Kempeleen kunta. Osavuosikatsaus
|
|
- Eero Jääskeläinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kempeleen kunta Osavuosikatsaus Khall 5.6.
2 2 Sisällysluettelo Sisältö 1 Kunnanjohtajan katsaus alkuvuoteen Yleinen taloudellinen katsaus Väestö Työttömyys Henkilöstö Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase n rakenne, sitovuus ja seuranta Käyttötalousosan toteutuminen prosesseittain Kunnanjohto Peruspalvelut Ympäristöpalvelut Investointiosa Maa- ja vesialueet Rakennukset Muut pitkävaikutteiset menot Kunnallistekniikka Tietokoneohjelmistot Koneet ja kalusto Tytäryhteisöt Kempeleen Vesihuolto Oy Kiinteistö Oy Kempeleenkartano S i v u 2
3 3 Kunnanjohtajan katsaus 1 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS ALKUVUOTEEN Suomen talous on osoittanut vahvoja kasvun merkkejä kuluneen vuoden ensimmäisinä kuukausina. Ennustelaitokset ennakoivat yhdestä kolmeen prosentin talouskasvua kuluvalle vuodelle. Kasvua tukevia tekijöitä on useita. Kotimarkkinat toimivat, vienti vetää, investoinnit lisääntyvät ja työllisyystilanteen koheneminen vahvistaa yksityistä kulutusta. Tilanne on kuitenkin kaksijakoinen: Suomen talous kasvaa, mutta julkisen talouden iso kuva on rosoinen. Työllisyys ei parane riittävällä tahdilla ja valtio velkaantuu edelleen kovaa vauhtia. Päätä ei näiltä osin saa työntää pensaaseen, eikä kasvun saa antaa sokaista. Suomea on uudistettava alati, rakenteita on ravisteltava ja julkista taloutta sopeutettava niin, että menot ja tulot saadaan kohtaamaan. Tämä kaikki pätee myös kuntiin ja niiden talouteen. Alkukevättä ovat värittäneet kuntavaalit. Varsinainen äänestyspäivä oli sunnuntai 9.4. Valtakunnallisesti äänestysaktiivisuus ylsi 58,8 prosenttiin, jossa oli nousua vuoden 2012 kunnallisvaaleihin nähden 0,5 prosenttiyksikköä. Äänestysaktiivisuus kasvoi erityisesti suurissa kaupungeissa. Korkein äänestysprosentti oli Kinnulassa, 82,6 prosenttia. Matalin äänestysprosentti oli Kajaanissa, 49,3 prosenttia. Kempeleen äänestysprosentti oli 57,9, ja uuteen kunnanvaltuustoon valittiin 39 valtuutettua. Vaalitulos muutti jonkin verran nykyistä poliittista karttaa. Suomen Keskusta sai uuteen valtuustoon 18, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 8, Kansallinen Kokoomus 5, Perussuomalaiset 3, Vasemmistoliitto 3, Vihreä liitto 1 ja Suomen Kristillisdemokraatit 1 paikan. Valituksi tuli erinomainen joukko osaavia ja innokkaita kuntalaisia. Uuden valtuuston jäsenistä noin puolet on uusia valtuutettuja. Samalla, kun valtiovallan lopullisia linjauksia maakuntauudistuksesta on saatu edelleen odottaa, Kempeleen kunnan vuosi on käynnistynyt toiminnallisesti ja taloudellisesti pääosin arvioidusti. Suomi 100 vuotta ja Kempele 150 vuotta ovat rytmittäneet alkuvuotta monine erilaisine tapahtumineen. Valtuusto päivitti kunnan strategisen perusasiakirjan, Kempele -sopimuksen ja antoi samalla suuntaviivat tulevalle suunnalle ja kunnan kasvulle. Kunnan houkuttelevuus onkin säilynyt vahvana. Tonttimyynti on ollut kauttaaltaan vilkasta. Kaupaksi ovat käyneet niin asuin- kuin rivitalotontitkin. Myös yritystontteja on myyty ja vuokrattu tasaiseen tahtiin. Väestökehitys on jatkanut positiivista kehityskulkuaan, vaikkakaan ajantasaista tietoa ei loppukevään osalta ole saatavissa tilastokeskuksen väestötietojärjestelmäongelman vuoksi. Myös kunnan työllisyystilanne on parantunut. Työttömien osuus työvoimasta oli huhtikuun lopulla 10,8 %. Se on selkeästi vähemmän kuin Oulun seudulla (14,4 %) tai maakunnassa (13,5 %) yleensä. Kunnan talous on vakaalla pohjalla, vaikka riskejäkin on nähtävissä. Verotulot, valtionosuudet ja toimintatuotot ovat kehittyneet aavistuksen odotettua suotuisammin. Menokehitys on vastannut oleellisilta osin talousarviota. Ylityspaineita on erikoissairaanhoidossa, sosiaalityön palveluissa sekä ikäihmisten hoivapalveluissa. Näiltä osin ylitysriskiä alennetaan erilaisin sopeuttamistoimin. Investoinneissa on edetty suunnitelman mukaisesti. Terveyskeskuksen peruskorjaus etenee aikataulussaan ja valmistuu ilman isoja yllätyksiä vuoden vaihteeseen mennessä. Linnakankaan koulun laajennus Kempeleen kolmanneksi yhtenäiskouluksi otti harppauksen, kun urakkakilvasta selvisi voittajaksi rakennusliike NCC. Kuokka rakennustyömaalla isketään maahan kesällä ja valmista tulee syksyllä Zatelliitin uuden eritasoliittymän rakennustyöt käynnistyivät toukokuun puolessa välissä. Urakasta vastaa Lemminkäinen. Uusien ramppien pitäisi olla käytössä syksyllä S i v u 3
4 4 TALOUSARVIO Kunnanjohtajan katsaus Kempele on valio kunta. Sen kuntakuva on vahva ja dynaaminen. Viime vuosien positiivinen kehitys velvoittaa meitä kaikkia työskentelemään entistä uutterammin, jotta hyvä kasvaisi Kempeleessä jatkossakin. Positiivinen pöhinä ei ole itsestäänselvyys. Se vaatii meiltä jokaiselta asennetta, ammattitaitoa, ahkeruutta ja intohimoa. Soolosuoritusten sijaan me onnistumme Yhdessä, Suomen juhlavuoden teeman hengessä. Menestyvälle kunnalle tyypillistä keskinäinen luottamus, kyky yhteistyöhön ja usko tulevaan. Niiden varaan rakennamme myös menestyvän Kempeleen. Ja niiden vaaliminen on meidän jokaisen vastuulla. Joka päivä. Tuomas Lohi Kunnanjohtaja S i v u 4
5 5 Yleinen taloudellinen katsaus 2 YLEINEN TALOUDELLINEN KATSAUS Valtionvarainministeriön taloudellisen katsauksen mukaan Suomen kansantalous kasvaa 1,2 % vuonna. Kasvu on laaja-alaisempaa kuin viime vuonna, yksityisen kulutuksen ja investointien kasvun lisäksi viennin kasvu piristyy. Maailmantalouden ja -kaupan kasvunäkymät ovat parantuneet, kasvua varjostaa tosin protektionismin uhka. Maailmankauppa kasvaa kuluvana vuonna 3 % ja sen taan kiihtyvän tästä vain hieman periodin loppuun. Euroalueen kasvun kiihtyminen ja heikentyvästä eurosta johtuva vientikysynnän piristyminen tukevat Suomen talouskasvua. Viennin kehitys seuraa lähivuosina maailmankaupan kasvua ja siten markkinaosuuksien menettäminen kansainvälisessä kaupassa olisi päättynyt. Raakaöljyn hinnan kallistuminen kiihdyttää inflaatiota kuluvana vuotena 1,2 prosenttiin ja kasvu kiihtyy hieman vuodelle Kilpailukykysopimuksen arvioidaan laskevan sopimuspalkkoja hieman, mutta muiden tekijöiden vaikutuksesta nimellisten ansioiden taan kasvavan 0,5 % vuonna. Kilpailukykysopimus ja vuoden alusta voimaan astuneiden työn tarjontaa lisäävät toimenpiteet edistävät työllisyyden kasvua. Työllisyys on viime vuosina kehittynyt myönteisesti heikosta talouskasvusta huolimatta. Työllisyyden suotuisaan kehitykseen vaikuttavat kilpailukykysopimukseen liittyvät toimet. Hallituksen asettama työllisyystavoite ei en valossa tule toteutumaan ja korkea pitkäaikais- sekä rakennetyöttömyys tulevat olemaan haaste kansantaloudelle. Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen jo viime vuosikymmenen lopulta lähtien. Julkisyhteisöjen rahoitusasema kohenee lähivuosina sopeutustoimien sekä viriävän talouskasvun johdosta jääden silti alijäämäiseksi. Julkinen velka suhteessa BKT:hen on kasvanut yhtäjaksoisesti jo pitkään ja velkasuhde jatkaa kasvuaan. Suomen alijäämä painui alle 3 prosentin viitearvon viime vuonna, mutta julkinen velka pysyy edelleen selvästi yli 60 prosentin viitearvon. Veroaste alenee lähivuosina. Kilpailukykysopimus laskee veroastetta merkittävästi. Myös menoaste alenee periodilla. Sote- ja maakuntauudistuksen arvioidaan aluksi hieman heikentävän julkista taloutta. S i v u 5
6 6 TALOUSARVIO Yleinen taloudellinen katsaus 2.1 Väestö Vuosien 2016 ja vaihteessa Kempeleen kunnan väkiluku oli henkilöä. Vuoden tammi-helmikuussa väestö on kasvanut ennakkotietojen mukaan 64 asukkaalla, joten kempeleläisiä on ennakkotietojen mukaan henkeä helmikuun lopussa. Alkuvuoden kehityksen perusteella talousarviossa ennakoitu 276 asukkaan lisäys tullaan saavuttamaan vuoden loppuun mennessä. Tulomuutto on tammi-helmikuun aikana ollut edellisvuosia voimakkaampaa. 2.2 Työttömyys Työttömyyden kehityksessä on loivaa laskua vuoden 2016 alkupuoliskolta alkaen. Maaliskuussa työttömyys on vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan nähden 0,5 % alhaisemmalla tasolla. Työttömiä työnhakijoita oli 900 henkilöä, joista alle 25 -vuotiaita oli 161 henkilöä. Pitkäaikaistyöttömiä oli 252 henkilöä. S i v u 6
7 7 TALOUSARVIO Yleinen taloudellinen katsaus 3 HENKILÖSTÖ Henkilöstömäärä Vakinaiset Määräaikaiset Sijaiset Yhteensä Kunnan johto Peruspalvelut Ympäristöpalvelut Yhteensä TAULUKKO 1. Henkilöstön määrä Henkilöstön lukumäärään sisältyy kunnan kokoaikaisessa ja osa-aikaisessa virkasuhteissa tai työsuhteissa oleva henkilöstö (vakinaiset, sijaiset ja määräaikaiset). Kokonaishenkilömäärä oli yhteensä 1037 henkilöä. Vakinaisessa virka- tai työsuhteessa oli yhteensä 803 henkilöä, sijaisina 165 henkilöä ja määräaikaisessa työsuhteessa 69 henkilöä. Tilinpäätökseen 2016 verrattuna henkilöstömäärä on kasvanut 51 henkilöä. Vakinaisen henkilöstön määrä on pienentynyt kolmella, mutta vastaavasti sijaisten määrä on selkeästi suurempi kuin vuodenvaihteessa. KUVIO 1. Henkilöstön määrä prosesseittain S i v u 7
8 8 TALOUSARVIO Yleinen taloudellinen katsaus Poissaolot TAULUKKO 2. Sairauspoissaolopäivät vv Sairauspoissaolopäivien määrä (kalenteripäivät) on lisääntynyt edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna yhteensä 378 päivää. Sairauspoissaolojen vähentämiseksi on tehty erilaisia suunnitelmia, mm. ateria- ja puhdistuspalveluissa on käynnistymässä pilottihanke työkykyisyyden edistämiseksi, syksyllä käynnistyy kunnan oma Kiilakuntoutus ryhmä, lisäksi vuoden painopistealueena kunnassa on esimieskoulutukset. TAULUKKO 3. Kaikki sairauspoissaolot yhteensä, kalenteripäivää / henkilö Henkilöstömenot Sijaismäärärahoista on käytetty jo 56,8 % huhtikuun loppuun mennessä. Sijaismäärärahojen kasvuun vaikuttaa mm. poissaolojen lisääntyminen. Myös määräaikaisen henkilöstön osalta määrärahojen on korkea, 42%. TAULUKKO 4. Henkilöstön palkat yhteensä S i v u 8
9 9 TALOUSARVIO Yleinen taloudellinen katsaus Lomapalkkavelka Lomapalkkavelka on vähentynyt huomattavasti edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Lomapalkkavelan muutokseen vaikuttavat kiky ja se, että vuosilomia ja säästövapaita on pidetty vuoden 2016 aikana ja alkuvuodesta suunnitelmallisesti. TAULUKKO 5. Lomapalkkavelan muutos S i v u 9
10 10 Tuloslaskelmaosa 4 TULOSLASKELMA Käyttö-% Ulkoinen + muutos (1 000 ) Toimintatuotot ,7 Myyntituotot ,7 Maksutuotot ,1 Tuet ja avustukset ,6 Muut toimintatuotot ,4 Valmistus omaan ön ,8 Toimintakulut ,9 Henkilöstökulut ,9 Palvelujen ostot ,1 Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,5 Avustukset ,2 Muut toimintakulut ,7 TOIMINTAKATE ,2 Verotulot ,7 Valtionosuudet ,0 Rahoitustuotot ja -kulut ,3 Muut rahoitustuotot ,5 Korkokulut ,6 Muut rahoituskulut ,6 VUOSIKATE ,2 Poistot ja arvonalentumiset ,6 Suunnitelman mukaiset poistot ,6 Arvonalentumiset ,0 TILIKAUDEN TULOS ,5 Poistoeron muutos ,3 Varausten muutos ,0 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ ,4 4.1 Tuloslaskelman analysointi Tuloslaskelman tehtävänä on osoittaa, kuinka tilikauden tuotot riittävät palvelujen tuottamisesta aiheutuneiden kulujen kattamiseen. Tuloslaskelmassa esitetään ne tuotot, jotka on saatu kunnan ulkopuolelta ja kulut, jotka ovat syntyneet hankinnoista kunnan ulkopuolelta. Lisäksi tuloslaskelma kuvaa kuinka toimintatuotot riittävät kattamaan lainojen korko- ja muut rahoitusmenot sekä omaisuuden taloudellista pitoaikaa vastaavat suunnitelman mukaiset poistot. Tuloslaskelman välituloksina esitetään seuraavat tiedot: Toimintakate osoittaa, kuinka paljon toimintamenoista on katettava verotuloilla ja valtionosuuksilla. Vuosikate kuvaa tulorahoituksen riittävyyttä. Toimintakatteen lisäksi siinä on otettu huomioon verotulot, valtionosuudet ja rahoitustuotot ja -kulut. Tilikauden tulos kertoo tilikauden tulojen ja menojen erotuksen. Poistoeron muutos kirjataan tilinpäätöksen yhteydessä, koska kyse on tilikauden tuloksen järjestelystä. S i v u 10
11 euroa 11 Tuloslaskelmaosa 4.2 Toimintatuotot n toteutumisen seuranta Toimintatuotot (ilman maanmyyntivoittoja), (1 000 ) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Yhteensä Muutos % -0,4-2,0 4,8-17,6-100,0-100,0-100,0-100,0-100,0-100,0-100,0-100,0-71,9 Erotus, Kempeleen kunnan toimintatuottojen kokonaismäärä 4/ on 3,3 milj. euroa. Lisäystä edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan on euroa. Toimintatuotot ovat toteutuneet kokonaisuutena budjetoidusti niiden toteumaprosentin ollessa 33,7 %. 4.3 Muut toimintatuotot Tilierittely (1000 ) muutos Käyttö- % Asuntojen vuokrat ,1 Muiden rakn vuokrat ,6 Maa- ja vesialuiden vuokrat ,0 Koneiden ja laitteiden vuokrat ,0 Muut vuokratuotot ,3 Muut tuotot ,1 Pysyvien vastaavien myyntivoitot ,0 Maanmyyntivoitot ,1 Yhteensä ,4 Maanmyyntivoitot ovat toteutuneet lähes budjetoidusti toteumaprosentin ollessa 31,1 %. Tonttikauppa on ollut alkuvuodesta vilkasta ja v. maanmyyntitavoite on lähtenyt toteutumaan hyvin. Vuoden maanmyyntitulojen arvioidaan toteutuvan kokonaisuutena suunnitellun mukaisesti. Kuitenkin Zatelliittialueen kaavan valmistumisen viivästyminen aiheuttaa yritystonttikauppojen siirtymisen vuoden vaihteeseen, joten yritystonttien myyntitavoitteen saavuttaminen ( ) on epävarmaa. S i v u 11
12 euroa 12 Tuloslaskelmaosa 4.4 Toimintakulut n toteutumisen seuranta Toimintakulut (1 000 ) TammiHelmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 2016 Toimintakulut yhteensä ovat 32,3 milj. euroa ja niiden toteuma on 34,9 %. Toimintakulut ovat näin ylittäneet budjetin tasaisen kertymän n. 1,5 milj. eurolla. Vuoden takaisesta toimintakulut ovat kasvaneet 1,2 milj. euroa (3,8 %:a). Toimintakulujen budjetin ylitystä selittää suurimmilta osin palveluiden ostojen ylittyminen budjetoidusta. 4.5 Henkilöstökulut Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Yhteensä Muutos % -9,9 21,8 4,6-1,4-100,0-100,0-100,0-100,0-100,0-100,0-100,0-100,0-65,0 Erotus, Tilierittely (1000 ) muutos Käyttö- % Vakinaisten kk-palkat ,9 Määräaikaisten palkat ,0 Sijaiset ,8 Tuntipalkat ,7 Jaksotetut palkat ,0 Erilliskorvaukset ,2 Kokouspalkkiot ,5 Henkilökunnan kokouspalkkiot ,2 Muut palkkiot ,0 Asiantuntijapalkkiot ,8 Valtion työll. Varoin palkat ,0 Kunnan työll.varoin palkat ,0 Eläkekulut ,8 Muut henkilösivukulut ,3 Henkilöstökorvaukset ,5 Yhteensä ,9 S i v u 12
13 13 Tuloslaskelmaosa Henkilöstökulut ovat ylittäneet budjetin tasaisen toteuman n eurolla toteumaprosentin ollessa 33,9 %. Budjetin ylitystä selittää sijaisten palkkojen ylittäminen. Sijaiskulut ovat ylittäneet budjetin eurolla toteumaprosentin ollessa 56,8 %. Jaksotettujen palkkojen eli lomapalkkavelan kertymä on euroa pienempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tätä selittää kiky-sopimuksen mukainen 30 %:n lomarahojen leikkaus. 4.6 Palvelujen ostot (erikoissairaanhoito) Tilierittely (ulkoiset, 1000 ) (Erikoissairaanhoito eriteltynä) Palveluiden ostot ovat ylittäneet budjetin tasaisen toteuman n. 1,0 milj. eurolla. Palveluiden ostot ovat kasvaneet viime vuoden vastaavasta ajankohdasta euroa (3,8 %). Palveluiden ostojen ylitystä selittää pääasiassa erikoissairaanhoidon budjetin ylitys euroa. Erikoissairaanhoidon toteuma on kuitenkin viime vuotta vastaavalla tasolla. 4.7 Muut toimintakuluerät Aineet, tarvikkeet ja tavarat ovat ylittäneet budjetin eurolla (38,5 %). 4.8 Analyysi verotuloista ja valtionosuuksista + muutos Käyttö- % Asiakaspalv. ostot valtiolta ,5 joista erikoissairaanhoito ,0 Asiakaspalv. ostot kunnilta ,0 joista erikoissairaanhoito ,0 Asiakaspalv. ostot kuntayhtymiltä ,6 joista erikoissairaanhoito ,4 Asiakaspalv. ostot muilta ,1 joista erikoissairaanhoito ,0 Muut palvelujen ostot ,5 Yhteensä ,1 Tilierittely (1000 ) muutos Käyttö- % Kunnan tulovero ,5 Osuus yhteisöveron tuotosta ,6 Kiinteistövero ,6 Yhteensä ,7 Kunnan verotulot ovat toteutuneet n. 1,5 milj. euroa budjetoitua paremmin toteumaprosentin ollessa 35,7 %:a. Kiinteistöveron osuus on tässä vaiheessa pieni, koska kiinteistöverot tilitetään kunnalle suurelta osin loppuvuodesta. Verotulojen arvioidaan ylittävän talousarvion. S i v u 13
14 14 Tuloslaskelmaosa Käyttö- Tilierittely (1000 ) muutos % valtionosuus ,2 Verotuloihin perustava vo tasaus ,6 Järjestelmämuutoksen tasaus ,0 Opetus- ja kulttuuritoimen muut valtionosuudet ,5 Yhteensä ,0 Valtionosuuksia on kertynyt budjetoitua paremmin. Valtionosuuksien arvioidaan ylittävän talousarvion. 4.9 Vuosikate Vuosikate kuvaa tulorahoituksen riittävyyttä. Vuosikate vastaa määrää, joka kunnalla on käytettävissä investointeihin ja lainojen lyhennyksiin. Vuosikatteessa huomioidaan toimintakate, verotulot ja valtionosuudet sekä rahoitustuotot ja kulut. Huhtikuun lopun vuosikate on n. 2,0 milj. euroa. Vuosikate on heikentynyt vuoden takaisesta n euroa Rahoitustuotot ja -kulut Rahoitustuotot ja kulut ovat toteutuneet budjetoitua alhaisempina Poistot Poistot olivat n. 1,5 milj. euroa. Poistot ovat kasvaneet viime vuodesta euroa. Vuoden investointihankkeet toteutuvat loppuvuodesta. Uusien investointihankkeiden poistot alkavat, kun investointikohteet otetaan ön Loppuvuoden Valtuuston mennessä hyväksymät talousarvio on otettu mukaan 4/ osavuosikatsaukseen. Loppuvuonna talousarvion toteumaa seurataan tarkasti ja tarvittaessa määräraha muutoksia tehdään. Peruspalvelujen osalta erikoissairaanhoidon kustannukset ovat ylittäneet budjetin. Kuitenkin tarkastelujakson toteuma on samaa tasoa kuin kahtena aiempana vuotena. Loppuvuoden osalta odotettavissa on, että erikoissairaanhoito ylittää budjetin, mutta tarkempaa arviota tässä vaiheessa on vaikea tehdä. Verotulot ja valtionosuudet ovat toteutuneet mennessä talousarviota positiivisemmin. Verotulojen toteuma on 35,7 % ja valtionosuuksien toteuma 34,0 %. Loppuvuoden osalta voidaan ennakoida verotulojen ja valtionosuuksien ylittymistä. Tämän seurauksena vuoden tuloksen arvioidaan olevan ylijäämäinen. S i v u 14
15 15 Rahoitusosa 5 RAHOITUSLASKELMA RAHOITUSLASKELMA (1000 ) Kempeleen kunta muutos Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet investointimenoihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Antolainauksen Antolainasaamisten lisäys Antolainasaamisten vähennys Lainakannan Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Oman pääoman Muut maksuvalmiuden Toimeksiantojen var.ja pääomien Saamisten muutos Korottomien velkojen muutos Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat / Rahavarat Rahavarojen muutos Rahoituslaskelmaan kootaan tuloslaskelma- ja investointiosan tulojen ja menojen aiheuttama rahavirta. Lisäksi rahoituslaskelmaan merkitään lainakannan. 5.1 Toiminnan rahavirta Toiminnan rahavirta kuvaa tuloslaskelmassa esitettyjen tuottojen ja kulujen vaikutusta rahavaroihin. Tulorahoitus saadaan, kun vuosikatteesta vähennetään maanmyyntivoitot, jotka on kirjattu tuloslaskelmaosaan muihin toimintatuottoihin sekä lisätään mahdolliset satunnaiset tuotot. Toiminnan rahavirta on huhtikuun lopussa 1,3 milj. euroa. S i v u 15
16 16 TALOUSARVIO Rahoitusosa 5.2 Investointien rahavirta Investointien rahavirta saadaan, kun investointimenoista vähennetään maanmyyntitulot ja investointikohteisiin saadut rahoitusosuudet. Investointimenojen kertymä on huhtikuun lopussa 1,3 milj. euroa. Investoinnit painottuvat kesälle ja loppuvuoteen, minkä seurauksena investointien kertymä on vielä vähäinen. 5.3 Lainamäärä Vuoden aikana ei ole toistaiseksi otettu uutta lyhyt- tai pitkäaikaista lainaa. Edellisten tilikausien aikana nostettua lainaa on lyhennetty alkuvuoden aikana 1,1 milj. euroa. Lainakanta oli 36,35 milj. euroa ja tunnusluku lainaa per asukas oli Lainakanta on kasvanut vuoden takaisesta 2,1 milj. euroa. 5.4 Loppuvuoden Investointiohjelmaan on tehty vuoden aikana talousarviomuutoksia niiltä osin kuin siihen on ollut tarvetta. Loppuvuoden arvioidaan menevän talousarvion mukaisesti eikä olennaisia muutoksia investointiohjelmaan ole tällä hetkellä tiedossa. Loppuvuonna tullaan lyhentämään edellisten tilikausien aikana nostettua lainaa n. 4,4 milj. euroa. Lisäksi joudutaan todennäköisesti nostamaan uutta lainaa investointiohjelman toteuttamiseksi. S i v u 16
17 17 Tase 6. Tase TASE Avaava Tase TASE Avaava Tase (1 000 ) tase (1 000 ) tase VASTAAVAA VASTATTAVAA Pysyvät vastaavat Oma pääoma Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma Aineelliset hyödykkeet Edell tilikaus yli-/alijäämä Sijoitukset Tilikauden yli-/alijäämä Toimeksiantojen varat Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset Vaihtuvat vastaavat Pakolliset varaukset Saamiset Toimeksiantojen pääomat Pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset saamiset Vieraspääoma Rahat ja pankkisaamiset Pitkäaikainen Lyhytaikainen VASTAAVAA VASTATTAVAA S i v u 17
18 18 Rakenne, sitovuus ja seuranta 7 TALOUSARVION RAKENNE, SITOVUUS JA SEURANTA Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. on valtuuston tärkein toiminnan ja talouden ohjauksen väline. n hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma suunnittelukaudeksi eli kolmeksi vuodeksi, joista ensimmäinen on talousarviovuosi. on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseksi turvataan. n sitovia eriä ovat kuntalain 65 :n mukaisesti valtuuston hyväksymät toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ja niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Tavoitteiden sitovuus Tavoitteet ovat osa talousarviota, jota kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava. Toiminnan ja talouden yhteen kytkennän korostamisesta seuraa, että määrärahojen tai tuloarvioiden muutosten vaikutukset toiminnallisiin tavoitteisiin selvitetään. Jos tavoitteet eivät ole saavutettavissa talouden perusteissa tapahtuneista muutoksista johtuen, on valtuuston hyväksyttävä myös tavoitteita koskevat. n yleiset lähtökohdat ovat informaatiota, joita eivät ole sitovia eriä. asiakirjaan kirjatut keskeiset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia. Rahamääräisten erien sitovuus Kuntalain mukaan talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat. Määräraha on valtuuston toimielimelle antama euromäärältään ja tarkoitukseltaan rajattu varojen käyttämiseen. ssa osoitettua sitovaa määrärahaa ei saa ylittää. Jos määräraha osoittautuu riittämättömäksi, on talousarviota muutettava. Muutoksen yhteydessä on osoitettava, miten rahoitustarve katetaan. Toisaalta velvollisuutta käyttää määrärahaa kokonaisuudessaan ei ole jos asetetut tavoitteet on saavutettu. Käyttötalousosa Käyttötalousosassa asetetaan kunnan varsinaiselle toiminnalle tavoitteet sekä tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Valtuusto päättää talousosan kokonaisuuksista, joille tavoitteita, määrärahoja ja tuloarvioita asetetaan. Kempeleen kunnan talousosan rakenne on seuraava (raportointitaso): 1. Kunnanjohto Kunnanjohto Yleispalvelut S i v u 18
19 19 Rakenne sitovuus ja seuranta 2. Peruspalvelut Peruspalvelujohto Varhaiskasvatus Opetus Kempele Akatemia Terveys ja toimintakyky Sosiaalinen turvallisuus Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito 3. Ympäristöpalvelut Ympäristöpalveluiden johto Ympäristön kunnossapito Tilapalvelut Maan Rakennusvalvonta Valtuustoon nähden sitovia eriä ovat seuraavat: 1. Kunnanjohto 2. Peruspalveluiden sosiaali- ja terveyspalvelut 3. Peruspalveluiden varhaiskasvatus, opetus ja Kempele Akatemia 4. Ympäristöpalvelut. Peruspalvelut on talousarvion sitovuusnäkökulmasta jaettu kahteen osaan, sosiaali- ja terveyspalvelut (sisältää peruspalvelujohdon, terveys ja toimintakyky, sosiaalinen turvallisuus sekä ikääntyneiden hoiva ja huolenpito alaprosessit) sekä varhaiskasvatus, opetus ja Kempele Akatemia. Prosesseja sitoo sekä ulkoiset, että sisäiset tuotot ja kulut. Kunnanhallitusta sitoo bruttoperiaatteen mukaisesti koko kunnan talousosan toimintatuotot ja toimintakulut omina erinään. Lisäksi kunnanhallituksen tulee vastata, että valtuustoon nähden asetetut toiminnalliset tavoitteet sekä tilikauden tulostavoite toteutuu. Kunnanjohtajaa sitoo kunnanjohdon toimintatuotot ja toimintakulut omanaan bruttoperiaatteen mukaan. Peruspalvelujohtajaa sitoo sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintatuotot ja toimintakulut omanaan. Lisäksi peruspalvelujohtajaa sitoo varhaiskasvatus, opetus ja Kempele Akatemian toimintatuotot ja toimintakulut omanaan. Teknistä johtajaa sitoo ympäristöpalveluiden toimintatuotot ja toimintakulut ominaan. Kunnanjohtaja päättää talousarviomuutoksista kunnanjohdon sisällä. Peruspalvelujohtaja päättää talousarviomuutoksista sosiaali- ja terveyspalveluiden sisällä sekä varhaiskasvatus, opetus ja Kempele Akatemian sisällä. Tekninen johtaja päättää talousarviomuutoksista ympäristöpalveluiden sisällä. muutoksia ei voida prosessien sisällä tehdä jos ei muutokselle ole esittää samassa yhteydessä täysi kate. Prosessien talousarviomuutoksilla ei saa olla minkäänlaista vaikutusta koko kunnan vuosikatteeseen. Sisäisen valvonnan ohjeen mukaan projektit ja hankkeet jotka ylittävät talousarviovuoden on vietävä valtuuston päätettäväksi. Rahoittajan hyväksymän rahoituspäätöksen jälkeen hanke voidaan käynnistää ja hankkeelle voi syntyä kustannuksia. Vyörytykset eivät ole valtuustoon nähden sitovia eriä. S i v u 19
20 20 Rakenne sitovuus ja seuranta Tuloslaskelmaosa Tuloslaskelmaosaan kootaan yhteen talousosan määrärahat ja tuloarviot sekä esitetään määrärahat ja tuloarviot koko kunnan tasolla budjetoitaville erille. Valtuustoon nähden sitovia eriä ovat myös verotuotot, valtionosuudet, korkotuotot, mutta rahoitustuotot, korkokulut, muut rahoituskulut, suunnitelman mukaiset poistot sekä satunnaiset erät. Rahoitusosa Rahoitusosassa esitetään varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan vaikutus kunnan maksuvalmiuteen. Sitovia eriä ovat antolainasaamisten lisäykset ja vähennykset sekä pitkäaikaisten lainojen lisäykset ja vähennykset. ssa vuodelle 2016 on ensimmäistä kertaa merkitty antolainasaamisten lisäykseen euroa. Määrärahalla tavoitteena on järjestää Leader-rahoituksen saaneille toimijoille tarpeen mukaan ns. puskurirahoitusta hankkeen toteuttamiseksi. Lainan myöntämisen edellytyksenä on, että hankkeelle on saatu myönteinen päätös Leaderiltä. Lainan myöntämisen ehtona on myös huomioitava kuntalain velvoitteet koskien lainojen vakuuksia. Lainasta tulee laatia velkakirja. Kunnanhallitus päättää lainan antamisesta ao. valiokunnan ohjauksen jälkeen. Investointiosa Investointiosassa varataan määrärahat ja esitetään tuloarviot investointihankkeille tai hankeryhmille, joiden kulut kirjanpidossa aktivoidaan tasetileille. Investoinnit ovat valtuustoon nähden sitovia maa- ja vesialueiden, rakn, muiden pitkävaikutteisten menojen, kunnallistekniikan, tietokoneohjelmistojen, koneiden ja kaluston sekä osakkeiden ja osuuksien osalta hankekohtaisesti. Hankekohtaisesti toteutetaan sitovuus bruttoperiaatetta noudattaen. Investointikohteittain valtuustoon nähden sitovaa on myös hankkeen koko kustannusarvio, talousarviovuodelle varattava määräraha sekä hankkeelle asetetut tavoitteet. Taloussuunnitelma sitovuus n sitovuus on oikeudellisesti vahvempi kuin taloussuunnitelma (suunnitelmavuodet ). Taloussuunnitelma on velvoittava asiakirja ja siitä saa poiketa vain perustellusta syystä. Taloudellisen ja toiminnallisen tuloksen seuranta n toteumasta raportoidaan kuukausittain kunnanhallitukselle ja vastaava tieto saatetaan valtuustolle tiedoksi kokousaikataulun mukaisesti. Osavuosikatsaus laaditaan ja kirjanpidon tilanteen mukaan. Konsernitaloudesta raportoidaan osavuosikatsauksien yhteydessä. Valtuutus tilapäislainan ottoon vuodelle Valtuusto myöntää toimintasäännön mukaan talousjohtajalle valtuuden ottaa tilapäislainaa. Vuonna valtuuston myöntämä tilapäislainanottovaltuus on 17,6 miljoonaa euroa. Lainanottovaltuutta on lisätty vuoden aikana tehdyllä talousarviomuutoksella n. 1,1 miljoonaa euroa. S i v u 20
21 21 Käyttötalousosa 8 KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN PROSESSEITTAIN Ulkoiset ja sisäiset Käyttö- (1 000 ) muutos % KUNNANJOHTO Kunnanjohto Tuotot ,6 Kulut ,9 Netto ,8 Yleispalvelut Tuotot ,1 Kulut ,4 Netto ,4 KUNNANJOHTO Tuotot yhteensä ,8 Kulut yhteensä ,5 Netto yhteensä ,5 Ulkoiset ja sisäiset Käyttö- (1 000 ) muutos % PERUSPALVELUT Peruspalvelujohto Tuotot ,0 Kulut ,4 Netto ,7 Terveys ja toimintakyky Tuotot ,7 Kulut ,3 Netto ,5 Sosiaalinen turvallisuus Tuotot ,8 Kulut ,7 Netto ,8 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito Tuotot ,3 Kulut ,4 Netto ,8 Sosiaali- ja terveyspalv. yhteensä Tuotot ,7 Kulut ,8 Netto ,0 Varhaiskasvatus Tuotot ,0 Kulut ,1 Netto ,9 Opetus Tuotot ,3 Kulut ,5 Netto ,7 Kempele Akatemia Tuotot ,0 Kulut ,9 Netto ,7 Varhaiskasvatus, opetus ja Kempele Akatemia Tuotot ,5 Kulut ,7 Netto ,7 PERUSPALVELUT Tuotot yhteensä ,1 Kulut yhteensä ,8 Netto yhteensä ,9 S i v u 21
22 22 Käyttötalousosa Ulkoiset ja sisäiset Käyttö- (1 000 ) muutos % YMPÄRISTÖPALVELUT Ympäristöpalveluiden johto Tuotot ,0 Kulut ,3 Netto ,3 Ympäristön kunnossapito Tuotot ,6 Valmistus omaan ön ,7 Kulut ,1 Netto ,2 Tilapalvelut Tuotot ,4 Kulut ,3 Netto ,6 Maan Tuotot ,2 Kulut ,4 Netto ,2 Rakennusvalvonta Tuotot ,6 Kulut -1402, ,4 Netto ,3 YMPÄRISTÖPALVELUT Tuotot yhteensä ,3 Valmistus omaan ön ,7 Kulut yhteensä ,6 Netto yhteensä ,0 KÄYTTÖTALOUSOSA YHTEENSÄ Tuotot ,1 Valmistus omaan ön ,7 Kulut ,9 Netto ,2 8.1 KUNNANJOHTO Tuloslaskelma 1000 / ulkoiset ja sisäiset muutos Käyttö- % Toimintatuotot ,8 Myyntituotot ,0 Maksutuotot ,0 Tuet ja avustukset ,7 Muut toimintatuotot ,0 Toimintakulut ,5 Henkilöstökulut ,7 Palvelujen ostot ,7 Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,8 Avustukset ,6 Muut toimintakulut ,4 Toimintakate ,5 Rahoitustuotot ja -kulut Vuosikate ,5 Suunnitelman mukaiset poistot ,0 Tilikauden tulos ,7 Vyörytyskulut ,4 Vyörytystuotot ,8 Tilikauden alijäämä ,7 S i v u 22
23 23 Käyttötalousosa Kunnanjohto ulk+sis TP 2016 TA + muutos Käyttö % Tuotot , Kulut , Netto , Arvio toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Elinkeinopuolella alkuvuosi on ollut aktiivista aikaa. Zatelliitin uudella yritysalueella käynnistettiin yritystonttien hakuprosessi, jonka tuloksena huhtikuun loppuun mennessä tehtiin yhdeksän tonttivarausta. Alueen kaavan valmistumisen viivästyminen aiheuttaa tonttikauppojen siirtymisen vuoden vaihteeseen, joten yritystonttien myyntitavoitteen saavuttaminen ( ) on epävarmaa. Huhtikuun loppuun mennessä tontinmyyntituloja kertyi kunnalle n euroa. Hakamaalla valmistui asemakaava alkuvuonna ja tontin myynti ja vuokraus käynnistyi rivakasti. Zatelliitin ison kauppatontin suunnittelua vietiin eteenpäin yhdessä valitun toimijan kanssa. Strategiset tavoitteet Hallittu ja riittävä väestönkasvu Tavoitetaso Mittari/arviointikriteeri Tilanne asukasta Asukasta/vuosi Asukasluvun ennakkotieto on Lisäystä 64 asuaksta. Edellytykset vahvalle yritystoiminnalle Tavoitetaso Mittari/arviointikriteeri Tilanne Aloittaneita yrityksiä 80, yrityskanta kasvaa Tilastokeskuksen ja Uusyrityskeskuksen tilastot Ei tilastoa. 100 kontaktia kunnassa toimiviin yrityksiin 100 kontaktia uusiin/laajentaviin yrityksiin Monipuolinen yritystonttitarjonta, (hyvä näkyvyys, ok-yritystontteja, pieniä tontteja, isoja tontteja) Kontaktit yrityksiin, oma tilasto Yritystonttien tarjonta, lkm 22 uutta kontaktia kunnassa toimiviin yrityksiin + uusintakontaktit, 54 kontaktia uusiin/laajentaviin yrityksiin Kunnalla tarjolla varaamattomia tontteja 22 kpl. Näistä 13 kpl uudella Zatelliitin alueella. S i v u 23
24 24 Käyttötalousosa Kunnan vetovoimaisuuden lisääminen Tavoitetaso Mittari/arviointikriteeri Tilanne Somessa otetaan ön uusia välineitä. Tavoitteen toteutuminen Kempeleen Ikähoiva perusti FB sivut helmikuussa. Facebookissa 2000 tykkääjän raja rikki Tykkääjien lkm 2462 tykkääjää (8. toukokuuta ) Ajankohtaisia julkaisuja FB:ssa + nettisivuilla vähintään kaksi / kk / prosessi. Julkaisujen lkm Tammi-huhtikuussa keskimäärin 3,4 ajankohtaista julkaisua /kk / prosessi. Kempeleen kunnan FB:ssä 168 kpl julkaisuja tammihuhtikuussa. Yritysuutiskirjeitä 6 kpl / vuosi Uutiskirjeiden lkm Uutiskirjeitä julkaistu 4 kpl. Kunta myy/vuokraa vähintään10 kpl yritystontteja (edellyttää uusien kaavatonttien kaavoituksen valmistumista) Kuntaan muuttaa 2 uutta isompaa yritystä Vanhojen yritysalueiden ulkoinen ilme kohenee Kempele tunnetaan yrittäjäystävällisempänä kuntana lkm Toimipaikkojen lkm Toteutuneet suunnitelmat Vapaa palaute yrittäjiltä Myyty 3 tonttia. Vuokrattu 3 tonttia. Varauksessa 24 tonttia. Wanillan kirppis Ei muutoksia. Kempele saa yrittäjiltä positiivista palautetta. Kempele saa muuttovoittoa Muuttotase Muuttovoitto tammi-helmikuussa 35 asukasta. Keskeiset toimenpiteet Zatelliitin pohjoisosan yritysalueen markkinointi ja tonttihaku tuotti huhtikuun loppuun mennessä yhdeksän varauspäätöstä. Hakamaan uudelta yritysalueelta on voimassa kahdeksan varauspäätöstä. Kunnan talous on vahva Tavoitetaso Mittari/arviointikriteeri Tilanne Tilikauden tulos Tilikauden tulos / asukas Lainamäärä/asukas 2071 / asukas S i v u 24
25 25 Käyttötalousosa Joustava päätöksenteko ja yhteen hiileen puhaltaminen Tavoitetaso Mittari/arviointikriteeri Tilanne Asukastyytyväisyyskyselyn tulos positiivinen Asukastyyväisyyskysely joka toinen vuosi ja toimielinten itsearvioinnit Asukastyytyväisyyskyselyä ei kuluvalle vuodelle vielä tehty. Päätöksenteko säädösten mukaista -oikaisuvaatimuksia ja valituksia 0 kpl -lisälista-asioita 0 kpl Aloitteisiin vastausaika: -viranhaltijavalmistelussa 2 vk -valiokuntavalmistelussa 3 kk Muutoksenhakujen ja kumottujen päätösten määrä Vastausaika - oikaisuvaatimuksia ja valituksia 5 kpl - lisälista-asioita 1 kpl - saapuneita kuntalaisaloitteita 2 kpl, käsittelyssä - saapuneita valtuustoaloitteita 3 kpl, käsittelyssä Keskeiset toimenpiteet Kempeleen äänestysprosentti kuntavaaleissa oli 57,9 % (56,9 %, vuonna 2012). Mihiä valituista on 59 % ja naisia 41 %. Valtuuston paikkajakauma: Keskusta 18, SDP 8, Kokoomus 5, Vasemmistoliitto 3 ja Perussuomalaiset 3, vihreät 1 ja Kristillisdemokraatit 1. Valtuutettujen keski-ikä on 50 vuotta. Aktiivisen osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen Tavoitetaso Mittari/arviointikriteeri Tilanne Monelaisia ja erilaisia tapahtumia järjestetään eri sidosryhmien kanssa mm. Vuosittainen Hyvä kasvaa Kempeleessä tapahtuma Tapahtumien lkm eri palvelusektoreilla Tapahtumien lkm - kulttuuri ja kirjasto yht nuorisotoimi 12 Tiedottamista sosiaalisen median avulla on lisätty ja tahtumakalenteri on aktiivisessa käytössä. Tapahtumien lkm tapahtumakalenterissa Tapahtumien lkm tapahtumakalenterissa 58 kpl Järjestöjen yhteystietorekisteri on ajantasalla Yhteystietojen käytettävyys Järjestöt päivittäneet tietojaan rekisteriin kevätkokousten henkilövalintojen jälkeen Palvelurakenteiden ja tuotantotapojen uudistaminen Tavoitetaso Mittari/arviointikriteeri Tilanne Kempeleen TEA-viisarin piste-määrä 10%-yksikköä korkeampi kuin valtakunnan keskiarvo TEA-viisarin pistemäärä Ei käytössä S i v u 25
26 26 Käyttötalousosa Yleispalvelut ulk+sis TP 2016 TA + muutos Käyttö % Tuotot , Kulut , Netto , Arvio toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Yleispalveluissa toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ovat toteutuneet olennaisilta osin suunnitellusti. Tällä hetkellä arvioidaan, että vuosi tulee toteutumaan talousarvion mukaisesti. Taloushallinnossa on otettu ön uusi budjetointiohjelma. Tähän liittyvää önottokoulusta on järjestetty henkilöstölle. Seuraavan vuoden talousarvio laaditaan tällä ohjelmalla. Henkilöstöhallinnossa huomiota on kiinnitetty johtamis- ja esimiestaitojen kehittämiseen. Vuonna on käynnistynyt esimiesten Kempeleen tapa johtaa valmennus. Valmennuksen tavoitteena on löytää yhteinen tapa johtaa Kempeleessä ja nimetä yhteisiä arvoja johtamiselle. Lisäksi valmennuksen aiheina on ollut mm. työhyvinvoinnin johtaminen. Valmennus päättyy syksyllä ja valmennuksen tuloksia seurataan myös valmennuksen jälkeen. Lisäksi henkilöstöhallinnossa on tehty toimenpiteitä työhyvinvoinnin edistämiseksi. Kesälomien jälkeen käynnistyy mm. kunnan oma Kiila-kuntoutusryhmä. Lisäksi syksyllä alkaa kunnan toinen uran huippuvuodet valmennus. Valmennus suunnataan työuransa loppuvaiheen olevien henkilöille. Ateria- ja puhdistuspalveluiden henkilöstölle on suunniteltu yhteistyössä työterveyshuollon kanssa työkykypilotti hanke, jonka tavoitteena on sairauspoissaolojen vähentäminen. Hanke keskittyy tuki- ja liikuntaelinsairauksien ennaltaehkäisyyn. Hanke käynnistyy kesälomien jälkeen. Lisäksi ateria- ja puhdistuspalveluissa on tehty alkukartoitusta Portaat luomuun -hanketta varten. Hankkeessa pyritään lisäämään luomuruuan ä julkisissa ammattikeittiöissä. Tavoitteena on saavuttaa Portaat luomuun ohjelman taso 1 vuonna. Tietohallinnon osalta on mm. aloitettu valmistautuminen EU:n tietosuoja-asetuksen voimaantuloon vuoden 2018 aikana. Tämän seurauksena on kartoitettu tietosuojaan ja tietoturvaan liittyviä asioita ja laadittu riskiarviota tältä osin. Myös tietotekniikan prosesseja on kartoitettu ja kuvattu. Kempeleen kunnan edustajat ovat toimineet aktiivisesti maakuntavalmistelun työryhmissä. Henkilöstön osalta on kartoitettu alustavasti siirtyvä sote- ja tukipalveluhenkilöstö. Lisäksi on annettu selvitys keskeisistä palvelussuhteen ehdoista ja toimintatavoista. S i v u 26
27 27 Käyttötalousosa Strategiset tavoitteet Kempeleen kunta on arvostettu ja vetovoimainen työnantaja Tavoitetaso Mittari/arviointikriteeri Tilanne Prosessien kehittäminen, prosessikuvaukset Henkilöstön osaamisen jakaminen ja kouluttaminen Työhyvinvointi-mittariston tulokset Prosessikuvauksia on jatkettu vuoden aikana. Työhyvinvointikysely toteutetaan joka toinen vuosi ja se toteutetaan vuoden 2018 vuoden alussa. Yhteisen johtamismallin luominen Johtamis- ja esimieskoulutukset Työhyvinvointi-mittariston tulokset Vuoden aikana on toteutettu esimieskoulutuksia talousarvion mukaisesti. Tyhyvinvointikysely toteutetaan seuraavan kerran Keskeiset toimenpiteet Prosessikuvauksia on tehty jo varsin kattavasti kunnan organisaation osalta. Prosessikuvausten tekemistä jatketaan. Vuoden aikana on käynnistynyt Kempeleen tapa johtaa -esimieskoulutus ja tätä koulutusta jatketaan. Palvelurakenteiden ja tuotantotapojen uudistaminen Tavoitetaso Mittari/arviointikriteeri Tilanne Arviointi ja kehittämisideat henkilöstöltä ja prosesseista Palaute Tehty toimenpide tavoitteeseen nähden Kehityskohteita on kartoitettu mm. sähköisten palveluiden työryhmässä. Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Tavoitetaso Mittari/arviointikriteeri Tilanne Ateriapalvelut toteutetaan ravitsemussuositusten mukaisesti Käynnistetyt toimenpiteet Kouluterveyskysely Ruokalistasuunnittelussa on noudatettu ravitsemussuosituksia. Kouluterveyskysely tehdään tänä vuonna. Keskeiset toimenpiteet Ateriapalveluissa laajennetaan tuotannonohjausjärjestelmän ä mahdollisuuksien mukaan. S i v u 27
28 28 Käyttötalousosa Palveluiden tehostaminen teknologisilla ja sähköisillä menetelmillä Tavoitetaso Mittari/arviointikriteeri Tilanne Sähköisten palveluiden kehittämisellä on vakiintunut toimintamalli Sähköisten palveluiden ja toimivuus Palaute Tehty sähköisten palveluiden suunnitelma. Sähköisten palveluiden työryhmän työtä on jatkettu. Keskeiset toimenpiteet Sähköisten palveluiden suunnitelman työstämistä jatketaan ja joka menee talousarviokäsittelyyn. S i v u 28
29 29 Käyttötalousosa 8.2 PERUSPALVELUT Tuloslaskelma 1000 / ulkoiset ja sisäiset muutos Käyttö- % Toimintatuotot ,1 Myyntituotot ,1 Maksutuotot ,3 Tuet ja avustukset ,4 Muut toimintatuotot ,1 Valmistus omaan ön Toimintakulut ,8 Henkilöstökulut ,5 Palvelujen ostot ,5 Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,7 Avustukset ,4 Muut toimintakulut ,3 Toimintakate ,9 Rahoitustuotot- ja kulut Vuosikate ,9 Suunnitelman mukaiset poistot ,9 Tilikauden tulos ,9 Vyörytyskulut ,7 Vyörytystuotot ,0 Tilikauden alijäämä ,6 Sosiaali- ja terveyspalvelut Tuloslaskelma 1000 / ulkoiset ja sisäiset muutos Käyttö- % Toimintatuotot ,7 Valmistus omaan ön ,0 Toimintakulut ,8 Toimintakate ,0 Rahoitustuotot- ja kulut ,0 Vuosikate ,0 Suunnitelman mukaiset poistot ,2 Tilikauden tulos ,0 Vyörytyskulut ,6 Vyörytystuotot ,0 Tilikauden alijäämä ,7 Lasten ja nuorten yhteisöllinen kasvu ja vapaa-aika Tuloslaskelma 1000 / ulkoiset ja sisäiset muutos Käyttö- % Toimintatuotot ,5 Valmistus omaan ön ,0 Toimintakulut ,7 Toimintakate ,7 Rahoitustuotot- ja kulut ,0 Vuosikate ,7 Suunnitelman mukaiset poistot ,8 Tilikauden tulos ,7 Vyörytyskulut ,9 Vyörytystuotot ,0 Tilikauden alijäämä ,4 S i v u 29
30 30 Käyttötalousosa Arvio toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Peruspalveluprosessin talousarvion toteutuminen kirjanpidon mukaan on toimintatuotot 34,1 %, toimintakulut 34,8 % ja toimintakate 34,9 %. Peruspalvelut on talousarvion sitovuusnäkökulmasta jaettu kahteen osaan, sosiaali- ja terveyspalvelut (peruspalvelujohto, terveys ja toimintakyky, sosiaalinen turvallisuus, ikääntyneiden hoiva ja huolenpito alaprosessit) ja opetus, varhaiskasvatus sekä Kempele Akatemia. Prosesseja sitoo sekä ulkoiset että sisäiset tulot ja menot. n toteutuminen Sosiaali- ja terveyspalvelut Toimintatuotot 33,7 % 34,5 % Toimintakulut 35,8 % 33,7 % Toimintakate 36 % 33,7 % Opetus, varhaiskasvatus sekä Kempele Akatemia Tarkasteluajanjaksolla peruspalvelujen johdon prosessista hallintosihteeri siirtyi eläkkeelle. Hallintosihteerin tehtävä jätettiin täyttämättä ja palvelusihteerin tehtävänkuvaa uudistettiin. Terveys- ja toimintakyvyn alaprosessin toimintakate on tarkasteluajanjaksolla 34,5 %. Terveys- ja toimintakyvyn alaprosessin oman toiminnan toimintakulut ovat 34,8 %. Toimintatuottojen toteuma on 50,7 %. Toimintatuottoja on kertynyt ennakoitua enemmän terveyskeskussairaalasta sekä ulkokuntalaisten hoidosta ja palveluiden myynnistä. Erikoissairaanhoidon toteuma on tarkasteluajanjaksolla 35,6 %. Terveydenhuoltolain ( v.2014 ) mukaan kansalainen on voinut valita oman terveyskeskuksensa yli kuntarajojen. Asiakkaiden netto siirtymä Kempeleen kunnan terveyskeskus palveluihin on jatkunut keskimäärin henkilöä/kuukausi. Siirtyneiden kokonaismäärä on tarkasteluajanjaksolla yli 500. Terveyskeskussairaala on toiminut lokakuusta 2016 uusissa tiloissa. Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito alaprosessin toimintakate on 40,8 %. Toimintamenot ovat toteutuneet 37,4% ja toimintatuotot 24,3 %. Ikääntyneiden hoiva- ja huolenpidon kustannuksia nostaa kotona asumista tukevien palveluiden kustannukset. Määräaikaista henkilöstöresurssia on tarvittu ikääntyneiden terveystarkastuksiin sekä ympärivuorokautiseen vuorohoitokotiin. Vakinaisen henkilöstön menot ovat pysyneet talousarviossa. Säännöllisen kotihoidon ja tehostetun kotihoidon ostopalvelut ovat toteutuneet ennakoitua suurempana asiakkaiden lisääntyneistä tarpeista johtuen. Tehostetussa palveluasumisessa on tällä hetkellä 75 asiakasta. n tarkasteluajanjaksolla sosiaalisen turvallisuuden alaprosessissa toimintakate oli 38, 8 %. Vammaispalveluissa toimintakulujen ylitys johtui henkilökohtaisten avustajien palkoista sekä omaishoidon tuesta. Palveluiden ostoissa kustannusten kasvu johtui lisääntyneistä palveluasumispaikkojen ostoista. Lastensuojelussa toimintakuluja on kasvattanut vuoden 2016 loppupuolella tehdyt uudet huostaanotot. Lastensuojelun sijoituksia päättyy syksyn aikana. Kehitysvammahuollossa pitkäaikaista laitoshoitoa ei enää osteta, kaikki asiakkuudet ovat siirtyneet palveluasumiseen. S i v u 30
Talousarvion seuranta
n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset
Talousarvion seuranta
n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 31.7. Toimintatuotot 12 548 5 635 9 713 9 713 6 334 65,2 Myyntituotot 2 234 1 038 1 637 1 637 1 103 67,4 Maksutuotot 4 708 2 542 4 324 4 324 2 537 58,7 Tuet ja
Hakamaan uuden kaavoituksen alla olevan yritysalueen ennakkomarkkinointi aloitettu.
Kunnanjohto Sitovat tavoitteet Hallittu ja riittävä väestönkasvu 17 300 asukasta Asukasta/vuosi Alkuvuoden kehityksen perusteella tavoitteesta jäädään. Väestönmuutos tammimaaliskuu -25. Edellytykset vahvalle
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset
Väestömuutokset, tammi-huhtikuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys
Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63
Väestömuutokset, tammi-syyskuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj
TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.
TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
TA 2013 Valtuusto
TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.
TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä
Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.
Väestömuutokset 2017, kuukausittain
Iitin kunta 21/02.01.02/2017 Talouskatsaus 4.8.2017 Tammi-Kesäkuu, puolivuosiraportti Väestön kehitys ja väestömuutokset 2017 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
TALOUSARVION SEURANTA
TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä
TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Sisällysluettelo Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013-2016 2 Tuloslaskelma 3 Rahoituslaskelma 4 Käyttötalouden toteutuminen
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri
244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT
TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET
LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT
LOIMAAN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS Tammikuu LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT 01-12 01-12 2016 Myyntituotot 5 421 423 7 520 900 7 264 623 96,6 Maksutuotot
31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014
31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia
Talousarvion toteumaraportti..-..
Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate
Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni
Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904
Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen
1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle
Tilinpäätös 2013 ennakkotietoja
Tilinpäätös 2013 ennakkotietoja Tilinpäätös 2013, ennakkotietoja Talousarvio Muutokset Talousarvio Toteutuma** Poikkeama ja muutokset Toimintatuotot 9 879 218 10 097 10 960 863 Toimintakulut -81 672-1
Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%
PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900
Väestömuutokset, tammi kesäkuu
Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat
NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta
TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo
Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.
PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot
12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat
Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,
kk=75%
1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
Forssan kaupungin tilinpäätös 2013
Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen
Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.
TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HUHTIKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu
Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen
Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
ELOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon
Vakinaiset palvelussuhteet
Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
MAALISKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu
Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH
Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013
TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot
Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017
Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli
TULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017
LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI LOIMAAN VEDEN OSAVUOSIKATSAUS 1 YLEISTÄ Loimaan veden johtosäännössä mainitaan kaupunginvaltuuston ja kuntalain liikelaitokselle määrittämät oikeudet
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 kaupunki Ohjeistus liikelaitokset Kaupunginhallitus 16.06.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Perusteita Hallitusohjelma
TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7
Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2
Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall 4.12.2017 240 liite 2 Yleishallinto Tulot 175 433 175 433 Palkat ja palkkiot -603 049 15 000-588 049 Henkilösivukulut -330 205 3 000-327 205 Muut kulut -1 983
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,
Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B
Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2
TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.9.2015 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2015 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa
Kempeleen kunta. Osavuosikatsaus
Kempeleen kunta Osavuosikatsaus 31.8. Khall 9.10. 2 Sisällysluettelo Sisältö 1 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS ALKUVUOTEEN... 3 2 YLEINEN TALOUDELLINEN KATSAUS... 5 3 HENKILÖSTÖ... 7 4 TULOSLASKELMA... 10 5 RAHOITUSLASKELMA...
Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013
Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.8.2013 Kinnulan kunta 01-09/2011 01-09/2012 TA 2013 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-09/2013
KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017
ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista
Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00
TIEDOTE 21.3.2016 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Suomen talous on viimeiset vuodet ollut merkittävien ongelmien keskellä, kun Suomen taloutta
TILINPÄÄTÖS
Sivu 1/110 LAPIN LIITTO / LAPIN PELASTUSLAITOS TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Kansainvälinen Barents Rescue 2015 harjoitus (BR15) 30.9-1.10. 2015 Levillä. Lapin liitto/lapin pelastuslaitos ( Koko yritys (YR) )
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite
TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014
1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus