Ratsastajainliitto kouluttaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ratsastajainliitto kouluttaa"

Transkriptio

1 Anna Aalto / Heasta

2 Ratsastajainliitto kouluttaa Suomen Ratsastajainliitto kouluttaa ratsastusvalmentajia, toimihenkilöitä kilpailutehtäviin, ratsastuksen harrastus- ja nuorisotoiminnan ohjaajia, erityisliikunnan ohjaajia sekä järjestötoiminnan hallintoon mm. seurojen puheenjohtajia. Koulutukset on koottu yhteen asiakirjaan koulutusjärjestelmäksi. Liiton organisoima koulutus on suunnattu vapaaehtoistoimijoille, eikä anna ammatillista pätevyyttä. Liitto ylläpitää toimihenkilörekisteriä toimihenkilökoulutuksen hyväksytysti suorittaneista jäsenistään sekä järjestää nk. lisenssikoulutusta toimihenkilöiden tietojen ja taitojen ajan tasalla pitämiseksi. Koulutusten kehittämisestä vastaa koulutusvaliokunta, johon kuuluu kunkin koulutusalan asiantuntijat. Koulutusten käytännön järjestelyistä vastaavat pääasiassa aluejaostot, liiton toimisto sekä Ypäjän hevosopisto. Liitto tukee koulutuksia vuosittaisen talousarvion mukaisesti sekä tuottaa koulutusmateriaaleja ja vastaa kouluttajakoulutuksesta. Kansainvälisestä toimihenkilökoulutuksesta vastaa kansainvälinen ratsastajainliitto Federation Equestre Internationale FEI. Hevosalan ammatillisesta koulutuksesta vastaavat hevosalan oppilaitokset. Ratsastajainliitto tekee yhteistyötä hevosalan oppilaitosten kanssa koulutuksen kehittämiseksi. Liitolla on edustaja tutkintotoimikunnassa ja eri työryhmissä. Ratsastajainliitto on kehittänyt yhteistyössä hevosalan oppilaitosten kanssa epävirallisen Hevosharrasteohjaajan tutkintonimikkeen, joka myönnetään automaattisesti hevosalan perustutkinnon riittävällä tasolla suorittaneille henkilöille. Hevosharrasteohjaajat voivat toimia liiton hyväksymillä talleilla vastuullisina ohjaajina. Lisätietoja SRL:n koulutusvaliokunta Kilpailu- ja koulutuspäällikkö Marian Seppälä p. (09) , , 2

3 Sisällys Toimihenkilökoulutus 4 Valmentajakoulutus 6 Stewardikoulutus 11 Turvallisuuspäällikkökoulutus 15 Esteratsastuskoulutukset 17 Kenttäratsastuskoulutukset 32 Kouluratsastuskoulutukset 37 Lännenratsastuskoulutukset 47 Matkaratsastuskoulutukset 49 Valjakkoajokoulutukset 51 Vammaisratsastuskoulutukset 58 Vikellyskoulutukset 61 Hevoskerhonohjaajakoulutukset 62 Seuratoiminnan koulutukset 64 Liitto ylläpitää kouluttajalistaa, joka julkaistaan liiton internet-sivuilla. Koulutusjärjestelmän mukaisissa koulutuksissa kouluttajina voivat toimia vain kouluttajalistalla nimetyt henkilöt tai muut SRL:n hyväksymät henkilöt esim. ulkomaiset kouluttajat. Kouluttajalistalle otettavien kouluttajien tulee olla SRL:n jäseniä ja heillä tulee olla voimassa oleva kansallinen toimihenkilölisenssi tai FEI-toimihenkilöoikeus ko. koulutettavaan tehtävään sekä toimia säännöllisesti ja aktiivisesti oikeuksiensa mukaisissa tehtävissä. Tuomarikouluttajilla on oltava vähintään 5:n vuoden pj-tuomarikokemus. Kouluttajanimityksissä huomioidaan koulutusten määrä sekä maantieteellinen tarve. Kouluttajakoulutusta järjestetään tarpeen mukaan. Koulutukseen on avoin haku, josta tiedotetaan SRL:n viestintäkanavia pitkin. Valintakriteereinä koulutustausta ja kokemus huomioiden myös maantieteelliset seikat ja kielitaito. Kouluttajille järjestään säännöllisesti tapaamisia ja koulutusta. 3

4 Toimihenkilökoulutus Oheen on koostettu ohjeita toimihenkilökoulutuksiin osallistuville. Käytännön harjoittelut Yksi harjoittelu on yksi kokonainen kilpailupäivä (8h/vähintään 4 luokkaa) samassa tehtävässä, harjoittelut tulee suorittaa alue- ja kansallisen tason kilpailuissa. Koearvostelut Osassa lajeista suoritetaan nk. koearvosteluja. SRL vahvistaa koearvostelun hinnan vuosittain. Kouluttaja määrittelee vähintään yhden koearvostelutilaisuuden per kurssi. Vuonna 2014 hinta on 30 euroa. Koearvostelun vastaanottaja kerää arvosteluun osallistuneiden nimet ja yhteystiedot (väh. seura) ja toimittaa ne liittoon, joka laskuttaa koearvostelumaksun jälkikäteen. Yksi koearvostelu sisältyy kurssimaksuun. Mikäli 1. koearvostelu hylätään tai kokelas ei pääse osallistumaan kurssin yhteydessä järjestettävään koearvosteluun, maksaa hän koearvostelumaksun uudesta tilaisuudesta. Toimihenkilöoikeuksien hakeminen Toimihenkilöoikeudet voidaan myöntää henkilölle, joka on SRL:n alaisen ratsastusseuran täysjäsen, omaa lajisäännöissä vaaditun suoritustason (=tulos kilpailuista, edellytys ei koske kaikkia toimihenkilöoikeuksia) sekä täyttää toimihenkilöille asetetun ikärajan (eri oikeudet/ erilaiset ikärajat). Henkilö on osallistunut SRL:n toimihenkilökoulutukseen ja saavuttanut mahdollisessa teoriakokeessa hyväksytyn arvosanan sekä suorittanut hyväksyttävästi käytännön näytteen (koearvostelu, tuomarointi, ratamestarinäyte tms.). Toimihenkilöoikeuksia hakee henkilö itse liiton internet-sivuilta löytyvällä lomakkeella. Henkilön ratsastusseura vahvistaa hakemuksen. Toimihenkilöoikeus hyväksytään SRL:n hallituksen kokouksessa, jonka jälkeen tieto kirjataan ko. henkilön tietoihin SRL:n käyttämään jäsentietorekisteriin. Toimihenkilö aktivoi oikeutensa toimia kilpailuissa osallistumalla lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Toimihenkilön tulee osallistua siihen tai niihin lisenssikoulutuksiin joista hän katsoo olevan työnsä hyvin tekemisen kannalta eniten hyötyä. SRL ja sen aluejaostot järjestävät säännöllisesti erilaista toimihenkilökoulutusta kilpailunjärjestäjien tarpeisiin. Koulutukset julkaistaan liiton tapahtumakalenterissa. Oikeutensa aktivoineet toimihenkilöt. Toimihenkilöoikeuksien anomislomake löytyy liiton internetsivuilta materiaalisalkusta. Toimihenkilöoikeutta haetaan SRL:lta toimihenkilöoikeuslomakkeella, jonka mukaan liitetään kopiot kurssitodistuksesta sekä käytännön harjoitteluista. Toimihenkilöiden lisenssikoulutukset Toimihenkilön tulee olla Ratsastajainliiton jäsenseuran täysjäsen. Toimihenkilölisenssit aktivoituvat ainoastaan osallistumalla lisenssikoulutukseen tai erityistapauksissa koulutusvaliokunnan aktivointipäätöksellä (esim. kouluttajat). Lisenssi on voimassa kaksi (2) vuotta. Vuonna 2014 koulutukseen osallistuneiden oikeus on voimassa asti. Lisenssikoulutus aktivoi henkilön kaikki toimihenkilöoikeudet. Poikkeuksena koulu- ja taitotuomarit sekä lännenratsastus- ja kenttätoimihenkilöt. Edellä mainittujen oikeudet aktivoidaan vasta, kun henkilö on osallistunut lajin omaan lisenssikoulutukseen ja/tai skaalantarkistukseen. 4

5 Kansainvälinen koulutus Kansainvälisestä toimihenkilökoulutuksesta vastaa kansainvälinen ratsastajainliitto Federation Equestre Internationale FEI. Kotimaan koulutuksien kehittämisessä huomioidaan kansainvälisen toimihenkilökoulutuksen sisällöt ja linjaukset. Koulutusvaliokunta laatii yhteistyössä SRL:n huippu-urheilun johtoryhmän kanssa vuosisuunnitelman kansainvälisestä koulutustarpeesta sekä koulutettavista, perustuen kilpailutoiminnan tarpeeseen sekä määrittelevät koulutuksien valintaperusteet. FEI:n viralliset kielet ovat englanti ja ranska. SRL edellyttää kansainväliseen koulutukseen lähetettäviltä henkilöiltä vähintään hyvää englannin kielen taitoa. FEI -toimihenkilökoulutukseen osallistuvien edellytetään toimivan kouluttajina kansallisella tasolla pyydettäessä. Fast track Koulutusvaliokunta voi harkintansa mukaan myöntää kokeneelle kilpailijalle, valmentajalle tai toimihenkilölle hakemuksesta oikeuden päästä nopeutettuun koulutukseen eli nk. Fast trackiin. Fast trackin perusteet on määritelty koulutuskohtaisesti. SRL:n eri toimielimet voivat esittää henkilöitä nopeutettuun koulutukseen. 5

6 Valmentajakoulutus V-tason valmentaja Akateeminen tutkinto Voimassa toistaiseksi. Henkilön tiedot pysyvät SRL:n toimihenkilörekisterissä, osallistumalla lisenssikoulutus joka toinen vuosi. IV-tason valmentaja Valmentajan erikoisammattitutkinto (VaET) ja valmentajan ammattitutkinto (VaT), haku ja valinta urheiluoppilaitoksen ohjeiden mukaan. Voimassa toistaiseksi. Henkilön tiedot pysyvät SRL:n toimihenkilörekisterissä, osallistumalla lisenssikoulutus joka toinen vuosi. III-tason valmentaja II-tason valmentajaoikeudet vähintään 2 vuotta. Taitotaso vaativa A Osallistuminen lisenssikoulutus joka toinen vuosi. II-tason valmentaja Taitotaso vaativa B. I-tason valmentajaoikeudet vähintään 2 vuotta. Osallistuminen lisenssikoulutus joka toinen vuosi I-tason valmentaja Taitotaso helppo A Osallistuminen lisenssikoulutus joka toinen vuosi 6

7 Kurssin kautta saadut todistukset Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut I-tason valmentaja Henkilöille, jotka valmentavat pääsääntöisesti seura-aluetason kilpailijoita. Taitotaso helppo A Kolme jaksoa, joista 1.järjestetään urheiluopistolla, 2. ja 3. hevosalan oppilaitoksessa. 3x 3 pv ja etätehtävät sekä näyttö ja EA I 1-2 kurssi /vuosi, osallistujia 10-24/kurssi. Urheiluopiston sähköinen oppimisympäristö esim. Foppa, jossa materiaalit ja tehtävät, lajikohtaiset materiaalit Kyran kirja ja Coaching Riding for Riding Instructor. Hakemusten perusteella. Ratsastuksenvalmentaja taso I Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi ja tehtävät. Lisäksi hyväksytty valmennusnäyttö sekä EA I kurssin todistus. Lisenssikoulutus vähintään joka toinen vuosi. Urheiluopiston asiantuntijat, muita asiantuntija luennoitsijoita aihealueittain sekä lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 7

8 II-tason valmentaja Valmentajille, joilla on valmennettavia alue ja kansallisella tasolla. I-tason valmentajille (oikeus voimassa väh. 2 vuotta), ratsastuksenopettajille (AT), ratsastuksen opettajan ammattitutkintoa suorittaville sekä henkilöille, joiden oma taitotaso on vähintään vaativa B kouluratsastuksessa ja/ tai 130 tasolla esteratsastuksessa /vaativalla tasolla kenttäkilpailussa ja näyttöä kansallisen tason valmennustehtävistä usealta vuodelta. Kaksi jaksoa urheiluopistolla ja kaksi jaksoa Ypäjän Hevosopistolla sisältäen yhden kansainvälisen kouluttajan jakson. 5x3pv ja etätehtävät EAII 1/vuosi, n.15 osallistujaa/kurssi Urheiluopiston Foppa-oppimisympäristön käyttö ja lajikohtaiset materiaalit (kouluttajat). SLU:n psyykkisen valmennuksen nelitasomalli. Hakemusten perusteella. Lisäksi ratsastuksenopettajan ammattitutkinnon suorittajat saavat II-tason valmentajakoulutuksen osana ammattiopintojaan. Kurssin kautta saadut todistukset Koulu-, este-, kenttä-, valjakko-, vikellys-, lännenratsastus tai islanninhevoslajivalmentaja. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi ja käytännön harjoittelut, näytöt ja tehtävät. Osallistuminen lisenssikoulutus joka toinen vuosi. Urheiluopiston asiantuntijat, maajoukkuevalmentajat sekä lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 8

9 Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut III-tason valmentaja Valmentajille, joilla kansallisen tason valmennettavia. Oma ratsastustaito vähintään vaativa A ja omat valmennettavat kansallisella tasolla Lajiliiton suositus. Suoritetaan kaksoistutkintona valmentajan ammattitutkinnon yhteydessä urheiluopistolla. Ks. Valmentajan ammattitutkinto, oph.fi-näyttötutkinnot n.6 valmentajaa/vuosi Esim. Vierumäen valmistavan koulutuksen ohjelma, lisätietoa valmentajan ammattitutkinnon vaatimuksista opf.fi Valitaan hakemusten perusteella järjestävän urheiluopiston kriteerein. Koulu-, este-, kenttä-, valjakko-, vikellys-, lännenratsastus- tai islanninhevoshuippuvalmentajatodistus. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu näyttötutkinto urheiluopistoilla ja omaan lajiin tehdyt lajin kehittämistehtävät. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi. Urheiluopiston asiantuntijat ja opettajat sekä Master Coach Master Coach Kokenut ja vahvan lajiosaamisen/ammattitutkinnon suorittanut henkilö, joka omaa pedagogiset valmiudet ja halun toimia Master Coachina. Lajiliitto suosittelee. 9

10 IV-tason valmentaja Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Valmentajille, joilla kansallisen /kansainvälisen tason valmennettavia. Oma ratsastustaito vähintään vaativa A/140 esteratsastuksessa/cci**taso kenttäkilpailuissa ja omat valmennettavat kansallisella/kansainvälisellä tasolla. Lajiliiton suositus. Valmentajan ammattitutkinto tai valmentajan erikoisammattitutkintoopetus urheiluopistolla. Ks. Valmentajan ammattitutkinto/erikoisammattitutkinto, oph.finäyttötutkinnot n.2 valmentajaa/vuosi Esim. Vierumäen valmistavan koulutuksen ohjelma, lisätietoa valmentajan ammattitutkinnon vaatimuksista opf.fi Valitaan hakemusten perusteella järjestävän urheiluopiston kriteerein. Koulu-, este-, kenttä-, valjakko-, vikellys-, lännenratsastus- tai islanninhevosammattivalmentaja/erikoisammattivalmentaja Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu näyttötutkinto urheiluopistoilla ja omaan lajiin tehdyt lajin kehittämistehtävät. Suositellaan osallistumista lisenssikoulutukseen vähintään joka toinen vuosi. Urheiluopiston asiantuntijat ja opettajat sekä Master Coach Master Coach Kokenut ja vahvan lajiosaamisen/ammattitutkinnon suorittanut henkilö, joka omaa pedagogiset valmiudet ja halun toimia Master Coachina. Lajiliitto suosittelee. 10

11 Stewardikoulutus FEI KOULUTUS Level 1-3 I-tason kurssille pääsyvaatimukset: Kokemus sitoutuminen ja käytettävyys tehtävässä Steward Generalin suositus Lajikomitean suositus Kielitaito (min. englanti/ranska) 2 ja 3-tasoille FEI:n vaatimusten mukaisesti. Oikeuden voimassa olon edellytyksenä on osallistuminen FEI:n Refreshment seminaariin FEI:n määrittelemin välein (syksy 2012) tai kansallisen 2 vuoden periodein, jos vahvistusta ei saada. KANSALLINEN STEWARDI (toimihenkilöoikeuteen johtava koulutus) Kurssille pääsyvaatimukset: -Kurssilaisella on voimassa oleva stewardi lisenssi - Toiminut stewardin tehtävissä vähintään kahdeksassa vähintään aluetason kilpailussa. Ikäraja v. Osallistunut lisenssikoulutukseen joka 2. vuosi STEWARDI (toimihenkilöoikeuteen johtava koulutus) Kurssille pääsyvaatimukset: - Ikäraja v. - Suositukset omalta seuralta ja/tai kahdelta muulta voimassa olevan toimihenkilöoikeuden omaavalta henkilöltä. - Vähintään kolme vuotta kokemusta ratsastuksen kilpailutoiminnasta kilpailijana, toimihenkilönä, hevosenhoitajana, opettajana, valmentajana tms. Osallistunut lisenssikoulutukseen joka 2. vuosi 11

12 Stewardi Stewardikurssi on kaikille lajeille yhteinen stewardikurssi. Ikäraja v., suositukset omalta seuralta ja/tai kahdelta muulta voimassa olevan toimihenkilöoikeuden omaavalta henkilöltä. Vähintään kolme vuotta kokemusta ratsastuksen kilpailutoiminnasta kilpailijana, toimihenkilönä, hevosenhoitajana, opettajana, valmentajana tms. Kilpailusääntöjen yleinen osa (KSI), stewarditoiminnan perusteet, lyhyet lajiosat, lähtötasokoe sekä teoriakokeet (KS I ja stewarditoiminta) Vähintään 12 tuntia (1,5-2 päivää) Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Vähintään 1 kurssi/alue/vuosi Kurssilaisia 10-20/kurssi SRL:n esittely toimihenkilökoulutuksissa (SRL), PP: KS I (PM), Stewarditoiminta (PM), kokeet; KS I, stewarditoiminta (PM), lähtötasotesti (PM) täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestys ja maantieteellinen tarve huomioiden. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kurssitodistuksen. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi sekä käytännön harjoittelut. Hyväksytysti suoritettu kurssi edellyttää vähintään 75% tulosta kaikista teoriakokeista, ja vähintään 90 % lähtötasotestistä. Käytännön harjoittelut: Yhteensä kuusi (6) kilpailupäivää vähintään kahdessa lajissa, vähintään aluetasolla, vähintään kolmessa eri kilpailutapahtumassa). Yksi harjoittelu on kokonainen kilpailupäivä. Stewardioikeuden omaava henkilö voi toimia stewardin tehtävässä aluekilpailuissa kaikissa lajeissa. Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 12

13 Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Lajistewardi Stewardeille. Kansallinen stewardikurssi on lajikohtainen ja vastaa sisällöltään FEI:n 0-tasoa. Kurssille tulija omaa stewardioikeudet, toiminut stewardin tehtävissä vähintään kahdeksassa vähintään aluetason kilpailussa. Ikäraja v. KS I, stewarditoiminta, KS lajisäännöt, teoriakokeet (KS I, KS lajisäännöt, stewarditoiminta), n. 8 h (1 päivä) SRL järjestää 1 kansallisen/laji/vuosi (sovitaan per alue, missä mikäkin) Kurssilaisia 10-20/kurssi SRL:n esittely toimihenkilökoulutuksissa (SRL), PP: KS I (PM), Stewarditoiminta (PM), KS lajisäännöt (materiaali ja kokeet); este (Myrskog), koulu (Ukkonen), vammaisratsastus (Ukkonen), valjakko, lännen, kenttä Kemppainen), matka (Borup), vikellys (Spadinger) kokeet; KS I ja stewarditoiminta (PM), lähtötasotesti (PM) täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kurssitodistuksen. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu lajistewardikurssi ja käytännön harjoittelut. Hyväksytysti suoritettu kurssi edellyttää vähintään 75% tulosta kaikista teoriakokeista, ja vähintään 90 % lähtötasotestistä. Käytännön harjoittelut (neljä kilpailupäivää vähintään kansallisella tasolla, vähintään kahdessa eri kilpailutapahtumassa), koko kilpailupäivät. Harjoitteluvalvojana voivat toimia voimassa olevan toimihenkilölisenssin omaavat FEI stewardit sekä muut koulutusvaliokunnan nimeämät henkilöt. Lajistewardioikeuden omaava henkilö voi toimia stewardin tehtävässä kansallisissa kilpailuissa nimetyssä lajissa. Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 13

14 Kansainvälinen stewardi FEI 1-taso Kurssille pääsyvaatimukset Kansallisen stewardioikeuden omaaville. SRL:n koulutusvaliokunta päättää lähetettävät. Vähintään 3 vuoden kokemus stewardin tehtävässä Toiminut kansallisissa kilpailuissa päästewardina väh. 3 kisassa/vuosi. Kokemus stewardina korkeimmalta kansalliselta tasolta (GP+SM) ja kvkisoista vaikuttaa Sitoutuminen ja käytettävyys tehtävässä Steward Generalin suositus Lajikomitean suositus Kollegojen suositukset väh.2 kpl Kielitaito hyvä (min. englanti/ranska) Mikäli kurssi järjestetään Suomessa (suomenkielellä), tulee koe suorittaa englannin kielellä, jos haluaa jatkaa 2-tasolle. SRL:n koulutusvaliokunta ja lajin Steward General tekee lajikohtaisen arvion vuosittaisesta koulutustarpeesta sekä nimeää kv-koulutukseen lähetettävät henkilöt. 14

15 Turvallisuuspäällikkö Koulutus Turvallisuuspäällikkö Kilpailujen turvallisuudesta vastaavat henkilöt, kilpailujen johtajat. Avoin kaikille. Turvallisuuspäällikön tehtävät, yleisötilaisuuksia koskevat lait ja asetukset, kilpailusäännöt, turvallisuusasiakirjan suunnittelu- ja laatimisopastusta n. 3 h 4-8/vuosi, osallistujaa/kurssi Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kurssi täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kurssitodistuksen. Ei toimihenkilöoikeutta. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 15

16 Muu kilpailutoiminnan koulutus Kuuluttajakoulutus Tiedottajakoulutus Kilpailupalveluohjelmakoulutukset Kilpailujärjestäjäkurssi Tulossa. 16

17 Esteratsastus A-puheenjohtajatuomari (nimitys) Nimityksen edellytykset: - riittävä kokemus ja tietotaito - B-pj tuomari ja hyväksytty alueratamestarikurssi - suositukset Toiminut vähintään neljässä (4) kansallisessa tai kansainvälisessä kilpailussa tuomariston puheenjohtajana kahden (2) vuoden aikana Osallistunut lisenssikoulutukseen joka 2. vuosi B-puheenjohtajatuomari Kurssi (teoriakoe) Kurssille pääsyvaatimukset - 2 edellisen vuoden aikana TPJ:nä 6 kansallisessa tai 4 kans. ja 4 aluekilpailussa Hyväksytysti suoritetun kurssin jälkeen suoritetaan työnäyte, jonka jälkeen seura voi anoa B-puheenjohtajatuomarioikeuksia. Oikeuksien myöntämiseen vaaditaan lisäksi: tulospalvelu- ja ajanottolaitteiden käytön hallinta, toiminut stewardina A-kilpailuissa, on suorittanut hyväksytysti alueratamestarikurssin Toiminut vähintään neljässä (4) kansallisessa kilpailussa tuomariston puheenjohtajana kahden (2) vuoden aikana. Osallistunut lisenssikoulutukseen joka 2. vuosi Aluepuheenjohtajatuomari Kurssi (teoriakoe) Kurssille pääsyvaatimukset - estetuomari edellisen vuoden aikana TJ:nä 5-10 alue-/ kans. kisaa Hyväksytysti suoritetun kurssin jälkeen suoritetaan työnäyte, jonka jälkeen seura voi anoa aluepuheenjohtajatuomarioikeuksia. Toiminut vähintään neljässä (4) aluekilpailussa tuomaristossa, joista vähintään kahdessa (2) tuomariston puheenjohtajana kahden (2) vuoden aikana. Osallistunut lisenssikoulutukseen joka 2. vuosi Estetuomarikurssi Kurssi (teoriakoe) Kurssille pääsyvaatimukset vuotta kilpailutoimintaa: kilpailija, toimihenkilö, vastaava - Ikäraja vuotta Hyväksytysti suoritetun kurssin jälkeen suoritetaan 6 käytännönharjoittelua (kokonaista kisapäivää), jonka jälkeen seura voi anoa estetuomarioikeuksia. Toiminut TJ:nä 4:ssä kilpailussa 2 vuoden aikana Osallistunut lisenssikoulutukseen joka 2. vuosi 17

18 Kokeiden uusiminen Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Estetuomari Estetuomaritehtävistä kiinnostuneille. Teoriaosa lisäksi avoin valmentajille, ratsastuksen opettajille, ratsastajille ja muille kiinnostuneille. Ikäraja vuotta. Vähintään 2 vuotta kokemusta kilpailutoiminnasta kilpailijana, toimihenkilönä tms. Teoriaosa ja käytännön harjoittelut. Teoriaosa: Säännöt (yleinen osa KSI, estesäännöt KSIII), tuomariston toiminta kilpailuissa sekä teoriakokeet 2 kpl (KSI, KSIII). Käytännön harjoittelut: Vähintään kuusi (6) harjoittelua. Teoriaosa 16-18h (2 vrk) Vähintään 1 valtakunnallinen kurssi/vuosi, lisäksi alueilla tarpeen mukaan. Kurssilaisia / kurssi. Sääntövihkot KSI, KSIII. Koulutusmateriaalit KSI (sääntövaliokunta), KSIII. Kilpailujen järjestämisohjeet ja määräykset, eettiset ohjeet, tulospalvelun perusteet. Painopiste käytännön tilanteet, lajisäännöt. täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Hyväksytystä kurssista saa kurssitodistuksen. Käytännön harjoitteluista tulee kerätä kirjalliset todistukset. Harjoittelujen ja oikeuden myöntämisen jälkeen estetuomarilla on oikeus toimia tuomariston jäsenenä seura-, alue- ja kansallisissa kilpailuissa sekä TPJ:na kilpailuharjoituksissa ja seurakilpailuissa. Hylätyn teoriakokeen voi uusia kerran. Toistamiseen hylätty teoriakoe johtaa kurssin uudelleen käyntiin. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi ja käytännön harjoittelut. Käytännön harjoittelut: vähintään kuusi (6) käytännön harjoittelua eri kilpailuista: toimiminen tuomariston jäsenenä lisenssin omaavan tuomarin ohjaamana ja valvomana vähintään kuudessa (6) eri kilpailussa. Yksi harjoittelu on yksi kokonainen kilpailupäivä (vähintään 4 luokkaa). Harjoittelut suoritetaan vähintään kahdelle (2) eri tuomarille vähintään kahdessa (2) alue- ja yhdessä (1) kansallisessa kilpailussa. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi sekä toimiminen vähintään neljässä (4) kilpailussa tuomariston jäsenenä kahden (2) vuoden aikana. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 18

19 Aluepuheenjohtajatuomari Aluepuheenjohtajatuomareiksi aikoville. Estetuomari. Toiminut tuomariston jäsenenä viidestä (5) kymmeneen (10) alue- ja/tai kansallisessa kilpailussa viimeisen 1 2 vuoden aikana. Teoriaosa ja käytännön osa. Teoriaosa: Säännöt, painopiste yleinen osa KSI. Kilpailijan oikeusturva, vastalausemenettely, rangaistusjärjestelmä. Tuomariston puheenjohtajan vastuut ja tehtävä. Kilpailuorganisaatio. Tulospalveluohjelmat. Teoriakoe (KSI, TPJ:n tehtävät). Käytännön osa: yksi työnäyte h (1 vrk) Vähintään 1 valtakunnallinen kurssi/vuosi, lisäksi alueilla tarpeen mukaan. Kurssilaisia / kurssi. Sääntövihkot KI, KSIII, Kilpailujen järjestämisohjeet ja määräykset, sarjakilpailusäännöt Koulutusmateriaali: KSI (ppt), TPJ:n tehtävät materiaali (ppt). Kilpailujen järjestämisohjeet ja määräykset, eettiset ohjeet, tulospalvelun perusteet, ratamestarin ja tuomarin yhteistyö (ppt), sarjakilpailusäännöt. Painopiste KSI. (koulutusmateriaalivastaava) täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kokeiden uusiminen Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Suoritettuaan teoriakokeen hyväksytysti henkilö saa kurssitodistuksen ja voi suorittaa työnäytteen. Työnäytteen ja oikeuden myöntämisen jälkeen aluepuheenjohtajatuomarilla on oikeus aiempien lisäksi toimia TPJ:na aluekilpailuissa. Hylätyn teoriakokeen voi uusia kerran. Toistamiseen hylätty teoriakoe johtaa kurssin uudelleen käyntiin. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi ja työnäyte. Käytännön osa: Yksi (1) työnäyte (=yksi kilpailu), toimiminen aluekilpailun TPJ:n tehtävissä alue-, B- tai A-pj tuomarin valvomana (erillinen ohje). Lisenssikoulutus joka toinen vuosi sekä toimiminen vähintään neljässä (4) aluekilpailussa tuomaristossa, joista vähintään kahdessa (2) TPJ:na kahden (2) vuoden aikana. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 19

20 Kokeiden uusiminen Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kansallinen B-puheenjohtajatuomari B-puheenjohtajatuomareiksi aikoville. Aluepuheenjohtajatuomari. Toiminut kahden edellisen vuoden aikana tuomariston jäsenenä kuudessa (6) kansallisessa tai neljässä (4) kansallisessa ja neljässä (4) aluekilpailussa. Teoriaosa ja käytännön osa. Teoriaosa: Säännöt, painopiste yleinen osa KSI. Kilpailijan oikeusturva, vastalausemenettely, rangaistusjärjestelmä. Sarjakilpailusäännöt. Puheenjohtajatuomarin vastuut ja tehtävä. Kilpailuorganisaatio. Tulospalveluohjemat. Teoriakoe (KSI, TPJ: tehtävät). Käytännön osa: yksi työnäyte h (1 vrk) Vähintään 1 valtakunnallinen kurssi/vuosi, lisäksi alueilla tarpeen mukaan. Kurssilaisia / kurssi. Sääntövihkot KSI, KSIII, Kilpailujen järjestämisohjeet ja määräykset, sarjakilpailusäännöt Koulutusmateriaali: KSI (ppt), TPJ:n tehtävät materiaali (ppt). Kilpailujen järjestämisohjeet ja määräykset, eettiset ohjeet, tulospalvelun perusteet, tiedotus, ratamestarin ja tuomarin yhteistyö (ppt), sarjakilpailusäännöt. Painopiste KSI. (koulutusmateriaalivastaava) täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Suoritettuaan teoriakokeen hyväksytysti henkilö saa kurssitodistuksen ja voi suorittaa työnäytteen. Työnäytteen ja oikeuden myöntämisen jälkeen B-puheenjohtajatuomarilla on oikeus aiempien lisäksi toimia TPJ tuomarina kansallisissa kilpailuissa 140- tasolle asti. Hylätyn teoriakokeen voi uusia kerran. Toistamiseen hylätty teoriakoe johtaa kurssin uudelleen käyntiin. Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi ja työnäyte. Lisäksi tulospalvelu- ja ajanottolaitteiden käytön hallinta (käynyt koulutuksen), toiminut stewardina (päästewardin apulaisena) A-kilpailuissa, on suorittanut hyväksytysti alueratamestarikurssin. Käytännön osa: Yksi (1) työnäyte (=yksi kilpailu), toimiminen kansallisen kilpailun TPJ:n tehtävissä alue-, B- tai A-pj tuomarin valvomana (erillinen ohje). Lisenssikoulutus joka toinen vuosi sekä toimiminen vähintään neljässä (4) kansallisessa kilpailussa tuomariston puheenjohtajana kahden (2) vuoden aikana. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 20

21 Nimitys Saadut todistukset Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kansallinen A-puheenjohtajatuomari B-puheenjohtajatuomareille. Ei erillistä kurssia, SRL nimittää tarpeen mukaan. Oikeuksien myöntämisen jälkeen oikeus toimia TPJ:na kaikissa kansallisissa kilpailuissa (mukaan lukien SM:t, GP, Breeders Prize) sekä tuomariston jäsenenä CSI-kilpailuissa. Oikeuden myöntämisen perusteet: Kansallinen B-puheenjohtajatuomarioikeus voimassa vähintään 3 vuotta. Kansallisen estestewardioikeus voimassa hakuhetkellä Kokemus tuomariston jäsenenä vähintään kahdessatoista (12) kansallisessa kilpailuissa, joista vähintään kuudessa (6) tuomariston puheenjohtajana. Kokemus tuomariston jäsenenä vähintään viidessä (5) kansallisessa arvokilpailussa (GP/SM), joissa tutustunut vähintään kahdesti A-TPJ:n tehtäviin kahden eri A-TPJ:n/FEI-tuomarin valvomana. Toiminnalla kansainvälisen kilpailun tuomariston jäsenenä voi korvata enintään kolme (3) kansallisen kilpailun tuomariston jäsenyysvaatimusta. Kokemus stewardina (päästewardin apulaisena) arvokilpailuissa vähintään kolme (3) kertaa. Lausunnot kollegoilta (väh. 3 kpl FEI/A-PJ tuomarit), lisäksi kilpailun järjestäjiltä (kansalliset A/B-kilpailut) tai muilta tahoilta (esim. kilpailijat) 1-3 kpl Tuntee FEI säännöt pääpiirteittäin. Toimihenkilöoikeuden myöntää estekomitean esityksestä koulutusvastaava, koulutusvaliokunnan pj ja koulutuspäällikkö yhdessä yllä esitettyjen vaatimusten mukaisesti. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi sekä toimiminen vähintään neljässä (4) kansallisessa kilpailussa tuomariston puheenjohtajana kahden (2) vuoden aikana. 21

22 Kansainvälinen estetuomari (FEI Jumping Judge Level 1-4) A ja B-puheenjohtajatuomareille, jotka ovat kiinnostuneet kansainvälisestä toiminnasta. Toiminut A/B-puheenjohtajatuomarina vähintään kolme vuotta, tuomariston puheenjohtajana vähintään viisi (5) kertaa kansallisissa arvokilpailussa (GP/SM) ja kansallisissa kilpailuissa vähintään kymmenen (10) kertaa sekä CSI-kisojen tuomariston jäsenenä vähintään kaksi (2) kertaa. Kielitaito hyvä (väh. englanti/ranska). Koulutukseen nimetyt henkilöt sitoutuvat kouluttautumaan ja olemaan käytettävissä tuomaritehtävissä kv-kilpailuissa. Puoltavat lausunnot: - kilpailun järjestäjät (kv/kansalliset A-kilpailut väh.3 kpl) - kollegojen suositukset (väh. 3 FEI/A-PJ tuomaria) - mahdollisesti muut tahot (esim. kilpailijat) FEI:n määrittelemä. FEI:n määrittelemä. Vuosisuunnitelman mukaisesti. FEI:n määrittelemä. Kv-valintaperusteiden mukaisesti. FEI:n määrittelemä. Oikeuden myöntäminen ja FEI:n määrittelemä. käytännön harjoittelut KV oikeuksien ylläpitäminen FEI:n määritysten mukaisesti (kolmen vuoden) KVK nimeää FEI koulutukseen tai refreshment seminariin nimettävät henkilöt. Nimityksessä huomioiden oikeuksien säilyttäminen ja toimihenkilöiden käytettävyys Kouluttautumista tuetaan mahdollisuuksien mukaan. KV oikeudet omaavan tuomarin tulee aktiivisesti huolehtia kouluttautumisestaan ja päivittää kansainvälinen sääntötuntemuksensa esim. osallistumalla refreshment koulutuksiin useammin kuin 3:n vuoden välein ja/tai osallistumalla mahdollisuuksien mukaan korotuskurssille. 22

23 Estetuomareiden lisenssikoulutus estetuomarit, alue- ja kansalliset B-puheenjohtajatuomarit Avoin lisenssitoimihenkilöille Sääntömuutokset (KSI, KSIII), sarjakilpailusäännöt tuomaritoiminta tulospalvelu yms uudet ja ajankohtaiset asiat Käytännön esimerkkejä (kokemukset ja caset) 4 6 h ( 1 vrk) Vähintään 1 valtakunnallinen kurssi/vuosi, lisäksi 1 / alue / vuosi. (koulutusmateriaalivastaava) Ilmoittautumisjärjestyksessä. Etusijalla henkilöt, joiden lisenssit ovat umpeutumassa. Toimihenkilöoikeus aktivoituu seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 23

24 Puheenjohtajatuomareiden lisenssikoulutus kansalliset B- ja A-puheenjohtajatuomarit. Sääntömuutokset (KSI, KSIII), sarjakilpailusäännöt Tähtikilpailuohjeet tuomaritoiminta kansallisissa kilpailuissa tulospalvelu yms uudet ja ajankohtaiset asiat Käytännön esimerkkejä (kokemukset ja caset) 4 6 h ( 1 vrk) Vähintään 1 valtakunnallinen kurssi/vuosi. Sääntömuutokset, esimerkkitapaukset, linjaukset Ilmoittautumisjärjestyksessä. Etusijalla henkilöt, joiden lisenssit ovat umpeutumassa. Toimihenkilöoikeus aktivoituu seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 24

25 Alueratamestari Alueratamestaritehtävästä kiinnostuneille, estetuomareille, valmentajille, ratsastajille ja ratsastuksenopettajille sekä -ohjaajille Ikäraja 20 vuotta, vähintään aluetason kilpailukokemus. estesäännöt, esteradan rakentamisen perusteet, käytännön suunnitteluharjoituksia ja demoradan rakentaminen Noin 12 tuntia (1,5 päivää) + käytännön harjoittelu Vähintään 1 kurssi/srl:n järjestämänä Ypäjällä/vuosi sekä vähintään 1 kurssi/alueiden järjestämänä alueilla/ vuosi Kurssilaisia 10-20/kurssi Estesäännöt (lajikomitea ja sääntövaliokunta) Ratamestarikansio ja työkirja (A. Ylänne ja koulutusvaliokunta) Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Etusijalla ratamestaritehtäviin aikovat ja estetuomarioikeutta hakevat, joille alueratamestarikoulutus on pakollinen osio. Huomioidaan maatieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin ja käytännön harjoittelun hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia ratamestarina kilpailuharjoitus-, seura- ja aluekilpailuissa Oikeuden myöntämisen perusteena on hyväksytysti suoritettu kurssi ja teoriakoe sekä käytännön harjoittelut. Käytännön harjoittelu apulaisratamestarina tai ratamestarina kansallisen A - tai B tai FEI ratamestarin tai SRL:n hyväksymän estetuomarin valvomana kolmessa eri kilpailussa ((1 harjoittelu on vähintään yksi kilpailupäivä): 3 x kansallinen / aluekilpailu, TAI 2 x kansallinen/aluekilpailu ja 2 x seurakilpailu, TAI 1 x kansallinen/aluekilpailu ja 4 x seurakilpailu Toiminut vähintään kolmessa (3) seura-, alue tai kansallisessa kilpailussa ratamestarina tai ratamestarin apulaisena ja osallistunut esteratamestari tai estetuomarien lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. Fast Track Alueratamestari Kansainvälistä kokemusta omaaville urheilijoille. Edellytykset Ratamestarikouluttaja voi vähentää vaadittujen harjoitustöiden määrää alueratamestarikokelaalta, jolla on kansainvälistä kilpailukokemusta vähintään 10 (vähintään 2* tasolla) hyväksyttyä tulosta. 25

26 Materiaalit Valintaperusteet B-ratamestari Vähintään 2 vuotta alueratamestarina toimineille. Edellytetään hyväksyttyä 120 cm kansallista kilpailutulosta (kilpailutulos voi olla tehty milloin vain). Teoria: Estesäännöt, kansallisen radan suunnittelun perusteet, SRL:n sarjakilpailusäännöt ja mainosesteiden käyttö, SRL:n ajanotto laitteiston hallinta. Käytännön osa (vähintään 3 hyväksyttyä työnäyttöä eri kilpailuista): radan suunnittelu ja rakentaminen kansallisen ratamestarin valvomana vähintään kolmeen (3) eri kansalliseen kilpailuun. Teoriaosan hallinta ja käytännön harjoittelu kansallisen A/FEI-ratamestarin henkilökohtaisessa opastuksessa. 1-2 henkilöä/vuosi. Henkilökohtainen oppimissuunnitelma A, B tai FEIratamestarin suosituksesta. Estesäännöt Ratamestarikansio ja työkirja Huomioidaan maatieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Saadut todistukset Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kurssin ja käytännön harjoittelun hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia ratamestarina kilpailuharjoitus-, seura- ja aluekilpailuissa sekä kansallisissa kilpailuissa 140 cm luokkiin asti. Hyväksytty teoriaosaaminen ja käytännön harjoittelu. Teoriakoe =koekysymykset tai suullinen näyttö. Käytännön harjoittelu: Vähintään 3 HYVÄKSYTYSTI arvosteltua käytännön harjoitusta eri kilpailuista. Käytännön harjoittelu edellyttää suunnittelutyötä ja vähintään 1 koko päivän käytännön työskentelyä ratamestaritehtävässä eri kilpailuissa. Toiminut vähintään kolmessa (3) seura-, alue tai kansallisessa kilpailussa ratamestarina tai ratamestarin apulaisena ja osallistunut esteratamestari tai estetuomarien lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. Henkilökohtainen opastus: Koulutuspäällikön hyväksymä ratamestari (kurssivetäjien esityksestä) Fast Track B-ratamestari Kansainvälistä kokemusta omaaville urheilijoille. Edellytykset Ratamestarikouluttajat (väh. Kaksi yhdessä) voivat hyväksyä kansalliseksi B -ratamestariksi henkilön, jolla on kansainvälistä kilpailukokemusta vähintään 10 kilpailusta (vähintään 3* taso ), teoriaosuudet hallussa ja käytännön taitotaso osoitettu kouluttajien hyväksymällä tavalla harjoitustöiden tms. kautta. 26

27 Nimitys Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kansallinen A-ratamestari Vähintään 4 vuotta kansallisena B-ratamestarina toimineille. Edellytetään hyväksyttyä 130 cm kansallista kilpailutulosta. Teoria: FEI:n ratamestarikansio. SRL:n tähtikilpailuohjeet. Estesäännöt ja SRL:n sarjakilpailusäännöt. Käytännön osa (vähintään 10 hyväksyttyä työnäyttöä eri kilpailuista): radan suunnittelu ja rakentaminen kansallisen A-ratamestarin/FEI ratamestarin valvomana vähintään kymmeneen (10) eri kansalliseen kilpailuun, joista vähintään kolmen (3) tasolla. Henkilökohtaisena opastuksena. Koulutus voidaan toteuttaa osittain myös osallistumalla FEI:n 2-tason Course Designer koulutukseen. Lisäksi SRL:n Tähtikilpailuohjeet ja sarjakilpailusäännöt. Määritellään vuoden 2014 aikana FEI:n ratamestarikansio (FEI) SRL:n tähtikilpailuohjeet (Sport Office) Estesäännöt ja SRL:n sarjakilpailusäännöt (lajikomitea ja sääntövaliokunta) Ratamestarikansio ja työkirja (Sport Office ja koulutusvaliokunta) SRL rekrytoi B-ratamestarien joukosta, kun paikka avautuu. Valintakriteereinä kokemus huomioiden myös maantieteelliset seikat ja kielitaito. Kurssin ja käytännön harjoittelun hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia ratamestarina kaikissa kansallisissa kilpailuissa mukaan lukien SMkilpailut. Hyväksytty teoriaosaaminen ja käytännön harjoittelu. Teoriakoe =koekysymykset tai suullinen näyttö. Käytännön harjoittelu: Vähintään 10 HYVÄKSYTYSTI arvosteltua käytännön harjoitusta eri kilpailuista. Käytännön harjoittelu edellyttää suunnittelutyötä ja vähintään 1 koko päivän käytännön työskentelyä ratamestaritehtävässä eri kilpailuissa. Toiminut vähintään kolmessa (3) seura-, alue tai kansallisessa kilpailussa ratamestarina tai ratamestarin apulaisena ja osallistunut esteratamestari tai estetuomarien lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 27

28 Kansainvälinen esteratamestari (FEI Jumping Course Designer Level 1-4) A ja B-ratamestareille, jotka ovat kiinnostuneet kansainvälisestä toiminnasta. Toiminut A/B-ratamestarina vähintään kolme vuotta, joissa vähintään viisi (5) kertaa kansallisissa arvokilpailussa (GP/SM) ja kansallisissa kilpailuissa vähintään kymmenen (10) kertaa sekä vähintään 2 kertaa apulaisratamestarina kv-kilpailuissa. Kielitaito hyvä (väh. englanti/ranska). Koulutukseen nimetyt henkilöt sitoutuvat kouluttautumaan ja olemaan käytettävissä tuomaritehtävissä kv-kilpailuissa. Puoltavat lausunnot: - kilpailun järjestäjät (kv/kansalliset A-kilpailut väh.3 kpl) - kollegojen suositukset (väh. 3 FEI/A-ratamestari) - mahdollisesti muut tahot (esim. kilpailijat) FEI:n määrittelemä. FEI:n määrittelemä. Vuosisuunnitelman mukaisesti. FEI:n määrittelemä. Kv-valintaperusteiden mukaisesti. FEI:n määrittelemä. Oikeuden myöntäminen ja FEI:n määrittelemä. käytännön harjoittelut KV oikeuksien ylläpitäminen FEI:n määritysten mukaisesti (neljän vuoden) KVK nimeää FEI koulutukseen tai refreshment seminariin nimettävät henkilöt. Nimityksessä huomioiden oikeuksien säilyttäminen ja toimihenkilöiden käytettävyys Kouluttautumista tuetaan mahdollisuuksien mukaan. KV oikeudet omaavan ratamestarin tulee aktiivisesti huolehtia kouluttautumisestaan ja päivittää kansainvälinen sääntötuntemuksensa esim. osallistumalla refreshment koulutuksiin useammin kuin 3:n vuoden välein ja/tai osallistumalla mahdollisuuksien mukaan korotuskurssille. 28

29 Taitotuomarikurssi Taitotuomarikurssit ovat avoimet kaikille. Taitotuomarioikeuden omaava henkilö voi toimia taitotuomarina aluekilpailuissa. Kurssi on avoin kaikille taitoesteratsastuksesta kiinnostuneille. Yleinen sääntötuntemus KS I ja KS III (tarvittaessa) Taitoesteratsastussäännöt Teoriakokeet (KS I ja taitoesteratsastussäännöt, yleinen sääntötuntemus tarvittaessa) Käytännönharjoittelu Koearvostelu Kurssin kautta saadut todistukset Vähintään 12 tuntia (2 päivää) Järjestetään (SRL/alueet) vuosittain 2-3 uusien oikeuksien kurssia ja 2-3 lisenssikoulutusta. Kurssilaisia 10-20/kurssi KS I (PM), Stewarditoiminta (PM), kokeet; KSI, stewarditoiminta (PM), SRL:n esittely toimihenkilökoulutuksissa (SRL), yleinen sääntötuntemus vrt. aluelupakoe (PM) täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Oikeuksia hakevat ja lisenssikoulututettavat etusijalla. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kurssitodistuksen. Taitotuomarioikeuden omaava henkilö voi toimia taitotuomarina aluekilpailuissa. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Toimihenkilöoikeus voidaan myöntää ratsastuksenohjaajalle, I tason valmentajalle, estetuomarille tai -stewardille, jolla hyväksytty tulos kansallisesta 120 cm luokasta, tai ratsastuksenopettajalle, Master-opettajalle tai IItason valmentajalle (laji esteratsastus), tai henkilölle, jolla on hyväksytty tulos kansallisesta 130 cm luokasta Ja joka on suorittanut hyväksytysti koearvostelun ja on osoittanut omaavansa yleisen sääntötuntemuksen (joko voimassa oleva esteratsastuksen toimihenkilöoikeus tai koulutuksen yhteydessä suoritettu hyväksytty sääntötuntemuskoe) Koearvosteluita voi ottaa vastaa taitotuomarikouluttajat. Yksittäisistä koearvosteluista kokelaat sopivat suoraan kyseisen tuomarin kanssa Teoriakokeen läpäisyprosentti on 75% per osakoe erikseen. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 29

30 Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kansallinen taitotuomari Taitotuomareille Aluetaitotuomari voi anoa kansallista taitotuomarioikeutta arvosteltuaan vähintään yhden vuoden ajan alue-seura-harjoituskilpailuissa, kuitenkin vähintään 5 kertaa sekä suorittanut hyväksytysti koearvostelun kansallisen tuomarin kanssa samassa luokassa. Koearvosteluita voi ottaa vastaa taitotuomarikouluttajat. Yksittäisistä koearvosteluista kokelaat sopivat suoraan kyseisen tuomarin kanssa Lisenssikoulutus joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 30

31 Taitotuomareiden lisenssikoulutus Taitotuomareille Kurssisisältö (5 h) Sääntöpäivitys: Taitoesteratsastussäännöt, KS III, Käytännönharjoittelu Koulutukset voidaan tarvittaessa yhdistää, jolloin lisenssikoulutukseksi riittää taitotuomarikurssin 1. päivä. Mikäli tuomarin lisenssi pääsee vanhentumaan, tulee tällaisen henkilön tuomarioikeutensa palauttaakseen osallistua tasonsa mukaiseen skaalantarkastukseen (tai peruskurssiin) ja tämän jälkeen suorittaa tasonsa mukainen koearvostelu hyväksytysti alue/kansallisessa kilpailussa 31

32 Kenttäratsastus Kansainvälinen tuomarikoulutus Oltava vähintään IIIK-koulutuomarioikeudet toiminut useamman vuoden kenttäratsastuksen A- puheenjohtaja-tuomarina kansallisissa kilpailuissa Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Kansallinen A-puheenjohtajatuomari oltava vähintään IV-koulutuomarioikeudet tai kansalliset B- puheenjohtajatuomarin oikeudet esteratsastuksessa toiminut kenttäratsastuksen B-puheenjohtaja-tuomarina aluetai kansallisissa kilpailuissa vähintään 2 vuoden ajan (vähintään 3:ssa kilpailussa) fast track mahdollisuus henkilölle, joka on saavuttanut vähintään 3 hyväksyttyä tulosta 2** kenttäkilpailussa kansallisella tai kansainvälisellä tasolla oikeus toimia tuomariston puheenjohtajana kaikissa luokissa Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Kansallinen B-puheenjohtajatuomari Kurssille pääsyvaatimukset Oltava vähintään IVk-koulutuomarioikeudet tai aluepuheenjohtajatuomarin oikeudet esteratsastuksessa aikaisempi kokemus lajista (oma kilpailutausta tai pitempi toimiminen lajin parissa) ikä 22 vuotta oikeus toimia tuomariston puheenjohtajana helppoon luokkaan asti Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. 32

33 Maastoradansuunnittelija A (nimitys) toiminut maastoradansuunnittelijana vähintään 2 vuoden ajan (vähintään 5: ssä kilpailussa) fast track mahdollisuus henkilölle, joka on saavuttanut vähintään 3 hyväksyttyä tulosta 2** kenttäkilpailuissa kansallisella tai kansainvälisellä tasolla oikeus toimia maastoradan suunnittelijana kaikissa luokissa Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Maastoradansuunnittelija B Kurssi (teoriakoe) aikaisempi kokemus lajista (oma kilpailutausta tai pitempi toimiminen lajin parissa) ikä 22 vuotta oikeus toimia maastoradan suunnittelijana helppoon luokkaan asti Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. Tekninen asiantuntija Kurssi (teoriakoe) Kurssille pääsyvaatimukset Osallistuminen lisenssikoulutukseen joka toinen vuosi. aikaisempi kokemus lajista (oma kilpailutausta tai pitempi toimiminen lajin parissa) ikä 22 vuotta 33

34 B-puheenjohtajatuomari Kurssi on tarkoitettu kenttäratsastuksen puheenjohtajatuomariksi haluaville, joilla on aikaisempaa kokemusta lajista (oma kilpailutausta tai pitempi toimiminen lajin parissa). Ikäraja 22 vuotta, riittävä kokemus (kenttäkomitea määrittelee tai suositukset kolmelta kyseiset tai korkeammat tuomarioikeudet omaavalta), aluepuheenjohtajatuomarin oikeudet esteratsastuksessa tai IVk koulutuomarin oikeudet Koulutus sisältää teoriaa, käytännön harjoituksia sekä teoriakokeen. 2 päivää Vähintään 1 kurssi/vuosi kurssilaista/kurssi. Koulutusmateriaalina käytetään kenttäratsastuksen koulutusmateriaalia sekä lisäksi ulkomaisten kouluttajien omaa materiaalia. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia alue- ja kansallisissa kilpailuissa puheenjohtajatuomarina helppoon luokkaan asti. Oikeuden myöntämisen perusteena on riittävä kokemus, hyväksytysti suoritettu kurssi (teoriakokeesta vähintään 75 % oikein) ja käytännön harjoittelut. Käytännön harjoittelut: vähintään 2 koearvosteltua alue- tai kansallisissa kilpailuissa. Koearvostelun vastaanottajalla on oltava A- puheenjohtajatuomarioikeudet tai FEI:n tuomarioikeudet. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla sekä ulkomaiset kouluttajat 34

35 Maastoradansuunnittelija B Kurssi on tarkoitettu kenttäratsastuksen maastoradansuunnittelijaksi haluaville, joilla on aikaisempaa kokemusta lajista (oma kilpailutausta tai pitempi toimiminen lajin parissa, jonka kenttäkomitea hyväksyy). Ikäraja 22 vuotta ja kokemus. Koulutus sisältää teoriaa, käytännön harjoituksia sekä teoriakokeen. 2 päivää Vähintään 1 kurssi/vuosi kurssilaista/kurssi. Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Koulutusmateriaalina käytetään kenttäratsastuksen koulutusmateriaalia (maastoradan suunnittelijan opas) sekä lisäksi ulkomaisten kouluttajien omaa materiaalia. täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia alue- ja kansallisissa kilpailuissa maastoradansuunnittelijana korkeintaan helppoon luokkaan asti. Oikeuden myöntämisen perusteena on riittävä kokemus, hyväksytysti suoritettu kurssi (teoriakokeesta vähintään 75 % oikein ja hyväksytysti suoritettu ennakkotehtävä) ja käytännön harjoittelut. Käytännön harjoittelut: vähintään 2 harjoittelua alue- tai kansallisissa kilpailuissa. Käytännön harjoittelun vastaanottajana voi toimia kenttäkomitean nimeämä kokenut maastoradansuunnittelija. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla sekä ulkomaiset kouluttajat 35

36 Tekninen asiantuntija Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Kurssi on tarkoitettu kenttäratsastuksen tekniseksi asiantuntijaksi haluaville, joilla on riittävästi aikaisempaa kokemusta lajista Ikäraja 22 vuotta ja kokemus (oma kilpailutausta tai pitempi toimiminen lajin parissa) sekä kolmen kenttäratsastuksen toimihenkilöoikeudet omaavan suositus. Koulutus sisältää teoriaa, käytännön harjoituksia sekä teoriakokeen. 2 päivää Vähintään 1 kurssi/vuosi kurssilaista/kurssi. Koulutusmateriaalina käytetään kenttäratsastuksen koulutusmateriaalia sekä lisäksi ulkomaisten kouluttajien omaa materiaalia. täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Huomioidaan maantieteellinen tarve. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Kurssin hyväksytysti suorittaneella on oikeus toimia alue- ja kansallisissa kilpailuissa teknisenä asiantuntijana. Oikeuden myöntämisen perusteena on riittävä kokemus, hyväksytysti suoritettu kurssi (teoriakokeesta vähintään 75 % oikein) ja käytännön harjoittelut. Käytännön harjoittelut: vähintään 2 harjoittelua alue- tai kansallisissa kilpailuissa. Käytännön harjoittelun vastaanottajana voi toimia kenttäkomitean nimeämä kokenut tekninen asiantuntija. Lisenssikoulutus joka toinen vuosi Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla sekä ulkomaiset kouluttajat 36

37 Kouluratsastus Kansainvälinen koulutuomari FEI (Nimitys) * I-koulutuomarioikeus vähintään 2 vuotta * Täyttää FEI:n vaatimukset * sitoutuminen ja käytettävyys tehtävässä * kielitaito (min. englanti/ranska) Tuomarointiaktiivisuus ja osallistuminen FEI:n seminaariin joka kolmas vuosi I-Koulutuomari *II-koulutuomarioikeudet * Hyväksytty koearvostelu 5kpl INT II tai GP luokista Skaalantarkistus joka toinen vuosi II-Koulutuomari *IIK-koulutuomarioikeudet * Vähintään 2 vuotta arvostelukokemusta * Suoritetut arvostelunseuraamiset * Hyväksytty koearvostelu Skaalantarkistus joka toinen vuosi IIK-Koulutuomari *III-koulutuomarioikeudet * Vähintään 2 vuotta arvostelukokemusta * Suoritetut arvostelunseuraamiset * Hyväksytty koearvostelu 3 kpl Skaalantarkistus joka toinen vuosi III-koulutuomarikurssi *IIIK-koulutuomarioikeudet * Vähintään 1 vuosi arvostelukokemusta * Suoritetut arvostelunseuraamiset * Hyväksytty koearvostelu Skaalantarkistus joka toinen vuosi IIIK-koulutuomarikurssi * IV-koulutuomarioikeudet * Vähintään 2 vuotta arvostelukokemusta * Suoritetut arvostelunseuraamiset * Hyväksytty koearvostelu Skaalantarkistus joka toinen vuosi IV-Koulutuomarikurssi * IVK-koulutuomarioikeudet * Vähintään 1 vuosi arvostelukokemusta *Suoritetut arvostelunseuraamiset * Hyväksytty koearvostelu Skaalantarkistus joka toinen vuosi IVK-Koulutuomarikurssi * Pääsyvaatimus 60% tulos kansallisesta helppo A luokasta *Teoriakokeesta hyväksytty arvosana *Hyväksytty koearvostelu Skaalantarkistus joka toinen vuosi 37

38 Koulutuomari kurssi IVK Oikeuden myöntäminen ja käytännön harjoittelut Koulutuomarin peruskurssi tuomariksi aikoville, hyödyllinen myös kilpailijoille ja valmentajille. Antaa oikeudet toimia koulutuomarina helpoissa luokissa seura-, alue- sekä kansallisella tasolla. Vähintään 60% tulos kansallisesta helppo A luokasta, Teoriaopiskelu, KS 1 ja KS 2, kouluratsastuksen perusteet. Käytännön harjoittelua maneesissa sisältäen askellajit, yksittäisten liikkeiden, sekä kokonaisten kouluratsastusohjelmien arvostelua ja arvostelujen purkua luokassa videoita apuna käyttäen. Teoriakoe KS 1 ja KS 2, koearvostelu. 2 x2 vrk. 1 / joka 2. vuosi. Enintään 24 osallistujaa. Sääntövihkot KS1, KS2. Kouluttajien omaa materiaalia, FEI Dressage handbook täyttävät henkilöt otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Alueilla kiintiöpaikkoja. Kouluttaja tekee valinnat tarvittaessa. Hyväksytty teoriakoe 75% oikein. Hyväksytty koearvostelu. IVKkoulutuomarilla on oikeus arvostella helppoja luokkia KS II määrittelemällä tavalla. Hän ei kuitenkaan voi toimia luokan puheenjohtajatuomarina näissä luokissa. Koearvostelu tulee suorittaa kurssia seuraavan kilpailukauden aikana. Koearvostelu suoritetaan kansallisella tasolla helppo A-luokassa (vähintään 12 ratsukkoa). Koearvostelun hyväksytysti suorittaneet voivat seuransa kautta anoa IVK oikeuksia Suomen Ratsastajainliitosta. Edellytetään toimimista kansallisella ja/tai aluetasolla sekä osallistumista skaalantarkistuskursseille joka toinen vuosi. Mikäli tuomarin lisenssi on vanhentunut, tulee henkilön tuomarioikeutensa palauttaakseen osallistua tasonsa mukaiseen skaalantarkastukseen (tai peruskurssiin) ja tämän jälkeen suorittaa tasonsa mukainen koearvostelu hyväksytysti kansallisessa kilpailussa. Lista kouluttajista SRL:n internet-sivuilla. 38

Ratsastajainliitto kouluttaa

Ratsastajainliitto kouluttaa SUOMEN RATSASTAJAINLIITON KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 2015 Ratsastajainliitto kouluttaa Suomen Ratsastajainliitto kouluttaa ratsastusvalmentajia, toimihenkilöitä kilpailutehtäviin, ratsastuksen harrastus- ja nuorisotoiminnan

Lisätiedot

Ratsastajainliitto kouluttaa

Ratsastajainliitto kouluttaa Ratsastajainliitto kouluttaa Suomen Ratsastajainliitto kouluttaa ratsastusvalmentajia, toimihenkilöitä kilpailutehtäviin, ratsastuksen harrastus - ja nuorisotoiminnan ohjaajia, erityisliikunnan ohjaajia

Lisätiedot

Suomen ratsastajainliiton. Koulutusjärjestelmä. Voimassa 1.1.2015 alkaen

Suomen ratsastajainliiton. Koulutusjärjestelmä. Voimassa 1.1.2015 alkaen Suomen ratsastajainliiton Koulutusjärjestelmä Voimassa 1.1.2015 alkaen Ratsastajainliitto kouluttaa Suomen Ratsastajainliitto kouluttaa ratsastusvalmentajia, toimihenkilöitä kilpailutehtäviin, ratsastuksen

Lisätiedot

Ratsastajainliitto kouluttaa

Ratsastajainliitto kouluttaa SUOMEN RATSASTAJAINLIITON KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 2017 Ratsastajainliitto kouluttaa Suomen Ratsastajainliitto kouluttaa ratsastusvalmentajia, toimihenkilöitä kilpailutehtäviin, ratsastuksen harrastus- ja nuorisotoiminnan

Lisätiedot

Ratsastajainliitto kouluttaa

Ratsastajainliitto kouluttaa SUOMEN RATSASTAJAINLIITON KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 2018 Ratsastajainliitto kouluttaa Suomen Ratsastajainliitto kouluttaa ratsastusvalmentajia, toimihenkilöitä kilpailutehtäviin, ratsastuksen harrastus- ja nuorisotoiminnan

Lisätiedot

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta. .Aluekilpailuissa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä ja kilpailuiden järjestämismääräyksiä ja ohjeita tässä ohjeessa mainituin poikkeuksin. Lajisäännöissä voidaan tarkentaa tätä ohjetta lajikohtaisesti.

Lisätiedot

OTTELUTUOMARIOIKEUDET JA OTTELUTUOMAREIDEN KOULUTUS SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 4.5.2011

OTTELUTUOMARIOIKEUDET JA OTTELUTUOMAREIDEN KOULUTUS SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 4.5.2011 OTTELUTUOMARIOIKEUDET JA OTTELUTUOMAREIDEN KOULUTUS SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 4.5.2011 Tuomarioikeuksia ja koulutusta koskevat määräykset 3(7) 1. TUOMARIOIKEUDET Suomen Taekwondoliitossa on kolme kansallisten

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

SPKL tuomarikoulutusohje

SPKL tuomarikoulutusohje Suomen Palveluskoiraliitto (SPKL) ry TUOMARIKOULUTUS Koulutusohjelma: - peruskurssi - lajikurssi - ylituomarikurssi - koearvostelut - loppuarvostelu tuomarikollegiolle Jäsenyhdistykset anovat tuomarikurssin

Lisätiedot

LIIKESARJATUOMARIEN LUOKITUKSET SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 6.9.2010

LIIKESARJATUOMARIEN LUOKITUKSET SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 6.9.2010 LIIKESARJATUOMARIEN LUOKITUKSET SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 6.9.2010 1. TUOMARIOIKEUDET Suomen Taekwondoliitossa on kolme kansallisten liikesarjatuomarioikeuksien luokkaa: C, B ja A, joista C on alin ja A

Lisätiedot

Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset

Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset Sallitut luokat ja vaadittavat kilpailuluvat 2-taso: FEI:n pararatsastusohjelmat Suositellaan FEI-tutustumis-, noviisi- ja joukkueohjelmia. Vähintään D-lupa,

Lisätiedot

SRL toimihenkilöiden lisenssipäivitys

SRL toimihenkilöiden lisenssipäivitys SRL toimihenkilöiden lisenssipäivitys Valmentajien lisenssikoulutus I-, II-, III-, IV ja V-tason valmentajaoikeudet Lajisääntömuutokset Käytännön esimerkit SRL / Ypäjä Frey Carl-Harry Korppoo Anu Ylänne

Lisätiedot

Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus

Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus Toimitsijalisenssin ikärajat Nuorisolisenssiä voivat hakea 12 15 -vuotiaat, perustoimitsijalisenssin saamiseksi edellytetään vähintään 16 vuoden ikää ja päätoimitsijalisenssin

Lisätiedot

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT Kilpailujen haku Kutsun laatiminen Kustannusarvion laadinta Valmistelun aikataulutus Tapahtuman aikataulutus Seuran hallituksen hyväksyntä Vastuualueiden kartoitus Toimihenkilöiden

Lisätiedot

Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus

Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus Valmentajakoulutus 5 tasoa (ratsastusvalmentaja, lajivalmentaja, huippuvalmentaja, valmentajan ammattitutkinto, valmentajan erikoisammattitutkinto)

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Penny & Friends kilpailusäännöt 2018 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroille on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Renny & Friends -

Lisätiedot

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2019! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroilla on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Penny & Friends -

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015)

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015) Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015 (päivitetty 13.4.2015) 1 10 Yleinen osa Lounais-Suomen alueen mestaruuskilpailut ovat avoimia Lounais-Suomen alueen seuroja sekä Lounais-Suomen alueella asuville

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 23.1.2014 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2014 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Uudessa kisamuodossa hyödynnetään Ratsastajainliiton merkkisuoritusten ratapohjia. Samalla oppilailla on mahdollisuus suorittaa hevostaito- ja ratsastusmerkkejä.

Lisätiedot

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm. ALUEJAOSTON KOKOUS 2/2019 Aika Paikka 18.2.2019 klo 18.00 21.05 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 2(2) puheenjohtaja Tarja Kallio 2(2) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(2) rahastonhoitaja, poissa

Lisätiedot

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella. ALUEJAOSTON KOKOUS 3/2019 Aika Paikka 12.3.2019 klo 20.00 21.35 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 3(3) puheenjohtaja Tarja Kallio 3(3) sihteeri Mila Munsterhjelm 2(3) rahastonhoitaja Antero Salja 3(3)

Lisätiedot

kouluratsastus: Vähintään 3-tason kilpailussa järjestettävä vähintään helppo A (ei kuitenkaan Helppo A Kenttäkilpailuohjelma n:o 6)

kouluratsastus: Vähintään 3-tason kilpailussa järjestettävä vähintään helppo A (ei kuitenkaan Helppo A Kenttäkilpailuohjelma n:o 6) Prix de Suomen Hippos luokilla pyritään edistämään suomenhevosten ratsastuskäyttöä monipuolisesti. Jaettavien luokkien määrä vaihtelee vuosittain ja luokat jakaa Suomenratsut ry. hakemuksiin perustuen.

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2018

Syyskokousmateriaali 2018 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2018 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma2019 ESRAn aluejaosto 2018, erovuoroiset Talousarvio vuodelle 2019 Valtakirja

Lisätiedot

Repiviä tai viiltäviä kannuksia ei saa käyttää. Kannusten kärjet eivät saa osoittaa ylöspäin.

Repiviä tai viiltäviä kannuksia ei saa käyttää. Kannusten kärjet eivät saa osoittaa ylöspäin. Esteratsastussääntömuutokset 2012 315. Kilpailuissa tarvittava henkilökunta Turvallisuuspäällikkö* * = Pakollinen nimettävä. 5. RATSASTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET 321. Kilpailuasu Verryttelyalueella

Lisätiedot

OTTELUTUOMARIOIKEUDET JA OTTELUTUOMAREIDEN KOULUTUS SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 1.1.2016

OTTELUTUOMARIOIKEUDET JA OTTELUTUOMAREIDEN KOULUTUS SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 1.1.2016 OTTELUTUOMARIOIKEUDET JA OTTELUTUOMAREIDEN KOULUTUS SUOMEN TAEKWONDOLIITOSSA 1.1.2016 TUOMARIOIKEUDET Suomen Taekwondoliitossa on neljä kansallisen ottelutuomarioikeuksien luokkaa ja yksi kansainvälinen

Lisätiedot

Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen!

Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen! Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen! Hyvälle ratsastusseuralle jaetaan vuosittain tunnustuspalkinto laadukkaasta ja monipuolisesta seuratyöstä. Suomen Ratsastajainliitto

Lisätiedot

Kilpailusäännöt Yleinen osa KS Muutokset

Kilpailusäännöt Yleinen osa KS Muutokset Kilpailusäännöt Yleinen osa KS 1 2019 Muutokset Termit ja lyhenteet HEPPA-tietojärjestelmä Heppa-järjestelmä sisältää tiedot kaikista Suomeen rekisteröidyistä hevosista, ravikilpailuista ja hevosnäyttelyistä.

Lisätiedot

Esteseminaari 2016 Esteratsastuskomitea

Esteseminaari 2016 Esteratsastuskomitea Esteseminaari 2016 Esteseminaari 2016 Valiomerkit 2015 Toimintasuunnitelma 2017 Talous Sääntömuutosehdotukset 2017 KS I ja KS III Kilpailukalenteri 2017 Kilpailujen hakuprosessi/päällekkäisyydet/kaupalliset

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 18.9.2014 klo 17.30- n. 20.30 Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä, kokoustilaan ohjaus hotellin vastaanotosta Ohjelma:

Lisätiedot

VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS Lajiseminaari Aki Ylänne

VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS Lajiseminaari Aki Ylänne VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS 2013 Lajiseminaari 24.11.2013 Aki Ylänne 1 Tavoite: Ratsastajan ja ratsukon turvallinen ja laadukas kehittyminen urheilijan urapolun eri vaiheiden mukaan perustasolta kohti

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2017

Syyskokousmateriaali 2017 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2017 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma2018 Talousarvio vuodelle 2018 ESRAn aluejaosto 2017, erovuoroiset Valtakirja

Lisätiedot

Toimitsijalisenssiuudistus

Toimitsijalisenssiuudistus Toimitsijalisenssiuudistus» Toimitsijalisensseissä siirryttiin kolmiportaiseen toimitsijapätevyys- ja lisenssirakenteeseen vuoden 2018 alusta alkaen. Siirtymävaihe ja voimassaolo» Siirtymävaiheessa voimassa

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

TOIMITSIJALISENSSIOHJEET

TOIMITSIJALISENSSIOHJEET TOIMITSIJALISENSSIOHJEET Nuorisotoimitsija Nuorisolisenssi on 12-15-vuotiaille tarkoitettu lisenssi, joka sisältää saman tapaturmavakuutuksen kuin toimitsijalisenssi. Seurat voivat hakea nuorisotoimitsijoille

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen. Syyskokouksen esityslista. Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 26.10.2012 klo 18 alkaen Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä Ohjelma: 18.00 alueen syyskokous 18.30 Ratsastusseura Aramara:

Lisätiedot

MH-LUONNEKUVAUKSEN TOIMIHENKILÖ- JA KUVAAJAKOULUTUSOHJE

MH-LUONNEKUVAUKSEN TOIMIHENKILÖ- JA KUVAAJAKOULUTUSOHJE MH-LUONNEKUVAUKSEN TOIMIHENKILÖ- JA KUVAAJAKOULUTUSOHJE Hyväksytty Kennelliitossa 9.4.2014 Voimassa 1.5.2014 alkaen KOULUTUSOHJE MH-TOIMIHENKILÖKOULUTUS Hyväksytty Kennelliitossa 9.4.2014, voimassa 1.5.2014.

Lisätiedot

90 cm, Prix de Keravan Ratsastuskoulu, ESRA:n aluemestaruus. Klo Koulukoe, Helppo C Tutustumisluokan kouluohjelma (rata B) 2016

90 cm, Prix de Keravan Ratsastuskoulu, ESRA:n aluemestaruus. Klo Koulukoe, Helppo C Tutustumisluokan kouluohjelma (rata B) 2016 KILPAILIJATIEDOTE JA AIKATAULU Sunnuntai 10.9.2017 Luokka 1 3-taso 105 cm, Prix de Keravan Ratsastusseura ry Avoin kaikille (160, 120, 100, 80 ) Klo 11.30-13.30 Koulukoe, FEI:n kenttäkilpailuohjelma 1*

Lisätiedot

Valmennusjärjestelmässä mukana huippuosaajien-, WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics - valmennus

Valmennusjärjestelmässä mukana huippuosaajien-, WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics - valmennus Ammatillisen koulutuksen järjestäjät SKILLS-HUIPPUVALMENNUSYKSIKKÖ HAKU 2015 2017 SKILLS-LAJIPÄÄLLIKÖIDEN JA -VALMENTAJIEN NIMEÄMINEN Skills Finland hakee huippuvalmennusyksiköitä, lajipäälliköitä ja valmentajia

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 18.4.2016 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2016 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

Sallitut arvostelumenetelmät: esteratsastus: A.1.0, A.1.1., 367.1, 367.2, AM5, AM3, AM4, AM6,

Sallitut arvostelumenetelmät: esteratsastus: A.1.0, A.1.1., 367.1, 367.2, AM5, AM3, AM4, AM6, Infoa kilpailuista Kilpailujen tasot: Kilpailuharjoitus Seura- tai Green Card-jäsenyys osallistujilta suositeltavaa. Ratsastusasu vapaa, pitää kuitenkin olla ratsastussaappaat tai -kengät, ratsastushousut

Lisätiedot

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2019 Aika Paikka ti 23.4.2019 klo 18.00-20.40 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 4(4) puheenjohtaja Tarja Kallio 4(4) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(4) rahastonhoitaja Antero

Lisätiedot

Practical-Ammunnan tuomaritoiminta Suomessa

Practical-Ammunnan tuomaritoiminta Suomessa Practical-Ammunnan tuomaritoiminta Suomessa 1.1.2019 Practical-ammunta tapahtuu tiukasti säänneltynä, niin kansainvälisten kuin kansallisten lakien, sääntöjen ja ohjeiden taholta. Practical-tuomaritoimintaa

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014 Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014 (päivitetty 11.8.2014) Yleinen osa... 2 HENKILÖKOHTAISET MESTARUUDET... 3 Esteratsastus... 3 Kouluratsastus... 3 Kenttäratsastus... 4 JOUKKUEMESTARUUDET... 5 Esteratsastus...

Lisätiedot

Vikellyksen lajiseminaari. Scandic Continental 19.11.2011 Helsinki

Vikellyksen lajiseminaari. Scandic Continental 19.11.2011 Helsinki Vikellyksen lajiseminaari Scandic Continental 19.11.2011 Helsinki 1 Ohjelma Klo 16.00-16.15 Esittäytyminen Klo 16.15-16.30 Mennyt kausi 2011 Klo 16.30-17.00 Tuleva kausi 2012 Klo 17.00-17.30 Klo 17.30-19.00

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET Yhdistyksen nimi Virallinen lyhenne Yhdistys rek.no tai y-tunnus Kotikunta YHTEYSTIEDOT LIIKUNTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2014

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2014 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2014 I-TASON VALMENTAJAKOULUTUKSET: Tennisohjaaja Kaikkiin koulutuksiin on mahdollista osallistua, ei ainoastaan oman alueen koulutuksiin. Seuralla tai useammalla alueen

Lisätiedot

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019 Suomen Ratsastajainliitto ry KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019 SISÄLTÖ: Kenttäcup 2019 Nuorten hevosten kenttäratsastuksen sarjakilpailu, Avant Trophy 2019 Taitoluokka juniori- ja poniratsukoille,

Lisätiedot

Suomen Tanssiurheiluliitto ry

Suomen Tanssiurheiluliitto ry Suomen Tanssiurheiluliitto ry VAKIO- JA LATINALAISTANSSIKILPAILUJEN HAKEMIS- JA MYÖNTÄMISPERUSTEET Sisällysluettelo 1. Hakemis- ja myöntämisperusteet... 3 2. Kilpailun järjestämislupahakemus... 4 3. Myönnettyjen

Lisätiedot

Urheilufoorumi

Urheilufoorumi Urheilufoorumi 22.11.2014 TOTEUTUS Johdonmukainen ja laadukas tasojärjestelmä etenee ratsukon urapolun mukaisesti Kvaalisäännöt ohjaavat kaikissa lajeissa kehitystä Luokkasuositukset 5-tasoa, jotka ovat

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

- JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa!

- JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa! - JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa! TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄSENTALLIT: 1) Talli Satumaa ; Satu Koivisto 0400-878739 http://www.freewebs.com/tallisatumaa 2) Kotalan Tila ; Annika Mattila 050-5742630

Lisätiedot

LAATUPONIKILPAILUN SÄÄNNÖT 2011. Yleistä

LAATUPONIKILPAILUN SÄÄNNÖT 2011. Yleistä LAATUPONIKILPAILUN SÄÄNNÖT 2011 Yleistä Laatuponikilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat puhdasrotuiset ponit sekä jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat

Lisätiedot

Askellajiratsastusmerkki Merkkisuorituksen vastaanottajan opas

Askellajiratsastusmerkki Merkkisuorituksen vastaanottajan opas Suomen Ratsastajainliiton Askellajiratsastusmerkki Merkkisuorituksen vastaanottajan opas Suomen Islanninhevosyhdistys SIHY ry:n koulutusvaliokunta 2014 Askellajiratsastusmerkki täydentää SRL:n valikoimaa

Lisätiedot

Kilpailusäännöt, Yleinen osa (KS I) 2017

Kilpailusäännöt, Yleinen osa (KS I) 2017 Kilpailusäännöt, Yleinen osa (KS I) 2017 4 Käsitemääritelmiä 4.9. Hevonen / poni Hevosella tarkoitetaan näissä säännöissä myös ponia ja muita kavioeläimiä, jollei toisin mainita. 7 Kilpailija 7.2. Liikkuessaan

Lisätiedot

Ehrnrooth, Marina (valmennus, maajoukkueet p/j/n/u25) (2/7)

Ehrnrooth, Marina (valmennus, maajoukkueet p/j/n/u25) (2/7) Esteratsastuskomitea Sivu 1 / 5 ESTERATSASTUSKOMITEAN PÖYTÄKIRJA 02/2017 Aika: 21.02.2017 klo 16.00 Paikka: SRL, Väentupa Läsnä: Nordström, Harri (puh.joht.) (2/2) Kela, Heikki (1/2) Aarnio-Wihuri Aisa

Lisätiedot

Aluekilpailusäännöt. Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008

Aluekilpailusäännöt. Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008 Aluekilpailusäännöt Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008 ALUEKILPAILUT Kilpailujen taso Kilpailut jaetaan tason mukaan seuraavasti: kilpailuharjoitus, seurakilpailut,

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

Kisan päivämäärä & kellonaika:

Kisan päivämäärä & kellonaika: ESTEKISA Kisan päivämäärä & kellonaika: Ilmoittautumisohjeet: Kisaan voivat osallistua kaikki korkeintaan 18-vuotiaat ratsastajat, joilla ei ole sijoituksia aluetason este- tai kenttäratsastuskisoista.

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto ry. Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt

Suomen Ilmailuliitto ry. Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt Suomen Ilmailuliitto ry Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt Hyväksytty Suomen Ilmailuliitto ry:n lajivaliokunnan kokouksessa 29.11.2011 1(5) SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN YLEISET SÄÄNNÖT Näitä sääntöjä

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista ESRAn hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011

Lisätiedot

SML:N JÄSENKERHOJEN C-TOIMITSIJAKOULUTUS 1/09

SML:N JÄSENKERHOJEN C-TOIMITSIJAKOULUTUS 1/09 SML:N JÄSENKERHOJEN C-TOIMITSIJAKOULUTUS 1/09 DIA KÄSIKIRJOITUS C-TOIMITSIJAKOULUTUKSIA PITÄVILLE KOULUTTAJILLE (Käsikirjoitus on tarkoitettu kouluttajan avuksi). Arvoisa kouluttaja Tämä diakäsikirjoitus

Lisätiedot

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015 Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 Kisanostajan opas Sisällysluettelo 1. Oppaan tarkoitus... 2 2. Kisatarjonta, osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen... 2 2.1 Salikisat... 2 2.2 Kansalliset kisat... 3

Lisätiedot

MH-LUONNEKUVAUKSEN TOIMIHENKILÖ- JA KUVAAJAKOULUTUSOHJE

MH-LUONNEKUVAUKSEN TOIMIHENKILÖ- JA KUVAAJAKOULUTUSOHJE MH-LUONNEKUVAUKSEN TOIMIHENKILÖ- JA KUVAAJAKOULUTUSOHJE Hyväksytty Kennelliitossa 11.2.2010 Voimassa 1.6.2010 lähtien Viimeisimmät luonnetoimikunnan hyväksymät muutokset 16.10.2013 KOULUTUSOHJE MH-TOIMIHENKILÖKOULUTUS

Lisätiedot

Valjakkokomitean kokous

Valjakkokomitean kokous Valjakkokomitean kokous Aika Ke klo 17.30 Paikka Paikalla Leena Vähä-Erkkilän kotona, Sipoo Kati Honkanen, puheenjohtaja Heikki Heiskanen Hannu Kalalahti Leena Vähä-Erkkilä Juuso Ström, kohdat 1 10 Ben

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2008

Suomen Ratsastajainliitto ry Laji- ja aluejaostojen toimintasuunnitelmat 2008 LAJI- JA ALUEJAOSTOJEN TOIMINTASUUNNITELMAT 2008 LAJIJAOSTOT 1. Esteratsastus 2 2. Kouluratsastus 4 3. Kenttäratsastus 6 4. Valjakkoajo 9 5. Vikellys 10 6. Matkaratsastus 11 7. Vammaisratsastus 12 8. Lännenratsastus

Lisätiedot

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä.

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2018 Aika Paikka Ti 24.4.2018 klo 18.00 20.30 Pälkäneen Aapiskukko Läsnä Marja Nuuttila 4(4) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 4(4) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

Eläintenhoidon tutkintotoimikunta 8018 hyväksytty kokouksessa 16.5.2008

Eläintenhoidon tutkintotoimikunta 8018 hyväksytty kokouksessa 16.5.2008 Eläinhoitolan pito 1.1 Eläintenhoitajan, eläinhoitolan pito, ammattitutkinto ja eläinhoitola-alan työkokemus 5 v 1.2 Eläintenhoitajan ammattitutkinto (muut osaamisalat) ja oman alan työkokemus 5 v 1.3

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 SISÄLLYSLUETTELO 1. KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 2. KILPAILUN TARKOITUS, EETTISET SÄÄNNÖT JA ARVOT... 3 3. KÄSITTEITÄ... 3 4. KILPAILUTEHTÄVÄT... 4 5. OSANOTTAJAT... 4 6. ARVIOINTI...

Lisätiedot

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden.

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden. ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2019 Aika Paikka 7.1.2019 klo 18.00-20.50 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 1(1) puheenjohtaja Tarja Kallio 1(1) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(1) rahastonhoitaja Antero Salja

Lisätiedot

LINNUNHAUKKUKOKEEN PALKINTOTUOMAREIDEN JA YLITUOMAREIDEN KOULUTUSOHJE

LINNUNHAUKKUKOKEEN PALKINTOTUOMAREIDEN JA YLITUOMAREIDEN KOULUTUSOHJE LINNUNHAUKKUKOKEEN PALKINTOTUOMAREIDEN JA YLITUOMAREIDEN KOULUTUSOHJE Hyväksytty Suomen Pystykorvajärjestön hallituksessa 16.2.2014. Voimassa 17.2.2014 alkaen. LINNUNHAUKKUKOKEEN PALKINTOTUOMARI 1. PALKINTOTUOMARILLE

Lisätiedot

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=...

https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=... rinter - Kilpailukalenteri 1 of 5 3.4.2011 20:18 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Naantalin Ratsastajat ry:n ja Ypäjän Hevosopiston yhteistyössä järjestämiin alue-

Lisätiedot

Practical-Ammunnan tuomaritoiminta Suomessa

Practical-Ammunnan tuomaritoiminta Suomessa Practical-Ammunnan tuomaritoiminta Suomessa 1.3.2015 Practical-ammunta tapahtuu tiukasti säänneltynä, niin kansainvälisten kuin kansallisten lakien, sääntöjen ja ohjeiden taholta. Practical-tuomaritoimintaa

Lisätiedot

Suomen Tanssiurheiluliitto ry

Suomen Tanssiurheiluliitto ry Suomen Tanssiurheiluliitto ry VAKIO- JA LATINALAISTANSSIKILPAILUJEN HAKEMIS- JA MYÖNTÄMISPERUSTEET Sisällysluettelo 1. Hakemis- ja myöntämisperusteet... 3 2. Kilpailun järjestämislupahakemus... 4 3. Myönnettyjen

Lisätiedot

321. Kilpailuasu 322. Satulointi ja muut varusteet 8. 10.

321. Kilpailuasu 322. Satulointi ja muut varusteet 8. 10. Esteratsastussääntömuutokset 2013 Muutokset vuoden 2012 sääntöihin on merkitty alleviivauksiin. Uudet säännöt, joita ei ole ollut vuoden 2012 säännöissä, on kursivoitu. Poistot on merkitty yliviivauksin.

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry. www.ratsastus.fi

Suomen Ratsastajainliitto ry. www.ratsastus.fi Suomen Ratsastajainliitto ry TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2013 www.ratsastus.fi kannen kuva: Paralympiakomitea / Maiju Torvinen Toimintasuunnitelma 2013 1. Esipuhe 3 2. Organisaatio 5 2.1. Organisaatiouudistus

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

Yleistä. Ponit arvostellaan viidessä eri ryhmässä säkäkorkeuden mukaan:

Yleistä. Ponit arvostellaan viidessä eri ryhmässä säkäkorkeuden mukaan: Yleistä Laatuponikilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat puhdasrotuiset ponit sekä jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat ratsuponit ja vuonohevoset. Ponin

Lisätiedot

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5 Taitaja9 säännöt SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus, eettiset säännöt ja arvot... 3 3. Käsitteitä... 3 4. Kilpailutehtävät... 4 5. Osanottajat... 4 6. Arviointi... 4 7.

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

Trampoliinivoimistelun kansallinen tuomariohje

Trampoliinivoimistelun kansallinen tuomariohje Trampoliinivoimistelun lajiasiantuntijaryhmä Suomen Voimisteluliitto Trampoliinivoimistelun kansallinen tuomariohje Trampoliini ja DMT Voimassa 1.1.2013 alkaen, päivitetty 19.9.2014 Johdanto Trampoliinivoimistelun

Lisätiedot

79. Toimitsijoiden luokittelu ja lisenssit

79. Toimitsijoiden luokittelu ja lisenssit Määritellä kilpailulle tärkeät mediat ja huolehtia tiedottamisesta näille sekä ennakkoon, kilpailun aikana että sen jälkeen. Järjestää kilpailuun liittyvät mahdolliset lehdistötilaisuudet Järjestää median

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16:25 ja toivotti läsnäolijat tervetulleeksi. Puheenjohtaja piti myös pöytäkirjaa.

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16:25 ja toivotti läsnäolijat tervetulleeksi. Puheenjohtaja piti myös pöytäkirjaa. Esteratsastuskomitea Sivu 1 / 6 ESTERATSASTUSKOMITEAN PÖYTÄKIRJA 03/2017 Aika: 20.03.2017 klo 16.00 Paikka: SRL, Väentupa Läsnä: Nordström, Harri (puh.joht.) (3/3) Kela, Heikki (2/3) Aarnio-Wihuri Aisa

Lisätiedot

Palokuntanuorten (2017)

Palokuntanuorten (2017) Palokuntanuorten suomenmestaruuskilpailujen järjestäminen (2017) Säännöt Palokuntanuorten suomenmestaruuskilpailujen säännöt löytyvät SPEKin palokuntanuorisotyön Materiaalia-sivulta Kilpailusääntöjä-otsikon

Lisätiedot

KILPA-AEROBIC TUOMARISÄÄNNÖT 2013 2016

KILPA-AEROBIC TUOMARISÄÄNNÖT 2013 2016 1/7 KILPA-AEROBIC TUOMARISÄÄNNÖT 2013 2016 päivitetty 2/2015 MV, JN, TK (10.2.2015) 2/7 Sisällysluettelo: KILPA-AEROBICIN KILPAILUJÄRJESTELMÄ YLEISTÄ TUOMARIKIRJA TUOMARIASU TUOMARIKOULUTUKSET KILPAILUTOIMINTA

Lisätiedot

Helppo hevoset ( ), avoin kaikille (160, 120, 100, 80 )

Helppo hevoset ( ), avoin kaikille (160, 120, 100, 80 ) KILPAILIJATIEDOTE JA AIKATAULU Sunnuntai 21.8.2016 Luokka 1 3-taso Prix de Keravan Ratsastusseura ry, HELPPO Helppo hevoset (50+50+2), avoin kaikille (160, 120, 100, 80 ) Klo 9.30-11 Koulukoe, FEI:n kenttäkilpailuohjelma

Lisätiedot

LIITTOKOULUTTAJAN TYÖJÄRJESTYS Suomen Agilityliiton hallituksen hyväksymä

LIITTOKOULUTTAJAN TYÖJÄRJESTYS Suomen Agilityliiton hallituksen hyväksymä Liittokouluttajan työjärjestys astuu voimaan 1.9.2017. Liittokouluttajanimitys ja liittokouluttajan työjärjestys ovat voimassa määräaikaisesti 31.12.2019 saakka. 1. Liittokouluttajaksi nimittäminen ja

Lisätiedot

VALMENTAJA AKATEMIA Järvenpään Kehäkarhut ry. Koulutusstrategia 2009

VALMENTAJA AKATEMIA Järvenpään Kehäkarhut ry. Koulutusstrategia 2009 VALMENTAJA AKATEMIA Järvenpään Kehäkarhut ry Koulutusstrategia 2009 TAVOITTEET Missio: Järvenpään Kehäkarhut ry:n Valmentaja Akatemia toimii aktiivisena kamppailulajien valmentajien, tuomarien ja muiden

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Opiskelijan ja näyttötutkinnon suorittajan arviointi 6-7.2.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON KANOOTTIPOOLON LAJIKOHTAISET YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY : 12.6.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET

Lisätiedot

Reiningkomitean kokous

Reiningkomitean kokous Reiningkomitean kokous 6 2016 4.7.2016 18:30 verkkokokous Koollekutsuja: Seppo Perkiö Kokouksen laji: SRL lajikomitean kokous Osallistujat: Seppo Perkiö, Arja Nikkinen, Pete Perkiö, Mia Weckman Estyneet:

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta

Lisätiedot

Vammaisratsastuksen Lajiseminaari 23.11.2013

Vammaisratsastuksen Lajiseminaari 23.11.2013 Vammaisratsastuksen Lajiseminaari 23.11.2013 1 Aikataulu Ohjelma 14 14.15 Aloitus ja lyhyt esittelykierros 14.15 15.15 Vammaisratsastajan polku 15.15 15.45 Kahvitauko 15.45 16.30 Ratsastajakyselyn purku

Lisätiedot

Nopeuden Perustoimitsijakoulutus

Nopeuden Perustoimitsijakoulutus Nopeuden Perustoimitsijakoulutus Autourheilun säännöt www.autourheilu.fi/saannot Säännöt Autokilpailujen kansalliset määräykset suomessa Nopeuskilpailujen säännöt Ko. lajin kilpailusäännöt (sarjasäännöt)

Lisätiedot