TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ"

Transkriptio

1 LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ Kansainvälisen presidentin Jimmy Rossin teemana oli Me palvelemme. Toimintakauden kotimainen teema oli Turvallinen tulevaisuus ja valtakunnallinen pääaktiviteetti Punainen Sulka Piirikuvernöörin mottona oli puolestaan Palvelkaamme innolla paremman maailman puolesta. Piirin pääaktiviteetti oli kaksi Sirkus Finlandian näytöstä. Veli Jarkko Eskola jatkoi piirihallituksen varsinaisena jäsenenä ja toimi siinä lääketieteellisenä asiantuntijana. Hänen johdollaan uudistetusta N-piirin päihdeohjelmasta tuli myös liiton hyväksymä valtakunnallinen ohjelma. Veli Jarkko kirjoitti ansiokkaita artikkeleja päihdeaiheesta sekä liiton että N-piirin julkaisuihin. Klubin tavoitteena oli toteuttaa omat perusaktiviteetit perinteisiä muotoja noudattaen sekä piirin asettamat toimeksiannot. Klubin asettama toimikunta valmisteli ja toteutti erittäin onnistuneesti 50 v. juhlan. Veli Antti Kalliomäki toimitti klubin historiikin juhlavuoden kunniaksi. Avustuksia jaettiin toimintavuoden aikana euroa. Toiminnan pääkohdat on kuvattu kuukausikohtaisessa katsauksessa. HALLITUS Hallituksen kokoonpano ja osallistuminen yhdeksään kokoukseen seuraavasti: Jorma Wartiovaara L L P L L L L L L 8 presidentti Ismo Tuominen L L P L L L L P L 7 past president Petri Alervo L L L L P L L L P 7 I varapresidentti Juhani Kaiturinmäki L L L L L L L L L 9 II varapresidentti Kalervo Pelkkikangas L L L L L L L L L 9 rahastonhoitaja Risto Sipilä P L L L P L L L L 7 klubimestari, Tail Twister Kauko Hämäläinen L L L L L L L L L 9 sihteeri MUUT TOIMIHENKILÖT Tilintarkastajina toimivat veljet Matti Tapionlinna ja Aimo Linkosalmi sekä varatilintarkastajina veljet Birger Ingman ja Eeti Nieminen. TOIMIKUNNAT JA ERITYISTEHTÄVÄT

2 2 Jäsen- ja vaalitoimikunta Ohjelmatoimikunta Talous- ja avustustoimikunta Luolaleijona Arne Ritari-asiamies Quest asiamies Punainen sulka v. juhlan suunnittelu Kaiturinmäki, Mäntynen, Tuominen Harva, Päivinen Arkio, Pelkkikangas, Pöyhönen Kalliomäki Linkosalmi J. Eskola Alervo Sipilä, Tuominen, Wartiovaara AKTIVITEETIT Lions-palvelupäivä Tapionlinna, J. Eskola Itsenäisyyspäivän lippujuhla Kalliomäki, Linkosalmi, Sipilä Kunniakäynti sankarihaudoilla Päivinen, Pöyhönen Taivaskallion laskiainen-lehti Toimitus: Sipilä, Alervo, Tuominen Ilmoitukset: K. Eskola, J. Eskola Jakelu: Alervo Taivaskallio Kalliomäki, Kaiturinmäki Kalevala-juhla K. Eskola, Wartiovaara Virolaisten vapaaehtoisten muistomerkillä käynti Nieminen, Pyysalo Joulukortit Linkosalmi TAPAHTUMAKALENTERI ma Hallituksen kokous / Wartiovaara ma Klubikokous / Nyyrikki-Pohjan Akka to Piirin SuurPNAT ma Hallituksen kokous / Kaiturinmäki ma Vuosikokous / Nyyrikki-Pohjan Akka ke Uusien leijonien valmennus ma Hallituksen kokous / Pelkkikangas ma Klubikokous / Nyyrikki-Pohjan Akka ke III-alueen PNAT ma Hallituksen kokous / Hämäläinen ke Itsenäisyyspäivän lippujuhla / Kalliomäki, Linkosalmi, Sipilä ma Klubikokous / Pikkujoulu / Ravintola Hannes ma Hallituksen kokous / Nyyrikki-Pohjan Akka ma Klubikokous / Nyyrikki-Pohjan Akka la Kunniakäynti sankarihaudoilla / Päivinen, Pöyhönen ma Suunnittelukokous / Nyyrikki-Pohjan Akka ma Hallituksen kokous / Sipilä ma Klubikokous / Nyyrikki-Pohjan Akka su Taivaskallion laskiainen / Kalliomäki, Kaiturinmäki ke Kalevalajuhla / K. Eskola, Wartiovaara ma Hallituksen kokous / Tuominen ma Klubikokous / Nyyrikki-Pohjan Akka to Piirin SuurPNAT ma Hallituksen kokous / Alervo ti Klubikokous / Nyyrikki-Pohjolan Akka pe Klubin 50-v juhla / Käpylän työväentalo

3 ma Hallituksen kokous / Wartiovaara su Kunniakäynti virolaisten vapaaehtoisten muistomerkille / Nieminen, Pyysalo ma Klubikokous / Kevätretki Hannu Harvan kotiin 3 KATSAUS TOIMINTAVUODEN AKTIVITEETTEIHIN JA TAPAHTUMIIN SYYSKUU Veli Kari Mäntynen otettiin perinteisin seremonioin klubin jäseneksi kummina veli Ismo Tuominen. III alueen 1. lohkon pj. veli Tero Aunola oli klubin vieraana. Veli Petri Alervo raportoi kampanjan Punainen Sulka 2006 aikataulua, tavoitteita ja organisointia sekä jakoi myyntimateriaalin. Käsiteltiin toimintakalenterin luonnos. Päätettiin varata kahdelle Käpylän ala-asteen opettajalle mahdollisuus osallistua Quest-koulutukseen. Veljet Juhani Kaiturinmäki, Kauko Hämäläinen ja Jorma Wartiovaara osallistuivat piirin SuurPNAT:iin Veli Birger Ingman ilmoitti luopuvansa klubin jäsenyydestä terveydellisistä syistä. Veljet Jarkko Eskola ja Jorma Wartiovaara osallistuivat III alueen presidenttien vaihtokokoukseen. Veli Jarkko Eskola osallistui luennoitsijana Orivedellä piirien päihdetoimikuntien puheenjohtajien koulutukseen. LOKAKUU Vuosikokouksessa hyväksyttiin toimintakertomus sekä tilinpäätös kaudelta , joka osoitti 1.540,55 euron ylijäämää. Vahvistettiin talousarvio sekä veli Antti Kalliomäen toteuttama toimintakalenteri toimintasuunnitelmaksi kaudelle Veli Ismo Tuominen selvitti osallistumista Sirkus Finlandian esitykseen Klubi lunasti 109 lippua, joista 25 Autismi-säätiölle ja 8 partiolaisille (yht ). Osallistuminen oli piirin parhaita. Veli Seppo Kauppilalle myönnettiin ulkojäsenen status hänen toimiessaan suurlähettiläänä Irlannissa. Veli Kari Eskola käynnisti Taivaskallio-lehden suunnittelun ja ilmoitushankinnan. Toteutettiin Punainen Sulka 2006 myyntityö. Veli Juhani Kaiturinmäki osallistui III alueen johtajakoulutukseen MARRASKUU Aloitettiin Taivaskallio-lehden ilmoitushankinta ja laskiaistapahtuman suunnittelu. Veli Kyösti Pyysalo oli klubin vieraana esittelemässä Sight First II-kampanjaa. III alueen SuurPNAT:iin osallistuivat veljet Kari Mäntynen ja Jorma Wartiovaara. Veljet Juhani Kaiturinmäki ja Kari Mäntynen osallistuivat uusien leijonien koulutukseen Päätettiin 50-v. juhlien toimenpiteistä ja talousarviosta. JOULUKUU

4 4 Itsenäisyyspäivän lippujuhlaa vietettiin Taivaskalliolla Puheen piti kehitysjohtaja Maijaliisa Kalliomäki aiheesta yhteiskunnallinen kehitys EUjäsenyyden aikana. Tilaisuuden jälkeen seurakunta tarjosi kahvit ennen jumalanpalvelusta. Klubin pikkujoulu vietettiin ravintola Hanneksessa Veli Kari Koljonen kutsuttiin perinteisin menoin klubin jäseneksi kumminaan veli Jorma Wartiovaara. Veli Kaarlo Päivinen johti onnistuneesti illan kulkua. Yhteislaulun ja maukkaan jouluruuan lomassa veljet Antti Kalliomäki, Hannu Harva, Veijo Pöyhönen ja Risto Sipilä esittivät taidokkaasti Tierna- poikien näytelmän. Puuropuheen piti veli Juhani Kaiturinmäki. Piirikuvernööri Otfried Blümchen osallistui juhlaan ja puhui lionismin aatteista. Palvelupäivän aktiviteettina kuljetettiin Käpylän vanhuksia seurakuntasaliin joulupuurolle. Kuljetuksiin osallistuivat veljet Jarkko Eskola, Kari Eskola, Aimo Linkosalmi ja Kari Mäntynen. Mukana oli myös vanhuksia pyörätuolissa ja klubi vastasi heidän INVA-taksiensa kulut. Veli Aimo Linkosalmi myi veljille joulukortteja 278 euron edestä. TAMMIKUU Taivaskallio-lehden suunnittelu veli Kari Eskolan kotona Taivaskallion laskiaistapahtuman suunnittelu veli Antti Kalliomäen laatiman organisaatio- ja tehtäväkaavion pohjalta. Kunniakäynnille sankarihaudoilla osallistuivat veljet Kari Mäntynen, Kaarlo Päivinen, Veijo Pöyhönen ja Jorma Wartiovaara. Veli Petri Alervo laati Taivaskallio-lehden jakelusuunnitelman ja organisaation. Veljet Juhani Kaiturinmäki ja Ismo Tuominen osallistuivat MTV 3:n järjestämään digikoulutukseen. HELMIKUU Taivaskallio-lehti (8.000 kpl) jaettiin alueen kotitalouksiin 12-sivuisena painoksena. Ilmoitusten lukumäärä oli 46, joista uusia 11. Veli Ismo Tuominen suoritti lehden taiton. Ilmoitusten bruttotuotto oli runsaat euroa. Itse Taivaskallion laskiaistapahtuma oli veljien Antti Kalliomäen ja Juhani Kaiturinmäen johtamana kaikin puolin onnistunut. Erityisesti veli Juhanin panos tapahtuman suunnittelussa ja organisoinnissa oli merkittävä. Hyvä talvisää houkutteli tapahtumaan runsaasti ulkoilijoita ja palvelut menivät hyvin kaupaksi. Veljien lisäksi toteutukseen osallistui Ladyja ja muita perheenjäseniä sekä Oulunkylän VPK:n nuoria. IT-museosta oli mukana entinen IT-mies ja lotta. Veli Kari Mäntynen joutui yllättäen hoitamaan IT-näyttelyssä kahden henkilön työt, sillä näyttelystä tuli yleisömenestys. Tapahtuman kokonaiskassatuotto oli runsaat euroa. Kalevala-juhlaan osallistui noin vierasta. Veli Kari Eskola osallistui aktiivisesti juhlan suunnitteluun. Juhlan ohjelma oli onnistunut ja mielenkiintoisen juhlapuheen piti prof. Heikki Laitinen aiheesta Kalevala ja kansanmusiikki tällä vuosituhannella. Jatkossa klubi luopuu juhlan järjestelyvastuusta. Luolatalkoisiin osallistui kahdeksan veljeä. MAALISKUU Tuleva presidentti veli Petri Alervo nimesi alustavasti jäsenet kauden hallitukseen.

5 5 Veli Antti Kalliomäki raportoi klubin historiikin Viisikymmentä vuotta leijonan jälkiä Käpylässä toimitusvaihetta luvun kadoksissa olevat pöytäkirjat vaikeuttivat toimitustyötä. 50-v. juhlan toimikunta esitteli juhlan ohjelman ja toteuttamissuunnitelman. HUHTIKUU Veljet Juhani Kaiturinmäki ja Jorma Wartiovaara osallistuivat N-piirin vuosikokoukseen Veli Jarkko Eskola valittiin edelleen piirihallitukseen kaudelle Päätettiin toimintavuoden avustusten jaosta. Valittiin uusi hallitus ja tilintarkastajat toimintakaudelle Klubin 50- v. juhla vietettiin Käpylän Työväentalolla. TOUKOKUU Kevätretki veli Hannu Harvan kotiin. Hyväksyttiin muutos uuden hallituksen kokoonpanoon. Kunniakäynti virolaisten vapaaehtoisten muistomerkille Veljet Eeti Nieminen, Heikki Pyysalo ja Veijo Pöyhönen laskivat klubin kukat. Liitto palautti Punainen Sulka 2006 kampanjasta 1.561,20 klubille. Klubin tuore historiikki sekä 40-vuotishistoriikki toimitettiin Kansallisarkistoon. Veljet Juhani Kaiturinmäki ja Ismo Tuominen suorittivat tusinan verran digiboksin asennusopastuksia. KLUBIN 50-VUOTISJUHLA Klubin 50- v. juhlaan osallistui 55 vierasta ja 9 ulkopuolista esiintyjää. Piiriä edustivat DG Otfried Blümchen ja Lady Aune sekä PGD Antti Tuomikoski ja Lady Jutta. Juhlan musiikkipitoisesta kulttuuriannista vastasivat Merry Ladies-Käpylän iloiset rouvat 50- luvun tyylin asuissa sekä Käpylän Musiikkiopiston hauskat viulistit Aleksi Kotila ja Juha Valtonen. Piirin edustajat ojensivat DC Jarkko Eskolalle Liiton juhlamitalin tunnustuksena valmistelutyöstä, jonka hän on tehnyt Suomen Lions-liiton ja sosiaali- ja terveysministeriön kumppanuussopimuksen allekirjoittamiseksi. Veli Antti Kalliomäki esitteli toimittamansa klubin historiikin, joka sai ansaitut kiitokset. Julkaisua painettiin 100 kpl ja painatuskustannukset 1.067,- katetaan myymällä historiikkia 20,- kappaleelta. Juhla oli erittäin hyvin suunniteltu ja toteutettu, josta juhlatoimikunnalle eli veljille Risto Sipilä, Ismo Tuominen ja Jorma Wartiovaara suuret kiitokset. JÄSENASIAT Toimikauden alussa klubissa oli 23 jäsentä ja lopussa 24. Heistä etuoikeutettuja jäseniä oli 4, ulkojäseniä yksi ja toimivia jäseniä 19. AVUSTUKSET Avustuksia myönnettiin seuraavasti: Käpylän musiikkiopisto 1.000,- Oulunkylän VPK 800,- Kuksat 350,- Käpylän p-koulun harjaantumisopetuksen oppilaat 200,- Autismisäätiö 500,-

6 Käpygrillin runonlukurinki 200,- N-piirin kansainvälisen nuorisoleirin avustus 170,- Kirkon ulkomaanapu 90,- Yhteensä 3.310,- 6. Lisäksi Kuksat, HPS-tytöt, IF-Gnistanin tytöt ja Autismisäätiö ovat saaneet jakelupalkkioina 950,-. KLUBIKOKOUKSET, JUHLAT JA RETKET Klubikokouksia pidettiin kymmenen. Klubikokoukset pidettiin maanantaisin ravintola Nyyrikin Pohjan Akassa lukuun ottamatta joulukuun kokousta, joka pidettiin pikkujoulun yhteydessä ravintola Hanneksessa ja kevätkokousta, joka pidettiin veli Hannu Harvan kotona. Pikkujoulujuhlassa ja kevätretkellä oli mukana myös Ladyja. Klubin 50-v. juhlat vietettiin Käpylän työväentalossa veljien, Ladyjen ja kutsuvieraiden voimin välittömissä mutta juhlavissa tunnelmissa. Osallistuminen klubikokouksiin Petri Alervo L L K K L P K L L L Sakari Arkio L L P P L L L L K L Jarkko Eskola L L L L L L L L L L 100 % Kari Eskola L L L L L L L L L L 100 % Hannu Harva L P L L L L K P L L Kauko Hämäläinen L L L L L L L L L L 100 % Juhani Kaiturinmäki L L L L L L L L L L 100 % Antti Kalliomäki L K L P L K K L L L Seppo Kauppila (U) P P P P P P P P P P Paavo Klemola (E) L L L L L L P L L L Kari Koljonen L L L L L K Aimo Linkosalmi L L L L L L K L P K Kari Mäntynen L L L L L L L L L P Eeti Nieminen (E) P L L L K L L L P L Kalervo Pelkkikangas L L L L K L L K L L 100 % Heikki Pyysalo L L L L K L L L L L 100 % Kaarlo Päivinen L L L L L L L L L L 100 % Veijo Pöyhönen L L L L L L L L K K 100% Heikki Seppälä (E) P L L L L P P P P K Risto Sipilä L K L L L L L L K L 100 % Matti Tapionlinna (E) P P L P L P P P P L Ismo Tuominen L K P P L L L L K K 100 % Jussi Vaittinen P P P P P P P P P P JormaWartiovaara L L L L L L L L L L 100 % KLUBIESITELMÄT marraskuu: Sight First II tavoitteet veli Kyösti Pyysalo joulukuu: Jouluperinteet veli Juhani Kaiturinmäki tammikuu: Pientalojen lämmitys veli Veijo Pöyhönen maaliskuu: Mistä tiedät epäillä sydänsairautta veli Risto Sipilä huhtikuu: Suojatie ry veli Kari Mäntynen HUOMIONOSOITUKSET

7 Veli Eeti Nieminen täytti 80 vuotta ja klubin edustajat kävivät häntä onnittelemassa. Päämaja on myöntänyt veli Antti Kalliomäelle Membership Key Awardin vähintään kahden jäsenen hankinnasta. Päämaja on lähettänyt veljille Ismo Tuominen ja Jorma Wartiovaara kiitoskirjeet jäsenhankinnasta. Päämaja on myöntänyt veli Sakari Arkiolle 25-year Monarch Chevronin. N-piirin PDG on myöntänyt veli Jarkko Eskolalle Lions-liiton MD 107 muistomitalin nro 605 ansioista koko maan leijona-liikkeelle. N-Piirin DG on myöntänyt veli Jarkko Eskolalle DG:s Appreciation Awardin, veli Kauko Hämäläiselle Club Officer s (secr.) Awardin ja veli Petri Alervolle tunnustusplakaatin Punainen Sulka 2006 hyväksi tehdystä työstä. Veli presidentti Jorma Wartiovaara on myöntänyt veli Antti Kalliomäelle President s Appreciation Awardin historiikin toimittamisesta. 50-v. juhlassa klubille ojennettiin liiton pöytästandaari ja valkoinen posliininen leijona, LC Floorankentän ja LC Maunulan onnitteluadressit, LC Oulunkylän 40-v. juhlajulkaisu Oulunkylän leijonat. Klubin entinen jäsen Eero Väänänen ojensi kirjoittamansa kirjan Vyöhyketerapiaa Suomi-neidolle. KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ Klubi on ollut toimintavuoden aikana viestiyhteydessä Melbournessa Australiassa olevan Mitcham Lions-klubin kanssa. Tietoja on vaihdettu klubien aktiviteeteista ja Mitcham klubi on lähettänyt kuukausiraporttinsa klubille tiedoksi. TALOUS JA JÄSENMAKSUT Jäsenmaksuksi vahvistettiin vuosikokouksessa aktiivijäsenelle 70 euroa ja etuoikeutetulle jäsenelle 44 euroa. Tilikauden ylijäämä oli 1.884,43 euroa. Klubin tuloslaskelma ja tase ovat toimintakertomuksen liitteinä. Hallitus esittää kaikille klubiveljille parhaat kiitokset vuoden aikana klubin tavoitteiden hyväksi tehdystä työstä ja toivoo aktiivisuuden pysyvän hyvänä myös seuraavan toimintakauden aikana. Käpylässä Jorma Wartiovaara Kauko Hämäläinen presidentti sihteeri toimintavuodella toimintavuodella

8 8

9

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 09.10.2006 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2005-30.6.2006 1. YLEISTÄ Kansainvälisen presidentin Ashok Mehtan teemana oli Plus yksi. N-piirin tavoite oli sama, eli jokaiseen

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 10.10.2005 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2004-30.6.2005 1. YLEISTÄ Klubin 48. toimintavuosi toteutettiin perinteisiä muotoja noudattaen. Aktiviteetit olivat pääosin samat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ LIONS CLUB 13.10.2008 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2007-30.6.2008 YLEISTÄ Kansainvälisen presidentin Jimmy Rossin teemana oli Haaste muutokseen. Toimintakauden kotimainen teema

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ LIONS CLUB 11.10.2004 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2003-30.6.2004 1. YLEISTÄ Klubin 47. toimintavuosi toteutettiin perinteisiä muotoja noudattaen. Aktiviteetit olivat pääosin samat

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 2.10.2003 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2002-30.6.2003 1. YLEISTÄ kokouksissa Klubin 46. toimintavuosi noudatti perinteisiä linjoja. Aktiviteetit olivat samat kuin edellisinä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012 LIONS CLUB 08.10.2012 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Wing-Kun Tamin toimintakauden

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 11.10.2010 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2009-30.6.2010 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Eberhard J. Wirfsin toimintakauden

Lisätiedot

Talous- ja avustustoimikunta Pelkkikangas, Arkio ja Koljonen

Talous- ja avustustoimikunta Pelkkikangas, Arkio ja Koljonen LIONS CLUB 13.10.2009 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2008-30.6.2009 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Al Brandelin toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 1.7.2010-30.6.2011

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 1.7.2010-30.6.2011 LIONS CLUB 10.10.2011 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 1.7.2010-30.6.2011 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Sid L. Scruggsin toimintakauden

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 14.10.2013 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2012-30.6.2013 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Wayne A. Maddenin toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 12.10.2015 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2014-30.6.2015 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Joe Prestonin toimintakauden

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 25.9.2002 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2001-30.6.2002 1. YLEISTÄ Klubin 45. toimintavuosi oli aiempien kaltainen. Aktiviteetit olivat samat kuin edellisinä vuosina.

Lisätiedot

LIONS CLUB 13.10.2014 HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB 13.10.2014 HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 13.10.2014 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2013-30.6.2014 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Barry J. Palmerin toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA LIONS CLUB 10.10.2016 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2015-30.6.2016 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Jitsuhiro Yamadan toimintakauden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

LC Helsinki / Revonsalmi 1

LC Helsinki / Revonsalmi 1 LC Helsinki / Revonsalmi 1 LIONS CLUB Helsinki Revonsalmi 1. Yleistä Kulunut toimintakausi oli klubin 31. Kauden lopussa jäsenmäärä oli 26. Veli Pekka Hakkarainen erosi klubista helmikuussa 2008. Veli

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta LC Palokka Toimintakertomus kaudelta 2006-2007 2 LIONS CLUB Palokan toimintakertomus kaudelta 2006-2007 Kausi oli LC Palokan 29. Toiminta oli aktiivista ja perinteisten palveluaktiviteettien ja lahjoitusten

Lisätiedot

Lions Club Helsinki-Mellunmäki TOIMINTAKERTOMUS 2003-2004

Lions Club Helsinki-Mellunmäki TOIMINTAKERTOMUS 2003-2004 Helsinki-Mellunmäki TOIMINTAKERTOMUS 2003-2004 Helsinki/Mellunmäki TOIMINTAKERTOMUS 2003-2004 2(7) LIONS CLUB HELSINKI-MELLUNMÄKI RY:N TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2003 2004 1. TOIMINTAVUODEN TEEMAT Järjestön

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2011-2012 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 25. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 19 jäsentä, joten jäsenmäärä

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1 1 2 Karjahdus, presidentin palsta. KARI HYVÄT LIONIT JA LADYT. Hyvät Lionsveljet, puolisot ja uudet jäsenet. On tullut taas aika aloitella Lionskautta 2015 2016. Kauden haasteita on paljonkin mutta teemahan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Perustamispäivä 26.9.1977 Rekisterinumero 128.217 LC Helsinki / Revonsalmi 2(6) 1. Yleistä Kulunut kausi oli klubin 32. toimintakausi.

Lisätiedot

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6)

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) Klubihallitus Presidentti Martti Muukkonen I varapresidentti Kari Uuksulainen II varapresidentti Risto Hiltunen Sihteeri Kyösti

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 1 LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2014/2015 Presidentti: Arvo Ryhänen Kassa: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti:

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

DG -tiedote 9/

DG -tiedote 9/ LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi

Lisätiedot

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569

Lisätiedot

LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT

LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT LIONS CLUB, TAMPERE KOIVISTONKYLÄ Ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club, Tampere Koivisotnkyä ry. Sen kotipaikka on Tampere. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2 Tarkoitus

Lisätiedot

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2004 30.6.2005 1 (6) Rahastonhoitaja Paavo Varis Tiedotussihteeri Risto Ollikainen

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2004 30.6.2005 1 (6) Rahastonhoitaja Paavo Varis Tiedotussihteeri Risto Ollikainen LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2004 30.6.2005 1 (6) Klubihallitus Presidentti Kauko Väistö I varapresidentti Martti Muukkonen II varapresidentti Kari Uuksulainen Sihteeri Risto

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

Lions 107-K

Lions 107-K Lions 107-K 27.2.2012 Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 3 / 2011-2012 Lauantaina 25.helmikuuta 2012 klo 9.00-15.00 Ravintola Kaks Ruusua, Varkaus PÖYTÄKIRJA Osallistuneet piirihallituksen jäsenet,

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2015-2016 Hallitus 2015-2016 Pres. Siht.Seppo Airaksinen Rah.h.Heikki Kuisma Varasih. 1.vara pres.lauri Seppälä 2.vara pres.kauko Rupponen Pastpres.Heikki

Lisätiedot

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia LIONS INTERNATIONAL D 107 I VUOSIKOKOUS, 22.4.2017 Oulu 14.15-16.30 ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Piirin ohjesäännön mukaan piirikokouksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu

SÄÄNNÖT. LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu SÄÄNNÖT LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu 14.11.1976 1. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Karjalohja-Sammatti. Sen kotipaikka on Karjalohja. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle Liite Hannu Anttonen 28.3.2016 Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle 2016-2017 Koulutuksella ja valmennuksella kehitämme ja uudistamme klubien ja piirin johtamista tavoitteena tuloksellinen toiminta

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo C-PIIRIN VUOSIKOKOUS 16.4.2016 klo 11.15 14.55 Tietotalo, Humppilantie 9 A, Jokioinen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Juha Pirkkamaa avasi kokouksen klo 11.15 ja toivotti kokoukseen osallistuvat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 YLEISTÄ Toiminnan tarkoitus ja sisältö Toimintavuonna 2010 2011 Lions Club Rovaniemi - Ounasvaaran tarkoituksena on ollut mm. edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa,

Lisätiedot

Jova 2 helmikuu 2017

Jova 2 helmikuu 2017 Jova 2 helmikuu 2017 Piiri 107-I 1VDG Seppo Saarela Suomen lionstoiminnan arvot 2017-2022 2012-2017 (kaikki 6 arvoa) Luotettavuus Talkoohenki Ihmisläheisyys Paikallisuus Palveluhalu Kansainvälisyys Missiomme

Lisätiedot

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1.

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto ja puoliso Silja Distriktsguvernör, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto och maka Silja Lions

Lisätiedot

LC Kitee Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus 2006-2007

LC Kitee Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus 2006-2007 LC Kitee/Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2006 30.6.2007 1 (5) LC Kitee Ilmarinen 40 vuotta Toimintakertomus 2006-2007 Jäsenet Jäsenmäärä toimikauden alussa oli 31, joista etuoikeutettuja

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Liminka 23.08.2015 klo 10:00 Kokouspaikka Liminka, Luontokeskus PÖYTÄKIRJA Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala CS

Lisätiedot

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä

Lisätiedot

Lions-aiheisen DVD filmin (n.10 min) esityksen jälkeen puolisot, 10 henkilöä siirtyivät omaan ohjelmaan.

Lions-aiheisen DVD filmin (n.10 min) esityksen jälkeen puolisot, 10 henkilöä siirtyivät omaan ohjelmaan. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland. Piirikuvernööri, DG 2012-2013 Seppo Rajamäki ja puoliso Maria Distriktsguvernör DG 2012 2013 Seppo Rajamäki ja puoliso Maria Lions

Lisätiedot

D107-I PIIRIKOKOUS

D107-I PIIRIKOKOUS D107-I PIIRIKOKOUS 25.4.2015 PÖYTÄKIRJA Aika: 25.4.2015 klo 12:45-15:47 Paikka: Kokkokankaan seurakuntakeskus, Kissaojantie 12 Kempele Läsnä: Liite 1, klubien valtakirjat, 36 kpl. Edellisen piirikokouksen

Lisätiedot

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5)

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) LIONS CLUB RY SÄÄNNÖT (MALLI) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club r.y. Sen kotipaikka on. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja Piirikuvernööri Heikki Saarinen Sinun.. Kyvykkyytesi ja kehityshalusi on huomattu, siksi olen valinnut juuri Sinut omaan piirihallitukseeni Tehtävä on vaativa

Lisätiedot

Organisaatio Mitä titteleiden takana?

Organisaatio Mitä titteleiden takana? Lions Clubs International MD 107 Finland Organisaatio Mitä titteleiden takana? Uusien leijonien koulutus- ja keskustelutilaisuus 3.10.2013 DC Leena Lehtonen LION-ORGANISAATIO Lionit Lions-klubit Piirit

Lisätiedot

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii mm. toimeenpanemalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita tilaisuuksia.

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii mm. toimeenpanemalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita tilaisuuksia. 1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 2009 YLEISTÄ TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Toiminnan tarkoitus ja sisältö TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Toimintavuonna 2008 2009 viisikymmentä vuotta täyttäneen Lions Club Rovaniemi/Ounasvaaran

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Suomussalmi 10.9.2016 klo 11:00 KOKOUSPAIKKA Suomussalmi, Hotelli Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2013-2014 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 27. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 21 jäsentä. Kauden aikana klubista

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011

TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011 LIONS CLUB MYLLYKOSKI RY 1 ( 5 ) TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2010 2011 oli klubin 44. toimintavuosi. LC Myllykoski on perustettu 22.11.1967. Kansainvälisenä presidenttinä (IP)

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2006-2007

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2006-2007 Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry Toimintakertomus kaudelta 2006-2007 Perustamispäivä 26.9.1977 Rekisterinumero 128.217 LC Helsinki / Revonsalmi 2(7) 1. Yleistä Kulunut kausi oli klubin 30. toimintakausi.

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat LIONS CLUB HELSINKI/VALLILA 21.3.2017 Piiri 107 N, I Alue, 2. lohko http://www.verkkoviestin.fi/lionshkivallila/ LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA 2017 2018 Toiminnan teemat ja raamit Toimintamme

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

LC HELSINKI- TORNI. Kansainvälinen Lions-teema New Mountains to Climb Valloitamme Uusia Vuoria

LC HELSINKI- TORNI. Kansainvälinen Lions-teema New Mountains to Climb Valloitamme Uusia Vuoria LC HELSINKI- TORNI TOIMINTASUUNNITELMA 6.9.2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016-2017 1. YLEISTÄ Kansainvälinen Lions-teema New Mountains to Climb Valloitamme Uusia Vuoria Kotimainen Lions-teema Tue

Lisätiedot

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi PÖYTÄKIRJA Osallistujat: Vieraat: Sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen, PDG Seppo

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli

LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli LIONS CLUB TAMMELA RY:n TOIMINTAA 2009-2010 Toimintakaudella 09-10 panostettiin pääasiassa perinteiseen lionstoimintaan. Uutena toimintamuotona oli rompetorin pitäminen hakkapeliittatapahtuman yhteydessä.

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,

Lisätiedot

1. Varapresidenttikoulutus

1. Varapresidenttikoulutus 1. Varapresidenttikoulutus 12.4.2014 Lempäälän piirikokous Marja Sundström-Pullinen GMT, 1. varapresidentti LC Lempäälä / Sääksjärvi Aiheet: Varapresidentin tehtävät sekä valmistautuminen presidenttikauteen

Lisätiedot

LIONS CLUB. Tampere/Lassinlinna r.y. SÄÄNNÖT

LIONS CLUB. Tampere/Lassinlinna r.y. SÄÄNNÖT LIONS CLUB Tampere/Lassinlinna r.y. SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Tampere/Lassinlinna r.y. Sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat 2016-2017 Ulla Rahkonen 1VDG Toteuttamisen edellytykset Toimintaan sitoutuminen Yhteistyö Toimijoiden perehdytys Tehokas viestintä 10.5.2016 esittäjän etunimi

Lisätiedot

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Vuokatti 21.2.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Vuokatti, Vuokatin urheiluopisto Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari

Lisätiedot

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA 2018-2019 Pekka Siitonen, GLT Lions Clubs International E-Piirin koulutuskoordinaattori Pekka Siitonen 040 537 8840 pekka.siitonen@lions.fi LC Lempäälä, lion 2009 alkaen GLT

Lisätiedot

Piiri: Liitto: IP Wing-Kun Tam I Believe Kehittyen, uudistuen. Vastuu on minun Luotan siihen Uppbyggande, förnyande Ansvaret är mitt Jag litar på

Piiri: Liitto: IP Wing-Kun Tam I Believe Kehittyen, uudistuen. Vastuu on minun Luotan siihen Uppbyggande, förnyande Ansvaret är mitt Jag litar på Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland. Piirikuvernööri, DG 2011 2012 Heikki Loukola ja puoliso Anne Distriktsguvernör DG 2011-2012Heikki Loukola och maka Anne Lions Club

Lisätiedot

Sihteerin avaintehtävät

Sihteerin avaintehtävät SIHTEERIN OPAS Sihteerin avaintehtävät 1. Toimia presidentin oikeana kätenä sekä hallituksen että klubikokouksissa. 2. Liiton jäsenrekisterin ylläpito. (uudet jäsenet, eroavat jäsenet, jäsenten yhteystietojen

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä. 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS LC TIKKURILA DICKURSBY KAUSI

TOIMINTAKERTOMUS LC TIKKURILA DICKURSBY KAUSI TOIMINTAKERTOMUS LC TIKKURILA DICKURSBY KAUSI 2001-2002 Kausi 2001-2002 oli klubimme juhlakausi. LCTikkurila Dickursby täytti 40 vuotta. Tämä leimasi toimenpiteitämme koko alkukauden aina maaliskuussa

Lisätiedot

107- L piirihallituksen kokous /KJR PÖYTÄKIRJA

107- L piirihallituksen kokous /KJR PÖYTÄKIRJA 107- L piirihallituksen kokous 17.2.2018 200218/KJR PÖYTÄKIRJA Aika: 17.2.2018 klo 12.31 15.50 Paikka: Läsnä: Levi Hotel Spa, Levi, Kittilä 18 piirihallituksen jäsentä 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan KOKOUSKUTSU JASENILLE Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan Helsingin Porssiklubilla osoitteessa Fabianinkatu 14 A, Helsinki 16.11.2011 klo18.30alkaen

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot