henkilön toimintakyky on heikentynyt tai ei ole ajantasaista tietoa hänen toimintakyvystään ja kognitiivisista taidoistaan esim. arvioitaessa koulutai opiskelumahdollisuuksia tai työkykyä Henkilön kommunikointi- ja vuorovaikutustaidot ovat puutteelliset ja tarvitsee näihin muita keinoja puheen lisänä ymmärtääkseen ja ilmaistakseen asioita Vaikeavammaisten lääkinnällisten kuntoutusuunnitelmien terapiatarpeiden arvioinneissa

6 Etevan asiantuntijat psykiatrisen erikoissairaanhoidon tukena Asiakkaalla tarve psykiatriseen arvioon Eteva organisoi tarvittavat palvelut ja tiedottaa siitä sekä aikataulusta lähettävää lääkäriä Yhteispalaveri (Etevan asiantuntijat ja lähettävä lääkäri) tarpeen mukaan Konsultoiva sairaanhoitaja ja tukitiimi arvioi tilannetta Etevan yksikössä Palvelupyyntö/lähete Etevan asiantuntijapalveluille tarvittavista arvioista Tapaaminen asiakkaan kanssa (joko samalla kerralla tai erikseen Etevan asiantuntijat ja sh/ lääkäri) Yhteys terveyskeskuslääkäriin tai hoitavan psykiatriin Arvion tueksi tarvitaan tietoa henkilön psyykkisestä tilasta ja toimintakyvystä Jatkosuunnitelma ja mahdollisesta seurannasta sopiminen (Etevan sh, asiantuntijat)

7 Mitä asiantuntemusta Etevasta löytyy Psykologeja, toimintaterapeutteja (yksi valmistumassa SI-terapeutiksi), psykoterapeutti (kognitiivinen käyttäytymisterapia), puheterapeutteja, musiikkiterapeutteja, fysioterapeutteja, AAC-ohjaajia Autisminkirjoon ja näihin liittyviin arviointimenetelmiin kouluttautuneita kuntoutusohjaajia Aistimonivammaisiin erikoistunut kuntoutusohjaaja (myös näön käytön arvionti pätevyys)

8 Missä asioissa Etevan asiantuntijoita voi käyttää? Kognitiivisen ja psyykkisen kehityksen ja tason arviot Käyttäytymisanalyysiarviot Toimintakyvyn monialaiset arviot Psykoterapia-arviot Muiden terapiamuotojen arviot Kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen monialaiset arviot Diagnostiikan apuna (autismikirjo, mielenterveyden häiriöt, vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin häiriöt) Kehitysvammadiagnoosia ei ole edellytys asiakkuudelle

9 Etevan yksikköjen sisäiset asiantuntijapalvelut Etevassa asuville tai työ- ja päivätoiminnassa oleville asiakkaille kuuluu tuotteeseen kertaluonteista ohjausta ja neuvontaa lähinnä lähityöntekijöille

10 Etevan yksikköjen sisäiset asiantuntijapalvelut Osassa Etevan asiakaskunnaltaan vaativimmissa yksiköissä toimii säännöllinen tukitiimi, jossa on mukana psykologi ja toinen asiantuntija tukemassa laadukasta asiakastyötä Kokoontuu noin 1-2 kk:n välein sovitusti ja siellä käydään läpi asiakkaiden tilanteita, kehitetään toimintatapoja yms. Mukana voi olla myös konsultoiva sh

11 Etevan asiantuntijoiden toimintavoista Palvelut ovat tuotteistettu Useimmat arviot tehdään monialaisina/moniammatillisina, joissa yhdistetään eri osaajien näkemykset kokonaisuudeksi, missä huomioidaan myös asiakkaan lähiyhteisöt ja ympäristö ja sen toimintatapojen merkitys Arvioinnit tehdään useimmiten asiakkaan omassa ympäristössä Arviointeihin usein liittyy ohjausta ja neuvontaa, joskus pitkinäkin prosesseina (omia tuotteitaan), jolla jalkautetaan uusia toimintamalleja ja vahvistetaan asiakkaan, hänen läheistensä tai lähityöntekijöiden toimintaa

12 Miten Etevan asiantuntijapalveluita saa Palvelupyynnöt Etevan nettisivujen kautta: Palvelupyynnöt osoitteella: Erityispalvelujen sihteeri, Ansarikuja 1, Hämeenlinna Myös lähete käy Tulossa lähiaikoina myös sähköinen palvelupyyntö Määriteltävä myös maksaja tässä vaiheessa: erikoissairaanhoito/perusterveydenhuolto /kunnan vammaispalvelut

Ehdotus kehitysvammapsykiatristen palvelujen järjestämisestä Etelä-Suomessa

Ehdotus kehitysvammapsykiatristen palvelujen järjestämisestä Etelä-Suomessa Ehdotus kehitysvammapsykiatristen palvelujen järjestämisestä Etelä-Suomessa Terhi Koskentausta LKT, psykiatrian erikoislääkäri, kehitysvammalääketieteen erityispätevyys apulaisylilääkäri HYKS, kehitysvammapsykiatrian

Lisätiedot

ESKOON TOIMINTOJEN KEHITTÄMISSEMINAARI JÄSENKUNNILLE 27.5.2015. ESKOON ASIANTUNTIJAPALVELUT Ulla Yli-Hynnilä

ESKOON TOIMINTOJEN KEHITTÄMISSEMINAARI JÄSENKUNNILLE 27.5.2015. ESKOON ASIANTUNTIJAPALVELUT Ulla Yli-Hynnilä ESKOON TOIMINTOJEN KEHITTÄMISSEMINAARI JÄSENKUNNILLE 27.5.2015 ESKOON ASIANTUNTIJAPALVELUT Ulla Yli-Hynnilä 1 ESKOON ASIANTUNTIJAPALVELUT 2015 Henkilökunta esimies lääkäri (1) psykologi (3) psykiatrinen

Lisätiedot

Kuntaseminaari Eskoon Asiantuntijapalvelut

Kuntaseminaari Eskoon Asiantuntijapalvelut Kuntaseminaari 24.5.2017 Eskoon Asiantuntijapalvelut Ulla Yli-Hynnilä Henkilöstö esimies lääkäri (1) psykologi (3) psykiatrinen sairaanhoitaja (2) puheterapeutti (2) kuntoutussuunnittelija (1) toimintaterapeutti

Lisätiedot

KRIISIPALVELUT. Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö

KRIISIPALVELUT. Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö KRIISIPALVELUT Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö Theresa Sinkkonen 28.3.2012 KESKI-SUOMEN VAMMAISPALVELUSÄÄTIÖN KRIISIPALVELU Kriisipalvelu on tarkoitettu henkilölle, joka tarvitsee välitöntä ympärivuorokautisesti

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAPSYKIATRIA 10.4.2014 MARIA AHTOLA 4/22/2014 1

KEHITYSVAMMAPSYKIATRIA 10.4.2014 MARIA AHTOLA 4/22/2014 1 KEHITYSVAMMAPSYKIATRIA 10.4.2014 MARIA AHTOLA 4/22/2014 1 KEHITYSVAMMAISILLE SUUNNATTUJEN PSYKIATRISTEN PALVELUJEN KENTTÄ Maria Ahtola Osastonlääkäri HYKS neuropsykiatrian pkl 10.4.2014 2 ESITYKSEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

8.1.2016 NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ

8.1.2016 NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ 1. YLEISKUVAUS NEUROPSYKIATRISESTA KUNTOUTUKSESTA Neuropsykiatrisissa oireyhtymissä haasteet ovat luonteeltaan pitkäkestoisia,

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISEN MIELENTERVEYSHÄIRIÖT JA KÄYTTÄYTYMINEN. Anneli Tynjälä Johtava psykologi, psykoterapeutti VET PKSSK

KEHITYSVAMMAISEN MIELENTERVEYSHÄIRIÖT JA KÄYTTÄYTYMINEN. Anneli Tynjälä Johtava psykologi, psykoterapeutti VET PKSSK KEHITYSVAMMAISEN MIELENTERVEYSHÄIRIÖT JA KÄYTTÄYTYMINEN Anneli Tynjälä Johtava psykologi, psykoterapeutti VET PKSSK 1 HAASTAVASTA KÄYTTÄYTYMISESTÄ ja MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖISTÄ KEHITYSVAMMAISILLA Kehitysvammaisista

Lisätiedot

Terhi Koskentausta LKT, psykiatrian erikoislääkäri, kehitysvammalääketieteen erityispätevyys

Terhi Koskentausta LKT, psykiatrian erikoislääkäri, kehitysvammalääketieteen erityispätevyys Kehitysvammaisten ja autismin kirjoon kuuluvien psykiatristen palvelujen järjestämisen haasteet ja kehittämistarpeet Terhi Koskentausta LKT, psykiatrian erikoislääkäri, kehitysvammalääketieteen erityispätevyys

Lisätiedot

Terhi Koskentausta LKT, psykiatrian erikoislääkäri, kehitysvammalääketieteen erityispätevyys

Terhi Koskentausta LKT, psykiatrian erikoislääkäri, kehitysvammalääketieteen erityispätevyys Kehitysvammaisten ja autismin kirjoon kuuluvien psykiatristen palvelujen järjestämisen haasteet ja kehittämistarpeet Terhi Koskentausta LKT, psykiatrian erikoislääkäri, kehitysvammalääketieteen erityispätevyys

Lisätiedot

Autismikuntoutus ja kehittäminen ta 6:lla. Autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Autismikuntoutus ja kehittäminen ta 6:lla. Autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Autismikuntoutus ja kehittäminen ta 6:lla Autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Autismin kirjo ja kuntoutus Autismin kirjo on neurologisen kehityksen häiriö, joka aiheuttaa pulmia henkilön aistikokemuksiin,

Lisätiedot

Jalkautuvat erityishuollon palvelut

Jalkautuvat erityishuollon palvelut Jalkautuvat erityishuollon palvelut Jalkautuvat erityishuollon palvelut ovat PKSSK:n Honkalampi-keskuksen palvelu, Pilotin yhteyshenkilöt jolla tuetaan alueen kehitysvammaisia, heidän läheisiään ja lähipalveluja

Lisätiedot

Ratkaisuja kehitysvammaisten henkilöiden terveydenhuollon palvelupolkujen kehittämistarpeisiin

Ratkaisuja kehitysvammaisten henkilöiden terveydenhuollon palvelupolkujen kehittämistarpeisiin Kuvat: www.papunet.fi Ratkaisuja kehitysvammaisten henkilöiden terveydenhuollon palvelupolkujen kehittämistarpeisiin TEPA-projekti Anne Aholainen, projektipäällikkö Savon Vammaisasuntosäätiö/TEPA-projekti

Lisätiedot

Perhe- ja nuorisoneuvolapalvelut

Perhe- ja nuorisoneuvolapalvelut Perheneuvolat ja nuorisoneuvola turvaavat lasten, nuorten ja perheiden hyvää psykososiaalista kehitystä ja tulevaisuutta yhteistyössä perheiden ja eri toimijoiden kanssa. Palvelut ovat luottamuksellisia,

Lisätiedot

Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008

Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008 Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008 EPSHP/aikuispsykiatria TUKE 1242 Projektityöntekijänä Tiina Leppinen Psyk. sh., NLP-Master, Kuntoutuksen ohjaaja amk Hankkeen taustaa Nuorten aikuisten

Lisätiedot

Konsultoiva sairaanhoitaja erityisasiantuntijana asiakkaan verkostossa

Konsultoiva sairaanhoitaja erityisasiantuntijana asiakkaan verkostossa Konsultoiva sairaanhoitaja erityisasiantuntijana asiakkaan verkostossa Konsultoivan sairaanhoitajan työmalliehdotus Eteva kuntayhtymän tukikeskuksissa Petra Parikka, projektityöntekijä/konsultoiva sairaanhoitaja

Lisätiedot

Moniammatillisen yhteistyön osa-alueet ja verkostoneuvottelu. Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa

Moniammatillisen yhteistyön osa-alueet ja verkostoneuvottelu. Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Moniammatillisen yhteistyön osa-alueet ja verkostoneuvottelu Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Moniammatillinen yhteistyö Suomen kielessä vain yksi moniammatillisuutta kuvaava käsite,

Lisätiedot

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa 19.9.2017 Anne-Mari Hakala & Eija Janhunen Mikä on riskimittari? Rai-pohjainen Excel-työkalu

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

Asiantuntijapalvelut. Kehittämisseminaari Härmän kylpylässä 25.5.2016 Ulla Yli-Hynnilä

Asiantuntijapalvelut. Kehittämisseminaari Härmän kylpylässä 25.5.2016 Ulla Yli-Hynnilä Asiantuntijapalvelut Kehittämisseminaari Härmän kylpylässä 25.5.2016 Ulla Yli-Hynnilä Asiantuntijapalvelujen henkilöstö esimies lääkäri (1) psykologi (3) psykiatrinen sairaanhoitaja (2) puheterapeutti

Lisätiedot

Liikkuvaa tukikeskuspalvelua

Liikkuvaa tukikeskuspalvelua Liikkuvaa tukikeskuspalvelua Prosessikuvaus Räätälöityä palvelua asiakkaan tarpeisiin Petra Parikka, projektityöntekijä/konsultoiva sairaanhoitaja Vammaispalveluhanke Henkilön omassa ympäristössä toteutettava

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJA VASTAA Tertiäärisestä päihdepsykiatriasta mm kaksoisdiagnoosipotilaiden ja opioidikorvaushoitojen

Lisätiedot

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 96/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta Eteva kuntayhtymä Toimitusjohtaja Katrina Harjuhahto-Madetoja

Lisätiedot

Kehitysvammaisen henkilön psykiatrinen arviointi

Kehitysvammaisen henkilön psykiatrinen arviointi Kehitysvammaisen henkilön psykiatrinen arviointi Terhi Koskentausta LKT, psykiatrian erikoislääkäri, kehitysvammalääketieteen erityispätevyys apulaisylilääkäri HYKS, kehitysvammapsykiatrian yksikkö konsultoiva

Lisätiedot

Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen ja tarkoituksellisen arjen luominen Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa

Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen ja tarkoituksellisen arjen luominen Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen ja tarkoituksellisen arjen luominen Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa Sisältö Kivelän monipuolinen palvelukeskus Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen Tarkoituksellisen

Lisätiedot

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa Jukka Puustinen Oyl, neurologi Kuntoutustutkimusyksikkö, PHSOTEY KTY Kuntoutustutkimus Puheterapia Neuropsykologinen kuntoutus Vammaispoliklinikka

Lisätiedot

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen 301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen Vastaus: hyvin vähän Tietoakin on ollut vaikea hankkia, nyt on juuri uusi kirja julkaistu Tavallisimmin

Lisätiedot

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN Juhani Ojanen Erikoissairaanhoidon rooli Erikoissairaanhoidon rooli on sairauksia ja oireita korjaava ja hoitava toiminta. Lähde: Eläketurvakeskus 05/2011 Keskustelualoitteita

Lisätiedot

Asiakkaan ja hänen toimintaympäristönsä tueksi jalkautuvat Tays kehitysvammahuollon palvelut

Asiakkaan ja hänen toimintaympäristönsä tueksi jalkautuvat Tays kehitysvammahuollon palvelut Asiakkaan ja hänen toimintaympäristönsä tueksi jalkautuvat Tays kehitysvammahuollon palvelut Pirkanmaan VammaisKaste-hankkeen tavoitteena on kehittää uusia tapoja vammaisalan osaamisen jakamiseksi asiakkaan

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELEIDEN SISÄLLÖT, TASOT JA ARVOT ALKAEN

KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELEIDEN SISÄLLÖT, TASOT JA ARVOT ALKAEN KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELEIDEN SISÄLLÖT, TASOT JA ARVOT 1.6.2018 ALKAEN YLEISTÄ PALVELUSETELISTÄ Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien valinnanvapautta

Lisätiedot

Tietoa tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta ja potilaan oikeuksista

Tietoa tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta ja potilaan oikeuksista Tietoa tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta ja potilaan oikeuksista Mitä tahdosta riippumaton psykiatrinen hoito on? Kun sinua hoidetaan psykiatrisessa sairaalassa, vaikka et itse haluaisi

Lisätiedot

Rikoksesta tuomitsematta jätettyjen tahdosta riippumaton hoito ja kuntoutus Pirkanmaan erityishuoltopiirissä Leila Saulamaa Erityishuoltopäivät

Rikoksesta tuomitsematta jätettyjen tahdosta riippumaton hoito ja kuntoutus Pirkanmaan erityishuoltopiirissä Leila Saulamaa Erityishuoltopäivät Rikoksesta tuomitsematta jätettyjen tahdosta riippumaton hoito ja kuntoutus Pirkanmaan erityishuoltopiirissä Leila Saulamaa Erityishuoltopäivät 10.-11.9.2015 Tahdosta riippumaton hoito Pirkanmaalla - Toteutettu

Lisätiedot

KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa

KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa Hannele Peräkoski, Taina Heikkinen Projektityöntekijä Sairaanhoitaja Tikkurilan sosiaali ja terveyskeskus 27.3.2007 TOIMINTA ALUEEN HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

Mistä jatkossa apua? kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen

Mistä jatkossa apua? kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen Mistä jatkossa apua? kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen 20.9.2016 ilkka.jokinen@vaalijala.fi 1 Teemat 1. Kohderyhmä 2. Liikkuvat kuntoutuspalvelut 3. Kokonaiskuntoutus 4. Osaamis- ja tukikeskukset 5. Vaalijalan

Lisätiedot

Mikko Mikkonen Vastaava psykologi Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut Neuropsykiatrian konsultaatiotyöryhmä Helsingin sosiaali- ja

Mikko Mikkonen Vastaava psykologi Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut Neuropsykiatrian konsultaatiotyöryhmä Helsingin sosiaali- ja Mikko Mikkonen Vastaava psykologi Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut Neuropsykiatrian Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sisältö: Mitä se on? Mistä sitä saa? Mitä kuntoutetaan? Riippuu yksilöllisestä

Lisätiedot

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Astmapotilaan hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Terveyskeskuksessa on jo ennestään käytössä suhteellisen hyvin toimiva astmapotilaan

Lisätiedot

Aggressiivisen asiakkaan hoidon järjestäminen ja palvelujen ohjaus

Aggressiivisen asiakkaan hoidon järjestäminen ja palvelujen ohjaus Tiedosta hyvinvointia 1 Aggressiivisen asiakkaan hoidon järjestäminen ja palvelujen ohjaus Harriet Finne-Soveri LT, geriatrian erikoislääkäri ylilääkäri Terveystaloustieteen keskus CHESS Tiedosta hyvinvointia

Lisätiedot

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Outi Iharvaara Rai- seminaari 3.4.2013 Asiakkaan taustatiedot 78- vuotias yksin asuva mies, jolla todettu lievä Alzheimerin tauti. Aivoinfarkti x 2 Vaimo kuollut

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana

Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana Outi Pohjola Ylilääkäri, avovastaanotto Terveyspalvelukeskus Eija Savelius-Koski vs palveluesimies Nuorten ja aikuisten palvelut

Lisätiedot

YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA

YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KOTIHOIDON KRITEERIT IKÄIHMISTEN SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN ASUMIS- JA HOIVAHOITOPALVELUJEN

Lisätiedot

Maahanmuuttajien Mielenterveystyö HUS Psykiatriassa. Ayl Teemu Kärnä Sh Nina Marttinen

Maahanmuuttajien Mielenterveystyö HUS Psykiatriassa. Ayl Teemu Kärnä Sh Nina Marttinen Maahanmuuttajien Mielenterveystyö HUS Psykiatriassa Ayl Teemu Kärnä Sh Nina Marttinen Maahanmuuttajat Heterogeeninen ryhmä ulkomailla syntyneitä Suomessa oleskelevia ihmisiä: Suomessa työskentelevät tai

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT 2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO

Lisätiedot

Lahden malli nyt. Lahden vammaispalvelut Palvelutuotanto Asiakkaiden terveydenhuolto

Lahden malli nyt. Lahden vammaispalvelut Palvelutuotanto Asiakkaiden terveydenhuolto Lahden malli nyt Lahden vammaispalvelut Palvelutuotanto Asiakkaiden terveydenhuolto Päivi Karvonen, konsultoiva sairaanhoitaja Jonna Salomaa, palvelukoordinaattori Palveluyksikkö VAMMAISPALVELUT Vammaispalvelujen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI HENKILÖKUNNAN VALINTA Liite 3C SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut 1.1.

HELSINGIN KAUPUNKI HENKILÖKUNNAN VALINTA Liite 3C SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut 1.1. VIRKAAN TAI TOIMEEN VAKINAISESTI OTTAVAT VIRANOMAISET JA HEI- DÄN PÄÄTÖKSENTEKO-OIKEUTENSA TERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN OSASTOLLA PSYKIATRIA- JA PÄIHDEPALVELUT OSASTOLLA 1.1.2016 LUKIEN HENKILÖKUNNAN VALINTA

Lisätiedot

Kuinka pitkä työkokemus Sinulla on CP-lasten ja -nuorten kuntoutuksesta? Toimipaikan / sairaalan nimi:

Kuinka pitkä työkokemus Sinulla on CP-lasten ja -nuorten kuntoutuksesta? Toimipaikan / sairaalan nimi: Lomakkeen täyttöpäivä _ / _2008 Tämän lomakkeen tarkoituksena on kartoittaa vaikeavammaisten Cp-lasten ja -nuorten tämänhetkisiä kuntoutusprosesseja ja -käytäntöjä. Täytä lomake keskustelematta muiden

Lisätiedot

VAATIVIEN PALVELUIDEN UUDISTUS: OSAAMIS- JA TUKIKESKUKSET LAPE TYÖPAJAT PÄÄTÖSSEMINAARI

VAATIVIEN PALVELUIDEN UUDISTUS: OSAAMIS- JA TUKIKESKUKSET LAPE TYÖPAJAT PÄÄTÖSSEMINAARI VAATIVIEN PALVELUIDEN UUDISTUS: OSAAMIS- JA TUKIKESKUKSET LAPE TYÖPAJAT PÄÄTÖSSEMINAARI 16.12.2016 Vaativien palveluiden kokonaisuus TAVOITTEET PALVELUILLE Varmistetaan monialainen arviointi ja apu niille

Lisätiedot

Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa, Uusikaupunki)

Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa, Uusikaupunki) Osastot AVH-valvonta Tyks kuntoutusosasto neurokirurgian osasto neurologian osasto Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa,

Lisätiedot

Kommunikaatio-ohjaus osaksi puhevammaisen ihmisen arkea. Eija Roisko Kehitysvammaliitto/Tikoteekki

Kommunikaatio-ohjaus osaksi puhevammaisen ihmisen arkea. Eija Roisko Kehitysvammaliitto/Tikoteekki Kommunikaatio-ohjaus osaksi puhevammaisen ihmisen arkea Eija Roisko Kehitysvammaliitto/Tikoteekki 12.5.2017 Kommunikoinnin palvelut nyt Kommunikoinnin peruskartoitus Terveydenhuolto Puheterapia -palvelut

Lisätiedot

Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta?

Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta? Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta? Keski-Pohjanmaan keskussairaalan nuorisopsykiatrian yksikkö Psykologi Jaakko Hakulinen & sosiaalityöntekijä Riitta Pellinen 1 Nuorisopsykiatrian yksiköstä

Lisätiedot

Järvi-Pohjanmaan perusturvan aikuisten psykososiaaliset palvelut

Järvi-Pohjanmaan perusturvan aikuisten psykososiaaliset palvelut Järvi-Pohjanmaan perusturvan aikuisten psykososiaaliset palvelut Erityispalvelujen johtaja Tanja Penninkangas Alvar Aallon tie 2, 62900 Alajärvi Puh. 06-24122301, 040-3517710 20.2.2014 1 Kuntavertailun

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

Mielenterveyspalveluiden toimivuus, palveluiden riittävyys, hoitoon pääsy, lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden tilanne. Repokari, Ranta, Holi

Mielenterveyspalveluiden toimivuus, palveluiden riittävyys, hoitoon pääsy, lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden tilanne. Repokari, Ranta, Holi Mielenterveyspalveluiden toimivuus, palveluiden riittävyys, hoitoon pääsy, lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden tilanne Repokari, Ranta, Holi Tausta: 2017 poikkeuksellinen lähetteiden määrän kasvu

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hoito Juvalla

Lasten ja nuorten hoito Juvalla Lasten ja nuorten hoito Juvalla Juvan terveyskeskus Sairaalatie 3 51900 JUV Postiosoite: PL 33, 51901 JUV Puh: Vaihde (015) 7551 700 - terveyskeskuspsykologi 0400 718 896 - mtt:n sairaanhoitaja/psykoterapeutti

Lisätiedot

Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa

Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Marja Saarenheimo FT, psykologi, psykoterapeutti Vanhustyön keskusliitto/ Terapiahuone MielenTila Kognitiivinen psykoterapia (CBT) Aaron Beck

Lisätiedot

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Perhepalvelut Nimike: perhepalvelujen palveluesimies, virka Tehtävät: Perhepalvelujen palveluesimies

Lisätiedot

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Association & Foundation SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Katariina Ruuth, projektijohtaja Tampere 18.10.2011 Association & Foundation Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus- ja dementiahoitokotipalveluita

Lisätiedot

Kuntoutusta Vaalijalassa AVI-päivä Mikkelissä 3.11.2015

Kuntoutusta Vaalijalassa AVI-päivä Mikkelissä 3.11.2015 Kuntoutusta Vaalijalassa AVI-päivä Mikkelissä 3.11.2015 Kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen 30.10.2015 Ilkka Jokinen 1 Esityksen teemat 1. Vaalijalan kuntayhtymä lyhyesti 2. Erityistä tukea tarvitsevan

Lisätiedot

PALVELUKUVAUS WIITAUNIONIN TERVEYSKESKUKSEN FYSIOTERAPIA

PALVELUKUVAUS WIITAUNIONIN TERVEYSKESKUKSEN FYSIOTERAPIA PALVELUKUVAUS WIITAUNIONIN TERVEYSKESKUKSEN FYSIOTERAPIA Kunnalla on terveydenhuoltolain (L1326/2010:29 ) mukainen velvollisuus järjestää potilaan sairaanhoitoon liittyvä lääkinnällinen kuntoutus. Lääkinnälliseen

Lisätiedot

Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut:

Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut: Saapunut: Palvelua tarvitsevan henkilötiedot Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Osoite, katu, paikkakunta, postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Perhesuhteet naimaton naimisissa avoliitossa eronnut

Lisätiedot

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman,

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Järvenpään kaupunki radanvarteen rakennettu asukkaita 41 000 kaksi terveysasemaa Asiakasvastaava täydennyskoulutus 30op

Lisätiedot

Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN

Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. SAS työryhmän tehtävät... 1 3. Asumispalvelun hakeminen, asiakkaan

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii

Lisätiedot

Kaarinan Mielenterveys- ja päihdeyksikkö Vintti

Kaarinan Mielenterveys- ja päihdeyksikkö Vintti Kaarinan Mielenterveys- ja päihdeyksikkö Vintti 17.10.2011 Markku Saarinen Kaarinan mielenterveys- ja päihdeyksikkö Vintti - avohoitoyksikkö - organisatorisesti: Hyvinvointipalvelut Terveyspalvelut Mielenterveys-

Lisätiedot

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut Sosiaaliohjaaja Porin perusturva Vammaispalvelut LAINSÄÄDÄNTÖ Perustuslaki : 6 yhdenvertaisuus, 19 oikeus sosiaaliturvaan Sosiaalihuoltolaki: 1 yksityisen henkilön,

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Raija Kerätär 2.11.2015 www.oorninki.fi Kuntoutus Järvikoski 2013 Korjaavaa tai varhaiskuntoutuksellista toimintaa, joka käynnistyy Työ- ja toimintakykyisyyden

Lisätiedot

Valkeisen osastojen rakenteet. Autistien ja lasten kuntoutusyksikkö (13)

Valkeisen osastojen rakenteet. Autistien ja lasten kuntoutusyksikkö (13) Liite 1. Valkeisen osastojen jäsennys asiakkaiden palveluntarpeiden mukaan Valkeisen osastojen rakenteet Autistien ja lasten kuntoutusyksikkö (13) Lasten yksikkö, Valkeisen oppilaskoti Asukasnumero Lähiohjaajia

Lisätiedot

Lastenpsykiatrian osaston kriisihoitojakso

Lastenpsykiatrian osaston kriisihoitojakso Lastenpsykiatrian osaston kriisihoitojakso Lapsi ja vanhemmat/ huoltajat Omahoitaja / työpari Omahoitajan toiminta kriisihoitojaksolla Perhehoitotyö Hoitohenkilökunta Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Erityistyöntekijät

Lisätiedot

Mitä hyvä asiakasyhteistyö on käytännössä Tähän tarvittaessa otsikko. Kirkkonummen kunta, kunt.palv. johtaja Heli Kangas

Mitä hyvä asiakasyhteistyö on käytännössä Tähän tarvittaessa otsikko. Kirkkonummen kunta, kunt.palv. johtaja Heli Kangas Mitä hyvä asiakasyhteistyö on käytännössä Tähän tarvittaessa otsikko Kirkkonummen kunta, kunt.palv. johtaja Heli Kangas Kuva: Kaisa Viljanen Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä 497/2003 Yhteistyön tarkoitus

Lisätiedot

Valmentaja-toimintamalli Espoon sairaalassa

Valmentaja-toimintamalli Espoon sairaalassa Valmentaja-toimintamalli Espoon sairaalassa 12.6.2017 Valmentaja toimintamallin kehittyminen Potilaan ja omaisen tukihenkilön tai rinnalla kulkijan tarve sairaalahoidon aikana tunnistettiin jo Liittyvä

Lisätiedot

MUISTIKOORDINAATTORIN TYÖ HELSINGIN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSSA HILKKA HELLÉN TERVEYDENHOITAJA, MUISTIKOORDINAATTORI 17.2.2012

MUISTIKOORDINAATTORIN TYÖ HELSINGIN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSSA HILKKA HELLÉN TERVEYDENHOITAJA, MUISTIKOORDINAATTORI 17.2.2012 MUISTIKOORDINAATTORIN TYÖ HESINGIN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSSA HIKKA HEÉN TERVEYDENHOITAJA, MUISTIKOORDINAATTORI 17.2.2012 Kotihoidon tilastoa v.2010 Asiakkaita 17 091 Käyntejä 2 043 649 Vakanssirakenne 7/2011

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI

KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KUNTOUTUSTARVESELVITYKSEN PALVELULINJA Voimassa 1.1.2011 alkaen SISÄLLYS Sivu I YLEISET PERIAATTEET Kuntoutustarveselvitys...1

Lisätiedot

MALMIN TERVEYDENHUOLTOALUE KY

MALMIN TERVEYDENHUOLTOALUE KY MALMIN TERVEYDENHUOLTOALUE KY PSYKIATRIA: Mielenterveystoimisto; aikuistenlasten ja nuorten vastaanotto, syömishäiriöpoliklinikka, sivuvastaanotto Uudessakaarlepyyssä Päiväosasto ja yöpymismoduli Psykiatrinen

Lisätiedot

Yhteistyö nuorisopsykiatrian kanssa Eksoten alueella. nuorisopsykiatrian

Yhteistyö nuorisopsykiatrian kanssa Eksoten alueella. nuorisopsykiatrian Yhteistyö nuorisopsykiatrian kanssa Eksoten alueella Riitta Aalto psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislää ääkäri, psykoterapeutti 5.10.2012 Nuorisopsykiatrian yksikkö nyt Sihti 13-23v max 5 käyntik

Lisätiedot

ASKELMERKKI. Intensiivinen avoperhekuntoutus.

ASKELMERKKI. Intensiivinen avoperhekuntoutus. ASKELMERKKI Intensiivinen avoperhekuntoutus www.askelmerkki.fi Avoperhekuntoutus kannattaa aina Suomi on johtavia maita Euroopassa sijoitusten määrässä. Me haluamme auttaa ehkäisemään ja lyhentämään sijoituksia,

Lisätiedot

Dokumentoinnin käytännön haasteet tvammaispalvelussa. Mikko Keränen, kehittäjä-sosiaalityöntekijä Poske/PaKaste-hanke

Dokumentoinnin käytännön haasteet tvammaispalvelussa. Mikko Keränen, kehittäjä-sosiaalityöntekijä Poske/PaKaste-hanke Dokumentoinnin käytännön haasteet tvammaispalvelussa l Inari Mikko Keränen, kehittäjä-sosiaalityöntekijä Poske/PaKaste-hanke Taustaa Vammaispalvelulain l l i ja sosiaalihuoltolain l l i velvoitteet: Kunnan

Lisätiedot

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja 1 SAP-SAS, mitä se on? SAP (Selvitys, Arviointi, Palveluohjaus)

Lisätiedot

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013 22.5.2013 Osallisuuden helmi Hallinnointi: Hanketta hallinnoi Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hankkeen johtajana toimii Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Kuinka pitkä työkokemus Sinulla on CP-lasten ja -nuorten kuntoutuksesta? Toimipaikan / koulun nimi:

Kuinka pitkä työkokemus Sinulla on CP-lasten ja -nuorten kuntoutuksesta? Toimipaikan / koulun nimi: Lomakkeen täyttöpäivä _ / _2009 Tämän lomakkeen tarkoituksena on kartoittaa vaikeavammaisten Cp-lasten ja -nuorten tämänhetkisiä kuntoutusprosesseja ja -käytäntöjä. Täytä lomake keskustelematta muiden

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

Valteri täydentää kunnallisia ja alueellisia oppimisen ja koulunkäynnin tuen palveluja.

Valteri täydentää kunnallisia ja alueellisia oppimisen ja koulunkäynnin tuen palveluja. Valteri täydentää kunnallisia ja alueellisia oppimisen ja koulunkäynnin tuen palveluja. Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta

Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta 11.11.2016 Katariina Kallio-Laine LKT, neurologian erikoislääkäri Vastaava asiantuntijalääkäri katariina.kallio-laine@kela.fi Neuropsykologinen

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Projekti 1.9.2009-31.10.2011 Tavoitteet: 1. Perhettä voidaan tukea psykososiaalisissa ongelmissa lähellä ja nopeasti 2. Neuvolan palveluvalikko laajenee ja työskentely

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 14 LAUSUNTO TOIVOMUSPONNESTA LASTEN OPPIMISVAIKEUKSIEN VARHAISESTA TUNNISTAMISESTA JA TUKI- JA KUNTOUTUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Terke 2009-2636 Esityslistan asia

Lisätiedot

Työuupumus -kuntoutuskurssit

Työuupumus -kuntoutuskurssit Terveysosasto Kuntoutusryhmä Työuupumus -kuntoutuskurssit Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta Työuupumus

Lisätiedot

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN?

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? Lastensuojelupalvelujen kehittäminen ja yhteistyö psykiatrisen hoitojärjestelmän kanssa Nuorten hyvinvointi ja pahoinvointi Konsensuskokous 2.2.2010 Kristiina

Lisätiedot

Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa

Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa MAARIT VÄISÄNEN PROJEKTIVASTAAVA VALOT HANKE MIKKELIN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY Tärkeämpää kuin ongelman ratkaiseminen on ongelman

Lisätiedot

Itsemääräämiskyvyn arviointi 7.5.2014 Turku. Esa Chydenius Johtava psykologi, psykoterapeutti VET Rinnekoti-Säätiö

Itsemääräämiskyvyn arviointi 7.5.2014 Turku. Esa Chydenius Johtava psykologi, psykoterapeutti VET Rinnekoti-Säätiö Itsemääräämiskyvyn arviointi 7.5.2014 Turku Esa Chydenius Johtava psykologi, psykoterapeutti VET Rinnekoti-Säätiö Mitä on alentunut itsemääräämiskyky? (8 ) Tuesta huolimatta: Ei kykene tekemään sosiaali-

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Varjosta valoon seminaari 20-9-12

Varjosta valoon seminaari 20-9-12 Varjosta valoon seminaari 20-9-12 Mitä ovat perheneuvolapalvelut Sosiaalihuoltolain 17 :n mukaan kunnan on huolehdittava kasvatus-ja perheneuvonnan järjestämisestä. Sosiaalihuoltolain 19 :n mukaan kasvatus-ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 69 27.08.2013. 69 Asianro 3577/06.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 69 27.08.2013. 69 Asianro 3577/06.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 69 Asianro 3577/06.00.00/2013 Valtuustoaloite Kuopion kaupungin perusterveydenhuoltoon 1-2 puheterapeutin toimen lisäämisestä Krista Rönkkö (ps) ja yhdeksän muuta

Lisätiedot

Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen

Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Kemin toimintamalli Annika Vaaramaa 13.4.2016 Työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Aloitettiin keväällä 2014 KunnonSyyni-toimintamallia soveltaen Asiakkaat

Lisätiedot

Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla

Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla Psykiatrian el, VET-terapeutti, psykoterapiakouluttaja TEIJO LAINE Tth el, kognitiivisen psykoterapian koulutus SINIKKA HAAKANA ARKI TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIN VASTAANOTOLLA

Lisätiedot

ASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö. www.askelmerkki.fi

ASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö. www.askelmerkki.fi ASKELMERKKI Ammatillinen tukihenkilötyö www.askelmerkki.fi Ongelmista tavoitteisiin Askelmerkin ammatillinen tukihenkilötyö on aina yksilöllistä ja tapauskohtaisen tarpeen mukaan rakennettua työtä. Tärkeää

Lisätiedot

Mistä ikääntyneet saavat apua?

Mistä ikääntyneet saavat apua? Mistä ikääntyneet saavat apua? Jenni Blomgren, erikoistutkija Kelan tutkimusosasto Kansallinen ikääntymisen foorumi 2011 Kela 23.11.2011 Tutkimusosasto Esityksen rakenne Määritelmiä Ikääntyneiden hoiva

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen SAS-toiminnat aikuisten vastuualueen sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan

Lisätiedot