RAUTJÄRVEN KUNTA TEKNINEN KESKUS Rakennusvalvonta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAUTJÄRVEN KUNTA TEKNINEN KESKUS Rakennusvalvonta"

Transkriptio

1 1 RAUTJÄRVEN KUNTA TEKNINEN KESKUS Rakennusvalvonta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN 1. LÄHDÖKOHDAT Peruste rakennusjärjestyksen uudistamiseksi Alue Rautjärven kunnan voimassa oleva rakennusjärjestys on vuodelta Rakennusjärjestys on osittain vanhentunut johtuen useista lainsäädännön muutoksista. Rakennusjärjestys laaditaan koko Rautjärven kunnan alueelle Voimassa oleva rakennusjärjestys Rautjärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt rakennusjärjestyksen ja se on tullut voimaan TAVOITTEET Rakennusjärjestyksen uudistamistyön tavoitteena on saattaa rakennusjärjestys vastaamaan sisällöltään ja hengeltään muuttunutta lainsäädäntöä. Siltä osin kun määräykset ja ohjeet koskevat rakennusjärjestyksessä annettavia ohjeistuksia eivätkä johdu paikallisuudesta, ohjeistusta pyritään saamaan yhtäläiseksi alueellisesti. Uudistyön yhteydessä tehdään yhteistyötä lähikuntien kanssa. Rakennusjärjestyksen tavoitteena on huomioida kunnan eri alueiden omaleimaisuus ja kulttuuriympäristöt. Erillisiä rakentamistapaohjeita ei kuitenkaan tulla laatimaan rakennusjärjestyksessä.

2 2 Rakennusjärjestystä valmistelee rakennustarkastaja. 3. RAKENNUSJÄRJESTYKSEN VAIKUTUKSET 4. OSALLISET Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla. Rakennusjärjestyksessä annetaan paikallisista oloista johtuvia määräyksiä, joilla pyritään suunnitelmalliseen ja sopivaan rakentamiseen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamiseen ja hyvän elinympäristön toteuttamiseen ja säilyttämiseen. Rakennusjärjestyksen määräykset eivät saa olla maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuuttomia. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea mm. rakennuspaikkaa, rakennuksen kokoa ja sijoittamista, rakennuksen sopeutumista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennelmia, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä, suunnittelutarvealueen määrittelemistä sekä niihin rinnastettavia paikallisia, rakentamista koskevia määräyksiä. Rakennusjärjestyksen määräyksellä ei voida syrjäyttää maankäyttö- ja rakennuslaissa tai sen perusteella annettuja säädöksiä. Maankäyttö- ja rakennuslain 14 :n mukaisesti rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei myöskään sovelleta, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa on toisin määrätty. Rakennusjärjestyksellä voidaan täydentää edellä mainittuja säännöksiä. Maakuntakaava tai yleiskaava, jolla ei ole oikeusvaikutuksia, eivät syrjäytä rakennusjärjestyksen määräystä. Rakennusjärjestyksessä voidaan määrätä, että toimenpidelupaa ei kunnassa tai sen osassa tarvita, jos toimenpidettä voidaan pitää vähäisenä tai siirtää se ilmoitusmenettelyyn. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon ja muihin oloihin rakennusjärjestys saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Rautjärven rakennusjärjestyksen laatimisessa osallisia ovat: Viranomaiset Kaakkois-Suomen Ely-keskus Etelä-Karjalan liitto

3 3 Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto Liikennevirasto Kaakkois-Suomen rajavartiosto Poliisi Lappeenrannan museo Etelä-Karjalan pelastuslaitos Imatran Seudun ympäristöviranomainen Vammaisneuvosto Vanhusneuvosto Oppilaskunnat Rautjärven kunnan vastuualueet: hallintokeskus sivistyskeskus tekninen keskus Rautjärven kuntayhtiö Simpeleen Lämpö Oy Rautjärven Vuokratalot Oy Rautjärven Vesihuoltoliikelaitos Yritykset ja yhteisöt asukasyhdistykset, kyläyhdistykset seurakunta yhdyskuntatekniikan toimijat metsänhoito- ja maatalousyhdistykset Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry

4 4 rakennusalan suunnittelutoimistot, rakennuttajat, rakennusliikkeet Lähikunnat Imatra Ruokolahti Parikkala Kuntalaiset ja muualla asuvat maanomistajat. 5. OSALLISTUMIS- JA VUOROVAIKUTUSMENETTELYT Työn etenemisvaiheista tiedotetaan Rautjärven kunnan internet-sivuilla, kunnan virallisella ilmoitustaululla sekä kunnan ilmoituslehdessä. Osallisille varataan tilaisuus lausua mielipiteensä rakennusjärjestysluonnoksesta (MRL 62 ). Rakennusjärjestyksen aineisto pidetään nähtävillä Rautjärven kunnan rakennusvalvonnassa ja internet-sivuilla. 6. RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMISEN VAIHEET JA AIKATAULU Vireilletulo Suunnittelun alkuvaiheessa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka asetetaan nähtäville. Rakennusjärjestyksen vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskeva kuulutus julkaistaan kunnan ilmoitustaululla, internet-sivuilla sekä kaupunkilehti Imatralaisessa. Luonnosvaihe Luonnosvaiheessa laaditaan luonnos uudeksi rakennusjärjestykseksi ja asetetaan se nähtäville. Rakennusjärjestysluonnos pidetään nähtävillä 30 päivää, jona aikana osallisilla on mahdollisuus mielipiteen ilmaisuun. Rakennusjärjestys on nähtävillä Rautjärven kunnantalolla rakennusvalvonnassa ja asiakaspalvelussa ja kunnan internet-sivuilla. Nähtävilläolosta ilmoitetaan kunnan virallisella ilmoitustaululla, internet-sivuilla ja kaupunkilehti Imatralaisessa. Rakennusjärjestysluonnoksesta pyydetään tarvittavat viranomaislausunnot. Ehdotusvaihe

5 5 7. AIKATAULU Rakennusjärjestysluonnosta tarkistetaan viranomaisilta ja osallisilta saadun palautteen perusteella, minkä jälkeen tehdään lopullinen ehdotus rakennusjärjestykseksi ja asetetaan se MRA 6 :n mukaisesti nähtäville 30 päiväksi. Osalliset voivat esittää rakennusjärjestysehdotuksesta mielipiteensä laatimalla kirjallisen muistutuksen. Rakennusjärjestys on nähtävillä Rautjärven kunnantalolla rakennusvalvonnassa, yhteispalvelupisteessä ja kunnan internet-sivuilla. Nähtävilläolosta ilmoitetaan kunnan virallisella ilmoitustaululla, internet-sivuilla ja kaupunkilehti Imatralaisessa. Rakennusjärjestysehdotuksesta pyydetään lausunto Kaakkois-Suomen Ely-keskukselta, Etelä-Karjalan liitolta ja lähikunnilta, Imatra, Parikkala ja Ruokolahti sekä tarvittaessa uudet lausunnot myös muilta viranomaisilta. Hyväksymisvaihe Uuden rakennusjärjestyksen hyväksyy kunnanvaltuusto kunnanhallituksen esityksestä. Rakennusjärjestyksen uusimisen tavoitteellinen aikataulu: osallistumis- arviointisuunnitelman laatiminen ja vireilletulosta ilmoittaminen 9/2016 rakennusjärjestysluonnos nähtävillä 10/2016 rakennusjärjestysehdotus nähtävillä 2/2017 rakennusjärjestyksen hyväksyminen 6/2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa työn kuluessa. Lisätiedot: Pasi Kautto Rakennustarkastaja Rautjärven kunta Simpeleentie SIMPELE pasi.kautto@rautjarvi.fi 8. PALAUTE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNITELMASTA

6 6 Mahdolliset huomautukset tästä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tulee jättää viimeistään luonnosvaiheen nähtävilläolon aikana osoitteeseen: Rautjärven kunta Rakennusvalvonta Simpeleentie SIMPELE tai sähköpostilla Rautjärvi Pasi Kautto Rakennustarkastaja

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) päivitetty

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) päivitetty IMATRAN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMIALA Rakennusvalvonta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) päivitetty 27.1.2016 RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN 1.LÄHDÖKOHDAT Peruste rakennusjärjestyksen uudistamiseksi

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 09.12.2010 RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOIN- TISUUNNITELMA 1. PERUSTE RAKENNUSJÄRJESTYKSEN LAATIMISEKSI Joutsan rakennusjärjestyksen uudistamisen

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Yleistä tietoa rakennusjärjestyksestä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Mikä rakennusjärjestys on? Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN / OSALLISTUSMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN / OSALLISTUSMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UURAISTEN KUNTA 1(5) RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN / OSALLISTUSMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. YLEISTÄ 1.1 ja tavoitteet Rakennusjärjestys on maankäyttö- ja rakennuslakia sekä -asetusta ja kunnan kaavoja

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2019 Sisällys 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS... 1 2. LÄHTÖKOHDAT... 1 3. RAKENNUSJÄRJESTYKSEN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 12.2.2018 Sivu 2 / 6 Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö... 3 2 Mikä on rakennusjärjestys... 3 3 Lähtökohdat

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 14 mukaan kunnassa tulee olla rakennusjärjestys.

Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 14 mukaan kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Kirkkonummen kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 20.5.2016 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja sen tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

SOTKAMON KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SOTKAMON KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.3.2013 2 1. RAKENNUSJÄRJESTYKSEN TARVE JA LÄHTÖKOHDAT Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

KUULUTUS LUHANGAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN PÄIVITTÄMINEN

KUULUTUS LUHANGAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN PÄIVITTÄMINEN KUULUTUS LUHANGAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN PÄIVITTÄMINEN Rakennusjärjestys päivitetään vuosien 2017-2018 aikana. Hanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) pidetään maankäyttö- ja

Lisätiedot

1. Mikä rakennusjärjestys on?

1. Mikä rakennusjärjestys on? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä.

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(9) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rakennusjärjestys ohjaa rakentamista kunnassa Jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys, jonka avulla kunnassa tapahtuvaa rakentamista ohjataan. Paikalliset

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rakennusjärjestys ohjaa rakentamista kunnassa Jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys, jonka avulla kunnassa tapahtuvaa rakentamista ohjataan. Paikalliset

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN 1 YLEISTÄ TIETOA RAKENNUSJÄRJESTYKSESTÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 / 5

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN 1 YLEISTÄ TIETOA RAKENNUSJÄRJESTYKSESTÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 / 5 ARVIOINTISUUNNITELMA 1 / 5 RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN 1 YLEISTÄ TIETOA RAKENNUSJÄRJESTYKSESTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIEKSAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIEKSAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN LIEKSAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2 (4) LUONNOS 29.08.2017 LÄHTÖKOHDAT Tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoituksena on

Lisätiedot

Rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen uusimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen uusimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 3.5.2018 141/00.01.01/2017 Rakltk 9.5.2018 20 Nähtävillä 21.5. 20.6.2018 Rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen uusimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Rakennuslautakunta www.iitti.fi Rautatienkatu

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. LOHJAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Rakennusjärjestystä valmisteltaessa on soveltuvin osin noudatettava mitä MRL 62 :ssä säädetään vuorovaikutuksesta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 Rakennusvalvonta HATTULAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 14 :n mukaisesti kunnassa tulee olla rakennusjärjestys.

Lisätiedot

YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) IISALMI KIURUVESI VIEREMÄ SONKAJÄRVI LAPINLAHTI VARPAISJÄRVI 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA (OAS)

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA (OAS) SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA (OAS) 18.8.2017 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella

Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Seppo Hakala, Insinööri 1 MRL 14 Rakennusjärjestys Kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

RANUAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RANUAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RANUAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2018 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin rakennusjärjestys. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kouvolan kaupungin rakennusjärjestys. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kouvolan kaupungin rakennusjärjestys Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.02.2018 Rakennusjärjestys 2 (6) 1. YLEISTÄ Rakennusjärjestystä valmisteltaessa on soveltuvin osin noudatettava mitä MRL 62

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 1. KESÄKUUTA 2018 VARKAUDEN KAUPUNKI / TEKNINEN TOIMI / RAKENTAMISEN OHJAUS SISÄLLYSLUETTELO 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma...

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Kunnanhallitus 95 24.03.2009 Kunnanhallitus 37 09.02.2010 Kunnanhallitus 142 07.06.2011 Kunnanhallitus 256 22.11.2011 Kunnanhallitus 63 15.03.2012 Kunnanvaltuusto 15 11.04.2012 Rakennusjärjestyksen uusiminen

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 1 (5) RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.5.2018, 26.6.2018 1. n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä valmisteltaessa on soveltuvin

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UUSIKAUPUNKI Uudenkaupungin kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n määräysten mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1. Mikä rakennusjärjestys on? Rakennusjärjestys on ainoa pakollinen kunnan määräyskokoelma ja sen hyväksymismenettely

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 Tekninen lautakunta 11.9.2013 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 11.9.2013 klo 16.30 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOUTSAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOUTSAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOUTSAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMISEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. YLEISTÄ: Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut Alueellinen rakennusvalvonta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUOPIO RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 5.4.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Rakennusjärjestys Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Rakennusjärjestys Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Rakennusjärjestys Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.5.2015 Pirjo Kemppi Käsittely: 7.5.2015 37 Hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo HARTOLAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN

Lappeenrannan kaupunki RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN Lappeenrannan kaupunki RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN Maankäyttö- ja rakennuslain 15 ja 63 pykälien mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Rakennusjärjestys Rakennusjärjestys on maankäyttö-

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen Vihdin kunta 22.11.2016 Pekka Laitinen johtava rakennustarkastaja Mikä on rakennusjärjestys? (MRL 14 ) Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYSTEN UUDISTAMINEN

RAKENNUSJÄRJESTYSTEN UUDISTAMINEN I LIEKSA NURMES VALTIMO JUUAN KUNTA KONTIOLAHDEN KUNTA LIPERIN KUNTA OUTOKUMMUN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYSTEN UUDISTAMINEN Tehty 10.03.2014 RAKENNUSJÄRJESTYSTEN UUDISTAMINEN 2 (5) LÄHTÖKOHDAT Tämän osallistumis-

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.3.2015

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.3.2015 RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.3.2015 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Uudistamistarve... 2 3. Tavoitteet... 2 4. Arvioitavat vaikutukset... 3 5. Osalliset ja tiedottaminen...

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN

KARKKILAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN KARKKILAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1. Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 14 :n mukaan kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty 03.11.2016 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma Kotkan kaupungin rakennusjärjestyksen uudistamisesta Sisällys Yleistä rakennusjärjestyksestä...

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

Ulvilan kaupungin ja Kullaan rakennusjärjestysten yhdistäminen ja päivittäminen

Ulvilan kaupungin ja Kullaan rakennusjärjestysten yhdistäminen ja päivittäminen Ympäristölautakunta 41 11.10.2017 Ympäristölautakunta 19 09.05.2018 Kaupunginhallitus 91 21.05.2018 Valtuusto 29 28.05.2018 Ulvilan kaupungin ja Kullaan rakennusjärjestysten yhdistäminen ja päivittäminen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KH 26.2.2018 Liite 27 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 29 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.2.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT 17.1.2018 KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 4 7 ) Asemakaavan muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / TUULISSUONTIEN JATKO 2 ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A 23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014 3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( ) 4.9.2017 TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 3 9 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Killan kaupunginosan korttelin 83

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1805 MYNÄMÄEN KUNTA HIITTIÖNPELLON ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.4.2018 24.1.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2017 SIILINJÄRVI Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen / VIREILLETULO Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNKI Kesäkuu 2007. Rakennusjärjestykseen otettavat määräykset voivat kos kea:

KUHMON KAUPUNKI Kesäkuu 2007. Rakennusjärjestykseen otettavat määräykset voivat kos kea: KUHMON KAUPUNKI Kesäkuu 2007 RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. UUDISTAMISEN LÄHTÖKOHDAT Mikä rakennusjärjestys on? Rakennusjärjestys on kuntakohtainen rakentamissäännös,

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 331-YK1802 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Kiinteistö 631-405-1-168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.8.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja

Lisätiedot

Kuntaliitto on antanut omat suosituksensa ja mallinsa jo 2000-luvun alussa. Uusin malli ilmestynee kevään 2013 aikana.

Kuntaliitto on antanut omat suosituksensa ja mallinsa jo 2000-luvun alussa. Uusin malli ilmestynee kevään 2013 aikana. Ympäristö- ja tekninen lautakunta 29 27.02.2013 Kunnanhallitus 88 12.03.2013 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 51 27.03.2013 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 6 29.01.2014 Rakennusjärjestysluonnoksen asettaminen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KH 28.8.2017 Liite 34 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot