NOKIAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NOKIAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2008"

Transkriptio

1 NOKIAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2008

2 NOKIA PÄHKINÄNKUORESSA Pinta-ala 348 km 2 josta vettä 59 km 2 Asukasluku vuoden lopussa Elinkeinorakenne 2007 (työpaikat) Palvelut 51,7 % Jalostus ja teollisuus 45,4 % Alkutuotanto 1,0 % Tuntematon 1,9 % Tuloveroprosentti v ,0 % Taloustietoja Vuoden 2008 tilinpäätöksen mukaiset toimintamenot (ulkoiset) olivat 177,1 miljoonaa euroa ja investointimenot 22,3 miljoonaa euroa. Vuoden 2008 vuosikate oli 5,6 miljoonaa euroa, 180,2 euroa asukasta kohti. Kaupungilla oli pitkäaikaista lainaa vuoden 2008 lopussa 36,1 miljoonaa euroa, euroa asukasta kohti. Kuntakonsernin lainat olivat 72,147 miljoonaa euroa, euroa asukasta kohti.

3 Nokian kaupungin tilinpäätös 2008

4 Julkaisun taitto Marita Gröndahl Kannen kuva: Yleisöä Hinttalan museorakennuksen edessä Musiikki virtaa Nokialla tapahtumassa Kuvaaja: Mirja Kärnä Paino: Nokian kaupungin keskustulostamo 2009

5 Nokian kaupunki TILINPÄÄTÖS 2008 Sisältö Kaupunginjohtajan katsaus KAUPUNGIN JOHTAMINEN Kaupungin hallinto-organisaatio 1 Kaupunginvaltuusto 2 Kaupunginhallitus 3 TOIMINTAKERTOMUS Yleinen taloudellinen kehitys 6 Kunnallistalouden kehitys 6 Tampereen seudun kehitys 7 Nokian kaupungin talouden kehitys 7 Käyttötalous, verotulot ja valtionosuudet, tuloksen muodostuminen 7 rahoituslaskelma, tase 7 Talousarvion toteutuminen 14 Tilinpäätöksen vaikutus kuluvan vuoden talousarvioon 15 Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä 15 Kaupunginhallituksen esitys tuloksen käsittelystä 16 Konsernitarkastelu 17 KOKO KAUPUNGIN STRATEGISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 23 TOIMINNALLISTEN JA TALOUDELLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN PALVELUKESKUKSITTAIN Hallintokeskus 29 Hallintopalvelut 29 Kehittämis- ja elinkeinopalvelut 32 Holhoustoimen edunvalvonta 34 Ruokapalvelut 35 Perusturvakeskus 37 Lähipalvelut 37 Perhepalvelut 40 Vanhuspalvelut 43 Erityispalvelut 46 Kasvatus- ja opetuskeskus 49 Hallinto- ja tukipalvelut 49 Perusopetus 51 Erityisopetus 54 Lukio 55 Työväenopisto 57 Varhaiskasvatus 60

6 Kulttuurikeskus 65 Kulttuuritoimi 65 Kirjastotoimi 69 Liikunta- ja nuorisokeskus 73 Liikuntatoimi 76 Nuorisotoimi 79 Tekninen keskus 79 Johto ja hallinto 79 Varikko 81 Tilatekniikka 83 Kunnallistekniikka 86 Maankäyttö 89 Tilatuotanto 92 Aluetuotanto 94 Vesihuoltolaitos 96 Ympäristönsuojeluyksikkö 98 Rakennusvalvontayksikkö 100 TULOSLASKELMAN TOTEUTUMISVERTAILU 103 INVESTOINTIEN TOTEUTUMISVERTAILU 104 TULOSLASKELMA 108 RAHOITUSLASKELMA 109 TASE 110 KONSERNIN TULOSLASKELMA 112 KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA 113 KONSERNITASE 114 LIITTEET Tilinpäätöksen liitetiedot 117 Tuloslaskelman liitetiedot 118 Tasetta koskevat liitetiedot 122 Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot 125 Henkilöstöä koskevat liitetiedot 126 Vesihuoltolaitosta koskevat laskelmat 127 Omistuksia muissa yhteisöissä 131 Konsernitilinpäätöksen liitetiedot 132 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista sekä tositelajeista 136 ALLEKIRJOITUKSET 137 TILINTARKASTUSKERTOMUS KAUPUNGINVALTUUSTOLLE 138

7 Paikallisista murheista maailmanlaajuiseen lamaan Lokakuussa 2008 valittu uusi valtuusto viritteli lähes heti vaalituloksen selvittyä itseään strategioiden uudistamistyöhön. Vanha valtuusto joutui kautensa lopussa globaalista taloustaantumasta johtuvien ongelmien keskelle. Päättäessään kautensa viimeisenä asianaan vuoden 2009 budjetista, vanha valtuusto edellytti, että kaupunginhallitus valmistelee talouden sopeuttamisohjelman ja tuo sen valtuuston päätettäväksi viimeistään maaliskuussa Tämän poikkeuksellisen päätöksen syynä oli verotulojen kehityksen äkkipysähdys, ja sen uhkaavat vaikutukset kaupungin palvelujen rahoittamiseen. Talouden sopeuttamisohjelma valmisteltiin palvelukeskuksissa ja lautakunnissa ripeästi ja vastuuntuntoisesti. Lopputuloksena alkuperäisestä ehdotuksesta toimintamenoja alennettiin 4,5 miljoonaa euroa ja investointimenoja saman verran. Tämä on hyvä alku. Laman syvetessä taloustilanne pahenee ja parempien aikojen odottaminen pitkittyy. Pelkään, että jo syksyllä joudutaan ottamaan uusi kierros. Kaupunki joutuu globaalin talouslaman uhrina leikkaamaan menojaan lähivuosina moninkertaisesti tähän vuoteen verrattuna. Kaupungin talous oli vaikeuksissa jo ennen kriisiäkin. Useana vuonna kaupunki on jakanut hyvää yli varojensa. Tilinpäätösvuonna 2008 toimintamenot kasvoivat nettomääräisesti 11 % ja henkilöstömenot 9 %. Yhteisöverojen lasku aiheutti loven verotuloihin, joilla palvelut suurimmalta osin maksamme. Vajetta ei kunnallisveron hyvä kertymä riittänyt paikkaamaan. Viime vuoden tilinpäätös oli 2,4 miljoonaa alijäämäinen. Taantuman kynnykselläkin kaupunki kasvoi. Meitä oli vuoden 2008 lopussa eli 454 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Väestön kasvu oli Nokialla ja koko Tampereen seudulla jonkin verran rauhallisempaa kuin useina edellisinä vuosina. Viime vuonna asuntoja valmistui 259. Se on hyvä määrä, jota muutaman seuraavan vuoden aikana kaiholla katselemme. Työttömyyden vuosikeskiarvo oli 7.3 % eli sama kuin vuotta aikaisemmin. Paljon jälleen tehtiin työtä organisaation eri tasoilla. Jälleen paljossa onnistuttiin, mutta parantamisen varaa edelleen jäi. Palveluprosessien sujuvuus, tuottavuus ja taloudellisuus on kaupungille jatkuva haaste, jossa koulutuksen ja oppimisen kautta lisätään ammattitaitoa, luovuutta ja yhteistyökykyä. On hyvä muistaa vanha viisaus, että ilman taitoa ei intokaan ole hyväksi ja kiirehtivän jalka astuu harhaan. On kuitenkin hyvä myös muistaa, että tämäkin taantuma menee ohi, ennemmin tai myöhemmin. Kriisihoitona on yhdessä huolehdittava, että palveluorganisaatiomme on jälleen iskussa kun palataan normaaliin arkeen. Markku Rahikkala Kaupunginjohtaja

8 Nokian kaupungin kokonaismenot (ulkoiset) (1000 ) Nokian kaupungin kokonaistulot (ulkoiset) (1000 )

9 1

10 KAUPUNGINVALTUUSTO Valtuutetut vuosina SDP Aaltonen Auli lastenhoitaja, työsuojeluvaltuutettu VAS Ahtola Pertti paperityöntekijä, eläk. KOK 1.vpj Ala-Uotila Mika asianajaja, oikeust.lis. SDP Asell Marko kansanedustaja SKP Hernesniemi Herkku pääluottamusmies, eläk. KESK Honkiniemi Tiina emäntä, LVI-eristäjä VAS Hyyti Kristiina teollisuustyöntekijä KOK Hämäläinen Jorma rehtori, saakka SDP Jaakkola Jouko FL.,tutkija VIHR Järvinen Minna luokanopettaja VAS Pj Kallio Seppo kunnallisneuvos KOK Karstila Tuomas radiol.erik.lääk., toimjoht. KOK Kilpikari Päivi varatuomari, käräjätuomari SDP Kivipuro Anna-Leena ammatinopettaja KOK Kork Jarmo lehtori, yks.yrittäjä VIHR Käkönen Jyrki professori KOK Lappalainen Pirkka varatuomari, alkaen SDP Lehto Roope toiminnanjohtaja VAS Lehtonen Anneli lehtori VAS Lehtonen Outi nuorisotyöntekijä KD Luukko Tarja FM, tiedottaja VIHR Lähde Leo lehtori, eläk. KOK Martikkala Esa ins., toim.joht. KOK Mekkonen Erkki maanviljelijä SDP Mellin Pekka palopäällikkö SDP 2.vpj Nenonen Tuomo sosiaalineuvos SDP Nevala Sisko päivähoidon aluejohtaja SDP Nurminen Raija terveydenhoitaja SDP Ojala Reino kaupunginhallituksen pj SKP Palomäki Tuula sairauskassanjohtaja SDP Parkkali Seppo sähköasentaja, eläk. VAS Pesonen Tarja kodinhoitaja, työsuoj.valt. KOK Porraslampi Jari toiminnanjohtaja KESK Pulakka Esko maanviljelijä/insinööri SDP Saarinen Paavo nuohoojamestari SKP Salonen Eero maalari KESK Siuvo Janne talonpoika, insinööri KESK Tuomisto Jaakko FM, rehtori, eläk. KOK Utriainen Päivi liikuntasihteeri VAS Veijola Mervi sairaanhoitaja SDP Vellonen Kari korjaamon esimies VAS Virolainen Rauli vuorotyönjohtaja VAS Virtanen Pekka lääkäri VAS Vuorinen Maija-Liisa toimistonhoitaja 2

11 KAUPUNGINHALLITUS Varsinaiset jäsenet: SDP Pj Reino Ojala kaupunginhallituksen pj SDP Raija Nurminen terveydenhoitaja SDP Jorma Kantanen henkilöstöpäällikkö VAS 1.vpj Marja-Leena Torkki laboratorionhoitaja VAS Mervi Veijola sairaanhoitaja KOK 2.vpj Päivi Kilpikari varatuomari, käräjätuomari KOK Esa Martikkala ins., toim.johtaja KESK Tiina Honkiniemi emäntä, LVI-asentaja SKP Herkku Hernesniemi pääluottamusmies, eläk. Henkilökohtaiset varajäsenet: SDP Marko Asell kansanedustaja SDP Anna-Leena Kivipuro ammatinopettaja SDP Pekka Mellin palopäällikkö VAS Anneli Lehtonen lehtori VAS Pertti Ahtola paperityöläinen, eläk. KOK Vuokko Suuniittu toimittaja KOK Erkki Mekkonen maanviljelijä KESK Esko Pulakka maanviljelijä, insinööri VIHR Minna Järvinen luokanopettaja 3

12 Nokian väestö osa-alueittain vuosina (31.12.) 1980 % 1990 % 2000 % 2008 % KOKO NOKIA , , , ,0 S 1 KESKUSTAAJAMA , , , ,0 T 01 Pohjoispuoli , , , ,1 P 001 Ydinkeskusta , , , ,6 P 002 Kankaantaka , , , ,0 P 003 Myllyhaka , , , ,0 P 004 Alhoniitty 991 4, , , ,1 P 005 Alinen 905 3, , ,2 P 006 Aaroninkorpi, Lähdeniitty , , , ,5 P 007 Harjuniitty, Haavisto , , , ,5 P 008 Vihnus 185 0, , , ,8 P 009 Maatiala 588 2, , , ,6 P 010 Viiki 204 0, , , ,6 T 02 Eteläpuoli , , , ,9 P 011 Nokian kartano 50 0,2 39 0,2 24 0,1 29 0,1 P 012 Koskenmäki , , , ,2 P 013 Vihola-Tyrkkölä 867 3, , , ,4 P 014 Kattilainen , , , ,0 P 015 Kohmala 117 0,5 89 0,3 92 0,4 72 0,2 P 016 Tervasuo 251 1, , , ,9 S 2 MUU NOKIA , , , ,3 T 03 Siuro, Linnavuori, Kulju , , , ,0 P 017 Linnavuori 920 3, , , ,5 P 018 Siuro 715 3, , , ,1 P 019 Kulju 544 2, , , ,4 T 04 Pohjoispuoli 950 4, , , ,5 P 020 Pinsiö 243 1, , , ,3 P 021 Jaakkola 276 1, , , ,8 P 022 Kuljunperä 196 0, , , ,5 P 023 Kauniainen 231 0, , , ,8 T 05 Eteläpuoli , , , ,8 P 025 Sarkola 360 1, , , ,3 P 026 Taivalkunta 289 1, , , ,2 P 027 Sorva 335 1, , , ,9 P 028 Tottijärvi 444 1, , , ,6 P 029 Metsäkulma 315 1, , , ,8 S 3 MUUT (laitokset jne.) 289 1, , , ,7 4

13 NOKIAN VÄESTÖN IKÄRAKENNE Ikäryhmä 1980 % 1990 % 2000 % 2008 % , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,6 Yht , , , ,0 Nokian väestön ikärakenne % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Yli 65 -vuotiaiden osuus väestöstä % 14,5 14,1 12,2 11,

14 Yleinen taloudellinen kehitys Vuosi 2008 aloitettiin voimakkaan suhdannenousun aikana. Kuitenkin jo talvella 2008 alkoi markkinoilla näkyä epävarmuutta ja talouden tulevaisuudesta esitettiin erilaisia näkemyksiä. Silti talous jatkoi kasvua pitkälle kesän puolelle. Kuntaliiton analyysin mukaan kansainvälinen finanssikriisi kärjistyi vuoden 2008 syyskuun puolivälin jälkeen, kun merkittävä yhdysvaltalainen investointipankki haki suojaa velkojiltaan. Sen seurauksena pankkien keskinäinen jo ennestään heikentynyt luottamus romahti, mikä uhkasi halvaannuttaa pankkien väliset lainamarkkinat ja horjuttaa koko kansainvälistä rahoitusjärjestelmää. Julkisen vallan poikkeuksellisten toimenpiteiden johdosta finanssikriisin toistaiseksi kriittisin vaihe on nyt saatu selvitettyä. Pankkien välisten lainamarkkinoiden toiminta onkin asteittain parantunut. Finanssikriisi on sittemmin paitsi laajentunut maailmanlaajuiseksi talouskriisiksi myös edennyt seuraavaan vaiheeseen, jonka keskeinen piirre on ylivelkaantuneiden pankkien ja muiden talousyksiköiden liiallisten velkojen vähentäminen. Pankit joutuvat vähentämään velkaantuneisuuttaan, koska luottotappiot ja sijoitusomaisuuden arvonalennukset ovat kuluttaneet pankkien omia pääomia. Täyttääkseen lain edellyttämät vähimmäispääomavaatimukset pankit joutuvat joko myymään omaisuuttaan, supistamaan luotonantoaan tai hankkimaan lisää pääomaa. Vakavan rahoitusmarkkinakriisin seuraukset ovat alkaneet vaikuttaa myös reaalitalouteen. Pankkien luotonannon rajoittaminen on heikentänyt yritysten ja muiden asiakkaiden toimintaedellytyksiä. Nokian kaupunki sai vielä syksyllä lainaa kilpailukykyiseen hintaan. Ennusteiden mukaan marginaalit ovat voimakkaassa nousussa vuoden 2009 puolella. Maailmantalouden kasvu on hidastunut luottokriisin syvenemisen myötä erittäin paljon. Kun vielä viime vuonna maailmankauppa kasvoi runsaat kolme prosenttia, niin arvio vuodelle 2009 on, että maailmankauppa supistuu yli neljä prosenttia. Suomen vientimarkkinat kohtaavat pitkästä aikaa voimakkaasti supistuvat maailmanmarkkinat. Myös vienti tulee supistumaan jopa kymmenen prosenttia. Suomen kansantaloudella on ollut takanaan menestyksellinen viidentoista vuoden mittainen kasvuputki. Sen seurauksena julkisia palveluja on voitu lisätä, kun samalla esimerkiksi henkilöverotusta on voitu keventää. Viime vuoden lopulla alkanut Suomen kansantalouden kasvuvauhdin hiipuminen on johtamassa jyrkkään alamäkeen, minkä seurauksena kansantuotteemme supistunee tänä vuonna 4-5 prosenttia. Kunnallistalouden kehitys nn Kuntaliiton keräämien alustavien tilinpäätösarvioiden mukaan kuntien ja kuntayhtymien toimintamenot kasvoivat vuonna 2008 yli seitsemän prosenttia. Palvelujen ja materiaalin ostot kasvoivat nopeasti. Kunta-alan palkkasumman kasvu oli tilinpäätösarvioiden mukaan yli 7 % ja muiden henkilöstömenojen lisäys 5,5 %. Eri lähteistä saadut kunta-alan palkkasumman kasvuluvut viime vuodelta ovat vaihdelleet kuuden ja runsaan seitsemän prosentin välillä. Palkkasumman kasvun nopeutuminen edellisestä vuodesta johtui muun muassa sopimuskorotusten tasosta. Palkkaliukumat sekä työpanoksen lisääntyminen kasvattivat myös palkkasummaa. Ansiotasoindeksi kohosi viime vuonna ennakkotiedon mukaan 5,2 %. Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset ovat voimassa tammikuun 2010 loppuun. Sopimuskausi Tehyn kanssa jatkuu vuoden 2011 loppuun. Tehypöytäkirjaan sisältyy sopimuskorotuksia vuodelle Neuvottelut kunta-alan seuraavista työ- ja virkaehtosopimuksista käydään heikentyvän kuntatalouden asettamissa raameissa. Kunta-alan kustannustaso kohosi vielä viime vuonna verrattain nopeasti, esimerkiksi peruspalvelujen hintaindeksillä mitattuna keskimäärin noin viisi prosenttia. Kuntien verotulojen tilitykset kasvoivat viime vuonna 7,6 %. Kunnallisveroa kertyi vuonna 2008 kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuonna Kunnallisveron kuukausikertymät kasvoivat suhteellisen voimakkaasti koko vuoden veropohjan hyvän kehityksen ja edellisvuotta suuremman jako-osuuden johdosta. Kuntaryhmän verovuoden 2008 jako-osuutta tarkistettiin vielä joulukuussa 2008, jolloin koko joulukuun kuukausitilitys kasvoi edellisen vuoden tilitykseen verrattuna peräti 27 %. Yhteisöveron tilitykset vaihtelivat kuukausittain merkittävästi. Koko yhteisöveron kertymä kasvoi vuonna 2008 nelisen prosenttia. Nokialla yhteisöveron tuotto sen sijaan jo laski 14 prosenttia. Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarvioiden mukaan yhteenlasketut vuosikatteet vuonna 2008 näyttäisivät jäävän suurin piirtein vuoden 2007 tasolle. Viime syksynä laadituissa ennusteissa lähdettiin siitä, että vuosikatteet kokonaisuutena ottaen paranisivat vuonna 2008 vuoteen 2007 verrattuna. 6

15 Tampereen seutukunnan kehitys Vuonna 2008 Tampereen kaupunkiseudun väestön kasvu jatkui asukkaalla. Kehyskuntien kasvu hidastui 2000-luvun huippuvuosiin verrattuna, mutta kehyskunnat kuuluvat silti maamme nopeimmin kasvaviin kuntiin. Vuoden lopussa seudulla oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan asukasta, joista Tampereella ja kehyskunnissa Kunnallistalouden näkymät heikentyivät erittäin nopeasti syksyn 2008 loppupuolella myös seudullamme. Joulukuussa usea merkittävä yritys ilmoitti YT-neuvottelujen aloittamisesta tavoitteena lomautukset ja irtisanomiset. Tampereen seutukunnan kehitystä osaltaan parannetaan kuntien välisellä seutuyhteistyöllä. Vuoden 2008 elo-lokakuun aikana seutukuntayhtymän jäsenkunnat hyväksyivät perussopimuksen muutoksen, joka mahdollisti Oriveden liittymisen kuntayhtymän jäseneksi vuoden 2009 alusta. Seudullinen selvitys päivähoidon, perusopetuksen ja perusterveydenhuollon palveluista valmistui marraskuussa. Selvityksen mukaan kuntien palveluverkolla on korkea käyttöaste, mikä vaikeuttaa palvelujen tarjontaa yli kuntarajan. Seudulla tarvitaankin vuoteen 2030 mennessä kymmeniä päiväkoteja ja kouluja sekä useita terveysasemia kasvavan väestön tarpeisiin. Selvitys esittää yhteissuunnittelumenettelyä varsinkin kuntien rajaalueilla seudullisen optimaalisen palveluverkon rakentumiseksi. Yhteissuunnittelun toteuttamisesta vastaavat seudun hyvinvointityöryhmät kuntien investointi- ja kaavoitussuunnitelmien pohjalta. Hyvinvointipalvelujen seudullista kehittämistä vauhditettiin myös useilla sopimuksilla ja hankkeilla. Jo alkukesästä kunnat sopivat päivähoito- ja perusopetuspalvelujen käyttämisestä yli kuntarajojen. Lisäksi 2008 loppuvuodesta käynnistettiin koulujen seudullinen lukukausiuudistus, kansainvälisen koulun perustamista koskeva selvitystyö, yksityisen päivähoidon kehittämiskeskus-hanke sekä kuntien yhteisen omistajapolitiikan vahvistaminen kuntayhtymissä. Kuntien yhteistyö tiivistyy myös elinkeinotoimessa seudullisen elinkeinoyhtiön aloitettua toimintansa vuoden 2009 alussa. Kuntayhteistyönä tehdyn valmistelun jälkeen kunnat perustivat joulukuussa Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiön. Operatiivinen elinkeinoyhteistyö siirtyi yhtiön vastuulle. Nokian kaupungin talouden kehitys Käyttötalous Vuoden 2008 toimintakate, eli toimintamenojen ja tulojen erotus, toteutui alkuperäiseen talousarvioon nähden erittäin hyvin. Kate jäi noin euroa paremmaksi kuin alun perin arveltiin. Vuoden aikana kaupunginvaltuusto myönsi kuitenkin lisämäärärahoja kaikkiaan yli 4,6 miljoonan euron edestä. Näitä ei siis kuitenkaan koko kaupungin tasolla tarvittu, vaan alkuperäisen talousarvion määrärahavaraukset riittivät katetasolla. Käyttötalousmenojen kasvu jatkui jälleen voimakkaana. Ulkoiset käyttömenot palvelutoiminnasta kasvoivat 9,3 %. Luku selvästi suurempi kuin vuonna kuin vuonna 2007 (6,6 %) ja 2006 (5,5 %) ja suurempi myös kuin naapurikunnilla oli. Todellisuudessa menojen kasvu oli kuitenkin vielä suurempaa, sillä vuonna 2008 kirjattiin 2,2 miljoonaa euroa menojen vähennykseksi vesikriisin kuluihin tehdystä varauksesta. Tosin vesikriisi aiheutti myös vuodelle 2008 runsaasti ylimääräisiä menoja. Vesikriisin tiliöinnillä kirjattiin vielä vuodelle ,4 m menoja (v ,5 m ). Palkat ja palkkiot kasvoivat 8,6 % (v ,7 %) edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvu johtuu sekä erittäin suuresta vakanssilisäyksestä että varsin kalliista kunta-alan sopimuksesta. Palvelujen ostot kasvoivat 14 %, kun varauskirjaukset poistetaan vuoden 2007 luvuista. Edellisen vuoden hitaammasta kasvuvauhdista palattiin siis jälleen voimakkaan kasvun aikaan. Toimintatuotoissa oli 2,2 % kasvu. Maanmyynti ei kasvanut enää entiseen vauhtiin ja taksoja ei korotettu valtakunnallisen tason vauhdissa. Isoimmista lautakunnista perusturvalautakunnan nettomenot lisääntyivät peräti 14,4 prosentilla (v ,0 %) eli 8,3 miljoonalla eurolla. Suurimmat kasvut olivat vanhus- ja erityispalveluissa (yli 16 %). Kasvatus- ja opetuslautakunnan nettomenot kasvoivat yli 6,6 prosentilla eli lähes neljällä miljoonalla eurolla. Päivähoito kasvoi eniten eli 10,6 % (v %). Rahoitusosa Kunnallisverotulojen kasvussa palattiin entiselle, hyvälle kasvu-uralle. Vuoden 2007 kasvu oli yllättäen pienempi kuin maassa keskimäärin. Vuoden 2008 kasvu oli taas selvästi maan keskiarvoa suurempi eli peräti 11,1 %. 7

16 Täysin alkuperäisiä odotuksia vastoin yhteisöverojen tuotto kääntyi laskuun jo vuonna Laskua oli peräti 14,1 %, kun koko maassa kehitys oli vielä positiivinen noin neljä prosenttia. Kiinteistöverojen tuotto kasvoi 5,7 %. Kokonaisuudessaan verotulot kasvoivat 8,6 % eli kuitenkin hitaammin kuin käyttötalousmenot. Valtionosuudet lisääntyivät runsaat kaksi miljoonaa euroa eli 9,2 %. Kasvu oli lähes kokonaan sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksissa. Sen sijaan opetusministeriön alaiset valtionosuudet pienenivät kolmasosaan entisestä tasosta. Kaupungin valtionosuuksissa huomioitu muille kunnille maksama verotulojen tasaus jatkoi kasvuaan. Korkokulut kasvoivat huomattavasti velkamäärän kasvun seurauksena sekä korkotasojen noustessa. Tuloksen muodostuminen Vuonna 2008 vuosikatteeksi kertyi euroa. Se on noin 2,6 miljoonaa huonompi kuin edellisenä vuotena. Vuosikate kattaa poistoista enää 65,6 % ja vain 26,4 % investointien nettomenoista. Tilikauden tulokseksi muodostuu täten euroa. Poistoeron kirjaamisen jälkeen alijäämää kertyy kaiken kaikkiaan euroa. Rahoituslaskelma Nokian kaupungin investoinnit ylittivät jo toisena vuotena peräkkäin 20 miljoonan euron rajan ollen bruttona 22,3 miljoonaa euroa. Tulorahoituksella pystyttiin rahoittamaan investoinneista ainoastaan 26 %. Viimeisen viiden vuoden aikana Nokian kaupunki ei ole pystynyt kertaakaan kattamaan investoinneistaan tulorahoituksella edes puolia. Nyt taso on romahtanut jo lähes neljäsosaan. Investointien rahoitukseen käytettiinkin jälleen lainan ottoa 18 milj. euroa. Lainoja lyhennettiin 4,4 miljoonaa euroa. Lainanoton jälkeen rahavaroissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia Tase Taseen loppusumma nousi 11,7 miljoonaa euroa (vuonna m ) ollen nyt 165,1 miljoonaa euroa. Kasvu perustui lähes täysin aineellisten hyödykkeiden osuuteen. Vesikriisin vuoksi vuonna 2007 tehty 2,2 miljoonan euron pakollinen varaus purettiin vuonna Vastattavalla puolella tilikauden alijäämä pienensi taseen ylijäämätilin saldon noin 12,1 miljoonaan euroon. Lainakanta kasvoi lähes 50 % eli 13,6 miljoonaa euroa ollen nyt 41,8 miljoonaa euroa. Asukasta kohti laskien kaupungin lainakanta on euroa/asukas. Asukaskohtainen lainamäärä lähenee vauhdilla maan kuntien keskiarvoa. Vielä vuoden 2006 tilinpäätöksessä lainaa oli vain 683 euroa/asukas eli lainamäärä on kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa. Kaupungin omavaraisuusaste laski edelleen, nyt lähes seitsemällä prosenttiyksiköllä 60,6 %:iin. Se on kuitenkin valtakunnallisessa vertailussa yhä keskiarvojen paremmalla puolella kuten muutkin taseen yleiset tunnusluvut. 8

17 Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Satunnaiset tuotot 0 0 Tilikauden tulos Poistoeron muutos Varausten muutos Tilikauden alijäämä (ylijäämä) Tuloslaskelman tunnusluvut: Toimintatuotot/toimintakulut, % 18,26 19,61 Vuosikate/Poisto% 65,57 96,14 Vuosikate, /asukas 180,23 267,76 Asukasmäärä

18 Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet investointeihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutusvoitot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Muut maksuvalmiuden muutokset Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarojen muutos Rahavarat Rahavarat Rahoituslaskelman tunnusluvut: Investointien tulorahoitus, % 26,4 40,3 Lainanhoitokate 1,2 2,0 Kassan riittävyys, pv Pääomamenojen tulorahoitus % 21,8 34,3 Asukasmäärä

19 Verotulo- ja valtionosuustuloarvioiden toteutuminen Verotulot Alkup. talousarvio Ta muutokset Ta muutosten jälk. Toteutuma Poikkeama Kunnan tulovero Osuus yhteisöveron tuotosta Kiinteistövero Yhteensä Valtionosuuksien erittely Valtionosuudet Yleinen valtionosuus Sosiaali- ja tervhuollon valtos Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus Yhteensä Kokonaistulot ja -menot TULOT 2008 MENOT 2008 Toiminta % Toiminta % Toimintatuotot ,2 15,4 Toimintakulut ,1 82,5 Verotulot ,5 57,6 Korkokulut 1 859,7 1,1 Valtionosuudet ,1 14,7 Muut rahoituskulut 44,3 0,0 Korkotuotot 841,3 0,5 Tulorahoituksen korjauserät 0,0 Muut rahoitustuotot 427,2 0,2 -Pakollisten varausten muutos 2 206,7 1,2 Tulorahoituksen korjauserät -Pysyvien vast.hyödyk.luovutustappiot -3,3 0,0 -Pysyvien vast.hyödykkeiden luovutusvoitot ,9-1,2 Investoinnit 0,0 Investoinnit Investoinnit ,5 12,6 Rahoitusosuudet investointimenoihin 1 154,2 0,7 Rahoitustoiminta 0,0 Pysyvien vast.hyödykkeiden luovutustulot 3 006,9 1,7 Antolainasaamisten lisäykset 56,2 0,0 Rahoitustoiminta Pitkäaikaisten lainojen vähennys 4 421,6 2,5 Antolainasaamisten vähennykset 164,1 0,1 0,0 Pitkäaikaisten lainojen lisäys ,0 10,4 Kokonaistulot yhteensä ,7 100,0 Kokonaismenot yhteensä ,7 100,0 11

20 Nokian kaupunki Tase ja sen tunnusluvut VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Aineettomat hyödykkeet yhteensä Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Keskeneräiset hankinnat Aineelliset hyödykkeet yhteensä Sijoitukset Osakkeet ja osuudet Muut lainasaamiset Muut saamiset Sijoitukset yhteensä Pysyvät vastaavat yhteensä TOIMEKSIANTOJEN VARAT Valtion toimeksiannot Muut toimeksiantojen varat Toimeksiantojen varat yhteensä VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Valmiit tuotteet Vaihto-omaisuus yhteensä Saamiset Pitkäaikaiset saamiset Lainasaamiset Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Lainasaamiset 3 1 Muut saamiset Siirtosaamiset Lyhytaikaiset saamiset yhteensä Saamiset yhteensä Rahoitusarvopaperit Osakkeet ja osuudet Muut arvopaperit Rahoitusarvopaperit yhteensä Rahat ja pankkisaamiset Rahat ja pankkisaamiset yhteensä Vaihtuvat vastaavat yhteensä VASTAAVAA YHTEENSÄ

21 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma Edellisten tilikausien ylijäämä Tilikauden alijäämä Oma pääoma yhteensä POISTOERO JA VAPAAEHT VARAUKSET Poistoero Vapaaehtoiset varaukset Poistoero ja vap.varaus yhteensä PAKOLLISET VARAUKSET Eläkevaraukset 0 26 Muut pakolliset varaukset Varaukset yhteensä TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Valtion toimeksiannot Muut toimeksiantojen pääomat Toimeksiantojen pääomat yhteensä VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta Lainat julkisyhteisöiltä Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä Lyhytaikainen Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta Lainat julkisyhteisöiltä Saadut ennakot Ostovelat Muut velat Siirtovelat Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä Vieras pääoma yhteensä VASTATTAVAA YHTEENSÄ TASEEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 60,6 67,1 Suhteellinen velkaantuneisuus-% 42,4 33,6 Kertynyt yli-/alijäämä milj Kertynyt yli-/alijäämä, /asukas Lainat, /asukas Lainakanta Lainasaamiset Asukasmäärä

22 Talousarvion toteutuminen Vuoden 2008 talousarvio toteutui kokonaisuutena kahden edellisvuoden tapaan paremmin kuin aikaisempina vuosina. Lautakuntatasolla ainoastaan kulttuurilautakunta ylitti talousarvio alle eurolla. Muut lautakunnat alittivat talousarvion. Asiaan vaikutti toki se, että vuoden aikana myönnettiin runsaasti lisämäärärahoja. Käyttötaloudessa toteumiin vaikuttaa vesikriisiin tehdyn pakollisen varauksen purkaminen vesihuoltolaitokselle sekä valtiolta saadun harkinnanvaraisen valtionosuuden kirjaaminen hallintokuntien tuloksi vesikriisin menojen suhteessa. Toimielimittäin talousarvio toteutui seuraavasti: Kaupunginhallituksen alaisen hallintokeskuksen menot toteutuivat 99,4 %:sti eli noin alle talousarvion. Kun tulotkin alittivat arvion euroa, alittui toimintakate euroa. Alitus syntyi kehittämis- ja elinkeinopalveluissa. Sen sijaan hallintopalveluiden tulosalue ylitti talousarvion käyttömenojen osalta 1,8 %. Myös ruokapalvelut ylittivät menoraaminsa 1,6 %. Perusturvalautakunnan toteuma katetasolla on hämmästyttävän tarkka eli nettomenot alittivat muutetun, lähes 70 miljoonan euron talousarvion noin eurolla. Tulosalueittain eroja kuitenkin syntyi talousarvioon: lähipalveluiden toimintakate ylittyi noin euroa ja perhepalveluiden kate alittui noin euroa. Vanhuspalveluiden kate alittui euroa odotettua paremman tulokehityksen vuoksi. Erityispalveluissa ylitystä oli 0,5 prosenttia katetasolla. Perusturvalautakunnalle myönnettiin vuoden aikana lisämäärärahoja 3,4 miljoonan euroa. Kasvatus- ja opetuslautakunnassa katetason alitus oli lähes miljoona euroa. Pääsyynä oli toimintatuottojen ylittyminen 20 %:lla. Tulosalueittain merkittävimmät poikkeamat talousarvioon ovat perusopetuksen toimintatuottojen ylitys yli eurolla, lukion tuottojen ylitys eurolla ja päivähoidon tuottojen ylitys eurolla eli 11 %:lla. Todettakoon, että perusopetuksen käyttömenoissa toimintamenot ylittyivät vajaalla eurolla 22,5 miljoonan euron talousarviossa. Kulttuurilautakunnan alaisista tulosalueista kulttuuritoimi pysyi perinteisesti budjetissaan, toteuma 98 %. Kirjastotoimi ylitti talousarvion eurolla eli kolmella prosentilla. Liikunta- ja nuorisolautakunnalla on ollut viime vuosina suuria ongelmia pysyä talousarviossaan. Vuosi 2007 oli aikaisempiin vuosiin verrattuna parempi, ja nyt vuonna 2008 ei ylityksiä käytännössä enää tapahtunut. Liikuntatoimen kate oli tosin euroa talousarviota huonompi, johtuen tulojen alittumisesta eurolla. Toimintamenot alittivat talousarvion euroa. Nuorisotoimessa sekä menot että tulot alittivat talousarvion katteen ollessa euroa parempi kuin talousarviossa. Teknisen lautakunnan tulosalueilla oli kokonaisuudessaan suurimmat erot talousarvioon verrattuna. Onneksi kuitenkin niin, että menot alittuivat (8,1 %) ja tulot ylittyivät (2,3 %). Uusi toiminta- ja organisointitapa aiheuttivat yhä sen, että talousarvio ei kaikilta osin ollut kohdallaan. Tulosalueittain prosentuaalisesti eniten eroa tuli hallinnon tulosalueella, jossa menot ylittyivät peräti 27 %. Syynä oli eläkeperusteisten menojen kirjaaminen loppuvuonna tälle tulosalueelle, joka aiheutti eläkekuluihin euron ylityksen. Budjetoinnin vaikeudesta kertoo varikon tulosalueen suuret poikkeamat niin tuloissa kuin menoissa. Kate oli kuitenkin euroa parempi kuin talousarviossa. Maankäytön tulosalueen kate oli myös huomattavasti, eli euroa parempi kuin talousarviossa. Vesihuollon toteumaa on vaikea verrata todellisen toiminnan osalta talousarvioon, sillä vuonna 2007 tehty 2,2 miljoonan euron pakollinen varaus purettiin menojen vähennykseksi tilinpäätöksen yhteydessä. Lisäksi valtion harkinnanvaraisesta valtionosuudesta 75 % kirjattiin vesihuoltolaitoksen tuloksi. Niinpä tulot ylittyivät 16 % ja menot alittuivat 42 %. Ilman näitä kirjauksia menot olisivat siis ylittyneet yli euroa ja tulot alittuneet euroa. Näidenkin peruste on selitettävissä vesikriisillä. Rakennus- ja ympäristölautakunta alitti katetasolla talousarvion noin eurolla. Koko kaupungin käyttötalouden kate toteutui 96,1 prosenttisesti eli oli noin 4,9 miljoonaa euroa parempi kuin lisämäärärahapäätöksin muutetussa talousarviossa. Verrattuna alkuperäiseen talousarvioon, voidaan todeta, että sekin olisi katetasolla riittänyt ja jopa alittunut yli eurolla. Niinpä vuoden aikana myönnetyt lisämäärärahat olisi todellisuudessa voitu kattaa tulosalueiden välisillä määrärahasiirroilla. Mikäli muutettu talousarvio olisi toteutunut, olisi vuoden 2008 tulos ollut 6,8 miljoonaa euroa negatiivinen. Katteeseen vaikuttavat kuitenkin edellä mainitut vesikriisivarauksen (2,2 m ) purku menojen vä- 14

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE 21.3.2016 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Suomen talous on viimeiset vuodet ollut merkittävien ongelmien keskellä, kun Suomen taloutta

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

Pelastusjohtaja Jari Sainio

Pelastusjohtaja Jari Sainio TILINPÄÄTÖS 2010 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta VARSINAIS-SUOMEN ALUEPELASTUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: Pelastusjohtaja Jari Sainio STRATEGINEN KEHYS Toiminta-ajatus: Visio: Laadukkaat

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi. 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2015 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2015. Väestö kasvoi 40 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 147. Työllisyystilanne oli hyvä ja

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014 Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Kestävää kasvua ja hyvinvointia Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn panostettiin erityisesti

Lisätiedot

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Julkaisuvapaa 4.4.2016 klo 15.30 kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Johtoryhmä 30.3.2016 Laajennettu johtoryhmä 30.3.2016 YT-neuvottelukunta 1.4.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 27.3.2017 Tilinpäätös 2016 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tulos (hallintokunnat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 8,3 milj. euroa

Lisätiedot

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.215 klo 9 Maaningan kunta Tilinpäätös 214 3.3.215 Kunnan toimintaympäristö ja vetovoimaisuus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin kuntaliitos valmisteltiin päätösten

Lisätiedot

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia.

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia. LUODON KUNTA Tilinpäätös 2014 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Kuntatalouden sopeuttaminen jatkui. Valtionosuuksien uudet yleiset leikkaukset otettiin käyttöön samalla kun luvatut leikkaukset

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 25.3.2010 klo 13.00 Päiväys: 25.3.2010 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2008

NOKIAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2008 NOKIAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2008 NOKIA PÄHKINÄNKUORESSA Pinta-ala 348 km 2 josta vettä 59 km 2 Asukasluku vuoden 2008 30 951 lopussa Elinkeinorakenne 2007 (työpaikat) Palvelut 51,7 % Jalostus ja teollisuus

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010 TILINPÄÄTÖS 2009 Helena Pitkänen 29.03.2010 2009 2008 Toimintatuotot 3.403.488 3.567.682 TA-toteutuma 102,95 % 113,5 % Toimintatuotot /asukas 1.188 1.240 Toim.tuotot % toimintakuluista 19,30 % 20,57 %

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2016 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2016. Väestö kasvoi 29 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 176. Työllisyystilanne oli hieman

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 2 3761 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.214 Päiväys: 31.3.214 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 4 335 683 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA TASEKIRJA 2013 KUNNANHALLITUS 31.3.2014

ALAVIESKAN KUNTA TASEKIRJA 2013 KUNNANHALLITUS 31.3.2014 ALAVIESKAN KUNTA TASEKIRJA 2013 KUNNANHALLITUS 31.3.2014 KUNNANVALTUUSTO 16.6.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTAKERTOMUS 1.1. Kunnanjohtajan katsaus. 1 1.2. Kunnan visio 2025.. 3 1.3. Strategia... 3 1.4.

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS

TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS 16.3.2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ KUNTAYHTYMÄN TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU VUODELTA 2014

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Sisältö Konsernitilinpäätös Sivu

Sisältö Konsernitilinpäätös Sivu VERSIO 2.6/2010 Sisältö Konsernitilinpäätös Sivu Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutuminen 1 2 Talousarvion rahoitusosan toteutuminen 3 2 Kunnan tuloslaskelma 5 2 Kunnan tase 7 3 Kunnan rahoituslaskelma

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

TIEDOTE VUODEN 2011 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI. JULKAISTAVISSA klo 13.00

TIEDOTE VUODEN 2011 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI. JULKAISTAVISSA klo 13.00 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 2.4.2011 klo 13.00 Päiväys: 2.4.2012 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 kaupunki Ohjeistus liikelaitokset Kaupunginhallitus 16.06.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Perusteita Hallitusohjelma

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

TA Muutosten jälkeen Tot

TA Muutosten jälkeen Tot HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 3.6. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.4. Tuloslaskelma Kunnan tuloslaskelma on toteutunut talousarvion puitteissa, mikäli huomioidaan kiinteistöverojen kertaluontoisuus jakamalla

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Sisällysluettelo Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013-2016 2 Tuloslaskelma 3 Rahoituslaskelma 4 Käyttötalouden toteutuminen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Kaupunginhallitus 26.3.2007. Pormestari Timo P. Nieminen

Tilinpäätös 2006. Kaupunginhallitus 26.3.2007. Pormestari Timo P. Nieminen Tilinpäätös 2006 Kaupunginhallitus Pormestari Timo P. Nieminen T A M P E R E E N K A U P U N K I T A L O U S J A S T R A T E G I A R Y H M Ä 1 Uuteen toimintamalliin Kaupungin johtamisjärjestelmä uudistui

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015 Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015 23.3.2016 Tilinpäätös 2015 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tulos (hallintokunnat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden alijäämä -13,2 milj. euroa

Lisätiedot

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Kunnan talouden mallipohjainen suunnittelu Kuntien tilinpäätöskortti Valtiovarainministeriö/Kunta- ja aluehallinto-osasto,5.12.213 KUNTIEN TILINPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS Talousarvio 21 ja taloussuunnitelma 21-212 Uudenkaupungin ammattiopisto Novidan johtokunta 3.9.29 TULOSLASKELMA 21-212 1 euroa 22.9.29 14:9 TP 28 Liikevaihto

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.9.2015 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2015 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa

Lisätiedot

Talousarvion muutokset 2015

Talousarvion muutokset 2015 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2015 Korjaukset Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Korjaukset Kunnanhallitus 22.2.2016 Valtuusto 16.3.2016 KÄYTTÖTALOUSOSA/TULOSLASKELMA Ulkoinen/Sisäinen

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2015 31.12.2014 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 205 474,19 8 661 352,05 Kiinteät rakenteet ja laitteet 103 247 712,04 99 123 603,03 Koneet

Lisätiedot

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden

Lisätiedot