Ratsastajainliitto kouluttaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ratsastajainliitto kouluttaa"

Transkriptio

1 SUOMEN RATSASTAJAINLIITON KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 2018

2 Ratsastajainliitto kouluttaa Suomen Ratsastajainliitto kouluttaa ratsastusvalmentajia, toimihenkilöitä kilpailutehtäviin, ratsastuksen harrastus- ja nuorisotoiminnan ohjaajia, erityisliikunnan ohjaajia sekä järjestötoiminnan hallintoon mm. seurojen puheenjohtajia. Koulutusesittelyt on koottu tähän asiakirjaan koulutusjärjestelmäksi. Liiton organisoima koulutus on suunnattu vapaaehtoistoimijoille, eikä anna ammatillista pätevyyttä. Liitto ylläpitää toimihenkilörekisteriä toimihenkilökoulutuksen hyväksytysti suorittaneista jäsenistään sekä järjestää nk. lisenssikoulutusta toimihenkilöiden tietojen ja taitojen ajan tasalla pitämiseksi. Koulutusten kehittämisestä vastaa KUJO, johon kuuluu kunkin koulutusalan asiantuntijat. Koulutusten käytännön järjestelyistä vastaavat pääasiassa aluejaostot, liiton toimisto sekä Ypäjän hevosopisto. Liitto tukee koulutuksia vuosittaisen talousarvion mukaisesti sekä tuottaa koulutusmateriaaleja ja vastaa kouluttajakoulutuksesta. Kansainvälisestä toimihenkilökoulutuksesta vastaa kansainvälinen Ratsastajainliitto Federation Equestre Internationale FEI. Hevosalan ammatillisesta koulutuksesta vastaavat hevosalan oppilaitokset. Ratsastajainliitto tekee yhteistyötä hevosalan oppilaitosten kanssa koulutuksen kehittämiseksi. Liitolla on edustaja tutkintotoimikunnassa ja eri työryhmissä. Ratsastajainliitto on kehittänyt yhteistyössä hevosalan oppilaitosten kanssa epävirallisen Hevosharrasteohjaajan tutkintonimikkeen, joka myönnetään automaattisesti hevosalan perustutkinnon riittävällä tasolla suorittaneille henkilöille. Hevosharrasteohjaajat voivat toimia liiton hyväksymillä talleilla vastuullisina ohjaajina. Lisätietoja SRL:n kansallisen urheilun johtoryhmä (KUJO) IT-päällikkö Tuula Tella p

3 Sisällys Toimihenkilökoulutus 4 Valmentajakoulutus 6 Stewardikoulutus 12 Turvallisuuspäällikkökoulutus 16 Kuuluttajakoulutus 16 Kilpailunjärjestäjäkoulutus 17 Tiedottajakoulutus 18 Esteratsastuskoulutukset 19 Kenttäratsastuskoulutukset 34 Kouluratsastuskoulutukset 42 Lännenratsastuskoulutukset 53 Matkaratsastuskoulutukset 56 Valjakkoajokoulutukset 57 Vammaisratsastuskoulutukset 65 Vikellyskoulutukset 68 Hevoskerhonohjaajakoulutukset 72 Seuratoiminnan koulutukset 74 3

4 Toimihenkilökoulutus Oheen on koostettu ohjeita toimihenkilökoulutuksiin osallistuville. Käytännön harjoittelut Yksi harjoittelu on yksi kokonainen kilpailupäivä (8h/vähintään 4 luokkaa) samassa tehtävässä, harjoittelut tulee suorittaa SRL:n kilpailujärjestelmän mukaisissa kilpailuissa. Koearvostelut Osassa lajeista suoritetaan nk. koearvosteluja. SRL vahvistaa koearvostelun hinnan vuosittain. Kouluttaja määrittelee vähintään yhden koearvostelutilaisuuden per kurssi. Vuonna 2018 hinta on 30 euroa. Koearvostelun vastaanottaja kerää arvosteluun osallistuneiden nimet ja yhteystiedot (väh. seura) ja toimittaa ne liittoon, joka laskuttaa koearvostelumaksun jälkikäteen. Yksi koearvostelu sisältyy kurssimaksuun. Mikäli 1. koearvostelu hylätään tai kokelas ei pääse osallistumaan kurssin yhteydessä järjestettävään koearvosteluun, maksaa hän koearvostelumaksun uudesta tilaisuudesta. Toimihenkilöoikeuksien hakeminen Toimihenkilöoikeudet voidaan myöntää henkilölle, joka on SRL:n alaisen ratsastusseuran täysjäsen, omaa lajisäännöissä vaaditun suoritustason (=tulos kilpailuista, edellytys ei koske kaikkia toimihenkilöoikeuksia) sekä täyttää toimihenkilöille asetetun ikärajan (eri oikeudet/ erilaiset ikärajat). Henkilö on osallistunut SRL:n toimihenkilökoulutukseen ja saavuttanut mahdollisessa teoriakokeessa hyväksytyn arvosanan sekä suorittanut hyväksyttävästi käytännön näytteen (koearvostelu, tuomarointi, ratamestarinäyte tms.). Toimihenkilöoikeuksia hakee henkilö itse liiton internet-sivuilta löytyvällä lomakkeella. Henkilön ratsastusseura vahvistaa hakemuksen. Toimihenkilöoikeus hyväksytään SRL:n hallituksen kokouksessa, jonka jälkeen tieto kirjataan ko. henkilön tietoihin SRL:n käyttämään jäsentietorekisteriin. Toimihenkilö aktivoi oikeutensa toimia kilpailuissa osallistumalla lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Toimihenkilön tulee osallistua siihen tai niihin lisenssikoulutuksiin joista hän katsoo olevan työnsä hyvin tekemisen kannalta eniten hyötyä. SRL ja sen aluejaostot järjestävät säännöllisesti erilaista toimihenkilökoulutusta kilpailunjärjestäjien tarpeisiin. Koulutukset julkaistaan liiton tapahtumakalenterissa. Oikeutensa aktivoineet toimihenkilöt. Toimihenkilöoikeuksien anomislomake löytyy liiton internetsivuilta materiaalisalkusta. Toimihenkilöoikeutta haetaan SRL:lta toimihenkilöoikeuslomakkeella, jonka mukaan liitetään kopiot kurssitodistuksesta sekä käytännön harjoitteluista. Toimihenkilöiden lisenssikoulutukset Toimihenkilön tulee olla Ratsastajainliiton jäsenseuran täysjäsen. Toimihenkilölisenssit aktivoituvat ainoastaan osallistumalla lisenssikoulutukseen tai erityistapauksissa KUJOn aktivointipäätöksellä (esim. kouluttajat). Lisenssi on voimassa kaksi (2) vuotta. Vuonna 2018 koulutukseen osallistuneiden oikeus on voimassa asti. Oikeudet aktivoituu, kun henkilö on osallistuu lajin omaan lisenssikoulutukseen ja/tai skaalantarkistukseen. Liitto ylläpitää kouluttajalistaa, joka julkaistaan liiton internet-sivuilla. Koulutusjärjestelmän mukaisissa koulutuksissa kouluttajina voivat toimia vain kouluttajalistalla nimetyt henkilöt tai muut SRL:n hyväksymät henkilöt esim. ulkomaiset kouluttajat. Kouluttajalistalle otettavien kouluttajien tulee olla SRL:n jäseniä ja heillä tulee olla voimassa oleva toimihenkilölisenssi tai FEI-toimihenkilöoikeus ko. koulutettavaan tehtävään sekä toimia säännöllisesti ja aktiivi- 4

5 sesti oikeuksiensa mukaisissa tehtävissä. Tuomarikouluttajilla on oltava vähintään 5:n vuoden pjtuomarikokemus. Kouluttajanimityksissä huomioidaan koulutusten määrä sekä maantieteellinen tarve. Kouluttajakoulutusta järjestetään tarpeen mukaan. Koulutukseen on avoin haku, josta tiedotetaan SRL:n viestintäkanavia pitkin. Valintakriteereinä koulutustausta ja kokemus huomioiden myös maantieteelliset seikat ja kielitaito. Kouluttajille järjestään säännöllisesti tapaamisia ja koulutusta. Fast track KUJO voi harkintansa mukaan myöntää kokeneelle kilpailijalle, valmentajalle tai toimihenkilölle hakemuksesta oikeuden päästä nopeutettuun koulutukseen eli nk. Fast trackiin. Fast trackin perusteet on määritelty koulutuskohtaisesti. SRL:n eri toimielimet voivat esittää henkilöitä nopeutettuun koulutukseen. Kansainvälinen koulutus Kansainvälisestä toimihenkilökoulutuksesta vastaa kansainvälinen Ratsastajainliitto Federation Equestre Internationale FEI. Kotimaan koulutuksien kehittämisessä huomioidaan kansainvälisen toimihenkilökoulutuksen sisällöt ja linjaukset. KUJO laatii yhteistyössä SRL:n huippu-urheilun johtoryhmän kanssa vuosisuunnitelman kansainvälisestä koulutustarpeesta sekä koulutettavista, perustuen kilpailutoiminnan tarpeeseen sekä määrittelevät koulutuksien valintaperusteet. KUJO nimeää tarvittaessa yksittäisten koulutusten osallistujat. FEI:n viralliset kielet ovat englanti ja ranska. SRL edellyttää kansainväliseen koulutukseen lähetettäviltä henkilöiltä vähintään hyvää englannin kielen taitoa. FEI -toimihenkilökoulutukseen osallistuvien edellytetään toimivan kouluttajina pyydettäessä. 5

6 Valmentajakoulutus V-tason valmentaja Akateeminen tutkinto Voimassa toistaiseksi. Henkilön tiedot pysyvät SRL:n toimihenkilörekisterissä, osallistumalla lisenssikoulutus joka toinen vuosi. IV-tason valmentaja Valmentajan erikoisammattitutkinto (VEAT) haku ja valinta urheiluopistojen koulutuksiin. Valmentajan ammattitutkinto (VAT) haku ja valinta Hevosurheilun valmennuskeskuksen (Hevosopisto) koulutukseen tai urheiluopistoihin. Voimassa toistaiseksi. Henkilön tiedot pysyvät SRL:n toimihenkilörekisterissä, osallistumalla lisenssikoulutus joka toinen vuosi. III-tason valmentaja II-tason valmentajaoikeudet vähintään 2 vuotta. Taitotaso vaativa A Osallistuminen lisenssikoulutus joka toinen vuosi. II-tason valmentaja Taitotaso vaativa B. I-tason valmentajaoikeudet vähintään 2 vuotta. Osallistuminen lisenssikoulutus joka toinen vuosi I-tason valmentaja Taitotaso helppo A Osallistuminen lisenssikoulutus joka toinen vuosi 6

7 Tavoite Kurssin kautta saadut todistukset Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut I-tason valmentaja Kaikille valmennustyöstä kiinnostuneille, seuravalmentajat, henkilökohtaiset valmentajat, joilla valmennettavat pääsääntöisesti 1-2 tason kilpailijoita. Ratsastustaito vähintään helppo A taso tai vastaava omasta ratsastuslajista. Nuorten valmennuksen perusteet, taidon opettaminen, lajitaitojen opettaminen, valmennusosaaminen, ratsastajan fysiologia, hevosen fysiologia, vuorovaikutustaidot, psyykkisen valmennuksen perusteet, fyysisen valmennuksen perusteet, urheiluravitsemuksen perusteet, EA 1. Koulutuksen suorittanut hallitsee valmennuksen perusteet eri ikäryhmille ja eri tasoisille ratsastajille. Osaa suunnitella ja toteuttaa omassa lajissaan valmennusharjoituksia valmennettavan taitotason mukaisesti ja todentaa osaamisensa valmennusnäytössä. Ymmärtää 365-valmennusideologian periaatteet ja suunnittelee omaa valmennustaan sen mukaisesti. 3 x 3 vrk lähiopetusjaksoa valmennuskeskuksen toteuttamana (Hevosopisto). Yhteensä noin 80 h sisältäen lähiopetuksen sekä etätehtävät. Lisäksi EA 1 tason osaamisen vaativa koulutustuntimäärä. 1-2 kurssia/vuosi, osallistujia 14-26/kurssi. Lasten ja nuorten hyvä harjoittelu -kirja (VK-kustannus), Valmentaudu tavoitteellisesti (SRL opas), Ratsastajan kunto-opas (SRL opas), Ratsastuksen terveysprofiili (SRL opas), lähiopetuksen diamateriaalit sekä muu koulutuksen tukimateriaali sähköisessä muodossa oppimisalustassa. Hakemusten perusteella huomioiden valmennuskokemus ja oma taitotaso ratsastuksessa. Ratsastusvalmentaja, taso I. EA 1 todistus (ulkopuolinen myöntää). Osallistuminen lähiopetusjaksoihin, hyväksytysti suoritetut mahdolliset etätehtävät sekä hyväksytty valmennusnäyttö. Lisäksi tulee esittää EA 1 tason mukaisen koulutuksen suoritustodistus. Osallistuminen lisenssikoulutuksiin vähintään joka toinen vuosi. Lisenssikoulutukseksi kelpaava koulutus ilmoitetaan aina tapahtuman tiedoissa. SRL valmentajakouluttajat, Valmennuskeskuksen kouluttajat sekä asiantuntijat ja muut valmennuksen asiantuntijat. 7

8 Tavoite II-tason valmentaja Seuravalmentajat, Talent-valmentajat, henkilökohtaiset valmentajat, joilla valmennettavat pääsääntöisesti 1-2 tason kilpailijoita. Koulutukseen voivat hakeutua SRL I-tason valmentajakoulutuksen suorittaneet, ratsastuksenopettajat (AT), ratsastuksen opettajan ammattitutkintoa suorittavat sekä henkilöt, joiden oma taitotaso on vähintään vaativa B kouluratsastuksessa ja/tai 130 tasolla esteratsastuksessa/vaativalla tasolla kenttäkilpailussa tai vastaava taitotaso muissa lajeissa ja näyttöä vähintään kansallisen tason (3-5) valmennustehtävistä. Syventävä lajivalmennuksen osaaminen, kokonaisvaltainen valmennusosaaminen, hevosen fysiologia ja valmennus, psyykkisen valmennuksen työkalut ja menetelmät, valmennusfilosofian luominen, valmentajana jaksaminen, fyysisen valmennuksen syventävä osaaminen, fyysisen kunnon testaaminen, ratsastajan terveys, ADT-asiat, kokonaisvaltaisen valmennussuunnitelman rakentaminen, EA 2. Koulutuksen suorittanut hallitsee lajinsa valmennuksen eri ikäryhmille ja eri tasoisille ratsastajille. Suunnittelee ja toteuttaa tavoitteelliselle ratsastajalle kokonaisvaltaisen valmennus- ja kilpailusuunnitelman 365- valmennusideologian mukaisesti. Osaa toteuttaa fyysisen kunnon testit sekä fyysistä valmennusta. Ymmärtää urheilijan ravitsemusvalmennuksen perusteet ja osaa toteuttaa sitä valmennettavalleen. 3 x 3 vrk + 1 x 2 vrk lähiopetusjaksoa valmennuskeskuksen toteuttamana (Hevosopisto). Lisäksi kansainvälinen valmennusklinikka/ koulutustapahtumaan osallistuminen. Yhteensä noin 120 h sisältäen lähiopetuksen sekä etätehtävät. Lisäksi EA 2 tason osaamisen vaativa koulutustuntimäärä. 1/vuosi, osallistujia 14-26/kurssi. Kyra ja ratsastuksen taito -kirja, lähiopetuksen diamateriaalit sekä muu koulutuksen tukimateriaali sähköisessä muodossa oppimisalustassa. Hakemusten perusteella huomioiden valmennuskokemus ja oma taitotaso ratsastuksessa. Kurssin kautta saadut todistukset Lajivalmentaja, taso II. EA 2 todistus (ulkopuolinen myöntää). Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Osallistuminen lähiopetusjaksoihin, hyväksytysti suoritetut etätehtävät sekä kokonaisvaltainen valmennuksen suunnitelma tavoitteelliselle ratsastajalle (sähköinen portfolio). Lisäksi tulee esittää EA 2 tason mukaisen koulutuksen suoritustodistus. Osallistuminen lisenssikoulutuksiin vähintään joka toinen vuosi. Lisenssikoulutukseksi kelpaava koulutus ilmoitetaan aina tapahtuman tiedoissa. SRL valmentajakouluttajat, Valmennuskeskuksen kouluttajat sekä asiantuntijat ja muut valmennuksen asiantuntijat. 8

9 Tavoite Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut III-tason valmentaja Valmentajille, joilla 3-5 tasolla kilpailevia ja kohti kansainvälistä uraa tavoittelevia ratsastajia. Aluevalmentaja ja ikäkausimaajoukkueen valmentajat. SRL II-tason koulutuksen hyväksytysti suorittaneet. Oma ratsastustaito vähintään vaativa A ja omat valmennettavat 3-5 tasolla tavoitteellisia ratsastajia. Valmentajakokemusta on osoittaa useammalta vuodelta. Suoritetaan kaksoistutkintona VAT tai ratsastuksen opettajan erikoisammattitutkinnon yhteydessä. Ammattitutkintojen perusteet ohjaavat lähijaksojen sisältöä. Lajivalmennuksen syventäminen kohti kansainvälisen taitotason osaamista. Koulutuksen suorittanut hallitsee lajinsa valmennuksen tavoitteellisille ratsastajille, jotka kilpailevat tasolla 3-5 ja joilla on kansainväliset kilpailutavoitteet. Valmentaja hallitsee kokonaisvaltaisen valmennuksen osaalueet ja toimii valmentajien verkostossa aktiivisesti. Edellä mainittujen koulutusten sisältöjen ja opetusaikataulujen mukaisesti. 1/joka toinen vuosi, osallistujia 10-16/kurssi. Lähiopetuksen diamateriaalit sekä muut koulutusta tukevat materiaalit sähköisessä muodossa oppimisalustassa. Hakemusten perusteella. Mahdollisena karsintakriteerinä käytetään valmentajakokemusta. Huippuvalmentaja, taso III. Osallistuminen lähiopetusjaksoihin, hyväksytysti suoritetut etätehtävät sekä valmennusnäyttöjen portfolio. Osallistuminen lisenssikoulutuksiin vähintään joka toinen vuosi. Lisenssikoulutukseksi kelpaava koulutus ilmoitetaan aina tapahtuman tiedoissa. SRL valmentajakouluttajat, Valmennuskeskuksen kouluttajat sekä asiantuntijat ja muut valmennuksen asiantuntijat. 9

10 Tavoite IV-tason valmentaja VAT Valmentajille, joilla 3-5 tasolla kilpailevia ja kohti kansainvälistä uraa tavoittelevia ratsastajia. Aluevalmentaja ja ikäkausimaajoukkueen valmentajat. SRL II-tason koulutuksen hyväksytysti suorittaneet. Oma ratsastustaito vähintään vaativa A tai vastaava omassa lajissa ja omat valmennettavat 3-5 tasolla tavoitteellisia ratsastajia. Valmentajakokemusta on osoittaa useammalta vuodelta. Valmentajan ammattitutkinnon perusteiden mukaisesti. Pakolliset tutkinnon osat: Ammatillinen toiminta valmentajana, Urheilijan kehityksen tukeminen. Valinnaiset tutkinnon osat: Lasten valmentaminen, nuorten valmentaminen, aikuisten valmentaminen. Koulutuksen sisältöinä myös SRL III-tason koulutuksen sisältö. Mahdollista myös suorittaa jossakin urheiluopistossa VAT tutkinto heidän sisältöjen mukaisesti, joka silloin noudattaa ammattitutkinnon perusteita. Osoittaa ammattitaitonsa laatimalla oman valmennustoiminnan kehityssuunnitelman ja toimimalla valmentajana suunnitelman mukaisesti kehittäen valmennuksen toimintaympäristöä. Hallitsee lajinsa valmennuksen tavoitteellisille ratsastajille, jotka kilpailevat tasolla 3-5 ja joilla on kansainväliset kilpailutavoitteet. Valmentaja hallitsee kokonaisvaltaisen valmennuksen osa-alueet ja toteuttaa urheilijalähtöistä valmennusta sekä kehittää urheilijaa kokonaisvaltaisesti. Lähiopetuspäiviä n. 30, kokonaiskesto 1,5 vuotta. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Master Coach 1/joka toinen vuosi, osallistujia 10-16/kurssi. Lähiopetuksen diamateriaalit sekä muut koulutusta tukevat materiaalit sähköisessä muodossa oppimisalustassa. Hakemusten perusteella. Mahdollisena karsintakriteerinä käytetään valmentajakokemusta sekä sen hetkistä valmennustehtävää. Valmentajan ammattitutkinnon tutkintotodistus (OPH). Hyväksytysti suoritetut näytöt vaadituista tutkinnon osista. Voimassa toistaiseksi. Suositellaan osallistumista lisenssikoulutuksiin joka toinen vuosi. Näyttötutkintovastaavat näytön vastaanottajina. SRL valmentajakouluttajat, Valmennuskeskuksen kouluttajat sekä asiantuntijat ja muut valmennuksen asiantuntijat. Muissa kuin Hevosurheilun valmennuskeskuksessa (Hevosopisto) suoritetuissa koulutuksissa osallistujalla tulee mahdollisesti urheiluopiston vaatimuksesta olla koulutuksen apuna Master Coach, joka on kokenut ja vahvan lajiosaamisen/ammattitutkinnon suorittanut henkilö ja joka omaa pedagogiset valmiudet toimia Master Coachina. 10

11 IV-tason valmentaja VEAT Tavoite Suunnattu vaativissa valmennustehtävissä toimiville esim. päävalmentajat, akatemiavalmentajat, nuorten olympiavalmentajat sekä valmennuksen johto- ja kehittämistehtävissä toimiville urheilun ammattilaisille. VEAT koulutus tapahtuu urheiluopistojen järjestämänä, joten haku ja valinnat heidän mukaisesti. SRL II-tason koulutuksen hyväksytysti suorittaneet. Oma ratsastustaito vähintään vaativa A tai vastaava omassa lajissa ja omat valmennettavat 3-5 tasolla tavoitteellisia ratsastajia. Valmentajakokemusta on osoittaa useammalta vuodelta. Vaatii mahdollisesti SRL suosituksen. Valmentajan erikoisammattitutkinnon suorittaminen edellyttää kahden pakollisen ja yhden valinnaisen tutkinnonosan suorittamista. Pakolliset tutkinnon osat: Valmennustoiminnan johtaminen, urheilijakeskeinen valmentaminen. Valinnaiset tutkinnon osat: Urheilutoiminnan kehittäminen, toimiminen valmennuksen kansainvälisessä toimintaympäristössä, valmennustoiminnan hallinnon kehittäminen. Ammattitaidon osoittaminen edellyttää, että tutkinnon suorittaja toimii esimiesasemassa, johtaa valmennustiimiä tai verkostoa tai vastaa kehittämistehtävästä. Tutkinnon suorittaja organisoi ja johtaa vastuualueensa valmennustoimintaa sekä kehittää valmennuksen laatujärjestelmää. Hallitsee lajinsa valmennuksen tavoitteellisille ratsastajille, jotka kilpailevat tasolla 3-5 ja joilla on kansainväliset kilpailutavoitteet. Valmentaja hallitsee urheilijalähtöisen kokonaisvaltaisen valmennuksen osa-alueet ja toteuttaa urheilijalähtöistä valmennusta sekä kehittää urheilijaa kokonaisvaltaisesti. noin 1,5 vuotta sisältäen lähiopetusta, etäopiskelua ja työssäoppimista. Tarpeen mukaisesti kouluttautuminen. Koulutuksen järjestäjän mukaisesti. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Hakemusten perusteella. Mahdollisena karsintakriteerinä käytetään valmentajakokemusta sekä sen hetkistä valmennustehtävää. Valmentajan erikoisammattitutkinnon tutkintotodistus (OPH). Hyväksytysti suoritetut näytöt vaadituista tutkinnon osista. Voimassa toistaiseksi. Näyttötutkintovastaavat näytön vastaanottajina. Urheiluopistojen kouluttajat sekä muut valmennuksen asiantuntijat sekä mahdollisesti Master Coachit. 11

12 Stewardikoulutus FEI KOULUTUS Level 1-3 I-tason kurssille pääsyvaatimukset: Kokemus Sitoutuminen ja käytettävyys tehtävässä Steward Generalin suositus Lajikomitean suositus Kielitaito (min. englanti/ranska) 2 ja 3-tasoille FEI:n vaatimusten mukaisesti. Oikeuden voimassa olon edellytyksenä on osallistuminen FEI:n Refreshment seminaariin FEI:n määrittelemin välein tai kotimaan koulutukseen 2 vuoden periodein, jos vahvistusta ei saada. LAJISTEWARDI (esim. koulustewardi, toimihenkilöoikeuteen johtava koulutus) Kurssille pääsyvaatimukset: -Kurssilaisella on voimassa oleva stewardi lisenssi - Toiminut stewardin tehtävissä vähintään kahdeksassa vähintään 2- tason kilpailussa. Ikäraja v. Osallistunut lisenssikoulutukseen joka 2. vuosi STEWARDI (toimihenkilöoikeuteen johtava koulutus) Kurssille pääsyvaatimukset: - Ikäraja v. - Suositukset omalta seuralta ja/tai kahdelta muulta voimassa olevan toimihenkilöoikeuden omaavalta henkilöltä. - Vähintään kolme vuotta kokemusta ratsastuksen kilpailutoiminnasta kilpailijana, toimihenkilönä, hevosenhoitajana, opettajana, valmentajana tms. Osallistunut lisenssikoulutukseen joka 2. vuosi 12

13 Stewardi Stewardikurssi on kaikille lajeille yhteinen peruskurssi. Ikäraja v., suositukset omalta seuralta ja/tai kahdelta muulta voimassa olevan toimihenkilöoikeuden omaavalta henkilöltä. Vähintään kolme vuotta kokemusta ratsastuksen kilpailutoiminnasta kilpailijana, toimihenkilönä, hevosenhoitajana, opettajana, valmentajana tms. Kilpailusääntöjen yleinen osa (KSI), stewarditoiminnan perusteet, lyhyet lajiosat, lähtötasokoe sekä teoriakokeet (KS I ja stewarditoiminta) Vähintään 12 tuntia (1,5-2 päivää) Vähintään 1 kurssi/alue/vuosi. Kurssilaisia 10-20/kurssi Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut SRL:n esittely, PP: KS I, Stewarditoiminta, kokeet; KS I, stewarditoiminta sekä lähtötasotesti. täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestys ja maantieteellinen tarve huomioiden. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kurssitodistuksen. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi sekä käytännön harjoittelut. Hyväksytysti suoritettu kurssi edellyttää vähintään 75% tulosta kaikista teoriakokeista, ja vähintään 90 % lähtötasotestistä. Käytännön harjoittelut: Yhteensä kuusi (6) kilpailupäivää vähintään kahdessa lajissa, vähintään 2-tasolla, vähintään kolmessa eri kilpailutapahtumassa). Yksi harjoittelu on kokonainen kilpailupäivä. Stewardioikeuden omaava henkilö voi toimia stewardin tehtävässä 2- tason kilpailuissa kaikissa lajeissa. Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 13

14 Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Lajistewardi Jatkokurssi Stewardeille. Lajistewardikurssi on lajikohtainen ja vastaa sisällöltään FEI:n 0-tasoa. Kurssille tulija omaa stewardioikeudet, toiminut stewardin tehtävissä vähintään kahdeksassa vähintään 2-tason kilpailussa. Ikäraja v. KS I, stewarditoiminta, KS lajisäännöt, teoriakokeet (KS I, KS lajisäännöt, stewarditoiminta), n. 8 h (1 päivä) SRL järjestää 1 kurssi/laji/vuosi Kurssilaisia 10-20/kurssi SRL:n esittely, PP: KS I, Stewarditoiminta, KS lajisäännöt (materiaali ja kokeet); este, koulu, vammaisratsastus, valjakko, lännen, kenttä, matka, vikellys, kokeet; KS I ja stewarditoiminta, lähtötasotesti. täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kurssitodistuksen. Toimihenkilönimike määräytyy lajin mukaan, esim. estestewardi. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu lajistewardikurssi ja käytännön harjoittelut. Hyväksytysti suoritettu kurssi edellyttää vähintään 75% tulosta kaikista teoriakokeista, ja vähintään 90 % lähtötasotestistä. Käytännön harjoittelut (neljä kilpailupäivää vähintään 3-tasolla, vähintään kahdessa eri kilpailutapahtumassa), koko kilpailupäivät. Harjoitteluvalvojana voivat toimia voimassa olevan toimihenkilölisenssin omaavat FEI stewardit sekä muut KUJOn nimeämät henkilöt, lista SRL:n internet-sivuilla. Lajistewardioikeuden omaava henkilö voi toimia stewardin tehtävässä 2-5- tason kilpailuissa nimetyssä lajissa. Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 14

15 Kansainvälinen stewardi FEI 1-taso Kurssille pääsyvaatimukset Lajistewardioikeuden omaaville. Vähintään 3 vuoden kokemus stewardin tehtävässä Toiminut 3-5-tason kilpailuissa päästewardina väh. 3 kilpailussa/vuosi. Kokemus stewardina korkeimmalta kilpailutasolta (GP+SM) ja kv-kisoista vaikuttaa Sitoutuminen ja käytettävyys tehtävässä Steward Generalin suositus Lajikomitean suositus Kollegojen suositukset väh.2 kpl Kielitaito hyvä (min. englanti/ranska) Mikäli kurssi järjestetään Suomessa (suomenkielellä), tulee koe suorittaa englannin kielellä, jos haluaa jatkaa Level 2-tasolle. SRL:n KUJO ja lajin Steward General tekee lajikohtaisen arvion vuosittaisesta koulutustarpeesta sekä nimeää kansainväliseen koulutukseen lähetettävät henkilöt. 15

16 Turvallisuuspäällikkö Kilpailujen turvallisuudesta vastaaville henkilöille ja kilpailujen johtajille. Avoin kaikille. Turvallisuuspäällikön tehtävät, yleisötilaisuuksia koskevat lait ja asetukset, kilpailusäännöt, turvallisuusasiakirjan suunnittelu- ja laatimisopastusta n. 3 h 4-8/vuosi, osallistujaa/kurssi Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kurssi täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kurssitodistuksen. Ei toimihenkilöoikeutta. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. Koulutus Kuuluttaja Kilpailutapahtumien kuuluttajille Avoin kaikille. Kilpailusääntöjen vaatimukset, kilpailujärjestelmä, kuuluttaja luo tapahtuman tunnelma, yleisön opastus, kriisitilanteet. n. 3 h 1/vuosi, osallistujaa/kurssi Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kurssi täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kurssitodistuksen. Ei toimihenkilöoikeutta. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 16

17 Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kilpailujen järjestäjäkoulutus I Peruskurssi 1-2-tason kilpailujen johtajille ja järjestelyihin osallistuville henkilöille. Avoin kaikille. Kilpailusääntöjen vaatimukset, kilpailujärjestelmä, kilpailu projektina, tiedotus ja markkinointi. n. 3 h 4-8/vuosi, osallistujaa/kurssi Kilpailusäännöt (KSI ja lajisäännöt), kilpailujärjestäjän opas Kurssi täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kurssitodistuksen. Ei toimihenkilöoikeutta. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. Koulutus Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kilpailujen järjestäjäkoulutus II Jatkokurssi 3-5-tason kilpailujen johtajille ja järjestelyihin osallistuville henkilöille. Avoin kaikille. Kilpailusääntöjen vaatimukset, kilpailujärjestelmä, kilpailu projektina, tiedotus ja markkinointi. n. 3 h 1-2/vuosi, osallistujaa/kurssi Kilpailusäännöt (KSI ja lajisäännöt), kilpailujärjestäjän opas Kurssi täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kurssitodistuksen. Ei toimihenkilöoikeutta. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 17

18 Tiedottaja Kilpailujen tiedottajille Avoin kaikille. n. 3 h 1-2/vuosi, osallistujaa/kurssi Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kurssi täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kurssitodistuksen. Ei toimihenkilöoikeutta. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 18

19 Esteratsastus A-puheenjohtajatuomari (nimitys) Nimityksen edellytykset: - riittävä kokemus ja tietotaito - B-pj tuomari ja hyväksytty C-ratamestarikurssi - suositukset Toiminut vähintään neljässä (4) 3-5- tason tai kansainvälisessä kilpailussa tuomariston puheenjohtajana kahden (2) vuoden aikana Osallistunut lisenssikoulutukseen joka 2. vuosi B-puheenjohtajatuomari Kurssi (teoriakoe) Kurssille pääsyvaatimukset: Aktiivisuus 3-5-tason kilpailuissa Tulospalvelu- ja ajanottolaitteiden käytön hallinta Kokemus stewardin tehtävistä ja hyväksytysti suoritettu C- ratamestarikurssin. Toiminut vähintään neljässä (4) 3-5- tason kilpailussa tuomariston puheenjohtajana kahden (2) vuoden aikana. Osallistunut lisenssikoulutukseen joka 2. vuosi C-puheenjohtajatuomari Kurssi (teoriakoe) Kurssille pääsyvaatimukset: Estetuomarioikeudet Aktiivisuus 2-5-tason kilpailuissa. Toiminut vähintään neljässä (4) 2- tason kilpailussa tuomaristossa, joista vähintään kahdessa (2) tuomariston puheenjohtajana kahden (2) vuoden aikana. Osallistunut lisenssikoulutukseen joka 2. vuosi Estetuomarikurssi Kurssi (teoriakoe) Kurssille pääsyvaatimukset: Kokemus kilpailijana, toimihenkilönä, valmentajana Ikäraja vuotta Toiminut tuomariston jäsenenä 4:ssä kilpailussa 2 vuoden aikana Osallistunut lisenssikoulutukseen joka 2. vuosi 19

20 Estetuomari Estetuomaritehtävistä kiinnostuneille. Avoin myös valmentajille, ratsastuksen opettajille, ratsastajille ja muille kiinnostuneille. Ikäraja vuotta. Vähintään 2 vuotta kokemusta kilpailutoiminnasta kilpailijana, toimihenkilönä tms. Teoriaosa ja käytännön harjoittelut. Teoriaosa: Säännöt (yleinen osa KSI, estesäännöt KSIII), tuomariston toiminta kilpailuissa sekä teoriakokeet 2 kpl (KSI, KSIII). Käytännön harjoittelut: Vähintään kuusi (6) harjoittelua. Teoriaosa 16-18h (2 vrk) Vähintään 1 valtakunnallinen kurssi/vuosi, lisäksi alueilla tarpeen mukaan. Kurssilaisia / kurssi. Kilpailusäännöt KSI, KSIII. Koulutusmateriaalit KSI, KSIII. Kilpailujen järjestämisohjeet ja määräykset, eettiset ohjeet, tulospalvelun perusteet. Painopiste käytännön tilanteet, lajisäännöt. täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Hyväksytystä kurssista saa kurssitodistuksen. Käytännön harjoitteluista tulee kerätä kirjalliset todistukset. Oikeuden myöntämisen jälkeen estetuomarilla on oikeus toimia tuomariston jäsenenä 1-5-tason kilpailuissa. Kokeiden uusiminen Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Hylätyn teoriakokeen voi uusia kerran. Toistamiseen hylätty teoriakoe johtaa kurssin uudelleen käyntiin. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi ja käytännön harjoittelut. Käytännön harjoittelut: vähintään kuusi (6) käytännön harjoittelua eri kilpailuista: toimiminen tuomariston jäsenenä lisenssin omaavan tuomarin ohjaamana ja valvomana vähintään kuudessa (6) eri kilpailussa. Yksi harjoittelu on yksi kokonainen kilpailupäivä (vähintään 4 luokkaa). Harjoittelut suoritetaan vähintään kahdelle (2) eri tuomarille vähintään kahdessa (2) 2- tason ja yhdessä (1) 3-5-tason kilpailussa. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi sekä toimiminen vähintään neljässä (4) kilpailussa tuomariston jäsenenä kahden (2) vuoden aikana. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 20

21 C-puheenjohtajatuomari Jatkokurssi estetuomarioikeuden omaaville henkilöille. Estetuomarioikeudet, toiminta tuomariston jäsenenä viidestä (5) kymmeneen (10) 2-5-tason kilpailussa viimeisen 1 2 vuoden aikana. Teoriaosa ja käytännön osa. Teoriaosa: Säännöt, painopiste yleinen osa KSI. Kilpailijan oikeusturva, vastalausemenettely, rangaistusjärjestelmä. Tuomariston puheenjohtajan vastuut ja tehtävä. Kilpailuorganisaatio. Tulospalveluohjelmat. Teoriakoe (KSI, TPJ:n tehtävät). Käytännön osa: yksi työnäyte h (1 vrk) Vähintään 1 valtakunnallinen kurssi/vuosi, lisäksi alueilla tarpeen mukaan. Kurssilaisia / kurssi. Kilpailusäännöt KSI, KSIII, sarjakilpailusäännöt Koulutusmateriaali: KSI (ppt), TPJ:n tehtävät materiaali (ppt). Kilpailujen järjestämisohjeet ja määräykset, eettiset ohjeet, tulospalvelun perusteet, ratamestarin ja tuomarin yhteistyö (ppt), sarjakilpailusäännöt. Painopiste KSI. Kokeiden uusiminen Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Suoritettuaan teoriakokeen hyväksytysti, henkilö saa kurssitodistuksen ja voi suorittaa työnäytteen. Työnäytteen ja oikeuden myöntämisen jälkeen, C-puheenjohtajatuomarilla on oikeus aiempien lisäksi toimia TPJ:na 2-tason kilpailuissa. Hylätyn teoriakokeen voi uusia kerran. Toistamiseen hylätty teoriakoe johtaa kurssin uudelleen käyntiin. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi ja työnäyte. Käytännön osa: Yksi (1) työnäyte (=yksi kilpailu), toimiminen 2-tason kilpailun TPJ:n tehtävissä C-, B- tai A-pj tuomarin valvomana. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi sekä toimiminen vähintään neljässä (4) 2-tason kilpailussa tuomaristossa, joista vähintään kahdessa (2) TPJ:na kahden (2) vuoden aikana. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 21

22 B-puheenjohtajatuomari Jatkokurssi C-puheenjohtajatuomareille. Toiminut kahden edellisen vuoden aikana tuomariston jäsenenä kuudessa (6) 3-5-tason tai neljässä (4) 3-5-tason ja neljässä (4) 2-tason kilpailussa. Kokeiden uusiminen Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Teoriaosa ja käytännön osa. Teoriaosa: Säännöt, painopiste yleinen osa KSI. Kilpailijan oikeusturva, vastalausemenettely, rangaistusjärjestelmä. Sarjakilpailusäännöt. Puheenjohtajatuomarin vastuut ja tehtävä. Kilpailuorganisaatio. Tulospalveluohjemat. Teoriakoe (KSI, TPJ: tehtävät). Käytännön osa: yksi työnäyte h (1 vrk) Vähintään 1 valtakunnallinen kurssi/vuosi, lisäksi alueilla tarpeen mukaan. Kurssilaisia / kurssi. Kilpailusäännöt KSI, KSIII, Kilpailujen järjestämisohjeet ja määräykset, sarjakilpailusäännöt Koulutusmateriaali: KSI (ppt), TPJ:n tehtävät materiaali (ppt). Kilpailujen järjestämisohjeet ja määräykset, eettiset ohjeet, tulospalvelun perusteet, tiedotus, ratamestarin ja tuomarin yhteistyö (ppt), sarjakilpailusäännöt. Painopiste KSI. täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Suoritettuaan teoriakokeen hyväksytysti henkilö saa kurssitodistuksen ja voi suorittaa työnäytteen. Työnäytteen ja oikeuden myöntämisen jälkeen B-puheenjohtajatuomarilla on oikeus aiempien lisäksi toimia TPJ tuomarina 3-5-tason kilpailuissa 140- tasolle asti. Hylätyn teoriakokeen voi uusia kerran. Toistamiseen hylätty teoriakoe johtaa kurssin uudelleen käyntiin. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi ja työnäyte, C-puheenjohtajatuomarioikeudet, stewardioikeudet ja hyväksytysti suoritettu C-ratamestarikoulutus. Lisäksi tulospalvelu- ja ajanottolaitteiden käytön hallinta (käynyt koulutuksen), toiminta stewardina (päästewardin apulaisena) mestaruus tai GPkilpailuissa. Käytännön osa: Yksi (1) työnäyte (=yksi kilpailu), toimiminen 3-5-tason kilpailun TPJ:n tehtävissä B- tai A-pj tuomarin valvomana. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi sekä toimiminen vähintään neljässä (4) 3-5-tason kilpailussa tuomariston puheenjohtajana kahden (2) vuoden aikana. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 22

23 Nimitys Saadut todistukset Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut A-puheenjohtajatuomari Ei erillistä kurssia, SRL:n estekomitea nimittää tarpeen mukaan B- puheenjohtajatuomarien joukosta. Oikeuksien myöntämisen jälkeen oikeus toimia TPJ:na kaikissa 1-5-tason kilpailuissa (mukaan lukien SM:t, GP, Breeders Prize) sekä tuomariston jäsenenä CSI-kilpailuissa. Oikeuden myöntämisen perusteet: B-puheenjohtajatuomarioikeus voimassa vähintään 3 vuotta. Estestewardioikeus voimassa hakuhetkellä Kokemus tuomariston jäsenenä vähintään kahdessatoista (12) 3-5- tason kilpailuissa viimeisen (3) kolmen vuoden aikana, joista vähintään kuudessa (6) tuomariston puheenjohtajana. Kokemus tuomariston jäsenenä vähintään viidessä (5) 3-5-tason GP tai SMkilpailussa, joissa tutustunut vähintään kahdesti A-TPJ:n tehtäviin kahden eri A-TPJ:n/FEI-tuomarin valvomana. Toiminnalla kansainvälisen kilpailun tuomariston jäsenenä voi korvata enintään kolme (3) 3-5-tason kilpailun tuomariston jäsenyysvaatimusta. Kokemus stewardina (päästewardin apulaisena) GP tai SMkilpailuissa vähintään kolme (3) kertaa. Lausunnot kollegoilta (väh. 3 kpl FEI/A-PJ tuomarit), lisäksi kilpailun järjestäjiltä (3-5-tason kilpailut) tai muilta tahoilta (esim. kilpailijat) 1-3 kpl. Suositukset vain sellaisilta henkilöiltä/ kilpailujärjestäjiltä, joiden kanssa ko. henkilö on toiminut tuomaritehtävissä viimeisen (3) kolmen vuoden aikana. Tuntee FEI säännöt pääpiirteittäin. Toimihenkilöoikeuden myöntää SRL:n hallitus estekomitean, KUJOn pj:n ja koulutusvastaavan esityksestä yllä esitettyjen vaatimusten mukaisesti. Nimitys tehdään tarpeen mukaan B-puheenjohtajien joukosta. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi sekä toimiminen tuomarina vähintään kahdeksassa (8) 3-5-tason kilpailussa, joista vähintään neljässä (4) tuomariston puheenjohtajana kahden (2) vuoden aikana. 23

24 Kansainvälinen estetuomari (FEI Jumping Judge Level 1-4) A ja B-puheenjohtajatuomareille, jotka ovat kiinnostuneet kansainvälisestä toiminnasta. Toiminut A/B-puheenjohtajatuomarina vähintään kolme vuotta, tuomariston puheenjohtajana vähintään viisi (5) kertaa GP/SM-kilpailussa ja 3-5- tason kilpailuissa vähintään kymmenen (10) kertaa sekä CSI-kisojen tuomariston jäsenenä vähintään kaksi (2) kertaa. Kielitaito hyvä (väh. englanti/ranska). Koulutukseen nimetyt henkilöt sitoutuvat kouluttautumaan ja olemaan käytettävissä tuomaritehtävissä kv-kilpailuissa. Puoltavat lausunnot: - kilpailun järjestäjät (kv/3-5-tasonkilpailut väh.3 kpl) - kollegojen suositukset (väh. 3 FEI/A-PJ tuomaria) - mahdollisesti muut tahot (esim. kilpailijat) FEI:n määrittelemä. FEI:n määrittelemä. Vuosisuunnitelman mukaisesti. FEI:n määrittelemä. Kv-valintaperusteiden mukaisesti. FEI:n määrittelemä. Oikeuden myöntäminen ja FEI:n määrittelemä. käytännön harjoittelut KV oikeuksien ylläpitäminen FEI:n määritysten mukaisesti (kolmen vuoden) KUJO nimeää FEI koulutukseen tai refreshment seminariin nimettävät henkilöt. Nimityksessä huomioiden oikeuksien säilyttäminen ja toimihenkilöiden käytettävyys Kouluttautumista tuetaan mahdollisuuksien mukaan. KV oikeudet omaavan tuomarin tulee aktiivisesti huolehtia kouluttautumisestaan ja päivittää kansainvälinen sääntötuntemuksensa osallistumalla FEI:n Refreshment koulutuksiin vähintään kolmen vuoden välein ja/tai osallistumalla mahdollisuuksien mukaan korotuskurssille. 24

25 Estetuomareiden lisenssikoulutus Estetuomareille, C- ja B-puheenjohtajatuomareille. Avoin lisenssitoimihenkilöille. Sääntömuutokset (KSI, KSIII), sarjakilpailusäännöt tuomaritoiminta tulospalvelu yms uudet ja ajankohtaiset asiat Käytännön esimerkkejä (kokemukset ja caset) 4 6 h ( 1 vrk) Vähintään 1 valtakunnallinen kurssi/vuosi, lisäksi 1 / alue / vuosi. Sääntömuutokset ja muu vuosittainen lisenssikoulutusaineisto. Ilmoittautumisjärjestyksessä. Etusijalla henkilöt, joiden lisenssit ovat umpeutumassa. Ei erillistä todistusta. Toimihenkilöoikeus aktivoituu seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 25

26 Puheenjohtajatuomareiden lisenssikoulutus C-A-puheenjohtajatuomareille. Avoin Sääntömuutokset (KSI, KSIII), sarjakilpailusäännöt Tähtikilpailuohjeet tuomaritoiminta 3-5-tason kilpailuissa tulospalvelu yms uudet ja ajankohtaiset asiat Käytännön esimerkkejä (kokemukset ja esimerkkitapaukset) 4 6 h ( 1 vrk) Vähintään 1 valtakunnallinen kurssi/vuosi. Sääntömuutokset, esimerkkitapaukset, linjaukset Ilmoittautumisjärjestyksessä. Etusijalla henkilöt, joiden lisenssit ovat umpeutumassa. Toimihenkilöoikeus aktivoituu seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 26

27 Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut C-ratamestari Ratamestaritehtävästä kiinnostuneille, estetuomareille, valmentajille, ratsastajille ja ratsastuksenopettajille sekä -ohjaajille Ikäraja 20 vuotta, vähintään 2-tason tason kilpailukokemus. Estesäännöt, esteradan rakentamisen perusteet, käytännön suunnitteluharjoituksia ja demoradan rakentaminen Noin 12 tuntia (1,5 päivää) + käytännön harjoittelu Vähintään 1 kurssi/srl:n järjestämänä /vuosi sekä vähintään 1 kurssi/ alueiden järjestämänä alueilla/ vuosi Kurssilaisia 10-20/kurssi Estesäännöt, ratamestarikansio ja työkirja Etusijalla ratamestaritehtäviin aikovat ja estetuomarioikeutta hakevat, joille C-ratamestarikoulutus on pakollinen osio. Huomioidaan maatieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin ja käytännön harjoittelun hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia ratamestarina 1-2-tason kilpailuissa Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi ja teoriakoe sekä käytännön harjoittelut. Käytännön harjoittelu apulaisratamestarina tai ratamestarina A- tai B tai FEI ratamestarin tai SRL:n hyväksymän estetuomarin valvomana kolmessa eri kilpailussa ((1 harjoittelu on vähintään yksi kilpailupäivä): 3 x 2-5-tason kilpailu, TAI 2 x 2-5-tason kilpailu ja 2 x 1-tason kilpailu, TAI 1 x 2-5-tason kilpailu ja 4 x 1-tason kilpailu Toiminut vähintään neljässä (4) 1-5-tason kilpailussa ratamestarina tai ratamestarin apulaisena ja osallistunut esteratamestari tai estetuomarien lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. Fast Track C-ratamestari Kansainvälistä kokemusta omaaville urheilijoille. Edellytykset Ratamestarikouluttaja voi vähentää vaadittujen harjoitustöiden määrää C- ratamestarikokelaalta, jolla on kansainvälistä kilpailukokemusta vähintään 10 (vähintään 2* tasolla) hyväksyttyä tulosta. 27

28 Materiaalit Valintaperusteet B-ratamestari Jatkokurssi vähintään 2 vuotta C-ratamestarina toimineille. Edellytetään hyväksyttyä 120 cm 3-5-tason kilpailutulosta (kilpailutulos voi olla tehty milloin vain). Teoria: Estesäännöt, 3-5-tason radan suunnittelun perusteet, SRL:n sarjakilpailusäännöt ja mainosesteiden käyttö, SRL:n ajanotto laitteiston hallinta. Käytännön osa (vähintään 3 hyväksyttyä työnäyttöä eri kilpailuista). Teoriaosan hallinta ja käytännön harjoittelu B/A/FEI-ratamestarin henkilökohtaisessa opastuksessa. 1-2 henkilöä/vuosi. Henkilökohtainen oppimissuunnitelma A, B tai FEIratamestarin suosituksesta. Estesäännöt Ratamestarikansio ja työkirja Huomioidaan maatieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Saadut todistukset Kurssin ja käytännön harjoittelun hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia ratamestarina 1-5-tason kilpailuissa 140 cm luokkiin asti. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Hyväksytty teoriaosaaminen ja käytännön harjoittelu. Teoriakoe =koekysymykset tai suullinen näyttö. Käytännön harjoittelu: Vähintään 3 HYVÄKSYTYSTI suoritettua käytännön harjoitusta eri 3-5-tason kilpailuista. Käytännön harjoittelu edellyttää suunnittelutyötä ja vähintään 1 koko päivän käytännön työskentelyä ratamestaritehtävässä eri kilpailuissa. Käytännön harjoittelun valvojan tulee olla vähintään B-ratamestari. Toiminut vähintään neljässä(4) 1-5-tason kilpailussa ratamestarina tai ratamestarin apulaisena ja osallistunut esteratamestari tai estetuomarien lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. Henkilökohtainen opastus: Koulutusvastaavan hyväksymä ratamestari (kurssivetäjien esityksestä) Fast Track B-ratamestari Kansainvälistä kokemusta omaaville urheilijoille. Edellytykset Ratamestarikouluttajat (väh. Kaksi yhdessä) voivat hyväksyä B- ratamestariksi henkilön, jolla on kansainvälistä kilpailukokemusta vähintään 10 kilpailusta (vähintään 3* taso ), teoriaosuudet hallussa ja käytännön taitotaso osoitettu kouluttajien hyväksymällä tavalla harjoitustöiden tms. kautta. 28

29 Nimitys Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut A-ratamestari Korotus vähintään 4 vuotta B-ratamestarina toimineille. Edellytetään hyväksyttyä 130 cm 3-5-tason kilpailutulosta. Teoria: FEI:n ratamestarikansio. SRL:n tähtikilpailuohjeet. Estesäännöt ja SRL:n sarjakilpailusäännöt. Käytännön osa (vähintään 10 hyväksyttyä työnäyttöä eri kilpailuista): radan suunnittelu ja rakentaminen A-ratamestarin/FEI ratamestarin valvomana vähintään kymmeneen (10) eri 3-5-tason kilpailuun, joista vähintään kolmen (3) tasolla. Henkilökohtaisena opastuksena. Koulutus voidaan toteuttaa osittain myös osallistumalla FEI:n 2-tason Course Designer koulutukseen. Lisäksi SRL:n Tähtikilpailuohjeet ja sarjakilpailusäännöt. Tavoitteena, että toimihenkilölistalla on 5-8 nimettyä A-ratamestaria/FEIratamestaria. FEI:n ratamestarikansio, SRL:n tähtikilpailuohjeet, estesäännöt ja SRL:n sarjakilpailusäännöt, ratamestarikansio ja työkirja SRL rekrytoi B-ratamestarien joukosta, kun paikka avautuu. Valintakriteereinä kokemus, huomioiden myös maantieteelliset seikat ja kielitaito. Kurssin ja käytännön harjoittelun hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia ratamestarina kaikissa 1-5-tason kilpailuissa, mukaan lukien SMkilpailut. Hyväksytty teoriaosaaminen ja käytännön harjoittelu. Teoriakoe =koekysymykset tai suullinen näyttö. Käytännön harjoittelu: Vähintään 10 HYVÄKSYTYSTI arvosteltua käytännön harjoitusta eri kilpailuista. Käytännön harjoittelu edellyttää suunnittelutyötä ja vähintään 1 koko päivän käytännön työskentelyä ratamestaritehtävässä eri kilpailuissa. Toiminut vähintään neljässä(4) 1-5-tason kilpailussa ratamestarina tai ratamestarin apulaisena ja osallistunut esteratamestari tai estetuomarien lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 29

30 Kansainvälinen esteratamestari (FEI Jumping Course Designer Level 1-4) A ja B-ratamestareille, jotka ovat kiinnostuneet kansainvälisestä toiminnasta. Toiminut A/B-ratamestarina vähintään kolme vuotta, joissa vähintään viisi (5) kertaa GP ja/tai SM-kilpailussa ja 3-5-tason kilpailuissa vähintään kymmenen (10) kertaa sekä vähintään 2 kertaa apulaisratamestarina kvkilpailuissa. Kielitaito hyvä (väh. englanti/ranska). Koulutukseen nimetyt henkilöt sitoutuvat kouluttautumaan ja olemaan käytettävissä ratamestarin/ratamestarin avustajan tehtävissä kotimaan kansainvälisissä kilpailuissa. Puoltavat lausunnot: - kilpailun järjestäjät (kv/4-5-tason kilpailut väh.3 kpl) - kollegojen suositukset (väh. 3 FEI/A-ratamestari) - mahdollisesti muut tahot (esim. kilpailijat) Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut FEI:n määrittelemä. FEI:n määrittelemä. Vuosisuunnitelman mukaisesti. FEI:n määrittelemä. Kv-valintaperusteiden mukaisesti. FEI:n määrittelemä. FEI:n määrittelemä. KV oikeuksien ylläpitäminen FEI:n määritysten mukaisesti (kolmen vuoden välein) KUJO nimeää FEI koulutukseen tai refreshment seminaariin nimettävät henkilöt. Kouluttautumista tuetaan mahdollisuuksien mukaan. Nimityksessä huomioiden oikeuksien säilyttäminen ja toimihenkilöiden käytettävyys. KV oikeudet omaavan ratamestarin tulee aktiivisesti huolehtia kouluttautumisestaan ja päivittää kansainvälinen sääntötuntemuksensa esim. osallistumalla refreshment koulutuksiin useammin kuin 3:n vuoden välein ja/tai osallistumalla mahdollisuuksien mukaan korotuskurssille. 30

31 Estehevosten suorituskykytuomari Estehevosten suorituskykytuomarin tehtävistä kiinnostuneille. Esim. valmentajille, ratsastuksenopettajille, ratsastajille. Avoin kaikille. Yleinen sääntötuntemus KS I ja KS III (tarvittaessa) Estehevosten suorituskykyohjeet Teoriakokeet (KS I ja estehevosten suorituskykyohjeet, yleinen sääntötuntemus tarvittaessa) Käytännönharjoittelu Koearvostelu Kurssin kautta saadut todistukset Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Vähintään 4 tuntia (1 päivä) Järjestetään (SRL/alueet) vuosittain 1 uusien oikeuksien kurssi ja 1 lisenssikoulutus. Kurssilaisia 10-30/kurssi Estehevosten suorityskyvyn perusteet, KSIII, RJL:n esittely, yleinen sääntötuntemus, irtohypytyksen ja laatuarvostelun perusteet täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Oikeuksia hakevat ja joiden lisenssi on umpeutumassa ovat etusijalla. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kurssitodistuksen. Estehevosen suorituskykytuomarioikeuden omaava henkilö voi toimia suorituskykyluokkien tuomarina 1-5-tason kilpailuissa. Estehevosen suorituskykytuomarioikeus voidaan myöntää ratsastuksenohjaajalle, I tason valmentajalle, estetuomarille tai - stewardille, jolla hyväksytty tulos 3-5-tason 120 cm luokasta, tai ratsastuksenopettajalle, Master-opettajalle tai II-tason valmentajalle (laji esteratsastus), tai henkilölle, jolla on hyväksytty tulos 3-5-tason 130 cm luokasta. Ja joka on suorittanut hyväksytysti koearvostelun ja on osoittanut omaavansa yleisen sääntötuntemuksen (joko voimassa oleva esteratsastuksen toimihenkilöoikeus tai koulutuksen yhteydessä suoritettu hyväksytty sääntötuntemuskoe). Koearvosteluita voi ottaa vastaan estehevosten suorituskykykouluttajat. Yksittäisistä koearvosteluista kokelaat sopivat suoraan kyseisen tuomarin kanssa Teoriakokeen läpäisyprosentti on 75% per osakoe erikseen. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 31

32 B-Taitotuomari Taitotuomarin tehtävistä kiinnostuneille. Taitoarvostelusta kiinnostuneille, esim. valmentajille, ratsastuksenopettajille, ratsastajille. Avoin kaikille. Yleinen sääntötuntemus KS I ja KS III (tarvittaessa) Taitoesteratsastussäännöt Teoriakokeet (KS I ja taitoesteratsastussäännöt, yleinen sääntötuntemus tarvittaessa) Käytännönharjoittelu Koearvostelu Vähintään 12 tuntia (2 päivää) Järjestetään (SRL/alueet) vuosittain 2-3 uusien oikeuksien kurssia ja 2-3 lisenssikoulutusta. Kurssilaisia 10-20/kurssi Taitoarvostelun perusteet, KSIII, RL:n esittely, yleinen sääntötuntemus Kurssin kautta saadut todistukset Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Oikeuksia hakevat ja joiden lisenssi on umpeutumassa ovat etusijalla. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kurssitodistuksen. Taitotuomarioikeuden omaava henkilö voi toimia taitotuomarina 1-2-tason kilpailuissa. Toimihenkilöoikeus voidaan myöntää ratsastuksenohjaajalle, I tason valmentajalle, estetuomarille tai - stewardille, jolla hyväksytty tulos 3-5-tason 120 cm luokasta, tai ratsastuksenopettajalle, Master-opettajalle tai II-tason valmentajalle (laji esteratsastus), tai henkilölle, jolla on hyväksytty tulos 3-5-tason 130 cm luokasta. Ja joka on suorittanut hyväksytysti koearvostelun ja on osoittanut omaavansa yleisen sääntötuntemuksen (joko voimassa oleva esteratsastuksen toimihenkilöoikeus tai koulutuksen yhteydessä suoritettu hyväksytty sääntötuntemuskoe). Koearvosteluita voi ottaa vastaa taitotuomarikouluttajat. Yksittäisistä koearvosteluista kokelaat sopivat suoraan kyseisen tuomarin kanssa Teoriakokeen läpäisyprosentti on 75% per osakoe erikseen. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 32

33 > Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut A-taitotuomari Korotus B-taitotuomareille B-taitotuomari voi anoa A-taitotuomarioikeutta arvosteltuaan vähintään yhden vuoden ajan 1-2-tason kilpailuissa, kuitenkin vähintään 5 kertaa sekä suorittanut hyväksytysti koearvostelun. Koearvosteluita voi ottaa vastaa taitotuomarikouluttajat. Yksittäisistä koearvosteluista kokelaat sopivat suoraan kyseisen tuomarin kanssa. Osallistuminen lisenssikoulutukseen (skaalantarkistus) joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. Koulutus Taitotuomareiden lisenssikoulutus (skaalantarkistus) A ja B-taitotuomareille Kurssisisältö (5 h) Sääntöpäivitys: Taitoesteratsastussäännöt, KS III, Käytännönharjoittelu Koulutukset voidaan tarvittaessa yhdistää, jolloin lisenssikoulutukseksi riittää taitotuomarikurssin 1. päivä. Mikäli tuomarin lisenssi on umpeutunut, tulee tämän osallistua tasonsa mukaiseen skaalantarkastukseen (tai peruskurssiin) palauttaakseen tuomarioikeutensa osallistua, ja suorittaa tämän jälkeen tasonsa mukainen koearvostelu hyväksytysti 2-5-tason kilpailussa. 33

34 Kenttäratsastus Kansainvälinen tuomarikoulutus Vähintään IIIK-koulutuomarioikeudet Toiminut useamman vuoden kenttäratsastuksen A- puheenjohtaja-tuomarina 3-5-tason kilpailuissa Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. A-puheenjohtajatuomari Vähintään IV-koulutuomarioikeudet tai esteratsastuksen B- puheenjohtajatuomarin oikeudet ja toiminut kenttäratsastuksen B-puheenjohtajatuomarina 2-5-tason kilpailuissa vähintään 2 vuoden ajan (vähintään 3:ssa kilpailussa) fast track mahdollisuus henkilölle, joka on saavuttanut vähintään 3 hyväksyttyä tulosta 2** kenttäkilpailussa 3-5-tasolla tai kansainvälisellä tasolla oikeus toimia tuomariston puheenjohtajana kaikissa luokissa Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. B-puheenjohtajatuomari Kurssille pääsyvaatimukset Vähintään IVk-koulutuomarioikeudet tai esteratsastuksen C- puheenjohtajatuomarin oikeudet aikaisempi kokemus lajista (oma kilpailutausta tai pitempi toimiminen lajin parissa) ikä 22 vuotta oikeus toimia tuomariston puheenjohtajana helppoon luokkaan asti Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Kenttäratsastuksen taitotuomari Kurssille pääsyvaatimukset Ikäraja 22 vuotta riittävä kokemus, ratsastuksenopettaja, II-tason kenttäratsastuksen lajivalmentaja, kenttäratsastuksen A- puheenjohtajatuomari tai FEI tuomarioikeudet omaava tai henkilö on saavuttanut hyväksytyn tuloksen 2* kenttäkilpailussa 3-5 tasolla tai kansainvälisellä tasolla Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. 34

35 Maastoradansuunnittelija A (nimitys) Toiminut maastoradansuunnittelijana vähintään 2 vuoden ajan (vähintään 5: ssä kilpailussa) fast track mahdollisuus henkilölle, joka on saavuttanut vähintään 3 hyväksyttyä tulosta 2** kenttäkilpailuissa 3-5-tasolla tai kansainvälisellä tasolla oikeus toimia maastoradan suunnittelijana kaikissa luokissa Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Maastoradansuunnittelija B Kurssi (teoriakoe) aikaisempi kokemus lajista (oma kilpailutausta tai pitempi toimiminen lajin parissa) ikä 22 vuotta oikeus toimia maastoradan suunnittelijana helppoon luokkaan asti Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Tekninen asiantuntija Kurssi (teoriakoe) Kurssille pääsyvaatimukset Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. aikaisempi kokemus lajista (oma kilpailutausta tai pitempi toimiminen lajin parissa) ikä 22 vuotta 35

36 Kenttäratsastuksen taitotuomari Kurssi on tarkoitettu kenttäratsastuksen taitotuomareiksi haluaville, joilla on aikaisempaa kokemusta lajista (oma kilpailutausta tai pitempi toimiminen lajin parissa). Ikäraja 22 vuotta, riittävä kokemus, ratsastuksenopettaja, II-tason kenttäratsastuksen lajivalmentaja, kenttäratsastuksen A-puheenjohtajatuomari tai FEI tuomarioikeudet omaava tai henkilö on saavuttanut hyväksytyn tuloksen 2* kenttäkilpailussa 3-5 tasolla tai kansainvälisellä tasolla. Koulutus sisältää teoriaa, käytännön harjoituksia sekä koearvostelun. 1 päivä Vähintään 1 kurssi/vuosi. Koulutusmateriaalina käytetään kenttäratsastuksen koulutusmateriaalia sekä lisäksi ulkomaisten kouluttajien omaa materiaalia. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia 2-5 tason kenttäkilpailuissa taitotuomarina. Oikeuden myöntämisen perusteena on riittävä kokemus, hyväksytysti suoritettu kurssi ja koearvostelu. Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla sekä ulkomaiset kouluttajat 36

37 Kenttäratsastuksen B-puheenjohtajatuomari Kurssi on tarkoitettu kenttäratsastuksen puheenjohtajatuomariksi haluaville, joilla on aikaisempaa kokemusta lajista (oma kilpailutausta tai pitempi toimiminen lajin parissa). Ikäraja 22 vuotta, riittävä kokemus (kenttäkomitea määrittelee tai suositukset kolmelta vastaavat tai korkeammat tuomarioikeudet omaavalta), C- puheenjohtajatuomarin oikeudet esteratsastuksessa tai IVk koulutuomarin oikeudet. Koulutus sisältää teoriaa, käytännön harjoituksia sekä teoriakokeen. 2 päivää Vähintään 1 kurssi/vuosi kurssilaista/kurssi. Koulutusmateriaalina käytetään kenttäratsastuksen koulutusmateriaalia sekä lisäksi ulkomaisten kouluttajien omaa materiaalia. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia 2-5-tason kilpailuissa puheenjohtajatuomarina helppoon luokkaan asti. Oikeuden myöntämisen perusteena on riittävä kokemus, hyväksytysti suoritettu kurssi (teoriakokeesta vähintään 75 % oikein) ja käytännön harjoittelut. Käytännön harjoittelut: vähintään 2 koearvosteltua 2-5-tason kilpailuissa. Koearvostelun vastaanottajalla on oltava kenttäratsastuksen A- puheenjohtajatuomarioikeudet tai FEI:n tuomarioikeudet. Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla sekä ulkomaiset kouluttajat. 37

38 Nimitys Saadut todistukset Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kenttäratsastuksen A-puheenjohtajatuomari Ei erillistä kurssia, SRL nimittää tarpeen mukaan kenttäratsastuksen B- puheenjohtajatuomarien joukosta. Oikeuksien myöntämisen jälkeen oikeus toimia TPJ:na kaikissa 1-5-tason kilpailuissa (mukaan lukien SM:t) sekä tuomariston jäsenenä CCIkilpailuissa. Oikeuden myöntämisen perusteet:?? B-puheenjohtajatuomarioikeus voimassa vähintään 3 vuotta. Kenttästewardioikeus voimassa hakuhetkellä Kokemus tuomariston jäsenenä vähintään kahdessatoista (12) 3-5- tason kilpailuissa, joista vähintään kuudessa (6) tuomariston puheenjohtajana. Kokemus tuomariston jäsenenä vähintään viidessä (5) 3-5-tason GP tai SM-kilpailussa, joissa tutustunut vähintään kahdesti A-TPJ:n tehtäviin kahden eri A-TPJ:n/FEI-tuomarin valvomana. Toiminnalla kansainvälisen kilpailun tuomariston jäsenenä voi korvata enintään kolme (3) 3-5-tason kilpailun tuomariston jäsenyysvaatimusta. Kokemus stewardina (päästewardin apulaisena) GP tai SMkilpailuissa vähintään kolme (3) kertaa. Lausunnot kollegoilta (väh. 3 kpl FEI/A-PJ tuomarit), lisäksi kilpailun järjestäjiltä (3-5-tason kilpailut) tai muilta tahoilta (esim. kilpailijat) 1-3 kpl Tuntee FEI säännöt pääpiirteittäin. Toimihenkilöoikeuden myöntää SRL:n hallitus kenttäkomitean, koulutusvastaavan, KUJOn pj:n ja koulutusvastaavan esityksestä yllä esitettyjen vaatimusten mukaisesti. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi sekä toimiminen vähintään neljässä (4) 3-5-tason kilpailussa tuomariston puheenjohtajana kahden (2) vuoden aikana. 38

39 Maastoradansuunnittelija B Kurssi on tarkoitettu kenttäratsastuksen maastoradansuunnittelijan tehtävistä kiinnostuneille, joilla on aikaisempaa kokemusta lajista (oma kilpailutausta tai kenttäkomitean hyväksymä pitempi aikainen toiminta lajin parissa). Ikäraja 22 vuotta ja kokemus. Koulutus sisältää teoriaa, käytännön harjoituksia sekä teoriakokeen. 2 päivää Vähintään 1 kurssi/vuosi kurssilaista/kurssi. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Koulutusmateriaalina käytetään kenttäratsastuksen koulutusmateriaalia (maastoradan suunnittelijan opas) sekä lisäksi ulkomaisten kouluttajien omaa materiaalia. täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia 1-5-tason kilpailuissa maastoradansuunnittelijana korkeintaan helppoon luokkaan asti. Oikeuden myöntämisen perusteena on riittävä kokemus, hyväksytysti suoritettu kurssi (teoriakokeesta vähintään 75 % oikein ja hyväksytysti suoritettu ennakkotehtävä) ja käytännön harjoittelut. Käytännön harjoittelut: vähintään 2 harjoittelua 2-5-tason kilpailuissa. Käytännön harjoittelun vastaanottajana voi toimia kenttäkomitean nimeämä kokenut maastoradansuunnittelija. Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla sekä ulkomaiset kouluttajat 39

40 Nimitys Saadut todistukset Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut A-maastoradan suunnittelija Ei erillistä kurssia, SRL nimittää tarpeen mukaan B-/FEI-maastoradan suunnittelijoiden joukosta. Toiminut maastoradansuunnittelijana vähintään 2 vuoden ajan (vähintään 5: ssä kilpailussa). Oikeus toimia maastoradan suunnittelijana kaikissa luokissa Oikeuden myöntämisen perusteet: B-/FEI-maastoradan suunnittelijan oikeus voimassa vähintään 3 vuotta. Kokemus ratojen suunnittelusta vähintään x kpl 3-5-tason kilpailuissa Tuntee FEI säännöt pääpiirteittäin. Toimihenkilöoikeuden myöntää SRL:n hallitus kenttäkomitean, koulutusvastaavan, KUJOn pj:n ja koulutusvastaavan esityksestä yllä esitettyjen vaatimusten mukaisesti. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi sekä toimiminen vähintään neljässä (4) 3-5-tason kilpailussa maastoradan suunnittelijana kahden (2) vuoden aikana. Fast Track Fast track mahdollisuus henkilölle, joka on saavuttanut vähintään 3 hyväksyttyä tulosta 2** kenttäkilpailuissa 3-5-tasolla tai kansainvälisellä tasolla 40

41 Tekninen asiantuntija Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kurssi on tarkoitettu kenttäratsastuksen tekniseksi asiantuntijaksi haluaville, joilla on riittävästi aikaisempaa kokemusta lajista Ikäraja 22 vuotta ja kokemus (oma kilpailutausta tai pitempi toimiminen lajin parissa) sekä kolmen kenttäratsastuksen toimihenkilöoikeudet omaavan suositus. Koulutus sisältää teoriaa, käytännön harjoituksia sekä teoriakokeen. 2 päivää Vähintään 1 kurssi/vuosi kurssilaista/kurssi. Koulutusmateriaalina käytetään kenttäratsastuksen koulutusmateriaalia sekä lisäksi ulkomaisten kouluttajien omaa materiaalia. täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia 2-5-tason kilpailuissa teknisenä asiantuntijana. Oikeuden myöntämisen perusteena on riittävä kokemus, hyväksytysti suoritettu kurssi (teoriakokeesta vähintään 75 % oikein) ja käytännön harjoittelut. Käytännön harjoittelut: vähintään 2 harjoittelua 2-5-tason kilpailuissa. Käytännön harjoittelun vastaanottajana voi toimia kenttäkomitean nimeämä kokenut tekninen asiantuntija. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla sekä ulkomaiset kouluttajat 41

42 Kouluratsastus Kansainvälinen koulutuomari FEI (Nimitys) * I-koulutuomarioikeus vähintään 2 vuotta * Täyttää FEI:n vaatimukset * sitoutuminen ja käytettävyys tehtävässä * kielitaito (min. englanti/ranska) Arvosteluaktiivisuus ja osallistuminen FEI:n seminaariin joka kolmas vuosi I-Koulutuomari *II-koulutuomarioikeudet * Hyväksytty koearvostelu 5kpl INT II tai GP luokista Skaalantarkistus joka toinen vuosi II-Koulutuomari *IIK-koulutuomarioikeudet * Vähintään 2 vuotta arvostelukokemusta * Suoritetut arvostelunseuraamiset * Hyväksytty koearvostelu Skaalantarkistus joka toinen vuosi IIK-Koulutuomari *III-koulutuomarioikeudet * Vähintään 2 vuotta arvostelukokemusta * Suoritetut arvostelunseuraamiset * Hyväksytty koearvostelu 3 kpl Skaalantarkistus joka toinen vuosi III-koulutuomarikurssi *IIIK-koulutuomarioikeudet * Vähintään 1 vuosi arvostelukokemusta * Suoritetut arvostelunseuraamiset * Hyväksytty koearvostelu Skaalantarkistus joka toinen vuosi IIIK-koulutuomarikurssi * IV-koulutuomarioikeudet * Vähintään 2 vuotta arvostelukokemusta * Suoritetut arvostelunseuraamiset * Hyväksytty koearvostelu Skaalantarkistus joka toinen vuosi IV-Koulutuomarikurssi * IVK-koulutuomarioikeudet * Vähintään 1 vuosi arvostelukokemusta *Suoritetut arvostelunseuraamiset * Hyväksytty koearvostelu Skaalantarkistus joka toinen vuosi IVK-Koulutuomarikurssi * Pääsyvaatimus 60% tulos 3-5-tason helppo A luokasta *Teoriakokeesta hyväksytty arvosana *Hyväksytty koearvostelu Skaalantarkistus joka toinen vuosi V-Koulutuomarikurssi * Pääsyvaatimus ratsastuksenopettajan tai masteropettajan ammattitutkinto *Teoriakokeesta hyväksytty arvosana ja hyväksytty koearvostelu Skaalantarkistus joka toinen vuosi 42

43 Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Koearvostelu Koulutuomari kurssi V Ratsastuksenopettajille ja masteropettajille koulutuomarin peruskurssi. Antaa oikeudet toimia koulutuomarina helppo B luokkiin asti 1- kilpailutasolla. Ratsastuksenopettajan tai masteropettajan ammattitutkinto. Teoriaopiskelu, KS 1 ja KS 2, kouluratsastuksen perusteet. Käytännön harjoittelua maneesissa sisältäen askellajit, yksittäisten liikkeiden, sekä kokonaisten kouluratsastusohjelmien arvostelua ja arvostelujen purkua luokassa videoita apuna käyttäen. Teoriakoe KS 1 ja KS 2, koearvostelu. 1 x2 vrk. 1 / joka 2. vuosi. Enintään 24 osallistujaa Kilpailusäännöt KS1, KS2. Kouluttajien omaa materiaalia, FEI Dressage handbook. täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Hyväksytty teoriakoe 75% oikein. Hyväksytty koearvostelu. V- koulutuomarilla on oikeus arvostella helppo D-B luokkia 1-tasonkilpailuissa, myös yksin. Koearvostelu tulee suorittaa kurssia seuraavan kilpailukauden aikana. Koearvostelu suoritetaan kurssin yhteydessä. Koearvostelun hyväksytysti suorittaneet voivat seuransa kautta anoa V oikeuksia Suomen Ratsastajainliitosta. Edellytetään toimimista tuomarina sekä osallistumista skaalantarkistuskursseille joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 43

44 Koulutuomari kurssi IVK Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Koulutuomarin peruskurssi tuomariksi aikoville, hyödyllinen myös kilpailijoille ja valmentajille. Antaa oikeudet toimia koulutuomarina helpoissa luokissa kaikilla kilpailutasolla. Vähintään 60% tulos 3-5-tason kilpailun helppo A luokasta, Teoriaopiskelu, KS 1 ja KS 2, kouluratsastuksen perusteet. Käytännön harjoittelua maneesissa sisältäen askellajit, yksittäisten liikkeiden, sekä kokonaisten kouluratsastusohjelmien arvostelua ja arvostelujen purkua luokassa videoita apuna käyttäen. Teoriakoe KS 1 ja KS 2, koearvostelu. 2 x2 vrk. 1 / joka 2. vuosi. Enintään 24 osallistujaa. Kilpailusäännöt KS1, KS2. Kouluttajien omaa materiaalia, FEI Dressage handbook. täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Alueilla kiintiöpaikkoja. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Hyväksytty teoriakoe 75% oikein. Hyväksytty koearvostelu. IVKkoulutuomarilla on oikeus arvostella helppoja luokkia KS II määrittelemällä tavalla. Hän ei kuitenkaan voi toimia luokan puheenjohtajatuomarina näissä luokissa. Koearvostelu tulee suorittaa kurssia seuraavan kilpailukauden aikana. Koearvostelu suoritetaan 3-5-tasolla helppo A-luokassa (vähintään 12 ratsukkoa). Koearvostelun hyväksytysti suorittaneet voivat seuransa kautta anoa IVK oikeuksia Suomen Ratsastajainliitosta. Edellytetään toimimista 2-5-tasolla sekä osallistumista skaalantarkistuskursseille joka toinen vuosi. Mikäli tuomarin lisenssi on vanhentunut, tulee henkilön tuomarioikeutensa palauttaakseen osallistua tasonsa mukaiseen skaalantarkastukseen (tai peruskurssiin) ja tämän jälkeen suorittaa tasonsa mukainen koearvostelu hyväksytysti 3-5-tason kilpailussa. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 44

45 Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Koulutuomari kurssi IV Koulutuomarin jatkokurssi, antaa oikeudet toimia puheenjohtajatuomarina helpoissa luokissa kaikilla kilpailutasoilla. IVK-tuomarioikeudet ja kokemusta arvostelusta 1-5-tason kilpailuista vähintään kaksi vuotta. Arvostelun seuraamisia olisi kerättävä vähintään kolme, joista yksi vähintään II-koulutuomarille, ja ne todennetaan käyttämällä koulutuomarikurssiin valmistavan arvostelun seurantalomaketta. (kts. lomake). Teoriaopiskelu, KS 1 ja KS 2,. Käytännön harjoittelua maneesissa sisältäen askellajit, yksittäisten liikkeiden, sekä kokonaisten kouluratsastusohjelmien arvostelua ja arvostelujen purkua luokassa videoita apuna käyttäen. Puheenjohtaja tuomarin tehtävät. Teoriakoe. 1x2päivää 1 kurssi/ joka 2. vuosi. Osallistujamäärä 10-20/kurssi. Kilpailusäännöt KS1, KS2. Kouluttajien omaa materiaalia, FEI Dressage handbook. täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssitodistus Kurssin jälkeen tulee suorittaa koearvostelu 3-5-tasolla helppo A-luokassa (vähintään 12 ratsukkoa). Koearvostelun hyväksytysti suorittaneet voivat anoa IV-oikeuksia SRL:sta. IV-koulutuomarilla on oikeus arvostella helppoja luokkia sekä toimia näissä luokissa puheenjohtajatuomarina KS II mukaisesti. Edellytetään toimimista 2-5-tasoilla sekä osallistumista skaalantarkistuskursseille joka toinen vuosi. Mikäli tuomarin lisenssi on vanhentunut, tulee henkilön tuomarioikeutensa palauttaakseen osallistua tasonsa mukaiseen skaalantarkastukseen (tai peruskurssiin) ja tämän jälkeen suorittaa tasonsa mukainen koearvostelu hyväksytysti 3-5-tason kilpailussa. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 45

46 Kurssin kautta saadut todistukset Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Koulutuomari kurssi IIIK Koulutuomarin jatkokurssi, antaa oikeudet toimia puheenjohtajatuomarina helpoissa luokissa kaikilla kilpailutasoilla. IV-tuomarioikeudet, kokemusta arvostelusta 1-5-tason kilpailuista vähintään yksi vuosi sekä arvostelun seuraamista vaativalla tasolla kahden kalenterivuoden ajan. Näitä harjoituksia on kerättävä vähintään 3 per kausi, joista yksi vähintään I-koulutuomarille ja ne todennetaan käyttämällä koulutuomarikurssiin valmistavan arvostelun seurantalomaketta. Teoriaopiskelu, KS 1 ja KS 2. Käytännön harjoittelua maneesissa sisältäen askellajit, yksittäisten liikkeiden, sekä kokonaisten kouluratsastusohjelmien arvostelua ja arvostelujen purkua luokassa videoita apuna käyttäen. Teoriakoe. 1x2 vrk Osallistujamäärä SRL järjestää vähintään joka toinen vuosi. Sääntövihkot KS1, KS2. Kouluttajien omaa materiaalia, FEI Dressage handbook. täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssitodistus. IIIK-koulutuomarilla on oikeus arvostella vaativa B-tasolla KS II mukaisesti. Hän ei kuitenkaan voi toimia vaativa B-luokan puheenjohtajatuomarina. Hyväksytysti suoritettu IIIK-kurssi sekä koearvostelu, joka tulee suorittaa 3-5 -tasolla vaativa B-luokassa seuraavan kilpailukauden aikana. Koearvostelun hyväksytysti suorittaneet voivat anoa IIIK-oikeuksia SRL:lta. Edellytetään toimimista 2-5-tasoilla sekä osallistumista omalla tasollaan skaalantarkistuskurssille joka toinen vuosi. Mikäli tuomarin lisenssi on vanhentunut, tulee henkilön tuomarioikeutensa palauttaakseen osallistua tasonsa mukaiseen skaalantarkastukseen (tai peruskurssiin) ja tämän jälkeen suorittaa tasonsa mukainen koearvostelu hyväksytysti 3-5-tason kilpailussa. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 46

47 Koulutuomari kurssi III Kurssin kautta saadut todistukset Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Koulutuomarin jatkokurssi, antaa oikeudet toimia puheenjohtajatuomarina helpoissa luokissa kaikilla kilpailutasoilla. III tason tuomarikurssille osallistuvalla tulee olla IIIK-kurssi suoritettuna ja kokemusta vaativa B-luokissa vähintään yksi vuosi sekä arvostelun seuraamista vaativa A-tasolla vähintään yksi vuosi. Arvostelun seuraamisia olisi kerättävä vähintään kolme, joista yksi vähintään I-koulutuomarille, ja ne todennetaan käyttämällä koulutuomarikurssiin valmistavan arvostelun seurantalomaketta. Teoriaopiskelu, KSII, Käytännön harjoittelua maneesissa sisältäen askellajit, yksittäisten liikkeiden, sekä kokonaisten kouluratsastusohjelmien arvostelua ja arvostelujen purkua luokassa videoita apuna käyttäen. 1x2 vrk Osallistujamäärä SRL järjestää vähintään joka toinen vuosi. Kilpailusäännöt KSII. Kouluttajien omaa materiaalia, FEI Dressage handbook. täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssitodistus. III-koulutuomarilla on oikeus arvostella vaativalla tasolla KS II mukaisesti ja toimia näissä luokissa myös luokan puheenjohtajatuomarina. Hyväksytty III-kurssi sekä koearvostelu, joka suoritetaan 3-5-tasolla vaativa A -luokassa (vähintään 12 ratsukkoa) seuraavan kilpailukauden aikana. Koearvostelun hyväksytysti suorittaneet voivat anoa III-oikeuksia SRL:lta. Edellytetään toimimista 2-5-tasolla sekä osallistumista oman tasonsa skaalantarkistuskursseille joka toinen vuosi. Mikäli tuomarin lisenssi on vanhentunut, tulee henkilön tuomarioikeutensa palauttaakseen osallistua tasonsa mukaiseen skaalantarkastukseen (tai peruskurssiin) ja tämän jälkeen suorittaa tasonsa mukainen koearvostelu hyväksytysti 3-5-tason kilpailussa. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 47

48 Nimitys Koulutuomari IIK III-koulutuomareille. Ei erillistä koulutusta. Nimitysperusteet Tuomarilta edellytetään toimimista tasoaan vastaavissa luokissa vähintään kahden vuoden ajan, sekä osallistumista järjestettyyn koulutukseen. IIK tuomariksi pyrkivän tulee saada suositukset kahdelta ratsastajalta (Vaativa A), kahdelta kollegalta (vähintään II-tason koulutuomari) sekä kahdelta valmentajalta (SRL II-Taso). Suosituksen antajat eivät saa olla oman seuran edustajia). Kokelaan tulee suorittaa vähintään kaksi arvostelun seuraamista vähintään Inter I tasolla. Arvostelun seuraamiset todennetaan käyttämällä koulutuomarikurssiin valmistavan arvostelun seurantalomaketta. Kolme (3) hyväksyttyä koearvostelua (ei kaikkia samalle tuomarille) Intermediate I -luokassa (jossa vähintään 10 ratsukkoa). Tämän jälkeen hän voi anoa IIK-oikeuksia SRL:n kouluratsastuskomitealta. Koearvostelun vastaanottajan tulee koearvostelun yhteydessä varmistaa kokelaan sääntöosaaminen (KSI ja KSII). Kokelas voi suorittaa enintään viisi koearvostelua, jonka jälkeen hänellä ei ole oikeutta seuraavaan kahteen vuoteen suorittaa nostavia koearvosteluja (ja suositukset hankittava uudelleen). Oikeudet IIK-koulutuomarilla on oikeus arvostella Intermediate I-tasolla sivutuomarina. Hän ei kuitenkaan voi toimia Intermediate I-tasolla luokan puheenjohtajatuomarina. Tuomari arvostelee tasoaan vastaavissa luokissa, mutta myös helpommissa luokissa antaen kokemuksensa ja osaamisensa aloittelevien avuksi ja osallistuu järjestettävään koulutukseen. Vuosittain pyritään järjestämään ulkomaisen koulutuomarin vetämä kurssi, joka tuo kansainvälisiä tuulia koulutuomaritoimintaamme. Nämä kurssit ovat ensisijaisesti IIIK-FEItuomareille. Edellytetään toimimista 2-5-tasolla sekä osallistumista oman tasonsa skaalantarkistuskursseille joka toinen vuosi. Mikäli tuomarin lisenssi on vanhentunut, tulee henkilön tuomarioikeutensa palauttaakseen osallistua tasonsa mukaiseen skaalantarkastukseen (tai peruskurssiin) ja tämän jälkeen suorittaa tasonsa mukainen koearvostelu hyväksytysti 3-5-tason kilpailussa. 48

49 Nimitys Koulutuomari II IIK- koulutuomareille. Ei erillistä koulutusta. Nimitysperusteet Tuomarilta edellytetään toimimista tasoaan vastaavissa luokissa, sekä osallistumista järjestettyyn koulutukseen. Kokelaan tulee suorittaa vähintään kaksi arvostelun seuraamista vähintään Inter I tasolla (I-/FEI-tuomari). Arvostelun seuraamiset todennetaan käyttämällä koulutuomarikurssiin valmistavan arvostelun seurantalomaketta. IIK-koulutuomarilla tulee olla riittävästi kokemusta Intermediate I- tasolta ja hänen tulee suorittaa koearvostelu Intermediate I-tasolla, jonka jälkeen hän voi anoa K:n poistoa SRL:n kouluratsastuskomitealta. Koearvostelun vastaanottajan tulee koearvostelun yhteydessä varmistaa kokelaan sääntöosaaminen (KSI ja KSII). Siirtymäsäännös: niiden tuomareiden, joilla ei ole IIK-tason mukaisia suosituksia ao. tasolta tulee esittää ne II-tasolle pyrkiessään ennen koearvostelua. Oikeudet II-koulutuomarilla on oikeus arvostella Intermediate I-tasolla myös luokan puheenjohtajatuomarina. Tuomari arvostelee tasoaan vastaavissa luokissa, mutta myös helpommissa luokissa antaen kokemuksensa ja osaamisensa aloittelevien avuksi ja osallistuu järjestettävään koulutukseen. Vuosittain pyritään järjestämään ulkomaisen koulutuomarin vetämä kurssi, joka tuo kansainvälisiä tuulia koulutuomaritoimintaamme. Nämä kurssit ovat ensisijaisesti IIIK-FEI-tuomareille. Edellytetään toimimista 2-5-tasolla sekä osallistumista oman tasonsa skaalantarkistuskursseille joka toinen vuosi. Mikäli tuomarin lisenssi on vanhentunut, tulee henkilön tuomarioikeutensa palauttaakseen osallistua tasonsa mukaiseen skaalantarkastukseen (tai peruskurssiin) ja tämän jälkeen suorittaa tasonsa mukainen koearvostelu hyväksytysti 3-5-tason kilpailussa. 49

50 Nimitys Koulutuomari I II-koulutuomareille. Ei erillistä koulutusta. Nimitysperusteet Tuomarilta edellytetään toimimista tasoaan vastaavissa luokissa sekä osallistumista järjestettyyn koulutukseen. Kokelaan tulee suorittaa vähintään kaksi arvostelun seuraamista Inter II- / GP tasolla (FEI-tuomari). Arvostelun seuraamiset todennetaan käyttämällä koulutuomarikurssiin valmistavan arvostelun seurantalomaketta. (kts. lomake). Viisi (5) hyväksyttyä koearvostelua (vähintään kolmelle eri tuomarille) Grand Prix tai Intermediate II luokassa (jossa vähintään 5 ratsukkoa). Kokelas voi tehdä yhteensä seitsemän koearvostelua, jonka jälkeen hänellä ei ole oikeutta tehdä koearvosteluja tällä tasolla. Koearvostelun vastaanottajan tulee koearvostelun yhteydessä varmistaa kokelaan sääntöosaaminen (KSI ja KSII) SRL:n kouluratsastuskomitea voi koulutuomarin omasta kirjallisesta hakemuksesta nostaa hakijan I luokan koulutuomariksi kokemuksen myötä ja koearvostelujen tultua suoritetuiksi. Siirtymäsäännös: niiden tuomareiden, joilla ei ole IIK-tason mukaisia suosituksia ao. tasolta tulee esittää ne I-tasolle pyrkiessään ennen koearvostelua. Oikeudet I-koulutuomarilla on oikeus arvostella kaikissa luokissa sekä toimia näissä myös puheenjohtajatuomarina. Tuomari arvostelee tasoaan vastaavissa luokissa, mutta myös helpommissa luokissa antaen kokemuksensa ja osaamisensa aloittelevien avuksi ja osallistuu järjestettävään koulutukseen. Vuosittain pyritään järjestämään ulkomaisen koulutuomarin vetämä kurssi, joka tuo kansainvälisiä tuulia koulutuomaritoimintaamme. Nämä kurssit ovat ensisijaisesti IIIK-FEI-tuomareille. Edellytetään toimimista 2-5-tasolla sekä osallistumista oman tasonsa skaalantarkistuskursseille joka toinen vuosi. Mikäli tuomarin lisenssi on vanhentunut, tulee henkilön tuomarioikeutensa palauttaakseen osallistua tasonsa mukaiseen skaalantarkastukseen (tai peruskurssiin) ja tämän jälkeen suorittaa tasonsa mukainen koearvostelu hyväksytysti 3-5-tason kilpailussa. 50

51 Nimitys FEI-Koulutuomari Oikeudet FEI:n kansainväliseen tuomaritoimintaan valmistaville kursseille ilmoitetaan FEI:n edellytykset täyttäviä tuomareita Suomen Ratsastajainliiton koulutuskomitean harkinnan mukaan. Koulutuskomitea tekee päätöksen uusien tuomareiden lähettämisestä FEI:n kursseille kouluratsastuskomitean aloitteesta. FEI:n kursseille voidaan lähettää I-luokan tuomareita, silloin kun kyseessä on kurssi johon kansalliset oikeudet omaava tuomari voi osallistua. Kysymykset tuomarioikeuksiin liittyvistä päätöksistä sekä korotusanomukset esitetään Suomen Ratsastajainliiton kouluratsastuskomitealle kirjallisesti. FEI määrittelee. FEI määrittelee. Koearvostelut IVK-, IV-, IIIK- ja III-kursseilla päätetään koearvostelupaikasta ja ajankohdasta kurssilaisten kanssa. Pyrkimyksenä on, että kurssin vetäjät tarkastavat kurssilaisten koearvostelun. Yksittäisistä koearvosteluista kokelaat sopivat suoraan kyseisen tuomarin kanssa. Koearvostelujen vastaanottajat luokittain: Kaikki luokat: Maria Colliander, Tiina Karkkolainen, Paula Nystén ja Irmeli Summanen III-luokkiin asti Maisa Torkkola ja Osmo Metsälä IV-luokat Jorma Kainulainen Koearvostelujen valvojien yhteystiedot löytyvät SRL:n julkaisemasta toimihenkilölistasta. Arvostelujen seuraamiset Tuomarikokelaiden suorittamat arvostelujen seuraamisia yllä olevien ohjeiden mukaisesti ja niistä on esitettävä tuomarin allekirjoituksella varustettu lomake. Koearvostelumaksut Kouluratsastuskomitea vahvistaa hinnan vuosittain. Vuonna 2015 hinta on 30 euroa. Koearvostelun vastaanottaja kerää arvosteluun osallistuneiden nimet ja yhteystiedot (väh. seura) ja toimittaa ne Suomen Ratsastajainliittoon, joka laskuttaa koearvostelumaksun jälkikäteen. Koearvostelumaksu sisältyy IVK kurssin hintaan, muilla tasoilla tuomari vastaa itse koearvostelumaksusta. 51

52 Koulutuomareiden lisenssikoulutus "skaalantarkistus" Toimihenkilöoikeuksien ylläpitäminen edellyttää osallistumista oman tasonsa mukaiseen lisenssikoulutukseen (skaalantarkistukseen) vähintään kahden vuoden periodein. Lisenssi, joka päivittyy muun lajin kuin kouluratsastuksen lisenssikoulutuksen perusteella, ei oikeuta koulutuomarilisenssin ylläpitoon. Skaalantarkistukseen on suositeltavaa osallistua useamminkin. Mikäli tuomarin lisenssi pääsee vanhentumaan, tulee tällaisen henkilön tuomarioikeutensa palauttaakseen osallistua tasonsa mukaiseen skaalantarkastukseen (tai peruskurssiin) ja tämän jälkeen suorittaa tasonsa mukainen koearvostelu hyväksytysti 3-5-tason kilpailussa. Sääntömuutokset, käytännön harjoittelua maneesissa sisältäen askellajit, yksittäisten liikkeiden, sekä kokonaisten kouluratsastusohjelmien arvostelua ja arvostelujen purkua luokassa videoita apuna käyttäen. n. 6 h IVK-IV tasolla 3-4 kurssia/vuosi IIIK tasoille 1-2 kurssia/vuosi Sääntövihko KSII. Kouluttajien omaa materiaalia, FEI Dressage Handbook. Kurssin kautta saadut todistukset Ilmoittautumisjärjestyksessä. Etusijalla henkilöt joiden oikeus on vanhentumassa. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. - Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. Fast track Kokeneiden ratsastajien poikkeussäännös Kouluratsastuskomitea voi harkintansa mukaan myöntää kokeneelle ratsastajalle hakemuksesta oikeuden päästä nk. Fast Track koulutukseen. Minimivaatimuksena on vähintään viisi yli 65 % kokonaistulosta Inter I-tasolla. Suoritukset tulee olla vähintään kahdelta eri vuodelta ja vähintään 3 tason kilpailuista. FFast Track koulutukseen hyväksytty tuomarikokelas saa osallistua III K-luokan koearvosteluun koulutuomarin uraputkessa tarkemmin kuvatulla tavalla (ks. Sivu 42). Fast Track -koulutukseen halukkaiden ratsastajien tulee tehdä kirjallinen hakemus koulujaokselle. Hakemuksessa tulee esittää tarvittavat tulokset sekä mahdollinen muu pätevöityminen sekä perustelut. Hakemus on vapaamuotoinen. 52

53 Lännenratsastus Koulutus Lännenratsastuksen C-tuomari Kurssi on tarkoitettu kaikille lännenratsastuksen tuomaritehtävistä kiinnostuneille vuoden ikä ja hyväksytyt tulokset 3-5-tasolta vähintään kolmesta lajista - Kehäsihteerinä (tai kehäsihteerin rinnalla) toimiminen vähintään yhdessä kilpailuissa - Osallistuminen ulkomaisiin tuomarikoulutuksiin katsotaan eduksi - tuomarin tehtävät ja vastuu, -käytännön toiminta tuomarina - hevosen kunto ja liike, vaikutus eri alalajeissa - ratsastajan istunta, avut ja ulkoasu, vaikutus eri alalajeissa - ratojen suunnittelu ja valinta - viiden päälajin arvosteluperusteet ja luokkien toteutus - Kirjallinen sääntökoe KSI ja KSVI - Virhepistetesti videolta - Videotuomarointi, viisi päälajia - Livetuomarointi: 1-tason kilpailun tuomarointi (koearvostelut) - Lisäksi stewardikoulutus Noin 20 tuntia (2-3 pv) + stewardkoulutus 14 h (1,5 pv) Koulutus järjestetään joka 2. vuosi. Osallistujamäärä 8-12/ kurssi. KSI, KSVI, kouluttajan oma materiaali Stewardkoulutuksen materiaali täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Etusijalla oikeutta hakevat. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia 1-2-tasoilla lännenratsastustuomarina. Lisäksi hän voi toimia tpj:nä sellaisissa 3-5-tason kilpailuissa, joissa arvostelevana tuomarina toimii ulkomainen tuomari. 53

54 Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kirjallinen sääntökoe 80% ja muut osiot yhteensä 75%. Hyväksytysti suoritettu stewardkoulutus + vaaditut harjoittelut, jolloin voi hakea myös stewardin oikeuksia. Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. On toiminut tuomarina 1-2-tasolla 2 kertaa lisenssikauden aikana. Toimiminen tuomariston jäsenenä 2-5-tasolla voi korvata osan edellisestä. Varjotuomarointi voi korvata tuomarina toimimisen, jos siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla sekä ulkomaiset kouluttajat. Koulutus Lännenratsastuksen B-tuomari Jatkokurssi lännenratsastuksen C-tuomareille ja muille tuomaritehtävistä kiinnostuneille. - On toiminut C-tuomarina vähintään vuoden - Tuomarikokemus 2-tasolla 4 kilpailusta - Stewardina toimiminen 2 lännenratsastuskilpailussa - Osallistuminen ulkomaisiin tuomarikoulutuksiin katsotaan eduksi - syventyminen lajien arvosteluperusteisiin ja sääntöjen soveltamiseen - ratojen suunnittelu ja valinta 3-5-tasolle - Kirjallinen sääntökoe KSI ja KSVI - Videoarvostelu - Stewardkoulutus; lajin oma koulutus 8 h ( 1 pv) + stewardkoulutus 8h (1 pv) Koulutus järjestetään joka 2. vuosi. Osallistujamäärä 5-10/ kurssi KSI täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Etusijalla oikeutta hakevat. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 54

55 Nimitys Lännenratsastuksen A-tuomari Korotus lännenratsastuksen B-tuomareille. - On toiminut B-tuomarina vähintään 3 vuotta - Tuomarikokemus 3-5-tasolla 4 kilpailusta - Stewardina toimiminen 2 lännenratsastuskilpailussa - Osallistuminen ulkomaisiin tuomarikoulutuksiin katsotaan eduksi - Syventyminen lajien arvosteluperusteisiin ja sääntöjen soveltamiseen - Ratojen suunnittelu ja valinta 3-5-tasolle - Kirjallinen sääntökoe KSI ja KSVI - Videoarvostelu 1-2 henkilöä saman aikaisesti toimihenkilölistoilla. KSI, KSVI Oikeudet ja todistukset A-tuomarilla on oikeus toimia tuomarina 1-5-tason kilpailuissa, mukaan lukien SM:t. Toimihenkilöoikeuden myöntää SRL:n hallitus lännenratsastuskomitean, koulutusvastaavan, KUJOn pj:n ja koulutusvastaavan esityksestä yllä esitettyjen vaatimusten mukaisesti. 55

56 Matkaratsastus Koulutus Matkaratsastustuomari Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kaikille matkaratsastustuomarin tehtävistä kiinnostuneille. Vähintään 18 vuoden ikä, lajikokemusta vähintään 5 vuotta kilpailijana, valmentajana, toimihenkilönä. KS1, lajisäännöt, järjestämismääräykset ja ohjeet, hevosten lääkintäohje, yhteistyösopimukset ja mainonta Vähintään 7 tuntia (1-2 päivää) Vähintään 1 kurssi/vuosi Kurssilaisia 5-10/kurssi KS1 Lajisäännöt Järjestämismääräykset ja ohjeet hevosten lääkintäohje yhteistyö ja mainonta täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia 1-2-tasolla matkaratsastustuomarina. Kaikki hyväksytysti kurssin käyneet saavat todistuksen. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi ja käytännön harjoittelut. Käytännön harjoittelut: vähintään 4 harjoittelua kokeneen matkaratsastustuomarin alaisena vähintään kahdelle (2) eri tuomarille. Toimihenkilöoikeutta haetaan SRL:lta toimihenkilöoikeuslomakkeella, jonka mukaan liitetään kopiot kurssitodistuksesta sekä käytännön harjoitteluista. Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 56

57 Valjakkoajo Koulutus Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut C-valjakkotuomari Avoin kaikille v. Vähintään 2 vuotta kokemusta valjakkoajon kilpailutoiminnasta (kilpailijana, toimihenkilönä, hevosenhoitajana, opettajana, valmentajana tms.), tai jonkun muun ratsastuksen lajin kokenut tuomari. KS I, ja KS IX (Valjakkoajo), tuomarin tehtävät, stewarditoiminta, toiminta kilpailuissa. 2-3 vrk 1 kurssi joka kolmas vuosi. KS I, KS IX, kouluttajan materiaali. Ennakkotehtävä kurssille (sääntöihin perehtyminen) ja/tai alkutesti (perusasiat hallussa). Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Oikeus toimia kaikissa valjakkoajokilpailuissa tuomariston jäsenenä tarkkuus - ja kestävyyskokeessa, 1-tasolla myös tuomariston puheenjohtajana. Suorittanut C-valjakkotuomarikurssin hyväksytysti. Suorittanut harjoittelut hyväksytysti: valjakkoajokilpailuissa estetuomarina, koulu- ja tarkkuustuomarin sihteerinä sekä ajanottajana, avustanut kilpailujärjestäjää, ratamestaria, stewardia, tuomariston puheenjohtajaa, tulospalvelua, kansliaa. Suorittanut stewardkurssin. Lisenssikoulutus vähintään joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 57

58 B-valjakkotuomari Jatkokoulutus valjakkoajon C-tuomareille. Valjakkoajon C-tuomari. KS I, KS IX (Valjakkoajo), tuomarin tehtävät, stewardtoiminta, toiminta kilpailuissa. 2-3 vrk 1 kurssi joka kolmas vuosi. KS I, KS IX, kouluttajan materiaali. Ennakkotehtävä kurssille ja/tai alkutesti. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Oikeus toimia kaikissa valjakkoajokilpailuissa tuomariston jäsenenä tarkkuus - ja kestävyyskokeessa, sekä SM-kilpailua lukuunottamatta myös tuomariston puheenjohtajana. Suorittanut B-valjakkotuomarikurssin hyväksytysti. Osoittanut C- valjakkotuomarina soveltuvansa valjakkotuomariksi. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 58

59 A-valjakkotuomari Ei erillistä kurssia, SRL nimittää tarpeen mukaan B-valjakkotuomarien joukosta. Kurssimateriaali. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut v. B-valjakkotuomarioikeus ollut voimassa vähintään 5 vuotta, aktiivinen toiminta tuomarina. Voimassa oleva valjakkostewardoikeus ja/tai B-valjakkoratamestari ja/tai valjakkokoulutuomari; kokemusta toimimisesta tässä tehtävässä. Lajikomitean puoltava kannanotto. Tuntee FEI-säännöt pääpiirteittäin. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi. 59

60 Kurssimateriaali Valjakkokoulutuomari Avoin kaikille v. Vähintään 2 vuotta kokemusta valjakkoajon kilpailutoiminnasta (kilpailijana, toimihenkilönä, hevosenhoitajana, opettajana, valmentajana tms.), tai kouluratsastustuomari. KS I ja KS IX (Valjakkoajo), valjakkoajon koulukoe, valjakkokoulutuomarin tehtävät, toiminta kilpailuissa. Käytännön harjoittelua. 2-3 vrk. 1 kurssi joka kolmas vuosi. KS I, KS IX, kouluttajan materiaali. Ennakkotehtävä kurssille (sääntöihin perehtyminen) ja/tai alkutesti (perusasiat hallussa). Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Oikeus toimia kaikissa valjakkoajokilpailuissa tuomariston jäsenenä koulukokeessa. Suorittanut valjakkokoulutuomarikurssin hyväksytysti. Suorittanut harjoittelut hyväksytysti: valjakkoajokilpailuissa koulutuomarin sihteerinä sekä tulospalvelussa. Suorittanut koearvostelut hyväksytysti. Suoritettuna hyväksytty tulos valjakkoajon koulukokeesta vähintään helposta luokasta tai suorittanut valjakkomerkin. Lisenssikoulutus vähintään joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 60

61 C-valjakkoratamestari Avoin kaikille v. Vähintään 2 vuotta kokemusta valjakkoajon kilpailutoiminnasta (kilpailijana, toimihenkilönä, hevosenhoitajana, opettajana, valmentajana tms.), tai jonkun muun ratsastuksen lajin kansallinen tuomari tai ratamestari. KS IX (Valjakkoajo), radan suunnittelun perusteet. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut 1-2 vrk. 1 kurssi joka kolmas vuosi. KS IX (Valjakkoajo), kouluttajan materiaali. täyttyvät. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Oikeus toimia kaikissa 1-tason valjakkoajokilpailuissa ratamestarina, sekä ratamestarin apulaisena ja valvonnan alla rakentaa ratoja ylemmän tason kilpailuihin. Suorittanut C-ratamestarikurssin hyväksytysti. Toiminut vähintään B- ratamestarin apulaisena 2 kilpailua (sis. kaikki osakokeet) ja toteuttanut hyväksytysti 2 kilpailua vähintään B-ratamestarin valvonnassa. Lisenssikoulutus vähintään joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 61

62 B-valjakkoratamestari Jatkokoulutus valjakkoajon C-ratamestareille. Valjakkoajon C-ratamestari. Valjakkoajokilpailujen ratojen suunnittelu ja toteutus. 1-2 vrk. 1 kurssi joka kolmas vuosi. KS IX (Valjakkoajo), kouluttajan materiaali. täyttyvät. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelu Oikeus toimia ratamestarina kaikissa valjakkoajokilpailuissa lukuun ottamatta SM-kilpailuja. Suorittanut B-ratamestarikurssin hyväksytysti. Osoittanut C-ratamestarina soveltuvansa valjakkoratamestariksi. Lisenssikoulutus vähintään joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. Koulutus Saadut oikeudet Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut A-ratamestari Ei erillistä kurssia, SRL nimittää tarpeen mukaan B-valjakkoratamestarien joukosta. Voi toimia ratamestarina kaikissa valjakkoajokilpailuissa v. B-valjakkoratamestarioikeus ollut voimassa vähintään 5 vuotta, aktiivinen toiminta ratamestarina. Lajikomitean puoltava kannanotto Tuntee FEI-säännöt pääpiirteittäin. Lisenssikoulutus vähintään joka toinen vuosi. 62

63 Saadut oikeudet Valjakkoajon tekninen asiantuntija Ei erillistä kurssia. Nimetään jo toimivien valjakkotoimihenkilöiden joukosta ja/tai koulutetaan ulkomailla. Oikeus toimia teknisenä asiantuntijana kaikissa valjakkoajokilpailuissa. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut v. Vähintään 2 vuotta kokemusta valjakkoajon kilpailutoiminnasta valjakkotuomarina ja/tai valjakkoratamestarina; tai muun ratsastuslajin tekninen asiantuntija, jolla vähintään 2 vuotta kokemusta valjakkoajon kilpailutoiminnasta (kilpailijana, toimihenkilönä, hevosenhoitajana, opettajana, valmentajana tms.). Lajikomitean puoltava kannanotto. Tuntee FEI-säännöt pääpiirteittäin. Lisenssikoulutus vähintään joka toinen vuosi. Koulutus Valjakkotoimihenkilöiden lisenssikoulutus Avoin valjakkoajon lisenssitoimihenkilöille. Valjakkoajon tuomari, ratamestari, stewardi, tekninen asiantuntija Sääntömuutokset (KS I, KS IX), edellisen kauden tapahtumat, tulevan kauden linjaukset, toiminta kilpailuissa ym. 4-8 h 1/vuosi KS I, KS IX, kouluttajan materiaali. täyttyvät Toimihenkilöoikeus aktivoituu seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Tuomari-, ratamestari- ja stewardikouluttajat 63

64 Valjakkoestetuomari Avoin kaikille. Kiinnostus valjakkoajoon Valjakkoajon kestävyyskokeen estesäännöt, toimiminen estetuomarina. Käytännön toiminta. 4-8 h Vähintään 1/vuosi KS IX (Valjakkoajo) sekä Kouluttajien omat materiaalit täyttävät. Ei toimihenkilölisenssiin johtava koulutus. - Avoin 64

65 Vammaisratsastus Koulutus Tavoite Vammaisratsastuksen peruskurssi Avoin kaikille vammaisratsastuksesta kiinnostuneille, vammaisratsastuksessa avustajina/taluttajina toimiville ja vammaisratsastuksen ohjaajiksi haluaville. Tavoitteena on kouluttaa avustajia ja taluttajia vammaisratsastustunneille. Peruskurssi on myös vammaisratsastusohjaajakoulutuksen ensimmäinen osa (voimassa 10 vuotta). Ratsastuksen ja hevostaitojen perustaidot hallinnassa Perustietoa taluttajana ja avustajana toimimisesta, vammatietoutta. Viikonloppukurssi, n. 20 h 16/kurssi, 1-2 kurssia/vuosi. Kouluttajien omat materiaalit täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssitodistus. Voimassa toistaiseksi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 65

66 Tavoite Vammaisratsastuksen ohjaajakurssi SRL:n vammaisratsastuksen peruskurssin käyneille, jotka toimivat tai aikovat toimia vammaisratsastuksen alkeisohjaustehtävissä. Tavoitteena on kouluttaa ohjaajia, jotka itsenäisesti osaavat antaa alkeisopetusta ratsastuksessa ja hevostaidoissa erityisryhmiin kuuluville ratsastajille. Ohjaajat pystyvät itsenäisesti kokoamaan ratsastusryhmän ja kouluttamaan tarvitsemansa apuhenkilöstön. Käytynä SRL:n vammaisratsastuksen peruskurssi (alle 10 vuotta sitten) ja EA kurssi. Käytännön kokemus avustajana, taluttajana ja/tai ohjaajana toimimisesta vähintään 120 tuntia tai 3 vuotta. Harrasteratsastajan polun B-tason tiedot ja taidot, Harrasteratsastajan polku (mahdolliset kilpailutulokset ja ratsastuksenopettajan/-ohjaajan lausunto) Teoriaa ja käytännönharjoituksia, välityöt päättötyö, loppukoe 4 viikonloppua (n. 24 h/vkl). Lisäksi noin 60 tuntia omatoimista opiskelua: välityö, lopputyö sekä loppukokeeseen valmistautuminen. SRL järjestää joka toinen vuosi. Enintään 16 osallistujaa/kurssi. Kouluttajien omat materiaalit täyttävät henkilö valitaan kurssille kokemuksen sekä ratsastus- ja hevostaitojen perusteella. Lisäksi huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja(t) tekee valinnat. Koulutus tulee suorittaa kokonaisuudessaan neljän vuoden kuluessa koulutuksen alkamisesta. Kurssitodistus. Voimassa toistaiseksi. Lista kouluttajista SRL:n internetsivuilla. Lisäksi kouluttajina käytetään hevosalan oppilaitosten opettajia. 66

67 Koulutuomareiden täydennyskoulutus vammaisratsastuksen arvosteluun Vammaisratsastuskilpailun tuomaritoiminnasta kiinnostuneille. Vähintään IV-tason tuomareille. Teoriaa ja käytännönharjoituksia 4-6h 1 kurssi joka toinen vuosi Kouluttajien omat materiaalit täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssitodistus. Skaalantarkistus koulutuomareiden tapaan. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 67

68 Vikellys Koulutus Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut C-vikellystuomarikurssi (tuomarikokelas) Kaikille kiinnostuneille Väh. 20v. Ikä, vähintään kahden vuoden kokemus vikeltäjänä, vikellyksen valmentajana tai juoksuttajana. Vikellyksen säännöt ja arvosteleminen, tuomarin tehtävät Väh. 20 tuntia Kurssi järjestetään tarpeen mukaan, kun väh. 8 ilmoittautunutta, kuitenkin korkeintaan kerran vuodessa Kurssilaisia 8-15/kurssi FEI:n Level 1-materiaali (FEI) ja Suomen vikellyssäännöt täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia 1-5-tasolla vikellystuomarina. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi ja käytännön harjoittelut. Käytännön harjoittelut: varjotuomarina väh. kaksissa kilpailuissa, ja sitten kokelastuomarina väh. kaksissa kilpailuissa. Käytännön harjoittelun valvojana voi toimia A-tason tai FEI-tuomari. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla sekä ulkomaisia kouluttajia. 68

69 A-vikellystuomarikurssi Jatkokoulutus C-vikellystuomareille. on toiminut kahden edeltävän vuoden aikana tuomariston jäsenenä vähintään kolmessa 2- tai 3-5-tason kilpailussa Suomessa tai muualla, jossa vikellyssäännöt on verrattavissa SRL:n vikellyssääntöihin on osallistunut SRL:n tai FEI:n järjestämään vikellystuomarikurssille Vikellyksen säännöt ja arvosteleminen, tuomarin tehtävät Väh. 20 tuntia Kurssi järjestetään tarpeen mukaan, kun väh. 8 ilmoittautunutta, kuitenkin korkeintaan kerran vuodessa Kurssilaisia 8-15/kurssi Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut FEI:n Level 1-materiaali (FEI) ja Suomen vikellyssäännöt täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia 1-5-tasolla vikellystuomarina. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi ja käytännön harjoittelut. Käytännön harjoittelut: varjotuomarina väh. kaksissa kilpailuissa, ja sitten kokelastuomarina väh. kaksissa kilpailuissa. Käytännön harjoittelun valvojana voi toimia A-tason tai FEI-tuomari. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla sekä ulkomaisia kouluttajia. 69

70 Kurssilaisia Vikellysohjaajakurssi Vikellystä jo ohjaaville ja niille, jotka haluavat alkaa ohjata vikellystä 16v. ja hyvät hevosmiestaidot Vikellyksen teoriaa, käytännön opetusharjoittelua, juoksutusta, hevostietoa 40h kahtena viikonloppuna tai 5 päivänä Vähintään 1 kurssi/vuosi 8-15/kurssi Vikellyksen säännöt Vikellysohjaajamateriaalit Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssitodistus. Kurssin hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia vikellyksen ohjaajana. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi ja käytännön harjoittelut ja E1-kurssin todistus Käytännön harjoittelut: käytännön opetusta ja juoksutusta kurssin aikana. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla sekä ulkomaisia kouluttajia. 70

71 Juoksuttajakurssi Kaikille kiinnostuneille Vähintään 16 vuoden ikää ja hevostaitojen perustiedot hallinnassa Käytännön juoksutusharjoittelua, hevostietoa 2 8 h Voidaan toteuttaa juoksuttajakurssina tai osana vikellysohjaajakurssia tai maajoukkue & aluevalmennuksia. Kurssin voi järjestää myös yksityisopetuksena. Vikellyksen ohjeet (hevosen arvostelu) sekä kouluttajan materiaali täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä Kurssin hyväksytysti suorittaneilla on oikeus toimia juoksuttajana vikellyskilpailuissa Lisenssikoulutus joka toinen vuosi tai aktiivinen harjoittelu juoksuttajana vikellyskilpailuissa Lista kouluttajista SRL:n internet sivuilla sekä ulkomaalaisia kouluttajia 71

72 Hevoskerhonohjaajakoulutus Koulutus Hevoskerhon ohjaajien peruskurssi Tavoite Nuorisotoiminnasta kiinnostuneille ja etenkin hevoskerhojen ohjaajaksi aikoville. Kouluttaa kerho-ohjaajia seurojen ja tallien järjestämiin, junioreille suunnattuihin hevoskerhoihin. Ohjaaja osaa kurssin käytyään suunnitella ja toteuttaa turvallista ja monipuolista hevoskerhotoimintaa. Vähintään 14-vuoden ikä Innostus lasten ohjaamiseen Hoito I -merkin suoritus tai vastaavat tiedot ja taidot Kerhotoiminnan perusasiat Ohjaaminen ja opettaminen Käytännönharjoitukset Materiaalien käyttö Tunti/kausisuunnitelma Vähintään 8 tuntia (1-2 päivää) Vähintään 1 kurssi/alue/vuosi Kurssilaisia 6-20/kurssi Hevostaito-opas (SRL, päivitys tehty 2015) Hevoskerhon ohjaajan opas (SRL) Hevoskerholainen työkirja (SRL, päivitys tehty 2013) Powerpoint-diasarja (SRL ja kouluttajat: päivitetään tarpeen mukaan) Kouluttajakoulutus Ilmoittautumisjärjestyksessä. Todistus, kun on läsnä koko koulutuksen ajan. Saa vastaanottaa Mini- ja Perushoitomerkkisuorituksia. Voimassa toistaiseksi. Kouluttajakoulutus järjestetään tarpeen mukaan. Tavoitteena on, että kouluttajia on kaikilla SRL:n alueilla 1-2. Kouluttajakoulutukseen kuuluu ennakkotehtävä, kolmipäiväiseen koulutukseen osallistuminen sekä koulutuksen jälkeen yhden peruskurssin pitäminen jo toimivan kouluttajan kanssa. Kouluttajien valinnoissa huomioidaan soveltuva pedagoginen pohjakoulutus, hevosalan kokemus ja kouluttajien maantieteellinen tarve. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 72

73 Työskentelymuodot Hevoskerhon ohjaajien jatkokurssi Hevoskerhojen ohjaajille ja seurojen nuorisovastaaville. Kurssi koostuu kaikille yhteisestä Arvokas kasvatus-osiosta, sekä kuudesta valinnaisesta moduulista, joista kurssilla käydään läpi kaksi osa-aluetta järjestäjän toiveen mukaan. - ennakkotehtävät(moduuleista riippuen erilaisia) - teoriaopintoja - käytännönharjoituksia - Suoritettuna hevoskerhon ohjaajien peruskurssi - Vähintään vuoden kerhonohjauskokemus peruskurssin suorittamisen jälkeen - lasten ohjaamisen perustietojen ja taitojen kertausta - käytännön kokemusten jakoa - uusien ideoiden saamista - ohjaajana toimimisen ja ohjaajan minäkuvan vahvistamista - motivoida jatkamaan kerhon ohjaajana ja innostaa ohjaajia etenemään koulutuspolulla Vähintään 8 tuntia (1-2 päivää). 1 koulutus/alue/joka toinen vuosi Kurssilaisia 6-20/kurssi Merkkisuoritusvihkot (SRL, päivitetään 2013) Hevoskerhon ohjaaja -T-paita (SRL, varastoa riittävästi) Valinnaisista moduuleista riippuen (kouluttajien ohjeissa erilliset listat) Ilmoittautumisjärjestyksessä. Todistus, kun on läsnä koko koulutuksen ajan. Saa vastaanottaa Hoito I -merkkisuorituksia. Kouluttajakoulutus Voimassa toistaiseksi. Peruskurssin kouluttajat voivat pitää myös jatkokursseja, kun ovat kouluttajakoulutuksen jälkeen toimineet kouluttajina vähintään kahdella peruskurssilla sekä osallistuneet kouluttajatapaamiseen, jossa on käyty jatkokurssin sisältö läpi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 73

74 Seuratoiminnan koulutukset Ratsastusseurojen puheenjohtajakoulutus Jäsensihteerikoulutus Seurakohtaaminen Seurakehittämisvalmennus Seurakehittäjäkoulutus Ratsastuksen oheisliikunnan ohjaajakoulutus Ratsastuksen kuntotestaaja -koulutus Hevostaitokoulutus Lisäksi: Hyvä Seura -koulutuspuun koulutukset yhteistyössä Valo ry:n ja aluejärjestöjen kanssa: Hyvä Seura -koulutuspuun koulutukset on tarkoitettu kaikille seuratoimijoille valmentajista seuran hallitukseen ja lasten vanhempiin. Uudet seuratoimijat saavat kursseilta tietoja ja tukea seuratoimintaan. Jo pidempään seuratoiminnassa mukana olleet voivat tulla päivittämään tietojaan ja hakemaan uusia ideoita ja innostusta. 74

75 Ratsastusseurojen puheenjohtajakoulutus Ratsastusseuroissa toimiville puheenjohtajille tai tuleville puheenjohtajille. Toimiminen puheenjohtajana ratsastusseurassa tai suunnitelmissa puheenjohtajana toimiminen. Koulutuksen tavoitteena on avata seuran hallituksen ja puheenjohtajien tehtäviä, jäsenten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä kokouskäytäntöjä. Päivän aikana opiskellaan yhdistystoiminnan perusasioita ja mietitään seuran johtamista ja kehittämistä. Yhden päivän koulutus (6-8 tuntia). Vähintään yksi koulutuspäivä/vuodessa, mukana vähintään 50 ratsastusseurojen puheenjohtajaa. Kouluttajan ja seurapalvelutiimin tuottamat materiaalit, esimerkiksi Ratsastuksen seuraopas, Ratsastuksen toimintalinja ja Seurajohtajan käsikirja. Ilmoittautumisjärjestyksessä. - - Ratsastajainliiton seurapalvelutiimi, ratsastuksen seurakehittäjät, Valo ry:n Menestyvän urheilun seuratoiminnan yksikkö sekä aluejärjestöjen seurakehittäjät. 75

76 Jäsensihteerikoulutus Ratsastusseuroissa toimiville jäsensihteereille tai tuleville jäsensihteereille. Toimiminen jäsensihteerinä ratsastusseurassa tai suunnitelmissa jäsensihteerinä toimiminen. Jäsensihteerikoulutuksessa opetellaan ja kerrataan Sporttirekisterin käyttöä sekä käydään lävitse jäsensihteerin työtehtäviä. Koulutuksen aikana mietitään seuratoimintaa jäsensihteerin näkökulmasta, keskustellaan hyvistä käytännöistä, ratkotaan yhdessä mahdollisia ongelmia ja keskustellaan työtä helpottavista ratkaisuista. noin 3-6 tuntia 2 valtakunnallista koulutusta/vuosi Jäsensihteeri-infomanuaali. Ilmoittautumisjärjestyksessä. Sporttirekisteritunnukset SRL:n ja jäsensihteerien käyttämään jäsenrekisteriin. Sporttirekisteritunnukset ovat voimassa vuoden kerrallaan. Tunnusten aktivointi ei edellytä koulutukseen osallistumista. Seuratoiminnan aluekoordinaattori 76

77 Seurakohtaaminen Ratsastusseurojen kaikille seuratoimijoille tai erikseen määrätylle kohderyhmälle (esim. nuorisovastaavat). Toimiminen ratsastusseuran vapaaehtoistehtävissä tai siitä kiinnostuminen. Seurakohtaaminen on SRL:n alueen järjestämä tilaisuus, jossa voi kohdata toisia ratsastusseuroja, liiton edustajia ja alueen vaikuttajia. Tilaisuuksissa jaetaan ideoita ja ajatuksia omaan työhön vapaaehtoisena seuratoimijana. Seurakohtaaminen voi sisältää myös erikseen sovitun koulutuskokonaisuuden, esimerkiksi seuran taloudenhoidosta, jäsenhankinnasta tai viestinnästä. yksi ilta (n. 3-6 tuntia) Vähintään yksi seurakohtaaminen/alue/vuosi. Osallistujia vähintään 15 henkilöä/tilaisuus. Kouluttajan, alueen tai liiton seurapalvelutiimin tuottamat materiaalit. Ilmoittautumisjärjestyksessä. - - Liiton, alueen tai Valo ry:n aluejärjestöjen kouluttajat. 77

78 Seurakehittämisvalmennus Ratsastusseurojen hallitusten toimihenkilöille. Toimiminen ratsastusseuran hallitustyöskentelyssä. Ratsastusseuran kokonaisvaltainen kehittäminen yhdessä ratsastuksen seurakehittäjän kanssa. Valmennuksessa pidetään verkostotapaamisia, joissa kuullaan ulkopuolisia kouluttajia sekä jaetaan käytännön vinkkejä. Seuran toimintalinjan laatiminen ja sen esitteleminen valmennuksen aikana. 3-5 yhteistä verkostotapaamista/vuosi, seurakehittäjän seurakehittämiskäynti seuraan. Yksi seurakehittämisvalmennus/vuosi. Mukana 6-8 ratsastusseuraa, verkostotapaamisissa kaksi seuratoimijaa/seura. SRL:n ratsastuksen seurakehittäjien ja kouluttajien erikseen laatimat materiaalit, esimerkiksi Ratsastuksen toimintalinja ja Ratsastuksen seuraopas. Valmennukseen suoritetaan avoin haku ja siihen valitaan seurat kokonaistilanteen ja tarpeiden mukaisesti. tekevät valinnan. - - SRL:n ratsastuksen seurakehittäjät, seuratoiminnan asiantuntijaluennoitsijat ja kouluttajat, Valo ry:n ja aluejärjestöjen seurakehittäjät. 78

79 Seurakehittäjäkoulutus Seura- tai aluetoiminnassa pitkään toimineille vapaaehtoisille toimijoille. Useamman vuoden kokemus seuratoiminnasta, yhdistystoiminnan perustiedot ja -taidot, lajituntemus sekä hyvä tuntemus SRL:n toiminnasta. Seurakehittämisen ideologiaan tutustuminen ja seurakehittäjänä toimiminen. Seurakehittäjän vastuut ja velvollisuudet. Seuratoiminnan tulevaisuus. Koulutusviikonloppu (2 päivää). Yksi koulutusviikonloppu vuodessa, osallistujaa tarpeen mukaan. SRL:n seurapalvelutiimin ja ratsastuksen seurakehittäjien tuottamat materiaalit, Valo ry:n ja aluejärjestöjen materiaalit: Urheiluseurat luvulla, Hyvä Seura-aineisto sekä muut kouluttajien materiaalit. Pääsyvaatimusten mukaisesti ilmoittautumisjärjestyksessä. Oikeus toimia ratsastuksen seurakehittäjänä joko alueella tai valtakunnallisessa seurakehittäjäverkostossa. Vuosittaiseen koulutusviikonloppuun osallistuminen. SRL:n ratsastuksen seurakehittäjät, seurapalvelutiimi, Valo ry:n Menestyvän urheilun seuratoiminnan asiantuntijat, aluejärjestöjen seurakehittäjät ja muut ulkopuoliset asiantuntijat. 79

80 Liikkuva Ratsastaja - Ratsastuksen oheisliikunnan ohjaajakoulutus Liikunnasta ja ohjaamisesta innostuneelle henkilölle. Oma kiinnostus, lajituntemus. Liikkuva ratsastaja -hanke on ratsastuskouluille ja seuroille suunnattu koulutuskokonaisuus, jossa perehdytään ratsastuksen oheisliikuntaan huomioiden lajin omat erityispiirteet sekä tarpeet. Liikkuva ratsastaja -hanke on kilparatsastajan urapolun tukihanke, ja sen tavoitteena on antaa työkaluja lasten ja nuorten monipuoliseen liikuntaan sekä ratsastuksen monipuolistamiseen urheiluna sekä terveysliikuntana. Liikkuva ratsastaja -hankkeen tavoitteena on kouluttaa talleille ja seuroille oheisliikunnan ohjaajia, jotka voivat innostaa ja ohjata sekä lapsia, nuoria että aikuisia oikeanlaisen oheisliikunnan pariin. Ohjaajan käytössä ovat valmiit liikuntatuokiomallit, jolloin ohjaaminen on helppoa, ja sen voi toteuttaa lähes kuka tahansa koulutuksen käynyt, liikunnasta innostunut henkilö. 4 h 4-6 vuodessa, 20 osallistujaa/koulutus Kouluttajan oma koulutusmateriaali ja Ratsastajainliiton kuntoliikunnan oppaat, kuten Ratsastuksen Kunto-opas, Ratsastuksen terveysprofiili, alkuja loppuverryttelylaminaatit. Ilmoittautumisjärjestyksessä. Liikkuva ratsastaja antaa ohjaajalle tunnukset oppimateriaaliin, lisäkoulutukseen ja muuhun tukiverkostoon. Koulutuksen avulla pätevöityy pitämään oheisliikuntatunteja ratsastusseuran jäsenille ja tallin asiakkaille. Osallistumalla koulutukseen saa käyttöön ratsastajalle suunnitellut liikuntakokonaisuudet sekä liikuntatuokiomallit ikäkausittain. Koko ajan täydentyvä ideapankki on ohjaajan käytössä liikuntatuokion suunnittelun pohjana. Valmiit mallit voidaan toteuttaa sellaisenaan, ja työkalut tuokion/ tunnin pitämiseen ovat helppokäyttöisiä, monipuolisia ja ammattilaisten suunnittelemia. Tunnusten vuosittainen aktivoiminen. Anne-Maarit Hyttinen. 80

81 Ratsastuksen kuntotestaaja -koulutus, taso 1, aerobinen kunto Liikunta-alan ammattilaiselle, kuten fysioterapeutti, liikunnanopettaja tai liikunnanohjaaja AMK, jolla on vahva kokemus ja ammattitaito ratsastuksesta ja ratsastuksen ohjaamisesta/opettamisesta. Edellä mainittu ammattitausta. Kuntotestauksen perusteet: vaatimukset lainsäädäntö reliabiliteetti ja validiteetti kuntotestaustapahtuman sisältö Ratsastajien kuntotestipatteristo: Osa-alueet Ratsastajan anatomiaa ja fysiologiaa Testiin osallistuminen ja testistä poissulkeminen, turvallisuus Testien vakiointi Testin suorittaminen Tulosten kirjaaminen Kuntotestaustyöpajat: Testivälineistö Testausdemot Internet-sivujen käyttö Lisenssin suorittaminen (harjoitustestaukset sekä loppukoe) 8 h 2-4 koulutusta/vuodessa, 5-20 osallistujaa/kurssi. Laaja Internet-sivusto ohjeineen, välineluettelo ja käyttökoulutus, Ratsastajainliiton kuntoliikunnan materiaalit. Pääsyvaatimusten mukaisesti ilmoittautumisjärjestyksessä. Valmiudet käyttää ratsastajan kuntotestiä luotettavasti ja turvallisesti, henkilökohtainen käyttöoikeus ratsastajien kuntotesti -osioon 1, pätevyys toimia alueen virallisena ratsastajien kuntotestaajana. Jatkokoulutus/tunnusten aktivointi (lisenssimaksu) Anne-Maarit Hyttinen. 81

82 Hevostaitokoulutus Hevosenomistajille, hevostaidoista kiinnostuneille Oma kiinnostus, halu oppia, lajituntemus. Hevostaitokoulutus koostuu yleisdemosta ja tasokurssiharjoittelusta. Yleisdemoon otetaan 3 hevosta omistajineen/ratsastajineen mukaan. Näistä yksi sellainen hevonen, joka tarvitsee apua lastaamisessa. Yleisöä toivotaan paikalle mukaan kuulemaan ja oppimaan. Yleisdemo järjestetään mieluiten maneesissa. Yleisdemon jälkeen alkaa tasoharjoittelu, joka koostuu neljästä eri hevostaitoa mittaavasta käytännön osuudesta. Tasoharjoittelusta tehdään lopuksi vapaavalintainen tasokoe. Demo 4-6 tuntia, tasoharjoittelu 2 tuntia kerrallaan. Yleisdemoja 2-3 kpl Ratsastajainliiton ja Kari Vepsän järjestämänä vuosittain. Kouluttajan oma koulutusmateriaali, Ratsastajainliiton Hevostaitokansio. Ilmoittautumisjärjestyksessä. Tasoharjoittelun ja tasokokeen suoritettuaan jokainen osallistuja saa todistuksen. Tasoharjoittelukokeen suorittaneet julkaistaan Ratsastajainliiton nettisivuilla. - Liiton nimeämät kouluttajat: Kari Vepsä. 82

83 83

Ratsastajainliitto kouluttaa

Ratsastajainliitto kouluttaa SUOMEN RATSASTAJAINLIITON KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 2015 Ratsastajainliitto kouluttaa Suomen Ratsastajainliitto kouluttaa ratsastusvalmentajia, toimihenkilöitä kilpailutehtäviin, ratsastuksen harrastus- ja nuorisotoiminnan

Lisätiedot

Ratsastajainliitto kouluttaa

Ratsastajainliitto kouluttaa SUOMEN RATSASTAJAINLIITON KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 2017 Ratsastajainliitto kouluttaa Suomen Ratsastajainliitto kouluttaa ratsastusvalmentajia, toimihenkilöitä kilpailutehtäviin, ratsastuksen harrastus- ja nuorisotoiminnan

Lisätiedot

Suomen ratsastajainliiton. Koulutusjärjestelmä. Voimassa 1.1.2015 alkaen

Suomen ratsastajainliiton. Koulutusjärjestelmä. Voimassa 1.1.2015 alkaen Suomen ratsastajainliiton Koulutusjärjestelmä Voimassa 1.1.2015 alkaen Ratsastajainliitto kouluttaa Suomen Ratsastajainliitto kouluttaa ratsastusvalmentajia, toimihenkilöitä kilpailutehtäviin, ratsastuksen

Lisätiedot

Ratsastajainliitto kouluttaa

Ratsastajainliitto kouluttaa Anna Aalto / Heasta Ratsastajainliitto kouluttaa Suomen Ratsastajainliitto kouluttaa ratsastusvalmentajia, toimihenkilöitä kilpailutehtäviin, ratsastuksen harrastus- ja nuorisotoiminnan ohjaajia, erityisliikunnan

Lisätiedot

Ratsastajainliitto kouluttaa

Ratsastajainliitto kouluttaa Ratsastajainliitto kouluttaa Suomen Ratsastajainliitto kouluttaa ratsastusvalmentajia, toimihenkilöitä kilpailutehtäviin, ratsastuksen harrastus - ja nuorisotoiminnan ohjaajia, erityisliikunnan ohjaajia

Lisätiedot

OTTELUTUOMARIOIKEUDET JA OTTELUTUOMAREIDEN KOULUTUS SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 4.5.2011

OTTELUTUOMARIOIKEUDET JA OTTELUTUOMAREIDEN KOULUTUS SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 4.5.2011 OTTELUTUOMARIOIKEUDET JA OTTELUTUOMAREIDEN KOULUTUS SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 4.5.2011 Tuomarioikeuksia ja koulutusta koskevat määräykset 3(7) 1. TUOMARIOIKEUDET Suomen Taekwondoliitossa on kolme kansallisten

Lisätiedot

Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus

Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus Valmentajakoulutus 5 tasoa (ratsastusvalmentaja, lajivalmentaja, huippuvalmentaja, valmentajan ammattitutkinto, valmentajan erikoisammattitutkinto)

Lisätiedot

SRL toimihenkilöiden lisenssipäivitys

SRL toimihenkilöiden lisenssipäivitys SRL toimihenkilöiden lisenssipäivitys Valmentajien lisenssikoulutus I-, II-, III-, IV ja V-tason valmentajaoikeudet Lajisääntömuutokset Käytännön esimerkit SRL / Ypäjä Frey Carl-Harry Korppoo Anu Ylänne

Lisätiedot

Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset

Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset Sallitut luokat ja vaadittavat kilpailuluvat 2-taso: FEI:n pararatsastusohjelmat Suositellaan FEI-tutustumis-, noviisi- ja joukkueohjelmia. Vähintään D-lupa,

Lisätiedot

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta. .Aluekilpailuissa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä ja kilpailuiden järjestämismääräyksiä ja ohjeita tässä ohjeessa mainituin poikkeuksin. Lajisäännöissä voidaan tarkentaa tätä ohjetta lajikohtaisesti.

Lisätiedot

LIIKESARJATUOMARIEN LUOKITUKSET SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 6.9.2010

LIIKESARJATUOMARIEN LUOKITUKSET SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 6.9.2010 LIIKESARJATUOMARIEN LUOKITUKSET SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 6.9.2010 1. TUOMARIOIKEUDET Suomen Taekwondoliitossa on kolme kansallisten liikesarjatuomarioikeuksien luokkaa: C, B ja A, joista C on alin ja A

Lisätiedot

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2019! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroilla on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Penny & Friends -

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Penny & Friends kilpailusäännöt 2018 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroille on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Renny & Friends -

Lisätiedot

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä Suunnitelman laadinta Pvm 15/2 2013 Rakenteen tarkistus Pvm 21/3 2013 Muodollinen tarkistus Pvm 28/3 2013 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 17/4 2013 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnan jaostossa Pvm

Lisätiedot

Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus

Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus Toimitsijalisenssin ikärajat Nuorisolisenssiä voivat hakea 12 15 -vuotiaat, perustoimitsijalisenssin saamiseksi edellytetään vähintään 16 vuoden ikää ja päätoimitsijalisenssin

Lisätiedot

SPKL tuomarikoulutusohje

SPKL tuomarikoulutusohje Suomen Palveluskoiraliitto (SPKL) ry TUOMARIKOULUTUS Koulutusohjelma: - peruskurssi - lajikurssi - ylituomarikurssi - koearvostelut - loppuarvostelu tuomarikollegiolle Jäsenyhdistykset anovat tuomarikurssin

Lisätiedot

Esteseminaari 2016 Esteratsastuskomitea

Esteseminaari 2016 Esteratsastuskomitea Esteseminaari 2016 Esteseminaari 2016 Valiomerkit 2015 Toimintasuunnitelma 2017 Talous Sääntömuutosehdotukset 2017 KS I ja KS III Kilpailukalenteri 2017 Kilpailujen hakuprosessi/päällekkäisyydet/kaupalliset

Lisätiedot

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT Kilpailujen haku Kutsun laatiminen Kustannusarvion laadinta Valmistelun aikataulutus Tapahtuman aikataulutus Seuran hallituksen hyväksyntä Vastuualueiden kartoitus Toimihenkilöiden

Lisätiedot

VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS Lajiseminaari Aki Ylänne

VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS Lajiseminaari Aki Ylänne VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS 2013 Lajiseminaari 24.11.2013 Aki Ylänne 1 Tavoite: Ratsastajan ja ratsukon turvallinen ja laadukas kehittyminen urheilijan urapolun eri vaiheiden mukaan perustasolta kohti

Lisätiedot

Urheilufoorumi

Urheilufoorumi Urheilufoorumi 22.11.2014 TOTEUTUS Johdonmukainen ja laadukas tasojärjestelmä etenee ratsukon urapolun mukaisesti Kvaalisäännöt ohjaavat kaikissa lajeissa kehitystä Luokkasuositukset 5-tasoa, jotka ovat

Lisätiedot

Valmennusjärjestelmässä mukana huippuosaajien-, WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics - valmennus

Valmennusjärjestelmässä mukana huippuosaajien-, WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics - valmennus Ammatillisen koulutuksen järjestäjät SKILLS-HUIPPUVALMENNUSYKSIKKÖ HAKU 2015 2017 SKILLS-LAJIPÄÄLLIKÖIDEN JA -VALMENTAJIEN NIMEÄMINEN Skills Finland hakee huippuvalmennusyksiköitä, lajipäälliköitä ja valmentajia

Lisätiedot

5.19.2 LIIKUNTA / ESTERATSASTUSVALMENNUS (LIE)

5.19.2 LIIKUNTA / ESTERATSASTUSVALMENNUS (LIE) Liite nro 30 76 11.12.2012 5.19.2 LIIKUNTA / ESTERATSASTUSVALMENNUS (LIE) Opetuksen tavoitteet Esteratsastusvalmennuksen tavoitteena on ohjata ratsastajia toimimaan määrätietoisesti ja monipuolisesti,

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Uudessa kisamuodossa hyödynnetään Ratsastajainliiton merkkisuoritusten ratapohjia. Samalla oppilailla on mahdollisuus suorittaa hevostaito- ja ratsastusmerkkejä.

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2014

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2014 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2014 I-TASON VALMENTAJAKOULUTUKSET: Tennisohjaaja Kaikkiin koulutuksiin on mahdollista osallistua, ei ainoastaan oman alueen koulutuksiin. Seuralla tai useammalla alueen

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015)

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015) Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015 (päivitetty 13.4.2015) 1 10 Yleinen osa Lounais-Suomen alueen mestaruuskilpailut ovat avoimia Lounais-Suomen alueen seuroja sekä Lounais-Suomen alueella asuville

Lisätiedot

kouluratsastus: Vähintään 3-tason kilpailussa järjestettävä vähintään helppo A (ei kuitenkaan Helppo A Kenttäkilpailuohjelma n:o 6)

kouluratsastus: Vähintään 3-tason kilpailussa järjestettävä vähintään helppo A (ei kuitenkaan Helppo A Kenttäkilpailuohjelma n:o 6) Prix de Suomen Hippos luokilla pyritään edistämään suomenhevosten ratsastuskäyttöä monipuolisesti. Jaettavien luokkien määrä vaihtelee vuosittain ja luokat jakaa Suomenratsut ry. hakemuksiin perustuen.

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2018

Syyskokousmateriaali 2018 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2018 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma2019 ESRAn aluejaosto 2018, erovuoroiset Talousarvio vuodelle 2019 Valtakirja

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

LIITTOKOULUTTAJAN TYÖJÄRJESTYS Suomen Agilityliiton hallituksen hyväksymä

LIITTOKOULUTTAJAN TYÖJÄRJESTYS Suomen Agilityliiton hallituksen hyväksymä Liittokouluttajan työjärjestys astuu voimaan 1.9.2017. Liittokouluttajanimitys ja liittokouluttajan työjärjestys ovat voimassa määräaikaisesti 31.12.2019 saakka. 1. Liittokouluttajaksi nimittäminen ja

Lisätiedot

OTTELUTUOMARIOIKEUDET JA OTTELUTUOMAREIDEN KOULUTUS SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 1.1.2016

OTTELUTUOMARIOIKEUDET JA OTTELUTUOMAREIDEN KOULUTUS SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 1.1.2016 OTTELUTUOMARIOIKEUDET JA OTTELUTUOMAREIDEN KOULUTUS SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 1.1.2016 TUOMARIOIKEUDET Suomen Taekwondoliitossa on neljä kansallisen ottelutuomarioikeuksien luokkaa ja yksi kansainvälinen

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta oppilaitoksessa sekä ohjatuista

Lisätiedot

Valmentajalisenssijärjestelmä. Antti Koskelainen Nuorten Olympiavalmentaja Suomen Koripalloliitto

Valmentajalisenssijärjestelmä. Antti Koskelainen Nuorten Olympiavalmentaja Suomen Koripalloliitto Valmentajalisenssijärjestelmä Antti Koskelainen Nuorten Olympiavalmentaja Suomen Koripalloliitto Taustaa lisenssijärjestelmälle "Unelmana olympialaiset, matkalla maailmanmestaruuskisat Kansainvälinen Koripalloliitto

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Koulutusjärjestelmä. Forssan Naisvoimistelijat, Koulutusjärjestelmä Sivu 1

Koulutusjärjestelmä. Forssan Naisvoimistelijat, Koulutusjärjestelmä Sivu 1 Koulutusjärjestelmä Forssan Naisvoimistelijat järjestää koulutuspäiviä valmentajilleen ja ohjaajilleen vuosittain. Koulutukset voivat olla seuran sisäisiä koulutuksia tai Voimisteluliiton tai jonkun muun

Lisätiedot

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa.

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Aikuisten maahanmuuttajien ammatillisten näyttötutkintojen kehittäminen hyvinvointialalla -hanke

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 18.9.2014 klo 17.30- n. 20.30 Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä, kokoustilaan ohjaus hotellin vastaanotosta Ohjelma:

Lisätiedot

Vammaisratsastuksen lajiseminaari Vammmaisratsastuksen lajiseminaari

Vammaisratsastuksen lajiseminaari Vammmaisratsastuksen lajiseminaari Vammaisratsastuksen lajiseminaari 21.11.2015 1 Lajiseminaarin ohjelma 15.30-16.00 Toimintasuunnitelma 2017 16.00-16.30 Kilpailusäännöt ja kilpailukalenteri 16.30-16.45 Vammaisratsastuskomitean kokoonpano

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2017

Syyskokousmateriaali 2017 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2017 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma2018 Talousarvio vuodelle 2018 ESRAn aluejaosto 2017, erovuoroiset Valtakirja

Lisätiedot

Koripallovalmentajan sudenpolku. Valmentaja- ja ohjaajakoulutus & valmentajalisenssijärjestelmä

Koripallovalmentajan sudenpolku. Valmentaja- ja ohjaajakoulutus & valmentajalisenssijärjestelmä Koripallovalmentajan sudenpolku Valmentaja- ja ohjaajakoulutus & valmentajalisenssijärjestelmä Idea kouluttautumisesta - perustehtävä Auttaa valmentajaa, jotta valmentaja osaa auttaa kaikin mahdollisin

Lisätiedot

Kilpailusäännöt Yleinen osa KS Muutokset

Kilpailusäännöt Yleinen osa KS Muutokset Kilpailusäännöt Yleinen osa KS 1 2019 Muutokset Termit ja lyhenteet HEPPA-tietojärjestelmä Heppa-järjestelmä sisältää tiedot kaikista Suomeen rekisteröidyistä hevosista, ravikilpailuista ja hevosnäyttelyistä.

Lisätiedot

RATSASTUSURHEILUN KEHITTÄMINEN. SRL / Urheilufoorumi Helsinki Kari Niemi-Nikkola Kehitysjohtaja 1-6/2014

RATSASTUSURHEILUN KEHITTÄMINEN. SRL / Urheilufoorumi Helsinki Kari Niemi-Nikkola Kehitysjohtaja 1-6/2014 RATSASTUSURHEILUN KEHITTÄMINEN SRL / Urheilufoorumi Helsinki 22.11.2014 Kari Niemi-Nikkola Kehitysjohtaja 1-6/2014 Tavoite: Ratsastusurheilun kehitystyö 2014 -tavoitteet ja suuntaviivat Tehdä analyysi

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

MH-LUONNEKUVAUKSEN TOIMIHENKILÖ- JA KUVAAJAKOULUTUSOHJE

MH-LUONNEKUVAUKSEN TOIMIHENKILÖ- JA KUVAAJAKOULUTUSOHJE MH-LUONNEKUVAUKSEN TOIMIHENKILÖ- JA KUVAAJAKOULUTUSOHJE Hyväksytty Kennelliitossa 9.4.2014 Voimassa 1.5.2014 alkaen KOULUTUSOHJE MH-TOIMIHENKILÖKOULUTUS Hyväksytty Kennelliitossa 9.4.2014, voimassa 1.5.2014.

Lisätiedot

1. Yleistä... 2. 2. Näyttötutkinnon järjestämisedellytykset... 2. 3. Tiedotus, neuvonta ja ohjaus... 2. 4. Tutkintosuoritusten arvioijat...

1. Yleistä... 2. 2. Näyttötutkinnon järjestämisedellytykset... 2. 3. Tiedotus, neuvonta ja ohjaus... 2. 4. Tutkintosuoritusten arvioijat... Pysyväisohjeet tutkintojen järjestäjille Hyväksytty suntion tutkintotoimikunnan kokouksessa 19.3.2012 SISÄLLYS 1. Yleistä... 2 2. Näyttötutkinnon järjestämisedellytykset... 2 3. Tiedotus, neuvonta ja ohjaus...

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

Nopeuden Perustoimitsijakoulutus

Nopeuden Perustoimitsijakoulutus Nopeuden Perustoimitsijakoulutus Autourheilun säännöt www.autourheilu.fi/saannot Säännöt Autokilpailujen kansalliset määräykset suomessa Nopeuskilpailujen säännöt Ko. lajin kilpailusäännöt (sarjasäännöt)

Lisätiedot

Kilpailusäännöt, Yleinen osa (KS I) 2017

Kilpailusäännöt, Yleinen osa (KS I) 2017 Kilpailusäännöt, Yleinen osa (KS I) 2017 4 Käsitemääritelmiä 4.9. Hevonen / poni Hevosella tarkoitetaan näissä säännöissä myös ponia ja muita kavioeläimiä, jollei toisin mainita. 7 Kilpailija 7.2. Liikkuessaan

Lisätiedot

Toimikunta päättää aikaisemmin osoitetun osaamisen tunnustamisesta. (Näyttötutkintoopas 2015 s, 27)

Toimikunta päättää aikaisemmin osoitetun osaamisen tunnustamisesta. (Näyttötutkintoopas 2015 s, 27) OPETUSHALLITUS TUTKINTOTOI MIKUNN AT UTBILD NINGSSTYRELSEN E XAME NSKOMMISSIONERNA Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunta (8452) 1.8.2013 31.7.2016 Ohje näyttötutkinnon järjestäjille 11/2015

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON KANOOTTIPOOLON LAJIKOHTAISET YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY : 12.6.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET

Lisätiedot

KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus

KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus TOIMENPITEET TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI Loistava kilpailu- ja harrastustarjonta Vammaisratsastus on merkittävä suomalainen urheilulaji,

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen!

Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen! Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen! Hyvälle ratsastusseuralle jaetaan vuosittain tunnustuspalkinto laadukkaasta ja monipuolisesta seuratyöstä. Suomen Ratsastajainliitto

Lisätiedot

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Paula Kukkonen 19.4.2012

Paula Kukkonen 19.4.2012 Paula Kukkonen 19.4.2012 1 Työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen toimiala = työssä ja työpaikoilla tapahtuva valmennus, sosiaalinen työllistäminen ja lakisääteinen ammatillinen kuntoutus Toimialan

Lisätiedot

Repiviä tai viiltäviä kannuksia ei saa käyttää. Kannusten kärjet eivät saa osoittaa ylöspäin.

Repiviä tai viiltäviä kannuksia ei saa käyttää. Kannusten kärjet eivät saa osoittaa ylöspäin. Esteratsastussääntömuutokset 2012 315. Kilpailuissa tarvittava henkilökunta Turvallisuuspäällikkö* * = Pakollinen nimettävä. 5. RATSASTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET 321. Kilpailuasu Verryttelyalueella

Lisätiedot

TOIMITSIJALISENSSIOHJEET

TOIMITSIJALISENSSIOHJEET TOIMITSIJALISENSSIOHJEET Nuorisotoimitsija Nuorisolisenssi on 12-15-vuotiaille tarkoitettu lisenssi, joka sisältää saman tapaturmavakuutuksen kuin toimitsijalisenssi. Seurat voivat hakea nuorisotoimitsijoille

Lisätiedot

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm. ALUEJAOSTON KOKOUS 2/2019 Aika Paikka 18.2.2019 klo 18.00 21.05 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 2(2) puheenjohtaja Tarja Kallio 2(2) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(2) rahastonhoitaja, poissa

Lisätiedot

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi?

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 23.10.2015 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta 8509 Soila Osaamisen

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Opiskelijan ja näyttötutkinnon suorittajan arviointi 6-7.2.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

Toimitsijalisenssiuudistus

Toimitsijalisenssiuudistus Toimitsijalisenssiuudistus» Toimitsijalisensseissä siirryttiin kolmiportaiseen toimitsijapätevyys- ja lisenssirakenteeseen vuoden 2018 alusta alkaen. Siirtymävaihe ja voimassaolo» Siirtymävaiheessa voimassa

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat

Yhteiset tutkinnon osat Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset

Lisätiedot

KILPAVALMENTAJAKOULUTUKSEN

KILPAVALMENTAJAKOULUTUKSEN Suomen Tennisliitto r.y. JÄRJESTÄVÄT YHTEISTYÖSSÄ VALTAKUNNALLISEN KILPAVALMENTAJAKOULUTUKSEN 1. lähijakso Pajulahdessa: pe 15.1. su 17.1.2016 2. lähijakso Pajulahdessa: pe 4.3. su 6.3.2016 3. lähijakso

Lisätiedot

SML:N JÄSENKERHOJEN C-TOIMITSIJAKOULUTUS 1/09

SML:N JÄSENKERHOJEN C-TOIMITSIJAKOULUTUS 1/09 SML:N JÄSENKERHOJEN C-TOIMITSIJAKOULUTUS 1/09 DIA KÄSIKIRJOITUS C-TOIMITSIJAKOULUTUKSIA PITÄVILLE KOULUTTAJILLE (Käsikirjoitus on tarkoitettu kouluttajan avuksi). Arvoisa kouluttaja Tämä diakäsikirjoitus

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET Yhdistyksen nimi Virallinen lyhenne Yhdistys rek.no tai y-tunnus Kotikunta YHTEYSTIEDOT LIIKUNTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

Todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävät tiedot ammatillisessa koulutuksessa

Todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävät tiedot ammatillisessa koulutuksessa MÄÄRÄYS 1 (1) 11.01.2018 OPH-54-2018 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Voimassaoloaika: 15.1.2018 alkaen toistaiseksi Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu: L 531/2017, 60 Kumoaa

Lisätiedot

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut)

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut) Kohderyhmä (tallikilpailut, harjoituskilpailut) (Seurakilpailut) (Aluekilpailut) (Kansalliset kilpailut) (WR-kilpailut) Maajoukkue Tavoitteellinen kilpaurheilu Tähtikilpailut Aloittaville ratsastajille,

Lisätiedot

Talenttivalmennushakuprosessi 2019

Talenttivalmennushakuprosessi 2019 Talenttivalmennushakuprosessi 2019 Valmennusosaaminen vahvistuu ja leviää seuroissa Valmennusosaamisen vahvistamisen seuroissa Tarpeet Hyödynsaajat (seurat) Vaikutukset Tulokset Esim. Suomalaisen pelaajakehityksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen (1) Opiskelijalle tulee järjestää mahdollisuus näytön tai muun osaamisen osoittamisen uusintaan tai hyväksytyn

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi

www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi l näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi lyhyesti l ammatillisen näyttötutkinnon (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto)

Lisätiedot

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Näytöt ja osaamisen arviointi Laki ammatillisesta koulutuksesta Asetus ammatillisesta koulutuksesta Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet

Lisätiedot

KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen

KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO... 3 1.1. JOHDANTO... 3 1.2. VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen:

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1 Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1. Kartoitetaan valmennusyksikössä suoritettavat koulutusalat a. Etsitään valmennusyksikön aloja vastaavia koulutusaloja tarjoavat oppilaitokset. i.

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

Mikä on ammatillinen tutkinto?

Mikä on ammatillinen tutkinto? Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on

Lisätiedot

Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä

Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä 11.8.2018 Ammattitutkinto Ammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista,

Lisätiedot

LIITTOKOULUTTAJAN TYÖJÄRJESTYS Suomen Agilityliiton hallituksen hyväksymä

LIITTOKOULUTTAJAN TYÖJÄRJESTYS Suomen Agilityliiton hallituksen hyväksymä Liittokouluttajan työjärjestys astuu voimaan 1.9.2015. Liittokouluttajanimitys ja liittokouluttajan työjärjestys ovat voimassa määräaikaisesti 2 vuotta. 1. Liittokouluttajaksi nimittäminen ja liittokouluttajan

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Elisabet Kinnunen ja Anne Huhtala Osaamisen ja sivistyksen asialla LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto

Lisätiedot

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2019 Aika Paikka ti 23.4.2019 klo 18.00-20.40 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 4(4) puheenjohtaja Tarja Kallio 4(4) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(4) rahastonhoitaja Antero

Lisätiedot

Valmentajille maksutonta. koulutusta Yhteistyössä kuntien liikunta palvelut ja LiikU

Valmentajille maksutonta. koulutusta Yhteistyössä kuntien liikunta palvelut ja LiikU Valmentajille maksutonta koulutusta 2017 2018 Yhteistyössä kuntien liikunta palvelut ja LiikU kenelle? Valmentajakoulutukset ovat tarkoitettu valmentajille, joilla on jo jonkin verran valmentajakokemusta

Lisätiedot

Uusi valmennusjärjestelmä. Together we make future

Uusi valmennusjärjestelmä. Together we make future Uusi valmennusjärjestelmä Together we make future Everyone Matters Skills Finland ry:n tulee löytää malli, jossa eri ammattialat/lajiperheet voivat itse määrittää sen tavan, jolla he organisoivat ja rahoittavat

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen

LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT 19.10.18 SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT 19.10.18 OHJELMA 12.00-13.00 Lounas 13.00 Avaussanat, SPL Länsi-Suomi valmennuskoulutuspäällikkö

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä Ohjelma: 18.00 alueen syyskokous 18.30 Ratsastusseura Aramara:

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto ry. Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt

Suomen Ilmailuliitto ry. Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt Suomen Ilmailuliitto ry Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt Hyväksytty Suomen Ilmailuliitto ry:n lajivaliokunnan kokouksessa 29.11.2011 1(5) SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN YLEISET SÄÄNNÖT Näitä sääntöjä

Lisätiedot

Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa

Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa Ohjeet ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan 1.1.2018 alkaen saaneille koulutuksen järjestäjille Koulutuksen hankinta

Lisätiedot

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto 12.12.2018 Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Ammatillinen koulutus Liiketoiminnan perustutkinto 180, merkonomi:

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Osaamisohjelma lajissa 29.9.2015. Valmennusosaamisen työpaja

Osaamisohjelma lajissa 29.9.2015. Valmennusosaamisen työpaja Osaamisohjelma lajissa 29.9.2015 Valmennusosaamisen työpaja Osaamisohjelma Osaamisohjelmaa johtaa KIHU yhteistyössä HUY kanssa valmennusosaaminen osallistuva asiantuntijatoiminta tutkimus- kehittämis-

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE www.varia.fi SISÄLLYS Mitä oppisopimuskoulutus on?... 2 Oppisopimuskoulutus ja yleinen tutkintorakenne... 4 Oppisopimusprosessi... 5 Oppisopimuksen

Lisätiedot

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Näyttötutkinnon järjestämissopimuksen hakeminen Päivi Kuivalainen Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen erikoisammattitutkinto Tutkinnon

Lisätiedot

Ammattitutkintostipendi. näyttötutkinnon suorittaneelle

Ammattitutkintostipendi. näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi lyhyesti l ammatillisen näyttötutkinnon (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto) suorittaneelle

Lisätiedot

Practical-Ammunnan tuomaritoiminta Suomessa

Practical-Ammunnan tuomaritoiminta Suomessa Practical-Ammunnan tuomaritoiminta Suomessa 1.1.2019 Practical-ammunta tapahtuu tiukasti säänneltynä, niin kansainvälisten kuin kansallisten lakien, sääntöjen ja ohjeiden taholta. Practical-tuomaritoimintaa

Lisätiedot