YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta
|
|
- Emma Niemelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 YLIOPPILASTUTKINTO Vanhempainilta
2 YO-TUTKINTO MUODOSTUU 1) PAKOLLISISTA kokeista (4 kpl): Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: -vieras kieli - ruotsi - matematiikka - reaaliaine - vähintään yksi A-tason koe - vain yksi ainereaali voi olla pakollisena 2) YLIMÄÄRÄISISTÄ kokeista
3 YO-TUTKINNON HAJAUTTAMINEN Kirjoitukset järjestetään kaksi kertaa vuodessa, maalisja syyskuussa Tutkinnon voi suorittaa yhden, kahden tai kolmen peräkkäisen kerran aikana esim. syksy 2017 ja kevät > yo kevät Oikeus osallistua kirjoituksiin, kun kirjoitettavan aineen pakolliset kurssit suoritettu - tehtävät perustuvat sekä pakollisiin että syventäviin kursseihin
4 YO-TUTKINNON HAJAUTTAMINEN o Kirjoituskertojen laskeminen alkaa ensimmäisestä ilmoittautumisesta o Kolmen peräkkäisen kerran aikana aloitettava kaikkia pakollisia aineita (ei pakko päästä läpi) o Kahta vierasta A-tason kieltä ei voi suorittaa samalla kerralla (ruotsi ei ole vieras kieli) o neljä pakollista koetta on suoritettu hyväksytysti -> yo-tutkinto valmis - yo-tutkintotodistuksen saa vasta, kun kaikki lukion 75 kurssia on suoritettu
5 YO-KOKEEN KOROTUS JA UUSINTA Hyväksytty koe - saa uusia yhden kerran ilman aikarajaa Hylätty pakollinen koe - saa uusia kaksi kertaa kolmen seuraavan kirjoituskerran aikana - A-tason kokeen voi vaihtaa, jos yo-tutkinto pitää sisällään toisen A-tason kokeen - jos kokelas ei osallistu kokeeseen, koe katsotaan keskeytetyksi ja hylätyksi Hylätty ylimääräinen koe - saa uusia kaksi kertaa ilman aikarajaa - hylätyn ylimääräisen kokeen tasoa ei voi vaihtaa
6 ILMOITTAUTUMINEN YO-KIRJOITUKSIIN Ilmoittautuminen mennessä - syksyn kirjoituksiin osallistuneet välittömästi tulosten tultua, viimeistään o Sähköisesti Wilmassa, sen jälkeen käynti oman opon luona - opo tarkistaa ja ottaa allekirjoituksen Ilmoittautuminen on sitova eikä sitä voi peruuttaa eikä muuttaa Perusmaksu 14e, koekohtainen maksu 28e
7 AINEREAALI Kaksi koepäivää: - 1. päivä: PS, FI, HI, FY, BI - 2. päivä: UE/ET/UO, YH, KE, GE, TT Yksi aine päivässä Kokeissa myös oppiainerajat ylittäviä tehtäviä MATEMATIIKKA Kaksiosainen yo-koe keväästä 2016 alkaen
8 SÄHKÖISET YO-KIRJOITUKSET - AIKATAULU OPPIAINEITTAIN Syksy 2016: saksa, maantiede ja filosofia Kevät 2017: psykologia, yhteiskuntaoppi ja ranska Syksy 2017: ruotsi, uskonto, elämänkatsomustieto, terveystieto, historia Kevät 2018: englanti, biologia, portugali, latina ja italia Syksy 2018: äidinkieli/s2, venäjä, fysiikka, kemia Kevät 2019: matematiikka
9 LUKI- JA VIERASKIELISYYSTODISTUKSET Lukivaikeudesta tai vieraskielisyydestä on hankittava todistus, joka toimitetaan YTL:lle ilmoittautumisen yhteydessä Todistukset hankittava ajoissa! - syksyn kirjoituksia varten todistus hankittava viimeistään huhtikuussa Lisätietoja erityisopettaja Arja Kuismalta sekä virka-apulaisrehtori Juha Salolta
10 YO-KIRJOITUSTEN ARVOSANAT Yo-kirjoitusten kokeista annetaan arvosanoja seuraavasti: - L 5% - E 15% - M 20% - C 24% - B 20% - A 11% - I 5%
11 MITÄ TULEE OTTAA HUOMIOON POHDITTAESSA KIRJOITUSAINEITA JATKO-OPINTOJEN KANNALTA? Viiden aineen kirjoittaminen on perusteltua Yo-kirjoitusten painoarvo kasvanee tulevaisuudessa, esim. yliopistojen suorat todistusvalinnat Yo-todistus merkittävä yliopistoon ja ammattikorkeakouluun Lukion päättötodistusta tarvitaan ammattiopistoon pyrittäessä Äidinkieli tärkeä aine; useimmiten S2 samanarvoinen
12 OHJAUSPROSESSI Ryhmänohjaaja on tiedottanut syksyn aikana yokirjoituksista Keväällä jokaisella opiskelijalla ohjauskeskustelu opon kanssa, jossa pohditaan alustavasti kirjoitussuunnitelmia sekä tulevaisuuden opinto- ja uravaihtoehtoja Päivitettävä kirjoitussuunnitelma Wilmaan (lomakkeet > opintojen suunnittelu ja seuranta)
13 LISÄTIETOJA: Ylioppilastutkintolautakunnan kotisivut: Koulun kotisivut: -> Opiskelu -> Abin opas Ylen abitreenit Jatko-opinnot:
TUTKINTO MUODOSTUU kolme
YLIOPPILASTUTKINTO TUTKINTO MUODOSTUU: 1) PAKOLLISISTA kokeista, joita on NELJÄ Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: - vieras kieli A- tai C-taso - ruotsi A- tai B-taso - matematiikka
YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info
YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras
YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista
Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki
Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!
Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa
Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät
Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma
YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info
YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras
YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.
YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää
Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen
Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua
TERVETULOA!
TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma
Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa
Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,
YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014
YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui
2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo
Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto
YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg
YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75
YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista
Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki
TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli
TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin Näistä valittava kolme pakollista koetta: Ruotsi Vieras Matematiikka Reaalikoe TUTKINNON RAKENNE Kaikille
Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016
Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut
Lukio-opinnoistaopinnoista
Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi
Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012
Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto
Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa
Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Kokelaan tulee itse olla tietoinen ylioppilaskokeiden määräyksistä
Syksyn 2018 ylioppilaskokeet
Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon
Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan
Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?
YO-INFO. Alavuden lukio
YO-INFO Alavuden lukio 4.5.2017 Matkalla ylioppilaaksi, ykkönen ja kakkonen 1. Ensimmäinen yo-info ykkösellä 2. Yo-info kakkosella 4.5.2017 > harkinta mitä kirjoittaa syksyllä, miten hajautan, kirjoitussuunnitelma
Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014
Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto
Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016
Tietoa lukio-opinnoista Syksy 2016 Lukion kurssimäärä Päättötodistukseen vaaditaan 75 kurssia. Pakollisia 47 (MB) tai 51 (MA) kurssia. Syventäviä kursseja tulee olla vähintään 10, loput kurssit voivat
Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017
Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut
YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015
YO-tutkinto YO-info 5.5.2015 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen
YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio
YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli
YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014
YO-tutkinto YO-info 13.11.2014 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen
ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa.
ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe 22.11.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE
Tutkinnon suorittamisesta
Kevät 2019 Tutkinnon suorittamisesta Voit hajauttaa tutkinnon pakolliset kokeet kolmeen peräkkäiseen kertaan: (esim. kevät 2019, syksy 2019, kevät 2020) Ilmoittautuminen on sitova, syksyn tutkintoon ilmoittaudutaan
YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen
YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli
Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen
Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen
ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa.
ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke 22.5.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE +
Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019
Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi
YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista
Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki
YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen
YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli
ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio
ABI-INFO I Älä muuta perustyylidiaa Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio vs. rehtori Elina Karapalo puh. 040 8697 416 elina.karapalo@tampere.fi opinto-ohjaajat: Ritva Lintonen puh. 050 3257 409
YLIOPPILAS KEVÄT 2020
YLIOPPILAS KEVÄT 2020 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI
Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa!
Ylioppilaskirjoitukset tutuksi Tervetuloa! 11.4.2018 Illan aiheina: Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Valmistautuminen digitaalisiin ylioppilaskokeisiin Syksyn 2018 tutkintoon ilmoittautuminen ja osallistuminen
Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018
Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut
YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg
YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä
TERVETULOA!
TERVETULOA! 4.5.2018 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 15.5. ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa Suunnitelma
TERVETULOA!
TERVETULOA! 26.4.2019 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2019 YO-kokeisiin Wilmaan 14.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa 16.5.
Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014. Tervetuloa!
Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014 Tervetuloa! Illan aikana seuraavista aiheista: Ylioppilastutkinnon yleisistä käytännöistä Syksyn 2014 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautumisesta ja osallistumisesta
ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin
ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin to 25.4.2019, klo 10.00-11.00 Palauta Wilmassa tehtävä yoilmoittautumisesi ALLEKIRJOITETTUNA (paperiversio) viimeistään ma 20.5.2019 kansliaan!!!
Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen
Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto
YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg
YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä
Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan
Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä
YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg
YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa
Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa!
Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012 Tervetuloa! Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Syksyn 2012 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuminen ja osallistuminen rehtori Satu Nokelainen Opiskeltavien aineiden
ABI-INFO Teklu, Tredu
ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista
Porkkalan lukion kakkosten ja abien vanhempainilta
Porkkalan lukion kakkosten ja abien vanhempainilta 10.9.2019 Toinen lukiovuosi Pakolliset kurssit loppuun Syventyminen itselle merkityksellisiin oppiaineisiin: yo-kokeet, jatko-opinnot, lukiodiplomiaineet
YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg
YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN 9.11.2016 / 10.11.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2017? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä
YO-INFO 4.5.2016. Rehtori Mika Strömberg
YO-INFO 4.5.2016 Rehtori Mika Strömberg KURSSITARJOTIN lv. 2016-2017 - opiskelijat ovat tehneet esivalinnat, joiden pohjalta on - päätetty toteutettavat kurssit - päätetty kurssien jakoryhmien määrä -
Ylioppilastutkinto.fi
Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistuksen saamiseksi vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu neljä
YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg
YO-INFO 6.5.2015 Rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2016?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS)
Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018
Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut
Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus
Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta Äidinkieli Äidinkielen koe
YO-info [Alatunnisteteksti]
YO-info 7.5.2019 [pvm] [Alatunnisteteksti] Yleistä YO-tutkinnosta suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana esim. S2019, K2020, S2020 tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta: äidinkieli
II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 22.4.2015. Rehtori Mika Strömberg
II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 22.4.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKIOKOULUTUKSEN TAVOITTEET Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi
VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA!
VANHEMPAINILTA 12A - 12G 21.1.2015 TERVETULOA! ILLAN AIHEET: * ajankohtaista, ylioppilaskirjoitukset, jatko-opinnot * keskustelua IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa IB-LUKIO
Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019
Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi
Tervetuloa!
Tervetuloa! 31.10.2017 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen nyt vain kevään 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 17.11. Lomake jaetaan RO-tuokiossa 20.11. allekirjoitettavaksi ILMOITTADU WILMASSA Suunnitelma
Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta
Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:
Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio
Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset Jukka Pirttimäki Euran lukio Kysymykset? jos jokin askarruttaa sinua, se saattaa askarruttaa jotakuta ujompaakin on hyvä keskeyttää esitys, jos kysymys käsittelee puheena
YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen
YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli
Abien vanhempainilta Tervetuloa!
Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko
Pisterajat Vuosi
Pisterajat 2006-2013 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 M Kevät 80 62 60 60 61 62 60 62 Syksy
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa
Vanhempainilta YO-tutkinnosta
Vanhempainilta YO-tutkinnosta Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto Kokeet järjestetään
ABIEN LUKUJÄRJESTYS 27.1.-11.2. Preliminäärikokeet: klo luokkatila
LIEKSAN LUKIO 12.1.2015 ABIEN LUKUJÄRJESTYS 27.1.-11.2. Preliminäärikokeet: klo luokkatila ti 27.1. Äidinkieli 8-14 alakoulun sali ke 28.1. Pitkä kieli; englanti 8-14 201 to 29.1. YH, KE, TE, GE 8-14 201
YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö
YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö 31.10.2019 TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe Näistä valittava kolme pakollista koetta: ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAS KIELI MATE-
Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016
Ylioppilastutkinto Mäntsälän lukio Syksy 2016 1 Ylioppilastutkinnon rakenne Valittava neljä pakollista ainetta: äidinkieli kaikille pakollinen loput kolme pakollista (vähintään yksi pitkä) valittava seuraavista:
Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot
Lukion vanhempainilta 16 Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Ylioppilastutkinto Ylioppilaaksi tuloon vaaditaan yokirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä
Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016
Ylioppilastutkinto Mäntsälän lukio Syksy 2016 1 Ylioppilastutkinnon rakenne Valittava neljä pakollista ainetta: äidinkieli kaikille pakollinen loput kolme pakollista (vähintään yksi pitkä) valittava seuraavista:
YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen
YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli
Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan
Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin
YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg
YO-info K2016 25.1.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan
Tervetuloa!
Tervetuloa! 14.11.2017 1. Kevään 2018 korkeakoulujen ja yliopistojen valintaperusteista ja tulevasta valintauudistuksesta Turun yliopiston opintoneuvoja Maria Henninen 2. Abivuosi ja (digitaaliset) ylioppilaskokeet
SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS
SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset 22.10.2014 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN PÄIVÄLUKIO
T A M P E R E E N A IKUISLUKIO
T A M P E R E E N A IKUISLUKIO ABIN OPAS SYKSY 2016 ilmoittautuminen toukokuu tutkintomaksu kesäkuu abi-info II ke 7.9. ylioppilaskirjoitukset ma 12.9. alkaen syksyn yhteishaku syyskuu korotustentit kirjoitusten
YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio
YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio KEVÄT 2018? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot
Ylioppilastutkinnosta ja sen hajauttamisesta. Tavoitteellinen opiskelu ja jatko-opinnot
Ylioppilastutkinnosta ja sen hajauttamisesta Tavoitteellinen opiskelu ja jatko-opinnot 2. vuositason vanhempainilta 0 Pohjois-Tapiolan lukio Rehtori Sinikka Luoma, sinikka.luoma@espoo.fi Opinto-ohjaaja,
Oulun aikuislukio. Tarja Mäkipaaso. Kevään 2016 ylioppilaskirjoitukset
Oulun aikuislukio Tarja Mäkipaaso Kevään 2016 ylioppilaskirjoitukset Ylioppilastutkinnon rakenne Äidinkieli tai suomi toisena kielenä Kaikille pakollinen Toinen kotimainen kieli (keskipitkä, pitkä) Vieras
Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja.
Abin aikataulua Syksyn 2016 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti. Ohjeet annetaan yo-infossa 17.5. Ilmoittautumiset pitää tehdä 25.5. mennessä koulu tarkistaa, mutta allekirjoituksen jälkeen
Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS
Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.
2. vuosikurssi AINEVALINNAT
2. vuosikurssi AINEVALINNAT JATKO-OPINNOT YO-KIRJOITUKSET 2. vuosikurssi: Painopiste yhä enemmän lukion loppuvaiheeseen ja lukion jälkeiseen aikaan. Miten Klassikassa: opotunnit 1.vsk:n syksy ( Ainevalintojen
Dia 1. Dia 4. Dia 2. Dia 5. Dia 6. Dia 3 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY YLIOPPILASTUTKINNON RAKENNE
2 3 5 6 Dia 1 Dia 4 4 KAKSOISTUTKINTO Ammatillinen perustutkinto Sisältää lukio-opinnot, joista pitää saada hyväksytty arvosana Ylioppilastutkinto 4 pakollista koetta (äidinkieli/suomi toisena kielenä,
Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain
Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain 2006-2015 1 Äidinkieli, suomi Kevät Lkm 30 039 23 178 29 194 29 012 28 912 29 076 28 322 28 309 28 092 27 100 Syksy Lkm 16 923 5 969 6 114 5 766 5 680
15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1
15 Huoltajailta 8.11.2016 Tapio Karvonen 1 Yhteislyseo Kaksi toimipistettä (1.8.-7.2.2016 ) Lyseon toimipiste, Kymen Lukon toimipiste yhteinen opettajakunta yhteinen kurssitarjonta laaja osaaminen Evakkoon
Arvosanajakaumia syksy
jakaumia syksy 2014 1 Koko maa Äidinkieli, suomi Naiset 111 4,4 339 13,4 482 19,1 634 25,1 573 22,7 333 13,2 56 2,2 2528 4,0 Miehet 47 2,1 159 7,1 292 13,0 450 20,1 599 26,7 586 26,1 109 4,9 2242 3,4 Yhteensä
II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA Rehtori Mika Strömberg
II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 23.4.2014 Rehtori Mika Strömberg LUKIOKOULUTUKSEN TAVOITTEET Lukiokoulutuksen tavoi7eena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi
ABI-INFO Teklu, Tredu
ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista
Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta
Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:
ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN 2016 YO-KIRJOITUKSIIN. Info abeille/ Toni Uusimäki rehtori, Kauhavan lukio
ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN 2016 YO-KIRJOITUKSIIN Info abeille/9.5.2016 Toni Uusimäki rehtori, Kauhavan lukio 1 YLIOPPILASTUTKINTO 5 REAALIAINEEN KOKEESEEN ILMOITTAUTUMINEN Kokelas ilmoittautuu reaaliaineen
YO-kokeet kevät 2019
YO-kokeet kevät 2019 15.11.2018 Pertti Tuomi rehtori Ylioppilastutkinnon rakenne (nyt) Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista:
Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio
Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Yli 500 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion
Pisterajat 2006-2015 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016
Pisterajat 2006-2015 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 87 87 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 86 86. E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 73 72 72 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 71 70. M Kevät
Pisterajat 2006-2014 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
Pisterajat 2006-2014 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 86 E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 73 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 71 M Kevät 80 62 60 60 61 62