14. Tytöt, ääni ja ruumiillisuus ajassa

Transkriptio

1 14. Tytöt, ääni ja ruumiillisuus ajassa Hey girls, did you know? Tyttöruumiillisuuden neuvottelua internetmeemissä Kia Andell, Turun yliopisto Seksuaalisuus ja seksualisointi ovat kestoaiheita tyttöjen netinkäyttöä koskevissa keskusteluissa. Julkisuudessa on viime vuosina herättänyt huolta nuorison keskinäinen kyberkiusaaminen ja sen sukupuolittunut muoto slutshaming (vapaasti suomennettuna huorittelu tai seksuaalinen leimaaminen). Aiheeseen liittyvät keskustelut esimerkiksi valtamediassa ovat kuitenkin usein sivuuttaneet tyttöjen oman toimijuuden, joka taas on tyttötutkimuksessa ollut keskeinen näkökulma. Esitykseni tarkastelee, millaista tyttöyden neuvottelua muodostuu erityisesti internetmeemissä, jonka ymmärrän yhtenä verkkoon sijoittuvan toiminnan muotona. Tapausesimerkissä pohdin, kuinka tytöt neuvottelevat seksualisoidun ruumiin esittämisen normeja Hey girls, did you know -meemin välityksellä, jossa he kommentoivat toistensa paljastavaa pukeutumista tai voimakasta meikkaustyyliä valokuvaa ja tekstiä yhdistelevän kuvasarjan välityksellä. HGDYK-meemi toimii tyttöjen välisen vuorovaikutuksen muotona, jossa yhdistyvät nettimeemeille tyypilliset piirteet kuten toisto, imitaatio, variaatio, kommentointi, huumori ja parodia sekä sukupuolittunut verkkotiloihin sijoittuva draama, jonka keskeisiä piirteitä ovat vastavuoroisuus ja konfliktit. Näiden ominaispiirteiden kautta siinä rakentuu ruumisnormien neuvottelua, jossa yhtäältä uusinnetaan jakoa hyviin ja huonoihin tyttöihin ja toisaalta kyseenalaistetaan tätä jakoa ja ylitetään seksualisoiduille ruumiinesityksille asetettuja rajoja. Esitykseni pohjaa 2016 valmistuneeseen pro graduuni, jossa analysoin 71 vuosina kerättyä HGDYK-kuvasarjaa, joissa tytöiksi oletettavat esiintyjät ottavat kantaa siihen, miten ruumis tulisi hyväksyttävällä tavalla esittää internetissä tai sen ulkopuolella. Ei-toivottuja kohtaamisia ja feminiinisiä koreografioita Helsingin metrossa Heta Mulari, Nuorisotutkimusverkosto Millaisia tunteisiin sitoutuvia, sukupuolittuneita ja sukupuolittavia sekä materiaalisia kohtaamisia metrotila mahdollistaa? Tutkimushankkeen Diginuoruus mediakaupungissa osana kesällä 2016 ja 2017 tehdyissä vuotiaiden nuorten haastatteluissa tuli selkeästi ilmi, kuinka Helsingin metro on ihmisten välisiä kohtaamisia muodostava ja mahdollistava kaupunkitila, jossa pätevät erityiset, hiljaisesti sovitut käyttäytymiskoodit. Haastatteluiden perusteella metro ei ole vain kulkuväline, vaan se mahdollistaa monenlaista sosiaalista toimintaa ja kohtaamisia: myös ei-toivottua, väistävää ja välttävää. Metro voidaankin ymmärtää toisiinsa risteävien urbaanien ja arkipäiväisten valtasuhteiden areenana, jossa neuvotellaan oikeudesta olla tilassa ja ottaa sitä haltuun. Esitelmässäni tarkastelen vuotiaiden tyttöjen näkemyksiä erilaisista ei-toivotuista kohtaamisista metrossa. Huomioni kohdistuu siihen, kuinka vuotiaat tytöt neuvottelivat heihin kohdistuvasta sukupuolittavasta, ei-toivotusta huomiosta ja häirinnästä sekä tyttöjen näissä tilanteissa käyttämiin materiaalisiin ja digitaalisiin koreografioihin. Esitelmäni tukeutuu Sara Ahmedin (2000; 2008) teoretisointeihin tunteisiin sitoutuvista kohtaamisista

2 (emotional encounters) sekä Helena Saarikosken (2009) tulkintaan nuoren feminiinisyyden tekemisestä aikaan, tilaan ja vallankäyttöön sitoutuvina koreografioina. Mimmit ja muut musaskeneissä Hanna Kauppinen, Musamimmien bändiopas -työryhmä Oman äänen löytäminen ja käyttäminen on bänditoiminnassa konkreettista. Tytöt uudelleenmäärittelevät sukupuolijärjestelmien kaltaisia hierarkioita bändikontekstissa, kun he ryhtyvät odotusten mukaisen kuluttamisen sijaa luomaan kulttuuria. Rockbändeissä soittaminen on jo 90-luvun suomalaisessa tyttötutkimuksessa todettu olevan yleistetysti toimintaa, johon tyttöjä kannustetaan, mutta jossa tytöt kokevat olevansa auttamatta huonompia ja oman sukupuolikategoriansa vankeja. Bändi- ja musiikkinormi on maskuliininen, vaikka naiset ovat soittaneet rockia ja sen johdannaisia vuosikymmeniä. Sukupuoli- ja muille eroille perustuvat vähemmistöt uudelleenmäärittelevät kulttuurisia sääntöjä luodessaan tilaa omalle musiikinteolleen, äänittämiselleen ja esiintymiselleen. Liittyessään erilaisiin paikallisiin musiikkikulttuureihin he määrittelevät itseään suhteessa niihin ja niitä suhteessa itseensä. Sukupuolioletukset vaikuttavat siihen, miten soittajiin suhtaudutaan. Soittajat puolestaan suhtautuvat sukupuolen merkitykseen moninaisesti. Yksi soittaja on "kuin yksi kundeista", toinen haastaa maskuliinisen toiminnan ja tilan tekemällä musiikkia vailla teknistä tietoa ja taitoa. FM Hanna Kauppinen ja FM Laura Haarala haastattelivat keväällä 2017 kymmentä nais- ja muunsukupuolista muusikkoa tausta-aineistoksi tytöille suunnattuun bändisoiton opaskirjaan, jota he tekevät yhdessä kuvataiteilija Aiju Salmisen kanssa. Haastateltaviksi valikoitui kiinnostavia eri instrumenttien ja musiikinteon osaalueiden osaajia. Haastattelujen tarkoitus on tallentaa kokeneempien muusikoiden kertomia tarinoita musiikinteon aloittamisesta ja etenemisestä kentällä, jossa on oletetun sukupuolensa perusteella huomattavassa vähemmistössä. Esitelmä rönsyää käytännönläheisen opaskirjan prosessista pohtimaan sukupuolen merkitystä musiikkikentällä. Millä tavalla haastattelemamme muusikot sanallistavat kokemustaan muusikkoudesta ja sukupuolittuneista järjestyksistä heidän omissa viitekehyksissään, "skeneissään"? Tippuuko lisämääre "nais-" muusikon edestä viimeinkin, vai onko sille löytynyt positiivia merkityksiä? Esiintyykö suomalaisessa musiikkimaailmassa maskuliinisen normin rinnalla feminiinistä tai feminististä tekemistä vuonna 2017? Vertailukohtana käsiteltävälle aineistolle ovat mm. 90-luvun alkupuolella julkaistut nais- ja tyttötutkimuksen artikkelit "Miten käy tytöiltä rock'n'roll" (Jaana Lähteenmaa 1992) ja "Muuttaako tyttöjen rokinsoittoharrastus sukupuolten järjestystä? Tyttöbändi vai vändi?" (Jarna Knuuttila 1994).

3 Standing still: walking interviews and poetic spatial inquiry Lotta Palmgren, Åbo Akademi In this short film, the space and rhythms are shared by the voices of four teenaged girls, a thirty-six-year-old feminist scholar, their (and others) bodies, a shopping mall and scholars on place and walking interviews. Drawing on data, generated during interviews with four teenaged girls about their relationships to a shopping mall in Turku, Finland, the researcher examine (walking) interviews as a method and power structures related to movement and non-movement, interviewer and interviewee, as well as inclusion and exclusion. Utilizing Lefebvre s rhythm analysis, this experimental, poetic and reflexive spatial inquiry shows tensions related to the place where the research is conducted. Urhoolliset ja uhrautuvat lottatytöt sota-ajan tyttökirjallisuudessa Sara Kokkonen, Turun yliopisto Toisen maailmansodan aikana suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa painottuivat sota-aiheiset tyttö- ja poikakirjat. Kotimaisessa tyttökirjallisuudessa ilmestyi poikkeusoloissa useita tytöille suunnattuja lottaromaaneja, jotka sijoittuvat pääasiassa talvisodan aikaan. Tyttöpäähenkilöt työskentelevät lottina ja tekevät yhteisiä ponnisteluja kotirintamalla ja komennuksella. Romaaneissa korostuu tyttöjen ja naisten aktiivinen osallistuminen maanpuolustustyöhön. He ilmentävät ihannoitua lottakuvaa tekemällä raskasta hoiva- ja huoltotyötä tukemalla sekä kotirintamaa että sotarintamaa. Esityksessäni tarkastelen lottatytöistä kertovia tyttöromaaneja, jotka ovat ilmestyneet vuosina Kirjoissa kuvataan erilaisia ja vaativia lottatehtäviä, joita tytöt ja naiset tekivät todellisessakin elämässä sodan aikana. Yhteiskunnallinen äitiys nähtiin suomalaisten naisten kutsumuksena, jota nuoret lottatytöt toteuttavat huolenpidon ja hoivaroolinsa kautta. Se ulottuu aina lapsista aikuisiin, sota-pakolaisista haavoittuneisiin sotilaisiin asti. Lottaromaanien tytöt esitetään sankarillisina ja uhrautuvaisina, jotka haluavat tehdä työtä isänmaansa hyväksi itsensä unohtaen. Toisten lottatyttöjen mieli vetää myös rintamalle ja he kokevat ristiriitoja verratessaan itseään taisteleviin sotilaisiin, joiden työ nähdään arvokkaampana. Pikkulotista kertovissa tyttökirjoissa kuvataan rohkeita ja itsenäisiä tyttötoimijoita, jotka tekevät urotöitä ja sankaritekoja. Esimerkiksi Tuomi Elmgren-Heinosen Lottatyttö komennuksella (1940) 16-vuotias Liisa liikkuu sotatoimialueella ja auttaa sotilaita heidän tehtävissään rintamalla. Liisa joutuu jatkuvasti neuvottelemaan asemastaan tyttönä miehisessä toimintaympäristössä. Lottatytöt tekevät toisaalta naisille kuuluvia perinteisiä hoivatöitä ja toisaalta lottien työskentely ulottuu perinteisiä sukupuolirooleja rikkovaksi toiminnaksi. Naisnäkökulmasta sotaa ja tyttöhistoriaa kuvaavat lottaromaanit ovat nykyään jääneet jo unohduksiin eikä niistä ole otettu enää uusia painoksia käytyjen sotien jälkeen. Myös sotapropagandan maine on saattanut lyödä leimansa kirjoihin. Sodanjälkeisessä Suomessa lottiin kohdistui kritiikkiä epäsiveellisestä käytöksestä ja heidät esitettiin poliittisina, fasisteinakin. Hallitsevassa lottakuvassa naisten sotien aikana tekemä työ kotirintamalla ja sotatoimialueella mitätöitiin ja marginaalistettiin.

4 Esitykseni tulee pohjautumaan lottaromaaneja käsittelevään artikkeliini, joka ilmestyy syksyn Onnimanni-lehdessä. Vastoin sisintä haluaan : tyttöys peruskoulun seksuaalikasvatuksessa ennen ja nyt Karla Malm, Nuorisotutkimusseura & Nuorisotutkimusverkosto Millaisia tyttöyksiä kuvaa peruskoulujen seksuaalikasvatus ennen ja nyt? Millaista on tyttöyteen ja naiseuteen kasvaminen oppikirjojen ymmärryksen mukaan, ja millaiset puitteet ne asettavat elämänkaarelle? Millaiset tulevaisuudet ovat toivottavia, oletusarvoisia tai ylipäänsä mahdollisia, ja millä tavoin sukupuoli vaikuttaa oppikirjojen povaamaan elämänkaareen ja sen virstanpylväisiin? Tässä esityksessä tarkastelen peruskoulujen seksuaalikasvatusta yläkouluikäisten oppikirjoissa vuosina Esitys pohjautuu pro gradu -tutkielmaani, jossa käsittelin seksuaalikasvatuksen normeja sekä normaalin ja epänormaalin välillä käytyä rajanvetoa. Työn teoreettinen viitekehys perustuu Michel Foucault n ja Nikolas Rosen ajatuksille vallasta, sisäistetyistä normeista ja subjektiksi tulemisen ehdoista ja edellytyksistä. Kysymyksenasettelun kannalta olennaisinta on strategisesti integroiva valta, tuottava valta. Rosen keskeiseksi teesiksi erottunut velvollisuus tulla vapaaksi on merkittävässä asemassa tarkastelemassani aihepiirissä, seksuaalikasvatuksen normeissa. Viimeistään seksuaalikasvatuksen kiinnittäminen terveystiedon oppiaineeseen merkitsi seksuaalikasvatuksen suurta murrosta ( ), joka teki seksuaalisuudesta ennen kaikkea itsetutkiskelun alueen. Oppikirjoissa seksuaalinen vapaus ja vastuu kietoutuvat henkilökohtaisen, individualistisen itsensä tuntemisen ja tietämisen kysymyksiksi. Vastuu ei enää ollut sama vastuuta kuin aikaisemmilla vuosikymmenillä; vastuu mahdollisesti syntyvästä lapsesta ja ei-toivotusta raskaudesta olikin nyt vastuuta vapauden käyttöön. Seksuaalista kypsyyttä ei enää välittömästi yhdistetty lisääntymiseen, vaan siitä tuli ennemminkin minuuden alueelle kuuluva sisäinen kysymys. Tullakseen seksuaalisuutensa subjektiksi nuorelta edellytettiin kykyä löytää ja tutkia seksuaalisuutensa osana omaa identiteettiään. Seksuaalisuus ei enää löytynyt suhteessa toiseen ihmiseen, vaan siitä tuli osa individualistista itsensä etsimistä. Tässä esityksessä keskityn siihen, millä tavoin seksuaalisuuden subjektiksi tuleminen on sukupuolittunutta, ja millaisia muutoksia oppikirjoissa kuvattu tyttöys kokee ajassa, erityisesti ja 2000-lukujen taitteen myötä. Oppikirjoista on havaittavissa sukupuolittavien puhetapojen höllentyminen ja pyrkimys sukupuolineutraalimpaan puhetapaan; vuoden 2004 terveystiedon oppikirjassa sukupuolinen kehityskaari tytöistä naisiksi ja pojista miehiksi ei olekaan ainoastaan vääjäämätön tosiasia. Tällä on valtava merkitys sille, millä tavoin oppilaille esitellyt ja tarjotut tulevaisuudet on sidottu heidän sukupuoleensa. Uudenlainen seksuaalisuuden subjekti ei kuitenkaan kadota aineistosta tyttöyteen ladattuja erityisiä oletuksia ja odotuksia. Oppikirjojen keskinäiset erot ovat huomattavan suuria: myös ja 2000-luvun oppikirjoista

5 osa kuvaa seksuaalista halua ensisijaisesti heteroseksuaalisena haluna, joka virittyy kahden, toisilleen vastakkaisen sukupuolen välille, nimenomaan vastakkaisuuden varaan. Tyttöys ja poikana oleminen ovat siis tulkinnan mukaan toistensa vastinkappaleita. Tästä lähtökohdasta käsin sukupuoliero määrittää seksuaalista halua; myös siinä mielessä, että tyttöjen halu kuvataan toistuvasti poikien halua piiloisemmaksi, hankalammin löydettäväksi, ja usein romanttinen kiintymys kuvataan edellytykseksi halun syttymiselle. Joidenkin oppikirjojen mukaan tytöt unelmoivat ensisijaisesti hellyydestä ja rakkaudesta eikä heidän itsetyydytyksensä ole yhtä orgasmikeskeistä kuin poikien, kun taas poikien kuvataan liittävän seksin pornoon ja rakkauden luokkatoveriin tai tyttöystävään. Pojan suoraviivainen seksuaalinen halu ei vaadi etsimistä tai problematisoimista, kun taas tyttöjen seksuaalisuus näyttää kirjojen ymmärryksen mukaan olevan huomattavasti moniselitteisempää ja useimmiten poissaolevaa. Näin ollen seksuaalinen kehityskaari ja subjektius ovat merkittävällä tavalla erilaisia, sukupuoleen sidottuja. Halun virittäminen dikotomian ja vastakkaisuuden varaan vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen tyttönä tai poikana olemisen seksuaalikasvatus kuvaa toivottavaksi tai ylipäänsä mahdolliseksi. Kaunokirjallisuuden ja tieteenkirjoittamisen rajapinnoilla: Ote tekstistä Myry Voipio, Jyväskylän yliopisto Keskityn esityksessäni suomalaiseen tyttökirjallisuuteen ruumiin tuottamisen ja tuottumisen näkökulmista. Esitykseni on kokeellinen tekstinäyte, jossa pyrin tutkimaan sitä, miten taide ja tiede voivat kohdata akateemiseessa ja luovassa kirjoittamisessa. Tavoitteeni on kirjoittaa tieteellistä tekstiä hyödyntämällä tyttökirjallisuudesta tuttuja elementtejä, kuten tyttöjen ääntä, teoksille tyypillisiä tyylikeinoja ja narratiivisia strategioita. Kokeilen ja samalla kysyn, miten tyttökirjallisuuteen tuottuneita monenlaisia tyttöyden kerrostumia on mahdollista tuoda esiin teosten oman tyylin, äänen ja kerronnallisen rakenteen keinoilla kaunokirjallisessa tiedekirjoittamisessa. Miten pitkälle tiedekirjoittamisen rajoja voi venyttää? Mitä uutta kaunokirjallisella tiedekirjoittamisella voi saavuttaa ja löytää? Tutkimushankkeeni kaunokirjallinen aineisto koostuu Toini Topeliuksen, Kersti Bergrothin, Helga Nuorpuun, Rauha S. Virtasen, Merja Otavan, Tuija Lehtisen, Vilja-Tuulia Huotarisen, Nelli Hietalan ja Anna Hallavan teoksista. Esityksessäni myös erittelen ja jäsentelen tekstikokeiluun liittyviä kirjoitus- ja tutkimusvaiheita ja tieteen ja taiteen rajapintoihin sitoutuvan tutkimuksen kysymyksenasetteluja. A Year in the Life Gilmoren tyttöjen jatko-osan queer-näkökulmaista analyysia Leena-Maija Rossi, Lapin yliopisto Gilmoren tytöt -televisiosarja sai loppuvuodesta 2016 Netflix-palvelussa neljän jakson mittaisen jatko-osan A Year in the Life. Analysoin esityksessäni uusien jaksojen kahta keskeistä juonisäiettä: vakiintuneen heteroparisuhteen/avo-/avioliiton solmimista ja lisääntymistä ja näiden seikkojen suhdetta tyttöyteen tai aikuisuuteen. Pohdin queernäkökulmaisesti mitä tyttöjen seksuaalisuudelle ja sen normatiivisuudelle tai epänormatiivisuudelle on tapahtunut ajan kuluessa ja esitän, että sarja osallistuu tyttöyden käsitteen kulttuuriseen venyttämiseen itsemäärittelyn ja suhteisuuden kautta. Analyysissä tyttöyteen ja feminiinisyyteen kytkeytyvät myös epäonnistumisen, tahdon

6 ja uhmakkuuden kysymykset, jälkimmäiset etenkin suhteessa sukupolvieroon ja aikuisiin tyttöihin kohdistettuihin odotuksiin ja normituksiin.