Asetusehdotus on hallitusohjelman vastainen ja rikkoo lupauksen taakan vähentämisestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asetusehdotus on hallitusohjelman vastainen ja rikkoo lupauksen taakan vähentämisestä"

Transkriptio

1 Maa- ja metsätalousministeriölle Asetusehdotus elintarviketietojen antamisesta kuluttajalle annetun asetuksen muuttamisesta Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry lausuu asetusehdotuksesta elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta seuraavaa: Maa- ja metsätalousministeriö ehdottaa kuluttajainformaation parantamiseksi, että maa- ja metsätalousministeriön asetusta (834/2014) muutetaan siten, että tarjoilupaikoissa on ilmoitettava kuluttajalle pakkaamattomana luovutetuista elintarvikkeista tarjoiltavan aterian ainesosana käytetyn tuoreen lihan ja kalan alkuperä. Asetusluonnosta, josta maa- ja metsätalousministeriö nyt pyytää kommentteja, on korjattu elokuussa käydyllä lausuntokierroksella saadun palautteen perusteella. Ravintoloiden kannalta ainoa merkityksellinen muutos on, että toistaiseksi alkuperämaan ilmoittamisvelvollisuus ei koskisi raakaliha- ja lihavalmisteiden, kalavalmisteiden ja valmiin ruoan käyttämistä raakaaineena. Lisäksi alkuperää ei tarvitsisi ilmoittaa maan tarkkuudella silloin kun kyseistä tietoa ei ole saatavissa, mikä luonnollisesti olisikin mahdotonta. Muuten esitetyt muutokset ovat niin vähäisiä, että ne osoittavat, että Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n ja monien viranomaisten lausuntopalautetta ei ole lainkaan otettu huomioon. Asetusehdotus on hallitusohjelman vastainen ja rikkoo lupauksen taakan vähentämisestä Asetusehdotus on pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman vastainen. Asetusehdotus on selvästi EU-sääntelyä tiukempi ja se luo merkittävän uuden hallinnollisen taakan. Säännös lisää ravintoloiden hallinnosta taakkaa niin paljon, että hallituksen lupaus taakan vähentämisestä ravintoloissa jää elintarvikeasioissa tyhjäksi kirjaimeksi. Asetusehdotus ei ota huomioon, että ravintolatoiminta on palvelua Vaikuttaa siltä kuin lainsäätäjä ei ymmärtäisi eri toimialojen välisiä eroja. Elintarviketeollisuus tuottaa vakioituja ja tarkkaan määriteltyjä elintarvik- MATKAILU- JA RAVINTOLAPALVELUT MaRa ry MERIMIEHENKATU 29, FI HELSINKI tel fax

2 2 keita. Kaupassa suuri osa elintarvikkeista myydään pakattuina ja itsepalveluna, jolloin asiakkaan on saatava tiedot kirjallisista merkinnöistä. Ravintolassa sen sijaan ruoka valmistetaan käsityönä ja tarjoillaan asiakkaalle henkilökohtaisena palveluna. Ravintolatoiminnassa mahdollisuus keskusteluun asiakkaan ja asiakaspalvelijan välillä on olennainen osa palvelutapahtumaa. Usein annos valmistetaan tilauksesta ja toiveiden mukaan henkilökohtaisesti juuri tietylle asiakkaalle, mutta vakiomuotoisemmissakin palveluissa, esimerkiksi lounasruokailussa linjastosta, asiakaspalvelija on läsnä ja keskustelu siten mutkattomampaa kuin kaupan itsepalvelutiskin äärellä. Asetusehdotuksessa tätä ei oteta huomioon, vaan ravintolat pakotetaan kopioimaan tietoja kirjallisina pakkauksista tai asiakirjoista. Asiakkaat johdatetaan keskustelun sijaan lukemaan esitteitä tai tauluja: palvelu latistetaan tältä osin itsepalveluksi ja kommunikaatio tauluun kirjoitetuksi virtuaalipakkausmerkinnäksi. Ongelmia ravintoloille aiheuttaa myös, että ilmoitettavalle raaka-aineelle ei ole asetettu määrällistä kriteeriä, vaan pienetkin määrät asetuksessa mainittua raaka-ainetta on ilmoitettava kirjallisesti. Ravintoloissa käytössä on samanaikaisesti suuri kirjo raaka-aineita tuotettuihin annos- tai kilomääriin suhteutettuna. Kierto on nopeaa: aamulla saapunut raaka-aine on usein asiakkaan lautasella lounaalla. Samassa annoksessakin käytettävien raakaaineiden alkuperä voi vaihdella päivän mittaan. Tämä kaikki johtaa siihen, että esitteiden tai taulujen tietoja pitäisi päivittää jatkuvasti. Se sitoo ravintoloiden resursseja tuottamatta hyötyä, josta asiakas olisi valmis maksamaan. Allergeenien ilmoittamisessa mahdollisuus henkilökohtaiseen suulliseen tiedottamiseen, josta kerrotaan kirjallisessa ilmoituksessa tai kyltissä, on ravintoloiden kokemusten mukaan osoittautunut riittäväksi ja palvelutilanteeseen sopivaksi menetelmäksi. Asetusehdotus nostaa kustannuksia ja yksipuolistaa tarjontaa Kirjausvelvollisuuden lisääntyminen ehdotetulla tavalla johtaa ravintoloiden hallinnollisten kustannusten nousuun ja siten kannattavuuden alenemiseen. Kustannusten nousua kompensoidakseen ravintolat todennäköisesti siirtyisivät entistä halvempiin raaka-aineisiin, ja paikallisten pien- ja lähituottajien käyttö vähenisi. Lisätyön minimoimiseksi ravintoloille olisi edullista käyttää mahdollisimman vakioina pysyviä raaka-aineita, ja toimitusvarmuuden ja jatkuvan saatavuuden takaamiseksi ravintolat todennäköisesti korvaisivat kotimaisia raaka-aineita entistä enemmän ulkomaisilla.

3 3 Laiminlyönnistä tulee houkuttelevaa Ruokahävikki lisääntyy Säännöksen laiminlyönnistä tulee houkuttelevaa, koska on selvää, että valvontaviranomaisten resurssit eivät riitä sen tehokkaaseen valvontaan. Asetusehdotus tarjoaa selvän kilpailuedun säännöksiä tarkoituksellisesti laiminlyöville ravintoloille. Ikävintä on, että vahingossa tapahtuneiden ja tarkoituksellisten laiminlyöntien seuraamukset ovat samanlaiset. Asetuksessa säädetty menettely on niin hankala, että ravintoloissa tulee tapahtumaan runsaasti tahattomia virheitä. Tämä johtaa siihen, että valvonnassa joudutaan puuttumaan tilanteisiin, joissa ravintolat ovat rikkoneet säännöksiä tahtomattaan. Monen ravintolan Oiva-arvioinnit tulevat putoamaan, mikä heikentää koko järjestelmän legitimiteettiä. Esitys lisää ruokahävikkiä ravintoloissa, joissa päivittäiset vaihtelut asiakasmäärissä ovat suuria, esimerkiksi monissa henkilöstö- ja lounasravintoloissa. Esitys pakottaa ravintolat ylimitoittamaan raaka-aineiden riittävyyden, jotta ne vastaavat järjestelmiin kirjattuja ja ennakkoon julkaistuissa lounaslistoissa ilmoitettuja tietoja. Asiakasmäärien muutoksiin ei näin kyetä jatkossa reagoimaan joustavasti raaka-aineita ja ruokalajeja vaihtamalla. Tämä kehitys olisi vastoin YK:n kestävän kehityksen ja EU-komission kiertotalouspaketin tavoitteita ruokahävikin puolittamiseksi vuoteen 2030 mennessä, joihin Suomi on sitoutunut. Esitetty ilmoitusvelvollisuus ohjaa ravintoloiden toimintaa huonoon suuntaan MaRan jäsenyritysten mukaan esitetty ilmoitusvelvollisuus on niin raskas, että se vaikuttaa ravintoloiden toimintatapoihin ja ohjaa niitä huonoon suuntaan. Jäsenyritykset kommentoivat asetusehdotusta mm. seuraavasti: Henkilöstäravintola Päivittäin on käytössä n tuotetta. Niistä osa vaihtuu päivittäin eli päivityksen tarve on jatkuva. Tuotteita menee mm. aamupalalle, kokoustiloihin, saunoille, edustukseen ja linjastolounaalle. Kaikki asiakkaat eivät ole yhdessä paikassa, josta taulu tai tiedote on kaikkien nähtävissä. Esitetty kirjallisen ilmoittamisen käyttöönotto vaatii lisäresursointia ja heikentää ravintolatoiminnan kannattavuutta. Tukut toimittavat korvaavia tuotteita ja samassa erässä saattaa olla eri alkuperämaista tulevia tuotteita. Kuinka valmistuksesta taululle saadaan tieto kulkemaan niin tarkasti, että tiedetään, mikä erä on kulloinkin myynnissä, ja että tieto on kirjattu ajantasaisesti?

4 4 Ruokaravintola Kerrallaan on käytössä noin erilaista raaka-ainetta, joiden alkuperämaat pitäisi ehdotuksen mukaan ilmoittaa. Lounaat ja menut on tarkistettava päivittäin, koska alkuperämaa voi vaihtua saatavuusongelmista johtuen. Työ on tehtävä manuaalisesti, koska sopivaa tietojärjestelmää ei ole käytössä tai ehkä ei edes olemassa. Ravintolaketju Toteutuessaan asetusmuutos johtaisi todennäköisesti ravintoloiden raakaainehankinnoissa halvempiin raaka-aineisiin koska hallinnolliset kustannukset nousisivat. Tämä voi johtaa joissakin tapauksissa ulkomaisen raakaaineen lisääntyneeseen käyttöön. Kun kotimaisiin raaka-aineisiin liittyy ajoittain saatavuusongelmia, ei ehdotettu asetusmuutos helpota toimijan asemaa. Toimija vähentää omaa riskiään sillä, että siirtyy käyttämään ulkomaista raaka-ainetta varmistaakseen, että kirjallisesti ilmoitettava alkuperämaa olisi aina oikea ja ajan tasalla. Moniosastoisessa tarjoilupaikassa on todennäköisesti oltava ilmoittamista varten useita esitteitä tai tauluja. Tämä tekee tiedon oikeellisuuden varmistamisesta vaikeasti hallittavan verrattuna siihen, että tarjoilija saisi suullisesti varmistettua tiedon keittiöhenkilökunnalta esimerkiksi tilanteessa, jossa raaka-aine joudutaan vaihtamaan kesken myyntipäivän. Lisääntyvä internetkauppa (Volt, Lunchie, Foodora, Safkaa, jne.) lisää tuplasti näitä palveluita käyttävien ravintoloiden hallinnollista taakkaa. Tiedot pitää olla ajan tasalla ravintolassa käyvälle tai jonkin toisen verkkopalvelun kautta ruokaa tilaavalle asiakkaalle. Miten toimijoiden tulee kuvata hankintansa omavalvontasuunnitelmaan, jotta tämän asetuksen valvontatilanteessa vältytään ristiriidoilta? Miten tarkasti on kuvattava komponenttien hankintatavat ja mistä lähteestä on kunkin tuotteen tiedot todennettavissa (ostokuitti, lähetyslista, kuormakirja jne), jotta valvoja saa oikean kuvan siitä, missä tapauksissa alkuperätieto on saatavilla ja missä ei. Tämäkin lisää merkittävästi hallinnollista taakkaa. Kun alkuperätieto ei tällä hetkellä ole aina asiakirjoissa, vaaditaan pitkä siirtymäaika, jotta nykyiset järjestelmät suomalaisessa ruokaketjussa saadaan tukemaan asetuksen tavoitetta. Järjestelmämuutokset eivät ole yksin tarjoilupaikkojen käsissä. Järjestelmien muuttaminen ja manuaalisen työn lisääntyminen tulevat järjestelmän voimaan tullessa erittäin kalliiksi.

5 5 Lounasravintola Minusta tuossa on nyt unohtunut asian ydin. Tänään ilmoitetaan alkuperäksi Suomi ja huomenna ei mitään, vaikka molemmat olisivat suomalaista lihaa, ja tämä vain sen takia, että tänään on käytössä ns. naturelbroilerfilee ja huomenna suolattu. Tuohan on harhaanjohtavaa ja hölmöä kuluttajan näkökulmasta. Tässä on hävinnyt todellisuuden taju. Onko lain tarkoitus ohjata käyttämään muuta kuin tuoreeksi luokiteltua lihaa? Ensireaktio katsoessani tätä uutta esitystä oli: ei käytetä tuoretta lihaa. Yhteenveto Vaatimus alkuperän ilmoittamisesta kirjallisesti luo kohtuutonta hallinnollista taakkaa ja on mahdoton toteuttaa virheettömästi. Vaatimus on hallitusohjelman vastainen ja huomattavasti EU-sääntelyä tiukempi. Säännöksen laatimisella hallitus pettää lupauksensa ravintoloiden hallinnollisen taakan keventämisestä. Ravintolat eivät saa tukkukaupalta riittäviä tietoja asetuksessa edellytetyn alkuperän ilmoittamiseen. Jos alkuperän ilmoittaminen halutaan toteuttaa kansallisella asetuksella, ainoa mahdollinen toteutustapa on, että ravintolat velvoitetaan ilmoittamaan pääraaka-aineen alkuperä ja sallitaan sen ilmoittaminen suullisesti samaan tapaan kuin allergeeneissä. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa Timo Lappi toimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi varatoimitusjohtaja Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry on matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palvelualojen elinkeino- ja työmarkkinajärjestö. MaRa edustaa hotelleja, kylpylöitä ja kuntoutumiskeskuksia, viikko-osakeyrityksiä, leirintäalueita, kongressi- ja tapahtumatoimialan yrityksiä, ravintoloita, catering-yrityksiä, eines- ja valmistuskeittiöitä, kahviloita, pubeja, yökerhoja, liikenneasemia, huvi-, teema- ja elämyspuistoja, keilahalleja, festivaaleja ja konserttitapahtumia, ohjelmapalveluyrityksiä, luontomatkailuyrityksiä, hiihtokeskuksia sekä matkailun markkinointi- ja välityspalveluita tarjoavia yrityksiä. MaRassa on jäsentä, joilla on toimipaikkaa. MaRan jäsenyritykset työllistävät noin henkilöä.

Asetusehdotus elintarviketietojen antamisesta kuluttajalle annetun asetuksen muuttamisesta

Asetusehdotus elintarviketietojen antamisesta kuluttajalle annetun asetuksen muuttamisesta 1 16.8.2017 Maa- ja metsätalousministeriölle Asetusehdotus elintarviketietojen antamisesta kuluttajalle annetun asetuksen muuttamisesta Asetusehdotus on hallitusohjelman vastainen Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) Kestääkö kulutuksen veto? Kasvu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella)

jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) Kestääkö kulutuksen veto? Kasvu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Kestääkö kulutuksen veto? Kasvu KUVA (korkeus voi vaihdella) jatkuu 15.12.216 Timo Lappi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia koko

Lisätiedot

Maltillisen. kasvun tiellä

Maltillisen. kasvun tiellä KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Maltillisen KUVA (korkeus voi vaihdella) kasvun tiellä KUVA (korkeus voi vaihdella) 11.12.218 Ari Peltoniemi Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen

Lisätiedot

Tarjoilija onko annoksessani pähkinää?

Tarjoilija onko annoksessani pähkinää? Tarjoilija onko annoksessani pähkinää? Marraspäivä 19.11.2014 Tea Taivalkoski Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Nykytilanne: Elintarvikelainsäädännössä ei ole säännöksiä pakkaamattomista

Lisätiedot

Mistä kannattavuutta?

Mistä kannattavuutta? KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Toimiala on kasvu-uralla Mistä kannattavuutta? 26.6.217 Ari Peltoniemi, pääekonomisti KUVA (korkeus voi vaihdella)

Lisätiedot

Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi

Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Jouni Vihmo, ekonomisti 25.6.215 Suhdannenäkymät parantuneet hieman reaalitaloudessa ei selvää käännettä ylöspäin 4 Päätoimialojen suhdannenäkymät,

Lisätiedot

MARA. tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä Kuluva vuosi yleistä taloustilannetta parempi. Jouni Vihmo, ekonomisti 15.12.2015

MARA. tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä Kuluva vuosi yleistä taloustilannetta parempi. Jouni Vihmo, ekonomisti 15.12.2015 tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä Kuluva vuosi yleistä taloustilannetta parempi Jouni Vihmo, ekonomisti 15.12.215 Kohti uutta laihaa vuotta Suomen talous ei käänny kasvuun alkuvuonna 2 Poikkeama

Lisätiedot

HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 1/5 26.10.2017 Eduskunnan hallintovaliokunnalle HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1. Johdanto Hallituksen esityksessä alkoholilaiksi

Lisätiedot

Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät

Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät Elintarviketietoseminaari 17.10.2014, Helsinki Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö Elintarviketietoasetus

Lisätiedot

Mitä tietoja kuluttajat haluavat saada elintarvikkeista Elintarviketietoasetuksen (EU) N:o 1169/2011 kansallinen toimeenpano

Mitä tietoja kuluttajat haluavat saada elintarvikkeista Elintarviketietoasetuksen (EU) N:o 1169/2011 kansallinen toimeenpano Mitä tietoja kuluttajat haluavat saada elintarvikkeista Elintarviketietoasetuksen (EU) N:o 1169/2011 kansallinen toimeenpano 31.7.2013, Helsinki Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö Elintarviketietoasetus

Lisätiedot

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI ARPAJAISLAIN MUUTTAMISEKSI

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI ARPAJAISLAIN MUUTTAMISEKSI Lausunto 1/7 10.8.2018 SISÄMINISTERIÖLLE Sisäministeriön lausuntopyyntö 21.6.2018 - SMDno-2018-1061. LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI ARPAJAISLAIN MUUTTAMISEKSI Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle

Lisätiedot

Miksi ravintolat tarvitsevat uuden alkoholilain?

Miksi ravintolat tarvitsevat uuden alkoholilain? MAHDOLLISEN KUVAN PAIKKA (korkeus voi vaihdella, yläreuna on aina kiinni sinisessä palkissa) Alkoholilaki Miksi ravintolat tarvitsevat uuden alkoholilain? 26.6.2017 Veli-Matti Aittoniemi Työtä ja hyvinvointia

Lisätiedot

HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi Lausunto 5.10.2017 HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen esityksessä alkoholilaiksi toteutetaan pitkään valmisteltu alkoholilain

Lisätiedot

Toimenpide-ehdotus 4.3 Maa-ainesveron käyttöönottoa arvioidaan uudelleen

Toimenpide-ehdotus 4.3 Maa-ainesveron käyttöönottoa arvioidaan uudelleen Lausunto (YM15/400/2017) 1 Lausunto toimitettu lausuntopalvelu.fi:n 20.8.2017 Ympäristöministeriölle Asia: Lausunto valtakunnallisesta jätesuunnitelmasta vuoteen 2023 (YM15/400/2017) Ympäristöministeriö

Lisätiedot

Lausunto 1/6 22.9.2015. VALTIOVARAINMINISTERIÖ Rahoitusmarkkinaosasto

Lausunto 1/6 22.9.2015. VALTIOVARAINMINISTERIÖ Rahoitusmarkkinaosasto Lausunto 1/6 22.9.2015 VALTIOVARAINMINISTERIÖ Rahoitusmarkkinaosasto Luonnos hallituksen esitykseksi laeiksi maksulaitoslain, maksupalvelulain sekä Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta liittyen

Lisätiedot

kasvussa Näkymät ponnistivat plussalle Takaisin KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella)

kasvussa Näkymät ponnistivat plussalle Takaisin KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Näkymät ponnistivat plussalle Takaisin KUVA (korkeus voi vaihdella) kasvussa 3.6.216 ekonomisti Jouni Vihmo KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä

Lisätiedot

MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUT. Mahdollisuuksien ala

MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUT. Mahdollisuuksien ala MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUT Mahdollisuuksien ala Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palvelut Mahdollisuus sinulle ja Suomelle Kiinnostaako työskentely ihmisten ja asiakaspalvelun parissa?

Lisätiedot

Mitä pakkausmerkintä - kysymyksiä on noussut valvonnassa esiin? Elintarvikeasiantuntijoiden koulutus. 26.8.2015 Tuulikki Lehto

Mitä pakkausmerkintä - kysymyksiä on noussut valvonnassa esiin? Elintarvikeasiantuntijoiden koulutus. 26.8.2015 Tuulikki Lehto Mitä pakkausmerkintä - kysymyksiä on noussut valvonnassa esiin? Elintarvikeasiantuntijoiden koulutus 26.8.2015 Tuulikki Lehto Evira / VALO / TUTU / RATI Elintarvikkeesta annettavat tiedot Pakatut tuotteet

Lisätiedot

Palvelujen kysyntä kasvaa Tavoitteena kannattavuuden parantaminen

Palvelujen kysyntä kasvaa Tavoitteena kannattavuuden parantaminen KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Palvelujen kysyntä kasvaa Tavoitteena kannattavuuden parantaminen 11.12.217 Ari Peltoniemi,

Lisätiedot

Case Helsinki - päiväkotien siirtyminen luomuun

Case Helsinki - päiväkotien siirtyminen luomuun Case Helsinki - päiväkotien siirtyminen luomuun 20 / 20 -seminaari 21.3.2013, Pro Luomu ja EkoCentria Ruokapalvelupäällikkö Aulikki Johansson Koulu- ja päiväkotipalvelut Palmia catering-palvelut aulikki.johansson@palmia.fi

Lisätiedot

REKO ja elintarvikelainsäädäntö

REKO ja elintarvikelainsäädäntö REKO ja elintarvikelainsäädäntö REKO seminaari, 14.11. Seinäjoki Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea keskus HUOM! REKO toimintaa ja elintarvikelainsäädäntöä koskeva esitys on ensisijaisesti tarkoitettu

Lisätiedot

MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUT. Mahdollisuuksien ala

MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUT. Mahdollisuuksien ala MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUT Mahdollisuuksien ala Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palvelut Mahdollisuus sinulle ja Suomelle Alalle valmistuneet työllistyvät hyvin. Kiinnostaako työskentely

Lisätiedot

Lähiruoka Lohjan kaupungin strateginen valinta Lohjan kaupungin Ruoka- ja siivouspalvelut

Lähiruoka Lohjan kaupungin strateginen valinta Lohjan kaupungin Ruoka- ja siivouspalvelut Lähiruoka Lohjan kaupungin strateginen valinta Lohjan kaupungin Ruoka- ja siivouspalvelut HoReCa Lähiruokaa Uudeltamaalta & hankintafoorumi Seminaari 18.5.2016 Hyvinkää Alkusanat Lohjan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sääntelyn vähentäminen ja ravintolat

Sääntelyn vähentäminen ja ravintolat KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Sääntelyn vähentäminen ja ravintolat 30.5.2017 Veli-Matti Aittoniemi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia

Lisätiedot

REKO. Suoraan tuottajalta kuluttajalle, ilman välikäsiä

REKO. Suoraan tuottajalta kuluttajalle, ilman välikäsiä REKO Suoraan tuottajalta kuluttajalle, ilman välikäsiä REKOn toiminta periaate Lähiruoan myynti- ja jakelumalli REKO:ssa (Rejäl konsumtion Reilua kuluttamista) kuluttajat tilaavat lähiruokatuottajilta

Lisätiedot

Elintarvikkeiden alkuperämerkinnät

Elintarvikkeiden alkuperämerkinnät Elintarvikkeiden alkuperämerkinnät Pakkausmerkintäseminaari 30.5.2013, Helsinki Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö voimassa oleva lainsäädäntö ja Eviran ohjeet alkuperämaa tai

Lisätiedot

Tarja Lahtinen Neuvotteleva virkamies. Ympäristövaliokunta

Tarja Lahtinen Neuvotteleva virkamies. Ympäristövaliokunta HE 184/2017 vp Hallituksen esitys laeiksi poltto-aineiden elinkaarenaikaisten KHK-päästöjen vähentämisestä ja biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain 2 :n muuttamisesta Tarja Lahtinen Neuvotteleva

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kasvulle on erinomaiset edellytykset Matkailu- ja ravintolaala on merkittävä toimiala Hannu Hakala Majoitus- ja Ravitsemispalvelut MaRa 8.10.2015 LAUREA Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa

Lisätiedot

Anniskelun alamäki jatkuu

Anniskelun alamäki jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Alkoholilaki uudistuu Anniskelun alamäki jatkuu 26.10.2017 Eduskunnan hallintovaliokunta Timo Lappi KUVA (korkeus

Lisätiedot

Matkailun ongelmakohdat

Matkailun ongelmakohdat KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Matkailun ongelmakohdat Eduskunnan työ- ja elinkeinojaosto 24.3.2017 Timo Lappi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä

Lisätiedot

Ruoka-apuohjeesta. Parhaat käytännöt ruoka-aputoiminnassa Pirjo Korpela Evira

Ruoka-apuohjeesta. Parhaat käytännöt ruoka-aputoiminnassa Pirjo Korpela Evira Ruoka-apuohjeesta Parhaat käytännöt ruoka-aputoiminnassa Pirjo Korpela Evira Miksi ohje tehtiin? Hyväntekeväisyysjärjestöt valittivat, että ruokaapuun annetaan vähittäismyynnistä pääasiassa vain leipää

Lisätiedot

Missä mennään pakkausmerkintälainsäädännössä?

Missä mennään pakkausmerkintälainsäädännössä? Missä mennään pakkausmerkintälainsäädännössä? Elintarviketietoseminaari 17.10.2014, Helsinki Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö Elintarviketietoasetus pakkausmerkintädirektiivi

Lisätiedot

Pakkausmerkintöjen valvonta ja Oiva?

Pakkausmerkintöjen valvonta ja Oiva? Pakkausmerkintöjen valvonta ja Oiva? Toimijan omavalvonta Viranomaisvalvonta Kuluttajat 16.10.2014 Toimijan omavalvonta Lähtökohta: Toimiva omavalvontasuunnitelma Toimija varmistaa vaatimusten toteutumisen

Lisätiedot

Työpaikkamme säilyvät Suomessa. Mahdollisuuksien matkailu- ja ravintola-ala

Työpaikkamme säilyvät Suomessa. Mahdollisuuksien matkailu- ja ravintola-ala Työpaikkamme säilyvät Suomessa Mahdollisuuksien matkailu- ja ravintola-ala Matkailu- ja ravintola-ala on kasvava, kansainvälinen ja kehittyvä toimiala, joka tarjoaa lukuisia mielenkiintoisia työ- ja uravaihtoehtoja.

Lisätiedot

Anniskelun arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin

Anniskelun arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin Anniskelun arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin Alennettu arvonlisävero siirtäisi kulutusta ravintoloihin, lisäisi työllisyyttä 2 400 työpaikalla ja kansantalouden tuotosta 300 miljoonalla eurolla.

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

PIKAOPAS KULUTTAJALLE

PIKAOPAS KULUTTAJALLE PIKAOPAS KULUTTAJALLE Tiedätkö, mistä ruokasi tulee? Suomessa syötävästä ruuasta noin 80 % on Suomessa valmistettua. Noin 65 % ruokamme raaka-aineesta on suomalaista. Elintarviketuotanto on maailmanlaajuista.

Lisätiedot

12.2.2016. 1. Luontomatkailu on tulevaisuuden kasvuala

12.2.2016. 1. Luontomatkailu on tulevaisuuden kasvuala Lausunto 1 12.2.2016 Eduskunnan ympäristövaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi (HE 132/2015 vp) Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2018 C(2018) 3120 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 28.5.2018, elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen

Lisätiedot

Alkoholilakiesitys

Alkoholilakiesitys KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Alkoholilakiesitys 15.12.2016 KUVA (korkeus voi vaihdella) Veli-Matti Aittoniemi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen

Lisätiedot

Raaka-aineiden alkuperätiedot

Raaka-aineiden alkuperätiedot 1 Raaka-aineiden alkuperätiedot Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Twitter: @IlkkaAlarotu Kulutuksen valtatrendit TERVEELLISYYS HELPPOUS SOSIAALINEN KANSSAKÄYMINEN AITOUS EETTISYYS JA EKOLOGISUUS

Lisätiedot

Tarvitaanko yökerhojen jatkoaikoja?

Tarvitaanko yökerhojen jatkoaikoja? Tarvitaanko yökerhojen jatkoaikoja? XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät 9.10.2013 Timo Lappi TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Jäsenyritysten arkea

Lisätiedot

Alkutuotannon tuotteiden jatkojalostus ja suoramyynti. Monialayrittäjyys maaseudulla 6.3.2013

Alkutuotannon tuotteiden jatkojalostus ja suoramyynti. Monialayrittäjyys maaseudulla 6.3.2013 Alkutuotannon tuotteiden jatkojalostus ja suoramyynti Monialayrittäjyys maaseudulla 6.3.2013 Alkutuotannon suoramyynti = Alkutuotannon toimijoiden harjoittama omien alkutuotannon tuotteiden myynti Ei vaadi

Lisätiedot

Matkailu- ja ravintola-alan kysynnästä ei ole kotimaisen kasvun ylläpitäjäksi

Matkailu- ja ravintola-alan kysynnästä ei ole kotimaisen kasvun ylläpitäjäksi Matkailu- ja ravintola-alan kysynnästä ei ole kotimaisen kasvun ylläpitäjäksi Jouni Vihmo, ekonomisti MaRan tiedotustilaisuus, Lasipalatsi 26.6.213 Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset

Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset 11.12.2012 Timo Lappi TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Anniskelu työllisyyttä, verotuloja ja valvottua alkoholin

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri Kukka

Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri Kukka Hallituksen esitys yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain muuttamisesta (HE 204/2017 vp) Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri

Lisätiedot

HE 37/2016 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan niin pian kuin mahdollista.

HE 37/2016 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan niin pian kuin mahdollista. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan yhteisen kalastuspolitiikan

Lisätiedot

Luomumerkinnät ja luomuviestintä

Luomumerkinnät ja luomuviestintä Luomumerkinnät ja luomuviestintä VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE L U O M U M E R K I N N Ä T L U O M U T U O T T E E T K A U P A S S A L U O M U R U O K A L I S T A L L A J A T A R J O I L U L I N J A S

Lisätiedot

102-LOMAKE UUDISTUVA MENETTELY

102-LOMAKE UUDISTUVA MENETTELY 102-LOMAKE UUDISTUVA MENETTELY Sisällysluettelo: Uudistamisen taustaa Uudistamisen päämäärät Uudistuva menettely / vuosi 2015 Uudistuva menettely 2016 Tietojen ilmoittaminen verkkolomakkeella Ilmoittamisvelvollisuus

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0545/3. Tarkistus. Renate Sommer PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0545/3. Tarkistus. Renate Sommer PPE-ryhmän puolesta 9.5.2016 B8-0545/3 3 2 kohta 2. painottaa, että vuoden 2013 Eurobarometri-tutkimuksen mukaan 84 prosenttia unionin kansalaisista piti maidon alkuperän ilmoittamista välttämättömänä myytiinpä maito sitten

Lisätiedot

Uudet lakiehdotukset lisäävät matkailupalveluyritysten kustannuksia

Uudet lakiehdotukset lisäävät matkailupalveluyritysten kustannuksia KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) HE 120/2017 vp ja HE 105/2017 vp Uudet lakiehdotukset lisäävät matkailupalveluyritysten kustannuksia Eduskunnan talousvaliokunta

Lisätiedot

HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta

HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa

Lisätiedot

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin?

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin? itä on ruokakulttuuri - kuluttajan silmin? toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi Finfood Suomen Ruokatieto ry Kulttuurin Kaukametsä -seminaari Onko ruoka kulttuuria? 7. 8.9.008 istä tuntee vahvan ruokakulttuurin?

Lisätiedot

Anniskelun alamäki jatkuu

Anniskelun alamäki jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Alkoholilaki uudistuu Anniskelun alamäki jatkuu 5.10.2017 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Timo Lappi KUVA

Lisätiedot

Matkailuyritysten kustannuksia ei tule lisätä

Matkailuyritysten kustannuksia ei tule lisätä KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) HE 145/2017 vp Matkailuyritysten kustannuksia ei tule lisätä Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta, 28.11.2017

Lisätiedot

Majoitusliikkeen asiakasrekisterin tietosuojaseloste täyttöohjeineen

Majoitusliikkeen asiakasrekisterin tietosuojaseloste täyttöohjeineen Majoitusliikkeen asiakasrekisterin tietosuojaseloste täyttöohjeineen MATKAILU- JA RAVINTOLAPALVELUT MaRa ry MERIMIEHENKATU 29, FI-00150 HELSINKI tel. +358 9 6220 200 fax +358 9 6220 2090 www.mara.fi www.restamark.fi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

SANASTO HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO: KOKKI

SANASTO HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO: KOKKI SANASTO HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO: KOKKI 4. TUTKINNON OSA LOUNASRUOKIEN VALMISTUS Lounasruokien valmistus 2/5 A Aistinvarainen (raaka-aineista) Ajoitus, aikataulu Alkuperä (raaka-aineen)

Lisätiedot

FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä

FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.2.2016/JM U-kirjelmä U 3/2016 vp FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

TRE:572/ /2017

TRE:572/ /2017 1 (5) Watami Sushi Watami Sushi Oy Suvantokatu 10 33100 TAMPERE TRE:572/06.10.01/2017 WATAMI SUSHI OY:N KUULEMINEN ELINTARVIKELAIN 55 :N MUKAISESTA MÄÄRÄYKSESTÄ JA 68 :N MUKAISESTA UHKASAKOSTA Toimija

Lisätiedot

Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta

Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta RAPORTTI 3/2006 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Johdanto... 1 2. Elintarvikekioskien omavalvontasuunnitelma...

Lisätiedot

AMMATILLISET TUTKINNON OSAT (135 osp) Kaikille pakollinen tutkinnon osa (30 osp) Asiakaspalvelun osaamisala / tarjoilija (60 osp)

AMMATILLISET TUTKINNON OSAT (135 osp) Kaikille pakollinen tutkinnon osa (30 osp) Asiakaspalvelun osaamisala / tarjoilija (60 osp) HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN SISÄLTÖ Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto (180 osp) koostuu ammatillisista tutkinnon osista (135 osp),

Lisätiedot

LUONNOS PÄÄTÖSLAUSELMAESITYKSEK SI

LUONNOS PÄÄTÖSLAUSELMAESITYKSEK SI Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 1.2.2016 2016/0000(RSP) LUONNOS PÄÄTÖSLAUSELMAESITYKSEK SI suullisesti vastattavan kysymyksen B8-0000/2016

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

Uusi elintarviketietoasetus muuttaa pakkausmerkinnät - mikä muuttuu ja milloin?

Uusi elintarviketietoasetus muuttaa pakkausmerkinnät - mikä muuttuu ja milloin? NordicFood ja NordicPack messut ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITON AJANKOHTAISSEMINAARI 8.10.2014 Uusi elintarviketietoasetus muuttaa pakkausmerkinnät - mikä muuttuu ja milloin? Johtaja Marleena Tanhuanpää, ETL

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014

Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014 1 Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014 Outi Hohti, viestintäpäälikkö S-ryhmän marketkauppa Twitter: @hohti Kotimaisuus S-ryhmän marketkaupassa

Lisätiedot

Elintarvikelainsäädännön uudistuksista

Elintarvikelainsäädännön uudistuksista Elintarvikelainsäädännön uudistuksista 27.9.2010 Eläinlääkintöylitarkastaja Joanna Kurki Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvike- ja terveysosasto Elintarviketurvallisuusyksikkö Elintarvikelainsäädännön

Lisätiedot

Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään

Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään Lähde: HY Ruralia-instituutti; Ruokatuotannon aluetaloudellisen vaikuttavuuden selvitys Hämeessä, 2012 MTK Häme Ohjelmapäällikkö Päivi Rönni Lähiruoka on.. MTK:n

Lisätiedot

Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset

Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset Susanna Ahlström Eläinlääkintöylitarkastaja Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvike- ja terveysosasto Lopetusasetus Neuvoston asetus (EY) N:o 1099/2009

Lisätiedot

Suurkeittiön ruokatuotanto 20 osp. Ammattitaitovaatimukset

Suurkeittiön ruokatuotanto 20 osp. Ammattitaitovaatimukset Suurkeittiön ruokatuotanto 20 osp Ammattitaitovaatimukset muokkaa ruokaohjeet tarvittavalle asiakasmäärälle sopivaksi ravitsemussuosituksia suunnittelee ruokalajien valmistusvaiheet, ajoituksen ja jaksotuksen

Lisätiedot

Missä mennään pakkausmerkintälainsäädännössä?

Missä mennään pakkausmerkintälainsäädännössä? Missä mennään pakkausmerkintälainsäädännössä? Pakkausmerkintäseminaari 30.5.2013, Helsinki Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö Elintarviketietoasetus pakkausmerkintädirektiivi

Lisätiedot

Motivan hankintapalvelu Ohjeita ja neuvontaa. Ma 6.5.2013 Satu Hyrkkänen, asiantuntija (kestävät hankinnat), Motiva Oy

Motivan hankintapalvelu Ohjeita ja neuvontaa. Ma 6.5.2013 Satu Hyrkkänen, asiantuntija (kestävät hankinnat), Motiva Oy Motivan hankintapalvelu Ohjeita ja neuvontaa Ma 6.5.2013 Satu Hyrkkänen, asiantuntija (kestävät hankinnat), Motiva Oy Motiva Oy tarjoaa yrityksille, julkishallinnolle ja kuluttajille tietoa ja ratkaisuja,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. heinäkuuta 2013 (OR. en) 12673/13 DENLEG 90 SAN 290 SAATE. Saapunut: 19. heinäkuuta 2013

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. heinäkuuta 2013 (OR. en) 12673/13 DENLEG 90 SAN 290 SAATE. Saapunut: 19. heinäkuuta 2013 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 23. heinäkuuta 2013 (OR. en) 12673/13 DENLEG 90 SAN 290 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 19. heinäkuuta 2013 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D019484/07 Asia:

Lisätiedot

YHTEENVETO ELINTARVIKKEIDEN SUOLAPITOISUUKSIEN VALVONTASELVITYKSESTÄ

YHTEENVETO ELINTARVIKKEIDEN SUOLAPITOISUUKSIEN VALVONTASELVITYKSESTÄ YHTEENVETO ELINTARVIKKEIDEN SUOLAPITOISUUKSIEN VALVONTASELVITYKSESTÄ JOHDANTO Valtakunnallisesta valvonnan tilasta saadaan tietoa vuosittaisen valvontatietojen keruujärjestelmän kautta, valtakunnallisten

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.5.2018 C(2018) 2980 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 22.5.2018, täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 29/2012 muuttamisesta tiettyjen oliiviöljyn pakkausmerkintöihin

Lisätiedot

SALAATTIA ITSEPALVELUNA projektin tulokset

SALAATTIA ITSEPALVELUNA projektin tulokset SALAATTIA ITSEPALVELUNA projektin tulokset Elintarvikevalvonnan valvontasuunnitelmaan kuuluva projekti, 2015 PROJEKTIN TOTEUTUS o Projekti toteutettiin normaalien perustarkastusten eli Oiva-tarkastusten

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kotimainen kysyntä supistuu edelleen Mara-alan tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä MaRan tiedotustilaisuus 11.12.2014 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry

Lisätiedot

Green Key - te tapäivä tuotteiden vastuullisuudesta Mokkamestarit, Tampere Meira, Helsinki

Green Key - te tapäivä tuotteiden vastuullisuudesta Mokkamestarit, Tampere Meira, Helsinki Green Key - teemailtapäivä tuotteiden vastuullisuudesta 17.4. Mokkamestarit, Tampere 25.4. Meira, Helsinki Ympäristömerkityt tuotteet Green Key sertifioiduissa kohteissa Aina Green Key -kohteissa: Päivittäiset

Lisätiedot

Valvontaosasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo Tuonti- ja markkinavalvontayksikkö 6.5.2008 3451/923/2008

Valvontaosasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo Tuonti- ja markkinavalvontayksikkö 6.5.2008 3451/923/2008 AJANKOHTAISKIRJE 1(4) Valvontaosasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo Tuonti- ja markkinavalvontayksikkö 6.5.2008 3451/923/2008 Ensisaapumistoimijat VASTUU ENSISAAPUMISVALVONNASTA SIIRTYY EVIRALLE 1.5.2008

Lisätiedot

Ylijäämästä mahdollisuudeksi. Eero Myller, Key Account Manager Hukka hyödyksi maaseutufoorumi

Ylijäämästä mahdollisuudeksi. Eero Myller, Key Account Manager Hukka hyödyksi maaseutufoorumi Ylijäämästä mahdollisuudeksi Eero Myller, Key Account Manager 29.3. Hukka hyödyksi maaseutufoorumi ResQ Club -palvelun lähtökohta Tarjoiluhävikin osuus on ravintoloissa usein jopa 10-25 %:n luokkaa Tämän

Lisätiedot

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

À la carte -ruoanvalmistus 30 osp. Ammattitaitovaatimukset. Opiskelija osaa

À la carte -ruoanvalmistus 30 osp. Ammattitaitovaatimukset. Opiskelija osaa À la carte -ruoanvalmistus 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija osaa aikatauluttaa ja suunnitella päivittäiset työtehtävänsä esivalmistaa ja valmistaa ruokaravintolan à la carte -listan ruokia, lisäkkeitä

Lisätiedot

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus Kuntien vastuut 7.10.2015 Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus VRK:n ja kunnan välinen sopimus rakennustietojen ylläpidosta Väestörekisterikeskus voi sopia kunnan kanssa, että kunta vastaa

Lisätiedot

LA 29/2016 vp Lakialoite laiksi elintarvikelain muuttamisesta / ruokahävikki

LA 29/2016 vp Lakialoite laiksi elintarvikelain muuttamisesta / ruokahävikki LA 29/2016 vp Lakialoite laiksi elintarvikelain muuttamisesta / ruokahävikki Juha-Matti Katajajuuri, erikoistutkija Luonnonvarakeskus (Luke) @JuhaMatKatajaju; #ruokahävikki Ruokahävikin nykytila ja merkitys

Lisätiedot

ERITYISRUOKAVALIOPROJEKTI 2012

ERITYISRUOKAVALIOPROJEKTI 2012 3.5.2013 ERITYISRUOKAVALIOPROJEKTI 2012 Gluteenittomuusväitteiden valvonnan projektiyhteenveto Hämeenlinnan ympäristöterveydenhuolto Sanna Tuomi terveystarkastaja Viranomaispalvelut Wetterhoffinkatu 2

Lisätiedot

LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä

LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä Ruokapalvelut osana elintarvikeketjua Suomessa nautitaan julkisissa ruokapalveluissa n. 380 miljoonaa ateriaa vuodessa, joihin hankitaan

Lisätiedot

HE 95/2018 vp Lannan poltto

HE 95/2018 vp Lannan poltto HE 95/2018 vp Lannan poltto Erityisasiantuntija Sami Rinne Lainsäädäntöneuvos Katariina Haavanlammi Maa- ja metsätalousvaliokunta 13.9.2018 Hevosenlannan käyttö Suomessa Muodostuu arviolta 500 000 700

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Taloustutkimuksen Horeca-rekisteri 2011

Taloustutkimuksen Horeca-rekisteri 2011 Taloustutkimuksen Horeca-rekisteri 2011 24.2.2012 Marko Perälahti/ Vilja Kumpusalo-Sanna Kodin ulkopuolella valmistettujen aterioiden määrä oli 889 miljoonaa vuonna 2011 Taloustutkimuksen Horeca-rekisterissä2011

Lisätiedot

LÄHIRUOKAA KUNTALAISTEN LAUTASELLE. Lappeenranta 13.2.2014 Hanne Husso

LÄHIRUOKAA KUNTALAISTEN LAUTASELLE. Lappeenranta 13.2.2014 Hanne Husso LÄHIRUOKAA KUNTALAISTEN LAUTASELLE Lappeenranta 13.2.2014 Hanne Husso 24.2.2014 2 - Meri-Lapin alue - Aloite Kemi-Torinon seutuvaltuustolle paikallisten tuotteiden ja raaka-aineiden käytön lisäämiseksi

Lisätiedot

Jäljitettävyyden luominen tuotteisiin ja tuotantoon

Jäljitettävyyden luominen tuotteisiin ja tuotantoon FOODWEST OY Jäljitettävyyden luominen tuotteisiin ja tuotantoon Origo - Alkuperä jäljitettävissä Foodwest Oy 7.1.2013 JÄLJITETTÄVYYDEN LUOMINEN TUOTTEISIIN JA TUOTANTOON 1 JÄLJITETTÄVYYDEN TARKOITUS Jäljitettävyysjärjestelmän

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Vuoristo-yhtiöt Oy, 0115993-7

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Vuoristo-yhtiöt Oy, 0115993-7 LÄHETTÄJÄ Porvoon kaupunki Tekniikankaari 1 A 06100 PORVOO Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASTAANOTTAJA Kartanoravintola Haikon kartanon pääkeittiö Vuoristo-yhtiöt Oy Haikkoontie 114 06400 PORVOO

Lisätiedot

Siipikarjatilojen kannattavuus

Siipikarjatilojen kannattavuus Siipikarjatilojen kannattavuus Timo Karhula Luonnonvarakeskus Suomen Siipikarjaliiton vuosikokous- ja seminaaripäivä Tampereella 31.3.2016 Siipikarjasektori ja hallinnollinen taakka Tuotantomäärät, tuottaja-

Lisätiedot

Taustaa materiaalitehokkuuden sitoumustoiminnalle

Taustaa materiaalitehokkuuden sitoumustoiminnalle Materiaalitehokkuuden sitoumusten käynnistys RAMATE seminaari Henrik Österlund, Motiva Oy Taustaa materiaalitehokkuuden sitoumustoiminnalle 1 Sitoumusten asemointia On makrotason haasteita, joihin Suomen

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

Ravintolassa. vai kadulla? vastuullista anniskelua

Ravintolassa. vai kadulla? vastuullista anniskelua Ravintolassa vai kadulla? vastuullista anniskelua Miten alkoholipolitiikka on muuttanut suomalaisten alkoholinkäyttöä? Alkoholin saatavuutta ja matkustajatuontia on vapautettu, ravintola-anniskelua tiukennettu.

Lisätiedot

LUONNOS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI ELINTARVIKETIETO- JEN ANTAMISESTA KULUTTAJILLE

LUONNOS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI ELINTARVIKETIETO- JEN ANTAMISESTA KULUTTAJILLE 16.1.2014 LUONNOS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI ELINTARVIKETIETO- JEN ANTAMISESTA KULUTTAJILLE Taustaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1169/2011 elintarviketietojen antamisesta

Lisätiedot

Osa 8, Ravintoarvoilmoitus

Osa 8, Ravintoarvoilmoitus Osa 8, Ravintoarvoilmoitus Oppaan tässä osassa opit: Mitä tietoja ravintoarvoilmoituksessa tulee olla? Mistä ravintoarvotiedot saadaan? Ravintoarvoilmoitus pakatuissa elintarvikkeissa Ravintoarvoilmoitus

Lisätiedot