Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 483/2010 vp Pienyrittäjien eläkekertymä Eduskunnan puhemiehelle Yritykset maksavat niin työntekijöidensä kuin omatkin eläkemaksut. Eläkekertymä yrittäjien itsensä maksamista maksuista on kuitenkin pienempi kuin työntekijöillä. Eli yrittäjän eläke samankokoisesta eläkemaksusta on pienempi kuin työntekijän. Tähän epäkohtaan yrittäjät toivovat kovasti parannusta. Varsinkaan pienyrittäjillä on harvoin mahdollisuus maksaa erillisiä lisäeläkkeitä tai kerätä pääomaa vanhuuden turvaksi, kun yritystoiminnasta saadut tulot menevät yrityksen pyörittämiseen, palkanmaksuun ja mahdollisesti yrityksen kehittämiseen. Näin ollen olisikin tärkeää, että varsinkin pienten yritysten yrittäjien eläketurvaa tarkasteltaisiin korjaavasta näkökulmasta. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä, että pienyrittäjien eläkekertymä samansuuruisesta eläkemaksusta on sama kuin palkansaajalla? Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2010 Merja Kyllönen /vas Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Merja Kyllösen /vas näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 483/2010 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä, että pienyrittäjien eläkekertymä samansuuruisesta eläkemaksusta on sama kuin palkansaajalla? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Kun työntekijöitä koskevat eläkelait alkuaan säädettiin, ne pohjautuivat periaatteeseen, että työeläke on palkan jatkoa palkan saamisen lakatessa eläketapahtuman vuoksi. Työntekijöiden työeläkettä pidettiin eräänlaisena jatkopalkkana, jonka määrä mitoitettiin työntekijälle maksetun palkan perusteella. Katsottiin, että oikeus eläkkeeseen kuuluu työntekijän työnsä vastikkeena saamiin etuihin kuten esimerkiksi vuosiloma. Tämän mukaisesti työntekijälle ei maksettu koko työnsä vastiketta välittömästi käteen rahapalkkana, vaan osa palkasta eli niin sanottu sosiaalipalkka maksettiin työntekijälle aikanaan työeläkkeenä. Sosiaalipalkan ajatus toteutettiin työntekijöiden työeläketurvassa siten, että työnantaja maksoi kokonaan työntekijän sosiaalipalkkaa vastaavan palkan osan työeläkevakuutusmaksuna eläkelaitokselle tulevaisuudessa maksettavaa eläkettä varten. Vuonna 1993 työeläkevakuutusmaksu jaettiin työnantajan eläkevakuutusmaksuksi ja työntekijän eläkevakuutusmaksuksi. Tällöin edellä kuvatun periaatteen olemassaolo työeläkkeestä palkan jatkeena tuli aiempaa selkeämmin näkyviin työeläkejärjestelmässämme, kun työnantaja on konkreettisesti pidättänyt palkanmaksun yhteydessä työntekijän työeläkevakuutusmaksuosuuden työntekijän bruttopalkasta ja tilittänyt sen yhdessä oman vakuutusmaksuosuutensa kanssa työeläkelaitokselle. Sosiaalipalkkaa vastaava periaate sopii myös yrittäjien lakisääteiseen työeläketurvaan. Yrittäjät ovat tavallaan itsensä työnantajina velvolliset siirtämään osan työtuloistaan eläkevakuutusmaksuina työeläkelaitokselle tulevaa työeläkettään varten. Nykyisin voimassa olevassa työntekijän eläkelaissa (TyEL) säädetään merimieseläkelain soveltamisalaan kuuluvia lukuun ottamatta kaikkien yksityisillä aloilla työskentelevien työntekijöiden työeläketurvasta ja sen rahoituksesta. TyEL:n mukaisen eläketurvan kustannukset katetaan kokonaan työnantajilta ja työntekijöiltä perittävillä vakuutusmaksuilla. Vuonna 2010 keskimääräisen TyEL-vakuutusmaksun suuruus on 22,0 % palkoista, josta työnantajien keskimääräisen vakuutusmaksun osuus on 16,9 %. Alle 53-vuotiaiden työntekijöiden työeläkevakuutusmaksu on 4,5 % ja 53 vuotta täyttäneiden työntekijöiden työeläkevakuutusmaksu on 5,7 % vuonna Yrittäjien eläketurvasta ja sen rahoituksesta säädetään yrittäjän eläkelaissa (YEL) ja maatalousyrittäjien eläketurvasta ja sen rahoituksesta säädetään maatalousyrittäjän eläkelaissa (MYEL). YEL- ja MYEL-yrittäjien eläketurvan kustannuksista vastaavat yrittäjät itse ja valtio. YEL:n 114 :n mukaiset työeläkevakuutusmaksuprosentit ja MYEL:n 22 :n mukaiset työeläkevakuutusmaksujen perusprosentit perustuvat keskimääräiseen TyEL-vakuutusmaksuprosenttiin palkoista. Vuonna 2010 YEL:n mukainen alle 53-vuotiaiden työeläkevakuutusmaksuprosentti on 21,2 % ja 53 vuotta täyttäneiden työeläkevakuutusmaksuprosentti on 22,2 %. Vastaa- 2

3 Ministerin vastaus KK 483/2010 vp Merja Kyllönen /vas vasti MYEL:n mukaiset työeläkevakuutusmaksun perusprosentit ovat 21,2 ja 22,2. YEL-yrittäjällä on oikeus aloittavan yrittäjän alennukseen vakuutusmaksusta neljän ensimmäisen yrittäjätoimintavuotensa ajalta. Aloittavan yrittäjän alennus on 25 prosenttia asianomaisille vuosille vahvistetusta vakuutusmaksuprosentista. MyEL-yrittäjillä työeläkevakuutusvakuutusmaksu määräytyy vahvistetun perusprosentin perusteella siten, että vakuutusmaksuprosentti on vuoden 2010 tasossa alennetun prosentin mukainen ,44 euron vuotuiseen työtuloon saakka, väliprosentin mukainen ,17 euron vuotuiseen työtuloon saakka ja ,17 euroa ylittävän vuotuisen työtulon osalta perusprosentin mukainen. Alennettu prosentti on 49 % perusprosentista ja väliprosentti on alennettu prosentti kerrottuna luvulla, joka saadaan, kun 0,51 -kertaisen työtulon ja 1 186,84 euron summa jaetaan ,50 eurolla. Väliprosenttia laskettaessa työtulo otetaan huomioon enintään ,17 euroon saakka. Siltä osin, kun YEL- ja MYEL-vakuutusmaksut ja sijoitusten tuotot eivät riitä kattamaan YEL- ja MYEL-eläketurvan kustannuksia, kustannukset katetaan valtion varoista. Vuonna 2010 valtion osuuden on arvioitu olevan 15,1 % YELeläketurvan kustannuksista ja 76,5 % MYEL-eläketurvan kustannuksista. Vuoden 2010 valtion talousarviossa YEL-eläketurvan kustannuksiin on varattu 117 miljoonaa euroa ja MYEL-eläketurvasta ja sukupolvenvaihdoseläkkeistä aiheutuviin kustannuksiin 507 miljoonaa euroa. Työntekijöiden itsensä maksamat työeläkevakuutusmaksuprosentit ja yrittäjien omat eläkevakuutusmaksuprosentit poikkeavat toisistaan, mutta yrittäjän eläkemaksuun sisältyy myös työntekijän työnantajan maksamaa osuutta vastaavan suuruinen osuus. Työntekijän ja yrittäjän eläketurvan kustannukset eivät siis merkittävästi eroa toisistaan. Lisäksi kaikki lakisääteiset työeläkevakuutusmaksut ovat niiden maksajille verotuksessa vähennyskelpoisia menoja ja yrittäjät voivat myös omien tuotteidensa tai palvelujensa hinnoittelussa ottaa huomioon työeläkevakuutusmaksut. On myös syytä muistaa, että lakisääteinen työeläkevakuutusjärjestelmä on kollektiivinen sosiaalivakuutusjärjestelmä. Tämä tarkoittaa, ettei yksittäisen vakuutetun työeläkkeen suuruus määräydy yksinomaan hänen eläketurvaansa varten maksettujen vakuutusmaksujen perusteella. TyEL-, YEL- ja MYEL-vakuutettujen eläketurva määräytyy eläkkeen perusteena olevista työansioista ja työtuloista samalla tavalla siitä riippumatta, paljonko kukin on työeläkevakuutusmaksuja maksanut. Lakisääteisellä työeläkkeellä turvataan työssäoloaikaiseen toimeentuloon nähden kohtuullinen tulotaso. Jos työeläke jää jostakin syystä pieneksi, sitä täydentää vähimmäistoimeentulon turvaava kansaneläke. Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 2010 Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 483/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Merja Kyllönen /vänst: Vad ämnar regeringen göra för att se till att småföretagarnas intjäning av pension på grundval av en pensionsavgift av samma storlek ska motsvara löntagarnas? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: När pensionslagarna som gäller arbetstagare ursprungligen stiftades baserade de sig på en princip om att arbetspensionen är en fortsättning på lönen i samband med att arbetstagaren upphör att få lön på grund av ett pensionsfall. Man ansåg att arbetstagarnas arbetspension var en form av fortsatt lön vars belopp dimensionerades på grundval av den lön som hade betalats till arbetstagaren. Man ansåg att rätten till pension hör till de förmåner som en arbetstagare ska få som vederlag för sitt arbete, som t.ex. semester. I enlighet med detta betalades till arbetstagaren för dennes totala arbetsinsats inte omedelbart ett vederlag i handen som penninglön utan en del av lönen, d.v.s. den s.k. sociallönen, betalades till arbetstagaren i sinom tid som arbetspension. Idén med sociallönen realiserades inom arbetstagarnas pensionsskydd på så vis att arbetsgivaren till fullo betalade den del av lönen som motsvarade arbetstagarens sociallön som en arbetspensionsförsäkringsavgift till en pensionsanstalt för den pension som i framtiden skulle betalas till arbetstagaren. År 1993 indelades arbetspensionsförsäkringsavgiften i arbetsgivarens pensionsförsäkringsavgift och arbetstagarens pensionsförsäkringsavgift. I vårt arbetspensionssystem kom då den ovan beskrivna principen om att arbetspensionen är en fortsättning på lönen fram på ett tydligare sätt i och med att arbetsgivaren konkret i samband med lönebetalningen har innehållit arbetstagarens arbetspensionsförsäkringsavgiftsandel av arbetstagarens bruttolön och betalat den tillsammans med sin egen försäkringsavgiftsandel till arbetspensionsanstalten. Principen som motsvarar sociallönen lämpar sig även för det lagstadgade arbetspensionsskyddet för företagare. Företagarna är på sätt och vis i egenskap av egna arbetsgivare skyldiga att överföra en del av sina arbetsinkomster som pensionsförsäkringsavgifter till arbetspensionsanstalten för att senare få arbetspension. I den nu gällande lagen om pension för arbetstagare (ArPL) föreskrivs med undantag av de branscher som hör till tillämpningsområdet för lagen om sjömanspensioner om arbetspensionsskyddet för alla arbetstagare som arbetar inom privata branscher och om finansieringen av arbetspensionsskyddet. Kostnaderna för pensionsskyddet enligt ArPL täcks helt och hållet med de försäkringsavgifter som tas ut av arbetsgivarna och arbetstagarna. År 2010 uppgår den genomsnittliga storleken på ArPL-försäkringsavgiften till 22,0 procent av lönerna, varav arbetsgivarnas genomsnittliga andel av försäkringsavgiften uppgår till 16,9 procent. Arbetspensionsförsäkringsavgiften för arbetstagare som är under 53 år uppgår till 4,5 procent och arbetspensionsförsäkringsavgiften för arbetstagare som har fyllt 53 år uppgår till 5,7 procent I lagen om pension för företagare (FöPL) föreskrivs om pensionsskyddet för företagare och om finansieringen av det och i lagen om pension för lantbruksföretagare (LFöPL) föreskrivs om pen- 4

5 Ministerns svar KK 483/2010 vp Merja Kyllönen /vas sionsskyddet för lantbruksföretagare och om finansieringen av det. För pensionsskyddet för FöPL- och LFöPL-företagare svarar företagarna själva och staten. Procentsatserna för arbetsförsäkringsavgiften enligt 114 i FöPL och basprocentsatserna för arbetsförsäkringsavgifterna enligt 22 i LFöPL baserar sig på den genomsnittliga procentsatsen för ArPL-försäkringsavgiften av lönerna. År 2010 uppgår procentsatsen för arbetsförsäkringsavgiften enligt FöPL för dem som inte har fyllt 53 år till 21,2 procent. Procentsatserna för arbetsförsäkringsavgiften för dem som har fyllt 53 år uppgår till 22,2 procent. De motsvarande basprocentsatserna för arbetsförsäkringsavgifterna enligt LFöPL uppgår till 21,2 och 22,2. En FöPL-företagare har rätt till nedsatt arbetsförsäkringsavgift för nyetablerad företagare under sina fyra första år som företagare. Nedsättningen av avgiften för nyetablerade företagare uppgår till 25 procent av den procentsats för försäkringsavgiften som har fastställts för åren i fråga. För LFöPL-företagare fastställs procentsatsen för arbetsförsäkringsavgiften utifrån en fastställd basprocent på så vis att procentsatsen för försäkringsavgiften 2010 tas ut enligt en nedsatt procent på årliga arbetsinkomster som är mindre ,44 euro, en mellanprocent på årliga arbetsinkomster som är mindre än ,17 euro och en basprocent på årliga arbetsinkomster som överskrider ,17 euro. Den nedsatta procenten är 49 procent av basprocenten och mellanprocenten är den nedsatta procenten multiplicerat med ett tal som fås när summan av arbetsinkomsten multiplicerad med 0,51 och 1 186,84 euro divideras med ,50 euro. Vid en beräkning av mellanprocenten beaktas arbetsinkomster till maximalt ,17 euro. Till den del som FöPL- och LFöPL-försäkringsavgifterna och intäkterna av placeringar inte räcker till för att täcka kostnaderna för FöPL- och LFöPL-pensionsskyddet täcks kostnaderna med statliga medel. År 2010 beräknas statens andel uppgå till 15,1 procent av kostnaderna för FöPLpensionsskyddet och till 76,5 procent av kostnaderna för LFöPL-pensionsskyddet. I statsbudgeten för 2010 har för kostnaderna för FöPL-pensionsskyddet reserverats 117 miljoner euro och och för kostnaderna orsakade av LFöPL-pensionsskyddet och generationsväxlingspensionerna 507 miljoner euro. Procentsatserna för den arbetspensionsförsäkringsavgift som arbetstagarna själva betalar och företagarnas egna procentsatser för pensionsförsäkringsavgiften avviker från varandra, i företagarnas pensionsavgift ingår dock även en andel som motsvarar storleken på den andel som en arbetsgivare betalar för en arbetstagare. Kostnaderna för pensionsskyddet för arbetstagarna och företagarna skiljer sig således inte anmärkningsvärt från varandra. Dessutom är alla lagstadgade arbetspensionsavgifter avdragsgilla i beskattningen för betalaren och företagarna kan även i prissättningen av sina egna produkter eller tjänster beakta arbetspensionsförsäkringsavgifterna. Det finns även skäl till att komma ihåg att det lagstadgade arbetspensionsförsäkringssystemet är ett kollektivt socialförsäkringssystem. Detta innebär att storleken på den enskilde föräkrades arbetspension inte fastställs endast på grundval av de försäkringsavgifter som har betalats för dennes pensionsskydd. Pensionsskyddet för dem som är försäkrade enligt ArPL, FöPL och LFöPL fastställs på grundval av förvärvsinkomst för arbete och arbetsinkomster på samma sätt oberoende av storleken på de arbetsförsäkringsavgifter som en och var har betalat. Med den lagstadgade arbetspensionen säkerställs en inkomstnivå som är skälig med avseende på utkomsten under den tid som man har varit i arbete. Om arbetspensionen av någon anledning blir låg, kompletteras den av folkpensionen som säkerställer en minimiutkomst. Helsingfors den 23 juni 2010 Social- och hälsovårdsminister Juha Rehula 5