Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että sen lisäksi mitä laissa on sanottu,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että sen lisäksi mitä laissa on sanottu,"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Kuulutusten julkaiseminen; Päätöksen päivittäminen 588/10/2010 KH Kuntalain 64 :n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä tarpeen vaatiessa muullakin tavalla. Kaupunginval tuusto on ( 24-25) päättänyt kaupungin ilmoitusten julkaisuperi aatteista. Periaatepäätöksessä on eroteltu ns. pakollinen ja vapaaehtoinen il moittelu toisistaan. Pakollisia kuulutuksia ovat mm. vaaleja koskevat ilmoi tukset, kaupunginvaltuuston kokouksia koskevat kuulutukset ja monet kaa voitusta ja maankäyttöä koskevat tiedonannot. Maankäyttö- ja rakennuslais sa säädellyt eräät kaavakuulutukset edellyttävät kunnallisten ilmoitusten li säksi, jos asian merkittävyys sitä edellyttää, laajempaa tiedottamista. Periaa tepäätös on tehty aikana, jolloin kaupunki käytti useita ilmoituslehtiä. Pää töksen mukaan monet tiedonannot tuli julkaista joko yhdessä tai useammas sa lehdessä. */* Kaupunginvaltuuston päätös on esityslistan liitteenä Kaupunginvaltuusto päätti viimeksi ( 14) julkaista kaupungin pakolliset kuulutukset ja il moitukset vuosina Hangötidningen-Hangonlehti- lehdessä. Kar jaan Offsetpaino Oy Etelä-Uusimaa-lehden julkaisijana valitti päätöksestä markkinaoikeuteen. Kaupunki valitti markkinaoikeuden päätöksestä. Kor kein hallinto-oikeus antoi päätöksensä KHO:n päätöksen mu kaan ilmoitustilan ostaminen lehdestä, mikäli hankinta ei ole vähäinen, edellyttää kilpailuttamista. Kaupungin tämänhetkinen taloudellinen tila huomioon ottaen vapaaehtois ta, maksullista lehti-ilmoitte lua voidaan vähentää. Kaupunki on pyrkinyt en tistä enemmän siirtämään yleistä tiedottamistaan internetin välityksellä tapahtuvaksi mm. kotisivujen sa kautta. Kaupunkia koskevaa yleistä ja ajankohtaista tietoa pyritään pitämään ajan tasalla verkossa. Kaik ki julkiset esityslistat ja pöytä kirjat julkaistaan internetissä, samoin kuin ilmoitustaululla julkaistava tieto. Näin ollen ilmoitusperiaatteet on muotoiltu entistä huomattavasti yksinker taisemmiksi. Päätöksentekoa on esitetty siirrettäväksi lautakunta- ja viran haltijatasolle. Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että sen lisäksi mitä laissa on sanottu, 1. kaupungin pakolliset ilmoitukset julkaistaan kunnallisella il-

2 moitustaululla sekä kaupungin kotisivuilla osoitteessa ja tämän lisäksi harkinnan mukaan lisäksi ammatti- tai päivälehdissä, 3. vaaleja koskevat kuulutukset keskusvaalilauta kunnan päättämällä tavalla, ympäristölautakunnan päättämällä tavalla ja päät tämällä tavalla. Ehdotus hyväksyttiin. Lisätietoja Kansliapäällikkö Jukka-Pekka Halme, KVO 2 */* Kaupunginvaltuuston päätös on esityslistan liitteenä Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että sen lisäksi mitä lais sa on sanottu, 1. kaupungin pakolliset ilmoitukset julkaistaan kunnallisella ilmoitustaululla sekä kaupungin kotisivuilla osoitteessa ja tä män lisäksi harkinnan mukaan lisäksi am matti- tai päivälehdissä, 3. vaaleja koskevat kuulutukset keskusvaalilautakunnan päättämällä tavalla, ympäristölautakunnan päättä mällä tavalla ja päättämällä tavalla. Merkittiin, että valt. Birgitta Gran saapui kokoukseen tämän asian käsitte lyn aikana ja ot ti paik kan sa val tuus tos sa. Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti, että sen li säksi mi tä lais sa on sa not tu, 1. kaupungin pakolliset ilmoitukset julkaistaan kunnallisella ilmoitustaululla sekä kaupungin kotisivuilla osoitteessa ja tämän lisäksi harkinnan mukaan lisäksi ammatti- tai päiväleh dissä, 3. vaaleja koskevat kuulutukset keskusvaalilautakunnan

3 päättämällä tavalla, ympäristölautakunnan päättämällä tavalla ja päättämällä tavalla. Lisätiedot Kansliapäällikkö Jukka-Pekka Halme, YMP Kaupunginvaltuusto on päättänyt kuinka kaupungin ilmoitukset saatetaan tiedoksi kaupunkilaisille. Päätöksen mukaan on ympäristölautakunnan erikseen päätettävä kuinka lautakunnan toimialaa koskevien lakien mu kai set kuu lu tuk set jul kais taan. Useat päätökset anne taan julkipanon jälkeen ja päätösten katsotaan tulleen asianomaisten tietoon silloin kun ne on annettu. Päätöksen antaminen julkipanon jälkeen tarkoit taa, että lu pa-asian ratkaisemisen jälkeen kunnan ilmoitustaululle laitetaan ilmoitus siitä, minä päivänä tätä asiaa koskeva päätös annetaan (julkipano). Lainsäädännön mukaan on esim. kuuleminen joissakin tapauksissa kuitenkin ta pah duttava kuulutuksella joka ilmoitustaulun ohella on myös julkaistava ai na kin yhdessä hankkeen vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomaleh des sä. Kaupungin virallinen ilmoitustaulu on kirjastossa, mutta ilmoitustauluja on myös Täktomissa, Tvärminnessä ja Lappohjassa sekä teknisessä ja ympäristövirastossa. Kaupungin kuulutukset löytyvät myös näiltä. Tämän lisäksi kuulutukset julkaistaan kaupungin kotisivuilla. Ehdotus (Öhman) Ympäristölautakunta päättää, että lautakunnan toimialaa koskevien lakien mukaiset kuulutukset ja ilmoitukset jul kaistaan kaupungin ilmoi tus tau luilla sekä kaupungin kotisivuilla ja tämän li säksi ainakin yhdessä paikkakunnalla ylei ses ti le viä vässä sano malehdessä, silloin kun näin on lainsäädännössä säädätty. Ehdotus hyväksyttiin. Edelleen päätti ympäristölautakunta esittelijän esityksestä lähettää päätöksensä kaupunginhallitukselle tiedoksi. Lisätiedot Tekninen johtaja Sten Öhman, YMP Kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen mukaan ympäristölautakunta päättää tavasta, jolla maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset ilmoitukset julkaistaan. Tällaisia ilmoituksia voivat olla esimerkiksi

4 kaavoituksen vuorovaikutusmenettelyyn ja hyväksymiseen liittyvät päätökset ja niistä tiedottaminen sekä maisematyölupiin, poikkeuslupiin, suunnittelutarveratkaisuihin ja muihin rakentamisen lupiin liittyvä naapureiden informointi ja kuuleminen sekä itse lupapäätöksistä tiedottaminen. Laissa annetaan joissain erityisissä tapauksessa suoraan ohje tiedottamisen järjestämiseksi. Kuulutukset ja ilmoitukset on nyt julkaistu kotisivuilla ja kaupungin ilmoitustauluilla. Virallinen ilmoitustaulu on kirjastossa, muut ilmoitustaulut ovat Täktomissa, Tvärminnessä ja Lappohjassa sekä teknisessä ja ympäristövirastossa. Kun laissa on edellytetty kuulutuksen tai ilmoituksen julkaisemista yhdessä paikkakunnalla yleisesti leviävässä sanomalehdessä, on se julkaistu Hangonlehdessä kahdella kielellä. Ehdotus (Takala) Ympäristölautakunta päättää, että maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset kunnan 1. kotisivuilla ja kaikilla ilmoitustauluilla (kirjasto, Täktom, Tvärminne ja Lappohja, tekninen ja ympäristövirasto), kun ne koskevat kaavoitukseen liittyvää vuorovaikutusmenettelyä, 2. kotisivuilla (ilman hakija- ja osoitetietoja) sekä virallisella ilmoitustaululla kirjastossa, kun ne koskevat maisematyölupa-, 3. kaikilla ilmoitustauluilla, kun kyse on rakennusluvista tai toimenpideluvista. 4. Lisäksi lautakunta päättää, mitä lehteä/lehtiä käytetään, kun laissa edellytetään kuulutuksen tai ilmoituksen julkaisemista yhdessä paikkakunnalla yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Asian käsittely: Johan Wickström ehdotti, että kuulutuslehtinä käytetään sekä Hangonlehteä että Etelä-Uusimaata, joissa kummassakin ilmoitukset ja kuulutukset julkaistaan sekä suomeksi että ruotsiksi. Marko Niemi kannatti ehdotusta. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Ympäristölautakunta päätti, että maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset kunnan 1. kotisivuilla ja kaikilla ilmoitustauluilla (kirjasto, Täktom, Tvärminne ja Lappohja, tekninen ja ympäristövirasto), kun ne koskevat kaavoitukseen liittyvää vuorovaikutusmenettelyä,

5 2. kotisivuilla (ilman hakija- ja osoitetietoja) sekä virallisella ilmoitustaululla kirjastossa, kun ne koskevat maisematyölupa-, 3. kaikilla ilmoitustauluilla, kun on kyse rakennusluvista ja toimenpideluvista, 4. Hangonlehdessä ja Etelä-Uusimaassa, suomeksi ja ruotsiksi kummassakin, kun laissa edellytetään kuulutuksen tai ilmoituksen julkaisemista paikkakunnalla yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, YMP /2010 Ehdotus (Luukkonen) Henkilötietolain 523/1999 nojalla, tietoja joista voi muodostua henkilörekisteri, ei tule julkaista julkisessa tietoverkossa. Maisematyöluvat, suunnittelutarveratkaissut ja poikkeuslupapäätökset sisältävät tällaisia tietoja ja siksi on perusteltua että niiden osalta sovelletaan jatkossa sama menettely kuin rakennus- ja toimenpideluvissa. Ympäristölautakunta päättää, että maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset kunnan 1. kotisivuilla ja kaikilla ilmoitustauluilla (kirjasto, Täktom, Tvärminne ja Lappohja, tekninen ja ympäristövirasto), kun ne koskevat kaavoitukseen liittyvää vuorovaikutusmenettelyä, 2.kaikilla ilmoitustauluilla, kun ne koskevat maisematyölupa-, 3.kaikilla ilmoitustauluilla, kun on kyse rakennusluvista ja toimenpideluvista, 4.Hangonlehdessä ja Etelä-Uusimaassa, suomeksi ja ruotsiksi kummassakin, kun laissa edellytetään kuulutuksen tai ilmoituksen julkaisemista paikkakunnalla yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Ehdotus hyväksyttiin. Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen,

Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 467 16.11.2015 Kaupunkikonsernin virallisten ilmoitusten julkaiseminen 887/07.02.01.00.00/2015 KH 467 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh. 040 724 8776

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

Joensuun kaupungin kuulutukset, työpaikkailmoitukset ja muu maksettu viestintä

Joensuun kaupungin kuulutukset, työpaikkailmoitukset ja muu maksettu viestintä Kaupunginhallitus 254 02.06.2014 Kaupunginhallitus 295 16.06.2014 Kaupunginhallitus 315 23.06.2014 Joensuun kaupungin kuulutukset, työpaikkailmoitukset ja muu maksettu viestintä 3574/00.01.02/2014 KH 02.06.2014

Lisätiedot

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat Maakuntahallitus 89 19.06.2017 Maakuntahallitus 128 11.09.2017 Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat 265/00.00.01/2017 MHS 19.06.2017 89 Tiivistelmä Kuntalain (410/2015)

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan.

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan. HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KOKOUSAIKA Torstaina 17.1.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Liite Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 2 3 4 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 Kaupunginhallitus 167 12.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 9. Anja Kurki, puheenjohtaja Marianne Ehrnstén Seppo Lintunen Marjut Lindroos Markus Soronen

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 9. Anja Kurki, puheenjohtaja Marianne Ehrnstén Seppo Lintunen Marjut Lindroos Markus Soronen Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 12.04.2017 keskiviikko klo 16:00-17:45 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Anja Kurki, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristöpäällikkö Sari Soini, p , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: ympäristöpäällikkö Sari Soini, p , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 421 12.12.2016 Kunnanvaltuusto 130 19.12.2016 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksan tarkistaminen vuonna 2016 285/11.01.00/2013 Kunnanhallitus 12.12.2016 421 Ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 662/00.02.02/2018 110 Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Hallintopäällikkö Anne Rantala 4.6.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118 päätösten

Lisätiedot

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016

Lisätiedot

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/ Paikka Tampereen palvelualan ammattiopisto, neuvotteluhuone A132, Koulukatu 18, Tampere

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/ Paikka Tampereen palvelualan ammattiopisto, neuvotteluhuone A132, Koulukatu 18, Tampere SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/2017 45 Tarkastuslautakunta 14.11.2017 Aika 14.11.2017 klo 10:00-12:25 Paikka Tampereen palvelualan ammattiopisto, neuvotteluhuone A132, Koulukatu 18, Tampere Käsitellyt

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Joensuun kaupungin kuulutukset, työpaikkailmoitukset ja muu maksettu viestintä

Joensuun kaupungin kuulutukset, työpaikkailmoitukset ja muu maksettu viestintä Kaupunginhallitus 254 02.06.2014 Kaupunginhallitus 295 16.06.2014 Joensuun kaupungin kuulutukset, työpaikkailmoitukset ja muu maksettu viestintä 3574/00.01.02/2014 KH 02.06.2014 254 Kuntalain 64 :ssä säädetään

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10

Lisätiedot

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 18.09.2014 Kaupunginhallitus 375 29.09.2014 Kaupunginhallitus 383 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 61 13.10.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 13.11.2014 Lausunnon antaminen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Matti Virtasen ym. valtuustoaloite viranhaltijapäätösten yleisesti nähtäville asettamisesta

Matti Virtasen ym. valtuustoaloite viranhaltijapäätösten yleisesti nähtäville asettamisesta Kaupunginvaltuusto 74 12.12.2016 Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 14 23.01.2017 Matti Virtasen ym. valtuustoaloite viranhaltijapäätösten yleisesti nähtäville asettamisesta 952/07.02.00/2016

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 10.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAKAHARJULAN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta.

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta. ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Aika 25.10.2018 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Saarikko Eino pj. Karinen Jussi vpj. poissa Laatunen Kirsti j.

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.01.2019 klo 07:30-10:45 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, Parikkala Käsitellyt asiat

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 15.5.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen Kaupunginhallitus 81 25.02.2013 MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen 51/10.02.02/2013 Ympäristölautakunta 24.10.2007 121 Esittelijä: tekninen johtaja Mikko

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 12 Ympäristökatselmus Tutustumismatka asuntomessuille Seinäjoelle 5

Sisällysluettelo. 12 Ympäristökatselmus Tutustumismatka asuntomessuille Seinäjoelle 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Rakennuslautakunta 11.05.2016 Sisällysluettelo Sivu 12 Ympäristökatselmus 2016 3 13 Tutustumismatka asuntomessuille Seinäjoelle 5 14 Rakennustarkastajan päätökset

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 21.06.2017 AIKA 21.06.2017 klo 10:00-11:14 PAIKKA Kunnantalon kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Ympäristölautakunta 84 11.06.2014 Kaupunginhallitus 156 18.08.2014 Ympäristölautakunta 94 27.08.2014 Kaupunginhallitus 183 15.09.2014 Kaupunginhallitus 99 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 28 12.05.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kaavatoimikunta AIKA 08.03.2016 kello 16:00-16:55 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Rautjärven kunta Esityslista 9/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 09:00. Kunnantalo, hallituksen huone.

Rautjärven kunta Esityslista 9/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 09:00. Kunnantalo, hallituksen huone. Rautjärven kunta Esityslista 9/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 06.11.2017 klo 09:00 Paikka Kunnantalo, hallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2013 1 (7) 712 Henkilötietojen verkkojulkaisua koskevat muutokset kaupungin viestinnän ohjeisiin HEL 2013-008170 T 00 04 00 Päätös päätti hyväksyä seuraavat henkilötietojen

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 2/ (8)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 2/ (8) EURAN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1 (8) Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta Aika 03.03.2016 klo 18:00-19:00 Paikka Euran kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet et Hiljanen Joni Hirvelä Kimmo

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013.

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013. Tekninen lautakunta 47 03.04.2013 Kaupunginhallitus 147 15.04.2013 Tekninen lautakunta 74 19.06.2013 Kaupunginhallitus 231 24.06.2013 Tekninen lautakunta 104 25.09.2013 Kaupunginhallitus 321 07.10.2013

Lisätiedot

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi. Kunnanhallitus 74 07.05.2012 Kunnanhallitus 112 25.06.2012 Kunnanhallitus 164 28.09.2012 Kunnanhallitus 88 22.04.2013 Kunnanhallitus 165 16.09.2013 Kunnanhallitus 208 28.10.2013 Kunnanhallitus 3 16.01.2017

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus

Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus 14.6.2016 Kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen myös uuden rakennuksen rakentamiseen ranta-alueella,

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2013 1 (6) 3 Henkilötietojen verkkojulkaisua koskevat muutokset kaupungin viestinnän ohjeisiin HEL 2013-008170 T 00 04 00 Päätösehdotus päättänee hyväksyä seuraavat henkilötietojen

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Aika 12.04.2017 klo 17:00-18:00 Paikka Kuntala, Laukaantie 14, Laukaa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet et Hänninen Hilkka Moilanen Liisa Nissinen Erkki Tarvainen

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina 4.3.2019 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10 Kokouksen

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 56 Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 58 37 Pöytäkirjantarkastajien valinta 59 38 Saman äänimäärän

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 173 07.05.2018 Poikkeamislupa/Elenia Oy KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 2.5.2018: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Mathias Holmén Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 09.02.2018 klo 09:00 PAIKKA Pöytyän kunnan Kyrön toimipiste ASIAT Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/ (5) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-18:35. Otalammen koulu ja päiväkoti.

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/ (5) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-18:35. Otalammen koulu ja päiväkoti. Pöytäkirja 5/2019 1 (5) Lasten ja nuorten lautakunta Aika 02.04.2019 klo 17:00-18:35 Paikka Otalammen koulu ja päiväkoti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Ruotsinkielisen opetuksen tuntijako 3 23 Ajankohtaiset

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONLINNAN KAUPUNKI

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 975/00.02.02/2018 57 Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 26.9.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Maa-ainesoton valvonnan kehittämiseksi

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Maa-ainesoton valvonnan kehittämiseksi Kaupunginvaltuusto 20 03.03.2014 Kaupunginhallitus 66 10.03.2014 Ympäristölautakunta 39 09.04.2014 Kaupunginhallitus 113 28.04.2014 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Maa-ainesoton valvonnan kehittämiseksi

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1. Ulvilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. Arviointikertomuksen käsittely

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1. Ulvilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. Arviointikertomuksen käsittely Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 Aika 23.4.2015 klo 15:00 17:36 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 14 15 16 17 Tilinpäätös 2014 Arviointikertomuksen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Kaavoituspalvelut Tekninen johtaja Kartat: Asemakaava, asemapiir ros ja sijaintikartat. LIITE A Kartat. Hakija: Vehmanen Sami ja Maija

Kaavoituspalvelut Tekninen johtaja Kartat: Asemakaava, asemapiir ros ja sijaintikartat. LIITE A Kartat. Hakija: Vehmanen Sami ja Maija KOKKOLAN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Kaavoituspalvelut Tekninen johtaja 1.12.2014 86 Asia Poikkeamislupa / Vehmanen Sami ja Maija Valmistelijat: Asemakaava-arkkitehti Elina Nissinen, p. 040-4892115 ja

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, Rakennuslautakunnan katselmus taajama-alueella (ml Urmaslahti)

Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, Rakennuslautakunnan katselmus taajama-alueella (ml Urmaslahti) Rakennuslautakunta 22.5.2018 1 KOKOUSKUTSU Esityslista 3 / 2018 Kokousaika 22.5.2018 klo 15.00 Kokouspaikka Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, kunnanhallituksen

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot