OULUN YLIOPISTON HALLITUS Pöytäkirja 11/2015 OULUN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS. Aika Torstai kello

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OULUN YLIOPISTON HALLITUS Pöytäkirja 11/2015 OULUN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS. Aika Torstai kello"

Transkriptio

1 OULUN YLIOPISTON HALLITUS Pöytäkirja 11/ OULUN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS Aika Torstai kello Paikka Oulun yliopiston päärakennus, HR 144 Pentti Kaiteran katu 1, Oulu Hallituksen jäsenet Söderlund, Hans, tutkimusprofessori, puheenjohtaja Murto, Risto, toimitusjohtaja, varapuheenjohtaja Bargum, Katja, tuottaja Erkkilä, Pekka, teknologiajohtaja Hiltunen, Jukka, lehtori Jalagin, Seija, yliopistonlehtori Järvelä, Sanna, professori Kauppi, Lea, pääjohtaja Kettunen, Jonne, kauppatieteiden ylioppilas Nisula, Ilari, tekniikan ylioppilas Vaara, Juha, professori Vidgrén, Juha, Ponsse Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Katja Bargum oli paikalla neuvottelupuhelimen välityksellä. Muut Läsnä lisäksi Niinimäki, Jouko, rehtori Pihlajaniemi, Taina, tutkimusrehtori Hentilä, Helka-Liisa, koulutusrehtori Sarén, Matti, yhteistyösuhteiden rehtori Kiuru, Essi, hallintojohtaja Kytösalmi, Pirjo, talousjohtaja Jokinen, Marja, viestintäjohtaja (paikalla 7 :n kohdalla) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus (esittelijä Essi Kiuru) Kutsu kokoukseen oli lähetetty Kokouksessa oli läsnä johtosäännön edellyttämä määrä jäseniä. Päätösesitys: Päätös: Hallitus toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Päätösesityksen mukaisesti. 2 Kokouksen esityslistan hyväksyminen (esittelijä Essi Kiuru) Päätösesitys: Päätös: Esityslista hyväksytään. Päätösesityksen mukaisesti.

2

3

4

5

6

7 OULUN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Liite 1

8 2 Sisällysluettelo Yleisiä määräyksiä 3 Vaalioikeus ja vaalikelpoisuus 3 Vaaleissa noudatettava ryhmäjako 4 Hallituksen vaali 4 Yliopistokollegion vaali 4 Tiedekuntahallitusten vaali 4 Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta 5 Vaaliluettelot 5 Vaalitoimitus 6 Äänten laskeminen ja vaalin tuloksen julistaminen 7 Hallintoelinten täydentäminen ja muutos hallintoelimen jäsenen asemassa 8 Voimaantulo 8

9 3 Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla hallitus on 17. päivänä joulukuuta 2015 hyväksynyt seuraavan johtosäännön: Yleisiä määräyksiä 1 Yliopistolain (558/2009), yliopistoasetuksen, lain yliopistolain voimaanpanosta (559/2009) ja yliopiston johtosäännön ( ) lisäksi Oulun yliopiston hallituksen, yliopistokollegion ja tiedekuntahallitusten vaaleissa noudatetaan tämän johtosäännön määräyksiä. 2 Hallituksen jäsenistä professoreita, muita opettajia, tutkijoita ja muuta henkilöstöä edustavat jäsenet sekä yliopistokollegion ja tiedekuntahallitusten jäsenistä professoreita, muita opettajia, tutkijoita ja muuta henkilöstöä edustavat jäsenet ja varajäsenet valitaan välittömillä ja salaisilla vaaleilla. 3 Opiskelijoita edustavat jäsenet ja varajäsenet valitsee Oulun yliopiston ylioppilaskunta. Vaalioikeus ja vaalikelpoisuus 4 Vaalioikeutettuja ja -kelpoisia on yliopistoon yliopistolain 4 :n mukaan kuuluva vaaliluetteloon merkitty henkilökunta. Vaalioikeus ja -kelpoisuus määräytyvät ensisijaisesti elokuun 1. päivänä voimassa olevan palvelussuhteen tai tilanteen mukaisesti. Mikäli henkilö on kuitenkin mainittuun päivään mennessä otettu työsopimussuhteeseen siten, että uusi palvelussuhde on voimassa vaalia seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1. päivänä, määräytyy vaalioikeus ja -kelpoisuus tammikuun 1. päivän mukaisesti. 5 Henkilö katsotaan kuuluvaksi yliopiston henkilökuntaan vaaleja toimitettaessa, kun hänet 1) on otettu yliopiston pysyvään työsuhteeseen; 2) on otettu yliopiston työsuhteeseen siten, että hän hoitaa vähintään puolet kokoaikaisen työsuhteen tehtävistä; ja 3) yliopiston kanssa tehdyn sopimuksen perusteella harjoittaa tutkimustyötä yliopistossa siten, että tutkimustyö vastaa kohdan 2) mukaista työskentelyä. 6 Vaalilautakunta toteaa vaalioikeuden ja -kelpoisuuden vahvistaessaan lopullisen vaaliluettelon.

10 4 Vaaleissa noudatettava ryhmäjako 7 Vaaleissa noudatetaan seuraavaa ryhmäjakoa: 1) yliopiston professorit; 2) yliopiston muu henkilökunta; 3) opiskelijat. Sijaisuutta hoitava henkilö kuuluu siihen ryhmään ja yksikköön, jonka sijaisuutta hän hoitaa. Hallituksen vaali 8 Vaali suoritetaan ryhmien 1 ja 2 osalta. Vaalioikeutettuja ja -kelpoisia ovat kaikki mainittuihin ryhmiin kuuluvat henkilöt. Hallituksen jäsenenä ei voi kuitenkaan olla yliopiston rehtori, vararehtori, tiedekunnan tai muun välittömästi hallituksen alaisuudessa olevan yksikön johtaja eikä yliopistokollegion jäsen tai varajäsen. Opiskelijoiden osalta valinnan suorittaa Oulun yliopiston ylioppilaskunta. Yliopistokollegion vaali 9 Vaali suoritetaan ryhmien 1 ja 2 osalta. Vaalioikeutettuja ja -kelpoisia ovat kaikki mainittuihin ryhmiin kuuluvat. Yliopistokollegion 1 ryhmää edustavien jäsenten ja varajäsenten vaalissa noudatettavasta erityismenettelystä määrätään tämän johtosäännön 28 :ssä. Opiskelijoiden osalta valinnan suorittaa Oulun yliopiston ylioppilaskunta. Tiedekuntahallitusten vaali 10 Vaali suoritetaan ryhmien 1 ja 2 osalta. Vaalioikeutettuja ja -kelpoisia ovat asianomaiseen tiedekuntaan kuuluva henkilöstö kukin omassa ryhmässään. Opiskelijoiden osalta valinnan suorittaa Oulun yliopiston ylioppilaskunta.

11 5 Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta 11 Rehtori asettaa vaalilautakunnan, jonka tehtävänä on huolehtia vaalien toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä. Vaalilautakunnan tehtävänä on päättää vaalipäivät, äänestyksen ajankohta ja tarvittavat vaalipalvelupisteet. Vaalilautakunta ilmoittaa vaaliluettelon nähtävillä pitämisestä sekä ilmoittaa montako jäsentä ja varajäsentä hallintoelimeen vaaleilla valitaan. Vaalilautakunta julkaisee yhteisen luettelon ehdokkaista. Vaalilautakunnan puheenjohtajana toimii hallintojohtaja. Jäsenistä kahden tulee edustaa yliopiston professoreita ja kahden jäsenen muuta henkilöstöä. Vaalilautakunnassa tulee olla asiantuntemusta yliopiston monijäsenisten toimielinten jäsenten valinnasta, viestinnästä ja sähköisen vaalijärjestelmän käytöstä vaalien toteuttamisessa. Vaalilautakunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. 12 Rehtori asettaa tiedekuntahallitusten vaaleja varten vaalitoimikunnan. Vaalitoimikunnassa ovat edustettuina professorit sekä muu henkilöstö. Tiedekunnat esittävät vaalitoimikuntaan omat edustajansa, joista rehtori nimeää vaalitoimikunnan jäseniksi kaksi professoria ja kaksi muun henkilöstön edustajaa. Vaalitoimikunnan tehtävänä on vastata vaalien järjestämisestä tiedekunnissa sekä valvoa ääntenlaskentaa ja vaalin tuloksen julistamista tiedekuntahallitusten vaalien osalta. 13 Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta suorittavat tässä johtosäännössä määrätyt ja muut vaalien suorittamiseksi välttämättömät tehtävät. Vaalilautakunta voi antaa vaalitoimikunnalle tarkempia ohjeita vaalin toimittamisesta. 14 Vaalilautakunta ja vaalitoimikunnat ovat päätösvaltaisia, kun läsnä on puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä Vaaliluettelot 15 Vaalilautakunta laatii ja vahvistaa vaaliluettelot, joihin merkitään henkilön vaalioikeus ja vaalikelpoisuus ryhmässään. Vaaliluetteloon merkitään kunkin henkilön oikeus osallistua hallituksen, yliopistokollegion ja tiedekuntahallituksen vaaliin.

12 6 16 Vaalilautakunta julkistaa vaaliluettelot ja ne asetetaan nähtäviksi seitsemän (7) päivän ajaksi. Vaaliluettelojen nähtävänä pitämisen tavasta, paikasta ja ajasta tiedotetaan yliopiston virallisilla ilmoitustauluilla ja yliopiston henkilökunnan sähköisessä tiedotuskanavassa ennen julkistamista. 17 Henkilö, joka katsoo, että vaaliluettelossa on vaalioikeuteen tai vaalikelpoisuuteen vaikuttava virhe, voi jättää vaalilautakunnalle kirjallisen oikaisuvaatimuksen seitsemän (7) päivän kuluessa vaaliluettelon julkistamisesta. Julkistaessaan vaaliluettelot vaalilautakunta ilmoittaa samalla nähtävilläoloajan jälkeen tulevan päivän, jolloin oikaisuvaatimus on viimeistään esitettävä. Vaalilautakunta antaa päätöksen seitsemän (7) päivän kuluessa 1 momentissa säädetyn määräajan päättymisestä. Tämän jälkeen vaalilautakunta vahvistaa ja julkistaa lopullisen vaaliluettelon yliopiston virallisilla ilmoitustauluilla ja yliopiston henkilökunnan sähköisessä tiedotuskanavassa. 18 Vaalioikeutetulla on 14 päivän kuluessa lopullisen vaaliluettelon julkistamisesta oikeus asettaa omassa ryhmässään ehdokkaita hallituksen jäsenten sekä yliopistokollegion ja tiedekuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten vaalia varten. Ehdokas asetetaan jättämällä vaalilautakunnalle vaalikelpoisen henkilön vaalilautakunnan vahvistamalla lomakkeella antama kirjallinen suostumus. Ehdokaslistat ovat yhden (1) ehdokkaan listoja. Ehdokkaiden asettamisajan päätyttyä vaalilautakunta julkistaa välittömästi ehdokaslistojen yhdistelmän yliopiston virallisilla ilmoitustauluilla sekä yliopiston henkilökunnan sähköisessä tiedotuskanavassa. 19 Mikäli ehdokkaita on asetettu tai ilmoittautunut sama määrä kuin vaalissa on varsinaisiksi jäseniksi valittavia, katsotaan heidät valituiksi. Tuloksen toteaa vaalilautakunta. Vaalitoimitus 20 Hallituksen, yliopistokollegion ja tiedekuntahallitusten vaali järjestetään samanaikaisesti vaalilautakunnan ilmoittamana ajankohtana ja ilmoittamissa paikoissa. Vaalitoimituksen aika ja vaalipaikat saatetaan tiedoksi yliopiston virallisilla ilmoitustauluilla ja yliopiston henkilökunnan sähköisessä tiedotuskanavassa.

13 7 21 Vaaleissa saa äänestää vain 5 :n mukaan vaalioikeutettu ja vaaliluetteloon merkitty henkilö. Ääni annetaan sähköisellä äänestyslipulla. Vaalit toimitetaan sähköisenä äänestyksenä vaalivuoden marraskuun loppuun mennessä. Äänet annetaan sähköisellä äänestyslipulla sähköiseen vaaliuurnaan, joka on vaaleissa annetuista äänistä muodostuva tiedosto. Äänet säilytetään sähköisessä vaaliuurnassa. 22 Välittömästi ennen äänestyksen alkamista vaalilautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja toteaa, että sähköinen vaaliuurna on tyhjä. Sähköistä vaaliuurnaa ei saa avata ennen kuin äänestys on päättynyt. Mikäli vaaleja ei voida toimittaa sähköisenä, vaalilautakunta laatii erillisen toimintasuunnitelman vaalien toimittamiseksi. Äänten laskeminen ja vaalin tuloksen julistaminen 23 Vaaleissa otetaan huomioon vain äänet, jotka on annettu tämän vaalijohtosäännön ja vaalilautakunnan antamien ohjeiden mukaisesti. 24 Vaalin tuloksesta laaditaan pöytäkirja, jonka allekirjoittavat vaalilautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja sihteeri. 25 Äänestyksen tuloksen määräämiseksi asetetaan ehdokkaat kukin ryhmässään heidän äänimääriensä mukaiseen järjestykseen. Jos äänimäärät ovat yhtä suuret, ratkaistaan ehdokkaiden keskinäinen järjestys arpomalla. Valituksi julistetaan nimisarjan alusta lukien niin monta ehdokasta kuin ryhmästä on valittavia. Yliopistokollegion I ryhmän jäsenten nimeämisessä otetaan huomioon 27 :ssä tarkoitettu tiedekuntien edustus. 26 Yliopistokollegion ja tiedekuntahallituksen vaaleilla valittavien jäsenten varajäseniksi vaalilautakunta julistaa ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista yhtä monta kuin kuhunkin ryhmään on valittu varsinaisia jäseniä kuitenkin siten, että yliopistokollegion I ryhmän varajäsenten nimeämisessä otetaan huomioon 27 :ssä tarkoitettu tiedekuntien edustus. Yliopistokollegion varajäsenet ovat henkilökohtaisia.

14 8 27 Yliopistokollegion vaalissa ensimmäisessä ryhmässä määrätään jäseniksi professoriryhmään kuuluvista eniten ääniä saaneet siten, että kustakin tiedekunnasta tulee jäseneksi vähintään yksi (1) professori. Varajäsenen tulee olla samasta tiedekunnasta kuin varsinainen jäsen. Hallintoelinten täydentäminen ja muutos hallintoelimen jäsenen asemassa 28 Yliopistokollegion täydentämisessä noudatetaan soveltuvin osin jäsenten ja varajäsenten valintaa koskevia tämän johtosäännön määräyksiä. Hallitus voi perustellusta syystä myöntää jäsenelleen eron tämän omasta pyynnöstä kesken toimikauden. Jos hallituksen jäsenelle on myönnetty ero, hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi tulee 1) yliopistolain 15 :n 2 momentin 1 2 kohdissa tarkoitetuissa ryhmissä hallituksen vaalituloksen mukaisessa etusijajärjestyksessä määräytyvä henkilö tai, jollei tällaista henkilöä ole, yliopistokollegion asianomaista ryhmää kuultuaan määräämä henkilö; 2) yliopistolain 15 :n 4 momentin kohdassa tarkoitetussa ryhmässä jäsenen tilalle tulee yliopistokollegion valitsema henkilö. Jos tiedekuntahallituksen vaaleilla valittu jäsen ei enää kuulu yliopistoon tai dekaani on myöntänyt hänelle omasta pyynnöstään eron, dekaani määrää asianomaista ryhmää kuultuaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Opiskelijoita edustavat jäsenet valitsee Oulun yliopiston ylioppilaskunta. 29 Jos hallintoelimeen valittu jäsen ei enää kuulu yliopistoon tai hänelle on myönnetty vähintään vuoden pituinen vapautus työtehtävien hoitamisesta, hänen katsotaan eronneen hallintoelimen jäsenyydestä. Hänen tilalleen valitaan uusi jäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi noudattaen 28 :n mukaista menettelyä. Hallintoelimen jäsen, joka ei enää kuulu siihen ryhmään, josta hänet on valittu, pysyy hallintoelimen jäsenenä toimikautensa loppuun. Jos Oulun yliopiston ylioppilaskunnan valitsema hallintoelimen jäsen ei enää ole vaalioikeutettu opiskelijana, Oulun yliopiston ylioppilaskunta valitsee uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Voimaantulo 30 Tämä johtosääntö tulee voimaan 1. päivänä tammikuuta 2016.

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: 1 Yliopistoon kuuluminen Yliopistoon kuuluvaksi katsotaan jäseniä ja varajäseniä

Lisätiedot

Yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäsenet valitsee Tampereen yliopiston

Yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäsenet valitsee Tampereen yliopiston 1 (6) TAMPEREEN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 4.11.2016 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Tätä vaalijohtosääntöä sovelletaan yliopistokollegion, yliopiston hallituksen sekä yliopistolain

Lisätiedot

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(10) 8.10.2012 HELSINGIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Johtosääntöön on tehty seuraavat muutokset ja lisäykset: 1 :n 1. ja 4.

Lisätiedot

Tampereen yliopiston vaalijohtosääntö

Tampereen yliopiston vaalijohtosääntö 6.9.2010 1/8 Tampereen yliopiston vaalijohtosääntö Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 6.9.2010 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Tätä vaalijohtosääntöä sovelletaan yliopistokollegion ja yliopistolain (558/2009)

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET 1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu;

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu; 1 HELSINGIN YLIOPISTO Hallintovirasto 8.9.2006 Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Lakiasiain yksikkö Keskusvaalilautakunta TIEDEKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Yleistä

VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Yleistä Ver. 25.8.2017, (Hyväksytty hallituksen kokouksessa 25.8.2017) VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Yleistä 1 Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) -kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 24.2.1999 Muutettiin hallituksen kokouksessa 27.2.2002 8 :n 2 mom., 22 :n 2 mom., 24 :n 2 ja 3 mom. ja 37 :n 2 ja 3

Lisätiedot

2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö,

2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö, LAPIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleistä 1 Lapin yliopiston yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen yliopiston henkilökuntaa edustavat jäsenet valitaan vaaleilla sen mukaan kuin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 25.9.2009, muutettu hallituksen päätöksillä 14.6.2013 ja 20.6.2017. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tämän vaalijohtosäännön määräykset

Lisätiedot

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopiston vaaliohjesääntö Hallitus 11.3.2013 1 Sisältö: Soveltaminen 1 Soveltaminen Äänioikeus ja vaalikelpoisuus 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus Vaalitoimikunta 4 Vaalitoimikunta

Lisätiedot

Lapin yliopiston VAALIJOHTO- SÄÄNTÖ. Lapin yliopiston hallitus on vahvistanut tämän vaalijohtosäännön.

Lapin yliopiston VAALIJOHTO- SÄÄNTÖ. Lapin yliopiston hallitus on vahvistanut tämän vaalijohtosäännön. Lapin yliopiston VAALIJOHTO- SÄÄNTÖ Lapin yliopiston hallitus on vahvistanut 14.2.2006 tämän vaalijohtosäännön. LAPIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Yliopiston hallitus on yliopistolain (645/97), yliopistoasetuksen

Lisätiedot

Lapin yliopiston varallisuusoikeuden instituutin johtosääntö Lapin yliopiston hallitus on hyväksynyt kokouksessaan 22.8.2017 seuraavan johtosäännön: 1 Instituutin nimi on Lapin yliopiston varallisuusoikeuden

Lisätiedot

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Oulun yliopiston hallituksen kokous 1.2.2017 Kokous: 2/2017 Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Aika: Keskiviikko 1.2.2017 klo 9-12 Paikka: Oulun yliopiston päärakennus, HR144 Pentti Kaiteran

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Vaalilautakunta 15.2.2008

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Vaalilautakunta 15.2.2008 VAALITIEDOTE JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Vaalilautakunta 15.2.2008 Vaalijohtosäännössä määrätyn lisäksi vaalilautakunta tiedottaa, että yliopiston hallituksen, neuvostojen ja laitosneuvostojen vaalit 1.8.2008

Lisätiedot

Liite 1 OULUN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n sekä Oulun yliopiston johtosäännön 2 :n nojalla Oulun yliopiston hallitus on 28. päivänä elokuuta 2013 hyväksynyt Oulun

Lisätiedot

I luku Yleisiä määräyksiä. Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla.

I luku Yleisiä määräyksiä. Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla. 1/12 I luku Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla. Tämän ohjesäännön määräyksien lisäksi hallinnon

Lisätiedot

Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti.

Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti. Vaalijärjestys Valtuusto 2.9.2014 VALTUUSTON VAALI 1 VAALITAPA Tässä vaalijärjestyksessä Kelan toimihenkilöt ry:tä kutsutaan yhdistykseksi, jonka valtuuston varsinaiset ja varajäsenet valitaan yhdistyksen

Lisätiedot

YLIOPISTOKOLLEGIO. Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011. Aika Tiistai kello Hallituksen kokoushuone HR144

YLIOPISTOKOLLEGIO. Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011. Aika Tiistai kello Hallituksen kokoushuone HR144 YLIOPISTOKOLLEGIO Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011 Aika Tiistai 13.12.2011 kello 13.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Yliopistokollegion

Lisätiedot

Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi yliopiston toiminnasta ja taloudesta 5 Muutokset yliopistokollegion kokoonpanoon

Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi yliopiston toiminnasta ja taloudesta 5 Muutokset yliopistokollegion kokoonpanoon YLIOPISTOKOLLEGIO Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2010 Aika Perjantai 17.12.2010 kello 13.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi

Lisätiedot

Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Esittelymenettelyn käyttö 3 Hakukelpoisuus 4 Valintamenettely

Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Esittelymenettelyn käyttö 3 Hakukelpoisuus 4 Valintamenettely Edustajiston hyväksymä 21.9.2017 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Esittelymenettelyn käyttö 3 Hakukelpoisuus 4 Valintamenettely 2. luku Valintamenettely

Lisätiedot

Kokous n:o. Jäsenet. likkö. kauppatiet. yo. htori. 1 Kokouksen. laillisuus ja. Oulun. Oulun viimeistään päättänyt. Päätösesitys:

Kokous n:o. Jäsenet. likkö. kauppatiet. yo. htori. 1 Kokouksen. laillisuus ja. Oulun. Oulun viimeistään päättänyt. Päätösesitys: Aihe Aika Paikka YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2012 Perjantai 14.12.2012 kello 13.00 Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 6 Yliopistokollegion kokouskäytäntöjä

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Pöytäkirja 9 A/2016 1 (7) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Aika tiistaina klo 10 10.50 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja DataCityn neuvotteluhuone 2, Lemminkäisenkatu 14 18 A,

Lisätiedot

Oulun yliopisto, yliopistokollegio Kokous 3/2018

Oulun yliopisto, yliopistokollegio Kokous 3/2018 Oulun yliopisto, yliopistokollegio Kokous 3/2018 Pöytäkirja 3/2018 Aika: Torstai 13.12.2018 kello 14.00 15.15 Paikka: Oulun yliopisto, kokoushuone HR144 Pentti Kaiteran katu 1, 90570 Oulu Oulun yliopisto

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJATUTKIJAT

HELSINGIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJATUTKIJAT Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallituksen hyväksymä 2.10.2017 HELSINGIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJATUTKIJAT OHJESÄÄNTÖ TOHTORIKOULUTETTAVIEN EDUSTAJIEN VALINTATAVASTA I luku Yleisiä määräyksiä

Lisätiedot

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Oulun yliopiston hallituksen sähköpostikokous 13.12.2018 Kokous: 11/2018 Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Aika: Keskiviikko 13.12.2018 Paikka: Oulun yliopiston päärakennus, HR144 Pentti

Lisätiedot

Valmistelija/lisätietojen antaja: Hallintopäällikkö Matleena Mikkonen puh tai sähköposti

Valmistelija/lisätietojen antaja: Hallintopäällikkö Matleena Mikkonen puh tai sähköposti Keskusvaalilautakunta 44 12.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien tuloksen vahvistaminen Karkkilan kaupungissa Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 44 Esittelijä: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen Valmistelija/lisätietojen

Lisätiedot

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa)

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa) 1 VAALITAPA Tehyn Järvenpään ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän varajäsenensä sekä ammattiosaston edustajat paikallisosaston kokouksiin valitaan ammattiosaston

Lisätiedot

B 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus B 8 Oulun yliopiston sisäinen tarkastus

B 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus B 8 Oulun yliopiston sisäinen tarkastus HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 4/2012 Aika Keskiviikko 23.5.2012 kello 8.30 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. Asialistat Talousjohtaja B 7 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen

Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen Keskusvaalilautakunta 64 12.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta. VAALIOHJESÄÄNTÖ I LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tarkoitus Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Lisätiedot

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan tiedekunnalle dekaanin keskiviikkona 10. tammikuuta 2018 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Asialistat. Hallintojohtajaa

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Asialistat. Hallintojohtajaa Aihe Aika Paikka Asialistat HALLITUKSEN KOKOUS nro 3/2011 Perjantai 13.5.2011 kello 13.15 Hallituksen kokoushuone HR 144 Hallintojohtajaa A 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Rehtori C 2 Alumnin

Lisätiedot

Tehy Tehyn ammattiosaston mallivaalijärjestys V103. Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7)

Tehy Tehyn ammattiosaston mallivaalijärjestys V103. Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7) Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7) 1 ' VAALITAPA Tehyn... ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 ':ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä valitaan ammattiosaston

Lisätiedot

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Oulun yliopiston hallituksen kokous 21.-22.5.2019 Kokous: 6/2019 Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Aika: Tiistai 21.5.2019 klo 17.00-19.00 Keskiviikko 22.5.2019 klo 09.00-10.00 ja klo 13.00-14.00

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Torstai 3.12.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 1 Kokouksen avaaminen 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu edustajiston

Lisätiedot

ja taloudesta 3 Tilinpäätös 2010

ja taloudesta 3 Tilinpäätös 2010 Aihe Aika Paikka YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 1/2011 Keskiviikko 4.5.2011 kello 13.00 Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Raportointi yliopiston toiminnasta

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2017 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2017 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2017 1 11.04.2017 Aika 11.04.2017, 10:00-12:25 Paikka Joensuun kampus, Natura-rakennus N111 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Elorinne Anna-Liisa professori, jäsen poissa

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille neuvoston jäsenille Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin ja varadekaanin keskiviikkona 18.6.2008 klo 13.15. Kokouspaikkana on hallituksen kokoushuone, Yliopistonkatu

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen Page 1/5 EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: 7.12.2016 klo 18.15 Paikka: Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 134 Kokouksen avaaminen 135 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 136 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous 11.6.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan dekaanin ja varadekaanin

Lisätiedot

Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä)

Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä) Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä) 1 VAALITAPA Tehyn NordLabin ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut

Lisätiedot

POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 (5) Vaalijärjestys on OP Osuuskunnan hallintoneuvoston 9.6.2016 vahvistaman mallivaalijärjestyksen mukainen POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin vaali 3. Muut asiat Tiedekuntaneuvosto Kokous Dekaanin vaalikokous Hallintopäällikkö

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaaliopas 2019

Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Suomen valtuuskunnan vaali suoritetaan 14.10. 4.11.2019. Vaalissa liiton jäsenet valitsevat valtuuskuntaan 30 jäsentä ja 10 varajäsentä sekä kaksi opiskelijajäsentä varajäsenineen

Lisätiedot

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA. Vaalilain 93 (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti:

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA. Vaalilain 93 (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti: Keskusvaalilautakunta 21 12.04.2017 Kunnanhallitus 101 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 26 22.05.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA VAALILTK 21 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Oulun yliopiston hallituksen kokous 8.11.2017 Kokous: 8/2017 Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Aika: Keskiviikko 8.11.2017 klo 9.30 11.45 Paikka: Oulun yliopiston päärakennus, HR144 Pentti

Lisätiedot

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET 1.1.2016 31.12.2017

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET 1.1.2016 31.12.2017 TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET 1.1.2016 31.12.2017 TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Luottamusmiesvaali 1 (5) Viestintäalan toimihenkilöiden luottamusmiesvaalien

Lisätiedot

Oulun yliopiston hallitus Pöytäkirja

Oulun yliopiston hallitus Pöytäkirja Oulun yliopiston hallituksen kokous 21.-22.5.2019 Kokous: 6/2019 Oulun yliopiston hallitus Pöytäkirja Aika: Tiistai 21.5.2019 klo 17.00-19.00 Keskiviikko 22.5.2019 klo 09.00-10.00 ja klo 13.00-14.00 Paikka:

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 28.5.2008 6/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Oikeustieteiden tiedekunnan dekaanin

Lisätiedot

1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta. 2 Äänestystapa KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta. 2 Äänestystapa KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 (5) KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta 2 Äänestystapa Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainitut edustajiston vaalit toimitetaan osuuspankin omistaja-asiakkaiden

Lisätiedot

- VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197. A 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

- VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197. A 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 2/2010 Aika Tiistai 9.3.2010 kello 11.00 Paikka Asialistat - VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197 Hallintojohtaja

Lisätiedot

0 U LU N YLIOPISTO UNIVERSITY of OULU

0 U LU N YLIOPISTO UNIVERSITY of OULU Pöytäkirja 1/2014 0 U LU N YLIOPISTO LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika Torstai 30.1.2014 kello 16:00 Paikka Neuvotteluhuone YLI 36-1 Tiedekuntahallituksen jäsenet Tiedekuntahallituksen

Lisätiedot

UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS

UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUS 1(5) UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS 2015-2017 Hyväksytty liittokokouksessa 25.11.2014 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Sen lisäksi mitä Upseeriliiton sääntöjen 10 ja 18 pykälissä puheenjohtajan ja liittovaltuuston

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu: 1 Kirkkovaltuusto /2012. KOKOUSAIKA Maanantaina klo 18.00

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu: 1 Kirkkovaltuusto /2012. KOKOUSAIKA Maanantaina klo 18.00 OUTOKUMMUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu: 1 KOKOUSAIKA Maanantaina 13.02.2012 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntatalo, Kummunkatu 19 KÄSITELTÄVÄT ASIAT LIITE N:O 1 - Kokouksen avaus,

Lisätiedot

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto Raision seudun koulutuskuntayhtymä Esityslista 30.8.2017 RAISION SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄVALTUUSTO ESITYSLISTA 2/2017 YHTYMÄVALTUUSTON ESITYSLISTA 2/2017 Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 Paikka

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin keskiviikkona 14.12.2011 klo 9.00 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys

Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys Hyväksytty Suomen Kuntaliitto ry:n valtuusto 27.5.2016 Suomen Kuntaliitto ry Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys Valtuuskunnan vaalijärjestys I Luku Yleistä 1 Soveltaminen Tämän vaalijärjestyksen määräyksiä

Lisätiedot

Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä.

Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä. Vaalijärjestys 1 Vaalijärjestyksen tarkoitus Tällä vaalijärjestyksellä määritellään menettelytavat valittaessa edustajiston jäseniä, vaaleissa, jotka koskevat puheenjohtajien, muiden hallituksen jäsenten

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020 1(8) VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020 1. Yleistä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaalit toimitetaan

Lisätiedot

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto. PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Lisätiedot

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous pidetään torstaina klo 18.00 Vapaaehtoiskeskus Pysäkin auditoriossa, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna.

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA sivu 1/6 TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA Edustajiston päätös 5.8.2009, 27.1.2010, 20.4.2011 ja 20.5.2015. 1 LUKU Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sivistysjaosto 22.9.2009 TOIMINTA-AJATUS - Nuorten silimin Nuorisovaltuuston tarkoituksena on saada Kiimingissä nuorten ääni kuuluville, ideat esille ja

Lisätiedot

Sanna Pitkänen jäsen, poissa Heikki Rantasalo jäsen, saapui käsiteltäessä :ä 7 Arja Suominen jäsen Aarno Toivonen jäsen

Sanna Pitkänen jäsen, poissa Heikki Rantasalo jäsen, saapui käsiteltäessä :ä 7 Arja Suominen jäsen Aarno Toivonen jäsen PÖYTYÄN SEURAKUNTA VAALILAUTAKUNTA KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA/ PÖYTÄKIRJA 3/2016 Aika 30.9.2016 klo 18.00 Paikka Pöytyän kirkkoherranvirasto Läsnä Matti Kaipainen puheenjohtaja Ilkka Ali-Rontti jäsen Hilkka

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Esityslista N:o 1 25.1.2019 Asialuettelo: 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 NIMENHUUTO JA ÄÄNIVALLAN TOTEAMINEN 3 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Liite nro 1

Lisätiedot

VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet

VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet VAALIAIKATAULU Seurakuntavaalit 2018 1 viimeistään 31.5. (suositus; hyvissä ajoin ennen kesälomakautta huhti - toukokuussa) Valmistavat toimenpiteet 1. Kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan

Lisätiedot

Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys

Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys s. 1 / 6 Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys 1 Vaalit Suomen Fysioterapeutit Finlands Fysioterapeuter ry:n (josta myöhemmin tässä äänestys- ja vaalijärjestyksessä käytetään nimitystä

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 1(8) VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 1. Yleistä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaalit toimitetaan

Lisätiedot

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta. VAALIOHJESÄÄNTÖ I LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tarkoitus Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta. II LUKU:

Lisätiedot

Liite 1 OULUN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yleiset säännökset 1 Johtosäännön perusta Yliopiston hallitus on yliopistolain 14 :n nojalla 31. päivänä toukokuuta 2013 hyväksynyt seuraavan johtosäännön, jota noudatetaan

Lisätiedot

varajäsen Toni Jälkön tilalla

varajäsen Toni Jälkön tilalla PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 VAALILAUTAKUNTA Aika 27.6.2018 klo 18 Paikka Pöytyän kirkkoherranvirasto Läsnä Matti Kaipainen puheenjohtaja Aarno Toivonen jäsen Reijo Hartikka jäsen Päivi Kössi jäsen

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Aika 12.04.2017 klo 17:00-18:00 Paikka Kuntala, Laukaantie 14, Laukaa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet et Hänninen Hilkka Moilanen Liisa Nissinen Erkki Tarvainen

Lisätiedot

Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET

Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET Sisältö 1... 1 2 Luottamusmiehen valinta ja toimiaika... 1 3 Luottamusmiehen tehtävät... 3 4 Vaalien ajankohta ja tiedottaminen... 4 5 Ehdokkaiden asettaminen...

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KONSISTORIN, TIEDEKUNTANEUVOSTOJEN JA LAITOSTEN JOHTORYHMIEN VAALIT , ja

HELSINGIN YLIOPISTON KONSISTORIN, TIEDEKUNTANEUVOSTOJEN JA LAITOSTEN JOHTORYHMIEN VAALIT , ja KUULUTUS HELSINGIN YLIOPISTON KONSISTORIN, TIEDEKUNTANEUVOSTOJEN JA LAITOSTEN JOHTORYHMIEN VAALIT 22.11., 23.11. ja 27.11.2006 I Yleisiä määräyksiä Vaalin ajankohta ja valittavien hallintoelinten toimikausi

Lisätiedot

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello SAVONLINNAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSKUTSU Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello 18.00. Kokouksen

Lisätiedot

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE PIELISEN OSUUSPANKKI EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE 17.3.2011 1 Vaalien aika ja äänestystapa Pielisen Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten

Lisätiedot

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS Osuuskaupan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten edustajisto on hyväksynyt 14.11.2017 itselleen tämän työjärjestyksen. Työjärjestystä on muutettu viimeksi 14.11.2017. Tämä työjärjestys

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 143 Kokouksen avaus 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 145 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.1.2017 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään Tampereen

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan VAALIJÄRJESTYS. I luku: Yleisiä määräyksiä

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan VAALIJÄRJESTYS. I luku: Yleisiä määräyksiä Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan VAALIJÄRJESTYS I luku: Yleisiä määräyksiä 1 Vaalijärjestyksen voimassaolo Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalissa sekä suoritettaessa jäsenäänestyksiä

Lisätiedot

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS 24.11.2016 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus 1.1 Suomen Farmasialiiton edustajiston vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, liiton sääntöjä ja tätä äänestys- ja vaalijärjestystä.

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO UN IVERSITY of OULU

OULUN YLIOPISTO UN IVERSITY of OULU 23.5.20 13 UN IVERSITY of OULU HUMANISTISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai 23.5.20 13, kello 12.15-14.00 Paikka Snellmania kokoushuone YY3O 1 Tiedekuntaneuvoston jäsenet Muut Timo

Lisätiedot

Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä

Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä I LUKU - Yleistä 1 Soveltaminen Opiskelijakunnan sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2012 1 ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO 9.1.2013 Aika Keskiviikko 9.1.2012 klo 19.00 19.24 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Jarmo Heinonen Ritva

Lisätiedot

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKONEUVOSTO (12) klo kokous (kahvit alkaen)

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKONEUVOSTO (12) klo kokous (kahvit alkaen) KIRKKONEUVOSTO 10.1.2019 1 (12) KOKOUSTIEDOT Aika 10.1.2019 klo 16.30 kokous (kahvit 16.00 alkaen) Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Seurakuntakeskus Aatoksen kokoushuone KN 1 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 2 KOKOUKSEN

Lisätiedot

KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA

KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA 1 Kuntaliiton valtuuston vaalilautakunta 7.6.2017 KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA Ehdokasasettelua ja valtuustossa toimitettavaa vaalia koskevat ohjeet kunnille ja rekisteröidyille puolueille Kuntaliiton

Lisätiedot

Työjärjestys perustuu yliopiston akateemisten asiain komitean työjärjestykseen.

Työjärjestys perustuu yliopiston akateemisten asiain komitean työjärjestykseen. Kemian tekniikan korkeakoulun akateemisen komitean työjärjestys 13.2.2018 1. Työjärjestyksen sisältö Tämä on kemian tekniikan korkeakoulun akateemisen komitean työjärjestys, jossa on määräykset akateemisen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. joulukuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 47 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali... 104 48 Hämeen poliisilaitoksen

Lisätiedot

Päätös: Puheenjohtaja Mika Tapiolinna avasi kokouksen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1).

Päätös: Puheenjohtaja Mika Tapiolinna avasi kokouksen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1). ORIVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 VAALILAUTAKUNTA Aika 1.10.2014 kello 16 17.30 Paikka Oriveden seurakuntakeskus Läsnä Mika Tapiolinna puheenjohtaja Arto Hakkio jäsen Elina Koppanen jäsen Mirja Hirvonen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) MUUTOKSET.

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) MUUTOKSET. EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) Voimassa oleva 1 Vaalien aika ja äänestystapa Ikaalisten Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuspankin

Lisätiedot