EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE"

Transkriptio

1 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel KOM(2008) 153 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE SEURANTAKERTOMUS EUROOPAN SÄHKÖISEN VIESTINNÄN SISÄMARKKINOISTA 2007 (13. KERTOMUS) {SEK(2008) 356} FI FI

2 1. JOHDANTO Tässä tiedonannossa käsitellään sähköisen viestinnän alalla vuonna 2007 tapahtunutta kehitystä 1. EU:n sääntelyjärjestelmän tavoitteena on hyödyttää käyttäjiä ja kuluttajia huolehtimalla siitä, että kilpailu ja Euroopan markkinoiden jatkuva yhdentyminen kannustavat investoimaan innovatiivisiin, houkutteleviin ja edullisiin palveluihin. Järjestelmän lopullisena tavoitteena on poistaa taloudellinen ennakkosäätely asteittain, kun kilpailu on ensin kehittynyt riittävästi. Tämä lähestymistapa on ollut menestyksekäs. Vahvistuneet sisämarkkinat, tiukentunut kilpailu ja sääntelytaakan keveneminen tarjoavat kuitenkin hyvät mahdollisuudet saavuttaa muitakin etuja. Sen vuoksi komissio on antanut tarkistetun suosituksen merkityksellisistä markkinoista 2 sekä ehdotukset 3 niiden direktiivien muuttamisesta, jotka muodostavat EU:n sääntelyjärjestelmän. Näiden erityisenä tavoitteena on lujittaa sisämarkkinoita tuomalla kansalliseen sääntelyyn yhdenmukaisuutta, vahvistamalla kuluttajansuojaa ja käyttäjien oikeuksia sekä tehostamalla taajuushallintoa ja taajuuksien käyttöä. 2. MARKKINAKEHITYS Teleala on tieto- ja viestintätekniikan alan suurin yksittäinen sektori, jolla on lähes 44 prosentin osuus sen kokonaisarvosta 4. Telealan arvioitu kasvu vuonna 2007 oli 1,9 prosenttia 5. Sillä on yhä keskeinen asema Euroopan taloudessa, ja sen osuus työn tuottavuuden kasvusta on noin 12 prosenttia 6. Tulojen arvioidaan kasvaneen 289 miljardista 293 miljardiin euroon vuodesta Kiinteän verkon puheensiirrosta saadut tulot vähenevät edelleen, kun taas matkaviestintä jatkaa kasvuaan ja kiinteän verkon laajakaistapalvelut kasvavat yhä voimakkaasti. Vuonna 2007 kuluttajat hyötyivät jälleen erityisesti matkapuhelupalvelujen hintojen alenemisesta. Tätä täydensi vielä tarjonnan lisääntyminen muun muassa matkaviestinnän laajakaistapalvelujen ja erityisesti sellaisten nopeiden kiinteän verkon palvelujen alalla, joissa käytetään optista tiedonsiirtoa. Useimmilla EU:n markkinoilla myyntiluvut kasvavat ja hinnat laskevat, mikä viittaa siihen, että sähköisten viestintäpalvelujen eurooppalainen keskivertokuluttaja oli vuonna 2007 paremmassa asemassa kuin vuotta aiemmin Jollei toisin ilmoiteta, kertomuksessa kuvataan 31. joulukuuta 2007 vallinnutta tilannetta ja esitetään markkinatietoja, jotka ovat 1. päivältä lokakuuta Komission suositus 2007/879/EY. KOM(2007) EITO (European Information Technology Observatory) EITO Update Arvio perustuu EU KLEMS -projektin tietoihin. FI 2 FI

3 Komissio on edelleen toiminut aktiivisesti sektoreilla, joilla markkinavoimat eivät ole saaneet aikaan hinnanalennuksia tai parempaa tarjontaa. Vuonna 2007 annettiin verkkovierailuasetus 7, jolla puututtiin verkkovierailupuhelujen korkeisiin hintoihin EU:ssa. Alan yritysten tuolloin esittämät pessimistiset ennusteet eivät ole toteutuneet. Komissio seuraa edelleen verkkovierailuhintoja tekstiviesti- ja datapalvelujen osalta ja ilmoittaa saamistaan tuloksista neuvostolle ja parlamentille vuoden 2008 loppuun mennessä. Investoinnit Vuonna 2007 alan kokonaisinvestoinnit pääomamenoina laskettuina olivat arviolta yli 50 miljardia euroa, mikä merkitsee investointien lisääntymistä vuoteen 2006 verrattuna. Investoinnit ovat lisääntyneet vuosittain jo viitenä peräkkäisenä vuotena. Vakiintuneet kiinteän verkon operaattorit investoivat vuonna 2007 noin 13,5 prosenttia tuloistaan eli suurin piirtein saman verran kuin vuonna Vaihtoehtoiset operaattorit ylittivät jälleen tämän prosenttimäärän. Esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa johtavat vaihtoehtoiset operaattorit investoivat noin 30 prosenttia tuloistaan. Markkinoiden uudet tulokkaat tekivät arviolta 25 prosenttia investointien kokonaismäärästä. Taloudelliset näkymät Muutaman vuoden hitaamman markkinakehityksen jälkeen sähköisen viestinnän ala on elpynyt yleiselle tasolle vuodesta 2005 alkaen. Nykyään monet rahoitusanalyytikot pitävät alaa vahvana muun muassa sen vuoksi, että kiinteät ja laajakaistapalvelut tuottavat jatkuvaa vahvaa kassavirtaa, velkaantuneisuus on vähentynyt viime vuosina ja osinkotulot ovat olleet suuria. Alan suhteellinen tuloskehitys vuoden 2003 jälkeen 70% 60% 50% Prosentuaalinen muutos 40% 30% 20% 10% 0% Aika Dow Jones Euro Stoxx Telecoms (SXKE) DJ Euro Stoxx 50 7 Asetus (EY) N:o 717/2007. FI 3 FI

4 Matkaviestintä Matkaviestinnästä saadut tulot kasvoivat 133 miljardista eurosta vuonna arviolta 137 miljardiin euroon. Kasvu oli 3,8 prosenttia, kun se oli edellisenä vuonna ollut 4,1 prosenttia 4. Yleisyysaste kasvoi yhä laskennallisesti 111,8 prosenttiin väestöstä, kun se oli ollut edellisenä vuonna 103,2 prosenttia. Matkaviestinnän yleisyysaste ja tilaajamäärät EU:ssa (2G ja 3G) ,8% 120% 103,2% ,0% 100% 84,6% % Milljoonaa tilaajaa ,61 436,68 478,38 553,46 60% 40% Peittoaste EU:ssa % 0 Lokakuu 2004 Lokakuu 2005 Lokakuu 2006 Lokakuu % Tilaajia EU:ssa Yleisyysaste EU:ssa Source: Commission services based on NRA data and EMC Tulojen kasvukehitys kuvastaa kilpailun kiristymistä ja vähittäishintojen laskua, markkinoiden kyllästymistä useimmissa maissa sekä kohdeverkkomaksujen alenemista. Pienkäytön hinnat 8 laskivat noin 10 prosenttia, kun taas keskiverto- ja suurkäytön hinnat laskivat lähes 14 prosenttia. Johtavien operaattoreiden, tärkeimpien kilpailijoiden ja uusien tulokkaiden suhteelliset markkinaosuudet eri jäsenvaltioissa eivät ole muuttuneet merkittävästi vuodesta OECD:n menetelmän mukaan (ks. komission sisäinen valmisteluasiakirja). FI 4 FI

5 38 Kaikkien mukaan luettujen operaattoreiden hintojen yksinkertainen keskiarvo Keskivertokäyttö OECD:n hintakorimenetelmän (2002) mukaan 36 36,3 34 euroa/kk, alv mukaan luettuna ,0 29,4 25, Matkaviestinnän datapalvelut Tekstiviestit ovat edelleen merkittävä tulolähde, ja niiden osuus vuoden 2007 kokonaistuloista oli noin 14 prosenttia. Muutkin datapalvelut kasvoivat merkittävästi, ja niiden osuus tuloista oli 7 prosenttia. Vuonna 2006 se oli ollut 5 prosenttia. Kolmannen polven matkaviestinpalvelut (3G) kehittyivät nopeasti vuonna Kaupallisia 3G-palveluja tarjoaa nykyään 86 operaattoria kaikissa eri jäsenvaltioissa, kun niitä oli viime vuonna 70. Näiden palvelujen yleisyysaste kasvoi loppuvuoden 2006 ja loppuvuoden 2007 välisenä aikana 11 prosentista 20 prosenttiin 9, mikä tarkoittaa yli 88:aa miljoonaa liittymää. Tietoliikennekorteista, joita käytetään laajakaistaisissa matkaviestinpalveluissa, on tulossa merkittävä tulolähde (erityisesti Itävallassa). Matkaviestinoperaattoreiden perimät kohdeverkkomaksut Sääntely painaa yhä matkaviestinoperaattoreiden perimiä kohdeverkkomaksuja alaspäin, vaikka sisämarkkinoiden kannalta esteenä on yhä yhtenäisen lähestymistavan puute. Keskiarvo putosi ensimmäisen kerran tänä vuonna alle 10 sentin 9,67 senttiin, mikä merkitsee 12 prosentin pudotusta lokakuuhun 2006 verrattuna. Kohdeverkkomaksut vaihtelevat kuitenkin suuresti jäsenvaltiosta toiseen: 1,93 sentistä (Kypros) 22,37 senttiin (Viro), ja maksujen keskiarvo on 8,7 kertaa suurempi kuin vastaavien maksujen keskiarvo kiinteässä verkossa. 9 IDATE PAC Consultants Coe-Rexecode, marraskuu FI 5 FI

6 Matkaviestinoperaattoreiden perimät kohdeverkkomaksut (kansallinen keskiarvo tilaajamäärän perusteella) EU:n keskiarvo lokakuussa 2007: 9.67 eurosenttiä Eurosenttiä/min , , BE BG CZ DK DE EE EL ES FR IE IT CY LV LT LU HU MT NL AT PL PT RO SI SK FI SE UK Lokakuu 2006 Lokakuu 2007 EU keskiarvo (lokakuu 2007) Matkapuhelinnumeron siirrettävyys Siirrettyjen matkapuhelinnumerojen määrä kasvoi viime vuonna 7,1 miljoonalla numerolla. Lokakuuhun 2007 mennessä 46 miljoonaa tilaajaa (8,31 prosenttia) oli siirtänyt numeronsa. Numeronsa siirtäneitä asiakkaita oli pelkästään Italiassa yli 14 miljoonaa. Tämä on 15,96 prosenttia matkapuhelinnumerojen kokonaismäärästä. Siirrettyjen numeroiden prosenttiosuus on suurin Suomessa (68,18 prosenttia) ja sen jälkeen Tanskassa (42,06 prosenttia) ja Espanjassa (27,3 prosenttia). Yleisesti katsoen tulokset ovat kuitenkin olleet hyvin vaihtelevia, sillä useissa jäsenvaltioissa numeroja ei ole siirretty juuri lainkaan, ja mahdollisia kilpailuvaikutuksia ei ole selvästikään hyödynnetty täysimittaisesti. Sen vuoksi komissio on ehdottanut, että aika, jonka kuluessa operaattorin on toteutettava numeron siirto, lyhennetään yhteen työpäivään. FI 6 FI

7 Siirrettyjen matkapuhelinnumeroiden kumulatiivinen määrä prosentteina matkapuhelinnumeroiden kokonaismäärästä ja matkapuhelinnumern siirron tukkuhinta, lokakuu 2007 Siirretyt numerot 70,00% 60,00% 50,00% 40,00% 30,00% 20,00% 10,00% 0,00% 19.18% % ,32% 1.53% % % 20.07% 15.96% % 2.86% 0,12% 0.81% 3,80% 6,81% 1.72% 9,45 6, % % % % 1.21% 2.53% 0.19% 68.18% 26.34% BE CZ DK DE EE EL ES FR IE IT CY LV LT LU HU MT NL AT PL PT SI SK FI SE UK Tukkuhinta siirrettyä numeroa kohden ( ) Siirretyt numerot (%) (lokakuu 2006) Siirretyt numerot (%) (lokakuu 2007) Tukkuhinta siirrettyä numeroa kohden (lokakuu 2007) Verkkovierailut Verkkovierailuasetus tuli voimaan 30. kesäkuuta 2007, ja se on pantu kaikissa jäsenvaltioissa täytäntöön ilman suurempia vaikeuksia. Kuluttajat säästävät nykyään verkkovierailupuheluissa huomattavan paljon: noin 60 prosenttia aiempaan verrattuna. Komissio tutkii nyt asetuksen toimivuutta ja erityisesti sitä, olisiko asetuksen voimassaoloa jatkettava kesäkuuta 2010 pitemmälle ja onko tarpeen säännellä verkkovierailuhintoja, jotka peritään tekstiviesteistä ja datasiirrosta. Kiinteän verkon puheensiirto Kiinteän verkon puheensiirrosta saadut tulot ovat vähentyneet edelleen noin 5 prosenttia 4, kuten myös vuonna Tulojen arvioidaan olevan 79 miljardia euroa 4. Kiinteän verkon puheensiirron vähenemisen voidaan katsoa johtuvan jatkuvasta siirtymisestä IP- ja matkaviestinpalveluihin. Vakiintuneiden kiinteän verkon operaattoreiden markkinaosuudet ovat (vähittäismyyntitulojen ja liikenteen määrän perusteella) melkeinpä vakiintuneet, lukuun ottamatta ulkomaanpuheluja, joissa niiden osuudet ovat pienentyneet edelleen. Joissakin maissa vakiintuneet kiinteän verkon operaattorit ovat kuitenkin vahvistaneet asemaansa ja markkinat ovat yhä hyvin keskittyneet. Uusien tulokkaiden suorien liittymien määrä on siitä huolimatta kasvanut, ja kiinteän numeron siirrettävyys on yhä tärkeä kilpailua lisäävä tekijä. FI 7 FI

8 EU:n vakiintuneiden operaattoreiden keskimääräinen osuus puheensiirtomarkkinoista (tulojen perusteella) 80% 70% 69.1% 66.0% 66.3% 65.4% 60% 58.9% 62.5% 57.0% 61.2% 53.8% 50% 40% Joulukuu 2004 Joulukuu 2005 Joulukuu 2006 Yhdistetyt palvelut Kotimaanpuhelut Puhelut matkapuhelimiin Ulkomaanpuhelut Toteutusalustojen teknisen yhdentymisen ohella suuntauksena ovat edelleen palvelupaketit, joissa operaattorit tarjoavat sekä kiinteän verkon puheensiirtoa, laajakaistaa että televisio- ja matkaviestinpalveluja kiinteään hintaan. Olennaista on kuitenkin, että vaihtoehtoisilla operaattoreilla on mahdollisuus saada tarvittavaa kapasiteettia tukkuehdoin, jotta ne voivat tarjota kilpailevia palveluja, ja että käyttäjien vapautta vaihtaa operaattoria ei rajoiteta tarpeettomasti. Eräs EU:n tutkimus 10 on osoittanut, että 29 prosenttia kotitalouksista on tilannut ainakin yhtä tällaista yhdistettyä palvelua. Edellisenä vuonna vastaava luku oli 18 prosenttia. VoIP-palvelut Vaikka VoIP-palvelujen käyttö kasvaa useissa jäsenvaltioissa ja on esimerkiksi Ranskassa 14 prosenttia, Itävallassa 6,3 prosenttia ja Sloveniassa 5,6 prosenttia kunkin maan kiinteän verkon koko liikenteestä, kansallisten sääntelyviranomaisten erilaiset lähestymistavat voivat haitata tämän teknologian tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämistä. Erot ovat ilmeisiä sellaisissa kysymyksissä kuin suhtautuminen VoIP-palveluun tavanomaisena puhepalveluna, numerointi, numeroiden siirrettävyys, yhteenliittäminen, palvelun laatu ja soittajan sijaintia koskevien tietojen antaminen hätäpalveluista vastaaville viranomaisille. Eurooppalainen sääntelyviranomaisten ryhmä (ERG) esitti hiljattain yhteisen kannan moniin näistä kysymyksistä 11, mikä edustaa jonkinasteista lähestymistapojen yhtenäistämistä. Laajakaista Kiinteän verkon datapalveluista ja ennen kaikkea laajakaistapalveluista saadut tulot kasvavat yhä voimakkaasti. Arvion mukaan ala tuotti yhteensä 62 miljardia euroa, kun vastaava luku vuonna 2006 oli 58,5 miljardia euroa E-Communications Household Survey (marraskuu ja joulukuu 2007). ERG (07) 56 rev 2. FI 8 FI

9 Kiinteitä laajakaistaliittymiä oli 1. tammikuuta 2008 yli 99 miljoonaa. Tammikuussa 2007 vastaava luku oli 80 miljoonaa. Keskimääräinen yleisyysaste kasvoi EU:ssa 16,3 prosentista 20,0 prosenttiin tammikuun 2007 ja tammikuun 2008 välisenä aikana. 40% Laajakaistan yleisyysaste EU:ssa (tammikuu 2008) 35% 30% 31,2% 34,2% 34,6% 35,6% 25% 20% 15% 10% 5% 7,6% 8,4% 8,8% 9,1% 9,8% 13,7% 13,8% 14,2% 14,6% 15,0% 16,1% 16,9% 17,1% 17,3% 17,4% 18,3% 19,0% 20,0% 21,2% 23,3% 23,8% 25,4% 25,6% 25,7% 0% BG PL SK EL RO LT CY HU CZ LV PT M T IT SI IE ES AT EU27 EE FR DE LU BE UK SE NL FI DK Viroa, Ranskaa, Liettuaa, Alankomaita ja Itävaltaa koskevat tiedot lokakuulta Yleisyysasteeltaan suurimman ja pienimmän jäsenvaltion välinen ero kasvoi 27,4:stä 28,0 prosenttiyksikköön tammikuun 2007 ja tammikuun 2008 välisenä aikana. Lisäksi laajakaistan saatavuudessa on suuri eroja kaupunkialueiden ja maaseudun välillä. Esimerkiksi DSL-yhteyksien peittoaste on maaseudulla 71,3 prosenttia, kun se on koko maassa 89,3 prosenttia (ja kaupunkialueilla 94 prosenttia). Kaapelimodeemiyhteyksien osalta ero on vielä suurempi: maaseudulla peittoaste on vain 7,4 prosenttia, kun se on koko maassa 35,6 prosenttia. DSL- ja kaapelimodeemiyhteyksien peittoaste maaseudulla poikkeaa erityisen suuresti koko maan keskiarvosta Slovakiassa, Italiassa, Latviassa ja Saksassa 12. Näitä eroja voidaan kaventaa komission ehdottamilla uudistuksilla, joilla helpotetaan digitalisoinnissa vapautuvien taajuuksien käyttöä, jotta laajakaistan saatavuutta voitaisiin parantaa maaseudulla langattomien ratkaisujen avulla. Kansainvälinen vertailu Tanskassa ja Alankomaissa laajakaistan yleisyysasteet olivat heinäkuussa 2007 suurimmat koko maailmassa, ja monet muutkin EU-maat olivat kansainvälisessä vertailussa kärkisijoilla. Vaikka laajakaistan yleisyysaste kasvoi myös Yhdysvalloissa ja Etelä-Koreassa, EU:ssa on tätä nykyä kahdeksan maata, joissa se on suurempi kuin Yhdysvalloissa. 12 Broadband Coverage in Europe 2007, IDATE (tilanne 31. joulukuuta 2006). FI 9 FI

10 Laajakaistan yleisyysaste kansainvälisesti - 25 kärkimaata (1. heinäkuuta 2007) 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 15,1% 15,3% 15,9% 16,5% 16,8% 18,2% 18,4% 20,0% 21,1% 21,3% 22,1% 22,3% 22,7% 23,7% 23,7% 23,8% 25,0% 28,3% 28,8% 29,8% 29,8% 29,9% 30,7% 33,1% 34,1% 5% 0% Irlanti Slovenia Italia Uusi-Seelanti Espanja EU27 Itävalta Viro Saksa Japani Yhdysvallat Ranska Australia Luxemburg Lähde: COCOM -komitean raportti, heinäkuu 2007 (EU-maat), OECD (EU:n ulkopuoliset maat) Belgia Yhdistynyt kuningaskunta Kanada Ruotsi Suomi Islanti Norja Etelä-Korea Sveitsi Alankomaat Tanska EU:ssa kasvu on ollut suurinta Suomessa, Saksassa, Ruotsissa, Irlannissa ja Kyproksella. Suomessa ja Ruotsissa yleisyysaste oli suuri jo ennen tätä kasvua, mutta kolme muuta edellä mainittua ovat tältä osin kirineet kehityksessä. Yleisyysaste ja kasvunopeus tammikuussa % 35% NL DK FI Yleisyysaste 30% 25% 20% 15% 10% 5% AT PT IT EE BE FR ES BG LT PL LU EU27 SI SK EU27 keskiarvo UK CZ HU 0% Yleisyysasteen kasvu tammikuusta 2007 tammikuuhun 2008 (prosenttiyksikköinä) MT LV EL RO CY IE SE DE EU27 keskiarvo Viroa, Ranskaa, Liettuaa, Alankomaita ja Itävaltaa koskevat tiedot lokakuulta 2007 FI 10 FI

11 Laajakaistatekniikat DSL on EU:ssa yhä ylivoimaisesti yleisin laajakaistatekniikka, jonka osuus kaikista liittymistä on 80 prosenttia. DSL-liittymien suhteellinen osuus muuttui kuitenkin vuosien 2006 ja 2007 välisenä aikana, sillä kasvu oli vuonna 2007 vain 22,4 prosenttia, kun se oli ollut 34,5 prosenttia vuonna Vaihtoehtoisista tekniikoita, joita ovat pääasiassa kaapelilaajakaista mutta myös FTTH (valokuituyhteys kotiin asti), WLL (kiinteän verkon langaton liityntä) ja mobiili laajakaista, alkaa kuitenkin tulla varteenotettavia tekijöitä laajkaistatekniikoiden välisessä kilpailussa. Kaapelilaajakaista kasvoi 21,7 prosenttia tammikuusta 2007, ja sen kasvu oli erityisen voimakasta Saksassa, Puolassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Espanjassa, Unkarissa ja Belgiassa. Niissä jäsenvaltioissa, joissa valokuituliityntöjen osuus on kaikkein suurin, eli Ruotsissa, Liettuassa ja Virossa, FTTH-laajakaista on kasvattanut markkinaosuuttaan vuoden 2006 loppuun verrattuna. WLL on puolestaan merkittävä liityntätekniikka Tšekissä, Irlannissa ja Slovakiassa, jossa se on yleistynyt merkittävästi vuoden 2007 aikana. Kilpailu Vaikka vakiintuneiden operaattoreiden osuus laajakaistamarkkinoista näyttää pienenevän (tammikuun 2007 ja tammikuun 2008 välisenä aikana noin 46,8 prosentista 46,3 prosenttiin), suuri osa kilpailusta perustuu yhä vakiintuneiden operaattoreilta vuokrattujen liittymien jälleenmyyntiin. Esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa vakiintuneiden operaattoreiden markkinaosuus on 25,8 prosenttia, jos liittymien jälleenmyyntiä ei oteta lukuun, mutta muuten se on lähes kaksinkertainen. Saksassa vastaava ero on 18,0 prosenttiyksikköä ja Luxemburgissa 10,8 prosenttiyksikköä. Vakiintuneiden operaattoreiden markkinaosuus vaihtelee 17,2 prosentista (Romania) 88,0 prosenttiin (Kypros). Vaikka markkinoiden uusien tulokkaiden toiminta perustuu suureksi osaksi jälleenmyyntiin niiden tarjotessa laajakaistaa asiakkailleen, ne ovat kuitenkin irtautumassa pelkästä palvelutason kilpailusta. Tukkutasolla vuokrattujen eriytettyjen tilaajayhteyksien osuus, joka on nykyään 12,8 prosenttia yleisen kytkentäisen puhelinverkon yhteyksistä EU:ssa, on kasvanut vuoden aikana (täysin eriytetyt tilaajayhteydet 54,2 prosenttia ja rinnakkaiskäytössä olevat tilaajayhteydet 33,8 prosenttia), ja bittivirta on puolestaan kasvanut 10,5 prosenttia. Eriytettyjä tilaajayhteyksiä on nykyään 23,5 miljoonaa, mitä voidaan verrata 11,6 miljoonaan jälleenmyytyyn yhteyteen ja 6,0 miljoonaan bittivirtayhteyteen. Tämä viittaa siihen, että uudet tulokkaat etenevät investointiportailla. 3. SÄÄNTELY-YMPÄRISTÖ Institutionaaliset puitteet Kansallisten sääntelyviranomaisten toimivaltuudet ja resurssit Komissio tutkii parhaillaan niitä epäilyjä, että kansallisilla sääntelyviranomaisilla ei olisi riittävän tehokkaita täytäntöönpanovaltuuksia varsinkaan, kun on kyse suurimmista määrättävissä olevista taloudellisista seuraamuksista (Bulgaria, Viro ja Itävalta), ja että niillä ei olisi riittäviä mahdollisuuksia puuttua käyttöoikeuksia ja yhteenliittämistä koskeviin kysymyksiin (Puola ja Ruotsi). FI 11 FI

12 Vaikka sääntelyviranomaisten toimintaa on tehostettu useissa maissa (Italia, Irlanti, Unkari, Ruotsi ja Alankomaat), komissio tutkii yhä resurssien puutteeseen liittyviä ongelmia, joita esiintyy Bulgariassa, Kreikassa, Luxemburgissa, Puolassa ja Slovakiassa. Erityisesti pienten jäsenvaltioiden sääntelyviranomaisten voi olla vaikea kerätä riittävästi asiantuntemusta ja resursseja, joita tarvitaan markkinakatsausten tekemiseen ja korjaavien toimenpiteiden toteutuksen valvontaan yhä monimutkaisemmilla markkinoilla. Riippumattomuus Sääntelyvarmuus edellyttää kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuutta. Latviassa ja Unkarissa onkin toteutettu tai suunniteltu toimenpiteitä tämän riippumattomuuden tukemiseksi. Epäilyjä esiintyy kuitenkin vielä Bulgariassa ja Luxemburgissa sekä erityisesti Puolassa, jossa ongelmana ovat edelleen säännöt, jotka koskevat kansallisen sääntelyviranomaisen johtajan erottamista. Sen vuoksi komissio on sisällyttänyt sääntelyjärjestelmän tarkistamista koskeviin ehdotuksiinsa säännöksiä, joilla pyritään vahvistamaan kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuutta. Muutoksenhaut Pitkälliset ja järjestelmälliset muutoksenhaut haittaavat yhä kansallisten sääntelyviranomaisten tekemien päätösten tehokasta täytäntöönpanoa, vaikka prosessia on yritetty tehostaa useissa jäsenvaltioissa (Saksassa, Kreikassa, Irlannissa, Maltalla, Puolassa ja Ruotsissa). Komission tällä alalla tekemien uudistusehdotusten pitäisi vähentää tekijöitä, jotka kannustavat käyttämään muutoksenhakua järjestelmällisesti keinona, jolla voidaan viivyttää sääntelypäätösten täytäntöönpanoa. Sääntelytoimenpiteiden toteutus Markkinakatsaukset Markkinakatsausten ensimmäinen kierros on nyt saatu suurelta osin päätökseen kaikissa jäsenvaltioissa Bulgariaa ja Romaniaa lukuun ottamatta. Vaikka komissio on tämän johdosta luopunut rikkomusmenettelyistä yhtätoista jäsenvaltiota vastaan, kyseisten maiden markkinat eivät selvästikään ole hyötyneet kohdennetusta sääntelystä samalla tavoin kuin niissä jäsenvaltioissa, joissa markkinakatsaukset tehtiin ajoissa. Jäsenvaltioissa, joissa markkinakatsausten ensimmäinen kierros saatiin ajoissa päätökseen ja joissa aloitettiin asianmukainen sääntely tukkutasolla, on ollut mahdollista purkaa sääntelyä joillakin vähittäismarkkinoilla. On todennäköistä, että tämä sääntelyn purkaminen jatkuu tulevien markkinakatsausten jälkeen, joita kansalliset sääntelyviranomaiset tekevät ottaen huomioon komission tarkistetun suosituksen merkityksellisistä markkinoista. Korjaavien toimenpiteiden toteutus Korjaavien sääntelytoimenpiteiden määräämisen ja täytäntöönpanon osalta tilanne vaihtelee jäsenvaltiosta toiseen. Monissa jäsenvaltioissa (kuten Unkarissa ja Puolassa) lopullisia toimenpiteitä ei ole vielä toteutettu, ja esimerkiksi Saksassa, Virossa, Irlannissa ja Luxemburgissa erityisenä ongelmana on se, että markkina-analyysien päätökseen saattamisen ja lopullisten velvoitteiden asettamisen välillä on liian suuri viive. FI 12 FI

13 Vaikka lopulliset velvoitteet olisikin asetettu, monissa tapauksissa ne eivät ole niin yksityiskohtaisia, että niillä voitaisiin luoda vankka perusta investointeja ja markkinoille pääsyä varten. Kaupallista toimintaa ei useinkaan käynnistetä ennen kuin tärkeimmät yksityiskohdat on selvitetty muutoksenhakumenettelyissä tai yksittäisissä riitojenratkaisumenettelyissä. Lisäksi yksittäisiä säänneltyjä tuotteita koskevien viitetarjousten hinnoitteluehdot voivat olla sellaiset, että ne eivät kannusta vaihtoehtoisia operaattoreita käynnistämään kilpailevia palveluja (näin on esimerkiksi Liettuassa, Luxemburgissa, Maltalla, Puolassa, Slovakiassa ja Ruotsissa). Tukkutuotteiden toimittamiseen liittyvät vaikeudet (esimerkiksi muu kuin hintoihin perustuva syrjintä verrattuna huomattavan markkinavoiman operaattorin omaan vähittäiskauppaa harjoittavaan yksikköön sekä ongelmat, jotka liittyvät palvelutasosopimuksiin, rinnakkain sijoittamiseen, tuotemigraatioihin ja siirrettävyyteen) voivat myös viivyttää toimien toteutusta ja heikentää vaihtoehtoisten vähittäistarjousten kilpailukykyä. Yksi ala, jolla korjaavien toimenpiteiden toteutuksen epäyhtenäisyys on kaikkein ilmeisintä, ovat kustannuslähtöisyys ja kustannuslaskentamenetelmät. Kustannuslähtöisyyteen voidaan myös siirtyä hyvin erilaisilla aikatauluilla ja eri laajuudessa, mihin erilaiset kansalliset markkinaolosuhteet eivät välttämättä anna aihetta. Nämä erot ovat ylimääräisenä taakkana operaattoreille, jotka pyrkivät tarjoamaan yleiseurooppalaisia palveluja, ja ne haittaavat sähköisen viestinnän sisämarkkinoiden toteutusta. Kansallisten sääntelyviranomaisten riittämättömät täytäntöönpanovaltuudet tai haluttomuus käyttää valtuuksiaan voivat olla toinen syy siihen, miksi korjaavia toimenpiteitä ei ole vielä toteutettu käytännössä. Edellä mainitut puutteet ovat saaneet komission vakuuttuneeksi siitä, että sillä on oltava mahdollisuus vaikuttaa korjaaviin toimenpiteisiin ja että kansallisten sääntelyviranomaisten täytäntöönpanovaltuuksia on vahvistettava. Nämä muutokset onkin sisällytetty komission uudistusehdotuksiin. Vaikeudet, joita kansalliset sääntelyviranomaiset ovat kohdanneet pyrkiessään varmistamaan, että syrjintäkieltoa noudatetaan ripeästi ja tehokkaasti koko säännellyillä markkinoilla, ovat saaneet monet maat (muun muassa Italian, Puolan ja Ruotsin) harkitsemaan, olisiko vakiintuneen kiinteän verkon operaattorin paikallisverkon liityntäpalvelut erotettava toiminnallisesti operaattorin muista vähittäis- ja tukkukaupan liiketoimintayksiköistä sen varmistamiseksi, että vakiintuneen operaattorin vähittäiskauppaa harjoittava yksikkö ja vaihtoehtoiset operaattorit voisivat saada kapasiteettia yhtäläisin tukkuehdoin. Irlannissa vakiintunut operaattori on itse ehdottanut eräänlaista rakenteellista erottamista. Tämä kehitys osoittaa olevan tarpeen löytää mekanismi, jolla varmistetaan eri jäsenvaltioiden soveltamien lähestymistapojen yhtenäisyys. FI 13 FI

14 Taajuushallinto Vuonna 2007 jatkettiin langattoman viestinnän sisämarkkinoiden kehittämistä toteuttamalla EU:n tasolla useita toimenpiteitä, joilla yhdenmukaistettiin taajuuksien käyttöä, joka ei edellytä yksittäisiä käyttölupia (lyhyen kantaman laitteet, radiotaajuustunnistus (RFID) ja radiotaajuuksia käyttävä lähiverkko (R-LAN)). Suuntauksena on edelleen, että taajuushallintoon sovelletaan yhä enemmän markkinalähtöisiä lähestymistapoja. Sääntelyjärjestelmään ehdotettujen muutosten odotetaan tukevan tätä suuntausta, ja sitä edellyttävät myös uusien teknologioiden nopea käyttöönotto, muuttuvat palvelutarpeet ja markkinoiden jatkuva globalisoituminen. Joissakin jäsenvaltioissa on myös ollut pyrkimystä tehdä taajuusvaltuutuksista teknologia- ja palveluneutraaleja sen mukaisesti, mitä komissio on esittänyt GSM-direktiivin kumoamista ja sääntelyjärjestelmän muuttamista koskevissa ehdotuksissaan. Esimerkiksi Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan sääntelyviranomaiset ovat ilmoittaneet aikovansa tehdä ainakin osan digitaalilähetyksiin siirtymisessä vapautuvista taajuuksista teknologia- ja palveluneutraaleiksi. Lisäksi monet jäsenvaltiot ovat käynnistäneet prosessin, joka johtaa 3Gpalvelujen käyttöön 900 MHz:n taajuusalueella, joka on toistaiseksi varattu GSMpalveluihin 13. Malta, Tanska ja Suomi valmistelevat myös laajaa taajuushallintouudistusta. Vaikka useimmat jäsenvaltiot ovat panneet täytäntöön taajuuksien yhdenmukaistamista koskevat komission päätökset, jotka tehtiin vuosina radiotaajuuspäätöksen 676/2002/EY nojalla, prosessin päätökseen saattaminen vaatii yhä merkittävää panostusta. Yhtenä vaikeutena on myös se, että taajuuksien yhdenmukaistamista koskeva EU:n lainsäädäntö on päällekkäistä CEPT:ssä tehtyjen ei-sitovien hallitustenvälisten sopimusten kanssa. Elokuussa 2007 komissio antoi jatkotoimena päätökselleen 2007/98/EY, joka koskee radiotaajuuksien yhdenmukaistettua käyttöä satelliittivälitteisiä matkaviestintäpalveluja tarjoavissa järjestelmissä, ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi, jonka tavoitteena on luoda oikeusperusta satelliittivälitteisiä matkaviestintäpalveluja tarjoavien operaattoreiden yleiseurooppalaista valintaa ja valtuutusta varten. Yleiseurooppalaisella tasolla on käynnistetty myös koordinoitua toimintaa, jonka tavoitteena on helpottaa matkaviestinnän käyttöä lentokoneissa. On selvää, että yhteisön tasolla tarvitaan muitakin yhdenmukaistettuja menettelyjä sen varmistamiseksi, että yleiseurooppalaisissa palveluissa käytettäviin taajuuksiin tarvittavat luvat myönnetään ripeästi ja koordinoidusti. Tästä syystä komissio on ehdottanut uutta elintä, Euroopan sähköisen viestinnän markkinaviranomaista, jonka tehtävänä olisi muun muassa helpottaa lupien myöntämistä yleiseurooppalaisiin palveluihin. 4. KULUTTAJIEN EDUT Kansalliset sääntelyviranomaiset ovat yhä enemmän keskittyneet kuluttaja-asioihin, mikä voi olla osoitus kilpailun kiristymisestä toisiaan lähentyvillä markkinoilla, erilaisten palvelutarjousten yhdistämisestä sekä siihen liittyvästä operaattoreiden pyrkimyksestä hankkia uusia asiakkaita ja säilyttää entiset asiakkaansa. 13 Asiasta on tekeillä EU:n päätösehdotus. FI 14 FI

15 Hintojen läpinäkyvyys Hintojen läpinäkyvyys on yhä huolenaiheena, vaikka yhä useammat sääntelyviranomaiset kehittävät parhaillaan verkkopohjaisia hintavertailuvälineitä, joiden avulla kuluttajan on helpompi valita sellainen palveluntarjoaja, jonka palvelut vastaavat parhaiten kuluttajan omia tarpeita. Lisäksi monet jäsenvaltiot ovat toteuttaneet toimia, joiden tavoitteena on lisätä sellaisten lisämaksullisten ja muiden ei-maantieteellisiä numeroita käyttävien palvelujen läpinäkyvyyttä, joissa ongelmana ovat piilokustannukset ja hintatietojen puute. Komissio suhtautuu myönteisesti tähän kehitykseen, joka on sääntelyjärjestelmään ehdotettujen muutosten mukaista. Yleispalvelu Saksa ja Luxemburg ovat edelleen ainoat jäsenvaltiot, joissa yleispalvelua tarjotaan tavanomaisin markkinaehdoin. Monet muut jäsenvaltiot ovat päättäneet jättää tietyt palvelut yleispalveluoperaattorin velvoitteen ulkopuolelle (esimerkiksi luettelo- ja numerotiedustelupalvelut Italiassa ja Virossa ja numerotiedotuspalvelut Irlannissa ja Itävallassa). Tšekki ei enää edellytä kiinteissä sijaintipaikoissa olevia liittymiä, ja Ruotsi ja Suomi harkitsevat puolestaan mobiiliratkaisuja. Romania taas rajoittaa yleispalvelun telepisteiden tarjontaan mahdollistaakseen palvelun saannin maaseudulla. Vammaiset ja muut käyttäjät, joilla on erityistarpeita, kohtaavat yhä lukuisia rajoituksia sosiaalisen ja taloudellisen elämän kannalta keskeisten palvelujen käytössä. Vaikka sääntelyjärjestelmässä kannustetaan jäsenvaltioita toteuttamaan toimia, joilla helpotetaan valtaosan hyödyntämien palvelujen käyttömahdollisuutta, toimien toteuttaminen ja niillä saavutetut tulokset vaihtelevat suuresti EU:n eri osissa. Numeron siirrettävyys Matkaviestintäpalvelujen ja kiinteän verkon palvelujen käyttäjät voivat nykyään saada numeronsa siirrettyä kaikissa jäsenvaltioissa Bulgariaa ja Romaniaa lukuun ottamatta. Monet jäsenvaltiot ovat toteuttaneet toimia helpottaakseen numerojen siirrettävyyttä VoIPpalveluissa ja virtuaalisen matkaviestintäverkon operaattoreiden (MVNO) palveluissa, mutta säännöt vaihtelevat suuresti numeroiden luokituksen ja käytön mukaan. Numeron siirtämiseen tarvittava aika (ja siihen liittyvät kustannukset) vaikuttaa olennaisesti kilpailuun. Vaikka parannuksia on saatu aikaan (esimerkiksi Ranskassa, Espanjassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa), viivästykset haittaavat yhä kilpailua monissa jäsenvaltioissa. Sen vuoksi komissio on ehdottanut, että numeron siirtämiselle asetettaisiin lakisääteisenä vaatimuksena yhden työpäivän pituinen määräaika. FI 15 FI

16 112 Eurooppalaista hätänumeroa 112 käyttämällä voi soittaa ilmaiseksi hätäpalveluihin kiinteistä ja matkapuhelimista koko Euroopassa, Bulgariaa lukuun ottamatta. Soittajan sijainta koskevien tietojen antaminen hätäpalveluille aiheuttaa yhä ongelmia. Komissio on päättänyt nostaa yhteisöjen tuomioistuimessa kanteet kuutta jäsenvaltiota (Italiaa, Alankomaita, Liettuaa, Slovakiaa, Latviaa ja Puolaa) vastaan ja on myös käynnistänyt rikkomusmenettelyn Romaniaa vastaan, koska nämä jäsenvaltiot eivät ole varmistaneet soittajan sijaintia koskevien tietojen antamista silloin, kun hätänumeroon 112 soitetaan matkapuhelinverkosta. Hätäpuheluihin vastaamisen laatu vaihtelee suuresti EU:n eri osissa, koska alaa koskevia sääntöjä ei ole yhdenmukaistettu. Ennen kuin voimassa olevia EU-säännöksiä muutetaan, millä luodaan puitteet alan parhaille toimintatavoille, komissio pyrkii edistämään 112- puheluihin vastaamisen laatua viestintäkomitean ja sen alaisen hätäviestien asiantuntijaryhmän sekä väestönsuojelukomitean välityksellä. 5. PÄÄTELMÄT Tulot kasvavat edelleen sähköisen viestinnän alalla, mikä johtuu kiinteän verkon laajakaistapalveluista ja matkaviestintäpalveluista saadun liikevaihdon jatkuvasta kasvusta. Kilpailun kiristyminen on samalla höydyttänyt kuluttajia alentamalla hintoja. EU:n sääntelymalli on osoittanut, että sillä voidaan lisätä markkinoilla käytävää kilpailua ja taata samalla vankka kuluttajansuoja ja peruspalvelutaso. Jäsenvaltioissa, joissa sääntely on ollut parhaiden toimintatapojen mukaista, on voitu osoittaa kuluttajien hyötyvän tästä esimerkiksi innovatiivisten laajakaistapalvelujen käyttöönotossa. Sääntely on ollut erityisen tuloksekasta silloin, kun markkina-analyysiprosessi on saatu ajoissa päätökseen, huomattavan markkinavoiman operaattoreille on määrätty riittävän täsmällisiä ja yksityiskohtaisia korjaavia toimenpiteitä, muutoksenhakuprosessi ja tuomioistuinkäsittelyt on toteutettu tehokkaasti ja sääntelyviranomaiset ovat voineet puuttua aktiivisesti muihinkin kuin hintakysymyksiin. Nykyinen sääntelyjärjestelmä antaa kuitenkin mahdollisuuden päättää varsin vapaasti siitä, mitä tarkempia sääntöjä otetaan käyttöön ja miten niitä tosiasiassa sovelletaan. Tästä syystä sääntely-ympäristö rakentuu usein epäjohdonmukaisille lähestymistavoille, mikä on merkittävänä esteenä todellisten sisämarkkinoiden toteutukselle unionissa ja siitä saataville taloudellisille eduille. Epäyhtenäistä sääntelyä sovelletaan esimerkiksi matkaviestinoperaattoreiden perimiin kohdeverkkomaksuihin ja näitä maksuja koskeviin siirtymäaikoihin, laskentamenetelmiin, VoIP-palvelujen käsittelyyn, matkapuhelinnumerojen siirrettävyyteen ja määräävässä markkina-asemassa olevien yritysten harjoittamaan muuhun kuin hintoihin perustuvaan syrjintään. Nämä ongelmat pyritään ratkaisemaan komission ehdotuksilla, joita käsitellään parhaillaan Euroopan parlamentissa ja neuvostossa. Ehdotuksissa sovelletaan innovatiivisia lähestymistapoja aina kun se on mahdollista, mutta säilytetään samalla vuonna 2002 luodun sääntelyjärjestelmän yleiset periaatteet. FI 16 FI

Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee

Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee IP/08/1831 Bryssel, 28. marraskuuta 2008 Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee Laajakaistaliittymät Euroopassa yleistyvät edelleen. Euroopan komissio julkaisi

Lisätiedot

Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta

Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta IP/08/1397 Bryssel 25. syyskuuta 2008 Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta Kuinka EU voisi taata laajakaistaisen internet-yhteyden

Lisätiedot

Komission raportti sähköisestä viestinnästä: kahdeksan EU-maata Yhdysvaltojen edellä laajakaistan levinneisyysvertailussa

Komission raportti sähköisestä viestinnästä: kahdeksan EU-maata Yhdysvaltojen edellä laajakaistan levinneisyysvertailussa IP/08/40 Bryssel, 19. maaliskuuta 2008 Komission raportti sähköisestä viestinnästä: kahdeksan EU-maata Yhdysvaltojen edellä laajakaistan levinneisyysvertailussa Tanska, Suomi, Alankomaat ja Ruotsi ovat

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut

Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut IP/05/1558 Bryssel 9. joulukuuta 2005 Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien n lasku on hiipunut Euroopan komission laatiman tuoreimman valtiontukien tulostaulun mukaan EU:n 25 jäsenvaltion myöntämien

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat

Lisätiedot

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009 Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti. (Säädökset, joita ei tarvitse julkaista) KOMISSIO

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti. (Säädökset, joita ei tarvitse julkaista) KOMISSIO L 228/30 FI II (Säädökset, joita ei tarvitse julkaista) KOMISSIO KOMISSION SUOSITUS, annettu 29 päivänä heinäkuuta 1998, yhteenliittämisestä vapautetuilla telemarkkinoilla 8 päivänä tammikuuta 1998 annetun

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 Viestinnän pääosasto Osasto C Suhteet kansalaisiin YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 27.5.2009 Vaaleja edeltävä tutkimus ensimmäinen osa Alustavat tulokset: Euroopan

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) uusi tutkimus osoittaa, että EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa

Lisätiedot

.LLQWHlW \KWH\GHW NRPLVVLR WRLPLLQ YLHVWLQWlNXVWDQQXVWHQDOHQWDPLVHNVL(XURRSDVVD

.LLQWHlW \KWH\GHW NRPLVVLR WRLPLLQ YLHVWLQWlNXVWDQQXVWHQDOHQWDPLVHNVL(XURRSDVVD ,3 Bryssel, 24. marraskuuta 1999.LLQWHlW \KWH\GHW NRPLVVLR WRLPLLQ YLHVWLQWlNXVWDQQXVWHQDOHQWDPLVHNVL(XURRSDVVD (XURRSDQ NRPLVVLR RQ DQWDQXW VXRVLWXNVHQ O\K\HQ PDWNDQ NLLQWHLGHQ \KWH\NVLHQ KLQQRLWWHOXVWD

Lisätiedot

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 23/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÄÄTÖSASIAKIRJA EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 1977L0249 FI 01.01.2007 005.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI, annettu 22 päivänä maaliskuuta 1977, asianajajien

Lisätiedot

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI,

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI, PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN JA EUROOPAN ATOMIENERGIAYHTEISÖN PERUSTAMISSOPIMUKSEEN LIITETYN, SIIRTYMÄMÄÄRÄYKSISTÄ TEHDYN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7057/17 ADD 1 TRANS 97 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 6. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

.LLQWHLVVlà YHUNRLVVDà YlOLWHW\Qà WHOHOLLNHQWHHQà KLQQDW ODVNHYDWÃ(XURRSDVVD

.LLQWHLVVlà YHUNRLVVDà YlOLWHW\Qà WHOHOLLNHQWHHQà KLQQDW ODVNHYDWÃ(XURRSDVVD ,3 Bryssel 29. heinäkuuta 1998.LLQWHLVVlà YHUNRLVVDà YlOLWHW\Qà WHOHOLLNHQWHHQà KLQQDW ODVNHYDWÃ(XURRSDVVD (XURRSDQÃNRPLVVLRÃRQÃDMDQWDVDLVWDQXWÃQLLQÃNXWVXWXWÃSDUKDDQÃQ\N\Nl\WlQQ Q PXNDLVHWÃ\KWHHQOLLWWlPLVPDNVXWÃMRLWDÃ

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT Standardi Eurobarometri 69 kevät 2008 Alustavat tulokset: unionin keskiarvo ja tärkeimmät kansalliset suuntaukset

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT Standardi Eurobarometri 69 kevät 2008 Alustavat tulokset: unionin keskiarvo ja tärkeimmät kansalliset suuntaukset Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANNASTA VASTAAVA YKSIKKÖ 15/09/2008 EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 Standardi Eurobarometri 69 kevät 2008 Alustavat tulokset: unionin keskiarvo ja tärkeimmät

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -

Lisätiedot

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen

Lisätiedot

Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely

Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely Edustavat tulokset Euroopan unionin jäsenmaasta Paketti sisältää Suomen ja EUjäsenvaltion tulokset Mielipidekyselyn muotoilu Paneurooppalainen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista

Lisätiedot

15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE)

15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) COLAC 144 WTO 329 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Kolmas lisäpöytäkirja Euroopan yhteisön

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX [ ](2013) XXX draft KOMISSION TIEDONANTO Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 260 artiklan soveltaminen - komission unionin tuomioistuimelle rikkomusmenettelyn yhteydessä

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Sitovaa tariffitietoa (STT) koskeva hakemus. Yleistä tietoa. Lukekaa huolellisesti seuraavat tiedot ennen STT-hakemuksen täyttämistä.

EUROOPAN UNIONI. Sitovaa tariffitietoa (STT) koskeva hakemus. Yleistä tietoa. Lukekaa huolellisesti seuraavat tiedot ennen STT-hakemuksen täyttämistä. EUROOPAN UNIONI Sitovaa tariffitietoa (STT) koskeva hakemus Yleistä tietoa Lukekaa huolellisesti seuraavat tiedot ennen STT-hakemuksen täyttämistä. 1. Seuraavalla sivulla olevassa Yleistä tietoa -osiossa

Lisätiedot

HMV-sääntelyn tiekartta. Viestintämarkkinapäivä 8.10.2013 Apulaisjohtaja Marja Lehtimäki, markkinat

HMV-sääntelyn tiekartta. Viestintämarkkinapäivä 8.10.2013 Apulaisjohtaja Marja Lehtimäki, markkinat HMV-sääntelyn tiekartta Viestintämarkkinapäivä 8.10.2013 Apulaisjohtaja Marja Lehtimäki, markkinat Sisältö HMV-sääntely» Mitä ja miksi? HMV-sääntelyn punainen lanka Tiekartta 2013 2017» HMV-analyysit ja

Lisätiedot

Sidosryhmien kuuleminen pienyrityksiä koskevan politiikan muotoilussa kansallisella ja alueellisella tasolla

Sidosryhmien kuuleminen pienyrityksiä koskevan politiikan muotoilussa kansallisella ja alueellisella tasolla Sidosryhmien kuuleminen pienyrityksiä koskevan politiikan muotoilussa kansallisella ja alueellisella tasolla 01/06/2004-30/09/2004 Osa I. Taustatiedot Valtio AT - Itävalta 9 (4.5) BE - Belgia 13 (6.5)

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 70 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 1/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SISÄLLYSLUETTELO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.6.011 KOM(011) 35 lopullinen KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Toinen kertomus vapaaehtoisista maksuttomista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 2/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SOPIMUS EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille toimitetaan

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 ADD 1 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA

KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA 14.06.2005-15.07.2005 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 803/803. Yrityksen toimiala D - Teollisuus 225 28,0% K - Kiinteistöalan toiminta,

Lisätiedot

ALV-yhteenvetoilmoitus

ALV-yhteenvetoilmoitus OHJE 1(5) ALV-yhteenvetoilmoitus n versiossa 7.20 ohjelmaan on lisätty ALV-yhteenvetoilmoitus ja sen korjausilmoitus. Tässä dokumentissa ohjeistamme toiminnon käyttöönottoa. Asetukset Tiedot ALV-yhteenvetoilmoitukseen

Lisätiedot

Ruokamenot kuluttajan arjessa

Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot kuluttajan arjessa Tieteiden yö Rahamuseossa 13.1.2011 Jarkko Kivistö Ekonomisti Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot Kuinka suuren osan tuloistaan kuluttajat käyttävät elintarvikkeisiin?

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. KOMISSION KAHDEKSAS RAPORTTI televiestinnän sääntelypaketin täytäntöönpanosta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. KOMISSION KAHDEKSAS RAPORTTI televiestinnän sääntelypaketin täytäntöönpanosta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 3.12.2002 KOM(2002) 695 lopullinen KOMISSION KAHDEKSAS RAPORTTI televiestinnän sääntelypaketin täytäntöönpanosta Euroopan televiestinnän sääntely ja markkinat vuonna

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.8.2017 COM(2017) 413 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi kumppanuuden perustamisesta Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Kirgisian tasavallan

Lisätiedot

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Euroopan komissio - Lehdistötiedote Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Bryssel 21. joulukuuta 2018 Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) 12313/15 ADD 7 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 23. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: JAI 685 ASIM 93 FRONT 196 RELEX 741 CADREFIN 58 ENFOPOL 261 PROCIV

Lisätiedot

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2016 COM(2016) 207 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE hainevien irrottamisesta aluksella annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan

LIITTEET. asiakirjaan ROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.11.201 COM(201) 906 final ANNEXES 1 to LIITTEET asiakirjaan LUONNOS KOMISSION JA NVOSTON YHTEISEKSI TYÖLLISYYSRAPORTIKSI - oheisasiakirja komission tiedonantoon vuotuisesta kasvuselvityksestä

Lisätiedot

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 404 der Beilagen XXII. GP - Beschluss NR - Anhänge Finnisch (Normativer Teil) 1 von 89 LIITE A Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 16 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2003 HYVÄKSYTYLLÄ LIITTYMISASIAKIRJALLA

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/BA/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat: BELGIAN KUNINGASKUNTAA, BULGARIAN TASAVALTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA,

Lisätiedot

Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän tukea ja kohdentavat sen paremmin

Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän tukea ja kohdentavat sen paremmin IP/07/1919 Bryssel 13. joulukuuta 2007 Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän ja kohdentavat sen paremmin Euroopan komission viimeisin valtiontukien tulostaulu osoittaa

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I LIITE A Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I ETA-SOPIMUKSESSA TARKOITETUT SÄÄDÖKSET JOITA ON MUUTETTU Bulgarian tasavallan ja Romanian liittymisehtoja ja mukautuksia Euroopan unionin perussopimuksiin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia 2.3.216 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI,7 PROSENTTIA VUONNA 21 Vientihinnat nousivat,7 prosenttia Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 21 neljä prosenttia Tullin ulkomaankauppatilaston

Lisätiedot

OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO

OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2014 COM(2014) 730 final OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio Pääluokka VIII Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.11.2016 COM(2016) 745 final 2016/0368 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1101/89 sekä asetusten (EY) N:o 2888/2000 ja (EY)

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti

Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Fields marked with are mandatory. Tähdellä () merkityt kentät ovat pakollisia. 1 Vastaajan profiili Vastaan: Yksityishenkilönä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

L 172 virallinen lehti

L 172 virallinen lehti Euroopan unionin L 172 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 9. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 ADD 1 COEST 212 ELARG 62 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. heinäkuuta 2011 (18.07) (OR. en) 12987/11 TRANS 216 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. heinäkuuta 2011 (18.07) (OR. en) 12987/11 TRANS 216 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. heinäkuuta 2011 (18.07) (OR. en) 12987/11 TRANS 216 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. heinäkuuta 2011 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00, klo 9.

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00, klo 9. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10824/19 OJ CRP2 25 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00,

Lisätiedot

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE)

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) VISA 363 COAFR 254 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 31.3.2006 KOM(2006) 147 lopullinen 2006/0051 (ACC) 2006/0052 (ACC) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Taiwanin, Penghun, Kinmenin ja Matsun erillisen tullialueen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0180 (NLE) 11599/17 ADD 1 VISA 297 COLAC 65 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot