Luottamus ja verkostot kansalaisopistoissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luottamus ja verkostot kansalaisopistoissa"

Transkriptio

1 Luottamus ja verkostot kansalaisopistoissa Alustava katsaus kansalaisopistokyselyn vastauksiin Avoin tutkimustyöpaja 2015 Joensuussa Leea Keto

2 Kansalaisopisto sosiaalisen pääoman kasvattajana Väitöskirjahanke, jossa aineistona Järvilakeuden kansalaisopiston kahden yhteisöllisen teatterihankkeen materiaalit sekä kansalaisopistoille tehty kysely Kyselyn aineisto ryhmitelty vastauksista nousevien otsikoitten alle, vastaajia ei ole eroteltu ammatin taikka opistoalueen (yhden kunnan opisto tai alueopisto) mukaan "Sosiaalinen pääoma viittaa instituutioihin, ihmisten välisiin suhteisiin ja normeihin, jotka muokkaavat yhteiskunnan sosiaalisen vuorovaikutuksen laatua ja määrää. Sosiaalinen pääoma ei ole ainoastaan yhteiskuntaa kannattelevien instituutioiden summa, vaan liima, joka pitää niitä yhdessä." ( Sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan ihmisten kykyä toimia yhdessä yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. (Hjerppe 2005)

3 Sosiaalinen pääoma voidaan ymmärtää monin eri tavoin Angloamerikkalaisessa tutkimustraditiossa kysytään, miten yhteisön jäsenten välinen yhteistyö ja luottamus syntyvät. Sosiaalinen pääoma tulkitaan yhteisölliseksi voimavaraksi. Ranskalaisessa tutkimustraditiossa nähdään sosiaalinen pääoma pikemminkin vallankäytön välineenä, ja sen kautta selitetään yhteiskunnallisten konfliktien ja erojen syntyä. Pahimmassa tapauksessa käsitettä käytetään ilman määritelmää, jolloin kukin survoo siihen omia intressejään ja ennakkoluulojaan. (Pekonen & Pulkkinen 2002) Käsitteen määrittelyä vaikeuttaa sen monitieteisyys tärkeää kuitenkin se, että käsite on saattanut eri toimijoita ja asiantuntijoita yhteen ja mahdollistanut yhteiskunta- ja taloustieteiden välisen keskustelun viriämisen. Keskeistä luottamus ja kommunikaatio.

4 Miksi sosiaalinen pääoma? Eikö pelkkä sosiaalinen riittäisi? Jotta voitaisiin puhua pääomasta, sen tulisi tuottaa - mikä merkitys luottamuksella, osallistumisella ja muilla sosiaalisilla ilmiöillä on tuoton muodostumisessa? (Kajanoja 2009) Käsite on monikäyttöinen ja tehokas monien näkökantojen markkinoimiseen sen poliittisuutta ei kuitenkaan ole aina tiedostettu. (Woolcock 2000) Sosiaalisella pääomallakin on omat kapitalistinsa, joille tämä aineeton hyödyke kasaantuu hyödyllisten suhteiden, kontaktien ja verkostojen muodossa. (Pekonen ja Pulkkinen 2002) Esimerkki: Jos paikkakunnan yrittäjät, kunnallispoliitikot ja virkamiehet muodostavat yhtenäisen sosiaalisen verkoston, verkoston ulkopuolelta tulevien uusien yrittäjien voi olla mahdotonta saada omalle yritykselleen suotuisia olosuhteita. (Kaunismaa 2000)

5 Kysely: Kansalaisopistot ja sosiaalinen pääoma -Sähköinen kysely vuodenvaihteessa KoL:n Tammiseminaariin ilmoittautuneille 148 osallistujille, vapaamuotoiset vastaukset saatiin 68 henkilöltä (vastausprosentti 46 %) -Kysymykset: -Millaisia verkostoja kansalaisopistossa mielestäsi syntyy? -Miten kansalaisopisto voi edesauttaa erilaisten verkostojen syntymistä? -Miten näet luottamuksen käsitteen liittyvän kansalaisopistoon ja sen toimintaan? -Tulevatko sosiaalinen media ja virtuaalisuus mielestäsi muuttamaan kansalaisopiston toimintaa? Perustele näkemystäsi

6 Kyselyn taustatiedot Vastaajien taustatiedot: Puolet vastauksista oli yhdellä paikkakunnalla toimivista opistoista, puolet alueopistoista.

7 Verkostojen moninaisuus Ihmisten väliset verkostot voivat luoda erilaista sosiaalista pääomaa: sitovaa (bonding) samankaltaisten ja toisilleen tuttujen ihmisten ja ryhmien kesken yhdistävää (bridging) erilaisten ihmisten ja ryhmien kesken (Putnam 2000) Woolcockin (2000) käsite yhteenliittävä (linking) sosiaalinen pääoma tuo mukaan yhteydet myös julkiseen sektoriin ja keskusjärjestöihin. Granovetter puhuu sosiaalisten verkostojen sisältämistä vahvoista ja heikoista siteistä: sosiaalisen pääoman kerryttämisen kannalta nimenomaan heikot siteet ovat oleellisia, sillä niitten kautta liitytään laajempiin sosiaalisiin verkostoihin. Vahvoissa siteissä luottamus on yleensä suurta, mutta ne saattavat olla hyvinkin sulkeutuneita, mikä on tiedon liikkumisen kannalta ongelma. (Granovetter 1973) Vertaileva tutkimus sosiaalisen pääoman ja hyvinvointivaltion suhteesta 21 maassa osoitti, että sosiaalisen pääoman kasvu näyttäisi liittyvän yhdistävään sosiaaliseen pääomaan, sillä se tuottaa luottamusta myös tuntemattomiin ihmisiin. (Lehtonen & Kääriäinen 2005)

8 Kysely: Millaisia verkostoja kansalaisopistossa mielestäsi syntyy? Hallinto: kansalaisopistojen keskinäiset ja oppilaitosten väliset verkostot keskeisimmät, lisäksi verkostot kaupungin hallinnon sekä päättäjien ja eri viranomaisten kanssa (80 mainintaa) Kollegat: opettajat ja osaajat, opiston henkilökunta (45 mainintaa) Kolmas sektori (32), yrityselämä (6) ja paikallislehdistö (2) mainintaa Opiskelijat: opiskelijaryhmien keskinäiset ja opiskelijaryhmien väliset verkostot ( 29 mainintaa) ja opettaja-opiskelijat verkostot (8 mainintaa) Ystävyyssuhteet (5 mainintaa) Muut henkilösuhteet (28 mainintaa): esim. samankaltaisessa elämäntilanteessa olevat, eri harrastajat, monikulttuuriset verkostot Yhteydet KoL:iin tai muihin liittoihin (4 mainintaa) Sosiaalisen median kautta syntyvät verkostot (4 mainintaa)

9 Verkostojen moninaisuudesta -Koska vastaajista puolet oli rehtoreita, verkostojen painottuminen hallintoon selittynee tätä kautta. Hallinto-otsikon alle on tässä sijoitettu esimerkiksi kaupungin eri hallintokuntien välillä tehtävä yhteistyö ja oppilaitosten väliset verkostot. Käytännössä verkostot toimivat kuitenkin yksittäisten henkilöitten kautta, vaikkakin organisaatiot luovat verkostoitumiselle puitteita. -Aineistossa selkeisiin ystävyyssuhteisiin viitattiin vain vähän ja verkostoituminen vaikuttaisi ainakin lähtökohtaisesti olevan mieluummin yhdistävää (bridging), erilaisten ihmisten ja ryhmien välillä tapahtuvaa kuin sitovaa (bonding), samankaltaisten ja toisilleen ennalta tuttujen verkostoitumista. -Koska opistojen kursseille ilmoittaudutaan vuosittain, ryhmiin yleensä tulee tätä kautta vaihtuvuutta, mikä tukee erilaisten ihmisten kohtaamista -Erilaisia mielipiteitä voi toki olla siitä, millä kriteereillä samankaltaisuus määritellään lähtökohtaisesti ei varmaankaan voida olettaa, että esimerkiksi kaikki posliinimaalarit olisivat samantyyppisiä ihmisiä entä eri oppilaitosten rehtorit?

10 Kysely: Miten kansalaisopisto voi edesauttaa erilaisten verkostojen syntymistä? Kyselyn mukaan jo perustoiminta luo puitteet verkostojen syntymiselle ja myös opistojen pedagogiikka edistää verkostoitumista (joskin kriittisessä vastauksessa todettiin verkostoitumisen olevan sanana manipuloiva ja että verkostoitumista ei voi synnyttää) Verkostoitumista edistää myös avoimuus aktiivisuus: sekä opiston henkilöstön että opiskelijoitten yhteistyöhalukkuus monipuolinen toiminta: opetusohjelmassa oltava riittävästi eri aiheita ja toteutustapoja opetuksen ulkopuolinen toiminta: tapahtumat, näyttelyt ja matkat sekä opiskelijoitten mahdollisuus vapaamuotoiseen yhdessäoloon (esim. kahvilatoiminta) hyvä ilmapiiri, hyvät ihmissuhteet ja reilu meininki henkilökunnan yhteiset koulutukset ja kokoontumiset

11 Kansalaisopisto luottamusoppilaitos? Suomi oli maailmansotien välillä niitä harvoja eurooppalaisia valtioita, joissa pystyttiin pitämään kiinni demokraattisen oikeusvaltion periaatteista ja patoamaan väkivaltaista poliittista liikehdintää. Vapaalla sivistystyöllä oli tärkeä tehtävä luottamuksen ja yhteiskuntarauhan rakentamisessa ja työtä on tästä syystä haluttu tukea myös julkisin varoin. (Poikela 2012) Tunne luottamuksen kohteena olemisesta vapauttaa energiaa, koska tällöin ei tarvitse koko aikaa osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen. Epäluottamus sosiaalisissa suhteissa sen sijaan toimii päinvastoin, eli se houkuttelee turvallisiin ja puolustuksellisiin rutiineihin. (Ilmonen ja Jokinen 2002) Organisaatiot, joilla on hyvä maine ja joihin luotetaan, vaikuttavat ihmisten kokemuksiin positiivisesti. Tämä saa ihmiset yleistämään saamansa hyvät kokemukset koskemaan koko yhteiskuntaa, jolloin luottamus synnyttää onnistumisien kehän. (Rothstein & Stolle 2003) Organisaation sosiaalisena pääomana voidaan pitää hyvää mainetta, ulkoisten sidosryhmien myönteistä suhtautumista ja luottamusta. (Luoma-aho 2005)

12 Kysely: Miten näet luottamuksen käsitteen liittyvän kansalaisopistoon ja sen toimintaan? Vakiintunut organisaatio: julkinen toimija, jolla on pitkät perinteet puolueeton ja neutraali toimija, jolla on hyvä maine laatu ja jatkuvuus (vrt. ero yhdistystoimintaan) Kansalaisopistoon organisaationa liittyvät piirteet: hajautettu asiantuntijaorganisaatio, jossa opettajat työskentelevät hyvin itsenäisesti Opettajien tulee voida luottaa, että kurssit tarjotaan sovitusti ja että käsitys niiden toteutumisesta on realistinen. Suunnittelijoiden on luotettava, että opettaja tulee pitämään kurssin ja toteuttaa sen sovitusti. Opettajien työsopimus astuu voimaan vasta kurssien alkaessa, kaikki muu tapahtuu ajalla, jolloin mitään ei ole vahvistettu työsopimuksella.

13 Kysely: Miten näet luottamuksen liittyvän kansalaisopistoon ja sen toimintaan? - Tule sellaisena kuin olet : -Ollaan tekemisissä ilman titteleitä -Ei tarvitse kuulua tiettyyn ryhmään ja kertoa elämästään: kansalaisopisto tarjoaa tietynlaisen anonymiteetin -Yhdenvertaisuus luo pohjaa luottamukselle -Luottamus siihen, että kaikki voivat oppia -Ryhmän merkitys luottamuksen syntymisessä: -Erilaisten ihmisten kohtaaminen vähentää ennakkoluuloja ja luo luottamusta, luottamus syntyy yhdessä tekemällä -Ihmiset puhuvat avoimesti asioistaan ja luottavat siihen, että asiat eivät leviä ryhmästä eteen päin (esim. taideaineissa ollaan tekemisissä hyvin persoonaa lähellä olevien asioiden kanssa)

14 Tulevatko sosiaalinen media ja virtuaalisuus muuttamaan kansalaisopistojen toimintaa? -Kun yhteisöllisyys ei enää rakennu paikallisen vuorovaikutuksen varaan, kyvystä nähdä yhteisiä merkityksiä tulee tärkeimpiä yhteisöllisyyttä ylläpitäviä voimia. Mitä enemmän yhteisöllisyys perustuu kasvokkaisen vuorovaikutuksen sijasta kykyyn nähdä yhteisiä merkityksiä, sitä enemmän kommunikaatio saa merkitystä. (Hautamäki 2005 a) Kyselyn näkökulmia someen ja virtuaalisuuteen: -Markkinointi ja viestintä tehostuvat -Muutokset opetukseen: Some ja virtuaalisuus tulevat opetuksen tueksi Opetusmenetelmät muuttuvat virtuaalisuuden myötä - Tasa-arvonäkökulma: - Saavutettavuus parantuu pitkien välimatkojen Suomessa. - On myös ihmisiä, jotka ovat sidottuina kotiin eri syistä ja joille virtuaalisuus tuo opiskelumahdollisuuden.

15 Kysely: Tulevatko sosiaalinen media ja virtuaalisuus muuttamaan kansalaisopistojen toimintaa? -- Vain vähän kielteisiä näkökulmia sekä myös niitä näkökulmia, että virtuaalisuus ja some muuttaisivat täysin toiminnan luonnetta: - Maailmankuva hämärtyy, kun netissä löytää vertaisryhmiä mitä kummallisemmille ja yhteiskunnan kannalta vaarallisille ajatussuuntauksille -Identiteetistä vieraantuminen -Osaamattomuus välineiden ja verkostojen käyttämiseen lisää syrjäytymistä - Kyllä. Sosiaalinen media muuttaa koko ajan muotoaan ja sulautuu enemmän arkeen. Tulevaisuuden visiohan on se, että olemme koko ajan sosiaalisessa mediassa. Tulevaisuudessa emme enää tietoisesti päivitä somepalveluja, vaan laitteemme automaattisesti tekevät sen puolestamme. "Käyttäjä X on nyt kurssilla X kansalaisopistossa X -Sosiaalisuuden luonne muuttuu ja ryhmien ryhmähenki kasvaa virtuaalisuuden myötä - Opiskelijoiden tarve henkilökohtaiseen läheiseen vuorovaikutukseen lisääntyy muiden palvelujen muuttuessa entistä enemmän sähköisiksi

16 Kysely: Tulevatko sosiaalinen media ja virtuaalisuus muuttamaan kansalaisopistojen toimintaa? -- Vastauksissa korostuu näkemys, että some ja virtuaalisuus tulevat jatkossakin olemaan toiminnan tukena eivätkä ne syrjäytä kokonaan perinteistä ryhmäopetusta: - Opisto on aina ollut helposti saavutettava lähipalvelu. Onnistuessaan some ja virtuaalisuus tukevat opiston saavutettavuutta. - On paljon asioita, joita mielekästä opiskella ryhmässä samassa tilassa samanaikaisesti, mutta tulevaisuudessa virtuaalisuus tulee näiden toimintojen rinnalle, täydentämään ja tarjoamaan vaihtoehtoja - Jos haluamme olla mukana ihmisten elämässä, meidän on oltava myös siellä missä ihmisetkin ovat verkossa - Kansalaisopisto tulee olemaan yhteisöllinen kohtaamispaikka jatkossakin, mutta uudet sukupolvet voivat kokea myös virtuaalisen kohtaamisen yhtä arvokkaana

17 Lähteet: Hautamäki, A. (2005a). Johdanto. Teoksessa Hautamäki, A., Lehtonen, T., Sihvola, J., Tuomi, I., Vaaranen, H. & Veijola, S. Yhteisöllisyyden paluu. Tampere: Oy Yliopistokustannus University Press Finland, 7-13 Hjerppe, Reino (2005) Sosiaalinen pääoma, sen taloudelliset vaikutukset ja akkumulaatio. Teoksessa: Sosiaalisen pääoman kentät, Toim. Pertti Jokivuori. Jyväskylä: Minerva Kustannus Oy. Ilmonen, K. & Jokinen, K., Luottamus modernissa maailmassa. Jyväskylä: Minerva Kustannus Kajanoja, J. (2009). Sosiaalinen pääoma: yhteisöllisyyden paluuta vai henkistä väkivaltaa. Yhteiskuntapolitiikka 74 (2009):1, 72-79) Kaunismaa, Pekka (2000) Yhdistyselämä ja sosiaalinen pääoma. Teoksessa Kaj Ilmonen (toim. ) Sosiaalinen pääoma ja luottamus. SoPhi, Jyväskylä Lehtonen, H. & Kääriäinen, J. (2005) Hyvinvointivaltiot ja sosiaalisen pääoman ulottuvuudet. Teoksessa Sosiaalisen pääoman kentät, Toim.Pertti Jokivuori. Jyväskylä: Minerva. Luoma-aho, V. (2005) Faith-holders as Social Capital of Finnish Public Organisations. Jyväskylä Studies in Humanities 42: Jyväskylän yliopisto. Akateeminen väitöskirja. Manninen, J. & Meriläinen, M. (2014) Benefits of Lifelong Learning. BeLL Survey Results. Survey-results.pdf Pekonen, Osmo & Pulkkinen, Lea. (2002). Sosiaalinen pääoma ja tieto- ja viestintätekniikan kehitys. Esiselvitys. Helsinki: Tulevaisuusvaliokunta, Teknologian arviointeja 11. Poikela, E., 2012.Vapaa sivistystyö sosiaalisen pääoman rakentajana. Aikuiskasvatus 4/ Aikuiskasvatuksen tutkimusseura ja Kansanvalistusseura, Putnam, Robert D. (2000) Bowling alone: The Collapse and Revival of American Community. Simon & Schuster, New York. Rothstein & Stolle, D. (2003) Introduction: Social Capital in Scandinavia. Scandinavian political Studies. Vol. 26, No.1, 1-26 Voipio, T., Sosiaalinen pääoma ja köyhyyden vähentäminen. Teoksessa Kajanoja J. & Simpura J.: Sosiaalinen pääoma: globaaleja ja paikallisia näkökulmia. Stakes, Raportteja 252, Woolcock, M., Sosiaalinen pääoma: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Teoksessa Kajanoja, J. & Simpura, J. (toim.) Sosiaalinen pääoma: globaaleja ja paikallisia näkökulmia. Stakes, raportteja 252. Helsinki: Gummerus, 25-56

Kansalaisopisto sosiaalisen pääoman moniosaaja? Kuntamarkkinat 10.9.2014 Leea Keto

Kansalaisopisto sosiaalisen pääoman moniosaaja? Kuntamarkkinat 10.9.2014 Leea Keto Kansalaisopisto sosiaalisen pääoman moniosaaja? Kuntamarkkinat 10.9.2014 Leea Keto Kansalaisopisto on Suomen suosituin oppilaitosmuoto Kansalaisopistoissa on enemmän opiskelijoita kuin missään muussa oppilaitosmuodossa

Lisätiedot

Sulkevat ja avaavat suhteet

Sulkevat ja avaavat suhteet Sulkevat ja avaavat suhteet Nuoret, vertaisuus ja yhteisöllinen kiinnittyminen Sosiaalipedagogiikan päivät Mikkeli 7.4.2017 Riikka Korkiamäki riikka.korkiamaki@uta.fi Lähtökohta-ajatus Intiimikään suhde

Lisätiedot

KAIKEN MAAILMAN PÄÄOMAT,

KAIKEN MAAILMAN PÄÄOMAT, KAIKEN MAAILMAN PÄÄOMAT, LIITTYKÄÄ YHTEEN! Sosiaalinen pääoma maailmanvalloittajana Esitys Tilastokeskuksen asiakaspäivänä 10.10.2006 Tilastojohtaja Jussi Simpura Tähtiä kuin Otavassa poikia on Jukolassa,

Lisätiedot

VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen

VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO Jari Paajanen Auralan kansalaisopisto Kurssiarviointi 2017 1 (7) Kyselyn vastausprosentti oli 41,1 %, joka oli ihan hyvä ja viimevuotisen kyselyn perusteella olikin

Lisätiedot

HENKILÖTUNNUS: KOKONAISTULOS: / 45 pistettä

HENKILÖTUNNUS: KOKONAISTULOS: / 45 pistettä TAMPEREEN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Hakukohde: Elinikäinen oppiminen ja kasvatus VALINTAKOE 4.6.2015 Vastaa jokaiseen kysymykseen selvällä käsialalla. Artikkeleita ei saa pitää esillä kokeen

Lisätiedot

Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnassa. Sakari Möttönen kehitysjohtaja, dosentti

Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnassa. Sakari Möttönen kehitysjohtaja, dosentti Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnassa Sakari Möttönen kehitysjohtaja, dosentti Julkisen ja kolmannen sektorin kehitysvaiheet Hyvinvointivaltion rakentamisen aikaan korostettiin julkisen sektorin vastuuta

Lisätiedot

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta?

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Yhdessä seminaari 3.6.2013 Susanna Niinistö Sivuranta Pohdintaa seminaarin päätteeksi Viestinnän muutos miksi meidän kaikkien pitäisi välittää viestintäosaamisestamme

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Toimivan verkoston rakentaminen ja verkoston toimintamallit. Mikä on verkosto? Mikä on verkosto? Miksi verkostot kiinnostavat?

Toimivan verkoston rakentaminen ja verkoston toimintamallit. Mikä on verkosto? Mikä on verkosto? Miksi verkostot kiinnostavat? Toimivan verkoston rakentaminen ja verkoston toimintamallit Lasse Lipponen Kasvatustieteen professori Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto 27.1.2011 VOIMAA KANSAINVÄLISTYMISEEN VERKOSTOISTA Mikä

Lisätiedot

Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja

Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja 2.6.2017 Leena Erälinna leena.eralinna@utu.fi Sosiaalinen pääoma Ihmisten

Lisätiedot

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä enorssi: Ohjaussymposium Tampere 23.4.2009 Prof. Päivi Atjonen Joensuun yliopisto Lähtökohdiksi 1 Ohjaajan työn n muutokset Lisääntyneet

Lisätiedot

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen

Lisätiedot

Miltä maailma näyttää?

Miltä maailma näyttää? Miltä maailma näyttää? Globaali näkökulma lasten ja nuorten tulevaisuuteen (Jari Kivistö) Kasvava ihminen ja tulevaisuuden koulu -seminaari Kokkolassa 7.8.2013 Globaalikasvatuksen tehtävä on

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,

Lisätiedot

Jyväskylä tarvitsee sinua!

Jyväskylä tarvitsee sinua! Jyväskylä tarvitsee sinua! Kuntalaisten kansalaisraati uusi tapa olla mukana 28.3.2012 Jukka Laukkanen Kansalaisraati osallistumisen ja vaikuttamisen keinona - Menetelmän taustalla on ajatus deliberatiivisesta

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYS, TARJOUMAT, RESILIENSSI Näkymiä yhteiskuntaan ja vanhuuteen

YHTEISÖLLISYYS, TARJOUMAT, RESILIENSSI Näkymiä yhteiskuntaan ja vanhuuteen ÄijäVirtaa ja Neuvokkaita naisia: hyvän ikääntymisen iltapäivä Jyväskylä 26.4.2017 YHTEISÖLLISYYS, TARJOUMAT, RESILIENSSI Näkymiä yhteiskuntaan ja vanhuuteen Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologian professori

Lisätiedot

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Globaaliin ja lokaaliin (glokaaliin) vastuuseen kasvaminen Globaalikasvatuksellinen iltapäivä Turussa 12.10.2011 Jari Kivistö, Innoline Group Maailmankansalainen?

Lisätiedot

Työpaja YHTEISÖJEN KAUPUNKI Kohtaamiset, verkostot, yhteisölliset tilat ja toimijat

Työpaja YHTEISÖJEN KAUPUNKI Kohtaamiset, verkostot, yhteisölliset tilat ja toimijat Työpaja 29.5.2018 YHTEISÖJEN KAUPUNKI Kohtaamiset, verkostot, yhteisölliset tilat ja toimijat KAUPUNKISOSIAALITYÖLLÄ KOHTI VAIKUTTAVAA KOTOUTUMISTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA JA LAHDESSA 2017-2018 (KAUKO) Diak:

Lisätiedot

Osuva-loppuseminaari

Osuva-loppuseminaari Osuva-loppuseminaari Mistä syntyy työntekijän ja työyhteisön innovatiivisuus? Kyselyn tuloksia 15/12/14 Timo Sinervo 1 Mitä tutkittiin Mitkä johtamiseen, työyhteisöön ja työhön liittyvät tekijät johtavat

Lisätiedot

Sponsorointi & urheilumarkkinointi

Sponsorointi & urheilumarkkinointi Sponsorointi & urheilumarkkinointi Meidänkin sponsorointieurot tulevat jo ensi kaudeksi tippumaan selvästi, jos ei löydetä laitamainoksia parempia tapoja hyödyntää diilejä. KTT ARTO KUULUVAINEN, M3 RESEARCH

Lisätiedot

LUOTTAMUS JOHTAMISEN PERUSTANA

LUOTTAMUS JOHTAMISEN PERUSTANA LUOTTAMUS JOHTAMISEN PERUSTANA Risto Harisalo Emeritusprofessori Tampereen yliopistosta risto.harisalo@uta.fi 1 LUOTTAMUS Keskinäinen vuorovaikutus * määrä * laatu * intensiteetti * luonne Vakaumus * yhdessäolon

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto Esityksen nimi / Tekijä

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto Esityksen nimi / Tekijä PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto 2.10.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kohtaamispaikka perhekeskuksen palveluverkostossa Kohtaamispaikka

Lisätiedot

Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus

Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus Kommenttipuheenvuoro liiketoiminnan kehitysjohtaja Asko Alanen

Lisätiedot

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten

Lisätiedot

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Kun kulttuurit kohtaavat - opettajana monikulttuurisessa oppimisympäristössä - seminaari, SOOL, Helsinki 11.3.2011 Jari

Lisätiedot

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Globaaliin ja lokaaliin (glokaaliin) vastuuseen kasvaminen Voimaa verkostoista -seminaari Helsinki, Hotelli Arthur 27.1.2011 Jari Kivistö/globaalikasvatuksen

Lisätiedot

JOHTAMINEN JA YHTEISTYÖ

JOHTAMINEN JA YHTEISTYÖ Kohtalonkysymys: toteutuuko kansalaisdemokratia suurkunnissa? Keski Suomessa on 23 kuntaa. Kuntayhteistyötä tehdään erityisesti soten, ammatillisen koulutuksen ja elinkeinojen edistämisen asioissa. Maakunnallisesti

Lisätiedot

Sulautuva sosiaalityö

Sulautuva sosiaalityö Sulautuva sosiaalityö Sosiaalityön tutkimuksen päivät Sosiaalityön yliopiston lehtori, VTT Camilla Granholm camilla.granholm@helsinki.fi Twitter:@cgranhol Taustaa Väittelin huhtikuussa 2016 Väitöskirjani

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

HENKILÖTUNNUS: KOETULOS: pistettä

HENKILÖTUNNUS: KOETULOS: pistettä TAMPEREEN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Hakukohde: Elinikäinen oppiminen ja kasvatus VALINTAKOE 3.6.2014 Vastaa jokaiseen kysymykseen selvällä käsialalla. Artikkeleita ei saa pitää esillä kokeen

Lisätiedot

Verkostoituminen, näkyvyys ja markkinointi. Annukka Jyrämä 10.11.2014

Verkostoituminen, näkyvyys ja markkinointi. Annukka Jyrämä 10.11.2014 Verkostoituminen, näkyvyys ja markkinointi 10.11.2014 Verkostoituminen http://images.google.fi/images?q=aboriginal+art&hl=fi&um=1&ie=utf 8&sa=X&oi=images&ct=title Verkostoituminen Verkostoteoriat: markkinat

Lisätiedot

SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS. Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä

SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS. Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä 20.10.2010 2 Mitä on luottamus? Sosiaalinen pääoma = yhdistystoiminta + luottamus Luottamus instituutioita kohtaan Luottamus toisia

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

TSL:n strategia vuosille

TSL:n strategia vuosille TSL:n strategia vuosille 2011 2015 PERUSTEHTÄVÄ TSL on kaksikielinen sivistysjärjestö, jonka perustehtävänä on edistää demokratiaa, yhteiskunnallista ja sivistyksellistä tasa-arvoa sekä suvaitsevaisuutta

Lisätiedot

Kuulemista vai kumppanuutta - miten kuntien työntekijöiden ja johdon toimintatavat muuttuvat? Osa 2. Tapaustutkimuksia

Kuulemista vai kumppanuutta - miten kuntien työntekijöiden ja johdon toimintatavat muuttuvat? Osa 2. Tapaustutkimuksia Kuulemista vai kumppanuutta - miten kuntien työntekijöiden ja johdon toimintatavat muuttuvat? Osa 2. Tapaustutkimuksia Tapaustutkimukset osana väitöskirjaa Väitöskirja: The Professional Side of Co-Production

Lisätiedot

JOB SHOPPING. Toisen lähestymiskulman työelämään siirtymiselle tarjoaa job shopping käsite. Töiden shoppailu on teoria työmarkkinoilla liikkumisesta.

JOB SHOPPING. Toisen lähestymiskulman työelämään siirtymiselle tarjoaa job shopping käsite. Töiden shoppailu on teoria työmarkkinoilla liikkumisesta. JOB SHOPPING Toisen lähestymiskulman työelämään siirtymiselle tarjoaa job shopping käsite. Töiden shoppailu on teoria työmarkkinoilla liikkumisesta. Kyse on sopivan työpaikan etsimisestä, kun työntekijä

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Miten suomalaista hallintoa pitäisi jatkossa kehittää? Arto Haveri Alue- ja paikallishallintopäivät Tampereen yliopisto

Miten suomalaista hallintoa pitäisi jatkossa kehittää? Arto Haveri Alue- ja paikallishallintopäivät Tampereen yliopisto Miten suomalaista hallintoa pitäisi jatkossa kehittää? Arto Haveri Alue- ja paikallishallintopäivät Tampereen yliopisto 17.8.2016 Missä olemme? Julkisen hallinnon kehitysvaiheet Nykyiseen uskomusjärjestelmään

Lisätiedot

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla

Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla Pirkanmaan LAPE Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla 4.10.2018 Perhekeskusesite 2019 Valtakunnallinen tiedote perhekeskusesitteestä on julkaistu: https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/aitiyspakkauksen-perhekeskusmukana-perheesi-elamassa-esite

Lisätiedot

Yhteisöllinen oppiminen yksilöa kehittävänä ja kulttuureja yhdistävänä tekijänä

Yhteisöllinen oppiminen yksilöa kehittävänä ja kulttuureja yhdistävänä tekijänä Yhteisöllinen oppiminen yksilöa kehittävänä ja kulttuureja yhdistävänä tekijänä muiden huomioiminen sosiaaliset taidot kansainväisyystaidot vastuun =monikulttuurisessa ja kielisessä ottaminen ryhmässä

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous 8.3.2016 Vapaamuotoinen palaute ELO-kyselyyn Kokouksien järjestelyt hyviä Asiat ovat sujuneet

Lisätiedot

Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa?

Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa? Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa? Professori Katriina Siivonen, Helsingin yliopisto Elävä perinne! Avaus aineettoman kulttuuriperinnön vaalimiseen

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa TIES462 Virtuaaliset oppimisympäristöt-kurssi Sanna Kainulainen 2014 Miksi tämä aihe? SOMEn käyttö on yleistynyt Miksi SOMEn käyttö kouluissa ja oppilaitoksissa

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Verkostoitumisen saloja VoimaNaisille

Verkostoitumisen saloja VoimaNaisille Verkostoitumisen saloja VoimaNaisille Jos on riittävästi aikaa, rahaa ja onnea, voi kaiken tehdä yksin. Mutta kenellä niitä on tarpeeksi? Leila Kontkanen 1.10.2013 1 Oliver E. Williamson, taloustieteen

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

VAPAUS OPPIA JA SIVISTYSOSAAMISEN HYÖDYT. Esa Poikela KSL:n 50-vuotisjuhlaseminaari Kirjantalo 28.10.2014 Helsinki

VAPAUS OPPIA JA SIVISTYSOSAAMISEN HYÖDYT. Esa Poikela KSL:n 50-vuotisjuhlaseminaari Kirjantalo 28.10.2014 Helsinki VAPAUS OPPIA JA SIVISTYSOSAAMISEN HYÖDYT Esa Poikela KSL:n 50-vuotisjuhlaseminaari Kirjantalo 28.10.2014 Helsinki OMA OPPIMINEN JA KSL - palveluksessa 1981 1984 - koulutussuunnittelija, lyhytkursseista

Lisätiedot

PAJA-HANKE JA MEDIAPAJA

PAJA-HANKE JA MEDIAPAJA Heinolan kansalaisopisto Jyränkölän Setlementti PAJA-HANKE JA MEDIAPAJA Sirkka Suomi, rehtori Mikko Kallio, koulutussuunnittelija Kuvat: Anne Heilman / Mediapaja Heinolan kansalaisopiston Mediapaja Työllistämiseen

Lisätiedot

Toimiva työyhteisö DEMO

Toimiva työyhteisö DEMO Toimiva työyhteisö DEMO 7.9.6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Toimiva työyhteisö DEMO Sivu / 8 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimiva työyhteisö raportti muodostuu kahdesta osa alueesta:

Lisätiedot

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Yhdistykset, vapaaehtoistyö ja kotoutuminen: Mitä sanoo tutkimus?

Yhdistykset, vapaaehtoistyö ja kotoutuminen: Mitä sanoo tutkimus? Yhdistykset, vapaaehtoistyö ja kotoutuminen: Mitä sanoo tutkimus? Päivi Pirkkalainen, YTT, tutkijatohtori, Jyväskylän yliopisto paivi.pirkkalainen@jyu.fi Kansalaisareenan, NiceHeartsin ja Helsingin valikkoryhmän

Lisätiedot

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011 SISÄLTÖ Vapaaehtoistoiminnan määritelmä Vapaaehtoistoiminta Suomessa Vapaaehtoistoiminnan merkitys RAY:n rahoittamissa järjestöissä Vapaaehtoistoiminnan trendit Vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ja heikkoudet,

Lisätiedot

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuurituottajana kunnassa Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuuri käsitteenä, ymmärretäänkö se? Kulttuuri yhdistetään vielä usein niin

Lisätiedot

STRATEGIALLA KILPAILUKYKYÄ MIKKELISSÄ Tähtäimessä avoin digitaalinen kaupunki

STRATEGIALLA KILPAILUKYKYÄ MIKKELISSÄ Tähtäimessä avoin digitaalinen kaupunki STRATEGIALLA KILPAILUKYKYÄ MIKKELISSÄ Tähtäimessä avoin digitaalinen kaupunki KAUPUNKIA RAKENNETAAN STRATEGIOIDEN JA UNELMIEN AVULLA Kaupunkia ei rakenneta vain materian, vaan myös strategioiden ja unelmien

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Brändityöryhmä

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Brändityöryhmä Brändityöryhmä Kaarina Johansson, liiton varapj., pj. Merja Salanko-Vuorela, toiminnanjohtaja Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö Marianne Lind, liiton hallituksen jäsen, Hiidenseudun Omaish.

Lisätiedot

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin

Lisätiedot

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista?

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? ITK2012 Call for papers vaihe Sari Muhonen, luokanopettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ari Myllyviita, hankekoordinaattori,

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Koonti ryhmätöiden tuloksista / Tampere

Koonti ryhmätöiden tuloksista / Tampere Koonti ryhmätöiden tuloksista / Tampere 26.10.2009 Kanuuna verkosto / nuorisotalotyön 1. Tilatyö muuttuvassa yhteiskunnassa Ryhmä 1a Ryhmä 1a Kaupunkien + alueiden erilaiset lähtökohdat (ja tarpeet) Erilaiset

Lisätiedot

Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen. Varpu Ylhäinen

Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen. Varpu Ylhäinen Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen Varpu Ylhäinen Lyhyt katsaus strategiaan ja strategiajohtamiseen Klubin toimintasuunnitelma 2013-2014 Johtaminen Fasilitointijohtaminen 6.11.2013 Varpu Ylhäinen

Lisätiedot

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara MATKALLA TÖIHIN MITEN RAKENNAN OMAN POLKUNI? MISTÄ MOTIVAATIOTA? OSAANKO MINÄ? SUOMEN KIELEN TAITO JA VIESTINTÄ? VERKOSTOITUMINEN? MIHIN VOIN VAIKUTTAA? MIHIN KAIKKEEN KANNATTAA OSALLISTUA? OLENKO MINÄ

Lisätiedot

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa STEAn strategia Uusi strategia ohjaa STEAn toimintaa Strategia antaa suuntaviivat STEAn toiminnalle ja sille, minkälaisten tavoitteiden tulisi ohjata STEAn avustustoimintaa

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

Anu Valtari 18.11.2014. PKS-ENNAKOINTI & ENNAKOINTIKAMARI Tulevaisuuden palvelut ja osaaminen

Anu Valtari 18.11.2014. PKS-ENNAKOINTI & ENNAKOINTIKAMARI Tulevaisuuden palvelut ja osaaminen Anu Valtari 18.11.2014 PKS-ENNAKOINTI & ENNAKOINTIKAMARI Tulevaisuuden palvelut ja osaaminen Projektin tavoite ja tunnusluvut Tavoitteena oli hankkia oppilaitosten ja yrityselämän edustajilta näkemyksiä,

Lisätiedot

ORIMATTILA BRÄNDIKOODI 2016

ORIMATTILA BRÄNDIKOODI 2016 ORIMATTILA BRÄNDIKOODI 2016 Ylivoimatekijät Konkreettisesti ajateltuna Orimattilan ylivoimatekijöihin kuuluvat luonnollisesti sekä asumisen että liiketoiminnan näkökulmasta edulliset neliöt. Konkretiaa

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

Uusi Seelanti. katju.holkeri@vm.fi

Uusi Seelanti. katju.holkeri@vm.fi Uusi Seelanti katju.holkeri@vm.fi Tavoite 1 Haluttu työnantaja Varmistaa, että valtionhallinto on työnantajana houkutteleva hyville, sitoutuneille työntekijöille. Tavoite 2 Erinomaiset virkamiehet Luoda

Lisätiedot

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa STEAn strategia Uusi strategia ohjaa STEAn toimintaa Strategia antaa suuntaviivat STEAn toiminnalle ja sille, minkälaisten tavoitteiden tulisi ohjata STEAn avustustoimintaa

Lisätiedot

MILLAISTA ON TULEVAISUUDEN VIESTINTÄ? Pekka Sauri Viestintä viranomaistoiminnassa

MILLAISTA ON TULEVAISUUDEN VIESTINTÄ? Pekka Sauri Viestintä viranomaistoiminnassa MILLAISTA ON TULEVAISUUDEN VIESTINTÄ? Pekka Sauri Viestintä viranomaistoiminnassa 7.9.2017 Demokratian perusta on kansalaisten ja julkishallinnon niin valtion kuin kuntienkin välinen suhde Kaikki hallinto

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Yritysten yhteistyö- ja neuvottelusuhteet ja paikallisen sopimisen mahdollisuudet

Yritysten yhteistyö- ja neuvottelusuhteet ja paikallisen sopimisen mahdollisuudet Yritysten yhteistyö- ja neuvottelusuhteet ja paikallisen sopimisen mahdollisuudet YTT Pertti Jokivuori (Jyväskylän yliopisto, Suomen Akatemia) Yritysten yhteiskuntavastuu: onko sitä ja missä se näkyy?

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö tarvitsee strategian Maisemat ilmentävät eurooppalaisen kulttuuri- ja luonnonperinnön monimuotoisuutta. Niillä on tärkeä merkitys

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 KYSELYN TULOKSIA

Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 KYSELYN TULOKSIA Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 Kestävän kehityksen asiantuntijaseminaari Leena Saloheimo 17.4.2015 VASTAAJAT, edustavuus - vastaajia 117 (*) osa vastasi

Lisätiedot

Digitalisuus sosiaalityössä Miksi, mitä, milloin?

Digitalisuus sosiaalityössä Miksi, mitä, milloin? Digitalisuus sosiaalityössä Miksi, mitä, milloin? Mikä meininki digitaalisessa sosiaalityössä? Resan till Digitalien-projekti, VTT Camilla Granholm camilla.granholm@folkhalsan.fi Tiedekulma, Helsinki Väittelin

Lisätiedot

Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä

Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä Antti Kivijärvi Nuorisotutkimusverkosto & Kanuuna verkosto 11.3.2010 31.3.2010 www.nuorisokanuuna.fi

Lisätiedot

ACUMEN O2: Verkostot

ACUMEN O2: Verkostot ACUMEN O2: Verkostot OHJELMA MODUULI 4 sisältää: Lyhyt johdanto uranhallintataitojen viitekehykseen VERKOSTOT: työkaluja ja taitoja kouluttajille Partnerit: LUMSA, ELN, BEST, INNOV, MeathPartnership, SYNTHESIS,

Lisätiedot

Verkostomaisen toiminnan pääperiaatteet, edellytykset ja parhaat käytännöt. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Verkostomaisen toiminnan pääperiaatteet, edellytykset ja parhaat käytännöt. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Verkostomaisen toiminnan pääperiaatteet, edellytykset ja parhaat käytännöt Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kaksi näkökulmaa verkoston määrittelyyn 1. Abstrakti määritelmä: verkosto

Lisätiedot

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo Valtion henkilöstö ja tulevaisuus Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 7.5.2019 Valtio Expo Julkisen hallinnon on yhdessä varmistettava julkisen talouden kestävyys Tuottavuus Toimivat ja tehokkaat

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

Kansalais- ja vapaaehtoistyö

Kansalais- ja vapaaehtoistyö Kansalais- ja vapaaehtoistyö Yhdistysverkosto ry 2016 Juha Saurama 2015 Kansalais- ja vapaaehtoistoiminta Ihmiset eivät enää osallistu entisessä määrin perinteiseen kansalaisja vapaaehtoistoimintaan Ihmiset

Lisätiedot

Sosiaalinen media vyöryy opettajan arkeen - millainen on tulevaisuus?

Sosiaalinen media vyöryy opettajan arkeen - millainen on tulevaisuus? Sosiaalinen media vyöryy opettajan arkeen - millainen on tulevaisuus? Kehityspäällikkö Heikki Mäkinen Amiedu Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 7.-8.12.2011 Amiedu: www.amiedu.fi Amiedu - ammatillinen

Lisätiedot

Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot

Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistaminen 18.3.2010 Jyrki Koskinen Sisältö Mitkä tiedot, taidot ja osaamisen muodot korostuvat tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa?

Lisätiedot

MITÄ KUULUU OPETTAJALLE - Opettajat Suomessa 2014

MITÄ KUULUU OPETTAJALLE - Opettajat Suomessa 2014 MITÄ KUULUU OPETTAJALLE - Opettajat Suomessa 2014 Opetushallitus 10.11.2014, Helsinki Opetusneuvos Armi Mikkola Uusia opettajatietoja käytettävissä: OECD:n Teaching and Learning International Survey TALIS

Lisätiedot

Verkkoviestintäkartoitus

Verkkoviestintäkartoitus Verkkoviestintäkartoitus 9.2.2015 Minna Helynen minna.helynen@tampere.fi http://www.tyollisyysportti.fi/seutunuotta https://www.facebook.com/seutunuotta @seutunuotta http://takuullatekemista.blogspot.fi/

Lisätiedot

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Cocomms lyhyesti Vahvuuksiamme ovat yritys-, talous-, terveys- ja lääke-

Lisätiedot

Strategia, toimintasuunnitelmat ja kehittäminen. Varpu Ylhäinen

Strategia, toimintasuunnitelmat ja kehittäminen. Varpu Ylhäinen Strategia, toimintasuunnitelmat ja kehittäminen Varpu Ylhäinen Kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen J.K. Paasikiven lempilausahdus, joka on hänen patsaansa jalustassa Kampissa 7.3.2015 Copyright

Lisätiedot

Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro

Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro 30.1.09 Kari Laitinen Poliisiammattikorkeakoulu kari.m.laitinen@poliisi.fi 5.2.2009 sisällys Turvallisuuden luonne Strategian luonne Tutkimustyön

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

Jakamistalous. Jakamistalous on kaikenlaisen pääoman käyttöasteen nostamista ja resurssiviisasta toimintaa. Käsite jakamistaloudesta on laaja.

Jakamistalous. Jakamistalous on kaikenlaisen pääoman käyttöasteen nostamista ja resurssiviisasta toimintaa. Käsite jakamistaloudesta on laaja. Jakamistalous on kaikenlaisen pääoman käyttöasteen nostamista ja resurssiviisasta toimintaa. Käsite jakamistaloudesta on laaja. Jakamistalouspalveluiden avulla voidaan järjestää esim. kuluttamista, liikkumista,

Lisätiedot

Proaktiivinen strateginen johtaminen - lähtökohtia ja periaatteita. Arto Haveri Tulevaisuus Pirkanmaalla 25.10.2013

Proaktiivinen strateginen johtaminen - lähtökohtia ja periaatteita. Arto Haveri Tulevaisuus Pirkanmaalla 25.10.2013 Proaktiivinen strateginen johtaminen - lähtökohtia ja periaatteita Arto Haveri Tulevaisuus Pirkanmaalla 25.10.2013 Kompleksisuus ja dynaamisuus Kuntien kuten muidenkin organisaatioiden nähdään toimivan

Lisätiedot

Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta.

Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. MITEN TAKAAMME REILUN TULEVAISUUDEN KAIKILLE, JOS VARMAA ON VAIN, ETTÄ KAIKKI MUUTTUU? HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ ON SITRAN VISIO KESTÄVÄN HYVINVOINTIYHTEISKUNNAN

Lisätiedot

Kääntäjän ääni. Kansainvälinen kääntäjienpäivä

Kääntäjän ääni. Kansainvälinen kääntäjienpäivä Kristiina Abdallah Kääntäjän ääni Kahdeksan kääntäjää pohtivat toimijuutta, laatua ja etiikkaa tuotantoverkostoissa Kansainvälinen kääntäjienpäivä Helsinki 28.9.2012 Luennon punainen lanka Käsitteiden

Lisätiedot

VEDENHANKINNAN SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT

VEDENHANKINNAN SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT VEDENHANKINNAN SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT 8.6.2016 Johtava asiantuntija Kalle Reinikainen, Pöyry Finland Oy SISÄLTÖ 1. Miksi sidosryhmäyhteistyötä tarvitaan? 2. Vuoropuhelun

Lisätiedot

Verkoston tilanneanalyysi

Verkoston tilanneanalyysi Verkoston tilanneanalyysi 1. Analyysista vastaava kertoo verkostolaiselle, mistä analyysissa on kysymys miksi se tehdään antaa ohjeet täyttämiseen. 2. Jokainen verkoston jäsen vastaa asteikkoon oman näkemyksensä

Lisätiedot

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017 Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017 22.3.2017 Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Kysely toteutettiin 23.2-19.3.2017 Kysely lähti 99 vastaanottajalle (88 kpl vuonna 2016), vastauksia saimme kaikkiaan

Lisätiedot