Naamioita eri kulttuureista
|
|
- Tuomo Timo-Jaakko Sala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Naamioita eri kulttuureista Nämä ovat Amerikan intiaanien naamioita. Naamiota käyttävän ihmisen uskottiin muuttuvan eläimeksi tai mystiseksi olennoksi. Naamioita käytetään edelleen perinteisissä seremoniatansseissa ja festivaaleissa. Naamioista on tullut myös merkittävä taiteen muoto nykypäivänä. Viimeinen kuva on Tikuna-heimon naamiosta, joka on tehty kuori-kankaasta. Naamio esittää metsän henkeä. Sitä käytetään Tikuna-heimon tyttöjen puberteettiseremonioissa - naamion välityksellä henget turvaavat tytön ja syntymättömän lapsen terveyden. Nämä ovat japanilaisia naamioita. Naamioilla on ollut tärkeä rooli uskonnollisissa menoissa, tansseissa, teattereissa, kuin myös sotilasperinteessä. Naamio suojasi samurain kasvoja ja auttoi kypärän kiinnityksessä. Raivokkaiden ilmeiden ja irvistysten oli tarkoitus herättää pelkoa vastustajissa.
2 Nämä ovat afrikkalaisia naamioita, Malin alueelta. Naamioita pidetään mm. hautajaisissa ja ns. muistotilaisuuksissa. Naamiot voivat esittää erilaisia hahmoja kuten metsästäjiä, parantajia, vartijoita, käsityöläisiä, eläimiä, lintuja, esineitä ja myös abstrakteja asioita. Kullasta taotut naamiot ovat Perun pohjoisrannikolta, Sicán-kulttuurin ajalta ( ). Naamiot on haudattu hallitsijan mukana. Vihreä jademosaiikki-naamio on Meksikosta Mayakulttuurin ajalta ( ). Se kuvaa kuoleman hetkeä, viimeistä hengähdystä.
3 Siniset terracotta-naamiot ovat egyptiläisiä teatterinaamiota 100-luvulta. Naamiot edustavat kreikkalaista Dionysus-jumalaa, jota pidettiin teatterin suojelijana ja uudestisyntymisen jumalana. Egyptissä vastaava jumala oli Osiris. Mustavalkoiset naamiot ovat Uuden-Seelannin maorien naamioita. Ne kuvaavat tatuoituja kasvoja. Uuden-Seelannin maorit ovat kuuluja tatuoinneistaan (moko) ja tatuointikuvioita käytettiin myös naamioissa. Miehet tatuoitiin kasvojen alueelta syvillä viivoilla. Naiset syvätatuoitiin poskista ja huulista. Kasvojen eri alueille tatuoitu symboli edusti jotain tiettyä asiaa ja saattoi kertoa mm. avioliitosta. Tatuoidut päät säilyttivät arvonsa myös kuoleman jälkeen: päälliköiden irtileikatut päät säilöttiin ja asetettiin arvopaikalle.
4 Tämän naamion tiedot ovat kadoksissa. Mistä se voisi olla kotoisin? Muita tunnettuja naamiokulttuureja - Egyptiläiset muumionaamiot, hakusana "egyptian mummy masks" - Mongolialaiset seremonianaamiot, hakusana "ceremonial masks of mongolia" - Jaavalaiset naamiot, hakusana "javanese masks" - Kanadan intiaanien naamiot, hakusana "potlatch mask" - Alaskan eskimoiden naamiot, hakusana "yupik masks" - Intian naamiot, hakusana "masks of India" - Himalajan naamiot, hakusana "masks of the Himalayas" - Kiinalaiset oopperanaamiot, hakusana "chinese opera masks" - Grönlannin naamiot, hakusana "greenlandic masks" Myös Suomessa Lapin samaanit ovat käyttäneet tuohinaamioita. Suomalaisella joulupukilla oli myös alunperin tuohinaamio kasvoillaan, sarvet päässä ja nurin käännetty turkki yllään. Ks. lisätietoa Museoviraston sivuilta: Nuuttipukin naamio
5 Tehtävä Tutustu lähemmin jonkun valitsemasi kulttuurin naamioihin. Selvitä seuraavat asiat: - Missä ja miksi naamioita käytetään? Esim. uskonnollisissa rituaaleissa, näytelmissä ja karnevaaleissa? - Millaisia naamiot ovat? Millaisia ilmeitä niissä on? Esim. peloittava, onnellinen, surullinen, hämmästynyt, vihainen, viekas, lohduttava jne? - Minkälaisia värejä ja kuvioita naamioissa on käytetty? - Miten muuten naamiota on koristeltu? Esim. höyhenillä, helmillä, simpukoilla? - Tee käsin tai tietokoneella viivapiirros jostakin sinua kiinnostavasta naamiosta. Suunnittele oma naamio tutkimasi kulttuurin inspiroimana. Voit jatkaa naamion suunnittelua piirtämääsi viivapiirrokseen. 10/2006 Tarja K.
TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille
TEHTÄVÄEHDOTUKSIA Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. 2. Kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle. 3. Tee kartta kirjan tapahtumapaikoista. 4. Piirrä
Helinä Rautavaaran museo. Selkokielinen opas museon naamioista
Helinä Rautavaaran museo Selkokielinen opas museon naamioista 2 Helinä Rautavaaran museo esittelee erilaisia kulttuureja Helinä Rautavaaran museossa voi tutustua erilaisiin kulttuureihin ja uskontoihin.
TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ
1 TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ A) Satuun liittyviä sisältökysymyksiä: OSA1: OSA 2: 1. Mikä oli kuninkaan ja kuningattaren suurin toive? 2. Millainen uusi kuningatar oli? 3. Mistä uusi
TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE
TEHTÄVÄMONISTE 5. 6. -LUOKKALAISILLE 1. OMA ELÄINSUHDE A) Mikä eläin? Kirjoita viivalle. B) Mitä tunteita eläin sinussa herättää? Piirrä ympyrään hymiö: C) Mitkä eläimet eivät elä Suomessa? Ympyröi. D)
TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi
TUM-412 Luento 9.11.2017 / JP Yliopistonlehtori Sini Hulmi Jumalanpalveluselämän tehtävät harjoittelun aikana (tarkemmin ohjeita alempana) Kaksi liturgiaa Kaksi saarnaa Osallistuminen kasteen, avioliittoon
MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT?
MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT? MATERIAALISSA KÄSITELLÄÄN PERUSTUNTEET: suru, pelko, viha, ILO Tunnemateriaalissa mukana myös positiivisina tunteina: rauhallisuus ja odotus (Miltä tuntuu odottaa
LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille
LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.
PETTULEIVÄSTÄ ÄITIYSPAKKAUKSEEN
PETTULEIVÄSTÄ ÄITIYSPAKKAUKSEEN TEHTÄVIÄ 100 ESINETTÄ SUOMESTA -NÄYTTELYSTÄ Tehtävävihkossa on 100 esinettä Suomesta -näyttelyn kuvia. Näyttely juhlistaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Se on esillä
Ksenia Pietarilainen -keppinuket
Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo
TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE
TEHTÄVÄMONISTE 5. 6. -LUOKKALAISILLE 1. OMA ELÄINSUHDE A) Mikä eläin? Kirjoita viivalle. B) Mitä tunteita eläin sinussa herättää? Piirrä ympyrään hymiö: C) Mitkä eläimet eivät elä Suomessa? Ympyröi. D)
Portfolio / Santtu Rantanen
Portfolio / Santtu Rantanen 2 Santtu Rantanen Muotoilija Puuseppä Luovahulluus@gmail.com Luovahulluus.googlepages.com +358 40 7262 262 Pohjoinen Liipolankatu 13 A15 15500 Lahti 4 Ennen muotolijaksi ryhtymistä
AFrikAn AikA JA AJAnlAsku
AFrikAn AikA JA AJAnlAsku Afrikkalainen elämänrytmi on usein eurooppalaiselle ihmiselle vieras. kyse on siitä, että useiden afrikkalaisten kulttuurien aikakäsitys poikkeaa länsimaisesta. Afrikkalaisesta
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO JA KÄSITYÖ 1-6 luokat Teemana ovat kotiseudun luonnonolot ja käytetyt materiaalit.
YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO JA KÄSITYÖ 1-6 luokat Teemana ovat kotiseudun luonnonolot ja käytetyt materiaalit. Tutki vaatteiden materiaaleja Mistä kankaista ja langoista 1900-luvun alun vaatteet ommeltiin?
PERIMMÄISIIN KYSYMYKSIIN
JOHDANTO USKONTOON USKONTO ILMIÖNÄ Koska uskontoa on vaikea määritellä, tyydytään usein siihen, että mainitaan uskonnon kolme keskeisintä piirrettä: 1. Uskontoon liittyy käsitys YLILUONNOLLISESTA. Uskontoon
Siirtolaisuusinstituutin arkiston aarteita. Riku Kauhanen FM, Arkistoharjoittelija Siirtolaisuusinstituutti
Siirtolaisuusinstituutin arkiston aarteita Riku Kauhanen FM, Arkistoharjoittelija Siirtolaisuusinstituutti Arkisto Arkisto koostuu instituutin omasta virkaarkistosta sekä siirtolaisuutta käsittelevästä
mykofenolaattimefotiili Opas potilaalle Tietoa syntymättömään lapseen kohdistuvista riskeistä
mykofenolaattimefotiili Opas potilaalle Tietoa syntymättömään lapseen kohdistuvista riskeistä Laatimispäivä: Huhtikuu 2016 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Mitkä hoidon riskit ovat?... 3 Ketä riski koskee?...
Kulttuurintutkimuksen koulutusohjelman valintakoe 2009 VALINTAKOETEHTÄVÄT. Koe sisältää neljä vaihtoehtoa:
Kulttuurintutkimuksen koulutusohjelman valintakoe 2009 VALINTAKOETEHTÄVÄT Koe sisältää neljä vaihtoehtoa: I II III IV Novellianalyysi Perinnetekstin analyysi Kuva-aineiston analyysi Populaarimusiikkiaineiston
Aarnikotka pohjoisen kullan vartija
Aarnikotka pohjoisen kullan vartija Logon alkuperä Aarnikotka määritellään yleisesti tarueläimeksi, joka on puoliksi kotka ja puoliksi leijona. Ikonisesta hahmosta tuli UPM:n symboli vuonna 1899 järjestetyn
Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus
Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos
MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle
MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi
Entisajan vaatteissa. Tehtävät koululle
Entisajan vaatteissa Tehtävät koululle Työpajassa tutustutaan arkipukeutumiseen 1900-luvun alussa. Keski-Suomi sijaitsee itäisen ja läntisen kulttuurialueen rajalla, mikä on johtanut kulttuuripiirteiden
Kuvat: Joonas Luukkonen, Mats Tuominen, Jouko Tanskanen / Helsingin kaupunginmuseo, Michael Holler, Helsingin kaupunginmuseo, Marjut, Eero Roine,
Kuvat: Joonas Luukkonen, Mats Tuominen, Jouko Tanskanen / Helsingin kaupunginmuseo, Michael Holler, Helsingin kaupunginmuseo, Marjut, Eero Roine, Lasten ja nuorten puutarhayhdistys, Rimpparemmi, Cartina/Henrik
ALKUPERÄISKANSAT. KU4 Taiteen monet maailmat / HRSK / Marika Tervahartiala
ALKUPERÄISKANSAT KU4 Taiteen monet maailmat / HRSK / Marika Tervahartiala Kulttuurinen approriaatio / kulttuurinen väärinkäyttö?! https://www.theguardian.com/film/filmblog/2016/sep/26/moanapolynesia-disney-cultural-blunders
Oppitunti 4 Värit 2. vaaleanvihreä - Tämä on vaaleanvihreä väri. vaaleanvihreä sammakko - Tämä sammakko on vaaleanvihreä.
Oppitunti 4 Värit 2 musta - Tämä on musta väri. musta salkku - Tämä salkku on musta. musta sähköpistoke - Tämä sähköpistoke on musta. musta kissa - Tämä kissa on musta. Käännä omalle kielellesi. 1 vaaleanvihreä
VARHAISKANTAISET USKONNOT ELI ALKUPERÄISKANSOJEN USKONNOT
VARHAISKANTAISET USKONNOT ELI ALKUPERÄISKANSOJEN USKONNOT Varhaiskantaisten uskontojen kannattajia on tällä hetkellä noin 1,5 % eri uskontojen kannattajista. Varhaiskantaisiksi uskonnoiksi kutsutaan uskontoja,
Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen
LAPSEN SURU Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen Lapsen maailma Lapset ymmärtävät asiat omalla tavallaan ja vaikka ahdistuisivatkin, he saavat itsensä kokoisia kokemuksia elämänsä rakennusaineiksi. Aikuinen
Oppitunti 7 - osa 1 Numerot 11-26 [yhdestätoista kahteenkymmeneenkuuteen] vaalea ja tumma
Oppitunti 7 - osa 1 Numerot 11-26 [yhdestätoista kahteenkymmeneenkuuteen] vaalea ja tumma 1 yksitoista (11) kaksitoista (12) kolmetoista (13) neljätoista (14) viisitoista (15) kuusitoista (16) seitsemäntoista
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012
oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus:
1. Valitse lukemastasi kuvakirjasta/kirjasta yksi kuva. Näytä kuva luokkatovereillesi esim. dokumenttikameran avulla. Kerro kuka/keitä kuvassa on ja mitä siinä tapahtuu. Kerro myös miksi valitsit juuri
Story 36 of 60. www.m1914.org
Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada
VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin
VUOSIRAPORTTI 2018 Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura /kriisipuhelin Vuonna 2017 avioeroon päättyi 13 485 avioliittoa, hieman edellisvuotta vähemmän. (Tilastokeskus)
Lataa Sinitiainen - Esa-Pekka Avela. Lataa
Lataa Sinitiainen - Esa-Pekka Avela Lataa Kirjailija: Esa-Pekka Avela ISBN: 9789526711959 Sivumäärä: 88 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.17 Mb Sinitiainen on pieni ja yleinen lintu, mutta vaatimattomaksi
Visuaalisen suunnittelun suuntautumisvaihtoehto. Visuaalisen suunnittelun valintakoe 2018, Vaihe 1 TEHTÄVÄ 1. Tehtävä: Pakopiste
Visuaalisen suunnittelun valintakoe 2018, Vaihe 1 TEHTÄVÄ 1 Tehtävä: Pakopiste Tehtävänäsi on piirtää pakopiste. Paperin koko A3, toteutusvälineenä lyijykynä. Kirjoita paperin kääntöpuolelle: Maksimissaan
ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa. Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori
ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori AINEETON KULTTUURIPERINTÖ "Aineettomalla kulttuuriperinnöllä" tarkoitetaan
OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus
Harjoite 12: Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja
SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU
SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU 28-29.3.2015 TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS D-HALLI, TAMPERE Osoite:Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja
Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti
Oppitunti 12 Audio - osa 1 rengas Tässä on iso rengas. rengaspino Tässä on rengaspino. rengaskasa Tässä on paljon renkaita yhdessä isossa kasassa. DVD-levy kolme DVD-levyä DVD-levypino monta DVD-levyä
Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä?
Koulu ja työ - ohje Koulunkäyntiin liittyen tärkeää on selvittää sekä motivaatio käydä koulua, mutta myös mahdolliset pulmat tai oppimisvaikeudet. Mikäli koulut on jo käyty, niin työelämään liittyen on
SUKUPUOLISUUDEN JA SEKSUAALISUUDEN MONIMUOTOISUUS. Hanna Vilkka
SUKUPUOLISUUDEN JA SEKSUAALISUUDEN MONIMUOTOISUUS Hanna Vilkka Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Niistä on pienet tytöt tehty. Mistä on pienet pojat tehty? Etanoista,
Raamatun oikea ja väärä IR
Raamatun oikea ja väärä IR Raamattu koostuu 66 eri kirjasta ja jokainen kirja on syntynyt johonkin tarkoitukseen. Raamattu ei ole yksi yhtenäinen kokonaisuus eikä siitä sen vuoksi voi poimia yksiselitteisiä
PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen
PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Sovella kohderyhmän ja iän mukaan. Perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. teosluettelon kanssa. PERUSASIAT
Intialaisen Natya Chetana - teatteriryhmän tietoisuuden teatteri
Intialaisen Natya Chetana - teatteriryhmän tietoisuuden teatteri Voimaa taiteesta Taiteen soveltavien menetelmien haasteet ja mahdollisuudet hyvinvointialalla 4.10.2011 YTT Satu Ranta-Tyrkkö e-mail satu.ranta-tyrkko@uta.fi
Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali
Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala
JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN. Jaakko Kujala Urban Light
JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN Jaakko Kujala Urban Light 17.3.2016 JOH. 4:3-30 (OMA KÄÄNNÖS ) Jeesus lähti Jyväskylästä ja oli taas menossa Ahvenanmaalle. Hänen oli kuljettava Turun kautta. Niin hän saapui
Pori KILPAILUKUTSU
11.11.2017 Pori KILPAILUKUTSU Osallistumismaksut: 30 /kilpailija/sarja 30 /joukkue/sarja 10 lounas Tervetuloa Karhu Karateen 11.11.2017 Porin tekniikkaopistolle Professorintie 5, 28600 Pori Osallistumismaksut
R E S P E C T - P R O J E C T
R E S P E C T - P R O J E C T L i i k k u k a a - S p o r t s F o r A l l Liikkukaa Sports For All, RESPECT-campaign Me uskomme, että nuoret tarvitsevat sellaisia roolimalleja, jotka julkisesti vastustavat
luontopolkuja punaisilla naruilla
luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai
Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka)
sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua
75059 Suuri lajittelusarja
75059 Suuri lajittelusarja Peliohjeet Tämä sarjan sisältö: 632 kpl lajitteluesineitä 3 kpl onnenpyörää 6 kpl lajittelukulhoa 1 kpl muovinen lajittelualusta 1 kpl numeromerkitty arpakuutio Lajittelusarja
Anne Kalliomäki. Keski-Suomen vetovoiman lisääminen tarinallistamalla 20.11.2014 Peurunka
Anne Kalliomäki Keski-Suomen vetovoiman lisääminen tarinallistamalla 20.11.2014 Peurunka JOS KESKI-SUOMI OLISI TUNNE! MIKÄ TUNNE SE OLISI?! PUNAINEN LANKA Tarinakone valmentaa yrityksiä tarinallistamaan
Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010
Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010 Festivaalien taloudelliset avainluvut 2010 2 Taustaa Finland Festivals tutki kolmatta kertaa festivaalien
1. Helppo ja hauska pöytäteatteri
1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän
Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:
Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon
Pori KILPAILUKUTSU
12.11.2016 Pori KILPAILUKUTSU Osallistumismaksut: 30 /kilpailija/sarja 30 /joukkue/sarja 10 lounas Tervetuloa Karhu Karateen 12.11.2016 Porin tekniikkaopistolle Professorintie 5, 28600 Pori Osallistumismaksut
KENRAALI. Hanki 18 vahvistusjoukkoa tällä vuorolla Pelaa, kun VAHVISTUSJOUKOT ON HANKITTU Hasbro
KENRAALI Hanki 18 vahvistusjoukkoa tällä vuorolla, kun VAHVISTUSJOUKOT ON HANKITTU 110414538109 14538c09_Mission.inds 2-3 16/9/04, 9:04:10 Valloita yksi alue jokaisesta viidestä maanosasta KENRAALI 14538c09_Mission.inds
Nainen ja seksuaalisuus
Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin
tanssi ruusuilla! Dans På Roser!
tanssi ruusuilla! Dans På Roser! Elämä ei tietenkään ole pelkkää tanssia ruusuilla, se on myös samppanjaa ja mansikoita! Naistenpäivän kunniaksi tehdyn sukan pohjana on norjalaisen täitakin (Lusekofta)
Kuvat: Joonas Luukkonen, Mats Tuominen, Jouko Tanskanen / Helsingin kaupunginmuseo, Michael Holler, Helsingin kaupunginmuseo, Marjut, Eero Roine,
Kuvat: Joonas Luukkonen, Mats Tuominen, Jouko Tanskanen / Helsingin kaupunginmuseo, Michael Holler, Helsingin kaupunginmuseo, Marjut, Eero Roine, Lasten ja nuorten puutarhayhdistys, Rimpparemmi, Cartina/Henrik
Virtuaalinen flirttailupeli tytöille!
Virtuaalinen flirttailupeli tytöille! FlirttiStoori on ensimmäinen suomenkielinen flirttailupeli tytöille. Peli koostuu paljon dialogia sisältävistä jaksoista, jotka antavat pelaajan kokea OMAN VIRTUAALISEN
3. Ristiinnaulitseminen: uskontotietous
3. Ristiinnaulitseminen: uskontotietous Teema: Kuolema Kuolema on ratkaisematon mysteeri. Emme tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu, mutta etenkin läheisen kuoleman kohdatessa useimmat meistä haluaisivat tietää.
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely
Räkna biljetten, laskekaa lippu
Räkna biljetten, laskekaa lippu - Lippujen ja liputuksen kulttuurihistoriaa Liput ovat vaakunoiden ohella merkittävimpiä valtioiden ja muiden yhteisöjen visuaalisia tunnuksia. Tutustumme lippujen ja liputuksen
Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma
1 Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1 kaunis - ruma kaunis joutsen ruma olio = ruma otus kaunis puutalo Suomessa on paljon kauniita puutaloja. ruma olio Oliolla on yksi silmä. Olio on sininen.
TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi
Tämä ja luennon alkuosuus nähtävissä kurssikotisivulla https://courses.helsinki.fi/fi/tum- 412/124268595 Materiaali myös blogipalvelussa, josta myös harjoittelunohjaajat näkevät nämä! TUM-412 Luento 5.11.2018
Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2012
Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2012 Festivaalien taloudelliset avainluvut 2012 2 Taustaa Finland Festivals on jatkanut projektia vuonna
Kuvat: Joonas Luukkonen, Mats Tuominen, Jouko Tanskanen / Helsingin kaupunginmuseo, Michael Holler, Helsingin kaupunginmuseo, Marjut, Eero Roine,
Kuvat: Joonas Luukkonen, Mats Tuominen, Jouko Tanskanen / Helsingin kaupunginmuseo, Michael Holler, Helsingin kaupunginmuseo, Marjut, Eero Roine, Lasten ja nuorten puutarhayhdistys, Rimpparemmi, Cartina/Henrik
Maatilalla. Opettajan ohjeet: Kysymyksiä tokaluokkalaisille: Bingo:
Maatilalla Opettajan ohjeet: Yhteystiedot: Tilastokeskus tilastokoulu@tilastokeskus.fi Luokka-aste: 1. 2. lk. Oppiaine: matematiikka Tarvikkeet: lyijykynä, värikynät, tehtäväpaperit monistettuna. Oppitunnin
Rademacherin pajat. Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä
Rademacherin pajat Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä Rademacherin pajoissa Eskilstunassa on jo satojen vuosien ajan valmistettu veitsiä, saksia, silmäneuloja, nuppineuloja,
TURNAUSOHJEET. Turnauksen tavoite. Ennen aloitusta. Taistelukierroksen Pelaaminen. www.ninjago.com
Turnauksen tavoite Ennen aloitusta Haluatko Spinjitzumestariksi? Valitse vastustaja ja mittele taitojasi monella kierroksella. Voitat ottamalla vastustajaltasi kaikki aseet! Jokainen pelaaja tarvitsee
mayat tunsivat tähtien liikkeet
mayojen kalenteri mayat ovat väli-amerikassa meksikon ja Guatemalan alueella elävä kansa, joiden kehittämä korkeakulttuuri kukoisti 300 800-luvuilla jaa. eli ennen kuin kolumbus saapui amerikkaan. mayojen
Korvat: Muoto Keskikokoiset, leveät tyvestä, pyöristyneet kärjet. Sijainti Sijoittuneet päälaelle kauas toisistaan hiukan eteenpäin kaareutuneet.
RAG RAGDOLL ROTUMÄÄRITELMÄ Yleistä: Ulkomuoto Ragdolleissa on kolme erilaista kuviota: colourpoint, mitted ja bicolour ja 20 värimuunnosta kussakin, yhteensä 60. Ragdoll on kiinteä, suuri kissa, jolla
ORTODOKSISET KIRKOT. Uskonto on täynnä mysteerejä
ORTODOKSISET KIRKOT Historia Uskonto on täynnä mysteerejä Ortodoksinen kirkko alkoi kehittyä Kreikassa ja Bysantissa omaksi suuntauksekseen. Syynä tähän olivat eri kieli eli kreikka ja kulttuuri, joka
Kasvokkain lapsen kanssa - Lapsen dialoginen kohtaaminen
Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid2. Kasvokkain lapsen kanssa - Lapsen dialoginen kohtaaminen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvo0elupäivät 21. 22.9.2017, Kuopion
tiistai Kaksiosainen: Suoritetaan ensin kohta a, aikaa 15 min. Sen jälkeen paperit kootaan ja aloitetaan kohta b.
tehtävä 2: tiistai 13 17 Kaksiosainen: Suoritetaan ensin kohta a, aikaa 15 min. Sen jälkeen paperit kootaan ja aloitetaan kohta b. tehtävä 2 a OMENA ESINEENÄ Omenan voi syödä, mutta miten muuten sitä voisi
SENIORILAUTTA. Keskiviikkoisin klo Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali
SENIORILAUTTA Keskiviikkoisin klo 10.30 12.00 Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali Senioritoiminnan järjestämä kerhoryhmä on kaikille iäkkäille ihmisille maksuton.
KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT
KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT 16.1.2018 Tiedotuskeskuksen messuhankkeet vuonna 2018 TPAM Performing Arts Meeting in Yokohama 10-18.2.2018, Jokohama, Japani internationale tanzmesse
ZA5222. Flash Eurobarometer 287 (Influenza H1N1) Country Specific Questionnaire Finland
ZA5222 Flash Eurobarometer 287 (Influenza H1N1) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 287 INFLUENZA Q1. Aiotteko ottaa kausi influenssarokotuksen tänä vuonna? Kyllä, olen jo ottanut rokotuksen...
Terhi Utriainen HY, Maailmankulttuurien laitos
Terhi Utriainen HY, Maailmankulttuurien laitos Uskontotiede Kuolema oman elämän keskellä ja omien arvojen mukaisesti Ars moriendi; kuolemisen taito? Monikulttuurisuuden haasteet: islam ja buddhalaisuus
Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.
Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.
Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi
SAAMELAISKULTTUURI Lapin maakuntamuseon tehtäväpaketti NIMI: KOULU ja LUOKKA: PÄIVÄMÄÄRÄ: Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi A. SAAMELAISET Saamelaisalue Saamelaiset ovat alkuperäiskansa. Saamelaisia asuu
4.2 Tunnetaitojen opetussuunnitelma
4.2 Tunnetaitojen opetussuunnitelma 1 vko aihe toteutustapa tammikuu 1 oman kehon minun kehoni hahmottaminen peilin edessä oman kehon koskettaminen, oman selän katsominen pikkupeilin avulla (siellä se
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _ 17/28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 23.3.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JERIKON VALTAUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupunki b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jatkoa edelliseen
APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme
www.scriptural-truth.com APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE 1611 Bel ja lohikäärme Kirja Bel ja lohikäärme [in Daniel] Bel ja lohikäärme, historia Eristyksissä Daniel loppuun. {1:1} ja kuningas
Tee-se-itse -tekoäly
Tee-se-itse -tekoäly Avainsanat: koneoppiminen, tekoäly, neuroverkko Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio, yliopisto Välineet: kynä, muistilappuja tai kertakäyttömukeja, herneitä tms. pieniä esineitä Kuvaus:
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,
1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille
1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille A. Näin suoritat lukudiplomin 1. Ohjeet alakoululaisille Lue vuoden aikana luokan lukudiplomiin tarvittavat kirjat, tee jokaiseen lukemaasi
Kestävän matkailun kyselytutkimus 2013. Miia Aaltonen / Projektiassistentti / GreenCity-ohjelma // 044 416 3277 // miia.aaltonen@lahti.
Kestävän matkailun kyselytutkimus 2013 Miia Aaltonen / Projektiassistentti / GreenCity-ohjelma // 044 416 3277 // miia.aaltonen@lahti.fi Kestävän matkailun kyselytutkimuksen taustaa Kestävä matkailu on
Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5
00240 Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5 Kilpailu Paikka KARATEN SUOMEN MESTARUUS KILPAILUT 1.4.2017 Tesoman palloiluhalli, Tesoman valtatie 46, 33310 Tampere Karttalinkki: Tesoman valtatie 46 Ajankohta Osallistumismaksut
Tässä teille helposti täytettävä perukirja
Tässä teille helposti täytettävä perukirja Lue perukirjan täyttöohjeet perukirjanetissa.fi -sivulta Voitte täyttää perukirjan tietokoneellanne tai tulostamisen jälkeen käsin. Kuolemantapauksen jälkeen
Vertailukuntien valinta
Vertailukuntien valinta Vertailukunniksi kannattaa yleensä valita kuntia, jotka mm. ovat suunnilleen samankokoisia kuin oma kunta edustavat suunnilleen samankaltaista rakennetta kuin oma kunta (ikäjakauma,
PAKOLAISET, MAAHANMUUTTAJAT, ROMANIT Toisen rodun, kultturin, uskonnon omaavien ihmisten kohtaaminen.
Koulutuspäivä Pörkenäs 3.5.2011 PAKOLAISET, MAAHANMUUTTAJAT, ROMANIT Toisen rodun, kultturin, uskonnon omaavien ihmisten kohtaaminen. Tausta - pakosta vai vapaaehtoisesti - yksin vai perheen kanssa - traumaattisia
Brian J. Skerry, National Geographic Stock / WWF. WWF:n Kalaopas Muutokset 2016 Kalaoppaaseen
Brian J. Skerry, National Geographic Stock / WWF WWF:n Kalaopas Muutokset Kalaoppaaseen Grönlanninpallas eli sinipallas Suosi: - Harkitse: Barentsinmeri 1, troolattu Beringinmereltä 2, pitkäsiimalla ja
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
Käyttöohje - Sanoma Pro digikirjat verkkopalvelu v 1.0 2013-07- 10. Sanoma Pro digikirjat verkkopalvelu... 2. Yleistä... 2. Laitteistovaatimukset...
- 1 - Käyttöohje - Sanoma Pro digikirjat verkkopalvelu v 1.0 2013-07- 10 Sanoma Pro digikirjat verkkopalvelu... 2 Yleistä... 2 Laitteistovaatimukset... 2 Sisäänkirjautuminen... 2 Uloskirjautuminen... 3