LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA"

Transkriptio

1 LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ kokouksissa Klubin 46. toimintavuosi noudatti perinteisiä linjoja. Aktiviteetit olivat samat kuin edellisinä vuosina. Avustuksia maksettiin toimintavuoden aikana yhteensä 1500e. Kansainvälisen presidentin teemana oli YKSI MAAILMA-YKSI SYDÄN ja työteemana Parempaa huomista rakentamassa. Kotimainen teema oli Turvallinen tulevaisuus ja PK:n Lions työtä sydämellä. Näitä teemoja noudatimme kykyjemme mukaan. Klubista erosi toimintavuoden aikana yksi veli ja saimme kaksi uutta lisää. Toimintavuoden lopussa jäseniä oli 22. Klubin perusaktiviteetit toteutettiin aiempaan tapaan. Pääaktiviteetti Taivaskallion laskiainen, onnistui sään ja talouden puolesta erinomaisesti. Kalevalajuhlan järjestelyt hoiti ernomaisesti. veli Kari Eskola. Palvelupäivä ja Itsenäisyyspäivän lippujuhla onnistuivat mainiosti. Osallistuimme kansalliseen Annansilmät keräykseen. Aloitettiin silmälasien keräys Karjalaan veli Kaukon johdolla. Klubi oli aktiivisesti mukana III-alueen 1. lohkon toiminnassa. Klubia edustivat veljet presidentti ja Jarkko Eskola. Kokonaisaktiivisuudesta klubi palkittiin kiertävällä 107N piirin III-alueen toimintakilpailun kunniataululla. 2. HALLITUS Hallituksen kokoonpano oli seuraava läsnäolokertoineen hallituksen kokouksissa: Sakari Arkio LLLLLLLP 7 presidentti Jarkko Eskola LLLLLPLL 7 I varapresidentti Juha-Pekka Valjakka LLLLLPLL 7 II varapresidentti Kari Eskola LLLLLLLL 8 past president Kalervo Pelkkikangas LLLPLLLL 7 rahastonhoitaja Hannu Harva LLPLPPLL 5 tail twister ja klubimestari Antti Kalliomäki LLLLLPLL 7 tiedotussihteeri Kaarlo Päivinen LLLLLPLL 7 sihteeri Hallitus kokoontui 8 kertaa. Hallituksen kokouksissa käytiin tekemässä yhteensä 11 korvausta. 3. MUUT TOIMIHENKILÖT Tilintarkastajina toimivat veljet Matti Tapionlinna ja Eeti Nieminen. Varatilintarkastajina olivat veljet Birger Ingman ja Jorma Wartiovaara.. 4. TOIMIKUNNAT JA AKTIVITEETIT

2 Presidentti asetti kaikkiaan kuusi toimikuntaa ja nimesi seuraavat seitsemän erillistä aktiviteettia, joissa muutamassa oli useampi erillinen tapahtuma: AKTIVITEETIT TOIMIKUNNAT JA ERITYIS- TEHTÄVÄT Jäsentoimikunta J.Eskola, Päivinen Ohjelmatoimikunta Harva, Wartiovaara Talous- ja avustustoimikunta Pelkkikangas, Seppälä Luolaleijona Nieminen Arne Ritari-asiamies Linkosalmi Quest asiamies Valjakka Itsenäisyyspäivän lippujuhla Harva, Sipilä Kalevalajuhla K.Eskola, Kalliomäki Lions-palvelupäivä Tapionlinna Taivaskallio J.Eskola Taivaskallion laskiainen-lehti Toimitus: Sipilä, Valjakka Ilmoitukset: K.Eskola, Alervo Virolaiset vapaaehtoiset Nieminen, Pyysalo, Tapionlinna, Kalliomäki Joulukortit Linkosalmi TAPAHTUMAKALENTERI , ETUKÄTEEN SUUNNITELLUT AKTIVI- TEETIT to 5.9. Hallituksen kokous / Arkio ma 9.9. Klubikokous / Nyyrikki ma Hallituksen kokous / Ravintola Hannes ma Vuosikokous / Nyyrikki (kaksi kokousta) ma Hallituksen kokous / K.Eskola ma Klubikokous / Nyyrikki ma Hallituksen kokous / Päivinen pe Itsenäisyyspäivän lippujuhla / Harva, Hämäläinen, Sipilä ma Klubikokous / Pikkujoulu/Ravintola Hannes ma 7.1. Hallituksen kokous /Kalliomäki la Kunniakäynti sankarihaudoilla/pöyhönen, Päivinen ma Klubikokous/Nyyrikki ma 3.2. Hallituksen kokous /Nyyrikki ma Klubikokous / Nyyrikki to Kalevalajuhla/K.Eskola, Kalliomäki su 2.3. Taivaskallion laskiainen/j.eskola ma 3.3. Hallituksen kokous / Harva ma Klubikokous / Nyyrikki ma 7.4. Hallituksen kokous / J.Eskola ma Klubikokous / Nyyrikki ma Klubikokous / Kevätretki su Kunniakäynti virolaisten vapaaehtoisten muistomerkille / Nieminen Hallituksen kokouksia oli 8. (toukokuussa ei ollut kokousta) Klubikouksia oli 10. (yksi ylimääräinen kokous ) KATSAUS TOIMINTAVUODEN AKTIVITEETTEIHIN JA MUIHIN TAPAHTUMIIN. SYYSKUU Veli Kauko Hämäläinen otettiin klubin jäseneksi. LOKAKUU

3 Vuosikokous. Veli Seppo Kauppila otettiin klubin jäseneksi. Veli Antin edelleen toteuttama toimintakalenteri hyväksyttiin toimintasuunnitelmaksi. Klubiesitelmä: Veli Kauko. MARRASKUU Eero Väänänen erosi klubista sairauden ja Käpylästä muuton vuoksi. Klubiesitelmä: Veli Kari JOULUKUU Itsenäisyyspäivän lippujuhla Taivaskalliolla oli Puheen piti dosentti Tommi Hoikkala. Leijonia mukana Taivaskallion mieskuorossa. Juhlaan liittyen oli tilaisuus myös Käpylän kirkossa. Klubin pikkujoulu oli ravintola Hanneksessa totutuin seremonioin. Puuropuheen piti veli Jorma ja tietokilpailun veli Juha-Pekka. Palvelupäivän aktiviteettina kuljetettiin Käpylän vanhuksia seurakunnan joulujuhlatilaisuuksiin veli Matin johdolla TAMMIKUU Kunniakäynti sankarihaudoilla11. Veljet Veijo ja Kaarlo. Päätettiin myöntää Viola Stradbergille nuorisovaihtoon (Ranskaan) klubin osuutena 30e. HELMIKUU PK Christer Löfström vieraili klubikokouksessa ja luovutti käyttämänsä puheenvuoron lopuksi erittäin hyvän klubipresidentin palkinnon kaudelta veli Kari Eskolalle. Taivaskallion laskiainen-lehti (8000 kpl) jaettiin alueen kotitalouksiin. (4-sivuisena) 53. Kalevala-juhla veli Karin johdolla oli Karjala-talolla Arvokkaaseen ohjelmaan liittyen tervetulopuheen piti presidentti Sakari Arkio ja juhlapuheen professori Tarmo Kunnas. Tuotto 32e. MAALISKUU Taivaskallion laskiaistempaus oli 2.3. veli Jarkon johtamana. Erinomaisen sään myötä ihmisiä oli paljon ja taloudellinen tulos näinollen hyvä. Plussat ja miinukset tapahtumasta kirjattiin kaikille veljille jaettuun tiedotteeseen. Lohkon PJ Matti Viranko vieraili klubikokouksessa. Suoritettiin kokouksen aikana haastekeräys Lastenklinikan osasto 7. keskosteho-osaston laitehankintaan. Tulos oli 200e. Australiassa (Melbourne) vierailleet veljet Jarkko, Kari ja Jorma luovuttivat tuliaisina klubille paikallisen yhteys-klubin viirin ja pitivät mielenkiintoisen esitelmän matkastaan. HUHTIKUU Annansilmät-keräykseen veli Jorman johdolla osallistuivat veljet Jarkko, Juha- Pekka, Kari ja Seppo. Päätettiin toimintavuoden avustusten jaosta. (kohteet ja summat: kohta 6) TOUKOKUU Kevätretki Sinebrychoffin museoon tehtiin Sen yhteydessä pidetyssä klubikokouksessa veli presidentti luovutti KEY-palkinnon veli Jar-

4 kolle. Kunniakäynti virolaisten vapaaehtoisten haudalle normaaliin tapaan Veljet presidentti Sakari ja rahastonhoitaja Kalervo luovuttivat Kaille myönnetyn avustuksen Sofianlehdon keskuslaitoksessa.. 5. JÄSENASIAT Toimikauden alussa jäseniä oli 21 ja lopussa 22. Uusia jäseniä liittyi kaksi:veli Kau-. ko Hämäläinen syyskuussa ja veli Seppo Kauppila lokakuussa.veli Eero Väänänen erosi klubista marraskuussa.etuoikeutettuja jäseniä oli 6 ja toimivia jäseniä 16.(kauden lopussa) Jäsenistä veli Pyysalo oli edelleen työkomennuksella Puolassa, joten hän kykeni olemaan paikalla vain kotimaan matkojensa yhteydessä, joista tärkeintä oli, että veli Heikki hoiti mallikkaasti Taivarin osuutensa (hevoset). Taulukko: LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ, Toimintavuosi , nimilista läsnäolo-, poissaolo- ja korvausmerkintöineen sekä 100%sesti osallistuneet: LLLLPLLKKP AARO ALERVO Sakari Arkio LLLLLLLLLL 100% Jarkko Eskola LLLLKKKLLL 100% Kari Eskola LLLKLKLLLL 100% Hannu Harva LLLLLLPLLL Kauko Hämäläinen LLLLLPTLLP Birger Ingman LPPPPLLLLP Antti Kalliomäki LLLLLLLLKL 100% Seppo Kauppila LLLPLLTP Paavo Klemola LPPPLLLLLL Aimo Linkosalmi LLLLLLLLLL 100% Eeti Nieminen LLLLPLLLLP Kalervo Pelkkikangas LLLLKLLLLL 100% Heikki Pyysalo PPPPPPPKP Kaarlo Päivinen LLLLLLLLLL 100% Veijo Pöyhönen LLLLKLLLLL 100% Heikki Seppälä LLLLLPLLLL Risto Sipilä LPLLLLLLPP Matti Tapionlinna LLLKLPLLPL Jussi Vaittinen pppppppppp Juha-Pekka Valjakka KLLLLKKLKP Eero Väänänen PP Jorma Wartiovaara PLLLLPLLLP

5 6. AVUSTUKSET Avustuksia maksettiin yhteensä 1 500e seuraavasti: Käpylän musiikkiopisto 300e Kuksat 100e Lasten lomayhdistys 200e Oulunkylän VPK 400e H:n PUMU-pesis/Käpylä 200e Sofianlehdon Keskuslaitos/Kai 200e Heidi Laurikainen 100e YHTEENSÄ 1500e 7. KLUBIKOKOUKSET JUHLAT JA RETKET Klubikokouksia pidettiin kymmenen. Kaikki varsinaiset klubikokoukset pidettiin Ravintola Nyyrikin Pohjan Akassa. Kokouspäivä oli maanantai. Pikkujoulukokous pidettiin ravintola Hanneksessa ja kevätkokous ravintola Bulevardiassa. Kevätretki tehtiin Sinebrychoffin museon Etruskinäyttelyyn. Pikkujoulussa ja kevätretkellä oli mukana myös useita Ladyja Esitelmiä tai vastaavia pidettiin seuraavasti: lokakuu: Kokemuksia AY-toiminnasta, veli Kauko Hämäläinen marraskuu: Neljä vuosikymmentä eksoottisia ytimiä tutkimassa, veli Kari Eskola joulukuu: Puuropuhe, veli Jorma Wartiovaara maaliskuu: Australian matkan kokemuksia, veljet Jarkko, Kari ja Jorma huhtikuu: Ihmisen solutoimintoja kiikaroimassa, veli Jorma Wartiovaara 8. HUOMIONOSOITUKSET Merkkipäiviä ei ollut Erittäi hyvän klubipresidentin palkinto kaudelta Kari Eskola. Jäsenhankintapalkinto, Key-pinssi Jarkko Eskola 9. TALOUS JA JÄSENMAKSUT Jäsenmaksuksi vahvistettiin vuosikokouksessa aktiivijäsenelle 70e ja etuoikeutetulle jäsenelle 44e. Klubin tuloslaskelma ja tase ovat toimintakertomuksen liitteenä. Hallitus esittää kaikille klubiveljille parhaat kiitokset vuoden aikana klubin tavoitteiden hyväksi tehdystä työstä ja toivoo aktiivisuuden pysyvän hyvänä myös seuraavan toimintakauden aikana. Käpylässä Sakari Arkio Kaarlo Päivinen presidentti Sihteeri toimintavuodella toimintavuodella

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 10.10.2005 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2004-30.6.2005 1. YLEISTÄ Klubin 48. toimintavuosi toteutettiin perinteisiä muotoja noudattaen. Aktiviteetit olivat pääosin samat

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 09.10.2006 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2005-30.6.2006 1. YLEISTÄ Kansainvälisen presidentin Ashok Mehtan teemana oli Plus yksi. N-piirin tavoite oli sama, eli jokaiseen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ LIONS CLUB 11.10.2004 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2003-30.6.2004 1. YLEISTÄ Klubin 47. toimintavuosi toteutettiin perinteisiä muotoja noudattaen. Aktiviteetit olivat pääosin samat

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 25.9.2002 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2001-30.6.2002 1. YLEISTÄ Klubin 45. toimintavuosi oli aiempien kaltainen. Aktiviteetit olivat samat kuin edellisinä vuosina.

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 11.10.2010 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2009-30.6.2010 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Eberhard J. Wirfsin toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ LIONS CLUB 13.10.2008 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2007-30.6.2008 YLEISTÄ Kansainvälisen presidentin Jimmy Rossin teemana oli Haaste muutokseen. Toimintakauden kotimainen teema

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012 LIONS CLUB 08.10.2012 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Wing-Kun Tamin toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ LIONS CLUB 09.10.2007 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2006-30.6.2007 YLEISTÄ Kansainvälisen presidentin Jimmy Rossin teemana oli Me palvelemme. Toimintakauden kotimainen teema oli

Lisätiedot

Talous- ja avustustoimikunta Pelkkikangas, Arkio ja Koljonen

Talous- ja avustustoimikunta Pelkkikangas, Arkio ja Koljonen LIONS CLUB 13.10.2009 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2008-30.6.2009 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Al Brandelin toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 1.7.2010-30.6.2011

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 1.7.2010-30.6.2011 LIONS CLUB 10.10.2011 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 1.7.2010-30.6.2011 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Sid L. Scruggsin toimintakauden

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 14.10.2013 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2012-30.6.2013 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Wayne A. Maddenin toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 12.10.2015 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2014-30.6.2015 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Joe Prestonin toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 10.10.2016 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2015-30.6.2016 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Jitsuhiro Yamadan toimintakauden

Lisätiedot

LIONS CLUB 13.10.2014 HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB 13.10.2014 HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 13.10.2014 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2013-30.6.2014 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Barry J. Palmerin toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta LC Palokka Toimintakertomus kaudelta 2006-2007 2 LIONS CLUB Palokan toimintakertomus kaudelta 2006-2007 Kausi oli LC Palokan 29. Toiminta oli aktiivista ja perinteisten palveluaktiviteettien ja lahjoitusten

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2011-2012 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 25. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 19 jäsentä, joten jäsenmäärä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2015-2016 Hallitus 2015-2016 Pres. Siht.Seppo Airaksinen Rah.h.Heikki Kuisma Varasih. 1.vara pres.lauri Seppälä 2.vara pres.kauko Rupponen Pastpres.Heikki

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 YLEISTÄ Toiminnan tarkoitus ja sisältö Toimintavuonna 2010 2011 Lions Club Rovaniemi - Ounasvaaran tarkoituksena on ollut mm. edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa,

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 1 LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2014/2015 Presidentti: Arvo Ryhänen Kassa: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti:

Lisätiedot

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Perustamispäivä 26.9.1977 Rekisterinumero 128.217 LC Helsinki / Revonsalmi 2(6) 1. Yleistä Kulunut kausi oli klubin 32. toimintakausi.

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6)

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) Klubihallitus Presidentti Martti Muukkonen I varapresidentti Kari Uuksulainen II varapresidentti Risto Hiltunen Sihteeri Kyösti

Lisätiedot

LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT

LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club, Tampere Koivisotnkyä ry. Sen kotipaikka on Tampere. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2 Tarkoitus

Lisätiedot

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1 1 2 Karjahdus, presidentin palsta. KARI HYVÄT LIONIT JA LADYT. Hyvät Lionsveljet, puolisot ja uudet jäsenet. On tullut taas aika aloitella Lionskautta 2015 2016. Kauden haasteita on paljonkin mutta teemahan

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

Lions Club Helsinki-Mellunmäki TOIMINTAKERTOMUS 2003-2004

Lions Club Helsinki-Mellunmäki TOIMINTAKERTOMUS 2003-2004 Helsinki-Mellunmäki TOIMINTAKERTOMUS 2003-2004 Helsinki/Mellunmäki TOIMINTAKERTOMUS 2003-2004 2(7) LIONS CLUB HELSINKI-MELLUNMÄKI RY:N TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2003 2004 1. TOIMINTAVUODEN TEEMAT Järjestön

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 STRATEGIA 2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 Maan mahti voimakkain on yhteistyö VISIO 2015 Me olemme tunnettuja palveluistamme

Lisätiedot

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5)

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) LIONS CLUB RY SÄÄNNÖT (MALLI) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club r.y. Sen kotipaikka on. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2013-2014 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 27. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 21 jäsentä. Kauden aikana klubista

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu

SÄÄNNÖT. LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu SÄÄNNÖT LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu 14.11.1976 1. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Karjalohja-Sammatti. Sen kotipaikka on Karjalohja. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat LIONS CLUB HELSINKI/VALLILA 21.3.2017 Piiri 107 N, I Alue, 2. lohko http://www.verkkoviestin.fi/lionshkivallila/ LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA 2017 2018 Toiminnan teemat ja raamit Toimintamme

Lisätiedot

LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT

LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT LIONS CLUB SALO-USKELAN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Salo-Uskela ry. Sen kotipaikka on Salon kaupunki. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin tarkoituksena

Lisätiedot

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan KOKOUSKUTSU JASENILLE Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan Helsingin Porssiklubilla osoitteessa Fabianinkatu 14 A, Helsinki 16.11.2011 klo18.30alkaen

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 Presidentti Jukka Franssila GSM +385 407166607 email jukka.franssila@pp.inet.fi Sihteeri GSM +358 40 5007279 email petri.nieminen61@pp.inet.fi

Lisätiedot

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen I-piirin KOULUTUS D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen Koulutuksen toteutuminen Syksyllä osallistuneita n 300 henkilöä Elokuu LPJ 23.8 Oulu Syyskuu Lohko-/ aluekokous 24.9, aiheena mm brandiasiat uusien koulutus

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

1.Varapresidentti: Arvo Ryhänen Klubimestari: Sakari Kinnunen 2.Varapresidentti: Kari Halonen Nuorisoasiamies: Samuli Laitinen

1.Varapresidentti: Arvo Ryhänen Klubimestari: Sakari Kinnunen 2.Varapresidentti: Kari Halonen Nuorisoasiamies: Samuli Laitinen 1 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2013/2014 Presidentti: Seppo Toppinen Rahastonhoitaja: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti: Arvo Ryhänen Klubimestari: Sakari Kinnunen 2.Varapresidentti: Kari Halonen Nuorisoasiamies:

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

LC Helsinki / Revonsalmi 1

LC Helsinki / Revonsalmi 1 LC Helsinki / Revonsalmi 1 LIONS CLUB Helsinki Revonsalmi 1. Yleistä Kulunut toimintakausi oli klubin 31. Kauden lopussa jäsenmäärä oli 26. Veli Pekka Hakkarainen erosi klubista helmikuussa 2008. Veli

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015 Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015 Hallitus 2014-2015 Pres.Heikki Vilppula Siht. Rah.h.Heikki Kuisma Varasih.Seppo Airaksinen 1.vara pres.jyrki Tervola 2.vara pres.lauri Seppälä

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016 Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset Pressan kestokansio, myös sähköisenä Puolisot mukana toiminnassa Klubin viihtyvyys / iloinen tekemisen meininki Kokoukset

Lisätiedot

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle Liite Hannu Anttonen 28.3.2016 Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle 2016-2017 Koulutuksella ja valmennuksella kehitämme ja uudistamme klubien ja piirin johtamista tavoitteena tuloksellinen toiminta

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

LIONS CLUB. Tampere/Lassinlinna r.y. SÄÄNNÖT

LIONS CLUB. Tampere/Lassinlinna r.y. SÄÄNNÖT LIONS CLUB Tampere/Lassinlinna r.y. SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Tampere/Lassinlinna r.y. Sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

Lisätiedot

KLUBIKOKOUS 8, HUHTIKUU KAUSI 2014/2015, KOKOUSKUTSU 1

KLUBIKOKOUS 8, HUHTIKUU KAUSI 2014/2015, KOKOUSKUTSU 1 1 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2014/2015 Presidentti: Arvo Ryhänen Kassa: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti: Kari Halonen Klubimestari: Sakari Kinnunen 2.Varapresidentti: Mika Turunen Tail Twister Veli Matti

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS 2011-2012 Kuva; Vallanvaihto Äijälässä kauden 2010-2011 presidentti Heleena Talala ja tuleva presidentti Maija Järvenpää LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL. Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI

LIONS CLUBS INTERNATIONAL. Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI 1 LIONS CLUBS INTERNATIONAL PIIRI 107-N Pöytäkirja Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI 1 Kokouksen avaus DG Torsti koskinen

Lisätiedot

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569

Lisätiedot

Toiminnan tarkastaja Arto Välimäki, varatoiminnantarkastaja Matti Näsi. Lauri Seppälä. Esko Virtanen. Matti Näsi Arto Välimäki.

Toiminnan tarkastaja Arto Välimäki, varatoiminnantarkastaja Matti Näsi. Lauri Seppälä. Esko Virtanen. Matti Näsi Arto Välimäki. Lions Club Kylmäkoski Toimintakertomus kaudelta 2016-2017 Hallitus 2016-2017 Presidentti Sihteeri Rahaston hoitaja Heikki Kuisma 1.Vara pres. 2.Vara pres. Past pres. Varasihteeri Klubimestari Tailtwister

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 LÄHTÖTILANNE Kuluva toimintakausi on järjestyksessä 57:s. LC Kankaanpää on Kankaanpään neljästä klubista vanhin. Jäsenmäärä on kauden alkaessa 40 veljeä. Klubin talous

Lisätiedot

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Liminka 23.08.2015 klo 10:00 Kokouspaikka Liminka, Luontokeskus PÖYTÄKIRJA Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala CS

Lisätiedot

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2004 30.6.2005 1 (6) Rahastonhoitaja Paavo Varis Tiedotussihteeri Risto Ollikainen

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2004 30.6.2005 1 (6) Rahastonhoitaja Paavo Varis Tiedotussihteeri Risto Ollikainen LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2004 30.6.2005 1 (6) Klubihallitus Presidentti Kauko Väistö I varapresidentti Martti Muukkonen II varapresidentti Kari Uuksulainen Sihteeri Risto

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 28. täysimittainen toimintakausi. Kauden aikana klubin jäsenmäärä kasvoi kahdella. Klubissa

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi PÖYTÄKIRJA Osallistujat: Vieraat: Sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen, PDG Seppo

Lisätiedot

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1.

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto ja puoliso Silja Distriktsguvernör, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto och maka Silja Lions

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013

Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013 Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry 1 Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013 PÖYTÄKIRJA Aihe Lounais - Suomen Ajokoirayhdistyksen vuosikokous 2013 Aika 14.03.2013 klo 18.00 Paikka Ravintola

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli

LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli rompetorin pitäminen hakkapeliittatapahtuman yhteydessä.

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 15.2.2010 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Asiat: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus

Lisätiedot

Aktiivitili: 460010-297220 Hallintotili: 460010-297238 LC-Iisalmi OSANOTTO 2011-2012. Marra s. Joul u. Tamm i

Aktiivitili: 460010-297220 Hallintotili: 460010-297238 LC-Iisalmi OSANOTTO 2011-2012. Marra s. Joul u. Tamm i HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2011/2012 Presidentti: Vesa Pakarinen R Rahastonhoitaja: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti: Veli Matti Pulkka Klubimestari: Sakari Kinnunen 2.Varapresidentti: Peertti Halonen Nuorisoasiamies:

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Punainen Sulka 2017 tiedote

Punainen Sulka 2017 tiedote Punainen Sulka 2017 tiedote 20.10.2017 Pari tehtävää PuSuun osallistuneille klubeille Nyt on viimeinen aika hakea (ellette jo ole hakeneet) palautusta klubille, joka on 25% klubinne keräämästä tuloksesta.

Lisätiedot

Lions 107-K

Lions 107-K Lions 107-K 27.2.2012 Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 3 / 2011-2012 Lauantaina 25.helmikuuta 2012 klo 9.00-15.00 Ravintola Kaks Ruusua, Varkaus PÖYTÄKIRJA Osallistuneet piirihallituksen jäsenet,

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

LC HELSINKI- TORNI. Kansainvälinen Lions-teema New Mountains to Climb Valloitamme Uusia Vuoria

LC HELSINKI- TORNI. Kansainvälinen Lions-teema New Mountains to Climb Valloitamme Uusia Vuoria LC HELSINKI- TORNI TOIMINTASUUNNITELMA 6.9.2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016-2017 1. YLEISTÄ Kansainvälinen Lions-teema New Mountains to Climb Valloitamme Uusia Vuoria Kotimainen Lions-teema Tue

Lisätiedot

LC Kitee Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus 2006-2007

LC Kitee Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus 2006-2007 LC Kitee/Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2006 30.6.2007 1 (5) LC Kitee Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus 2006-2007 Jäsenet Jäsenmäärä toimikauden alussa oli 31, joista etuoikeutettuja

Lisätiedot

Toimintakertomus Lions Club Helsinki/Pohjoinen. Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa

Toimintakertomus Lions Club Helsinki/Pohjoinen. Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa Toimintakertomus 2017-2018 Lions Club Helsinki/Pohjoinen Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa Sisällys Katsaus toimintakauteen 2017-2018 Lions Club Helsinki/Pohjoinen numeroina Toiminta:

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot