TOIMITSIJALISENSSIOHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMITSIJALISENSSIOHJEET"

Transkriptio

1 TOIMITSIJALISENSSIOHJEET Nuorisotoimitsija Nuorisolisenssi on vuotiaille tarkoitettu lisenssi, joka sisältää saman tapaturmavakuutuksen kuin toimitsijalisenssi. Seurat voivat hakea nuorisotoimitsijoille nuorisolisenssiä samalla hakukaavakkeella kun perus- ja päätasonlisenssiä. Perustoimitsijalisenssi Perustoimitsijalisenssi voidaan myöntää hakijalle, joka on suorittanut perustoimitsijakoulutuksen. Perustoimitsijalta edellytetään vähintään 16-vuoden ikää. Perustoimitsijakoulutukset toteutetaan seurojen tai alueiden järjestäminä pois lukien tekniikan ja kartingtekniikan koulutukset, jotka järjestetään alueen toimesta. Alueiden koulutusvastaavat toimivat yhteys- ja apuhenkilöinä koulutuksiin liittyvissä kysymyksissä ja heidän yhteystietonsa löytyvät liiton nettisivulta kohdasta alueet. Voimassaoleva jokamiehenluokan tutkinto, rallin perustutkinto, endurancetutkinto ja rataleimatutkinto rinnastetaan perustoimitsijakoulutukseksi. Tutkinnon nimi ja suoritus on merkittävä hakemukseen haettavan lisenssilajin koulutuksen kohdalle. Peruslisenssin uusinta Perustoimitsijalisenssin ylläpitämiseksi uutta lisenssiä on haettava edellisen voimassaoloaikana, kuitenkin viimeistään neljän (4) kuukauden kuluessa edellisen lisenssin päätyttyä. Hakijalta ei vaadita uusintakoulutusta eikä voimassaolevaa tutkintoa. Perustason toimitsijatehtäviä tulee olla suoritettu uusittavien lajien kansallisissa kilpailuissa vähintään kolme (3) kappaletta edellisen lisenssin voimassaoloajalta. Perustoimitsijalisenssiä ei uusita automaattisesti vaan uusintaan vaaditaan aina hakemus. Päätoimitsijalisenssi Päätoimitsijalisenssin hakijan tulee olla vähintään 18-vuotias. Lisenssi voidaan myöntää lajikohtaisesti voimassaolevan perustoimitsijalisenssin haltijalle. Päätoimitsijalisenssiä voi hakea vasta sen jälkeen, kun lisenssiin vaadittavat kriteerit kuten koulutukset ja tehtävät on suoritettu. Lajikohtaiset ohjeet löytyvät seuraavilta sivuilta. Päätoimitsijalisenssi ja kuljettajatutkinto Voimassaoleva nopeuden päätoimitsijalisenssi rinnastetaan jokamiehenluokan kuljettajatutkinnoksi, sekä voimassaoleva rallin päätoimitsijalisenssi rinnastetaan rallin kuljettajatutkinnoksi. Kun ilmoittautuu kilpailuihin, tulee KITI:stä omista tutkintotiedoista löytyä joko voimassaoleva JM/Ralli-tutkinto tai Nopeuden/Rallin päätoimitsijalisenssi. Perus- ja päätoimitsijalisenssin haku Hakemus tulee täyttää huolellisesti ja siitä tulee löytyä haettavat lajit, lajikohtaiset koulutukset ja suoritetut tehtävät (3kpl/laji). Seuran puheenjohtaja varmentaa vielä hakemuksen allekirjoituksellaan. Hakemuksesta on hyvä säilyttää kopio. Liiton toimistolla toimitsijalisenssiasioista vastaa Anne Kärki Toimitsijalisenssihakemusten toimitusosoite: AKK-Motorsport ry/toimitsijalisenssit PL 19,01300 Vantaa tai

2 NOPEUS Nopeuslajit: karting, jokamiehenluokka, rallicross, rallisprint, jäärata-ajo, rata-ajo ja endurance) Hakijan tulee käydä yksiinen Nopeuden päätoimitsijakoulutus sekä tehdä kaksi (2) eri ko. lajin harjoitustehtävää kansallisissa kilpailuissa. Harjoitustehtävät suoritetaan kilpailuun nimetyn päätoimitsijan kanssa. Hakija saa koulutuksesta Nopeuden tehtäväkortin, johon ohjaava päätoimitsija kuittaa harjoitukset suoritetuksi. Harjoitukset voi suorittaa koulutusta seuraavan vuoden loppuun mennessä. Harjoitustehtäviä ovat kilpailunjohtajien apulainen, kilpailusihteerin apulainen, turvapäällikön apulainen, lippupiste/ ratatuomarien päällikön apulainen, sekä rallisprintissä ratamestarin apulainen. Vaihtoehtoisesti hakija voi suorittaa kaksiisen päätoimitsijakoulutuksen, jossa harjoitukset toteutetaan koulutuksen aikana. Täytetty tehtäväkortti tai sen kopio on liitettävä toimitsijalisenssihakemukseen. Nopeuden päätoimitsijalisenssin uusinta Nopeuden päätoimitsijalisenssin uusijan tulee käydä yksi (1) inen jatkokoulutus. Koulutus keskittyy päätoimitsijatason sääntömuutosten ja aiheiden kertaamiseen sekä osaamisen syventämiseen. Jatkokoulutuksia järjestetään tarvittaessa myös laji- ja aihepainotteisena. Koulutuksen lisäksi päätoimitsijalisenssin uusimiseksi vaaditaan kolme (3) suoritettua lajin päätoimitsijatehtävää edellisen lisenssin voimassaoloajalta. Tehtäviksi luetaan myös rallin kilpailusihteerin, rallin ratamestarin sekä rallin turvajohtaja / turvapäällikkö tehtävät. Suoritetut tuomariston puheenjohtaja- sekä päätoimitsijakouluttajakoulutukset rinnastetaan päätoimitsijakoulutuksiin. Nopeuden päätoimitsijalisenssi ja kuljettajatutkinto Voimassa oleva nopeuden päätoimitsijalisenssi rinnastetaan jokamiehenluokan kuljettajatutkinnoksi. Kun ilmoittautuu kilpailuihin, tulee KITI:stä omista tutkintotiedoista löytyä joko voimassaoleva JM-tutkinto tai Nopeuden päätoimitsijalisenssi. Rallisprint ja koulutus Rallisprint koulutus on tarkoitettu kaikille, etenkin uusille rallisprint-kilpailun järjestäjille ja tekijöille. Koulutuksessa ovat omat osiot kilpailunjohtajille, kilpailusihteereille ja ratamestareille /turvallisuuspäälliköille. Koulutus on kaksiinen ja se rinnastetaan nopeuden päätoimitsijakoulutukseksi. Rallisprintin päätoimitsijakoulutuksella voi hakea karting-, JM-, rallicross-, rallisprint, jäärata-, rata-ajoja endurancekilpailujen järjestämisessä tarvittavaa päätoimitsijalisenssiä edellyttäen, että lajikohtaiset hakukriteerit täyttyvät (koulutus ja 3 tehtävää). Sekä koulutukset että tehtävät on merkittävä toimitsijalisenssihakemukseen lajikohtaisesti. RALLI Hakijan tulee käydä kaksi (2) inen rallin päätoimitsijakoulutus. Koulutus sisältää omat osiot mm. kilpailunjohtajille, kilpailusihteereille, ratamestareille ja turvallisuuspäälliköille. Suoritettu Tuomariston puheenjohtaja- sekä turvatarkkailijakoulutus rinnastetaan päätoimitsijakoulutukseksi ja/tai jatkokoulutukseksi. Sekä koulutukset, että tehtävät on merkittävä toimitsijalisenssihakemukseen lajikohtaisesti. 2(3)

3 Rallin päätoimitsijalisenssin uusinta Lisenssin uusiminen vaatii yksiisen jatkokoulutuksen sekä 3 rallin tehtävää. Tehtäviksi luetaan rallin päätoimitsija tehtävien lisäksi erikoiskokeen 1. ja 2.päällikön sekä erikoiskokeen turvapäällikön tehtävät. Päätoimitsijalisenssin omaavan henkilön, joka ei ole käynyt kaksiistä päätoimitsijakoulutusta 2008 vuoden jälkeen, päätoimitsijalisenssin uusiminen edellyttää kaksiisen koulutuksen käymistä Rallin päätoimitsijalisenssi ja kuljettajatutkinto Voimassa oleva rallin päätoimitsijalisenssi rinnastetaan rallin perustutkinnoksi. Kun ilmoittautuu kilpailuihin, tulee KITI:stä omista tutkintotiedoista löytyä joko voimassaoleva rallin perustutkinto tai Rallin päätoimitsijalisenssi. Turvan päätoimitsijalisenssiä ei hyväksytä rallin päätoimitsijatehtäviin! TEKNIIKKA Hakijan tulee käydä yksi (1) inen tekniikan päätoimitsijakoulutus. Tämän lisäksi hänen on tehtävä kaksi (2) lajin harjoitustehtävää kansallisissa kilpailuissa. Harjoitustehtävät suoritetaan kilpailuun nimetyn katsastuspäällikön kanssa. Hakija saa koulutuksesta Tekniikan tehtävä-kortin, johon ohjaava Katsastuspäällikkö kuittaa harjoitukset suoritetuksi. Harjoitukset voi suorittaa koulutusta seuraavan vuoden loppuun mennessä. Täytetty tehtäväkortti tai sen kopio on liitettävä toimitsijalisenssihakemukseen. Tehtäviksi luetaan apulaiskatsastuspäällikkö ja apulaislinja/ryhmäpäällikkö. Huom! Merkinnät katsastuskorttiin saa tehdä vain tekniikan päätoimitsijalisenssin omaava henkilö. Koulutukset voivat olla myös kaksiisiä, jolloin harjoitukset ovat osana koulutuksen ohjelmaa. Sekä koulutukset että tehtävät on merkittävä toimitsijalisenssihakemukseen lajikohtaisesti. Tekniikan päätoimitsijalisenssin uusinta Tekniikan päätoimitsijalisenssin uusijan tulee käydä yksi (1) inen jatkokoulutus. Koulutus keskittyy päätoimitsijatason sääntömuutosten ja aiheiden kertaamiseen sekä osaamisen syventämiseen. Koulutuksen lisäksi päätoimitsijalisenssin uusimiseksi vaaditaan kolme lajin päätoimitsijatehtävää edellisen lisenssin voimassaoloajalta. Tekniikan jatkokoulutuksia järjestetään myös laji-/aihepainotteisena. Pääkatsastaja- ja kouluttajakoulutukset rinnastetaan päätoimitsijakoulutukseksi. Sekä koulutukset että tehtävät on merkittävä toimitsijalisenssihakemukseen lajikohtaisesti. HUOM! Kartingille on oma tekniikankoulutus, joka oikeuttaa kartingtekniikan päätoimitsijalisenssin hakemiseen. 3(3)

4 TOIMITSIJALISENSSIHAKEMUS Nimi Motorsport ID Lähiosoite Postinumero ja - paikka Puhelinnumero Sähköposti Seura Toimitsijalisenssin uusinta Edellinen lisenssi päättynyt: 1. toimitsijalisenssihakemus (ei aikaisempaa toimitsijalisenssiä) Päättymisaika merkitään pp/kk/vvvv Ohjeet hakemuksen täyttämiseen: Vanha= edellinen lisenssi : Merkitse lajikohtaisesti päättyneen lisenssin lisenssitasot (perus/pää) Uusi: Merkitse lajikohtaisesti haettavan lisenssin lisenssitasot (perus/pää) Koulutus: Merkitse lajikohtaisesti käydyt koulukset t: t täytetään lajikohtaisesti toiselle lomakkeelle, joka on tämän hakemuksen liitteenä LAJI VANHA UUSI Päivä- KOULUTUS määrä Koulutuksen nimi, taso (perus/pää), Paikkakunta Perus/Pää Perus/Pää pp/kk/vvvv Autosuunnistus Pienoisautoilu Karting tekniikka Karting Off Road Ralli Tekniikka Nopeus Turva Nuoriso Paikkakunta ja mää Seuran puheenjohtajan allekirjoitus Hakijan allekirjoitus Nimen selvennys AKK-Motorsport ry/toimitsijalisenssit PL Vantaa Lisenssit@autourheilu.fi Nimen selvennys HUOM! Säilytä kopio hakemuksesta

5 t Nimi: Mainitse toimitsijalisenssiohjeen mukaisesti lajikohtaiset tehtävät. Autosuunnistus Lisenssinumero: Pienoisautoilu Karting tekniikka Karting Offroad Ralli Tekniikka Nopeus Turva

Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus

Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus Toimitsijalisenssin ikärajat Nuorisolisenssiä voivat hakea 12 15 -vuotiaat, perustoimitsijalisenssin saamiseksi edellytetään vähintään 16 vuoden ikää ja päätoimitsijalisenssin

Lisätiedot

Toimitsijalisenssiuudistus

Toimitsijalisenssiuudistus Toimitsijalisenssiuudistus» Toimitsijalisensseissä siirryttiin kolmiportaiseen toimitsijapätevyys- ja lisenssirakenteeseen vuoden 2018 alusta alkaen. Siirtymävaihe ja voimassaolo» Siirtymävaiheessa voimassa

Lisätiedot

79. Toimitsijoiden luokittelu ja lisenssit

79. Toimitsijoiden luokittelu ja lisenssit Määritellä kilpailulle tärkeät mediat ja huolehtia tiedottamisesta näille sekä ennakkoon, kilpailun aikana että sen jälkeen. Järjestää kilpailuun liittyvät mahdolliset lehdistötilaisuudet Järjestää median

Lisätiedot

Tekniikan päätoimitsijakoulutus

Tekniikan päätoimitsijakoulutus Tekniikan päätoimitsijakoulutus Koulutuksen tarkoitus Antaa koulutukseen osallistuvalle kokonaiskuva kilpailuiden järjestämisen vaatimuksista, tuloksena: Hyvin järjestettyjä kilpailuja Turvallisia kilpailuja

Lisätiedot

Perustoimitsijakoulutus toimintaympäristö

Perustoimitsijakoulutus toimintaympäristö Perustoimitsijakoulutus toimintaympäristö Perustoimitsijakoulutus Perustoimitsijakoulutuksen tavoite luoda yleiskuva kansallisesta autourheilutoiminnasta seura- ja liittotasolla Koulutus toimii pohjana

Lisätiedot

KILPAILU LU PAHAKE M US

KILPAILU LU PAHAKE M US KILPAILU LU PAHAKE M US KILPAILU ON: (rasti ruutuun) merkitty kalenteriin anomuspäivälle D siirretään kalenteripäivältä / syy Iiitteen D kalenterin ulkopuolinen KILPAILUPÄIVÄ: 16.09.2017 KILPAILUN NIMI:

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Kaakkois-Suomi 6 3.9-4.9.2016 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 23.08.16 31.08.16 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

AKK-MOTORSPORTIN LISENSSIT 2016

AKK-MOTORSPORTIN LISENSSIT 2016 AKK-MOTORSPORTIN LISENSSIT 2016 10.12.2015 LISENSSIN MYÖNTÄMINEN Lisenssi on rekisteröintiasiakirja, joka myönnetään kilpailutoimintaan aikovalle luonnolliselle tai juridiselle henkilölle. Edellytyksenä

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä-ja Kaakkois-Suomi 31.8-1.9.2019 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 15.8.2019 27.8.2019 klo: 23.00 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

RAMUDDEN JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu

RAMUDDEN JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu RAMUDDEN JM Lauantaina 24.8.2019 klo 11.00 Liminka, Vehkamaan radalla Alue 1 aluemestaruusosakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT RAMUDDEN JM 24.08.2019 Kansallinen JM-kilpailu / alueen 1 aluemestaruusosakilpailu

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

KITI-ote Jaakko Simola. Autosuunnistus - - Jäsenyydet. Lisenssit Numero Tila. taitos Lisenssiluokat Grade Nousupisteet

KITI-ote Jaakko Simola. Autosuunnistus - - Jäsenyydet. Lisenssit Numero Tila. taitos Lisenssiluokat Grade Nousupisteet 2017 KITI-ote 23.8.2017 Jaakko Simola Jäsenyydet LuuUA 23271748 Tila Lisenssit Numero Tila Voimassa Kansallinen lisenssi (LuuUA) 23271748 Voimassa taitos Lisenssiluokat Grade Nousupisteet Nopeus Ralli

Lisätiedot

Jokamiehenluokan. # ei kiusita. Säännöt. Järjestäjä: Joensuun Urheiluautoilijat ry. Yhteistyössä:

Jokamiehenluokan. # ei kiusita. Säännöt. Järjestäjä: Joensuun Urheiluautoilijat ry. Yhteistyössä: Jokamiehenluokan # ei kiusita Säännöt Järjestäjä: Joensuun Urheiluautoilijat ry Yhteistyössä: KILPAILUN SÄÄNNÖT JM EVK SM 2016 11.-12.6.2016 Jokamiehenluokan SM - kilpailu Joensuun Urheiluautoilijat Ry

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Aika ja Paikka: Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: AutoCenter JM 12.5.2019, Tammisaaren JM-rata, Grabbskog Kansallinen, Aluemestaruus osakilpailu Ekenäs-Tammisaaren

Lisätiedot

LIMINGANPORTTI JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu

LIMINGANPORTTI JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu LIMINGANPORTTI JM Lauantaina 24.9.2016 klo 11.00 Liminka, Vehkamaan radalla Alue 1 aluemestaruusosakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT Liminganportti JM 24.09.2016 Kansallinen JM-kilpailu / alueen 1 aluemestaruusosakilpailu

Lisätiedot

Ajojärjestys EVK, Nuoret/Naiset/Seniorit vetoketjuna, Yleinen

Ajojärjestys EVK, Nuoret/Naiset/Seniorit vetoketjuna, Yleinen KILPAILUN SÄÄNNÖT Jokamiehen Kiekaus 19.9.2015 klo 11.00 Kansallinen JM-kilpailu Alue 7 EVK-luokan mestaruusosakilpailu Kilpailun järjestäjä Vakka-Suomen Urheiluautoilijat ry Keouvinummi Laitila I OHJELMA

Lisätiedot

Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki

Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Metsä-Multia rallisprint Kansallinen ja alue 4 aluemestaruusosakilpailu Pieksämäen Urheiluautoilijat

Lisätiedot

AKK-MOTORSPORT RY:N LISENSSIT 2018

AKK-MOTORSPORT RY:N LISENSSIT 2018 AKK-MOTORSPORT RY:N LISENSSIT 2018 LISENSSIN MYÖNTÄMINEN Lisenssi on rekisteröintiasiakirja, joka myönnetään kilpailutoimintaan aikovalle luonnolliselle tai juridiselle henkilölle. Edellytyksenä on lisenssinhaltijan

Lisätiedot

Nopeuden Perustoimitsijakoulutus

Nopeuden Perustoimitsijakoulutus Nopeuden Perustoimitsijakoulutus Autourheilun säännöt www.autourheilu.fi/saannot Säännöt Autokilpailujen kansalliset määräykset suomessa Nopeuskilpailujen säännöt Ko. lajin kilpailusäännöt (sarjasäännöt)

Lisätiedot

VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Kilpailutoimiston seinällä. Paikka Ahveniston Moottoriradan ravintolarakennus

VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Kilpailutoimiston seinällä. Paikka Ahveniston Moottoriradan ravintolarakennus KILPAILUKUTSU JA SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Momo Endurance Cup Ahvenisto Päivämäärä: 31.8.2013 Kilpailun arvo: Cup/Kansallinen Kilpailun järjestäjä Momo Racing Team ry Paikkakunta: Ahveniston moottorirata

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AUTOURHEILUKILPAILUT TURVALLISESTI AKK-MOTORSPORT RY / ITÄ-SUOMI

POHJOIS-KARJALAN AUTOURHEILUKILPAILUT TURVALLISESTI AKK-MOTORSPORT RY / ITÄ-SUOMI POHJOIS-KARJALAN AUTOURHEILUKILPAILUT TURVALLISESTI AKK-MOTORSPORT RY / ITÄ-SUOMI 1 Autourheiluorganisaatio Fia Kansainvälinen autourheilu liitto Säännöt Turvallisuusnormit AKK-Motorsport ry AKK - Kansallinen

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Siikajoen moottoriurheilukeskus Siikajoen Moottoriurheilijat Ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Jaresko Oy SM-Rallisprint SM/ Aluemestaruus alue 1 Siikajoen Moottoriurheilijat

Lisätiedot

KILPAILULUPAHAKEMUS. E merkitty kalenteriin anomuspäivälle fl siirretään kalenteripäivältä / E KV fl rallikilpailu. flcup

KILPAILULUPAHAKEMUS. E merkitty kalenteriin anomuspäivälle fl siirretään kalenteripäivältä / E KV fl rallikilpailu. flcup KILPAILULUPAHAKEMUS KILPAILU ON: (rasti ruutuun) E merkitty kalenteriin anomuspäivälle fl siirretään kalenteripäivältä / syy liitteenä Ekalenterin ulkopuolinen KILPAILUPÄIVÄ: 27.5.201 7 KILPAILUN NIMI:

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT VANAJANLINNA RALLISPRINT FUTURE RALLISPRINT

KILPAILUN SÄÄNNÖT VANAJANLINNA RALLISPRINT FUTURE RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT VANAJANLINNA RALLISPRINT 1 28.6.2013 FUTURE RALLISPRINT 1(6) KILPAILUN SÄÄNNÖT VANAJANLINNA RALLISPRINT 1 28.6.2013 Kansallinen, NEAFP, ralliprint kilpailu, FUTURE CUP FUTURE RALLISPRINT

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT. Hämeenkyrö klo Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Ry

KILPAILUN SÄÄNNÖT. Hämeenkyrö klo Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Ry KILPAILUN SÄÄNNÖT Hämeenkyrö 23.9.2018 klo 12.00 Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT JSH-Kuljetus Rallisprint 23.9.2018 Kansallinen kilpailu Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Hämeenkyrö

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Lakeuden Urheiluautoilijat ry

KILPAILUN SÄÄNNÖT Lakeuden Urheiluautoilijat ry KILPAILUN SÄÄNNÖT 9.8 2014 Lakeuden Urheiluautoilijat ry KILPAILUN SÄÄNNÖT Katsastus Hiironen rallisprint 9.8.2014 Kansallinen / FUTURE CUP/, NEAFP Lakeuden Urheiluautoilijat ry Oulu, Yrityspuisto Kiiminki

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Lapua Tiistenjoki Su 4.3.2018 klo 11.00 Lapuan Urheiluautoilijat lapuanua@netikka.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT: Veikon Kone Rallisprint Su 4.3.2018 Kansallinen Rallisprint

Lisätiedot

JAPAN MOTORS CUP RAAHE KILPAILUN SÄÄNNÖT. Yritysperä, Raahe Sunnuntai klo 12.00

JAPAN MOTORS CUP RAAHE KILPAILUN SÄÄNNÖT. Yritysperä, Raahe Sunnuntai klo 12.00 JAPAN MOTORS CUP RAAHE KILPAILUN SÄÄNNÖT Yritysperä, Raahe Sunnuntai 26.5.2019 klo 12.00 Raahen Urheiluautoilijat ry www.raahenua.com RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Japan Motors Cup Raahe

Lisätiedot

KILPAILULUPAHAKEMUS. Kilpailu njohtaja Petri Fiigård Turvallisu uspäällikkö Olavi Myllymäl Kilpailusihteeri Sirpa Kangas

KILPAILULUPAHAKEMUS. Kilpailu njohtaja Petri Fiigård Turvallisu uspäällikkö Olavi Myllymäl Kilpailusihteeri Sirpa Kangas J Honkajoen Moottorikerho ry Pukarantie 159, 38950 Honkajoki Nina Vainionpää Sarjasäännön mukaiset JÄRJESTÄJÄ: Suomen Maa-Autot Oy SM Rallicross kalenterin ulkopuolinen syy liitteenä siirretään kalenteripäivältä

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Savon Kuormalava-JM

KILPAILUN SÄÄNNÖT Savon Kuormalava-JM Kansallinen, aluemestaruuskilpailu, alue 3 Iisalmen Urheiluautoilijat ry Iisalmi I OHJELMA 28.6.2017 7.8.2017 klo 23.59 9.8.2017 klo 07.30 klo 07.30 klo 07.45 klo 08.00 klo 09.45 klo 10.00 klo 11.00 klo

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Siikajoen moottoriurheilukeskus 03.02.2018 Siikajoen Moottoriurheilijat ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Jaresko Oy rallisprint La 3.2.2018 Kansallinen / Alue 1, Aluemestaruus

Lisätiedot

Talvi alkaa olla taputeltu

Talvi alkaa olla taputeltu Talvi alkaa olla taputeltu Pj:n palsta Heippa, hyvä autourheiluväki! Vuosi on vaihtunut ja kuluva vuosikin jo hyvällä alulla. Pidimme mielestäni onnistuneet pikkujoulut viime vuonna Tuulensuojassa. Ainakin

Lisätiedot

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry. KILPAILUN SÄÄNNÖT JM Kemora 19.08.2017 Kansallinen Kokkolan Urheiluautoilijat Ry Kemora, Veteli I OHJELMA 01.07.17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. 12.08.17 Klo:23.59 Ilmoittautumisaika

Lisätiedot

Esittelyt o esittele itsesi o ja anna jokaisen esitellä itsensä ja kertoa mitä he ovat tehneet autourheilussa

Esittelyt o esittele itsesi o ja anna jokaisen esitellä itsensä ja kertoa mitä he ovat tehneet autourheilussa Kouluttajan ohjeistusta Tässä muutama vinkki mitä kouluttaja voi kertoa näyttämänsä dian kohdalla. Kaikista kohdista voi kertoa hyviä esimerkkejä ja myös niitä huonompiakin käytännön kokemuksien ja tapahtumien

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan Kitikisapalvelussa

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan Kitikisapalvelussa KILPAILUN SÄÄNNÖT Oulun Romu JM Su 15.5.2016 klo 10.30 Kansallinen kilpailu, Alue 1. aluemestaruusosakilpailu Scuderia Palas ry OuluZone moottoriurheilukeskus, Oulu OULUN ROMU www.oulunromu.f I OHJELMA

Lisätiedot

Rinne-Market SM Sprint säännöt

Rinne-Market SM Sprint säännöt Rinne-Market SM Sprint säännöt Rovaniemi 10.3.2018 klo 11.30 www.roiua.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Rinne-Market SM Sprint 10.3.2018 Rovaniemen Urheiluautoilijat ry Rovaniemi 1. OHJELMA 14.2.18 4.3.18

Lisätiedot

Joukkueiden lopulliset ilmoittautumiset oltava järjestäjällä. Kilpailumateriaali lähetetään joukkueille

Joukkueiden lopulliset ilmoittautumiset oltava järjestäjällä. Kilpailumateriaali lähetetään joukkueille KILPAILUN SÄÄNNÖT Ramirent JM SM Liiga 18-19.08.2018 SM Liiga Lakeuden Urheiluautoilijat Oulu-Zone, Ylikiiminki I OHJELMA 31.05.2018 Joukkueiden ennakkoilmoittautumisaika päättyy 18.07.2018 Joukkueiden

Lisätiedot

XXV KIPARI SPRINT

XXV KIPARI SPRINT XXV KIPARI SPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT XXV KIPARI SPRINT 15.3.2015 Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: Paikkakunta: Kansallinen, Alue 3:n mestaruusosakilpailu. Rautavaaran Urheiluautoilijat ry Rautavaara

Lisätiedot

KALPALINNAN RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

KALPALINNAN RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT KALPALINNAN RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kalpalinnan Rallisprint 29.6.2019 Turengin Autourheilukerho Kansallinen / Alue 6 AM-osakilpailu / NEAFP / Historic rallisprint-sarja

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT SM Crosskart Puolanka 15.8.2015 Crosskart SM-sarjan 3. osakilpailu Järjestäjä: Puolangan Moottorikerho/UA Puolanka Roninkangas I OHJELMA 15.07.2015 9.08.2015 klo 23.59 Kilpailun säännöt

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT. NILSIÄN URHEILUAUTOILIJAT ry

KILPAILUN SÄÄNNÖT. NILSIÄN URHEILUAUTOILIJAT ry KILPAILUN SÄÄNNÖT NILSIÄN URHEILUAUTOILIJAT ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT TAHKO SM - Rallisprint 27.09.2014 SM, kansallinen, alue 3 aluemestaruusosakilpailu Nilsiän Urheiluautoilijat ry Nilsiä 1. OHJELMA

Lisätiedot

HAKEMUS: SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS

HAKEMUS: SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu: ) KATSO TÄYTTÖHJEET VIIMEISELTÄ SIVULTA.

Lisätiedot

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU RAPAKUNKKU XV. Lauantaina klo Jepualla, Måtasbergetin radalla

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU RAPAKUNKKU XV. Lauantaina klo Jepualla, Måtasbergetin radalla JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU RAPAKUNKKU XV Lauantaina 9.9.2017 klo 11.00 Jepualla, Måtasbergetin radalla KILPAILUN SÄÄNNÖT I OHJELMA 17.8-17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa 4.9-17

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT. I Ohjeellinen aikataulu Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. Ilmoittautumisaika päättyy.

KILPAILUN SÄÄNNÖT. I Ohjeellinen aikataulu Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. Ilmoittautumisaika päättyy. Akaan Vauhtikierros Rallicross SM 2018 Kaanaa 25.-26.5.2018 Rallicrossin SM-sarjan 1. osakilpailu Akaan Moottorimiehet ry Moottoriurheilukeskus KaanaaCenter, Velaatta I Ohjeellinen aikataulu 27.4.2018

Lisätiedot

Tähtikatsastus RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki

Tähtikatsastus RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki Tähtikatsastus RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Tähtikatsastus rallisprint Kansallinen ja alue 4 aluemestaruusosakilpailu Pieksämäen Urheiluautoilijat

Lisätiedot

R seurakilpailu. R kartlng. R enäurance. J k&enterin ulkopuolinen. FZI rajoitettu ci suljettu. EI aluemestaruus, alue. T )HOi $ I

R seurakilpailu. R kartlng. R enäurance. J k&enterin ulkopuolinen. FZI rajoitettu ci suljettu. EI aluemestaruus, alue. T )HOi $ I 1- KILPÄILULUPÄHAKEMU$ ö KILPAILU ON: (rasti ruutuun) merkitty kalenteriin anomuspäivälle I:Jsilrretn kalenteripälvältä / syy liitteenä J k&enterin ulkopuolinen KILPAILUPÄIVÄ: KILPAILUN NIMI: 20,Raisio

Lisätiedot

Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo

Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo KILPAILUN SÄÄNNÖT Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo I OHJELMA 16.03.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen

Lisätiedot

Tekniikan Perustoimitsijakoulutus 2014

Tekniikan Perustoimitsijakoulutus 2014 Tekniikan Perustoimitsijakoulutus 2014 Miksi koulutamme Perustoimitsijakoulutuksen tavoite antaa yleiskuvan kilpailun toiminnasta, tekniikasta ja katsastuksesta Koulutus toimii pohjana varsinaisille tehtäville.

Lisätiedot

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry.

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry. JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry. www.ylitornionua.com Kilpailun nimi: Nuuskakaira JM Aika ja paikka: 7.6.2014 klo 11.00, Pello, Kittisvaara Kilpailun arvo: Kansallinen Lupanumero:

Lisätiedot

KULLANHUUHDONTALUPAHAKEMUS

KULLANHUUHDONTALUPAHAKEMUS TYHJENNÄ LOMAKE KULLANHUUHDONTALUPAHAKEMUS Pakolliset kohdat on merkitty tähdellä (*). Ennen hakemuksen toimittamista kaivosviranomaiselle hakijan on huolehdittava, että ne on täytetty asianmukaisesti.

Lisätiedot

KERIMAA SPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

KERIMAA SPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT KERIMAA SPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT SAVONLINNA 19.5.2018 KLO 16.00 www.savonlinnanua.net Kilpailun nimi KERIMAA SPRINT Päivämäärä 19.5.2018 Kilpailun arvo Kansallinen kilpailu Historic rallisprint-sarjan

Lisätiedot

RUOVEDEN HELVETTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RUOVEDEN HELVETTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RUOVEDEN HELVETTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Ruovesi 4.8.2018 klo 15.00 Pohjois-Hämeen Urheiluautoilijat ry phua.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Ruoveden Helvettisprint 4.8.2018 Kansallinen / Alue 5 aluemestaruus

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. PRT Asfalttisprint II Botniaringin moottorirata klo 12.00

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. PRT Asfalttisprint II Botniaringin moottorirata klo 12.00 RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT PRT Asfalttisprint II Botniaringin moottorirata 2.9.2018 klo 12.00 RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT PRT Asfalttisprint II 2.9.2018 Kansallinen, aluemestaruusosakilpailu AKK:n

Lisätiedot

RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kemora Asfalttisprint Kansallinen, Aluemestaruus alue 2 Kokkolan Urheiluautoilijat ry. Kemoran Moottorirata

RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kemora Asfalttisprint Kansallinen, Aluemestaruus alue 2 Kokkolan Urheiluautoilijat ry. Kemoran Moottorirata RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kemora Asfalttisprint 23.4.2017 Kansallinen, Aluemestaruus alue 2 Kokkolan Urheiluautoilijat ry. Kemoran Moottorirata 1. OHJELMA 24.3.2017 16.4.2017 Klo 23.59 19.4.2017 23.4.2017

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT. Nurmijärvi Asfalttisprint Nurmijärven Urheiluautoilijat ry

KILPAILUSÄÄNNÖT. Nurmijärvi Asfalttisprint Nurmijärven Urheiluautoilijat ry KILPAILUSÄÄNNÖT Nurmijärvi Asfalttisprint 5.5.2013 Nurmijärven Urheiluautoilijat ry KILPAILUN SÄÄNNÖT NURMIJÄRVI ASFALTTISPRINT 5.5.2013 Kansallinen / FUTURE CUP Nurmijärven Urheiluautoilijat ry Nurmijärvi

Lisätiedot

KEVÄT MYLLY JM kansallinen/aluemestaruus/alue 3 Joensuun Urheiluautoilijat ry (JoeUa) Ylämylly

KEVÄT MYLLY JM kansallinen/aluemestaruus/alue 3 Joensuun Urheiluautoilijat ry (JoeUa) Ylämylly KILPAILUN SÄÄNNÖT KEVÄT MYLLY 20.5.2018 JM kansallinen/aluemestaruus/alue 3 Joensuun Urheiluautoilijat ry (JoeUa) Ylämylly I OHJELMA 10.4.2018 15.5.2018 klo 21:00 16.5.2018 20.5.2018 klo 7:00 klo 7:30-9:45

Lisätiedot

POHJOIS-HÄMEEN PUHELIN OY RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Ruovesi klo

POHJOIS-HÄMEEN PUHELIN OY RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Ruovesi klo POHJOIS-HÄMEEN PUHELIN OY RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Ruovesi 13.8.2017 klo. 12.00 www.phua.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Pohjois-Hämeen Puhelin Oy Rallisprint 13.8.2017 Kansallinen / Alue 5 aluemestaruus

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Rinta-Joupin Autoliike SM Rallisprint 13.10.2018 klo 11.00 Laihian Urheiluautoilijat ry. laihianua@netikka.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Rinta-Joupin Autoliike SM Rallisprint

Lisätiedot

Nopeuden Perusteet Koulutustyöryhmä 2018

Nopeuden Perusteet Koulutustyöryhmä 2018 Koulutustyöryhmä 2018 Nopeuden lajit Rata-ajot Jäärata-ajot Endurance eli kestävyysajot Autoslalom Jokamiehenluokka Rallisprint Rallicross Crosskart 2 Nopeuden säännöt www.autourheilu.fi/saannot Säännöt

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Nokian Future sprint 2 18.06.2017 klo 11:00 www.nokianua.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Nokia Future sprint 2 18.6.2017 Future Cup rallisprint sarjan 4. osakilpailu Nokian

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT. Lakeuden Urheiluautoilijat ry RAMIRENT SPRINT

KILPAILUN SÄÄNNÖT. Lakeuden Urheiluautoilijat ry RAMIRENT SPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RAMIRENT SPRINT 1 9.5.2015 Lakeuden Urheiluautoilijat ry KILPAILUN SÄÄNNÖT Ramirent rallisprint 1 9.5.2015 Kansallinen / FUTURE CUP, NEAFP Lakeuden Urheiluautoilijat ry OuluZone 1. OHJELMA

Lisätiedot

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto OLE_TY3 1 *1159901* OLESKELULUPAHAKEMUS TYÖHARJOITTELUN PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, joka olet tulossa Suomeen työtä tai työharjoittelua varten, joka sisältyy valtioiden

Lisätiedot

KEVÄT MYLLY JM kansallinen/aluemestaruus/alue 3 Joensuun Urheiluautoilijat ry (JoeUa) Ylämylly

KEVÄT MYLLY JM kansallinen/aluemestaruus/alue 3 Joensuun Urheiluautoilijat ry (JoeUa) Ylämylly KILPAILUN SÄÄNNÖT KEVÄT MYLLY 21.5.2017 JM kansallinen/aluemestaruus/alue 3 Joensuun Urheiluautoilijat ry (JoeUa) Ylämylly I OHJELMA 14.4.2017 16.5.2017 klo 21:00 17.5.2017 21.5.2017 klo 7:00 klo 7:00-9:30

Lisätiedot

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto OLE_TY5_130415PP +

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto OLE_TY5_130415PP + OLE_TY5 1 *1155501* OLESKELULUPAHAKEMUS TYÖNTEON PERUSTEELLA Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jos olet tulossa työskentelemään Suomeen suomalaisen tai Suomessa toimivan työnantajan palvelukseen ja olet

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan KITIjärjestelmässä

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan KITIjärjestelmässä KILPAILUN SÄÄNNÖT JOENSUU RALLICROSS SM 2019 Rallicross SM sarjan 2.osakilpailu Joensuun Urheiluautoilijat ry Joensuun Moottoriurheilukeskus, Ylämylly I OHJELMA 7.5.2019 Kilpailun säännöt julkaistaan ja

Lisätiedot

3. Suoritetut tutkinnot, tutkinnonosat ja valmistavaan koulutukseen osallistuminen

3. Suoritetut tutkinnot, tutkinnonosat ja valmistavaan koulutukseen osallistuminen 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU haku@tk-opisto.fi SEURAKUNTA- JA HAUTAUSPALVELUALAN AMMATTITUTKINTO (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu: ) KATSO TÄYTTÖHJEET

Lisätiedot

IKH SM ASFALTTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Aronkylän teollisuusalue, Kauhajoki Sunnuntai klo 12.00

IKH SM ASFALTTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Aronkylän teollisuusalue, Kauhajoki Sunnuntai klo 12.00 IKH SM ASFALTTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Aronkylän teollisuusalue, Kauhajoki Sunnuntai 28.5.2017 klo 12.00 IKH RALLISPRINT SM-KILPAILUN SÄÄNNÖT 28.5.2017 Kilpailun arvo: Rallisprintin SM sarjan 4:s osakilpailu

Lisätiedot

Lipposen OP-Talvirallisprint KILPAILUN SÄÄNNÖT

Lipposen OP-Talvirallisprint KILPAILUN SÄÄNNÖT Lipposen OP-Talvirallisprint Rantasalmen moottoriradalla 7.1.2018 kello 11.00 KILPAILUN SÄÄNNÖT Lipposen OP-Talvirallisprint on ajettu 12 kertaa. Näistä kuudessa Tapio Lauronen on ollut nopein. www.rua.fi

Lisätiedot

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry.

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry. JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry. www.ylitornionua.com Kilpailun nimi: Alkkulan Jää XXVI Aika ja paikka: 10.3.2013 klo 11.00, Ylitornio, Nesteen ranta Kilpailun arvo: Kansallinen

Lisätiedot

GRACEVILLE SPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT

GRACEVILLE SPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT GRACEVILLE SPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi GRACEVILLE-SPRINT Päivämäärä 9.9.2017 Kilpailun arvo Kansallinen, aluemestaruus Alue 3 Kilpailun järjestäjä Paikkakunta Iisalmi 1. OHJELMA 21.8.2017 Kilpailun

Lisätiedot

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Kilpailun järjestää Nurmijärven Urheiluautoilijat ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT LÄHITAPIOLA SM-rallisprint 23.5.2015 Kansallinen / SM Nurmijärven

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Paltasen Autourheilukeskus 20.1.2019 kello 10:00 Seuran logo www.piekua.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Laatta & Remontti Hulkkonen Rallisprint Päivämäärä

Lisätiedot

HAKEMUS: SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS

HAKEMUS: SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu: ) KATSO TÄYTTÖHJEET VIIMEISELTÄ SIVULTA.

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE Jämijärven kunnan uusi kuntastrategia pohjautuun kuntalaisten hyvinvointiin ja liikunnan lisäämiseen. Tämä sama ohjenuora on myös pohjalla avustuksia jaettaessa. VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN

Lisätiedot

Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen

Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen maksamistaan perimään maksamistaan etuuksista etuuksista liiton jäsenmaksu. liiton jäsenmaksu. Valtuutus raukeaa Valtuutus työsuhteen raukeaa työsuhteen päätyttyä. päätyttyä. perii jäsenmaksun perii jäsenmaksun

Lisätiedot

C. Selvitys opetuksesta vastaava johtajan/johtajien kelpoisuudesta ja työkokemuksesta toimipisteittäin (hakemuslomakkeen liite 2).

C. Selvitys opetuksesta vastaava johtajan/johtajien kelpoisuudesta ja työkokemuksesta toimipisteittäin (hakemuslomakkeen liite 2). LIITTEEN OHJE Koulutuksen järjestäjien tulee toimittaa tämän kirjeen liitteen kohdissa A - F mainitut tiedot: hakemuslomake ja sen liitteinä kopiot mainituista asiakirjoista sekä pyydetyt selvitykset/suunnitelmat.

Lisätiedot

FiSMA PÄTEVÄN ARVIOIJAN NIMIKKEEN HAKEMUSOHJE

FiSMA PÄTEVÄN ARVIOIJAN NIMIKKEEN HAKEMUSOHJE FISMA ry FiSMA Pätevän Arvioijan yleisohje Sivu 1(2) Prosessijohtaminen Hakemuksen tekeminen ja uusiminen FiSMA PÄTEVÄN ARVIOIJAN NIMIKKEEN HAKEMUSOHJE 1. Yleistä FiSMA Pätevän Arvioijan (FiSMA Competent

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT. Hämeenkyrö klo Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Ry

KILPAILUN SÄÄNNÖT. Hämeenkyrö klo Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Ry KILPAILUN SÄÄNNÖT Hämeenkyrö 29.9.2019 klo 12.00 Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT JSH-Kuljetus Rallisprint 29.9.2019 Kansallinen kilpailu Hämeenkyrön Urheiluautoilijat Hämeenkyrö

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja kilpailijaohje julkaistaan KITI- Kisapalvelussa

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja kilpailijaohje julkaistaan KITI- Kisapalvelussa RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Best-Hall Rallisprint 2 7.8.2016 Cup, kansallinen / Future Cup n Urheiluautoilijat ry 1. OHJELMA 05.07.16 31.07.16 23.59 03.08.16 07.08.16 8.30 8.30 8.45 9.00 11.30 12.00

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Lupanro: 75/FK/2017 Ruuhimäki Circuit kaudenpäätöskisa 30.9-1.10.2017 Harjoituskilpailu Auk Jämsän Äijät Lievestuore I OHJELMA 06.09.17 26.09.17 klo 23.59 27.09.17 30.09.17 klo 10.00

Lisätiedot

XII RUOVEDEN RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

XII RUOVEDEN RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT XII RUOVEDEN RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Ruovesi 10.9.2017 klo. 11.00 www.phua.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT XII Ruoveden Rallisprint 10.9.2017 Kansallinen / Alue 4 ja 5 aluemestaruus osakilpailu

Lisätiedot

Kilpailukutsu / Säännöt

Kilpailukutsu / Säännöt Kilpailukutsu / Säännöt Kilpailun nimi HISTORIC RACE VIRTASALMI Päivämäärä 24. 25.9.2016 Kilpailun arvo / Seurakilpailu Kilpailun järjestäjä HRF ry Paikkakunta Virtasalmi Rev 1. 6.9.2016 OHJELMA 9.9.2016

Lisätiedot

ALUEMESTARUUS. Kansallinen- / NorthCup aluesarja osakilpailu. Kilpailukutsu

ALUEMESTARUUS. Kansallinen- / NorthCup aluesarja osakilpailu. Kilpailukutsu ALUEMESTARUUS Kansallinen- / NorthCup aluesarja osakilpailu Kilpailukutsu 1.9.2019 Kansallinen kartingkilpailu KILPAILU MYÖS NORTHCUP ALUESARJAN OSAKILPAILU KILPAILUKUTSU Ruukin FK kutsuu kartingkuljettajia

Lisätiedot

Osallistumislupahakemus ja ilmoittautuminen tilintarkastajatutkintoon

Osallistumislupahakemus ja ilmoittautuminen tilintarkastajatutkintoon Hakemusta voi tarvittaessa täydentää erillisillä liitteillä Haen osallistumislupaa (Ohje 1) HT-tutkintoon KHT- tutkintoon JHT- tutkintoon Ilmoittaudun tutkintokokeeseen HT-tutkinto KHT-tutkinto JHT-tutkinto

Lisätiedot

Rallisprint kilpailun säännöt Säräisniemi Vaala

Rallisprint kilpailun säännöt Säräisniemi Vaala Rallisprint kilpailun säännöt Säräisniemi Vaala 7.7.2018 klo 13:00 www.rokuanraketit.fi Happy Beach Asfalttisprint säännöt 7.7.2018 Kansallinen, NEAFP Rokuan Raketit ry Vaala, Säräisniemi 1. OHJELMA 7.6.2018

Lisätiedot

IKH SM ASFALTTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Aronkylän teollisuusalue, Kauhajoki Sunnuntai klo 12.00

IKH SM ASFALTTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Aronkylän teollisuusalue, Kauhajoki Sunnuntai klo 12.00 IKH SM ASFALTTISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Aronkylän teollisuusalue, Kauhajoki Sunnuntai 27.5.2018 klo 12.00 IKH RALLISPRINT SM-KILPAILUN SÄÄNNÖT 27.5.2018 Kilpailun arvo: Järjestäjä: Paikkakunta: 1. OHJELMA

Lisätiedot

Rallikilpailun järjestämisvaatimukset 2018

Rallikilpailun järjestämisvaatimukset 2018 1 2 SISÄLTÖ 1. Kilpalun järjestämisen perusedellytykset...3 2. Kilpailun järjestämisen aikataulutus ja tarvittavat luvat...4 3. Kilpailijoiden vaatimukset...6 4. Kilpa-autojen vaatimukset...6 5. Kilpailujen

Lisätiedot

SML:N JÄSENKERHOJEN C-TOIMITSIJAKOULUTUS 1/09

SML:N JÄSENKERHOJEN C-TOIMITSIJAKOULUTUS 1/09 SML:N JÄSENKERHOJEN C-TOIMITSIJAKOULUTUS 1/09 DIA KÄSIKIRJOITUS C-TOIMITSIJAKOULUTUKSIA PITÄVILLE KOULUTTAJILLE (Käsikirjoitus on tarkoitettu kouluttajan avuksi). Arvoisa kouluttaja Tämä diakäsikirjoitus

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Iisalmi

KILPAILUN SÄÄNNÖT Iisalmi KILPAILUN SÄÄNNÖT 8.7.2018 Iisalmi Kilpailun nimi GRACEVILLE-SPRINT Päivämäärä 8.7.2018 Kilpailun arvo Kansallinen, aluemestaruus Alue 3 Kilpailun järjestäjä Paikkakunta Iisalmi 1. OHJELMA 11.6.2018 Kilpailun

Lisätiedot

VAUHTIMAA RACE. Kansallinen- / NorthCup aluesarja osakilpailu. Kilpailukutsu

VAUHTIMAA RACE. Kansallinen- / NorthCup aluesarja osakilpailu. Kilpailukutsu VAUHTIMAA RACE Kansallinen- / NorthCup aluesarja osakilpailu Kilpailukutsu 2.6.2019 Kansallinen kartingkilpailu KILPAILU MYÖS KARTING LIITON OSAKILPAILU KILPAILUKUTSU Ruukin FK kutsuu kartingkuljettajia

Lisätiedot

Järjestäjä varaa oikeuden peruuttaa kilpailuluokkia, mikäli luokassa on alle 8 kilpailijaa.

Järjestäjä varaa oikeuden peruuttaa kilpailuluokkia, mikäli luokassa on alle 8 kilpailijaa. KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT KOTKAN KEVÄTAJO 5.-6.5.2012 AKK:n lupanumero 4/FK/2012 Kotkan FK-Kerho kutsuu karting kilpailijoita osallistumaan Kevätajo -nimiseen kilpailuun 5.-6.5.2012 Kotkan FK-radalle.

Lisätiedot

HUOM! Tämä on 1. vuosikurssin muualla tai aikaisemmin käyneille. Tähän hakemukseen on liitettävä myös pastorin suositus.

HUOM! Tämä on 1. vuosikurssin muualla tai aikaisemmin käyneille. Tähän hakemukseen on liitettävä myös pastorin suositus. 2015 2016 2.Vuosikurssi HUOM! Tämä on 1. vuosikurssin muualla tai aikaisemmin käyneille. Tähän hakemukseen on liitettävä myös pastorin suositus. Hakijalle Iloitsemme halustasi antaa kokonainen vuosi Herralle

Lisätiedot

Ramudden Asfaltti - sprint Oulu

Ramudden Asfaltti - sprint Oulu Ramudden Asfaltti - sprint Oulu RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT pvm: La 03.6.2017 Arvo: Kansallinen ralli - sprint. AKK alue 1 Aluemestaruusosakilpailu Järjestäjä: Oulun Urheiluautoilijat ry Paikka: Jäälin

Lisätiedot

3. KILPAILU ajettavan XXVI Kipari sprintin järjestäjänä on Rautavaaran Urheiluautoilijat ry.

3. KILPAILU ajettavan XXVI Kipari sprintin järjestäjänä on Rautavaaran Urheiluautoilijat ry. XXVI KIPARI SPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT XXVI KIPARI SPRINT 20.3.2016 Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: Paikkakunta: Kansallinen, Alue 3:n mestaruusosakilpailu. Rautavaaran Urheiluautoilijat ry Rautavaara

Lisätiedot

ISO-SYÖTE MÄKIAJOT KILPAILUN SÄÄNNÖT

ISO-SYÖTE MÄKIAJOT KILPAILUN SÄÄNNÖT ISO-SYÖTE MÄKIAJOT KILPAILUN SÄÄNNÖT Iso-Syöte, Pudasjärvi 23.6.2017 Pudasjärvi Racing Team 2000 ry Koivukuja 52 b 93100 Pudasjärvi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Iso-Syöte Mäkiajot 23.6.2017 Kansallinen,

Lisätiedot

POHJANMAA RALLI

POHJANMAA RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT POHJANMAA RALLI 9.10.2010 SEINÄJOKI Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn, F-Seniorien ja BMW Originalin 6. osakilpailu, sekä alueen 2 aluemestaruusosakilpailu I OHJELMA NEAFP Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

OUA 2016 Asfalttisprint

OUA 2016 Asfalttisprint OUA 2016 Asfalttisprint RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT pvm: La 13.8.2016 Arvo: Kansallinen ralli - sprint. AKK alue 1 Aluemestaruusosakilpailu Järjestäjä: Oulun Urheiluautoilijat ry Paikka: Jäälin yrityspuisto

Lisätiedot

ECKERÖLINJEN RALLYSPRINT

ECKERÖLINJEN RALLYSPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT ECKERÖLINJEN RALLYSPRINT 07.07.2018 Kansallinen rallisprint alue 7 RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT ECKERÖLINJEN SPRINT 07.07.2018 kl.11:30 Ytterbyvägen 115, AX 22120 Jomala 60 9'30.6"N

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Birgit Vartiainen

Kilpailukutsu. Birgit Vartiainen Kilpailukutsu KILPAILUN NIMI: FUN LIKE MAD MOOSE II KILPAILUN ARVO: Aluekilpailu PAIKKA: TALMAN LASKETTELURINNE AIKA: 22.04 2006 KLO 11.00 AKK:N LUPA NO: 1 / OR / 06 AJETTAVAT LUOKAT: Standard (Original,

Lisätiedot

LIITE. C. Selvitys opetuksesta vastaava johtajan/johtajien kelpoisuudesta ja työkokemuksesta toimipisteittäin (hakemuslomakkeen liite 2)

LIITE. C. Selvitys opetuksesta vastaava johtajan/johtajien kelpoisuudesta ja työkokemuksesta toimipisteittäin (hakemuslomakkeen liite 2) 10 LIITE Koulutuksen järjestäjien tulee toimittaa tämän kirjeen liitteen kohdissa A - F mainitut tiedot: hakemuslomake ja sen liitteinä kopiot mainituista asiakirjoista sekä pyydetyt selvitykset/suunnitelmat.

Lisätiedot