Missä asioidaan Hautauslupa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Missä asioidaan Hautauslupa"

Transkriptio

1 L äheisen kuoltua

2 Läheisen ihmisen kuolema on koskettanut Teitä. Edessänne on monia asioita, jotka on hoidettava surunkin keskellä. Olisi hyvä, jos jaksaisitte itse hoitaa kuoleman tapaukseen liittyviä käytännön asioita yhdessä läheistenne kanssa. Hautajaisten järjestäminen on osa surutyötä. Missä asioidaan Voitte ottaa yhteyttä kirkkoherranvirastoon, Hämeenkatu 16, p Virastossa varataan siunaus- ja hautausaika, hautapaikka, siunauksen suorittava pappi ja kanttori. Hautaustoimistojen palveluihin kuuluvat arkkujen ja uurnien myynti, kuljetuspalvelut sekä toimeksiannosta asioiminen seurakuntien ja viranomaisten kanssa (esim. hautauslupa-asiat). 2 Hautauslupa Hautaamista varten tarvitaan lääkärin allekirjoittama lupa. Hautauslupa annetaan sille, joka on ilmoittanut huolehtivansa vainajan hautaamisesta. Hautauslupa toimitetaan siihen seurakun-

3 taan, jonka hautausmaahan vainaja haudataan tai jossa tuhkaus tapahtuu. Hautauspaikka ja hautaustapa Hyvinkäällä on neljä hautausmaata: Rauhan nummen, Puolimatkan, Kytäjän ja Rautatienrakentajien hautausmaat. Hautaus suoritetaan joko arkku- tai uurnahautauksena. Hautapaikan voi lunastaa samalla myös muita perheenjäseniä varten. Kirkkoherranvirasto antaa tietoja hautapaikoista ja niiden lunastushinnoista. Sanomakellot ja vainajan muistaminen Vanhan perinteen mukaisesti vainajan seurakunnassa soitetaan sanomakelloja. Ajankohta sovitaan kirkkoherranvirastossa. Siunausta seuraavana sunnuntaina Hyvinkään seurakunnan jumalanpalveluksissa luetaan edellisellä viikolla siunattujen seurakuntalaisten nimet ja muistetaan heitä ja omaisia yhteisellä esirukouksella. Pyhäinpäivän iltana järjestetään vuoden aikana kuolleiden iltakirkko, johon omaisia kutsutaan mukaan. Hautaan siunaaminen Hautaan siunaaminen toimitetaan yleensä 2 3 viikon kuluessa kuolemasta. Siunaamisia toimitetaan kaikkina arkipäivinä (ma-la). Siunaustilaisuuden ajaksi varataan puolitoista tuntia. Vainajan siunaa tavallisesti vuorossa oleva oman seurakunnan pappi. Omaiset voivat pyytää haluamaansa pappia siunauksen toimittajaksi. Siunausta edeltää keskustelu papin kanssa. Tässä hautausneuvottelussa sovitaan siunauksen sisällöstä ja yksityiskohdista. Hautaan siunaaminen toimitetaan yleensä kappelissa tai haudalla. Hautaan siunaamisen toimittaa pappi kirkossa tai siunauskappelissa, kappelissa, haudalla taikka vainajan kotona sen mukaan kuin asianosaiset siitä papin kanssa sopivat (Kj 2:22). Siunaustilaisuuteen sisältyy musiikkia, puhe, rukousta ja raamatunlukua sekä kaksi-kolme virttä. Kun kyse on tuhkauksesta, siunaus on samanlainen kuin arkkuhautauksessa. 3

4 Puolimatkan kappeli Kukat lasketaan yleensä haudalla, mutta tuhkauksen yhteydessä kappelissa. Haudalla veisataan lopuksi virsi. Puolimatkan ja Rauhannummen kappeleissa on mahdollisuus käyttää arkun päällä arkkualbaa. Alba varataan hautausjärjestelyjen yhteydessä kirkkoherranvirastosta. Tuhkaus ja tuhkan hautaaminen Tuhkaus tapahtuu siunaamisen jälkeen. Tuhkauksen tapahduttua uurna voidaan haudata arkkuhautaan tai uurnahautaan. Tuhka voidaan kätkeä myös muistolehtoon. Muistolehtoon kätkeminen tapahtuu aina seurakunnan toimesta. Muistolehdon yhteydessä on tuhkan sirottelualue. Tuhkan sirottelussa omaiset voivat halutessaan olla mukana. Muistolehto- ja sirottelualueet sijaitsevat Rauhannummen, Puolimatkan ja Rautatienrakentajien hautausmailla. Vainajan nimilaatta voidaan kiinnittää Rauhannummessa ja Rautatienrakentajien hautausmailla muistolehdon vieressä olevaan muistomuuriin ja Puolimatkan hautausmaalla muistelupaikan vieressä oleviin kivipaaseihin. Tuhkaa ei saa jakaa osiin eikä sijoittaa eri paikkoihin. Tuhka on mahdollista haudata myös omalle tai muulle maa- tai vesialueelle, mikäli alueen omistaja tai haltija on antanut siihen kirjallisen luvan selvityksineen alueen sijainnista ja omistajuudesta. 4 Kirkkoon kuulumattoman hautaus Seurakuntien hautausmaat ovat yleisiä hautaus maita. Myös kirkkoon kuulumaton voidaan siunata kirkollisesti, jos omaiset sitä perustellusti pyytävät. Näissä tapauksissa omaisten tulee itse ottaa yhteyttä pappiin riittävän ajoissa. Pääperiaate on, että ihmisen omaa tahtoa ja vakaumusta kunnioitetaan kuoleman jälkeenkin.

5 Seurakunnan työntekijät luottavat tässä omaisten välittämään vainajan tahtoon. Muistotilaisuus Muistotilaisuus hautauksen jälkeen voidaan pitää vainajan tai omaisten kotona, seurakunnan tiloissa tai muissa juhlapaikoissa. Seurakunnan tilan tarjoiluineen voi varata pitopalvelusta, Hämeenkatu 16, p Papin osallistumisesta muistotilaisuuteen on hyvä sopia hänen kanssaan etukäteen. Samalla voidaan keskustella muistotilaisuuden ohjelmasta. Omaisten, ystävien ja papin muistosanat sekä hengellinen musiikki antavat sisältöä tilaisuuteen. Adressit luetaan muistotilaisuudessa ja lukija on hyvä sopia ennakolta. Kirkollisen toimituksen suorittamisesta ei seurakunnan työntekijälle makseta palkkiota, vaan se kuuluu virkatehtäviin. Kuolinilmoitus Jos omaiset haluavat järjestää julkiset hautajaiset, liitetään lehdessä ennen hautausta julkaistavaan kuolinilmoitukseen kutsu siunausja muistotilaisuuteen. Mikäli hautaus tapahtuu lähimpien läsnäollessa, kuolinilmoitus voidaan julkaista vasta hautauksen jälkeen. Ilmoituksessa voidaan kiittää niitä, jotka ovat ottaneet osaa suruun. Hautamuistomerkit Hautapaikalle asennetaan tavallisesti kivi, risti tai muu muistomerkki. Hautamuistomerkeistä on omat määräyksensä, joista saa tietoa seurakunnan hautaustoimen päälliköltä, hautaustoimistoista ja hautakiviedustajilta. Hautamuistomerkki ei ole välttämätön, eikä sen hankinnalla ole kiirettä. 5

6 Rauhannummen kappeli Haudan hoito Hautaoikeuden haltijan tehtävänä on huolehtia haudan hoitamisesta. Siitä voidaan tehdä sopimus myös seurakunnan kanssa. Tarkempia tietoja hoitosopimuksesta saa kirkkoherranvirastosta. Surutyö Suruun ja kuolemaan liittyvien ajatusten ja tunteiden jakaminen toisten kanssa on tärkeää. Omaisten ja ystävien keskinäinen tuki on ensiarvoista. Myös seurakunnan työntekijät ovat valmiita tukemaan läheisensä menettäneitä. Mikäli omaiset haluavat, siunauksen suorittanut pappi tai seurakunnan diakoniatyöntekijä voi tulla hautajaisten jälkeen kotikäynnille surukotiin. Toivomuksen kotikäynnistä voi esittää jo hautausneuvottelun yhteydessä tai käynnistä voi sopia myöhemmin soittamalla kirkkoherranvirastoon. Seurakunnassa kokoontuvia sururyhmiä pidetään syksyisin ja keväisin. Niihin lähetetään henkilökohtaiset kutsut. Myös Palveleva puhelin ( ) ja mielenterveysalan työntekijät tarjoavat apua surutyöhön. 6 Hautajaisten jälkeen Kuolema tuo mukanaan myös joukon juridisia asioita, jotka jäävät ensisijaisesti lähiomaisten hoi dettaviksi, esim. perunkirjoitus on suoritettava kolmen kuukauden kuluessa. Näissä kysymyksissä on parasta kääntyä asiantuntijan puoleen.

7 Rukous läheisen kuoltua Taivaan Isä, meillä on suru, kun olemme menettäneet... Kiitämme siitä, että saimme pitää häntä luo namme. Muistamme, mitä olemme kokeneet yhdessä hänen kanssaan. Kiitämme näistä hetkistä, jotka nousevat mieleemme... Taivaan Isä, annamme rakkaamme sinun käsiisi. Aamen. (Kotien rukouskirjasta) 7

8 Seurakuntakeskus Hämeenkatu 16 Kirkkoherranvirasto ma-ke, pe 10-15, to Pitopalvelu Rauhannummen kappeli , toimisto , krematorio Diakoniatoimisto Palveleva puhelin su-to 18-01, pe-la hyvinkään seurakunta 2014 Hautaustoimen päällikkö Markku Husso

Missä asioidaan Hautauslupa

Missä asioidaan Hautauslupa L äheisen kuoltua Läheisen ihmisen kuolema on koskettanut Teitä. Edessänne on monia asioita, jotka on hoidettava surunkin keskellä. Olisi hyvä, jos jaksaisitte itse hoitaa kuoleman tapaukseen liittyviä

Lisätiedot

Miten järjestän hautauksen?

Miten järjestän hautauksen? Miten järjestän hautauksen? Miten järjestän hautauksen? Kirkkoherranvirastossa sovitaan vainajan siunaamiseen ja hautaamiseen liittyvistä asioista: siunausajasta, kappelin tai kirkon varauksesta, siunauksen

Lisätiedot

Läheisen kuoltua. Hautajaisten valmistelu

Läheisen kuoltua. Hautajaisten valmistelu Läheisen kuoltua Hautajaisten valmistelu Kuolema aiheuttaa surua ja hämmennystä. Luopumisen hetkellä voimme jättää läheisen elämää suurempiin käsiin. Kristillinen usko antaa hautajaisiin ja kuoleman kohtaamisen

Lisätiedot

Jyväskylän seurakunnan. Opas hautajaisjärjestelyihin

Jyväskylän seurakunnan. Opas hautajaisjärjestelyihin Jyväskylän seurakunnan Opas hautajaisjärjestelyihin Läheisen kuollessa T ieto läheisen kuolemasta pysäyttää. Kuolema aiheuttaa aina surua ja hämmennystä. Samalla on kuitenkin hoidettava monia käytännön

Lisätiedot

Opas hautajaisten järjestämiseen. Huittisten ev.lut.seurakunta

Opas hautajaisten järjestämiseen. Huittisten ev.lut.seurakunta Opas hautajaisten järjestämiseen Huittisten ev.lut.seurakunta Sivu 2 Otamme osaa suruusi Suru on voimakas tunne, joka vaikuttaa ihmiseen hyvin kokonaisvaltaisesti. Hautajaisten järjestäminen on tärkeä

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

OPAS HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN.

OPAS HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN. OPAS HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN www.ylivieskanseurakunta.fi Läheisen kuollessa Läheisen ja rakkaan ihmisen poismeno aiheuttaa surua ja hämmennystä. Surun keskellä on myös hoidettava monia käytännön asioita,

Lisätiedot

Kun suru kohtaa. Opas hautajaisia järjestäville

Kun suru kohtaa. Opas hautajaisia järjestäville Kun suru kohtaa Opas hautajaisia järjestäville Läheisen kuollessa Kun läheinen ihminen kuolee, mielen valtaavat monet ahdistavat tunteet: kaipaus, hämmennys, neuvottomuus. Suru kietoo ihmisen kuin usvaan,

Lisätiedot

HAUTAUSJÄRJESTELYNI 10. TAMMIKUUTA HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28, Lohja

HAUTAUSJÄRJESTELYNI 10. TAMMIKUUTA HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28, Lohja HAUTAUSJÄRJESTELYNI 10. TAMMIKUUTA 2017 HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28, 08100 Lohja 1 HAUTAUSJÄRJESTELYNI Omaisten toimien helpottamiseksi Läheisen ihmisen kuoleman jälkeen omaisten on surustaan huolimatta

Lisätiedot

uoleman kohdatessa Psalmi 103

uoleman kohdatessa Psalmi 103 K uoleman kohdatessa Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho, hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Mutta Herran

Lisätiedot

Surun ensimmäiset askeleet...

Surun ensimmäiset askeleet... Surun ensimmäiset askeleet... Läheisen kuoltua tämä tapahtuma täyttää mielen ja elämän. Varsin pian on kuitenkin ryhdyttävä käytännön toimiin vainajan saattamiseksi hautaan. Aina voimat eivät tahdo riittää

Lisätiedot

SURUN KOHDATESSA. Opas hautajaisten järjestämiseen

SURUN KOHDATESSA. Opas hautajaisten järjestämiseen SURUN KOHDATESSA Opas hautajaisten järjestämiseen SINUA ON KOHDANNUT SURU Olet menettänyt läheisesi. Seurakunta on tukenasi. Kuljemme kanssasi tiellä, jossa monenlaiset tunteet ja asiat nousevat esille.

Lisätiedot

Herra, kenen luo me menisimme?

Herra, kenen luo me menisimme? Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. (Joh. 6:68) Olette menettänyt läheisenne. Otamme osaa suruunne. Läheisen kuolema hämmentää ja tuo myös monia käytännön kysymyksiä. Toivomme

Lisätiedot

Lämmin osanotto surussanne

Lämmin osanotto surussanne Lämmin osanotto surussanne Mäntyharjun seurakunta Päivitetty 1.5.2014 2 3 HAUTAJAISJÄRJESTELYISTÄ MÄNTYHARJUN SEURAKUNNASSA Läheisen ihmisen kuollessa suru on suuri, eikä hautajaisten järjestelyyn aina

Lisätiedot

AVUKSI HAUTAJAISVALMISTELUIHIN

AVUKSI HAUTAJAISVALMISTELUIHIN AVUKSI HAUTAJAISVALMISTELUIHIN 1 Sisällysluettelo Sinulle.................................. 3 ENNEN HAUTAJAISIA Jäähyväiset sairaalassa.................... 5 Hautatoimisto ja kirkkoherranvirastot... 5

Lisätiedot

Kun kuolema koskettaa

Kun kuolema koskettaa Kun kuolema koskettaa Avuksi vainajan omaisille hautajaisvalmisteluihin Sisällysluettelo Vainajan omaisille Surun aika Vainajan säilyttäminen Kuolinsyyn tutkiminen Hautauslupa Suruliputus Sanomakellot

Lisätiedot

Kuoleman kohdatessa. Opas omaisille. Tuusulan seurakunta PL Tuusula P. (09)

Kuoleman kohdatessa. Opas omaisille. Tuusulan seurakunta PL Tuusula P. (09) Kuoleman kohdatessa Opas omaisille Tuusulan seurakunta PL 53 04301 Tuusula P. (09) 875 960 Sinulle, jonka läheinen on kuollut. Olet nyt surun ajassa. Monet jokapäiväiset asiat muuttavat muotoa elämässäsi.

Lisätiedot

HAUTAUSOPAS RUOKOLAHDEN SEURAKUNNASSA

HAUTAUSOPAS RUOKOLAHDEN SEURAKUNNASSA HAUTAUSOPAS RUOKOLAHDEN SEURAKUNNASSA Saatesanat Tämän oppaan tarkoitus on auttaa siunaus- ja muistotilaisuuden ja muiden hautajaisiin liittyvien asioiden järjestelyissä. Ohjeet on laadittu yleistä käytäntöä

Lisätiedot

Hautausten palvelupolku Seinäjoella

Hautausten palvelupolku Seinäjoella Hautausten palvelupolku Seinäjoella Johdanto Läheisen kuolema ja hautajaisiin liittyvät järjestelyt ovat herkkä ja vaativa tilanne niin omaisille kuin järjestelyissä mukana olevien toimijoiden työntekijöillekin.

Lisätiedot

SURUSSA KANSSANNE OHJEITA OMAISILLE

SURUSSA KANSSANNE OHJEITA OMAISILLE SURUSSA KANSSANNE OHJEITA OMAISILLE Ohjeita hautauksien järjestäjille Olette menettäneet läheisenne. Kuolema tulee usein yllätyksenä. Se hämmentää jäljelle jääviä ja tuo myös monia käytännön kysymyksiä.

Lisätiedot

OHJEITA LÄHEISEN KUOLEMAN JÄLKEEN

OHJEITA LÄHEISEN KUOLEMAN JÄLKEEN Surun kohdattua Surun kohdattua OHJEITA LÄHEISEN KUOLEMAN JÄLKEEN Läheisen ihmisen kuolema pysähdyttää. Sureva ihminen tarvitsee tukea. Kristillinen seurakunta tahtoo olla mukana auttamassa. Sen tehtävä

Lisätiedot

SURUN KOSKETUS. Hautaaminen Lahdessa

SURUN KOSKETUS. Hautaaminen Lahdessa SURUN KOSKETUS Hautaaminen Lahdessa 1 Hyvä Omainen Ennen hautajaisia Kuolema on koskettanut sinua. Läheinen ihminen on poissa. Surun hetkellä saamme turvata Jumalan rakkauteen. Kun omat voimamme eivät

Lisätiedot

Kuolema on koskettanut Sinua. Läheinen ihminen on poissa. Suru on tullut elämääsi.

Kuolema on koskettanut Sinua. Läheinen ihminen on poissa. Suru on tullut elämääsi. Hautausopas 1 Kuolema on koskettanut Sinua. Läheinen ihminen on poissa. Suru on tullut elämääsi. Rakkaan ihmisen menettäminen koskee kipeämmin kuin mitkään sanat pystyvät ilmaisemaan. Sinusta voi tuntua,

Lisätiedot

1 (7) HAUTAUSOPAS. Kuka hoitaa hautausjärjestelyt?

1 (7) HAUTAUSOPAS. Kuka hoitaa hautausjärjestelyt? 1 (7) HAUTAUSOPAS Kuka hoitaa hautausjärjestelyt? Läheisen menettäminen on aina raskasta. Monenlaiset tunteet nousevat pintaan. Haikeus, ikävä ja suru kuuluvat luonnollisena osana läheisen menettämiseen.

Lisätiedot

SURUN AIKA. Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi

SURUN AIKA. Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi SURUN AIKA Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi 1 Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa

Lisätiedot

Surun kohdatessa. Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin

Surun kohdatessa. Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin Surun kohdatessa Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.

Lisätiedot

Surun aika. Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi

Surun aika. Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi Surun aika Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi 1 Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa

Lisätiedot

Kun läheinen on poissa

Kun läheinen on poissa Kun läheinen on poissa OPAS HAUTAJAISTEN JÄRJESTÄMISEEN Ennen hautajaisia s. 5 Hautausjärjestelyt Varaukset Yhteydenpito pappiin ja kanttoriin Hautapaikan ja hautausmuodon valinta s. 8 Arkkuhaudat Uurnahaudat

Lisätiedot

HAUTAUSOPAS SURUKOTIIN

HAUTAUSOPAS SURUKOTIIN HAUTAUSOPAS SURUKOTIIN P E R H O N S E U R A K U N T A SISÄLTÖ Sivu Hyvät lähiomaiset ja ystävät... 2 Kuoleman vieraillessa... 3 Hautajaisten järjestäminen... 3 Sanomakellojen soitto... 3 Ulosveisuu /

Lisätiedot

HAUTAAN SIUNAAMINEN JA MUISTOTILAISUUS MUURAMESSA. Heti kuolemantapauksen tapahduttua

HAUTAAN SIUNAAMINEN JA MUISTOTILAISUUS MUURAMESSA. Heti kuolemantapauksen tapahduttua HAUTAAN SIUNAAMINEN JA MUISTOTILAISUUS MUURAMESSA Heti kuolemantapauksen tapahduttua Kun läheinen ihminen kuolee, omaisilla on epätietoisuutta, mihin heidän tulee yhteyttä. Hyvä paikka aloittaa hautajaisjärjestelyt

Lisätiedot

Hautaan siunaaminen ja hautajaiset

Hautaan siunaaminen ja hautajaiset Hautaan siunaaminen ja hautajaiset SAUVO-KARUNAN SEURAKUNTA 2016 Hyvä omaisesi menettänyt, osanottomme rakkaasi poisnukkumisen johdosta. Surun keskellä tahdomme tällä vihkosella auttaa Sinua valmistelemaan

Lisätiedot

Kun läheinen on poissa. Ohjeita hautausjärjestelyihin

Kun läheinen on poissa. Ohjeita hautausjärjestelyihin Kun läheinen on poissa Ohjeita hautausjärjestelyihin Sisältö Kun läheinen on poissa................ 1 Hautausjärjestelyt................... 4 Hautausmaat ja hautaamismuodot......... 5 Kuolinilmoitus ja

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA. Ohjelehtinen vainajan omaisille

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA. Ohjelehtinen vainajan omaisille PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA Ohjelehtinen vainajan omaisille Tämän pienen kirjasen tarkoituksena on olla avuksi tilanteissa, jolloin läheinen on kuollut, suru ja ikävä täyttää sydämen ja monet käytännön

Lisätiedot

SURUN KOSKETUS. Hautaaminen Lahdessa

SURUN KOSKETUS. Hautaaminen Lahdessa SURUN KOSKETUS Hautaaminen Lahdessa 1 Hyvä Omainen Kuolema on koskettanut sinua. Läheinen ihminen on poissa. Surun hetkellä saamme turvata Jumalan rakkauteen. Kun omat voimamme eivät riitä, meitä kannattelee

Lisätiedot

Opas hautausjärjestelyihin. Lapuan tuomiokirkkoseurakunta

Opas hautausjärjestelyihin. Lapuan tuomiokirkkoseurakunta Opas hautausjärjestelyihin Lapuan tuomiokirkkoseurakunta Olemme apunanne surun hetkellä Otamme osaa suruunne. Toivotamme teille voimia ja Taivaallisen Isän siunausta läheisenne saattomatkalla. Tämän opaslehtisen

Lisätiedot

HAUTAUSOPAS LÄHEISEN LÄHDETTYÄ. Ohjeita kuolemantapauksen jälkeen

HAUTAUSOPAS LÄHEISEN LÄHDETTYÄ. Ohjeita kuolemantapauksen jälkeen HAUTAUSOPAS LÄHEISEN LÄHDETTYÄ Ohjeita kuolemantapauksen jälkeen Seurakuntatoimistossa toimitetaan ja sovitaan seuraavat asiat: -siunaustilaisuuden ajan ja paikan varaaminen -papin ja kanttorin varaaminen

Lisätiedot

hautausopas HÄN VIE MINUT VIHREILLE NIITYILLE, HÄN JOHTAA MINUT VETTEN ÄÄREEN, SIELLÄ SAAN LEVÄTÄ. N A K K I L A N S E U R A K U N T A P S.

hautausopas HÄN VIE MINUT VIHREILLE NIITYILLE, HÄN JOHTAA MINUT VETTEN ÄÄREEN, SIELLÄ SAAN LEVÄTÄ. N A K K I L A N S E U R A K U N T A P S. hautausopas N A K K I L A N S E U R A K U N T A HÄN VIE MINUT VIHREILLE NIITYILLE, HÄN JOHTAA MINUT VETTEN ÄÄREEN, SIELLÄ SAAN LEVÄTÄ. P S. 2 3 : 2 Sisällys 1. Sinua kohdannut suru 2.Hautajaisten käytännönvalmistelut

Lisätiedot

Vainajan nimi. Siunausaika: klo. Siunauspaikka. Sanomakellot. Kiitos kirkossa. Muistotilaisuuspaikka. Hautausmaa

Vainajan nimi. Siunausaika: klo. Siunauspaikka. Sanomakellot. Kiitos kirkossa. Muistotilaisuuspaikka. Hautausmaa AVUKSI SURUKOTIIN Vainajan nimi Siunausaika: klo Siunauspaikka Hautausaika klo Sanomakellot klo Kiitos kirkossa Muistotilaisuuspaikka Hautausmaa 1 Avuksi surukotiin Kuolema yllättää aina. Läheisen poismenon

Lisätiedot

Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.lut. seurakunnat

Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.lut. seurakunnat ~ Läheisen kuoltua ~ Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.lut. seurakunnat Sinulle surussasi ENNEN HAUTAJAISIA 3 Kuoleman tapahduttua 3 Suruliputus 3 Hautajaisjärjestelyt 4 Hautausmaa ja hautapaikka 4

Lisätiedot

Surun kohdatessa. Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin

Surun kohdatessa. Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin Surun kohdatessa Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.

Lisätiedot

Arkkuhautaus vai tuhkaus HAUTAUSTOIVEENI

Arkkuhautaus vai tuhkaus HAUTAUSTOIVEENI HAUTAUSTOIVEENI Låiheisten toimien helpottamiseksi Låiheisen ihmisen kuoleman jälkeen omaisten on surustaan huolimatta jaksettava ryhtyäkäyteinnön toimiin vainajan hautaamiseksi. Heidåin tehtiivåiiinsä

Lisätiedot

Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.-lut. seurakunnat

Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.-lut. seurakunnat ~ Läheisen kuoltua ~ Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.-lut. seurakunnat Oulun tuomiokirkko, Kirkkokatu Karjasillan kirkko, Nokelantie 39 Tuiran kirkko, Myllytie 5 Oulujoen kirkko, Oulujoentie 69 Sinulle

Lisätiedot

Hautaan siunaaminen ja hautajaiset

Hautaan siunaaminen ja hautajaiset Hautaan siunaaminen ja hautajaiset SAUVO-KARUNAN SEURAKUNTA 2015 Hyvä omaisesi menettänyt, osanottomme rakkaasi poisnukkumisen johdosta. Surun keskellä tahdomme tällä vihkosella auttaa Sinua valmistelemaan

Lisätiedot

Surun kohdatessa. Opas hautausjärjestelyihin. Lohtajan kappelin kuva

Surun kohdatessa. Opas hautausjärjestelyihin. Lohtajan kappelin kuva Surun kohdatessa Opas hautausjärjestelyihin Lohtajan kappelin kuva Sisällys Sinulle surussasi... 3 Kuoleman tapahduttua... 4 Saattohartaus eli ulosveisuu... 4 Hautauslupa... 4 Suruliputus... 4 Hautajaisjärjestelyt...

Lisätiedot

VIIMEINEN MATKA KUN SURU KOHTAA ENNEN HAUTAJAISIA

VIIMEINEN MATKA KUN SURU KOHTAA ENNEN HAUTAJAISIA VIIMEINEN MATKA KUN SURU KOHTAA Läheisen ihmisen menettäminen koskettaa syvältä. Rantasalmen seurakunnan työntekijät haluavat olla tukemassa Teitä surussanne. Tämän kirjasen avulla tahdomme olla apuna

Lisätiedot

AVUKSI HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN

AVUKSI HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN AVUKSI HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN Kotka-Kymin seurakuntayhtymä Kotkan, Kymin ja Langinkosken seurakunnat Sinulle surussasi Olet menettänyt läheisesi. Hänen kuolemansa voi koskettaa ja järkyttää sinua syvästi.

Lisätiedot

Opas hautausjärjestelyihin

Opas hautausjärjestelyihin Surun kohdatessa Opas hautausjärjestelyihin Sisällys Sinulle surussasi... 3 Kuoleman tapahduttua... 4 Saattohartaus eli ulosveisuu... 4 Hautauslupa... 4 Suruliputus... 4 Hautajaisjärjestelyt... 5 Kirkkoherranvirastossa...

Lisätiedot

Surun kohdatessa. Opas hautausjärjestelyihin

Surun kohdatessa. Opas hautausjärjestelyihin Surun kohdatessa Opas hautausjärjestelyihin Sisällys Sinulle surussasi... 3 Kuoleman tapahduttua... 4 Saattohartaus eli ulosveisuu... 4 Hautauslupa... 4 Suruliputus... 4 Hautajaisjärjestelyt... 5 Kirkkoherranvirastossa...

Lisätiedot

Avuksi surukotiin. Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.

Avuksi surukotiin. Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa. Avuksi surukotiin Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa. Opas hautauksesta ja sen valmisteluihin liittyvistä käytännön kysymyksistä. Kajaanin seurakunta 2 KUOLEMAN

Lisätiedot

Hautausmaalla voi olla myös tuhkan sirottelualue.

Hautausmaalla voi olla myös tuhkan sirottelualue. KEMINMAAN SEURAKUNTA HAUTATOIMEN OHJESÄÄNTÖ 1 1 Hautaustointa koskevat säännökset Seurakunnan hautaustoimessa on noudatettava hautaustoimilaissa, kirkkolaissa, kirkkojärjestyksessä sekä muissa laeissa

Lisätiedot

Puumalan seurakunnan HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 5.7.2004 ja vahvistettu Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulissa 29.9.

Puumalan seurakunnan HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 5.7.2004 ja vahvistettu Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulissa 29.9. Puumalan seurakunnan HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkovaltuustossa 5.7.2004 ja vahvistettu Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulissa 29.9.2004 1 Hautaustointa koskevat säännökset Seurakunnan hautaustoimessa

Lisätiedot

Surun kohdattua OHJEITA LÄHEISEN KUOLEMAN JÄLKEEN KUKA HOITAA HAUTAUSJÄRJESTELYT?

Surun kohdattua OHJEITA LÄHEISEN KUOLEMAN JÄLKEEN KUKA HOITAA HAUTAUSJÄRJESTELYT? Surun kohdattua Surun kohdattua OHJEITA LÄHEISEN KUOLEMAN JÄLKEEN Läheisen ihmisen kuolema pysähdyttää. Sureva ihminen tarvitsee tukea. Kristillinen seurakunta tahtoo olla mukana auttamassa. Sen tehtävä

Lisätiedot

OHJEITA HAUTAJAISTEN AIKAAN

OHJEITA HAUTAJAISTEN AIKAAN Kirkkherranvirast Avinna ma-pe kl 9-13 Hyvättyläntie 17, 21420 Liet p. (02) 4894 146, fax (02) 4894 148 liedn.khranvirast@evl.fi www.liednseurakunta.fi Talustimist Avinna ma-pe 9-13 Hyvättyläntie 19, 21420

Lisätiedot

Avuksi hautajaisjärjestelyihin

Avuksi hautajaisjärjestelyihin Avuksi hautajaisjärjestelyihin 1 2 Kannen lasimaalaus Parikan siunauskappelissa vuodelta 1927, arkkitehti Ilmari Launius. Sinulle surussasi Olet menettänyt läheisesi. Hänen kuolemansa voi koskettaa ja

Lisätiedot

Haluamme silti sanoa, että olemme mukana surussasi ja toivomme sinulle voimia.

Haluamme silti sanoa, että olemme mukana surussasi ja toivomme sinulle voimia. AVUKSI OMAISILLE Surusta en tiennyt mitään, tuskasta en tiennyt mitään en siitä, mitä on pohjaton kaipaus. Uskoin ihmisen voimiin, luotin elämän kulkuun, sen syihin ja seurauksiin. Nyt olen sanaton. (Maija

Lisätiedot

ENSIOHJEITA VAINAJAN OMAISILLE

ENSIOHJEITA VAINAJAN OMAISILLE ENSIOHJEITA VAINAJAN OMAISILLE Surussa lähellä HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28 B, 08100 Lohja p. 045 318 3180 Sisällysluettelo ENSIOHJEITA VAINAJAN OMAISILLE... 2 HAUTAUSLUPA... 2 KUOLEMANSYYN SELVITTÄMISEKSI

Lisätiedot

HAUTAUSJARJ ESTELYN I

HAUTAUSJARJ ESTELYN I aa HAUAUSJARJ ESELYN I Omoislen loimien helpolfomiseksi Läheisen ihmisen kuoleman jälkeen omaisten on surustaan huolimatta jaksettava ryhtyä käytännön toimiin vainajan hautaamiseksi. Heidän tehtäväänsä

Lisätiedot

Hautausohje Kangasalan seurakunta

Hautausohje Kangasalan seurakunta Hautausohje Kangasalan seurakunta Päivitetty 27.1.2009 Vainajan lähimmät Omaisen kuolema aiheuttaa surua ja hämmennystä. Tieto läheisen kuolemasta pysäyttää. Samalla on kuitenkin hoidettava monia käytännön

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

HAUTAUSOPAS surukotiin

HAUTAUSOPAS surukotiin HAUTAUSOPAS surukotiin Halsuan seurakunta 2 Sisällys Hyvät omaiset ja ystävät 3 Hautaansiunaamisen kulku 4 Kuoleman vieraillessa 5 Hautajaisten järjestäminen 5 Sanomakellojen soitto 5 Ulosveisuu 6 Kuolinuutinen

Lisätiedot

Paimion seurakunta. Hautausmuistio

Paimion seurakunta. Hautausmuistio Paimion seurakunta Hautausmuistio Sisällysluettelo Lukijalle...3 Yleistä...4 Hautapaikka-asiat...4 Hautausmaat...5 Hautaus- ja muistotilaisuus...6 Haudanhoito...7 Perennahoito...8 Haudanhoitomaksuun sisältyvät

Lisätiedot

Paimion seurakunta. Hautausmuistio

Paimion seurakunta. Hautausmuistio Paimion seurakunta Hautausmuistio Sisällysluettelo 7.1.2014 Lukijalle...3 Yleistä...4 Hautapaikka-asiat...4 Hautausmaat...5 Hautaus- ja muistotilaisuus...6 Haudanhoito...8 Perennahoito...9 Haudanhoitomaksuun

Lisätiedot

PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN

PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN 1 Potilaan kuoleman jälkeen Läheisillä on mahdollisuus hyvästellä vainaja kiireettömästi potilashuoneessa tai Hoitokodin kappelissa. Läheiset voivat

Lisätiedot

korttelit 7-11, 25, 28 32, 34, 35, 37 39, 41, 42, 44 46, 52A, 52B, 52C,52D,52E, 53 56, 58 60, 65A, 66 70, 72, 73

korttelit 7-11, 25, 28 32, 34, 35, 37 39, 41, 42, 44 46, 52A, 52B, 52C,52D,52E, 53 56, 58 60, 65A, 66 70, 72, 73 Korttelit Hautakorttelit: korttelit 7-11, 25, 28 32, 34, 35, 37 39, 41, 42, 44 46, 52A, 52B, 52C,52D,52E, 53 56, 58 60, 65A, 66 70, 72, 73 Korttelit on tarkoitettu arkkuhautaukseen ja niissä on yhtenäinen

Lisätiedot

Hautaan siunaaminen. Kauhajoen seurakunta

Hautaan siunaaminen. Kauhajoen seurakunta Hautaan siunaaminen Kauhajoen seurakunta 2 Sisältö Sisältö... 2 Lämmin osanottomme... 3 Hautajaisten käytännön järjestelyjä... 4 Keskustelu papin ja kanttorin kanssa... 8 Sopivia yksinlauluja siunaus-

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Taitto ja piirrokset: Anne Nuottanen-Tuomela Kannen kuva: Markus Perko

Sisällysluettelo. Taitto ja piirrokset: Anne Nuottanen-Tuomela Kannen kuva: Markus Perko 1 Sisällysluettelo Sinua on kohdannut suru.............................. 3 4 Hautajaisten käytännön järjestelyt..................... 6 7 Keskustelu papin ja kanttorin kanssa................... 8 9 Siunaustilaisuus

Lisätiedot

Ohjeita vainajan omaisille

Ohjeita vainajan omaisille Ohjeita vainajan omaisille Satakunnan sairaanhoitopiiri Päivitys 05/2016 Päivittäjä PA, rt 2 Hyvä omainen Olet menettänyt läheisesi. Se tuo mukanaan monia käytännön järjestelyjä, jotka pitää hoitaa surun

Lisätiedot

HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ

HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ Sääntökokoelma E 1 III - 2013 YKV 27.3.2013 Tkli 21.5.2013 Mitätöi lehden X-2006 HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 27.3.2013 ja vahvistettu Espoon hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

Hyvät omaiset. Hautajaisjärjestelyt

Hyvät omaiset. Hautajaisjärjestelyt Hautausohje Hyvät omaiset Läheisen ihmisen kuolema koskettaa aina syvästi. Surun keskellä on kuitenkin hoidettava monia käytännön asioita, jotka liittyvät hautajaisten järjestämiseen. Tämä esite on tarkoitettu

Lisätiedot

tietoa hautaustoiminnasta hautapaikat I hautaaminen I hautausmenot hautauslainsäädäntö I hautausmaksu

tietoa hautaustoiminnasta hautapaikat I hautaaminen I hautausmenot hautauslainsäädäntö I hautausmaksu tietoa hautaustoiminnasta hautapaikat I hautaaminen I hautausmenot hautauslainsäädäntö I hautausmaksu Tietoa hautaustoiminnasta Ruotsin kirkon työnantajajärjestö toimittajat Eva Grönwall, Sofia Skog, Eva

Lisätiedot

Jeesus, joka lempeänä itkeviä lähestyt laske murheellisten ylle hellät paimenkädet nyt. Virsi 248:1. Siunaustilaisuus. Maskun seurakunnassa

Jeesus, joka lempeänä itkeviä lähestyt laske murheellisten ylle hellät paimenkädet nyt. Virsi 248:1. Siunaustilaisuus. Maskun seurakunnassa Jeesus, joka lempeänä itkeviä lähestyt laske murheellisten ylle hellät paimenkädet nyt. Virsi 248:1 Siunaustilaisuus Maskun seurakunnassa Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄN HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ. Sovelletaan Naantalin, Velkuan, Rymättylän ja Merimaskun hautausmailla

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄN HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ. Sovelletaan Naantalin, Velkuan, Rymättylän ja Merimaskun hautausmailla NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄN HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ Sovelletaan Naantalin, Velkuan, Rymättylän ja Merimaskun hautausmailla 1 NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄN HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä

Lisätiedot

Hautaan siunaaminen. Kauhajoen seurakunta

Hautaan siunaaminen. Kauhajoen seurakunta Hautaan siunaaminen Kauhajoen seurakunta 2 Sisältö Sisältö... 2 Lämmin osanottomme... 3 Hautajaisten käytännön järjestelyjä... 4 Keskustelu papin ja kanttorin kanssa... 8 Sopivia yksinlauluja siunaus-

Lisätiedot

KUOLEMAN KOHDATESSA. On hiljainen taivaanranta, eikä lintujen laulu soi. Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi.

KUOLEMAN KOHDATESSA. On hiljainen taivaanranta, eikä lintujen laulu soi. Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi. KUOLEMAN KOHDATESSA On hiljainen taivaanranta, eikä lintujen laulu soi. Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi. SISÄLLYSLUETTELO Omaisille kuoleman kohdatessa Hautauslupa Vainaja hyvästely ja säilytys

Lisätiedot

Vainajan nimi. Siunausaika: klo. Siunauspaikka. Sanomakellot. Kiitos kirkossa. Muistotilaisuuspaikka. Hautausmaa

Vainajan nimi. Siunausaika: klo. Siunauspaikka. Sanomakellot. Kiitos kirkossa. Muistotilaisuuspaikka. Hautausmaa AVUKSI SURUKOTIIN Vainajan nimi Siunausaika: klo Siunauspaikka Hautausaika klo Sanomakellot klo Kiitos kirkossa Muistotilaisuuspaikka Hautausmaa 1 Hautapaikkaan ja hautaamiseen liittyvät maksut: Haudan

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Kotka-Kymin seurakuntayhtymän hautausmaat ja siunauskappelit 2011-2012

Sisällysluettelo. Kotka-Kymin seurakuntayhtymän hautausmaat ja siunauskappelit 2011-2012 Kotka-Kymin seurakuntayhtymän hautausmaat ja siunauskappelit 2011-2012 2 Sisällysluettelo Kotkan siunauskappelien sijainti (kartta) 3 Yleistä hautaamisesta 4 Hautauspaikat 4 Siunauspaikat ja hautojen hoitosopimukset

Lisätiedot

Opas vihkimisen järjestelyihin

Opas vihkimisen järjestelyihin Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 15:9 12 Jyväskylän seurakunnan Opas vihkimisen järjestelyihin Avioliittoon vihkiminen K ristillisen uskomme mukaan

Lisätiedot

Opas hautapaikan valintaan

Opas hautapaikan valintaan Opas hautapaikan valintaan Pyhän Martin kirkko vanhan hautausmaan keskellä. Arkkitehti Bey Hengin suunnittelema kiviristi Tien pää kohoaa maamerkkinä pohjoisen portin vieressä. Julkaisija Raision seurakunta

Lisätiedot

Ohjeita vainajan omaisille

Ohjeita vainajan omaisille Ohjeita vainajan omaisille 2 Sana surussasi Kuolema on kulkenut lähelläsi. Läheinen ihminen on poistunut luotasi. On surun aika. Läheisen kuolema pysäyttää nyt ajan ja tekemisen. Rakkaan ihmisen menettäminen

Lisätiedot

Hautauspalvelut. Vaatimukset SFS-EN 15017. Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry Kyllikki Forsius 3.11.2015

Hautauspalvelut. Vaatimukset SFS-EN 15017. Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry Kyllikki Forsius 3.11.2015 Hautauspalvelut. Vaatimukset SFS-EN 15017 Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry Kyllikki Forsius 3.11.2015 Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry Liiton tarkoituksena on vaalia suomalaista hautauskulttuuria,

Lisätiedot

Ensiohjeita hautausta järjestävälle

Ensiohjeita hautausta järjestävälle 1 Ensiohjeita hautausta järjestävälle :n laatima opas Ensiohjeita hautausta järjestävälle on tarkoitettu laitoksiin ja viranomaisille maksuttomasti jaettavaksi ohjeeksi omaisille ja asioita hoitaville

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

HINNASTO 2016. Työmuotojen puitteissa järjestettävät seurakunnan alueen ulkopuolelle järjestettävät retket ja leirit hinnoitellaan tapauskohtaisesti

HINNASTO 2016. Työmuotojen puitteissa järjestettävät seurakunnan alueen ulkopuolelle järjestettävät retket ja leirit hinnoitellaan tapauskohtaisesti HINNASTO 2016 2 Seurakuntatyön maksut Työmuotojen puitteissa järjestettävät seurakunnan alueen ulkopuolelle järjestettävät retket ja leirit hinnoitellaan tapauskohtaisesti 2.1 Päiväkerho Päiväkerhomaksuista

Lisätiedot

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄN HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄN HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄN HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 20.11.2014 Vahvistettu Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulissa 14.1.2015 1 Hautaustointa koskevat

Lisätiedot

MAUNULAN UURNALEHTO. puhelin tsto. (09) 2340 2950, fax (09) 2340 2955

MAUNULAN UURNALEHTO. puhelin tsto. (09) 2340 2950, fax (09) 2340 2955 MAUNULAN UURNALEHTO Pirkkolantie 22, 00630 Hki puhelin tsto. (09) 2340 2950, fax (09) 2340 2955 toimisto auki ma - pe klo 9-12, puhelintiedustelut ma - ke 7.30-15.00 ja to - pe 7.30-14.30 Maunulan uurnalehto

Lisätiedot

EVIJÄRVEN SEURAKUNTA HAUTAUSMAAN KÄYTTÖSUUNNITELMA

EVIJÄRVEN SEURAKUNTA HAUTAUSMAAN KÄYTTÖSUUNNITELMA EVIJÄRVEN SEURAKUNTA HAUTAUSMAAN KÄYTTÖSUUNNITELMA Hyväksytty kirkkovaltuustossa toukokuun 14. päivänä 2013 ja vahvistettu Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulissa kuun. päivänä 2013. 2 YLEISTÄ Evijärven

Lisätiedot

Hautausmaan katselmus

Hautausmaan katselmus Hautausmaan katselmus Kirkkoneuvosto huolehtii siitä, että hautausmaan ja sillä olevien rakennusten katselmus suoritetaan vuosittain. Katselmuksessa päätetään toimenpiteistä, joihin hautausmaan hoidosta

Lisätiedot

Seinäjoen keskussairaala. Hyvä omainen

Seinäjoen keskussairaala. Hyvä omainen Hyvä omainen 2 (8) Sisällys Johdanto... 3 Vainajan säilytys... 4 Vainajan omaisuus... 4 Hautauslupa ja ruumiinavaus... 4 Vainajan noutaminen... 5 Perhe-eläke... 5 Vakuutukset... 5 Perunkirjoitus... 6 Hautajaisjärjestelyt...

Lisätiedot

Ilmajoen seurakunta. Hautausmaan käyttösuunnitelmaehdotus. Janne Haapala

Ilmajoen seurakunta. Hautausmaan käyttösuunnitelmaehdotus. Janne Haapala Ilmajoen seurakunta Hautausmaan käyttösuunnitelmaehdotus Janne Haapala Sisällysluettelo Perustiedot... 1 Rakennukset... 1 Tekniikka ja kasvillisuus... 2 Kulkuyhteydet ja autojen paikoitusalueet... 2 Kasteluvesi...

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa

Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa 17.3.2010 Mia Fager www.turunseurakunnat.fi 1 Hautasoikeus Hautaoikeus ~ oikeus tulla haudatuksi Jokaisella on oikeus saada

Lisätiedot

Hautaustoimen ohjesääntö KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

Hautaustoimen ohjesääntö KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Hautaustoimen ohjesääntö KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Sivu 2/9 Sisällys HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ... 3 1 Hautaustointa koskevat säännökset... 3 2 Hautaustoimen hallinto... 3 3 Hautausmaat... 3 4 Hautausmaakaava

Lisätiedot

Sini Israel, Suomen Hautaustoimistojen Liitto Äänityksestä litteroitu puhe kokonaisuudessaan.

Sini Israel, Suomen Hautaustoimistojen Liitto Äänityksestä litteroitu puhe kokonaisuudessaan. BUDDHALAINEN KUOLEMA JA SAATTOHOITO Koulutuspäivä 26.11.2016 Teosofisen seuran salissa Helsingissä Järjestäjinä Suomen Buddhalainen Unioni SBU ja Buddhalainen saattohoito -verkosto Sini Israel, Suomen

Lisätiedot

HAUTAUSMAAN KÄYTTÖSUUNNITELMA

HAUTAUSMAAN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ HAUTAUSMAAN KÄYTTÖSUUNNITELMA Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa maaliskuun 11. päivänä 2004 ja vahvistettu Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulissa marraskuun 3. päivänä 2004.

Lisätiedot

Sääntökokoelma E 6 XII YKV Tkli Mitätöi lehden VIII-98. Kappelin hautausmaan käyttösuunnitelma

Sääntökokoelma E 6 XII YKV Tkli Mitätöi lehden VIII-98. Kappelin hautausmaan käyttösuunnitelma Sääntökokoelma E 6 XII - 2013 YKV 11.12.2013 Tkli 4.2.2014 Mitätöi lehden VIII-98 Kappelin hautausmaan käyttösuunnitelma Sisällysluettelo 1 1. Yleistä... 2 1.1 Hautausmaan nimi, perustaminen ja käyttösuunnitelmat...

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN HAUTAUSMAAN SÄÄNTÖ

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN HAUTAUSMAAN SÄÄNTÖ y:\kanslia\säännöt\hautausm.sää Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 17.6.1991 65 astuu voimaan 1.8.1991 Kaupunginvaltuusto muuttanut 16.6.1997 48 1.7.1997 lukien KAUNIAISTEN KAUPUNGIN HAUTAUSMAAN SÄÄNTÖ I Hallinto

Lisätiedot

Hautaustoimi. Itä-Suomen lääninhallitus

Hautaustoimi. Itä-Suomen lääninhallitus Hautaustoimi Itä-Suomen lääninhallitus Hautausjärjestelyt Vainajan eläessään nimenomaisesti toivoma tietty henkilö Vainajan eloonjäänyt puoliso tai yhteisessä taloudessa jatkuvasti elänyt kumppani sekä

Lisätiedot

Vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava.

Vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava. Hautaustoimilaki 6.6.2003/457 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tässä laissa säädetään ihmisen ruumiin hautaamisesta ja tuhkaamisesta, tuhkan käsittelystä

Lisätiedot

ESPOON UTAUSMAASEL RITVA HELMINEN-HALKOLA

ESPOON UTAUSMAASEL RITVA HELMINEN-HALKOLA ESPOON KAUPUNKISUUNNITEL UPUNKISUUNNITELUKESK UKESKUKSENTUTKIMUKSIA UKSENTUTKIMUKSIA JA SELVITYKSIÄ B71:2004 ESPOON HAUT UTAUSMAASEL USMAASELVITYS RITVA HELMINEN-HALKOLA ESPOON KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS

Lisätiedot

HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ

HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ 1 Ruskon seurakunnan HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkovaltuustossa/yhteisessä kirkkovaltuustossa huhtikuun 28 päivänä 1998 ja vahvistettu Turun hiippakunnan tuomiokapitulissa joulukuun 9. päivänä

Lisätiedot