tarkoittaa päivämäärää, jolloin korttisi lakkaa toimimasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "tarkoittaa päivämäärää, jolloin korttisi lakkaa toimimasta"

Transkriptio

1 Kortti Erääntymispäivä Tilin sulkeminen Arkipäivä Lista palkkioista ja rajoista Palkkio KYC KYB SDD -kortti Vanhentumisaika Sähköinen raha Kauppias Maksupalvelut Uudelleen lataaminen Käyttäjätunnus ja salasana Virtuaalinen kortti me, meitä tai meidän sinä tai sinun PREPAID FINANCIAL SERVICES LIMITED Sopimusehdot 2013 tarkoittaa sähköistä rahatiliä, jonka olemme sinulle myöntäneet yhdessä tiliisi liitetyn prepaid-kortin kanssa tarkoittaa päivämäärää, jolloin korttisi lakkaa toimimasta johtaa lunastuspalkkioon, josta kerrotaan yksityiskohtaisemmin kohdassa Lista palkkioista ja rajoista maanantaista perjantaihin klo (GMT), lukuun ottamatta Ison-Britannian kansallisia ja yleisiä vapaapäiviä näihin sopimusehtoihin sisällytetty lista kaikki asiakkaan maksettavana olevat palkkiot, kuten kohdassa Lista palkkioista ja rajoista mainitaan Know Your Customer (Tunne asiakkaasi), vaatimukset asiakkaiden tuntemisesta ja tunnistamisesta rahanpesua koskevien määräysten mukaisesti Know Your Business (Tunne liiketoimintasi) -vaatimus liiketoiminnan tuntemisesta ja tunnistamisesta rahanpesua koskevien määräysten mukaisesti Standard Due Diligence prepaid -kortti / Instant Issue Prepaid -kortit tämän sopimuksen päättymisen jälkeinen 6 vuoden ajanjakso on sähköisesti (mukaan lukien magneettisesti) varastoitua rahallista arvoa, jota edustaa saaminen liikkeeseenlaskijaa kohtaan, jota myönnetään varoja vastaanotettaessa maksutapahtumien tekemistä varten ja jonka hyväksyy jokin muu henkilö kuin sähköisen rahan liikkeeseenlaskija vähittäiskauppias tai muu henkilö, joka hyväksyy maksuvälineeksi sähköisen rahan tarkoittaa kaikkia maksu- ja sähköisen rahan palveluita ja kaikkia muita asiakkaalle ja/tai muulle kortinhaltijalle / muille kortinhaltijoille käytössä olevia palveluita tilin ja/tai kortin käytön myötä rahan lisääminen tilille asiakkaan valitsemat kirjautumistiedot online-maksupalveluun sähköinen ennalta maksettu ei-fyysinen maksukortti, jonka käyttö on rajoitettu onlineostoksiin sekä puhelimitse tai postimyynnin kautta tehtäviin ostoksiin Prepaid Financial Services Limited on sähköisen rahan liikkeeseenlaskija asiakas ja/tai henkilö, jonka käyttöön asiakas on tarvittaessa antanut kortin muun kortinhaltijan ominaisuudessa näiden sopimusehtojen mukaisesti Muu(t) kortinhaltija(t) Järjestelmät tai järjestöt Voit tarvittaessa hakea korkeintaan 3 muuta prepaid-korttia Kortilla näkyvien tietojen mukaisesti

2 1. Tietoja meistä: Prepaid Financial Services on MasterCardin lisensoitu ensisijainen järjestelmän jäsen. MasterCard on MasterCard International Incorporatedin rekisteröity tavaramerkki. 2. Prepaid-kortin hallinta: Voit nähdä ostotapahtumahistoriasi sekä korttisi tiedot Internetissä kirjautumalla sisään osoitteeseen tai voit soittaa asiakaspalveluumme (Suomesta soitettaessa) tai (Ulkomailta soitettaessa),jonne voit myös ilmoittaa korttisi katoamisesta tai varastamisesta. Jos haluat mieluummin lähettää meille sähköpostia, voit tehdä niin osoitteeseen 3. Sopimuksesi kanssamme: 3.1. Airo Paycard Prepaid MasterCard -kortin myöntäjä on Prepaid Financial Services Limited. Myös maksupalvelut tarjotaan meidän toimestamme, ja olemme rekisteröity yritys Englannissa ja Walesissa. Yrityksemme rekisteröintinumero on Ison-Britannian rahoitustarkastusviranomainen (Financial Conduct Authority) on valtuuttanut meidät ja säätelee toimintaamme sähköisen rahan liikkeeseenlaskijana. Kotipaikka: 4 th Floor, 36 Carnaby Street London W1F 7DR Ison-Britannian rahoitustarkastusviranomaisen myöntämän valtuutuslisenssimme yksityiskohdat ovat saatavilla julkisessa rekisterissä osoitteessa Airo Paycard hoitaa ohjelmaa Prepaid Financial Services Limitedin puolesta Prepaid-kortti pysyy Prepaid Financial Services Limitedin omaisuutena. 4. Korttisi ja tilisi meillä: Voit uudelleenladata prepaid-korttiasi Lista palkkioista ja rajoista -kohdan ilmoittamien rajoitusten mukaisesti. Pidätämme oikeuden muuttaa näitä rajoja ja kieltäytyä milloin tahansa uudelleenlataamisesta. Uudelleenlataamisesta voidaan veloittaa palkkio Nämä sopimusehdot hallinnoivat meidän ja sinun välistä suhdetta maksupalvelujen tarjoamiseksi Prepaid Financial Services -yhtiön toimesta sinulle. Tämä sopimus sisältää myös tärkeitä huomautuksia ja tietoa, jotka voivat vaikuttaa oikeuksiisi ja siihen, voitko saada rahasi takaisin. Aktivoimalla tilisi sinun katsotaan hyväksyneen ja ymmärtäneen täysin tässä sopimuksessa olevat ehdot ja suostut noudattamaan niitä korttia käyttäessäsi tai osoittamalla hyväksyntäsi Korttisi ei ole luottokortti, eikä se ole minkään pankin myöntämä. Et voi saada korkoa kortin saldolle Maksupalvelut ovat ennalta maksettavia maksupalveluita, eivät luotto- tai pankkituote; sinun tulee siksi varmistaa, että sinulla on riittävästi käytettävissä olevaa saldoa maksaaksesi jokaisen tekemäsi ostoksen. Tämä koskee myös kaikkia maksuja tai käteisnostoja, jotka teet käyttäen maksupalveluja Vastaanotettuasi kortin, Teidän pitää aktivoida se ja noutaa PIN -koodinne Online -korttipalvelussamme Normaalitilanteessa kortti on käytettävissänne välittömästi tai Online -palvelun vaiheiden jälkeen. Jos ette aktivoi korttia, jokainen tekemänne maksutapahtuma voidaan hylätä niin kauan kuin kortti on aktivoimaton Tarvittaessa yritysasiakkaat, jotka ovat pyytäneet meitä myöntämään prepaid-kortteja ja PIN-koodeja heidän työntekijöilleen, suostuvat valtuuttamaan kunkin työntekijänsä suorittamaan maksutapahtumia puolestaan. Tilinhaltijana olet vastuussa korttien käytöstä ja kaikista sovellettavista palkkioista tai maksuista, joita työntekijäsi saattavat aiheuttaa. Pidämme sitä, että työntekijäsi käyttävät prepaid-korttiasi, vahvistuksena siitä, että olet tiedottanut näistä sopimusehdoista heille ja että he ovat hyväksyneet ne ennen käyttöä. Suostut siihen, että velvollisuutesi on antaa jokaiselle kortinhaltijalle kopio näistä sopimusehdoista.

3 4.6. Ennalta maksettuja rahoituspalvelujen prepaid-kortteja ei voida jakaa toisten osapuolten kanssa KYC / Know Your Customer (Tunne asiakkaasi) -vaatimukset: 5.1. Jotta voit hankkia kortin, sinun tulee olla vähintään 18-vuotias. Saatamme vaatia sinulta todisteita henkilöllisyydestäsi ja nykyisestä osoitteestasi. Sinun on autettava meitä noudattamaan lainsäädännöllisiä vaatimuksiamme, jotka soveltuvat KYC-periaatteeseen ja rahanpesun vastaisiin vaatimuksiin liiketoiminnassamme. Lainsäädännölliset vaatimuksemme edellyttävät meidän pitävän kirjaa asiakkailtamme saaduista tiedoista ja asiakirjoista, mihin sinun on myös suostuttava Emme suorita luottotarkistuksia asiakkaillemme, mutta toisinaan luottoarkistossasi saattaa näkyä näitä, ja olemme merkinneet ne ei-luottohauiksi Kortin hankkiminen tai käyttö ilmaisee meille, että suostut sellaisten tarkistusten suorittamiseen, jotka tässä sopimuksessa kuvaillaan Voit tarvittaessa hakea korkeamman rajan kortteja, jotka tunnetaan nimellä täyden KYC:in kortit. Nämä latausrajat ja kortin edut selitetään yksityiskohtaisemmin yhtiön nettisivuilla. Ollaksesi oikeutettu näihin rajoihin, sinun on täytettävä pykälän 5.1. vaatimukset SDD -kortin latausrajoihin sovelletaan matalampia rajoja, ja ne ovat kaikkien yli 18-vuotiaiden käytettävissä. Voit päivittää korttisi (palkkioita voidaan veloittaa) antamalla meille KYC-asiakirjasi. Kortinhaltijoita voidaan hylätä, jos asiakirjoja ei voida todentaa Prepaid-korttisi valuutta tulee olemaan summa tai sen paikallisen valuutan vastaava summa, jossa korttisi on määrätty (esim. euro, dollari $ tai Englannin punta ) Voit pyytää mahdollisesti lisää kortteja, jotka on liitetty ensisijaiseen korttiisi tai tiliisi. Valtuutat meidät myöntämään kortteja ja PIN-koodeja muille kortinhaltijoille ja valtuutat kunkin muun kortinhaltijan valtuuttamaan maksutapahtumia puolestasi. Olet edelleen vastuussa kaikista palkkioista, maksutapahtumista sekä kunkin sinun pyytämän kortin tai ylimääräisen kortin käytöstä tai väärinkäytöstä Hyväksyt, että tätä sopimusta sovelletaan myös kaikkiin ylimääräisiin kortteihin ja muihin kortinhaltijoihin, jotka olet järjestänyt. Suostut tiedottamaan tästä sopimuksesta kaikille muille kortinhaltijoille ennen kuin he alkavat käyttää korttia Yritysasiakkaat - Hakeakseen prepaid-korttiamme, yrityksen on oltava julkinen tai yksityinen osakeyhtiö tai avoin yhtiö. Vaadimme KYB-todisteita henkilöllisyydestäsi ja yrityksesi osoitteesta. Saatamme pyytää sinua antamaan asiakirjan luonteisen todistuksen tämän todistamiseksi ja/tai saatamme tarkistaa kaikki antamasi tiedot yhteistyössä luottotieto- tai petosten vastaisten virastojen tai muiden organisaatioiden kanssa. Sinua pyydetään myös täyttämään KYC-vaatimukset, jotka määritellään osiossa 5.1. Saatamme suorittaa hakuja luottoarkistoihin varmentaaksemme yrityksesi omistajien, johtajien, kumppaneiden tai työntekijöiden henkilöllisyyden. Virastot saattavat pitää kirjaa näistä tiedoista ja tehdyistä hauista. 6. Palkkiot ja veloitukset: 6.1. Kaikki prepaid-korttiin sovellettavat palkkiot määritellään palkkiotaulukossa alla. Jos muutamme näitä palkkioita milloin tahansa, annamme sinulle 2 kuukauden irtisanomisajan. Jos et ole meihin yhteydessä tämän ajanjakson aikana, oletamme sinun hyväksyvän muutokset ja jatkavan korttisi käyttämistä. 7. Kuinka prepaid-korttia käytetään: 7.1. Korttia saa käyttää ainoastaan henkilö, jolle kortti on myönnetty. 8. Mahdolliset kortin rajoitukset:

4 8.1. Korttia ei ole liitetty pankkitiliin, eikä se ole sekkitakuukortti tai luottokortti Voit käyttää maksupalveluja asiaankuuluvaa järjestelmää käyttävien kauppiaiden luona tapahtuvia maksutapahtumia varten käytettävissä olevaa saldon määrää vastaan. Jos käytettävissä oleva saldo ei riitä maksutapahtumaan, jotkut kauppiaat eivät salli yhdistää kortin tai tilin käyttämistä muihin maksutapoihin Korttiohjelman johtaja saattaa rajoittaa joitain maksutapahtumia, kuten maksamista huoltoasemien automaateilla Jotkut kauppiaat, kuten ravintolat, saattavat tehdä korkeintaan 20 %:n katevarauksen täydestä maksutapahtuman arvosta ennen lopullisen laskun käsittelyä Maksupalvelujen käytössä tai niihin pääsyssä voi toisinaan esiintyä keskeytyksiä, esimerkiksi jos meidän on suoritettava huoltotoimenpiteitä järjestelmässämme. Ota yhteyttä asiakaspalveluun Internet-sivujemme kautta ilmoittaaksesi meille kohtaamistasi ongelmista. 9. Kortin erääntyminen ja varojen lunastaminen: 9.1. Korttiin on painettu erääntymispäivä. Tililläsi olevat varat eivät enää erääntymispäivän jälkeen ole käytettävissä uusimmalla kortilla, joka tilin alle on myönnetty ( erääntymispäivä ) Maksupalvelut ja tämä sopimus päättyvät erääntymispäivänä, jollet pyydä tai jos sinulle myönnetään korvaava kortti ennen erääntymispäivää pykälän 10.3 mukaisesti tai jollemme muutoin suostu jatkamaan maksupalvelujen tarjoamista sinulle erääntymispäivän jälkeen Et voi käyttää erääntynyttä korttiasi tai erääntyneitä korttejasi erääntymispäivän jälkeen Jos kortti erääntyy ennen kuin käytettävissä oleva saldo on kulutettu, voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluun pyytääksesi korvaavaa korttia edellyttäen, että teet näin 14 vuorokautta ennen erääntymispäivää ja maksat palkkion (siellä missä täsmennetty) Tästä huolimatta varat ovat lunastettavissa erääntymispäivän jälkeenkin, jos meihin otetaan yhteyttä milloin tahansa 6 vuoden vanhentumisajanjakson sisällä. Vanhentumisajan jälkeen varasi eivät enää ole lunastettavissasi Siinä tapauksessa, että pyyntösi lunastuksesta on tehty alle 12 kuukautta erääntymispäivästä, lunastuksesta ei peritä myöhäisen lunastuksen palkkiota. Jos teet pyynnön lunastuksesta yli 12 kuukautta erääntymispäivän jälkeen ja ennen sopimuksen purkamista, sinulta voidaan periä tilin sulkemiseen liittyvä palkkio (siellä missä tarkennettu) Tarvittaessa myös muiden kortinhaltijoiden kortit erääntyvät erääntymispäivänä, joka näkyy asiakkaan ensisijaisessa kortissa Pidätämme oikeuden myöntää sinulle korvaavan kortin erääntyneen kortin tilalle, vaikka et ole pyytänyt sellaista. Jos teemme niin, pykälää 9.9. Jos kortti erääntyy ennen kuin käytettävissä oleva saldo on kulutettu, voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluun pyytääksesi korvaavaa korttia edellyttäen, että teet näin 14 vuorokautta ennen erääntymispäivää ja maksat palkkion (siellä missä täsmennetty). ei sovelleta. Jos et ole pyytänyt korvaavaa korttia, sinulta ei veloiteta kortin korvaamispalkkiota, joka määritellään Lista palkkioista ja rajoista -kohdassa Pidätämme ehdottoman oikeuden kuitata, siirtää tai käyttää tilillä/tileillä tai korteilla olevia summia sellaisten meille kohdistuvien velkojen ja palkkioiden maksamiseksi, joita ei ole maksettu eräpäivään mennessä. 10. Kortin mitätöiminen: Jos olet asiakkaamme ja haluat keskeyttää maksupalvelut milloin tahansa, sinun on pyydettävä keskeytystä Internetin kautta ilmoittamalla meille asiasta ja vaatia käyttämättömien varojesi hyvittämistä lähettämällä sähköpostia, kuten yllä olevassa osiossa 2 kerrotaan. Sinun on lähetettävä meille sähköpostia siitä sähköpostiosoitteesta, jonka annoit rekisteröidessäsi tilisi. Asiakaspalveluosastomme keskeyttää sen jälkeen kaikki maksupalvelujen käyttösi.

5 10.2. Sinua voidaan pyytää antamaan KYC-tunnistamisasiakirjoja, kuten pykälässä 5.1, jotta voimme suorittaa loppuun sulkemisen ja käsitellä käyttämättömien varojen hyvittämisen Kun olemme vastaanottaneet kaikki tarpeelliset tiedot sinulta (mukaan lukien KYC:in) sekä kaikki maksutapahtumat ja asiaankuuluvat maksut ja veloitukset on käsitelty, hyvitämme asiakkaalle kaiken käytettävissä olevan saldon vähennettynä meille maksettavat maksut ja veloitukset edellyttäen, että: i. et ole toiminut petollisesti, törkeällä huolimattomuudella tai sellaisella tavalla, joka aiheuttaa perusteltuja epäilyjä petoksesta tai törkeästä huolimattomuudesta; ja ii. Meidän ei tarvitse evätä käytettävissä olevaa saldoasi lain tai määräysten perusteella tai poliisin, oikeusistuimen tai minkään sääntelyviranomaisen pyynnöstä Kun maksupalvelut on peruutettu, korttien tuhoaminen jää asiakkaan vastuulle Asiakkaalla on 14 vuorokautta aikaa hankinnasta lukien käyttää harkinta-ajan oikeuksiaan. Keskeytämme ja palautamme kaikki varat asiakkaalle pykälän 10.3 mukaisesti. 11. Maksuerimielisyydet ja valitukset: Jos käytettävissä olevan saldon takaisinmaksun jälkeen kortin/korttien käytöstä on todettu tapahtuneen lisää maksutapahtumia, veloituksia tai palkkioita tai jos vastaanotamme muutoksen aiempaan maksutapahtumaan, ilmoitamme asiakkaalle summan ja hänen on välittömästi maksettava meille vastaava summa vaadittaessa velkana Pyrimme tarjoamaan asiakkaille helpon yhteyden asiakaspalveluryhmäämme, jotka vastaanottavat asiakirjoja sekä tutkivat ja vastaavat valituksiin. Jos et ole tyytyväinen johonkin palveluumme, lähetä meille sähköpostia osoitteeseen Otamme valitukset erittäin vakavasti ja arvostamme niiden tarjoamaa mahdollisuutta tarkastella omaa liiketoimintaamme ja auttaa meitä täyttämään asiakkaidemme odotukset. Ensisijainen tavoitteemme on ratkaista asiakkaidemme tekemät valitukset niin nopeasti ja tehokkaasti kuin pystymme ja olemme sen takia kirjanneet alle toteutettavat toimenpiteet Olet ensimmäisessä vaiheessa yhteydessä asiakaspalveluryhmäämme. Odotamme asiakaspalveluryhmämme vastaavan valitukseesi kirjallisesti viiden arkipäivän kuluessa. Teemme tässä vaiheessa kaikkemme ratkaistaksemme asian puolestasi Suostut antamaan meille kaikki kuitit ja tiedot, joita pyydämme ja jotka ovat oleellisia vaadettasi koskien Jos asiakaspalveluryhmämme ei pysty ratkaisemaan valitustasi. Mainitsemme asiasta sisäiselle valituksista vastaavalle virkailijallemme, joka vastaa sinulle 14 arkipäivän kuluessa. Voit lähettää ne sähköpostilla osoitteeseen Jos olet lähettänyt ja esittänyt valituksista vastaavalle osastollemme kaikki heidän pyytämänsä tiedot, mukaan lukien kuitit ja kopiot kaikesta lähetetystä ja vastaanotetusta yhteydenpidosta ja olet edelleen tyytymätön vastaukseemme, voit viedä valituksesi rahoitusalan oikeusasiamiespalveluun (The Financial Ombudsman Service); The Financial Ombudsman Service, South Quay Plaza, 183 Marsh Wall, London E14 9SR. 12. Kadonneet ja varastetut kortit: Jos korttisi katoaa tai se varastetaan, sinun on ilmoitettava asiasta meille välittömästi. Kortti lukitaan; voit tehdä tämän myös itse soittamalla IVR-järjestelmäämme. Saatat joutua maksamaan korvaavasta kortista palkkion. Jos löydät korttisi myöhemmin, sitä ei aktivoida uudelleen, joten sinun on tuhottava se ja odotettava korvaavaa prepaid-korttiasi. 13. Muutokset sopimusehtoihin:

6 Saatamme päivittää tai muuttaa näitä sopimusehtoja (mukaan lukien Lista palkkioista ja rajoista -kohtaa). Ilmoitus muutoksista julkaistaan Internet-sivuilla tai sähköpostin tai mobiililaitteen välityksellä annettavalla tiedolla vähintään 2 kuukautta etukäteen. Jatkamalla maksupalvelujen käyttöä 2 kuukauden irtisanomisajan loppumisen jälkeen, vahvistat hyväksyväsi, että noudatat päivitettyjä tai muutettuja sopimusehtoja. Jos et halua noudattaa niitä, sinun on keskeytettävä maksupalvelujen käyttö välittömästi peruutuskäytäntöjemme mukaisesti. 14. Harkinta-aika ja oikeutesi purkaa sopimus Sinulla on 14 vuorokauden pituinen harkinta-aika alkaen siitä päivästä, jolloin olet onnistuneesti päättänyt prepaid-korttisi rekisteroinnin kanssamme. Voit vetäytyä palvelustamme ilman seuraamuksia, mutta sinulta saatetaan vähentää meille aiheutuneita perusteltuja kuluja. Voit purkaa sopimuksen näiden 14 vuorokauden aikana ilmoittamalla meille kirjallisesti, että haluat vetäytyä ja purkaa sopimuksen kanssamme. Voit purkaa sopimuksen kanssamme harkinta-ajan jälkeen pykälän 11 mukaisesti. 15. Talletussuojajärjestelmä Maksupalvelut, kortti ja tili ovat maksutuotteita; eivät talletus-, luotto- tai pankkituotteita, koska niitä ei sellaisenaan suojata Ison-Britannian rahoituspalvelujen korvausjärjestelmän (Financial Services Compensation Scheme) toimesta. 16. Rahojesi suojaaminen Siinä epätodennäköisessä tilanteessa, että Prepaid Financial Services joutuisi maksukyvyttömäksi, saatat menettää varasi. Teemme kuitenkin laillisesti kaikkemme turvataksemme varat puolestasi. 17. Palkkiotaulukko Tähän palkkiotaulukkoon sisältyvät tiedot tiivistävät AIRO PayCard prepaid-kortin ominaisuudet ja selittävät sovellettavat palkkiot. Palkkioiden ei ole tarkoitettu korvaavan mitään yllä määritellyistä sopimusehdoista. Aktivointi- ja kuukausimaksu Kortin tilaus 17,00 Kortin aktivointi 0,00 Kuukausiveloitus 4,00 Kortin latausveloitukset Lataus luottokortilta Internetissä 2,50 % Lataus debitkortilta Internetissä 2,50 % Kortilta toiselle siirto Internetissä tai SMS -palvelulla 2,50 % Lataus pankkisiirrolla 1,00 % SMS tapahtumat Korttisaldon tarkistus tekstiviestillä 1,00 Kortilta toiselle siirto SMS -palvelulla 2,50 Kortin hetkellinen sulkeminen tekstiviestillä 0,50 Suljetun kortin avaus tekstiviestillä 0,50

7 Hallinnolliset veloitukset Uusi kortti kadonneen tilalle Uusi kortti varastetun tilalle Väärinkäytetyn kortin sulkeminen varojen palautuksesta suljetulta kortilta Asiakaspalvelumaksu / Puhelu Automaattikäyttö 15,00 15,00 30,00 15,00 EU -alueen korttinosto 4 Korttinosto ei EU -alueella 4,50 Maksutapahtumat Kortin käyttö maksaessa EU -alueella / tapahtuma Kortin käyttö maksaessa EU -alueen ulkopuolella / tapahtuma 0,50 Kulu valuutanvaihdosta 3,00 % hylätystä ostotapahtumasta 0,25 Maksut puhelinpalvelussa PIN -koodin kysely PIN -koodin kysely seuraavilla kerroilla Muut veloitukset 2,50 Kortin päivitys 8,00 Palkkojen siirto kortille Lataukset ja rajat Suurin ladattava summa 6 000,00 Suurin korttisaldo ,00 Nostoraja päivässä 750,00 Suurin Credit- / Debit-korttilataus 750,00 Suurin kortilta toiselle siirto 500,00 Latauskertoja päivässä enintään 3

ASAP PREPAID MASTERCARD -KORTIN KÄYTTÖEHDOT

ASAP PREPAID MASTERCARD -KORTIN KÄYTTÖEHDOT ASAP PREPAID MASTERCARD -KORTIN KÄYTTÖEHDOT MÄÄRITELMÄT Kortti tarkoittaa elektronista rahatiliä, jonka me olemme sinulle myöntäneet ja johon sisältyy tiliisi yhdistetty ASAP Prepaid MasterCard -kortti.

Lisätiedot

INTUSIN TALLETUSTILIEN SOPIMUSEHDOT

INTUSIN TALLETUSTILIEN SOPIMUSEHDOT INTUSIN TALLETUSTILIEN SOPIMUSEHDOT 1. SOPIMUKSEN SISÄLTÖ Määräaikaistalletus on sopimuksessa määriteltyjen ehtojen mukaisesti avattu talletustili. Yhdistys maksaa talletustilille korkoa talletusajan päättyessä,

Lisätiedot

paysafecard-kortin käyttöehdot ( yleiset myyntiehdot )

paysafecard-kortin käyttöehdot ( yleiset myyntiehdot ) paysafecard-kortin käyttöehdot ( yleiset myyntiehdot ) Versio: lokakuu 2012 1. Yleiset ehdot 1.1 Lue nämä ehdot huolellisesti, sillä niissä määritellään, kuinka saat käyttää paysafecardkorttiasi ( paysafecard

Lisätiedot

Esi-LEI-hakemusten rekisteröintiohje NordLEI-verkkoportaalissa

Esi-LEI-hakemusten rekisteröintiohje NordLEI-verkkoportaalissa Esi-LEI-hakemusten rekisteröintiohje NordLEI-verkkoportaalissa Osana NordLEI-verkkoportaalia asiakkaat voivat hakea esi-lei-tunnisteita juridisille yksiköilleen. Lisäksi NordLEI sallii myös niin kutsutun

Lisätiedot

Ehdot ja edellytykset

Ehdot ja edellytykset Ehdot ja edellytykset 1. More Sony for You kampanjan ( kampanja ) järjestää Home Entertainment of Europe a division of Sony Europe Limited ( Sony ), osoite The Heights, Brooklands, Weybridge, Surrey KT13

Lisätiedot

TÄRKEIMMÄT MUUTOKSET TRAVEL CASH -TILIN EHDOISSA 16. ELOKUUTA 2018

TÄRKEIMMÄT MUUTOKSET TRAVEL CASH -TILIN EHDOISSA 16. ELOKUUTA 2018 TÄRKEIMMÄT MUUTOKSET TRAVEL CASH -TILIN EHDOISSA 16. ELOKUUTA 2018 Key Changes Finland Tärkeimmät muutokset Travel Cash -tilin ehdoissa, jotka tulevat voimaan 16. elokuuta 2018 Katso täydet ja päivitetyt

Lisätiedot

HINNASTO-OTE HENKILÖASIAKKAAT Nykyinen hinnasto sekä voimaan tuleva hinnasto

HINNASTO-OTE HENKILÖASIAKKAAT Nykyinen hinnasto sekä voimaan tuleva hinnasto HINNASTO-OTE HENKILÖASIAKKAAT Nykyinen hinnasto sekä 1.10.2018 voimaan tuleva hinnasto www.saastopankki.fi/liedonsp PÄIVITTÄISET RAHA-ASIAT (nykyinen hinnasto) Tilitiedot Saldotieto käteisnoston yhteydessä

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ TIETOA: Perehdy tähän Sopimukseen huolellisesti ennen tilisi käyttöönottoa.

TÄRKEÄÄ TIETOA: Perehdy tähän Sopimukseen huolellisesti ennen tilisi käyttöönottoa. CreditUp Prepaid korttia koskevat ehdot ja säännöt Päivitetty: 1. tammikuuta 2011 TÄRKEÄÄ TIETOA: Perehdy tähän Sopimukseen huolellisesti ennen tilisi käyttöönottoa. 1.Määritelmät ja tulkinta: Tili Korttiin

Lisätiedot

Henkilöasiakkaiden tilinsiirtopalvelu

Henkilöasiakkaiden tilinsiirtopalvelu Henkilöasiakkaiden tilinsiirtopalvelu Pankeilla on velvollisuus tarjota tilinsiirtopalvelua kuluttaja-asiakkaalle, joka siirtää maksuasiointinsa toiseen Suomessa toimivaan pankkiin ja uusi tili on samassa

Lisätiedot

Maksun vastaanottaminen LeeLuu Labs Oy:ltä

Maksun vastaanottaminen LeeLuu Labs Oy:ltä Helsinki, 16. lokakuuta 2016 Maksun vastaanottaminen LeeLuu Labs Oy:ltä Info: Prosessi vie noin 15-30 minuuttia 1. Kun alamme työstää takaisinmaksuasi saat kaksi viestiä siihen sähköpostiosoitteeseen,

Lisätiedot

HYVÄ PANKKITAPA SUOMEN PANKKIYHDISTYS

HYVÄ PANKKITAPA SUOMEN PANKKIYHDISTYS SUOMEN PANKKIYHDISTYS HYVÄ PANKKITAPA Hyvä pankkitapa on muotoutunut käytännön kokemuksesta. Hyvän pankkitavan säännöt sisältävät asiakkaan ja pankin välistä suhdetta sekä pankkien toimintatapoja koskevia

Lisätiedot

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Käsitteet Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus asiakkaan ja Suomen Maatalouden Laskentakeskus Oy:n välillä.

Lisätiedot

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö Harkittu rahankäyttö Omasta taloudellisesta tilanteesta on tärkeää olla tietoinen. On hyvä arvioida tulot ja menot. Pienillä tuloilla selviää, kun suunnittelee

Lisätiedot

AMERICAN EXPRESS GLOBAL MERCHANT SERVICES. Aloituspaketti TYÖKALUT AMERICAN EXPRESS -KORTTIEN HYVÄKSYMISEEN MAKSUVÄLINEENÄ.

AMERICAN EXPRESS GLOBAL MERCHANT SERVICES. Aloituspaketti TYÖKALUT AMERICAN EXPRESS -KORTTIEN HYVÄKSYMISEEN MAKSUVÄLINEENÄ. AMERICAN EXPRESS GLOBAL MERCHANT SERVICES Aloituspaketti TYÖKALUT AMERICAN EXPRESS -KORTTIEN HYVÄKSYMISEEN MAKSUVÄLINEENÄ. Pikaopas Kiitos, että valitsit American Expressin! Tässä oppaassa on tärkeitä

Lisätiedot

Tilauksen kohteena olevan tuotteen ja/tai palvelun toimitus. Asiakkaan antamien tietojen nojalla laadittu ehdotus hankinnan ehdoista.

Tilauksen kohteena olevan tuotteen ja/tai palvelun toimitus. Asiakkaan antamien tietojen nojalla laadittu ehdotus hankinnan ehdoista. Yleiset sopimusehdot 1 Määritelmät Nämä ovat DC Net Works Oy:n (jäljempänä Toimittaja) tuottamissa hankintapalveluissa käytetyt yleiset sopimusehdot. Sopimus syntyy Tilaajan ja Toimittajan välillä Tilaajan

Lisätiedot

Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Minun Maatilani ohjelmiston palvelusopimus 23.12.2015 Page 1 of 5 Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus asiakkaan

Lisätiedot

Bridgestone MasterCard Prepaid-kortin käyttöehdot

Bridgestone MasterCard Prepaid-kortin käyttöehdot Bridgestone MasterCard Prepaid-kortin käyttöehdot Viimeksi muutettu: 30/06/2014 TÄRKEÄÄ: Lue tämä sopimus huolellisesti läpi ennen kuin otat tilisi käyttöön. Tämän sopimuksen mukaisia ehtoja ja maksuja

Lisätiedot

PINS MasterCard -koulutusmateriaali. Vain myyjän käyttöön

PINS MasterCard -koulutusmateriaali. Vain myyjän käyttöön PINS MasterCard -koulutusmateriaali Vain myyjän käyttöön 2 PINS MasterCard PINS-ohjelman lippulaiva! Pinssejä kahdesti, kun asiakas maksaa PINS MasterCard -kortilla! PINS-kumppanin myöntämät pinssit Lisäksi

Lisätiedot

Näissä ehdoissa määritellään ne ehdot, joilla Risicum Oyj (myöhemmin luotonantaja) myöntää lainan (50 1000 ) asiakkailleen.

Näissä ehdoissa määritellään ne ehdot, joilla Risicum Oyj (myöhemmin luotonantaja) myöntää lainan (50 1000 ) asiakkailleen. 1. Yleistä Näissä ehdoissa määritellään ne ehdot, joilla Risicum Oyj (myöhemmin luotonantaja) myöntää lainan (50 1000 ) asiakkailleen. 2. Lainan myöntämisen yleiset edellytykset Luotonantaja voi myöntää

Lisätiedot

IDT FINANCIAL SERVICES LIMITED KÄYTTÖEHDOT. Kortti tai Pre-paid MasterCard -kortti tarkoittaa sähköistä maksukorttia, jonka olemme antaneet sinulle.

IDT FINANCIAL SERVICES LIMITED KÄYTTÖEHDOT. Kortti tai Pre-paid MasterCard -kortti tarkoittaa sähköistä maksukorttia, jonka olemme antaneet sinulle. IDT FINANCIAL SERVICES LIMITED KÄYTTÖEHDOT MÄÄRITELMÄT Sopimus tarkoittaa näitä käyttöehtoja. Saatavilla olevat varat tarkoittavat kaikkia kortillasi olevia käyttämättömiä varoja, jotka ovat käytettävissä

Lisätiedot

Hyvä mobiilikortin käyttäjä!

Hyvä mobiilikortin käyttäjä! Hyvä mobiilikortin käyttäjä! AKK-Motorsport ry:n jäsenkortti on tänä vuonna Lompakossa oleva mobiilikortti. Mobiilikortti toimii puhelimeen ladattavana Lompakko-sovelluksena, joka toimitetaan kaikille

Lisätiedot

KENTEK OY TIETOSUOJASELOSTE TIIVISTELMÄ

KENTEK OY TIETOSUOJASELOSTE TIIVISTELMÄ KENTEK OY TIETOSUOJASELOSTE TIIVISTELMÄ Vieraillessasi verkkosivuillamme, emme kerää sinusta mitään henkilökohtaista informaatiota. Tämä verkkosivu kerää ainoastaan henkilötietoja, joita itse syötät, kuten

Lisätiedot

fyysinen henkilökohtainen Kortti, jota voidaan käyttää online- ja offlinekorttitapahtumiin;

fyysinen henkilökohtainen Kortti, jota voidaan käyttää online- ja offlinekorttitapahtumiin; Bridgestone Prepaid MasterCard -kortin käyttöehdot Viimeksi muutettu: 23/10/2013 TÄRKEÄÄ: Lue tämä sopimus huolellisesti läpi ennen kuin otat tilisi käyttöön. Tämän sopimuksen mukaisia ehtoja ja maksuja

Lisätiedot

2.2 Kaikkien verkkosivuilla ilmoitettujen hintojen valuutta on euro (EUR).

2.2 Kaikkien verkkosivuilla ilmoitettujen hintojen valuutta on euro (EUR). 1. Auton arviointipalvelu. 1.1 Infostar OÜ tarjoaa verkkosivujen kautta palvelu auto-alalta (tästä eteenpäin näihin viitataan termillä palvelu ). Palvelu kuuluu, mutta ne eivät rajoitu seuraaviin: (i)

Lisätiedot

Mobiilijäsenkortti. Mobiilikortin aktivointi

Mobiilijäsenkortti. Mobiilikortin aktivointi Mobiilijäsenkortti AKK-Motorsport ry:n jäsenkortti on Lompakossa oleva mobiilikortti. Mobiilikortti toimii puhelimeen ladattavana Lompakko-sovelluksena, joka toimitetaan kaikille Jäsenmaksunsa maksaneille

Lisätiedot

1.2 Lainatulle pääomalle maksetaan vuosittainen kiinteä korko kohdassa 9 esitetyn mukaisesti.

1.2 Lainatulle pääomalle maksetaan vuosittainen kiinteä korko kohdassa 9 esitetyn mukaisesti. Tiedot lainasta 1.1 Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö Finnoonportti (Y-tunnus 2611697-6) (jäljempänä Projektikumppani ) tarjoaa Joukon Voima Oy:n (jäljempänä Lainanjärjestäjä ) palvelussa rahoittajille

Lisätiedot

SFS ONLINE. palvelu verkkokaupassa. helppo ja tehokas tapa hallita standardien tietoja

SFS ONLINE. palvelu verkkokaupassa. helppo ja tehokas tapa hallita standardien tietoja SFS ONLINE palvelu verkkokaupassa helppo ja tehokas tapa hallita standardien tietoja S F S O N L I N E Kestotilaajien OnLine -palvelu SFS-verkkokaupassa SFS ONLINE -palvelu perustuu standardien kestotilaukseen

Lisätiedot

OHJEET LIIKEPAIKOILLE

OHJEET LIIKEPAIKOILLE OHJEET LIIKEPAIKOILLE DINERS CLUB -KORTIN TUNNISTAMINEN Yhteistä kaikille Diners Club -korteille on vasemmassa yläkulmassa oleva Diners Clubin logo. Kortin etupuolelle on kohopainettu kortin numero, kortinhaltijan

Lisätiedot

MICROSOFT OFFICE KOTIKÄYTTÖOHJELMA TILAUSOHJE. Microsoft Office Home Use Program (HUP)

MICROSOFT OFFICE KOTIKÄYTTÖOHJELMA TILAUSOHJE. Microsoft Office Home Use Program (HUP) MICROSOFT OFFICE KOTIKÄYTTÖOHJELMA Microsoft Office Home Use Program (HUP) TILAUSOHJE 1. Siirry Kotikäyttöohjelma-sivustolle Kotikäyttöohjelma-sivuston osoite on https://hup.microsoft.com Valitse sijaintisi

Lisätiedot

Siirto Yritysasiakkaille. Palvelukuvaus: Siirto-vastaanotto

Siirto Yritysasiakkaille. Palvelukuvaus: Siirto-vastaanotto Siirto Yritysasiakkaille Palvelukuvaus: Siirto-vastaanotto 15. huhtikuuta 2018 1 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Siirto-maksun yleiskuvaus... 3 Siirto-maksun edut... 3 Nordean Siirto Yritysasiakkaille...

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

Palvelukuvaus 1.0 Monipuoliset maksutavat verkkokauppaan Joustavat tilitykset ja raportointi

Palvelukuvaus 1.0 Monipuoliset maksutavat verkkokauppaan Joustavat tilitykset ja raportointi emaksut Palvelukuvaus 1.0 Monipuoliset maksutavat verkkokauppaan Joustavat tilitykset ja raportointi Sisällys Yleistä emaksut-palvelusta... 1 Näin emaksut toimii verkkokaupassa... 1 Maksutavat... 2 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Maksuja koskeva tietoasiakirja

Maksuja koskeva tietoasiakirja Maksuja koskeva tietoasiakirja Tilin tarjoajan nimi: Tilin nimi: Danske-tili Päivämäärä: 31.10.2018 Tässä asiakirjassa annetaan tietoja maksutiliin liittyvien pääasiallisten palvelujen käytöstä veloitettavista

Lisätiedot

IDT FINANCIAL SERVICES LIMITED MONI PREPAID MASTERCARD -KORTIN SOPIMUSEHDOT

IDT FINANCIAL SERVICES LIMITED MONI PREPAID MASTERCARD -KORTIN SOPIMUSEHDOT IDT FINANCIAL SERVICES LIMITED MONI PREPAID MASTERCARD -KORTIN SOPIMUSEHDOT MÄÄRITELMÄT Alkupäivä tarkoittaa päivää, jona Kortinhaltija alkaa käyttää Korttia tai aktivoi sen. Kortti tarkoittaa Korttiyhtiön

Lisätiedot

Postimaksukonepalvelun käyttöohje

Postimaksukonepalvelun käyttöohje 1 (11) Julkinen - Public Postimaksukonepalvelun käyttöohje 2 (11) Julkinen - Public POSTIMAKSUKONEPALVELUT KÄYTTÖVARAN MAKSAMINEN POSTIMAKSUKONEELLE 1 Yleistä Postimaksukonepalvelu on postimaksukoneita

Lisätiedot

Sonyn suomenkielisen Web-portaalin käyttöohjeet

Sonyn suomenkielisen Web-portaalin käyttöohjeet Sonyn suomenkielisen Web-portaalin käyttöohjeet Sonyn Web-portaalin käyttöohjeet Seuraavilla sivuilla esiteltävien käyttöohjeiden yhteenveto: Sisäänkirjautuminen Uuden tai vaihtosalasanan hankkiminen.

Lisätiedot

Lounas on katettu. Tunnista henkilöstöetujen edelläkävijä. LOUNASETUJEN Nykyaikaisin maksuväline TARJOLLA

Lounas on katettu. Tunnista henkilöstöetujen edelläkävijä. LOUNASETUJEN Nykyaikaisin maksuväline TARJOLLA Tunnista henkilöstöetujen edelläkävijä. Lounas on katettu LOUNASETUJEN Nykyaikaisin maksuväline TARJOLLA Lounasetu pähkinänkuoressa ravintolalle LounasPassilla uudet asiakkaat ovesta sisään sujuvasti.

Lisätiedot

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Minun Maatilani ohjelmiston palvelusopimus 23.12.2015 Page 1 of 5 Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Käsitteet Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus

Lisätiedot

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT 1. Luotonantajan / luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Puhelinnumero Sähköpostiosoite Internet-osoite Luotonvälittäjä Puhelinnumero

Lisätiedot

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010 YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja

Lisätiedot

LINJA-AUTOLIIKENTEEN ASIAKASPALVELUSOPIMUS. Toimeksiantaja: Oy Matkahuolto Ab Y-tunnus: 0111393-9 osakeyhtiö, Helsinki

LINJA-AUTOLIIKENTEEN ASIAKASPALVELUSOPIMUS. Toimeksiantaja: Oy Matkahuolto Ab Y-tunnus: 0111393-9 osakeyhtiö, Helsinki 1 (5) LINJA-AUTOLIIKENTEEN ASIAKASPALVELUSOPIMUS II Asiamies: Y-tunnus: Yhteystiedot: Toimeksiantaja: Oy Matkahuolto Ab Y-tunnus: 0111393-9 osakeyhtiö, Helsinki Yhteystiedot: PL 111, Lauttasaarentie 8

Lisätiedot

Euro ja pankkiasiat. Suomi ja 11 muuta maata siirtyvät vuoden 2002 alussa euron käyttöön.

Euro ja pankkiasiat. Suomi ja 11 muuta maata siirtyvät vuoden 2002 alussa euron käyttöön. Tähän esitteeseen on koottu hyödyllistä tietoa euron vaikutuksista pankkiasioihin. Lue esite ja säästä se. Esitteessä on tärkeää tietoa myös vuodenvaihteen varalle. Euro ja pankkiasiat Suomi ja 11 muuta

Lisätiedot

paysafecard-kortin käyttöehdot ( yleiset myyntiehdot )

paysafecard-kortin käyttöehdot ( yleiset myyntiehdot ) paysafecard-kortin käyttöehdot ( yleiset myyntiehdot ) Versio: 01 / 2018 1. Yleiset ehdot 1.1 Lue nämä ehdot huolellisesti, sillä niissä määritellään, kuinka saat käyttää paysafecard-korttiasi ( paysafecard

Lisätiedot

Uudistuksia EtuTilin ja KäyttöTiliPlus-tilien ehtoihin

Uudistuksia EtuTilin ja KäyttöTiliPlus-tilien ehtoihin Marraskuu 2018 Uudistuksia EtuTilin ja KäyttöTiliPlus-tilien ehtoihin Hyvä asiakkaamme, Tässä kirjeessä kerromme sinulle EtuTilin ja KäyttöTiliPlus-tilin erityisiin ehtoihin tulevista muutoksista. Tilien

Lisätiedot

Expedia Collect -varausten hallinta

Expedia Collect -varausten hallinta Yhteistyön tekeminen Expedian kanssa Expedia Collect -varausten hallinta Expedia Virtual Card Sisältö Expedia Collect -varausprosessi 3 Expedia Virtual Card 4 Muutokset varauksiin 6 Tuki 7 2 Expedia Collect

Lisätiedot

1. Luotonantajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot

1. Luotonantajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1. Luotonantajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Blue Finance Oy Y-Tunnus 2431091-9 Osoite PL 40 20101 Turku Puhelinnumero

Lisätiedot

Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille

Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille FI FI FI Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille Näissä menettelysäännöissä vahvistetaan periaatteita, joita yksittäiset sovittelijat voivat halutessaan noudattaa omalla vastuullaan. Sovittelijat

Lisätiedot

Paypal tilin avaaminen, ohjeita ja neuvoja suomenkielellä.

Paypal tilin avaaminen, ohjeita ja neuvoja suomenkielellä. Paypal tilin avaaminen, ohjeita ja neuvoja suomenkielellä. ALUKSI LUO SÄHKÖPOSTIOSOITE PAYPAL TILIÄSI VARTEN: Esim. ilmainen Hotmail -sähköpostitili käy tähän tarkoitukseen hyvin. Muista kirjoittaa salanat

Lisätiedot

Luxemburgilainen SICAV UCITSluokka. Rekisteröity toimipaikka: 33 rue de Gasperich, L-5826 Hesperange Luxemburgin kaupparekisterinumero B 33363

Luxemburgilainen SICAV UCITSluokka. Rekisteröity toimipaikka: 33 rue de Gasperich, L-5826 Hesperange Luxemburgin kaupparekisterinumero B 33363 Luxemburgilainen SICAV UCITSluokka Rekisteröity toimipaikka: 33 rue de Gasperich, L-5826 Hesperange Luxemburgin kaupparekisterinumero B 33363 Valikoiman yksinkertaistamiseksi ja yksivaluuttaisten lajien

Lisätiedot

1. Ceepos Mobiilimaksu... 3

1. Ceepos Mobiilimaksu... 3 CEEPOS MOBIILIMAKSU 2 1. Ceepos Mobiilimaksu... 3 2. Ceepos Mobiilimaksu -sovelluksen määritykset... 3 2.1. Sovelluksen lataaminen... 3 2.2. Sovelluksen avaaminen... 4 2.2.1. Käyttäjäksi rekisteröityminen...

Lisätiedot

STT:n toimitus- ja käyttöehdot Lehtikuva-kuville*

STT:n toimitus- ja käyttöehdot Lehtikuva-kuville* STT:n toimitus- ja käyttöehdot Lehtikuva-kuville* a) Oy Suomen Tietotoimisto Finska Notisbyrån Ab (myöhemmin STT) myöntää asiakkaalle/tilaajalle (Asiakas) kertajulkaisuoikeuden kuville* etukäteen sovittuun

Lisätiedot

Näin lataat Waltti-matkakortin verkossa!

Näin lataat Waltti-matkakortin verkossa! Näin lataat Waltti-matkakortin verkossa! https://kauppa.waltti.fi Fiksusti liikkeellä. linkki.jyvaskyla.fi 1 Waltti-kaupassa voit ladata matkakorttisi ilman rekisteröitymistä tai rekisteröimällä oman käyttäjätilin.

Lisätiedot

First Card mobiilisovellus

First Card mobiilisovellus First Card mobiilisovellus 1 Yleistä First Card -mobiilisovelluksessa voit: - seurata henkilökohtaisella maksuaikakortilla tehtyjä ostotapahtumia listattuna ja toimialoittain. - saada ilmoituksen korttitapahtumista

Lisätiedot

7 helppoa askelta päästä mukaan OneCoin liiketoimintaan?

7 helppoa askelta päästä mukaan OneCoin liiketoimintaan? 7 helppoa askelta päästä mukaan OneCoin liiketoimintaan? Miten saan omat ostokseni tuottamaan? Seppo Metsälä 2015!1 Miten pääsen helposti mukaan? Tässä ohjeet miten hankit koulutuspaketin ja miten pääset

Lisätiedot

Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa

Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa EROTTAJAN KASINON YLEISET VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT (VOIMASSA 1.8.2012 ALKAEN) 1. Soveltamisala Näitä Erottajan Kasinon yleisiä varaus- ja peruutusehtoja ( Yleiset Ehdot ) ja Erottajan Kasinon käyttösääntöjä

Lisätiedot

Rentoudu matkoillasi Priority Pass -loungeissa

Rentoudu matkoillasi Priority Pass -loungeissa Nordea Platinum 3 Nordea Platinum Nordea Platinum -kortilla maksat ostoksesi vaivattomasti niin Suomessa kuin ulkomailla. Kortilla teet ostoksia myös verkossa sekä nostat käteistä automaateista. Kortin

Lisätiedot

Uudistettu sopimus lääkekustannusten suorakorvausmenettelystä

Uudistettu sopimus lääkekustannusten suorakorvausmenettelystä Uudistettu sopimus lääkekustannusten suorakorvausmenettelystä Kela, Suomen Apteekkariliitto, Helsingin Yliopiston Apteekki ja Itä- Suomen yliopiston apteekki ovat 24.1.2013 allekirjoittaneet uudistetun

Lisätiedot

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT 1. Luotonantajan / luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Puhelinnumero Sähköpostiosoite Internet-osoite Stockmann Oyj Abp Aleksanterinkatu

Lisätiedot

Maksupalvelun tilaus Suomisport-liitoille ja -seuroille

Maksupalvelun tilaus Suomisport-liitoille ja -seuroille Maksupalvelun tilaus Suomisport-liitoille ja -seuroille 1 Sisällysluettelo Taustaa... 2 Mikä on Maksuturva... 2 Maksutavat... 2 Verkkopankkimaksut... 2 Korttimaksut... 2 Masterpass... 2 Mobilepay... 2

Lisätiedot

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061 SOPIMUS OSOITE- JA POSTITUSPALVELUISTA TILAAJA Toiminimi Y-tunnus Kotipaikka Yhteyshenkilö Osoite Puhelin Sähköposti Maksuehdot 14 pv netto, laskutus 3-12 kk välein, 1. vuosi ennakkomaksu 240 e (hintaan

Lisätiedot

Tämä. Tili-ja kulutusluotot. -aineisto on tarkoitettu täydentämään. Liiketalouden matematiikka 2. kirjan sisältöä.

Tämä. Tili-ja kulutusluotot. -aineisto on tarkoitettu täydentämään. Liiketalouden matematiikka 2. kirjan sisältöä. Tämä Tili-ja kulutusluotot -aineisto on tarkoitettu täydentämään Liiketalouden matematiikka 2 kirjan sisältöä. 1 Sisällysluettelo TILI- JA KULUTUSLUOTOT...3 Esim. 1... 4 Esim. 2... 6 Esim. 3... 7 Esim.

Lisätiedot

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton tapahtumarekisterissä

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton tapahtumarekisterissä Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton tapahtumarekisterissä 1. Rekisterinpitäjä Kaupan liitto on rekisterinpitäjä ja vastaa henkilötietojen käsittelystä. Rekisterin osalta

Lisätiedot

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT 1. Luotonantajan / luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Faksinumero Internet-osoite Lindorff

Lisätiedot

Nordea Black. Nordea Black. Nordea Black -kortti tarjoaa sinulle monipuolista maksamista, yksilöllistä palvelua sekä ainut laatuisia etuja.

Nordea Black. Nordea Black. Nordea Black -kortti tarjoaa sinulle monipuolista maksamista, yksilöllistä palvelua sekä ainut laatuisia etuja. -kortti tarjoaa sinulle monipuolista maksamista, yksilöllistä palvelua sekä ainut laatuisia etuja. Nordea Bank AB (publ), kotivaltio Ruotsi, Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike HKO542 10.16 Yhdistelmäkortilla

Lisätiedot

REKISTERÖINTIOHJE 1 (8) Väestörekisterikeskus Asiakkaat. Rekisteröintiohje

REKISTERÖINTIOHJE 1 (8) Väestörekisterikeskus Asiakkaat. Rekisteröintiohje REKISTERÖINTIOHJE 1 (8) Rekisteröintiohje REKISTERÖINTIOHJE 2 (8) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Rekisteröijän yleisiä tehtäviä ja velvollisuuksia... 3 3 Rekisteröintiin ja rekisteröinnin yhteydessä

Lisätiedot

Nordea Platinum. Nordea Bank AB (publ), kotivaltio Ruotsi, Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike HKO542 12/2017

Nordea Platinum. Nordea Bank AB (publ), kotivaltio Ruotsi, Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike HKO542 12/2017 Nordea Platinum Nordea Platinum Nordea Bank AB (publ), kotivaltio Ruotsi, Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike HKO542 12/2017 Nordea Platinum -kortilla maksat ostoksesi vaivattomasti niin Suomessa kuin

Lisätiedot

Opiskelijana Suomessa tai maailmalla

Opiskelijana Suomessa tai maailmalla Opiskelijana Suomessa tai maailmalla Aalto-yliopisto opiskelijavaihto 8.5.2014 Danske opiskelijoille Danske määrittelee opiskelijoiksi kaikki 18-32 vuotiaat. Opiskelijat saavat Danske Bankista maksuttoman

Lisätiedot

OHJEET LIIKEPAIKOILLE

OHJEET LIIKEPAIKOILLE OHJEET LIIKEPAIKOILLE DINERS CLUB -KORTIN TUNNISTAMINEN Yhteistä kaikille Diners Club -korteille on vasemmassa yläkulmassa oleva Diners Clubin logo. Kortin etupuolelle on kohopainettu kortin numero, kortinhaltijan

Lisätiedot

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT 1. Luotonantajan / luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Puhelinnumero Sähköpostiosoite Faksinumero Internet-osoite Luotonvälittäjä

Lisätiedot

Adobe -määrälisensointi

Adobe -määrälisensointi Adobe -määrälisensointi VIP-jälleenmyyjäkonsolin käyttöopas Value Incentive Plan -ohjelmalle (VIP) Versio 3.1 syyskuu 12, 2013 Voimassa 15.8.2013 lähtien Sisältö Mikä on VIP-jälleenmyyjäkonsoli?... 4 Aloitus...

Lisätiedot

Tässä ohjeessa kerrotaan, miten 7.1.2015 alkaen käyttöönotettavaan AIPAL aikuiskoulutuksen palautejärjestelmään myönnetään käyttöoikeuksia.

Tässä ohjeessa kerrotaan, miten 7.1.2015 alkaen käyttöönotettavaan AIPAL aikuiskoulutuksen palautejärjestelmään myönnetään käyttöoikeuksia. AIPAL-KÄYTTÖOHJE 7.1.2015 1(6) Näyttötutkinnon järjestäjän AIPAL-koulutustoimijan pääkäyttäjälle TERVETULOA AIPAL - KOULUTUSTOIMIJAN PÄÄKÄYTTÄJÄKSI! Tässä ohjeessa kerrotaan, miten 7.1.2015 alkaen käyttöönotettavaan

Lisätiedot

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT 1. Luotonantajan / luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Puhelinnumero Sähköpostiosoite Faksinumero Internet-osoite Luotonvälittäjä

Lisätiedot

FI LIITE I LIITE HAKEMUS REKISTERÖIDYKSI VIEJÄKSI Euroopan unionin, Norjan, Sveitsin ja Turkin yleisiä tullietuusjärjestelmiä varten ( 1 )

FI LIITE I LIITE HAKEMUS REKISTERÖIDYKSI VIEJÄKSI Euroopan unionin, Norjan, Sveitsin ja Turkin yleisiä tullietuusjärjestelmiä varten ( 1 ) FI LIITE I LIITE 22 06 HAKEMUS REKISTERÖIDYKSI VIEJÄKSI Euroopan unionin, Norjan, Sveitsin ja Turkin yleisiä tullietuusjärjestelmiä varten ( 1 ) 1. Viejän nimi, täydellinen osoite ja maa, yhteystiedot

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

Tietosuoja- ja rekisteriseloste

Tietosuoja- ja rekisteriseloste Tietosuoja- ja rekisteriseloste Evästeet Aparnasremontit.fi kerää joitakin käyttäjäkohtaisia tietoja käyttämällä evästeitä ( cookies ). Eväste on vierailijan selaimelle lähetettävä pieni tekstitiedosto,

Lisätiedot

VARANTOTILISOPIMUS. Varantotilisopimus 1 (5) 1 Sopimuksen tarkoitus

VARANTOTILISOPIMUS. Varantotilisopimus 1 (5) 1 Sopimuksen tarkoitus Varantotilisopimus 1 (5) VARANTOTILISOPIMUS Tilinhaltija: Tilinumero: BIC-koodi: XX Pankki Oy (IBAN XX) XXXXXXXX 1 Sopimuksen tarkoitus 2 Tiliehdot Sopimuksessa määritellään menettelyt ja vastuut, joiden

Lisätiedot

Nordea Black. Nordea Black -kortti tarjoaa sinulle monipuolista maksamista, yksilöllistä palvelua sekä ainut laatuisia etuja.

Nordea Black. Nordea Black -kortti tarjoaa sinulle monipuolista maksamista, yksilöllistä palvelua sekä ainut laatuisia etuja. Nordea Black Nordea Black -kortti tarjoaa sinulle monipuolista maksamista, yksilöllistä palvelua sekä ainut laatuisia etuja. Nordea Black Yhdistelmäkortilla voit maksaa ostoksesi joko luotolta (Credit)

Lisätiedot

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö 1(5) TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyöstä. Työssä on noudatettava

Lisätiedot

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Elinkeino ja työmarkkinatiedote 21/2018 25.5.2018 1 MK/TO UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Työehtosopimusmuutokset Elinkeino ja työmarkkinatiedotteessa

Lisätiedot

Business Online Korttipalvelu

Business Online Korttipalvelu Business Online Korttipalvelu Yleistä Business Online sopimuksen Korttimoduulissa voit katsoa yrityksesi korttisopimuksia ja korttien tietoja. Osio sisältää lisäksi käyttövaltuuksien hallinnan. Kun korttimoduuli

Lisätiedot

Virikekortti Verkkopalvelu Ohjeet palvelun käyttämiseksi 1.11.2012

Virikekortti Verkkopalvelu Ohjeet palvelun käyttämiseksi 1.11.2012 Virikekortti Verkkopalvelu Ohjeet palvelun käyttämiseksi 1.11.2012 MALLI KORTTI 3 1. Kirjautuminen ja sopimuksen valinta... 2 2. Sopimuksen valinta... 2 3. Kielen valinta... 3 4. Edun tilauksen aktivointi

Lisätiedot

Elisa Kassa - Kassa käyttöliittymä

Elisa Kassa - Kassa käyttöliittymä Elisa Kassa - Kassa käyttöliittymä Elisa Kassa sovelluksen päänäkymä voidaan jakaa kolmeen osaan. 1. Osuus käsittää asiakasta, tuotetta ja työntekijää koskevan tiedon. a. Asiakaskentästä voidaan etsiä

Lisätiedot

1. YLEISTÄ QUICKXPRESS TIETOSUOJASELOSTE

1. YLEISTÄ QUICKXPRESS TIETOSUOJASELOSTE QUICKXPRESS TIETOSUOJASELOSTE 1 YLEISTÄ 2 REKISTERINPITÄJÄ 3 HENKILÖTIETOJESI KÄSITTELY QUICK X-PRESSILLÄ 4 QUICK X-PRESS SINUSTA KERÄÄMIEN HENKILÖTIETOJEN LÄHTEET 5 AUTOMATISOITU PÄÄTÖKSENTEKO 6 MITEN

Lisätiedot

Asiakkaan tunteminen - miksi pankki kysyy?

Asiakkaan tunteminen - miksi pankki kysyy? Asiakkaan tunteminen - miksi pankki kysyy? Pankit ovat velvollisia tuntemaan asiakkaansa Suomen lainsäädännön mukaan pankkien tulee tunnistaa ja tuntea asiakkaansa. Pankilla tulee olla asiakkaan henkilötietojen

Lisätiedot

Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n suoramarkkinointikieltopalvelujen ja www - sivujen käyttöehdot

Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n suoramarkkinointikieltopalvelujen ja www - sivujen käyttöehdot Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n suoramarkkinointikieltopalvelujen ja www - sivujen käyttöehdot 1. Käyttöehtojen tarkoitus ja sisältö 1.1 Nämä käyttöehdot (jäljempänä Ehdot ) koskevat Suomen Telemarkkinointiliitto

Lisätiedot

V AK I O M U O T O I S E T E U R O O P P AL AISET

V AK I O M U O T O I S E T E U R O O P P AL AISET V AK I O M U O T O I S E T E U R O O P P AL AISET K U L U T T AJALUOTTOTIEDO T ( S E C C I ) 1. Luotonantajan/-välittäjän nimi ja yhteystiedot Luotonantaja Osoite Puhelin Sähköpostiosoite Faksi Internet-osoite

Lisätiedot

Yhteenveto verojen maksutilanteesta

Yhteenveto verojen maksutilanteesta Yhteenveto 1 (4) Verohallinto.540A.L0004318170 Pertti Palkansaaja Esimerkkitie 16 A 1 00100 HELSINKI 30.11.2018 Asiakirjan tunnus L0004318170 Yhteenveto muodostetaan kalenterikuukauden viimeisenä päivänä,

Lisätiedot

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut Asiantuntijapalvelut SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Soveltaminen... 2 1.2 Työmenetelmät... 2 2 TOIMITTAJAN VELVOLLISUUDET... 2 2.1 Yleistä... 2 2.2 Tiedottaminen palvelun edistymisestä... 2 3 TILAAJAN

Lisätiedot

AHKERA-OHJELMISTOT OY GDPR Info 1

AHKERA-OHJELMISTOT OY GDPR Info 1 AHKERA-OHJELMISTOT OY GDPR Info 1 Yleistä liittyen GDPR:ään Uusi tietosuojasta annettu asetus (EU) astui voimaan 25. toukokuuta 2018. Kaikki yritykset, organisaatiot ja viranomaiset, jotka käsittelevät

Lisätiedot

DNA Täpäkkä on elektroninen maksupalvelu, jota R. Raphael and Sons Oyj pankki tarjoaa ( Pankki, Me, Meidän ).

DNA Täpäkkä on elektroninen maksupalvelu, jota R. Raphael and Sons Oyj pankki tarjoaa ( Pankki, Me, Meidän ). YLEISET KÄYTTÖEHDOT Esittely DNA Täpäkkä on elektroninen maksupalvelu, jota R. Raphael and Sons Oyj pankki tarjoaa ( Pankki, Me, Meidän ). Raphaels pankki tarkoittaa R. Raphael & Sons Oyj:tä (yrityksen

Lisätiedot

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Sivu 1 / 5 Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Componenta Oyj:n hallitus (hallitus) on päättänyt esittää 15.4.2016 kokoontuvalle Componenta Oyj:n (yhtiö) ylimääräiselle yhtiökokoukselle optio oikeuksien

Lisätiedot

Jokaisesta talletetusta Smk. 1,500: maksetaan. vana syistä, joiden yhtiö katsoo olevan hänen mää« Jokainen henkilö, joka on täyttänyt 21 vuotta

Jokaisesta talletetusta Smk. 1,500: maksetaan. vana syistä, joiden yhtiö katsoo olevan hänen mää« Jokainen henkilö, joka on täyttänyt 21 vuotta >Ai,i4éfow f Vaikka yhtiö koettaa estää petoksia, ei se pidä itseään vastuunalaisena, jos maksu tapahtuu henkilöille, jotka esittävät tämän sopimuksen, vaikka eivät olekaan valtuutettuja siihen, ellei

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet Finanssipalvelujen tarjoamisessa noudatettavat menettelytavat Dnro Antopäivä Voimaantulopäivä FINANSSIVALVONTA Lisätietoja

Määräykset ja ohjeet Finanssipalvelujen tarjoamisessa noudatettavat menettelytavat Dnro Antopäivä Voimaantulopäivä  FINANSSIVALVONTA Lisätietoja Määräykset ja ohjeet Finanssipalvelujen tarjoamisessa noudatettavat menettelytavat Dnro 4/01.00/2011 Antopäivä 15.12.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Seuraavilla käyttökerroilla palveluun kirjaudutaan vain puhelinnumerolla ja siihen saapuvalla kertakäyttöisellä salasanalla.

Seuraavilla käyttökerroilla palveluun kirjaudutaan vain puhelinnumerolla ja siihen saapuvalla kertakäyttöisellä salasanalla. SISÄLLYSLUETTELO 1 MIKÄ ON ENTERPAYN YRITYSLASKU?... 3 2 KIRJAUTUMINEN PALVELUUN... 3 3 KÄYTTÄJIEN HALLINNOINTI: KÄYTTÖOIKEUKSIEN MYÖNTÄMINEN... 6 4 MYYNNIN SIIRTO LASKUTUKSEEN... 8 5 LASKUTUSPÄIVÄN MUUTTAMINEN...

Lisätiedot

EAZYBREAK PALVELU - YRITYKSEN REKISTERÖINTI 19.3.2015

EAZYBREAK PALVELU - YRITYKSEN REKISTERÖINTI 19.3.2015 1. Yleistä 2. Rekisteröinnin aloitus 3. Yrityksen perustiedot (1/7) 4. Käyttäjätietojen vahvistus ja kirjautuminen Eazybreak Palveluun (2/7) 5. Työntekijät ja ryhmät (3/7) 6. Toimipaikat (4/7) 7. Seteliasetukset

Lisätiedot

N:o 789. Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot. 1. Luotonantajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot

N:o 789. Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot. 1. Luotonantajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot 2640 N:o 789 Liite 1 Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1. Luotonantajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Luotonvälittäjä [Nimi] [Nimi] * Luotonantajalle valinnainen

Lisätiedot

1. Luotonantajan nimi ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista. Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1.11.

1. Luotonantajan nimi ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista. Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1.11. Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1.11.2015 1. Luotonantajan nimi ja yhteystiedot Luotonantaja: Yhteisötunnus: Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Faksinumero: Internetosoite: Lainasto

Lisätiedot

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Tämä ohje on tarkoitettu niille suunnistajille joilla ei ole koskaan ollut nk. lisenssiä. Mikäli sinulla on joskus ollut lisenssi, niin ohjeet Irman käyttöön löytyvät

Lisätiedot

Ceepos mobiilimaksaminen

Ceepos mobiilimaksaminen Ceepos mobiilimaksaminen Käyttöohje Versio 1.0 Servica Oy Servica Oy Ceepos mobiilimaksaminen 2 (14) Sisällys 1 Ceepos Mobiilimaksu... 3 2 Sovelluksen määritykset... 3 2.1 Sovelluksen lataaminen... 3 2.2

Lisätiedot