HELSINGIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJATUTKIJAT
|
|
- Ismo Salo
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallituksen hyväksymä HELSINGIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJATUTKIJAT OHJESÄÄNTÖ TOHTORIKOULUTETTAVIEN EDUSTAJIEN VALINTATAVASTA I luku Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon tohtorikoulutettavien edustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla. Tämän ohjesäännön määräyksien lisäksi hallinnon tohtorikoulutettavien edustajien valintaan sovelletaan yliopiston soveltuvia sisäisiä määräyksiä. Hallinnon tohtorikoulutettavien edustajilla tarkoitetaan yliopiston tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien johtoryhmiin, sekä muihin hallinnon toimielimiin nimettäviä henkilöitä, joihin yliopisto pyytää yhdistystä valitsemaan tohtorikoulutettavien edustajat tai tekemään esityksen tohtorikoulutettavien edustajista. II Luku Vaalikelpoisuus ja äänioikeus 2 Suostumus jäseneksi Tohtorikoulutettavien edustajaksi voidaan valita vain suostumuksensa antanut henkilö. 3 Vaalikelpoisuus Henkilökohtaisesti läsnä oleva Helsingin yliopiston tohtoriohjelmaan ja tutkijakouluun kuuluva väitöskirjatutkija on vaalikelpoinen edustajaksi. Vaalikelpoisuuden edellytyksenä yliopiston tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien tohtorikoulutettavien edustajien valinnassa on lisäksi se, että tohtorikoulutettava on ilmoittautunut läsnä olevaksi. Muun hallintoelimen jäseniä valittaessa tai hallintoelimiä täydennettäessä edellytetään, että opiskelija on ilmoittautunut läsnä olevaksi ennen haun alkamispäivää.
2 4 Ensisijaisen tutkinnonsuoritusoikeuden vaikutus vaalikelpoisuuteen Henkilö ei voi olla vaalikelpoinen useammassa kuin yhdessä tutkijakoulun, tohtoriohjelman tai tiedekunnan hallintoelimen jäsenten vaalissa. Jos henkilöllä on useampi tutkinnonsuoritusoikeus, hän on vaalikelpoinen vain siinä tiedekunnassa, tutkijakoulussa ja tohtoriohjelmassa, johon hänellä on ensisijainen opintooikeus. 5 Vaalikelpoisuuden menettäminen kesken toimikauden Henkilö menettää vaalikelpoisuutensa kesken toimikauden, jos hän: 1) ilmoittautuu poissaolevaksi, 2) ei omaa enää tutkinnonsuoritusoikeutta siinä tiedekunnassa, tutkijakoulussa tai tohtoriohjelmassa, jonka hallintoelimessä hän toimii. 6 Äänioikeus Tohtorikoulutettavien edustajien vaalissa on äänioikeus yliopistoon läsnä olevaksi kirjoittautuneella, henkilökohtaisesti läsnä olevalla Helsingin yliopiston tohtoriohjelmaan kuuluvalla väitöskirjatutkijalla. Sähköisessä vaalissa äänestysoikeus tarkastetaan vaalilautakunnan hyväksymän tunnistautumisen avulla. Äänioikeutetun henkilöllisyys todetaan vaalilautakunnan antamien ohjeiden mukaisesti. Jokaisella äänioikeutetulla on vaalissa yksi (1) ääni. Äänioikeutta on käytettävä henkilökohtaisesti. III luku Yliopiston tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien johtoryhmien edustajien valinta 7 Tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien edustajien toimikausi Rehtorin päätöksen 141/2013 ja sen liitteiden mukaan tohtorikoulutettavien edustajien toimikausi tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien johtoryhmissä on kaksi vuotta. 8 Vaalilautakunnan asettaminen Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallitus asettaa vaalilautakunnan valmistelemaan tohtorikoulutettavien edustajien valintaa viimeistään vaalivuoden maaliskuun loppuun mennessä. Vaalilautakunnan puheenjohtajana toimii yhdistyksen hallituksen jäsen ja muina jäseninä vähintään kolme (3) muuta yhdistyksen jäsentä. Jäsenet pyritään valitsemaan siten, että kaikki tutkijakoulut/kampukset tulevat edustetuiksi vaalilautakunnassa. Vaalilautakunnan
3 jäsen ei voi olla ehdokkaana edustajiston vaalissa. Vaalilautakunnan toimikausi on vaalivuoden loppuun asti. 9 Vaalilautakunnan tehtävät Vaalilautakunnan tehtävänä on: 1) ilmoittaa yliopiston tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien johtoryhmien tohtorikoulutettavien edustajien luottamustehtävät haettavaksi; 2) hoitaa edustajien vaalit; 3) tehdä tiedekuntien dekaaneille esitys tohtoriohjelmien johtoryhmiin valittavista edustajista, ja tehdä rehtorille esitys tohtorikoulujen johtoryhmiin valittavista edustajista; 4) viestiä vaalien etenemisestä yhdistyksen hallitukselle; 5) viestiä vaalien etenemisestä ylioppilaskunnalle. 10 Vaalilautakunnan kokousmenettely Vaalilautakunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin. Vaalilautakunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Lautakunta päättää, miten kokouskutsu on toimitettava lautakunnan jäsenille. Vaalilautakunta on päätösvaltainen kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet lautakunnan jäsenistä on läsnä. Vaalilautakunta ratkaisee asiat yksinkertaisella enemmistöllä annetuista äänistä. Jokaisella lautakunnan jäsenellä on yksi ääni. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni. Vaalilautakunta kokoontuu puheenjohtajan kutsusta ensimmäiseen kokoukseensa viimeistään vaalivuoden huhtikuun loppuun mennessä. Ensimmäinen kokous on kutsuttava koolle viimeistään viikkoa ennen kokousta. Lautakunnan kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa. 11 Hakukuulutus Vaalilautakunta laatii vaalivuoden syyskuun loppuun mennessä hakukuulutuksen josta tulee käydä ilmi mitkä vaalit ovat kyseessä, mitkä ovat kyseisten tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien johtoryhmien tehtävät, miten ehdolle asetutaan, määräykset vaalikelpoisuudesta sekä vaalin määräajat. Hakukuulutus on julkaistava Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden kotisivuilla ja sähköpostilistalla. Vaalilautakunnan niin päättäessä kuulutus voidaan julkaista myös muissa tiedotusvälineissä. Hakukuulutus on julkaistava vähintään 14 päivää ennen hakuajan päättymistä.
4 12 Ehdokkaaksi asettuminen Ehdokasasetteluajan on oltava vähintään seitsemän päivää. Jokainen vaalikelpoinen Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija voi asettua ehdokkaaksi siihen tutkijakouluun ja tohtoriohjelmaan jossa hänellä on ensisijainen opinto-oikeus. Ehdokasilmoituksesta tulee selvästi käydä ilmi ehdokkaaksi asettuvan nimi, tutkijakoulu, tohtoriohjelma, oppiaine, sähköpostiosoite ja puhelinnumero. Lisäksi ehdokasilmoitukseen tulee liittää lyhyt ehdokkaan esittelyteksti sekä kuva jota käytetään vaalien tiedotuksessa. Jos ehdokasilmoitus on puutteellinen tai virheellisesti laadittu, tästä on huomautettava ehdokkaalle. Huomautus on myös annettava, jos ehdokkaaksi on asettunut henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen. Huomautus toimitetaan ehdokkaalle kirjallisena ja se tulee lähettää viipymättä. Ehdokkaalla on vaalilautakunnan määräämä aika tehdä oikaisu. Jos huomautuksesta johtuvaa oikaisua ei tehdä määräajassa, eikä huomautuksen kohteena oleva virhe ole vähäinen, vaalilautakunnan tulee jättää ehdokasilmoitus huomioon ottamatta. Jos ehdokasilmoitusta ei ole jätetty vaalilautakunnalle määräaikana, se on jätettävä käsittelemättä ja tarkastamatta, paitsi tilanteessa jossa ehdokkaita kyseiseen tutkijakouluun tai tohtoriohjelmaan ei vielä ole. Ehdokkaalla on oikeus peruuttaa ehdokkuutensa ilmoittamalla siitä vaalilautakunnalle. 13 Ehdokaslistan laatiminen Vaalikelpoisista henkilöistä tehdään tutkijakouluihin ja tohtoriohjelmiin jaettu ehdokaslista, joka pidetään nähtävillä Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden kotisivuilla sekä vaalilautakunnan niin päättäessä myös muussa sen ilmoittamassa paikassa vähintään seitsemän päivän ajan. Henkilö, joka katsoo, että vaaliluettelossa on vaalikelpoisuuteen vaikuttava virhe, voi jättää vaalilautakunnalle kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Käsiteltyään oikaisupyynnöt vaalilautakunta vahvistaa ehdokaslistan. Jos ehdokas haluaa luopua ehdokkuudesta sen jälkeen kun ehdokasilmoitukset on jätetty vaalilautakunnalle, on luopumisesta tehtävä ilmoitus vaalilautakunnalle, joka niin päätettyään voi poistaa ehdokkaan nimen ehdokaslistalta. 14 Hakuajan pidentäminen Vaalilautakunta voi päättää jatkaa hakuaikaa, jos riittävää määrää ehdokkaita ei ole asettunut ehdolle määräajassa tai vaalilautakunta muuten katsoo hakuajan jatkamisen perustelluksi. Aikaisemmat hakijat huomioidaan ilman uutta hakemusta.
5 15 Vaalien järjestäminen Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden on suoritettava tohtorikoulutettavien edustajien vaalit tutkijakouluihin ja tohtoriohjelmiin vaalivuoden marraskuun loppuun mennessä. Vaalilautakunta määrää vaalipäivistä ja äänestyksen ajankohdasta. Äänestysajan on oltava vähintään kalenteriviikko. Vaalit toimitetaan verkkovaaleina. Äänet annetaan sähköisellä äänestyslipulla sähköiseen vaaliuurnaan, joka on vaaleissa annetuista äänistä muodostuva tiedosto. Äänet säilytetään sähköisessä vaaliuurnassa. Vaalit on järjestettävä siten, että vaalisalaisuus säilyy ja tietoturva toteutuu noudattaen soveltuvin osin vaalilainsäädännön periaatteita. Jokaisella äänestysoikeutetulla on yksi ääni. Sähköisessä vaalissa kaikilla niillä äänioikeutetuilla, jotka ovat ennen äänestysajan päättymistä ehtineet kirjautua äänestysjärjestelmään, on viisi minuuttia aikaa käyttää äänioikeutensa. 16 Vaaliuurnan tarkistaminen Välittömästi ennen äänestyksen alkamista vaalilautakunnan puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ja yhden muun lautakunnan jäsenen on todettava, että sähköinen vaaliuurna on tyhjä. Sähköistä vaaliuurnaa ei saa avata eikä sinne kertyneitä ääniä laskea ennen kuin äänestys on päättynyt. 17 Äänten laskenta Vaalitoimituksen päätyttyä vaalilautakunta laskee annetut äänet tutkijakouluittain ja tohtoriohjelmittain, sekä äänioikeuttaan käyttäneiden lukumäärän. Ääntenlaskennasta tehtävään pöytäkirjaan merkitään äänioikeuttaan käyttäneiden määrä, annettujen äänten kokonaismäärä ja kunkin ehdokkaan hyväksi annetut äänet sekä tyhjät äänet. 18 Vaalituloksen määrääminen Äänten laskennan jälkeen vaalilautakunta kokoontuu vaalituloksen määräämistä varten. Saman äänimäärän saaneiden keskinäisen järjestyksen ratkaisee arpa. Tämän jälkeen julistetaan valituiksi jokaisen tutkijakoulun ja tohtoriohjelman ehdokkaista äänimäärän osoittamassa suuruusjärjestyksessä niin monta henkilöä kuin johtoryhmässä on paikkoja.
6 19 Vaalituloksen määrääminen ilman vaalitoimitusta Jos ehdokaslistalle on hyväksytty enintään yhtä monta ehdokasta kuin vaalissa on valittavia ja vaalitoimitusta ei sen vuoksi ole järjestetty, vaalilautakunta julistaa nämä ehdokkaat valituiksi. 20 Varajäsenten määrääminen Vaaleissa valituille edustajille määrätään varajäsenet siten, että kunkin ehdokkaan varajäseneksi määrätään seuraavaksi eniten ääniä saaneet ehdokkaat. Saman äänimäärän saaneiden keskinäisen järjestyksen ratkaisee arpa. 21 Valintaesityksen tekeminen Vaalilautakunta tekee tiedekunnille perustellun esityksen tohtoriohjelmien johtoryhmien jäseniksi valittavista, ja rehtorille perustellun esityksen tutkijakoulujen jäseniksi valittavista. 22 Vaalituloksen tiedottaminen Vaalin tulos tiedotetaan Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden kotisivuilla ja sähköpostilistalla. Vaalilautakunta voi päättää julkaista kuulutuksen lisäksi myös muissa tiedotusvälineissä. IV luku Tohtorikoulutettavien edustajien valinta muihin toimielimiin 23 Hakuilmoitus Luottamustehtävät on lähtökohtaisesti julistettava julkisesti haettavaksi, jollei perustellusta syystä tästä päätetä poiketa. Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallitus päättää hakuilmoitusten laatimisen periaatteista. Hakuilmoitus julkaistaan Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden virallisilla kotisivuilla ja sähköpostilistalla. Yhdistyksen hallitus voi päättää julkaista ilmoituksen lisäksi myös muissa tiedotusvälineissä. Hakuilmoitus on julkaistava viimeistään seitsemän päivää ennen hakuajan päättymistä. Perustellusta syystä hakuilmoitus voidaan julkaista lyhemmäksi ajaksi. 24 Valinnan tai esityksen tekeminen Tohtorikoulutettavien edustajan valitsee tai esityksen edustajasta päätöksentekijälle tekee Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallitus. Jos toimielimeen ei ole riittävää määrää hakijoita, Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallitus voi valita toimielimeen suostumuksensa antaneen henkilön.
7 V luku Hallintoelimestä eroaminen ja hallintoelimen täydentäminen 25 Hallintoelimestä eroaminen Toimielimistä pyydetään lähtökohtaisesti eroa siltä, joka kyseisen toimielimen on asettanut. Eropyynnön voi myös osoittaa Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallitukselle joka tässä tapauksessa vie asian eteenpäin. 26 Yliopiston tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien täydentäminen Jos yliopiston tutkijakoulun tai tohtoriohjelman tohtorikoulutettavien jäsenelle on myönnetty ero, hänet on vapautettu tehtävästään, tai on muulla tavalla menettänyt vaalikelpoisuutensa, tulee lähtökohtaisesti ensimmäisestä varajäsenestä varsinainen jäsen. Jos varajäsen on estynyt ottamaan tehtävän vastaan tai varajäsentä ei ole, valitaan eroavan jäsenen tilalle uusi jäsen. Valintaprosessin hoitaa Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallitus. Hakuilmoitus julkaistaan Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden virallisilla kotisivuilla ja sähköpostilitalla. Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallitus voi päättää julkaista ilmoituksen lisäksi myös muissa tiedotusvälineissä. Hakuilmoitus on julkaistava viimeistään seitsemän päivää ennen hakuajan päättymistä. Opiskelijajäsenen valitsee tai esityksen opiskelijajäsenestä päätöksentekijälle tekee Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallitus. Jos toimielimeen ei ole riittävää määrää hakijoita, Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallitus voi valita toimielimeen suostumuksensa antaneen henkilön. 27 Muun hallintoelimen täydentäminen Muun hallintoelimen täydentämisessä noudatetaan soveltuvin osin 26 määräyksiä. VI luku Muutoksenhaku 28 Oikaisumenettely Äänioikeutettu henkilö saa valittaa vaalilautakunnan toimenpiteestä tai päätöksestä ennen vaalitoimituksen päättymistä vaalilautakunnalle, jonka on viipymättä ratkaistava valitus. Vaalilautakunnan päätöksestä ei voi valittaa.
8 VII luku Vaaliohjesäännön muuttaminen 29 Vaaliohjesäännön muuttaminen Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallitus päättää tämän vaaliohjesäännön muuttamisesta yksinkertaisella ääntenenemmistöllä annetuista äänistä. VIII luku Voimaantulosäännökset 30 Voimaantulo Tämä ohjesääntö tulee voimaan
I luku Yleisiä määräyksiä. Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla.
1/12 I luku Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla. Tämän ohjesäännön määräyksien lisäksi hallinnon
I luku Yleisiä määräyksiä. Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla.
1/10 I luku Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla. Tämän ohjesäännön määräyksien lisäksi hallinnon
Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:
VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: 1 Yliopistoon kuuluminen Yliopistoon kuuluvaksi katsotaan jäseniä ja varajäseniä
Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.
VAALIOHJESÄÄNTÖ I LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tarkoitus Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.
Yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäsenet valitsee Tampereen yliopiston
1 (6) TAMPEREEN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 4.11.2016 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Tätä vaalijohtosääntöä sovelletaan yliopistokollegion, yliopiston hallituksen sekä yliopistolain
TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA
sivu 1/6 TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA Edustajiston päätös 5.8.2009, 27.1.2010, 20.4.2011 ja 20.5.2015. 1 LUKU Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,
VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Yleistä
Ver. 25.8.2017, (Hyväksytty hallituksen kokouksessa 25.8.2017) VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Yleistä 1 Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) -kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus
Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön
JOHTOSÄÄNTÖ 1(10) 8.10.2012 HELSINGIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Johtosääntöön on tehty seuraavat muutokset ja lisäykset: 1 :n 1. ja 4.
Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö
Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus 1 1 1 1 1 1 1 0 1 Sisältö I Yleistä... Soveltamisala... II Hakukelpoisuus... Ensisijaisen tutkinnonsuoritusoikeuden vaikutus...
Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET
1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2
II luku Keskusvaalilautakunta VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. III luku Ehdokasasettelu, vaaliliitto ja vaalirengas
Sivu 1/6 VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013, 22.4.2015 ja. I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston
HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA V A A L I J Ä R J E S T Y S. I luku Yleisiä määräyksiä
Edustajisto hyväksynyt 17.12.2013 HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA V A A L I J Ä R J E S T Y S I luku Yleisiä määräyksiä 1 Yleistä Ylioppilaskunnan edustajiston vaalissa valitaan edustajiston jäsenet
TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA
sivu 1/6 TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA Edustajiston päätös 5.8.2009, 27.1.2010 ja,20.4.2011 ja 20.5.2015. Formatted: Left Formatted: Number of columns: 1
POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS
1 (5) Vaalijärjestys on OP Osuuskunnan hallintoneuvoston 9.6.2016 vahvistaman mallivaalijärjestyksen mukainen POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta
1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta. 2 Äänestystapa KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS
1 (5) KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta 2 Äänestystapa Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainitut edustajiston vaalit toimitetaan osuuspankin omistaja-asiakkaiden
Tampereen yliopiston vaalijohtosääntö
6.9.2010 1/8 Tampereen yliopiston vaalijohtosääntö Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 6.9.2010 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Tätä vaalijohtosääntöä sovelletaan yliopistokollegion ja yliopistolain (558/2009)
SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020
1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14
Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Esittelymenettelyn käyttö 3 Hakukelpoisuus 4 Valintamenettely
Edustajiston hyväksymä 21.9.2017 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Esittelymenettelyn käyttö 3 Hakukelpoisuus 4 Valintamenettely 2. luku Valintamenettely
Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa)
1 VAALITAPA Tehyn Järvenpään ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän varajäsenensä sekä ammattiosaston edustajat paikallisosaston kokouksiin valitaan ammattiosaston
Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti.
Vaalijärjestys Valtuusto 2.9.2014 VALTUUSTON VAALI 1 VAALITAPA Tässä vaalijärjestyksessä Kelan toimihenkilöt ry:tä kutsutaan yhdistykseksi, jonka valtuuston varsinaiset ja varajäsenet valitaan yhdistyksen
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan VAALIJÄRJESTYS. I luku: Yleisiä määräyksiä
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan VAALIJÄRJESTYS I luku: Yleisiä määräyksiä 1 Vaalijärjestyksen voimassaolo Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalissa sekä suoritettaessa jäsenäänestyksiä
Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.
VAALIOHJESÄÄNTÖ I LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tarkoitus Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta. II LUKU:
Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu;
1 HELSINGIN YLIOPISTO Hallintovirasto 8.9.2006 Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Lakiasiain yksikkö Keskusvaalilautakunta TIEDEKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama
Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö
Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopiston vaaliohjesääntö Hallitus 11.3.2013 1 Sisältö: Soveltaminen 1 Soveltaminen Äänioikeus ja vaalikelpoisuus 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus Vaalitoimikunta 4 Vaalitoimikunta
Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä
Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä I LUKU - Yleistä 1 Soveltaminen Opiskelijakunnan sääntöjen mukaisesti
OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINTAOHJESÄÄNTÖ
OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINTAOHJESÄÄNTÖ Päivitetty edustajiston kokouksessa 15.5.2019. SISÄLLYS 1 LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ... 3 1 Säännösperusta... 3 2 Soveltamisala... 3 3 Valintojen järjestäminen... 4
VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. III luku Ehdokasasettelu, vaaliliitto ja vaalirengas. II luku Keskusvaalilautakunta
VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013 ja 22.4.2015. I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa
OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINTAOHJESÄÄNTÖ. Päätetty edustajiston järjestäytymiskokouksessa
OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINTAOHJESÄÄNTÖ Päätetty edustajiston järjestäytymiskokouksessa 6.11.2018. SISÄLTÖ 1 LUKU Yleisiä määräyksiä...1 1 Säännösperusta...1 2 Soveltamisala...1 3 Valintojen järjestäminen...1
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 25.9.2009, muutettu hallituksen päätöksillä 14.6.2013 ja 20.6.2017. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tämän vaalijohtosäännön määräykset
Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä)
Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä) 1 VAALITAPA Tehyn NordLabin ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut
2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö,
LAPIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleistä 1 Lapin yliopiston yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen yliopiston henkilökuntaa edustavat jäsenet valitaan vaaleilla sen mukaan kuin
HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS
HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Helsingin Seudun Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainittu Vaaleilla valittavien
Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Keskusyhteisön nimittämät edustajat:
1 (5) HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Helsingin Seudun Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainittu Vaaleilla valittavien
TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ HALLINNON OPISKELIJAEDUSTAJISTA
1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ HALLINNON OPISKELIJAEDUSTAJISTA 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 I LUKU Yleisiä säännöksiä
Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö
Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sivistysjaosto 22.9.2009 TOIMINTA-AJATUS - Nuorten silimin Nuorisovaltuuston tarkoituksena on saada Kiimingissä nuorten ääni kuuluville, ideat esille ja
LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2018 x 1 Sisällys 1. NUORISOVALTUUSTON TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TOIMINTASÄÄNNÖN SOVELTAMINEN 2 3. NUORISOVALTUUSTON VALITSEMINEN
TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ HALLINNON OPISKELIJAEDUSTAJISTA
1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ HALLINNON OPISKELIJAEDUSTAJISTA 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 I LUKU Yleisiä säännöksiä
OULUN YLIOPISTON HALLITUS Pöytäkirja 11/2015 OULUN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS. Aika Torstai kello
OULUN YLIOPISTON HALLITUS 17.12.2015 Pöytäkirja 11/2015 1 OULUN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS Aika Torstai 17.12.2015 kello 9.30 14.30 Paikka Oulun yliopiston päärakennus, HR 144 Pentti Kaiteran katu 1,
SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 (6)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 1 (6) 1 Ohjesääntö 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus 4 Vaalilautakunta Tämä
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 24.2.1999 Muutettiin hallituksen kokouksessa 27.2.2002 8 :n 2 mom., 22 :n 2 mom., 24 :n 2 ja 3 mom. ja 37 :n 2 ja 3
UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS
LIITTOKOKOUS 1(5) UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS 2015-2017 Hyväksytty liittokokouksessa 25.11.2014 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Sen lisäksi mitä Upseeriliiton sääntöjen 10 ja 18 pykälissä puheenjohtajan ja liittovaltuuston
Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Ohjesääntö 1 (5) Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista 1. luku Yleistä 1 Säännösperusta 2 Sovellusala Yliopistoilla on perustuslain 123 perusteella itsehallinto. Yliopistolain
VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. II luku Keskusvaalilautakunta ja äänestyspisteet. äänivaltaisten jäsenten joukosta keskusvaalilautakunnan.
VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013 ja 22.4.2015. I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa
Valtuuskunnan vaaliopas 2019
Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Suomen valtuuskunnan vaali suoritetaan 14.10. 4.11.2019. Vaalissa liiton jäsenet valitsevat valtuuskuntaan 30 jäsentä ja 10 varajäsentä sekä kaksi opiskelijajäsentä varajäsenineen
EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) MUUTOKSET.
EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) Voimassa oleva 1 Vaalien aika ja äänestystapa Ikaalisten Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuspankin
Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.
PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.
VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. II luku Keskusvaalilautakunta ja äänestyspisteet
VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013, I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa valitaan edustajistoon
LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA LAMKO VAALIOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty edustajiston kokouksessa
LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA LAMKO VAALIOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty 28.3.2018 edustajiston kokouksessa 1 Yleistä Tämän vaaliohjesäännön määräyksiä noudatetaan järjestettäessä Lahden ammattikorkeakoulun
Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys
s. 1 / 6 Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys 1 Vaalit Suomen Fysioterapeutit Finlands Fysioterapeuter ry:n (josta myöhemmin tässä äänestys- ja vaalijärjestyksessä käytetään nimitystä
Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry SYYSKOKOUS 22.11.2008 Vaalijärjestys, hyväksytty syyskokouksessa 22.11.2008
KEPAN VAALIJÄRJESTYS I luku Yleisiä määräyksiä Vaalit 1 Kehitysyhteistyön palvelukeskus ry:n (KEPA) päätöksenteossa käytetään vaalimenettelyä puheenjohtajien ja hallituksen valinnassa. Yhdistyksen säännöissä
EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE
PIELISEN OSUUSPANKKI EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE 17.3.2011 1 Vaalien aika ja äänestystapa Pielisen Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten
TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.1.2017 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään Tampereen
EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 1 Vaalien aika, äänestystapa
EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS 1 Vaalien aika, äänestystapa Pohjolan Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan
Ohjesa a nto hallinnon opiskelijaedustajista
Ohjesa a nto hallinnon opiskelijaedustajista 1. luku Yleistä 1 Säännösperusta Yliopistoilla on perustuslain 123 perusteella itsehallinto. Yliopistolain (558/2009) 3 perusteella itsehallintoon kuuluu päätöksenteko-oikeus
SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020
1(8) VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020 1. Yleistä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaalit toimitetaan
Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa
Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 22.1.2012 Toisen vaalin vaalipäivä 5.2.2012 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa
Edustajiston vaalijärjestys, yksi jäsenalue 1 (5) PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Pihtiputaan Osuuspankin sääntöjen 14 :ssä mainittu edustajiston jäsenten
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet
TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa
1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,
ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN
ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN Tehtävätaulukko Äänioikeutettu jäsen Ehdokasilmoituksen laatija Ehdokasilmoituksen asiamies Ehdokas Jäsenyys Ikä Asuinpaikka 31.12.2017
Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä.
Vaalijärjestys 1 Vaalijärjestyksen tarkoitus Tällä vaalijärjestyksellä määritellään menettelytavat valittaessa edustajiston jäseniä, vaaleissa, jotka koskevat puheenjohtajien, muiden hallituksen jäsenten
ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS
ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS 24.11.2016 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus 1.1 Suomen Farmasialiiton edustajiston vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, liiton sääntöjä ja tätä äänestys- ja vaalijärjestystä.
VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 ( 5)
VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 ( 5) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 (Hyväksytty edustajiston kokouksessa) HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesääntö
KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 2 Jäsenalueittain valittavien edustajien lukumäärä
1 (5) KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Kainuun Osuuspankin sääntöjen 14 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuspankin jäsenten äänestyksellä
Liite 9A Kepan hallitus PÄIVITETTY VAALIJÄRJESTYS Hyväksytty syyskokouksessa
I luku Yleisiä määräyksiä Vaalit 1 Kepa ry:n päätöksenteossa käytetään vaalimenettelyä puheenjohtajien ja hallituksen valinnassa. Yhdistyksen säännöissä todetaan jäsenjärjestön äänikelpoisuus ja ehdot,
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association
VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet
VAALIAIKATAULU Seurakuntavaalit 2018 1 viimeistään 31.5. (suositus; hyvissä ajoin ennen kesälomakautta huhti - toukokuussa) Valmistavat toimenpiteet 1. Kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan
Asukkaiden kokous valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin.
MUUTOKSET VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖÖN 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratian tarkoituksena on yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun lain mukaisesti antaa asukkaille
Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.
1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta
Slovenia-seuran säännöt
Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Student Union of South-Eastern Finland University of Applied Sciences
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan Vaaliohjesääntö 1 Yleistä Tätä vaalijärjestystä noudatetaan valittaessa jäsenet Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (myöh. opiskelijakunta)
Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa
Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 28.1.2018 Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä 11.2.2018 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Huhtikuu 2017 Valtuusto
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt
Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia
TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto )
Nuorisovaltuusto 23.2.2015 11/Liite nro 1 TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto 20.3.2001 18) Nuorisovaltuuston työjärjestys on päivitetty 1.3.2012 12, voimaantulo 1.3.2012 HUITTISTEN NUORISOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS
INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND)
1 INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 NIMI... 2 2 JÄSENET... 2 3 KANSALLINEN NEUVOSTO... 2 A. Virkailijat...
Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt
Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta
LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN
1(8) VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 1. Yleistä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaalit toimitetaan
UUDEN TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS. Uuden Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan keskusvaalilautakunnan vahvistama.
UUDEN TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS Uuden Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan keskusvaalilautakunnan 4.5.2018 vahvistama. SISÄLTÖ 1 LUKU Yleistä...1 1 Yleistä...1 2 LUKU Vaaleihin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 258 n vaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002995 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa toimikaudekseen kaupunginvaltuuston
European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt
European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on European Law Students Association ELSA Turku ry. 2 Kielet Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta rekisteröimis-
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET 1.1.2016 31.12.2017
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET 1.1.2016 31.12.2017 TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Luottamusmiesvaali 1 (5) Viestintäalan toimihenkilöiden luottamusmiesvaalien
Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET
Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET Sisältö 1... 1 2 Luottamusmiehen valinta ja toimiaika... 1 3 Luottamusmiehen tehtävät... 3 4 Vaalien ajankohta ja tiedottaminen... 4 5 Ehdokkaiden asettaminen...
TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS
1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 I LUKU Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä vaalijärjestystä
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle
3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.
OULUN ETELÄ- JA KESKIPOHJALAINEN OSAKUNTA RY:n SÄÄNNÖT I LUKU YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA ALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä osakunta, nimi on Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS. Yleisiä säännöksiä
1 2 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS 3 4 I Yleisiä säännöksiä 5 6 7 8 9 10 1 Soveltamisala Sen lisäksi, mitä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan säännöissä ja vaalijärjestyksessä
2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa
HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening
Tämän ohjesäännön lisäksi noudatetaan edustajistovaalien järjestämisessä voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä opiskelijakunnan sääntöjä.
1 Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta VAALIOHJESÄÄNTÖ I luku Yleisiä määräyksiä 1 Voimassaolo Tämä ohjesääntö toimii yhdistyslain tarkoittamana äänestys- ja vaalijärjestyksenä Seinäjoen ammattikorkeakoulun
Keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen, kun paikalla on vähintään neljä jäsentä, joista yksi on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.
Vaaliohjesääntö 1 (8) VAALIOHJESÄÄNTÖ Luku 1 YLEISTÄ 1 SOVELTAMINEN Tämän vaaliohjesäännön määräyksiä noudatetaan järjestettäessä Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalit. Vaaliohjesääntöä
Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys 1 (5)
Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys 1 (5) 1 Vaalijärjestys Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaaleissa noudatetaan opiskelijakunnan sääntöjen lisäksi tämän
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. Yleisiä säännöksiä
1 2 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS 3 4 I Yleisiä säännöksiä 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 1 Soveltamisala Tätä vaalijärjestystä noudatetaan Aalto-yliopiston
Lapin yliopiston varallisuusoikeuden instituutin johtosääntö Lapin yliopiston hallitus on hyväksynyt kokouksessaan 22.8.2017 seuraavan johtosäännön: 1 Instituutin nimi on Lapin yliopiston varallisuusoikeuden
Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1
Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus