Surevien kokemuksia ja toiveita tuesta työelämässä perheenjäsenen kuoleman jälkeen

Transkriptio

1 Suru töissä Suomen nuoret lesket ry Toiminnanjohtaja Sirpa Mynttinen Matarankatu Jyväskylä sirpa.mynttinen@nuoretlesket.fi KÄPY Lapsikuolemaperheet ry Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Sanna Rantanen Toiminnanjohtaja Susanna Uittomäki Surevien kokemuksia ja toiveita tuesta työelämässä perheenjäsenen kuoleman jälkeen Omaisen kuolema koskettaa suurta määrää ihmisiä vuosittain. Suomessa kuolee joka vuosi yli henkilöä. Heistä työikäisiä on yli Työikäisenä aviopuolisonsa menettää noin 4500 henkilöä. (Lisäksi on suuri joukko avoliiton kautta leskeytyneitä, joita ei tilastoida) Vuosittain kuolee noin 500 alaikäistä lasta, joista reilu kolmannes on kohtukuolemia. Itsemurhan kautta kuolee vuosittain noin 800 henkilöä. Itsemurhaa yrittäneitä arvioidaan olevan vuosittain Henkirikoksen uhrina vuosittain kuolee reilut 100 henkilöä. Oma tai läheisen suru on läsnä myös työyhteisöissä. Työyhteisöissä on jäseniä, jotka surevat kuolleita läheisiään: vanhempiaan, puolisoitaan, lapsiaan, sukulaisiaan ja ystäviään. Työyhteisöjä voi koskettaa myös työyhteisön jäsenen kuolema. Suomessa on neljä surujärjestöä, joiden toiminta keskittyy surevien vertaistukeen, kokemusasiantuntijuuteen ja vaikuttamistoimintaan. KÄPY - Lapsikuolemaperheet ry tukee lapsensa menettäneitä kuolleen lapsen iästä tai kuolinsyystä riippumatta, Suomen nuoret lesket ry työikäisenä leskeytyneitä ja leskiperheitä, Surunauha ry itsemurhan tehneiden läheisiä ja Huoma- Henkirikoksen uhrien läheiset ry henkirikoksen uhrien läheisiä. Surujärjestöjen työntekijät ja vapaaehtoiset kohtaavat vuosittain suuren määrän surevia ja työelämään ja siellä jaksamiseen liittyvät asiat nousevat usein esille keskusteluissa. Järjestöillä onkin paljon tietoa surevien kokemuksista ja näkemyksistä sen suhteen millainen kohtaaminen, tuki ja tieto ammattilaisilta on auttanut heitä sekä toisaalta millaiset toimintatavat ja käytännöt ovat tuntuneet huonoilta tai toimimattomilta. Luennolla esitellään näitä kokemuksia ja ajatuksia. Surun vaikutuksia ja tuen tarvetta Perheenjäsenen kuolema on kriisitilanne, jonka vaikutus on kokonaisvaltainen ja pitkäkestoinen. Surevien suru näyttäytyy kaikilla elämän osa-alueilla. Se vaikuttaa tunteisiin, käyttäytymiseen, toimintakykyyn, kehon toimintaan, ajatuksiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Suru on myös terveysriski. (Poijula 2005.) Surevien kokemuksen mukaan suru näyttäytyy usein fyysisinä tuntemuksina ja oireina, jotka vaikuttavat myös työkykyyn. Univaikeudet, ruokailun muutokset, väsymys, erilaiset kiputuntemukset ja kokemukset muistin, oppimisen ja keskittymiskyvyn heikkenemisestä ovat yleisiä. Leskien surua tutkinut Erjanti (2004) kuvaa surua luopumisen prosessina, johon kuuluu erilaisia ulottuvuuksia. Luopumisella Erjanti tarkoittaa yksilöllistä ja ainutlaatuista tapaa käydä läpi asioita, joihin sureva törmää läheisen kuoleman jälkeen. Luopumisen ulottuvuuksia ovat Erjannin mukaan muun muassa tunnemyrsky, elimistön kapina, tartuntapinnan hakeminen, menetyksen todentuminen,

2 surun vallan murtaminen, elpyminen, oman todellisuuden mieltämisen muutos ja persoonallinen kasvu. Perheenjäsenen kuolema tarkoittaakin suurta elämänmuutosta; luopumista ja uudelleen rakentamista. Perheenjäsenensä menettänyt sureva joutuu luopumaan vanhasta ja luomaan koko arkensa ja elämänpiirinsä uudelleen. Perheenjäsenen kuoleman jälkeen työelämässä mukana olevilla pohdittavaksi nousevat kysymykset sairasloman pituudesta, työhön paluun sopivasta ajankohdasta, siihen liittyvistä käytännön järjestelyistä sekä työkaverien ja esimiehen suhtautumisesta. Tuen hakeminen, tuen muodot ja tukea tarjoavat tahot ovat myös tärkeitä näkökulmia. Työhön paluuta ja työssä jaksamista voidaan tukea erilaisilla työhön liittyvillä järjestelyillä, esimerkiksi osa-aikasairaslomalla, joustavalla työajalla, väliaikaisesti kevennetyllä työllä, etätyömahdollisuudella tai työajan lyhennyksellä. Työterveyden palvelut voivat tarjota tukea surevalle. Esimiehen olisi hyvä olla tietoinen myös mahdollisista taloudellisen tuen muodoista. Monet eri tekijät vaikuttavat surevan työhön paluuseen ja työssä jaksamiseen. Läheisen kuolema muuttaa usein surevan elämäntilannetta. Esimerkiksi puolison kuolema tarkoittaa perheelliselle yksinhuoltajuutta, joka vaikuttaa mahdollisuuksiin tehdä ilta ja viikonlopputöitä tai työmatkoja. Myös työn luonne ja työn kuva vaikuttavat paljon siihen, miten työhön paluu ja työssä jaksaminen koetaan perheenjäsenen kuoleman jälkeen. Läheisensä menettänyt voi kokea muun muassa työhönsä liittyvän toisten tukemisen tai asiakaspalvelutilanteet kuormittavina. Aiemmin lasten parissa työskennellyt saattaa kokea, että ei pysty palaamaan työhönsä opettajaksi tai lastenhoitajaksi oman lapsen kuoleman jälkeen. Toisaalta moni sureva kertoo työn ja työyhteisön olleen tärkeä voimavara, joka antoi muuta ajateltavaa ja auttoi jaksamaan surun keskellä. Ahlströmin (2017) mukaan läheisen kuolema muuttaa myös surevan arvomaailmaa ja asioihin suhtautumista. Voi olla, että nykyinen työ tuntuu turhalta tai väärältä, ja sureva haluaa jatkossa tehdä työtä joka vastaa paremmin hänen arvojaan. Työyhteisön on tärkeää ymmärtää, että läheisen kuoleman jälkeen sureva ei ole täysin samanlainen kuin ennen kokemusta. Surevaa saattaa loukata, jos työyhteisössä kaikki käyttäytyvät niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sureva saattaa myös eristäytyä sosiaalisesti työyhteisön sisällä. Hänen tarpeitaan on tärkeää kunnioittaa, mutta yhtä tärkeää on että häntä ei jätetä surunsa kanssa yksin. (Ahlström 2017.) On tärkeää huomioida surevan omat toiveet, ja häneltä voikin kysyä Mitä sinä toivoisit meiltä tässä tilanteessa? Jokaisen surevan työhön paluuta perheenjäsenen kuoleman jälkeen tulisi tarkastella yksilöllisesti. On tärkeää, että surevan jaksamista ja vointia tarkastellaan erilaisista näkökulmista. Perheenjäsenensä menettänyt on itse parhain asiantuntija sen suhteen millaista tukea hän tarvitsee ja miten hän toivoo elämäntilanteeseensa suhtauduttavan. Asiasta tiedottamisen ja asian käsittelyn tuleekin aina tapahtua surevan toiveita kunnioittaen. On tärkeää, että esimies ja työtoverit eivät ohita surua, ja suru uskalletaan ottaa puheeksi. Liian usein ihmiset pelkäävät ottaa menetystä puheeksi surevan kanssa, sillä pelätään että haavat aukeavat jos surevan vointia kysyy. (Ahlström 2017.) Surujärjestöjen jäsenten kesken keskustellaan usein siitä, että sureva ei tule koskaan unohtamaan kuollutta läheistään, joten asian puheeksi ottamisella ei voi aiheuttaa lisätraumoja. Nykyisen surukäsityksen mukaan läheistä ei ole tarkoituskaan unohtaa, vaan läheinen elää muistoissa ja menetyksestä tulee osa surevan elämäntarinaa. Surun ei tarvitse poistua kokonaan koskaan, mutta ajan kuluessa se muuttaa muotoaan ja muuttuu lempeämmäksi. Surujärjestöjen jäsenet kertovat usein, että monesti ihmiset välttelevät kohtaamisia kun eivät tiedä mitä voisivat sanoa surevalle. Surevalle voi kertoa, että en löydä sanoja tässä tilanteessa. Häneltä voi myös kysyä, mitä toivoisit että tekisin hyväksesi tässä tilanteessa, voinko olla jotenkin avuksi? Tätä kannattaa kysyä myös myöhemmin, vaikka sureva ei juuri sillä hetkellä kaipaisikaan tukea. Tuen tarve voi tulla ajankohtaiseksi myöhemminkin. Surulle ei voi määritellä kestoa, ja jokaisen ihmisen suru ja tavat ilmaista sitä ovat yksilöllisiä. Erityisesti juhlapyhät, syntymäpäivät ja kuolinpäivä nostavat surun pintaan erityisen voimakkaasti. Esimiehen onkin hyvä muistaa vuodenkiertoon liittyvät päivät, ja huomioida että työntekijä saattaa tarvita tukea näinä hetkinä vielä vuosienkin kuluttua menetyksestä.

3 Monenlaiset tunteet kuuluvat suruun. Työyhteisön jäsenillä olisi tärkeää olla tietoa reaktioista, joita läheisen kuolema saattaa aiheuttaa. On normaalia tuntea esimerkiksi syyllisyyttä, vihaa tai ahdistusta. On tärkeää, että työyhteisön jäsenet uskaltavat ottaa kaikki tunteet vastaan, eivätkä yritä piristää tai vaihtaa puheenaihetta. Aktiivinen kuuntelu on tärkeää, ja se että surevalle tulee kokemus että hän voi näyttää kaikki tunteensa. On myös tärkeää, että surevan ei tarvitse ryhtyä muiden lohduttajaksi kertoessaan kokemuksistaan. (Ahlström 2017.) Työterveys tukena Työelämässä olevat surevat ohjautuvat työterveyden piiriin pian läheisen kuoleman jälkeen, kun he hakevat sairaslomaa. Näissä alkuvaiheen kohtaamisissa korostuvat surevan kohtaamiseen ja tukemiseen tarvittava osaaminen; empaattinen kuuntelu, rohkeus läsnäoloon ja tunteiden vastaanottaminen. Suomen nuoret lesket ry:n ja KÄPY Lapsikuolemaperheet ry:n jäsenistölleen tekemän kyselyn mukaan sairauslomadiagnoosit läheisen kuoleman jälkeen vaihtelevat suuresti. Diagnoosiksi saatetaan antaa masennus vaikka kyse olisi normaaleista surureaktioista. Masennusdiagnoosi voi vaikuttaa surevan elämään myöhemmin ja vaikeuttaa muun muassa vakuutusten saamista ja adoptioprosessia. Myös Viikin ym.(2017) mukaan lääkäreiden tulisi välttää normaalin surureaktion turhaa diagnosoimista depressioksi. Perheenjäsenensä kuoleman kautta menettäneet ovat kokeneet tärkeänä puheeksi oton. Työterveyshuollossa tämä voi olla yksinkertaisesti rohkeutta kysyä tapahtuneesta varata aikaa kuunteluun ja keskusteluun. Keskusteluissa on hyvä kartoittaa millaista tukea perhe on saanut ja mahdollisesti aktiivisesti järjestää sellaista työntekijälle. Monet läheisensä menettäneet ovat kokeneet hyvänä sen, että työterveyshuollossa muistetaan kysyä voinnista ja jaksamisesta pitkänkin ajan kuluttua. Työntekijän kanssa sovitut tapaamiset voivat toimia työkykyisyyden arviointihetkinä, joissa tapaamisten jatkuvuudella on merkitystä luottamuksen ja avoimen keskustelun kannalta. Yleensä työterveyssopimuksen piiriin kuuluu tietty määrä psykologipalveluita, joita kannattaa tarjota perheenjäsenensä menettäneille. Kun ihminen on menettänyt perheenjäsenensä, tarvitaan monenlaista tukea. Henkisen tuen lisäksi monenlaiset työelämään liittyvät käytännön järjestelyt vaativat huomiota. Työterveyden tukea tarvitaan, kun mietitään työhön paluuta perheenjäsenen kuoleman jälkeen; sen ajankohtaa ja työssä mahdollisesti tarvittavaa tukea. Läheisen kuolema jälkeen voi olla tarvetta järjestellä työtä tai työaikaa uudella tavalla, jotta työntekijä jaksaa työelämässä. Olisi toivottavaa, että työterveys tarjoaisi tukeaan ja palveluitaan aktiivisesti työntekijälle, joka on menettänyt perheenjäsenensä. Suru ja kuolemaan liittyvien käytännön asioiden hoito kuormittavat surevaa ja tuen tarpeen esille tuominen ja tuen hakeminen saattavat jäädä työntekijältä itseltään taka-alalle. Sureville on hyvä tarjota tietoa myös surujärjestöjen vertaistuesta. Surujärjestöjen saaman palautteen mukaan ammatillinen tuki yhdistettynä vertaistukeen koetaan useimmiten voimauttavana. Useilla järjestöillä on avoimia vertaistukiryhmiä ja tukihenkilöitä, jotka ovat suoraan yhteydessä surevaan. Surevalle on hyvä antaa tietoa erilaisista tukimuodoista kirjallisena. Esimies voi välittää surevan yhteystiedot hänen luvallaan surujärjestölle. Tällöin järjestöstä otetaan surevaan yhteyttä eikä surevan tarvitse itse jaksaa tehdä yhteydenottoa, sillä pelkän puhelun tekeminen saattaa tuntua ylitsepääsemättömän raskaalta surun keskellä. Surevat ovat kokeneet tärkeänä, että myös perheen lapset huomioidaan ja heidän voinnistaan kysytään. Joskus lapsen tuen tarve voi jäädä huomaamatta, kun aikuisten voimavarat sitoutuvat omaan suruun ja päivittäiseen selviytymiseen. Perheenjäsenen kuolema horjuttaa aina lapsen turvallisuuden tunnetta ja hän tarvitsee aikuisten tukea oman surunsa käsittelyyn.

4 Työtoverien suhtautuminen ja esimiestuki tärkeässä asemassa Usein tieto työntekijää kohdanneesta surusta tulee työyhteisöön yllättäen. Työpaikan kriisisuunnitelmiin olisikin hyvä sisällyttää osio käytännöistä niissä tilanteissa, kun työyhteisön jäsentä kohtaa perheenjäsenen kuolema. Suunnitelmassa voidaan sopia esimerkiksi, miten työntekijää muistetaan, kuka ottaa häneen yhteyttä ja miten työhön paluuta suunnitellaan. Suunnitelmaan on hyvä myös kirjata, mitä mahdollisuuksia on tukea surevaa työhön liittyvillä järjestelyillä ja muilla tukipalveluilla (esim. työterveyden palvelut). Suunnitelmassa on hyvä olla perustietoa surusta ja surevan kohtaamisesta, ja suunnitelman sisällön on hyvä olla jokaisen työntekijän tiedossa jo ennen kuin tilanteeseen joudutaan. Esimiesroolissa olevien on syytä tiedostaa korostunut tuen tarve ja ajan varaaminen työntekijän kanssa käytäville keskusteluille. Työyhteisön jäsenen kuolema tarkoittaa kriisiä työyhteisössä. Vaikka kuolema ei aina tule yllätyksenä vakavan sairauden ollessa kyseessä, tieto kuoleman ajankohdasta tulee kuitenkin yllätyksenä. Työkaverin kuolema pysäyttää työyhteisön ja työnkin ainakin hetkellisesti. Lähiesimiehen järjestämä tuki ja tapa käsitellä asiaa ovat avainasemassa näissä tilanteissa. Asioiden pohdinta etukäteen ja kirjaaminen kriisisuunnitelmaan auttaa esimiestä toimimaan ja hakemaan tukea työyhteisölle heti kuolemantapauksen jälkeen. (Heinonen & Paunonen-Ilmonen 2014.) Kun surujärjestöjen jäseniltä on kartoitettu kokemuksia työelämästä ja läheisen kuolemasta, he ovat tuoneet esille, että olennaisia asioita työhön paluussa ja työssä jaksamisessa läheisen kuoleman jälkeen ovat työtovereiden suhtautuminen, esimiehen toiminta, työhön liittyvät järjestelyt ja saatu henkinen tuki. Surevalle on suuri merkitys sillä, millaisia ovat kokemukset kohtaamisista työpaikalla, miten työkaverit asennoituvat surevaan ja miten tukeva kokee saavansa heiltä tukea. Myös esimiehen suhtautumisella ja hänen toiminnallaan on suuri merkitys. Hänen vastuullaan on suunnitella työhön paluuta ja siihen liittyviä järjestelyitä yhdessä surevan kanssa. Työhön paluuta kannattaa ainakin jonkin verran suunnitella ja kartoittaa voisiko tukea saada joistakin työhön liittyvistä järjestelyistä. On myös hyvä huomioida minkälaista työtä sureva tekee ja miten se häntä kuormittaa ja huomioida tämä järjestelyissä. Sekä suhtautumis ja toimintatavoissa että työhön liittyvissä järjestelyissä olennaisinta on surevan omien toiveiden kysyminen ja kunnioittaminen. Usein surevat toivovat asiallista, normaalia ja inhimillistä kohtaamista ja suhtautumista töihin palaessa. He toivovat, että muuttunut elämäntilanne huomioitaisiin eikä tapahtunutta ohitettaisi. Toiveena on myös, että työkavereilla ja esimiehellä olisi tietoa ja ymmärrystä surusta ja sen vaikutuksista myös työkykyyn. Perheenjäsenen kuolema ja siitä seuraava suru vie paljon voimavaroja. Aina tätä ei ymmärretä eikä huomioida työelämässä vaan surevalta odotetaan työhön paluuta ja täyttä työpanosta hyvinkin nopeasti perheenjäsenen kuoleman jälkeen. Toisaalta surevat ovat myös erilaisia. Toiselle työ toimii selviytymiskeinona ja hän haluaa palata töihin mahdollisimman pian. Toinen taas kokee ajatuksen työhön paluusta ylivoimaisena kuormituksena surunsa keskellä ja kokee tarvitsevansa pidemmän sairasloman. Paras lopputulos kaikkien kannalta syntyy yhteistyössä surevaa kuunnellen ja kunnioittaen. Useimmilla on kuitenkin vilpitön tahto palata työelämään ja antaa taas aikanaan oma panoksensa työntekijänä. Avainsanat: suru, kuolema, vertaistuki, työhönpaluu Lähteet: Ahlström M. (2017) Työhön paluu traumaattisen surun jälkeen surevien kokemuksia työhön paluustaan. Pro gradu tutkielma. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Erjanti H., Paunonen-Ilmonen M. (2004) Suru ja surevat Surevien hoitotyön perusteet Heinonen U., Paunonen-Ilmonen M. (2014) Työyhteisön kriisit ja niiden ratkaiseminen

5 Poijula S. (2005) Surutyö Viikki M., Koskela T.H., Valtonen H., Leinonen E. (2017) Mielialaoireet: normaalia vai ei? Suomen lääkärilehti (2017; 72, ) Kysely työelämän käytännöistä Suomen nuoret lesket ry:n jäsenille (2015) Kysely sairauslomista Käpy-Lapsikuolemaperheet ry:n ja Suomen nuoret lesket ry:n jäsenille (2014)