Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 85 Tupakkalain mukaisen kiellon antaminen HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:lle HEL T Päätös Määräaika Taustaa Tarkastus Kuuleminen päätti antaa HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:lle seuraavan tupakkalain 17 :n mukaisen kiellon: Vltavan ympärivuotisella ulkotarjoilualueella tupakointi on kielletty, jollei se täytä lainsäädännön vaatimuksia. Lainsäädännön vaatimukset täyttyvät, mikäli HOK-Elanto Liiketoiminta Oy huolehtii ulkotarjoilualueen lasiseinien alhaalla pitämisestä. Näistä järjestelyistä on sovittu jo aiemmin ja HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on itse ilmoittanut toimivansa kuvatulla tavalla. Tupakointikielto astuu voimaan Tarkastuksilla vuosina 2009, 2011 ja 2012 on todettu, että Vltavan ulkotarjoilualue on varustettu neljällä seinällä ja katolla. Ulkotarjoilualue on sijoitettu kiinteistön piha-alueelle siten, että yksi seinä on rakennuksen seinä, kolme seinistä on lasia ja katto markiisia. Tarkastuksella on keskusteltu, että tupakointi ulkotarjoilualueella on mahdollista vain, jos ulkotarjoilualueen lasiseinät lasketaan puoliksi alas, jolloin kolmen seinän yläosat jäävät avonaisiksi ulkotarjoilualueen ollessa käytössä. Tarkastuksella todettiin, että Vltavan ulkotarjoilualueella tupakoitiin ja lasiseinät olivat suljettuina. Ulkotarjoilualueen voidaan katsoa olevan tupakkalain tarkoittama sisätila, jossa tupakointi on kielletty. Toimijaa on kuultu tupakkalain 17 :n mukaisesta välittömästä tupakointikiellosta ja uhkasakosta päivätyllä kirjeellä. Toimijalle myönnettiin lisäaikaa vastineensa toimittamiselle asti. Toimija toimitti vastineensa määräaikaan mennessä.

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) Päätöksen perustelut Täytäntöönpano Mahdolliset jatkotoimenpiteet asiassa Sovelletut oikeusohjeet Vastineessaan toimija on todennut, että laseille suoritetaan huolto mennessä, jonka jälkeen asiakkaat eivät pääse sulkemaan laseja. Tätä ennen vuorovastaavat ja tarjoiluhenkilökunta vastaavat ja valvovat, että ikkunat ovat sovitusti auki. Neuvonnasta ja opastuksesta huolimatta HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on sallinut tupakoinnin ravintolan sisätiloissa. Tupakkalain 12 :n 5 kohdan mukaan tupakointi on kielletty työyhteisöjen yhteisissä ja yleisissä sekä asiakkaille tarkoitetuissa sisätiloissa. Tupakkalain 2 :n 10 kohdan mukaan sisätilalla tarkoitetaan suljettua tilaa, jossa on katto, lattia ja seinät, taikka tilaa, josta yhden tasopinnan lisäämisellä voidaan muodostaa suljettu tila ja joka on tarkoitettu asuin-, oleskelu-, odotus- tai työskentelytilaksi. Lain sisätilan määritelmän tavoitteena on ollut mm. estää rakentamasta ulkotarjoilualueelle sellaisia rakenteita, mitkä vähentävät ilmanvaihtoa ja näin estävät tupakansavun sekoittumista ulkoilmaan. Tupakkalain 17 :n mukaan kunnan tulee omasta aloitteestaan tai tehtyjen ilmoitusten perusteella suorittaa tupakointikieltojen ja rajoitusten noudattamisen valvontaa toimialueellaan. Tupakkalain 17 :n 1 momentin mukaan kunnan tulee kieltää säännösten vastainen toiminta. Kunta voi myös ilmoittaa asiasta viralliselle syyttäjälle. Lisäksi ympäristöterveyspäällikkö päätti määrätä, että tupakkalain 17 :n mukaista kieltoa on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, jollei oikaisuvaatimuksen käsittelevä viranomainen (ympäristölautakunta) toisin määrää. Mikäli epäkohtia ei ole korjattu määräaikaan mennessä, ympäristölautakunnalle tullaan esittelemään päätösehdotus, jossa ympäristöterveyspäällikön antamaa määräystä tullaan tehostamaan uhkasakolla. Uhkasakko tulee tässä tapauksessa olemaan esimerkiksi euroa. Tupakkalaki 2, 12, 17 Hallintolaki 34, 37 Lisätiedot Pia Malm, terveysinsinööri, puhelin: pia.malm(a)hel.fi

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3 (6) Liitteet Muutoksenhaku Otteet 1 HOK-Elanto Oy kuuleminen HOK-Elanto Oy vastine Oikaisuvaatimusohje, ympäristölautakunta Ote asianosainen Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, ympäristölautakunta Tiedoksi

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4 (6) MUUTOKSENHAKUOHJEET 1 OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Pöytäkirjan 85. Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin ympäristölautakunta. Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava: Sähköpostiosoite: helsinki.kirjaamo@hel.fi Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI Faksinumero: (09)

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5 (6) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09) (Yleishallinto) (09) (Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi) (09) (Rakennus- ja ympäristötoimi) (09) (Sivistystoimi) (09) (Sosiaali- ja terveystoimi) Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu miten päätöstä halutaan oikaistavaksi millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi oikaisuvaatimuksen tekijä millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6 (6) Päivi Vepsäläinen ympäristöterveyspäällikkö Päätös on sähköisesti allekirjoitettu. Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Helsingin kaupungin kirjaamossa (Pohjoisesplanadi 11-13)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 32 ELINTARVIKELAIN 55 :N MUKAISEN MÄÄRÄYKSEN ANTAMINEN FIN SUB OY LTD:LLE HEL 2016-010112 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16, liikaa maksettujen kilometrikorvausten takaisinperintä HEL 2016-007457 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle

Lisätiedot

1 Syksyn 2016 kutsuntalääkärit

1 Syksyn 2016 kutsuntalääkärit Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17 Lääkärien määrääminen kutsuntatilaisuuksiin Helsingissä 2016 HEL 2016-002781 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut päätti määrätä liitteessä 1 mainitut terveyskeskuslääkärit

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Terveydensuojelu Terveysinsinööri 3

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Terveydensuojelu Terveysinsinööri 3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 45 Hakemus nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiin, 1487 Leena Hietala Oy, R-kioski Hki Länsi-Pakila, Pakilantie 56, 00660 Helsinki HEL 2016-006509 T 11 02 04 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 49 Liikennelaitos -liikelaitoksen tulospalkkiojärjestelmä vuonna 2016 HEL 2016-003455 T 01 02 03 01 Päätös päätti ottaa liitteessä 1 olevan tulospalkkiojärjestelmän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 168 Flow Festival Oy, piha-alueen käyttö, Parrukatu 4 ja 5 HEL 2016-005650 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yrityspalveluiden asiakaspäällikkö

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11, liikaa maksetun palkan takaisinperintä HEL 2016-005678 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle liikaa maksetut

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi- Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 256 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, kaatuminen 15.12.2014 Maasalonpolulla Säveltie 5 kohdalla Pukinmäessä HEL 2014-015408 T 03 01 00 Kaatuminen, 15.12.2014,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 236 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, liukastuminen 27.12.2014 Lielahdentie 3-5 kohdalla Lauttasaaressa HEL 2015-013984 T 03 01 00 Liukastuminen, 27.12.2014, Lielahdentie,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2014-012917 HEL 2014-012917 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** opinnäytetyölle "Asiakkaiden ja työvalmentajien

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-013389 HEL 2015-013389 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Rakenteellinen

Lisätiedot

1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Päätös tutkimuslupahakemukseen HEL 2014-014205 HEL 2014-014105 T 13 02 01 Päätös Palvelualueen johtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Kohti

Lisätiedot

6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös

6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962 HEL 2015-002962 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 275 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-007607 HEL 2016-007607 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot Talous- ja tukipalvelujen osastopäällikkö päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 92 E-Fa La Oy, uusi vuokrasopimus osoitteessa Kanavakatu 6, Tulli- ja pakkahuone HEL 2016-003438 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut Yrityspalveluiden asiakaspäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Töölön Kisahallin eteläpäädyssä sijaitsevan ravintolatilan vuokraaminen HEL 2014-014794 T 10 01 03 Päätös Merkittiin, että edellinen vuokrasopimus otsikossa mainitusta

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 185 Koulutuskeskus Unika Hairstyle Oy, liiketilan vuokraus osoitteesta Eteläinen rautatienkatu 16 a HEL 2016-008265 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n Tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 9/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka- ja viestintäjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 9/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka- ja viestintäjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15 Helsingin ja Turun kaupunkien yhteistyö Finnishcourses.fi palvelun ylläpidossa HEL 2014-009324 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 77 Linja-autojen pysäköintiä varten vuokratun alueen sijainnin muuttaminen (Nobina Finland South Oy, Roihupelto) HEL 2016-002716 T 10 01 01 04 S0145-314 Päätös Vuokranantaja

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 18 Liikkumistaidon ohjausta koskevien korvausten tarkistaminen vuodelle 2014 HEL 2014-006381 T 01 02 00 00 Päätös Päätöksen perustelut Vammaistyön päällikkö päätti hyväksyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 110 Asuntotontin (kaupunkipientalo) lyhytaikainen vuokraaminen yksityishenkilöille rakennusluvan hakemista varten (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41302/9) HEL 2017-003458

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Palkan takaisinperintä, pelastuslaitos HEL 2016-010031 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti periä palomies ********** takaisin tälle perusteetta maksettua

Lisätiedot

Lääkelain 54 a :n mukainen hakemus liitteineen

Lääkelain 54 a :n mukainen hakemus liitteineen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Hakemus nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiin, Tmi Mikael Qvickström, K-Market Hämeentie 16, Hämeentie 16, 00530 Helsinki HEL 2017-008129 T 11 02 04 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 13 Stadin aikuisopiston ruokatuotannon opettajan määräaik. virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-284-16 HEL 2016-005944 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 52 Helsingin Leijona Oy, autohallipaikan vuokraus osoitteessa Pohjoisesplanadi 19/Unioninkatu 28 HEL 2016-000787 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n Tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 112 TSW Group Ay:n vuokrasopimusten siirrot Waltcon Oy:lle osoitteessa Latokartanontie 5, 00700 Helsinki HEL 2016-004516 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 31 Vammaistyön perhehoitajien palkkioiden ja korvausten tarkistus vuonna 2016 HEL 2016-000454 T 01 02 00 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että vammaistyön perhehoitajille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 296 Aalto-yliopisto, tilan lyhytaikainen vuokraaminen osoitteessa Katajanokanlaituri 5 HEL 2016-013633 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yrityspalveluiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Terveydensuojelu Terveysinsinööri 3

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Terveydensuojelu Terveysinsinööri 3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Hakemus nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiin, 1554 Forsman ja Somoano Oy, R-kioski Helsinki Asema 1, Rautatieasema, lähtevät ja saapuvat junat, 00100 Helsinki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 25, palvelutarjoajien avustukset vuonna 2016 etsivän nuorisotyön toiminnan turvaamiseksi HEL 2016-010211 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut n linjanjohtaja päätti,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 378 Yleisen alueen käyttö terassialueena, korvaava päätös, Ravintola Dacca, Itämerenkatu 16, 20. kaupunginosa Länsisatama HEL 2016-008639 T 10 01 01 04 HEL 2015-002136

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 302 Toimistotilan vuokraus Suomen Ultrapilotit ry:lle Malmin lentokentän päärakennuksesta HEL 2016-013717 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yrityspalveluiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 136 VirgoCohesion Oy, toimisto-. työ-,varasto- ja keittiötilan vuokraus osoitteesta Lapinlahdenkatu 16 HEL 2016-005644 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n Tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 184 Asuntotontin (pientalo, 1 045 k-m²) lyhytaikainen vuokraaminen Rakennus-Sauma Komulainen Ky:lle perustettavan yhtiön lukuun rakennusluvan hakemista ja maanrakennustöiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvalvontavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvalvontavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 n kaupunkikuvaosaston toimintayksiköiden nimien vahvistaminen ja vakanssien sijoittaminen toimintayksiköihin HEL 2016-003543 T 00 00 00 Päätös päätti rakennusvalvonnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikuntavirasto 21/2015 Sisäliikuntapalvelut 28.10.2015 Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikuntavirasto 21/2015 Sisäliikuntapalvelut 28.10.2015 Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 45 Tukiasematilan vuokraaminen Maunulan liikuntahallista DNA Oy:lle HEL 2015-011741 T 10 01 03 Päätös Merkittiin, että edellinen vuokrasopimus otsikossa mainitusta asiasta

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 77 Edustus: Kansalaisjärjestöjen Ihmisoikeussäätiön seminaari juhlasalissa 29.9.2015 HEL 2015-008885 T 00 04 03 Päätös Kaupunginjohtaja päätti, että Kansalaisjärjestöjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Liikennesuunnittelupäällikkö/y

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Liikennesuunnittelupäällikkö/y Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 29 Pysäköinnin kieltäminen Punavuorenkatu 10-6 edustalla HEL 2015-013465 T 08 01 03 Päätös Kustannusennuste Aloite Tapa ja päivämäärä Sisältö Päätöksen perustelut Liikennesuunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Korkeasaaren eläintarha

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Korkeasaaren eläintarha Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Korkeasaaren tarjoamat edut yhteistyökumppaneiden henkilöstölle HEL 2016-001661 T 02 05 00 Päätös päätti eläintarhan johtokunnan 11.12.2014 49 tekemän päätöksen nojalla,

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 30 Månsas Productions Oy, liiketilan vuokraus osoitteesta Metsäpurontie 25 HEL 2016-000895 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut Yrityspalveluiden asiakaspäällikkö

Lisätiedot

1 Tutkimuslupahakemus Tutkimussuunnitelma 3 Muut liitteet

1 Tutkimuslupahakemus Tutkimussuunnitelma 3 Muut liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-010304 HEL 2016-010304 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 323 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Ravintola KOM/Marrot Oy, Kapteeninkatu 26, 5. kaupunginosa Punavuori HEL 2016-008065 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 70 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-005576 HEL 2016-005576 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 101 Muutos Kiinteistö Oy Helsingin Saukonpaadenranta 2:n vuokraukseen Länsisatamassa HEL 2016-003383 T 10 01 01 04 S0120-285 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 53 Edustus: 16th International Conference on Organized Molecular Films Helsingissä 25. - 29.7.2016 HEL 2016-004114 T 00 04 03 Päätös Päätöksen perustelut Vs.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 128 Elokuvayhtiö Komeetta Oy, liiketilan lyhytaikainen vuokraus osoitteessa Humikkalantie 90 HEL 2016-005542 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yrityspalveluiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Hankesuunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Hankesuunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 71 Sosiaali- ja terveysvirasto, Kivikon arkistotilan vuokraus sosiaalihuollon arkistolle HEL 2016-012296 T 10 01 02 Päätös päätti vuokrata osoitteesta, Kivikonkuja 4,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 129 Asuntotontin (AK) lyhytaikainen vuokraaminen Setlementtiasunnot Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Laajasalo, Borgströminmäki, tontti 49096/2) HEL 2016-002597

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 277 Vuokrasopimuksen irtisanominen Roihupellosta (Nobina Finland Oy) HEL 2016-002716 T 10 01 01 04 S0145-314 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös Vuokralainen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 136/2015 Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 136/2015 Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 276 YIT Rakennus Oy:n työmaatukikohtavuokrauksen päättäminen HEL 2013-014576 T 10 01 01 04 S0110-183 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös Vuokralainen Kohde

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 44 Kotihoito Saga Oy, liiketilan vuokraus osoitteessa Soittajantie 1 HEL 2016-001583 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yritysvuokrauksen asiakaspäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 19/2015 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 19/2015 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 80 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-003523 HEL 2015-003523 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot Talous- ja tukipalvelujen osastopäällikkö päätti myöntää tutkimusluvan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 126 Kansallinen Lastenliitto Helsingin piirijärjestö ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2016 2017 syyslukukaudelle

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 253 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Blancco Grill & Döner, Hiihtomäentie 14, 43. kaupunginosa Herttoniemi HEL 2016-005800 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Stadin ammattiopisto, S2-opetus ja äidinkielen lehtorin virka, työavain 25-354-16 HEL 2016-006090 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti

Lisätiedot

1 Tutkimuslupahakemus 2 Tutkimussuunnitelma

1 Tutkimuslupahakemus 2 Tutkimussuunnitelma Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-002914 HEL 2016-002914 T 13 02 01 Päätös (vs) päätti myöntää tutkimusluvan ********** amk -opinnäytetutkimukselle Taloudellinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 308 RL Concerts Oy vuokraaman varastoalueen laajentaminen ja vuokrauksen siirto WKND Festival Oy:lle Kyläsaaressa HEL 2015-006642 T 10 01 01 04 S0110-236 Päätös Vuokranantaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Opiskelijapalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Opiskelijapalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Opinto-ohjaajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-716-16 HEL 2016-007428 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvioinnin perusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 191 Oulun Rakennusteho Oy:n vuokrasopimuksen irtisanominen Länsisatamassa HEL 2015-000150 T 10 01 01 04 S0120-324 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös Vuokralainen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Moi Helsinki -tapahtuman suunnittelu- ja tuotantohenkilöiden valmistelumatka Pekingiin HEL 2016-001936 T 01 02 02 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti oikeuttaa Moi

Lisätiedot

23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL

23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-008176 HEL 2015-008176 T 13 02 01 Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen vs. johtaja Mikko Tamminen päätti myöntää tutkimusluvan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 152 Nordea Pankki Suomi Oyj:lle vuokratun tilapäisen pysäköintialueen irtisanominen (tontti 22403/1, Aleksis Kiven katu 17, Sturenkatu 14a) HEL 2014-014874 T 10 01 01

Lisätiedot

4 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös

4 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-007453 HEL 2016-007453 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 23/2014 Terveys- ja päihdepalvelut 05.05.2014 Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 23/2014 Terveys- ja päihdepalvelut 05.05.2014 Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 38 Korjaus eräiden terveysasemien väliaikaiset sulkemiset - päätökseen Laajasalon terveysaseman osalta HEL 2014-002990 T 06 00 00 Päätös Päätöksen perustelut on todennut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Arkkitehtuuriosasto Kaupunginarkkitehti

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Arkkitehtuuriosasto Kaupunginarkkitehti Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 n arkkitehtuuriosaston toimistopäälliköiden sijaiset HEL 2017-001933 T 00 01 00 Päätös päätti, että arkkitehtuuriosaston toimistopäälliköiden sijaisina toimivat seuraavassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Hoitotyön opettajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-1298-15 HEL 2016-002448 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 24 Uudenmaan Mestari-rakentajat Oy, liiketilan vuokraus osoitteesta Maunulantie 19 HEL 2015-014142 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut Yrityspalveluiden asiakaspäällikkö

Lisätiedot

3 Päätös myönnetyn tutkimusluvan täydennyksestä HEL Päätös

3 Päätös myönnetyn tutkimusluvan täydennyksestä HEL Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Päätös 8.4.2015 myönnetyn tutkimusluvan täydennyksestä HEL 2015-003244 HEL 2015-003244 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 86 Suomalais-Venäläiselle koululle maksettavan perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksen oikaiseminen lukuvuodelle 2016-2017 HEL 2016-005485

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Sote

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Sote Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Lehtori, ammatillinen koulutus, vuorotteluvapaan sijaisuus, lähihoitajakoulutus HEL 2016-000157 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 146 Asuntotontin (AK, kerrostalo) lyhytaikainen vuokraaminen asuntotuotantotoimistolle Helsingin Asumisoikeus Oy:n lukuun rakennusluvan hakemista varten (Oulunkylä,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Lisäkorvausvaatimus Stadin ammattiopiston alueella sattuneesta liukastumisvahingosta myönnettyjen vakuutuskorvausten johdosta HEL 2014-004848 T 03 01 00 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Stadin aikuisopiston oppisopimusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Stadin aikuisopiston oppisopimusjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Koulutustarkastajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-831-16 HEL 2016-007704 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Oppisopimusjohtaja päätti kokonaisarvionperusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 7/2015 HKL-Raitioliikenne 20.03.2015 Yksikön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 7/2015 HKL-Raitioliikenne 20.03.2015 Yksikön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 14 pakettiautojen vuokraus HEL 2015-003371 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hankkia pakettiautojen vuokrauksen vuodelle 2015 Stara logistiikalta 42 000

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 19 HKL- Töölön varikon raiteiden 3 ja 4 ovien uusiminen HEL 2016-000433 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Töölön varikon raiteiden 3 ja 4 ovien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17 Vahingonkorvausvaatimus Pikkukosken ja Vanhankaupungin välillä tapahtuneesta polkupyörällä kaatumisesta HEL 2015-008834 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Päätös Pormestari päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää Fulbrightjuhlatilaisuuden

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Päätös Pormestari päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää Fulbrightjuhlatilaisuuden Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 87 Edustus: Fulbright Suomi -säätiön Fulbright-juhlatilaisuus kaupungintalolla 16.5.2018 HEL 2017-011662 T 00 04 03 Päätös päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 16/2015 Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 16/2015 Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 76 Liiketilan vuokraus osoitteessa Tyynenmerenkatu 6 HEL 2015-008770 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut Yrityspalveluiden asiakaspäällikkö päätti vuokrata Liikkeen

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 105 Asuntontin (pientalo, 1 080 k-m2) lyhytaikainen vuokraaminen rakennusluvan hakemista varten Asunto Oy Helsingin Peltokylänraitti 8:lle (Suutarila, Siltamäki, tontti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 41 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Rymy-Eetu, Erottajanaukio, 3. kaupunginosa Kaartinkaupunki HEL 2016-000830 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut n alueidenkäytön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 113 Lapinlahden Lähde Oy, varaston ja saunan vuokraus Lapinlahden sairaala-alueelta HEL 2015-013208 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yritysvuokrauksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginmuseo

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginmuseo Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 25, digimarkkinoinnin hankinta Tulos Helsinki Oy:ltä HEL 2016-004304 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hankkia digitaalisen markkinoinnin kehittämistä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 425 Maamonlahdentien silta, Länsiväylä, 31. Lauttasaari, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2016-009746

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 24 n tietotekniikka- ja viestintäosaston viestinnän päälliköiden sijaiset 1.6.2017 alkaen HEL 2017-007117 T 00 01 00 Päätös Va. tietotekniikka- ja viestintäjohtaja päätti,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Omakotitonttien enimmäishintojen määrityksen tarkennus (kaupungin lunastusoikeutta koskeva 21 ) HEL 2016-004511 T 10 01 01 02 Päätös Päätöksen perustelut Tausta Tarkennuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 217 Kiinteistö Oy Davamat, piirustusten tutkiminen ja vuokrasopimuksen muutos, (Herttoniemi, tontti 43280/3) HEL 2016-012077 T 10 01 01 02 Paasivaarankatu 5 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

20 Päätös palvelusetelituottajasta suun terveydenhuollossa v Päätös

20 Päätös palvelusetelituottajasta suun terveydenhuollossa v Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Päätös palvelusetelituottajasta suun terveydenhuollossa v. 2015 HEL 2015-002899 T 06 00 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti olla hyväksymättä hammaslääkäri **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Päivystys Päivystystoimintojen johtajalääkäri

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Päivystys Päivystystoimintojen johtajalääkäri Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-013658 HEL 2015-013658 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 66 Asuntotontin (pientalo, 1 050 k-m²) lyhytaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Kaarelan Helmelle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, 33351/1) HEL

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 201 Muutos asiakaspäällikön päätökseen koskien vuokraavan yrityksen nimen muutosta osoitteessa Kruunuvuorenkatu 11 HEL 2015-013469 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 303 Matkapuhelintukiasemapaikkojen vuokraus TeliaSonera Finland Oyj:lle HEL 2016-013619 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut Yrityspalveluiden asiakaspäällikkö päätti

Lisätiedot

9 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL

9 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-002487 HEL 2016-002487 T 13 02 01 Päätös (vs) päätti myöntää tutkimusluvan ********** pro gradu -opinnäytetyölle "Omahoidon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 127 Takaisinsaantivaatimuksen hyväksyminen, Pohjola Vakuutus Oy, liukastuminen 30.3.2013 Kontulankuja 2 kohdalla Kontulassa HEL 2013-012250 T 03 01 00 liukastuminen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17, Stadin aikuisopisto, S2-opettajan määräaikainen virka, työavain 25-371-16 HEL 2016-006573 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 63 Vahingonkorvausvaatimus pysäköintivirhemaksusta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta HEL 2015-013335 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 107 n viranhaltijoiden päätösvallan käyttäminen yksilöhuollon asioissa 1.7.2016 lukien HEL 2012-017473 T 00 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti muuttaa 1.7.2016

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 18 Kai Huhdan vuokrasopimuksen siirto Timo Kuismalle osoitteessa Kivipyykintie 9 A 8, 00710 Helsinki HEL 2016-000735 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 30/2015 07.09.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 30/2015 07.09.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 77 Hankesuunnitelma metrovarikon huoltohallin jännitteiden ohjausjärjestelmän uusimiseksi HEL 2015-009605 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä metrovarikon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 13 Asuntotontin (AK 1 900 k-m²) lyhytaikainen vuokraaminen Kiinteistö Oy Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 42:lle rakennusluvan hakemista varten (Mellunkylä, Mellunmäki, tontti

Lisätiedot