Lausunto 1/ Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö ; STM 0046:00/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto 1/17 28.9.2015. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö 11.8.2015; STM 0046:00/2015"

Transkriptio

1 Lausunto 1/ SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖLLE Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö ; STM 0046:00/2015 UUSI TUPAKKALAKI Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt laajalle lausuntokierrokselle luonnoksen hallituksen esitykseksi uudeksi tupakkalaiksi. Ehdotus perustuu osittain EU:n tupakkatuotedirektiiviin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä sekä direktiivin 2011/37/EY kumoamisesta), jonka on oltava täytäntöönpantuna jäsenvaltioissa viimeistään Osa ehdotuksista perustuu yksinomaan kansalliseen harkintaan. Direktiivin perustuvia muutoksia ovat muun muassa tiettyjen lisäaineiden kieltäminen tupakkatuotteissa sekä tunnusomaisten tuoksujen ja makujen, kuten mentolin kielto. Tupakkapakkauksiin vaadittaisiin myös direktiivin mukaiset yhdistetyt kuviolliset terveysvaroitukset. Pakkausten jäljitettävyyttä parannettaisiin laittoman kaupan ehkäisemiseksi. Sähkösavukkeet ja niissä käytettävät nikotiininesteet otettaisiin tupakkalain sääntelyn piiriin. Niiden on täytettävä tupakkatuotedirektiivin mukaiset laatu- ja turvallisuusvaatimukset. Tupakkalaissa säädettäisiin myös poltettavaksi tarkoitettujen kasvisperäisten tuotteiden, kuten yrttisavukkeiden, pakkausmerkinnöistä ja ainesosaluetteloista tupakkatuotedirektiivin mukaisesti. Sähkösavukkeille ja nikotiininesteille ehdotetaan kansallista tupakkatuotedirektiiviä kireämpää lisäsääntelyä, johon kuuluisi esimerkiksi ostoikärajat, myynnin luvanvaraistaminen, markkinointi-, esilläpito ja etämyyntikiellot, makuaineiden kieltäminen, maahantuonnin rajoittaminen sekä käyttökiellot tiloissa, joissa ei saa tupakoida. Myös tupakan vastikkeena pidettäville tuotteille, kuten energianuuskalle, yrttisavukkeille ja vesipiipuissa käytettäville yrttiseoksille, ehdotetaan voimassaolevaa tupakkalakia ja tupakkatuotedirektiiviä tiukempaa sääntelyä. Tupakkatuotedirektiiviin perustumattomina muutoksina ehdotetaan kaikkien savuttomien tupakkatuotteiden myynnin ja maahantuonnin kieltoa, aikarajaa ETA-maiden ulkopuolisista maista tapahtuvalle maahantuonnille, tiettyjen tuotteiden etämyynnin kieltoa ja tukkumyynnin säätämistä ilmoituksenvaraiseksi. MATKAILU- JA RAVINTOLAPALVELUT MaRa ry MERIMIEHENKATU 29, FI HELSINKI tel fax

2 2/17 Tupakointikieltoja laajennettaisiin ja asuinyhteisöjen mahdollisuuksia rajoittaa parveketupakointia lisättäisiin. Ehdotus sisältää myös teknisiä muutoksia muihin lakeihin. Lait on tarkoitettu tulevan voimaan viimeistään kuitenkin tietyin siirtymäajoin. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:ltä (jäljempänä MaRa) ei ole pyydetty lausuntoa asiasta. MaRa esittää lausuntonaan esityksestä seuraavaa: 1. Tupakkatuotedirektiivin implementoinnissa ehkäistävä kilpailuvääristymien syntyminen Kansallista tupakkalakia säädettäessä on kiinnitettävä tarkasti huomiota kilpailuvääritymien ehkäisemiseen, mikä on myös tupakkatuotedirektiivin lähtökohta. Suomessa toimivien yritysten asemaa ei saa heikentää suhteessa EU-maissa toimiviin elinkeinonharjoittajiin ja kansainvälisessä laivaliikenteessä oleviin aluksiin. Tupakkatuotedirektiivin johdannossa todetaan, että tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten välillä on muilla pakkausmerkintöjä koskevilla aloilla yhä merkittäviä eroja, mikä asettaa esteitä sisämarkkinoiden moitteettomalle toiminnalle. Tällaiset esteet olisi poistettava, mitä varten tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevia sääntöjä olisi entisestään lähennettävä toisiinsa. Tupakkatuotedirektiivissä edellytetään, että tupakka-askeissa on oltava yhdistetyt terveysvaroitukset. Savukkeissa ja kääretupakassa kielletään myös makuaineet kuten mentoli. MaRalla ei ole huomauttamista tupakkatuotteita koskevaan kiristyneeseen sääntelyyn, koska se perustuu direktiivin säännöksiin ja sääntely tulee voimaan samaan aikaan kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Tupakkatuotteiden maahantuonti ja verkkokauppa aiheuttaa merkittävää haittaa kotimaisille yrityksille ja vähentää oleellisesti valtion verotuloja. Tupakkatuotteita tuodaan Suomeen runsaasti. Savukkeiden matkustajatuonti oli vuonna 2014 noin 470 miljoonaa savuketta ja nuuskan osalta 6,7 miljoonaa rasiaa. Myös tupakkatuotteiden sellainen verkkokauppa, jossa ei makseta Suomen lainsäädännön mukaisia veroja, tulee kasvamaan. Mitä tiukempaa tupakkatuotteiden käytön sääntely ja verotus on verrattuna muihin EUmaihin, sitä enemmän tupakkatuotteita hankitaan ulkomailta ja ulkomaan laivaliikenteessä olevilta matkustaja-aluksilta. Hyvänä esimerkkinä tästä on nuorten miesten piirissä yleinen nuuskan käyttö Suomessa voimassa olevasta myyntikiellosta huolimatta. Osa nyt esillä olevista ehdotuksista ylittää EU:n tupakkatuotedirektiivin säännökset. Tämä johtaa kotimaisten elinkeinonharjoittajien asettamisen muissa EU-maissa toimivia ja kansainvälisessä laivaliikenteessä olevia aluksia huonompaan asemaan. Sääntely muodostaa jälleen yhden houkutuksen matkustaa Viroon ja Ruotsin laivoille hakemaan tupakkatuotteita ja alkoholia. Kun kansalainen matkustaa Viroon, hän hankkii näitä tuotteita suuria määriä, toisin kuin asioidessaan esimerkiksi ravintolassa tai liikenneasemalla. EU-sääntelyä tiukemmalla sääntelyllä ei saavuteta ainakaan kokonaan niitä

3 3/17 tavoitteita, jotka sille on esityksessä asetettu. Tupakkatuotteiden myynti ja siitä saatavat erilaiset verotulot Suomessa vähenevät, mutta tupakkatuotteista aiheutuvat haitat jäävät Suomen maksettaviksi. MaRa katsoo, ettei kilpailuneutraliteetin, työllisyyden ja verotulojen vuoksi tupakkatuotteiden vähittäismyyntiin ole syytä säätää EU:n tupakkatuotedirektiiviä tiukempia säännöksiä. Tupakkatuotedirektiivi sisältää myös sähkösavukkeita ja nikotiininesteitä koskevaa sääntelyä. Tupakkatuotedirektiivin johdannossa todetaan, että kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen erot, jotka koskevat sähkösavukkeiden mainostamista ja sponsorointia, haittaavat tavaroiden vapaata liikkuvuutta ja palvelujen tarjonnan vapautta aiheuttaen merkittävää kilpailun vääristymisriskiä. Jollei unionin tasolla toteuteta lisätoimia, erot todennäköisesti vain kasvavat tulevina vuosina, ottaen huomioon myös sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden kasvavat markkinat. Sen vuoksi näiden tuotteiden, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia, kansallisia mainontaa ja sponsorointia koskevia määräyksiä on tarpeen lähentää lähtökohtana ihmisten terveyden suojelun korkea taso. Sosiaali- ja terveysministeriö esittää direktiivin perusteella, että sähkösavukkeet ja niissä käytettävät nikotiininesteet otetaan tupakkalain sääntelyn piiriin. Sähkösavukkeiden lisäksi myös nikotiininesteitä voidaan jatkossa myydä Suomessa. Nikotiininesteiden myynti edellyttää tupakkalain nojalla myönnettävää myyntilupaa. MaRa pitää nikotiininesteiden myynnin sallimista kannatettavana. Yritykset voivat myydä Suomessa täysi-ikäisten kuluttajien haluamia tuotteita. Nikotiininesteiden myynnin salliminen Suomessa vähentää tuotteiden ostamista ulkomailta ja lisää Suomen verotuloja. Harmaita markkinoita ei synny, jos nikotiininesteisiin ei sovelleta kansallisesti tupakkatuotedirektiiviä tiukempaa sääntelyä. Sosiaali- ja terveysministeriö ehdottaa tupakkatuotedirektiiviä oleellisesti kireämpää sääntelyä sähkösavukkeiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntiin ja nikotiininesteiden sallittuun sisältöön. Sähkösavukkeiden ja nikotiininesteiden esilläpito suomalaisissa vähittäismyyntipaikoissa (ravintolat, kaupat, liikenneasemat, kioskit yms) kiellettäisiin eikä maustettuja nikotiininesteitä saisi myydä lainkaan Suomessa. MaRa katsoo, että Suomen ei tule myynnin ikärajaa ja myynnin luvanvaraisuutta lukuun ottamatta säätää tupakkatuotedirektiiviä kireämpiä säännöksiä sähkösavukkeiden ja niissä käytettävien nikotiininesteiden vähittäismyynnille Suomessa. 2. Kotimaassa toimivien yritysten ja risteilyalusten tasapuolinen kohtelu tupakkalainsäädännössä Kansallista tupakkalakia säädettäessä on huomioitava se, että risteilyaluksia ja kotimaassa toimivia yrityksiä kohdellaan tasapuolisesti. Suomen valtio antaa jatkuvasti erilaisilla tuilla ja lainsäädännössä tehtävillä poikkeuksilla kilpailuetua kansainvälisessä liikenteessä oleville risteilyaluksille Suomessa toimivien yritysten kustannuksella. Tämä on johtanut siihen, että suomalaiset tekevät yhä enemmän ostosmatkoja Viroon, Ruotsiin ja laivoille ja kuluttavat siellä yhä enemmän

4 4/17 rahaa tuotteisiin ja palveluihin. Tämä vähentää Suomen saamia verotuloja, kotimaisten yritysten toimintaedellytyksiä, kannattavuutta ja työllistämismahdollisuuksia. Kotimaassa toimivia yrityksiä kohdellaan laivoihin verrattuna täysin eri tavalla niin alkoholilainsäädännössä kuin tupakkalainsäädännössäkin. Tupakkalain uudistuksessa sosiaali- ja terveysministeriö esittää Suomessa toimiville yrityksille jälleen kireämpiä säännöksiä kuin laivoille. MaRa ei voi tätä hyväksyä. Tupakkalakia koskevassa ehdotuksessa esitetään, että tupakkatuotteiden varoitusmerkinnät (43 ) ja tupakkatuotteiden myynnin luvanvaraisuus (54 ) eivät koskisi risteilyaluksia. MaRa katsoo, että myös laivoissa myytävissä tupakka-askeissa tulee olla samat direktiiviin perustuvat varoitusmerkinnät kuin Suomessa myytävissä tupakka-askeissa. Myös tupakkatuotteiden vähittäismyynti tulee olla laivoilla luvanvaraista vastaavaan tapaan kuin Suomessa toimivilla yrityksillä. Suomessa on jo usean vuoden vaadittu, että tupakkatuotteet on oltava piilossa vähittäismyyntipaikoissa. Vaatimus, joka aiheutti merkittäviä kustannuksia kotimaisille yrityksille, tulee ulottaa myös laivoille. Tupakkalakia koskevassa ehdotuksessa Suomessa toimivat vähittäismyyntipaikat asetetaan risteilyaluksiin verrattuna heikompaan asemaan myös sähkösavukkeiden ja niissä käytettävien nikotiininesteiden sekä tupakan vastikkeiksi tupakkalaissa määriteltyjen tuotteiden, esimerkiksi tupakkaa sisältämättömän energianuuskan myynnin osalta. Kyseiset tuotteet vaaditaan piilotettavaksi Suomessa toimivissa vähittäismyyntipaikoissa, mutta laivoissa ne saavat olla avoimesti esillä. MaRa katsoo, että Suomessa toimivien vähittäismyyntipaikkojen tulee voida risteilyalusten myymälöiden tapaan pitää esillä myös sähkösavukkeet, nikotiininesteet ja energianuuska pakkaukset. Suomessa tupakointi kiellettiin ravitsemisliikkeissä, koska sillä haluttiin suojella ravintolatyöntekijöitä tupakansavulta. Tupakointikielto ei kuitenkaan koskenut laivojen ravitsemisliikkeitä. Tupakkalakia koskevassa esityksessä tupakointi olisi edelleen sallittua matkustaja-aluksen ravitsemisliikkeessä, jossa ruoan ja juoman nauttimisen on varattu alle 50 neliömetriä tai tätä suuremmasta tilasta enintään 50 prosentissa tilasta. MaRa toteaa, että poikkeus on antanut jo vuosikaudet perusteetonta kilpailuetua risteilyaluksille maassa toimivien ravintoloiden kustannuksella. MaRa vaatii, että laivojen ravintoloita tulee koskea sama sääntö kuin maassa toimivia ravintoloita. Tupakointi olisi sisätiloissa sallittua vain tupakointiin varatussa erillisessä tupakointitilassa. MaRa esittää jäljempänä tarkemmat huomiot ehdotuksesta: 3. Ehdotuksen 1. luku - Määritelmät Sisätila Sisätilan määritelmä on laissa keskeinen tupakointikieltojen noudattamisen suhteen. Julkisissa sisätiloissa tupakointi on lähtökohtaisesti kielletty, kun taas ulkotiloissa se on lähtökohtaisesti sallittu.

5 5/17 Voimassaolevassa tupakkalaissa sisätilalla tarkoitetaan suljettua tilaa, jossa on katto, lattia ja seinät taikka tilaa, josta yhden tasopinnan lisäämisellä voidaan muodostaa suljettu tila ja joka on tarkoitettu asuin-, oleskelu-, odotus- tai työskentelytilaksi. Uuden tupakkalain mukaan sisätilalla tarkoitetan asuin-, oleskelu-, odotus- tai työskentelytilaksi tarkoitettua suljettua tilaa, jossa on katto, lattia ja seinät, sekä tällaiseen käyttöön tarkoitettua tilaa, josta yhden tasopinnan lisäämisellä voidaan muodostaa suljettu tila. Sisätilan määritelmä ei muutu uudessa laissa, mitä MaRa pitää kannatettavana. Varsinkin ravitsemisliikkeille on tärkeää, että ne voivat tarjota asiakkailleen mahdollisuuden tupakoida katetussa ulkotilaksi katsottavassa tilassa, joka tarjoaa säänsuojaa kylminä ja sateisina vuodenaikoina. Tupakoivien asiakkaiden ei tarvitse tällöin poistua ravintolan tiloista kadulle polttamaan, mistä saattaa aiheutua enemmän häiriöitä ja epäsiisteyttä. Katettu tila ei ole sisätila, kun tilasta ei yhden tasopinnan lisäämisellä voi muodostua suljettua tilaa eikä tupakansavu pääse kertymään katetun terassin sisälle. Tupakointiväline Uudessa tupakkalaissa määritellään tupakointiväline tupakoinnissa tai sen valmistelussa pääasiassa käytettäväksi tarkoitetuksi välineeksi tai tarvikkeeksi. Ehdotuksen mukaan tupakointivälineen määritelmä ei muuttuisi nykyisestä vaan kaikki sosiaali- ja terveysministeriön päätöksessä nykyisin tupakointivälineeksi luokiteltavat tuotteet olisivat tupakointivälineitä. Tupakointivälineeksi luokitellaan muun muassa tuhkakupit. Tupakointivälineen markkinointi olisi kielletty, ellei siihen sovellu joku 70 :n 2 momentin mukaisista poikkeuksista. 2 momentin 3 kohdan mukaan markkinointikieltoa ei sovelleta tuotetietoon, jota tuotteen valmistaja tai maahantuoja antaa tuotteen myyntiin osallistuville. MaRa toteaa, että tupakointivälineen määritelmää ja/tai markkinointia koskevaa poikkeuskohtaa tulisi muuttaa siten, että yleisötiloissa käytettäväksi tarkoitettuja tuhkakuppeja myyvä elinkeinonharjoittaja voisi antaa elinkeinotoiminnassaan ko. tuotteita käyttävälle yritykselle (esimerkiksi ravintola tai hotelli) tuotetietoja ko. tuotteesta. Ravintola tai hotelli, joka tilaa esimerkiksi yrityksen verkkokaupasta tuhkakuppeja terassin pöytiin tai kadulle sijoitettavia isompia tuhkakuppeja, tarvitsee tietoja tuotteen hinnasta, ominaisuuksista ja ulkoasusta. Tupakointivälineen määritelmä yhdistettynä markkinointikieltoihin näyttäisi kieltävän sen, että myyjäyritys antaisi asiallisia tuotetietoja tuotteesta yritysasiakkaalleen. Tätä on pidettävänä ylimitoitettuna kieltona. 4. Ehdotuksen 4. luku - sähkösavukkeita ja nikotiininesteitä (24 ja 25 ) koskevat vaatimukset Sähkösavukkeissa käytettävät nikotiininesteet on Suomessa katsottu lääkkeiksi, joiden myynti edellyttää lääkelain mukaista lupaa. Sähkösavukkeita ja niissä käytettäviä nikotiininesteitä tilataan ulkomailta, koska nikotiininesteitä ei ole saatavissa laillisesti Suomen markkinoilta. Nykytilanteessa Suomi menettää verotuloja eikä internetistä tilattavien tuotteiden turvallisuudesta ole aina takeita.

6 6/17 Tupakkatuotedirektivin lähtökohtana on, että sähkösavukkeisiin ja nikotiininestettä sisältäviin täyttösäiliöihin sovelletaan tupakkatuotedirektiiviä. Esityksen mukaan sähkösavukkeista ja niissä käytettävistä nikotiininesteistä ja täyttösäiliöistä säädettäisiin jatkossa tupakkalaissa. Niiden tulisi täyttää tupakkatuotedirektiivin mukaiset laatu- ja turvallisuusvaatimukset. Vähittäismyyntipakkauksiin vaadittaisiin tupakkatuotedirektiivin mukaiset terveysvaroitukset, ainesosaluettelot ja informaatiolehtiset. Sähkösavukkeissa käytettävien nikotiininesteiden myynti sallittaisiin Suomessa. Niiden myynti olisi tupakkatuotteiden tapaan luvanvaraista eikä niitä saisi luovuttaa alle 18 vuotiaalle. Tupakkatuotedirektiivissä asetetaan vaatimuksia sähkösavukkeissa käytettäville nikotiininesteille. Tupakkalakia koskevassa ehdotuksessa vaatimukset ovat tätä tiukemmat. Vaatimus siitä, että nesteessä ei saa olla lisättyjä makuaineita on direktiiviin perustumaton. Jos Suomessa myytäviä nikotiininesteitä koskisi direktiiviä tiukempi sääntely, johtaa se negatiivisiin lieveilmiöihin. Sähkösavukkeiden käyttäjät ovat todennäköisesti tottuneet maustettuihin nikotiininesteisiin ja haluavat hankkia niitä myös jatkossa. Jos maustettua nikotiiniestettä ei ole saatavissa Suomesta, osa kuluttajista jatkaisi maustettujen nikotiininesteiden tilaamista ulkomailta, vaikka uusi tupakkalaki kieltäisikin etämyynnin ja tuotteiden tilaamisen ulkomailta etävälineellä. Tulli pystyisi paljastamaan todennäköisesti vain murto-osan kiellon vastaisista tilauksista. Maustettujen nikotiininesteiden myynnin kieltäminen Suomessa yhdistettynä kieltoon tilata niitä ulkomailta johtaisi kuitenkin vakavampaan ongelmaan. Ehdotuksessa mainitaan, että vuonna 2014 suomalaiset tilasivat ulkomaista verkkokaupoista jo 2,8 miljoonaa nikotiininestesäiliötä. Jos enemmistö kuluttajista ei voisi etäostokiellon takia ostaa haluamiaan maustettuja nikotiininesteitä ulkomailta, Suomeen syntyisi kyseisten tuotteiden harmaat markkinat. Harmailla markkinoilla toimivat myyjät eivät välitä onko ostaja täysi-ikäinen vai alaikäinen. Harmaan myynnin tuotteet eivät ole myöskään turvallisia ja niistä saadut tulot salataan. Ehdotetusta sääntelystä seuraisi sekin, että sähkösavukkeiden ja maustettujen nikotiininesteiden käyttäjät saisivat yhden syyn lisää tehdä matkoja esimerkiksi Viroon, jossa ko. nikotiininesteitä myydään. Matkustajien maahantuoman alkoholin, tupakan ja nuuskan rinnalle tulisi nikotiininesteet, joita ei saa myydä Suomen kaupoissa. Matkustajien tuomille nikotiininesteille syntyisi myös laittomat jälkimarkkinat. Edellä kuvatut lieveilmiöt voidaan välttää sillä, että Suomessa toimivat elinkeinonharjoittajat, joilla on asianmukainen myyntilupa, voisivat myydä tupakkatuotedirektiivin vaatimukset täyttäviä nikotiininesteitä eikä laissa asetettaisi nikotiininesteille kansallisesti tiukempaa sääntelyä. Täysi-ikäiset kuluttajat saisivat Suomessa laillisesta myyntilähteestä haluamansa tuotteet ja myynnistä kertyvät verotulot jäisivät Suomeen. 5. Ehdotuksen 7. luku - Myynti ja muu luovuttaminen Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyynti Ehdotuksen mukaan tupakkatuotteita ja (sähkösavukkeissa käytettäviä) nikotiininesteitä saa myydä tai muuten luovuttaa vain myyntipaikan sijaintikunnan myöntämän myynti-

7 7/17 paikkakohtaisen vähittäismyyntiluvan perusteella. Se jolla on jo myönnetty tupakkatuotteiden vähittäismyyntilupa saa myydä samassa paikassa nikotiininesteitä tehtyään luvan myöntäneelle kunnalle kirjallisen ilmoituksen asiasta (47 ja 53 ). MaRa pitää perusteltuna, että tupakkatuotteiden lisäksi myös nikotiininesteiden myynti sallitaan Suomessa. Näin tupakoivat aikuiset voivat korvata tupakan vähemmän haitallisella sähkösavukkeella. Harmaiden markkinoiden syntymisen ja nikotiininesteiden matkustajatuonnin ehkäisemiseksi myynnissä tulisi kuitenkin olla myös maustettuja nikotiininesteitä. Nikotiininesteiden myynnin luvanvaraistamista ei voida pitää ylimitoitettuna toimenpiteenä. Luvanvaraistamiselle voidaan valvoa, että nikotiininesteitä myyvät yritykset noudattavat myyntiä koskevia rajoituksia. Hallinnollista taakkaa vähentää se, että yrityksen, jolla on tupakkalain mukainen tupakkatuotteiden myyntilupa, ei tarvitse hakea uutta lupaa vaan yritys voi aloittaa nikotiininesteiden myynnin tehtyään siitä ilmoituksen valvovalle viranomaiselle. Tupakkatuotteita ja nikotiininesteitä myyjiltä perittävien valvontamaksujen tulee olla kohtuullisia eikä niiden tavoitteena saa olla tupakkatuotteiden tai nikotiininesteiden myynnin vaikeuttaminen. Hallinnolliset maksut ovat osa hallinnollista taakkaa. MaRa lausuu tarkemmin valvontamaksuista lausuntonsa kohdassa 9. Kielto myydä alaikäiselle Ehdotuksen mukaan tupakkatuotteita ja nikotiininesteitä ei saa myydä tai muutoin luovuttaa alle 18-vuotiaalle. Tupakan vastikkeita, tupakointivälineitä tai sähkösavukkeita ei saa elinkeinotoiminnassa myydä tai muutoin luovuttaa alle 18 vuotiaalle. MaRalla ei ole huomauttamista myynti-ikärajoihin. Myyjän vähimmäisikä Voimassaolevassa tupakkalaissa edellytetään, että tupakkatuotteita myyvän henkilön tulee olla täyttänyt 18 vuotta. Tätä nuorempi henkilö saa kuitenkin myydä tupakkatuotteita, jos myynti tapahtuu 18 vuotta täyttäneen henkilön valvonnan alaisena. Tupakkalakia koskevassa ehdotuksessa esitetään kiristystä nykytilaan. Myyjän tulee olla 18 vuotta täyttänyt myös myytäessä tupakan vastikkeita, tupakointivälineitä, sähkösavukkeita tai nikotiininesteitä. Perustelujen mukaan kielto on tarpeen, koska sillä voidaan ehkäistä tilanteita, joissa alaikäiset asiakkaat painostavat alaikäisen myyjän myymään heille tupakkatuotteita tai muita tupakkalaissa tarkoitettuja tuotteita. Tätä nuorempi henkilö saa kuitenkin myydä mainittuja tuotteita, jos myynti tapahtuu 18 vuotta täyttäneen henkilön valvonnan alaisena. On olettavaa, että säännöksen kiristyminen tässä suhteessa ei vaikeuta säännöksessä tarkoitettuja tuotteita myyvien vähittäismyyntipaikkojen toimintaa, koska niiden valikoimiin on jo tällä hetkellä kuulunut tupakkatuotteita, joiden osalta on noudatettu myyjän ikärajaa / alaikäisen myyjän valvontaa.

8 8/17 MaRa kannattaa esitystä, jonka mukaan alaikäinen myyjä voi myydä tupakkatuotteita ja muita laissa mainittuja tuotteita 18 vuotta täyttäneen henkilön valvonnan alaisena, mikä on ollut mahdollista tähänkin asti. 6. Ehdotuksen 8 luku - maahantuonti ja hallussapito MaRa pitää ehdotuksessa olevia maahantuontirajoituksia ja matkustajatuonnin aikarajoja perusteltuna. Niillä voidaan ehkäistä tilanteita joissa tuotteita haetaan ulkomailta muuhun kuin omaan käyttöön ja mahdollisesti edelleen myytäväksi. Matkustaja-alusten myyntihenkilökunnan tulee myös valvoa sitä, että kuluttajille ei myydä sellaista määrää tupakkatuotteita, jonka osalta on pääteltävissä, että kuluttaja ei voi laillisesti niitä tuoda Suomeen. 7. Ehdotuksen 9 luku - markkinointi- ja esilläpitokielto Tupakointivälineen markkinointi Laissa kielletään myös tupakointivälineen markkinointi ja markkinointikiellosta tehty poikkeus kattaa vain tuotetiedon, jonka tuotteen valmistaja tai maahantuoja antaa tuotteen myyntiin osallistuville. MaRa viittaa aiemmin lausunnossaan toteamaansa yleisölle tarkoitetuissa tiloissa sijoitettaviin tuhkakuppeihin ja niistä annettaviin tuotetietoihin. Esilläpitokielto Tupakkalakia koskevassa ehdotuksessa ehdotetaan kiristettäväksi tupakkalaissa säänneltyjen tuotteiden esilläpitoa. Tupakkatuotteiden lisäksi myöskään tupakan vastikkeita, sähkösavukkeita tai nikotiininesteitä ei saisi pitää esillä vähittäismyyntipaikassa. Tuotteista voisi kuitenkin luovuttaa kuluttajalle kuvaston tai luettelon. Poikkeuksen esilläpitokieltoon muodostaisi vastaavaan tapaan kuin nyt erillisellä sisäänkäynnillä varustetut pääosin tässä laissa tarkoitettuja tuotteita myyvä myyntipaikka, jossa tuotteita tai niiden tavaramerkkejä ei voi nähdä myyntipaikan ulkopuolelta (= erillisellä sisäänkäynnillä varustettu tupakkakauppa). MaRa viittaa sähkösavukkeiden, nikotiininesteiden sekä tupakanvastikkeeksi luettavien tuotteiden (kuten esimerkiksi energianuuskan) osalta aiemmin lausunnossa toteamaansa. Tupakkatuotedirektiivin implementoinnissa on ehkäistävä kilpailuvääristymien syntyminen ja kotimaassa toimivien yrityksiä ja risteilyaluksia on kohdeltava tasapuolisesti. MaRa katsoo, että vähittäismyyntipaikoissa on voitava pitää esillä sähkösavukkeita, nikotiininesteitä sekä tupakanvastikkeeksi luettavia tuotteita (kuten esimerkiksi energianuuskaa) vastaavaan tapaan kuin risteilyaluksilla. Hintahyvityskielto Ehdotuksen mukaan elinkeinonharjoittaja ei saisi tarjota eikä maksaa tupakkatuotteen, tupakan vastikkeen, tupakointivälineen, tupakkajäljitelmän, sähkösavukkeen tai nikotiininesteen hinnasta hyvitystä, joka määräytyy mainittujen tuotteiden tai muiden kulu-

9 9/17 tushyödykkeiden ja palvelujen oston mukaan. Ehdotettu hintahyvityskielto ei perustu tupakkatuotedirektiiviin. Perustelujen mukaan tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden myyntiä ei saisi edistää kaupan tai ravintoloiden kanta-asiakaskorttien tai etuohjelmien yhteydessä siten, että tuotteiden ostaminen olisi ostohyvitysten johdosta sitä halvempaa, mitä enemmän niitä tai muita kulutushyödykkeitä ostaa. Tällaisen hyvityksen tarjoamisen lisäksi myös sen maksaminen olisi kielletty. Suomessa toimivan etuohjelman yhteydessä ei siten saisi maksaa ostohyvityksiä edes niistä tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden ostoista, jotka ovat tapahtuneet ulkomailla. Tällä hetkellä kulutushyödykkeitä ja -palveluita koskevissa etuohjelmissa kaikki myydyt hyödykkeet ja palvelut voivat kerryttää asiakashyvitystä kuten bonusta. Ehdotus merkitsi toteutuessaan sitä, että elinkeinonharjoittajat eivät saisi antaa jatkossa bonusta kaikkien myymiensä kulutushyödykkeiden ostojen perusteella. Kassa- ja muiden järjestelmien tulisi bonusta laskettaessa vähentää nämä tuotteet bonusta kerryttävistä ostoista. MaRa toteaa, että sillä että tupakkatuotteet voidaan laskea mukaan muiden kulutushyödykkeiden ostoihin hintahyvitystä annettaessa, ei ole merkitystä kuluttajien tupakointiin tai sen yleistymiseen Suomessa. Hintahyvityskielto aiheuttaisi myös kustannuksia majoitusliikkeille, ravintoloille sekä liikenneasemille, joilla on etuohjelmia käytössään, kun järjestelmiin pitäisi tehdä lainsäädännön vaatimat muutokset. MaRa katsoo, että bonusjärjestelmä, jossa hintahyvitys määräytyy kaikkien kulutushyödykkeiden ja palveluiden ostojen perusteella tulisi olla edelleen sallittua. 8. Ehdotuksen 10 luku tupakointikiellot ja -rajoitukset Ehdotuksessa todetaan, että sisätilojen tupakointikiellot on nykyisin säädetty luetellen erilaisia paikkoja ja tilanteita, joissa tupakointi on kielletty. Tupakointikieltoja noudatetaan kuitenkin käytännössä yksinkertaisesti siten, että yleisön, työntekijöiden ja asiakkaiden käytössä olevissa sisätiloissa ei tupakoida. Esityksessä ehdotetaan, että tupakointikieltoja koskeva pykälä yksinkertaistettaisiin koskemaan yleisesti sellaisia tiloja ja sellaisia tilanteita, joissa tupakansavu ja pinnoilla kerääntyvät savujäämät voivat olla haitaksi tai vaarantaa sivullisten terveyttä. Ehdotuksen 75 :n 1 momentin mukaan tupakoida ei saa sisätiloissa, jotka ovat yleisön tai työntekijöiden käytettävissä taikka elinkeinotoiminnassa tuotettujen tai julkisen vallan palvelujen tarjoamista varten asiakkaiden käytettävissä. Poikkeuksena olisi 76 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan sellainen sisätila, joka on asiakkaan, työntekijän tai elinkeinon- ja muun ammattiharjoittajan kodissa eikä muuhun sisätilaan, joka on yksinomaan saman perheen jäsenten ja muiden samassa taloudessa asuvien käytössä. 2 Momentin poikkeus kattaisi nykyistä sääntelyä vastaavasti hotellihuoneet ja 3 momentti kansainvälisessä meriliikenteessä olevien alusten ravintolat. MaRa vastustaa risteilyaluksille annettavaa poikkeusta lausunnossa aiemmin esille tuoduilla perusteilla. Tupakointi yksityisklubeilla MaRa toteaa, että alkoholilain sisältyvän valvonnan aukon takia Suomeen on syntynyt ns. yksityisklubeja ja tilausravintoloita, joihin asiakkaiden sallitaan tuovan alkoholilain

10 10/17 vastaisesti omat alkoholijuomat. Yksityisklubien yleistymiseen on vaikuttanut myös tupakalain kiristyminen, joka kielsi ravintoloissa tupakoinnin. Yksityisklubit saattavat sallia omien alkoholijuomien lisäksi myös tupakoinnin klubin sisätiloissa. Yksityisklubit ovat voineet kiertää tupakkalakia sillä, että tiloja ei ole tarkoitettu yleisölle vaan esimerkiksi klubin jäsenille, jotka ovat voineet tuoda tiloihin vieraitaan. Tupakkalakia koskevan ehdotuksen perusteella vaikuttaa siltä, että tupakointi tulee kielletyksi myös yksityisklubeissa ja tiloissa, joita markkinoidaan yleisölle yksityistilaisuuksien pitopaikaksi (esimerkiksi tilausravintolat). Näissä on kyse tiloista, jotka ovat joko yleisön tai työntekijöiden käytettävissä taikka elinkeinotoiminnassa tuotettujen palvelujen tarjoamista varten asiakkaiden käytössä. MaRa pitää perusteltuna, että yksityisklubeja ja ravintoloita kohdellaan samalla tavalla. Ravitsemisliikkeen tupakointitilasta Ravintolan sisätiloissa ei saa polttaa lukuun ottamatta tupakointitilaa. Tupakkalaki kieltää sekä ruoan ja juoman tarjoilun että nauttimisen tupakointitilassa. MaRa katsoo, että sääntely, joka kieltää myös juoman nauttimisen ravintolan tupakointitilassa on ylimitoitettua. Asiakas voi polttaa savukkeen ja nauttia samalla lasillinen kodissaan, mutta se ei ole mahdollista valvotun ravintolan ilmastoidussa tupakointitilassa. Asiakkaat eivät useinkaan jätä ravintolassa juomaansa valvomatta tupakointitilassa käyntiä varten. Tämä on johtanut siihen, että juomia yritetään viedä kiellon vastaisesti tilaan. Juomien kuljetukseen puuttuminen aiheuttaa lisätyötä tarjoilijoille ja järjestyksenvalvojille. Nykysääntely työllistää myös alkoholitarkastajia, kun he kirjoittavat selvityspyyntöjä ravintolalle siitä, että tupakkakopissa on havaittu nautittavan juomaa. Alkoholitarkastajat ovat saattaneet edellyttää sitä, että tupakkakopin viereen asennetaan juomatelineitä tai hyllyjä, joihin asiakkaat voisivat laskea juomansa tupakkakopissa käydessään. Näitä ei tosiasiassa käytetä. Kielto viedä juomaa tupakointitilaan ei saa ymmärrystä asiakaskunnassa. Nykyisessä laissa olevaa kieltoa viedä ruokaa tai juomaa tupakointitilaan perusteltiin sillä, että tarjoilijat ja siivoojat joutuisivat käymään tupakointitilassa jatkuvasti ja altistuisivat tupakansavulle. MaRa pitää ruoan nauttimista koskevaa kieltoa perusteltuna, mutta juoman vieminen tilaan ei johda perusteluissa mainittuun tilanteeseen. Valvonnan järjestelyillä, tupakointitilan käytännön järjestelyillä ja asiakkaille annettavalla ohjeistuksella voidaan huolehtia, että tila pysyy siistinä vaikka asiakkaat voivat kulkea tilaan ja sieltä pois juoman kanssa eikä henkilökunnan tarvitse käydä tupakointitilassa. Omavalvontasuunnitelmassa elinkeinonharjoittajan tulee esittää miten tupakointitilan toimivuus varmistetaan ja miten tupakointitilan olosuhteita ja järjestystä voidaan valvoa sen ulkopuolelta. Vaikka juoman nauttiminen sallittaisiin tupakointitilassa, ei se merkitsisi, että tupakointitilojen koko kasvaisi nykyisestä. Laissa ja sen nojalla annetussa asetuksessa voidaan säätää tupakkakopin koosta suhteessa ravintolatilan kokoon ja asiakaspaikkoihin. Se, että ravitsemisliikkeet voisivat jatkossa sallia alkoholijuomien nauttimisen (ei tarjoilun) myös tupakointitilassa, olisi yksi keino, jolla valvottujen ja työllistävien anniskelu-

11 11/17 paikkojen asemaa parannettaisiin suhteessa valvomattomiin olosuhteisiin. Kiellon lieventäminen myös vähentäisi ravintoloiden hallinnollista taakkaa. MaRa esittää edellä todetun johdosta, että ravitsemisliikkeen tupakointitilaa koskevasta säännöksen (78 ) ensimmäisen momentin viimeinen virke muutetaan kuulumaan seuraavasti: Tupakointitilassa ei saa tarjoilla tai nauttia ruokaa eikä tarjoilla juomia. Juoman nauttiminen tilassa on sallittua. Tupakkalaissa määrätään, että tupakointitilan rakentamisesta, kunnossapidosta ja korvaus- ja muutostöistä on voimassa, mitä maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) ja sen nojalla säädetään. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tupakointitilan rakenteellisista ja toimivuutta koskevista rakennusteknisistä vaatimuksista. Ehdotettuun tupakkalakiin sisältyy samansisältöiset määräykset sillä erotuksella, että tarkempia määräyksiä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. MaRa toteaa, että tämänhetkiset asetuksentasoiset määräykset ravitsemisliikkeen tupakointitilasta ovat liian kireitä. Määräykset ovat tehneet tupakointitilojen rakentamisesta liian kallista tai peräti mahdotonta. Tavoitteeseen nähden liian kireä sääntely on johtanut siihen että vain harvat ravintolat ovat pystyneet tarjoamaan asiakkailleen mahdollisuuden tupakoida tupakointitilassa. Kun asiakkailla ei ole mahdollisuutta tupakoida ravintolan tiloissa, siirtyvät he tupakoimaan kadulle. Tupakoinnista kadulla aiheutuu ääntä ja roskaantumista. Tupakkalaissa edellytetään, että tupakansavu ei saa kulkeutua tupakointitilasta ravitsemisliikkeen muihin tiloihin. Tämä vaatimus on mahdollista täyttää nykyisiä vaatimuksia olennaisesti keveämmillä määräyksillä. MaRa vaatii, että tupakointitilan rakenteellisia ja toimivuutta koskevia asetuksentasoisia vaatimuksia lievennetään nykyisestä. MaRalle tulee antaa mahdollisuus esittää näkemyksensä kun valtioneuvoston asetusta tupakointitilan vaatimuksista valmistellaan. Tupakansavun kulkeutumisen ja sisätyöntekijöiden tupakansavulle altistumisen ehkäisemisestä koskeva säännös Ehdotetun 76 :n 2 momentin mukaan sisätilan haltijan, joka sallii tupakoinnin 1 momentissa tarkoitetuissa sisätiloissa tai hallitsemissaan ulkotiloissa, on huolehdittava siitä, etteivät sisätilan työntekijät joudu altistumaan tupakansavulle, sekä siitä, ettei tupakansavu pääse kulkeutumaan alueelle, jolla tupakointi on kielletty. Ehdotettu sisätiloja ja sisätilan haltijan ulkotiloja koskeva 76 :n 2 momentti on vaikeasti kirjoitettu ja tulkinnanvarainen. Selkeyden vuoksi se tulisi jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen momentti koskisi tupakoinnin sallimista (1 momentin tarkoittamissa sisätiloissa) ja toinen momentti sisätilan haltijan ulkotiloja. Sisätilojen osalta on loogista että sisätilan haltija, joka sallii tupakoinnin tupakointikiellosta tehtyjen poikkeusten mukaisissa sisätiloissa (esim hotellihuone), on huolehdittava, etteivät sisätilan työntekijät joudu altistumaan tupakansavulle ja että tupakansavu ei pääse kulkeutumaan sieltä toiselle alueelle, jolla tupakointi on kielletty. Sisätilan haltijan hallinnassa olevien ulkotilojen osalta lienee tarkoitettu noudattaa samaa logiikkaa kuin nykyisessä terassitupakointia koskevassa säännöksessä. Sisätilan

12 12/17 haltijan, joka sallii tupakoinnin hallitsemissaan ulkotiloissa, on huolehdittava, ettei tupakansavu pääse kulkeutumaan alueelle, jolla tupakointi on kielletty. Kun kyse on tupakoinnin sallimisesta sisätilan haltijan ulkotiloissa, niin säännökseen ei loogisesti voi sisältyä tupakansavun lisäksi sisätilan työntekijöitä koskevaa osiota. Jälkimmäinen on relevantti ainoastaan, kun kyse on tupakoinnin sallimisesta sisätiloissa. Hotellihuoneita koskeva säännös Voimassaolevassa tupakkalaissa hotellihuoneita koskee sääntö, jonka mukaan tupakointi voidaan sallia säännöksessä rajatussa määrässä hotellin majoitushuoneita, mutta tällöin on huolehdittava siitä, etteivät työntekijät joudu näissä huoneissa työskennellessään altistumaan tupakansavulle. Hotellihuoneiden osalta nykyiseen tupakkalakiin ei ole kirjattu sääntöä, jonka mukaan tulee huolehtia myös siitä, että tupakansavu ei pääse kulkeutumaan sisätilasta toiselle alueelle, jolla tupakointi on kielletty. Uudella säännöllä ei liene tarkoitettu muuttaa nykytilaa savullisten majoitushuoneiden osalta. Tupakansavu ei kulkeudu savullisesta majoitushuoneesta majoitusliikkeen muihin tiloihin, kuten hotellin käytävälle, kun majoitushuoneen ovi on kiinni ja se on avoinna vain huoneistoon saavuttaessa ja sieltä poistuttaessa. MaRa pitää kannatettava, että majoitusliikkeiden savullisten huoneiden lukumäärää koskeva sääntely pysyy ennallaan. Ravitsemisliikkeen terassi Ehdotettuun uuteen tupakkalakiin ei sisälly voimassaolevassa tupakkalaissa olevaa erityistä säännöstä ravitsemisliikkeen terassia koskien. Samaa tarkoittava säännös sisältyy kuitenkin 76 2 momenttiin, jonka mukaan sisätilan haltijan tulee huolehtia siitä, että tupakansavu ei kulkeudu ulkotiloista alueelle, jossa tupakointi on kielletty. MaRa pitää kannatettavana, että terassitupakointia koskeva sääntely pysyy asiallisesti entisellään. Yleisötilaisuudet Ulkona järjestettävissä yleisötilaisuuksissa tapahtuvaa tupakointia rajoitettiin vuonna 2010 toteutetulla lainmuutoksella. Tupakointikiellot yleisötilaisuuksia koskien muotoutuivat lopulliseen muotoonsa vasta eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyn jälkeen ja sen muistion mukaisina. Voimassaolevan tupakkalain mukaan tupakointi on kielletty ulkoalueilla järjestettävien yleisten tilaisuuksien katoksissa ja katsomoissa sekä muissa tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkoitetuissa tiloissa, joissa osallistujat oleskelevat paikoillaan. Sosiaalija terveysvaliokunnan mukaan tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkoitettu alue on esimerkiksi esiintymislavan edusta ja välitön läheisyys, johon yleisöllä on pääsy. Tilaisuuden järjestäjällä on parhaat mahdollisuudet arvioida, mitkä alueet on tarkoitettu tilaisuuden seuraamiseen. Yleisötilaisuuden järjestäjät voivat nykyisen lain perusteella määritellä etukäteen alueet, jolla tupakointi on kielletty eivätkä alueet muutu tapahtuman aikana. Nykyinen säännös-

13 13/17 tö toimii hyvin ja huomioi tasapuolisesti sekä yleisötilaisuuden järjestäjien että tupakoivien ja ei-tupakoivien kävijöiden intressit. Nykyisen lain perusteella esimerkiksi musiikkifestivaalin festivaalikentällä voidaan tupakoida ja samalla seurata esiintymislavalla käynnissä olevaa esitystä. Tupakointi on kielletty ainoastaan tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkoitetulla alueella (joka käytännössä on esiintymislavan edusta ja välitön läheisyys), katsomoissa ja katoksissa, jos sellaisia on tapahtuma-alueelle sijoitettu/rakennettu. Osaan tupakointikiellon piiriin kuuluvista katsomoalueista on mahdollista järjestää tupakkalain 13 :n 1 momentin perustella tupakointiin tarkoitettu tila, kunhan huolehditaan siitä, että tupakansavu ei pääse kulkeutumaan alueen muihin osiin. Yleisötilaisuuden järjestäjän omassa harkinnassa kielletäänkö tupakointi tapahtumaalueella tätä laajemmin esimerkiksi siten, että alueella ei saa tupakoida lukuun ottamatta alueita, jotka on varattu tupakointiin. Järjestäjä voi halutessaan määritellä koko alueen savuttomaksi. Ehdotuksen yleisissä perusteluissa on todettu, että tupakointikieltoihin ulkotiloissa ei tule muutoksia. Tämä maininta koskee myös ulkona järjestettäviä yleisötilaisuuksia. Ehdotetun lain (75 1 momentti 2 kohta) mukaan tupakointi on kielletty ulkoalueilla järjestettävien yleisten tilaisuuksien katoksissa ja katsomoissa sekä muissa tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkoitetuissa tiloissa, joissa osallistujat oleskelevat paikoillaan. Tämä vastaa nykyistä säännöstä. Voimassaolevasta laista poiketen ehdotuksessa ei kuitenkaan näytettäisi annetun mahdollisuutta varata tiettyä osaa katsomosta tupakointiin (mikä on mahdollista nykyisen tupakkalain 13 :n 1 momentin perusteella). Lakiin ehdotetaan otettavaksi myös uusi ulkotilaisuuksia koskevaa säännös (76 3 momentti), jonka mukaan yleisen tilaisuuden järjestäjä saa järjestää 75 :n 2 - kohdan mukaisiin ulkotiloihin tupakointialueen, jos aluetta ei ole tarkoitettu tilaisuuden seuraamiseen. Säännökset näyttäisivät kiristävän nykyistä sääntelyä vastoin yleisperusteluissa todettua momentin perusteella on epäselvää viitataanko siinä yleisesti yleisötilaisuuden ulkotiloihin, joissa tupakointi on sallittu tiettyjä alueita lukuun ottamatta, vai 75 :n 2 momentissa yksilöityihin ulkotiloihin (esimerkiksi katsomo), joissa tupakointi on kielletty. Se mihin ulkotiloihin säännöksellä viitataan, on keskeistä merkitystä. Jos säännöksessä viitataan yksilöityihin ulkotiloihin, joissa tupakointi on kielletty (katsomo), tilaisuuden järjestäjä voisi varata katsomosta erillisen alueen, joka on tarkoitettu tupakointiin. Säännöstä oltaisiin kiristämässä nykyiseen 13 :n 1 momenttiin verrattuna, koska tupakointialue ei saisi olla säännöksen mukaan tarkoitettu tilaisuuden seuraamiseen. Herää kysymys, että jos tupakointiin varatulta katsomon osan alueelta voi seurata meneillään olevaa esitystä, onko se tupakoinnin lisäksi tarkoitettu myös tilaisuuden seuraamiseen. Ehdotus tarkoittaisi kireimmillään sitä, että viranomaisvalvonnassa katsomoon sijoitetulta tupakointialueelta vaadittaisiin peitettäväksi kokonaan näkyvyys lavalle esimerkiksi pressulla. Sääntely vaikuttaa ylimitoitetulta tupakansavulta altistumisen ehkäisemiseksi. Nykysääntely, jonka mukaan tilaisuuden järjestäjän tulee huolehtia, että tupakansavu ei pääse kulkeutumaan alueen muihin osiin, on riittävää.

14 14/17 Huolestuttavampaa on jos 76 3:ssä viitataan koko tapahtuma-alueeseen, jossa tupakointi ei lain mukaan ole kiellettyä tiettyjä alueita lukuun ottamatta (esimerkiksi katsomo). Muilla alueille tupakointia ei rajoitettu. Tapahtumanjärjestäjä on tähän asti voinut varata tupakointiin alueen tapahtuma-alueelta esimerkiksi jos tapahtuma-alue on järjestäjän päätöksellä muuten savuton. Myös tältä alueelta on ollut mahdollista seurata esitystä eivätkä viranomaiset ole voineet vaatia, että sieltä ei saisi näkyä lavalle. Jos säännöstä sovellettaisiin mihin tahansa tapahtuma-alueelle sijoitettavaan tupakointialueeseen, kiristäisi se oleellisesti nykysääntelyä, koska viranomaiset saattaisivat lähetä siitä, että lavalla olevan esityksen seuraaminen alueelta olisi säännöksen vastaista. MaRa toteaa, että pyrkimystä rajoittaa näkyvyyttä anniskelualueelta on esiintynyt myös myönnettäessä anniskelulupia tapahtumiin. Tupakointialuetta ei ole määritelty laissa ja on ylipäätään epäselvää, mitä sillä tarkoitetaan ja mihin säännöstä saatettaisiin soveltaa. Ei ole mahdoton ajatus, että viranomainen tulkitsisi säännöksen perusteella ulkotarjoilualueen, jossa asiakkaat saavat myös polttaa, tupakointialueeksi, jolloin viranomainen ryhtyisi tarkistamaan miten hyvin alueelta näkee lavalle. Ehdotettu sääntely voisi johtaa arvaamattomiin ja negatiivisiin seurauksiin monia festivaaleja koskien ja olisi todellisuudessa nykyistä sääntelyä kireämpää. MaRa vastustaa yleisötilaisuuksia koskevan sääntelyn kiristämistä nykyisestä ja vaatii, että 76 :n momentti poistetaan tai se muutetaan vastaamaan voimassaolevan tupakkalain 13 :n 1 momenttia niin, että yleisötilaisuuden järjestäjä saa varata 75 :n 1 momentin 2 kohdan tarkoittamista katsomotiloista alueen, jossa tupakointi on sallittu, kunhan huolehditaan siitä, että tupakansavu ei pääse kulkeutumaan katsomoalueen muihin osiin. Tupakointikieltojen soveltaminen sähkötupakkaan Ehdotetun lain perusteella sähkötupakan käyttäminen olisi kielletty samoissa paikoissa kuin tupakointi. Ravitsemisliikkeiden sisätiloissa ei saisi käyttää sähkötupakkaa ja vain savullisissa majoitushuoneissa voisi käyttää sähkösavuketta. Myöskään yleisötilaisuuksien katsomoissa, katoksissa ja tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkoitetuissa tiloissa, joissa osallistujat oleskelevat paikoillaan, ei saisi käyttää sähkösavuketta. Sähkötupakan käytöstä ei muodostu tupakansavua. Sähkötupakan käyttökiellolle on oltava väestön terveydensuojeluun liittyvät perusteet. Kieltoa ei voida perustaa siihen, että sähkösavukkeen käyttö muistuttaa tupakointia. MaRa pitää käsillä olevan selvityksen perusteella esitettyä sähkötupakan käyttökieltoa ylimitoitettuna. Tupakkalakiin tulisi kuitenkin sisällyttää säännös, jonka perusteella tilan haltijalle annetaan oikeus kieltää sähkötupakan käyttö tiloissaan. Sähkösavukkeen käyttäjä saattaa väittää sähkösavukkeen käytön olevan perusoikeus, jota ei voi tilan haltija kieltää. Tupakkalakiin perustuva säännös antaisi esimerkiksi ravintoloille ja hotelleille selkeän lakiin kirjatun oikeuden kieltää sähkötupakan käytön sisätiloissaan. Moni ravintola on jo kieltänyt tupakoinnin tiloissaan, koska sähkötupakan käyttö voidaan sekoittaa tupakointiin. Tupakkalaissa voitaisiin määritellä tietyt alueet, joissa sähkötupa-

15 15/17 kan käyttö on kielletty tilan luonteesta ja käytöstä johtuen (esimerkiksi koulut, päiväkodit, sairaalat). 9. Ehdotuksen 11 luku Ohjaus ja valvonta Valvontamaksuista Tupakkalain 25 a :ssä säädetään tupakkalain valvonnasta perittävistä maksuista. Näitä ovat kunnan elinkeinonharjoittajilta perimät maksut, jotka koskevat kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvistä tarkastuksia ja näytteenottoa. Myyntiluvan haltijoilta kunnan on perittävä myynnin valvonnasta ja valvontaan liittyvistä toimenpiteistä vahvistamansa taksan mukainen vuosittainen myyntipistekohtainen valvontamaksu. Kunnan tulee määrätä suoritteistaan perimänsä maksut siten, että ne vastaavat suuruudeltaan enintään suoritteen tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia. STM:n esityksen mukaan valvontamaksuja perittäisiin vähittäis- ja tukkumyynnin harjoittajilta. Valvontamaksu olisi veronluonteinen maksu eikä maksun tarvitsisi liittyä todellisiin valvontasuoritteisiin eikä niiden tarvitsisi olla kustannusvastaavia. Tupakkalain mukaisen valvonnan kustannukset katettaisiin myynnin vuotuisista valvontamaksuista saatavilla tuloilla. Kunta ei jatkossa perisi maksua valvontasuunnitelmaan sisältyvistä tarkastuksista tai näytteenotosta. STM:n mukaan valvontasuunnitelmaan perustuvien maksujen sääntelyssä on ongelmana, että maksuvelvollisia ovat ne elinkeinonharjoittajat, joihin kunta päättää kulloinkin kohdistaa tupakkalain mukaista valvontaa. Maksut ovat luonteeltaan lähinnä veroksi katsottavia, mutta sääntely ei vastaa verolaille asettavia vaatimuksia. STM ehdottaa erittäin suuria korotuksia tupakkatuotteiden vähittäismyyjiltä perittäviin valvontamaksuihin. Maksu määrättäisiin myyntipistekohtaisesti ja se olisi enintään 500 euroa. Maksu voisi olla enintään kaksinkertainen, jos myyntipisteessä myydään myös nikotiininesteitä (eli euroa per myyntipiste). Myyntipisteellä tarkoitetaan myyntipaikassa olevaa asiakaspalvelupistettä, josta luovutetaan tai myydään tupakkatuotteita tai nikotiininesteitä. Esimerkiksi jos myyntipaikasta luovutetaan tupakkatuotteita kahdesta asiakaspalvelupisteestä / kassalta, kunta voisi periä valvontamaksua enintään euroa. Jos myyntipisteissä olisi myös nikotiininesteitä, maksu olisi enintään euroa per vuosi. Ero on valtava, kun sitä vertaa nykyisiin valvontamaksuihin. Esimerkiksi Helsingissä myyntipaikan ensimmäisestä myyntipisteestä peritään valvontamaksua 125 euroa ja kustakin seuraavasta myyntipisteestä 20 euroa. Myyntipaikasta, jossa on kaksi tupakkatuotteiden myyntipistettä, peritään Helsingissä tällä hetkellä valvontamaksua 145 euroa. Maksujen taso muualla maassa tuskin poikkeaa suuresti Helsingin tasosta. Korotus maksuun olisi useita satoja prosentteja ja euromääräisestikin erittäin raju. Myyntipaikoissa, joissa kassoja on useampia, korotus maksuun olisi vieläkin dramaattisempi. Kymmenen kassan myymälässä maksu olisi enintään euroa per vuosi, kun se tällä hetkellä on muutamia satoja euroa. MaRa pitää esitystä vähittäismyyjiltä perittävien valvontamaksujen tasosta kohtuuttomana. Ylimitoitetulla maksulla pyritään taivuttamaan kotimaiset vähittäismyyjät luopumaan tupakkatuotteiden myynnistä ja olemaan ottamatta laillisia nikotiininesteitä

16 16/17 myyntiin. Sillä pyritään myös supistamaan tupakkatuotteita myyvien kassojen määrää isommissa myymälöissä. Ehdotetut maksut lisäisivät MaRa-alan yritysten (ravintolat, hotellit ja liikenneasemat) kustannuksia. MaRa-alan yritysten kustannusrakenne on jo nyt erittäin raskas eikä yritysten kustannuksia tule nykyisestä yhtään lisätä veroilla tai hallinnollisilla maksuilla. Ehdotuksen toteutuminen voisi lopettaa tupakkatuotteiden myynnin useissa pienemmissä paikoissa, joissa tupakkatuotteet pidetään myyntivalikoimissa lähinnä asiakaspalvelun takia. Saman kohtalon voi kokea myös useat syrjäisellä seudulla olevat pienet myymälät, joissa myyntimäärät ovat kysynnän takia pieniä. Isommissa myyntipaikoissa valvontamaksun nousemisen useisiin tuhansiin euroihin voitaisiin välttää rajaamalla myynti vain tiettyihin kassoihin, mutta se olisi asiakaspalvelun kannalta hankalaa toteuttaa ja erilainen palvelutaso kassoilla aiheuttaisi asiakaskunnassa sekaannusta sekä ärtymystä. Ehdotus heikentäisi kotimaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja mahdollisuuksia palvella asiakkaita. Myynnin rajoittaminen ja laillisten myyntilähteiden vähentäminen ylimitoitetuilla valvontamaksuilla lisää tupakkatuotteiden ja nikotiiniesteiden matkustajatuontia ja tuotteiden tilaamista verkkokaupasta. Laillisten myyntilähteiden vähentyessä myös harmaat markkinat kasvavat. MaRa katsoo, että tupakkatuotteita ja nikotiininesteitä myyjiltä perittävien valvontamaksujen tulee olla kohtuullisia eikä niiden tavoitteena saa olla tupakkatuotteiden tai nikotiininesteiden myynnin vaikeuttaminen. Hallinnolliset maksut ovat osa hallinnollista taakkaa. Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden luvanvaraistamisen tarkoituksena on varmistua siitä, että luvanhaltija noudattaa myyntikieltoja (ei esimerkiksi myydä alaikäiselle), myynnin järjestelyjä ja että luvanhaltija toimii omavalvonnan mukaisesti. Luvanhaltijoilta perittävä valvontamaksu saa oikeutuksensa luvanhaltijaan kohdistettavasta valvonnasta. Valvontamaksut voivat tällä perusteella olla tasoltaan sellaisia, että ne vastaavat suuruudeltaan enintään suoritteen tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia ja niiden tulee olla oikeassa suhteessa suoritettuihin valvontatoimenpiteisiin. Valvontatoimenpiteet eivät saa olla ylimitoitettuja ja valvonnan tulee perustua riskiperusteisuuteen. MaRan näkemyksen valvontamaksu voi perustua nykyiseen tapaan kohtuulliseen perusmaksuun ja kustakin lisämyyntipisteestä voidaan periä pieni lisämaksu. Sekä nikotiininesteiden että tupakkatuotteiden myyminen ei voi tuplata maksua - kohtuullista olisi, että maksu olisi hiukan korkeampi kuin siinä tilanteessa, että myyntipisteessä myydään vain toisia tuotteita. MaRa toteaa, että kunnan vapaasti määrittämiin maksuihin tupakkalain 25 a :n 1 momentin perusteella liittyy ongelmia, kuten STM ehdotuksessaan mainitsee. Kunta voi vapaasti päättää keiltä elinkeinonharjoittajilta se perii maksuja tupakkalain noudattamisen valvonnassa. Tämä asettaa yritykset eri asemaan ja kohdistaa maksurasituksen vain tiettyihin kunnan päättämiin yrityksiin, kuten esimerkiksi ravitsemisliikkeisiin. Tässä suhteessa sääntely kaipaa tarkistusta.

17 17/17 Kunnioittavasti, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Timo Lappi toimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi varatoimitusjohtaja Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry on matkailu- ja ravintola-alan elinkeino- ja työmarkkinajärjestö. MaRa edustaa hotelleja, kylpylöitä ja kuntoutumiskeskuksia, viikko-osakeyrityksiä, leirintäalueita, ravintoloita, catering-yrityksiä, eines- ja valmistuskeittiöitä, kahviloita, pubeja, yökerhoja, liikenneasemia, huvi-, teema- ja elämyspuistoja, keilahalleja, festivaaleja ja konserttitapahtumia, ohjelmapalveluyrityksiä, luontomatkailuyrityksiä, hiihtokeskuksia sekä matkailun markkinointi- ja välityspalveluja tarjoavia yrityksiä. MaRassa on jäsentä, joilla on toimipaikkaa. MaRan jäsenyritykset työllistävät noin henkilöä. Lisätietoja antaa lakimies Kai Massa, , kai.massa@mara.fi

Tupakkalain kokonaisuudistus

Tupakkalain kokonaisuudistus Tupakkalain kokonaisuudistus (549/2016) Meri Paavola Savuton Helsinki -verkosto 15.9.2016 Suomen tupakkalainsäädännön historiaa tupakkalaki 1976 (voimaan 1977) tupakointikieltoja mainontakielto myyntikielto

Lisätiedot

Liite III. Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma PÄIVITYS 2019

Liite III. Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma PÄIVITYS 2019 Liite III Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma 2015 2019 PÄIVITYS 2019 Liite III 2 (5) 1. Johdanto... 3 2. Tarkastuksen sisältö... 3 3. Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja

Lisätiedot

Miksi ravintolat tarvitsevat uuden alkoholilain?

Miksi ravintolat tarvitsevat uuden alkoholilain? MAHDOLLISEN KUVAN PAIKKA (korkeus voi vaihdella, yläreuna on aina kiinni sinisessä palkissa) Alkoholilaki Miksi ravintolat tarvitsevat uuden alkoholilain? 26.6.2017 Veli-Matti Aittoniemi Työtä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Ohje 15/ (6) Tupakkalaki ulkoalueilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa

Ohje 15/ (6) Tupakkalaki ulkoalueilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa Ohje 15/2016 1 (6) Tupakkalaki ulkoalueilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa Lainsäädäntö Tupakointikielto Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) antaa tupakkalain (549/2016)

Lisätiedot

Nuuska valvonnan näkökulmasta. 14.4.2014 Vaasan kaupunki ympäristöosasto/ Maarit Kantola

Nuuska valvonnan näkökulmasta. 14.4.2014 Vaasan kaupunki ympäristöosasto/ Maarit Kantola Nuuska valvonnan näkökulmasta Valvonta: kunta / valtio Kunta tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntiä, mainontaa ja muuta myynninedistämistä tupakointikieltojen ja -rajoitusten noudattamista yhdessä

Lisätiedot

Ajankohtaista tupakkalaista Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät, Pori 6.5.2015

Ajankohtaista tupakkalaista Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät, Pori 6.5.2015 Ajankohtaista tupakkalaista Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät, Pori 6.5.2015 4.5.2015 Ylitarkastaja Reetta Honkanen 1 Esityksen eteneminen 1. Alaikäisille myynnin valvonta 2. Itsepalvelukassat

Lisätiedot

3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI...

3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI... TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2019 Päivitys vuodelle 2018 SISÄLTÖ 1 TUPAKKALAIN VALVONNAN TARKOITUS... 1 2 TARKASTUSTEN SISÄLTÖ... 2 3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN... 3 4 VALVONTAKOHTEIDEN

Lisätiedot

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 4 104

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 4 104 Mikkelin seudun ympäristölautakunta 8.12.2016 Liite 4 104 TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2019 Päivitys vuodelle 2017 SISÄLTÖ 1 TUPAKKALAIN VALVONNAN TARKOITUS... 1 2 TARKASTUSTEN SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Tupakkalain kokonaisuudistus

Tupakkalain kokonaisuudistus Tupakkalain kokonaisuudistus YTH:n alueelliset koulutuspäivät Oulu 20.9.2016 14.9.2016 Reetta Honkanen 1 Esityksen eteneminen 1. Kokonaisuudistuksen tausta 2. Myynti 3. Tupakointikiellot ja rajoitukset

Lisätiedot

Anniskelun alamäki jatkuu

Anniskelun alamäki jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Alkoholilaki uudistuu Anniskelun alamäki jatkuu 15.11.2017 Eduskunnan lakivaliokunta Veli-Matti Aittoniemi KUVA (korkeus

Lisätiedot

Alkoholilakiesitys

Alkoholilakiesitys KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Alkoholilakiesitys 15.12.2016 KUVA (korkeus voi vaihdella) Veli-Matti Aittoniemi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen

Lisätiedot

Liite III 2 (5) Sisällysluettelo

Liite III 2 (5) Sisällysluettelo Liite III Liite III 2 (5) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisältö... 4 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä aika... 4 4 Näytteenotto ja tutkiminen... 5 5 Painopistealueet

Lisätiedot

Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita

Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Tiedotustilaisuus 2.2.2015 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita ravintoloiden

Lisätiedot

HE 105/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkatuotteiden. kajäljitelmien ja tupakointivälineiden vähit-

HE 105/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkatuotteiden. kajäljitelmien ja tupakointivälineiden vähit- HE 105/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tupakkalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkatuotteiden ja niiden tavaramerkkien täismyynnissä.

Lisätiedot

Ohje 14/ (8) Dnro 6049/ / Tupakkalain alaisten tuotteiden esilläpitokielto

Ohje 14/ (8) Dnro 6049/ / Tupakkalain alaisten tuotteiden esilläpitokielto Ohje 14/2016 1 (8) Tupakkalain alaisten tuotteiden esilläpitokielto Lainsäädäntö Pääasiat lyhyesti Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) antaa tupakkalain (549/2016) 6 :n perusteella

Lisätiedot

Ohje 9/2014 1 (6) Dnro 2340/06.10.06.01/2014 1.9.2014. Tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden myynti internetkaupassa

Ohje 9/2014 1 (6) Dnro 2340/06.10.06.01/2014 1.9.2014. Tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden myynti internetkaupassa Ohje 9/2014 1 (6) Tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden myynti internetkaupassa Taustaa Lainsäädäntö Tupakkalain (693/1976) 14 :n perusteella Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira)

Lisätiedot

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 41 07.05.2012 Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio KV 104 Valtuusto 1.11.2010 Eva Autio (kesk.) jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoon koko kunta julistautuu

Lisätiedot

Sisällysluettelo. RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6)

Sisällysluettelo. RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6) Liite III Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisältö... 4 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä aika... 4 4 Näytteenotto ja tutkiminen...

Lisätiedot

Tupakkalain valvontaohjelma ja tarkastuslomakkeet

Tupakkalain valvontaohjelma ja tarkastuslomakkeet Tupakkalain valvontaohjelma ja tarkastuslomakkeet YTH:n alueelliset koulutuspäivät Oulu 19-20.9.2017 Turku 10-11.10.2017 25.8.2017 Reetta Honkanen 1 Esityksessä Valvontaohjelma Valvonnan työnjako Uudet

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI TUPAKKALAIN MUUTTAMISESTA (HE 219/2016 VP)

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI TUPAKKALAIN MUUTTAMISESTA (HE 219/2016 VP) LAUSUNTO 1(3) Laura Terho, lakimies 5.12.2016 Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 1.12.2016 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI TUPAKKALAIN MUUTTAMISESTA (HE 219/2016 VP) Aluksi Esityksessä

Lisätiedot

Maksut hakemusten ja -ilmoitusten käsittelystä (TupL 90 )

Maksut hakemusten ja -ilmoitusten käsittelystä (TupL 90 ) Rakennus- ja 167 14.12.2016 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 15 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 6 13.02.2017 Ympäristöterveydenhuollon taksan vahvistaminen 2145/02.05.00.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Ympäristölautakunta 17.12.2009 109 2 Ympäristöterveydenhuollon tupakkalain mukaisen valvonnan

Lisätiedot

Anniskelun alamäki jatkuu

Anniskelun alamäki jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Alkoholilaki uudistuu Anniskelun alamäki jatkuu 5.10.2017 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Timo Lappi KUVA

Lisätiedot

Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä

Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä 2 Sisällysluettelo SAVUTTOMUUSOHJELMA 1. Savuttoman työpaikan määritelmä... 3 2. Savuton Forssan kaupunkityöpaikka...

Lisätiedot

Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016

Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Tervetuloa Esittäytymiskierros Ajankohtaista ja vaikuttamistoiminta Jäsenpalvelut ja -yhteistyö Rahapeliyhtiöiden fuusio Rahapeliyhteisöjen yhdistäminen

Lisätiedot

Ohje 1/2011 1 (8) Dnro 1115/11.02.04.01.02/2011 18.2.2011. Jakelussa mainituille. Tupakkatuotteiden esilläpitokielto

Ohje 1/2011 1 (8) Dnro 1115/11.02.04.01.02/2011 18.2.2011. Jakelussa mainituille. Tupakkatuotteiden esilläpitokielto Ohje 1/2011 1 (8) Jakelussa mainituille Tupakkatuotteiden esilläpitokielto Lainsäädäntö Taustaa Tupakkalain (693/1976) 14 :n perusteella Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) antaa

Lisätiedot

Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019

Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019 Liite 4 Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019 SISÄLLYS 1 TUPAKKALAIN MUKAINEN VALVONTA 1 1.1 Tarkastuksen sisällön määrittely 1 1.2 Valvontakohteiden tarkastustiheys

Lisätiedot

Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma , päivitys 2017

Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma , päivitys 2017 HELSINGIN KAUPUNGIN 1 (9) Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma 2015 2019, päivitys 2017 HELSINGIN KAUPUNGIN 2 (9) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Johdanto... 3 2 Suunnitelmallinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2018 (liite 3)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2018 (liite 3) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma 2015 2019 Päivitys 2018 (liite 3) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET...

Lisätiedot

Tupakkalain alaisten tuotteiden myyntipaikan tarkastuslomake

Tupakkalain alaisten tuotteiden myyntipaikan tarkastuslomake 1/8 Tupakkalain alaisten tuotteiden myyntipaikan tarkastuslomake Tarkastuksen suorittaja: Tarkastuksen päivämäärä: Myyntipaikan nimi ja osoite: Y-tunnus: Lupa-/ilmoitusnro: Ilmoitettu myyntipisteiden lkm

Lisätiedot

HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta

HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2017 (liite 3)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma Päivitys 2017 (liite 3) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma 2015 2019 Päivitys 2017 (liite 3) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET...

Lisätiedot

Ohje 8/ (10) Dnro V/56691/ Tupakkalaki ja vähittäismyynti internetkaupassa

Ohje 8/ (10) Dnro V/56691/ Tupakkalaki ja vähittäismyynti internetkaupassa Ohje 8/2017 1 (10) Tupakkalaki ja vähittäismyynti internetkaupassa Lainsäädäntö Tupakkalain (549/2016) 6 :n perusteella Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) antaa ohjeet tupakan

Lisätiedot

Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa

Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa Erityisasiantuntija, VTT Ulla Knuuti, Rikosseuraamuslaitos, Keskushallintoyksikkö VI Valtakunnalliset Tupakka ja terveys -päivät 3.12.2014 Tupakointi vankien

Lisätiedot

Anniskelun alamäki jatkuu

Anniskelun alamäki jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Alkoholilaki uudistuu Anniskelun alamäki jatkuu 26.10.2017 Eduskunnan hallintovaliokunta Timo Lappi KUVA (korkeus

Lisätiedot

Kuntayhdyshenkilöiden verkostokokous Seinäjoki. EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AJANKOHTAISET ASIAT ylitarkastaja Irmeli Tamminen

Kuntayhdyshenkilöiden verkostokokous Seinäjoki. EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AJANKOHTAISET ASIAT ylitarkastaja Irmeli Tamminen Kuntayhdyshenkilöiden verkostokokous 4.10.2016 Seinäjoki EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AJANKOHTAISET ASIAT ylitarkastaja Irmeli Tamminen 1 Ehkäisevän päihdetyön rakenteet kunnissa 2016 kysely Kysely lähetetään

Lisätiedot

Uusi tupakkatuotedirektiivi. Mervi Hara, Suomen ASH ry

Uusi tupakkatuotedirektiivi. Mervi Hara, Suomen ASH ry Uusi tupakkatuotedirektiivi Mervi Hara, Suomen ASH ry 29.9.2014 Tupakkatuotedirektiivin taustaa Tarkoituksena parantaa sisämarkkinoiden toimintaa ja samalla taata kansanterveyden korkea taso Edellinen

Lisätiedot

Tiivistelmä. Tupakkalakikysely 2008

Tiivistelmä. Tupakkalakikysely 2008 TUPAKKALAKIKYSELY Tupakkalakikysely Tiivistelmä Suomen Yrittäjät teki kyselyn liittyen tupakkalain muutokseen keväällä. Kysely lähetettiin reilulle ravintola-alan jäsenyrittäjälle. Pk-yrittäjistä vastasi

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, Turku,

Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, Turku, Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, 19. 20.9. Turku, 10. 11.10. Terveydensuojelun ja tupakkalain valvontaohjelmat, päivitys 2018-2019 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo

Lisätiedot

Ohje 3/2012 1 (9) Dnro 1731/06.10.06.01/2012 29.2.2012. Jakelussa mainituille. Tupakkatuotteiden esilläpitokielto

Ohje 3/2012 1 (9) Dnro 1731/06.10.06.01/2012 29.2.2012. Jakelussa mainituille. Tupakkatuotteiden esilläpitokielto Ohje 3/2012 1 (9) Jakelussa mainituille Tupakkatuotteiden esilläpitokielto Lainsäädäntö Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) on 18.2.2011 antanut tupakkalain (693/1976) 14 :n perusteella

Lisätiedot

Luonnos 29.3.2016. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden vähittäismyyntipakkausten

Luonnos 29.3.2016. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden vähittäismyyntipakkausten Sosiaali- ja terveysministeriön asetus tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden vähittäismyyntipakkausten varoitusmerkinnöistä Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti säädetään tupakkalain

Lisätiedot

Tupakointi nyt, eilen ja huomenna. KOVA:n tupakkalakikoulutus

Tupakointi nyt, eilen ja huomenna. KOVA:n tupakkalakikoulutus Tupakointi nyt, eilen ja huomenna KOVA:n tupakkalakikoulutus 12.10.2017 Esityksen eteneminen 1. Tupakkalain kehitys 2. Savuttomat elinympäristöt 3. Tupakointikiellot 4. Tupakointikiellot asuntoyhteisössä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 102/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 102/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 102/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain ja lääkelain 54 a ja 54 e :n muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut

Lisätiedot

Esityksen aiheet Ympäristöterveydenhuolto tutuksi Uusi tupakkalaki 2016 Asuinyhteisön tupakointikiellot

Esityksen aiheet Ympäristöterveydenhuolto tutuksi Uusi tupakkalaki 2016 Asuinyhteisön tupakointikiellot Tupakkalaki terveydensuojelun kannalta Katri Kiviniemi, kaupungineläinlääkäri Hyvinkään kaupunki, ympäristöterveydenhuolto TUPAKKALAKI TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA - TUPAKOINNIN KIELTÄMINEN TALOYHTIÖSSÄ

Lisätiedot

ALKOHOLIJUOMIEN ANNISKELUN OMAVALVONTASUUNNITELMA

ALKOHOLIJUOMIEN ANNISKELUN OMAVALVONTASUUNNITELMA ALKOHOLIJUOMIEN ANNISKELUN OMAVALVONTASUUNNITELMA Tämä omavalvontasuunnitelma ja toimipaikkaa koskeva alkoholilaissa tarkoitettu lupa tai hyväksyminen on pidettävä suunnitelmaa toteuttavan henkilökunnan

Lisätiedot

Alkoholijuomien markkinoinnin uudet säännöt 1.1.2015. MaRan Marraspäivä 19.11.2014 varatuomari Kai Massa

Alkoholijuomien markkinoinnin uudet säännöt 1.1.2015. MaRan Marraspäivä 19.11.2014 varatuomari Kai Massa Alkoholijuomien markkinoinnin uudet säännöt 1.1.2015 MaRan Marraspäivä 19.11.2014 varatuomari Kai Massa Johdannoksi Alkoholilaissa lähtökohtaisesti väkevien alkoholijuomien mainostamisen täyskielto (poikkeuksena

Lisätiedot

Laki. tupakkalain muuttamisesta

Laki. tupakkalain muuttamisesta Laki tupakkalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tupakkalain (549/2016) 2 :n 42 kohta sekä 24, 32, 51, 61, 63, 79, 83, 95, 97, 109, 121 ja 124, sekä lisätään 60 :ään uusi 4 momentti

Lisätiedot

Uudet tupakkatuotteet ja nuuska

Uudet tupakkatuotteet ja nuuska Uudet tupakkatuotteet ja nuuska IV Valtakunnallinen Tupakka ja terveys päivä 2.12.2010 22.12.2010 Reetta Honkanen 1 Esitelmän runko Tupakkalain määritelmiä Uudet tuotteet Sähkötupakka Savuttomat savukkeet

Lisätiedot

HE 38/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain. pakkauksissa tulee vuoden 2009 alusta olla yleinen varoitus tuotteen haitallisuudesta

HE 38/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain. pakkauksissa tulee vuoden 2009 alusta olla yleinen varoitus tuotteen haitallisuudesta HE 38/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alkoholilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain pykälä, jonka mukaan alkoholijuomien pakkauksissa

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

28.9.2015 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ TUPAKKALAIN UUDISTAMISEKSI

28.9.2015 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ TUPAKKALAIN UUDISTAMISEKSI Lausunto 1 (5) 28.9.2015 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi Lausuntopyyntö 11.08.2015 STM046:00/2015 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ TUPAKKALAIN UUDISTAMISEKSI kiittää mahdollisuudesta saada

Lisätiedot

YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki

YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki YLEISÖTILAISUUDET JA YLEISET KOKOUKSET - Kokoontumislaki KOKOONTUMISLAKI Lain tarkoituksena perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden turvaaminen Lakia sovelletaan sekä yleisötilaisuuksiin että yleisiin

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 127/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain muuttamisesta. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 127/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain muuttamisesta. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 127/2008 vp Hallituksen esitys laiksi toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi toimenpiteistä tupakoinnin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma Päivitys 2016 (liite 4)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma Päivitys 2016 (liite 4) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 Päivitys 2016 (liite 4) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET... 2 3.1 Tarkastusten sisältö.2

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma (liite 4)

Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta. Tupakkalain valvontasuunnitelma (liite 4) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveysvalvonta Tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 (liite 4) Sisältö 1. YLEISTÄ... 1 2. PAINOPISTEET... 1 3. TARKASTUKSET... 1 3.1 Tarkastusten sisältö.2 3.2 Kohteiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 (6) 52 Tupakkalain mukaisen kiellon ja uhkasakon asettaminen Aroma Art Oy:lle HEL 2018-003769 T 11 02 04 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Taustaa

Lisätiedot

Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019

Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 HELSINGIN KAUPUNGIN 1 (8) Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 HELSINGIN KAUPUNGIN 2 (8) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Johdanto... 3 2 Suunnitelmallinen valvonta... 3 2.1. Valvonnan

Lisätiedot

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Miksi savuton työpaikka? Kustannussäästöt Päivittäin tupakoiva aiheuttaa työnantajalle maltillisen arvion mukaan vuodessa keskimäärin 1 060 1 300 euron kustannukset

Lisätiedot

Luonnos 11.8.2015. Hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Luonnos 11.8.2015. Hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi tupakkalaki. Lailla pantaisiin

Lisätiedot

13b Ympäristöterveydenhuolto

13b Ympäristöterveydenhuolto 13b Ympäristöterveydenhuolto Ympäristöterveyspäällikkö Ympäristöterveyspäällikkö johtaa ympäristöterveydenhuoltoa, jonka tehtäviin kuuluvat elintarvikevalvonta, terveydensuojelun ja tupakkalain valvonta

Lisätiedot

Tasapuolista kohtelua uusi yhdenvertaisuuslaki. MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Varatuomari Kai Massa

Tasapuolista kohtelua uusi yhdenvertaisuuslaki. MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Varatuomari Kai Massa Tasapuolista kohtelua uusi yhdenvertaisuuslaki MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Varatuomari Kai Massa Johdannoksi MaRa-alalla palveluita tarjottaessa huomioitava yhdenvertaisuuslainsäädäntö: Rikoslakiin sisältyvä

Lisätiedot

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Miten ne vaikuttavat nuorten parissa toimiessa? Minttu Tavia 29.11.2016 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Toimimme valtakunnallisesti koko väestön parissa terveiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 (7) 55 Tupakkalain mukaisen kiellon ja uhkasakon asettaminen TF Solutions Oy:lle HEL 2018-011456 T 11 02 04 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Taustaa

Lisätiedot

Ravintolassa. vai kadulla? vastuullista anniskelua

Ravintolassa. vai kadulla? vastuullista anniskelua Ravintolassa vai kadulla? vastuullista anniskelua Miten alkoholipolitiikka on muuttanut suomalaisten alkoholinkäyttöä? Alkoholin saatavuutta ja matkustajatuontia on vapautettu, ravintola-anniskelua tiukennettu.

Lisätiedot

Yleistä tupakkatuotteiden vähittäismyynnin luvanvaraisuudesta

Yleistä tupakkatuotteiden vähittäismyynnin luvanvaraisuudesta Yleistä tupakkatuotteiden vähittäismyynnin luvanvaraisuudesta Tupakkalain (13.8.1976/693) 10 b :n (19.12.2008/984) mukaan tupakkatuotteita saa myydä tai muutoin luovuttaa vain kunnan myöntämän vähittäismyyntiluvan

Lisätiedot

Ohje viranomaisille 7/2012 1 (5)

Ohje viranomaisille 7/2012 1 (5) Ohje viranomaisille 7/2012 1 (5) Jakelussa mainituille Tupakkalain muutos lastensuojelulaitoksissa Yleistä Tupakkalakia (693/1976) on muutettu 1.1.2010 lukien (698/2010). Lain uutena tavoitteena on tupakkatuotteiden

Lisätiedot

Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen tupakkalain valvontasuunnitelma 2015-2019

Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen tupakkalain valvontasuunnitelma 2015-2019 Inarin kunta Ympäristöyksikkö Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen tupakkalain valvontasuunnitelma 2015-2019 Inarin kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta, ympäristöjaosto 16.12.2014 4 2 Sisällys 1.

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 15/2016 vp) täydentämisestä

Hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 15/2016 vp) täydentämisestä Hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 15/2016 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi Lausunto 5.10.2017 HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen esityksessä alkoholilaiksi toteutetaan pitkään valmisteltu alkoholilain

Lisätiedot

Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa

Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa Maaliskuu 2013, Varatuomari Joachim Reimers Kansainvälisessä kaupankäynnissä myydään usein useampaan kertaan peräkkäin

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Tupakkalain valvontasuunnitelma vuosille

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO. Tupakkalain valvontasuunnitelma vuosille KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Tupakkalain valvontasuunnitelma vuosille 2015 2019 Hyväksytty sote-kuntayhtymän hallituksessa / 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...3

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT HE 71/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alkoholilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi alkoholilakia niin, että vähintään 1,2 ja enintään 2,8

Lisätiedot

Tarvitaanko yökerhojen jatkoaikoja?

Tarvitaanko yökerhojen jatkoaikoja? Tarvitaanko yökerhojen jatkoaikoja? XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät 9.10.2013 Timo Lappi TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Jäsenyritysten arkea

Lisätiedot

Nykyinen asuntoyhteisön tupakointikieltosääntely säilyisi ennallaan (78 )

Nykyinen asuntoyhteisön tupakointikieltosääntely säilyisi ennallaan (78 ) LAUSUNTO 1 (8) 10.3.2016 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta StV@eduskunta.fi Asiantuntijakuuleminen HE 15/2016 vp LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE TUPAKKALAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 85 Tupakkalain mukaisen kiellon antaminen HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:lle HEL 2016-004184 T 11 02 04 Päätös Määräaika Taustaa Tarkastus Kuuleminen päätti antaa HOK-Elanto

Lisätiedot

LAKIALOITE Alkoholilain 33 :n muuttamisesta Eduskunnalle

LAKIALOITE Alkoholilain 33 :n muuttamisesta Eduskunnalle LAKIALOITE Alkoholilain 33 :n muuttamisesta Eduskunnalle Alkoholijuomat poikkeavat useimmista muista kulutushyödykkeistä, sillä ne aiheuttavat suuria terveydellisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia haittoja.

Lisätiedot

Järjestyksenvalvonta ravintolassa

Järjestyksenvalvonta ravintolassa Järjestyksenvalvonta ravintolassa Määritelmät (MaRaL 1 ) ravitsemistoiminnalla ammattimaisesti tapahtuvaa ruoan tai juoman tarjoamista yleisölle elintarvikelaissa tarkoitetussa elintarvikehuoneistossa

Lisätiedot

HE 15/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 15/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi tupakkalaki. Lisäksi esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu

Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu KRITEERI 1 Tupakointi on kielletty tupakkalain 12 :n osoittamissa kunnan omistamissa ja hallinnoimissa tiloissa ja ulkoalueilla. Tupakointikiellot on merkitty selkeästi kylteillä, tarroilla ja julisteilla.

Lisätiedot

Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuosille 2015 2019

Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuosille 2015 2019 Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuosille 2015 2019 VALVONTAOHJELMIA 3:2014 Dnro 7958/06.10.07.00/2014 Päiväys 5.9.2014 ISSN-L 2242-2587 ISSN 2242-2587 (Verkkojulkaisu) ISBN 978-952-5978-33-9

Lisätiedot

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010:

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: Seuraavassa esitettävät luvut perustuvat TNS Gallupin seurantaan alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden matkustajatuonnista. Seuranta

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE TUPAKKALAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE 15/2016 vp)

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE TUPAKKALAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE 15/2016 vp) LAUSUNTO Lainvalmisteluosasto LsN Timo Makkonen 16.3.2016 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE TUPAKKALAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE 15/2016 vp) Perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

Alkoholijuomien vähittäismyynnin omavalvontaopas

Alkoholijuomien vähittäismyynnin omavalvontaopas Alkoholijuomien vähittäismyynnin omavalvontaopas 1 (6) Alkoholijuomien vähittäismyynnin omavalvontaopas Omavalvonnan tarkoitus Vähittäismyynnin omavalvonta on myyntipaikan itsensä suorittamaa alkoholijuomien

Lisätiedot

Omavalvontasuunnitelman voi laatia myös muutoin kuin tälle lomakkeelle. Tätä omavalvontasuunnitelmalomaketta päivitetään myöhemmin keväällä 2018.

Omavalvontasuunnitelman voi laatia myös muutoin kuin tälle lomakkeelle. Tätä omavalvontasuunnitelmalomaketta päivitetään myöhemmin keväällä 2018. ALKOHOLIJUOMIEN ANNISKELUN OMAVALVONTASUUNNITELMA Tämä omavalvontasuunnitelma ja toimipaikkaa koskeva alkoholilaissa tarkoitettu lupa tai hyväksyminen on pidettävä suunnitelmaa toteuttavan henkilökunnan

Lisätiedot

Yleiset säännökset. Tupakkalaki /693 1 ( /698) Ylitornion kunta. Savuttomuustyöryhmä TAVOITTEENA SAVUTON TYÖYHTEISÖ.

Yleiset säännökset. Tupakkalaki /693 1 ( /698) Ylitornion kunta. Savuttomuustyöryhmä TAVOITTEENA SAVUTON TYÖYHTEISÖ. Ylitornion kunta Savuttomuustyöryhmä 13.9.2010 Johdanto Lainsäädäntö Aloite savuttomasta työyhteisöstä sai alkunsa Ylitornion terveyskeskuksen tyky-ryhmässä, mikä esitti savuttomuutta koko kunnan työyhteisölle

Lisätiedot

Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen tupakkalain valvontasuunnitelma

Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen tupakkalain valvontasuunnitelma Inarin kunta Ympäristöyksikkö Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alueen tupakkalain valvontasuunnitelma 2018-19 Inarin kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta, ympäristöjaosto 30.01.2018 10 2 Sisällys 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Lainsäädännön reunaehdot ehkäisevälle päihdetyölle

Lainsäädännön reunaehdot ehkäisevälle päihdetyölle Lainsäädännön reunaehdot ehkäisevälle päihdetyölle - Päihteiden aiheuttamia haittoja tulee perustuslainkin mukaan ehkäistä - Olemme saaneet työkalupakkiin uusia lakeja - Pakkiin tulee lisää vielä työkaluja

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 (7) 53 Tupakkalain mukaisen kiellon ja uhkasakon asettaminen Pufftalo Oy:lle HEL 2018-011266 T 11 02 04 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Taustaa Kuuleminen

Lisätiedot

7 Poliisin henkilötietolaki 50

7 Poliisin henkilötietolaki 50 7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen

Lisätiedot

Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5)

Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5) Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5) Jakelussa mainituille Puuttuminen tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntiin alaikäisille Lainsäädäntö Tupakkalain (693/1976) 14 :n perusteella Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset

Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset 11.12.2012 Timo Lappi TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Anniskelu työllisyyttä, verotuloja ja valvottua alkoholin

Lisätiedot

Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuosille Päivitys

Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuosille Päivitys Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuosille 2015 2019 Päivitys 2018-2019 VALVONTAOHJELMIA 3:2014 PÄIVITYS 15.8.2017 Dnro V/61323/2017 Päiväys 15.8.2017 ISSN-L 2242-2587 ISSN 2242-2587 (Verkkojulkaisu)

Lisätiedot

Asia: Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle tupakkalaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Asia: Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle tupakkalaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta 1 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.9.2015 Asia: Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle tupakkalaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Luonnos hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Nuuskan myynti, ostaminen ja luovutus Suomessa. Ylilääkäri Eeva Ollila

Nuuskan myynti, ostaminen ja luovutus Suomessa. Ylilääkäri Eeva Ollila Nuuskan myynti, ostaminen ja luovutus Suomessa Nuuskaa päivittäin tai silloin tällöin käyttävien poikien osuudet iän mukaan 1981-2015 THL THL Nuuska Suomessa Nuuska on terveydelle vahingollinen tuote.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Alkoholihallinto Alkoholitarkastajat Ari Kilponen ja Sari Korhonen Lupasihteeri Paula Takalo Ratkaisijat Sinikka Siniluoto-Heikkinen ja Raimo Lepistö Vireille tulleita

Lisätiedot

Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014

Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014 Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014 Ota kantaa Espoon päihdetilanteeseen Kyselyllä kartoitettiin Espoon asukkaiden päihteisiin, tupakkaan ja rahapeleihin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä päihdehaittojen

Lisätiedot

HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 1/5 26.10.2017 Eduskunnan hallintovaliokunnalle HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1. Johdanto Hallituksen esityksessä alkoholilaiksi

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot