Osa 2. Holsteinjalostus Suomessa
|
|
- Ella Kouki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Osa 2. Holsteinjalostus Suomessa Eläinten määrä ja rotu: Suomalaisen holsteinin pohja-aineksena oleva friisiläiskanta oli v.10 lukumäärältään jokseenkin samankokoinen kuin nykyinen holstein-friisiläinen eli maassa oli noin 0000 frlehmää. Tarkkailuun kuuluvat ovat kuitenkin lisääntyneet lehmästä yli 0000 lehmään, samoin osuus maan koko lehmämäärästä on kasvanut vuoden 10 1, %:sta v , %:iin. Suomen friisiläishistorian suurin aloitussiemennysten määrä lähes löytyy vuodelta 11, nykyisin holsteinsiemennysten kokonaismäärä on noin Kaaviossa 1 on kuvattu rodun osuuden kasvua ja risteytyssiemennysten määriä. On huomattava, että risteytystä tapahtuu vain, kun aloitussiemennysten määrä on suurempi kuin kolme vuotta myöhempi rotuosuus. Kaavio 1. Holstein-friisiläisen osuus tarkkailulehmistä HFr-% 2 5, , , , al.siem.-% , Silloiset fr-lehmät olivat kuitenkin pääosin syntyneet vuosina tehtyjen risteytysten tuloksina suomenkarjasta ja ayrshiresta, rotupuhtaiden ( mahdollisuus F- kantakirjaan) määrä oli vain noin lehmää. Risteytys on 10-luvun puolivälin jälkeen ollut niin vähäistä, että lähes kaikki nykyiset lehmät ovat puhtaita holstein-friisiläisiä, vaikka eivät vielä puhtaita holsteineja. Rodun nimenmuutos holstein-friisiläisestä holsteinroduksi ei ole kaukana: vuoden 1 ensimmäisten holsteintuontiannosten jälkeen ainoa friisiläistuonti oli niiden kanssa samana vuonna ruotsalainen Hakan, muut ovat olleet vähintään 5 % holsteineja ja viimeiset fr-rotuisten isäsonnien pojat ovat syntyneet 13. Nimenmuutos friisiläisestä holstein-friisiläiseen tehtiin v.16.
2 Sonnien käyttö: Tuontiholsteinannosten käyttö oli vielä vuosina 10-1 vain 1,5-1, % fr-rodun siemennysmäärästä. Suurin syy löytynee silloisesta lehmäaineksesta, risteytyseläinten jalostamista kalliilla tuontisiemenellä ei pidetty mielekkäänä. Nuorsonnien isien kautta holstein levisi selvästi paremmin, jo 10-luvulla ks-käyttöön ostetuista nuorsonneista yli 60 %:lla oli isänä tuontisonni ja 10-luvun käyttölistoilla noin puolet tarjolla olleista sonneista polveutui tuonti-isistä. Tuontiannosten käyttö on kasvanut tasaisesti kaavioiden 2, 3 ja 4 mukaisesti. Aiemmin mainitusta 1,5 1, %:n osuudesta on noustu v.2006 noin 45 %:iin, jossa Pohjoismaiden ulkopuolelta tulevien annosten osuus on 1-1 % ja pohjoismaiden sonniannosten yhteisomistussopimuksen perusteella tulleiden 2-2 %. Kaikkiaan jalostusosuuskunnat ovat v.200 loppuun mennessä tuoneet annoksia 15 sonnista ja muut tahot noin 40 sonnista. Sonnien saannissa merkittäviä muutoksia nykyiseen on varsin paljon. 10-luvulla ulkomaisten sonniasemien terveysstatukset eivät yleensä vastanneet Suomen vaatimuksia ja valinnanvara huippusonneissa oli varsin pieni, nykyisin terveysesteet ovat lähes kokonaan poistettu. Suomen kanta perinnöllisiin geenivirheisiin ei salli niiden ks-käyttöä ja on välillä vaikeuttanut sonnien valintaa: BLAD-geenivirheen löytyminen 12 aiheutti vain pienen lisän sen ajan rajoituksiin, myöskin eläinten karsinta jäi vähäiseksi. Tanskan v.2000 löytämä CVM sen sijaan aiheutti melkoisia vaikeuksia: Suuri osa parhaista tuontiehdokkaista jouduttiin hylkäämään, kolme Suomen parhaimmistoon kuulunutta sonnia ( M.Jackpot Et, Lapskallion Kieku ja Toivomaan Mainari ) jouduttiin jättämään käytöstä ja nuorsonnien karsintoja joudutaan tekemään vieläkin. Kaavio 2. HOL-tuontiannossonnien m äärät kpl/v uosi
3 Kaavio 3. Holsteinannos-tuonti alueittain (jälk.arv.sonnit) Pohjoismaat Keski-Eurooppa Pohjois-Amerikka Selvä ulkomaisten sonnien käytön lisäys tuli Interbull- tuotosarvostelujen tultua käyttöön 14-5, vähän myöhemmin ulkomaisten jalostusyhtiöiden nettisivut tulivat merkittäväksi tiedonlähteeksi. Maittain tarkasteltuna tuontimäärät vaihtelevat runsaasti vuosittain, sonnien taso on ratkaissut, eikä kanta-asiakkuuksia ole syntynyt. 10-luvun puolivälissä pääosa tuonneista hankittiin Ranskasta. Syinä olivat ranskalaisen vientiyhtiö Sersia Francen Suomessa tekemä markkinointityö ja muita maita paremmin toimiva terveysstatus, lähes kaikki sonnit olivat tuontikelpoisia. Hollannissa olisi 10-luvulla Etazon-alkionhuuhteluohjelman myötä ollut paljon USA:sta lähtöisin olevia huippusonneja, mutta vain harvat niistä olivat tuontikelpoisia. Saksa on yhdistymisensä jälkeen noussut maailman suurimmaksi holsteinpopulaatioksi ja huippusonnien lisääntyminen näkyy viimeaikojen tuontimäärissä, joissa se on ollut viime vuosina suurin pohjoismaiden ulkopuolinen toimittaja. Saksalaissonneja auttanee myös terveysindeksien laskennan ja terveysjalostuksen aloittaminen jo 10-luvun puolivälissä, 15 vuotta pohjoismaita myöhemmin, mutta monia muita selvästi aiemmin. Pohjoismaista on yhteisomistusajan alettua Tanska noussut selvästi Ruotsia suositummaksi. Kanada on viime vuosina tehnyt Suomessa hyvin näkyvää markkinointia ja v.200 myynti lienee edellisvuotta selvästi suurempaa. Tuontia USA:sta on ollut tasaisesti vuosittain, mutta se jakautuu monen yhtiön kesken.
4 Kaavio 4. Holsteinannosten tuonti maittain NLD FRA ESP GBR ITA SWE CAN USA DEU DNK Oman lisänsä holsteinjalostukseen antoi ks-osuuskuntien ja FABA:n 16 perustama Alkiokeskus. Alkionsiirtomahdollisuus tuli Suomeen varsin myöhään, esim. USA:ssa siirron raja ylitettiin jo 1 ja samaan aikaan mm. Tanskassa, Englannissa ja Saksassa toiminta oli myös vilkasta. Pääasiassa ks-sonnien tuottamiseen tähtääviä alkioeriä on tuotu 10-luvun alussa kaksi erää vähintään kohtuullisin tuloksin: USA:sta v.11 tuoduista alkioista testatut Blackstarin pojat Faban Erakko Et, Emiiri Et ja Embryo Et sekä Ojantakasen Eskimo Et periyttivät erittäin hyvää rakennetta ja terveyttä, mutta eivät heihohkojen tuotosten vuoksi päässeet valiosonnikäyttöön. Hollannista 14 tuotu erä käsitti Jabotin poikia ( Faban Jarmo Et ja Jabat Et sekä Männistön Jackpot Et ja Huitin Jabot Et) ja siitä valiokäyttöön pääsivät kolme ensin mainittua.
5 Suomen oman jalostuksen ja tuontivalintojen perusteet: Kaaviossa 5 on kuvattu suomalaisen kokonaisjalostusarvon laskentaperusteiden muutoksia, mutta vuosina 10- ja käytetyt maidon pitoisuuksien muuttamiseen tähtäävät painotukset antavat tuotannon painottamiselle todellista vaikutusta suuremman prosenttilukeman, esimerkkinä vuosien % vastaa todellisuudessa n.52%:n painoa. Toinen tämän holsteinlehdistä tutun käsittelytavan ongelma on, ettei ennen 10-luvun loppua ominaisuuksia ole standardoitu samaan hajontaan, myöskään missään maassa painotuksia ei toteuteta sellaisenaan. Pitoisuuksien painottaminen aloitettiin vuonna 10 valtiovallan vaadittua jalostukselta toimenpiteitä, joilla maidon koostumusta voitaisiin pysyvästi muuttaa silloisen markkinatilanteen mukaisiksi. Neuvotteluissa ratkaisuksi löydettiin erilaisia kynnysarvoja jalostukseen valittaville eläimille ja painotusmalli, jossa rasva-% sai painon -0,4 ja V-% painon 0,3. Kaavio 5. Kokonaisjalostusarvon painotusten jakautuminen % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 0 % 0 % 0 % 100 % Rakenne 12 3 % 3 % 3 % 3 % 3 % 3 % 3 % 3 % 4 % 3 % 0 % 0 % Käy ttö 4 % % % % % % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % Tuotanto Terv ey s
6 Lisäselvityksen vaatii vuosilta 13 ja 14 puuttuva utarerakennepainotus: v.13 tehtiin päätös utarerakenteen kunnollisesta painotuksesta, mutta hieman aiemmin oli aloitettu tiedonkeruu Suomen ensimmäisen lineaarisen rakennearvostelun tekemiseksi ja todettu silloinen arvostelumalli varsin huonosti toimivaksi. Enemmistöpäätös oli, ettei painokerrointa koroteta vielä, vaan odotetaan pian valmistuva lineaarinen eläinmalliarvostelu. Silloin käytössä ollutta rakennearvostelumallia on kuvattu Holstein Aktiivin edellisessä numerossa, jossa osa heikkouksista on siinä selvästi näkyvissä, lisäksi esim. utareen keskisidettä ei arvosteltu lainkaan. Arvostelun julkaiseminen kuitenkin viivästyi aiotusta, koska vanhat rakennetiedot eivät olleet käyttökelpoisia, tiedonkeruu kesti ja uusi arvostelu julkaistiin vasta kesällä 15. Osaa käyttöominaisuuksista (joihin rakennekin silloin kuului) painotettiin vuoteen 12 saakka useilla pienillä 0,05-0,10-luokkaa olevilla painotuksilla (luonne, lypsynopeus, runko, jalat, utare). Näistä liian pieninä tehottomista painotuksista luovuttiin, koska haluttiin saada voimakkaampi edistyminen lehmän tärkeimmille ominaisuuksille ja koska karjakohtaisessa jalostussuunnitelmassa käyttöominaisuudet voidaan tarpeen mukaan ottaa huomioon. Tuontivalintojen tärkeimmät perusteet ovat jonkin verran vaihdelleet, pysyvinä kriteereinä on vaadittu hyvä tuotos ja kohtuulliset pitoisuudet, vähintään normaalit poikimiset, hyvä utareterveys ja hyvä jalka- ja utarerakenne. Karkeasti jaoteltuna poimittiin sopivia harvoista tuontikelpoisista, myös hinnaltaan, Blackstar olisi maksanut noin 50 mk/annos, Aerostar yli 600 mk/annos. Nämä ylittivät ks-johdon käsityksen karjanomistajien maksuhaluista, parhaiden kotimaisten valiosonnien hinta oli tällöin 0-0 mk/annos. 15- sovellettiin Interbull-tuotosarvostelua suosien pitoisuuksia, valinnat tehtiin tautivapausvaatimusten vuoksi vähien toimittajien valikoimista Interbull-tiedot ovat tulleet tärkeimmiksi valintaperusteiksi, julkaisuajat holsteinille ovat olleet: tuotos 15, rakenne 2000, utareterveys 2002, kestävyys 2004, poik.vaikeudet 2005, tytärhedelmällisyys 200. Eläinten kehittyminen: Jonkinlaisena esimerkkinä kehityksestä toimivat 13 isäsonnina olleet fr-rotuiset sonnit Purolan Onki ja Kiviniityn Omar, joiden v.10 jälkeläisarvostelut poikkeavat ratkaisevasti niiden nykyisistä indekseistä. Vertailutason vaihtuminen Suomen omiin lehmiin perustuvasta NAV-keskiarvoihin aiheuttaa toki osan muutoksista. Kiviniityn Omarin muutokset: Mkg 110 > 0, R% 4 > 5, V% 111 > 10, Vkg 120 > 2, Tytärhedelm. 6 > 141, Vas.kuoll.emänisänä 106 > 123, Lyps. 106 > 4, Luonne 4 >, RuRak. - > 61, JaRak. - > 4, UtRak. 6 > 4, UtTerv. 106 > 105, JALA +2 > -12 Purolan Onki: Mkg 12 > 105, R% > 5, V% 0 > 4, Vkg 125 > 4, Tytärhedelm. 103 > 13, Vas.kuoll.emänisänä 111 > 12, Lyps. 110 > 6, Luonne 105 > 6, RuRak. - > 1, JaRak. - > 6, UtRak. > 54, UtTerv. 103 > 2, JALA +25 > -15 Merkittävimmät muutokset positiiviseen suuntaan ovat tapahtuneet lehmien maitotuotoksessa, lypsynopeudessa ja rakenteessa, negatiiviseen taas poikimavaikeuksissa, lihantuotantokyvyssä ja tytärhedelmällisyydessä.
7 Kaavio 6. Maitotuotoksen kehity s Maan keskituotos HOL-tuotos Maitotuotoksessa ero erittäin korkeisiin tuotoksiin jalostettuun ayrshireen on jatkuvasti kasvanut. Osa 30 vuodessa tapahtuneesta noususta on tietenkin ruokinta- ja hoitoperäistä, mutta nykyisessä lähes kaksinkertaisessa tuotoksessa on eläinten kyvyillä todella suuri osuus. Aikoinaan pelätty pitoisuuksien lasku on jäänyt lähes samoilla arvostuksilla jalostetun ayrshiren kehitykseen verrattuna toteutumatta. Eläinten rakenne ja tyyppi ovat myös kokeneet melkoisen muutoksen holsteintuonnin ja jalostusvalinnan seurauksena. Keskiarvolukuja olisi helppo verrata, mutta v.10 ja nykyisen rakennearvostelun erot ovat kuitenkin niin suuret, että lukujen vertailua voidaan tehdä vain eläinten koosta, jossa ero on todella suuri. Etukorkeuden rotukeskiarvo v. 1 oli vain 131 cm kun nykyisten takakorkeus v.2006 oli 145 cm, eläin on yleensä takaa useita senttejä korkeampi, mutta kasvu on yli 10 cm. Lisätietoa eri rakenneosien kehityksestä saadaan vertaamalla 15 julkaistuja ensimmäisiä lineaariarvosteluja nykyisiin. Runkorakenteessa suuret muutokset ovat korkeuden lisäksi lypsytyyppisyyden kasvu ja lantiokulman muuttuminen selvästi laskevasta pystympään, jokseenkin ennallaan pysyneitä ovat rungon syvyys sekä rinnan ja lantion leveys. Jaloissa suurin kehitys on ollut takajalkojen asennon pihtisyyden vähenemisessä, kinnerkulman suoristumisessa ja 15 lineaarisesta arvostelusta puuttuneissa luusto- ja kinnerlaaduissa. Utare nykyisillä lehmillä on lähes kaikilta osiltaan todella paljon friisiläistä parempi. Suurimmat kehittyjät ovat olleet utaremuoto, takautareen korkeus ja takautareen leveys, mutta myös etukiinnitys ja keskiside ovat aivan eri tasolla. Lievät miinukset ovat takavetimien sijainti nykyisin liian lähellä toisiaan, tasapainon muuttuminen takaraskaasta eturaskaaksi ja vetimien pituuden lyheneminen jopa hieman liikaa. Tytärhedelmällisyydessä holsteinit ovat olleet friisiläiseen verrattuna heikkoja, holsteinfriisiläiset olivat v.10 ayrshireen nähden ylivoimaisia, nykyinen tiinehtyminen on samalla tasolla. Lihantuotannossa sonnien teuraspainoissa ei ole mainittavaa heikentymistä, koska holsteinin suurempi koko on korvannut lihaksiston vähenemistä, ainoastaan lihan laatu on
8 merkittävästi heikentynyt. Osansa heikentymiseen on 13 tehdyllä päätöksellä lopettaa testisonnin oman kasvun käyttö sonnien valintaperusteena. Käytetyt sonnit: Osassa 1 oli listattuna holsteinsonnit, joista tuotiin spermaa vuosina 1-. Vuosina 10-1 tuotiin annoksia kolmesta tanskalaisesta: VE Kika ( Astronaut Inka x JY Chef), VE Lip (Bart x Commander) ja NJY Hubert (Bell x Conduktor), kahdesta USA-sonnista: Odin (Chairman x Persuader) ja Prospector (Enchantment x Bova) ja kahdesta ruotsalaisesta: Lybo (Valiant x Apach) ja Rögild (Chairman x Fond Matt). Allaolevissa suvuittain järjestetyissä taulukoissa ovat Suomen ks-osuuskuntien käyttämät tuontisonnit vuosilta Cavalier-suku: Cavalier Ned Boy CURIOUS(Valiant) OSCAR(Wagner)>Astronaut>>Mose MASCOT(Chairman) OLYMPIA(Cleitus) HENU MASC(Blackstar) IGALE MASC BD(Southwind) ISTRE(Royalty) HAIRYBREIZ(Klark)>>Astronaut>>Mose IDEAL AGS(Mark) Valentein TRESOR(Fatal) Holiday CHALLENGER(Cleitus) Lukuohje: TRESOR isä: Valentein isänisä: Mascot isänisänisä: Ned Boy Emänisä: Fatal Suomen kso-käytössä olleet isoin kirjaimin. Emänisänisä on merkitty emänisän perään jos sonnin emänisää ei taulusta löydy
9 Arlinda Chief-suku: Chief Valiant Royalty MOUNTAIN(Chairman) ADDISON(Elton) ADEPT(Ronald)>Aerostar RÄNNESLÖV(Fatal) WALLIE(Mascot) JORASSE(Cleitus) Jesther JURUS ET(Esentation) JELDER (Basar) Inspiration DANHOLME(Starbuck) Winken EPINAL KEN(Ned Boy) Eagle Mandel MARSHALL(Southwind) BOMBAY(Nick)>Tradition MANAT(Bell Rex) V HOTSON(Lord Lily) V HASLUND (Eastland Cash) ESENTATION(Chairman) Tesk TERRY(Blackstar) GELPRO CV (Cleitus) Marty ROLEX(Bellwood) CHARGE(Rudolph) Thor KOL NIXON CV (Cleitus) F ENGARD(Lord Lily) Milu Chairman Blackstar LADOG(Bart)>Elevation FALERNE STAR CV(Rotate) Juror V BOJER(Ares)>Chairman V HAMSUN(Lord Lily) F TOLSTRUP (Lukas) D BANKER (Patron) IGNITER(Mascot) FORD (Southwind) TRANSIT (Arpagone)>Aerostar TURCAT FD (Lantz)>Luke ÖDEGÅRD ET (Convincer) Duster MR SHIPS(Aerostar) Lord Lily CV WONDERBOY(Celsius) Patron BJÖRINGE(Eagle) LUCENTE(Luke) PUCK(Merrill) Ladva Etazon GOTHEM(Cleitus) Glendell Rotate Wister GOLDFINGER(Secret)>>Elevation Melwood Bellwood BRETT CV(Southwind) SHARKY(Emery)>Aerostar TRENT(Mountain) SAUNDERS(Aerostar) BIGGLES(Blackstar) BW Marshall ENCINO(Rick)>Laban BUCKEYE(Rudolph) TOYSTORY(Patron) BILLION (Duster) Aerowood LAREZ (Lee)>Raider>Starbuck ASHLAR (Formation) Benchmark LENNY(Aerostar) Airliner MAGNA(Thor) Zebo DANE(Mascot) DREAMER (Aerostar) Nehls Sunny Boy EASTLAND CASH(Cleitus) V CURTIS(Mountain) STRING MILTON(Bell Troy)>Bell Zan Royal STRANDSKOGEN(Ernlo)>Valiant Mark MANDELL(Valiant) Choice Amel BOLIVER(Mathie)>Cleitus ALVES(CMV Mica)>Melwood Steady Merrill T KLASSY CV (Elton) LYNCH(Target)
10 Elevation-suku: Elevation Tradition Cleitus HODGES(Rotate) ELOIE CLEI(Bell) Jabot CV STEVEN(Elton) Luke HERSHEL(Mascot) BOLTON (Convincer) LAKE(Nick)>Tradition LOUNGE(Inspiration) Aaron T AARONSON(Celsius) BURT (Prescott)>Southwind Dombinator SHAKER (Aerostar) Leadman CHARM(Rotate) T FUNKIS(Cleitus) T UMIAQ(Bellwood) Formation WIZARD(Benchmark) Lukas LANCELOT(Tonic)>Cleitus LAUDAN(Raider)>Starbuck V ELO(Luke) RGK DIDRIK(Esentation) Starbuck BESNE BUCK(Forecaster)>>Seiling Rockman>vanhat suvut JOCKO BESNE(Southwind) JEFFERSON(Dombinator)>Cleitus T JAMES(Juror) JOBERT(Mattie G)>Mascot JANGO (Lukas) Belt JELT CV (Micheal)>Bell Basar G SAND(Celsius) Aerostar HONDO AERO(Ned Boy) HANNO(Juror) HELDOSTAR(Baba)>Starbuck Rudolph CHAMPION(Horton)>Valor>Valiant AFFINITY(Lindy)>Valiant FÄNRIKSGÅRD(Belltone)>Bell RAMOS(Ambition)>Ned Boy Wade BEST(Emory)>Blackstar Storm TITANIC(Leadman) Winchester OKENDO(Mountain) Prelude Mtoto MERINIT(Geoffry)>Command>Valiant SHOTTLE(Aerostar) MANAGER(Rudolph) MASCOL(Rudolph) Bova Cubby Manfred O-MAN(Elton) Sexation Amos CAROUSEL AMOS(Ned Boy) Tony Tong ATONG ETAZON(Tradition) Mose Forty Niner Jet Stream Batman GRATON(Bell) (Mose on Elevationin isän veli)
11 Ivanhoe-suku: Ivanhoe Penstate Bell CV R.SAMMY CV (Dairy King)>vanhat suvut ESQUIMAU CV (Starbuck) V Brando HMT OLAV (Patron) D BRANDY (Fecamp)>Ugela Bell Bell Rex ETNA REX(Chairman) FACIT CV(Chairman) Southwind CV GIBBON(Starwar)>Conductor>Chief GIBOR(Sunny Boy) Zack ZUNDER(Aerostar) Stan E.Labelle CV LARGO CV (Mascot) MERDRIGNAC(Aerostar) LOOSTER(Aerostar) Elton CV CONVINCER CV(Cleitus) Durham ZENITH(Mandel) Emerson GQ EMIR (Lord Lily) Bellman Celsius FESTIVAL(Mascot) T LAMBADA(Mascot) GUBBILT(Thor) LIGÖ (HJ VOGD)>Starbuck Ugela Bell Fatal AMIRAL(Thor) Luxemburg VAR ELVIS(Dannix)>Mark V ERIK(Mascot) Pontiac Hunter MENUET(Leadman) Penstar Carl TARGET(Bell)
12 Lopuksi voidaan todeta, että todella hyviä lehmiä on ollut myös 1. Kuvassa myöhemmin 100-tonnariksi yltänyt vuoden 1 huippulehmä Ursula (ajalle sopivasti Fr x Ay-risteytys) neljä kertaa poikineena.
13 Näissä kahdessa osassa olen pyrkinyt tuomaan esille ne kehitysvaiheet, joita suomalaisella holsteinilla on sen historiassa ollut. Tiedot ovat ennen vuotta 10 olevan ajanjakson osalta silloin ilmestyneistä julkaisuista luettuja, vuodesta 10 lähtien olen ollut jalostusvaliokunnan jäsenenä ja osaltani näitä toimia toteuttamassa. Markku Matinolli
30 vuotta suomalaista holsteinjalostusta
Kesällä 1977 aloitettiin uudenlainen suunta Suomen friisiläisrodun jalostuksessa tuomalla siemenannoksia puhtaista holsteinsonneista. Tuonti käsitti yhteensä vajaat 1000 annosta kahdesta USA:n parhaimmistoon
Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 2. helmikuuta 2012
Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 2. helmikuuta 2012 Uudet pohjoismaiset jalostusarvostelut on laskettu NTM-kokonaisjalostusarvolle, tuotos- ja rakenneominaisuuksille, hedelmällisyydelle, utareterveydelle,
Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 13. elokuuta 2013
Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 13. elokuuta 2013 Uudet pohjoismaiset jalostusarvostelut on laskettu NTM-kokonaisjalostusarvolle, tuotos- ja rakenneominaisuuksille, hedelmällisyydelle, utareterveydelle,
Uutisia - NAVin rutiiniarvostelu 2. toukokuuta 2013
Uutisia - NAVin rutiiniarvostelu 2. toukokuuta 2013 Uudet pohjoismaiset jalostusarvostelut on laskettu NTM-kokonaisjalostusarvolle, tuotos- ja rakenneominaisuuksille, hedelmällisyydelle, utareterveydelle,
polveutumistodistus sivu 1/2
EU-MERKKI Tulostettu Väri/Sarv Väri/Sarv MT Oodi Karjatiedot polveutumistodistus sivu 1/2 wwwfabafi Karjatunnus Tulopäivä ja -tapa Omistaja Tila Kunta Osoite 15117 osto Tammela 27032017 syntymä Koski Tl
APH.YaguarET HfN 4282 FIN 000000004282 Kantakirjatodistus sivu 1/2 www.faba.fi
APHYaguarET HfN 4282 FIN 000000004282 Kantakirjatodistus sivu 1/2 wwwfabafi Karjatiedot Karjatunnus Tulopäivä- ja tapa Omistaja Tila Kunta Osoite 140477 08032012 syntymä Moisander Juha Anttila Orimattila
Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 14. elokuuta 2012
Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 14. elokuuta 2012 Uudet pohjoismaiset jalostusarvostelut on laskettu NTM-kokonaisjalostusarvolle, tuotos- ja rakenneominaisuuksille, hedelmällisyydelle, utareterveydelle,
polveutumistodistus sivu 1/2
EU-MERKKI Tulostettu Väri/Sarv Väri/Sarv M-A Onninen E Karjatiedot polveutumistodistus sivu 1/2 wwwfabafi Karjatunnus Tulopäivä ja -tapa Omistaja Tila Kunta Osoite 29112017 osto Tammela 42017 syntymä Tammela
polveutumistodistus sivu 1/2
EU-MERKKI Tulostettu Väri/Sarv Väri/Sarv Rasval Rasval Iso-Räihän Nicholas Karjatiedot polveutumistodistus sivu 1/2 wwwfabafi Karjatunnus Tulopäivä ja -tapa Omistaja Tila Kunta Osoite 28102017 osto Tammela
polveutumistodistus sivu 1/2
EU-MERKKI Tulostettu Väri/Sarv Väri/Sarv Pirttimäen Poski Karjatiedot polveutumistodistus sivu 1/2 wwwfabafi Karjatunnus Tulopäivä ja -tapa Omistaja Tila Kunta Osoite 26102018 osto Tammela 0802018 syntymä
polveutumistodistus sivu 1/2
EU-MERKKI Tulostettu Väri/Sarv Väri/Sarv Ruhol Rasval Ruhol Rasval Pulkkalan Obama Karjatiedot polveutumistodistus sivu 1/2 wwwfabafi Karjatunnus Tulopäivä ja -tapa Omistaja Tila Kunta Osoite 20102017
Jalostus on merkittävä tuotantopanos
Jalostus on merkittävä tuotantopanos Nuorsonnit poistuvat - genomisonnit tilalle Jalostusohjelma muuttuu Pirkko Taurén pirkko.tauren@faba.fi Jalostustyön vaiheet Seuranta (geneettinen edistyminen) ja muutokset
Ayrshire. arvostellut sonnit
Ayrshire arvostellut sonnit joulukuu 2015 CHALUKA VIRGILE 0200AY00713 POKER x DROPSTAD GLPI +2826 Rek #: AYCANM105776780 aaa: 462135 DMS: 234 Kappakaseiini: AB Beettakaseiini: A1A2 TUOTOS 50 Karjoja 59
polveutumistodistus sivu 1/2
EU-MERKKI Tulostettu Väri/Sarv Forssa Ruhol Rasval Ruhol Rasval Ruhol Rasval Ruhol Rasval 94 PressureET Karjatiedot polveutumistodistus sivu 1/2 wwwfabafi Karjatunnus Tulopäivä ja -tapa Omistaja Tila Kunta
LIHAKARJAN RAKENNEARVOSTELU
LIHAKARJAN RAKENNEARVOSTELU Suomessa lihakarjaa rakennearvostelevat Faban emolehmätarkkailuun erikoistuneet jalostusasiantuntijat. He arvostelevat kaikkia Suomessa olevia liharotuja. Rakennearvostelu perustuu
Gentleman DUO STAR GENTLEMAN
Semex Finland Oy Jälkeläisarvostellut Ayrshire sonnit Talvi 2018 Gentleman DUO STAR GENTLEMAN 0200AY00728 REALITY x CALIMERO x KELLOGG GLPI +2315 Rek #: AYCANM106306758 aaa: DMS: Syntynyt: 05/19/2010 Kappakaseiini:
polveutumistodistus sivu 1/2
EU-MERKKI Tulostettu Väri/Sarv Väri/Sarv Pirttimäen Odysseia Karjatiedot polveutumistodistus sivu 1/2 wwwfabafi Karjatunnus Tulopäivä ja -tapa Omistaja Tila Kunta Osoite 03112017 osto Tammela 23032017
Lineaarinen rakennearvostelu ja rakenneindeksit. Jukka Pösö Faba Jalostus
Lineaarinen rakennearvostelu ja rakenneindeksit Jukka Pösö Faba Jalostus Lineaarinen rakennearvostelu arvostellaan rakennetta/liikkumista yksityiskohtaisesti esimerkkejä: korkeus jalka-asennot: vuohinen
polveutumistodistus sivu 1/2
EU-MERKKI Tulostettu Väri/Sarv Väri/Sarv / Korva Tanska Tanska Emo Poik(i) Poik(ei) Emo Poik(i) Poik(ei) Tanska Säynälän Otava Ve Karjatiedot polveutumistodistus sivu 1/2 wwwfabafi Karjatunnus Tulopäivä
INTERBULL - jalostusarvot
Elokuu 2017 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: Kansainväliset Interbull-jalostusarvot on julkaistu seuraaville roduille ja ominaisuuksille 8.8.2017: Jälkeläisarvostellut sonnit: Tuotos Rakenne Utareterveys
Suomenkarjan nykytilanne ja tulevaisuus. Terhi Vahlsten, Faba osk.
Suomenkarjan nykytilanne ja tulevaisuus Terhi Vahlsten, Faba osk. Itä-Suomen Karjanjalostusyhdistys, ISK Perustamiskokous 3.9.1898 Yhdistyksen keskeinen toimintamuoto oli kantakirjaus Kirjattiin mm. tyyppi,
Simmental rotutavoitteita ja -ominaisuuksia. Katri Strohecker Finn Beef Ay
Simmental rotutavoitteita ja -ominaisuuksia Katri Strohecker Finn Beef Ay Simmental Nuori liharotu Suomessa; ensimmäiset tuotu 1990 Alkuperä Sveitsissä; Simme-joen laakso Simmentaleja n. 40-60 miljoonaa
polveutumistodistus sivu 1/2
EU-MERKKI Tulostettu Väri/Sarv Väri/Sarv Ruovesi / 92 83 111 113 Sarvanan Rikas Karjatiedot polveutumistodistus sivu 1/2 wwwfabafi Karjatunnus Tulopäivä ja -tapa Omistaja Tila Kunta Osoite 15117 osto Tammela
GLPI TUOTOS 89 Karjoja 114 Tyttäriä 93% arv.varm GEBV 16*DEC. Maito kg -32. Rasva kg 26 Tytärten aikuistuotos (ME) TERVEYS JA HEDELMÄLLISYYS
Jälkeläisarvostellut ayrshiret Joulukuu 2016 Bingo PALMYRA BINGO 0200AY00697 POKER x JERRY GLPI +2371 Rek #: AYCANM104295176 aaa: 132456 DMS: 561 Syntynyt: 10/24/2008 Kappakaseiini: AE Beettakaseiini:
INTERBULL - jalostusarvot
Huhtikuu 2016 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen
Sonniluettelo Ayrshire kesä 2017 Jälkeläisarvostellut
Sonniluettelo Ayrshire kesä 2017 Jälkeläisarvostellut Prime DE LA PLAINE PRIME 0200AY00716 REALITY x MODEM GLPI +2436 Rek #: AYCANM106061020 aaa: 342156 DMS: 234 Syntynyt: 12/12/2009 Kappakaseiini: AE
GPA LPI PRO$ 1150 JH1F JH2F. TUOTOS G Karjoja G Tyttäriä 64% arv.varm GPA 17*AUG. Maito kg 648. Rasva kg 36 TERVEYS JA HEDELMÄLLISYYS
Semex Finland Oy Jersey sonnit Syksy 2017 Balin AHLEM BALIN 0200JE01014 FRONTRUNNER x ACTION x IATOLA GPA LPI +1605 PRO$ 1150 JH1F JH2F Rek #: JEUSAM72520700 aaa: 234165 DMS: 126 Syntynyt: 12/24/2013 Kappakaseiini:
Aventure ELEGANCE AVENTURE
Semex Finland Oy Ayrshire jälkeläisarvostellut Talvi 2019 Aventure ELEGANCE AVENTURE 0200AY00780 OBLIQUE x REALITY GLPI +2561 Rek #: AYCANM108224161 aaa: DMS: Syntynyt: 01/29/2013 Kappakaseiini: AA Beettakaseiini:
polveutumistodistus sivu 1/2
EU-MERKKI Tulostettu Väri/Sarv Väri/Sarv Tanska Tanska Sauvo Tanska 109 97 Ss VE Puhuri Karjatiedot polveutumistodistus sivu 1/2 wwwfabafi Karjatunnus Tulopäivä ja -tapa Omistaja Tila Kunta Osoite 19102018
GPA LPI PRO$ 1334 JH1F JH2F. TUOTOS G Karjoja G Tyttäriä 62% arv.varm GPA 16*DEC. Maito kg 696. Rasva kg 44 TERVEYS JA HEDELMÄLLISYYS
Sonniluettelo Jersey kevät 2017 Balin AHLEM BALIN 0200JE01014 FRONTRUNNER x ACTION GPA LPI +1685 PRO$ 1334 JH1F JH2F Rek #: JEUSAM72520700 aaa: 234165 DMS: 126 Syntynyt: 12/24/2013 Kappakaseiini: BB Beettakaseiini:
1. Muutoksia edelliseen (huhtikuu 2014) arvostelun jälkeen:
Elokuu 2014 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Muutokset edelliseen arvosteluun verrattuna 2. Tuotos 3. Rakenne 4. Solut ja utareterveys 5. Kestävyys 6. Poikimaominaisuudet 7. Hedelmällisyys 8. Lypsettävyys
Lihakarjan rakennearvostelu
Lihakarjan rakennearvostelu LIHAKARJAN RAKENNEARVOSTELU Suomessa lihakarjaa rakennearvostelevat Faban emolehmätarkkailuun erikoistuneet jalostusasiantuntijat. He arvostelevat kaikkia Suomessa olevia liharotuja.
GPA LPI PRO$ 1200 JH1F JH2F. TUOTOS G Karjoja G Tyttäriä 63% arv.varm GPA 17*APR. Maito kg 591. Rasva kg 36 TERVEYS JA HEDELMÄLLISYYS
Sonniluettelo Jersey kesä 2017 Balin AHLEM BALIN 0200JE01014 FRONTRUNNER x ACTION GPA LPI +1627 PRO$ 1200 JH1F JH2F Rek #: JEUSAM72520700 aaa: 234165 DMS: 126 Syntynyt: 12/24/2013 Kappakaseiini: BB Beettakaseiini:
GPA LPI PRO$ 1241 JH1F JH2F. TUOTOS G Karjoja G Tyttäriä 66% arv.varm GPA 18*AUG. Maito kg 623. Rasva kg 33 TERVEYS JA HEDELMÄLLISYYS
Semex Finland Oy Jerseysonnit Syksy 2018 Balin AHLEM BALIN 0200JE01014 FRONTRUNNER x ACTION x IATOLA GPA LPI +1633 PRO$ 1241 JH1F JH2F Rek #: JEUSAM72520700 aaa: 234165 DMS: 126 Syntynyt: 12/24/2013 Kappakaseiini:
Bigstar KAMOURASKA BIGSTAR
Semex Finland Oy Ayrshire Kesä 2019 Bigstar KAMOURASKA BIGSTAR 0200AY00784 SITUATION x JUPITER x PETERSLUND GLPI +2897 Rek #: AYCANM107821541 aaa: 243156 DMS: 234 Syntynyt: 01/03/2013 Kappakaseiini: AA
GLPI PRO$ 1124 JH1F. TUOTOS 24 Karjoja 28 Tyttäriä 81% arv.varm GEBV 18*DEC. Maito kg 273. Rasva kg 23 Tytärten aikuistuotos (ME)
Balin AHLEM BALIN 0200JE01014 FRONTRUNNER x ACTION x IATOLA GLPI +1568 PRO$ 1124 JH1F Rek #: JEUSAM72520700 aaa: 234165 DMS: 126 Syntynyt: 12/24/2013 Kappakaseiini: BB Beettakaseiini: A1A2 TUOTOS 24 Karjoja
INTERBULL - jalostusarvot
Huhtikuu 2017 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen
M-P Gasetti 3652 Li FI Kantakirjatodistus sivu 1/2
M-P Gasetti 3652 Li FI000010574633-7 Kantakirjatodistus sivu 1/2 wwwfabafi Karjatiedot Karjatunnus Tulopäivä- ja tapa Omistaja Tila Kunta Osoite 7812 22052011 syntymä Metsä-Paavolan tila Metsä-Paavola
INTERBULL - jalostusarvot
Joulukuu 2015 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen
INTERBULL - jalostusarvot
Joulukuu 2014 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen
INTERBULL - jalostusarvot
Elokuu 2016 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen
Huitin Holsteinin karjahuutokauppa ja Alta Dairy Day
Huitin Holsteinin karjahuutokauppa ja Alta Dairy Day sunnuntaina 19.9.2010 Huitin Holstein, Huitinraitti 33, 12750 Pilpala Ohjelma: klo 11 alkaen esitellään myytävät eläimet ALTAmate-jalostussuunnittelu
INTERBULL - jalostusarvot
Huhtikuu 2015 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen
Elina Liedes. Utareen epätasainen tyhjeneminen
Elina Liedes Utareen epätasainen tyhjeneminen Opinnäytetyö Kevät 2011 Maa- ja metsätalouden yksikkö Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Kotieläintuotanto 1 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU Opinnäytetyön tiivistelmä
INTERBULL - jalostusarvot
Joulukuu 2016 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen
CHALUKA VIRGILE. 0200AY00713 POKER x DROPSTAD. GLPI G -71-5YR-CAN TF Rek #: AYCANM aaa: DMS: 234
CHALUKA VIRGILE 0200AY00713 POKER x DROPSTAD GLPI +2752 G -71-5YR-CAN TF Rek #: AYCANM105776780 aaa: 462135 DMS: 234 Kappakaseiini: AB Beettakaseiini: A1A2 TUOTOS 52 Karjoja 60 Tyttäriä 91% arv.varm GEBV
INTERBULL - jalostusarvot
Elokuu 2015 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen
1. Muutokset edelliseen (elokuu 2013) arvosteluun verrattuna:
Joulukuu 2013 INTERBULL - indeksit Sisältö: 1. Muutokset edelliseen arvosteluun verrattuna 2. Tuotos 3. Rakenne 4. Solut ja utareterveys 5. Kestävyys 6. Poikimaominaisuudet 7. Hedelmällisyys 8. Lypsettävyys
Sonniluettelo jersey elokuu 2016
Sonniluettelo jersey elokuu 2016 AHLEM BALIN 0200JE01014 FRONTRUNNER x ACTION GPA LPI +1964 PRO$ 1721 JH1F Rek #: JEUSAM72520700 aaa: 234165 DMS: 126 Beettakaseiini: A1A2 TUOTOS G Karjoja G Tyttäriä 60%
Jerseysonnit elokuu 2015
Jerseysonnit elokuu 2015 AHLEM NAUTILUS 0200JE00535 MANTRA x ALLSTAR GPA LPI +1788 PRO$ 1301 JH1F Rek #: JEUSAM72520596 aaa: 435612 DMS: 456 TUOTOS G Karjoja G Tyttäriä 54% arv.varm GPA 15*AUG 1018 72
13/05/14. Emolehmien kestävyysominaisuudet. Tässä esityksessä. Mistä kestävyys? Emolehmäseminaari 2014 Ikaalinen 04.02.
Emolehmien kestävyysominaisuudet Emolehmäseminaari 2014 Ikaalinen 04.02.2014 Maiju Pesonen Tässä esityksessä Kestävyyden anatomia Kolme kotimaista aineistoa: ü Poiston syyt ü Poikimahelppous/ poikimavaikeus
Kansainväliset interbull-indeksit on julkaistu seuraaville ominaisuuksille :
Elokuu 2013 INTERBULL - indeksit Kansainväliset interbull-indeksit on julkaistu seuraaville ominaisuuksille 13.8.2013: Ominaisuus(ryhmä): Tuotos Rakenne Utareterveys Kestävyys Poikimaominaisuudet Hedelmällisyys
Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 12. elokuuta 2014
Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 12. elokuuta 2014 Uudet pohjoismaiset jalostusarvostelut on laskettu NTM-kokonaisjalostusarvolle, tuotos- ja rakenneominaisuuksille, hedelmällisyydelle, utareterveydelle,
polveutumistodistus sivu 1/2
EU-MERKKI Tulostettu Väri/Sarv Väri/Sarv / Korva KESTIN POIMA Karjatiedot polveutumistodistus sivu 1/2 wwwfabafi Karjatunnus Tulopäivä ja -tapa Omistaja Tila Kunta Osoite 2102018 osto Tammela 23032018
NAV-jalostusarvojen julkaisu - Laskenta-aineisto ja julkaisukriteerit
NAV-jalostusarvojen julkaisu - Laskenta-aineisto ja julkaisukriteerit Esitellään million eri eläinryhmät saavat julkaisukelpoiset NAVjalostusarvot 3 ryhmää: Ryhmä 1 Kaikki ks-sonnit, joiden jalostusarvojen
Liharotutuonnit 2016. Hereford Venture 70X Heart-Index 273U ET
Liharotutuonnit 2016 Hereford Venture 70X Heart-Index 273U ET Venture 70X Heart-Index on nuori sonni, joka edustaa pitkälti amerikkalaisia sukulinjoja. Se on homotsygoottinupo, eli se ei toisin sanoen
Holstein. huutokauppa 2007. Keskiviikkona 29.8.2007 Siikaisissa,alkaen klo 10.00.
Holstein huutokauppa 2007 Keskiviikkona 29.8.2007 Siikaisissa,alkaen klo 10.00. Kuvassa isänemä Benner Rudolph Jay Anne ensikkona, luokitettu vanhempana lehmänä EX. 1. Vanhatalon Valvatti Syntynyt 17.10.2006
Miten? 20.3.2015. Sorkkien ja jalkojen terveys jalostettavina ominaisuuksina. Terveysjalostus on haastavaa. Terveyden merkitys.
Sorkkien ja jalkojen terveys jalostettavina ominaisuuksina Jukka Pösö Faba/NAV Terveysjalostus on haastavaa Terveys- ja hedelmällisyysominaisuuksien periytymisasteet ovat alhaisia Erot eläinten välillä
Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2018
Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2018 Kuva: Sanna Nokka Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Sanna.nokka@proagria.fi p. 040 167 6363 Vuosi 2018 oli Tuotosseurannan 120. toimintavuosi Suomessa Lypsykarjan
Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2017
Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2017 Kuva: Sanna Nokka Tuotosseuranta 2017 5028 karjaa: 72 % kaikista, verrattuna ed. vuoteen - 7%. 218 498 lehmää: 81 % kaikista, lehmämäärän vähennys verrattuna edelliseen
SEMEXIN SONNIT 2011-2012
SEMEXIN SONNIT 2011-2012 Semex tjurar i Finland 2011-2012 FINLAND Tasapainoisen jalostuksen voimaa FINLAND Kuinka luet kanadalaista sonniluetteloa? HUOMAA, että sonnien indeksit ilmoitetaan eri tavalla
Tuotosseurannan tulokset 2014. Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto
Tuotosseurannan tulokset 2014 Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Tuotosseuranta 2014 6 180 karjaa: 73 % kaikista, verrattuna ed. vuoteen -4,8%. Kokonaisuutena tilamäärä väheni 5,4 % ed. vuoteen verrattuna
Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2015
Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2015 Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Tulosseminaari 5.4.2016 Tuotosseurannan raakadata rikastuu tiedoksi Asiakas Tiedon käsittely Laskenta Tilastot, tutkimus,
rakennearvostelussa Suomen Hippos ry/jalostuspalvelut
Lineaarinen profilointi hevosten rakennearvostelussa Suvi Mäkeläinen Suomen Hippos ry/jalostuspalvelut Esityksen sisältö Johdanto Perinteinen rakennearvostelu Lineaarisen profiloinnin periaate Lineaarisen
Lypsykarjan rakennearvostelu Pohjoismaissa
Lypsykarjan rakennearvostelu Pohjoismaissa LYPSYKARJAN RAKENNEARVOSTELU POHJOISMAISSA Kansainvälinen lineaarisen rakennearvostelun harmonisointijärjestelmä, rakenneominaisuuksien määritelmät ja arvosteluperusteet
Lypsykarjan rakennearvostelu Pohjoismaissa
Lypsykarjan rakennearvostelu Pohjoismaissa LYPSYKARJAN RAKENNEARVOSTELU POHJOISMAISSA ICARin lypsyrotujen rakennearvostelutietojen tallennussuositukset sekä Maailman Holstein- Friisiläis Federaation ohjeet
Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 1. marraskuuta 2016
Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 1. marraskuuta 2016 Uudet pohjoismaiset jalostusarvostelut on laskettu NTM-kokonaisjalostusarvolle, tuotos- ja rakenneominaisuuksille, hedelmällisyydelle, utareterveydelle,
Kestävä lehmä taloudellisia näkökulmia lypsylehmän tuotantoikään
Kestävä lehmä taloudellisia näkökulmia lypsylehmän tuotantoikään Anna-Maija Heikkilä, MTT, Taloustutkimus Kestävä lehmä -teemapäivä, Äänekoski 20.4.2011 Sisältö Lypsylehmien poistot Harkinnanvaraiset vs.
Ruokinnan teemavuosi
Ruokinnan teemavuosi Ruokinnan teemavuosi Lisää maitoeuroja Halutaan säilyttää hyvä maitomäärä ja sen tasaisuus Rehukustannukset kohoavat, mutta maidon hinta on hyvällä tasolla hyvä maitotuotos kannattaa
Kuulumisia Suomenkarjasta Katarina Hägg
Kuulumisia Suomenkarjasta Katarina Hägg 4.8.2016 Tuotosseurannan tulokset 2015 (ProAgria) LSK Tuotosseurannassa 1521 lehmää Keskituotos 6 974 kg / 7 446 EKM (nousujohteinen) Elinikäistuotos 16 560 kg (nousujohteinen)
Infopäivät Kyyttö - ISK. Eeva Vornanen/Juha Kantanen
Infopäivät Kyyttö - ISK Eeva Vornanen/Juha Kantanen Kyyttökarja Kyyttö - itäsuomalainen nautarotu kuuluu perinteiseen suomenkarjarotuun ISK, johon kuuluu lisäksi lapinlehmä PSK ja länsisuomalainen LSK
Jälkeläisarvostellut holsteinit
Jälkeläisarvostellut holsteinit Elokuu 2016 AMIGHETTI NUMERO UNO 0200HO07450 MAN-O-MAN x SHOTTLE x BOSS IRON GLPI +3013 PRO$ 1845 EX-90-HUN ST DPF BLF BYF CVF Rek #: HOITAM17990915143 aaa: 342516 DMS:
Tuotantoeläinten jalostus ja geenitekniikka
Tuotantoeläinten jalostus ja geenitekniikka Esa Mäntysaari Professori, Biometrinen Genetiikka Biotekniikka- ja elintarviketutkimus Maa- ja elintarviketalouden tutkimus MTT Tänään: Eläinjalostus eristyisesti
Ruotsin meijeriyhdistys edistää maidontuotantoa ja maitotuotteiden kulutusta. www.svenskmjolk.se/english
Ruotsin meijeriyhdistys edistää maidontuotantoa ja maitotuotteiden kulutusta www.svenskmjolk.se/english Ruotsin meijeriyhdistyksen asiantuntijatiedon ketju Ravitsemus & gastronomia Maidon laatu Ympäristöasiat
MaitoManagement 2020. Risteytysopas
Risteytysopas Lypsyrotujen risteytys on lisääntynyt maailmalla. Suomessa perimältään heikkotasoisia lypsylehmiä siemennetään yleisesti liharotuisten sonnien siemenellä, mutta eri lypsyrotujen risteyttäminen
Tuotosseurannan tulokset 2013
Tuotosseurannan tulokset 2013 ProTuotos 2013 6 489 karjaa: 72 % kaikista, verrattuna ed. vuoteen -5,5%. Kokonaisuutena tilamäärä väheni 6,3 % ed. vuoteen verrattuna 228 954 lehmää: 81 % kaikista, lehmämäärän
SEMEXIN SONNIT
SEMEXIN SONNIT 2010-2011 FINLAND Tasapainoisen jalostuksen voimaa FINLAND Kuinka luet kanadalaista sonniluetteloa? HUOMAA, että sonnien indeksit ilmoitetaan eri tavalla tuotoksessa, rakenteessa, sekä terveys-
Aberdeen Angus. Texas Mount K002 TUONTISONNIESITTELYT
Aberdeen Angus Texas Mount K002 Texas Mount on mielenkiintoinen australialainen huippusonni, jonka suku on täynnä meille osittain uusia kärkinimiä USAsta. Sonnin arvostelut ovat Australiassa erinomaiset:
WWWJASU - Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä - 27.11.2007 11:53:01
Sivu 1/7 JALOSTUSSUUNNITELMA Faba Jalostus Omistaja: Tekijä: Kristersson Hdi 13-15850 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 0400-614 068 Koivikontie hdi.kristersson@faba.fi 82430 PUHOS 050-3262709 KS-osuuskunta:
SEMEXIN SONNIT 2013. Semex tjurar i Finland 2013
SEMEXIN SONNIT 2013 Semex tjurar i Finland 2013 Kuinka luet kanadalaista sonniluetteloa? HUOMAA, että sonnien indeksit ilmoitetaan eri tavalla tuotoksessa, rakenteessa sekä terveys- ja käyttöominaisuuksissa.
Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2016
Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2016 Kuva: Sanna Nokka Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto 29.3.2017 ProAgria Maito tulosseminaari 2017 9:45 Tuotosseuranta-tilojen tuotokset vuodelta 2016, johtava
Hedelmällisyys ja talous
Hedelmällisyys tuottamaan 7.10.2014 Toholampi Hedelmällisyys ja talous Juhani Taponen Helsingin yliopisto Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto Kotieläinten lisääntymistiede Hedelmällisyys heikentynyt
Tarjouspaketti. +alv 24 %
Tarjouspaketti 1200 +alv 24 % Asmo Julianan emä Korkiakosken Elena Alkioiden vanhempien tiedot löydät seuraavilta sivuilta. Alkiovaraukset ja lisätiedot Katarina Hägg, kahag@vikinggenetics.com tai puh.
Puoliveriratsujen jalostusarvostelu ja sen kehittäminen. Hevostutkimuksen infopäivä 17.3.2011 Ypäjä Minna Mäenpää Suomen Hippos ry
Puoliveriratsujen jalostusarvostelu ja sen kehittäminen Hevostutkimuksen infopäivä 17.3.2011 Ypäjä Minna Mäenpää Suomen Hippos ry Esityksen taustaa Väitöstilaisuus Åsa Viklund, SLU, 23.9.2010 Genetic Evaluation
Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja
Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja Tulosseminaari 24.4.2013 Minna Norismaa Cow Signals adviser ProAgria huippuosaaja- Lypsylehmien ruokinta, hyvinvointi ja terveys ProAgria Pohjois-Karjala
Terveyden rahasyöpöt ProAgria Maitovalmennus Virpi Seppänen, Kalle Leino
Terveyden rahasyöpöt ProAgria Maitovalmennus 5.9.2019 Virpi Seppänen, Kalle Leino Miksi eläinten terveyttä /hedelmällisyyttä hoidetaan? Eläin ei saa kärsiä. Ihmisiin ei saa tarttua tauteja. Maidon laatu
Sonnivalinnalla tehoa jalostukseen. Kaisa Sirkko Faba
Sonnivalinnalla tehoa jalostukseen Kaisa Sirkko Faba Sonnin merkitys on valtava! - Sonnivalinta on tilan tärkeimpiä karjaan liittyviä töitä aina. Mieti huolella, mitä haet! - Rotu - Ks-sonni vai astujasonni?
Englanti 21. 25.9.2005
Englanti 21. 25.9.2005 Yleistä Englannin karjataloudesta Englannissa on 2 miljoonaa lypsylehmää, joista 95 % on holstein-friisiläisrotuisia. Loput 5 % ayrshirejä, jerseytä, dairy shorthornia, british friesian,
ProAgria Keskusten Liitto, Sanna Nokka ja Tuija Huhtamäki
ProAgria Keskusten Liitto, Sanna Nokka ja Tuija Huhtamäki Yhteistä työsarkaa Maitomäärän pysyminen ja tasaisuus Navettainvestointien onnistuminen Uudiseläimet, ruokinta, kokonaisuuden johtaminen Nurmiviljelyn
Utareterveyttä. +alv 24 %
Utareterveyttä 1800 +alv 24 % VR Friiari Alkioiden vanhempien tiedot löydät seuraavilta sivuilta. Alkiovaraukset ja lisätiedot Katarina Hägg, kahag@vikinggenetics.com tai puh. 040 178 0326 VR Falconin
Jalostuksen sähköinen oppimateriaali
Elina Junikka & Taru Hietakangas Jalostuksen sähköinen oppimateriaali Opinnäytetyö Kevät 2015 SeAMK Elintarvike ja maatalous, Ilmajoki Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma 2(30) SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU
Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio
Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Miten ruokaan käytettävät kulutusmenot jakautuvat elintarvikeketjussa? Lähestymistapa perustuu kotimaisten elintarvikkeiden,
Kestävyyttä. +alv 24 %
Kestävyyttä 1800 +alv 24 % Herralan Asmo Kikin emä Puromäen Inka Alkioiden vanhempien tiedot löydät seuraavilta sivuilta. Alkiovaraukset ja lisätiedot Katarina Hägg, kahag@vikinggenetics.com tai puh. 040
HAKA-HUIPPUELÄIMET POHJOIS-SAVOSTA-hanke
POHJOISSAVOLAISTA ELÄINAINESTA HUIPULLE! HAKA NOSTAA HAKA-hanke 2000-2005 HAKA-HUIPPUELÄIMET POHJOIS-SAVOSTA-hanke tavoitteena on vahvistaa pohjoissavolaista eläinainesta ja tehdä siitä kansallisesti ja
Irja Södö & Laura Mäki RAKENNEARVOSTELUISSA ANNETTUJEN VEDINHUOMIOIDEN ESIINTY- VYYS
Irja Södö & Laura Mäki RAKENNEARVOSTELUISSA ANNETTUJEN VEDINHUOMIOIDEN ESIINTY- VYYS RAKENNEARVOSTELUISSA ANNETTUJEN VEDINHUOMIOIDEN ESIINTY- VYYS Irja Södö & Laura Mäki Opinnäytetyö Kevät 2017 Maaseutuelinkeinojen
Raisioagro, Merja Holma JOGURTTIA JA JUHLIA LAAJENNUKSEN SIJAAN
Raisioagro, Merja Holma 21.11.2014 JOGURTTIA JA JUHLIA LAAJENNUKSEN SIJAAN Kaikki Saksan tilat eivät kasvata liikevaihtoaan lehmämäärää lisäämällä. Diers-Hofin tilalla on 300 lehmää, joiden maidosta kolmannes
.DODVWXV YXRQQD WRGHWXW YDNDYDD <.3Q VllQW MHQ ULNNRPLVWD NRURVWDYDW XXGLVWXNVHQ WDUYHWWD
,3 Brysselissä 5. joulukuuta 22.DODVWXV YXRQQD WRGHWXW YDNDYDD
Kokemuksia nuorkarjan ruokinnasta, osa 1 vasikat
Kokemuksia nuorkarjan ruokinnasta, osa 1 vasikat Kanada, Ontario Minna Norismaa Valtakunnallinen huippuosaaja lehmien ruokinta, hyvinvointi ja terveys ProAgria Pohjois-Karjala, Joensuu minna.norismaa(at)proagria.fi,
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 79/05. 9.12.2005 5329/01/2005 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2006 alkaen - toistaiseksi Kumoaa
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 79/05 Pvm Dnro 9.12.2005 5329/01/2005 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2006 alkaen - toistaiseksi Kumoaa Kotieläinten jalostusaineksen polveutumistodistuksista