Synnytysmasennus. kriisistä valoon -1-

Transkriptio

1 Synnytysmasennus kriisistä valoon -1-

2 Sisällys 1.Johdanto: Myrsky naisen elämänkaarella 1.Johdanto: Myrsky naisen elämänkaarella Raskauden aikainen masennus Baby blues ei ole sairaus Vaikea synnytys vaikuttaa äitiin Äidin muuttuvat hormonit Synnytysmasennus voi olla monen tekijän summa Synnytysmasennuksen oireet Ahdistus vaivaa usein äitejä Masennuksen monet kasvot Lapsivuodepsykoosi on harvinainen sairaus Miten vauvani reagoi masennukseen? Puolison rooli on tärkeä Äimä ry antaa vertaistukea monin eri tavoin Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry:n opas on tarkoitettu antamaan tietoa raskausajan masennuksesta, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja lapsivuodepsykoosista. Oppaaseen on nyt ensimmäistä kertaa nostettu raskausajan masennus ja lapsivuodepsykoosi, sillä Äimän auttamistyössä nämä sairaudet ovat tulleet viime aikoina esille. Naisen elämänkaarella raskaus, synnytys ja synnytyksen jälkeinen aika hormonaalisine, psyykkisine ja sosiaalisine muutoksineen on herkkää aikaa. Monelle tulevalle tai tuoreelle äidille se merkitsee myös sairastumista masennukseen. Raskausajan masennus koskettaa noin 7 20 % odottajista, synnytyksen jälkeinen masennus % äideistä. Lapsivuodepsykoosi on harvinainen, mutta se voi muuttaa elämän. Masennusta voi kuvata kriisinä, joka ei ole pelkästään äidin, vaan myös vauvan ja puolison. Kriisiin tarvitaan terveydenhuollon ammattilaisten apua. Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry puolestaan antaa vertaistukea sairastuneille äideille monikanavaisesti ja valtakunnallisesti. Leena Honkavaara, toimittaja, Äimä ry Äitien tarinat: Raskausajan masennus: Itkin suurimman osan vuorokaudesta... 5 Ahdistus ja paniikkioireet: Halusin hypätä jokaiselta parvekkeelta Synnytyksen jälkeinen masennus: Pelkäsin, että vieruskaveri vaihtaa vauvat Lapsivuodepsykoosi: Soitin poliisille, etten vastaa vauvan hoidosta enää Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry, Toimittanut: Leena Honkavaara / Äimä ry Graafikko: Riikka Sulkamo, Paino: Origos Oy 2017, 1. painos Valokuvat: Emma Huttu, Oppaan valokuvat ovat lavastettuja. Mallit toimivat vapaaehtoisina, kiitos heille! ISBN (nid.) ISBN (PDF) Asiantuntijat: Ahokas, Antti, psykiatri; Hertzberg, Tove, psykiatri; Juutilainen, Kirsi, varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti; Laru, Suvi, psykologi, psykoterapeutti, EMDR-terapeutti, opettaja, Väestöliitto ry; Saneri, Ilmo, isätyöntekijä, Miessakit ry; Sarkkinen, Mirja, psykoterapian erikoispsykologi, varhaisen vuorovaikutuksen kouluttajapsykoterapeutti; Törrönen, Hannele, psykologi Opas pohjautuu pääasiassa edellä mainittujen asiantuntijoiden haastatteluihin, jotka on alun perin julkaistu Äimä ry:n tiedotuslehdessä Äimän Käkenä. Asiantuntijat ovat tarkastaneet ja päivittäneet tekstit uudelleen opasta koottaessa. Oppaan toteutukseen ja kieliversioihin on saatu tukea Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiöltä. Perusrahoituksensa Äimä ry saa Sosiaali- ja terveysministeriön tuella Veikkauksen tuotoista

3 Äidin tarina: Raskausajan masennus Raskauden aikaisesta masennuksesta kärsii noin 7 20% odottajista. Prosenttiluku vaihtelee eri tutkimuksissa. Usein taustalla on ollut jo aiempaa masennusta, mutta ei aina. Riskitekijöitä ovat muun muassa äidin nuori ikä, yksinhuoltajuus, suunnittelematon raskaus, päihde ongelmat ja turvaverkoston puuttuminen. Riskiä voivat lisätä myös traumat ja parisuhdeongelmat. Raskausajan masennusta voi seurata synnytyksen jälkeinen masennus. Raskauden aikainen masennus voi liittyä äidin muuttuvaan hormoni toimintaan. Kaikkien raskaana olevien naisten hormoni toiminta muuttuu kaikki eivät kuitenkaan sairastu. Taustalla voikin olla ristiriitaisia ajatuksia äidiksi tulemisesta, vaikeudet sovittaa ura äitiyden kanssa ja kaikki muut elämän vaikeudet, joihin ei löydy ratkaisua. Keho ja mieli kokevat raskaudessa voimakkaan muutosprosessin. Hämmennys, pelko ja epävarmuus voivat tulla entisen osaamisen ja pärjäämisen tilalle. Raskausajan masennus diagnosoidaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Jo vähäisiinkin masennuksen oireisiin tulee puuttua ja hakea apua ammattilaisilta. Lievää ja keskivaikeaa 2. Raskauden aikainen masennus masennusta voidaan hoitaa keskustelu avulla, esimerkiksi terapialla. Psykologi tai psykoterapeutti auttaa pahimman vaiheen yli. Keskusteluavun lisäksi myös vertaistuesta, liikunnasta, mindfullnessista, kirkasvalohoidosta jne. voi olla hyötyä. Hoidossa tärkeintä on kuulluksi tuleminen: mitä tulevalle äidille oikeasti kuuluu, millaisia ovat ajatukset vauvasta, millaisia ovat äidin tuki verkostot ja ihmissuhteet. Lääkehoitoon raskauden aikana on turvauduttu melko usein, etenkin kun äidin tilanne on vaikea. Jos äidillä on lääkitsemätön vaikea raskausajan masennus, hän ei välttämättä jaksa hoitaa itseään. Kohdussa oleva vauva kärsii, kun äiti ei syö, liiku tai nuku riittävästi. Äidin masennus voi vaikuttaa kehittyvään vauvaan. Masentuneen äidin vauva voi olla painoltaan pienempi ja kehittyä hitaammin psykomotorisesti. Raskauden aikaisen masennuslääkityksen vaikutus vauvan kehitykseen on ollut useamman tutkimuksen kohde viime vuosina. Toistaiseksi ei ole vielä vakuuttavaa näyttöä siitä, että lääkkeistä olisi haittaa, mutta koska varmuutta ei ole, ensisijaisena hoitona tulisi olla psykologiset keinot. Lääkkeiden käyttöä on punnittava ja luotettava ammattilaisten näkemykseen. Lääkityksen aloittamisesta tai lopettamisesta raskausaikana kannattaa aina keskustella psykiatrin kanssa. Apua raskausajan masennukseen kannattaa hakea esimerkiksi omalta äitiysneuvolan terveydenhoitajalta, psykologeilta, psykiatrisilta sairaanhoitajilta, psykiatrilta, sosiaalitoimen tai neuvolan perhetyöstä tai varhaisen vuorovaikutuksen terapeutilta. Asiantuntijoina Suvi Laru ja Tove Hertzberg Miksen osaa nauttia ja olla tästä kiitollinen? Itkin suurimman osan vuorokaudesta Masennus alkoi, kun olin raskaana. Ahdistuin iltalehtien lööpeistä ja aloin saada pakkoajatuksia, jotka pyörivät päässä aamusta iltaan. Olin itkuinen ja sain paniikkikohtauksia nimenomaan pakkoajatusten takia, koska ahdistuin niistä syvästi. Huomasin itse, ja mieheni huomasi, että oireeni pahenivat. Itkin ainakin suurimman osan vuorokaudesta. Tajusin, ettei olo mene ohi itsestään, joten hain apua terveyskeskuspsykologilta, ja varasin ajan lääkärille, jolta sain reseptillä masennuslääkettä. Laskettu aikani oli kesäkuun lopussa, ja ajattelin että minut pitää saada kuntoon, että voin olla rakastava ja huolehtiva äiti vauvalleni. Terapia auttoi ja samoin myös masennuslääkkeet. Pakko ajatukset hävisivät päästäni viikossa, mikä oli suuri helpotus. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin minulla on tyttäreni lisäksi reilun vuoden ikäinen poika. Puhuin pojan raskausaikana neuvolassa edellisestä masennuksesta ja lääkkeistä. Minähän siis söin lääkkeitä yhdeksän vuotta. Poika syntyi kiireellisenä sektiolla, koska minulla oli paha kohtutulehdus. Vauvan koliikki kesti neljä kuukautta. Olin väsynyt, itkuinen ja ahdistunut. Taas. Pääsin psykiatrille, ja minulla todettiin masennus ja uupumus. Nyt on lääkitys jälleen, ja se on auttanut. Masennus ei ole häpeän asia. Apua saa varmasti, kun osaa hakea. Läheiset ja perhe auttavat. Nyt on kaikki paremmin taas, kun poika on isompi. Perhekerhossa käymme kaksi kertaa viikossa ja se on meille molemmille todella tärkeää. Elämä on oikein mukavaa ja ihanaa. Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka raskastakin on ollut. Tuulenvire

4 3. Baby blues ei ole sairaus 4. Vaikea synnytys vaikuttaa äitiin Jopa 80 % vastasynnyttäneistä äideistä kokee voimakkaita mielialan muutoksia. Kaikki asiat herkistävät, itkettävät, ärsyttävät. Myös ruokahaluttomuutta ja unihäiriöitä voi olla. Mielialan vaihtelut johtuvat usein hormonitasapainon muutoksista, väsymyksestä ja pitkäaikaisen jännityksen purkautumisesta. Tällaista synnytykseen liittyvää alavireisyyttä ja mielialojen vaihtelua kutsutaan baby bluesiksi. Tila on luonnollinen ja tarkoituksenmukainen. Se ohjaa äitiä sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja vastaamaan vauvan tarpeisiin. Yleensä alakulo menee ohi muutamassa päivässä tai viikossa. Jos oireet kuitenkin jatkuvat, pahenevat tai tulevat takaisin, kyseessä saattaa olla synnytyksen jälkeinen masennus. Säälin vauvaa, joka oli saanut itselleen näin surkean äidin. Synnytys on yksilöllinen kokemus ja se voi tuntua vaikealta, vaikka se olisi kätilön näkökulmasta ollut tavanomainen. Vaikea synnytys voi joskus johtaa synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Jos kokemus vaivaa mieltä siinä määrin, että se häiritsee arkea ja vauvasta ja vauva- ajasta nauttimista, kannattaa hakea apua. Synnytykseen liittyy aina jossain määrin kipua, hätäännystä ja pelkoa. Ensisynnyttäjä on täysin uuden kokemuksen edessä, uudelleensynnyttäjän mielessä ovat edellisen synnytyksen kokemukset. Vaikeaa synnytystä voivat ennakoida aiemmat traumaattiset synnytykset, vaikeat sairaalakokemukset, raskauteen tai odotettavan vauvan hyvinvointiin liittyvät vaikeudet. Äidin masentuneisuus, ahdistuneisuus ja erilaiset muut äitiyteen liittyvät pulmat vaikuttavat synnytyskokemukseen. Omaan lapsuuteen liittyvät vaikeat tai traumaattiset kokemukset voivat myös olla vaikean synnytyskokemuksen taustalla. Synnytyksessä naisen voi olla vaikeaa ilmaista avoimesti omia toiveitaan, tarpeitaan ja pelkojaan. Moni pelkää kontrollin menetystä ja tuntee häpeää. Synnytyskokemus on hyvin yksilöllinen, eikä kukaan toinen ei voi määritellä sitä, onko synnytys vaikea. Kätilön tai lääkärin näkökulmasta synnytys on vaikea esimerkiksi silloin, jos kivunlievitys ei onnistunut, synnytykseen liittyi ennakoimattomia, yllättäviä ja pelottavia tapahtumia tai äidin oma tai vauvan vointi heikkeni. Suomessa synnytyssairaaloissa käydään jälkikäteen keskustelu synnytyksen kulusta ja äidin kokemuksesta. Keskustelussa kannattaa avoimesti kertoa omista ajatuksistaan. Samaa keskustelua tulisi jatkaa myöhemminkin neuvolassa oman terveydenhoitajan kanssa. Terveydenhoitajalta voi saada yhteystiedot ammattilaiselle, joka on perehtynyt vaikean synnytyksen aiheuttamiin tunteisiin ja reaktioihin. Myös jälkitarkastuksen tekevälle lääkärille tai gynekologille voi puhua vaikeaksi kokemastaan synnytyksestä. Vaikea synnytys, jota ei ole käsitelty, voi varjostaa koko vauva-ajan vanhemmuutta. Äiti voi masentua, hänen voi olla vaikea iloita vauvasta. Hänellä voi olla huolta ja pelkoa vauvan hyvinvoinnista, etenkin jos synnytyksessä oli lapsen hyvinvointiin liittyvää huolta. Myös raskauden aikaisesta synnytyspelosta on tärkeää puhua ja hakea aktiivisesti apua. Asiantuntijana Kirsi Juutilainen Tunsin itseni lihapalaksi, josta yritetään puristaa vauvaa ulos. -6-

5 5. Äidin muuttuvat hormonit 6. Synnytysmasennus voi olla monen tekijän summa Raskaus, synnytys ja imetyksen alkaminen tuovat nopeita hormonaalisia muutoksia naisen elimistöön. Hormonivaihtelulla katsotaan olevan yhteys raskausajan masennukseen, synnytysmasennukseen ja lapsivuodepsykoosiin sairastumisessa. Raskauden aikana hormonituotanto tapahtuu istukasta, ja munasarjat ovat levossa. Istukan poistuttua munasarjojen toiminta palautuu hitaasti, usean kuukauden viiveellä. Synnytyksen jälkeen äidin estrogeenihormonitaso (n. 100 nmol/l) romahtaa rajustikin, jopa vaihde vuosia vastaavalle tasolle (n. 0.1 nmol/l). Tämän vaikutuksesta aivojen serotoniinitaso laskee. Tästä aiheutuu mielialan laskua ja voimattomuutta. Kun samanaikaisesti yöunien määrä muuttuu ja elämänmuutoksesta johtuva stressimäärä kasvaa, lisääntyy stressihormonien määrä aivoissa. Tämä puolestaan laskee serotoniinitasoa entisestään. Kun lisäksi imetystä ylläpitävät hormonit pitävät estrogeenitasoa alhaalla, on negatiivinen kehä usein valmis. Äidit reagoivat eri tavoin ja eri voimakkuuksin hormonaalisiin muutoksiin ja niiden vaikutus mielialaan voikin vaihdella. Synnytysmasennuksesta kärsiviä äitejä hoidetaan yleensä psyykenlääkkeillä. Jotkut lääkärit suosivat perinteisten psyykenlääkkeiden tilalla tai ohella hormonaalista hoitoa. Oli keino mikä tahansa, lääkitys tai hormonihoito valitaan aina yksilöllisesti. Psyykenlääkkeillä voi olla sivuvaikutuksia, mutta niitä ei voi tietää ennen kokeilua. Jos lääke ei sovi, tai se ei auta, se voidaan vaihtaa. Lääke ei muuta ihmisen persoonaa, eikä sitä siksi kannata pelätä. Se vaikuttaa niihin aivojen välittäjäaineisiin, jotka sairastuneella toimivat epätarkoituksenmukaisesti, väärällä tavalla. Asiantuntijana Antti Ahokas Miksi olen näin huono? Hormonien lisäksi moni muukin asia voi vaikuttaa siihen, että äiti sairastuu synnytysmasennukseen. Joskus taustalla voi olla jo aiempi masennus tai raskauden aikainen masennus. Monelle synnytysmasennus on silti elämän ensimmäinen masennuskokemus. Masennukselle voi olla myös perinnöllistä alttiutta. Oma varhainen äitisuhde ja siinä ilmenneet ongelmat voivat vaikuttaa taustalla. Äidiksi tuleminen voi laukaista laajemmankin oman elämän kehityskriisin: omiin vanhempiin liittyvät ongelmat heräävät eloon ahdistavien tunteiden muodossa. Vauvan tullessa taloon elämä muuttuu, tunteet ja elämänhallinta ovat epävarmempia kuin ennen. Vauva on sitova ja kotitöiden määrä lisääntyy. Omaa aikaa ei ole ja parisuhteeseen voi tulla säröjä. Omat ennakko-oletukset ja uskomukset äitiydestä voivat olla hyvin erilaisia kuin todellinen vauva-arki. Monet masentuneet äidit ovat hyvin yksinäisiä. Entisajan yhteisöjä ei ole ympäröimässä ja hoivaamassa äitiä ja vauvaa. Äidin tuttavapiirissä ei ole välttämättä ketään, jolla olisi vauva. Sukulaiset asuvat kaukana, ystävillä on omat menonsa. Mitä masentuneempi mieli on, sitä vaikeampaa on ulos lähteminen. Yksinäisyys, eristäytyneisyys ja erilaisuuden tunne kulkevat helposti käsi kädessä. Joissakin tutkimuksissa on todettu, että äiti voi paremmin, jos pikkuvauva-aikana äidin äiti tai puolison äiti pystyy olemaan tukena vauvan hoidossa. Synnytysmasennukseen saat apua täältä: Neuvola Julkisella puolella työskentelevä tai yksityinen lääkäri tai psykiatri Psykologi tai psykoterapeutti Psykiatrinen poliklinikka tai päivystys Perheneuvola Äimä ry:n vertaistuki P.S. Ole rohkea. Yksinäisyys lievittyy, jos jaksat mennä mukaan perhekahviloihin, vauvajumppaan tai -muskariin, seurakunnan kerhoon tms. Lähesty ihmisiä ja pyri vuoro vaikutukseen. Myöhemmin voit mainita myös sairaudestasi, sillä monet äidit suhtautuvat siihen yllättävän positiivisesti ja tukien

6 Äidin tarina: Ahdistus ja paniikkioireet Halusin hypätä jokaiselta parvekkeelta Olin lievästi masentunut jo raskausaikana. Olin jäämässä pois työstä, josta en pitänyt ja luulin masennusoireiden helpottavan äitiysloman alettua. Aluksi niin kävikin, mutta pian huomasin olevani yksinäinen ja käpertyväni omaan maailmaani. Miehen jäädessä kesälomalle oireet helpottivat ja odotin jo innolla kesän keskelle ajoittuvaa synnytystä. Samalla kärsin epätodellisesta olosta. En juurikaan murehtinut synnytystä tai mitään vauvaan liittyvää ennen kuin olin yliaikaiskäynnistyksessä. Siellä minuun iski paniikki ja jännitin todella paljon koko synnytyksen ajan. Kätilöt sattuivat olemaan kiireisiä ja tympeitä. Tunsin itseni lihapalaksi, josta yritetään puristaa vauvaa ulos. Kaikki päättyi sektioon, ja terve vauva syntyi. Ensimmäisen vuorokauden olin euforiassa ja rakastin pientä nyyttiä yli kaiken. Harjoittelin imetystä, mutta en saanut siihen mielestäni tarpeeksi tukea. Kätilöiden asenteet koin pikemminkin painostavina: pullomaitoa pantattiin ja kun maito ei vielä noussut, vauva kuivui kesähelteellä nopeasti. Pian oltiinkin viemässä pientä tiputukseen ja ruokintaan lasten osastolle. Olin kaksi päivää erossa vauvasta. Kuumeilin itsekin ja olin kipeä leikkauksen jälkeen. Olin shokissa siitä, että olin synnyttänyt vauvan, en ollut pystynyt ruokkimaan sitä ja sitten se vietiinkin minulta pois. En pystynyt menemään katsomaan vauvaani. Lopulta sain vauvan takaisin ja jatkoimme pulloruokinnalla. Kotona kaikki sujui suhteellisen hyvin niin kauan kuin mies oli isyyslomalla ja auttoi vauvan hoidossa. Tosin isyysloman aikanakin olin ajoittain aggressiivinen ja ahdistunut. En juuri imettänyt, koska imetystä yrittäessäni olin aina aivan paniikissa: maitoa ei tullut tarpeeksi isolle ja pulloon tottuneelle vauvalle. Vauva huusi ja raivosi rinnalla, niinpä suurimman osan ravinnosta vauva sai pullosta. Yöllä ruokinta vaati keittiöön menoa, pullon lämmityksen, sekoituksen ja lopulta ruokinta tapahtui istuma-asennossa. Pahimmillaan yhden pullollisen juottaminen kesti 40 minuuttia. Ja sama taas kahden tunnin päästä. Vuorottelimme miehen kanssa, mutta olin silti väsynyt ja kiukkuinen. Vatsan leikkaushaavakin oli vielä kipeä. Pelästyin omaa tunnetilaani nostaessani vauvaa yöllä sängystä huutamasta. Minun teki niin mieli ravistella vauvaa, heittää se pois, tehdä mitä vaan, että se hiljenisi ja saisin nukkua. En kuitenkaan tehnyt niin, mutta en ollut otteissani kovin lempeäkään. Surin aggressiivisuuttani ja kyvyttömyyttä kohdata vauva. Otin henkisesti etäisyyttä vauvaan. Imetyksen epäonnistuminen ja omien tunteideni hyväksyminen olivat liian suuri pala. Mieheni meni takaisin töihin ja vietin päivät yksin vauvan kanssa. Yritin ulkoilla vaunujen kanssa, mutta sosiaalisia kontakteja minulla ei juurikaan ollut. Olin todella yksinäinen ja ahdistunut. Säpsähdin aina kun vauva alkoi itkemään. En oikein enää saanut unta öisin vauvan syötön jälkeen. Yhdenkin kerran valvoin koko yön ja nukahdin vasta aamulla, juuri ennen kuin vauva heräsi. Olin aivan sumussa ja päivä päivältä väsyneempi ja ahdistuneempi. Hain apua unettomuuteen neuvolasta, terveyskeskuslääkäriltä ja yksityiseltä lääkäriltä. Kaikilta sain vain neuvoja ja kouraan nukahtamislääkereseptin. Lääkkeet auttoivatkin muutamana yönä, mutta lopulta olin niin ahdistunut ja paniikissa, etteivät lääkkeetkään rauhoittaneet minua uneen. Hoidin edelleen vauvaa mekaanisesti, mutta olin henkisesti etäällä. Eräänä perjantaina olin sinnitellyt koko viikon ahdistuneena ja tiesin miehen pian tulevan töistä. Ajattelin koko tuon viikon, että jos viikonloppuun asti vain selviän. Sinä iltapäivänä vauva alkoi itkemään. Nostin vauvan syliin ja aloin itsekin itkemään. Tärisin niin kovasti, että jouduin laskemaan vauvan lattialle, ettei se olisi tippunut. Vauva hätääntyi ja huusi lattialla, minä taas itkin vieressä enkä pystynyt katsomaan vauvaa. Itkimme siinä molemmat lohdutonta itkua. Itkua kesti kauan, ja muistan, kuinka tunsin kuolevani siihen paikkaan. Ajattelin etten pystyisi huolehtimaan vauvasta enää hetkeäkään. Mies tuli kotiin illalla ja lupasi hoitaa vauvaa yön, jotta saisin nukuttua. Yöllä kierin sängyssä ja mietin, että asumme 4. kerroksessa: parvekkeelta hypätessä en välttämättä kuolisi, vaan vammautuisin. Se oli ainoa asia, mitä mietin koko yön. En enää jaksanut, halusin vain kaiken loppuvan. En nukkunut taaskaan. Aamulla istuin tietokoneella ja rupesin itkemään. Itkin sitä kaikkea: en ollut pystynyt synnyttämään, en imettämään, en olemaan tasapainoinen äiti enkä nyt edes enää nukkumaan. Halusin vain pois, halusin hypätä parvekkeelta. Osa minusta suri tällaista ajatusta ja mietti jälkeen jääviä rakkaita. Olin kuitenkin niin ahdistunut, että olin valmis kokeilemaan kaikkea, jotta ahdistus loppuisi. Ahdistus tuntui myös fyysisesti: syke oli pilvissä, olin hengästynyt ja hikoilin, vaikken tehnyt mitään. Kaikki raajat tuntuivat tunnottomilta, oli vuoroin kylmä ja kuuma: aivan kuin kuumehoureissa. Itkusta ei tullut loppua, ja mies soitti terveyskeskuspäivystykseen. Sieltä ohjattiin sairaalan päivystykseen. Ajoimme sinne vauva kyydissä. Katsoin auton ikkunasta jokaista parveketta ja halusin mennä hyppäämään. Itkin ja katsoin vauvaa, joka katsoi takaisin jotenkin luottavaisesti. Vihasin itseäni, kun en pystynyt vastaamaan katseeseen, vaan käänsin katseeni pois. Sairaalassa minua vihdoin kuunneltiin. Lääkäri jututti ja totesi, että voin tulla osastolle tai kokeilla kotona olemista lääkkeiden kanssa. Vasta hän puhui synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja kertoi, että tilani on jopa yleinen äideille. Rauhoituin hieman ja psykiatrinen sairaanhoitaja vakuutteli, että päivystykseen voi tulla aina, jos alkaa ahdistaa. Tämä jäi mieleeni tärkeänä seikkana: että voisin mennä kotiin rauhallisin mielin. Helpotuin suuresti tiedosta, että päivystykseen voi mennä, sillä ahdistus oli niin pelottavaa ja voimakasta yön pimeinä tunteina. Sisimmässäni en kuitenkaan halunnut hypätä parvekkeelta, halusin apua ahdistukseeni. Tästä alkoi nopea toipuminen. Sain mielialalääkkeet, niiden käyttöä seurattiin terveyskeskuslääkärin käynneillä, sain keskusteluapua neuvolapsykologilta. Onnekseni lääkäri ja psykologi olivat molemmat empaattisia ja ymmärsivät. Lisäksi aloin harrastaa liikuntaa ja sain siitä uutta virtaa. Tutustuin yhteen naapuriin, joka myös oli kotona vauvan kanssa. Nämä olivat tärkeitä asioita toipumisen kannalta. Lopullinen asioiden läpi käyminen tapahtui myöhemmin psyko terapiassa, toista lasta odottaessani. Opin, että olen altis masennukselle, perfektionismille ja herkästi stressaantuva. Elän näiden asioiden kanssa ja yritän pysyä mieleltäni terveenä. Itsetuntemuksen myötä se onkin onnistunut ja tunnen, että kokemus on vahvistanut minua. En tiedä, kuinka olisi käynyt, jos en olisi saanut apua. Tunne siitä, että minua kuunnellaan oli ratkaiseva tekijä toipumisen kannalta. Parhaillaan opiskelen uuteen ammattiin ja toivon että jonain päivänä voisin itse auttaa apua tarvitsevia. Lasiaurinko

7 7. Synnytysmasennuksen oireet 8. Ahdistus vaivaa usein äitejä Väsymys: Äiti on epänormaalin väsynyt tai uupunut. Riittävä lepo ja uni eivät poista väsymystä, vaan tunne jatkuu. Univaikeudet: Äiti voi kärsiä erilaisista univaikeuksista. Hänen voi olla vaikea nukahtaa tai hän herää valvomaan aikaisin aamuyöllä. Tai hän nukkuu levottomasti ja katkonaisesti ja heräilee pitkin yötä. Äiti voi myös nukkua epätavallisen paljon, kaiken aikaa. Ahdistus ja huolestuneisuus: Äidillä on ahdistunutta, pahaa oloa, joka usein on pahimmillaan aamuisin. Hänen on vaikea rentoutua, olo on kireä ja jännittynyt, mielessä pyörivät tekemättömät asiat. Ahdistus voi ilmetä myös yliaktiivisuutena ja ylisuorittamisena. Ärtyneisyys: Äiti reagoi voimakkaasti arjen vastoinkäymisiin. Hän voi esimerkiksi tiuskia puolisolle ja muille läheisille helposti. Ärtymys voi lisääntyä nopeasti. Elämänilon katoaminen: Äidin mieliala laskee, syyllisyyden ja huonommuuden tunteet lisääntyvät. Negatiiviset ajatukset ja tunteet lisääntyvät. On vaikea kokea iloa ja muistaa hyviä asioita ja nauttia niistä. Epävarmuus omasta äitiydestä: Oma kyky hoitaa lasta epäilyttää. Äiti saattaa miettiä, tekeekö hän asiat oikein, uskaltaako tehdä näin, ja pelkää tekevänsä väärin. Ylihuolehtivuus lapsesta: Äiti haluaa tehdä kaiken täydellisesti, on huolissaan lapsen terveydestä, syömisestä, nukkumisesta, siitä elääkö lapsi tai hengittääkö hän. Äidin on vaikea jättää lasta muiden hoitoon. Masentuneisuus, mielialan lasku: Äiti voi olla alakuloinen, onneton ja väsynyt jatkuvasti tai tiettyyn aikaan päivästä. Hyvät ja huonot hetket ja päivät vaihtelevat. Paniikkioireet: Paniikkioireet ilmenevät voimakkaina ja äkillisinä fyysisinä oireina, esimerkiksi sydämen tykytyksenä, hikoiluna, ahdistuneisuutena, nopeana hengityksenä ja jännittämisenä. Ne voivat ilmetä esimerkiksi julkisen paikan pelkona. Joskus voi esiintyä hetkellisiä epärealistisia tai poissaolon tuntemuksia. Pakkoajatukset: Äiti saattaa esimerkiksi pelätä vahingoittavansa vauvaa. Pelot: Äidillä on epärealistisia, tilanteeseen nähden liian voimakkaita pelkoja, jotka vaikuttavat hänen toimintaansa. Hän saattaa esimerkiksi pelätä lapsensa tai itsensä kuolemaa. Ruokahalun muutokset: Äidin ruokahalu voi kadota lähes kokonaan tai lisääntyä selvästi. Paino laskee tai nousee selvästi. Ongelmat seksuaalisuuden alueella: Äidin seksuaaliset halut voivat vähentyä huomattavasti tai kadota kokonaan, koska mielihyvän tunteet katoavat. Synnytyksen jälkeen äiti voi myös olla vakavasti ahdistunut. Siitä puhutaan vähemmän. Mikä on huolestuttavaa ahdistuneisuutta, mikä taas tilanteeseen kuuluvaa ja ymmärrettävää? Sitä kannattaa pysähtyä miettimään. Vauvan kuuluukin herättää vanhemmissa ylivirittyneisyyttä ja alituista varpaillaan oloa. Vauvahan ei ihan pienenä jää henkiin, jos vanhemmat eivät ole valppaina kuulostelemassa hänen äännähdyksiään ja virittymässä hänen tarpeisiinsa. Äiti on kuin eläinemo huolehtimassa poikasistaan. Pahimmillaan äidin ahdistuneisuus on sen sijaan ihan muuta: aivan ylivuotavaa ja sietämätöntä. Joillakuilla synnytysmasentuneilla on pakkoajatuksia, paniikkia tai pelkoja, jotka ovat raskaita, jopa vainoavia tunnetiloja. Äidin ahdistus voi olla epämääräistä tai liittyä vauvanhoitotilanteisiin. Pelkoja voi olla erityisesti siitä, että äiti ajattelee tahtomattaan tai tahtoen satuttavansa vauvaansa, vaikkei oikeasti koskaan tekisi niin. Vauvan arvaamattomuus voi olla erityisen raastava kestää. Harva tunnistaa joka tilan- teessa, mikä itkevää vauvaa milloinkin vaivaa. Vauva voi yhtenä hetkenä olla iloinen ja tyytyväinen, mutta seuraavassa hetkessä hän alkaa itkeä ilman päälle päin näkyvää syytä. Toisia vauvoja pystyy lukemaan kuin avointa kirjaa, mutta toiset vauvat eivät avaudu samalla tavalla. Vauva voi olla säännöllinen tai säännötön, vaikeahoitoinen, sairas tai keskonen. On tärkeä tiedostaa, milloin ahdistuneisuuteen on hyvä hakea apua. Oma toimintakyky arjessa on tärkein mittari. Onko ahdistuneisuus hetkittäistä vai arkea lamaavaa? Osaatko nauttia vauvasta? Tuntuuko, että vauva on tuttu vai ihan vieras pelottava tyyppi? Onko tilanne sellainen, ettet saa tehtyä mitään, et nuku, et nauti mistään, olet vihainen ja kireä? Jos olo on sietämätön tai vauva tuntuu pelottavalta ja vieraalta, ota nopeasti yhteyttä johonkin terveydenhuollon tahoon: neuvolaterveydenhoitajaan, lääkäriin, psykologiin, terapeuttiin. Turvaa arkeasi kaikin tavoin. Asiantuntijana Hannele Törrönen Masennus ei ole häpeän asia. Apua saa varmasti, kun osaa hakea. Läheiset ja perhe auttavat

8 Äidin tarina: Synnytyksen jälkeinen masennus Pelkäsin, että vieruskaveri vaihtaa vauvat Olimme mieheni kanssa jo pidemmän aikaa toivoneet lasta, ja lopulta Väestöliiton pienellä avulla aloin odottaa vauvaa. Raskaus oli siis unelmien täyttymys. Iloitsin kasvavasta vatsasta ja odotin äitiysloman alkua. Raskausaikaa varjosti kuitenkin koko ajan pieni pelko ja epäusko. Minulla todettiin myös raskausdiabetes, joka laittoi ruokavalioni uusiksi. Halusin tehdä kaikkeni, ettei vauva kärsisi seurauksia. Pohdin jatkuvasti: meneekö kaikki hyvin loppuun asti? Onko tämä totta? Saammeko todella vauvan? Jotkut sukulaiset varoittelivat suuresta elämänmuutoksesta, mikä kuulosti mielestäni omituiselta, koska itse näin tulevaisuuden vain positiivisena. Synnytysmasennuksesta luin jostakin oppaasta ohimennen. Ajattelin, että vain sellaiset ihmiset masentuvat, jotka ovat muutenkin sairastelleet psyykkisesti tai jos lapsi syntyy ei-toivottuna. Vähänpä minä tiesin. Kiireellinen sektio tuntui väsyneenä helpotukselta, mutta samalla tuomiolta. Lopulta kun kehoni onnistui tulemaan raskaaksi, niin se ei saa vauvaa ilman apua ulos. Sektio sujui hyvin ja suloisen vauvan näin vilaukselta ennen kuin hänet vietiin isänsä hoivattavaksi. Pääsin pian synnyttäneiden osastolle vauvan ja mieheni kanssa. Vauva oli ihana ja kipulääkkeet toimivat. Illalla mieheni piti lähteä osastolta pois ja jäin vauvan kanssa kahden. Yritin imettää, mutta vauva ei oikein saanut imettyä ja itki sydäntä särkevästi. Vauva nukkui päivät ja oli yöt rauhaton. Vauvan paino laski liikaa ja aloitettiin syöttöpunnitukset, jotka minun piti itse tehdä ja kirjata tulokset määrineen ja kellonaikoineen ylös jopa öisin. En saanut nukuttua, koska vauva itki ja halusi imeä koko yön. Hän rauhoittui ainoastaan taukohuoneen jääkaapin hurinasta, joten jääkaapin vieressä vietinkin pitkiä pätkiä yöllä väsymyksestä hajalla. Lopulta hoitajat hakivat vauvan kanslian viereen nukkumaan ja antoivat hänelle lisämaitoa. Tällä välin en osannut kuitenkaan nukkua, koska huolehdin, mahtaakohan vauvani itkeä, ja aloin pelätä, tunnistanko edes omaa vauvaani muiden joukosta. Seuraavana päivänä vauvani oli tapansa mukaan tyytyväinen, jolloin huonekaverini (luultavasti minua tsempatakseen) totesi naurahtaen, että Kyllä sun kelpaa kun on tuollainen rauhallinen vauva, vaihdetaanko? Tämä lause käynnisti minussa pelkoreaktion, että aikooko huonekaverini oikeasti vaihtaa vauvamme, vaikka tiesin, että ajatukseni on hullu. Peloissani ja itkuisena lähettelin miehelleni yöllä tekstiviestejä siitä, että pelkään, että huonekaveri vie vauvamme, enkä uskaltanut ummistaa silmiäni. Mies rauhoitteli parhaan taitonsa mukaan ja tuli heti aamulla taas minua ja vauvaa hoivaamaan. Vauvan paino alkoi nousta ja pääsimme vihdoinkin kotiin. Osastolla oli ollut ahdistavaa ja lähdin enemmän kuin mielelläni kotiin. Isyysloman ajan kotona meni kaikki hyvin, imetys alkoi onnistua ja pystyimme kaikki myös nukkumaan. Mieheni palatessa töihin aloin kuitenkin taas ahdistua. Nyt vauva nukkui yöllä, mutta päiväunille hän ei meinannut nukahtaa. Vauvan rytmittömyys ja arjen ennakoimattomuus passivoi, mutta toisaalta piti minua koko ajan valmiustilassa vastaamaan vauvan tarpeisiin. Tuntui, että vauvan itku oli jäänyt pääni sisään kaikumaan, eikä jättänyt minua rauhaan, vaikka vauva olisi sillä hetkellä nukkunut tyytyväisenä. En löytänyt koko päivässä sopivaa hetkeä laittaa itselleni ruokaa tai aina edes pukeutua. Vauva ei myöskään viihtynyt hetkeäkään yksin, ja vaikka imetys jo hieman sujui, vauvan paino alkoi laskea. Taas aloitimme syöttöpunnitukset neuvolan pyynnöstä ja lisämaitoa suositeltiin. Vauva ei suostunut juomaan pullosta, enkä minä liiemmin halunnut alkaa pulloruokintaan. Olin perehtynyt imetyksen hyötyihin, enkä halunnut luovuttaa sen suhteen. Aloin pelätä seuraavaa päivää ja ahdistua iltaisin. Yöllä tuskailin, että koskahan vauva herää taas haluamaan maitoa, ja saakohan hän juotua. Aamuyöstä jännitin, kuinka aikaisin vauva haluaa herätä ja kuinka pitkä päivä meille tulee. Aamulla jäin itkuisena vauvan kanssa katsomaan ikkunasta kun mieheni lähti töihin. Päivät kuluivat hitaasti, mutta niistä selvittiin. Vauva oli suloinen, mutta vaativa. Yritin pakonomaisesti muodostaa hyvää kiintymyssuhdetta ja hymyillä vauvalle vaikka väkisin, koska tiesin sen olevan tärkeää. Oma olo oli kauhea, vaikka kaiken piti olla hyvin. Syyllistin itseäni päivä päivältä enemmän. Miksen osaa nauttia ja olla kiitollinen? Miksi olen näin huono? Säälin vauvaa, joka oli saanut itselleen näin surkean äidin. Samalla tunsin oloni todella yksinäiseksi ja murtuvani vastuun ja vauvan tarvitsevuuden alle. Päivisin olimme vauvan kanssa yleensä kahden ja mieheni teki ajoittain pitkiä työpäiviä. Sukulaisia ja vanhoja tuttuja kävi joskus kylässä, jolloin pidin jaksamisen kulisseja yllä. Iltaisin en jaksanut, itkin ja sain paniikkikohtauksia. Mieheni hoiti vauvaa ja vauvalla oli siksi kaikki hyvin. Huonosta olostani yritin pariin otteeseen kertoa neuvolan hoitajalle, mutta hän pisti asian ohimenevän baby bluesin piikkiin tai puhui lääkityksestä. Kumpikaan ei tuntunut hyvältä. Halusin tulla kuulluksi ja nähdyksi sekä jonkun luotettavan ihmisen vakuuttavan, että selviän tästä ja elämä jatkuu. Perhevalmennusryhmämme kokoontui noin kuukausi vauvan syntymän jälkeen. Siellä eräs äiti kertoi avoimesti olevansa masentunut. Tässä hetkessä uskalsin kertoa pahasta olostani ja tajusin olevani masentunut. Kotiin päästyäni olo oli parempi. Joku järkevän oloinen ihminen koki samanlaisia ikäviä tunteita kuin minä. En ollut enää ihan yksin ja aloin etsiä internetistä lisää vertaistukea, jota sain Äimä ry:n nettisivuilta. En soittanut vertaistukipuhelimeen, mutta sain jo hurjasti tukea muiden masentuneiden tarinoista. Otin myöhemmin yhteyttä voimia tuoneeseen perhevalmennusryhmän äitiin ja aloimme kyläillä toistemme luona. Tämä äiti on ollut toipumisessani korvaamaton tuki ja olemme nyt viiden vuoden jälkeen ystäviä edelleen. Aloin puhua kokemuksestani hyvin avoimesti kaikille tutuille, vaikkeivät kaikki ehkä olisi halunneetkaan kuulla. Minun piti puhua itseni takia niin kauan, että mikään enää kaivertaisi asiassa. Imetys alkoi vihdoin onnistua ja vauva alkoi ottaa enemmän kontaktia. Aloin irrottautumaan välillä kodista omiin harrastuksiin, joista sain kovasti voimaa äitiyteen. Kesällä noin puoli vuotta vauvan syntymän jälkeen olo alkoi helpottua ja päivät eivät olleet enää pelkkää selviytymistä. Nykyään koen olevani parantunut, ja olen iloinen voidessani puolestaan tukea Äimän kautta muita masentuneita äitejä. Jokaisen kohtaamani äidin kertomus muistuttaa minua siitä, miten itse aikoinani kaipasin tukea ja mikä onni oli sitä saada. Pahoina päivinä pelkään masennuksen uusivan ja mietin, mitä masennukseni on aiheuttanut lapselleni. Tuleeko hänelle myöhemmin ongelmia? Sitä en voi tietää, voin vain toivoa parasta. Olen lakannut syyttämästä itseäni masennuksesta. Ilman masennusta en pystyisi ymmärtämään samalla tavalla elämän haurautta ja ihmismielen temppuilua tai kokemaan aitoa myötätuntoa muita psyykkisesti heikoilla olevia kohtaan, enkä osaisi olla näin kiitollinen tavallisesta arjesta. Merituuli

9 9. Masennuksen monet kasvot Synnytyksen jälkeistä masennusta sairastavat voidaan jakaa kahteen pääryhmään: 1) henkilöt, joilla ei ole ollut aikaisempaa masennusta tai vain synnytyksen jälkeen 2) henkilöt, joilla on ollut masennus ennen raskautta, mutta hoito (esimerkiksi lääkitys) on lopetettu raskauden vuoksi. Tällöin kyseessä on aikaisemman masennuksen uusiutuminen. Synnytysmasennuksella on oma koodinsa tautiluokituksessa (F53.1). Masennus ja näin ollen myös synnytysmasennus voidaan jaotella lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan masennukseen. Diagnoosin tekemiseen tarvitaan aina lääkärin tutkimus. Internetissä on tarjolla paljon mielialatestejä, joista luotettavimmat antavan tekijälleen melko hyvän kuvan siitä, missä päin nyt mennään. Ne toimivat parhaimmillaan kimmokkeena lähteä puhumaan omasta pahasta olosta terveydenhuollon ammattilaisille. Osa ihmisistä tunnistaa masennuksen itsessään helposti. Toisinaan henkilön voi olla vaikea erottaa sitä, että hän on masentunut. Masennus voi näyttäytyä ensin erilaisina fyysisinä oireina. Sen merkkeinä voivat olla vatsavaivat, hiustenlähtö, lievä lämpöily, öinen hikoilu, oksettava olo tai huimaus. Myös päänsärky, niska- ja selkävaivat, raajasäryt, rintakivut ja ruoansulatuskanavan vaivat voivat kätkeä masennuksen. Lievä masennus Lievästi masentunut selviytyy arjen askareista ja mahdollisesta työstä, vaikka elämä vaatiikin ylimääräistä ponnistelua. Lievästi masentunut hyötyy keskusteluavusta, esimerkiksi psykologin tai neuvolapsykologin tuesta. Sopivan ja säännöllisen liikunnan on todettu auttavan erityisesti lievästi masentuneita henkilöitä. Keskivaikea masennus Keskivaikeasti masentuneen työ- ja toimintakyky ovat huomattavasti alentuneet ja tulevaisuus tuntuu toivottomalta. Masentunutta hoidetaan usein psykoterapian ja lääkkeiden avulla. Vaikea masennus Vaikea masennus aiheuttaa ihmissuhdeongelmia ja kärsimystä elämänilon kadotessa. Kuolemaan liittyvät ajatukset ovat tavallisia. Vakavasti masentuneena tällaiset ajatukset saattavat tuntua jopa vapauttavilta. Vakavaa depressiota sairastava saattaa olla sairaalahoidon tarpeessa. Psykoosi Psykoottisessa masennustilassa on vaikeiden masennusoireiden lisäksi harhaluuloja ja aistiharhoja, ja todellisuudentaju on häiriintynyt. Tällöin hoitopaikkana on psykiatrinen erikoissairaanhoito (sairaala tai tehokas avohoito). Tarvittaessa hoito voi olla myös tahdosta riippumatonta. Asiantuntijana Antti Ahokas Aamulla jäin itkuisena vauvan kanssa katsomaan ikkunasta kun mieheni lähti töihin

10 10. Lapsivuodepsykoosi on harvinainen sairaus Väsymys kärjistyi mieheni joutuessa työtehtäviin. Koin, että minut on jätetty yksin vauvani kanssa.. Lapsivuodepsykoosiin eli synnytyksen jälkeiseen psykoosiin sairastuu noin äitiä Suomessa vuosittain. Esiintyvyys on 1 2 tapausta tuhatta synnytystä kohden. Äitiyspsykoosi puhkeaa noin kuuden viikon sisällä synnytyksestä, tyypillisesti 3 10 päivää synnytyksen jälkeen. Sen aikana todellisuudentaju hämärtyy. Tilalle tyypillistä on sekavuus, epärealistiset ajatukset ja pelot, joskus vetäytymistä omaan maailmaansa tai maanista käyttäytymistä. Lapsivuodepsykoosiin sairastunut tarvitsee sairaalahoitoa ja useimmiten se tapahtuu tahdonvastaisesti. Vaikka tämä kuulostaa rajulta, lapsivuodepsykoosilla on hyvä ennuste. Monessa tapauksessa sairaus jää muutamien viikkojen tai kuukausien mittaiseksi. Usein äitiyspsykoosia seuraa kuitenkin masennus. Ensioireena on muun muassa unen tarpeen väheneminen, itkuisuus, ylivireys, levottomuus, ajatusten ja puheen tulva tai vetäytyminen omaan maailmaan puhekontaktin ulottumattomiin. Sitten äidistä tulee sekava, epäluuloinen, harhaluuloinen ja hänellä voi olla harhoja. Todellisuudentaju heikkenee ja toimintakyky huononee. Oireet ilmenevät ensinnäkin mielialassa, joka voi olla kohonnut ja ärtynyt. Lisäksi oireet ilmenevät ajattelussa juuri ajatusten tulvana, keskittymisvaikeuksina, harha-ajatuksina ja suuruuskuvitelmina. Kolmanneksi käytös muuttuu, eli äiti voi olla rauhaton, puhelias, estoton, piittaamaton sosiaalisista normeista. Fysiologisia muutoksia puolestaan ovat unen tarpeen väheneminen ja motorinen levottomuus. Synnytyksen jälkeisen psykoosin syistä ei ole tutkijoiden keskuudessa yksimielisyyttä. Aiempi psyykkinen oirehdinta, erityisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö (bipolaarihäiriö) voi olla taustalla. Lapsivuodepsykoosiin sairastuminen voi olla perinnöllistä. Perinnöllisyyden lisäksi tarvitaan jokin kuormittava tekijä, kuten univaje tai pitkä synnytys, tai erityinen herkkyys hormonipitoisuuksien äkkilaskulle. Joissakin tutkimuksissa sairastuminen on liitetty esimerkiksi ensisynnyttäjyyteen, keisarinleikkaukseen, psykologisiin tekijöihin tai elämän tapahtumiin ja elinolosuhteisiin. Neuvolalla ja tietenkin myös puolisolla ja muilla läheisillä on keskeinen rooli oireiden tunnistamisessa. Lapsivuodepsykoosiin sairastuneilla äideillä sairaudentunnottomuus on yleistä, eli hän ei itse tunnista tilassaan olevan mitään poikkeavaa. Sairaalassa aloitetaan lääkehoito. Tilanteen rauhoituttua keskusteluavusta on hyötyä. Kotiuduttuaan äiti tarvitsee myös erityistä tukea muun muassa psykiatrilta, psykiatriselta sairaanhoitajalta, vauvaperhetyöstä, kotipalvelusta, psykoterapeutilta jne. Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry tarjoaa lapsivuodepsykoosin kokeneille vertaistukea valtakunnallisessa internetryhmässä, Vantaalla kokoontuvassa fyysisessä ryhmässä sekä erilaisissa tapahtumissa. Asiantuntijana Antti Ahokas

11 Äidin tarina: Lapsivuodepsykoosi Soitin poliisille, etten vastaa vauvan hoidosta enää Poikani syntyi onnellisesti odotettuna vauvana. Synnytys oli kliinisesti tarkasteltuna normaali imukuppisynnytys. Henkilökohtaisesti koin imukupin mukaantulon helpotuksena. Jälkitarkastuksessa lääkäri kysyi, jäikö siitä traumoja. Ai mistä?, vastasin. Imukupistako? Ei, vaan ne synnytyspoltot Eihän niitä voinut kuvitella etukäteen. Itse synnytys kesti noin neljätoista tuntia kaiken kaikkiaan, josta melkein pari tuntia ponnistin. Ponnistaminen oli elämäni hirvein kokemus. Elämäni muuttui tuona kahden tunnin aikana, ja synnytyksen jälkeen suihkussa tajusin, että tästä ei ole paluuta entiseen. Olin nyt kokenut synnytyksen omakohtaisesti. Synnytysosastolla olimme viisi päivää ja aika meni ikään kuin sumussa eläen. Välillä tuli olo, että seuraan näytelmää toisaalta. Minullako tämä lapsi nyt on. Kroppa tuntui olevan turta ja yhtä taikinaa vatsan seudulta. En muistanut itse käydä suihkussa seuraavina päivinä ja hoitaja patisti onneksi minut siistiytymään. Minulla oli vain vauva ja tuo synnytys, jota sulattelin erittäin hämmentyneenä. Ensimmäiset päivät synnytyssairaalassa menivät opetellessa vauvan kanssa imetystä. En nukkunut viikkoon öisin kunnolla. Mietin vain, miten vauva voi, onko hänellä kaikki hyvin. Imetys ei lähtenyt aivan mutkitta käyntiin. Maito nousi vasta neljäntenä päivänä kunnolla rintoihin. Vauvamyönteinen sairaala tuki kaikin tavoin imetystä ja maidonnousua. Mammateetä ja akupunktiota sain maidonnousun auttamiseksi. Vauvamme poti nälkää ja lisämaitoa jouduttiin antamaan. Kaikki sujui kuitenkin suhteellisen hyvin vauvan kannalta. Lapsi oli terve ja painokin lähti nousuun, kun imetys lähti käyntiin sujuvasti. Imetys tuntuikin olevan sitten se tärkein asia minulle, ja koin, että vauvakin rauhoittui rinnalla. Nautin itsekin läheisyydestä imetyksen aikana. Imetin kolmen tunnin välein ympäri vuoro- kauden. Yritin ehkä liikaa olla täydellinen äiti. Totaalinen väsymys kärjistyi mieheni joutuessa työtehtäviin, ja koin olevani niin yksin tukiverkkomme pienuuden takia. Pyysin äitiäni auttamaan minua tuolloin, mutta hän ei jaksanut tulla. Koin, että minut on jätetty yksin vauvani kanssa. Olin niin väsynyt ja uupunut. Sanoin äidillenikin suoraan, etten jaksa enää ja kohta sekoan. Äiti tulikin yhtenä päivänä ja saimme puhuttua kunnolla asioista. Minulla oli suuri tarve kertoa synnytys kivuista. Kuitenkin tunsin, etten pysty tyhjentävästi jakamaan sisälläni vellovaa väsymystä ja uupumusta. En tunnistanut itsessäni merkkejä mieleni järkkymisestä. Siskoni kanssa tuli tarve pyyhkiä pöytä puhtaaksi vanhoista kaunoista. Lähetin hänelle ehkä satoja tekstiviestejä, joissa tilitin tuntojani. Hän vastasi yhdessä viestissä Nyt et ole oma itsesi, priorisoi vauvan hoitoa, siirry kestovaipoista kertakäyttöisiin vaippoihin, hanki mammakavereita. Anoppi kertoi, miten synnytyksen olisi kuulunut tapahtua hänen mielestään. Hän saneli muitakin jyrkkiä mielipiteitään. Pikkuvauva-aikana ajatukseni anoppiani kohtaan menivät kuitenkin överiksi, ne muuttuivat epärealistiseksi peloksi. Aloin luulla, että hänestä on konkreettista uhkaa pojallemme. Asiat kärjistyivät puolisoni mennessä käymään vanhempiensa luona. Minusta tuntui, että pakahdun kotona yksin vauvan kanssa. Soitin muun muassa poliisille, etten vastaa vauvani hoidosta enää, että olen aivan puhki. Ambulanssi vei minut kotiin tulleen lääkärin pakkohoitolähetteellä suljetulle psykiatriselle osastolle. Uupumuksen ja stressin takia minulla oli akuutti psykoosi, lisäksi krooninen haavainen paksusuolentulehdus. Yöllä psykiatrian päivystyksessä luulin, että jään loppuiäkseni osastolle nähdessäni vanhemman miehen köpöttelevän käytävällä, ja menin paniikkiin. Kuusi mieshoitajaa tuli kulman takaa ottaen minut kiinni väkisin. Hyökkäsin heitä vastaan aggressiivisesti. Minut laitettiin lepositeisiin. Siellä huusin taukoamatta ja ääneni käheäksi toistaen Lastani ette saa! Lastani ette saa! Luulin, että lapseni viedään minulta pois. Itkin, olin hyvin hysteerinen ja hyvin toivoton. Aamulla minut siirrettiin suljetulle osastolle. Ensimmäiset päivät vastustin imetyksen lopettamista, olihan se ollut työtäni neljän kuukauden ajan. Toipuminen psykoosista lähti käyntiin suhteellisen nopeasti ja psykoottiset oireet vähenivät melko pian lääkityksen ja levon ansiosta. Tunsin, kuinka energia virtasi minuun, kun sain nukkua kokonaisia öitä. Olin osastolla kaksi viikkoa. Lääkitys taidettiin lopettaa liian aikaisin, koska psykoosi uusiutui seuraavan vuoden puolella. Tuolloin minulla oli vainoharhaisia ajatuksia miestäni kohtaan. Soittelin myös lähimmille ihmisille epäselviä puheluita, muun muassa siskolleni, jolle väitin tietäväni hänen olevan insestin uhri, vaikkei tämä pidä paikkaansa. Olin psykiatrisessa päivystyksessä todennut mieheni olevan terroristi, jolla on pommi repussa. Kansliassa yritin tunkea vastaanottoluukusta sisään tutkimaan papereitani. Minun laitettiin lepositeisiin, joissa rauhoituin nopeasti. Sain pistoksena suonensisäisesti rauhoittavaa lääkettä. Suljetulla osastolla olin pari viikkoa tällä toisellakin kerralla. Toipuminen tästäkin sairastumisesta eteni nopeasti. Psykoottiset oireet vähenivät nopeassa tahdissa. Kiitos poikani. Hän antaa joka päivä kiitoksen aihetta elämälleni ja syytä elää virkeänä ja onnellisena äitinä. Kevätkeijunen

12 11. Miten vauvani reagoi masennukseen? Masennus ei aina vaikuta äidin ja vauvan suhteeseen. Vauva voi olla masentuneelle äidille ilo ja voiman lähde. Masentunut äiti voi toisaalta olla jaksamaton ja vetäytyvä, omassa mielessään viipyilevä. Äiti ei jaksa aina kurottaa vauvaa kohti, hymyillä, olla leikkisä, puhelias ja houkutella vauvaa kontaktiin, kun oma olo on niin hankala. Vauvastakin voi tulla hiljainen ja vaisu. Kun vauva on tarpeeksi monta kertaa todennut, ettei äiti ota kontaktia eikä vastaa vauvan viesteihin, tämä alkaa ehkä vetäytyä ja jopa vastustaa kontaktia ja kääntyy pois. Vauva suojaa itseään pettymyksiltä. Äiti saattaa kokea, että vauva on hankala, vaativa, ei vastaa odotuksia, on ikään kuin vieras. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti voi auttaa äitiä ja vauvaa tutustumaan toisiinsa. Tavoitteena on, että äidin mieli kääntyy vauvaa kohti: onko nälkä, itku, väsy, kuka vauva on ja miten hän ilmaisee asioita. Äidin syyllisyys ja häpeä siitä, että vauvan kanssa on nyt mennyt näin, voi olla valtava. Psyykkisen kivun määrää ei voi mitata. Äiti voi ajatella: Olen pilannut äitiyden, joku muu äiti olisi parempi. Mutta syyllisyys tai häpeä ei saisi estää äitiä huomaamasta, että tilanne on korjattavissa. Terapiassa havainnoidaan vauvan viestejä, liikkeitä, eleitä, olemusta. Ja äitiydessä voi kasvaa. Varhaisen vuorovaikutuksen terapiassa keskiöön nousevat myös äidin omat kokemukset lapsuudesta: miten äitiä aikanaan hoivattiin tai ei hoivattu, kohdeltiinko häntä kaltoin. Äidin oma syyllisyys voi helpottaa, kun mietitään sitä, mistä masennus nousee, mihin se liittyy. Terapiassa ei kuitenkaan syyllistetä äidin äitiä, vaan pyritään ymmärtämään häntä. Vastaanotolla voi olla mukana tämä tuore isoäitikin. Käydään läpi naisten tarinoita. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutteja on parhaiten pääkaupunkiseudulla, mutta myös muualla Suomessa kannattaa kysyä neuvolasta, onko tällä tai lähipaikkakunnalla terapeuttia. Julkisella puolella toiminta voi löytyä perheneuvolan terapeuttisen vauvaperhetyön alta tai lasten- psykiatrian pikkulapsiyksiköstä. Lisäksi on yksityisiä terapeutteja ympäri Suomea. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia on ollut jo jonkin aikaa Kelan korvaamaa kuntoutuspsykoterapiahoitoa. Vanhempi, jolla on mielenterveysongelmia, voi siis hakeutua vauvansa kanssa myös tähän terapiaan perinteisen valtavirran yksilöterapian sijaan. Muutoksia äidin ja vauvan suhteessa voi tulla nopeastikin. Vauva, äiti ja perhe kurovat aikaa ja kehitystä kiinni. Asiantuntijana Mirja Sarkkinen Vauva voi olla masentuneelle äidille ilo ja voiman lähde. Ilman masennusta en pystyisi ymmärtämään samalla tavalla elämän haurautta

13 Puoliso rauhoitteli parhaan taitonsa mukaan ja tuli heti aamulla taas minua ja vauvaa hoivaamaan. Tuore äiti ei aina olekaan onnellinen. Hän on ärtynyt, uupunut, uneton ja ahdistunut. Hänen käytöksensä hämmentää puolisoa. Kaikki, minkä piti olla mukavaa, onkin epämukavaa. Äiti ei anna lasta puolisolleen, vaan hoitaa tätä epätoivon vimmalla. Tai sysää vauvan kokonaan toiselle: ota sinä, en minä jaksa, en minä pysty. Puolison näkökulmasta käsittämätöntä voi olla sekin, ettei äiti jäisi millään vauvan kanssa kaksin, vaan puolison tulisi olla koko ajan kuulolla. Äiti ehkä pelkää vahingoittavansa vauvaa tahallaan, vaikkei niin koskaan oikeasti tekisi. Moni puoliso saakin unohtaa harrastuksensa ja menonsa ystävien kanssa. Kotitöitä joutuu tekemään urakalla, kun toinen lähinnä imettää ja makaa vuoteessa. Lisäksi nainen saattaa suuttua jatkuvasti puolisolleen. Masentunut äiti on usein vuorovaikutuksessaan negatiivisempi puolisonsa kuin muiden ihmisten kanssa. Puoliso on hämmentynyt, vihainen ja peloissaan. Hän kokee, ettei voi auttaa, ja se turhauttaa. 12. Puolison rooli on tärkeä Kun äidin sairaus lopulta diagnosoidaan, puolison olo helpottaa. Epämääräiset oireet ovat saaneet nimen, ja sairaudesta voi etsiä tietoa. Puoliso huomaa, että siihen voi saada apua. Pahin on sairauden alkuvaihe, jolloin epävarmuus on suurin. Monet puolisot toivovatkin, että heillä olisi tietoa synnytysmasennuksen oireista jo varhaisessa vaiheessa. Kun diagnoosi saadaan, apu alkaa rullata. Terveydenhoitaja, psykologi, psykiatri. Terapia. Perheterapia. Lääkkeet. Tukea vauvalle ja muille lapsille. Siivousapua. Puolisollakin voi olla raskausajan masennus tai synnytyksen jälkeinen masennus. Se voi liittyä muuttuvaan elämäntilanteeseen ja sen haasteisiin. Vaikka mielenterveysongelmat eivät ole vakavia tartuntatauteja, niin masennus voi kuitenkin tavallaan tarttua. Jos joutuu elämään pitkät ajat masentuneen äidin kanssa, puolisonkin mieli on väistämättä vaarassa. Puoliso näkee edessään ihan erilaisen naisen kuin mihin on rakastunut. Naista ei kiinnosta seksi eikä hän jaksa pitää huolta itsestään. Masentunut on kaikin puolin kurjaa seuraa. Masennuksesta voi silti seurata paljon hyvääkin. Se, että jakaa yhdessä vaikean ajan, saattaa lujittaa parisuhdetta. Asiantuntijana Ilmo Saneri Miehen jäädessä kesälomalle oireet helpottivat

14 13. Äimä ry antaa vertaistukea monin eri tavoin Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry:n perustehtävä on antaa vertaistukea synnytysmasennuksesta ja lapsivuodepsykoosista kärsiville äideille ja tukea myös sairastuneen läheisiä. Lisäksi yhdistys tiedottaa näistä sairauksista. Äimä saa rahoituksensa Sosiaali- ja terveysministeriön tuella Veikkauksen tuotoista. Äimä ry on perustettu vuonna 1998 ja se on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton. Äimällä on kymmeniä vapaaehtoisia vertaistukiäitejä ympäri Suomea. Aloin etsiä internetistä vertaistukea. Mikä vertaistuki? Vertaistuki tarkoittaa samassa asemassa olevien ihmisten apua toisilleen. Äimä ry:ssä vertaistukea ja neuvonta-apua antavat toiset synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tai lapsi vuodepsykoosista toipuneet äidit. Vertaistuki on sosiaalisen tuen muoto, joka usein koetaan uskoa ja toivoa virittäväksi. Tätä kautta sillä on koettu olevan suotuisa vaikutus paranemiseen. Ryhmän tuki perustuu ryhmäläisten omiin kokemuksiin eikä tule ylempää tai ulkopuolelta. Ryhmän vetäjä ei ole esimerkiksi terapeutti, vaan vertaisäiti. Luottamus ja osallistuminen ovat ydinasioita. Vertaistuki auttaa tehokkaasti vähentämään sairastuneen äidin yksinäisyyden, erilaisuuden ja häpeän tunteita. Toisten saman kokeneiden äitien tarinoissa ja ajatuksissa on paljon tuttua. Äimän vertaistukiäidit ovat myös malleja ja esikuvia niille, jotka vielä kamppailevat sairauden kanssa. He ovat parantuneet hyvin sairaudestaan ja ovat aktiivisia yhteisön ja yhteiskunnan jäseniä. Äimän palveluja ovat: Vertaistukiryhmät ympäri maata. Ajantasainen tieto ryhmien paikoista ja aikatauluista on internetsivustollamme. Vertaistukipuhelin vastaa myös loma- aikoina. Katso tarkat aikataulut internetsivuiltamme. Vertaischatit ryhmissä sekä yksilöchatit, katso ajat internetsivuiltamme. Tukiäidin yksilötapaaminen eri puolilla Suomea. Katso paikkakunnat internetsivuiltamme. Suljetut keskustelupalstat internetissä. Tapahtumat, muun muassa vertaistuen päivät, perheviikonloput ja parisuhdepäivät. Ohjelma on räätälöity äideille ja perheille sopivaksi. Olemme mukana messuilla, käymme puhumassa erilaisissa tilaisuuksissa ja järjestämme infoiltoja synnytysmasennuksesta. Lisätietoja palveluistamme Toinen äiti on ollut toipumisessani korvaamaton tuki

15 Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry -28-