Työntekijöitä koskevat työehtosopimukset vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työntekijöitä koskevat työehtosopimukset vuosille"

Transkriptio

1 1 (9) Jäsentiedote 5/2017 Työntekijöitä koskevat työehtosopimukset vuosille Teknologiateollisuus on uudistanut työntekijöitä, toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä koskevat työehtosopimuksensa. Tässä jäsentiedotteessa selvitetään työntekijäsopimusten keskeiset muutokset. Toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksista tiedotamme erikseen. Uudistetut työehtosopimukset tulivat voimaan Tästä ajankohdasta lukien noudatetaan myös työehtosopimusten sisältöä koskevia muutoksia, ellei asianomaisissa sopimuskohdissa ole voimaantulon osalta muuta sovittu. Työehtosopimukset ovat voimassa saakka ja niihin sisältyy vuosia 2017 ja 2018 koskevat palkantarkistukset. Sopimuskauden 3. vuoden palkantarkistusten rakenteesta ja suuruudesta liitot neuvottelevat vasta vuoden 2019 keväällä. Jos yhteisymmärrystä ei löydy, osapuolilla on oikeus irtisanoa työehtosopimus päättymään Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti pyrkien toteuttamaan palkkojen tarkistaminen työpaikoilla ensisijaisesti näiden omista lähtökohdista käsin. Sopimuksiin sisältyy myös toissijainen menettely, jossa palkkoja tarkistetaan yleiskorotuksella ja yritys- tai työpaikkakohtaisella erällä työnantajan päättämänä ajankohtana kuitenkin viimeistään (vuoden 2017 ratkaisu) tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta. Kaikki välillä (vuoden 2017 ratkaisu) tehdyt palkankorotukset toteuttavat toissijaisen menettelyn korotuksia, kun asia todetaan henkilökohtaisen korotuksen yhteydessä. TES-muutoksia selvitetään lisäksi 17 paikkakunnalla välisenä aikana pidettävissä tiedotustilaisuuksissa, joista olemme lähettäneet erillisen kutsun jäsenyrityksillemme. Uudet työehtosopimukset tulevat Teknologiateollisuuden kotisivuille, osoitteeseen Työmarkkinat - Työehtosopimukset. Tällä hetkellä kotisivuiltamme löytyy teknologiateollisuuden työehtosopimuksen työversio, jossa muutokset on kirjoitettu punaisella ja paikallisen sopimisen kirjausten osalta tehdyt tyylilliset muutokset sinisellä. Uudistetut sopimukset Teknologiateollisuus ry:n ja Teollisuusliitto ry:n välillä on allekirjoitettu seuraavat työehtosopimukset: - teknologiateollisuuden työehtosopimus - malmikaivosten työehtosopimus

2 2 (9) Palkkojen korottaminen Työehtosopimuksissa on sovittu ensimmäisen ja toisen sopimusvuoden palkankorotuksista. Kolmannen sopimusvuoden palkantarkistuksista neuvotellaan edellä mainitulla tavalla. Palkankorotuksiin liittyvä työpaikan neuvottelu- ja sopimismenettely on vuosien 2017 ja 2018 osalta samanlainen. Palkankorotuksiin liittyvästä työpaikan yhteistoiminnasta Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti. Palkkojen tarkistaminen toteutetaan työpaikoilla ensisijaisesti yritysten tai työpaikkojen omista lähtökohdista käsin. Sopimuksiin on kirjattu tähän tavoitteeseen ohjaava menettelytapa, jonka myötä palkankorotusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus ovat vapaasti sovittavissa. Liitot pitävät tärkeänä, että palkkaratkaisusta ja sen taustoista käydään sopimusten tarkoittamat paikalliset neuvottelut. Neuvotteluissa otetaan huomioon yrityksen tai työpaikan talous-, tilauskanta- ja työllisyystilanne sekä kustannuskilpailukyky markkinoilla. Tavoitteena on myös tukea palkanmuodostuksen kannustavuutta, oikeudenmukaista palkkarakennetta ja palkkaporrastusta. Tavoitteena on, että pääluottamusmiehen kanssa käytävien neuvottelujen tuloksena sovitaan työpaikan tilannetta ja tarpeita sekä tuottavuuden kehittämistä vastaavasta palkkaratkaisusta. Paikallisesti neuvoteltu palkkaratkaisu mahdollistaa yrityksien erilaisten tilanteiden huomioimisen mm. korotusten suuruudessa. Palkankorotusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus Ensisijainen tavoite on pyrkiä työpaikkakohtaiseen kaikkia työntekijöitä koskevaan palkkaratkaisuun. Palkankorotusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus määritetään yritys- tai työpaikkakohtaisesti. Paikallinen ratkaisu on kyseessä, jos yhdestäkin näistä tekijöistä on sovittu. Suosituksena ovat henkilökohtaiset, porrastetut korotukset aika- ja suorituspalkkoihin. Sopimus tehdään pääluottamusmiehen kanssa mennessä. Käsittelyajan jatkamisesta on mahdollista sopia paikallisesti. 2. Mikäli paikallista ratkaisua ei saavuteta, aika- ja suorituspalkkoja korotetaan 1,1 % suuruisella yleiskorotuksella ja työnantajan päättämällä yritys- tai työpaikkakohtaisella erällä, jonka suuruus on 0,5 %. Erä jaetaan palkkaryhmittäin. Työnantaja jakaa erästä kullekin työntekijälle korotuksen, jonka suuruus on vähintään 0,1 % ja enintään 1,5 %. Erän jako tulee selvittää pääluottamusmiehelle ennen käyttöönottoa. Mikäli pääluottamusmiestä ei ole valittu, työnantajan on tehtävä selvitys koko henkilöstölle. Mikäli selvitystä ei ole tehty mennessä tai sovittu työnantajan ja pääluottamusmiehen välillä erän muusta käytöstä, jaetaan erä yleiskorotuksena. Korotukset toteutetaan työnantajan päättämänä ajankohtana viimeistään tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta. 3. Mikäli yritys- tai työpaikkakohtaista erää ei kohdan 2 mukaisesti jaeta tai käytetä, koko palkankorotus toteutetaan 1,6 %:n suuruisena yleiskorotuksena.

3 3 (9) Kaikki välillä toteutetut palkankorotukset myös yksilölliset toteuttavat vuoden 2017 toissijaisen menettelyn korotuksia, kun asia todetaan korotuksen yhteydessä. Peruspalkkojen uudelleenmäärityksistä aiheutuvia muutoksia ei korotuksen toteutumista arvioitaessa kuitenkaan oteta huomioon. Palkankorotusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus Ensisijainen tavoite on pyrkiä työpaikkakohtaiseen kaikkia työntekijöitä koskevaan palkkaratkaisuun. Palkankorotusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus määritetään yritys- tai työpaikkakohtaisesti. Paikallinen ratkaisu on kyseessä, jos yhdestäkin näistä tekijöistä on sovittu. Suosituksena ovat henkilökohtaiset, porrastetut korotukset aika- ja suorituspalkkoihin. Sopimus tehdään pääluottamusmiehen kanssa mennessä. Käsittelyajan jatkamisesta on mahdollista sopia paikallisesti. 2. Mikäli paikallista ratkaisua ei saavuteta, aika- ja suorituspalkkoja korotetaan 0,9 % suuruisella yleiskorotuksella ja työnantajan päättämällä yritys- tai työpaikkakohtaisella erällä, jonka suuruus on 0,7 %. Erä jaetaan palkkaryhmittäin. Työnantaja jakaa erästä kullekin työntekijälle korotuksen, jonka suuruus on vähintään 0,1 % ja enintään 1,5 %. Erän jako tulee selvittää pääluottamusmiehelle ennen käyttöönottoa. Mikäli pääluottamusmiestä ei ole valittu, työnantajan on tehtävä selvitys koko henkilöstölle. Mikäli selvitystä ei ole tehty mennessä tai sovittu työnantajan ja pääluottamusmiehen välillä erän muusta käytöstä, jaetaan erä yleiskorotuksena. Korotukset toteutetaan työnantajan päättämänä ajankohtana viimeistään tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta. 3. Mikäli yritys- tai työpaikkakohtaista erää ei kohdan 2 mukaisesti jaeta tai käytetä, koko palkankorotus toteutetaan 1,6 %:n suuruisena yleiskorotuksena. Kaikki ensimmäisen sopimusvuoden korotusten jälkeen toteutetut palkankorotukset myös yksilölliset toteuttavat vuoden 2018 toissijaisen menettelyn korotuksia, kun asia todetaan korotuksen yhteydessä. Peruspalkkojen uudelleenmäärityksistä aiheutuvia muutoksia ei korotuksen toteutumista arvioitaessa kuitenkaan oteta huomioon. Palkankorotusten toteuttaminen palkkahallinnossa - Laskentajärjestys: Työpaikkakohtaisena korotusajankohtana tehdään ensin edellä mainitut korotukset, sitten tarkistukset uusilla työkohtaisilla palkoilla. - Työkohtaiset palkat: Uudet työkohtaiset palkat ovat liitteenä. Työkohtaiset palkat otetaan käyttöön työpaikkakohtaisen palkankorotuksen ajankohdasta lukien.

4 4 (9) - Keskituntiansion korottaminen: Palkankorotuksen toteutuksen aikaan käytössä olevaa keskituntiansiota korotetaan palkankorotuksen verran. Palkankorotuksen jälkeen seuraavaksi käytettävää keskituntiansiota ei enää koroteta. Yrityksissä tulee kuitenkin huomioida, ettei keskituntiansio voi olla TES:n mukaista peruspalkkaa pienempi. Erilliset lisät Erilliset lisät ovat tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta seuraavat: Tilapäinen poikkeama työskentelyolosuhteissa Poikkeuksellinen haitta tai hankaluus Vuorotyö, ilta- ja yötyö: Iltavuoro (esim. klo 14-22) Yövuoro (esim. klo 22-06) Keskeytymättömän sekä jatkuvan vuorotyön lisä Kaivoslisä enintään 59 senttiä/t vähintään 44 senttiä/t 119 senttiä/t 219 senttiä/t 219 senttiä/t 154 senttiä/t Palkankorotusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus Liitot tarkastelevat kevään 2019 huhti-toukokuun aikana yleistä taloudellista tilannetta, työllisyyden, viennin ja kilpailukyvyn kehitystä sekä näihin vaikuttaneita tekijöitä teknologiateollisuudessa ja Suomessa. Arvioinnin perusteella osapuolet neuvottelevat mennessä viimeistään tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta toteutettavien palkantarkistusten rakenteesta ja suuruudesta. Työehtosopimusten eräistä muutoksista Työehtosopimuksen soveltamisala Sopimusrakenteiden selkeyttämiseksi erillistä, ammattikuntapohjaista sähköalan työntekijöitä koskevaa työehtosopimusta (punainen kirja) ei enää uudistettu Sähköliiton kanssa. Teknologiateollisuuden (metallin) ja vastaavasti malmikaivosten sopimusta noudatetaan jatkossa työnantajayrityksen toimialan mukaisesti kaikkien työntekijöiden työsuhteisiin (teollisuusliittoperiaate). Samalla teknologiateollisuuden työehtosopimuksen soveltamisalamääräystä täsmennettiin siten, että sopimuksen soveltaminen ei riipu työntekijän ammatista, vaan se kattaa muun muassa mekaaniset ja sähköalan työt. Sähköliitto käynnisti sopimisoikeuksiensa puolustamiseksi järjestöpoliittiset vastatoimet lakkoineen. Työriitaan löytyi sopu valtakunnansovittelijan myötävaikutuksella. Ratkaisu koostuu sovintoehdotuksesta sekä sitä täydentävästä Sähköliiton, Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välisestä sopimuksesta, ks. oheinen linkki:

5 5 (9) Pyydämme niitä jäsenyrityksiämme, joiden palveluksessa työskentelee sähköalan töitä tekeviä työntekijöitä/sähköliittoon järjestäytyneitä työntekijöitä perehtymään ratkaisuun ja kehotamme jäseniämme noudattamaan ratkaisun mukaisia menettelyjä. Kirjoitamme lähipäivinä tältä osin yksityiskohtaisemman jäsentiedotteen. Henkilökohtaisen palkanosuuden muuttuminen Henkilökohtaisen palkanosuuden suuruus on vähintään 5% ja enintään 26% työntekijän työkohtaisesta palkanosuudesta. Muutokset toteutetaan työpaikan seuraavan säännöllisen pätevyyksien määrittelyn yhteydessä, kuitenkin viimeistään Uusille työntekijöille henkilökohtainen palkanosuus määritetään viimeistään neljän kuukauden kuluttua työsuhteen alkamisesta. Lisäksi on sovittu työpaikkakohtaisesti työntekijöille määriteltyjen henkilökohtaisten palkanosuuksien prosenttilukujen keskiarvon muutoksesta. Viimeistään alkaen prosenttilukujen keskiarvon tulee olla porrastusryhmittäin prosentin välillä. Keskiarvon toteutuminen todetaan kaikkia työntekijöitä koskevien määritysten yhteydessä. Käytettävät palkkaustavat Uudessa työehtosopimuksessa on muutettu palkkiopalkan ja osaurakan muuttuvan osuuden määrittelyä vapaammaksi. Muuttuva osuus voi olla 0-30% palkkiopalkassa ja 0-50% osaurakassa. Muutoksen tarkoituksena on kannustaa yrityksiä kannustavien palkkaustapojen käyttöönottoon, minkä seurauksena tuottavuus paranee. Työehtosopimuksen mukaiset suorituspalkat ovat työnantajan vapaasti käyttöönotettavissa ilman erillistä sopimusta asiasta. Paikallisen neuvottelujärjestelmän tukeminen ja työrauhan turvaaminen Sovitulla menettelyllä pyritään palauttamaan kärjistyneessä tilanteessa edellytykset paikallisen neuvottelujärjestelmän toimivuudelle ja estää työpaikalla työrauhan rikkoutuminen tai palauttaa työrauha. Prosessi toimii nelikantaisesti: kummatkin liitot sekä työnantaja ja pääluottamusmies. Aloitteen toimenpiteiden käynnistämiseksi voi tehdä kukin prosessin osapuoli. Viimeistään 3 arkipäivän kuluessa aloitteen tekemisestä kaikki osapuolet yhdessä tapauskohtaisesti valituin keinoin selvittävät, mihin työrauhaa vaarantava kiista kohdistuu ja mitkä ovat muut työrauhan rikkoutumista uhkaavat syyt. Menettelyllä pyritään poistamaan mahdolliset väärinkäsitykset toisen osapuolen vaikuttimista ja tavoitteista sekä väärät tulkinnat ja sovellukset työehdoista. Lisäksi pyritään ennakoimaan mahdollisen työtaistelutoimen vaikutuksia.

6 6 (9) Liitot eivät ratkaise varsinaista kiistaa, ellei kyse ole valvontavelvollisuuden piiriin kuuluvasta asiasta taikka paikallisten osapuolten pyytämästä sovintoesityksestä tai sitovasta ratkaisusta. Pääluottamusmiehen varamiehen ja 1. työsuojeluvaravaltuutetun työsuhdeturva Työnantaja ei saa kohdistaa taloudellis-tuotannollista irtisanomista tai lomautusta otsikon tarkoittamaan henkilöstöedustajaan, ellei tämän tekemän työn (vakiintuneen toimenkuvan mukaiset pääasialliset työt) teettäminen työpaikalla kokonaan pääty tai keskeydy tilapäisesti. Uusi määräys koskee työpaikkoja, joilla työskentelee vähintään 30 työntekijää. Paikalliset ratkaisut työpanoksen lisäämiseksi ja vähentämiseksi Paikallisesti voidaan sopia työpanoksen lisäämisestä tai vähentämisestä tarpeen mukaan vaihtamalla - enintään 6 pekkaspäivää työpäiviksi; työnantaja ja pääluottamusmies tekevät kehyssopimuksen, joka valtuuttaa työntekijän sopimaan pekkasten määrästä - lomaraha vapaaksi; työnantaja ja pääluottamusmies tekevät kehyssopimuksen, joka valtuuttaa työntekijän sopimaan lomarahan tai sen osan pitämisestä vapaana (enintään 13 työpäivää) - palvelusvuosilisä vapaaksi, työntekijä sopii ilman ikärajoitusta (enintään 3-12 työpäivää). Edellä mainittujen joustojen hyödyntäminen voi olla tarkoituksenmukaista esimerkiksi silloin, kun ilmenee työvoiman lisätarvetta ja halutaan ohjata työtä yrityksen omille ammattityöntekijöille kustannusneutraalisti. Vajaatyöllisyystilanteessa puolestaan vaihtoehtona voidaan pyrkiä sopimaan lomaraha- ja palvelusvuosilisävapaista. Sunnuntaityökorotuksesta toisin sopiminen eräissä tilanteissa Työnantaja ja pääluottamusmies voivat sopia toisin sunnuntaityökorotuksen maksamisesta tai sen suuruudesta, jos kyse on tiistaiksi, keskiviikoksi tai torstaiksi osuvasta kirkollisesta juhlapäivästä. Lisäksi edellytetään, että kyseessä on työaikamuoto, joka keskeytyy arkipyhiksi. Sanotuilla reunaehdoilla on mahdollista kustannusneutraalisti siirtää työaika esimerkiksi helatorstaiviikon perjantailta tehtäväksi yksinkertaisella palkalla helatorstaina. Erinäiset muutokset Uuteen työehtosopimukseen sisältyy lukuisia pienempiä muutoksia, täsmennyksiä ja tulkintakäytännön vahvistavia kirjauksia, joita tässä yhteydessä ei käsitellä.

7 7 (9) Malmikaivosten työehtosopimus Malmikaivosten työehtosopimuksessa on sovittu vastaavat tekstimuutokset kuin Teknologiateollisuuden työehtosopimuksessa. Lisäksi malmikaivosten työehtosopimuksessa on sovittu, että kaivoksen olosuhteet huomioon ottaen pääluottamusmiehen kanssa keskustellaan liikkumistarpeesta luottamusmiestehtävien hoitamista varten. Mikäli keskustelussa yhteisesti todetaan, että liikkumistarve myös työturvallisuus huomioon ottaen edellyttää kulkuneuvoa niin tarkoituksenmukaisesta kulkuneuvon käytöstä ja käyttöä koskevista menettelytavoista sovitaan paikallisesti työnantajan ja pääluottamusmiehen välillä. Tämän lisäksi malmikaivosten työehtosopimuksessa on sovittu liittojen välisistä työryhmistä sopimuskaudelle. Työryhmien tehtävänä on muun muassa yrityskäynnein selvittää malmikaivosten työehtosopimuksen kehittämistä erityisesti palkkarakenteen erityispiirteiden ja työehtosopimuksen lisien perusteiden, toimivuuden ja niiden selkeyttämisen osalta. Liitot ovat sopineet sopimuskaudelle myös työturvallisuutta edistävästä työryhmästä. Uusia liittojen välisiä yhteistyöavauksia Liittojen välillä on sovittu joukko uusia kehityshankkeita, joihin sisältyy myös merkittäviä työnantajaintressejä; - tuottavuusohjelma, jonka tavoitteena on tuottavuuden kasvun tukeminen yrityksissä monipuolisin toimenpitein näiden omista lähtökohdista - Työkaari kantaa -työhyvinvointihanke jatkuu. Hankkeen jatko syksyllä 2018 uusin painotuksin. - harmaan talouden torjuntaan sitoutuminen erityisesti viranomaisvalvontaa tukien. Lisätiedot: Lisätietoja saa Teknologiateollisuuden työsuhdeasioiden puhelinpäivystyksestä TES-tilaukset Painettujen työehtosopimusten tilaamisesta tiedotamme erillisellä jäsentiedotteella. Terveisin Eeva-Liisa Inkeroinen varatoimitusjohtaja Teknologiateollisuus ry LIITE

8 8 (9) LIITE Uudet työkohtaiset palkat Työnvaativuusryhmittely Työkohtaiset palkat alkaen: TVR TVR TVR TVR TVR TVR TVR TVR TVR Karkearyhmittely Työkohtaiset palkat alkaen: KR I KR II KR III Työkohtaiset palkat ala- ja yläraja Työkohtaiset palkat alkaen: Alaraja Yläraja Työkohtaiset palkat otetaan käyttöön työpaikkakohtaisesti palkankorotuksen ajankohdasta lukien.

9 9 (9) Työnvaativuusryhmittely Työkohtaiset palkat alkaen: TVR TVR TVR TVR TVR TVR TVR TVR TVR Karkearyhmittely Työkohtaiset palkat alkaen: KR I KR II KR III Työkohtaiset palkat ala- ja yläraja Työkohtaiset palkat alkaen: Alaraja Yläraja Työkohtaiset palkat otetaan käyttöön työpaikkakohtaisesti palkankorotuksen ajankohdasta lukien.

Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU

Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU 2(6) Palkat A. Palkkojen tarkistaminen Palkantarkistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus Vuosi 2017 Neuvottelut palkkaratkaisusta

Lisätiedot

TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY Liite 1 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY 9.10.2013 PALKKARATKAISU

TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY Liite 1 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY 9.10.2013 PALKKARATKAISU Liite 1 PALKKARATKAISU Palkantarkistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus Vuosi 2013 Neuvottelut palkkaratkaisusta ja sen perusteista Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti ottaen huomioon yrityksen

Lisätiedot

Palkantarkistukset syksy Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus

Palkantarkistukset syksy Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus Palkantarkistukset syksy 2018 Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus 1 Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti Neuvottelut aidosti yritys- tai työpaikkatasolla tiedetään menestystekijät, vaatimukset,

Lisätiedot

Suunnittelu- ja konsulttiala

Suunnittelu- ja konsulttiala Suunnittelu- ja konsulttiala Palkankorotushistoria vuodesta 1990 alkaen Koonnut: Sirkku Pohja, 2018 2 Sisällysluettelo SUUNNITTELU- JA KONSULTTIALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN MUKAISET PALKANKOROTUKSET 2017 2020...

Lisätiedot

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus vuosille 2013-2016

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus vuosille 2013-2016 Ruohoniemi 1.11.2013 Liite jäsentiedotteeseen 4/2013 Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus vuosille 2013-2016 Tässä jäsentiedotteessa selvitetään tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkkaratkaisua

Lisätiedot

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET METALLITEOLLISUUDENHARJOITTAJAIN LIITTO MTHL:N TYÖNANTAJAT Jukka Huhtala/EL JÄSENTIEDOTE 3/2008 1 (5) 27.8.2008 Jakelu Rakennuspelti- ja teollisuuseristysalan jäsenliikkeet 1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN

Lisätiedot

Toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä koskevat työehtosopimukset vuosille

Toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä koskevat työehtosopimukset vuosille Tiihonen, Ruohoniemi 1.11.2013 Liite jäsentiedotteeseen 3/2013 Toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä koskevat työehtosopimukset vuosille 2013-2016 Teknologiateollisuus on uudistanut työntekijöitä,

Lisätiedot

PALKKARATKAISU Syksy 2012

PALKKARATKAISU Syksy 2012 MTHL:n Työnantajat ja Metallityöväen Liitto PALKKARATKAISU Syksy 2012 1 Palkkaratkaisu 1. Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti 2. Paikallinen palkkaratkaisu 3. Palkankorotukset, ellei paikallista

Lisätiedot

^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. <s>tf- (^. +^:

^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. <s>tf- (^. +^: ^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. tf- ^~< (^. +^: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018.2019 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA ''. Valtakunnansovittelija Minna Helteen 20. 1. 2018 antaman sovintoesityksen

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖIDEN PALKKOJEN TARKISTAMINEN SYKSY 2010

TOIMIHENKILÖIDEN PALKKOJEN TARKISTAMINEN SYKSY 2010 Jäsentiedote 9-2010 / Työmarkkinat Ruooniemi 5.10.2010 TOIMIHENKILÖIDEN PALKKOJEN TARKISTAMINEN SYKSY 2010 Keskustelu yrityksen tilanteesta ja palkanmuodostuksesta On tärkeää, että paikallisesti tarkastellaan

Lisätiedot

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista -Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden tes -Tietotekniikan palvelualan tes -Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden tes

Lisätiedot

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista -Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden tes -Tietotekniikan palvelualan tes -Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden tes

Lisätiedot

Palkkaratkaisu syksy 2012. Info syksy 2012 1

Palkkaratkaisu syksy 2012. Info syksy 2012 1 Palkkaratkaisu syksy 2012 Info syksy 2012 1 Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti Neuvottelut aidosti työpaikkatasolla tiedetään menestystekijät, vaatimukset, muutospaineet palkkaratkaisu mitoitetaan

Lisätiedot

Työntekijöitä koskevat työehtosopimukset vuosille 2013-2016

Työntekijöitä koskevat työehtosopimukset vuosille 2013-2016 Tiihonen, Kärkkäinen 31.10.2013 Liite jäsentiedotteeseen 2/2013 Työntekijöitä koskevat työehtosopimukset vuosille 2013-2016 Uudistetut sopimukset Teknologiateollisuus on uudistanut työntekijöitä, toimihenkilöitä

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 1 1. Työllisyys- ja kasvusopimus Työmarkkinakeskusjärjestöjen 30.8.2013 allekirjoittaman

Lisätiedot

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014-2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet liitot sopivat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 30.8.2013 työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen

Lisätiedot

Kursivoidut (punaisella olevat) tekstit ovat Sähköliiton neuvottelijoiden kirjauksia sovittelun aikaisista keskusteluista.

Kursivoidut (punaisella olevat) tekstit ovat Sähköliiton neuvottelijoiden kirjauksia sovittelun aikaisista keskusteluista. 15.12.2017 Valtakunnansovittelijan toimistolla 7.11.2017 saavutettu ratkaisu koostuu sovintoehdotuksesta sekä sitä täydentävästä Sähköliiton, Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välisestä sopimuksesta.

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkankorotukset vuonna 2008

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkankorotukset vuonna 2008 Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkankorotukset vuonna 2008 Sisältö: 1 Yleiskorotus 1.10.2008 2 Työpaikkakohtainen erä 1.10.2008 12.8.2008 1 Palkankorotus 1.10.2008 Palkkoja korotetaan 1.10.2008

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta

Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 8.11.2017-31.10.2020 1 Sisältö 1. Teknologiateollisuuden työehtosopimus 2. Palkkaratkaisu 3. Tekstimuutoksia

Lisätiedot

Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimusratkaisu

Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimusratkaisu Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimusratkaisu 8.11.2017-31.10.2020 1 Sisältö 1. Pelti-ja teollisuuseristysalan työehtosopimuksen voimaantulo ja voimassaolo 2. Palkkaratkaisu 3. Tekstimuutoksia

Lisätiedot

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Agenda Avaus ja esittäytyminen Yrityskohtainen sopiminen (paikallinen sopiminen) Taustat ja tavoite Ohjeet Miten syksyn 2011 palkkaneuvottelut sujuivat?

Lisätiedot

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki NEUVOTTELUTULOS YLEISSOPIMUKSEN PALTA -JYTY UUDISTAMINEN Aika 30.1.2018 Paikka Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki Läsnä PALTA ry JYTY ry. Hanne Salonen Päivi Salin 1. Sopimuskausi

Lisätiedot

Puusepänteollisuuden TES

Puusepänteollisuuden TES Puusepänteollisuuden TES 2018-2020 1 Työehtosopimuksen 2018-2020 keskeinen sisältö Työehtosopimus on voimassa 1.2.2018-31.1.2020 Työehtosopimus sisältää palkantarkistukset sekä vuodelle 2018 että vuodelle

Lisätiedot

Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2012 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO 2 PALKKOJEN KOROTTAMINEN Palkkojen

Lisätiedot

VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Aika 13.1.2011 Paikka Läsnä Eteläranta 10, Helsinki Veneteollisuuden Työnantajat ry Timo Sarparanta Puu- ja erityisalojen

Lisätiedot

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 (6) PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Osapuolet ovat sopineet 19.2.2010 alkaneeseen ja 31.1.2013 asti voimassa olevaan Puusepänteollisuuden työntekijöiden

Lisätiedot

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2015-2017 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet liitot sopivat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 30.8.2013 työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen

Lisätiedot

MTHL:n Työnantajat ja Metallityöväen Liitto TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU

MTHL:n Työnantajat ja Metallityöväen Liitto TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU MTHL:n Työnantajat ja Metallityöväen Liitto TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISU 28.10.2011 31.10.2013 TES 1 Palkkaratkaisu 1. Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti 2. Paikallinen palkkaratkaisu 3. Palkankorotukset,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen neuvottelutulos

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen neuvottelutulos Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen neuvottelutulos 1.11.2017 31.10.2020 Jyrki Virtanen 1 Työehtosopimuksen soveltamisala Soveltamisalamääräykseen on lisätty informaatio teknologiateollisuuden alatoimialoista

Lisätiedot

Palkkojen tarkistaminen syksy

Palkkojen tarkistaminen syksy Palkkojen tarkistaminen syksy 2010 28.9.2010 1 Sisältö 1. Palkkaratkaisun tausta ja tavoitteet 2. Tuottavuus - Tie menestykseen 3. Yrityskohtainen palkkaratkaisu 4. Muut asiat Isyysvapaa Muutosturva 28.9.2010

Lisätiedot

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINAN TYÖEHTOSOPIMUK- SEN 3. VUODEN PALKANTARKISTUKSIA KOSKEVA PÖYTÄKIRJA

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINAN TYÖEHTOSOPIMUK- SEN 3. VUODEN PALKANTARKISTUKSIA KOSKEVA PÖYTÄKIRJA AUTOALAN KESKUSLIITTO RY METALLITYÖVÄEN LIITTO RY AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINAN TYÖEHTOSOPIMUK- SEN 3. VUODEN PALKANTARKISTUKSIA KOSKEVA PÖYTÄKIRJA Aika 18.8.2015 Paikka Autoalan Keskusliitto ry

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan 29.11.2004 allekirjoitettu

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

Henkilökohtaisia aika-, kuukausi ja suorituspalkkoja korotetaan 1,6 % suuruisella yleiskorotuksella.

Henkilökohtaisia aika-, kuukausi ja suorituspalkkoja korotetaan 1,6 % suuruisella yleiskorotuksella. AUTOALAN KESKUSLIITTO RY 11.11.2011 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY AUTO- JA KORJAAMOALAN TYÖEHTOJEN PALKARAKENNE 2000 LASKENTAOHJE 2011 2013 PALKANKOROTUKSET Palkkojen korotukset ja tarkistukset Palkkojen korottaminen

Lisätiedot

Työehtosopimuksen sopimuskausi on

Työehtosopimuksen sopimuskausi on TAY- PALVELUT OY:N TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELUTULOS 26.2.2018 1. Lähtökohdat Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Ammattiliitto Pron yhteiset tiedotustilaisuudet toimihenkilöiden työehtosopimusratkaisusta

Teknologiateollisuuden ja Ammattiliitto Pron yhteiset tiedotustilaisuudet toimihenkilöiden työehtosopimusratkaisusta Teknologiateollisuuden ja Ammattiliitto Pron yhteiset tiedotustilaisuudet toimihenkilöiden työehtosopimusratkaisusta 2.11.2017 31.10.2020 1 Sisältö 1. Teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimus

Lisätiedot

Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa

Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2007 2009 ALLEKIRJOITUS 1 Sopimuksen voimassaoloaika 2 Palkantarkistukset Tämä virka- ja työehtosopimus on voimassa 1.10.2007

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden sähköalan työntekijöiden työehtosopimuksen pääkohdat

Teknologiateollisuuden sähköalan työntekijöiden työehtosopimuksen pääkohdat Teknologiateollisuuden sähköalan työntekijöiden työehtosopimuksen pääkohdat Yleistä Tällä sopimuskierroksella ei ollut suuria rahoja jaossa, mutta neuvotteluissa sovittiin ehkä merkittävimmät muutokset

Lisätiedot

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9.

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9. YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9. Teknologiateollisuus ry Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018 2019 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Sopimuksen voimassaoloaika ja sopimuksen mahdollinen irtisanominen 2 Yleiskorotukset Tämä työehtosopimus (TTES)

Lisätiedot

TES neuvottelutulos. Palkankorotukset sopimuskaudella Työaikamallityöryhmä Palkkausjärjestelmätyöryhmä Meijerin palvelusvuosilisäratkaisu

TES neuvottelutulos. Palkankorotukset sopimuskaudella Työaikamallityöryhmä Palkkausjärjestelmätyöryhmä Meijerin palvelusvuosilisäratkaisu TES 2017-2021 neuvottelutulos Palkankorotukset sopimuskaudella Työaikamallityöryhmä Palkkausjärjestelmätyöryhmä Meijerin palvelusvuosilisäratkaisu Palkankorotukset sopimuskaudella Sopimuskausi 1.2.2017-31.1.2021

Lisätiedot

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010 Hanna Hovi 14.1.2010 1(7) Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010 Vuoden 2010 palkankorotukset Työehtosopimuksen mukaisesti toteutetaan vuodelle 2010 seuraavat palkankorotukset:

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos 8.2.2018 JHL:n edustajisto 15.2.2018 Hannu Moilanen/Marja Lehtonen KUNNALLINEN TUNTIPALKKAISTEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS Sopimuksen

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Työllisyys- ja kasvusopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan työmarkkinakeskusjärjestöjen

Lisätiedot

Sisältö. 1. Raamisopimus 2. Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus 3. Palkkaratkaisu 4. Tekstikysymykset

Sisältö. 1. Raamisopimus 2. Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus 3. Palkkaratkaisu 4. Tekstikysymykset Teknologiateollisuuden ja YTN ry/tietoalan toimihenkilöiden yhteiset tiedotustilaisuudet tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta 9.11.2011 31.10.2013 Sisältö 1. Raamisopimus 2. Tietotekniikan

Lisätiedot

MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n. väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN

MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n. väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN Sopimus on voimassa 1.10.2012 31.10.2014 MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN

Lisätiedot

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU VIESTINNÄN KESKUSLIITTO MEDIAUNIONI TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 23.11.2011 Paikka Viestinnän Keskusliiton kokoustilat, Helsinki Läsnä VKL Johanna Varis Elina Nissi

Lisätiedot

Vuoden 2014 palkankorotusten toteutuminen

Vuoden 2014 palkankorotusten toteutuminen TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2015 Vuoden 2014 palkankorotusten toteutuminen KONSERNIOHJAUS VAIKEUTTAA TYÖPAIKKAKOHTAISTA SOPIMISTA Työpaikoista 86 prosenttia toteutti palkankorotukset perälaudan mukaisesti.

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteinen ohjeistus syksyn 2008 palkkojen korottamisesta

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteinen ohjeistus syksyn 2008 palkkojen korottamisesta Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteinen ohjeistus syksyn 2008 palkkojen korottamisesta Ohjelma: 1 Yleiskorotus 1.10.2008 2 Kokemuksia työpaikkakohtaisen erän jakamisesta 2007 3 Työpaikkakohtainen

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2013 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012 PAIKALLISET RATKAISUT HARVASSA, YLEISKOROTUS YLEISIN VAIHTOEHTO JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Suomen kilpailukyvyn ja työllisyyden turvaamisesta.

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Suomen kilpailukyvyn ja työllisyyden turvaamisesta. KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet järjestöt ovat sopineet Yksityisen Opetusalan Liitto ry:n jäsenenä olevien yliopistojen palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus 2018-2020 neuvottelutulos 13.2.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.2.2018 Riitta Rautiainen Tätä työehtosopimusta sovelletaan Avaintyönantajat AVAINTA ry:n jäsenyhteisöjen

Lisätiedot

Palkkausluvun 10 :ssä tarkoitettua henkilökohtaista lisää korotetaan 2,0 prosentilla.

Palkkausluvun 10 :ssä tarkoitettua henkilökohtaista lisää korotetaan 2,0 prosentilla. 1 YLEISKIRJEEN 20/2002 LIITE 2 KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2003 2004 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan

Lisätiedot

Palkkojen tarkistaminen syksy 2010

Palkkojen tarkistaminen syksy 2010 Palkkojen tarkistaminen syksy 2010 1 Sisältö 1. Palkkaratkaisun tausta ja tavoitteet 2. Tuottavuus - Tie menestykseen 3. Palkkaratkaisu 4. Muut asiat 3.1 Työpaikkakohtainen palkkaratkaisu 3.2 Ei työpaikkakohtainen

Lisätiedot

Palkkoja korotetaan tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 1,24 %.

Palkkoja korotetaan tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 1,24 %. ETL:n työmarkkinatiedote 14.4.2011 MEIJERIALA 13/11 PALKANTARKISTUKSET 1.4.2011 1. TYÖNTEKIJÄT Tausta Elintarviketeollisuusliitto ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry hyväksyivät 24.5.2010 valtakunnansovittelijan

Lisätiedot

SAK ry ESITYS TULOPOLIITTINEN SOPIMUS VUOSILLE , PALKANTARKISTUKSET

SAK ry ESITYS TULOPOLIITTINEN SOPIMUS VUOSILLE , PALKANTARKISTUKSET SAK ry ESITYS 1 TULOPOLIITTINEN SOPIMUS VUOSILLE 2005-2006, PALKANTARKISTUKSET 1 LÄHTÖKOHDAT Sopimuksen tavoitteena on myönteisen talous- ja työllisyyskehityksen saavuttamiseksi turvata palkansaajien suotuisa

Lisätiedot

KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (TS-05) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (TS-05) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 (TS-05) ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella (TS-05) toteutetaan

Lisätiedot

Paikallisen neuvottelutoiminnan ja sopimisen edistäminen

Paikallisen neuvottelutoiminnan ja sopimisen edistäminen Paikallisen neuvottelutoiminnan ja sopimisen edistäminen PALKANTARKISTUKSET AJALLE 1.12.2017 31.10.2020 KUMITEOLLISUUS RY TEOLLISUUSLIITTO RY 1 Sisällysluettelo 1. Paikallisten palkkaneuvotteluiden tavoitteet...

Lisätiedot

AUTO- JA KORJAAMOALAN TYÖEHTOJEN PALKARAKENNE 2000

AUTO- JA KORJAAMOALAN TYÖEHTOJEN PALKARAKENNE 2000 1 (7) AUTO- JA KORJAAMOALAN TYÖEHTOJEN PALKARAKENNE 2000 LASKENTAOHJE 2011 2013 1 PALKANKOROTUKSET Palkkojen korotukset ja tarkistukset Palkkojen korottaminen 1.10.2011 Henkilökohtaisia aika-, kuukausi

Lisätiedot

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen Työehtosopimusten paikallinen sopiminen Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen 1 Suomen työmarkkinoiden joustavuus VÄITE Joustomahdollisuuksia työehtosopimuksissa jo runsaasti käytettävissä SELVITYS

Lisätiedot

Muistio 1 (8)

Muistio 1 (8) Muistio 1 (8) Palkankorotusohje 2019 Sisällys 1 Palkkojen korotukset... 2 1.1 Palkkojen korottamiseen käytettävä rahasumma... 2 1.2 Palkkojen korottamisesta sopiminen... 2 1.3 Ellei paikallisessa sopimisessa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisusta 24.10.2011 31.10.2013 1 Sisältö 1. Raamisopimus 2. Teknologiateollisuuden työehtosopimus 3. Yhteistoiminta

Lisätiedot

Palkankorotusohje 2018 työntekijät

Palkankorotusohje 2018 työntekijät Muistio 1 (8) 5.1.2018 Palkankorotusohje 2018 työntekijät Sisällys 1 Palkkojen korotukset... 2 1.1 Palkkojen korottamiseen käytettävä rahasumma... 2 1.2 Palkkojen korottamisesta sopiminen... 2 1.3 Ellei

Lisätiedot

KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. 1 Raamisopimuksen toteuttaminen

KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. 1 Raamisopimuksen toteuttaminen KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisen opetushenkilöstön

Lisätiedot

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki 24.3.2010

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki 24.3.2010 Yrityskohtainen erä Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto Helsinki 24.3.2010 Ohjelma Ohjeita erän käytöstä Kokemuksia helmikuussa -09 paikallisesti neuvotellusta erän käytöstä Miten tästä eteenpäin

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen

Lisätiedot

Metsäteollisuus ry Puuliitto ry

Metsäteollisuus ry Puuliitto ry Metsäteollisuus ry Puuliitto ry Neuvottelutulos 31.5.2016 klo 8.00 MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN KILPAILUKYKYSOPIMUKSELLA Allekirjoittaneet liitot uudistavat työehtosopimuksensa

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2003 2004 ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan 18.11.2002 allekirjoitettu

Lisätiedot

JHL:n edustajisto/hallitus Dan Koivulaakso

JHL:n edustajisto/hallitus Dan Koivulaakso Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 TTES:n neuvottelutulos 30.5.2016 JHL:n edustajisto/hallitus 31.05.2016 Dan Koivulaakso Allekirjoituspöytäkirja 1 : Työmarkkinakeskusjärjestöjen Kilpailukykysopimusta

Lisätiedot

Työehtosopimus eli TES

Työehtosopimus eli TES TYÖEHTOSOPIMUS Luennon sisältö Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut Työehtosopimus vs. työsopimus vs. työlainsäädäntö Työehtosopimus ja paikallinen sopiminen Työehtosopimus

Lisätiedot

Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta

Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta Vastaajina 88 henkilöstöedustajaa, jotka edustivat 75 yritystä. Vastaajista: 20 % pääluottamusmiehiä 53 % luottamusmiehiä 8 %

Lisätiedot

1.2 Työllisyys- ja kasvusopimuksen keskeinen sisältö

1.2 Työllisyys- ja kasvusopimuksen keskeinen sisältö Teknologiateollisuuden ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN yhteiset tiedotustilaisuudet ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 1 Sisältö 1. Työllisyys- ja kasvusopimus 2. Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

KVTES:n palkkausluvun 11 :n henkilökohtaista lisää korotetaan 1,46 prosentilla.

KVTES:n palkkausluvun 11 :n henkilökohtaista lisää korotetaan 1,46 prosentilla. KUNNALLISTEN MUUSIKKOJEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUSTEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisten muusikkojen virkaja työehtosopimuksen

Lisätiedot

Pardian yksityiset alat neuvottelutulokset Yliopistot

Pardian yksityiset alat neuvottelutulokset Yliopistot Pardian yksityiset alat neuvottelutulokset 2018 Yliopistot Sopimuskausi 1.2.2018 31.3.2020. Yleiskorotus 1.4.2018 on suuruudeltaan 1,0 % ja 1.4.2019 on suuruudeltaan 1,1 %. Järjestely- /paikallinen erä

Lisätiedot

s o v i n t o e h d o t u k s e n :

s o v i n t o e h d o t u k s e n : 1 Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n ja Elintarviketeollisuusliitto ry:n välisen työriidan ratkaisemiseksi ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n 5.5.2010 kello 00.00 alkavaksi ilmoittaman

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN TOISTA JAKSOA KOSKEVA ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN TOISTA JAKSOA KOSKEVA ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 TOISTA JAKSOA 1.1.2016 31.1.2017 KOSKEVA ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA 1 Työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvottelutuloksen toteuttaminen koskien

Lisätiedot

PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYTES) 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYTES) 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Jäsenkirje 11/2011 Liite 1 PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYTES) 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan 13.10.2011

Lisätiedot

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry KULUTUSTAVARARYHMÄ RY YLEINEN TEOLLISUUSLIITTO RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY PÖYTÄKIRJA NEUVOTTELUTULOS: TEKSTIILIHUOLTOALAN TYÖEHTOSOPIMUS Aika 17. päivänä helmikuuta 2010 Paikka Kulutustavararyhmä

Lisätiedot

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011 1 (2) SOSIAALIALAN TYÖNANTAJAT RY ERITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO ERTO RY SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011 Työehtosopimusosapuolet

Lisätiedot

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu 2018-2020 Ensihoitopalvelualan neuvottelupäivät 27.3.2018 Helsinki Neuvottelupäällikkö Riikka Rapinoja Neuvottelujen taustaa Neuvottelut olivat erittäin vaikeat,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden sähkötyöntekijöitä koskeva sopimusratkaisu on allekirjoitettu ja työtaistelut päättyvät

Teknologiateollisuuden sähkötyöntekijöitä koskeva sopimusratkaisu on allekirjoitettu ja työtaistelut päättyvät Sivu 1 / 6 7.11.2017 Sopimusalan 002, 005 ja 013 luottamusmiehet Ammattiosastot Teknologiateollisuuden sähkötyöntekijöitä koskeva sopimusratkaisu on allekirjoitettu ja työtaistelut päättyvät Sähköalojen

Lisätiedot

Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa

Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa Toimihenkilöiden työsuhdepäivä 5.2.2009 Silja Symphony Jukka Tiihonen Teknologiateollisuus Roni Jokinen Toimihenkilöunioni TU 4 Palkankorotukset teknologiateollisuudessa

Lisätiedot

KRISTILLISIÄ JÄRJESTÖJÄ KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS

KRISTILLISIÄ JÄRJESTÖJÄ KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS Palvelualojen työnantajat PALTA ry Kirkon alat ry Kirkon akateemiset AKI r.y. ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KRISTILLISIÄ JÄRJESTÖJÄ KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2018 31.1.2021 Aika 1.2.2018 1. Sopimuskausi 2.

Lisätiedot

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos 8.2.2018 JHL:n edustajisto 15.2.2018 Hannu Moilanen/Marja Lehtonen KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS Sopimuksen

Lisätiedot

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 PIKATIEDOTE 14.4.2011 KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 Sopimus on irtisanottavissa 29.2.2012 ilman erityistä perustelua ja päättyy tällöin 1.4.2012. I PALKANKOROTUKSET 1. Palkankorotukset Palkankorotukset

Lisätiedot

allekirjoitettu tuntipalkkaisten työehtosopimus 2000 lakkaa olemasta voimassa lukien.

allekirjoitettu tuntipalkkaisten työehtosopimus 2000 lakkaa olemasta voimassa lukien. 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISTEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2001 2002 ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan 17.11.2000 allekirjoitettu tulopoliittista

Lisätiedot

PT:N JA YTN:N VÄLINEN YLEISSOPIMUS

PT:N JA YTN:N VÄLINEN YLEISSOPIMUS 1/5 PT:N JA YTN:N VÄLINEN YLEISSOPIMUS Johdanto Palvelutyönantajat ry (PT) ja Ylempien Toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN ry (YTN) ovat tänään tehneet seuraavan yleissopimuksen järjestöjen välisen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkkarakenne KARKEARYHMITTELYOPAS

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkkarakenne KARKEARYHMITTELYOPAS Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkkarakenne KARKEARYHMITTELYOPAS 2010 Teknologiateollisuus ry Metallityöväen Liitto ry Puh. (09) 19 231 Puh. 020 77 4001 www.teknologiateollisuus.fi www.metalliliitto.fi

Lisätiedot

Ajankohtaista Malmikaivosten työehtosopimus uudistettiin 15.6.2016 allekirjoitetulla sopimuksella työmarkkinakeskusjärjestöjen 14.6.2016 solmiman kilpailukykysopimuksen mukaisesti. Uusi työehtosopimus

Lisätiedot

Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä

Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 4 1 (6) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) allekirjoituspöytäkirjan soveltamisohjeet Palkantarkistukset, järjestelyerät ja kertaerä

Lisätiedot

RAKENNUSALAN TOIMIHENKILÖIDEN UUSI TYÖEHTOSOPI MUS AJALLE

RAKENNUSALAN TOIMIHENKILÖIDEN UUSI TYÖEHTOSOPI MUS AJALLE Elinkeino ja työmarkkinatiedote 24/2018 30.5.2018 1 MK/TO RAKENNUSALAN TOIMIHENKILÖIDEN UUSI TYÖEHTOSOPI MUS AJALLE 1.5.2018 30.4.2020 Rakennusalan toimihenkilöiden uusi työehtosopimus on voimassa 1.5.2018

Lisätiedot

1 (10) Palkankorotusohje 2019 lasikeraamisen alan työntekijät

1 (10) Palkankorotusohje 2019 lasikeraamisen alan työntekijät 1 (10) Palkankorotusohje 2019 lasikeraamisen alan työntekijät Sisällys 1 Palkkojen korotukset... 2 1.1 Palkkojen korottamiseen käytettävä rahasumma... 2 1.2 Palkkojen korottamisesta sopiminen... 2 1.3

Lisätiedot

MALMIKAIVOSTEN TYÖEHTOSOPIMUS

MALMIKAIVOSTEN TYÖEHTOSOPIMUS TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY:N ja TEOLLISUUSLIITTO RY:N välinen MALMIKAIVOSTEN TYÖEHTOSOPIMUS 8.11.2017-31.10.2020 ISBN Painopaikka: Allekirjoituspöytäkirja TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY TEOLLISUUSLIITTO RY MALMIKAIVOSTEN

Lisätiedot

YHDEN YLITYÖN KÄSITTEESTÄ PAIKALLISESTI SOVITTAESSA HUOMIOON OTETTAVIA ASIOITA

YHDEN YLITYÖN KÄSITTEESTÄ PAIKALLISESTI SOVITTAESSA HUOMIOON OTETTAVIA ASIOITA 1 YHDEN YLITYÖN KÄSITTEESTÄ PAIKALLISESTI SOVITTAESSA HUOMIOON OTETTAVIA ASIOITA Mitä yksi ylityö -käsite tarkoittaa? Työehtosopimuksen kohtaan 20.6 on kirjattu ns. yhden ylityön käsitteen malli, josta

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä

Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä Suomen Yrittäjät 24.8.2009 1 Kuuluuko yritys SY:n ohella työehtosopimuksen osapuolena olevaan työnantajaliittoon? Kyllä 9 Ei 8 Ei osaa sanoa 0 10 20 0 40 0 60 24.8.2009

Lisätiedot

Työ- ja virkaehtosopimusten palkankorotusten luokittelu kesäkuu 2014

Työ- ja virkaehtosopimusten palkankorotusten luokittelu kesäkuu 2014 Palkankorotustyöryhmä 27.6.2014 1 (13) Työ- ja virkaehtosopimusten palkankorotusten luokittelu kesäkuu 2014 Palkankorotustyöryhmä 27.6.2014 2 (13) Työ- ja virkaehtosopimusten palkkaratkaisujen palkankorotusten

Lisätiedot

Paikallisen neuvottelutoiminnan ja sopimisen edistäminen

Paikallisen neuvottelutoiminnan ja sopimisen edistäminen Paikallisen neuvottelutoiminnan ja sopimisen edistäminen PALKANTARKISTUKSET AJALLE 1.12.2017 31.10.2020 VUOSI 2018 2019 KEMIANTEOLLISUUS RY TEOLLISUUSLIITTO RY Sisällysluettelo 1. Paikallisten palkkaneuvotteluiden

Lisätiedot

s o v i n t o e h d o t u k s e n :

s o v i n t o e h d o t u k s e n : 1 Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n ja Elintarviketeollisuusliitto ry:n välisen työriidan ratkaisemiseksi ja Elintarviketeollisuusliitto ry:n 26.4.2010 kello 18.00 alkavaksi ilmoittaman elintarvikealaa

Lisätiedot