mosaiikki, suihkukaivo/-lähde, monumentaaliveistos Ajoitus Julkistamispäivä Inventointipäivä
|
|
- Martti Melasniemi
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Viialan hautausmaa ja kirkkopuisto YHTEISMUISTOMERKIT Elävän veden lähde 1987 Elävän veden lähde, taiteilija Sirkka Kiviranta Kunta Akaa Vanha kunta Viiala Nimi Elävän veden lähde Paikka Viialan kirkkopuisto Osoite Nordintie 3 Omistaja Akaan seurakunta Kohdetyyppi mosaiikki, suihkukaivo/-lähde, monumentaaliveistos Ajoitus Julkistamispäivä Inventointipäivä Taiteilija Lahjoittaja Korkeus Päämateriaalit Materiaalitarkenne Kuntomääritykset Lisätiedot Kiviranta, Sirkka Liisa Perisalo 200 cm Muu Fiber-betoni Hyvä Alkuperäisessä suunnitelmassa vesi tulee hahmon kädessä olevasta maljasta Kulttuurihistorialliset arvot Taiteilija Sirkka Kivirannan "Äitikirkko" -veistos (1986) ja siihen liittyvä kirkkoherra Arvi Kuoppalan suunnittelema allas. Altaan pohjassa kala-mosaiikkeja (2004). Teoksella on itsenäistä taide- ja tyylihistoriallista arvoa sekä ympäristöarvoa. 1
2 HISTORIA Kirkon pihamaalle oli toivottu suihkulähdettä jo pitkään. Erityisesti Viialan seurakunnan kirkkoherra Matti Koskela, joka oli ollut voimakas hahmo Viialan kirkon (1950) rakennushankkeessa, oli toivonut suihkulähdettä. Koskela toimi kirkkoherrana 1947 lähtien. Hän ei aivan ehtinyt nähdä teoksen valmistumista ennen kuolemaansa Teoksen lahjoitti Viialasta kotoisin oleva hotelli-ravintoloitsija Liisa Perisalo. Hän asui ja työskenteli Kööpenhaminassa ja näki siellä näyttelyssä pienemmän version veistoksesta. Hän kiinnostui työstä ja halusi lahjoittaa teoksen vanhempiensa kotiseurakuntaan Viialaan. Liisa Perisalon isä Matti Perisalo työskenteli pitkään Viialan viilatehtaassa ylimestarina ja äiti Aura Perisalo (k ) kirjastonhoitajana. Perisalot olivat aktiivisesti mukana Viialan kirkon rakennushankkeessa. Heidät on haudattu Viialan hautausmaalle 1985 ja Veistoksen on suunnitellut taiteilija Sirkka Kiviranta (s.1941). Kiviranta on Salon taiteilijaseuran jäsen, kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija. Veistoksen ympärillä olevan altaan suunnitteli kirkkoherra Arvi Kuoppala. Altaan pohjassa olevat kaksi sinistä mosaiikkikalaa lisättiin myöhemmin altaan korjaustöiden yhteydessä Alun perin vesi suihkusi veistoksen hahmon kädessä olevasta maljasta. Taiteilija kuvaili aihetta "Varpaillaan vedessä seisova naishahmo, jonka käsissä olevasta maljasta virtailee hiljakseen vettä lähteeseen" (S.Kiviranta 1986). Teoksen symboliikkana oli "äitikirkko, joka juottaa elävällä vedellä lapsiansa" (A.Kuoppala 1987). Toimintaongelmien vuoksi veistoksen sisällä kulkeva vesijohto piti kuitenkin sulkea korjausten yhteydessä. Veistoksen altaassa on nykyisin pieni suihkulähde edustamassa virtaavaa, "elävää" vettä. Viialan kirkon pihalla sijaitseva suihkulähdeteos paljastettiin Teoksen paljasti kirkkoherra Arvi Kuoppala, joka muisteli paljastustilaisuudessa edeltäjänsä toivetta ja kiitti teoksen lahjoittajaa. KUVAUS Teos on kubistisesti tyylitelty, seisova betoninen naishahmo, jonka kädet kaartuvat etupuolelle. Veistoksen ympärillä on aaltoilevan soikion muotoinen suihkulähde. Suihkulähteen pohjalle on myöhemmin lisätty kaksi mosaiikkikalaa ja suihkuava vesi. Rauhallinen ja harmoninen teos asettuu kauniisti kirkkopuistoon, kiinnittäen heti kirkkoon ja hautausmaalle tulijan huomion. YMPÄRISTÖ Suihkulähdeteos sijaitsee Viialan kirkon (Jaakko Tähtinen 1950) pääovien läheisyydessä Viialan kirkkopuistossa. Puisto on avara nurmikenttä, jossa on puita ja istutuksia. Elävä vesi -teos näkyy heti Keskuskadulta kirkolle saavuttaessa kirkkoa vastapäätä vasemmalla. Teos on kirkon eteläpuolella. Teoksen lähiympäristössä on avaraa tilaa ja istutuksina mm. ruusupensaita. Teosta ympäröi liuskekivetty alue. Kirjalliset lähteet Kirsti Käen muistiinpanot, luettu 2017 Akaan Seutu Juhani Valli ja Antti Kukila, Akaan patsaat ja muistomerkit 2016 Suulliset lähteet Kirsti Käki, Viiala-seura Annukka Kallioinen, opas, Viialan hautausmaakierrosten pitäjä
3 Viialan kirkkopuistossa sijaitseva Elävän veden lähde on kaunis suihkulähdeteos. Veistoksen yhteydessä olevan vesialtaan suunnitteli kirkkoherra Arvi Kuoppala Altaassa olevat mosaiikkikalat lisättiin myöhemmin korjausten yhteydessä (2004). 3
4 Veteraanikivi 1998 Viialan Lions Clubin lahjoittama Sotaveteraanien muistokivi Viialan kirkkopuistossa. Muistomerkki paljastettiin Kunta Akaa Vanha kunta Viiala Nimi Veteraanikivi Paikka Viialan kirkkopuisto Osoite Nordintie 3 Omistaja Akaan seurakunta Kohdetyyppi muistokivi Julkistamispäivä Inventointipäivä Päämateriaalit Materiaalitarkenne Rahoittaja Kivi, Metalli luonnonkivi, metalliset teksti ja tammenlehvä Viialan Lions-club (Viialan veteraanikivitoimikunta) HISTORIA Muistokiven hankkimiseksi perustettiin Viialan Lions Clubin toimesta veteraanikivitoimikunta. Toimikunta sai Puolustusministeriöltä luvan hakea kiven sotien tapahtumapaikalta. Muistomerkiksi valittu kivi on panssariestekivi Enon Harpatinvaarasta, talvisodan taistelupaikalta. Viialan kirkkopuiston sotaveteraaneille omistettu muistokivi paljastettiin kirkkopuistossa Muistokiven paljastustilaisuudessa Lions Club luovutti muistomerkin Veteraanijärjestöille, joka puolestaan luovutti sen edelleen Viialan seurakunnalle hoidettavaksi. 4
5 KUVAUS Muistokivi on kolmion muotoinen luonnonkivi. Muistokiveen on lisätty teksti "Sotaveteraanit " ja metallinen tammenlehvä, sotaveteraanien tunnus (kts.lisätiedot). Kiven taakse on kiinnitetty metallilaatta, jossa lukee "Panssariestekivi entiseltä sotatoimialueelta Enon kunnan Harpatinvaarasta LC Viiala 1998" YMPÄRISTÖ Veteraanikivi sijaitsee Viialan kirkkopuistossa, lähellä hautausmaan pääporttia. Teoksen ympärillä on avara nurmikenttä. Muistomerkille johtaa sorapintainen käytävä ja sen ympärillä on istutuksia. Kirkkopuistossa sijaitsee myös Elävä vesi -suihkulähdeteos (Sirkka Kiviranta 1987). Lisätiedot: Tammenlehvätunnus Vuonna 1986 valtioneuvosto nimesi huhtikuun 27. päivän kansalliseksi veteraanipäiväksi ja määräsi sen yleiseksi liputuspäiväksi. Kansallista veteraanipäivää vietetään Lapin sodan päättymisen vuosipäivänä muistoksi siitä, että aseet rintamillamme vaikenivat ja viimeinen saksalainen poistui maastamme Veteraanipäivän nimeäminen oli valtiovallan tunnustus maan itsenäisyyden puolustajille. Sotiemme veteraanit saivat vuonna 1986 valtiovallan julkisen tunnustuksen, jo antiikin ajoilta peräisin olevan tammenlehvätunnuksen. Tammenlehvä symboloi urheutta. Ehdotuksen tammenlehvätunnuksesta teki kenraaliluutnantti R. W. Stewen. Ensimmäinen Tammenlehvä luovutettiin tasavallan presidentti Mauno Koivistolle Merkki saavutti nopeasti suuren suosion veteraanien keskuudessa. Veteraanipäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987, Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlavuonna. Seuraavana vuonna valtioneuvosto päätti, että kansallista veteraanipäivää vietetään vuosittain. (luettu ) Muistomerkki on panssariestekivi Enon Harpatinvaarasta. Etupuolella on Sotaveteraanien tunnus, tammenlehvä ja teksti Sotaveteraanit ". 5
6 Sankarimuistomerkki ja sankarihautausmaa 1947 Viialan sankarihautausmaa ja Sankarimuistomerkki. Suunnittelija on hautausmaa-arkkitehti, kuvanveistäjä Ilmari Wirkkala ( ). Kunta Akaa Vanha kunta Viiala Nimi Sankarimuistomerkki ja sankarihautausmaa Viiala Osoite Nordintie 3 Omistaja Akaan seurakunta Kohdetyyppi muistokivi, monumentaaliveistos Valmistusaika-arvion alku 1947 Julkistamispäivä Leveys 61 cm Korkeus 270 cm Syvyys 20 cm Lisämitta J alusta korkeus 20 cm, leveys 120 cm, syvyys 60 cm Päämateriaalit Kivi Materiaalitarkenne Vehmaan punainen graniitti Taiteilijan sukunimi Taiteilijan etunimi Rahoittaja Wirkkala Ilmari Viialan kunta, Viialan seurakunta 6
7 HISTORIA Viialan sankarimuistomerkin ja sankarihautausmaan on suunnitellut kuvanveistäjä, taiteilija, hautausmaaarkkitehti Ilmari Wirkkala ( ). Alkuperäisessä suunnitelmassa (1947) sankarihauta-alueelle johtaa kaariportti, jota jätettiin toteuttamatta. Wirkkala suunnitteli sankarimuistomerkin, muistokivet ja alueen kokonaisuuden. Sankarihautausmaalle on haudattu 101 kaatunutta (tieto M.Koskela 1974). Viialan sankarimuistomerkki paljastettiin Ilmari Wirkkala teki uransa aikana suunnitelmia noin 1300 hautausmaalle eri puolilla Suomea. Hän piirsi kappeleita ja kirkkoja ja antoi seurakunnille yksityiskohtaisia ohjeita alueiden vaalimisesta ja hoitamisesta. Ilmari Wirkkala on suunnitellut Akaassa mm. Kylmäkosken vanhojen kirkkojen muistomerkin (1951) ja Toijalan sankarihautausmaan muistokivet. KUVAUS Sankarimuistomerkki on noin kolme metriä korkea, Vehmaan punaisesta graniitista valmistettu pystykivi. Muistomerkin pinta on karkeaksi hakattu ja alla on leveä, punagraniittinen peruskivi. Kiven yläosassa on ympyrä, jossa on vuosiluvut , ja neljä ikuisuus -symbolia. Ympyrän keskellä on reliefinä risti, ruusuke ja tähti. Muistomerkin keskiosassa on kaiverrettuna teksti "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että antaa henkensä ystäviensä edestä." Joh.15:13. Sankarihautojen muistomerkkeinä on punagraniittiset, makaavat muistokivet. Muistokivien tekstit on kaiverrettu ja kullattu. Yksi muistokivistä on omistettu tuntemattoman sotilaan muistolle. Kivessä on teksti "Tuntematon sotilas Dulce et decorum est Pro Patria mori!". (kts.lisätiedot) YMPÄRISTÖ Viialan sankarihautausmaa (osasto S) sijaitsee hautausmaan vanhalla alueella, osastojen B ja D keskellä. Sankarihautausmaan alue on rajattu tiheällä kuusiaidalla. Alueelle johtaa itä-länsi -suuntainen käytävä Viialan kirkon puoleiselta pääportilta. Sankarimuistomerkki on sankarihautausmaan eteläsivulla. Muistomerkin molemmin puolin on kuusiaita ja sitä kohti vie pääkäytävältä lyhyt käytävä. Alueen kaakkoiskulmassa on suuri kuusi. Sankarihautojen muistomerkit sijoittuvat etelä-pohjoissuuntaisiin riveihin pääkäytävän molemmin puolin. Käytävän eteläpuolella on kuusi muistomerkkiriviä ja pohjoispuolella kaksi. Etelänpuoleisen alueen keskuksena on sankarimuistomerkki. Pohjoisenpuoleiset muistokivet asettuvat suuren kuusen kohdalle ja niiden vieressä on kuusiaidalla rajattu muistelupaikka penkkeineen. Lisätiedot Pro Patria (suom. Isänmaan puolesta) on latinankielinen sanonta, jolla viitataan isänmaan puolesta kuolemiseen, yleensä sodassa. Se on lyhenne roomalaisen runoilija Horatiuksen säkeestä Dulce et decorum est pro patria mori, joka tarkoittaa suomeksi "Suloinen ja kunniakas on kuolema isänmaan puolesta". Horatius oli puolestaan lainannut sen spartalaiselta elegiarunoilijalta Tyrtaiokselta. Sanat Pro Patria esiintyvät usein sankarihaudoilla olevissa muistomerkeissä ja sodassa kuolleille omistetuissa muistotauluissa. Kirjalliset lähteet Koskela, Matti. Viialan kehitys omaksi seurakunnaksi. Toijala
8 Vasemmalla Ilmari Wirkkalan suunnittelema Sankarimuistomerkki (1947). Oikealla sankarihautausmaan muistomerkkejä käytävän pohjoispuolella. Vasemmalla Sankarihautausmaan muistomerkkejä pääkäytävän eteläpuolella. Oikealla Tuntemattoman sotilaan muistomerkki. 8
9 Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki 1955 Taiteilija Kirsti Liimataisen suunnittelema Karjalaan jääneiden muistomerkki. Kunta Akaa Vanha kunta Viiala Nimi Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki Paikka Viialan hautausmaa Osoite Nordintie 3 Omistaja Akaan seurakunta Kohdetyyppi reliefi, monumentaaliveistos Aika-arvion alku 1952 Julkistamispäivä Inventointipäivä Taiteilijan sukunimi Taiteilijan etunimi Rahoittaja Liimatainen Kirsti Viialan Karjalaiset ry HISTORIA Viialan Karjalaiset perustettiin Toiminnan tarkoitus oli olla yhdyssiteenä Viialaan sijoitettujen noin 450 karjalaisen kesken. Viialaan sijoitettiin aluksi maanviljelysväestöä Sakkolasta ja tehdasväestöä Harlusta. Myöhemmin asukkaita tuli lähes kaikista luovutetun alueen kylistä ja kaupungeista luvulla useilla Suomen paikkakunnilla, minne karjalaista siirtoväkeä oli sijoittunut, alettiin pystyttää muistomerkkejä Karjalaan jääneiden vainajien muistolle. Viialan Karjalaiset tekivät samoin ja järjestivät keräyksen muistomerkin rahoittamiseksi. Rahoitusta kerättiin vain karjalaisten keskuudesta. Seuran silloinen puhemies Eero Kirves oli asiassa aktiivisesti mukana. Viialan seurakunta lupasi muistomerkille paikan hautausmaalta ja patsaan perustustyöt. Viialan Karjalaseura valitsi Karjalaliiton patsasmalleista taiteilija Kirsti Liimataisen vuonna 1952 suunnitteleman mallin. Patsaan paljastusjuhla pidettiin
10 KUVAUS Muistomerkki on kiiltäväksi hiottu, leveä vaakakivi, jonka vasemmassa päädyssä on pystykivi. Pystykivessä on reliefinä kaksi ylös kohotettua kättä ja niiden yläpuolella kruunu. Pystykiven vasemmalla puolella on jykevä kivimalja. Vaakakivessä on kaiverrettu risti ja oikeassa päädyssä teksti "Karjalassa ikiuntaan nukkuvien muistolle. Siellä nyt he kanneltansa riemuissansa karitsalle soittavat". Muistomerkin kuva-aihe on toisinto Karjalan vaakunasta. KARJALAN VAAKUNA Karjalan vaakunan punaisessa kentässä on kultainen kruunu ja sen alapuolella kaksi esiin työntyvää, toisiaan vastaan iskevää käsivartta, joista oikea, haarniskoitu pitelee miekkaa ja vasen, rengaspanssarin peittämä paljaassa kädessä käyrää sapelia; kaikki hopeaa; paitsi aseiden kahvat ja haarniskan liitosvanteet kultaa. Karjalan vaakuna tunnetaan vuodelta 1562, jolloin Suomen maakunnat saivat oman tunnuksen. Karjalan vaakunan kaksi käsivartta ilmensivät Karjalan rajamaakunta-asemaa. Vaakunasta tehtyjen selitysten mukaan kruunu kuvaa Karjalaa, josta länsi ja itä kiistelevät. Vastakkain olevat miekka ja sapeli kuvaavat länttä ja itää, kahta eri kulttuuripiiriä, joiden vaikutusalueella Karjala sijaitsee. Karjalan vaakunasta tuli Pohjois-Karjalan maakuntavaakuna toisen maailman sodan jälkeen. Karjalan vaakuna on myös osana Etelä-Karjalan läänin vaakunaa. (Lähde: YMPÄRISTÖ Muistomerkki sijaitsee Viialan hautausmaan eteläreunalla, osasto A:n eteläpuolella. Teos on sijoitettu pienen kumpareen päälle korkeiden mäntyjen katveeseen. Teos on hieman huomaamaton ja näkyy parhaiten rivien 5 ja 6 väliseltä käytävältä. Muistomerkin edustalla on nurmikkoa, ympärillä alppiruusuja ja havuja. Etupuolella on liuskekiviä ja leveä istutusalue, jota seurakunta hoitaa. Kumpareella kasvaa mm. korkeita mäntyjä ja kuusia. Muistomerkki on valaistu. Kirjalliset lähteet Kirsti Käki muistiinpanot, painamaton lähde. (Viialan Sanomat 1955, Karjala-lehti 1955, Karjalan liitto) Karjalaan jääneiden muistomerkki sijaitsee pienellä kummulla hautausmaan eteläpuolella. 10
11 Muistolehto 1989 Viialan hautausmaan Muistolehdon on suunnitellut Eero Kökkö HISTORIA Viialan hautausmaan keskivaiheilla sijaitseva laajennusosa vihittiin käyttöön Laajennusosan vihki lääninrovasti Antti Lehtipuu. Uusissa osastoissa oli yhteensä 1000 uutta hautasijaa eli noin 500 hautapaikkaa. Laajennusosan valmistuminen tuli tarpeeseen, sillä seurakunnalla oli silloin ainoastaan neljä vapaata hautapaikkaa. Hautapaikkojen arveltiin riittävän vuoteen 2015 asti. Laajennusosan suunnitteli Jaakko Wegelius, joka on hämeenlinnalainen hautausmaihin erikoistunut hortonomi. Vihkitilaisuus pidettiin uuden osan keskellä muistolehdossa. Muistolehto oli Viialan hautamaan ensimmäinen tuhkatuille vainajille tarkoitettu alue. Muistolehdon seinämät suunnitteli opettaja Eero Kökkö ja suunnitelmien pohjalta piirustukset teki DI Markku Kailanto. Muistolehdon betoniseinämään lisättiin Eero Kökön ehdotuksesta risti, liuskekiviosa seppeleille tai kynttilöille sekä istutuksia vuonna KUVAUS Uurnalehto koostuu kolmesta betoniseinämästä, joiden keskellä on pieni nurmialue. Keskikäytävän puoleisessa seinämässä on paikat vainajien nimilaatoille. Luoteiskulmassa olevassa seinämässä on risti ja teksti Jumala tuo esiin sen, minkä aika on vienyt Saarn.3:15. Seinämän edustalla on paikka muistoseppeleille. Itäpuolen seinämä rajaa aluetta ja sen päädyissä on kastelualtaat. Muistolehdon risti ja sen edustan liuskekivipenkki lisättiin Muistolehto on betoniseinämien kehystämä nurmialue hautausmaan pohjoissivulla. 11
12 Muualle haudattujen muistokivi 2012 Muualle haudattujen muistomerkki 2012 HISTORIA Muistolehdon suunnitellut opettaja Eero Kökkö ehdotti suunnitelmassaan 1995 Muualle haudattujen muistopaikaksi muistolehdon seinämään kiinnitettävää ristiä ja sen edustalle sijoitettavaa kynttilätasoa. Risti ja kynttilätaso lisättiin Kökön ehdottamalle paikalle muutoin pelkistettyyn, betoniseinämien rajaamaan muistolehtoon. Muistolehdon tasoa käytettiin kuitenkin myös seppeleiden laskupaikkana hautauksissa. Seurakuntalaisten taholta tuli paljon toiveita erillisestä muistopaikasta, koska monen omaiset oli haudattu muualle. Akaan seurakunta pystytti Muualle haudattujen muistomerkin Muistolehdon läheisyyteen KUVAUS Muualle haudattujen muistokivi on kolmion muotoinen luonnonkivi, jonka alla on suorakulmainen peruskivi. Peruskivessä on koloja kynttilöiden paikoiksi ja tilaa kukille. Muistokiven etupuolella on metallisin irtokirjaimin teksti "Muualle haudattujen muistolle". Muistokiven on valmistanut Muistokivi Kaila Lempäälästä. YMPÄRISTÖ Muualle haudattujen muistomerkki sijaitsee Viialan hautausmaan keskiosassa. Sinne johtaa käytävä suoraan kirkonpuoleiselta parkkipaikalta. Muistokivi on käytävän oikealla puolella. Muistokiven vieressä kasvaa kolme suurta koivua ja se asettuu kauniisti ympäristöönsä. 12
YHTEISMUISTOMERKIT. Akaan hautausmaa. 1. Sankarimuistomerkki ja sankarihautausmaa. Vanha kunta Toijala Sankarimuistomerkki ja sankarihauta-alue
Akaan hautausmaa YHTEISMUISTOMERKIT 1. Sankarimuistomerkki ja sankarihautausmaa Kunta Akaa Vanha kunta Toijala Nimi Sankarimuistomerkki ja sankarihauta-alue Paikka Akaan hautausmaa Osoite Sontulantie 17,
OSASTOT A-D. Akaan hautausmaa OSASTO A
Akaan hautausmaa OSASTOT A-D OSASTO A Osasto A sijaitsee Akaan hautausmaan pohjoissivulla. Osasto muodostaa yhdessä osaston B kanssa vuonna 1890 perustetun hautausmaan vanhimman osan ja hautausmaan alkuperäinen
1.Rukoileva sotilas Törnävän hautausmaa
Törnävä-Huhtala 1.Rukoileva sotilas Törnävän hautausmaa Rukoileva sotilas on pystytetty talvi- ja jatkosotien muistoksi. Patsaan jalusta on Jyväskylän mustaa graniittia. Itse patsas on valettu pronssiin.
Terijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä
Terijoen hautausmaat Jaakko Mäkelä 12.3.2016 Terijoen hautausmaat Perustettu Nykyinen käyttö Muistomerkki Vanha hautausmaa 1905 metsittynyt 2002 Kuokkalan hautausmaa 1912 hautausmaana 2005 Uusi hautausmaa
VETERAANI- PERINNETTÄ LUOMASSA
VAPAAEHTOINEN VETERAANITYÖ VETERAANI- PERINNETTÄ LUOMASSA 1939-1945 Talvi- ja jatkosota 1967-2017 Pukkilan Sotaveteraanit 50 vuotta PUKKILAN SOTAVETERAANIT RY Jaakko Karjalainen, 92 vuotta, on Uudenmaan
Tehtävät laatinut Harjun kotiseutukasvatuksen työryhmä (2003-2004)
PATSASKÄVELY PIEKSÄMÄELLÄ Tehtävät laatinut Harjun kotiseutukasvatuksen työryhmä (2003-2004) Taustatietoa 1. Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki, Vesitorninmäki Patsaassa on teksti: Vakaumuksensa
Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa
Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko Valmistunut 1921 Vihitty käyttöön 3.7.1921 Arkkitehti Ilmari Launis Urut Kirkon kellot Kangasalan Urkutehdas 16-äänikertaiset (1972) Bachumin
Allekirjoitetut lupahakemukset tulee toimittaa sähköpostilla osoitteeseen:
Hautamuistomerkkiä varten tarvitaan aina lupa. Allekirjoitetut lupahakemukset tulee toimittaa sähköpostilla osoitteeseen: hautaustoimi.lappeenranta@evl.fi tai postitse osoitteeseen: Joutsenon seurakuntatoimisto
Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa
Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko Valmistunut 1921 Vihitty käyttöön 3.7.1921 Arkkitehti Ilmari Launis Urut Kirkon kellot Alttaritaulu Uuno Alanko 1937 Koristemaalaukset Kangasalan
MUISTOLEHTO 208. Hautaustilaisuuden kukkalaitteita ei saa viedä muistolehtoon.
MUISTOLEHDOT Muistolehto: Yhteinen hauta-alue, jonne vainajan tuhka voidaan haudata tai sirotella. Tuhka voidaan haudata joko uurnassa tai ilman uurnaa. Omaiset eivät osallistu hautaamiseen. Hautasijaa
Nastolan Hautausmaa 1
Nastolan Hautausmaa 1 NASTOLAN HAUT UTAUSMAA USMAA Nastolan hautausmaa Ylimmäistenmäellä on otettu käyttöön 1848. Kenraali Gustaf Adolf Ehrnrooth oli jo 1831 pitäjänkokouksessa vaatinut tilaa holvihaudalleen,
Ilmajoen seurakunta. Hautausmaan käyttösuunnitelmaehdotus. Janne Haapala
Ilmajoen seurakunta Hautausmaan käyttösuunnitelmaehdotus Janne Haapala Sisällysluettelo Perustiedot... 1 Rakennukset... 1 Tekniikka ja kasvillisuus... 2 Kulkuyhteydet ja autojen paikoitusalueet... 2 Kasteluvesi...
MAUNULAN UURNALEHTO. puhelin tsto. (09) 2340 2950, fax (09) 2340 2955
MAUNULAN UURNALEHTO Pirkkolantie 22, 00630 Hki puhelin tsto. (09) 2340 2950, fax (09) 2340 2955 toimisto auki ma - pe klo 9-12, puhelintiedustelut ma - ke 7.30-15.00 ja to - pe 7.30-14.30 Maunulan uurnalehto
HAUTAMUISTOMERKKEJÄ KOSKEVAT OHJEET
Hautaustoimi 1/6 HAUTAMUISTOMERKKEJÄ KOSKEVAT OHJEET Hyväksytty yhteisessä kirkkoneuvostossa 19.3.2009. Ohjeet ovat voimassa 1.5.2009 alkaen. 1 Muistomerkkisuunnitelman hyväksyminen 2 Materiaali 3 Koko
Sisällysluettelo. Kotka-Kymin seurakuntayhtymän hautausmaat ja siunauskappelit 2011-2012
Kotka-Kymin seurakuntayhtymän hautausmaat ja siunauskappelit 2011-2012 2 Sisällysluettelo Kotkan siunauskappelien sijainti (kartta) 3 Yleistä hautaamisesta 4 Hautauspaikat 4 Siunauspaikat ja hautojen hoitosopimukset
VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus
1 /hautausmaakatselmus KAPPELINEUVOSTON KOKOUS/HAUTAUSMAAKATSELMUS Aika keskiviikkona klo 17.00 18.30 Paikka Virolahden hautausmaa ja Pitäjäntupa läsnä/poissa Osallistujat Koivunen Anne kappalainen, puheenjohtaja
Eero Pajula Rovaniemi-Napapiiri rotaryklubi Presidentti 2010-2011 SAKSALAISTEN SOTILAIDEN HAUTAUSMAA NORVAJÄRVELLÄ
1(6) Eero Pajula Rovaniemi-Napapiiri rotaryklubi Presidentti 2010-2011 SAKSALAISTEN SOTILAIDEN HAUTAUSMAA NORVAJÄRVELLÄ Rovaniemi-Napapiirin Rotaryklubilla on alueellisesti merkittävä ja kunnialla hoidettuja
EVIJÄRVEN SEURAKUNTA HAUTAUSMAAN KÄYTTÖSUUNNITELMA
EVIJÄRVEN SEURAKUNTA HAUTAUSMAAN KÄYTTÖSUUNNITELMA Hyväksytty kirkkovaltuustossa toukokuun 14. päivänä 2013 ja vahvistettu Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulissa kuun. päivänä 2013. 2 YLEISTÄ Evijärven
korttelit 7-11, 25, 28 32, 34, 35, 37 39, 41, 42, 44 46, 52A, 52B, 52C,52D,52E, 53 56, 58 60, 65A, 66 70, 72, 73
Korttelit Hautakorttelit: korttelit 7-11, 25, 28 32, 34, 35, 37 39, 41, 42, 44 46, 52A, 52B, 52C,52D,52E, 53 56, 58 60, 65A, 66 70, 72, 73 Korttelit on tarkoitettu arkkuhautaukseen ja niissä on yhtenäinen
Sääntökokoelma E 9 IV Ykn Ykv Tkli TAPIOLAN KIRKKOTARHAN KÄYTTÖSUUNNITELMA JA HAUTAUSMAAKAAVA
Sääntökokoelma E 9 IV - 2005 Ykn 16.12.2002 Ykv 22.1.2003 Tkli 20.3.2003 TAPIOLAN KIRKKOTARHAN KÄYTTÖSUUNNITELMA JA HAUTAUSMAAKAAVA 2 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 1.1 Hautausmaan nimi ja perustaminen...
SIMON SEURAKUNNAN HAUTAUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT SEKÄ KIINTEISTÖJEN KÄYTTÖOHJEET JA MAKSUT LUKIEN
Kirkkoneuvosto 02.05.2019 45 Kirkkovaltuusto 22.05.2019 17 SIMON SEURAKUNNAN HAUTAUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT SEKÄ KIINTEISTÖJEN KÄYTTÖOHJEET JA MAKSUT 1.7.2019 LUKIEN 1 HAUTAAMISEEN LIITTYVÄT MAKSUT Hautapaikkamaksut
Hautausmaan katselmus
Hautausmaan katselmus Kirkkoneuvosto huolehtii siitä, että hautausmaan ja sillä olevien rakennusten katselmus suoritetaan vuosittain. Katselmuksessa päätetään toimenpiteistä, joihin hautausmaan hoidosta
HAUTAMUISTOMERKKIOHJE. Liite Tornion seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön. Kirkkoneuvosto
HAUTAMUISTOMERKKIOHJE Liite Tornion seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön Kirkkoneuvosto 20.6.2016 102 1) Ohjeistuksen tarkoituksena on ohjata muistomerkin valinnassa, hoidossa, kunnostuksessa, muutoksessa,
HAUTAUSMAAN KÄYTTÖSUUNNITELMA
1 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ HAUTAUSMAAN KÄYTTÖSUUNNITELMA Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa maaliskuun 11. päivänä 2004 ja vahvistettu Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulissa marraskuun 3. päivänä 2004.
HAUTAMUISTOMERKKIOHJE. Liite Tornion seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön. Kirkkoneuvosto
HAUTAMUISTOMERKKIOHJE Liite Tornion seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön Kirkkoneuvosto 20.6.2016 102 1) Ohjeistuksen tarkoituksena on ohjata muistomerkin valinnassa, hoidossa, kunnostuksessa, muutoksessa,
Tunnettujen taiteilijoiden tekemiä hautamuistomerkkejä Malmin hautausmaalla
Tunnettujen taiteilijoiden tekemiä hautamuistomerkkejä Malmin hautausmaalla 1 24 19-289 Auriala: Aimo Tukiainen, 1981 Aimo Tukiainen (s.1917 k.1996) kuului sodanjälkeisten vuosien keskeisimpiin suomalaisiin
Kokkokankaan hautausmaa
Kokkokankaan hautausmaa Havainnekuvia hautausmaa-alueesta 31.05.2012 Kaupunginosa / Kylä Kortteli / Tila Tontti / Rno Viranomaisten merkintöjä Kokkokangas 15134 1506/1, 2 ja 3 Rakennustoimenpide Piirustuslaji
Haudalle sijoitettua muistomerkkiä ei saa poistaa ilman hautausmaan ylläpitäjän suostumusta.
LIEKSAN SEURAKUNTA HAUTAMUISTOMERKKIOHJE Kirkkoneuvosto Hyväksytty 28.4.2006 62 Astuu voimaan 1.6.2006 Kumoaa 16.4.2003 hyväksytyn ohjeen MUISTOMERKKI Tätä Lieksan seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön
Kunniavartiot Sankarihaudoilla Lahdessa
Kunniavartiot Sankarihaudoilla Lahdessa 6.12.2017 Taustaa Valtioneuvoston kanslian toimesta on käynnistetty hanke, jossa koko Suomessa pyritään toteuttamaan kunniavartiot sankarihaudoilla itsenäisyyspäivänä.
KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015
KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 Helsingin kaupungin Koskelan sairaala-aluetta alettiin rakentaa vuosina 1912 1914. Opastaulusta näkyy, että siellä on monenlaisia
YLÖJÄRVEN SEURAKUNNAN MUISTOMERKKIOHJEET
YLÖJÄRVEN SEURAKUNNAN MUISTOMERKKIOHJEET MUISTOMERKKIOHJEET Hyväksytty kirkkoneuvostossa 18.11.2014 Ohjeet ovat voimassa 5.12.2014 alkaen. Muistomerkkiohjeilla Ylöjärven seurakunnan kirkkoneuvosto määrittelee
TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY LIPPU-, NAUHA- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ
TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY LIPPU-, NAUHA- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ Lippu-, nauha- ja merkkiohjesäännössä on lueteltu yhdistyksen tunnukset ja huomionosoitukset sekä määrätään niiden myöntämisestä
VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Kappelineuvosto
1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika torstai klo 17.00 18.30 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Koivunen Anne kappalainen, puheenjohtaja (x) Hanski Liisa kappelineuvoston
Läheisen kuoltua. Hautajaisten valmistelu
Läheisen kuoltua Hautajaisten valmistelu Kuolema aiheuttaa surua ja hämmennystä. Luopumisen hetkellä voimme jättää läheisen elämää suurempiin käsiin. Kristillinen usko antaa hautajaisiin ja kuoleman kohtaamisen
VIIALAN HAUTAUSMAAINVENTOINTI 2017
VIIALAN HAUTAUSMAAINVENTOINTI 2017 1. JOHDANTO Pirkanmaalainen Akaan kaupunki koostuu kolmesta keskuksesta; Toijalasta, Viialasta ja Kylmäkoskesta. Akaan kaupunki sai alkunsa vuonna 2007, kun Toijalan
SINGLES BY ABSENTUS KULUTTAJAHINNASTO
SINGLES BY KULUTTAJAHINNASTO 12.4.2019 Hinnat sisältävät taulukiven / muistomerkin jalustoineen, kuljetuksen ja paikoilleen asennuksen sekä arvonlisäveron 24% 1 Copenhagen Tämä hautamuistomerkki on kuin
Pudasjärven seurakunta
Kn. 13.5.2014 asia nro 7 62 Kv. 21.5.2014 asia nro 10 10 Oulun hiippakunnan tuomiokapituli 27.8.2014/nro 398 Pudasjärven seurakunta Sarakylän hautausmaan käyttösuunnitelma Pudasjärven seurakunnan Sarakylän
LAPINLAHDEN TAIDEKATU
LAPINLAHDEN TAIDEKATU Lapinlahden taidekatua ryhdyttiin rakentamaan 1990- luvun alussa, esiin haluttiin tuoda Lapinlahden vahvuus taide- ja kulttuuripitäjänä. Taidekatu alkaa valtatie 5:n ylikulusta ja
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/5 YLEISTÄ Sito
Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana
Siikaniemi 26. 27.10. 2010 Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana Salpausselän haasteet ja mahdollisuudet Mari Aartolahti http://fi.wikipedia.org/wiki/salpaussel%c3%a4t Salpausselät Salpausselät
Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa
Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa 17.3.2010 Mia Fager www.turunseurakunnat.fi 1 Hautasoikeus Hautaoikeus ~ oikeus tulla haudatuksi Jokaisella on oikeus saada
MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kappelineuvosto
1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko 20.9.2017 klo 19.00 20.20 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x ) Kaitainen, Markku kappelineuvoston
Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008
Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008 Lähettänyt Markku Havu 18.06.2008 Viimeksi päivitetty 14.11.2010 Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008 18 hengen ryhmä, jossa oli osallistujia mm. Karstulasta, Jyväskylästä,
AALTO-passi. Oma nimi:
AALTO-passi Oma nimi: Kiertele Aalto-keskuksessa ulkona ja niissä sisätiloissa, jotka ovat avoinna. Etsi kuvista näkyvät kohdat. Kun löydät kohteen ja keksit vastauksen kysymyksiin, piirrä rasti kuvan
Hautausmaan käyttösuunnitelma
Hautausmaan käyttösuunnitelma KV 28.10.2014 Vahvistettu Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulissa 17.12.2014. 1 PIRKKALAN HAUTAUSMAAN KÄYTTÖSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUSTIEDOT 1.1 Sijainti 2 1.2
2. Lipun käytöstä päättäminen Yhdistyksen lipun käyttämisestä julkisissa tilaisuuksissa määrää hallitus.
HELSINGIN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N LIPPU- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ I YHDISTYKSEN LIPPU 1. Lipun värit ja mitat Yhdistyksen lippu on pohjaväriltään vihreä, jossa on kullanvärinen yhdistyksen merkki.
Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.
Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.
PIRKANMAAN ALUEEN ILMATORJUNTAMUISTOMERKIT
PIRKANMAAN ALUEEN ILMATORJUNTAMUISTOMERKIT Pirkanmaan Ilmatorjuntakilta ry MUISTOMERKIT JA NIIDEN SIJAINTI 4 3 10 2 11 5-9 1 1 Sulkavuori Muistolaatta 7 Vatiala 20 ItK 40 VKT tykki 2 Kalevankangas Muistolaatta
Pudasjärven seurakunta
Kn. 13.5.2014 asia nro 7 61 Kv. 21.5.2014 asia nro 9 9 Oulun hiippakunnan tuomiokapituli 27.8.2014/nro 399 Pudasjärven seurakunta Riekinkankaan hautausmaan käyttösuunnitelma Pudasjärven seurakunnan Riekinkankaan
KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Minna Koutaniemi ja Esa Malkamäki.
Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 4/2015 Aika 2.6.2015 klo 16.30 Paikka Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN
Lippu-, nauha- ja merkkiohjesääntö
1 Lippu-, nauha- ja merkkiohjesääntö 2 3 Lippu-, nauha- ja merkkiohjesäännössä on lueteltu yhdistyksen tunnukset ja huomionosoitukset sekä määrätään niiden myöntämisestä ja käytöstä. 4 01. YHDISTYKSEN
Hautausmaalla voi olla myös tuhkan sirottelualue.
KEMINMAAN SEURAKUNTA HAUTATOIMEN OHJESÄÄNTÖ 1 1 Hautaustointa koskevat säännökset Seurakunnan hautaustoimessa on noudatettava hautaustoimilaissa, kirkkolaissa, kirkkojärjestyksessä sekä muissa laeissa
Vanhan hautausmaan muistomerkit Alahärmän kirkon ympärillä
Vanhan hautausmaan muistomerkit Alahärmän kirkon ympärillä Tervetuloa tutustumaan Alahärmän kauniiseen kirkkoon ja hautausmaahan. Tähän vihkoon on koottu vanhalla hautausmaalla olevia muistomerkkejä ja
AKAAN HAUTAUSMAAINVENTOINTI 2016
AKAAN HAUTAUSMAAINVENTOINTI 2016 1.JOHDANTO Akaan kaupunki koostuu kolmesta keskuksesta, Toijalasta, Viialasta ja Kylmäkoskesta. Nykyinen Akaan kaupunki sai alkunsa vuonna 2007, kun Toijalan kaupunki ja
PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto
1 PÖYTÄKIRJA Ylistaron kappelineuvosto NRO 4/2016 AIKA: 20.4.2016 kello 18:00 PAIKKA: Ylistaron kappeliseurakunnan virastotalon kokoushuone LÄSNÄ: Jari Heiska - paikalla Ville Karhu - paikalla Hannu Kontturi
Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen / /2017 KH 524
Kaupunginhallitus 524 30.10.2017 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2017 896/07.02.02.04.00.00/2017 KH 524 Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Tapahtumatoiminnan
JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN VANHANKIRKON
1 JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN VANHANKIRKON = Tuusulan seurakunnan Järvenpään kylän seurakuntatalon historiaa koonnut Jaakko Harjuvaara Järvenpään Seurakunta, Synty ja 25-vuotisvaiheet 1952-1976 Veijo Kokkonen:
Taidemuseon tervehdys Asemanrannan yleinen taidekilpailu, esittelytilaisuus Taidemuseon johtaja Taina Lammassaari
Taidemuseon tervehdys Asemanrannan yleinen taidekilpailu, esittelytilaisuus 24.10.2017 Taidemuseon johtaja Taina Lammassaari Julkinen taide Hämeenlinnassa pitkä historia julkisen taiteen parissa taidemuseolla
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS URJALA 35, HÄIHÄLÄ 2 Jyri Saukkonen 2002 887 01 0035 PERUSTIEDOT Kunta: Nimi: Muinaisjäännöstyyppi: Tyypin tarkenne: Ajoitus: Rauhoitusluokka: Lukumäärä: Peruskartta: Merkitty
Missä asioidaan Hautauslupa
L äheisen kuoltua Läheisen ihmisen kuolema on koskettanut Teitä. Edessänne on monia asioita, jotka on hoidettava surunkin keskellä. Olisi hyvä, jos jaksaisitte itse hoitaa kuoleman tapaukseen liittyviä
RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 Kirkkoneuvosto 88-104 19.11.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS
KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Torstai 19.11.2015 kello 18.00 20.05 Paikka: Rusk seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli
KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola
KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola Kunta: Rauma Kylä/kosa: (Tarvonsaari) Sijainti: Nortamonkatu 3, Tallikedonkatu 1, 26100 RAUMA Kohdetyyppi: liike-elämä
Surun hetkellä kaipaus saa näkyä
Muistomerkkikuvasto Surun hetkellä kaipaus saa näkyä Kauniit muistot eivät koskaan kuole, eivät milloinkaan jätä yksin. Surun kohdatessa jäämme kaipaamaan läheistämme. Kun kaipuu koskettaa, yhdessä elettyjen
SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016
SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...
/ 117. Rakennetun ympäristön kohde Akaan vanha hautausmaa. Akaan vanha hautausmaa
/ 117 Rakennetun ympäristön kohde Akaan hautausmaa Nimi Akaan hautausmaa Kunta Akaa Vanha kunta Toijala Kiinteistötunnus 020-407-9-105 Peruskarttanumero 211411 Peruskartan nimi Toijala Osoite Akaan hautausmaa
SLMY huutokauppaluettelo 2008 1. Suomen lasimuseossa. Huutokaupassa ainoastaan käteismaksu euroilla. SUOMEN LASIMUSEO Tehtaankatu 23 11910 Riihimäki
SLMY huutokauppaluettelo 2008 1 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY LASIHUUTOKAUPPA lauantaina 26.1.2008 klo 13 14 Suomen lasimuseossa Huutokauppaesineet ovat nähtävillä Lasipäivänä suuressa näyttelysalissa ennen
Kanneljärven Kuuterselkä
Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai
KELLONUMMEN HAUTAUSMAAN KÄYTTÖSUUNNITELMA. Sääntökokoelma E 7 X YKV Tkli Mitätöi lehden X
KELLONUMMEN HAUTAUSMAAN KÄYTTÖSUUNNITELMA Sääntökokoelma E 7 X - 2011 YKV 21.9.2011 Tkli 27.10.2011 Mitätöi lehden X - 2006 2 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 1.1. Hautausmaan nimi ja perustaminen... 3
Kalannin kappelineuvosto /7. Haukharjan leirikeskus, Lavikontie 456, Uusikaupunki.
Kalannin kappelineuvosto 29.8.2019 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2019 Aika: Torstai 29.8.2019 klo 18 Paikka: Haukharjan leirikeskus, Lavikontie 456, Uusikaupunki. OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:
Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto
Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto Puiston avajaiset 22.10.2012 Polku Punaiset kivipaadet kuva: Päivi Kiuru kuva: Päivi Kiuru TAPIO WIRKKALAN PUISTO Kun Robert Wilson piirsi puiston suunnitelman, se
Herra, kenen luo me menisimme?
Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. (Joh. 6:68) Olette menettänyt läheisenne. Otamme osaa suruunne. Läheisen kuolema hämmentää ja tuo myös monia käytännön kysymyksiä. Toivomme
1. luku Yleistä. Ylioppilaskunnan tunnusten ja merkkien ulkoasu määrätään yksityiskohtaisesti tämän juhlasäännönliitteissä. 2.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 1. luku Yleistä 1 Johdanto Tällä juhlasäännöllä määrätään Oulun yliopiston
Hakija vastaa asemakaavoituksen esittämiin perusteluihin ja selvittää punaisen tukkitien sijaintia sekä leveyttä korttelissa 1088.
YHDEN ASUNNON TALON JA TALOUSRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN PULKKASAARENKATU 14, ALA-PISPALA 837-218-1088-0014 POIKKEAMISPÄÄTÖSHAKEMUKSEN PERUSTELUT ASUINRAKENNUKSEN JA TALOUSRAKENNUKSEN SIJOITTELUUN TONTILLA
Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi Timo Jussila Timo Sepänmaa
1 Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi 2011. Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Lappeenrannan Yritystila Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
Ojennusvaara merkkipuu MH-tunnus: 97328
Ojennusvaara merkkipuu MH-tunnus: 97328 Kohdetyyppi: 7 Kulttipaikat Haltija: 181 Metsätalous Länsi-Lappi Ajoitus: 7116 Uusi aika Ylläpitäjä: 181 Metsätalous Länsi-Lappi Rakentamisvuosi: Kunta: 614 POSIO
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
JULKAISIJA. Eduskuntatiedotus TAITTo JA KUvITUKSeT. Hanna Lahti / Huomen GDI
SUOMEKSI JULKAISIJA Eduskuntatiedotus 2017 TAITTo JA KUvITUKSeT Hanna Lahti / Huomen GDI Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Mihin
Jouluaaton kunniavartion Ohjeistus Ylöjärven Reserviupseerit ry Ylöjärven Reservinaliupseerit ry
Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu ajoissa. Joulukuun alussa saat vielä valita itsellesi sopivimman vartiovuoron. Varustus ja vartioaika: Yhdistykset tarjoavat kunniavartiohenkilöstölle käyttöön: lumipuvun
K28 65x55 Kivi, 55 cm 1060 tolppa 15cm 95 yhteensä 1 155
Huom! Spektroliitillä kivien hintaan +20 % Kiven hinta sisältää: Kiven etupinnan hionnan, jalkakiven sekä yhden vainajatiedon kaiverruksen ja kultauksen. Hinnat sisältävät alv:n 24 % Katso toimitusmaksut
Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m
Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.
Missä asioidaan Hautauslupa
L äheisen kuoltua Läheisen ihmisen kuolema on koskettanut Teitä. Edessänne on monia asioita, jotka on hoidettava surunkin keskellä. Olisi hyvä, jos jaksaisitte itse hoitaa kuoleman tapaukseen liittyviä
Henkilömäärä ATERIA VAIHTOEHTO I < 50 100 150 200
YLIVIESKAN SEURAKUNTA PITOPALVELUN HINNASTO 1.11.2010 ALKAEN Henkilömäärä ATERIA VAIHTOEHTO I < 50 100 150 200 KARJALANPAISTI / PALAPAISTI PERUNAT KAKSI SALAATTIA JUUSTOVIIPALE KIISSELI TAI HEDELMÄSALAATTI
KAUSTISEN JA ULLAVAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU/ASIALISTA 1/2017 Kappelineuvosto LÄSNÄ Tikkakoski Kai puheenjohtaja
AIKA Keskiviikko 15.2.2017 klo 17 PAIKKA Ullavan seurakuntakoti LÄSNÄ Tikkakoski Kai puheenjohtaja Hästbacka Anne-Maarit Tellevo Ihamäen vara Kalliokoski Aaro Korkeakangas Kirsi Kankkonen Mirja Puronaho
MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 Kirkkoneuvosto
KIRKKONEUVOSTO Kokous 8/2017 Aika Tiistai 22.8.2017 klo 17.00 19.50 Paikka Partsimaan kyläkirkossa Läsnä Jäsenet Ann-Maarit Joenperä, puheenjohtaja Ari Hartonen Kristiina Häkkänen Panu Karjalainen, varapuheenjohtaja
Opas hautapaikan valintaan
Opas hautapaikan valintaan Pyhän Martin kirkko vanhan hautausmaan keskellä. Arkkitehti Bey Hengin suunnittelema kiviristi Tien pää kohoaa maamerkkinä pohjoisen portin vieressä. Julkaisija Raision seurakunta
VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kappelineuvosto
1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 19.25 Paikka Virojoen seurakuntatalo, 2. krs, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Hanski Liisa kappelineuvoston varapj. (x) Niemelä Teuvo kappelineuvoston
Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä
Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä saaristossa. NORRKULLALANDETIN KOHTEEN ESITTELY JA SELVITYSRYHMÄN
VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kappelineuvosto
1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.00 19.10 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Koivunen Anne kappalainen, puheenjohtaja (x) Hanski Liisa kappelineuvoston
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa)
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa) PL 913 00101 HELSINKI p. (09) 40 501 www.nba.fi 1. PERUSTIEDOT Kunta: Lieto Muinaisjäännösrekisteritunnus:
Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä HAUTAMUISTOMERKKIOHJEISTUS. 1. Yleistä
Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä HAUTAMUISTOMERKKIOHJEISTUS 1. Yleistä Hautausmaalle asennettavasta muistomerkistä on tehtävä ennen sen valmistamista hautamuistomerkkisuunnitelma. Muistomerkkiä ei saa asentaa
AMMATTIOSASTOJEN ILMEEN LANSEERAUS
AMMATTIOSASTOJEN ILMEEN LANSEERAUS 1 SISÄLTÖ Alkusanat 3 Tunnus 4 Lippu 7 Sovelluksia 8 2 PAMIN AMMATTIOSASTOT SAAVAT UUDEN YHTENÄISEN ILMEEN PAMin uusi ilme tuo muutoksen myös ammattiosastojen näkyvyyteen.
3 Tupsulakkiin tehtävät lisäykset
1/7 1 Soveltamisala Tällä tunnusohjesäännöllä annetaan tarkempia määräyksiä Oulun Teekkariyhdistys ry:n, jäljempänä yhdistys, sääntöjen 28 :ssä tarkoitetuista yhdistyksen tunnuksista ja niiden käytöstä.
MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kappelineuvosto
1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA maanantai 30.1.2017 klo 18.30 20.30 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja (x) Kaitainen, Markku kappelineuvoston
CYGNAEUKSEN PUISTO, JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen
, JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI / KATU- JA PUISTO-OSASTO MAISEMA-ARKKITEHTITOIMISTO NÄKYMÄ OY TAUSTAA TAUSTAA Suunnitelmassa
https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden
03.05.2018 10:00-14:30 Allegro juna lähtee Helsinki-Pietari 3,5 tuntia 14:30-17:00 Saapuminen Pietariin, Pietari kiertoajelu bussilla 17:00-18:30 Pietari-Paavalin linnoitukseen Neva-joen Jänissaarelle
Kemiallisen WC:n tyhjennyspaikat
Kemiallisen WC:n tyhjennyspaikat Alavus, Sapsalampi, Tielaitoksen P-paikka GPS: N 62.44034 E 23.62583 Kem.WC:n tyhjennyskaivo P-alueen pohjoispäässä. Anjalankoski, ABC, Hallitie 2 GPS: N 60.74859 E 26.83745
Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry.
Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. www.rukajarvensuunnanhistoriayhdistys.fi www.rukajarvikeskus.fi Kukkatervehdykset:
Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki
Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri
HAUTAUSJÄRJESTELYNI 10. TAMMIKUUTA HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28, Lohja
HAUTAUSJÄRJESTELYNI 10. TAMMIKUUTA 2017 HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28, 08100 Lohja 1 HAUTAUSJÄRJESTELYNI Omaisten toimien helpottamiseksi Läheisen ihmisen kuoleman jälkeen omaisten on surustaan huolimatta
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 8/ 2012 17.10.2012
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 Aika Keskiviikko 17.10.2012 klo 12.00 12.45 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen Hannu