KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT. Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT. Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa 20.10. -24.11.2015"

Transkriptio

1 KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa Mariankodissa toteutettiin taideterapeuttinen ryhmä, jossa oli mukana kuusi asukas/omainenparia. Ryhmä kokoontui kerran viikossa, kaksi tuntia kerrallaan. Omaiset ja asukkaat nauttivat yhdessä taidetyöskentelystä. Taidetyöskentelyn tavoitteena on tukea ja rikastuttaa vuorovaikutusta ja tuottaa hyvinvointia asukkaille ja heidän omaisilleen taideterapeuttisia menetelmiä käyttäen. Osallistuminen ei edellyttänyt aiempaa kokemusta taidetyöskentelystä. Taidetyöskentelyn lomassa monet muistot viriävät ja rikastuttavat keskustelua. 1. kerta Aloituskerta. Taidetyöskentelyn aiheena SYKSY 2. kerta Aiheena METSÄ 3. kerta Aiheena VEDEN ÄÄRELLÄ 4. kerta Aiheena RÄSYMATOT 5. kerta Aiheena OMAT KÄDET / LEIPOMINEN 6. kerta Päätöskerta ja TAIDENÄYTTELYN AVAJAISET

2 1. kerta ALOITUSKERTA / SYKSY Mukana Hilkka, Irma, Maija, Mirjam, Terttu P. ja omaiset Aloituskerta. Käymme läpi taidetoiminnan sisällön, puitteet ja säännöt.. Aloitamme kuulumiskierroksella kiven kiertäessä puheenvuoro siirtyy osallistujalta toiselle. Alkukierroksella kukin esittäytyy ryhmään on tullut uusia jäseniä. Pienen keholämmittelyn jälkeen valitsemme mielivärin liitulaatikosta ja kirjoitamme oman nimikyltin. Taidetyöskentelyn aiheena on SYKSY. Taiteilemme syksyn värikkäiden lehtien virittämänä kauniita painotöitä ja muistelemme puita, niiden värejä ja syksyn tuloa. Peitevärit vahvoine pigmentteineen toimivat hyvin taidetyöskentelyn toteutuksessa.

3 2. kerta METSÄ Mukana Hilkka, Irma, Maija, Mirjam, Terttu P. Terttu T. ja omaiset Aiheenamme on METSÄ. Alkukierroksen ja lämmittelyn jälkeen tutustumme metsään. Virittäytymisessä on mukana aitoja materiaaleja: sammalta, jäkälää, naavaa, käpyjä, oksia ja kuusenhavuja. Kokeilemme, miltä luonnon materiaalit tuoksuvat ja tuntuvat koskettaen. Taidetyöskentelyssä maalaamme metsään liittyviä muistoja ja tunnelmia. Taidemateriaaleina peitevärit ja akvarelliliidut ja metsästä tuodut materiaalit.

4 3. kerta VEDEN ÄÄRELLÄ Mukana Hilkka, Irma, Maija, Terttu P., Terttu T. ja omaiset Metsästä siirrymme veden äärelle. Maalaamme JÄRVI- tai MERIMAISEMAN. Virittäytymisen kimmokkeena pöydällä on rannan kiviä, simpukoita ja kuvia järvi/merimaisemasta. Olemme mielikuvissamme veden äärellä, katselemme ja koskettelemme sileitä rantakiviä. Maalaamme muistojen maisemia järveen tai mereen liittyen. Juoksevat, värikylläiset musteet toimivat hyvin veden kuvaamiseen, tehosteina öljyliitu ja kynttilä.

5 4. kerta MUISTOJEN RÄSYMATOT Mukana Hilkka, Irma, Mirjam, Terttu P., Terttu T. ja omaiset Järveltä siirrymme rannalle, matonpesuun ja aiheena ovat RÄSYMATOT. Muistelemme aitoja räsymattoja, joita kudottiin monesti kodeissa. Mukana on värikkäitä kankaita, joista leikkaamme kuteita taideteoksiin. Osa raidoista maalataan liiduin ja peitevärein. Värikkäät matot syntyvät raitoja sommitellen. Ollaan myös mattopyykillä rantakalliolla ja kuvataan punainen tupa, josta matto on kotoisin.

6 5. kerta TEKEVÄT KÄDET Mukana Hilkka, Irma, Mirjam, Terttu P., Terttu T. ja omaiset Aiheenamme on OMAT, TEKEVÄT KÄDET / LEIPOMINEN. Räsymattojen myötä siirryimme sisälle ja virittäydyimme omien käsien tutkimiseen, niillä tekemiseen ja leipomisteemaan. Lämmittelyssä rakennamme taikinan ja leivomme. Taikinakulho, kaulin, vispilä ja kaavin ja värikkäät leivontakirjojat virittävät tunnelmaan. Tuoksuttelemme myös aitoa kanelia, vaniljaa ja kardemummaa. Taidetyöskentely aloitetaan tutkimalla omia käsiä, jotka maalataan. Tästä työskentely etenee yksilöllisesti. Käytämme akvarelli- ja öljyväriliituja, peitevärejä ja musteita.

7 6. kerta PÄÄTÖSKERTA / TAIDENÄYTTELYN AVAJAISET Hilkka, Irma, Maija, Mirjam, Terttu P., Terttu T., omaiset ja näyttelyvieraat Päätöskerta ja TAIDENÄYTTELYN avajaiset. Ryhmän teoksiin tutustutaan yksilöllisesti. Kaikki asukkaiden tekemät teokset ripustetaan näyttelyseinälle ja kohotetaan malja hienolle näyttelylle. Asukkaat omaisineen ja näyttelyvieraineen nauttivat kakkukahvit vireän ajatustenvaihdon siivittämänä. Taidetta on luotu yhdessä ja sen myötä on saatu kokea virkistäviä hetkiä omaisten ja ystävien kanssa. On aika nauttia syksyn työskentelyn tuloksista. KUVAT JA MUISTOT ryhmän toteutuksesta vastasivat: Tiina Butter TM, Tuottaja Ryhmätaideterapeutti tiinabutter@gmail.com Marjatta Hiltunen KTM, Kulttuurituottaja Ryhmätaideterapeutti marjatta.hiltunen@hotmail.com

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

Antaudu. Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset.

Antaudu. Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset. Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset. Luovuus saa meistä kaikista enemmän irti. Mikä sopisi paremmin ystäväporukan illanviettoon, polttareihin

Lisätiedot

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta! UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen

Lisätiedot

JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ?

JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? MITÄ OVAT JOKAMIEHENOIKEUDET? Suomessa jokainen lapsi ja aikuinen saa nauttia luonnosta riippumatta siitä, kuka maan omistaa. Jokamiehenoikeudet eivät katso

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Itämaista Eksotiikkaa Koteihin

Itämaista Eksotiikkaa Koteihin MOMENATRE, Kuopio, Finland +358 40 462 0654 info@memenatre.com www.momenatre.com ff8377 01 Meistä Tervetuloa Momenatrelle, Designin maailmaan. Olemme perinteisiin ja uniikkeihin käsitöihin erikoistunut

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

T-TE SCANDIC TASTE & DESIGN Me Johan & Nyströmillä uskomme, että skandinaavinen desing ei tarkoita pelkästään muotoilua vaan siihen voidaan liittää myös maku. Otimme vastaan kunnianhimoisen haasteen lähtiessämme

Lisätiedot

Metsän taikaa luontopolkureppu

Metsän taikaa luontopolkureppu Metsän taikaa luontopolkureppu Kohderyhmä 0.-3. luokka Tämä reppu sisältää kahden tunnin metsäaiheisen retkiohjelman ohjeen sekä tarvittavat välineet omatoimiselle luontoretkelle. Reppua saa lainata päiväksi

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta

Lisätiedot

4 vuodenaikaa. 4 vuodenaikaa -projekteja: KÄYTÄVÄNÄYTTELYT. Kukonkallion hoivakoti (2006-)

4 vuodenaikaa. 4 vuodenaikaa -projekteja: KÄYTÄVÄNÄYTTELYT. Kukonkallion hoivakoti (2006-) 4 vuodenaikaa Taiteilijaryhmä 4 vuodenaikaa on toteuttanut taideprojekteja Kukonkallion hoivakodissa vuodesta 2006. Yhteistyö taiteilijoiden ja hoivakodin välillä alkoi alakerran käytävään ripustetuista

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

Antaudu. Osa työpajoistamme sopii pidettäväksi myös teidän omissa tiloissanne.

Antaudu. Osa työpajoistamme sopii pidettäväksi myös teidän omissa tiloissanne. Ota hetki vapaata päästä kiireestä irti Antaudu tee tilaa ajatuksille Luovuus saa meistä kaikista enemmän irti. Luova käsillä tekeminen piristää pitkän kokouspäivän tai tuo pikkujouluihin mukavaa yhdessä

Lisätiedot

Ääni yhteiskunnan ulkopuolisille Opas kuvataidemenetelmien käyttöön

Ääni yhteiskunnan ulkopuolisille Opas kuvataidemenetelmien käyttöön Ääni yhteiskunnan ulkopuolisille Opas kuvataidemenetelmien käyttöön Kirsi Ekström Elisabeth Maimanen Taitto: Tuija Laurikainen Sisällys Esipuhe 1 Periaatteita 2 Välineet 3 Maailman rumin työ 4 Minän kolme

Lisätiedot

Decoupagea. monella eri tavalla. www.slojd-detaljer.fi

Decoupagea. monella eri tavalla. www.slojd-detaljer.fi Decoupagea monella eri tavalla www.slojd-detaljer.fi Decoupage on vanha tekniikka, tunnettu jo 1700-luvulla Italiassa, esineiden koristelemiseen kauniilla paperikuvilla ja kuvioilla. Sana découper on ranskaa

Lisätiedot

Ainulaatuinen kivi Ainutlaatuiselle ihmiselle

Ainulaatuinen kivi Ainutlaatuiselle ihmiselle Ainulaatuinen kivi Ainutlaatuiselle ihmiselle Ikuistettu Oy Muistomerkkikuvasto Surun hetkellä kaipaus saa näkyä Kauniit muistot eivät koskaan kuole, eivätkä milloinkaan jätä yksin. Surun kohdatessa jäämme

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Liuskekivet - Hiekkakivet

Liuskekivet - Hiekkakivet Liuskekivet - Hiekkakivet UKP0008 Haapakivi 1-6 cm 10-50 cm 90 111 UKP0009 Orava 1.5-8 cm 10-50 cm 90 111 UKP0010 Iltakaste 2-4 cm 10-30 cm 85 105 UKP0011 Korpikangas 2-5 cm 10-50 cm 70 86 UKP0007 Männyn-ruskea

Lisätiedot

NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI

NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu alakouluryhmien omatoimisen museokäynnin tueksi. Materiaaliin voi tutustua jo ennen museokäyntiä ja tehtävät voi tehdä joko museokäynnin

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Suurkuvakamera kohtaa japanilaisen washi-paperin / 18 valokuvateosta / Tampere Finland Tampere Camera Fair Sep 2017 Värikuvat yht. 7 kpl.

Suurkuvakamera kohtaa japanilaisen washi-paperin / 18 valokuvateosta / Tampere Finland Tampere Camera Fair Sep 2017 Värikuvat yht. 7 kpl. Suurkuvakamera kohtaa japanilaisen washi-paperin / 18 valokuvateosta / Tampere Finland Tampere Camera Fair 2017 11-17 Sep 2017 Värikuvat yht. 7 kpl. Valokuvapaperi: Awagami / Kozo / ohhtarkki 6kpl. w x

Lisätiedot

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme

Lisätiedot

My Silence - Hiljaisuuden ääni Kuopion taidemuseo

My Silence - Hiljaisuuden ääni Kuopion taidemuseo b My Silence - Näyttely keskittyy hiljaisuuteen, teoksiin, jotka ovat vähäeleisiä ja pelkistettyjä, mutta yksinkertaisuudessaan syvällisiä ja vaikuttavia. Näyttelyssä ei ole teoslappuja. Olennaista on

Lisätiedot

Maija Karma VATTUMATO

Maija Karma VATTUMATO Maija Karma VATTUMATO Maija Karma 1914 1999 Maija Karma syntyi ja vietti lapsuutensa Mikkelissä. Hänen isänsä työskenteli lennätinteknikkona, ja äiti oli työskennellyt rautateillä ennen kuin jäi kotiäidiksi.

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Elinvoimaista vettä. Tyylikkyyttä meneville miehille. Hyvinvointia jalkahieronnalla. Magneettikorut ja hyvinvointituotteet

Elinvoimaista vettä. Tyylikkyyttä meneville miehille. Hyvinvointia jalkahieronnalla. Magneettikorut ja hyvinvointituotteet Elinvoimaista vettä Tyylikkyyttä meneville miehille Hyvinvointia jalkahieronnalla Magneettikorut ja hyvinvointituotteet 558 S, M, L, XL, XXL 27 2401 P 48 Hyvä asiakkaamme, Tästä kuvastosta löydät vaikuttavia

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

PÄÄSIÄISHARJOITUKSIA. Laske Liisan paistamat munat

PÄÄSIÄISHARJOITUKSIA. Laske Liisan paistamat munat PÄÄSIÄISHARJOITUKSIA Laske Liisan paistamat munat Liisa tekee mielellään ruokaa etenkin, kun kylään tulee paljon syöjiä. Tällä kertaa hän paistoi kolme munaa kullekin. Katso kuvaa ja kerro montako munaa

Lisätiedot

"KORKI" Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova

KORKI Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova "KORKI" Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova 2014-2015 "Dom na Nabereznoi"- PskovArt yhdistyksen galleria ja ateljeetilat Pihkovassa Riitta Kopra ja Pilvi Ojala osallistuivat Ars-Häme

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Harjoitus 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua Oppilaat saavat etsiä mieleisensä kiven. Tehtävä voidaan myös toteuttaa kotinä, jolloin oppilaat ottavat mukaan kiven kotoaan. - Mistä löysit

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua 1 a. Etsi sellainen kivi, josta pidät. - Mistä löysit kivet? - Milloin löysit kiven? - Miksi valitsit juuri tämän kiven? 1 b. Esittele Esittele kivesi. Käyttäkää luovuutta

Lisätiedot

Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen

Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa Teksti: Maija Karhunen n verkkojulkaisuja 3:2010 Valtion Taidemuseo, Kaivokatu 2, 00100 Helsinki sivu 2 / 5 Kuvailutulkkaus

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE TIINA SILVONEN JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY / OMAISOIVA TEIJA MATALAMÄKI FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY 16.4.2019 FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY Yksi Suomen

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

Suunnittelutapahtuma Tulevaisuuden Höyhtyä Keskiviikkona klo Höyhtyän suuralueen yhteistyöryhmän pj.

Suunnittelutapahtuma Tulevaisuuden Höyhtyä Keskiviikkona klo Höyhtyän suuralueen yhteistyöryhmän pj. Suunnittelutapahtuma Tulevaisuuden Höyhtyä Keskiviikkona 21.3.2012 klo 17.00 20.00 Ohjelma 17.00 Ilmoittautuminen 17.30 Tilaisuuden avaus Höyhtyän suuralueen yhteistyöryhmän pj. Jouni Petäjäaho 17.35 Höyhtyän

Lisätiedot

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Arviointi- ja koulutusyksikkö 15.11.2011 1 Arvioinnin toteutus n arviointi- ja koulutusyksikkö toteuttanut arviointia vuosien 2009-2011 aikana.

Lisätiedot

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi Uusi suunta Juurien tunteminen tekee vahvaksi Arja Saijonmaa Arja Saijonmaa on suomalaisen saunan lähettiläs ja suuren suosion saavuttaneen Sauna kirjan kirjoittaja. Voimansa hän ammentaa kuulaasta järvimaisemasta

Lisätiedot

Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen

Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Onko Villa Breda koti vai laitos? Tietysti sen pitäisi olla koti! avulias persoonallinen lepoa-antava kutsuva interaktiivinen active aktiivinen?

Lisätiedot

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,

Lisätiedot

Sari Airola PÖÖKÖ JA MYSTEERIN KESÄVIERAAT

Sari Airola PÖÖKÖ JA MYSTEERIN KESÄVIERAAT Sari Airola PÖÖKÖ JA MYSTEERIN KESÄVIERAAT Kuvittaja Sari Airola Sari Airola (s. 1967) valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun Taidekasvatuksen osastolta 1997. Hän aloitti kuvitustöiden

Lisätiedot

Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto

Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto Puiston avajaiset 22.10.2012 Polku Punaiset kivipaadet kuva: Päivi Kiuru kuva: Päivi Kiuru TAPIO WIRKKALAN PUISTO Kun Robert Wilson piirsi puiston suunnitelman, se

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

Lataa Luonnontarkkailijan kirja. Lataa

Lataa Luonnontarkkailijan kirja. Lataa Lataa Luonnontarkkailijan kirja Lataa ISBN: 9789515846778 Sivumäärä: 311 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.03 Mb Luonnontarkkailijan kirja opastaa luonnossa liikkujaa lukemaan luonnon kirjaa, tarkkailemaan

Lisätiedot

Rantakivet. DesignedByIhannetila. Suunnittelija Seija Ervelius. Ihannetila Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1

Rantakivet. DesignedByIhannetila. Suunnittelija Seija Ervelius. Ihannetila Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Ihannetila 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 www.ihannetila.fi Värimaailma Malleissa Käytetyt värit: Kesäaamu Kesäpäivä Kesäilta Kesäyö Väri

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

TAIDE VIIKKO kesätaidetta

TAIDE VIIKKO kesätaidetta TAIDE VIIKKO KANKAANPÄÄN TAIDEKOULU KAUPUNKITAIDETTA TAPAHTUMIA NÄYTTELYITÄ FOORUMEJA YHTEISÖ-JA LUONTOTAIDETTA 13.-19.5.2019 + kesätaidetta RUNOKEHÄ / ELLI FLINK TATTOOGALLERY/ TORIKATU 7 OPEN MIC / METSÄ

Lisätiedot

Surun hetkellä kaipaus saa näkyä

Surun hetkellä kaipaus saa näkyä Muistomerkkikuvasto Surun hetkellä kaipaus saa näkyä Kauniit muistot eivät koskaan kuole, eivät milloinkaan jätä yksin. Surun kohdatessa jäämme kaipaamaan läheistämme. Kun kaipuu koskettaa, yhdessä elettyjen

Lisätiedot

Taidemuseon Kulttuuriohjelma 4.-luokkalaisille syksy 2018

Taidemuseon Kulttuuriohjelma 4.-luokkalaisille syksy 2018 Taidemuseon Kulttuuriohjelma 4.-luokkalaisille syksy 2018 Museovierailuun varattu aika on noin 1 tunti. Tehtäviä voi sovittaa käytettävissä olevan ajan ja tilanteen mukaan. Jos kaksi luokkaa on yhtä aikaa

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

muistijärjestelmä Ympäröivä aisti-informaatio Tiedon valikoiminen tarkkaavaisuuden avulla taustatietoa muistista MUISTI 7

muistijärjestelmä Ympäröivä aisti-informaatio Tiedon valikoiminen tarkkaavaisuuden avulla taustatietoa muistista MUISTI 7 muisti taustatietoa muistista Ympäröivä aisti-informaatio muistijärjestelmä AISTIMUISTI Tiedon valikoiminen tarkkaavaisuuden avulla Mieleen painaminen TYÖMUISTI SÄILÖMUISTI Mieleen palautus MUISTI 7 kim-leikki

Lisätiedot

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8 Tasot ja kanavat Yleistä Tasot eli layerit ovat tärkeä osa nykyajan kuvankäsittelyä. Tasojen perusidea on se, että ne ovat läpinäkyviä "kalvoja", joita

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISUUTTA RISTIIN RASTIIN

NÄKÖVAMMAISUUTTA RISTIIN RASTIIN NÄKÖVAMMAISUUTTA RISTIIN RASTIIN Jenni Tuomi, Jasmin Roslund, Jenna Lahdelma, Maija Tiisanoja & Tiina Yli-Hongisto VAM 1 Ihan epänormaalia! Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak, Porin toimipiste Sosiaalialan

Lisätiedot

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun 1 / 13 2015 Etelä-Karjalan taidemuseo Sisällys 3 Johdanto tehtävät: 4 Museo ilmiönä 1 5 Museo ilmiönä 2 6 Henkilökohtainen taidekokemus 1 7 Henkilökohtainen taidekokemus

Lisätiedot

Ahvionkoskella. Kuvaaja: Unto Mentula

Ahvionkoskella. Kuvaaja: Unto Mentula Tammipakkasessa. Kuvaaja: Tuija Huotari Ahvionkoskella. Kuvaaja: Unto Mentula Ulkoilu pihapiirissä. Kuvaaja: Vesa Kyllönen Lumitaakan alla. Kuvaaja: Tuija Huotari Kuovinkallio. Kuvaaja: Unto Mentula Lentua

Lisätiedot

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Unelmista Meillä kaikilla on unelmia; mielen aitoja ilmaisuja jostain paremmasta. Unelmat vievät meitä eteenpäin ja kehittävät meitä ihmisinä. Antamalla

Lisätiedot

Tammelan kirjasto. Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi

Tammelan kirjasto. Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi Tammelan kirjasto Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi Kumppanuuspöydän työskentely Sivistyslautakunta päätti 25.10.2017: kumppanuuspöytä perustetaan 31.1.2018 ideointia ja jäsenten valinta

Lisätiedot

Lataa Kivet ja mineraalit Suomen luonnossa - Kalle Taipale

Lataa Kivet ja mineraalit Suomen luonnossa - Kalle Taipale Lataa Kivet ja mineraalit Suomen luonnossa - Kalle Taipale Lataa Kirjailija: Kalle Taipale ISBN: 9789511238157 Sivumäärä: 182 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.96 Mb Opas esittelee sanoin ja kuvin Suomen

Lisätiedot

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa?

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa? 36- leikin ohjeet 36- leikki on versio ulkoleikistä, jonka on kehittänyt Saara Susiluoma Jyväskylän luontokoulusta. Nimi tulee 36 kysymyksestä, jotka on kirjoitettu erillisille paperilapuille. Kuhunkin

Lisätiedot

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto:

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto: LUONTO Vesistö Suomen luonto on rikas. Suomessa on noin 60 000 järveä. Suomessa on myös paljon lampia, jokia ja koskia. Suurin järvi on Saimaa, jossa elää Saimaan norppa. Se on eläin, joka elää vain Suomessa.

Lisätiedot

Talven kasvit. LUMASUOMI Koulutuksesta kouluun hanke. AIHE: Tutkin ja toimin ympäristössäni (EOPS 2014)

Talven kasvit. LUMASUOMI Koulutuksesta kouluun hanke. AIHE: Tutkin ja toimin ympäristössäni (EOPS 2014) Talven kasvit AIHE: Tutkin ja toimin ympäristössäni (EOPS 2014) IKÄLUOKKA: esiopetusikäiset, sopii myös 1. vuosiluokalle TAVOITTEET: Opetuskokonaisuuden käsitteellisiin tavoitteisiin kuuluu metrin käsitteeseen

Lisätiedot

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Sovella kohderyhmän ja iän mukaan. Perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. teosluettelon kanssa. PERUSASIAT

Lisätiedot

Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu. Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke

Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu. Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke 14.6.2018 Perustiedot Päätoteuttaja Oulunkaaren kuntayhtymä Yhteistyössä Taidekeskus KulttuuriKauppila,

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Auttaminen intohimona

Auttaminen intohimona Vetrea Hoiva Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Hoiva palvelee niitä, jotka oman kuntonsa, kykynsä tai

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 3 4. luokkien elämyspäivä Rantokankaalla Tavoitteet edistää ryhmäytymistä yhteistoiminnallisilla aktiviteeteilla luontoelämysten kokeminen Kohderyhmä ja koko 9 10-vuotiaat oppilaat, 36 lasta ja neljä

Lisätiedot

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää?

Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää? Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää? Vastaus: Ei Tiesitkö: Sammaleen ja jäkälän keruu vaatii maanomistajan luvan. Vastasitko oikein? Jatka matkaa seuraavalle rastille nilkoista kiinni

Lisätiedot

Pelaajien lukumäärä: suositus 3 4 pelaajaa; peliä voi soveltaa myös muille pelaajamäärille

Pelaajien lukumäärä: suositus 3 4 pelaajaa; peliä voi soveltaa myös muille pelaajamäärille Heli Vaara ja Tiina Komulainen OuLUMA, sivu 1 MERIROSVOJEN AARTEENJAKOPELI Avainsanat: matematiikka, pelit, todennäköisyys Pelaajien lukumäärä: suositus 3 4 pelaajaa; peliä voi soveltaa myös muille pelaajamäärille

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 1. Esikouluryhmä ryhmäytymässä Tavoitteet ryhmäytyminen liikennesääntöjen harjoittelua jokamiehenoikeudet tutuksi elekielen ja geometristen kuvioiden harjoittelua Kohderyhmä Esikouluryhmä, 16 lasta

Lisätiedot

PerennaPuutarha Pöntinen Kesä 2012

PerennaPuutarha Pöntinen Kesä 2012 PerennaPuutarha Pöntinen Kesä 2012 Puutarha avoinna 1.5. 30.6.2012 ma-pe 9-20, la 10-18, su 12-17 1.7. 31.8.2012 ma-pe 9-18, la 10-16, su 12-16 1.9. 15.10.2012 ma-pe 9-16, la 10-14, su suljettu Ryhmille

Lisätiedot

Taidehuoltamo LennArt TARJOAA: VARAA PIKKUJOULUT NYT! AIKAA!

Taidehuoltamo LennArt TARJOAA: VARAA PIKKUJOULUT NYT! AIKAA! Taidehuoltamo LennArt TARJOAA: VARAA PIKKUJOULUT NYT! PIKKUJOULUSTA ILOA PITKÄKSI AIKAA! Viettäisittekö tänä vuonna yhteistä aikaa työporukalla rauhoittuen ja/tai innostuen taiteen ja käsillätekemisen

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Metsä/Luonto

Metsä/Luonto Tutkimme ja kokeilemme Metsä/Luonto 2016 2017 Työn tehneet: 7-8 vuotiaat Pirtin koulun iltapäiväkerholaiset Tähdet: Aleksi H, Anniina H., Anniina R., Arttu H., Arttu K., Eelis, Eeva, Hilma, Kerttu, Leevi,

Lisätiedot

PIENI SUURI IDEAKIRJANEN. // Sikke Sumari, Paola Suhonen + Ivana Helsinki & Lemminkäinen.

PIENI SUURI IDEAKIRJANEN. // Sikke Sumari, Paola Suhonen + Ivana Helsinki & Lemminkäinen. PIENI SUURI IDEAKIRJANEN. // Sikke Sumari, Paola Suhonen + Ivana Helsinki & Lemminkäinen. 10 IDEAA, JOILLA LUOT PARVEKKEESTA PARATIISIN. Sikke Sumari & Lemminkäinen. 41 Älä ajattele parveketta huoneena,

Lisätiedot

Päivitys

Päivitys I N F O PA K E T T I Päivitys 20.3.2019 w w w. k u u r o j e n l i i t t o. f i / s e n i o r i e n - k u l t t u u r i t a p a h t u m a KUTSU Kutsu kuurojen seniorien 18. kulttuuritapahtumaan Kuurojen

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Maalaus Päivi Eronen, 2014 Valokuva Hilja Mustonen KIRSIKODIN 2015-2020

Maalaus Päivi Eronen, 2014 Valokuva Hilja Mustonen KIRSIKODIN 2015-2020 Maalaus Päivi Eronen, 2014 Valokuva Hilja Mustonen KIRSIKODIN Strateginen suunnitelma 2015-2020 Hilja Mustonen SISÄLLYSLUETTELO 1. Toiminta-ajatus 2. Arvot 3. Menestysidea 4. Päämäärät 1. TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

Tehtävä 1 Maanantai klo

Tehtävä 1 Maanantai klo Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelman opiskelijavalinta 2013 Tehtävä 1 Maanantai 10.6.2013 klo 9.00-13.00 perushakijat Valitse yksi karttaan merkityistä kaupungin julkisista taideteoksista (ks. liitteenä

Lisätiedot

Näe luonnon värit. Akutex FT värivalikoima

Näe luonnon värit. Akutex FT värivalikoima Näe luonnon värit Akutex FT värivalikoima Näe luonnon värit Akutex FT värivalikoima Uusia värejä hakiessamme olimme yhteydessä laajaan joukkoon eurooppalaisia arkkitehtejä sekä sisustusja tekstiilisuunnittelijoita.

Lisätiedot

Suomen Mielenterveysseuran Hyvän mielen metsäkävelyt

Suomen Mielenterveysseuran Hyvän mielen metsäkävelyt Suomen Mielenterveysseuran Hyvän mielen metsäkävelyt Tutkimusten mukaan jo viisi minuuttia metsässä vaikuttaa myönteisesti henkiseen hyvinvointiimme. Luonnossa liikkuminen lisää hyvää oloa. Erityisesti

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Meidän metsä. Kaavakartan linkki: http://www.nokiankaupunki.fi/@bin/2608917/17_26-27_luonnos.pdf

Meidän metsä. Kaavakartan linkki: http://www.nokiankaupunki.fi/@bin/2608917/17_26-27_luonnos.pdf Meidän metsä Meidän metsä sijaitsee Nokialla Halimaan alueella. Sen vaihteleva ja toistaiseksi yhtenäinen maasto tarjoaa myös lähialueen asukkaille monipuoliset virkistys, marjastus, sienestys ja liikunta

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot