Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa"

Transkriptio

1 Perusturvalautakunta Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa 1011/ /2013 Petu 93 Heinäkuun alusta 2013 voimaan tullut Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ns. vanhuspalvelulaki, edellyttää kuntaa järjestämään ikääntyvien palvelut yksilöllisesti heidän palvelutarpeensa mukaan. Tämä tarkoittaa aiempaa monipuolisemman palvelurakenteen muodostamista. Ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon perinteiset toteuttamisvaihtoehdot ovat tehostettu palveluasuminen ja vanhainkodin laitoshoito, joista viimeksi mainittu tulisi korvata kodinomaisemmilla vaihtoehdoilla. Laissa todetaan lisäksi, että terveyskeskussairaalassa tuotettava pitkäaikainen laitoshoito tulee kysymykseen vain lääketieteellisin perustein ja poikkeustapauksissa. Edellä mainituista syistä Euran perusturvakeskuksessa on valmisteltu uutena ympärivuorokautisen hoidon vaihtoehtona iäkkäiden perhehoitoa. Perhehoito Perhehoitoa annetaan henkilölle, jonka hoitoa ja huolenpitoa ei voida tarkoituksenmukaisesti järjestää hänen omassa kodissaan tai muita sosiaalija terveydenhuollon palveluita hyväksi käyttäen ja jonka ei katsota olevan laitoshuollon tarpeessa (SHL 710/1982, 25). Perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon, kuntoutuksen tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella yksityiskodissa. Perhehoitoon sijoittamisen lähtökohtana ovat asiakkaan elämäntilanne ja aikaisemmat elämänkokemukset ja sen tavoitteena on antaa perhehoidossa olevalle henkilölle mahdollisuus hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin sekä edistää hänen perusturvallisuuttaan antamalla hänen tarpeidensa mukainen tuki, ohjaus, hoiva ja huolenpito perheenjäsenenä. Perhehoito toteutetaan perhehoitajan kodissa, joka on yksityiskoti. Perhehoidossa olevalla henkilöllä on muihin perhekodin jäseniin tasavertainen asema. Perhehoito tarjoaa kiinteän lähiyhteisön, pysyvät ihmissuhteet, jokapäiväisiä kodin askareita, yksilöllistä hoitoa ja turvallisuutta. Perhehoito voi olla joko jatkuvaa tai lyhytaikaista perustuen yksilölliseen hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Lyhytaikaisen perhehoidon tavoitteena on tukea ikäihmisen kotihoitoa. Se voi olla ennakkoon tiedettyä, esimerkiksi omaishoidon vapaapäivien järjestäminen tai äkilliseen tarpeeseen perustuvaa kriisi- tai tukiperhehoitoa. Perhehoitoa voidaan toteuttaa myös osavuorokautisena, joko päivä- tai yöhoitona. Perhehoitaja Perhehoitajalla tarkoitetaan henkilöä, joka kunnan kanssa tekemänsä toimeksiantosopimuksen perusteella antaa sosiaalihuoltolain 25 :ssä määriteltyä perhehoitoa omassa kodissaan, jossa hän myös asuu. Perhehoitajaksi kunta voi hyväksyä henkilön, joka koulutuksensa, kokemuksensa ja/tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella on sopiva antamaan perhehoitoa. (Perhehoitajalaki 1992, 1 ). Perhehoitajana voi toimia parisuhteessa elävä tai yksinasuva. Perhehoitajana ei voi toimia hoidettavan henkilön oma lapsi, vanhempi, avo- tai aviopuoliso. Perhekodin soveltuvuuden hyväksyy kunnan perhehoidosta vastaava viranhaltija. Perhehoitajalta edellytetään, että hän on käynyt ennak-

2 kovalmennuksen ja hänellä on tehtävän edellyttämät valmiudet. Koulutuksen aikana varmistetaan mm. se, että perhekodin muut jäsenet hyväksyvät ja ovat yksimielisiä kodin perhehoitotoiminnasta, perheenjäsenten ihmissuhteet ovat kunnossa ja perheen talous on vakaa. Pitkäaikaiselta perhehoitajalta pyydetään lääkärinlausuntona T-todistus terveydentilasta. Euran perusturvakeskus on käynnistänyt perhehoitajien rekrytoinnin ja kouluttanut yhden henkilön perhehoitajien kouluttajaksi. Kolme perhehoitajaksi haluavaa henkilöä on tähän mennessä ilmoittautunut koulutukseen. Koulutus käynnistyy marraskuun aikana ja kestää kolmisen kuukautta, jonka jälkeen arvioidaan hakijoiden soveltuvuus perhehoitajiksi. Toimeksiantosopimus Kunta ja perhehoitaja solmivat perhehoidon toteuttamisesta toimeksiantosopimuksen, jossa määritellään hoitosuhteeseen liittyvät molemminpuoliset oikeudet ja velvollisuudet. Toimeksiantosopimus tehdään jokaisen perhehoitoon sijoitetun osalta erikseen ja se tehdään aina ennen perhehoitoon tulevan henkilön muuttoa perheeseen. Perhehoidon palkkiot ja korvaukset Perhehoitajalle maksetaan hoitopalkkiota ja kulukorvausta. Lisäksi perhehoitajalle voidaan maksaa käynnistämiskorvausta. Perhehoitajalle maksettavista hoitopalkkioista ja muista kustannuskorvauksista säädetään tarkemmin perhehoitajalaissa (Perhehoitajalaki 1992). Hoitopalkkion ja kulukorvauksen määrää tarkistetaan kalenterivuosittain sosiaali- ja terveysministeriön ilmoittaman indeksitarkistuksen mukaan. Perhehoidosta maksettava hoitopalkkio perustuu kunkin hoidossa olevan henkilön hoitoon käytettävään aikaan ja hoidon vaativuuteen. Ikäihmisten hoidon vaativuus arvioidaan yksilöllisesti käyttäen apuna muun muassa toimintakykyä mittaavaa RAVA -indeksiä sekä muistitestiä ja tarvittaessa muita arviointivälineitä sekä yksilöllistä harkintaa. Arvioinnista vastaa sijoittavan kunnan työntekijä yhteistyössä eri asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi huomioidaan, edellyttääkö alkava perhehoito perhehoitajalta erityisiä valmiuksia, kokemusta, asiantuntemusta tai ammattikoulutusta. Hoitopalkkioon vaikuttaa myös se, edellyttääkö asiakkaan hoito perhehoitajan täysaikaista kotona olemista. Hoitopalkkio on veronalaista tuloa. Perhehoitajalain 2 :n mukaan hoitopalkkiota maksetaan perhehoidossa olevaa henkilöä kohti kalenterikuukaudessa vähintään 668,13 euroa ( alkaen) ja hoitopalkkion määrä tarkistetaan kalenterivuosittain työntekijän eläkelain (395/2006) 96 :ssä tarkoitetulla palkkakertoimella. Perhehoidossa olevan henkilön hoidosta ja ylläpidosta aiheutuvista todellisista kustannuksista perhehoitajalle maksetaan kulukorvausta. Perhehoitajalaki (1992) oikeuttaa perhehoitajan saamaan vähintään laissa määritellyn kulukorvauksen. Kulukorvauksen perusteena käytetään perhehoidossa olevan henkilön hoidosta ja ylläpidosta aiheutuvia todellisia kustannuksia ja kunkin hoidossa olevan henkilön yksilöllisiä tarpeita. Kulukorvaus kattaa perhehoidossa olevan henkilön ravinnon, asumisen ja muut kulut sisältäen mm. henkilökohtaisen hygienian, vaatehuollon, siivous- ja puhdistuskulut, kohtuulliset virkistys-, matka- ja puhelinkulut. Lain mukaan kulukorvausten määrät tarkistetaan kalenterivuosittain vuoden alusta elinkustannusindeksin edellisen vuoden lokakuun vuosimuutoksen mukaisesti. ( alkaen kulukorvauksen vähimmäismäärä on 401,87 euroa/kk.) Varsinais-Suomen 18 kuntaa ovat perustaneet vuoden 2012 alusta yhteisen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikön, jonka puitteissa

3 on määritelty ao. kuntien perhehoitajille maksamat korvaukset. Perhehoitotyön vaativuudesta johtuen sekä maakunnallisen rekrytointikilpailun ehkäisemiseksi Euran kunnassa perhehoidosta maksettavat korvaukset tulee asettaa Varsinais-Suomessa maksettavien korvausten tasolle. Esitetään, että Euran kunnassa maksetaan perhehoitokorvauksista seuraavasti: Hoitopalkkio Palkkioluokka 1 Rava > 2,5 tai MMSE < 16 Palkkioluokka 2 RaVa =2,5 tai MMSE = 16 Jatkuva perhehoi to 1027,90 euroa/kk 1233,48 euroa/kk Lisäosa Erityistilanteissa hoidosta maksettavaa hoitopalkkiota voidaan korottaa maksimissaan 50%, kun hoidon ja huolenpidon tarve on pysyvästi ja merkittävästi suurempi kuin normaalisti Lyhytaikainen perhehoito 51,40 euroa/vrk 61,67 euroa/vrk Osavuorokautinen perhehoito Hoitopalkkio on 50% lyhytaikaisesta perhehoidosta makset tavasta hoitopalkkiosta Mittareiden arvot ovat suuntaa antavat, jokaisen asiakkaan hoidon vaativuuteen perustuva hoitopalkkioarvioidaan tilannekohtaisesti. Kulukorvaus Jatkuva perhehoito Lyhytaikainen perhehoito Osavuorokautinen perhehoito 564,47 euroa/kk 20,53 euroa/vrk 10,26 euroa/vrk Perhehoidosta maksettavaa kulukorvausta voidaan korottaa esim. erityisruokavaliosta tai muista erityisistä kuluista johtuen Käynnistämiskorvaus Lain mukaan uutta jatkuvaa perhehoitosijoitusta käynnistettäessä hoitajalle maksetaan hoidonkäynnistämisestä aiheutuvista tarpeellisista kustannuksista käynnistämis korvausta (enimmäismäärä on lukien 2854,02 euroa perhehoidossa olevaa henkilöä kohti). Perhehoitajalle maksettavia käynnistämiskorvauksia tulee tarkistaa kalen terivuosittain vuoden alusta elinkustannusindeksin edellisen vuoden loka kuun vuosimuutoksen mukaisesti. Lyhytaikaisessa perhehoidossa käynnis tämiskorvaus on harkinnanvarainen. Käynnistämiskorvausta voidaan myöntää silloin, kun korvausta ei voi saada muun lainsäädännön nojalla; esim. vammaisen tarvitsemat asunnon muutostyöt tai apuvälineet tulee ensisijaisesti hankkia vammaispalveluna tai lääkinnällisenä kuntoutuksena. Käynnistämiskorvauksella on tarkoitus kattaa sijoitusvaiheessa hoidon ja perhekodin käynnistämisen kannalta välttämättömät uuden perhehoidossa olevan henkilön henkilökohtaiset ja yhteiseen talouteen liittyvät hankinnat. Korvattavia kohteita voivat olla mm. asuntoon kohdistuvat välttämättömät pienet korjaus- ja muutostyöt, kalustaminen sekä mahdolliset vuodevaatteet. Korvaukset perhehoidon keskeytyksen ajalta Perhehoitajan sairastuminen

4 Perhehoitajan ollessa sairauden vuoksi tilapäisesti kykenemätön hoitamaan tehtäväänsä, maksetaan jatkuvassa perhehoidossa perhehoitajalle hoitopalkkio sairauspäivärahan omavastuuajalta (sairastumispäivä + 9 arkipäivää). Perhehoitaja on oikeutettu saamaan sairauspäivärahaa omavastuuajan jälkeen verotettavien tulojensa perusteella laskettavan sairausvakuutuspäivärahan suuruisena (Sairausvakuutuslaki1963, 1 ). Kulukorvauksesta vähennetään 50 %, jos perhehoitoon sijoitettu henkilö siirretään muualle hoitoon yli 14 vuorokauden ylittäväksi ajaksi. Edellytyksenä omavastuuajan palkkion maksamiselle on toimiminen perhehoitajana vähintään yhden kuukauden ajan ennen sairausloman alkamista. Lyhytaikaisen perhehoitajan sairastuessa tulee hänen sopia kunnan perhehoidon vastuuhenkilön kanssa poikkeusjärjestelystä, esim. perhehoidettavan hoitojaksoista uudelleen. Jos perhehoitajalle tarvitaan sijaista, kunta vastaa sijaisjärjestelyistä. Päätoimisen lyhytaikaisen perhehoitajan kohdalla sovelletaan jatkuvan perhehoidon poissaolon säännöksiä. Jos perhehoito vakituisen hoidettavan osalta keskeytyy hoitajasta riippumattomasta syystä (esim. hoidettavan sairaalahoito, vierailu omaisten luona), maksetaan perhehoitajalle sekä hoitopalkkio että 50 % kulukorvausta yhtäjaksoisesti 30 vrk keskeytyksen jälkeen ja enintään 60 vrk/vuosi, ellei tilalle oteta toista hoidettavaa. Hoidettavan tulo- ja lähtöpäivää ei lasketa poissaolopäiviksi. Perhehoitajan vapaat Perhehoitajalain mukaan perhehoitajalla on oikeus vapaaseen, jonka pituus on yksi arkipäivä kutakin sellaista kalenterikuukautta kohden, jona hän toiminut toimeksiantosopimuksen perusteella vähintään 14 vrk perhehoitajana (Perhehoitajalaki 312/92). Perhehoitajan oikeus vapaaseen lasketaan kalenterivuosittain. Vapaakausi alkaa 1.1. ja päättyy Jatkuva perhehoitaja saa vapaansa ajalta normaalin hoitopalkkion ja tältä ajalta maksetaan kulukorvausta 50 %, jos hoidettava on ko. ajan muualle sijoitettuna. Jos jatkuva perhehoitaja on vapaalla ja hänelle tulee perhekotiin sijai nen, maksetaan jatkuvalle perhehoitajalle hoitopalk kio ja kulukorvaus täy tenä. Kun perhehoitajalle järjestetään sijainen jatku vassa perhehoidossa, perhehoitajalla kuluu vapaapäivä. Perhehoitajan oikeus vapaaseen lasketaan kalenterivuosittain. Jatkuvana perhehoitajana työskentelevällä on oikeus 12 vapaapäivään vuodessa. Poikkeuksellisesti jos vapaan pitäminen ei ole mahdollista, voidaan perhehoitajille maksaa pitämättömästä vapaasta rahallinen korvaus, joka on yhden kuukauden hoitopalkkion suuruinen. Lyhytaikaisessa perhehoidossa perhehoitajalla on yksi arkipäivä vapaata kutakin kalenterikuukautta kohden, jona hän on toiminut toimeksiantosopimuksen perusteella perhe hoitajana vähintään14 vrk. Kertyneet vapaapäivät korvataan rahana. Vapaapäiväkorvaus määräytyy ko. kuukauden aikana pisimpään perhehoidossa olevan henkilön yhden hoitopäivän hoitopalkkion mukaan. Valmistelu ja lisätiedot: sosiaalipalvelupäällikkö Katriina Uusita lo-perkola, puh Ehdotus Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta päättää hyväksyä jo tehdyt toimenpi teet ikääntyneiden perhehoidon käynnistämiseksi Euran kunnassa sekä päättää, että perhehoidon palkkiot ja korvaukset maksetaan em. esityksen mukaisesti

5 alkaen. Päätös Perusturvalautakunta: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk 1 IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.11.2006/ 948 Vähimmäiskulukorvaus 1.1.2015

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Palveluvaliokunta Raija Inkala 15.10.2014 PERHEHOIDOSTA YLEISTÄ tarkoitetaan henkilön hoidon, hoivan tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 23.4.2013 25 LIITE nro 1 Sivu 2 / 14 Sivu 3 / 14 SISÄLLYS 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1 Perhehoitaja

Lisätiedot

Perhehoitolaki 263/2015

Perhehoitolaki 263/2015 Perhehoitolaki 263/2015 10.9.2015 Valtakunnalliset erityishuoltopäivät Maria Porko Keskeinen sisältö Perhehoitoa koskevat säännökset yhteen lakiin Perhehoitoa mahdollista antaa perhehoidossa olevan kotona

Lisätiedot

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1 PERHEHOITAJA 3 3.2 PERHEHOITOKOTI

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidosta maksettavat hoitopalkkiot Varsinais-Suomen kunnissa: 1063,46 /kk 1276,16 /kk. 53,18 /vrk 63,80 /vrk. 26,59 /vrk 31,90 /vrk

Ikäihmisten perhehoidosta maksettavat hoitopalkkiot Varsinais-Suomen kunnissa: 1063,46 /kk 1276,16 /kk. 53,18 /vrk 63,80 /vrk. 26,59 /vrk 31,90 /vrk NYT VOIMASSA OLEVAT HOITOPALKKIOT: Ikäihmisten perhehoidosta maksettavat hoitopalkkiot Varsinais-Suomen kunnissa: Palkkioluokka 1 * ikäihmiset: RAVA 16 Palkkioluokka 2 * 1063,46 /kk 1276,16

Lisätiedot

SODANKYLÄÄN. Vs. vanhustyönjohtaja Anitta Kaisanlahti PERUSTURVAPALVELUT

SODANKYLÄÄN. Vs. vanhustyönjohtaja Anitta Kaisanlahti PERUSTURVAPALVELUT Sodankylä IKÄIHMISTEN PERHEHOITO SODANKYLÄÄN Vs. vanhustyönjohtaja Anitta Kaisanlahti 1.3.2013 TYÖSTÄMISEN PROSESSI 2000 luvun alkupuolella KOHO-hankkeessa 2012, kevät perhehoitoon liittyvä koulutus Kemissä

Lisätiedot

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2011 Jämsä Kuhmoinen yhteistoiminta-alue/ Vanhusten avohoito

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2011 Jämsä Kuhmoinen yhteistoiminta-alue/ Vanhusten avohoito VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2011 Jämsä Kuhmoinen yhteistoiminta-alue/ Vanhusten avohoito SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1 Perhehoitaja

Lisätiedot

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi 2 Sisällysluettelo 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS... 3 3. PERHEHOIDON TOTEUTUS... 4 3.1 Perhehoitaja... 4 3.2

Lisätiedot

1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3. 3.1 Perhehoitaja 3. 3.2 Sijaishoitaja 4. 3.

1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3. 3.1 Perhehoitaja 3. 3.2 Sijaishoitaja 4. 3. VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Jämsä Kuhmoinen Sote- yhteistoiminta-alue Vanhusten avohoito 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1

Lisätiedot

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN Laukaan kunta Vanhusten palvelut VANHUSTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA... 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS... 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS...

Lisätiedot

1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3. 3.1 Perhehoitaja 3. 3.2 Sijaishoitaja 4. 3.

1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3. 3.1 Perhehoitaja 3. 3.2 Sijaishoitaja 4. 3. VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Jämsä Kuhmoinen Sote- yhteistoiminta-alue Vanhusten avohoito 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015. Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014

Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015. Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014 Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015 Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014 SOSLA 8 Perhehoitoa toteutetaan sosiaalihuoltolain 17 :n mukaisena kunnan järjestämän sosiaalipalveluna

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 31.3.2010 Perusturva LIITE 3 KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.5.2010 ALKAEN 2 PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA Perhehoidosta säädetään sosiaalihuoltolain 17 :ssä. Perhehoito on

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Lieksan kaupunki. 01.03.2012/lv

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Lieksan kaupunki. 01.03.2012/lv IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Lieksan kaupunki 01.03.2012/lv 2 Sisällys 1. PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite... 3 1.2 Perhehoidon järjestäminen ja vastuuhenkilöt... 3 1.3 Ikäihmisten

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sotela 14.5.2013 Indeksitarkistus 1.1.2015 SISÄLLYS 1. PERHEHOITO 3 1.1 Perhehoidon lainsäädäntö 3 1.2 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite 3 1.3 Perhehoidon muodot 4 1.4

Lisätiedot

Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KAAVIN KUNTA

Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KAAVIN KUNTA Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KAAVIN KUNTA Sisällys 1. PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite... 3 1.2 Perhehoidon järjestäminen ja vastuuhenkilöt... 3 1.3. Ikäihmisten perhehoito...

Lisätiedot

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1. Mitä perhehoito on 2. Perhehoitoasioiden hoito Enontekiön kunnassa - Perhehoidosta päättävän ja vastaavan tehtävät 3. Perhehoidon muodot 4. Perhehoitajan ja perhekodin hyväksymisen

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja)

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja) Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja) 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi

Lisätiedot

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN Laukaan kunta Vanhusten palvelut VANHUSTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.3.2012 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA... 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS... 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS...

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Voimaan 1.7.2015 alkaen Sotela 23.6.2015 SISÄLLYS 1. PERHEHOITO 3 1.1 Perhehoidon lainsäädäntö 3 1.2 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite 3 1.3 Perhehoidon muodot 4 1.4

Lisätiedot

263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän

263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän 263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE JUUAN KUNTA

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE JUUAN KUNTA IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE JUUAN KUNTA 15.8.2012 2 Sisällys 1. PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite... 3 1.2 Perhehoidon järjestäminen ja vastuuhenkilöt... 3 1.3 Perhehoidon muodot...

Lisätiedot

Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki

Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki 1.4.2015 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito. Perhehoidon

Lisätiedot

SUOSITUS PERHEHOIDON TOIMINTAOHJEEKSI VUODELLE 2013

SUOSITUS PERHEHOIDON TOIMINTAOHJEEKSI VUODELLE 2013 SUOSITUS PERHEHOIDON TOIMINTAOHJEEKSI VUODELLE 2013 Hyväksytty tukiryhmän kokouksessa 3.10.2012 Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö Kaarina Koski tl Kustavi Laitila Lieto

Lisätiedot

Rääkkylä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

Rääkkylä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Rääkkylä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 17.12.2015 Kunnanhallitus?? 2016 1 Sisällys 1 Ikäihmisten perhehoito 3 2 Perhehoidon muodot 3 2.1 Jatkuva perhehoito 3 2.2 Lyhytaikainen

Lisätiedot

Kunnanhallitus PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017

Kunnanhallitus PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017 Kunnanhallitus 316 12.12.2016 PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017 Kunnanhallitus 12.12.2016 316 Perhehoitopalkkion määrä on tarkistettava kalenterivuosittain

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2014 lukien. Kriteerit

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2014 lukien. Kriteerit LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 2014 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito.

Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito. Perhehoitolaki 263/2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito.

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje

Kiteen kaupunki Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje Perusturvalautakunta 16.12.2014 139 Kiteen kaupunki Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje Sisällys 1. Ikäihmisten perhehoito 2 1.1 Perhehoidon muodot 2 1.1.1. Jatkuva perhehoito 2 1.1.2. Lyhytaikainen perhehoito

Lisätiedot

HE 134/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia.

HE 134/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 ja 3 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia. Perhehoitajalle maksettavan hoitopalkkion vähimmäismäärä korotettaisiin

Lisätiedot

PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSASIAKKAIDEN PERHEHOIDON OHJEISTUS, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN 1.1.2014 ALKAEN

PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSASIAKKAIDEN PERHEHOIDON OHJEISTUS, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN 1.1.2014 ALKAEN PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSASIAKKAIDEN PERHEHOIDON OHJEISTUS, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN 1.1.2014 ALKAEN 1 Perusturvalautakunta 17.12.2013 179 Sisällys PERHEHOITO... 3 PERHEHOITAJA... 3 PERHEKOTI...

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2015 lukien. Kriteerit

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2015 lukien. Kriteerit LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 2015 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti 1 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoito

Ikäihmisten perhehoito Väli-Suomen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II 1.11.2011 31.10.2013 -osahanke stm.fi/kaste IKÄKASTE II Osavuorokautinen perhehoito Toimeksiantosopimus Ennakkovalmennus Omaishoitajien vapaapäivät Ikäihmisten perhehoito

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.3.2014 lukien. Kriteerit. perushoitopalkkioon

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.3.2014 lukien. Kriteerit. perushoitopalkkioon LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 3.2014 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Lieksan kaupunki 2015

IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Lieksan kaupunki 2015 IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Lieksan kaupunki 2015 1 2 Sisällysluettelo 1.Perhehoito 3 1.1 Toimeksiantosuhteinen perhehoito 3 1.2 Perhehoidettavan asema 3 1.2.1 Hoito- ja palvelusuunnitelma 3

Lisätiedot

OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki

OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki OMAIS JA PERHEHOITO 8.9.2017 Sari Lähteenmäki Omaishoitosopimukset Omaishoidon sopimuksia yhteensä 1207 kpl alaikäiset 157 18 64 v. 180 65 74 v. 207 75 84 v. 399 +85 v. 264 Omaishoidettavista 72 % yli

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA. Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3.

IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA. Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3. IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3.2017 VARSINAIS-SUOMEN PERHEHOITOYKSIKKÖ Yhteistyökunnat 2017: Kaarina,

Lisätiedot

Uusi palvelumuoto- Perhehoito Sosiaali- ja terveyslautakunta

Uusi palvelumuoto- Perhehoito Sosiaali- ja terveyslautakunta Uusi palvelumuoto- Perhehoito 28.2.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 1 Perhehoito - hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille Maria Kuukkanen 2 Mitä perhehoito on? Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella

Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella 1 1. Ikäihmisten perhehoito 3 1.1. Perhehoidon muodot 3 1.1.1. Jatkuva perhehoito 3 1.1.2. Lyhytaikainen perhehoito 3 1.1.3.

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN PERHEHOITO 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite 1.2 Perhehoidon lainsäädäntö 2. PERHEHOITAJA JA PERHEKOTI 2.1 Perhehoitajan

Lisätiedot

PIRKANMAAN MAAKUNNALLISEN IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMINTAOHJE

PIRKANMAAN MAAKUNNALLISEN IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMINTAOHJE PIRKANMAAN MAAKUNNALLISEN IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMINTAOHJE Toimintaohje tulee voimaan 1.9.2016 alkaen Akaa - Hämeenkyrö - Kangasala - Lempäälä - Nokia - Orivesi - Pirkkala - Punkalaidun - Pälkäne

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen n hallitus! T 1 21! T 2 Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset tarkistetaan Sosiaali- ja terveysministeriön 3.12.2015 laatiman

Lisätiedot

PIRKANMAAN MAAKUNNALLINEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN MAAKUNNALLINEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virkaasema ja yhteystiedot Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VAMMAISTEN HENKILÖIDEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2012

KESKI-SUOMEN VAMMAISTEN HENKILÖIDEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2012 KESKI-SUOMEN VAMMAISTEN HENKILÖIDEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2012 Työryhmä Armi Lehtinen, Jämsä Anne Mari Koukka, Laukaa Eira Ohvo, Konnevesi Liisa Mustonen, Muurame Emmi Hanhikoski, Jyväskylä Jaana

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.

Lisätiedot

LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013

LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013 LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN PERHEHOITO 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite 1.2 Perhehoidon lainsäädäntö 2. PERHEHOITAJA JA PERHEKOTI 2.1 Perhehoitajan ja perhekodin

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1.

HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1. HE 133/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 :n muuttamisesta Perhehoitajalakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että perhehoitajalle maksettavan palkkion määrää tarkistettaisiin

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KEURUU

KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KEURUU Liite 2 Perusturvalautakunta 17.12.2013 150 KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KEURUU 2014 2 Sisältö 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA 3 2. PERHEHOIDON MÄÄRITTELY 3 2.1. Perhehoidon muodot 4 3. PERHEHOITAJA

Lisätiedot

LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.

LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2. Kuopion kaupunki Omaishoidon tuki 2012 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012 (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.2012) LIITE 4 Perusteet Omaishoidon tuki on lain

Lisätiedot

Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819

Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819 Sosiaali- ja terveyslautakunta 38 06.05.2014 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KULUKORVAUKSET 118/302/2014 SOSTERV 38 Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819 Lastensuojelun

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö MITÄ PERHEHOITO ON? Perhehoito on henkilön hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon

Lisätiedot

Vanhusten perhehoidon toimintaohje. Kuusamon kaupunki. Hyväksytty perusturvalautakunnan kokouksessa 18.3.2014 33

Vanhusten perhehoidon toimintaohje. Kuusamon kaupunki. Hyväksytty perusturvalautakunnan kokouksessa 18.3.2014 33 1 Vanhusten perhehoidon toimintaohje Kuusamon kaupunki Hyväksytty perusturvalautakunnan kokouksessa 18.3.2014 33 2 Sisällys 1. Perhehoidon toimintaohje... 4 1.1 Perhehoidon säädöstausta... 4 1.2 Perhehoidon

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN, VAMMAISTEN JA KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

IKÄIHMISTEN, VAMMAISTEN JA KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI IKÄIHMISTEN, VAMMAISTEN JA KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2014 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 2 Sisältö 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA... 3 2. PERHEHOIDON MÄÄRITTELY... 3 2.1. Perhehoidon

Lisätiedot

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2016 alkaen Yhtymähallitus 16.12.2015 ( 86) Yhtymähallitus 17.12.2014 ( 129) Yhtymähallitus

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN 1. OMAISHOITO Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun

Lisätiedot

Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje

Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.12.2016 Espoon kaupunki 2016 1 (7) Yleisesti Tässä toimintaohjeessa lyhytaikaisella ympärivuorokautisella hoidolla

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunta 21.12.2010 180. PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Ikäihmiset

Hyväksytty johtokunta 21.12.2010 180. PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Ikäihmiset Hyväksytty johtokunta 21.12.2010 180 PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Ikäihmiset Sisällys 1. IKÄIHMISTEN PERHEHOITO... 3 1.1. Perhehoidon lainsäädäntö... 3 1.2. Perhehoidon tarkoitus... 3 1.3. LLKY:n perhehoitoa

Lisätiedot

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ Laadukas perhehoito Kainuussa -hanke Sosiaali- ja terveyslautakunta 4.11.2009 294 Sisällys 1. Perhehoito... 1 1.1 Perhehoidon lainsäädäntö... 1 1.2

Lisätiedot

Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Siilinjärven kunta, Liikelaitos Siiliset - peruspalvelukeskus

Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Siilinjärven kunta, Liikelaitos Siiliset - peruspalvelukeskus Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Siilinjärven kunta, Liikelaitos Siiliset - peruspalvelukeskus Versio 1 / 15.5.2012 2 Sisällys 1. PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite... 3 1.2 Perhehoidon

Lisätiedot

Rantasalmen kunta IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

Rantasalmen kunta IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Rantasalmen kunta IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA... 3 2 IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOTEUTUS... 3 2.1 Perhehoitaja 3 2.2 Perhekoti 4 2.3 Perhehoidon kesto

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Mitä perhehoito on? Perhehoitolaki 1.4.2015 Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon

Lisätiedot

Ikääntyneiden perhehoidon toimintaohje. Oulunkaaren kuntayhtymä

Ikääntyneiden perhehoidon toimintaohje. Oulunkaaren kuntayhtymä Ikääntyneiden perhehoidon toimintaohje Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotantolautakunta hyväksytty 04.06.2014 Alkusanat... 4 1 PERHEHOITO... 5 1.1 Perhehoidon lainsäädäntö ja muu sääntely... 5 1.2 Ikäihmisten

Lisätiedot

Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653

Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE OULUN KAU- PUNGISSA. Toimeksiantoperusteinen ikäihmisten perhehoito (ohje päivitetty 26.8.

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE OULUN KAU- PUNGISSA. Toimeksiantoperusteinen ikäihmisten perhehoito (ohje päivitetty 26.8. IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE OULUN KAU- PUNGISSA Toimeksiantoperusteinen ikäihmisten perhehoito (ohje päivitetty 26.8.2014) Sisältö IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE... 1 1 PERHEHOITO... 4 1.1

Lisätiedot

PIRKANMAAN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE...lautakunta 2012

PIRKANMAAN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE...lautakunta 2012 PIRKANMAAN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE..lautakunta 2012 Sisältö 1.PERHEHOITOA MÄÄRITTÄVIÄ LAKEJA JA ASETUKSIA 1 2.PERHEHOIDON TARKOITUS JA TAVOITE 1 3.PERHEHOIDON ORGANISAATIO JA VASTUUHENKILÖT

Lisätiedot

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.

Lisätiedot

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -

Lisätiedot

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO PALVELUNA Perhehoidolla tarkoitetaan iäkkään henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Maria Kuukkanen Mitä perhehoito on? Ympärivuorokautisen kasvatuksen, hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä oman kodin ulkopuolella, perhehoitajan kotona

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Tampere Orivesi

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Tampere Orivesi IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Tampere Orivesi 1/2015 2 1. PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite... 3 1.2 Ikäihmisten perhehoito... 3 1.2.1 Ikäihmisten perhehoidon muodot... 3 1.3

Lisätiedot

Nro 1/2016. Pöytäkirja. Perusturvalautakunta. 20.01.2016 klo 19:00 Helaakallion klinikka, Hallituskatu 8 B, 3. krs, 33200 Tampere. Aika Paikka.

Nro 1/2016. Pöytäkirja. Perusturvalautakunta. 20.01.2016 klo 19:00 Helaakallion klinikka, Hallituskatu 8 B, 3. krs, 33200 Tampere. Aika Paikka. Pöytäkirja Nro 1/2016 Perusturvalautakunta Aika Paikka 20.01.2016 klo 19:00 Helaakallion klinikka, Hallituskatu 8 B, 3. krs, 33200 Tampere Asiat 1 Läsnäolijat... 1 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus Kuopion kaupunki TIEDOTE 1(5) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2011 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen

Lisätiedot

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1/20 VANHUSTEN PERHEHOIDON VOIMA -HANKE VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Pohjois-Savo 2014 1/26 2/20 Alkusanat... 3 1 VANHUSTEN PERHEHOITO... 4 1.1 Toimeksiantosuhteinen perhehoito... 4 1.2 Perhehoidettavan

Lisätiedot

FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO. Perhehoidon toimintaohje Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (6)

FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO. Perhehoidon toimintaohje Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (6) 1 (6) FSHKY / KEHITYSVAMMAHUOLTO / PERHEHOITO Perhehoidon toimintaohje 2017 1. KEHITYSVAMMAISTEN HENKILÖIDEN PERHEHOIDON TARKOITUS JA TAVOIT- TEET Perhehoidon tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen

Lisätiedot

PERHEHOIDON OHJEISTUS

PERHEHOIDON OHJEISTUS 1 PERHEHOIDON OHJEISTUS 1 PERHEHOIDON MÄÄRITTELYÄ... 2 1.1 Toimeksiantosuhteinen perhehoito... 2 1.2 Perhehoidon muodot... 2 1.2.1 Lasten ja nuorten perhehoito... 2 1.2.2 Vammaisten perhehoito... 3 1.2.3

Lisätiedot

Ikääntyneiden perhehoidon toimintaohje

Ikääntyneiden perhehoidon toimintaohje Ikääntyneiden perhehoidon toimintaohje Oulunkaaren kuntayhtymä Työversio 3 Alkusanat... 4 1 PERHEHOITO... 5 1.1 Perhehoidon lainsäädäntö ja muu sääntely... 5 1.2 Ikäihmisten perhehoidon tarkoitus ja asiakasryhmät...

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN 1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Vaalijalan perhehoidon perusteet ja ohjeet 2015

Vaalijalan perhehoidon perusteet ja ohjeet 2015 Ohje 1 (7) Vaalijalan perhehoidon perusteet ja ohjeet 2015 Perhehoidossa yksityinen perhehoitaja sitoutuu kodissaan hoitamaan ja/tai kasvattamaan perhehoitoa tarvitsevaa henkilöä sekä turvaamaan tämän

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016

Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 2 Säädösperusta (1, 2 ) Laki omaishoidon tuesta (937/2005) astui voimaan 1.1.2006. Lain tarkoitus on edistää hoidettavan

Lisätiedot

PIRKANMAAN MAAKUNNALLISEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMINTAOHJE

PIRKANMAAN MAAKUNNALLISEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMINTAOHJE Oheismateriaali 20.1.2015 PIRKANMAAN MAAKUNNALLISEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMINTAOHJE Toimintaohje tulee voimaan 1.1.2015 alkaen Akaa Hämeenkyrö Ikaalinen Juupajoki Kangasala Kihniö Lempäälä

Lisätiedot

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO, TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN,

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE TOIMEKSIANTOPERUSTEINEN PERHEHOITO

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE TOIMEKSIANTOPERUSTEINEN PERHEHOITO Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE TOIMEKSIANTOPERUSTEINEN PERHEHOITO Yhtymähallitus 29.1.2014 Sisällysluettelo 1. Ikäihmisten perhehoito... 2 1.1. Toimeksiantosuhteinen

Lisätiedot

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry 1 Mitä toimeksiantosuhteinen perhehoito on? Perhehoito on henkilön hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 1. SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI... 1 2 OMAISHOIDONTUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT... 2 2.1 Omaishoidontuen hakeminen... 2

Lisätiedot