Toimintasuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintasuunnitelma"

Transkriptio

1 Toimintasuunnitelma Opettajainkokous Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta

2 1 Yhteenveto Kuva. Retkeilykurssilta Koulumme yhdeksäskymmenesneljäs lukuvuosi käynnistyy syksyllä Orimattilan yhteislyseon ensimmäiset oppilaat aloittavat oppikoulun syksyllä 1923 ja siitä lähtien Orimattilassa on tarjottu orimattilalaisille ja lähikuntien nuorisoikäluokille mahdollisuus opiskella korkeakoulutukseen johtavia yleissivistäviä opintoja lähellä kotia. Lukiokoulutus Orimattilassa alkoi vuonna Edelleenkin Erkko-lukion tehtävä on sama kuin oppikoulun aikoina. Koulu tarjoaa mahdollisuuden toisen asteen yleissivistävään koulutukseen lähellä kotia ja antaa näin tilaisuuden nuorille tavoitella paikkaa myöhempiin jatko-opintoihin. Lukuvuoden toimintasuunnitelmassa kuvataan pääpiirteittäin koulun toimintaa lukuvuoden aikana. Toimintasuunnitelmassa esitetään keskeiset tavoitteet ja suunnitelma toimii myös koulun toiminnan arvioinnin apuvälineenä lukuvuoden päättyessä. Toimintasuunnitelmaa täydentävät lukuvuosikalenteri ja kurssiselostevihko.

3 2 Sisällys YHTEENVETO... 1 OPETUKSEN YLEINEN JÄRJESTÄMINEN... 3 TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEALUEIDEN TOTEUTTAMINEN... 3 KURSSITARJOTIN JA TUNTIKAAVIO SELVITYS KURSSITARJOTTIMEN ULKOPUOLELLA TARJOTTAVASTA OPETUKSESTA... 7 OPETUKSEN YHTEYDESSÄ JÄRJESTETTÄVÄ MUU TOIMINTA... 8 KOULUKOHTAISEN PAINOPISTEALUEEN TOTEUTTAMINEN... 8 KANSAINVÄLINEN TOIMINTA... 8 OPINTORETKET... 8 MUUT TAPAHTUMAT YHTEISTYÖ Yhteistyö muiden oppilaitosten kanssa Yhteistyö muiden tahojen kanssa Opiskelijahuolto TYÖAJAT LUKUKAUDET LOMA-AJAT JAKSOT LIITTEET LIITE 1 KURSSITARJOTIN LIITE 2 VIESTINTÄTIIMI / TAVOITE JA TULOSKORTTI LIITE 3 KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN SUUNNITELMA LIITE 4 OPISKELIJAHUOLLON VUOSISUUNNITELMA RYHMÄNOHJAUKSEN SUUNNITELMAT Ensimmäinen vuositaso Toinen Vuositaso Kolmas vuositaso ARVIOINTISUUNNITELMA VIESTINTÄSUUNNITELMA OPISKELIJAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA

4 3 Opetuksen yleinen järjestäminen Toimintasuunnitelman painopistealueiden toteuttaminen LUKIOKOULUTUS / TAVOITE- JA TULOSKORTTI PAINOPISTEALUE / KOULU Valtakunnallinen lukioiden kehittämisverkosto Verkoston tavoitteena on erityisesti kehittää ja uudistaa lukioiden pedagogiikkaa, opiskeluympäristöjä ja toimintakulttuuria. Verkosto on osa Opetus- ja kulttuuriministeriön Uusi lukio Uskalla kokeilla kehittämisohjelmaa. Verkostoon valitut koulutuksen järjestäjät ja lukiot kehittävät toimintaansa opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti paikallisista lähtökohdista ja tarpeista käsin. Toimintaa ja verkoston jatkoa arvioidaan vuonna Verkosto, erilaiset tapahtumat ja sähköinen alusta tukevat osaamisen jakamista verkoston sisällä ja muille tahoille. TAVOITE Pedagogiikkaa kehitetään osallisuutta vuorovaikutusta laaja-alaista osaamista oppiainerajat ylittävää oppimista tukeviksi. Tvt:n pedagogisesti tarkoituksenmukaista opetuskäyttöä kehitetään ja lisätään. Opiskelijan arviointia kehitetään. TOIMENPITEET Lukuvuosi Lukuvuosi Seurataan verkostossa aiheenkäsittelyä; materiaaleja, kokeiluja, ideoita, hyviä käytänteitä ja kehitetään niiden pohjalta omia käytänteitä. Lisätään oppiaineiden välistä yhteistyötä ja ilmiöpohjaisuutta opiskelussa Yhteistyötä eri oppiaineiden kurssien välillä Esim. KEP1 ja KUP1. Teemaviikko huhtikuussa. VASTUUT JA RESURSSIT LUKE-tiimi ja muut koulun opettajat AIKATAULU MITTARI TOTEUMA Muutama hyvä idea ja käytänne saatu verkoston kautta. Kerätään palautetta yhteistyöstä ja teemaviikosta.

5 4 Opiskeluympäristöjen laajentaminen digitaalisesti lisäämällä yhteistyötä eri alueellisten toimijoiden kanssa, korkeakoulut ja työelämätoimijat tunnistamalla ja tunnustamalla oppilaitoksen ulkopuolella hankittua osaamista oppilaitoksen opetustilojen kehittäminen oppimista tukeviksi ja opiskelijoita aktivoiviksi Osallistutaan lukioiden kehittämisverkoston tapaamisiin. Verkostoidutaan muiden lukioiden kanssa, jotta hyvät ideat ja käytänteet voisivat levittäytyä. Yhteistyössä käytetään yhteistä digitaalista oppimisympäristöä. Digitaalisena oppimisympäristönä käytetään mm. Office 365. Selvitetään yhteistyömahdollisuudet paikallisten yritysten, AMK:n ja yliopistojen kanssa. Yhteistyöverkoston luomisessa otetaan huomioon kansainvälisyys. LUKE-tiimi sekä muut koulun opettajat Osallistuttu tapaamisiin ja verkostoiduttu. Office 365 otettu ainakin osittain käyttöön. Yhteistyömahdollisuuksien kartoitus tehty ja mahdollisesti luotu joitakin käytänteitä. Liiketoiminta kurssin ja LAMK:n markkinointiopiskelijoiden yhteistyö. Lisäksi Robotiikka tiimin ja LAMK:n yhteistyö. Suunnitellaan ja tehdään kouluun opiskelutilat, jotka mahdollistavat projektioppimisen ja tiimityöskentelyn. Tehty suunnitelmia ja mahdollisesti Kokeiltu erilaisia malleja. Työskentelytiloja saatu osittain varustettuja.

6 5 Toimintakulttuuria kehitetään edistämään oppimista osallisuutta kestävää hyvinvointia monimuotoista vuorovaikutusta Kehittämistyötä tehdään koko henkilöstön, opiskelijoiden ja yhteistyökumppaneiden yhteistyönä. Toiminnan opiskelijalähtöisyyttä vahvistetaan. Oppilaitosten pedagogista johtamista ja muutosjohtajuutta kehitetään toimintakulttuurin uudistamista tukeviksi. Luokan 210 suunnittelu ja varustaminen. Lisäksi aulaja käytävätilojen varustaminen työskentelyä varten. Yrittäjyys/ itsensä työllistäminen Seurataan verkostossa aiheen käsittelyä; materiaaleja, kokeiluja, ideoita, hyviä käytänteitä ja kehitetään niiden pohjalta omia käytänteitä. LUKE-tiimi ja muut koulun opettajat Lukion yrittäjyyskasvatussuunnitelma. Itsensä työllistäminen esim. kesätöissä. Osaamiskartoitus Muutama hyvä idea ja käytänne saatu verkoston kautta.

7 6 LUKIOKOULUTUS / TAVOITE- JA TULOSKORTTI PAINOPISTEALUE / SIVISTYS- JA HYVINVOINTIVALIOKUNTA Oppimisen arvioinnin ja opiskelijan oman opiskelun ohjaamisen kehittäminen Tavoitteena on saada kehittymistä tukeva ja läpinäkyvä arviointikulttuuri. Pyritään lisäämään opiskelijan osallisuutta oppimisen arvioinnissa. TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUT JA RESURSSIT Arviointikulttuuri Opiskelijan osallisuus, jatkuva palaute Oppimisen ja osaamisen monipuolinen arviointi itsearviointi, vertaisarviointi, arviointikeskustelut, osaamisen tunnustaminen Oppimisstrategiat ja ohjaus Opiskelutaidot Koeviikkoon valmistautumistaidot Osallisuuden kehittäminen Järkevän arvioinnin kehittäminen kurssien sisään Suunnitelmien tekeminen, harjoittelu AIKATAULU MITTARI TOTEUMA Vastuuryhmä syksy 2017 Kyselyt opiskelijat päässeet vaikuttamaan, opettajan tekemät muutokset Vastuuryhmä Aineenopettajat Koulutusta aiheeseen liittyen. Opo, aineenopettajat jaksot Noin puolella kursseista menetelmiä on käytössä / opettaja 1. ja 2. jakso Suoritustason parantuminen Opiskelija osaa laatia koeviikkoon valmistautumisaikataulun

8 Kurssitarjotin ja tuntikaavio Liite 1 7 Selvitys kurssitarjottimen ulkopuolella tarjottavasta opetuksesta Lehtiviestintä (VIV02/wVIV2) Opettaja Pekka Törrönen Tutorkoulutus (wopv3) Opinto-ohjaaja Ari Korhonen Musiikkia koulun juhliin (MUV06/wMUV7) Opettaja Terhi Nironen Urheiluopistokurssi (LIV09/wLIV10) Opettaja Sami Wirkkala Lavastetyöpaja (TOS03/wINV2) Opettaja Anne Jokinen Retkeilykurssi (INV05/wAM3) Opettajat Sirpa Saarinen ja Tuula Räsänen Kiipeilykurssi (INV03/wAM1) Opettaja Jonne Salonen Reaalin kertauskurssi (winv1) Reaaliaineiden opettajat Lukiodiplomit Musiikki Kuvataide Liikunta Media Tukiopetus Kaikki opettajat

9 Opetuksen yhteydessä järjestettävä muu toiminta 8 Koulukohtaisen painopistealueen toteuttaminen Erkko-lukion viestintälinjalla on erillinen toimintasuunnitelma. Linjan toisen vuoden opiskelijat ovat lukuvuoden aikana viikon kestävällä harjoittelujaksolla viestintäyrityksissä. Viestintälinjalaisten tuottamaa materiaalia laitetaan näkyviin koulun kotisivuille. Viestintälinjan vastuuopettaja on kuvataiteen lehtori Anne Jokinen. Liite 2 Kansainvälinen toiminta Koulu on saanut rahoituksen uuteen Erasmus+KA2 hankkeeseen: Technology for all. Projektin teemana on robotiikka. Yhteistyökumppanit ovat Turkki (koordinaattori), Espanja, Italia, Portugali ja Puola. Koululla jatkuu Erasmus KA1 liikkuvuus hanke: Opettajien kansainvälisyys- ja digitaitojen lisääminen. Hankkeen puitteissa kaksi opettajaa osallistuu koulutuksiin Islannissa ja Virossa. Erkko-lukion luonnontieteiden ja espanjan kielen opiskelijat osallistuvat mahdollisesti Barcelonaan suuntautuvalle opintomatkalle keväällä Venäjän kielen opiskelijat osallistuvat mahdollisesti Pietariin suuntautuvalle opintomatkalle keväällä Opintoretket Liite 3 Biologia 1. jakso wbis5 Helsinki: Heureka 2. jakso BIP01.1 ja 01.2 Helsinki: luonnonhistoriallinen museo 5. jakso BIP02.1 ja 02.2 Lahti: Kujalan jätekeskus / Helsinki BI06 Teatteri / Lahti Fysiikka 2. jakso FYV09/wFYV10 Orimattila(Artjärvi)/tai Lahti Helsinki (Kumpula/Heureka) 5. jakso FYS05/BG/ES Barcelona Kemia 2. jakso KEP01 Helsinki 4. jakso KES02 Lahti Kuvataide 2. jakso KUP01 Helsinki 4. jakso KUS03 ja KUS04 Helsinki (ryhmät yhdessä) 5. jakso KUP02 Helsinki

10 Liikunta 2. jakso LIS05 Pajulahti 4. jakso LIP02 Keilailu Lahti LIV09 Vierumäki Maantiede 3. jakso wgev5.1 Helsinki Kumpula ja Orimattila/Lahti Matematiikka 3. jakso wmbv9 Helsinki Musiikki 4. jakso MUS04 Konsertti / Teatteri Lahti Opinto-ohjaus 2. jakso Abit Helsinki (Studia-messut) 3. Jakso Kakkoset Lahti (DuuniExpo-messut) 5. jakso Kakkoset Tampere (Korkeakoulupäivä) Uskonto 1. jakso wues5 Buddha-temppeli, synagoga, Hare Krishna temppeli Helsinki Viestintä 1. jakso VIV01 Lahden Radio- ja tv-museo 2. jakso Kaikki linjalaiset Tampere VIV07 Lahti /Helsinki 4. jakso VIV03 Helsinki, Metropolia Viestintäpäivä Kohde avoin Yhteiskuntaoppi 2. jakso YHS03.1 ja 03.2 Lahti, käräjäoikeus LYV01 Helsinki, yritykset Äidinkieli 2. jakso wäis9.1, 9.2, 9.3 Stella Polaris Helsinki 4. jakso ÄIP03.1 Teatteri wäis7.1 Teatteri/Lahden Radio/päiväkoti 5. jakso ÄIP03.2 Teatteri ITV01.1 Teatteri 9

11 Muut tapahtumat 10 Erillisen ohjelman mukaan koko koulua tai osaa koulusta koskevia: Vanhempainillat I vuositaso II vuositaso III vuositaso Juhlat Itsenäisyys/lakkiaisjuhla , klo Joulujuhla klo Penkinpainajaispäivä Vanhojen tanssi-ilta Vanhojen päivä Kevään lakkiaiset klo Viestintäpäivä Kevätlukukausi Muut tapahtumat 1. vuositason ryhmäyhtymisiltapäivä klo Aatospäivä Joululaulu ja visailutilaisuus Opiskelijakunnan vappurieha Viestikarnevaalit, toukokuu Henkilökunnan virkistysiltapäivä, syksy 2017 / kevät Yhteistyö Yhteistyö muiden oppilaitosten kanssa Erkko-lukion lähimpiä yhteistyötahoja ovat Orimattilan yhteiskoulu, Jokivarren koulu ja Päijät- Hämeen lukiot. Oppilaitosyhteistyön lisäksi Erkko-lukio on mukana Päijät-Hämeen alueellisessa toisen asteen koulutusyhteistyössä. Yhteistyöllä pyritään tiivistämään lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten yhteistoimintaa. Opiskelija voi suorittaa kesälukukaudella lukio-opintoja Lahdessa. Erkko-lukio on mukana 22 etäopetuskurssin toteutuksessa lukuvuoden aikana (venäjä, ranska, saksa, filosofia ja elämänkatsomustieto). Opetusyhteistyötä tehdään Heinolan lukion, Vääksyn yhteiskoulun, Padasjoen lukion ja Sysmän lukion kanssa. Erkko-lukion opiskelijat voivat Wellamo-opiston kursseilla täydentää lukio-opintojaan ja opiston kursseja voidaan lukea hyväksi heille. Opiskelija tarvitsee hyväksiluvusta aina rehtorin ennakkopäätöksen.

12 11 Opintojenohjauksessa tehdään perinteisesti yhteistyötä yläkoulujen kanssa. Yhteistyömuotoina ovat mm. lukiolaisten tutor-toiminta, yläkoululaisille suunnatut lukioesittelyt ja yläkoululaisten vanhemmille suunnatut vanhempainillat sekä opinto-ohjaajien tiivis yhteistyö. Erkko-lukio on mukana lukioiden valtakunnallisessa kehittämisverkostossa yhdessä 84 muun lukion kanssa. Verkosto on osa Opetus- ja kulttuuriministeriön Uusi lukio Uskalla kokeilla kehittämisohjelmaa. Lehtori Tuula Räsänen toimii Erkko-lukiossa hankeen vastuuhenkilönä. Kehittämisverkoston tavoitteena on erityisesti kehittää ja uudistaa lukioiden pedagogiikkaa, opiskeluympäristöjä ja toimintakulttuuria. Verkostoon valitut koulutuksen järjestäjät ja lukiot kehittävät toimintaansa opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti paikallisista lähtökohdista ja tarpeista käsin. Toimintaa ja verkoston jatkoa arvioidaan vuonna Verkosto, erilaiset tapahtumat ja sähköinen alusta tukevat osaamisen jakamista verkoston sisällä ja muille tahoille. Yhteistyö muiden tahojen kanssa Erkko-lukion liikunnan opetuksessa tehdään yhteistyötä Päijät-Hämeen urheiluseurojen ja Orimattilan liikuntatoimen sekä liikunta-alan yritysten kanssa. Luonnontieteiden opetuksessa tehdään yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa. Viestintäopetuksessa yhteistyötä tehdään eri viestintäalojen toimijoiden kanssa. Toisen vuoden viestintälinjan opiskelijoilla on viikon mittainen työharjoittelu. Lukuvuoden aikana toteutetaan muita yhteistyöprojekteja paikallisten järjestöjen, yritysten ym. tahojen kanssa. Erkko-lukion opinto-ohjauksen kehittämisen kohteena on työ- ja yrityselämän yhteyksien vahvistaminen. Tänä lukuvuonna panostetaan yrittäjyyskasvatuksen kehittämiseen. Lukuvuonna koulullamme järjestetään teemaviikko uuden opetussuunnitelman hengessä oppiainerajat ylittäen. Teemaviikolla hyödynnetään ilmiöpohjaisuutta ja opiskelijoilla on mahdollisuus saada kurssisuoritus viikosta. Viikon teemoja ovat mm. teknologia, ympäristö, yrittäjyys ja kulttuuri. Lukuvuonna aloitetaan Kansainvälinen liiketoiminta ja yrittäjyys - opinnot yhteistyössä Taloudellisen tiedotustoimiston kanssa. Ensimmäisenä lukuvuonna on mahdollisuus suorittaa kaksi kurssia ja paikallisena yhteistyökumppanina on LAMK. Opiskelijahuolto Uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain (voimaan ) mukaan opiskelijahuolto järjestetään yhteisöllisenä ja yksilökohtaisena opiskelijahuoltona. Opiskelijahuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja painottaa ennaltaehkäisevää toimintaa. Opiskelijahuolto on kaikkien yhteisössä työskentelevien tehtävä ja sitä toteutetaan monialaisena yhteistyönä opiskelijoiden ja heidän huoltajiensa kanssa. Opiskelijahuollon palveluita ovat psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä kouluterveydenhuollon palvelut. Liite 4

13 12 Työajat Lukukaudet Syyslukukausi Kevätlukukausi Loma-ajat Syysloma vko Itsenäisyyspäivä Joululoma Loppiainen Talviloma vko Pääsiäinen Vapaa päivä Vappu Helatorstai vuositason työskentely päättyy torstaina Jaksot pv pv pv pv Teemaviikko pv pv

14 13 Liitteet Liite 1 Kurssitarjotin

15 14

16 15

17 16

18 17

19 18 Liite 2 Viestintätiimi / Tavoite ja tuloskortti TAVOITE TOIMENPITEET JA VASTUUT AIKATAULU MITTARI TOTEUMA Ysien tutustumispäivä Linjalaiset osallistuvat ysipäivän suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä opettajien kanssa. Ysipäivän suunnittelu syyslokakuussa. Linjan toimintaa esitellään ysipäivänä. Viestintäpäivän järjestäminen Tiimi ideoi ohjelman yhdessä linjalaisten kanssa. Mikäli päivä pidetään koululla, tarvitaan myös kanslian, atk- ja avvastaavan apua. Viestintäpäivä huhtikuussa 2018 teemaviikolla. Päivän ohjelman ideointi tammihelmikuussa. Arviot opettajilta ja opiskelijoilta. Kaikkien tasojen linjalaisten yhteistapaaminen Linjalaiset ja viestintätiimin jäsenet kokoontuvat kahdesti lukuvuodessa: syksyllä käydään läpi tulevan vuoden ohjelmaa ja keväällä arvioidaan kulunutta vuotta. Linjan ohjaaja hoitaa koollekutsumisen ja laatii ehdotuksen vuoden toiminnasta. Syksyn tilaisuus pidetään lukukauden alussa. Kevään tilaisuus järjestetään toukokuussa Tapaamiset järjestetään aikataulun mukaisesti. Linjalaiset käyttävät erillistä opinto- /työpäiväkirjaa Työpäiväkirjaa käytetään sellaisia viestintä/työtilaisuuksia varten, joista ei tule kurssimerkintää. Merkintöjä voi saada myös koulun ulkopuolisista tehtävistä. Linjan ohjaaja tulostaa kortit. Työpäiväkirja toimii dokumenttina työkurssiin kerättäviä suorituksia varten. Työpäiväkirjat jaetaan ensimmäisen vuositason opiskelijoille. Muut käyttävät vanhaa työpäiväkirjaansa Työpäiväkirjaa käytetään aktiivisesti.

20 19 Työharjoittelut toteutuvat ja niistä järjestetään purkutilaisuus Toisen vuositason linjalaiset hankkivat viikon pituisen viestinnän alaan liittyvän työpaikan. Harjoittelun ajankohdan kukin valitsee muuhun opiskeluunsa sopivimpana aikana. Harjoittelujen kokemuksista kerrotaan muille linjalaisille toukokuun palaverissa. Purkutilaisuus toukokuussa. Purkutilaisuus toteutuu. Linjalaiset saavat erillisen todistuksen koulun loppuessa Kansliatyönä Opiskelijan lopettaessa koulun varmistetaan, että todistus on tehty. Kaikki linjalaiset saavat erillisen todistuksen linjalla opiskelustaan lukion päättyessä. Linjalaisille laaditaan vuosittainen työsuunnitelma: retket, kurssit, tapaamiset ym. Linjan ohjaaja tekee aikataulun. Muutoksista tiedotetaan esim. Wilman välityksellä. Aikataulu jaetaan syksyn alussa kaikille linjalaisille ja linjan opettajille. Työsuunnitelma jaetaan ja sitä täydennetään tarvittaessa lukuvuoden aikana. Nettiin laitetaan linjan tuotoksia Jokainen viestintään liittyvää kurssia pitävä opettaja laittaa aineistoa tuntityöskentelystä, tuotoksista, vierailuista, vierailijoista ja tapahtumista koulun kotisivuille Kunkin viestintäkurssin aikana julkaistaan materiaalia. Viestintälinjan töitä näkyy netissä. Linjalaisten yhteinen opintomatka Kohde päätetään syksyn yhteiskokouksessa. Opettajat tekevät varaukset ja informoivat opiskelijoita ja muita opettajia. Opintomatka tehdään 2.jakson aikana Matka toteutetaan.

21 20 Liite 3 Kansainvälisen toiminnan suunnitelma Opiskelijavaihdot Opiskelijoiden opintomatkat Kansainväliset projektit Opiskelijat ja opettajat Kansainväliset projektit Opettajat Muita (opintomatkoja, kansainvälisyyttä kotona yms.) SUUNNITELMA 1 vaihto-opiskelija Thaimaasta 2 Erkko-lukion opiskelijaa vaihdossa (1 Australiassa ja 1 Yhdysvalloissa) - Luonnontieteiden opiskelijoiden opintomatka Barcelonaan keväällä 2018 (tai ensi lukuvuoden syksyllä 2018) - Venäjän ryhmän opintomatka Pietariin keväällä 2018/ Kieliä ja kulttuuria (INV06). Strateginen kumppanuushanke Erasmus+ KA2 on hyväksytty ( ): Technology for all. Aiheena robotiikka ja koordinaattorina toimii turkkilainen opettaja Guner Ozen. Osallistujamaina on Turkin lisäksi Espanja, Italia, Portugali, Puola ja Suomi. Lukuvuoden aikataulutus: - Marraskuu 2017: 2 Erkko-lukion opettajaa osallistuu suunnittelukokoukseen Turkkiin - Joulukuu 2017: kaikki hankkeen osallistujat vierailevat Suomessa. - Maaliskuu 2018: Työpaja Portugalissa. (4 Erkko-lukion opiskelijaa ja 2 opettajaa osallistuvat) - Huhtikuu 2018: 2 Erkko-lukion opettajaa osallistuu opettajien tapaamiseen Puolassa. Liikkuvuushanke Erasmus+ KA1 ( ) jatkuu. Aiheena opettajien kansainvälisyys- ja digitaitojen lisääminen. Tukisumma on euroa viidelle hakijalle. Kohdemaat ovat Islanti ja Viro. - Matematiikan opettaja Erasmus + kurssille Viroon. - Historian ja ruotsin opettaja lähtee Erasmus + kurssille Islantiin. TOTEUTUMINEN

22 21 Liite 4 Opiskelijahuollon vuosisuunnitelma YHTEISÖLLINEN OPISKELIHUOLTO Koulukohtainen opiskelijahuoltoryhmä johtaja: rehtori Saija Loponen jäsenet: johtoryhmä; Pekka Törrönen, Ari Korhonen, Karen Bachir ja Hanna Miinalainen, terveydenhoitaja Outi Luoto, kuraattori Milja Kuutsa, psykologi Liina Graverson, etsivä nuorisotyöntekijä Aki Vahanen, opiskelijajäsen Eveliina Lohikainen. kokoontuu kaksi kertaa lukuvuodessa, elokuussa ja huhtikuussa tavoitteet: edistää lukion hyvinvointia ja turvallisuutta (ryhmien yhteisöllinen toiminta ja osallisuus (kysely), väli-ja vapaatuntitoiminta, henkilöstön ensiapukoulutus, opiskelutaidot; erityisesti koeviikkoon valmistautuminen, lukihäiriöt, erityisopettajan palvelut) Opiskelijan tuki (OT-) ryhmä vastuuhenkilö: Opinto-ohjaaja Ari Korhonen jäsenet, rehtori Saija Loponen, ryhmänohjaajat Jari Kokko, Jari Hynninen ja Raine Lönnfors kokoontuu vähintään kerran jaksossa ja muulloin tarvittaessa kirjaamiskäytäntö: lomakepohja ryhmän työskentelyn toimintatavat: säännölliset kokoukset ja tarvittaessa konsultoidaan terveydenhoitajaa, kuraattoria ja psykologia, nivelvaiheen yhteistyö perusasteen opinto-ohjaajien kanssa Käytettävissä olevat opiskelijahuollon palvelut: terveydenhoitaja tavoitettavissa ma-to ja joka toinen pe, kuraattori koululla tavattavissa kerran kuukaudessa torstaisin kokopäivän ja joka toinen torstai iltapäivisin ja ajanvarauksella, psykologi ajanvarauksella. Yhteisöllisen opiskelijahuollon toimintatavat: tutor-toiminta, ryhmäyttämis-toiminta, vanhempainillat, teemapäivät Yhteistyökäytännöt koulun ulkopuolisten tahojen kanssa: alueellinen ja kunnan sisäinen opintoohjaaja verkosto, ehkäisevä päihdetyö, etsivä nuorisotyö, Hyky:n psykiatriset sairaanhoitajat. Opiskelijoiden ja huoltajien osallisuus ja kuulluksi tuleminen: opiskelijakunta, opiskelijakyselyt, huoltajakyselyt, vanhempainillat Arviointi: Koulukohtainen opiskelijahuoltoryhmä kokoaa.

23 22 YKSILÖKOHTAINEN OPISKELIJAHUOLTO Asiantuntijaryhmä kokoaminen: kenellä herää huoli opiskelijan ja huoltajan suostumus: Wilmasta perustiedot ja allekirjoitusosa (kansilehti) opiskelijahuoltokertomus: lomake tulostetaan / monistetaan ja asiat kirjataan käsin opiskelijahuoltokertomuksen kansilehti ja kertomusosa lähetetään opetuspäällikölle ja lisäsivuja prosessin edetessä

24 23 Ryhmänohjauksen suunnitelmat Ensimmäinen vuositaso Ryhmänohjaus kotiluokissa ke/to klo , jollei toisin mainita Ryhmänohjaajat Jari Kokko 17A ja Tuula Räsänen 17B Jakso 1 ma Yleisiä ohjeita ke Tiedonsiirtolupa, Wilman käyttö ke Ryhmänohjaussuunnitelma, yleisiä ohjeita ke 30.8 Info ryhmäytymisiltapäivästä, ohjeita yo-kokeista to vuositason ryhmäytymisiltapäivä klo ma 4.9. Koulukuvaus ke 6.9. Lukiodiplomit ja opiskelijakunnan toiminnan esittely klo ke Yleisiä ohjeita ke Koeviikkoinfo Jakso 2 ke Kysely opiskelijoille, tulosten esittelijät vanhempainiltaan (ti ), uusintakoeinfo ke Opiskelijakunnan hallituksen vaalit klo ke Rehtorin ohjaustuokio (17A) ke Aatospäivä ke Rehtorin ohjaustuokio (17B) Jakso 3 to Info haastattelu- ja keskustelutuokioista Jakso 4 ke 7.2. Info yo-kokeista, penkkareista ja vanhojen tansseista ke Info lukuvuoden valinnoista to Lukuvuoden valintojen tarkastaminen klo ke Info Teemaviikosta ( ) Jakso 5 ke Info lukuvuoden valinnoista ma Lukuvuoden valinnat klo pe 1.6. Info päättäjäispäivän ohjelmasta la 2.6. Kevätjuhla ja jaksotodistukset kotiluokissa juhlan jälkeen Kolmannen jakson aikana ryhmänohjaajat järjestävät opiskelijoille haastattelu- ja keskustelutuokioita (15 min) erillisen aikataulun mukaisesti. Ryhmänohjaukset ovat osa opinto-ohjauksen kurssia OPP1, joten läsnäolo on pakollista. Ryhmänohjaussuunnitelmaan voi tulla muutoksia. Niistä tiedotetaan Wilman kautta.

25 Toinen Vuositaso Ryhmänohjaus kotiluokissa ke/to klo , jollei toisin mainita Ryhmänohjaajat Jari Hynninen 16A, Teija Trofimov 16B Jakso Yleisiä asioita klo Koulukuvausinfo (kuvaus 1.9.) 6.9. Info auditoriossa: lukiodiplomit ja oppilaskunnan + lukiolaisten liiton esittely Jakso Oppilaskunnan hallituksen vaalit auditoriossa klo Kevään yo-tutkintoon ilmoittautuminen päättyy Yleisiä asioita 24 Jakso Vanhojen tanssi-info klo auditoriossa 3.1. Rehtorin info 16A Rehtorin info 16B Jakso 4 ryhmäkeskustelut jakson aikana 7.2. Vanhojenpäiväinfo 21,2 Info valintojen tarkistamisesta Valintojen tarkistaminen Jakso Vanhempainilta klo Yo-info klo auditoriossa Info lukuvuoden valinnoista Lukuvuoden valinnat Ryhmänohjaus, yleiset asiat 2.6. Lakkiaiset ja jaksotodistukset Ryhmänohjaukset ovat osa opinto-ohjauksen kurssia OPP1, joten läsnäolo on pakollista.

26 Kolmas vuositaso Ryhmänohjaus kotiluokissa ke/to klo , jollei toisin mainita Ryhmänohjaajat Raine Lönnfors 15A, Sirpa Saarinen 15B, Pekka Törrönen 15C Jakso Opiskelijakortit, Koulumatkatuki (erillinen ohje) Lukujärjestykset, jaksovalinnat (päällekkäisyydet), Abiseuranta-lomake Järjestyssäännöt, tasa-arvosuunnitelma Yo-info syksyn kirjoituksiin osallistuville auditorio 4.9. Koulukuvaus 6.9. Lukiodiplomit ja opiskelijakunnan toiminnan esittely ja lukiolaisten liitto 25 Jakso 2 Toinen jakso alkaa Opiskelijakunnan hallituksen vaalit Abi-info kevään 2018 kirjoituksiin osallistuville yo-ilmoittautumisesta auditoriossa Aatospäivä, koko koulu osallistuu Viimeinen ilmoittautumispäivä kevään 2018 yo-tutkintoon klo 15 mennessä, ilmoittautuminen henkilökohtaisesti 28./ Studiamessut 2017 Jakso 3 Kolmas jakso alkaa Syksyllä 2017 yo-kirjoituksiin osallistuneiden viimeinen ilmoittautumispäivä kevään 2018 yo-tutkintoon klo 15 mennessä. Ilmoitt. on jätettävä henkilökohtaisesti Itsenäisyys- ja lakkiaisjuhla. Koko koulu osallistuu Vanhempainilta Penkkari-info auditoriossa, rehtori + ro:t Joulukirkko Abi-info yo-kokeista auditoriossa Ryhmänohjaus kotiluokissa S-arvosanoista ja penkkariohjelman tilannetarkastus Jakso 4 Neljäs jakso alkaa S-arvosanalistat valmiina (Ryhmänohjaajat toimittavat kansliaan.) 7.2. Penkkariohjelma valmiina ja hyväksyttynä Abitodistusten jako klo 9.30 kotiluokissa Penkkaripäivä. Kolmannen vuositason opiskelu päättyy Kevään 2018 yo-tutkintoon liittyvien pakollisten kurssien itsenäiset ja muut suoritukset valmiina ja arvosanat kansliaan klo mennessä. Jakso 5 Viides jakso alkaa Lukiodiplomien viimeinen jättöpäivä Ilmoittautuminen lukion päättöarvosanan korotuskuulusteluun Päättötodistuksen saavien opiskelu päättyy 2.5. Ilmoitus päättötodistusta vaille jäävistä opiskelijoista yo-lautakuntaan 1.6. Lakkiaisharjoitukset klo urheilutalolla 2.6. Kevään lakkiaiset ja riemuylioppilaiden tapaaminen 5.6. Syksyn 2018 viimeinen yo-ilmoittautumispäivä Ryhmänohjaukset ovat osa opinto-ohjauksen kurssia OPP1, joten läsnäolo niissä on pakollista.

27 26 Arviointisuunnitelma Lukion arviointikriteerit (laatuarviointi) uusittiin lukuvuoden aikana. Lukuvuoden toiminnan arviointi tapahtuu keväällä 2018 (huhtikuussa). Lukion toimintaa arvioidaan kuuden laatukriteerin pohjalta. Oheisen taulukon arvioitavat asiat ovat osa arvioinnissa käytettävää materiaalia. Arvioinnin tulokset taltioidaan OneNoteen Laatuarviointi-välilehdelle. ARVIOITAVA ASIA TYÖVÄLINE AJANKOHTA VASTUUHENKILÖT TULOSTEN TALTIOINTI TOTEUTUMINEN 1. vt. opiskelijoiden palaute 1. jakson opiskelusta Kaikkien opiskelijoiden huoltajille suunnattu kysely Hyvinvointiprofiili/ Kouluterveyskysely opiskelijat sähköinen kysely verkkokysely verkkokysely (OPH) verkkokysely (THL) 2. jaksossa ennen 1. vt. vanhempainiltaa ennen arviointipäivää vt: kysely 2. jaksolla 1 vt: kysely keväällä vt. RO:t kyselypohja ja yhteenveto OneNoteen ja yhteenveto esitellään vanhempainillassa Laatutyöryhmä kyselypohja ja yhteenveto OneNoteen Laatutyöryhmä RO:t yhteenveto OneNoteen RO:t esittelevät opiskelijoille Työtyytyväisyys-kysely henkilökunnalle Hyvinvointiprofiili opettajille Lukuvuoden arviointi Kyselyt henkilökunnalle, opiskelijoille ja huoltajille (arviointipäivä) verkkokysely (kaupunki) Kaupungin keskushallinto joka toinen vuosi Kaupungin keskushallinto Rehtori vastaa tulosten esittelystä verkkokysely (OPH) 3/ 2018 Laatutyöryhmä Yhteenveto OneNoteen Laatukriteerit (Ryhmä: kaksi opiskelijaa, huoltaja, opettaja ja henkilökunnan edustaja + mahdollisesti yhteistyölukion edustaja) Kurssipalaute kirjallinen / suullinen väh. 2 kertaa lukuvuodessa 4/2018 Laatutyöryhmä OneNoteen Opettajat -

28 Opiskelijakunnan toiminnan arviointisuunnitelma ja sen toteutuminen Kirjallinen suunnitelma ja yhteenveto Tapahtumien palaute Systemaattinen palaute 1. vt. ryhmäytymisiltapäivä Aatos-päivä Joululaulutilaisuus Penkkarit Vanhojen tanssit Viestintäpäivä Vappurieha (2 viikon kuluessa) Ulkopuoliset kyselyt 27 lukuvuoden lopussa Opiskelijakunnan hallitus OneNote ja vuosikertomus 1. vt. RO:t, opiskelijakunta RO:t, opiskelijakunta 3. vt. RO:t liikunnanopettajat viestintätiimi opiskelijakunnan hallitus yhteenvedot OneNoteen Vuoden arviointipäivän pohjalta esiin tullut kehitettäviä asioita Kehitettäviä asioita Suunnitelma Toteutunut Opetusvälineet ja tilat ovat tarkoituksenmukaiset. 75/100 Kodin ja koulun yhteistyö edistää myös huoltajien osallisuutta sekä oppilaitoksen yhteisöllisyyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta. 80/100 Suunnitellaan ja tehdään kouluun opiskelutilat, jotka mahdollistavat projektioppimisen ja tiimityöskentelyn. Luokan 210 suunnittelu ja varustaminen. Lisäksi aula- ja käytävätilojen varustaminen työskentelyä varten. Verkkokyselyt Kts. laatuarvioinnin OHR:n tavoitekortit Opiskelijoille järjestetään lukioaikana mahdollisuuksia tutustua sekä työelämään että opiskeluun jatko-opintopaikoissa.80/100 Lukion yrittäjyyskasvatussuunnitelma. Itsensä työllistäminen esim. kesätöissä. Osaamiskartoitus. Ks. Luken tavoitekortti

29 28 Opiskelija laatii itselleen henkilökohtaisen opiskelu- ja jatko-opintosuunnitelman, jona toteutumista seurataan. 81/100 Opiskelu perustuu opiskelijan aktiiviseen, tavoitteelliseen ja itseohjautuvaan toimintaan. 84/100 Koulu tekee yhteistyötä yliopistojen, amk:n ja kansainväliseen kumppaneiden kanssa. 85/100 Kaikki opiskelijat täyttävät seurantalomakkeen Wilmassa. Lukuvuoden painopistealueena: Oppimisen arvioinnin ja opiskelijan oman opiskelun ohjaamisen kehittäminen Ks. arvioinnin tavoitekortti Ks. Luken tavoitekortti Yhteistyömahdollisuuksien kartoitus tehty ja mahdollisesti luotu joitakin käytänteitä.

30 29 Viestintäsuunnitelma Viestintä ja tiedottaminen jaetaan ulkoiseen ja sisäiseen viestintään ja tiedottamiseen. Ulkoista viestintää on koulun toiminnasta tiedottamien opiskelijoille, huoltajille ja kaikille yhteistyökumppaneille. Sisäisellä viestinnällä tarkoitetaan koulun sisäistä tiedonkulkua rehtorin, opettajien, opiskelijoiden ja koulun muun henkilökunnan välillä. Perusperiaatteena viestinnässä ja tiedottamisessa ovat avoimuus, yhteistoiminnallisuus ja säännöllisyys. Ulkoisen viestinnän tavoitteena on edistää kodin ja koulun välistä yhteistyötä ja lisätä vuorovaikutusta koulun ja ympäröivän yhteisön välillä. Sen tavoitteena on myös viestiä koulun arvoista, toiminnasta ja ajankohtaisista tapahtumista. Sisäisen viestinnän tavoitteena on tiedottaa ajankohtaisista ja opiskelijahuoltoon liittyvistä asioista sekä vahvistaa yhteisiä toimintatapoja työyhteisössä. Sillä pyritään vahvistamaan yhteisöllisyyttä koko kouluyhteisössä ja varmistamaan, että opiskelijat saavat ajankohtaista tietoa koulun toiminnasta. Sisäisen viestinnän tavoitteena on vahvistaa yhteistä arvoperustaa ja toimintakulttuuria. Viestinnän osa-alueet Vastuuhenkilöt Huomioita Ulkoinen viestintä Koulun kotisivut (yhteystiedot, opinto-opas, kalenteri, tapahtumat, lukioon hakeminen) Koulun Facebook (ajankohtaiset tapahtumat) Tiedotteet kotiin sähköisesti Wilman kautta Kirje huoltajille lukuvuoden alussa Koulun esitteet lähialueen 9. luokkalaisille ja huoltajille Lukio-infot lähialueen 9. luokkalaisille Koulun tapahtumista tiedottaminen paikallislehtiin Vanhempainillat Juhlat ja teematapahtumat Rehtori, opettajat, toimistosihteeri Rehtori, opettajat Rehtori, opettajat, opiskeluhuollon henkilökunta Rehtori Rehtori, opinto-ohjaaja Rehtori, opinto-ohjaaja, tutoropiskelijat Rehtori, opettajat, opiskelijakunta Ryhmänohjaajat Rehtori, tapahtumasta vastaavat opettajat Rehtori, opettajat Opinto-ohjaaja, viestintälinjan vastuuopettaja Rehtori, opettajat Päivitetään jatkuvasti Päivitetään jatkuvasti Tiedotus- ja keskustelutilaisuudet Työelämäyhteistyö (Lukio-Tet, viestintälinjalaisten työharjoittelu) Henkilökohtaiset yhteydenotot huoltajiin, sidosryhmiin, yhteistyökumppaneihin (Wilma, sähköposti, puhelin, kirje) Kriisiviestintä Rehtori Turvallisuussuunnitelman mukaisesti

31 30 Sisäinen viestintä Opiskelijoiden opintoihin liittyvät asiat (Wilma, puhelin, kasvokkain) Ryhmänohjaajat, opettajat, opintoohjaaja, rehtori, toimistosihteeri Opiskeluhuollon palvelut ja tiedotteet (Wilma, puhelin, kasvokkain) Terveydenhoitaja, kuraattori, psykologi, opinto-ohjaaja, rehtori, opettajat Lukion oma intranet Moodlessa ja Rehtori, opettajat O365:ssa (opettajien käyttöön tarkoitettu tietopankki) Oppiaineiden sähköinen Moodle Opettajat verkko-oppimisympäristö / Office 365 Opetuspalveluiden intranet Opetuspalvelut PedaNetissa (henkilöstön sisäinen tietopankki) Viikkotiedote henkilökunnalle Rehtori (Wilma) Tiedotteet sähköisesti opettajille ja Rehtori, opettajat, toimistosihteeri opiskelijoille (Wilma) Opinto-opas, jaetaan opiskelijoille ja Rehtori, toimistosihteeri opettajille lukuvuoden alussa (Sähköisenä koulun kotisivuilla ja Moodlessa) Tiedotustilaisuudet (mm. yokirjoituksiin Rehtori, opinto-ohjaaja liittyen, lukiodiplomit, ) Info-Tv 2. kerroksessa ATK- ja AV-tuki Ilmoitustaulut Rehtori, opettajat, toimistosihteeri Keskusradio (päivänavaukset ja Rehtori, opettajat, toimistosihteeri kuulutukset) Opettajainkokoukset Rehtori Jaksopalaverit Rehtori Kehityskeskustelut, opettajat/rehtori Rehtori Henkilökohtaiset yhteydenotot opiskelijoihin, opettajiin, muuhun Rehtori, opettajat, opiskelijat, henkilökunta henkilökuntaan (Wilma, sähköposti, puhelin, kasvokkain) Kriisiviestintä Rehtori Turvallisuussuunnitelman mukaan

32 31 Opiskelijakunnan toimintasuunnitelma Toimenpide Vastuuhenkilö Aikataulu Resurssit/tilat Arvio Opiskelijakunnan Opiskelijakunnan Lehtisali hallitus ja rehtori hallituksen jäsenet Valokuvaus Lukion Sali Opettajainkokous Marianne Mattila ja Toni Sundsten Erkko-lukio luokka 216 Lukiodiplomit ja Kaikki Auditorio OPKH:n toiminnan esittely Lukiolaisten liiton Opiskelijakunnan edustajien ja OPKH:n tapaaminen hallitus Opiskelijakunnan Opiskelijakunnan kokous hallitus Opiskelijakunnan Opiskelijakunnan Lehtisali hallitus ja rehtori hallituksen jäsenet Opiskelijakunnan Kaikki Auditorio vaalit Opiskelijakunta festivaalit (waterit) 1. vuositason vanhempainillan suunnittelu 1. vuositason vanhempainilta Kokous (aatos) Sara Guven, Elena Kärkkäinen, Eevi Alaputto ja Saga Karonen Hämeenlinna Lehtisali Ruokala Opiskelijakunnan Lehtisali hallituksen jäsenet Kokous (aatos) Opiskelijakunnan Lehtisali hallituksen jäsenet Aatoskisailu Kaikki Urheilutalo Opettajainkokous Opiskelijakunnan Opiskelijakunnan Lehtisali hallitus & rehtori hallituksen jäsenet Joululaulutilaisuus Kaikki Erkko-lukio Opiskelijakunnan Opiskelijakunnan Lehtisali hallitus & rehtori hallituksen jäsenet Opettajainkokous Luokka 216 Kokous (pääsiäinen) Opiskelijakunnan Lehtisali hallituksen jäsenet Kokous (pääsiäinen) Opiskelijakunnan Lehtisali hallituksen jäsenet Opiskelijakunnan Opiskelijakunnan Lehtisali hallitus & rehtori hallituksen jäsenet Kokous (vappu) Lehtisali Kokous (vappu) Lehtisali Vappurieha Erkko-lukio Opettajainkokous Luokka 216

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2018 2019 Opettajainkokous 4.9.2018 Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 18.9.2018 1 Yhteenveto Kuva. 1. vt. ryhmäyttämispäivä 30.8.2018 Koulumme yhdeksäskymmenesviides lukuvuosi käynnistyy

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2016 2017 Opettajainkokous 1.9.2016 Johtokunta 8.9.2016 1 Yhteenveto Kuva. 1. vt. ryhmäytymisiltapäivä 2.9.2016 Koulumme yhdeksäskymmeneskolmas lukuvuosi käynnistyy syksyllä 2016. Orimattilan

Lisätiedot

Erkko-lukio Lukuvuoden toimintasuunnitelman arviointi

Erkko-lukio Lukuvuoden toimintasuunnitelman arviointi Erkko-lukio Lukuvuoden 2018 2019 toimintasuunnitelman arviointi Tekijät Sami Wirkkala Teija Trofimov Saija Loponen, Rehtori Sisällys 1. Arviointipäivä 2019, yhteenveto 3 2. Arviointipäivä 2019, taulukko

Lisätiedot

1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio

1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio 1. jakso Uusintakokeet 28.8. 1. vuositason vanhempainilta 1.9. Ylioppilaskirjoitukset 12.9.-3.10. Uusinta 28.8. Kalenteri versio 4.7.2017 10.8. - 29.09.2017 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko 21.9.

Lisätiedot

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma 2 LUKUVUODEN 2009-10 AIKATAULUT TYÖAIKA Lukuvuosi ke 12..2009 la.6.2010 Syyslukukausi ke 12.. pe 1.12.2009 Syysloma ma 12.10 su 1.10.2009 Joululoma la 19.12.2009 ke 6.1.2010 Kevätlukukausi to.1. la.6.2010

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

Huoltajailta 17

Huoltajailta 17 17.10.2017 Huoltajailta 17 17 huoltajailta 17:00-18:00 Kahvit ruokalassa, opiskelijakunta 18:00-19:35 Ryhmänohjaajan tunti kotiluokissa 17A 301 17B 202 17C 407 17D 401 17E 208 17F 408 17G 307 Mika Rissanen

Lisätiedot

1. JAKSO ( 38 työpäivää) Viikko 32 PE Koulu alkaa. Ilmoittautuminen 5. jakson uusintakokeisiin.

1. JAKSO ( 38 työpäivää) Viikko 32 PE Koulu alkaa. Ilmoittautuminen 5. jakson uusintakokeisiin. 1. JAKSO 12.8. 3.10.2016 ( 38 työpäivää) Viikko 32 PE 12.8. Koulu alkaa. Ilmoittautuminen 5. jakson uusintakokeisiin. Viikko 33 MA 15.8. Opiskeluhuoltoryhmä käy esittäytymässä 1. ryhmissä. TI 16.8. KE

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8.

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ELOKUU pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ma 11.8. ti 12.8. ke 13.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa,

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVA VUOSITTAINEN SUUNNITELMA LUKUVUODEKSI

OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVA VUOSITTAINEN SUUNNITELMA LUKUVUODEKSI Suonenjoen lukio Työsuunnitelma lukuvuosi 2018-19 Käsittely Opettajakunta 8.8.2018 Koulutuslautakunta Päiväys: Suonenjoella 8.8.2018 Tuula Jalkanen rehtori OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVA VUOSITTAINEN SUUNNITELMA

Lisätiedot

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13 Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 1. jakso 18.8. 5.10. Päivä Pvm. Toiminta Ti 12.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 18.00 Ke 13.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12.00 18.00 To 14.8. Opinto-ohjaaja

Lisätiedot

ELOKUU. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8.

ELOKUU. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8. ELOKUU to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8. ma 12.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa, ryhmänohjaukset

Lisätiedot

to Ryhmänohjaus: 18-, 17-, 16- ja 15AB-ryhmät: klo tutkinnon opiskelijoiden aloitusinfo klo 9.30 auditoriossa: jatkavat ryhmät

to Ryhmänohjaus: 18-, 17-, 16- ja 15AB-ryhmät: klo tutkinnon opiskelijoiden aloitusinfo klo 9.30 auditoriossa: jatkavat ryhmät Kajaanin lukion lukuvuosikalenteri 2018 2019 opiskelijoille 1. jakso: ke 8.8. pe 28.9.2018 32 ke 8.8.18 Tutorit paikalle klo 8.15 18-ryhmien ryhmänohjaus klo 9.00 14.00 to 9.8.18 Ryhmänohjaus: 18-, 17-,

Lisätiedot

(37 työpäivää) koeviikko

(37 työpäivää) koeviikko 1. jakso 18.8. - 6.10.09 (37 työpäivää) koeviikko 29.9. - 6.10.09 Uusintakokeet 24.8., 31.8. Ylioppilaskirjoitukset 7.9. - 28.9. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. VIIKKO 34 Seuraa aktiivisesti musiikin

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä

Lisätiedot

1. jakso Uusintakokeet 16.8. ja 27.8. 1. vuositason vanhempainilta 21.8 Ylioppilaskirjoitukset 17.9.-1.10. Kalenteri versio 20.6.2018 9.8. - 1.10.2018 (38 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko 21.9. -

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Hakemusta on mahdollista muokata hakuajan loppuun asti. Hakemukset käsitellään hakuajan jälkeen. 1. PERUSTIEDOT Hakija

Lisätiedot

Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen

Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio Rehtori Eija Kumpulainen Norssissa on perusaste ja lukio, yhteensä noin 1160 oppilasta ja opiskelijaa Alakoulut Linnamaalla ja Koskelassa, 641 oppilasta Yläkoulu ja

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1 15 Huoltajailta 8.11.2016 Tapio Karvonen 1 Yhteislyseo Kaksi toimipistettä (1.8.-7.2.2016 ) Lyseon toimipiste, Kymen Lukon toimipiste yhteinen opettajakunta yhteinen kurssitarjonta laaja osaaminen Evakkoon

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Kajaanin lukion lukuvuosikalenteri 2014 2015. Lukuvuosikalenterista löytyvät lukion päivittäiset tapahtumat.

Kajaanin lukion lukuvuosikalenteri 2014 2015. Lukuvuosikalenterista löytyvät lukion päivittäiset tapahtumat. Kajaanin lukion lukuvuosikalenteri 2014 2015 Lukuvuosikalenterista löytyvät lukion päivittäiset tapahtumat. 1 1. jakso: 7.8. 26.9. 6. 7. 14-ryhmät kouluun klo 9.45 13-, 12- ja11- ryhmät: ryhmänohjaus klo

Lisätiedot

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA Perustietoja lukio-opinnoista ja Paimion lukiosta MIKSI LUKIOON? o SAAT HYVÄN YLEISSIVISTYKSEN Pohja henkiselle kasvulle Eväät elinikäiseen oppimiseen o SAAT HYVÄT VALMIUDET JATKO-OPINTOIHIN

Lisätiedot

Uusi lukio uskalla kokeilla - ohjelma

Uusi lukio uskalla kokeilla - ohjelma Uusi lukio uskalla kokeilla - ohjelma Kuntamarkkinat 15.9.2016 Liese Eskelinen lieselotte.eskelinen@kuntaliitto.fi TAUSTAA Hallitusohjelmassa ei lukiokoulutuksesta ja sen kehittämisestä» Tarvetta nykyisellään

Lisätiedot

HATANPÄÄN LUKIO LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty ) JAKSO 1: KE PE

HATANPÄÄN LUKIO LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty ) JAKSO 1: KE PE HATANPÄÄN LUKIO 2016-2017 LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty 4.4.2017) JAKSO 1: KE 10.8.2016 PE 30.9.2016 ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI 10.45-11.10; YO-info 13- ke 10.8 1. koulupäivä. Uudet

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan 21.10.2015 Kaurialan lukio Vanhempainyhdistyksen vuosikokous Vanhempainyhdistyksen kahvitus Opettajien esittely Lukuvuoden kuulumisia Opinto-ohjaajien terveiset

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

1. jakso Uusintakokeet 22.8. ja 29.8. 1. vuositason vanhempainilta 1.9. Ylioppilaskirjoitukset 12.9.-3.10. Kalenteri versio 9.8.2016 11.8. - 3.10.16 (38 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 23.9. - 3.10.

Lisätiedot

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 2017 2018 1. jakso 21.8. 8.10. Ti 15.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 17 Ke 16.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12-18 To 17.8. Opinto-ohjaaja ohjaa

Lisätiedot

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli. Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli. Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava Oppilas- ja opiskeluhuolto Yhteisöllinen ENSISIJAINEN Toimet, jotka edistävät osallisuutta,

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko

Lisätiedot

HATANPÄÄN LUKION PÄIVITTYVÄ KALENTERI LUKUVUODELLE 2015-16 1.12.2015

HATANPÄÄN LUKION PÄIVITTYVÄ KALENTERI LUKUVUODELLE 2015-16 1.12.2015 HATANPÄÄN LUKION PÄIVITTYVÄ KALENTERI LUKUVUODELLE 2015-16 1.12.2015 1. jakso 11.8.2015-1.10.2015 ma 10.8. tutorit koululla klo 14 ti 11.8. uudet opiskelijat klo 9, muut klo 10, ryhmänohjaus klo 10.45-13.30

Lisätiedot

OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO

OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO VKO PÄIVÄ I JAKSO to 9.8. pe 28.9.2018 (37 päivää) 32 to 9.8 Koulu alkaa klo 9 pe 10.8. Ykkösten ryhmäytymispäivä Mustasaaressa 33 ma 13.8. ti 14.8. Koulurauhan

Lisätiedot

Tervetuloa Elimäen lukioon!

Tervetuloa Elimäen lukioon! Tervetuloa Elimäen lukioon! www.edukouvola/elimaenlukio Lukioon vai ammatilliseen koulutukseen? Lukio ei valmista ammattiin, mutta antaa monipuoliset jatko-opintomahdollisuudet. Ammattiopistojen yo-linjat

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Lukio alkaa

Lukio alkaa 17 Lukio alkaa 10.8.2017 Mitä Kuuluu? Mitä lukio tuo tullessaan? Uudet kaverit Uudet toimintatavat Valitset itse opintosi Kotitöitä Tee töitä tasaisesti, priorisoi Anna itsellesi oikeus lukea - päivittäin

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Suonenjoen lukion ohjaussuunnitelma

Suonenjoen lukion ohjaussuunnitelma Suonenjoen lukion ohjaussuunnitelma Ohjauksen tavoite Opinto-ohjauksen tavoitteena on ohjata opiskelijaa itsenäisyyteen ja vastuullisuuteen siten, että hän pystyy suunnittelemaan oman henkilökohtaisen

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

Puhelinnumerot. (e-mail: etunimi.sukunimi@forssa.fi)

Puhelinnumerot. (e-mail: etunimi.sukunimi@forssa.fi) Forssan yhteislyseo Lyseokatu 2, 30100 Forssa forssan-yhteislyseo.onedu.fi valinnat ja suoritukset: wilma.forssa.fi e-mail: yhteislyseo@forssa.fi viranomaissähköposti: kirjaamo@forssa.fi Puhelinnumerot

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

1. jakso Uusintakokeet 16.8. ja 27.8. 1. vuositason vanhempainilta 21.8 Ylioppilaskirjoitukset 17.9.-1.10. Kalenteri versio 20.11.2018 9.8. - 1.10.2018 (38 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko 21.9.

Lisätiedot

Erkko-lukion näkyvyys ja houkuttelevuus

Erkko-lukion näkyvyys ja houkuttelevuus Erkko-lukion näkyvyys ja houkuttelevuus Lähtökohdat ja taustatiedot Lukiokoulutuksen kiinnostavuus on vähentynyt Orimattilassa. Perusongelmana on alhaiseksi laskenut lukioon hakeutuminen, ei niinkään Erkko-lukion

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

OPS-kommentointi. 1. Nimi tai taho: Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola. Vastaajien määrä: 1. Anonyymi. Nimi

OPS-kommentointi. 1. Nimi tai taho: Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola. Vastaajien määrä: 1. Anonyymi. Nimi OPS-kommentointi 1. Nimi tai taho: Anonyymi 1 Nimi Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola 2. Mitä osiota kommentti koskee? Kirjoita kommenttisi oikealla olevaan ruutuun. Mitä osiota kommentti koskee?

Lisätiedot

2 Opetus, arviointi ja ohjaus 2.1 Opetus ja oppiminen 2.2 Oppilaan ja opiskelijan arviointi 2.3 Kerhotoiminta 2.4 Ohjaus

2 Opetus, arviointi ja ohjaus 2.1 Opetus ja oppiminen 2.2 Oppilaan ja opiskelijan arviointi 2.3 Kerhotoiminta 2.4 Ohjaus Töölön yhteiskoulun aikuislukio tekee koulun toiminnan arvioinnissa yhteistyötä Töölön yhteiskoulun kanssa. Yhteistyön pohjana toimii myös yhteistyössä kuuden muun yksityiskoulun kanssa laadittu laatukäsikirja

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio-opinnot 2018 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti Oulun aikuislukion opettajat.

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI ; YO-info 13-

ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI ; YO-info 13- HATANPÄÄN LUKIO 2016-2017 LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty 16.9.2016) JAKSO 1: KE 10.8.2016 PE 30.9.2016 ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI 10.45-11.10; YO-info 13- ke 10.8 1. koulupäivä. Uudet

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

Hakkala + lukio PÄIVYRI

Hakkala + lukio PÄIVYRI Hakkala + lukio PÄIVYRI 2019-2020 24.9.2019 1. jakso 8.8.2019-29.9.2019 8.8.2019 koulu alkaa: 7. lk. klo 8.05, 8.-9. lk. klo 8.40 klo 9.30 lukion aloitus liikuntahallissa ruokala 9A 9.8.2019 33 ma 12.8.2019

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Uusi lukio uskalla kokeilla Tavoitteena on uudistaa lukiokoulutusta niin, että se kykenee vastaamaan myös tulevaisuudessa

Lisätiedot

RYHMÄNOHJAUS JA OPISKELIJAHUOLTO ESIMERKKINÄ LYSEONPUISTON LUKIO

RYHMÄNOHJAUS JA OPISKELIJAHUOLTO ESIMERKKINÄ LYSEONPUISTON LUKIO RYHMÄNOHJAUS JA OPISKELIJAHUOLTO ESIMERKKINÄ LYSEONPUISTON LUKIO TERVETULOA, UUDET YKKÖSET! ENSIMMÄISESSÄ JAKSOSSA: VALMIIT LUKUJÄRJESTYKSET KAIKKI TUNNIT SAMAN RYHMÄN KANSSA VIIKOITTAISET TAPAAMISET OPON

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta YLIOPPILASTUTKINTO Vanhempainilta 15.11.2016 YO-TUTKINTO MUODOSTUU 1) PAKOLLISISTA kokeista (4 kpl): Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: -vieras kieli - ruotsi - matematiikka - reaaliaine

Lisätiedot

Lyseo 19-20, päivitys Koulu alkaa: klo 9-13 (19-ryhmät), klo (18/17/16) ma Yo: c-kielet. ma 12.8.

Lyseo 19-20, päivitys Koulu alkaa: klo 9-13 (19-ryhmät), klo (18/17/16) ma Yo: c-kielet. ma 12.8. Lyseo 19-20, päivitys 14.6.19 ma 12.8. Koulu alkaa: klo 9-13 (19-ryhmät), klo 11-13 (18/17/16) ma 16.9. Yo: c-kielet ti 13.8. ti 17.9. 2. jakson kurssimuutokset ke 14.8. ke 18.9. Yo: lukutaidon koe Korkeakoulujen

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN / TOIMINTASUUNNITELMA:

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN / TOIMINTASUUNNITELMA: OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Yli 500 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion

Lisätiedot

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä

Lisätiedot

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin Näistä valittava kolme pakollista koetta: Ruotsi Vieras Matematiikka Reaalikoe TUTKINNON RAKENNE Kaikille

Lisätiedot

YO-info Sotungin lukio ja etälukio

YO-info Sotungin lukio ja etälukio YO-info Sotungin lukio ja etälukio TI 22.1.2019 Opinto-ohjaaja Elina Korkea-aho Osallistumisoikeus yo-tutkintoon - Osallistumisoikeus kevään ylioppilaskokeisiin edellyttää, että tutkintoaineesta on saatu

Lisätiedot

Psykologin, kuraattorin ja erityis opettajan esittäytyminen 15abcd-ryhmille Opettajien välituntipalaveri opiskeluhuollosta

Psykologin, kuraattorin ja erityis opettajan esittäytyminen 15abcd-ryhmille Opettajien välituntipalaveri opiskeluhuollosta Lukuvuosi -16 1. jakso.8.-25. Opettajien VESO-päivä KOULU ALKAA 1. vsl klo -, 2. ja. vsl klo - KOULUKUVAUS 1 14 Ykkösten ryhmäytymistä 1-14.0 4 18.0 ykkösten ohjelmaa 21 Ykkösten päivä klo-1 5 24 25 klo

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot

LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.

LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10. LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.2015 LUKION OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN PÄIVITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

32 Ke 10.8. avajaiset klo 10.00 Forumilla 1. To 11.8. ro kaikki ryhmät 2

32 Ke 10.8. avajaiset klo 10.00 Forumilla 1. To 11.8. ro kaikki ryhmät 2 KALENTERI 1. JAKSO 32 Ke 10.8. avajaiset klo 10.00 Forumilla 1 To 11.8. ro kaikki ryhmät 2 Pe 12.8. tentti-info 09-ryhmät klo 11.15 3 ilm. uusintaan klo 12 mennessä 33 Ma 15.8. ilm.syksyn suul.kuulusteluihin

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta!

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Lisää teksti napsauttamalla Abien ryhmänohjaus ke 9.8.2017 Opiskelijailmoituslomake Tarkista, että tietosi pitävät paikkansa ja korjaa tarvittaessa vanhat tai virheelliset

Lisätiedot

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen 11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä. 19.5. toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen toimikunta kokoontui sellaisenaan viimeisen kerran.

Lisätiedot

HARJAVALLAN LUKIO KOULUN YHTEYSTIEDOT HARJAVALLAN LUKIO. Myllykatu 10 29200 Harjavalta. OSOITE Harjavallan lukio

HARJAVALLAN LUKIO KOULUN YHTEYSTIEDOT HARJAVALLAN LUKIO. Myllykatu 10 29200 Harjavalta. OSOITE Harjavallan lukio KOULUN YHTEYSTIEDOT OSOITE Harjavallan lukio YHTEYSHENKILÖT Risto Tenhunen Rehtori GSM 0444325321 Satu Metso Koulusihteeri GSM 0444325322 Riitta-Liisa Kortetjärvi Opinto-ohjaus 0444325324 SÄHKÖPOSTIT etunimi.sukunimi@harjavalta.fi

Lisätiedot

Arviointi ja kehittäminen

Arviointi ja kehittäminen Tulostettu: 29.9.2016 16.13 Arviointi ja kehittäminen Kopio: Valkonen, Jouko 1/7 Tulostettu: 29.9.2016 16.13 Sisällysluettelo Kopio: Valkonen, Jouko 2/7 Tulostettu: 29.9.2016 16.13 1. Toiminnan arviointi

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA:

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)

Lisätiedot

Reisjärven lukion ohjaussuunnitelma

Reisjärven lukion ohjaussuunnitelma Reisjärven lukion ohjaussuunnitelma OPPIMISEN OHJAUKSEN TAVOITE Ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijan kehittymistä oppijana, sekä ohjata opiskelijaa itsenäisyyteen ja vastuullisuuteen. Häntä ohjataan

Lisätiedot

KANGASNIEMEN LUKIO TOIMINTASUUNNITELMA LV Opetussuunnitelmaa on käsitelty lukion opettajien kokouksessa

KANGASNIEMEN LUKIO TOIMINTASUUNNITELMA LV Opetussuunnitelmaa on käsitelty lukion opettajien kokouksessa KANGASNIEMEN LUKIO TOIMINTASUUNNITELMA LV. 2017 2018 Opetussuunnitelmaa on käsitelty lukion opettajien kokouksessa 13.9.2017 Toimintasuunnitelma on hyväksytty Kangasniemen sivistyslautakunnan kokouksessa

Lisätiedot

ABI-INFO. ke , klo

ABI-INFO. ke , klo ABI-INFO ke 26.10.2017, klo 9.00-9.30 Kevään 2018 yo-kirjoituksiin ilmoittautuminen ke 22.11.2017 mennessä Mikäli tulokset eivät ole tulleet tähän mennessä, on kokelaalla oikeus ilmoittautua tulosten saapumisen

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LV 2016-2017 UTRAN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA children 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Utran koulussa on 430 oppilasta oppilashuollon piirissä. Oppilashuollon

Lisätiedot

Lohjan Yhteislyseon lukio TERVETULOA

Lohjan Yhteislyseon lukio TERVETULOA Lohjan Yhteislyseon lukio 16-ryhmien vanhempainilta 24.1.2017 TERVETULOA OHJELMA klo 17.30 klo 18.00 kahvitarjoilu ruokasalissa JUHLASALISSA ajankohtaista lukiosta, rehtori Panu Ruoste rasismi ja vihapuheet

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot