Näyttelytiedote: Taidereppu on näyttely kaikille. Taidereppu ETELÄ-KARJALAN TAIDEMUSEOSSA
|
|
- Johanna Marja-Leena Palo
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Näyttelytiedote: Taidereppu on näyttely kaikille Taidereppu ETELÄ-KARJALAN TAIDEMUSEOSSA Reetta Ahonen, Sirpa Hynninen, Jouko Lempinen, Kirsti Lento, Heidi Lipiäinen, Olli Mantere, Satu Musakka, Saara Pakarinen, Pauli Parkkinen, Hilkka-Maija Pääkkönen, Anne Randén, Rauni Tanskanen Etelä- Karjalan taidemuseossa on valmistunut uusi, värikäs ja iloinen kiertonäyttely, joka on koottu kaakkoissuomalaisten taitelijoiden teoksista. Näyttely sopii myös erityisryhmille. Tässä näyttelyssä voi katsoa ja kokea ja osaan teoksista saa myös koskea. Näyttely sopii kaikille, vauvasta vaariin. Näyttely sopii monille koulutunneille, kuvataiteesta äidinkieleen, musiikkiin ja kielitunneille. Näyttelyyn liittyy julkaisu, jossa taiteilijat kertovat miten heistä tuli taiteilijoita. Teksti on suomen lisäksi selkokielellä, venäjäksi ja englanniksi. Julkaisua voi halutessaan tulostaa Etelä-Karjalan taidemuseon nettisivuilla olevasta Taidereppu-pdf:stä. Näyttelystä löytyy monenlaista: maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, tilateoksia. Tietysti asiaan kuuluvat taidereput, taiteilija Jouko Lempinen on maalannut iloisia värikkäitä reppuja ja repunkantajia. Pauli Parkkisen sarjakuvatöissä seikkailevat Hihhuli ja Huhheli. Olli Mantere on tehnyt veistoksia, ilmeileviä päitä, jotka selvästi nauravat jollekin. Entä kuka katsoo Anne Randénin tekemistä taikapeileistä ja mitä onkaan Satu Musakka tehnyt vanhoista silmälaseista? Mitähän tunteita herättää Hilkka-Maija Pääkkösen värimaalaus, entä mitä nauravat eläinystävykset Rauni Tanskasen työssä? Kirsti Lento ottaa härkää sarvista, Saara Pakarinen on tehnyt naamioita. Onkohan pieni Lempi-tyttö suuttunut Heidi Lipiäisen kuvassa? Sirpa Hynnisen tuohinen jättijuures vie varmasti nälän jättiläiseltäkin. Vai maistaisiko sittenkin Reetta Ahosen värikkäitä karkkeja? Näihin kaikkiin on mahdollista tutustua Etelä-Karjalan taidemuseolla 4.5. asti. Sen jälkeen näyttelyä voi lainata eri puolille Kaakkois-Suomea. Näyttelyä voivat lainata kunnat, päiväkodit, kirjastot ja laitokset. Näyttely on Etelä-Karjalan taidemuseon ja Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan yhteistyöprojekti ja sen ovat suunnitelleet amanuenssi Marjatta Räsänen ja kuvataiteen läänintaiteilija Heli Kaukiainen. Näyttely on esillä Etelä-Karjalan taidemuseossa asti. Museon on avoinna ti-su 11-17, osoite Kristiinankatu 8-10, Näyttelyvaraukset: kirsi.heinonen@humak.edu, tai Etelä-Karjalan taidemuseo, p. (05) , , marjatta.rasanen@lappeenranta.fi Lisätietoja: Marjatta Räsänen, amanuenssi Heli Kaukiainen, kuvataiteen läänintaiteilija Etelä-Karjalan taidemuseo Kaakkois-Suomen taidetoimikunta PL 239, Lappeenranta puh p. (05) , heli.kaukiainen@minedu.fi marjatta.rasanen@lappeenranta.fi
2 TAIDEREPPUUN opettajalle / ohjaajalle avuksi ja virikkeeksi Kuvataiteen läänintaitelija Heli Kaukiainen ja näyttämötaiteen läänintaiteilija Minna Pirilä-Martti ovat koostaneet Taidereppu näyttelyn yhteyteen materiaalipaketin opettajille ja ohjaajille avuksi ja virikkeiksi. Paketti sisältää ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen sekä draamapajojen toteuttamiseen. Tätä materiaalia voitte vapaasti hyödyntää tutustuessanne Taidereppu näyttelyyn Etelä- Karjalan taidemuseolla. Lisäksi voitte halutessanne osallistua Minna Pirilä-Martin ohjaamaan työpajaan Etelä- Karjalan taidemuseolla huhtikuussa. Lisätiedot ja työpajojen varaukset: Ulla Särkinen Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku puhelin: sähköposti. ulla.sarkinen@imatra.fi PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Voi soveltaa kohderyhmän ja iän mukaan. Osaa perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. Taidereppuluettelon kanssa. Perusasiat: 1.Taide / taiteen tekeminen/ taiteilija ja taiteilijan ammatti Miten taidetta voi tehdä: piirtää, maalata, veistää ym. Tutkitaan minkälaisia tekniikoita tästä näyttelystä löytyy. Missä voi nähdä taitelijoiden tekemää taidetta? Luetaan luettelosta näyttelyn taiteilijoiden kertomuksia siitä, miten heistä tuli taiteilijoita. Taiteilija = ammatti, erilaisia ammatteja, pohditaan mikä minusta tulee isona / miten jouduin omaan ammattiini. Työstetään eri tekniikoilla erilaisia ammatteja / oma mieliammatti. 2.Taiteen tyylit / taiteen historia Tässä näyttelyssä on nykytaidetta. Ihminen on aina tehnyt taidetta, vrt. kalliomaalaukset (lähellä: Ristiinassa, Verlassa).
3 Taide on muuttunut ja uudistunut eri aikoina muiden asioiden rinnalla. Vertaile: Esittävä taide, vanha taide ei esittävä eli abstrakti taide Samoja asioita voi kuvata monella tavalla. Taiteen avulla voi kuvata monenlaisia tärkeitä asioita, omia ja kaikkien yhteisiä: Pohdittavaa: taide, vaikuttaminen ja yhteiskunta, taide ja uskonto, politiikka ym. Näkyykö näitä asioita tässä näyttelyssä? Voiko taiteella vaikuttaa? Muotia ja muotoilua, esimerkki: Joku on suunnitellut tässäkin näyttelyssä olevat käytetyt silmälasit, joista taiteilija on tehnyt silmälasikruunun. Vertaile silmälasityön erilaisia kehyksiä, jotka suunniteltu eri aikoina. Ketkä niitä ovat käyttäneet? Suunnittele ja valmista silmälasit itselle / satuhahmolle / presidentille. Tuunaa vanhat silmälasit. 3.Taideteos: A Muoto ja rakenne, sommittelu B Materiaali ja väri C Aihe ja sisältö Muoto ja rakenne, sommittelu Mistä teos koostuu? Teosten materiaalit, värit, muodot, tekotapa, miten teos on tehty? Millaiset mittasuhteet siinä on? Teemat ja sisältö: Mistä teos kertoo? Mikä on sen aihe tai tarina? Onko siinä jokin väite tai sanoma? Millainen tunnelma teoksessa, materiaalissa, värissä on? Materiaali ja väri: Luonnonmateriaali, kierrätysmateriaali: löytyykö näyttelyn teoksista? Tehtäviä pienille lapsille: opetellaan värejä ja muotoja ja materiaaleja - luetaan värisatuja näyttelyn jälkeen - tehdään väreillä, tutkitaan omien vaatteiden värejä. 4.Näyttely ja esillepano Tutkitaan miten taidenäyttely on syntynyt ( taiteilija - teos, näyttelyn suunnittelija kuljetus - museo, teosten ripustus, valaistus, teosluettelo. Mikä on museo / taidemuseo? Etsitään näyttelystä esim. maalauksia, veistoksia, kierrätystavaraa, jonkun tietyn taitelijan töitä ym. AISTIT JA MIELIKUVITUS SILMÄ: kuvasta tarina tarinasta kuva Katsotaan teosta tehdään siitä satu tai tarina - tarinasta tehdään sitten taas jatkokuva. Keksitään koko näyttelystä tarina : Olipa kerran taiteilija, jolla oli reppu. Yhtäkkiä repusta alkoi kuulua kummaa ääntä: Me tahdomme ulos jne. Tai: Eräänä päivänä
4 Jatketaan tarinaa kiertäen näyttelyä työ työltä. Keksitään vuorotellen jatkoa. Äänitetään tai kirjoitetaan muistiin. Kuvitetaan tarina / tehdään siitä sarjakuva. KORVA: äänet ja musiikki Tutkitaan teoksia, millaisia ääniä niihin liittyy ( esim. reppukuvat, silmälasit, peilit, miltä kuulostaa punainen väri, mitä päät sanovat, huutavat/ kertovat). Pohditaan miltä musiikilta joku teos kuulostaa; lauletaan värilaulu, lausutaan, taputetaan Reppuräppi. KÄSI / KEHO: tunto ja tulkinta Kosketellaan silmät kiinni materiaaleja, esim. värimaalausta, miltä tuntuu, kun ei näe, miltä punainen tuntuu, pinnat, materiaalit, lämmin, kylmä, liukas, jne. Piirretään silmät kiinni. Tulkataan näyttelyä ei-näkevälle. NENÄ / SUU: tuoksu, maku Mietitään millaisia hajuja/ tuoksuja, makuja töihin liittyy. Esim. karkit, reput, eläimet. Miltä tuoksuu museo, koulu, sairaala, kesä jne.? TUNNE: kielteinen, myönteinen, muisto Etsitään töistä tunteita: ilo, ystävyys, nauru, epävarmuus, pelko jne. Kerrotaan muistoista ja kokemuksista, joita työt tuovat mieleen. TAIDEKOKEMUS: Hyvä taide vaikuttaa aina. Se voi tehdä iloiseksi, lohduttaa, ärsyttää ja vihastuttaakin. Kaikki nämä tunteet ovat oikeita. Pohdittavaa: Miltä minusta tuntuu, kun katson taidetta? Mitä minussa herää? Mitä muistuu mieleen? Tekeekö mieli sanoa, ilmaista jotain? Millaisen olon teos minuun jättää? Millaisista taideteoksista pidän? Mitä en voi sietää? OMA REPPUNI: Touhureppu, kotimaani reppu, lapsuuteni / muistojeni reppu jne. Mitä tärkeää olisi minun repussani / Oman kotimaani repussa toisin mukanani tänne Suomeen / Muistojeni repusta löytyy aina Tehdään tämä reppu. Reppuja: vauvareppu, päiväkotireppu, koulureppu, armeijan reppu, urheilureppu, retkireppu, entisajan reppuja (tuohikontti ym.), virkamiehen reppu, satu/runoreppu ym. Millaisia ne ovat, mitä niistä löytyy? Maalataan, piirretään, kirjoitetaan, kerrotaan jne
5 DRAAMAPAJOJA Liike- ja tunnepatsaat Kohderyhmä: kaikki Ryhmä katsoo teosta ja miettii mitä sanoja teos synnyttää ( adjektiivejä, verbejä, mitä vain) ja tekee sitten yhdessä yhden ison patsaan, niin että jokainen liittää oman liikkeen tai asennon yhteisesti rakentuvaan patsaaseen, jonka nimi on teoksen synnyttämistä sanoista valittu.( Esim. ilo, suru, nenä, huuto, mitä vain) Sadutus omat tarinat Kohderyhmä: kaikki Välineet: taltiointilaite, syntyneet sadut nauhoitetaan. TEHDÄÄN NIISTÄ NÄYTELMÄ! - jaetaan roolit - tehdään kohtausluettelot - esitetään improvisoiden Luodaan roolihenkilö! Kohderyhmä: Noin 4-luokkalaisista aikuisiin Valitaan näyttelyn teosten joukosta joku hahmo, päät, reppu, muotokuva, jolle keksitään faktat, luonteen piirteet ja vastataan kysymyksiin Mistä tulossa? Minne menossa? Improvisoidaan tilanteita, joissa eri roolihenkilöt tapaavat kadulla, maitokaupassa, lääkärin odotushuoneessa yms. TAI toimittajan rooleissa esiintyvät haastattelevat heitä lehteen, TV:n asiaohjelmaan TAI heitä tentataan kuvitteellisessa oikeudenkäynnissä. Näytelmä, jossa on 4 kohtausta Kohderyhmä: Noin 4-luokkalaisista aikuisiin Tehdään (4-6 hlön) ryhmissä satunäytelmä, jonka aihe, henkilöt ja tapahtumat löytyvät Taiderepun teoksista. Yksi kertoja, muut näyttelevät rooleja esineistä henkilöhahmoihin. ( Myös esim. reppu, matto, peruna voi olla jonkun rooli). 1. kohtaus Kertoja kertoo: OLIPA KERRAN ( valitse päähenkilö: ihminen, otus, tavara ) - muut näyttelevät, käyttävät vuorosanoja
6 2. kohtaus JOKA PÄIVÄ HÄN, SE, HE TAI NE.. - muut näyttelevät, käyttävät vuorosanoja 3. kohtaus KUNNES ERÄÄNÄ PÄIVÄNÄ.. - muut näyttelevät, käyttävät vuorosanoja 4. kohtaus SIITÄ PÄIVÄSTÄ LÄHTIEN. - muut näyttelevät, käyttävät vuorosanoja TÄMÄN TARINAN OPETUS ON ETTÄ. ( keksi opetus, voi olla mitä vain!!) Ajatusääniä Kohderyhmä: kirjoitus - ja lukutaitoiset Kerätään joko fläppitaululle tai paperipalasille teoksissa esiintyvän henkilön tai esineen ajatuksia. Ajatukset voivat liittyä johonkin toiseen teokseen tai työskentelyssä valittuun teemaan. Ajatukset kerätään joko nimettöminä tai impron pohjalta. Tehtävän purkaminen ja keskustelu on erityisen tärkeää! Mikä tässä tai toisessa teoksessa viestii esiin tulleita ajatuksia? Kuka olet, mitä teet? -patsas Kohderyhmä: kaikki Katso valitsemaasi teosta. Aseta itsesi tiettyyn asentoon, joka mielessäsi syttyy katsoessasi teosta. Patsaan asento voi liittyä kuvassa esitettyyn liikekieleen tai johonkin muuhun, mikä liittyy tavalla tai toisella teokseen. Ole still - kuvassa niin kauan, että muut saavat arvata mitä teet? Sitten vasta kerrot itse! Kuka olet, mitä teet? Lause kerrallaan tarinaa! Kohderyhmä: kaikki Kaksi tai useampi oppilasta kertoo tarinaa, siten että kukin saa sanoa vain yhden lauseen kerrallaan. Tarinaa voidaan kertoa esim. pienessä piirissä istuen. Tunneruudut Kohderyhmä: kaikki Rajataan tiettyjen teosten ympärille erilaisia tunnetila alueita. Esim. ilo, suru, kateus, rakkaus. Osoitetaan tätä tunnetta aina ruudussa olevaa teosta kohtaan. Kuljetaan ryhmässä tunneruudusta toiseen. Vaihdetaan muutaman kerran ruutujen järjestystä ja sisältöä.
7 Taidereppu-näyttelyn teosluettelo Backpack of Art- List of works Каталог экспонатов выставки Рюкзак искусств Etelä-Karjalan taidemuseolla In South Karelia Art Museum Южно-Карельский художественный музей Olli Mantere Олли Мантере 1. Lentäjä / Pilot / Пилот, veistos, скульптура, Pienet päät / Small heads / Маленькие головки,7 kpl, 7 штук, Peluri / Player / Игрок, veistos, скульптура, 2007 Anne Randén / Анне Ранден 4. Peli(naisille) / Game (for women) / Игра (для женщин), sekatekniikka, смешанная техника, Olet mitä näet / You are what you see / Ты тот, что ты видишь, 12 kpl peilejä (valkoisella pöydällä), 12 зеркал (на белом столе), 2008 I Öljypeili / Oil Mirror / Масляное зеркало II Mona Lisa / Мона Лиза III Dj / Диджей IV Meripeili / Sea Mirror / Морское зеркало V Maastopeili / Camouflage Mirror / Зеркало Маскировка VI Sokea peili / Blind Mirror / Слепое зеркало VII Nukkepeili / Doll Mirror / Зеркало Кукла VIII Älä katso! / Don t look! / Не смотри IX Big Brother / Большой Брат X Isoäiti / Grandmother / Бабушка XI Rallipeili / Rally Mirror / Зеркало Ралли XII Taikapeili / Magic Mirror / Зеркало Магия Heidi Lipiäinen Хейди Липияйнен 5. Batman, mdf-levy, akryylimaali, hiili, pastelliliitu, värikynä, 2007 Батман, МДФ-плита, акрил, уголь, мелок-пастель, цветной карандаш 7. Sisko ja veli / Sister and brother / mdf-levy, akryylimaali, hiili, pastelliliitu, värikynä, 2007 Брат и сестра / МДФ-плита, акрил, уголь, мелок-пастель, цветной карандаш, 2007
8 8. Aarre / Treasure / Сокровище, mdf-levy, akryylimaali, hiili, pastelliliitu, värikynä, 2007, МДФ-плита, акрил, уголь, мелок-пастель, цветной карандаш, 2007 Satu Musakka Сату Мусакка 9. Näkökulmia / Point of views / Угол зрения, installaatio silmälaseista, 2008, инсталяция из очков, 2008 Saara Pakarinen Саара Пакаринен 10. Mainio kyklooppi / Superb cyclop / Циклоп, kipsivedos, гипсовый оттиск, Häpeä / Shame / Стыд, kipsivedos, гипсовый оттиск, Reissu / Trip / Поездка, kipsivedos, гипсовый оттиск, 2007 Hilkka-Maija Pääkkönen Хилкка-Майя Пяяккёнен 13. Mummovainaan leikkuulauta / Dead granny s chopping board, Бабушкина разделочная доска, 4 kpl, akryyli, 4 шт., акрил, 2007 Rauni Tanskanen Рауни Тансканен teos no 14, экспонат 14: 1. Kaverukset / Friends / Приятели, liitu, мелок, Olen 15. arkalasta kotoisin / I come from the 15th level of timidness, Я одна из 15-ти робких, liitu, мелок, Kettunen / Little fox / Маленькая лиса, liitu, мелок, Tanssinopettaja Koiranen / Dance teacher Doggy,, 2007 Учитель танцев Койранен, liitu, мелок, En se minä ollut! / It wasn t me! / Это была не я!, liitu, мелок, En ois tahtonu / I would not have wanted,, 2007 Не хотела бы, liitu, мелок, Ota koppi / Catch / Поймай, lyijykynä, карандаш, Narkissos / Narcissus / Нарцисс, lyijykynä, карандаш, Pelottava ajatus / Frightening thought / Пугающая мысль, liitu ja lyijykynä, мелок и карандаш, Katso! / Look! / Смотри!, liitu, мелок, Älä ole vihainen / Don t be angry / Не сердись!, liitu, мелок, Kamala kiire / Terrible hurry / Ужасная спешка, liitu, мелок, Kaunis / Beautiful / Красивый, liitu, мелок, Huuto / Scream / Крик, liitu, мелок, Merimato / Sea worm / Морской червь, liitu, мелок, 2007
9 16. Vedenelävä / Water creature / Живущее в воде, liitu, мелок, Ystävykset / Friends / Друзья, liitu, мелок, Lepohetki / A Moment of rest / Отдых, liitu, мелок, 2007 Hilkka-Maija Pääkkönen Хилкка-Майя Пяяккёнен 15. Ystävyyksiä / Friendships, hiekka, pigmentti, akryyli, 2007 Друзья, песок, пигмент, акрил, 2007 Sirpa Hynninen Сирпа Хюннинен 16. Mukulat / Tubers, 31:sta erillisestä osasta koostuva veistos/ / Sculptur compriesed of 31 separate pieces, materiaalit: tuohi, oksat, styroksi Клубни, композиция из 31 фрагмента, береста, ветки, стирокс Pauli Parkkinen Паули Парккинен 17. Hihhuli ja Huhheli, sarjakuvia, / Hihhuli and Huhheli, strip cartoons , lisää kansiossa ikkunalaudalla / more cartoons on the window board Хиххули и Хиххели (Фанатик и вздыхатель), комиксы, (продолжение в альбоме, который лежит на подоконнике) Kirsti Lento Кирсти Ленто 18. Härkää sarvista / Bull by the horns, sekatekniikka, 2003 Бык, смешанная техника, Kallot/ Skulls / Черепа, sekatekniikka, смешанная техника, 2001 Jouko Lempinen Йоуко Лемпинен 20. Maastoreppu / Camouflage backpack, öljyväri, 2008 Комуфляжный рюкзак, масло, Maisema Ranskassa / A view from France, öljyväri, 2008 Французский пейзаж, масло, Lieskareppu / Flame backpack, öljyväri, 2008 Огненный рюкзак, масло, Hihnat auki / Laces undone, öljyväri, 2008 Расстегнутые ремни, масло, Taidereppu / Backpack of art, öljyväri, 2008 Рюкзак искусств, масло, 2008
10 25. Mustaa valkoisella / Balck on white, öljyväri, 2008 Черное на белом, масло, Giagometti, öljyväri, 2008 Гиагометти, масло, Nellin palmikot / Nelli s braids, öljyväri, 2008 Косички Нелли, масло, 2008 Reetta Ahonen Реета Ахонен 28. Karkki, puupiirros / Candy, puupiirros,2004 Карамель, гравюра на дереве, Pastilleja / Pastilles, puupiirros, 2004 Леденцы, гравюра по дереву, Karkkipaperi / Candy wrapper, puupiirros, 2004 Фантик, гравюра по дереву, Passioneja / Passion fruits, puupiirros, 2004 Любимые лакомства, гравюра по дереву, 2004
PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen
PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Sovella kohderyhmän ja iän mukaan. Perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. teosluettelon kanssa. PERUSASIAT
HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo
HANNALEENA HEISKA Turun taidemuseo 8.2. 19.5.2019 Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu yläkoulujen ja 2. asteen oppilaitosten käyttöön. Materiaalissa tutustutaan Hannaleena Heiskan näyttelyyn ja syvennytään
Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun
Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun 1 / 13 2015 Etelä-Karjalan taidemuseo Sisällys 3 Johdanto tehtävät: 4 Museo ilmiönä 1 5 Museo ilmiönä 2 6 Henkilökohtainen taidekokemus 1 7 Henkilökohtainen taidekokemus
Taidemuseon Kulttuuriohjelma 4.-luokkalaisille syksy 2018
Taidemuseon Kulttuuriohjelma 4.-luokkalaisille syksy 2018 Museovierailuun varattu aika on noin 1 tunti. Tehtäviä voi sovittaa käytettävissä olevan ajan ja tilanteen mukaan. Jos kaksi luokkaa on yhtä aikaa
Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.
Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko
luontopolkuja punaisilla naruilla
luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai
Kokoelmanäyttely Kiasma Hits 27.9.2013 2014
Kokoelmanäyttely Kiasma Hits 27.9.2013 2014 Perehtymismateriaali ennen näyttelykäyntiä. Soveltuu perusopetukseen 5 9-luokille ja 2. asteelle. Minimalismi Tarkastele kuvaa: Muistuttaako teos jotakin? Millaisia
Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku
Imatran kaupunki Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku on kulttuuri, taide- ja liikuntakasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin
Jyväskylän Taiteilijaseura ry
TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla
LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille
LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,
NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI
NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu alakouluryhmien omatoimisen museokäynnin tueksi. Materiaaliin voi tutustua jo ennen museokäyntiä ja tehtävät voi tehdä joko museokäynnin
Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen
Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa Teksti: Maija Karhunen n verkkojulkaisuja 3:2010 Valtion Taidemuseo, Kaivokatu 2, 00100 Helsinki sivu 2 / 5 Kuvailutulkkaus
My Silence - Hiljaisuuden ääni Kuopion taidemuseo
b My Silence - Näyttely keskittyy hiljaisuuteen, teoksiin, jotka ovat vähäeleisiä ja pelkistettyjä, mutta yksinkertaisuudessaan syvällisiä ja vaikuttavia. Näyttelyssä ei ole teoslappuja. Olennaista on
Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali
Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala
SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA
SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA KUN NÄET NÄITÄ KUVIA KIRJASSA, NIIN TIEDÄT MISTÄ ON KYSE: Pilviin voit kirjoittaa vastauksia kysymyksiin Huom! Tärkeää tietoa Onneksi olkoon uudesta sisaruksesta, jonka
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo
Katja-Maaria Vilén ART
Katja-Maaria Vilén ART Katja-Maaria Vilén Art Taide on ikkuna asioille jotka muuten eivät näkyisi. 2 3 Taiteilija Katja-Maaria Vilén Syntynyt Helsingissä 1984, asuu Vantaalla. Tervetuloa taidematkalle!
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
HUUHAA PUUHAA. MIESTEN SALONKI näyttely 12.6.2010 2.1.2011
Olli-Pekka Riihikoski: Matkamuotokuvamaalari, 1983 öljyväri, 45x35 cm HUUHAA PUUHAA MIESTEN SALONKI näyttely 12.6.2010 2.1.2011 HYÖRIVÄ PYÖRIVÄ TAIDEKARUSELLI Heinäsen taidesäätiön naivistisen taiteen
Nainen ja seksuaalisuus
Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin
MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle
MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi
TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille
TEHTÄVÄEHDOTUKSIA Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. 2. Kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle. 3. Tee kartta kirjan tapahtumapaikoista. 4. Piirrä
KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT. Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa 20.10. -24.11.2015
KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa 20.10. -24.11.2015 Mariankodissa toteutettiin taideterapeuttinen ryhmä, jossa oli mukana kuusi asukas/omainenparia. Ryhmä kokoontui
Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.
Ohjeet Kulttuurikuntoilun tehtäviä varten Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. TEHTÄVÄT ENNEN KÄVELYÄ TEHTÄVÄ 1 Lue kävelyn
Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä
TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely
Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.
Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla
Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.
tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.
Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA
Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko
D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E
D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus
Porin taidekoulun työpajaopinnot
Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon
PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT
PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon
Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle
Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän
MEDIAVÄYLÄ. Mediaväylältä löytyy: 3-vuotiaille Kuvaaminen 4-vuotiaille Ääni 5-vuotiaille Medialukutaito 6-vuotiaille Viestintä
MEDIAVÄYLÄ Mediaväylä on avoin menetelmätarjotin, joka tarjoaa mediakasvatuksellisia omatoimipajoja. Jokaiselle ikäryhmälle on suunniteltu oma sisältö, mutta pajat ovat vapaasti sovellettavissa eri-ikäisille.
Kulttuurikansion toteutus
Kulttuurikansio KULTTUURIKANSIO Perusopetuksen 9. luokan oppilas voi antaa erityisen näytön kulttuuri- ja taideaktiivisuudestaan toteuttamalla äidinkielen oppiaineeseen sisältyvän vapaavalintaisen Kulttuurikansiotehtäväkokonaisuuden.
Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.
Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja
Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle
Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Taidemuseo 32/2013 19.12.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 75 Taidemuseon taidehankinta taiteilijalta HEL 2013-016106 T 12 02 03 00 Taidemuseon johtaja päätti seuraavista taidehankinnoista (kustannukset tililtä 450001, vastuualue
9.-luokkalaisen kulttuurikansio
9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -
KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.
KUVATAIDELUOKAT 3-6 Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. Maatalon eläimiä sommitellaan, ryhmätyö 4 lk. Aleksis Kiven peruskoulu Elokuussa 2010 Aleksis
Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus
Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi
Etkot & Jatkot. Art Pro
Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden
ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS
ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten
John Steinbeck HIIRIÄ JA IHMISIÄ DRAAMATEHTÄVÄT. Heli Alku, Disa Kamula, Virpi Matala
John Steinbeck HIIRIÄ JA IHMISIÄ DRAAMATEHTÄVÄT Heli Alku, Disa Kamula, Virpi Matala Ennen näiden harjoitusten tekemistä opiskelijoiden olisi hyvä tuntea näytelmän tarina. Voitte esimerkiksi käydä katsomassa
LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA
työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa
Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen
Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy
Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään
Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen
Jyväskylän Taiteilijaseura ry
OMAKUVA RULLALLA TYÖPAJA Tutustu työtoveriisi ja itseesi paremmin leikkimielisellä piirustustehtävällä, jossa pareittain jaryhmänä etsitään työtiimin henkisiä voimavaroja kuvin ja värein. Ryhmässä piirretään
KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat
KUVATAIDETTA Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat OPISKELU JA OPETUSSUNNITELMA Kuvataideluokalla opiskelu antaa kuvataiteesta innostuneelle ja lahjakkaalle
KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT
TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita
Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa
Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ
Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Tampereen pääkirjasto Metsossa on ollut Pirkanmaan AVH -yhdistys ry:n vesivärimaalauskerhon näyttely 20.-30.10.2009, Keskiviikkomaalareista
KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013
KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 Näyttely Kaapelin Puristamossa 2012 pj. Pentti Saksala Yhdistyksemme yli 40-vuotisen taipaleen jatkumisen edellytys o n o s a l
Video 2: Uuden oppiminen ja vanhan kertaaminen
Video 2: Uuden oppiminen ja vanhan kertaaminen VÄRIT Tavoite: Oppilas tutustuu ja oppii opiskeltavalla kielellä värejä havainnoimalla ympäristöään. Harjoitukseen valmistautuminen: Ensin oppilaiden kanssa
Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella
Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti
Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle
Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!
1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille
1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille A. Näin suoritat lukudiplomin 1. Ohjeet alakoululaisille Lue vuoden aikana luokan lukudiplomiin tarvittavat kirjat, tee jokaiseen lukemaasi
Taidereppu. Backpack of Art Рюкзак искусств
Taidereppu Backpack of Art Рюкзак искусств Taidereppu Backpack of Art Рюкзак искусств Näyttely Exhibition Выставка Taidereppu Backpack of Art Рюкзак искусств Kiertonäyttely Kaakkois-Suomessa 2008-2009
VALINNAISAINEEN VALINTA
VALINNAISAINEEN VALINTA Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2018 2019. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.
3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.
VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat
Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma
Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi
KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.
KUVATAIDELUOKAT 3-6 Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. Maatalon eläimiä sommitellaan, ryhmätyö 4 lk. Aleksis Kiven peruskoulu Aleksis Kiven peruskoulun
Kalevala-projekti 2012-2013
Kalevala-projekti 2012-2013 Turun Normaalikoulu 4B Jarno Nieminen, Henna Laaksonen, Riikka Haavisto, Jutta Digert Kalevala-projekti toteutettiin syksyn 2012 aikana, osana Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen
NÄKÖVAMMAISUUTTA RISTIIN RASTIIN
NÄKÖVAMMAISUUTTA RISTIIN RASTIIN Jenni Tuomi, Jasmin Roslund, Jenna Lahdelma, Maija Tiisanoja & Tiina Yli-Hongisto VAM 1 Ihan epänormaalia! Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak, Porin toimipiste Sosiaalialan
lehtipajaan! Opettajan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,
Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille,
Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille, huutokaupoille, taidekouluille, taidekilpailuille ARTEST on maailmanlaajuinen
PAJATIEDOTE KEVÄT 2011
KOULU, ESIKOULU JA ERITYISOPPILAAT PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 Kevään teemana on piirtäminen, jota tutkitaan monelta kantilta pääasiassa sarjakuvan ja pilapiirroksen maailmoissa. Marraskuussa 2011 suomalainen
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide
Satumetsä taidenäyttely Pro Puu- galleriassa Näyttely huipentuu Valtakunnallisiin lastentarhanopettajapäiviin
Satumetsä taidenäyttely 2.9.2019-24.9.2019 Pro Puu- galleriassa Näyttely huipentuu Valtakunnallisiin lastentarhanopettajapäiviin 21.- 22.9.2019 Sibeliustalossa. Lisää teksti napsauttamalla Pro Puu- gallerian
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan lukuvuodeksi 2019 2020 eli 6. luokan ajaksi. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa. Valintaa tehtäessä kannattaa miettiä mm. omia harrastuksia:
syksy 2019 ICASOS 10 v.
Marja-Sisko Aalto Timantti Voiko ihminen olla erilainen sisältä ja ulkoa? Mikä tekee meistä sen, mitä lopulta olemme? Vanhempi konstaapeli Annette Savolainen kohtaa äärimmäisiä kysymyksiä niin työssään
Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita.
Päättötyö PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö tehdään itsenäisesti oman idean pohjalta. Työtä tehdään sekä työpajassa että
Etkot & Jatkot. Art Pro
Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot ja jatkot 4. Tutustu Kiasmaan 5. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro-käynnillä taidetestaajat tutustuvat
Tyhjän tilan hallintaa
Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Tyhjän tilan hallintaa
Kulttuuriperintöopetukseen ohjaaminen. Kokemuksia Rauman normaalikoulusta Outi Kokkonen Kirsi Urmson Liisa Hollming Mervi Palviainen
Kulttuuriperintöopetukseen ohjaaminen Kokemuksia Rauman normaalikoulusta Outi Kokkonen Kirsi Urmson Liisa Hollming Mervi Palviainen 28.11.2005 Kulttuuriperintöopetus Rauman normaalikoulussa Teoreettinen
SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.
SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
Turun museokeskuksen museot ovat: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Biologinen museo Kuralan kylämäki Luostarinmäen käsityöläismuseo Turun linna Wäinö
Elämyspolku 2018 19 Turun museokeskuksen museot ovat: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Biologinen museo Kuralan kylämäki Luostarinmäen käsityöläismuseo Turun linna Wäinö Aaltosen museo 1. lk velvoittava
A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi.
High five! 4 Chapter 4 Down by the river LIITE 6a Työpistetyöskentely Piste 1 1 Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 3 teksteistä yksi ja lukekaa se ääneen englanniksi 2 Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa
1. Helppo ja hauska pöytäteatteri
1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän
Kritiikki: Hurjaa vyörytystä Ahjossa - Muut taiteilijat uhkaavat jäädä Reima Hirvosen shamanistisen teosmyllerryksen jalkoihin
Kritiikki: Hurjaa vyörytystä Ahjossa - Muut taiteilijat uhkaavat jäädä Reima Hirvosen shamanistisen teosmyllerryksen jalkoihin Olli Sorjonen Kimmo Kirves Reima Hirvosen näyttelyssä on yli 60 yksittäistä
Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys
Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.
1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. B: Tämä on Linda. Hän on minun siskoni. B: Mitä kuuluu?
High five! 3 Chapter 4 Rattingham Palace LIITE 5a Työpistetyöskentely Piste 1 1. Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. 2. Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa.
Anne Kalliomäki. Keski-Suomen vetovoiman lisääminen tarinallistamalla 20.11.2014 Peurunka
Anne Kalliomäki Keski-Suomen vetovoiman lisääminen tarinallistamalla 20.11.2014 Peurunka JOS KESKI-SUOMI OLISI TUNNE! MIKÄ TUNNE SE OLISI?! PUNAINEN LANKA Tarinakone valmentaa yrityksiä tarinallistamaan
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2019 2020. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.
KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet
KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään
Ohjeet opettajalle/ oppilaalle
Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Mistä tässä on kyse? Erikoinen kaupunki on täynnä tehtäviä, joita voi ratkaista kirjoittamalla tai piirtämällä. Kaupungin karttaa voi jatkaa piirtämällä tai sinne voi lisätä
Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy
Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin
Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi
MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja
Naamioita eri kulttuureista
Naamioita eri kulttuureista Nämä ovat Amerikan intiaanien naamioita. Naamiota käyttävän ihmisen uskottiin muuttuvan eläimeksi tai mystiseksi olennoksi. Naamioita käytetään edelleen perinteisissä seremoniatansseissa
TAITEEKSI TARINOITU OMA ELÄMÄ
Inkeri Sava Virpi Vesanen-Laukkanen (toim.) TAITEEKSI TARINOITU OMA ELÄMÄ Kustantajan yhteystiedot PL 303 Aatoksenkatu 8 E 40101 Jyväskylä 40720 Jyväskylä Asiakaspalvelu puhelin: (014) 3370 070 faksi: