Oikeuslääketieteellinen tutkimus poikkeaa

Transkriptio

1 Oikeuslääketiede Elävänä oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa Ursula Vala, Antti Lammi, Päivi Mäkelä-Bengs ja Antti Sajantila Kliininen oikeuslääketiede käsittelee tapauksia, joissa ihminen on joutunut yhteiskunnan tai yksilön oikeusturvaa loukkaavan toiminnan kohteeksi. Lääkärin lausunnolla on huomattava merkitys sekä rikoksen uhrin että tekijäksi epäillyn kannalta, sillä sitä käytetään usein todistusaineistona oikeudenkäynnissä. Parhaimmillaan kliininen oikeuslääketiede palvelee puolueettomasti asiantuntijatutkimuksin ja lausunnoin sekä yksilön että yhteiskunnan oikeusturvaa. Koska rikoksen uhri tai rikoksesta epäilty ovat melko harvinaisia tutkittavia yleislääkärin vastaanotolla, on hyvä muistaa, että Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksen oikeuslääkäriaseman päivystäjien työhön kuuluu myös koko Suomen kattava puhelinkonsultaatio, joka palvelee lääkärikollegoja ja muita viranomaisia. Oikeuslääketieteellinen tutkimus poikkeaa tavanomaisesta lääkärin työstä siten, että lääkäri toimii tutkimustilanteessa puolueettomana ja ulkopuolisena asiantuntijana. Hän välittää lääkärintodistuksella tietoa kolmannelle osapuolelle, jotta tämä voisi tehdä asianmukaisia päätöksiä. Viranomaiset pyytävät esimerkiksi vamma- tai seksuaalirikostutkimuksissa lääkäriä laatimaan löydöksistään kirjallisen lausunnon. Lisäksi lääkäri saattaa joutua täydentämään tai selventämään lausuntoaan asiantuntijatodistajana oikeudenkäynnissä (Sajantila, tässä numerossa). Mikäli poliisi tai muu viranomainen esittää pyynnön virkalääkärille esimerkiksi verinäytteen ottamisesta tai humalatilatutkimuksen suorittamisesta, on lääkäri velvollinen noudattamaan pyyntöä ja antamaan virka-apua. Virka-avulla tarkoitetaan työapua, jota viranomaiset ovat velvollisia organisaation sisällä antamaan toisilleen, vaikka pyytäjällä ei olekaan antajaan nähden käskyvaltasuhdetta. Terveyskeskuslääkäri on siis velvollinen tekemään oikeuslääketieteellisen tutkimuksen, kun poliisiviranomainen sitä pyytää. Helsingin yliopiston oikeuslääkäriasemalla toimii nykyään Suomen ainoa ympärivuorokautinen oikeuslääkäripäivystys. Päivystysalue kattaa koko Suur-Helsingin alueen ja lähikunnat. Toiminta-alueen väestömäärä on viidennes maamme asukasluvusta. Helsingin yliopiston oikeuslääkäriasemalla tehtiin vuonna 1997 kaikkiaan tutkimusta. Tutkimukset tehtiin valtaosassa tapauksista poliisi- tai tulliviranomaisten pyynnöstä. Tutkimusmäärissä on ollut vähäistä vaihtelua vuosina (taulukko 1). Lääkärikollegoja, poliisia ja muita viranomaisia sekä yksityisiä kansalaisia päivystävät oikeuslääkärit auttavat puhelinkonsultaatiopalvelulla, joka kattaa koko maan. Tutkittavana rikoksen uhri Pahoinpitelyihin liittyvät vamma- ja väkisinmakaustutkimukset ovat liikennejuopumustutkimusten jälkeen merkittävin ryhmä oikeuslääketieteellisistä tutkimuksista. Harvinaisempana tehtävänä on lääkärin henkirikospaikalla tekemä vainajan ulkotarkastus. Rikoksen uhrille tehtävät tutkimukset vaihtelevat jonkin verran tapauskohtaisesti (taulukko 2). Vammat tutkitaan ja kuvataan yksityiskohtaisesti. Lääketieteellisesti pieneltä vaikutta Duodecim 1999; 115: U. Vala ym.

2 Taulukko 1. Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksen oikeuslääkäriaseman tutkimusmäärät vuosina 1980, 1985 ja Tutkimus % kaikista tutkimuksista Liikennejuopumustutkimukset Muut humalatilatutkimukset Vainajien ulkotarkastukset Vammatutkimukset Väkisinmakaustutkimukset Väkisinmakauksesta epäiltyjen tutkimukset Haureustutkimukset Huumekuriiritutkimukset Oikeusantropologiset tutkimukset Oikeusodontologiset tutkimukset Isyysverinäytteiden otot Muut näytteidenotot Yhteensä = tutkimuksia ei tehty tai niistä ei ole tarkkaa tilastoa valla vammalla, kuten naarmulla tai mustelmalla, voi olla huomattava oikeudellinen merkitys. Juuri vammalöydökset ovat se osa tutkimusaineistoa, joka katoaa tai muuttuu sitä enemmän, mitä enemmän aikaa kuluu tapahtumasta. Tämän vuoksi on tärkeää, että oikeuslääketieteelliset tutkimukset tehdään mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen. Myös vammojen puuttuminen tulee huomioida, koska joskus voi olla merkitystä silläkin, että tutkittavasta ei esitietojen vastaisesti löydy vammoja. Tutkittavalta otetaan verinäyte DNA-tutkimusta varten ja usein myös alkoholi-, lääkeaineja huumausainetutkimusta varten. Virtsanäytettä voidaan käyttää lääkeaine- ja huumeseulontaan. Päihdenäytteet kannattaa ottaa kaiken varalta säilytettäväksi, kunnes tiedetään, onko niiden tutkimisella merkitystä. Usein tapahtumien kulku on tutkimustilanteessa vielä sen verran epäselvä, ettei voida sanoa varmasti, voisiko päihteillä olla osuutta asiaan. Esimerkki: Tutkittava oli ollut risteilyllä ja epäili tulleensa raiskatuksi aamuyöllä. Hän muisti nauttineensa ainoastaan 2 3 lasia viiniä illan aikana ja arveli tulleensa huumatuksi, koska hänen muistikuvansa tapahtumien kulusta olivat epäselvät. Seuraavana aamuna tehdyn tutkimuksen yhteydessä otetusta verinäytteestä määritettiin alkoholipitoisuudeksi 2.3. Merkkejä ulkoisesta väkivallasta ei ollut. Emätinnäytteessä todettiin siittiöitä. Tapaus osoittaa, että ilmoitettu alkoholimäärä ei aina vastaa todellisuutta. Veren suuri alkoholipitoisuus mahdollistaa syytteen nostamisen myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska on mahdollista, että tutkittava ei päihtymyksen takia ollut kykenevä ilmaisemaan tahtoaan. Lääkärinlausunnossa on kuvatunlaisessa tilanteessa syytä pitäytyä varovaiseen kannanottoon, koska tietoa alkoholin nauttimisajankohdasta ei ole käytettävissä. Raiskaustapauksissa ei aina löydy genitaalialueiden merkittäviä vammoja eikä siittiöitä. Oikeuslääkäriasemalla vuonna 1998 todetut löydökset raiskaustapauksissa on lueteltu taulukossa 3. Löydösten puuttuminen ei kuitenkaan todista, ettei tekoa olisi tapahtunut. Mahdollisista veri- tai muista tahroista otetaan näyte keittosuolaan tai steriiliin veteen kastetulla pumpulipuikolla, joka säilötään näytteenoton jälkeen muoviputkeen. Tuoreesta puremajäljestä on mahdollista saada tekijän sylkinäyte DNA-tutkimusta varten. Kynnenalusnäytteet otetaan tarvittaessa hammastikulla kynsien alta tai leikkaamalla kynnet muoviputkeen. Seksuaalirikoksen uhrilta otetaan edellä mainittujen näytteiden lisäksi siemennestenäyte emättimestä ja tarvittaessa myös peräaukosta tai suusta. Lisäksi tulee ottaa sukupuolitautien ns. nollanäytteet sen osoittamiseksi, että tutkittavalla ei tutkimushetkellä ollut mitään sukupuoliteitse tarttuvaa tautia ja että näin ollen mahdollisesti myöhemmin ilmenevä tauti on toden- Elävänä oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa 1537

3 Taulukko 2. Oikeuslääketieteellisen lääkärintutkimuksen yhteydessä mahdollisesti otettavia näytteitä. Taulukko 3. Väkisinmakaustutkimusten löydökset Helsingin oikeuslääkäriasemalla vuonna Näyte Väkisinmakaus Pahoinpitely Uhri Epäilty tekijä Uhri Epäilty tekijä Löydös Tapauksia n % Alkoholi veri virtsa Huumaus- ja lääkeaineet veri virtsa hius DNA veri tahra kynnenalus hius kondomi + + Siittiöt emätin + kondomi + + Kuitu häpykarvat + + hius Sukupuolitaudit veri + + virtsaputki + + kohdunsuu + Ulkoinen väkivalta valokuvaus näköisesti peräisin raiskauksesta (taulukko 3). Vainajan ulkotarkastuksessa on kysymyksessä usein kuolinajan määritys ja kuolinsyyn alustava arviointi, toisin sanoen siinä pyritään selvittämään, onko kyseessä mahdollisesti muu kuin luonnollinen tautikuolema. Kuolinajan määritystä varten tarkastellaan vainajan kuolonkankeuden kehittymistä sekä lautumien väriä, paikkaa ja pois painettavuutta. Lisäksi mitataan vainajan peräsuolilämpö ja merkitään muistiin myös ympäristön lämpötila. Rikoksesta epäilty oikeuslääkärin vastaanotolla Siittiöitä morfologisesti ehjiä siittiöiden päitä 5 5 Urogenitaalivammoja Ei genitaalivammoja Alkoholia Huumeita tai lääkeaineita 2 2 Ei löydöksiä 4 4 Kieltäytyi tutkimuksesta Urogenitaalivammoiksi on tässä luokiteltu vain sellaiset, joilla voidaan katsoa olevan merkitystä väkisinmakauksen toteennäyttämiseksi. 2 Kaikki kieltäytymiset tapahtuneet miespuolisten päivystävien oikeuslääkärien ollessa työvuorossa. Lääkärin on tutkiessaan rikoksesta epäiltyä pidettävä mielessään, että tutkittava on pelkästään epäilty ja vasta tuomioistuin päättää hänen syyllisyydestään tai syyttömyydestään. Kun poliisi tuo tutkittavaksi henkilön epäiltynä todennäköisin syin rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta, taikka rattijuopumuksesta, voidaan suorittaa henkilönkatsastus. Sillä tarkoitetaan ruumin tarkastamista, verinäytteen ottamista tai muuta ruumiiseen kohdistuvaa tutkimusta, josta tutkittavalle ei saa aiheutua sanottavaa haittaa. Verinäytteen ottamista ja kliinistä humalatilatutkimusta lukuun ottamatta henkilönkatsastuksessa ei saa olla saapuvilla terveydenhuollon henkilökuntaan kuulumattomia muita tutkittavan kanssa eri sukupuolta olevia henkilöitä kuin alaikäisen tutkittavan huoltaja (Pakkokeinolaki 450/87). Henkilönkatsastukseen voi kuulua vammojen toteaminen, natiiviröntgenkuvaus sekä erilaisten näytteiden otto (veri-, tahra-, hius-, karva-, kynnenalus-, sukupuolitautinäytteet) (taulukko 2). Virtsanäyte voidaan ottaa ja suoliston tähystys tehdä, mikäli tutkittava siihen suostuu. On kuitenkin huomattava, että verinäyte voidaan ottaa ainoastaan tavanomaisena laskimonäytteenä eikä siis esimerkiksi preparoimalla suoni. Jos kuitenkin tutkittavalle joudutaan lääketieteellisin perustein asettamaan valtimokanyyli, voidaan tarvittava verinäyte ottaa myös tästä kanyylistä. Nesteytystä varten asetetusta laskimokanyylistä ei verta luonnollisesti ole syytä ottaa päihdetutkimuksiin veren laimentumisen vuoksi. Vastaavasti 1538 U. Vala ym.

4 virtsanäyte voidaan ottaa, jos potilas on lääketieteellisistä syistä ensin katetroitu. Esimerkki: Lentoaseman tulli toi tutkittavaksi miehen, jonka epäiltiin kätkeneen kehonsa sisään huumeita. Vatsan natiiviröntgenkuvassa todettiin kolme vierasesineiksi sopivaa kappaletta paksusuolessa. Pakettien luonnollista poistumista jäätiin odottamaan. Viisi päivää myöhemmin sama mies tuotiin peräsuolen tähystystä ja pakettien poistamista varten oikeuslääkäriasemalle. Tutkittava kieltäytyi kaikista toimenpiteistä. Häntä varoitettiin tilanteen hengenvaarallisuudesta. Uudessa röntgenkuvassa todettiin pakettien hieman laskeutuneen. Seuraavan kerran mies tuotiin tutkittavaksi 17 päivän kuluttua edellisestä käynnistä, kun hän ei ollut kertaakaan ulostanut pidättämisen jälkeen. Jälleen ehdotettiin pakettien poistoa, josta tutkittava kieltäytyi. Varoitukset uusittiin, ja tutkittava sanoi ymmärtävänsä tilanteen. Muutamaa päivää myöhemmin mies ulosti kolme muovisäiliötä (ns. Kinder-munasäiliöitä). Laki ei anna valtuuksia tehdä tutkittavan kieltäytyessä toimenpiteitä, joista voi olla sanottavaa haittaa, vaikka lääketieteelliset perusteet olisivat olemassa.»jos otan, en aja» Liikennejuopumustutkimukset ovat olleet suurin päivystävien oikeuslääkäreiden työllistäjä. Vuosittain Helsingin oikeuslääkäriasemalla on tehty noin liikennejuopumustutkimusta (taulukko 1). Lääkärien tekemät liikennejuopumustutkimukset ovat lukumääräisesti vähentyneet huomattavasti, koska poliisi otti kesällä 1998 valtakunnallisesti käyttöön ns. tarkkuusalkometrit (Lindbohm ja Luntiala 1998). Nämä laitteet korvaavat valtaosan verenalkoholitutkimuksista. Muutoksen seurauksena kliinisten päihdetutkimusten merkitys on korostunut lääkärin työssä. Kliinisten kokeiden merkitys on erityisen suuri, kun arvioidaan liikenteelle haitallisten lääkeaineiden ja huumeiden osuutta rattijuopumuksessa (Laaksonen 1997b). Rattijuopumuksen rajat ovat 0.5 veressä tai 0.25 mg/ml uloshengitysilmassa. Vastaavasti törkeän rattijuopumuksen rajat ovat 1.2 ja 0.6 mg/ml. Nämä ovat selkeästi mitattavissa, ja niiden rangaistavuudesta on laissa määrätty. Huomionarvoista on, että veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuus eivät ole yhteismitallisia eikä niistä voida tehdä tarkkoja laskennallisia päätelmiä toistensa suhteen. Tarkkuusalkometria käytettäessä ns.»takaisinlaskentaa» eli ajonaikaisen alkoholipitoisuuden määrittämistä ei voida suorittaa. Näin ollen esitettäessä väite nauttimisesta ajon jälkeen tulisi aina ottaa verinäytteet alkoholipitoisuuksien määrittämiseksi. Esimerkki: Tutkittava (78 kg painava mies) oli osallisena liikennevahingossa kello Kiinniotettaessa kello hän puhalsi alkometriin luvun 1.8. Hän kiisti nauttineensa alkoholia ennen ajoa mutta myönsi juoneensa ajon jälkeen yhden pullon keskiolutta. Verinäyte otettiin kello Veren alkoholipitoisuus oli tällöin Kansanterveyslaitoksen verenalkoholilaboratorion tekemän takaisinlaskennan perusteella voitiin arvioida, että tutkittavalla oli ollut ajon aikaan elimistössään 47 g absoluuttista alkoholia, mikä vastaa veren alkoholipitoisuutta 0.8. Takaisinlaskennalla pystyttiin kumoamaan jälkinauttimisväite ja osoittamaan, että ajonaikainen veren alkoholipitoisuus oli yli sallitun rajan. Liikenteeseen liittyvissä päihdetutkimuksissa on lääkeaine- ja huumetapausten lukumäärä lisääntynyt viime vuosina (Niemi 1998). Lääkeaineiden ja huumeiden käytön rangaistavuutta ei ole vastaavaavanlaisesti määritetty pitoisuusrajojen mukaan. Tämän vuoksi kliinisten kokeiden antama tieto päihtymystilasta on ratkaiseva tuomioistuimen päätöksen kannalta. Lasten pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö Kliinisen oikeuslääketieteen piiriin kuuluvat myös lapsiin kohdistuvat pahoinpitelyt ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Helsingin oikeuslääkäriaseman päivystävät lääkärit käyvät lähialueiden sairaaloissa tekemässä oikeuslääketieteellisen tutkimuksen, mikäli hoitohenkilökunnan keskuudessa syntyy epäily pahoinpitelystä tai hyväksikäytöstä. Erityisesti tilanteissa, joissa vamman aiheuttajaksi tai hyväksikäyttäjäksi Elävänä oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa 1539

5 epäillään vanhempia tai jompaakumpaa heistä, on oikeuslääkärin toiminta sairaalan ulkopuolisena asiantuntijana hoitosuhteen säilymisen kannalta oleellisen tärkeää. Usein toinen vanhemmista, muu sukulainen tai esimerkiksi päiväkodin henkilökunta esittää epäilyn. Epäily syntyy useimmiten toistuvista, selittämättömistä mustelmista tai esimerkiksi epätyypillisistä murtumista, joiden syntymekanismi on jäänyt epäselväksi. Seksuaalisessa hyväksikäytössä lapsen käytöksessä tai puheissa tapahtunut muutos kiinnittää vanhempien tai läheisen huomion. Esitettäessä epäily lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on lapselle tehtävä tutkimus sukupuolielinten ja peräaukon tilan toteamiseksi. Valtaosassa tapauksista mitään fyysisiä merkkejä hyväksikäytöstä ei ole todettavissa. On tärkeää muistaa, että fyysisellä tutkimuksella voidaan vain harvoin osoittaa tai sulkea pois seksuaalinen hyväksikäyttö. Poikkeuksena tästä säännöstä on siittiöiden löytyminen lapsen emättimestä, peräaukosta, suusta tai vaatteista, mitä voidaan pitää vakuuttavana osoituksena hyväksikäytöstä. Myös tuore immenkalvon repeämä tai sukupuolitauti tukee vahvasti oletusta hyväksikäytöstä. Jo puberteetin saavuttaneilla tytöillä on raskaus luonnollisesti osoitus tapahtuneesta sukupuoliyhteydestä. Pienten lasten tutkimukset tehdään usein lapsen ollessa anestesiassa. Tämän menettelyn katsotaan traumatisoivan lasta vähemmän kuin tutkimus ilman anestesiaa. Anestesiatutkimuksen hyödyllisyydestä on kuitenkin ristiriitaisia mielipiteitä. Seksuaalisen hyväksikäytön epäilyynkin liittyy yleensä voimakkaita tunteita ja monimutkaisia perhetilanteita. Lääkärin tuleekin muistaa lasta tutkiessaan välttää erityisen huolellisesti johdattelevien kysymysten esittämistä. Huolimattomalla tutkimuksella voidaan muutenkin vaikea tilanne tehdä entistäkin hankalammaksi. Isyystutkimusnäytteiden otto on lääkärin vastuulla Isyystutkimuksissa on kokonaan luovuttu tavanomaisista veriryhmätutkimuksista ja ne perustuvat nykyisin kokonaan DNA-tutkimuksiin (Sajantila ja Lukka 1997, Sajantila tässä numerossa). Suomessa isyystutkimuksia tehdään vuosittain noin Laboratoriotutkimukset on keskitetty Kansanterveyslaitokseen ja joissain yksittäistapauksissa Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksen oikeusbiologian laboratorioon. Oikeuslääkäriasemalla on otettu vuosittain näytteitä noin :aa isyysmääritystä varten (taulukko 1). On muistettava, että isyystutkimusnäytteen saa isyyslain mukaan ottaa vain lääkäri (Isyyslaki 700/73). Vastuuta näytteenotosta ei siten tule siirtää muulle laboratoriohenkilökunnalle. Päivystävä oikeuslääkäri neuvoo puhelimitse myös isyystutkimuksiin liittyvissä biologisissa tai lääketieteellisissä ongelmissa. Koska isyystutkimuksissa on usein kysymys myös huomattavista taloudellisista seuraamuksista tai niiden välttämisestä, on henkilöllisyyden varmistaminen näytteenoton yhteydessä erittäin tärkeää. Lapsilla ei yleensä ole omaa henkilöllisyystodistusta, ja näin ollen henkilöllisyyden varmistaa lapsen huoltaja, käytännössä usein äiti. Näytettä ei lapsesta saa ottaa ilman holhoojan suostumusta tai tuomioistuimen määräystä. Lasten verinäytteen otto ei ole aina täysin ongelmatonta. Verinäytteen sijasta voidaan joskus ottaa lapselta näyte posken limakalvosta. DNA-tutkimuksia varten otettavissa näytteissä toisin kuin tavanomaisissa veriryhmä- ja immunologisissa tutkimuksissa ei ole näytteen ottamiselle periaatteellista alaikärajaa. Oikeuslääketieteelliset lausunnot Lääkärintodistuksella tarkoitetaan yleisesti lääkärin allekirjoittamaa asiakirjaa, jossa todetaan tosiasiat ottamatta kantaa niistä mahdollisesti tehtäviin päätelmiin. Sen sijaan lääkärinlausunto sisältää havaittujen tosiasioiden lisäksi niistä tehtäviä päätelmiä (Laaksonen 1997b). Lääkärinlausunnolla on huomattava yhteiskunnallinen ja oikeudellinen merkitys. Sen tarkoituksena on tukea niin rikoksen uhrin kuin teosta epäillyn oikeusturvaa. Lääkärinlausunto on yhtä sitova kuin valaehtoinen todistus. Huolellisesti tehty lausunto säästää viime kädessä myös tekijänsä aikaa ja vaivaa. Epäselvät tai virheelliset lausunnot ovat yksi syy lääkärin viranomai U. Vala ym.

6 silta saamiin huomautuksiin. Ristiriitaiset tai huonosti laaditut todistukset usein myös pitkittävät oikeudenkäyntejä. Lausunto aloitetaan johdannolla, jossa ilmoitetaan lausunnon tarkoitus, tutkimuksen pyytäjä, tutkimusaika ja -paikka sekä tutkittavan henkilötiedot. Tärkeää on myös mainita, kuinka tutkittavan henkilöllisyys on todettu. Poliisin pyytämissä tutkimuksissa on henkilöllisyys jo etukäteen varmistettu, ellei henkilöllisyyden selvittämisestä erikseen sovita (esimerkiksi tunnistamistutkimuksissa). Muussa tapauksessa lääkärin on varmistauduttava henkilöllisyydestä pyytämällä nähtäväksi voimassa oleva kuvallinen henkilötodistus. Päätelmissä tulee ottaa kantaa siihen, ovatko vammat voineet syntyä esitiedoissa kuvatulla tavalla. Esitietoja ei sinänsä tulee kyseenalaistaa. Lisäksi on muistettava, että lausuntoja ei tehdä yleensä toisia lääkäreitä vaan maallikkoja, poliiseja ja oikeusoppineita varten. Kielen on oltava selkeää, ja tarpeettomia vieraskielisiä sanoja tulee välttää. Tutkittavan ollessa lääkärin lähisukulainen tai läheinen tuttava tulee hänet kiireellisen lääketieteellisen avun jälkeen mahdollisuuksien mukaan toimittaa toisen lääkärin tutkittavaksi, jotta lausunnon objektiivisuutta ei myöhemmin voida asettaa kiistanalaiseksi. On myös huomioitava, että lääkärin suorittamasta tutkimuksesta tehty kirjallinen lausunto saadaan luovuttaa ainoastaan tutkimuksen pyytäjälle tai hänen nimeämälleen taholle. Lopuksi Lääkärin lausunnolla on huomattava merkitys sekä rikoksen uhrin että tekijäksi epäillyn kannalta. Se on myös merkittävä asiakirja oikeuslaitoksen toiminnan kannalta. Rikoksen uhri tai rikoksesta epäilty ovat onneksi melko harvinaisia tutkittavia yleislääkärin vastaanotolla. Näissä tapauksissa tulee muistaa, että tutkimus ja lausunnon tekeminen vie kokeneeltakin lääkäriltä runsaasti aikaa. Pian tapahtumahetken jälkeen todettavat löydökset ovat katoavaa todistusaineistoa, ja niiden tarkka ja huolellinen kirjaaminen myöhemmin tehtävää lausuntoa varten palvelee kaikkien osapuolien uhrin, rikoksesta epäillyn, tutkijoiden ja lääkärin oikeusturvaa. Parhaimmillaan kliininen oikeuslääketiede palvelee puolueettomasti asiantuntijatutkimuksin ja lausunnoin sekä yksilön että yhteiskunnan oikeusturvaa. Kirjallisuutta Isyyslaki 700/75 Laaksonen H. Oikeuslääketieteellisistä todistuksista ja lausunnoista. Kirjassa: Heistaro S, Liimatainen K, toim. Therapia Fennica. Forssa: Kandidaattikustannus Oy, 1997(a) s Laaksonen H. Kliininen päihdetutkimus ja näytteenotto. Kirjassa: Heistaro S, Liimatainen K, toim. Therapia Fennica. Forssa: Kandidaattikustannus Oy, 1997(b) Lindbohm R, Luntiala P. Ohjeita tarkkuusalkometrillä tehtäville hengitysilman alkoholimittauksille sekä näytteiden ottamiseksi liikennejuopumustapauksissa. Kansanterveyslaitos, Oikeusministeriö, Sisäasiainministeriö, 1998 Pakkokeinolaki 450/87 Niemi H. Liikennejuopumus. Rikollisuustilanne 1997 Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, Sajantila A, Lukka M. Isyystutkimukset. Kirjassa: Heistaro S, Liimatainen K, toim. Therapia Fennica Forssa: Kandidaattikustannus Oy 1997, URSULA VALA, LL ANTTI LAMMI, LL PÄIVI MÄKELÄ-BENGS, LL ANTTI SAJANTILA, LT Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitos, oikeuslääkäriasema PL 40, Helsingin yliopisto Elävänä oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa 1541