Maahanmuuttajien koulutus ja koulutuksen rahoitus Turussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maahanmuuttajien koulutus ja koulutuksen rahoitus Turussa"

Transkriptio

1 Muistio Maahanmuuttajien koulutus ja koulutuksen rahoitus Turussa Maahanmuuttajien koulutuksen tavoitteena on antaa Suomeen muuttaville valmiudet toimia tasavertaisina jäseninä suomalaisessa yhteiskunnassa. Maahanmuuttajilla tarkoitetaan pakolaisia, siirtolaisia, paluumuuttajia ja muita ulkomaalaisia sekä määrätyissä yhteyksissä myös turvapaikanhakijoita. Aikuisten maahanmuuttajien osalta pyritään siihen, että ulkomailla suoritetut tutkinnot, opinnot ja työkokemus ovat pohjana koulutuksen suunnittelulle ja täydentämiselle Suomessa. Lasten ja nuorten opetus järjestetään opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimana pääasiassa muun koulutusjärjestelmän sisällä. Kaikenikäisille maahanmuuttajille järjestetään suomen tai ruotsin kielen opetusta. Tavoitteena on mahdollisimman toimiva kaksikielisyys: suomen tai ruotsin kielen hallitseminen ja oman äidinkielen ja kulttuurin ylläpitäminen. Kielellinen alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma Maahanmuuttajan kielellisessä alkukartoituksessa arvioidaan alustavasti maahanmuuttajan työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet sekä kielikoulutuksen ja muiden kotoutumista edistävien toimenpiteiden ja palvelujen tarpeet. Työ- ja elinkeinotoimisto tekee alkukartoituksen maahanmuuttajalle, joka on työtön työnhakija. Kunnan vastuulla on alkukartoituksen tekeminen maahanmuuttajalle, joka saa toimeentulotukea muuten kuin tilapäisesti. Alkukartoitus voidaan tehdä myös muulle maahanmuuttajalle, jos hän sitä pyytää ja jos hänen arvioidaan sitä tarvitsevan. Alkukartoituksen perusteella arvioidaan, tarvitseeko maahanmuuttaja kotoutumissuunnitelman. Kotoutumissuunnitelma on maahanmuuttajan yksilöllinen suunnitelma niistä toimenpiteistä ja palveluista, joiden tarkoituksena on tukea maahanmuuttajan mahdollisuuksia hankkia riittävä suomen ja ruotsin kielen taito sekä muita yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja sekä edistää hänen mahdollisuuksiaan osallistua yhdenvertaisena jäsenenä yhteiskunnan toimintaan. Tarvittaessa maahanmuuttaja ohjataan saamaan palveluita. Aikuisten koulutus Kotoutumiskoulutus Aikuisten, vuotiaiden asiakkaiden kotoutumiskoulutus on työ- ja elinkeinoministeriön vastuulla. Uudet maahanmuuttaja-asiakkaat ohjataan alkukartoituksen ja kotoutumissuunnitelman tekemisen jälkeen pääasiassa työvoimapoliittiseen kotoutumiskoulutukseen, jossa noudatetaan Opetushallituksen antamia aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteita. Lisäksi koulutuksenjärjestäjällä on oltava näihin perusteisiin pohjautuva opetussuunnitelma. Työvoimapoliittiseen kotoutumiskoulutukseen sisältyy kieli- ja yhteiskuntatietoutta sekä kulttuurisia ja elämänhallintaan liittyviä valmiuksia. Siihen voidaan lisäksi liittää ammatillisesti suuntautunutta kielenopetusta ja osia ammatillisesta koulutuksesta, jotka edistävät työelämään ja jatkokoulutukseen pääsyä.

2 Tarvittaessa kotoutumiskoulutukseen sisältyy luku- ja kirjoitustaidon opetusta. Työvoimapoliittisena koulutuksena annettu luku- ja kirjoitustaidon koulutus annetaan Opetushallituksen aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Turussa lukuja kirjoitustaidottomien koulutusta järjestää Turun Aikuiskoulutuskeskus. Varsinais-Suomen ELY-keskus hankkii työvoimapoliittiset kotoutumiskoulutukset kilpailutuksen perusteella. Viimeisin kilpailutus tehtiin v Tämän perusteella vuosina Turun seudulla koulutusta ovat järjestäneet Turun Aikuiskoulutuskeskus, Turun ammatti-instituutin aikuiskoulutus, Arffman Consulting Oy ja Galimatias Concept Oy Ab. Vuodesta 2017 alkaen Turun ammatti-instituutti ei ole enää voinut tarjota myytävänä palveluna kotouttamiskoulutusta kilpailuneutraliteetin vuoksi. Kotouttamiskoulutus tulee säilymään ELY:n kilpailuttamana myös ammatillisen koulutuksen reformissa. Osa TE-toimiston asiakkaista opiskelee suomen kieltä ns. omaehtoisessa koulutuksessa. Omaehtoisena suoritettava koulutus tarkoittaa osallistumista opetushallinnon alaisen koulutusjärjestelmän koulutusmuotoon, esim. aikuisten perusopetukseen, ammatilliseen koulutukseen, vapaan sivistystyön opintoihin tai korkeakouluopintoihin. Turussa omaehtoista koulutusta järjestävät esim. Turun iltalukio, Turun ammatti-instituutti, Turun Aikuiskoulutuskeskus, Turun kristillinen opisto ja Paasikivi-Opisto. Turun kaupunki vastaa lasten, äitiys-, vanhempain- ja kotihoidontuen varassa elävien kotiäitien ja yli 65-vuotiaiden koulutuksesta ja opetuksesta. Koulutusta ja opetusta toteuttaa Turun suomenkielinen työväenopisto, jossa on mm. omia kursseja kotiäideille. Suomen kieltä voi edellä mainittujen lisäksi opiskella erilaisilla kursseilla esim. Turun suomenkielisessä työväenopistossa, Turun iltalukiossa tai Turun Kesäyliopistossa sekä erilaisilla opistojen, yhdistysten ja projektien tarjoamilla kursseilla. Maahanmuuttajien suomen kielen osaamista mitataan testeissä, joissa joutuu puhumaan, kuuntelemaan, kirjoittamaan ja lukemaan. Testeissä noudatetaan Opetushallituksen yleisten kielitutkintojen perusteita. Yleisiä kielitutkintoja järjestävät Turussa sekä Turun ammatti-instituutin aikuiskoulutus että Turun aikuiskoulutuskeskus. Tiedot kaikista Turussa järjestettävistä suomen kielen kursseista ja työvoimapoliittisesta koulutuksesta löytyvät verkkosivustolta Perusopinnot ja lukio-opinnot Aikuisena voi suorittaa myös perusopetuksen ja lukion oppimäärän. Opinnot voi suorittaa aikuislukiossa, lukiossa tai kansanopistossa. Ne voi suorittaa myös yksityisopiskelijana peruskoulussa, lukiossa ja aikuislukiossa. Turun iltalukiossa järjestetään aikuisille maahanmuuttajille perusopetukseen valmistavaa opetusta sekä perusopetukseen johtavaa opetusta. Peruskoulun valmistavaan opetukseen saadaan tukea, joka maksetaan kalenterivuoden lopussa toteutuneen opetuksen mukaisesti. Peruskouluun johtavan opetuksen ja peruskouluopetuksen rahoitus määräytyy yksikköhintaperusteisesti opiskelijamäärän mukaan. Myös aikuisten tutkintoon johtavan lukiokoulutuksen rahoitus määräytyy yksikköhinnan mukaisesti. Lukioon valmistavalle opetukselle on määritelty oma, korotettu yksikköhintansa. Nuorten perusopetukseen valmistava opetus ja aikuisten perusopetus tulevat siirtymään vuoden 2018 alusta perusopetuksesta ja Turun iltalukiosta Turun ammatti-instituutin toteuttamaksi palveluksi.

3 Ammatillinen koulutus Maahanmuuttaja voi suorittaa ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon sekä niiden osia näyttötutkintona. Ennen varsinaisia ammatillisia opintoja maahanmuuttajille toteutetaan myös ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta, ns. Valma-koulutusta. Valma-koulutus rakennetaan yksilöllisesti opiskelijan suomen kielen taitojen kohentamiseksi ja ammatillisten tavoitteiden selkeyttämiseksi. Koulutus voi sisältää suomen kielen lisäksi mm. osia ammatillisesta koulutuksesta, työssäoppimista ja opintoneuvontaa ja -ohjausta. Valma-koulutus on omaehtoista koulutusta ja luvanvaraista. Turun seudulla Valma-koulutusta järjestävät Turun ammatti-instituutti ja sen aikuiskoulutus, Turun Aikuiskoulutuskeskus ja Raision seudun koulutuskuntayhtymä Raseko. Vapaa sivistystyö Maahanmuuttaja voi opiskella vapaan sivistystyön oppilaitoksissa sekä maahanmuuttajille suunnatuissa omissa ryhmissä että kaikille avoimissa ryhmissä. Osalle opiskelijoista voidaan myöntää myös valtionavustuksella rahoitettavia opintoseteleitä. Vapaan sivistystyön merkitystä maahanmuuttajien koulutuksessa on tavoitteena kasvattaa. Tällä hetkellä on valmistelussa rahoitusuudistus, jossa maahanmuuttajille suunnattu koulutus muuttuisi 100-prosenttisesti valtionosuudella rahoitettavaksi nykyisen 57 %:n sijasta. Korkeakoulut Maahanmuuttajia opiskelee suomalaisissa korkeakouluissa tutkinto-opiskelijoina kaikille suunnatuissa koulutusohjelmissa, avoimessa korkeakoulutuksessa, täydennyskoulutuksessa, työvoimakoulutuksessa ja erityisesti maahanmuuttajille tarkoitetussa ammattikorkeakoulujen valmentavassa koulutuksessa. Työvoimakoulutuksena on toteutettu täydennyskoulutuksia korkeasti koulutetuille maahanmuuttajille. Turussa järjestetään ammatillisia täydennys- ja pätevöitymiskoulutuksia esim. EU:n ulkopuolelta tuleville sairaanhoitajille tai terveydenhoitajille. Turun ammatti-instituutin ja Turun Aikuiskoulutussäätiön yhteistyö maahanmuuttajien koulutuksessa Turun ammatti-instituutti ja Turun Aikuiskoulutussäätiö tekevät yhteistyötä maahanmuuttajien koulutuksessa. Kotouttamiskoulutus jatkuu edelleen Turun Aikuiskoulutuskeskuksessa. Kotouttamiskoulutukseen sisältyy myös ammatillisia osioita, ja tavoitteena sen jälkeen on usein sijoittuminen ammatilliseen koulutukseen valmistavaan koulutukseen tai suoraan ammatilliseen koulutukseen ja edelleen työllistyminen. Turun Aikuiskoulutussäätiö ja Turun ammattiinstituutti tekevät tiivistä yhteistyötä opiskelijoiden ohjauksessa heille soveltuviin opintoihin. Turun Aikuiskoulutuskeskus voi säätiön ylläpitämänä tarjota kilpailutettua työvoimakoulutusta. Niillä aloilla, joissa säätiöllä ei ole koulutus- ja tutkintotarjontaa mutta Turun ammatti-instituutilla on, Turun Aikuiskoulutuskeskus ja Turun ammatti-instituutti toteuttavat koulutukset yhdessä. Esim. ELY-keskuksen

4 hankkimat koulutukset hotelli- ja ravintola-alan suomea sekä ravintolatyöntekijä toteutetaan siten, että Turun Aikuiskoulutuskeskus vastaa näissä koulutuksissa suomen kielen opetuksesta sekä ohjauksesta ja Turun ammatti-instituutti ammatin opetuksesta. Koulutukset toteutetaan Turun ammatti-instituutin tiloissa. Ohjaava henkilöstö tekee jatkuvaa yhteistyötä opiskelijoiden ohjauksessa oppilaitoksen koulutustarjonnan mukaan molemmin puolin. Työvoimakoulutuksen toteuttamisessa vuonna 2017 on toteutuksessa neljä noin kolmen kuukauden kestoista alalle orientoivaa lyhytkoulutusta maahanmuuttajille Lasten ja nuorten opetus ja koulutus Varhaiskasvatus Maahanmuuttajille on tarjolla samat varhaiskasvatuksen palvelumuodot kuin kantaväestöllekin. Kotoutumisen edistämiseksi maahanmuuttajalapsen varhaiskasvatuksessa tuetaan lapsen tasapainoista kehitystä, kahteen kulttuuriin kasvamista, suomen kielen oppimista ja oman äidinkielen säilyttämistä. Turussa ryhmille, joissa on paljon vähän tai ei ollenkaan suomea puhuvia maahanmuuttajataustaisia lapsia ja joiden kotoutumisessa on kulttuurisia haasteita, voidaan antaa lisäresursseja. Ryhmässä voi olla esim. kaksi lastentarhanopettajaa yhden sijasta, ja ryhmäkoko voi olla pienempi. Lisäksi varhaiskasvatuksen tehostetun suomen kielen opetuksen S2-lastentarhanopettajat antavat maahanmuuttajataustaisille lapsille suomen kielen pienryhmäopetusta ja ovat päiväkotien tukena kielenopetuksessa. Pienryhmäopetus on tarkoitettu 5-vuotiaille. Turussa eri alueilla toimivat varhaiskasvatuksen erityisopettajat ovat henkilöstön tukena monikulttuurisen varhaiskasvatuksen haasteissa, vanhempien kanssa tehtävässä yhteistyössä, lasten mahdollisten tuen tarpeiden selvittämisessä sekä tuen suunnittelemisessa ja toteuttamisessa. Edelleen varhaiskasvatus järjestää lastenhoidon kotouttaviin ryhmätoimintoihin osallistuvien äitien lapsille. Ryhmä toimii Turun suomenkielisellä työväenopistolla äitien ryhmien välittömässä läheisyydessä. Esi- ja perusopetus Kunnan velvollisuus järjestää esiopetusta koskee myös maahanmuuttajia. Maahanmuuttajataustaiset lapset osallistuvat esiopetukseen tai valmistavaan opetukseen lähipäiväkodin esiopetusryhmässä noudattaen Turun esiopetussuunnitelmaa. Kouluvalmiuksien lisäksi esiopetuksessa on keskeistä kielen kehityksen ja kotoutumisen tukeminen. Turussa maahanmuuttajataustaisille oppilaille, jotka ovat juuri tulleet maahan tai joiden kielitaito tai muut valmiudet eivät muutoin riitä perusopetuksen ryhmässä opiskelemiseen, järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta. Opetusta järjestetään myös esiopetuksen yhteydessä niin, että valmistavaan opetukseen osallistuvan lapsen esiopetuspäivän pituus on neljän tunnin sijasta viisi tuntia. Perusopetukseen valmistavan opetuksen laajuus on yksi lukuvuosi, mutta oppilas voi siirtyä perusopetukseen jo aiemmin, jos hän pystyy seuraamaan perusopetusta. Perusopetukseen valmistavaan opetukseen maksetaan oppilaskohtaista yleiskatteellista valtionosuutta. Turussa vieraskieliset oppilaat sijoitetaan valmistavan opetuksen jälkeen ikäänsä vastaavalle peruskoululuokalle. Heille järjestetään suomen tai ruotsin kielen opetusta maahanmuuttajille tarkoitetun oppimäärän mukaan sekä

5 oman äidinkielen opetusta. Tavoitteena on, että oppilas saavuttaisi mahdollisimman hyvän suomen tai ruotsin kielen taidon kaikilla kielitaidon osa-alueilla perusopetuksen loppuun mennessä. Näihin toimintoihin opetuksen järjestäjä saa valtionavustusta. Nivelvaiheen koulutukset Nivelvaiheen koulutukset ovat koulutuksia, jotka sijoittuvat esimerkiksi peruskoulun tai perusopetukseen valmistavan opetuksen ja toisen asteen tutkintoon johtavan koulutuksen väliin. Tavoitteena on edesauttaa nuoren siirtymistä toisen asteen koulutukseen. Turussa järjestetään lukiokoulutukseen valmistavaa koulutusta, jonka tarkoituksena on lisätä maahanmuuttajien ja vieraskielisten opiskelijoiden mahdollisuuksia päästä lukiokoulutukseen ja menestyä lukio-opinnoissaan. Lisäksi järjestetään valmentavaa koulutusta ennen ammatillista peruskoulutusta. Turussa järjestetään koulutusta myös yläkouluikäisenä tai perusopetusiän ylittäneenä saapuneille nuorille, joilla on peruskouluopinnot suorittamatta. Lukiokoulutukseen valmistavaan koulutukseen saadaan valtion rahoitusta. Ammatillinen koulutus Maahanmuuttajien opetus voidaan järjestää ammatillisessa peruskoulutuksessa joustavasti. He voivat opiskella suomen tai ruotsin kieltä toisena kielenä, jolloin nämä opinnot korvaavat äidinkielen opinnot. Vieraskieliset opiskelijat voivat saada myös opetusta omassa äidinkielessään. Rahoitus Opetus- ja kulttuuritoimen rahoitus maahanmuuttajien yleissivistävään koulutukseen Kuntien valtionosuusjärjestelmä muodostuu valtionvarainministeriön hallinnoimasta peruspalvelujen valtionosuudesta ja opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimasta opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudesta. Valtiovarainministeriön hallinnoima esi- ja perusopetuksen rahoitus määräytyy ikäluokittaisten (6-vuotiaat, vuotiaat ja vuotiaat) perushintojen ja ikäluokkiin kuuluvien kunnan asukkaiden määrien perusteella sekä kunnan olosuhteisiin perustuvien lisäyksien ja lisäosien perusteella. Näitä lisäosia saadaan mm. vieraskielisyyden perusteella. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnon alalle jääneen esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön rahoitus on opetuksenjärjestäjäkohtainen ja perustuu opetuksen järjestäjän oppilasmääriin, opiskelijamääriin tai annettujen opetustuntien määriin ja näitä laskennallisia perusteita kohden vahvistettaviin yksikköhintoihin. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää esi- ja perusopetukseen rahoitusta sellaisen toiminnan osalta, jota valtiovarainministeriön hallinnoima kuntien ikäluokkapohjainen valtionosuus ei kata. Opetus- ja kulttuuriministeriö hallinnoi mm. maahanmuuttajille järjestettävän perusopetukseen valmistavan ja lukiokoulutukseen valmistavan opetuksen rahoitusta. Peruspalvelujen valtionosuus ja opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimat rahoitukset menevät kunnan yleiskatteisiin valtionosuuksiin lukuun ottamatta kotikuntakorvauksen tuloja ja menoja, jotka kohdennetaan toimialalle. Kotikuntakorvausta maksetaan opetuksen järjestäjälle oppilaan suorittaessa oppivelvollisuuttaan muussa kuin oman kotikuntansa esi- tai perusopetuksessa.

6 Maahanmuuttajille järjestettävän perusopetukseen valmistavan opetuksen rahoitus Perusopetukseen valmistavan opetuksen rahoitus kytketään vuosittaisen laskentapäivän sijasta läsnäolokuukausien määrään. Läsnäolokuukaudella tarkoitetaan perusopetukseen valmistavassa opetuksessa 30 kalenteripäivän pituista ajanjaksoa, jona oppilas on ollut opetuksen järjestäjän oppilaana. Varainhoitovuoden rahoitus maksetaan valmistavassa opetuksessa arvioidun suoritemäärän perustella. Arvioon perustuvat rahoitukset tullaan tarkistamaan toteutuneiden suoritteiden mukaisiksi varainhoitovuotta seuraavaa vuotta seuraavana vuonna, esim. vuoden 2017 arvioitu rahoitus tarkistetaan toteutumaa vastaavaksi vuonna Perusopetukseen valmistavan opetuksen rahoituksen osalta maksetaan vuonna 2017 järjestelmämuutokseen liittyvää siirtymäkorvausta niistä perusopetukseen valmistavan opetuksen 6 16 vuotiaista oppilaista, joille on järjestetty opetusta yhtäjaksoisesti vähintään neljä kuukautta vuoden 2015 ja 2016 laskentapäivien välillä. Siirtymäkorvauksen saaminen ei edellytä opetuksen järjestäjältä toimenpiteitä, vaan se myönnetään syksyn 2016 oppilastiedonkeruussa ilmoitettujen tietojen mukaisesti. Perusopetukseen valmistavan opetuksen rahoituksen perusteeksi voidaan hyväksyä yhden oppilaan osalta enintään yhdeksän läsnäolokuukautta. Tällöin opetuksen laajuuden on vastattava yhden vuoden oppimäärää, joten keskimäärin yhtenä rahoitukseen oikeuttavana läsnäolokuukautena opetusta tulisi olla 6 10 vuotiailla 100 h ja tätä vanhemmilla 111 h. Yksikköhinta saadaan, kun kotikuntakorvauksen perusosasta (vuonna ,54 euroa) vähennetään 197,23 euroa ja erotus kerrotaan luvulla 0,186. Opetuksen järjestäjälle myönnetään perusopetukseen valmistavan opetuksen rahoitusta euromäärä, joka saadaan kertomalla valtion talousarvion rahoissa vahvistettu yksikköhinta (1 185,99 euroa / yksityisen 1 228,33 euroa) läsnäolokuukausien lukumäärällä. Myönnettäessä valtionosuutta ylläpitävälle kunnalle tai kuntayhtymälle valtionosuuden perusteenä käytettävästä euromäärästä otetaan vuosina perusopetuksen osalta huomioon 98,97 %. Tätä ei kuitenkaan sovelleta joustavan perusopetuksen lisään eikä perusopetuksen valmistavan opetuksen siirtymäkorvaukseen vuonna Vuoden 2017 opetus- ja kulttuuritoimen yksityiskohtaisessa laskelmassa käyttökustannuksiin myönnetystä valtionosuudesta/rahoituksesta Turun kaupungille perusopetukseen maahanmuuttajien valmistavaan opetukseen sisältyy rahoitusta edellä mainituin kriteerein laskettuna euroa ja järjestelmämuutoksen siirtymäkorvausta euroa eli yhteensä euroa. Sivistystoimialan osalta vuoden 2017 talousarvion mukaisesti vieraskielisiin käytettävä nettomäärä on yhteensä euroa, josta valmistavaan opetukseen käytetään euroa ja muuhun opetukseen euroa. Valtionosuusjärjestelmänmukaiset tulot kattavat siis hyvin aiheutuneet nettomenot. Maahanmuuttajille ja vieraskielisille järjestettävän lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen rahoitus

7 Lukiokoulutuksen rahoituksen piiriin sisältyy maahanmuuttajille ja vieraskielisille järjestettävä lukiokoulutukseen valmistava koulutus. Valmistavan koulutuksen rahoitus määräytyy koulutuksen järjestäjän valmistavaa koulutusta saavien opiskelijoiden määrän ja opiskelijaa kohti määrätyn yksikköhinnan tulosta. Valmistavan koulutuksen yksikköhinta perustuu lukiokoulutuksen keskimääräiseen yksikköhintaan. Valmistavan koulutuksen yksikköhinta saadaan kertomalla lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta luvulla 1,21. Valmistavan koulutuksen vuoden 2017 yksikköhinta on 7 435,46 euroa/opiskelija. Niiden opiskelijoiden kohdalla, jotka ovat aloittaneet lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen sen jälkeen, kun ovat täyttäneet 18 vuotta, yksikköhinta on 58 % asianomaiselle koulutuksen järjestäjälle opiskelijaa kohden määrätystä valmistavan koulutuksen yksikköhinnasta lukuun ottamatta sisäoppilaitoksessa koulutusta saavia opiskelijoita. Vuoden 2017 rahoitusraportin perusteella Turun kaupungin saama rahoitus edellä mainituin perustein on lukiokoulutukseen valmistavassa koulutuksessa yhteensä euroa ja yli 18-vuotiaiden osalta euroa. Lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen rahoitus kattaa enintään 50 % toiminnasta aiheutuneista kuluista. Toiminnan jatkamista on syytä harkita vähäisen kysynnän vuoksi. Muun maahanmuuttajille järjestettävän koulutuksen rahoitus Opetushallitus on myöntänyt Turun kaupungille valtionavustusta vieraskielisten sekä saamen ja romanikielisten oppilaiden ja opiskelijoiden esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestämiseen vuonna 2016 aiheutuneisiin kustannuksiin yhteensä euroa. Avustus koskee vieraskielisten oppilaiden tai opiskelijoiden suomi toisena kielenä -opetuksen ja/tai muun opetuksen tukemista tunnin osalta, maahanmuuttajien oman äidinkielen opetuksen sekä suomenkielisten oppilaiden tai opiskelijoiden ulkomailla hankkiman kielitaidon ylläpitämiseen tähtäävän opetuksen tunnin osalta ja saamen kielen ja/tai romanikielen opetuksen 116 tunnin osalta. Valtionavustus kattaa noin 60 % menoista. Aikuisten koulutus Kotoutumiskoulutus Työmarkkinoiden ulkopuolella olevien, esim. kotiäitien ja eläkeläisten kotoutumiskoulutuksesta vastaa maahanmuuttajan kotikunta. Rahoitus tapahtuu vapaan sivistystyön valtionosuuden kautta, ilman opiskelijan maksuosuutta. Työmarkkinoilla olevien maahanmuuttajien kotouttamiskoulutuksen alueellista hankinnasta vastaa ELY-keskus, joka kilpailuttaa koulutuksentarjoajat. Kunnallisena toimijana Turun ammatti-instituutin aikuiskoulutus ei voi enää vuoden 2017 alusta alkaen toimia palvelun tarjoajana kilpailuneutraliteettia koskevien säännösten vuoksi. Ammatillinen koulutus Ammatillisia näyttötutkintoon valmistavia koulutuksia ja tutkintoja rahoitetaan työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena, oppisopimuskoulutuksena sekä valtionosuusrahoitteisena niin, että ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa on

8 myös opiskelijan tai työpaikan omarahoitusosuus. Tällä hetkellä käytettävissä ovat myös valtionavustuksella toteuttavat nuorten aikuisten osaamisohjelma ja aikuisten osaamisperustan kohottamisohjelma. Kalenterivuodelle 2017 kohdistuvia valtionosuusrahoituksia: Valtionavustukset aikuisten osaamisperustan vahvistamiseen Päätös: OKM/491/522/2015 päätös yhteensä euroa, josta vuodelle 2017 on jaksotettu euroa. Toteutus: Tutkintotavoitteisen koulutuksen toteutus, vuotiaat aikuiset, joilta puuttuu perusasteen jälkeinen tutkinto Valtionavustukset nuorten aikuisten osaamisohjelmaan Päätös: OKM/226/522/2015 päätös yhteensä euroa, josta vuodelle 2017 on jaksotettu euroa. Toteutus: Tutkintotavoitteisen koulutuksen toteutus, vuotiaat, joilta puuttuu perusasteen jälkeinen tutkinto Valtionavustukset nuorten aikuisten osaamisohjelmaan, vuoden 2017 hakua Päätös: OKM/188/522/2016 päätös yhteensä euroa. Toteutus: vuotiaiden, tutkintoa vailla olevien henkilöiden koulutus Valtionavustukset maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen, vuoden 2017 hakua Päätös: OKM/215/522/2016 päätös yhteensä euroa Toteutus: Maahanmuuttajien oppilaitosmuotoisena koulutuksena järjestettävä ammatillinen koulutus Valtionavustus maahanmuuttajien oppisopimuskoulutuksena järjestettävään ammatilliseen lisäkoulutukseen Päätös: OKM/152/522/2016 päätös yhteensä euroa Toteutus: Maahanmuuttajien oppisopimuskoulutuksena järjestettävä lisäkoulutus Valtionavustus korotetusta koulutuskorvauksesta työnantajille Päätös: OKM/34/522/2017 päätös yhteensä euroa, josta vuodelle 2017 arvioidaan euroa. Toteutus: Korotetun koulutuskorvauksen maksaminen työnantajille vuonna niiden perusopetuksen tai perusopetuksen lisäopetuksen päättäneiden oppisopimuksena toteutettavaan ammatilliseen perus- ja lisäkoulutukseen, joille on vuonna tehty ammatillinen perus- tai lisäkoulutuksen oppisopimus Näistä erikseen haettavista ja myönnettävistä valtionavustuksista suoraan maahanmuuttajille kohdistuvaa rahoitusta on euroa vuonna Vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön opetus rahoitetaan pääsääntöisesti valtionosuudella ja opiskelijoiden omarahoitusosuudella. Osalle opiskelijoista voidaan myöntää myös opetushallituksen kautta haettavia valtionavustuksella rahoitettavia opintoseteleitä. Avustusten määrät ovat hyvin pieniä suhteessa maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden määrään. Vuosittain Turun suomenkielisessä työväenopistossa opiskelee yli tuhat maahanmuuttajataustaista opiskelijaa, mutta opintosetelirahoituksen määrä on edelleen vuonna 2017 vain euroa. Maahanmuuttajille suunnattuun vapaan sivistystyön koulutuksen rahoitukseen valmistellaan muutosta, niin että rahoitus olisi jatkossa 100 % nykyisen 57

9 %:n sijasta. Tämä koskee ainoastaan KOTO-suunnitelmaan merkittyä maahanmuuttajakoulutusta, jota on noin 100 h/v. Työväenopiston muu maahanmuuttajille suunnattu koulutus, jota on noin h/v, rahoitetaan edelleen 57 %:n valtionosuudella. Liite Opetus- ja kulttuuritoimen yksityiskohtainen laskelma käyttökustannuksiin myönnetystä valtionosuudesta vuodelle 2017, Turun kaupunki

Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009)

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen järjestäminen alueilla

Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen järjestäminen alueilla Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen järjestäminen alueilla Luku-ja kirjoitustaidon koulutus siirtyi vuoden 2018 alusta Työ- ja elinkeinoministeriöstä Opetus-ja kulttuuriministeriöön TE-toimisto vastaa edelleen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Väestötilastoja *Ulkomaiden kansalaisia 183 133 henkilöä eli 3,4 prosenttia väestöstä. *Suurimmat

Lisätiedot

Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016

Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 Kirje OKM/62/592/2015 16.09.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432.

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432. 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tiedotusvälineille 3.8.2017 Aineistoa vapaasti käytettäväksi Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tässä tilastokoosteessa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa

ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 15.3.2017 Maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson Pohjois-Savon ELY-keskus Valtion ja kunnan roolit

Lisätiedot

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Kirje 30.09.2014. 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten ja valtionosuuksien haku

Kirje 30.09.2014. 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten ja valtionosuuksien haku Kirje OKM/49/592/2014 30.09.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, nuorten aikuisten osaamisohjelma 2015 ja nuorten aikuisten osaamisohjelman täydentävä haku 2014

Lisätiedot

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta,

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta, EV 92/998 vp - HE 50/998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 50/998 vp eräiden opetustointa koskevien

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen

Lisätiedot

Vantaan kaupungin lausunto

Vantaan kaupungin lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@minedu.fi, rahoitus@minedu.fi OKM/26/010/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää Vantaan kaupungilta lausuntoa hallituksen esityksestä

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 4.3.2013 Opetushalllitus Miksi Vieraskielisiä on nuorten lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Kotouttavaa koulutusta toteuttamassa

Kotouttavaa koulutusta toteuttamassa Kotouttavaa koulutusta toteuttamassa Juha Kaivola Kansanopiston omaehtoinen korkea-asteen jatko-opintoihin valmentava koulutus Kansanopiston muu omaehtoinen jatkokielikoulutus 2kk-1v Kansanopiston omaehtoinen

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 4. LUKIOKOULUTUS 4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan lukiokoulutuksen

Lisätiedot

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp - EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöä tukeva koulutus

Lisätiedot

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöä tukeva koulutus

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Tästä on kyse perusopetuslaissa (628/1998,

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Miksi Vieraskielisiä on lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa ja kielitaitoon liittyvissä

Lisätiedot

Suoritemääräarvion muutos kesken vuotta

Suoritemääräarvion muutos kesken vuotta Kirje OKM/54/592/2017 03.08.2017 Jakelussa mainituille Viite Asia Vuoden 2017 suoritearvioiden tarkistaminen koskien oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetusta ja perusopetukseen valmistavaa opetusta

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 3.8.2011 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi Tiedotusvälineille 9.8.2010 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2010 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

Valtionosuusuudistus 2010 perusopetuksen näkökulmasta

Valtionosuusuudistus 2010 perusopetuksen näkökulmasta Valtionosuusuudistus 2010 perusopetuksen näkökulmasta Laki kuntien peruspalvelujen valtionosuudesta 1704/2009 ja asetus 1732/2009 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1705/2009 ja asetus 1766/2009

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2014 Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2014 Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1410/2014 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2006 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö Uudistuva aikuisten perusopetus Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma Annika Bussman Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Teijo Koljonen Opetusneuvos Opetushallitus

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus. Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnollisia näkökulmia

Uudistuva aikuisten perusopetus. Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnollisia näkökulmia Uudistuva aikuisten perusopetus Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnollisia näkökulmia Leena Nissilä Opetushallitus Teijo Koljonen Opetushallitus Laki- ja asetusmuutokset Laki perusopetuslain

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Laki

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2011 1511/2011 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista)

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) OPETUSHALLITUS Rahoitus- ja kustannustietopalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2008 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero

Lisätiedot

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Valtionavustusten ja valtionosuuksien haku

Valtionavustusten ja valtionosuuksien haku Kirje OKM/73/592/2016 14.10.2016 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustushaku maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen ja nuorten aikuisten osaamisohjelman jatkava haku Valtionavustusten ja valtionosuuksien

Lisätiedot

Maahanmuuttajakoulutuksen rahoitus, hallinto ja yhteistyömallit

Maahanmuuttajakoulutuksen rahoitus, hallinto ja yhteistyömallit Maahanmuuttajakoulutuksen rahoitus, hallinto ja yhteistyömallit Juha Kaivola Omaehtoinen koulutus vs. työvoimapoliittinen koulutus Peruslähtökohta edelleen on, että TE-toimiston asiakkaana oleva maahanmuuttajan

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys

Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys Kansanopistojen tarjoamat mahdollisuudet urapolun eri vaiheissa Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut 24.3.2017 kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys Kansaopistoista

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

VALMA - säädösten valmistelu

VALMA - säädösten valmistelu VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2008 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2008 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 5.8. 2008 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2008 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.

Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista. TÄYTTÖOHJE 1 Perustiedot 20.9.2017 KANSANOPISTOT Yhteystiedot (1*) Lomakkeella kerätään vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) piiriin kuuluvan koulutuksen valtionosuusrahoituksen perusteena olevat

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Tilastoissa on

TAUSTATIEDOT. Tilastoissa on TAUSTATIEDOT Tilastot taustatiedoista sisältävät väestön määrän ja väestön koulutusrakenteen, oppivelvollisten määrät sekä koulutuksen järjestäjien, oppilaitosten ja opetuspisteiden määrät ja luettelot

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS 19.-20.3.2009, Helsinki Marget Kantosalo Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19.-20.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Lähtötason arviointi aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteissa. Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä

Lähtötason arviointi aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteissa. Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Lähtötason arviointi aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteissa Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus uudessa

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö, 1.7.2015. Opetushallitus, 2.7.2015. Lausunto OKM/96/050/2015

Lisätiedot

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH LUKIN VALMISTAVA KULUTUS Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 PH Tavoitteet Parantaa opetuskielen taitoja ja opiskelutaitoja. Antaa valmiuksia toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien

Lisätiedot

7. OPPILAITOSMUOTOINEN AMMATILLINEN LISÄKOULUTUS

7. OPPILAITOSMUOTOINEN AMMATILLINEN LISÄKOULUTUS 7. OPPILAITOSMUOTOINEN AMMATILLINEN LISÄKOULUTUS 7.1. Rahoitettava toiminta Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionosuusrahoitusta myönnetään ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen ja niihin valmistavan

Lisätiedot

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Marja Perälä, toimistonjohtaja 1 Maahanmuuttajien palveluun sovellettavat lait ja ohjeet Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) - kotoutumislaki voimaan

Lisätiedot

OKM:n työryhmän maahanmuuttoa koskevat pääehdotukset Johtaja Kirsi Kangaspunta

OKM:n työryhmän maahanmuuttoa koskevat pääehdotukset Johtaja Kirsi Kangaspunta OKM:n työryhmän maahanmuuttoa koskevat pääehdotukset 4.2.2016 Johtaja Kirsi Kangaspunta Vuonna 2015 Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden ikäjakauma 0-5 vuotiaat (7%) 6-15 vuotiaat (10 %) 16-18 vuotiaat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (6) 706 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamista koskevasta lakiluonnoksesta HEL

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus. Tarja Mäkinen Erityisasiantuntija Opetushallitus 4.6.2013 Tampere

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus. Tarja Mäkinen Erityisasiantuntija Opetushallitus 4.6.2013 Tampere Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Tarja Mäkinen Erityisasiantuntija Opetushallitus 4.6.2013 Tampere Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 2 Tarkoitus Lain tarkoituksena on ylläpitää ja kohottaa aikuisväestön

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Maahanmuuttajien koulutuksen nykytilanne ja kehittämistarpeet Suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta

Maahanmuuttajien koulutuksen nykytilanne ja kehittämistarpeet Suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta Maahanmuuttajien koulutuksen nykytilanne ja kehittämistarpeet Suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta 28.3.2019 Maahanmuuttajien koulutuspolut ja integrointi Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma

Lisätiedot

V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A

V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A 2 V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A 3. 1 1. 2 0 1 6 R I I K K A - M A R I A Y L I - S U O M U O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E

Lisätiedot

Maahanmuuttajien palvelut Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa

Maahanmuuttajien palvelut Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa Maahanmuuttajien palvelut Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa Espoon TE-toimiston maahanmuuttajapalvelut yksikkö Palvelee työnhakija-asiakkaita, jotka maahanmuuttajuutensa vuoksi tarvitsevat erityispalvelua

Lisätiedot

Kotoutumiskoulutuksen tulevaisuudennäkymiä

Kotoutumiskoulutuksen tulevaisuudennäkymiä Kotoutumiskoulutuksen tulevaisuudennäkymiä Mikä muuttuu kansanopistojen maahanmuuttajakoulutuksessa? Seurakuntaopisto, Järvenpää 24.5.2012 Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) Alkuvaiheeseen johdonmukainen

Lisätiedot

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.9.2014

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.9.2014 OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen perus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön nimi Osoite

Lisätiedot

Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetus. Opetusneuvos Annika Bussman

Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetus. Opetusneuvos Annika Bussman Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetus Opetusneuvos Annika Bussman Aikuisten perusopetus uudistuu Aikuisten perusopetus uudistuu 1.1.2018 alkaen Aikuisten perusopetuksen ja perusopetukseen valmistavan

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2009 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2009 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 6.8.2009 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2009 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista)

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2013 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.

Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista. TÄYTTÖOHJE 1 Perustiedot 20.9.2016 KANSANOPISTOT Yhteystiedot (1*) Lomakkeella kerätään vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) piiriin kuuluvan koulutuksen valtionosuusrahoituksen perusteena olevat

Lisätiedot

Uusi NAO maahanmuuttajille

Uusi NAO maahanmuuttajille Uusi NAO maahanmuuttajille Ikkunat auki eurooppalaiseen aikuiskoulutukseen, Helsinki 17.-18.11.2016 Ulla-Jill Karlsson Neuvotteleva virkamies Ammatillisen koulutuksen osasto Uusi NAO maahanmuuttajille

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta 6.5.2013 Elise Virnes Nuorisotakuu nyt Väliraportti, Nuorten yhteiskuntatakuu 2013, TEM raportteja 8/2012, valmistui 15.3. Ensimmäisessä työryhmän raportissa

Lisätiedot

OHJAUSPYSÄKKI ONNIKKA

OHJAUSPYSÄKKI ONNIKKA OHJAUSPYSÄKKI ONNIKKA Suunnittelijat Heli Kamppari ja Anni Itähaarla Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea Kotofoorumi 18.4.2013 2 MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUSTA BRAHEASSA 22 VUOTTA Asioimistulkkikoulutus

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011 Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke 1 Esityksen rakenne Maahanmuuttajanuorten koulutusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016. 30. Aikuiskoulutus

Talousarvioesitys 2016. 30. Aikuiskoulutus 30. Aikuiskoulutus Tämän luvun momenteilta rahoitetaan ammatillista lisäkoulutusta, oppisopimuskoulutusta, vapaata sivistystyötä, sivistys- ja neuvontajärjestöjä, opetustoimen henkilöstökoulutusta sekä

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURITOIMEN RAHOITUS - YKSIKKÖHINTOJEN JA RAHOITUKSEN MÄÄRÄYTYMINEN VUONNA 2017

OPETUS- JA KULTTUURITOIMEN RAHOITUS - YKSIKKÖHINTOJEN JA RAHOITUKSEN MÄÄRÄYTYMINEN VUONNA 2017 OPETUS- JA KULTTUURITOIMEN RAHOITUS - YKSIKKÖHINTOJEN JA RAHOITUKSEN MÄÄRÄYTYMINEN VUONNA 2017 Oppaat ja käsikirjat 2017:7 Opetushallitus Oppaat ja käsikirjat 2017:7 ISBN 978-952-13-6433-4 (pdf) ISSN-L

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015. 579/2015 Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015. 579/2015 Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015 579/2015 Laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUS. TÄYTTÖOHJE 1 (11) Perustiedot

LUKIOKOULUTUS. TÄYTTÖOHJE 1 (11) Perustiedot TÄYTTÖOHJE 1 (11) Perustiedot 20.1.2017 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien

Lisätiedot

Opiskelijamäärät ilmoitetaan 20.1.2016 tilanteen mukaan.

Opiskelijamäärät ilmoitetaan 20.1.2016 tilanteen mukaan. TÄYTTÖOHJE 1 (9) Perustiedot 20.1.2016 LUKIOKOULUTUS Yhteystiedot (1 * ) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.

Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista. TÄYTTÖOHJE 1 Perustiedot 20.9.2015 KANSANOPISTOT Lomakkeella kerätään vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) piiriin kuuluvan koulutuksen valtionosuusrahoituksen perusteena olevat opiskelijaviikkotiedot.

Lisätiedot

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus koulutusmuotona Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus on ollut aiemmin Suomessa pääasiassa aikuisten koulutusmuoto ammatillisten tutkintojen suorittamiseen Oppisopimuskoulutuksella

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla.

Kyselyn tiedot annetaan internetin välityksellä. Kirjautumisosoite www-sivuille on kyselyn yhteydessä lähetetyllä koontilistalla. TÄYTTÖOHJE 1 (8) Perustiedot 20.1.2018 LUKIOKOULUTUS Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 58 :n ja asetuksen (1766/2009) 25 :n mukaan koulutuksen järjestäjien valtionosuuksien

Lisätiedot