1.3. Keskeiset uhat muuttuneessa turvallisuustilanteessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1.3. Keskeiset uhat muuttuneessa turvallisuustilanteessa"

Transkriptio

1 Lausunto ID (6) POL Eduskunta Hallintovaliokunta Pohjanmaan poliisilaitoksen kirjallinen lausunto SELONTEKO 1.1. Sisäinen turvallisuus Euroopassa "Sisäisen turvallisuuden uhat haastavat Euroopan unionin perusteita. EU pyrkii tehostamaan toimiaan. Useat eurooppalaiset valtiot kohdentavat sisäiseen turvallisuuteen voimakkaasti resursseja ja osaamista." Otsake kuvastaa hyvin suomalaisen sisäisen turvallisuuden uhkakuvia. Toisin kuin useat muut Euroopan valtiot, Suomi on kuitenkin vähentämässä, ei lisäämässä sisäisen turvallisuuden voimavaroja. Voimavarojen vähentämisen korjaaminen, sen jälkeen kun niitä vähentämisen aiheuttamien ongelmien jälkeen mahdollisesti päätetään lisätä, vie arviolta viisi vuotta aikaa, ennen kuin tavoiteltu vaikutus saadaan aikaan. Siksi suunniteltuja vähennyksiä tulisi arvioida uudelleen kriittisesti ja välttää heiluriliike voimavaroissa. Strategisten toiminnallisten kykyjen kehittäminen edellyttää ennustettavuutta määrärahoissa Suomen sisäinen turvallisuus murroksessa Kappaleessa on todettu keskeiset muutokset tunnuslukujen valossa poliisin tehtäväalueilla. Toimintavalmiusajat pitenevät, rikosten selvitysasteet heikkenevät ja tutkinta-ajat pitenevät, harvaan asuttujen alueiden poliisipalvelut heikkenevät yleisesti. Niistä poliisilaitos on samaa mieltä Keskeiset uhat muuttuneessa turvallisuustilanteessa Kappaleessa todetaan, että muutoksen turvallisuustilanteeseen on aiheuttanut ennen muuta muuttunut turvapaikanhakijoiden tilanne, siitä johtuvine ilmiöineen niin hakijoiden kuin suomalaisen väestön keskuudessa. Toistaiseksi tilanne on ollut lähinnä työllistävä ja ehkä paikoitellen räjähdysherkkä, mutta ääriteoilta on toistaiseksi laajassa mitassa vältytty. Todennäköisesti näin ei kuitenkaan tule jatkumaan, maasta poistamisten lisääntyessä työmäärät kasvavat entisestään ja edellyttävät ulkomaalaisvalvonnan lisäämistä, koska vastaanottopalveluiden ulkopuolelle jäävien määrä todennäköisesti kasvaa. Jonkun osapuolen äärimmäisen teon todennäköisyys Suomessa todennäköisesti kasvaa. Maasta poistaminen, valvonta sekä ennalta ehkäisevä työ äärimmäisten tekojen ehkäisemiseksi edellyttävät lisätyövoimaa viranomaisille, sillä näiden tehtävien lisäksi on hoidettava kaikki viranomaisille normaalistikin kuuluva työ. Terrorismin torjunnassa ensivasteen antaa paikallispoliisi, vaikka ilmiötason paljastava toiminta kuuluukin suojelupoliisille ja tutkinta keskusrikospoliisille. Yhteistyö toimii hyvin, mutta tosiasiallinen operatiivinen POHJANMAAN POLIISILAITOS Korsholmanpuistikko 45, VAASA kirjaamo.pohjanmaa@poliisi.fi Puh , Faksi poliisi.fi/pohjanmaa

2 Lausunto ID (6) torjuntatyö edellyttää panostusta niin suunnitteluun ja varautumiseen, varustautumiseen ja välineisiin, sekä itse henkilöstön määrään; ns. vati-tehtäviä on terroristi-uhan lisäksi ja ohella poliisilaitoksissa viikoittain ja ne on hoidettava asianmukaisesti uusista uhkakuvista riippumatta. Hybridiuhkien torjunnassa ensivaste kuuluu lain mukaan poliisille normaaliolojen aikana. Virka-apu viranomaisten välillä ja poliisin sisäinen yhteistyö toimii hyvin, mutta varsinkin vastetta vaativan tilanteen kestäessä sekä toisaalta usean samanaikaisen vaativan tilanteen hoitaminen edellyttävät riittäviä voimavaroja. Kuten muidenkin uhkien torjunnan ollessa kyseessä, kaikki muu päivittäinen turvallisuustyö täytyy hoitaa näiden uhkien torjunnan lisäksi ja ohessa. 1.4 Yleinen järjestys ja turvallisuus Poliisin johtamisjärjestelmä (yleis- ja kenttäjohtojärjestelmä, johto- ja tilannekeskukset, tilannekuvan muodostaminen alueellisesti ja valtakunnallisesti sekä tiedon välitys) toimii hyvin ja kattaa koko maan. Kyseessä on ennen kaikkea voimavarakysymys, poliisin työ on henkilöstövaltaista ja teknologialla kyetään ainoastaan tehostamaan ja täydentämään poliisimiesten tekemää työtä. Mm. rekisterikilpien lukulaitteen monipuolisemmalla käytöllä sekä mm. kaupunkikameroiden tietoa hyödyntämällä poliisi kykenee yhtäältä ennalta ehkäisemään häiriöitä ja rikoksia, sekä toisaalta kohdentamaan oikean määrän voimavaroja kuhunkin tilanteeseen tehtävän edellyttämällä tavalla. Teknologiaan tulee ehdottomasti panostaa, mutta ei poliisin henkilöstöä korvaten, vaan sen toimintaa tukien. Väestön määrän kasvaessa Suomessa poliisin lukumäärä on pudonnut varsin lyhyessä ajassa noin 7700 tasosta lähelle 7200 tasoa; pudotusta on yhden suuren nykymallisen poliisilaitoksen koko poliisihenkilöstön verran, esimerkkinä voisi toimia koko Pohjanmaan poliisilaitoksen poliisihenkilöstön vähentäminen, jolloin vaikutus olisi paremmin hahmotettavissa. Ympärivuorokautisen partioinnin kautta tarkasteltuna tällainen 500 poliisimiehen vähennys tarkoittaa noin 40 poliisipartion vähennystä, jolloin suuruusluokka hahmottuu paremmin. Tavoiteltu selonteon 7000 poliisin lukumäärä (noin 15 partion vähennys lisää) ei ole tarkoituksenmukainen, eikä lukua tulisi välttämättä määritellä tällä tarkkuudelle. Pikemminkin poliisien lukumäärän tulisi heijastaa ja mukailla keskipitkällä aikavälillä väestön määrän kasvua turvallisuusympäristön muutoksia Euroopan maiden -Suomen referenssi- keskimääräistä poliisien määrää suhteessa asukaslukuun (pohjoismainen poliisien keskimääräinen lukumäärä suhteessa väestöön on minimitaso ja lähin vertailuryhmä) Poliisien tavoitemäärän tulisi olla suhdeluku väestöön ja painottaa sitä keskipitkällä aikavälillä turvallisuusuhkien mukaisesti, ei siis kuitenkaan vuositason vaihteluina. On selvää, että nykyisellä kehityksellä ja selonteon 7000 poliisin tavoitetasolla poliisitoiminta harvaan asutulla seudulla käytännössä lakkaa kiireellisiä hälytystehtäviä ja vakavia rikoksia lukuun ottamatta. Lisäksi poliisitoiminta väistämättä keskittyy, sillä yhä vähäisempää poliisien määrä ei kyetä sijoittamaan järkevällä tavalla poliisiasemien verkkoon. Tämä taas johtaa siihen, että kansalaisten mahdollisuus tavata poliisia käytännössä poistuu, eli poliisista tulee kiireellisten hälytystehtävien ja vakavien rikosten poliisi, joka käy paikalla ja poistuu. Paikallinen turvallisuusyhteistyö käytännössä lakkaa.

3 Lausunto ID (6) 2.1. Poliisitoimi 1. Poliisitoiminnan painopisteet on määriteltävä poliittisessa päätöksenteossa. 1. Painopisteiden määrittely on sinänsä hyvä asia. Painopisteiden määrittelyn ei kuitenkaan tulisi lähteä liikkeelle ainoastaan resurssien vähäisyyden aiheuttamista kykyjen puutteesta, vaan niiden tulisi olla aitoja valintoja yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Muutoin on olemassa vaara, että harkinnan kohteeksi tulevat vain lievimmät ja yleisimmät teot tai laiminlyönnit; ne koskettavat suurinta osaa poliisin asiakkaista ja niiden hoitamatta jättäminen asianmukaisesti murentaa poliisitoimen uskottavuutta. Prosessin tulisi edetä pikemminkin siten, että ensin määritellään poliisitoiminnan painopisteet, sen jälkeen kyvyt joita poliisissa tulee kyetä tuottamaan niiden toteuttamiseksi, jonka jälkeen varmistetaan keskipitkän suunnittelujakson voimavarat toiminnalle. Painopisteiden määrittely pelkkänä valintana mitä jätetään hoitamatta ei ole hyvä lähtökohta poliisitoiminnan kehittämiselle. 2. Lisätään rikostorjunnan vaikuttavuutta Viittaan edelliseen kohtaan valintojen tekemisen periaatteen osalta; niiden tulisi rikostorjunnassakin perustua painotuksiin keskipitkällä aikavälillä ja sen jälkeen tulisi määritellä kyvyt joita rikostorjunnalle asetetaan, sekä vahvistaa tarvittavat voimavarat. Luottamus poliisin syntyy pitkälle poliisin kyvystä palvella kansalaisia lähellä, kasvollisesti. Rikostorjunta on luonteeltaan paikallisempaa kuin valvonta- ja hälytystoiminta, koska se edellyttää erinomaista paikallistuntemusta niin tekijöiden kuin toimintaympäristönkin suhteen. Välttämätön edellytys paikalliselle toiminnalle on taas poliisiasemien asianmukainen ja tarkoituksenmukainen verkko. 3. Parannetaan ennalta estävän toiminnan vaikuttavuutta Valvonnan painopisteiden määrittely keskipitkällä aikavälillä on tavoiteltavaa, mutta samoilla kriteereillä kuin muillakin tehtäväalueilla; ensin tulee määritellä painopisteet, sen perusteella kyvyt joita valvovalla viranomaisella tulee olla saavuttaakseen painopisteiden tavoitteet, sekä lopuksi vahvistaa toiminnalle asianmukaiset voimavarat keskipitkällä aikavälillä. Painopisteiden määrittely ei tälläkään tehtäväalueella saisi olla pelkästään valvontatehtävien karsintaa, vaan aitoa valintaa sen suhteen, missä ennalta työssä ja valvonnassa tulisi vähintään onnistua. 4. Tuodaan palvelut lähemmäksi ihmisiä kustannuksia alentavasti Teknologiaa voidaan hyödyntää merkittävästi enemmän yhteydenpidossa kansalaisiin ja viestinnässä, sekä sähköisessä asioinnissa. Ne ovat kuitenkin palvelua täydentäviä menetelmiä ja peruspalvelun tulee jatkossakin olla kasvollista, lähellä kansalaista tapahtuvaa toimintaa. Turvallisuus maksaa. Viranomaisen kohtaamista ei kovin menestyksekkäästi voida ajatella korvattavan teknologialla tai verkossa toimimalla; sen sijaan yhdessä näillä kahdella toimintatavalla voidaan menestyä muuttuvassa ajassa erinomaisen hyvin. Peruskysymys on tälläkin osa-alueella valinta miten toimintaa painotetaan, mitä kykyjä painotusten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää ja sen jälkeen voimavarojen vahvistaminen asianmukaiselle tasolle keskipitkällä aikavälillä.

4 Lausunto ID (6) Pohjanmaan poliisilaitoksen erityisesti esille nostamia seikkoja Suomi on kaksikielinen maa ja kielelliset oikeudet takaa jokaiselle Suomen perustuslaki. Pohjanmaan poliisilaitoksen kolmesta maakunnasta kaksi, Pohjanmaa ja Keski- Pohjanmaa, ovat merkittävältä osin ruotsinkielisiä. Pohjanmaan poliisilaitos on maamme suurin ruotsinkielinen poliisilaitos. Kielelliset palvelut eivät ole mielipidekysymys, vaan poliisilaitoksen tulee kyetä takaamaan jokaiselle poliisipalvelut kaikilla poliisin tehtäväalueilla niin suomeksi kuin ruotsiksi. Tämä edellyttää asianmukaisia voimavaroja niille alueille ja kuntiin, joissa ruotsinkielisille palveluille on suurin kysyntä. Poliisilaitoksen alueella on kolme alueellista kielellistä yksikköä, joiden virkojen määrä on laskenut merkittävästi viime vuosina aiheuttaen haasteita palveluiden tuottamisessa. Tämä kehitys pitäisi keskeyttää ja saattaa voimavarat palveluiden laadukkaan tuottamisen edellyttämälle tasolle. Laskevat henkilöstökehykset heikentävät suoraan ruotsinkielisiä poliisipalveluita. Poliisilaitoksen alueelle on merkittävä merellinen valvonta-alue, sekä useita suuria järviä. Poliisilaitoksen tehtäviin kuuluu veneilyn, kalastuksen ja metsästyksen valvonta rannikkoalueella ja järvillä, sekä muiden poliisille kuuluvien tehtävien hoitaminen ml. hälytystehtävät. Tehtävää ei voida ulkoistaa rajavartiolaitoksella, joka on tärkeä yhteistyökumppani, mutta jonka päätehtävä on toinen. Eräitä valvonta- ja hälytystehtäviä voidaan hoitaa hyvässä yhteistyössä, mutta silti jokaisella viranomaisella tulee olla asianmukaiset edellytykset suoriutua omasta perustehtävistään omin voimin, omilla resursseilla. Yhteistoiminnalla ja yhteistyöllä voidaan terävöittää vaikuttavuutta, mutta ei ratkaista resurssikysymyksiä. Pienenevät resurssit vaikuttavat valvonnan toteuttamiseen ratkaisevasti, koska valvonta pääosin tapahtuu lomakauden aikana, jolloin voimavarat ovat muutoinkin pienemmät kuin normaalisti. Poliisin velvollisuus on huolehtia uskottavasta maastoliikenne- ja metsästyksen valvonnasta sisämaassa. Pohjanmaan poliisilaitos on pääosin maaseutumainen toimintaympäristöltään ja metsästys on merkittävä harrastus alueella. Valvonnan suorittaminen metsästyskauden aikana kattavasti edellyttää asianmukaisia voimavaroja valvontaan. Resurssien väheneminen hankaloittaa valvonnan toteuttamista edelleen. Pohjanmaan poliisilaitos on jäänyt tyhjiöön muiden viranomaisten toteuttaessa omia sopeuttamistoimenpiteitään ja osin myös poliisin omassa uudistuksessa ajatellen eräitä erikoistoimintoja, erityisesti erikoisjoukko- eli vati-toimintaa. Pääkaupunkiseudun kykyä erityisjoukkotoimintaan edesauttaa erikoisyksikkö Karhu, joka voi toimia lähialueen poliisilaitosten vati-ryhmien kanssa lyhyin viivein. Pohjoisessa Suomessa vastaavasti Oulun poliisilaitoksella on tavanomaista poliisilaitoksen vati-ryhmää järeämmin varustettu yksikkö, joka tukee pohjoisen Suomen erikoisjoukkotoimintaa hyvin. Etelä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa ja pääosin muuallakin on poliisilaitosten tukena varuskuntia, joiden virka-apukykyä voidaan lyhyin viivein käyttää yhdessä poliisin kykyjen kanssa parhaan mahdollisen vaikutuksen aikaan saamiseksi. Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella ei ole enää varuskuntaa, josta syystä virka-apuajoneuvot ja -joukot tulevat pääosin Porin prikaatista Säkylästä ja Kankaanpäästä, josta aiheutuu merkittäviä viiveitä, vaikka yhteistyö sinänsä on sujuvaa ja hyvin harjoiteltua - välimatkat ovat vain liian pitkät. Poliisilaitos nostaa esille, koska se vaikuttaa myös edellä esille nostettuun kielelliseen palveluun, poliisiopiskelijoiden vuosittaisen määrän vaihtelun. Poliisiopiskelijoiden määrä, ml. ruotsinkielisten, tulisi vakiinnuttaa keskipitkällä aikavälillä määrätylle tasolle. Heidän työllistämisensä pitäisi mahdollistaa asianmukaisella määrärahalla, joka jaetaan yksiköille resurssimallin mukaisesti ja lisäksi jättämällä poliisihallitukselle jakamaton määräraha, jonka turvin ilman yksikön virkaa jääneet voidaan sijoittaa resurssimallin mukaisesti poliisin yksiköihin. Näin arvokkaan koulutuksen saaneet voitaisiin ilman viivettä sijoittaa

5 Lausunto ID (6) tuottamaan poliisipalveluita joko yksikön tai poliisihallituksen resurssein. Tämä edellyttää määrärahojen asianmukaista tasoa. Toisaalta, kyseinen "ylivahvuusraha" olisi vastaavasti pois työttömyysmäärärahoista ja lisäksi henkilöt olisivat koulutustaan vastaavissa tehtävissä. Jatkuvaan ja lyhytjänteiseen määrärahojen ja henkilöstömäärän vaihteluun liittyy useita merkittäviä työllistäviä ja kuormittavia oheisvaikutuksia, jotka näkyvät myös pohjanmaan pl:ssa: Lopuksi poliisin henkilöstö ei saa työrauhaa muutaman kuukauden jaksoja pidemmäksi ajaksi, koska määrärahat vaihtelevat vuosittain ja korvamerkityt määrärahat jaetaan erinä kalenterivuoden kuluessa. Henkilöstön parissa on jatkuva epävarmuuden tunne yhtäältä siitä, jatkuvatko työtä ja toisaalta siitä, millä voimavaroille tulevina kuukausina töitä tehdään määräaikaisten virkamiesten henkilöstöhallinnolliset toimet työllistävät jo pieneksi supistettua henkilöstöhallintoa, koska jokaisen määräaikaisen virkasuhteen osalta on jokaista jaksoa varten tehtävä samat toimet. Esim. vuonna 2016 Pohjanmaan pl on jatkanut virkasuhteita keskimäärin 3 kk kerrallaan rahoitussyistä. operatiivinen suunnittelu, valmiuden ja varautumisen suunnittelu sekä lomasuunnittelu heilahtelevat samalla kun henkilöstöresurssit lyhyin aikavälein muuttuvat. Toimintaan on haasteellista saada keskipitkän aikavälin ote. poliisilaitoksen määrärahat vahvistuvat lopullisesti vasta tulevan kalenterivuoden kuluessa. Siksi jokaisen jälkikäteisen määrärahan jälkeen budjetti on avattava ja vahvistettava mm. työaikakorvausten uusi määrä, sekä muut henkilöstöön liittyvät budjetin menolajit. Budjettikauden tulisi pikemminkin olla useamman vuoden mittainen ja kauden kalenterivuosien välillä tulisi sallia tasaus niin henkilöstökuin taloussyistä, että toiminta kyettäisiin pitämään tasaisena ja ennustettavana Poliisi on selvinnyt kohtuullisen hyvin tehtävistään, vaikka sen henkilöstömäärä on laskenut jo vuosia merkittävästi. Kysymys kuuluu, selviääkö se tehtävistään, mikäli voimavaroja vielä vähennetään? Vastaus on mitä ilmeisimmin, että selviää, mutta se ei kykene tuottamaan niitä palveluita, joita sen kohtuudella voidaan edellyttää tuottavan - ei määrällisesti eikä laadullisesti. Asiakkaat kärsivät heikentyneestä palvelusta. Poliisilta on jo vuosia puuttunut strateginen reservi, jousto, jonka avulla esim. useiden vaativien tilanteiden ollessa päällekkäin, poikkeuksellisen vaativan tilanteen syntyessä, taikka vaativan tai vaativien tilanteiden kestäessä pitkään, se kykenisi hoitamaan niin itse vaativan tilanteen tai tilanteet kuin kaikki ns. tavalliset tehtävät. Voimavarojen puute käy ilmeiseksi vasta todellisessa tilanteessa, jota ei ole kyetty asianmukaisesti hoitamaan. Monessa maassa poliisin voimavaroja on kasvatettu vasta vakavan kriisin jälkeen. Voidaan perustellusti sanoa, että poliisitoimi on monella tapaa demokraattisen yhteiskunnan kasvot. Oikeusvaltioperiaate on lähimmillään kansalaista juuri poliisin eri palveluiden tuottamisessa ja ne palvelut koskettavat vuosittain eri muodossa lukuista määrää kansalaisia. Keskiössä ovat mm. toimivaltuuksien oikea käyttö, oikeudellinen valvonta ja muutoksenhaku päätöksiin, poliisin omien laiminlyöntien ja tekojen tutkintajärjestely, uskottava ja yhtäläinen toimintamalli ja kiinnijäämisriski summaarisista rikkomuksista, hyvä vuoropuhelu kansalaisten ja kanssa, ennalta ehkäisevä ote, laaja sidosryhmäyhteistyö ja vankka luottamus. Vuotta 2017 koskevat määrärahavähennykset eivät yksin edellä kuvattua vaaranna tai heikennä merkittävästi, mutta sisäisen turvallisuuden kehityssuun-

6 Lausunto ID (6) nassa (kehyskausi) olisi hyvä ottaa ne huomioon laajempaa oikeusvaltioperiaatteen jatkuvuutta ajatellen. Oikeusvaltioon liittyy olennaisena tekijänä osaava, arvostettu ja tehtäviensä asianmukaisen hoidon kannalta riittävästi resursoitu poliisi. Selonteon lähtökohtana olevat poliisin resurssit voivat osoittautua tässä suhteessa riittämättömiksi. Lisäkysymykset Poliisilaitos sai Poliisihallitukselta pyynnön olla vastaamatta alla oleviin lisäkysymyksiin. Poliisipäällikkö Risto Lammi Liitteet - Jakelu - Asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu asianhallintajärjestelmässä. Poliisi klo 13:41. Allekirjoituksen oikeellisuuden voi todentaa kirjaamosta. Tiedoksi Poliisihallitus

Pohjanmaan Poliisilaitos

Pohjanmaan Poliisilaitos Pohjanmaan Poliisilaitos Turvallisuuskatsaus 218 Kari Puolitaival Poliisipäällikkö Pohjanmaan Poliisilaitos Noin 445 asukasta Kolme maakuntaa 4 kaupunkia/kuntaa Pääpoliisiasema + 11 poliisiasemaa Henkilöstö

Lisätiedot

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN RIKOKSENTORJUNNAN ALUESEMINAARI TRE 22.3.2017 Poliisipäällikkö Timo Vuola "Käsityksemme turvallisuudesta on muuttunut." Tasavallan presidentti Sauli Niinistö MUUTOSVOIMAT

Lisätiedot

Pohjanmaan Poliisilaitos

Pohjanmaan Poliisilaitos 27.1.217 Pohjanmaan Poliisilaitos Turvallisuuskatsaus 216 Risto Lammi Poliisipäällikkö Pohjanmaan Poliisilaitos 443 297 asukasta Kolme maakuntaa 4 kaupunkia/kuntaa Pääpoliisiasema + 11 poliisiasemaa Henkilöstö

Lisätiedot

Lausunto ID (5)

Lausunto ID (5) Lausunto ID-17258569 1 (5) 16.10.2017 POL-2017-27380 Eduskunnan hallintovaliokunta HaV@eduskunta.fi Lausuntopyyntö HE 106/2017 Lausunto harva-alueen poliisipalvelujen turvaamisesta 1. Lausuntopyynnöstä

Lisätiedot

Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta

Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta Lausunto ID-1791956 1 (5) 05.05.2017 POL-2017-5972 Oikeusministeriö Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus: Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017

POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017 POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia opiskelijarekrytointiin ovat: Pienenevät

Lisätiedot

Poliisihallitus. Sisäasianministeriön poliisiosasto. 24 poliisilaitosta KRP LP SUPO PTK POLAMK

Poliisihallitus. Sisäasianministeriön poliisiosasto. 24 poliisilaitosta KRP LP SUPO PTK POLAMK Lapin poliisilaitos Poliisihallinto Poliisihallitus - Poliisiylijohtaja Sisäasianministeriön poliisiosasto 24 poliisilaitosta KRP LP SUPO PTK POLAMK 24 poliisilaitosta Lapin poliisilaitos 1/5 poliisin

Lisätiedot

Poliisin. liikenneturvallisuustyö. Liikenneturvallisuusseminaari Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen

Poliisin. liikenneturvallisuustyö. Liikenneturvallisuusseminaari Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisin liikenneturvallisuustyö Liikenneturvallisuusseminaari Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen 1 Tervetuloa seminaariin Liikenneturvallisuustilanne Muutokset toimintaympäristössä ja liikenteen valvonnassa

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä SUOMEN SISÄINEN TURVALLISUUS UHATTUNA! TARUA VAI TOTTA? Sisäisen turvallisuuden merkitys eduskunnan lainsäädäntö- ja budjettityössä Sisäinen turvallisuus nostaa enemmän kysymyksiä, kuin on anta vastauksia

Lisätiedot

Oulun poliisilaitos Turvallisesti yhdessä seminaari Rikollisuus ja rikollisuuden torjunta Oulun poliisilaitoksen alueella

Oulun poliisilaitos Turvallisesti yhdessä seminaari Rikollisuus ja rikollisuuden torjunta Oulun poliisilaitoksen alueella Oulun poliisilaitos Turvallisesti yhdessä seminaari 1.11.2017 Rikollisuus ja rikollisuuden torjunta Oulun poliisilaitoksen alueella Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta "Keskustele, osallista, anna

Lisätiedot

Oulun poliisilaitos VALVONTA- JA HÄLYTYSSEKTORIN toiminta. Jyrki Pelkonen Valvonta- ja hälytyssektorin johtaja, ylikomisario Marraskuu 2018

Oulun poliisilaitos VALVONTA- JA HÄLYTYSSEKTORIN toiminta. Jyrki Pelkonen Valvonta- ja hälytyssektorin johtaja, ylikomisario Marraskuu 2018 Oulun poliisilaitos VALVONTA- JA HÄLYTYSSEKTORIN toiminta Jyrki Pelkonen Valvonta- ja hälytyssektorin johtaja, ylikomisario Marraskuu 2018 Oulun poliisilaitoksen organisaatio 2017 lukien POLIISIPÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

POLIISIN NEUVOTTELUKUNTA Poliisin tulostavoitteet ja poliisilaitoksen tulossuunnitelma 2016, katsaus ulkomaalaistutkintaan

POLIISIN NEUVOTTELUKUNTA Poliisin tulostavoitteet ja poliisilaitoksen tulossuunnitelma 2016, katsaus ulkomaalaistutkintaan POLIISIN NEUVOTTELUKUNTA Poliisin tulostavoitteet ja poliisilaitoksen tulossuunnitelma 2016, katsaus ulkomaalaistutkintaan Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Hälytystehtävien

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa?

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? 8.9.2015 Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtaja Seminaarin teema Mikä on turvallisuuden nykytila ja haasteet harvaan asutulla

Lisätiedot

LIIKKUVA POLIISI. SKAL viranomaispäivä 13.11.2012. Kari Rantala Liikkuva poliisi

LIIKKUVA POLIISI. SKAL viranomaispäivä 13.11.2012. Kari Rantala Liikkuva poliisi LIIKKUVA POLIISI SKAL viranomaispäivä 13.11.2012 Kari Rantala Poliisin hallintorakenteen (Pora III) kehittämistä koskevat linjaukset 1. Poliisihallituksen rakenteiden keventäminen 2. Aluehallintovirastojen

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö Sisäisen turvallisuuden strategia Ari Evwaraye Sisäministeriö 26.1.2018 2 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa PAREMMIN PÄRJÄTÄÄN YHDESSÄ järjestöt yhteiskunnan tukena seminaari Pori 13.4.2018 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter@PousiJouni Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Poliisin kehitysnäkymät ja rikollisuus Suomessa. Poliisijohtaja Robin Lardot

Poliisin kehitysnäkymät ja rikollisuus Suomessa. Poliisijohtaja Robin Lardot Poliisin kehitysnäkymät ja rikollisuus Suomessa Poliisijohtaja Robin Lardot Poliisin tehtävä Poliisilaki, 1 Poliisin tehtävä. Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen

Lisätiedot

Hyvä turvallisuus, huono turvallisuus - turvallisuuden mittaaminen

Hyvä turvallisuus, huono turvallisuus - turvallisuuden mittaaminen Hyvä turvallisuus, huono turvallisuus - turvallisuuden mittaaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari 23.1.2019 Kuopio Sisäministeriö Lauri Holmström Esityksen sisältö 1. Ilmiöpohjainen ja väestölähtöinen

Lisätiedot

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I 19.10.2011 1 PUHEENVUORON SISÄLTÖ Miksi

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Hallitus

Lisätiedot

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisien valajuhla Poliisiammattikorkeakoulu, Tampere

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisien valajuhla Poliisiammattikorkeakoulu, Tampere Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisien valajuhla 1.9.2017 Poliisiammattikorkeakoulu, Tampere Arvoisa ministeri, hyvät valanantajat hyvä juhlayleisö Puhuin marraskuussa poliisin 200-vuotisjuhlassa

Lisätiedot

UUdistUva poliisi 2014

UUdistUva poliisi 2014 Uudistuva poliisi 2014 Sisällys Tausta ja tavoitteet Organisaatio Paikallispoliisi Poliisitoiminta Sisäasiainministeriön julkaisu Graafinen suunnittelu: Abstract Design Oy Paino: Kopijyvä Oy Lokakuu 2012

Lisätiedot

Maakunnan turvallisuus Kuopio Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakunnan turvallisuus Kuopio Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakunnan turvallisuus Kuopio 28.10.2016 Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Suomi maailman turvallisin maa World Economic Forum arvioi Suomen maailman turvallisimmaksi maaksi Onko Etelä-Savo Suomen turvallisin

Lisätiedot

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Turvallinen Suomi 26.3.2019 Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka Pelastustoimen ja siviilivalmiuden tavoitteet lainsäädännöstä

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään?

Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään? Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään? Vt kansliapäällikkö Jukka Aalto Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Järvenpäässä 24.1.2018 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri

Lisätiedot

Varautuminen sotelainsäädännössä

Varautuminen sotelainsäädännössä Varautuminen sotelainsäädännössä STM:n valmiusseminaari 24.5.2018, Tuusula 1 23.5.2018 Anne Koskela Valmiuslaki Varautumisvelvollisuus Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategiahanke

Sisäisen turvallisuuden strategiahanke Sisäisen turvallisuuden strategiahanke Projektijohtaja Kimmo Himberg 15.05.2017 Sisäinen turvallisuus Sellainen yhteiskunnan tila, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

Suomi turvallinen maa. Päämajasymposium Mikkeli 6.7.2012 Poliisiylijohtaja Mikko Paatero

Suomi turvallinen maa. Päämajasymposium Mikkeli 6.7.2012 Poliisiylijohtaja Mikko Paatero Suomi turvallinen maa Päämajasymposium Mikkeli 6.7.2012 Poliisiylijohtaja Mikko Paatero Lähtökohtia turvallisuudelle Poliisi on Suomen luotetuin organisaatio (Valitut Palat: Luotetuimmat brändit tutkimus)

Lisätiedot

Peruspalvelujen tila 2013 Arvioinnista nousevat yhteisen tekemisen haasteet

Peruspalvelujen tila 2013 Arvioinnista nousevat yhteisen tekemisen haasteet Peruspalvelujen tila 2013 Arvioinnista nousevat yhteisen tekemisen haasteet Sirkka Jakonen, johtaja, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Aluehallintovirasto edistää

Lisätiedot

poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta

poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Sisä-Suomen poliisilaitos

Sisä-Suomen poliisilaitos Sisä-Suomen poliisilaitos 23.1.2019 SPR- koulutustilaisuus Tampere, Kepalo komisario Ismo Nykopp 1 Poliisin tehtävät Poliisilaki 1:1 1mom.: "Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen,

Lisätiedot

Turvaa harvassa miltä tulevaisuus näyttää. Helsinki Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, SM/PO, poliisitarkastaja Ari Evwaraye SM/PO

Turvaa harvassa miltä tulevaisuus näyttää. Helsinki Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, SM/PO, poliisitarkastaja Ari Evwaraye SM/PO Turvaa harvassa miltä tulevaisuus näyttää Helsinki 8.9.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, SM/PO, poliisitarkastaja Ari Evwaraye SM/PO Harvaan asutut alueet Suomi harvaan asuttu maa, keskimäärin

Lisätiedot

Laki. poliisilain muuttamisesta

Laki. poliisilain muuttamisesta Laki poliisilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan poliisilain (872/2011) 2 luvun 17 :n 4 momentti ja 9 luvun 10 :n 1 momentin 4 kohta, sellaisena kuin niistä on 2 luvun 17 :n 4 momentti

Lisätiedot

Turvallisuudesta kilpailuetua. Mika Susi Elinkeinoelämän keskusliitto EK Turvallisuus 2.0 valtakunnallinen turvallisuusseminaari 24.1.

Turvallisuudesta kilpailuetua. Mika Susi Elinkeinoelämän keskusliitto EK Turvallisuus 2.0 valtakunnallinen turvallisuusseminaari 24.1. Turvallisuudesta kilpailuetua Mika Susi Elinkeinoelämän keskusliitto EK Turvallisuus 2.0 valtakunnallinen turvallisuusseminaari 24.1.2019 Vastaajien profiili Tutkimuksen tulokset Turvallisuutemme on hyvällä

Lisätiedot

väestösuhteet: kuinka parantaa

väestösuhteet: kuinka parantaa Vastakkainasettelu, konfliktit ja huonot väestösuhteet: kuinka parantaa tilannetta viranomaisyhteistyöllä? Miriam Attias, Depolarize.fi miriam.attias@communitymediation.fi Tarja Mankkinen, Sisäministeriö,

Lisätiedot

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Yhteistyötoimikunta 30.1.2017 Kunnanhallitus1.2.2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Perusteet henkilöstö- ja koulutussuunnitelman laatimiseen 3 Koulutuskorvauksen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/1 1 Johdanto-osan G kappale G. ottaa huomioon, että globalisaatio on lisännyt keskinäistä riippuvuutta ja Pekingissä tai Washingtonissa tehdyillä päätöksillä on suora vaikutus elämäämme;

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia ohjaa myös pelastustoimea. Rehtori Kimmo Himberg Poliisiammattikorkeakoulu

Sisäisen turvallisuuden strategia ohjaa myös pelastustoimea. Rehtori Kimmo Himberg Poliisiammattikorkeakoulu Sisäisen turvallisuuden strategia ohjaa myös pelastustoimea Rehtori Kimmo Himberg Poliisiammattikorkeakoulu Sisäinen turvallisuus Sellainen yhteiskunnan tila, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän

Lisätiedot

Miksi verkoissakin pitää tiedustella? Vanajanlinna, Poliisijohtaja Petri Knape

Miksi verkoissakin pitää tiedustella? Vanajanlinna, Poliisijohtaja Petri Knape Miksi verkoissakin pitää tiedustella Vanajanlinna, 8.2.2017 Poliisijohtaja Petri Knape KESKEISET TEEMAT MIHIN TIEDUSTELUA TARVITAAN MITÄ TIEDUSTELU ON MIKSI MYÖS VERKOISSA Lainsäädäntökehikko tiedustelulainsäädännöksi

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Karim Peltonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko

Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko 31.1.2019 Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi 53 Ari Evwaraye, sisäministeriö Esityksen sisältö 1. Sisäisen turvallisuuden selonteko (2016) 2. Sisäisen

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan rakentaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari , Järvenpää

Sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan rakentaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari , Järvenpää Sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan rakentaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari 25.1.2018, Järvenpää Erityisasiantuntija Lauri Holmström Esityksen sisältö Sisäisen turvallisuuden strategia Ennakointi

Lisätiedot

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö 17.4.2013 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma 20.6.2011 Suomi on Euroopan

Lisätiedot

Oulun Turvallisuusohjelma 2013-2016 http://www.ouka.fi/oulu/turvallisuus/

Oulun Turvallisuusohjelma 2013-2016 http://www.ouka.fi/oulu/turvallisuus/ Oulun Turvallisuusohjelma 2013-2016 http://www.ouka.fi/oulu/turvallisuus/ Sisäinen turvallisuus ja kolmas sektori Kansallinen turvallisuusseminaari Oulussa 10.11.2015 Riskienhallintapäällikkö Heikki Kontsas,

Lisätiedot

TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT VAHVUUTEMME.

TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT VAHVUUTEMME. KUNTIEN JA 3. SEKTORIN YHTEISTYÖ VARAUTUMISESSA JA ARJEN TURVALLISUUDESSA, HELSINKI 28.6.2019 JOENSUUN KONSERNISTRATEGIA: ROHKEASTI UUDISTUVA TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT

Lisätiedot

POLIISIN ORGANISAATIO JA TEHTÄVÄT

POLIISIN ORGANISAATIO JA TEHTÄVÄT POLIISIN ORGANISAATIO JA TEHTÄVÄT Poliisin täytyy olla puolueeton ja asiallinen, kun hän valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Poliisi myös haluaa estää rikokset, häiriöt ja onnettomuudet etukäteen.

Lisätiedot

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko STETEn seminaari 20.2.2009 Erityisasiantuntija Karoliina Honkanen Puolustuspoliittinen osasto Esityksen sisältö Toimintaympäristö

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuuden selonteko ja strategia

Sisäinen turvallisuuden selonteko ja strategia Sisäinen turvallisuuden selonteko ja strategia Rehtori Kimmo Himberg, Poliisiammattikorkeakoulu Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 52 Luosto 1.2.2018 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 (5) Aika Keskiviikko klo

Pöytäkirja 1 (5) Aika Keskiviikko klo Pöytäkirja 1 (5) KAAKKOIS-5UOMI 28.11.2016 POL-2016-409 Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen neuvottelukunnan kokous 23.11.2016 Aika Keskiviikko23.11.2016 klo 16-17.14 Paikka Kaakkois-Suomen poliisilaitos,

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä Satakunnan maakuntauudistus 1

Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä Satakunnan maakuntauudistus  1 Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä 20.6.2017 Satakunnan maakuntauudistus www.satakunta2019.fi 1 Valmisteluryhmän tehtävä ja keskeiset tavoitteet - Yhteiskunnan turvallisuusympäristö

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö id6161987 1 (7) 03.05 SMDno/2010/1966 15.11.2010

Sisäasiainministeriö id6161987 1 (7) 03.05 SMDno/2010/1966 15.11.2010 Sisäasiainministeriö id6161987 1 (7) Eduskunnan hallintovaliokunnalle Selvitys poliisihallinnon uudistamisen toimeenpanosta 1. JOHDANTO Poliisin hallintorakennetta on viime vuosina uudistettu sekä paikallispoliisin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 314 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Poliisimiehen viisi toivetta tulevaisuuden turvallisuudesta. Poliisipäällikkö Sauli Kuha

Poliisimiehen viisi toivetta tulevaisuuden turvallisuudesta. Poliisipäällikkö Sauli Kuha Poliisimiehen viisi toivetta tulevaisuuden turvallisuudesta Poliisipäällikkö Sauli Kuha 21.11.2018 2 7 850 poliisia noin 600 uutta työkaveria. Jos päätetään tänään, saavutetaan vuonna 2025. Poliisim ie

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategian ohjausryhmän kokous Ohjausryhmän tehtävät ja kokoonpano

Sisäisen turvallisuuden strategian ohjausryhmän kokous Ohjausryhmän tehtävät ja kokoonpano 1.3.2018 1 Sisäisen turvallisuuden strategian ohjausryhmän kokous 7.12.2017 1. Kokouksen avaus 2. Ohjausryhmän tehtävät ja kokoonpano 3. Sisäisen turvallisuuden strategian toimeenpano 4. Alueellinen ja

Lisätiedot

Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - SM:n strateginen tutkimushanke

Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - SM:n strateginen tutkimushanke keskinäisriippuvuus - SM:n strateginen tutkimushanke Kansainvälisen turvallisuusympäristön nopea ja jatkuva muutos sekä maailman-laajuiset turvallisuusongelmat (mm. terrorismi ja laajamittainen maahanmuutto)

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI Käsittely: YH 10.11.2016 108 YV 25.11.2016 18 Versio 1.1 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Strategiset lähtökohdat... 4 3 Strategiset tavoitteet... 5 4 Kriittiset

Lisätiedot

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10062/19 ENFOPOL 289 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

Jos lait ovat huonoja ja virkamiehet hyviä, hallitseminen on mahdollista. Mutta jos virkamiehet ovat huonoja, parhaistakaan laeista ei ole apua

Jos lait ovat huonoja ja virkamiehet hyviä, hallitseminen on mahdollista. Mutta jos virkamiehet ovat huonoja, parhaistakaan laeista ei ole apua Jos lait ovat huonoja ja virkamiehet hyviä, hallitseminen on mahdollista. Mutta jos virkamiehet ovat huonoja, parhaistakaan laeista ei ole apua Seminaari Haastava tulevaisuus mistä yhteinen suunta 12.5.2016

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta Pelastustoimi 2019 -kysely Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta Perustiedot kyselystä Kyselyn laatimiseen osallistui Palopäällystöliiton toimijoiden lisäksi sisäministeriön pelastusosaston

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden 2018 tulossopimuksen tunnusluvut VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta

ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden 2018 tulossopimuksen tunnusluvut VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta Toimintamenomäärärahat, 1000 euroa 15 033,00 8 952,00 8 463,00 8 952,00 Henkilötyövuodet 229,80 123,50

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

HAK: Hätäkeskuslaitoksen lausunto sisäministeriölle pelastuslakiluonnoksesta. Hätäkeskuslaitos lausuu asiassa seuraavaa.

HAK: Hätäkeskuslaitoksen lausunto sisäministeriölle pelastuslakiluonnoksesta. Hätäkeskuslaitos lausuu asiassa seuraavaa. Lausunto HAK-1711089 1 (5) Sisäministeriö Kirjaamo kirjaamo@intermin.fi Sisäministeriön lausuntopyyntö 2.11.2017 (SMDno-2016-1495) HAK: Hätäkeskuslaitoksen lausunto sisäministeriölle pelastuslakiluonnoksesta

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia

Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia Valokuvat: We are here Oy, 2019 Suomi on maailman turvallisin maa Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa, joissa mitataan luottamusta viranomaisiin

Lisätiedot

Pentti Mäkinen 4.10.2007

Pentti Mäkinen 4.10.2007 Pentti Mäkinen 4.10.2007 Keskuskauppakamari kansallisen yhteistyöfoorumin puheenjohtajana Viranomaisten ja elinkeinoelämän muodostama kansallinen yhteistyöryhmä edistää suomalaisten yritysten turvallisuutta

Lisätiedot

SPEKin rooli ja mahdollisuudet alueellisen ja paikallisen turvallisuusverkoston aktivoijana

SPEKin rooli ja mahdollisuudet alueellisen ja paikallisen turvallisuusverkoston aktivoijana Turvalliseen huomiseen SPEKin rooli ja mahdollisuudet alueellisen ja paikallisen turvallisuusverkoston aktivoijana Veli-Pekka Nurmi Valtuuston puheenjohtaja, dosentti Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Lisätiedot

Alueellisen ja paikallisen turvallisuussuunnittelun kansalliset linjaukset

Alueellisen ja paikallisen turvallisuussuunnittelun kansalliset linjaukset Alueellisen ja paikallisen turvallisuussuunnittelun kansalliset linjaukset HyTe-vertaisfooumi 9.5.2019 Ari Evwaraye, SM Turvallisuus luo pohjan hyvinvoinnille Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta

Lisätiedot

POLIISIN VISIO POLIISI ON KAIKKIEN AIKOJEN TURVAAJA

POLIISIN VISIO POLIISI ON KAIKKIEN AIKOJEN TURVAAJA 2017 2020 POLIISIN VISIO POLIISI ON KAIKKIEN AIKOJEN TURVAAJA Poliisi toimii sekä normaaleissa rauhallisissa oloissa että yhteiskunnan pahojen kriisien aikana. Poliisin toiminta tähtää myös tulevaisuuteen,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki On todennäköistä, että jotain epätodennäköistä tulee tapahtumaan. -Aristoteles

Lisätiedot

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva Keskiyön Savotta 20.-21.6.2011 Vaattunkiköngäs Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva 20.6.2011 1 Alueellisen sisäisen turvallisuuden yhteistyön toimintamallin tavoitteet

Lisätiedot

HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015. Eduskunnan lakivaliokunnalle

HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015. Eduskunnan lakivaliokunnalle HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015 Eduskunnan lakivaliokunnalle Helsingin käräjäoikeuden lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Yleistä Nykytilanteesta

Lisätiedot

Oulun poliisilaitos Road Show seminaari Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta

Oulun poliisilaitos Road Show seminaari Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta Oulun poliisilaitos Road Show seminaari 25.- Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 Lappi 11 poliisilaitosaluetta

Lisätiedot

SISÄISEN TURVALLISUUDEN STRATEGIAN VALMISTELU Etelä-Suomen alueellinen työpaja Rautjärven kunnanjohtaja Harri Anttila

SISÄISEN TURVALLISUUDEN STRATEGIAN VALMISTELU Etelä-Suomen alueellinen työpaja Rautjärven kunnanjohtaja Harri Anttila SISÄISEN TURVALLISUUDEN STRATEGIAN VALMISTELU Etelä-Suomen alueellinen työpaja 4.10.2016 Rautjärven kunnanjohtaja Harri Anttila 4.10.2016 kunnanjohtaja Harri Anttila 1 Teemoja Luottamus turvallisuuden

Lisätiedot

Tiedustelulainsäädäntö. eduskuntaan. Tiedotustilaisuus

Tiedustelulainsäädäntö. eduskuntaan. Tiedotustilaisuus Tiedustelulainsäädäntö eduskuntaan Tiedotustilaisuus 25.1.2018 Tiedustelulainsäädäntö on kokonaisuus Siviilitiedustelulainsäädäntö valmisteltu sisäministeriössä Hallituksen esitys: Laki tietoliikennetiedustelusta

Lisätiedot

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Sisäisen turvallisuuden strategia, alueellinen työpaja, Helsinki Karim Peltonen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Kansalaisnäkökulmat Kansalaisten kokema

Lisätiedot

Lausunto ID (5) Poliisitarkastaja Sami Kalliomaa POL

Lausunto ID (5) Poliisitarkastaja Sami Kalliomaa POL Lausunto ID-18322930 1 (5) Poliisitarkastaja Sami Kalliomaa 18.10.2018 POL-2018-42456 Puolustusvaliokunta PuV@eduskunta.fi Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä laiksi reservipoliisista ja eräiksi

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot

Lausunto ID-1558008324 1 (5) Poliisiylijohtaja 12.10.2015 POL-2015-12801 Seppo Kolehmainen

Lausunto ID-1558008324 1 (5) Poliisiylijohtaja 12.10.2015 POL-2015-12801 Seppo Kolehmainen Lausunto ID-1558008324 1 (5) Poliisiylijohtaja 12.10.2015 POL-2015-12801 Seppo Kolehmainen HE 30/2015 vp ja VNS 1/2015 vp Poliisihallituksen lausunto hallituksen esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle

Lisätiedot

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 233/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Lausunto ID (6) HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Teema: Luku 26.

Lausunto ID (6) HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Teema: Luku 26. Lausunto ID-17240506 1 (6) 02.10.2017 POL-2017-24043 Eduskunta Hallintovaliokunta HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Teema: Luku 26.10 Poliisitoimi Helsingin

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden 2017 tulossopimuksen tunnusluvut

ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden 2017 tulossopimuksen tunnusluvut Tulossopimuksen tunnusluvut ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden tulossopimuksen tunnusluvut VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta 2016 Tavoite Toimintamenomäärärahat, 1000 euroa

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä

Lisätiedot

Lausunto ID (5)

Lausunto ID (5) Lausunto ID-18162760 1 (5) 24.04.2018 POL-2018-15353 Eduskunta Lakivaliokunta LaV@eduskunta.fi Lausuntopyyntönne 19.4.2018 K 6/2018 vp yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018 1 Yleistä 2

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Sisäinen turvallisuus Sellainen yhteiskunnan tila, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja vapauksista ilman rikollisuudesta, häiriöistä,

Lisätiedot

Erityistavoite 1 - Yhteisen viisumipolitiikan tukeminen

Erityistavoite 1 - Yhteisen viisumipolitiikan tukeminen Hakuilmoituksen liite 1 (5) 2.10.2018 Haettavan t sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisissa tavoitteissa 2.10. 26.10.2018 haussa n kansallisessa toimeenpano-ohjelmassa on määritelty rahaston kansalliset

Lisätiedot

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisin päivä , Vantaa

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisin päivä , Vantaa Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisin päivä 25.8.2018, Vantaa Tervetuloa viettämään valtakunnallista Poliisin päivää maassa, joka on eri tutkimusten mukaan maailman vakain, vapain ja turvallisin.

Lisätiedot

VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT

VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Maanpuolustuskorkeakoulu VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Kapteeni Olli Teirilä/Strategian laitos 0 Väestönsuojelun uhkamallit Yleistä Uhkamalli, -kuva ja arvio Valtioneuvoston selonteko lähteenä Sodankuvan

Lisätiedot

ARJEN TURVAA YHTEISTYÖLLÄ

ARJEN TURVAA YHTEISTYÖLLÄ ARJEN TURVAA YHTEISTYÖLLÄ Alueellisen sisäisen turvallisuuden yhteistyön toimintamalli Lahti 24.1.2012 Anneli Taina Aluehallintovirastot Etelä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Lausunto ID (5)

Lausunto ID (5) Lausunto ID-1747544 1 (5) 28.02.2017 POL-2017-1318 Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015, 19.1.2017 Poliisihallituksen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi sosiaali- ja

Lisätiedot

Vallattomat ryhmät kaupungissa VTT ENNAKOINTISEMINAARI // Liisa Häikiö / Tampereen yliopisto/ Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Vallattomat ryhmät kaupungissa VTT ENNAKOINTISEMINAARI // Liisa Häikiö / Tampereen yliopisto/ Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Vallattomat ryhmät kaupungissa VTT ENNAKOINTISEMINAARI 11.10.2017 // Liisa Häikiö / Tampereen yliopisto/ Yhteiskuntatieteiden tiedekunta KEITÄ OVAT VALLATTOMAT RYHMÄT? Enemmän tai vähemmän työn ja koulutuksen

Lisätiedot

ONKO OIKEA VASTAUS 18 VAI LAATU JA VAIKUTTAVUUS? Tavoitteena aito rakenteellinen kehittäminen ja alueellinen hyvinvointi

ONKO OIKEA VASTAUS 18 VAI LAATU JA VAIKUTTAVUUS? Tavoitteena aito rakenteellinen kehittäminen ja alueellinen hyvinvointi ONKO OIKEA VASTAUS 18 VAI LAATU JA VAIKUTTAVUUS? Tavoitteena aito rakenteellinen kehittäminen ja alueellinen hyvinvointi ARENE tiedotustilaisuus 23.4.2010 - Helsinki Vesa Saarikoski YHTÄÄLTÄ: RAKENTAKAA

Lisätiedot