TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ HALLINNON OPISKELIJAEDUSTAJISTA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ HALLINNON OPISKELIJAEDUSTAJISTA"

Transkriptio

1 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ HALLINNON OPISKELIJAEDUSTAJISTA I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Säännösperusta Yliopistoilla on perustuslain 123 perusteella itsehallinto. Yliopistolain (558/2009) 3 perusteella itsehallintoon kuuluu päätöksenteko-oikeus sisäiseen hallintoon kuuluvista asioista, mikä tapahtuu yliopistolain 4 mukaan professorien, muun henkilökunnan ja opiskelijoiden kesken. Yliopistolain 3 luvun mukaan itsehallinto perustuu toimielimiin. Yliopistotason toimielimistä määrätään yliopistolaissa sekä Taideyliopiston johtosäännössä (TJ). Taideyliopiston akatemioiden toimielimistä määrätään Kuvataideakatemian ohjesäännössä, Sibelius-Akatemian ohjesäännössä ja Teatterikorkeakoulun ohjesäännössä. Yliopistolain 46 mukaan ylioppilaskunnalla on erityinen julkisoikeudellinen tehtävä nimetä yliopistolain 3 luvussa kuvattujen yliopiston toimielinten opiskelijajäsenet. Lisäksi ylioppilaskunta nimeää johtosäännöillä määrätyt opiskelijaedustajat sekä muut yliopiston asettamat opiskelijaedustajat. Tämä ohjesääntö määrittää periaatteet, joilla Taideyliopiston ylioppilaskunta valitsee hallinnon opiskelijaedustajat. Lisäksi ohjesääntö määrittää, miten ylioppilaskunta ohjaa hallinnon opiskelijaedustajien toimintaa. 2 Soveltamisala Tätä ohjesääntöä sovelletaan valittaessa hallinnon opiskelijaedustajia seuraaviin toimielimiin: 1. Yliopiston hallitus (TJ 5 ) 2. Yliopistokollegio (TJ 10 ) 3. Tutkintolautakunta (TJ 14 ) 4. Opintotukilautakunta (TJ 15 ) 5. Yliopiston hallituksen tai rehtorin asettamat neuvoa-antavat tai tilapäiset toimielimet (TJ 16 ) 6. Akatemioiden johtokunnat (TJ 20 ) 7. Muut yliopistotason toimielimet 8. Akatemioiden opetus- ja tutkimusasioita käsittelevät asiantuntijaneuvostot 9. Muut akatemioiden ohjesäännöissä erikseen nimettävät toimielimet 10. Laitos- tai osastotason ylimmät päättävät toimielimet. Muiden kuin yllä lueteltujen akatemia- ja laitos- tai osastotasoisten toimielinten ja työryhmien opiskelijaedustajien valinnasta määrätään hallituksen vuotuispäätöksellä. Myös näiden kohdalla noudatetaan kuitenkin soveltuvin osin tämän ohjesäännön määräyksiä.

2 II LUKU Hallinnon opiskelijaedustajien asema 3 Vaalikelpoisuus Vaalikelpoinen hallinnon opiskelijaedustajan valinnassa on henkilö, jolla on oikeus suorittaa Taideyliopistossa alempi korkeakoulututkinto, ylempi korkeakoulututkinto, lisensiaatin tutkinto tai tohtorin tutkinto. Vaalikelpoisuuden edellytyksenä on, että opiskelija on ilmoittautunut läsnäolevaksi Taideyliopistoon ennen haun päättymispäivää. Vaalikelpoinen yliopiston hallitukseen, yliopistokollegioon ja akatemioiden johtokuntiin ei kuitenkaan ole henkilö, joka katsotaan vaalikelpoiseksi henkilökuntaan kuuluvana. 4 Vaalikelpoisuuden menettäminen ja hallintoelimestä eroaminen Henkilö menettää vaalikelpoisuutensa kesken toimikauden, jos hän ilmoittautuu poissaolevaksi tai hänellä ei enää ole tutkinnonsuoritusoikeutta Taideyliopistossa. Henkilö menettää vaalikelpoisuutensa myös, jos hänet otetaan sellaiseen palvelussuhteeseen, että hänet katsottaisiin yliopiston vaaleissa henkilökuntaan kuuluvaksi. Vaalikelpoisuutensa menettänyt opiskelija katsotaan eronneeksi, mikäli kyseessä on toimielin, johon ylioppilaskunta on suorittanut lopullisen jäsenten valinnan. Vaalikelpoisuuden menettämisen kesken toimikauden toteaa hallitus, ellei sen vuotuispäätöksestä muuta johdu. Hallintoelimistä eroamisessa noudatetaan sitä, mitä yliopistolaissa, yliopiston johtosäännössä ja akatemioiden ohjesäännöissä määrätään. Ellei tarkempia määräyksiä ole, pyydetään eroa siltä taholta, joka kyseisen toimielimen opiskelijajäsenet on valinnut. 5 Suostumus Ketään ei voi valita tai määrätä toimielimen jäseneksi vastoin tahtoaan. 6 Velvollisuudet Hallinnon opiskelijaedustaja tai hänen varajäsenensä on velvollinen osallistumaan toimielimen kokouksiin ja pitämään opiskelijayhteisön tietoisena toimielimen merkittävistä tapahtumista. 7 Oikeudet Hallinnon opiskelijaedustajalla on oikeus käyttää tehtävänsä tueksi ylioppilaskunnan resursseja ylioppilaskunnan hallituksen osoittamalla tavalla. 8 Edustavuus Hallinnon opiskelijaedustaja edustaa tehtävässään kaikkia Taideyliopiston opiskelijoita ja koko yliopistoyhteisön etua. Hänen tulee erityisesti merkittävistä linjakysymyksistä päätettäessä pitää yhteyttä ylioppilaskunnan hallitukseen ja ottaa huomioon ylioppilaskunnan asiasta mahdollisesti tekemät linjaukset.

3 Rekisteri Kaikkien toimielinten opiskelijajäsenistä ja ylioppilaskunnan asiantuntijajäsenistä pidetään rekisteriä. Rekisterin tietoja ylläpitää pääsihteerin osoittama työntekijä. Rekisteristä laaditaan rekisteriseloste III LUKU Haku hallinnon opiskelijaedustajaksi 10 Hakuaika Avoinna oleva opiskelijajäsenen luottamustoimi on julistettava hakuun. Hakuun julistamisesta ja hakuilmoituksesta määrää tarkemmin hallitus vuotuispäätöksellään. Mikäli voimassaolevaa vuotuispäätöstä ei ole, vastaa hallitus kaikkien avoinna olevien opiskelijajäsenen tehtävien hakuun julistamisesta ja hakuilmoituksesta. Luottamustoimi on julistettava hakuun mahdollisimman pian sen jälkeen, kun yliopisto tai opiskelijajäsen itse on ilmoittanut vapautuvasta paikasta. Opiskelijajäsenen paikan vapautuessa lukukausien välisenä aikana voidaan valintaa lykätä seuraavan lukukauden alkuun. Hakuaika 2.1 :n mukaisiin hallinnon opiskelijaedustajan tehtäviin on alkamis- ja päättymispäivä mukaan lukien määrättävä vähintään kymmeneksi (10) päiväksi. Alle kuusi (6) kuukautta kestäviin ja muihin kuin 2.1 :n mukaisiin hallinnon opiskelijaedustajan tehtäviin voidaan hakuaika lyhentää viiteen (5) arkipäivään. Luottamustoimi voidaan julistaa uudelleen hakuun tai hakuaikaa pidentää, jos ylioppilaskunnan hallitus katsoo opiskelijoiden edun sitä vaativan. Luottamustoimen tultua uudelleen haettavaksi tai hakuajan pidennetyksi luottamustoimen aikaisemmat hakijat otetaan huomioon ilman uutta hakemusta. Mikäli avautuvaan opiskelijajäsenen paikkaan ei pystytä valitsemaan uutta edustajaa ennen kuin nykyisen edustajan ero astuu voimaan, hoitaa varaedustaja opiskelijaedustajan tehtäviä kunnes uusi edustaja on valittu tai toimikausi päättyy. Mikäli vakituista varaedustajaa ei ole, voi hallitus nimetä ilman hakua väliaikaisen varaedustajan siksi aikaa, kunnes uusi edustaja on valittu. 11 Hakuilmoitus Haku hallinnon opiskelijaedustajaksi julistetaan avatuksi hakuilmoituksella, joka julkaistaan 12 kuvaamalla tavalla välittömästi haun avautuessa. Ilmoituksessa tulee olla lyhyt kuvaus toimielimen tehtävistä, lisätietoja antavan henkilön yhteystiedot ja hakemuksen viimeinen jättöaika sekä mahdollisuuksien mukaan tiedot toimielimen kielestä ja toimikauden pituudesta. 12 Tiedottaminen Opiskelijajäsenen luottamustoimi julistetaan avoimeksi ilmoituksella ylioppilaskunnan virallisella ilmoitustaululla. Tämän lisäksi hallitus voi määrätä vuotuispäätöksellään muista mahdollisista tiedotuskanavista, joiden kautta avoimeksi julistetusta luottamustoimesta tiedotetaan.

4 Kaikille toimielimeen hakeneille ilmoitetaan valintapäätöksestä viimeistään hallituksen tai edustajiston kokouksen päätösluettelon julkistamista seuraavien kahden arkipäivän kuluessa. Hallituksen tai edustajiston päätöksestä ilmoittaa eteenpäin pääsihteeri tai hänen sijaisensa. Tiedottamisessa on huomioitava se, mitä hallintolaissa (434/2003) ja kielilaissa (432/2003) määrätään kansalaisen oikeudesta käyttää omaa kieltään. 13 Hakemukset Voidakseen tulla nimetyksi toimielimeen on henkilön laadittava ylioppilaskunnalle kirjallinen hakemus, jonka vaatimuksista hallitus voi määrätä tarkemmin vuotuispäätöksellään. Hakemusten käsittelystä vastaa pääsihteeri tai hänen nimetty sijaisensa. Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti. Niihin voi kuitenkin tarvittaessa pyytää lausunnot asianomaisilta akatemiakohtaisilta jaostoilta. Hakemuksia käsitellessä on huomioitava se, mitä hallintolaki (434/2003) määrää hallintoasian vireilletulosta IV LUKU Valinta hallinnon opiskelijaedustajaksi 14 Valinta Toimielimeen voidaan valita vain siihen hakemuksensa määräaikaan mennessä jättänyt henkilö. Ylioppilaskunta käyttää yliopistolain 46 :n mukaista julkista valtaa hallinnon opiskelijaedustajia valitessaan. Valintaa tehtäessä on huomioitava erityisesti hallintolain (434/2003) vaatimukset tasapuolisuudesta, puolueettomuudesta ja esteellisyydestä. Tämän ohjesäännön alaiset hallinnon opiskelijaedustajat valitsee edustajisto tai hallitus ylioppilaskunnan sääntöjen, tämän ohjesäännön ja hallituksen vuotuispäätöksen mukaisesti. Hallitus voi erityisistä syistä nimetä toimielimeen ilman hakemusta hallituksen jäsenen, ylioppilaskunnan työntekijän tai jonkun muun suostumuksensa antaneen, asiantuntevan opiskelijan ilman, että toimielimen paikka julistetaan hakuun, kun se katsoo opiskelijan edun sitä vaativan. Tällä tavoin voidaan aina toimia myös tilanteessa, jossa toimielimeen ei julkisesta hausta huolimatta ole saatu riittävästi hakuilmoituksen tai tämän ohjesäännön vaatimukset täyttäviä hakijoita. 15 Yliopiston hallituksen opiskelijajäsenten valinta Hallitus tai hallituksen asettama työryhmä haastattelee hakemusten perusteella tarpeelliseksi katsomansa määrän hakijoita. Hakemusten ja haastattelujen perusteella hallitus tekee esityksen valittavista henkilöistä edustajistolle, joka valitsee yliopiston hallituksen opiskelijajäsenet. Erityisesti yliopiston hallituksen opiskelijajäsenten on tärkeää tiedostaa edustavansa kaikkia Taideyliopiston opiskelijoita.

5 Yliopistokollegion opiskelijajäsenten valinta Yliopistokollegion opiskelijajäsenet valitsee edustajisto hallituksen esityksestä. Yliopistokollegion kuusi (6) opiskelijaedustajapaikkaa täytetään niin, että jokaisesta akatemiasta valitaan kaksi opiskelijaedustajaa. Tilanteessa, jossa jostakin akatemiasta ei ilmoittaudu riittävästi päteviä hakijoita, edustajisto valitsee parhaaksi katsomansa hakijat. 17 Muiden yliopistotasoisten toimielinten opiskelijajäsenten valinta Yliopistotasoisiin toimielimiin tulee pyrkiä valitsemaan opiskelijaedustajia kaikista Taideyliopiston akatemioista. 18 Akatemiakohtaisten toimielinten opiskelijajäsenten valinta Akatemiakohtaisten toimielinten opiskelijajäsenet valitaan kyseisen akatemian opiskelijoiden keskuudesta. 19 Muita rajoituksia opiskelijajäsenten valinnassa Mikäli toimielin tai siinä avoinna oleva opiskelijajäsenen paikka koskettaa vain tiettyä opintoalaa tai tutkintotasoa, valitaan opiskelijajäsenet mahdollisuuksien mukaan kyseisen opintoalan tai tutkintotason opiskelijoiden keskuudesta V LUKU Muutoksenhaku 20 Muutoksenhaku Ylioppilaskunnan hallituksen asettaman työryhmän tai jaoston päätökseen voi hakea oikaisua ylioppilaskunnan hallitukselta. Työryhmän tai jaoston päätökseen, johon voi tällä tavoin hakea oikaisua, ei saa hakea muutosta valittamalla. Ylioppilaskunnan edustajiston ja hallituksen päätökseen voi hakea muutosta kuten ylioppilaskunnan säännöissä määrätään. Tämä koskee myös hallituksen 1 momentin mukaiseen oikaisuvaatimukseen antamaa päätöstä. Päätökseen, joka on luonteeltaan yksinomaan valmistelua tai toimeenpanoa, ei saa hakea muutosta valittamalla VI LUKU Muut säännökset 21 Ohjesäännön muuttaminen ja voimaantulo Tämän ohjesäännön muuttamisesta voidaan päättää edustajiston kokouksessa enemmistöllä läsnä olevien edustajiston jäsenten äänistä. Muutokset astuvat voimaan välittömästi, ellei päätöksessä toisin mainita. Niiden tehtävien osalta, joiden haku on avattu ennen muutosten astumista voimaan, sovelletaan aiemmin annettuja ohjeita.

6 Tämä ohjesääntö astuu voimaan edustajiston vahvistettua sen. Edustajisto on hyväksynyt tämän ohjesäännön kokouksessaan 4/

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ HALLINNON OPISKELIJAEDUSTAJISTA

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ HALLINNON OPISKELIJAEDUSTAJISTA 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ HALLINNON OPISKELIJAEDUSTAJISTA 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 I LUKU Yleisiä säännöksiä

Lisätiedot

Ohjesa a nto hallinnon opiskelijaedustajista

Ohjesa a nto hallinnon opiskelijaedustajista Ohjesa a nto hallinnon opiskelijaedustajista 1. luku Yleistä 1 Säännösperusta Yliopistoilla on perustuslain 123 perusteella itsehallinto. Yliopistolain (558/2009) 3 perusteella itsehallintoon kuuluu päätöksenteko-oikeus

Lisätiedot

Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista

Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Ohjesääntö 1 (5) Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista 1. luku Yleistä 1 Säännösperusta 2 Sovellusala Yliopistoilla on perustuslain 123 perusteella itsehallinto. Yliopistolain

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus 1 1 1 1 1 1 1 0 1 Sisältö I Yleistä... Soveltamisala... II Hakukelpoisuus... Ensisijaisen tutkinnonsuoritusoikeuden vaikutus...

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA sivu 1/6 TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA Edustajiston päätös 5.8.2009, 27.1.2010, 20.4.2011 ja 20.5.2015. 1 LUKU Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA sivu 1/6 TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA Edustajiston päätös 5.8.2009, 27.1.2010 ja,20.4.2011 ja 20.5.2015. Formatted: Left Formatted: Number of columns: 1

Lisätiedot

I luku Yleisiä määräyksiä. Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla.

I luku Yleisiä määräyksiä. Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla. 1/10 I luku Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla. Tämän ohjesäännön määräyksien lisäksi hallinnon

Lisätiedot

Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä

Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä I LUKU - Yleistä 1 Soveltaminen Opiskelijakunnan sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

I luku Yleisiä määräyksiä. Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla.

I luku Yleisiä määräyksiä. Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla. 1/12 I luku Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla. Tämän ohjesäännön määräyksien lisäksi hallinnon

Lisätiedot

Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Esittelymenettelyn käyttö 3 Hakukelpoisuus 4 Valintamenettely

Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Esittelymenettelyn käyttö 3 Hakukelpoisuus 4 Valintamenettely Edustajiston hyväksymä 21.9.2017 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Esittelymenettelyn käyttö 3 Hakukelpoisuus 4 Valintamenettely 2. luku Valintamenettely

Lisätiedot

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopiston vaaliohjesääntö Hallitus 11.3.2013 1 Sisältö: Soveltaminen 1 Soveltaminen Äänioikeus ja vaalikelpoisuus 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus Vaalitoimikunta 4 Vaalitoimikunta

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJATUTKIJAT

HELSINGIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJATUTKIJAT Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallituksen hyväksymä 2.10.2017 HELSINGIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJATUTKIJAT OHJESÄÄNTÖ TOHTORIKOULUTETTAVIEN EDUSTAJIEN VALINTATAVASTA I luku Yleisiä määräyksiä

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö TAIDEYLIOPISTO Johtosääntö Käsittely: 1. Taideyliopiston johtosääntötoimikunta 10.8.2012 Johtosäännön lähtökohdat ja periaatteet 2. Hallituksen iltakoulu 16.8.2012 Kollegion jäsenmäärä ja valinta 3. Taideyliopiston

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: 1 Yliopistoon kuuluminen Yliopistoon kuuluvaksi katsotaan jäseniä ja varajäseniä

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

Edustajiston työjärjestys

Edustajiston työjärjestys Edustajiston työjärjestys Iltakoulussa 17.9.2009 Työjärjestyksen tila Ensimmäinen luonnos laadittu keväällä yhdistyvissä ylioppilaskunnissa Käsitelty viime iltakoulussa Pöydällä jokunen muutosesitys Muutosesitykset

Lisätiedot

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 267 Kokouksen avaaminen 268 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 269 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäsenet valitsee Tampereen yliopiston

Yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäsenet valitsee Tampereen yliopiston 1 (6) TAMPEREEN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 4.11.2016 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Tätä vaalijohtosääntöä sovelletaan yliopistokollegion, yliopiston hallituksen sekä yliopistolain

Lisätiedot

2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö,

2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö, LAPIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleistä 1 Lapin yliopiston yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen yliopiston henkilökuntaa edustavat jäsenet valitaan vaaleilla sen mukaan kuin

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö. Johtosääntö

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö. Johtosääntö TAIDEYLIOPISTO Johtosääntö Käsittely: 1. Taideyliopiston johtosääntötoimikunta 10.8.2012 Johtosäännön lähtökohdat ja periaatteet 2. Hallituksen iltakoulu 16.8.2012 Kollegion jäsenmäärä ja valinta 3. Taideyliopiston

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Sibelius- Akatemian ohjesääntö Käsittely 1. TaiY- johtosääntötoimikunta 10.8.2012 2. Sibelius- Akatemian johtoryhmä 15.1.2013 3. SibAn osastoneuvostot 2013 4. Akateeminen neuvosto 5.2.2013

Lisätiedot

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 60/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain muuttamisesta ja yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ )

KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ ) Tämä kerho-ohjesääntö ohjaa kerhojen toimintaa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa. Myöhemmin näissä säännöissä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskuntaan viitataan sanalla ylioppilaskunta. KERHO-OHJESÄÄNTÖ

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET 1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) Vahvistettu rehtorin päätöksellä 5.11.2015. 1 Opiskelijakunta

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) Vahvistettu rehtorin päätöksellä 5.11.2015. 1 Opiskelijakunta Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 (8) 1 Opiskelijakunta Opiskelijakunnan nimi on Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Opiskelijakunnasta voidaan käyttää lyhennettä KAMO.

Lisätiedot

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ.

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ. Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulun ohjesääntö Käsittely 1. TeaKin johtoryhmä 19.2.2013 2. TeaKin johtoryhmä 5.3.2013 3. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 11.3.2013 4. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 15.4.2013

Lisätiedot

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Kunnanhallitus 179 06.06.2017 Valtuusto 63 14.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021 KH 06.06.2017 179 Kuntalain 32 :n mukaan tulee valtuuston suorittaa kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt Sivu 1 / 10 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 Opiskelijakunta Opiskelijakunnan nimi on Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Opiskelijakunnasta voidaan käyttää myös

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Nimi, kotipaikka ja lainsäädännöllinen asema 2 Ylioppilaskunnan jäsenet 3 Ylioppilaskunnan toimielimet ja toimivallan jakautuminen 4 Hallintomenettely ja toiminnan julkisuus

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO Haluatko vaihtaa pääainetta? TAI Onko sinulla vähintään alempi korkeakoulututkinto toisesta korkeakoulusta ja haluat vaihtaa

Lisätiedot

yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Tarkoitustaan toteuttaessaan ylioppilaskunnan toiminnan on oltava eeppisesti kestävää.

yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Tarkoitustaan toteuttaessaan ylioppilaskunnan toiminnan on oltava eeppisesti kestävää. Luvut, joita muutosesitys koskee I Pykälät, joita muutosesitys koskee 3 Vuoden 2010 hallitus Vuoden 2010 hallitus päätti kokouksessaan 56/2010 esittää edustajistolle sääntöjen 3 :n muuttamista seuraawanlaiseksi:

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON HALLITUS Pöytäkirja 11/2015 OULUN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS. Aika Torstai kello

OULUN YLIOPISTON HALLITUS Pöytäkirja 11/2015 OULUN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS. Aika Torstai kello OULUN YLIOPISTON HALLITUS 17.12.2015 Pöytäkirja 11/2015 1 OULUN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS Aika Torstai 17.12.2015 kello 9.30 14.30 Paikka Oulun yliopiston päärakennus, HR 144 Pentti Kaiteran katu 1,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI 1 Valtuusto LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI 2017-2020 Valtuuston on valittava henkilöt kunnallisiin ja eräisiin valtiollisiin luottamustoimiin. HALLITUS Valtuusto valitsee hallitukseen yhdeksän jäsentä

Lisätiedot

YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI

YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI Professori Kari Lukka Yliopistokollegion puheenjohtaja Turun yliopisto 28.1.2016 2 Yliopistolaki 22 : SÄÄDÖKSET YLIOPISTOKOLLEGIOSTA (I) Julkisoikeudellisessa yliopistossa

Lisätiedot

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo 11.00 kulkueella H. G. Porthanin patsaalle)

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo 11.00 kulkueella H. G. Porthanin patsaalle) Sivu 1/6 EDUSTAJISTON LOKAKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 30.10.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 242 Kokouksen avaus 243 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 15.11.2016 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 10 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Satalinnan Säätiön asuntoloiden ohjesääntö

Satalinnan Säätiön asuntoloiden ohjesääntö Satalinnan Säätiön asuntoloiden ohjesääntö Vahvistettu Satalinnan Säätiön hallituksen kokouksessa I Yleisiä määräyksiä 1 Opiskelija-asunnot Satalinnan Säätiön opiskelija-asuntoloita ovat säätiön hallituksen

Lisätiedot

Luku 1 Hallinnon yleiset periaatteet

Luku 1 Hallinnon yleiset periaatteet Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 4 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja HALLINTOSÄÄNTÖ Luku 1 Hallinnon yleiset periaatteet 1 Yliopiston hallinnon tehtävänä on mahdollistaa yliopiston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 9 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002974 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies Kaupunginhallitus 187 23.05.2017 Valtuusto 39 05.06.2017 Kaupunginhallitus 224 27.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021/Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies 1323/01.45/2017

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 143 Kokouksen avaus 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 145 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Haaga-Helian opiskelijakunta Helga SÄÄNNÖT

Haaga-Helian opiskelijakunta Helga SÄÄNNÖT Haaga-Helian opiskelijakunta Helga SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 Opiskelijakunta... 3 2 Tarkoitus ja toiminta... 3 3 Jäsenet... 3 4 Jäsenmaksu... 3 5 Edustajisto... 4 6 Edustajiston kokoontuminen... 5 7 Hallitus...

Lisätiedot

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään.

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään. Lakiehdotukset 1. Laki yliopistolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yliopistolain (558/2009) 1, 7 a ja 7 b, sellaisina kuin ne ovat, 1 osaksi laeissa 954/2011, 414/2012 ja 497/2015

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen Page 1/5 EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: 7.12.2016 klo 18.15 Paikka: Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 134 Kokouksen avaaminen 135 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 136 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 20 V 7.6.2017, Kasvatus- ja koulutuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002999 T 00 00 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta UUSI HALLITUS Kokous 01/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta 3 Yliopiston rehtorin valinta 4 Muut asiat 3210 2211 1 Kokouksen

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 12. kesäkuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille neuvoston jäsenille Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin ja varadekaanin keskiviikkona 18.6.2008 klo 13.15. Kokouspaikkana on hallituksen kokoushuone, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt Yhdistysrekisterinumero 138.725 Sääntömuutos rek. 17.5.2017 Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt 2(6) Nimi: Myllyhoitoyhdistys ry Kotipaikka: Helsinki Osoite: Oksasenkatu 10

Lisätiedot

Si SIBELIUS-AKATEMIA Yliopistokollegio Päivitysvastuu : Lakimies Dnfb 6'2)/Oi/OVul2

Si SIBELIUS-AKATEMIA Yliopistokollegio Päivitysvastuu : Lakimies Dnfb 6'2)/Oi/OVul2 Si SIBELIUS-AKATEMIA Yliopistokollegio 11.2.2011 Päivitysvastuu : Lakimies Dnfb 6'2)/Oi/OVul2 SIBELIUS-AKATEMIAN YLIOPISTOKOLLEGION TYÖJÄRJESTYS 1. Kollegion työn tavoite ja tehtävät Kollegion toiminnan

Lisätiedot

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu.

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2017 Aika: Torstai 2.3.2017 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), 90570 Oulu.

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 21. elokuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 25.9.2009, muutettu hallituksen päätöksillä 14.6.2013 ja 20.6.2017. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tämän vaalijohtosäännön määräykset

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Torstai 3.12.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 1 Kokouksen avaaminen 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu edustajiston

Lisätiedot

Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa

Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa 1 Soveltamisala Tätä prosessikuvausta sovelletaan silloin, kun henkilö palkataan toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden pituiseen

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Esityslista 30/2017 Aika: 14. syyskuuta 2017 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS. Yleisiä säännöksiä

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS. Yleisiä säännöksiä 1 2 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS 3 4 I Yleisiä säännöksiä 5 6 7 8 9 10 1 Soveltamisala Sen lisäksi, mitä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan säännöissä ja vaalijärjestyksessä

Lisätiedot

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan.

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan. JÄRVENPÄÄN, KERAVAN JA TUUSULAN SEURAKUNTIEN PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUKSEN OHJESÄÄNTÖ Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakutien perheasiain neuvottelukeskuksen tehtävänä on kirkkomme tunnustuksen pohjalla

Lisätiedot

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella Sivu 1/5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 27.11.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 270 Kokouksen avaus 271 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on pitämässään kokouksessa päättänyt:

Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on pitämässään kokouksessa päättänyt: Hallituksen päätösluettelo 29/2013 Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on 19.9.2013 pitämässään kokouksessa päättänyt: - hyväksyä verkkomainosmyyntisopimuksen RC kustannus Oy:n kanssa. - valita

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt

Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan säännöt 1 Opiskelijakunta Opiskelijakunnan nimi on Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Opiskelijakunnasta voidaan käyttää myös virallista lyhennettä

Lisätiedot

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön. 1 341 3236 (Yliopistonkatu 8, E-siipi 3. kerros). Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan 17.12.2003 vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n

Lisätiedot

Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl

Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl 11 O k\v/a\vii OULUN Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 44/2013 Aika: 19.12.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto,

Lisätiedot

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRYTOINTISÄÄNTÖ 1 luku Tehtävät 1 Professorin tehtävät Professorin tehtävistä

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS 3 4 5 6 7 8 9 10 11 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi, mitä Taideyliopiston ylioppilaskunnan säännöissä ja vaalijärjestyksessä

Lisätiedot

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan SÄÄNNÖT

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan SÄÄNNÖT LIITE 1 1(6) Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan SÄÄNNÖT 1 Opiskelijakunta Opiskelijakunnan nimi on Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta, ja siitä voidaan käyttää lyhennettä OSAKO.

Lisätiedot

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, 90570 Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta.

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, 90570 Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2015 Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan

Lisätiedot

Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, Oulu)

Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, Oulu) OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 5/2017 Aika: Tiistai 10.10.2017 klo 16.30 Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, 90570 Oulu) 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 136 1 Helsingin kaupungin peruskoulut, lukiot, aikuislukiot, erityiskoulut, sairaalakoulut ja ammatilliset oppilaitokset Ohje voimassa 31.12.2008 asti KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SISÄLTÖ 1. OPISKELUOIKEUTTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET... 1 2. OPISKELUOIKEUDEN VAIHTAMINEN... 1 2.1. Koulutusohjelman, pääaineen

Lisätiedot

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme (kohdasta 382) Sami-Petteri Seppä

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme (kohdasta 382) Sami-Petteri Seppä Sivu 1/8 Pöytäkirja 26/2015 Aika: 10. syyskuuta 2015 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Mikko Mononen, puheenjohtaja Janika Takatalo, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö 15.11.2010 1/6 Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8 kohdan, 31 :n ja 33 :n 3 momentin nojalla Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 15.11.2010. Tämä

Lisätiedot

Kunnanhallituksen vaali ja kunnanhallituksen toimikauden pituudesta päättäminen

Kunnanhallituksen vaali ja kunnanhallituksen toimikauden pituudesta päättäminen Kunnanhallitus 115 15.05.2017 Kunnanhallituksen vaali ja kunnanhallituksen toimikauden pituudesta päättäminen 7/010/2017 Kunnanhallitus 15.05.2017 115 Toimielin Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa ja

Lisätiedot

LUKU I YHDISTYSASEMA

LUKU I YHDISTYSASEMA 1/8 1 Yleistä LUKU I YHDISTYSASEMA Tässä ohjesäännössä esitetyt oikeudet ja velvollisuudet koskevat sellaisia yhdistyksiä, joille Tamy on myöntänyt Tamyn piirissä toimivan yhdistyksen aseman. Yhdistysaseman

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 55 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Valtioneuvosto on tehnyt 16. kesäkuuta 2016 päätöksen Kuopion ja Juankosken

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 55 21.11.2016 40 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 28.5.2008 6/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Oikeustieteiden tiedekunnan dekaanin

Lisätiedot

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on European Law Students Association ELSA Turku ry. 2 Kielet Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta rekisteröimis-

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS. Yleisiä säännöksiä

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS. Yleisiä säännöksiä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS I Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi, mitä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan säännöissä ja vaalijärjestyksessä säädetään, noudatetaan

Lisätiedot

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Valtioneuvoston päätöksen jälkeen lääninhallitus asettaa järjestelytoimikunnan, joka asettamisensa jälkeen vastaa uuden kunnan hallinnon järjestämisen

Lisätiedot

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta. VAALIOHJESÄÄNTÖ I LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tarkoitus Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Lisätiedot

Kuntaan palvelussuhteessa olevaan sovelletaan palkkioiden osalta tätä palkkiosääntöä sekä kulloinkin voimassa olevia virka- ja työehtosopimuksia.

Kuntaan palvelussuhteessa olevaan sovelletaan palkkioiden osalta tätä palkkiosääntöä sekä kulloinkin voimassa olevia virka- ja työehtosopimuksia. KIRKKONUMMEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaantulopäivämäärä 1.2.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkioita luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 15 V 7.6.2017, Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003127 T 00 00 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

2. Säätiön tarkoituksena on edistää ja taloudellisesti tukea Suomen lastensuojelutyötä sen eri muodoissa.

2. Säätiön tarkoituksena on edistää ja taloudellisesti tukea Suomen lastensuojelutyötä sen eri muodoissa. Lasten Päivän Säätiö sr Stiftelsen Barnens Dag sr Säännöt 1. Säätiön nimi on Lasten Päivän Säätiö sr, ruotsiksi Stiftelsen Barnens Dag sr. Säätiön kotipaikka on Helsingin kaupunki ja sen toiminta-alue

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (5) 13 Tarkastuslautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002990 T 00 00 02 Päätösehdotus päättää valita toimikaudekseen tarkastuslautakuntaan

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto,

Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto, Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö Salon kaupunginvaltuusto, 20.5.2013 83 698/01.02.01/2013 2(6) Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala 3 2 Kokouspalkkiot 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena on koko Suomi.

Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena on koko Suomi. Suomen Optometrian Ammattilaiset ry I YHDISTYS, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena

Lisätiedot

Rekrytointiapu. HELSINGIN HIIPPAKUNNAN Muistio 1 (6) TUOMIOKAPITULI Heikki Hämäläinen 17.12.2008 Ritva Saario Hannu Ronimus Janne Silvast

Rekrytointiapu. HELSINGIN HIIPPAKUNNAN Muistio 1 (6) TUOMIOKAPITULI Heikki Hämäläinen 17.12.2008 Ritva Saario Hannu Ronimus Janne Silvast HELSINGIN HIIPPAKUNNAN Muistio 1 (6) TUOMIOKAPITULI Heikki Hämäläinen 17.12.2008 Ritva Saario Hannu Ronimus Janne Silvast Rekrytointiapu Sisällysluettelo 1 Johdanto...2 2 Rekrytointiprosessin alku...2

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta.

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2016 Aika: Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu,

Lisätiedot